Kameraa ei ole?

Pekka Reinikainen kuvaa kirjassaan "Darwin vai Älykäs Suunnitelma" paljon silmää. Tai oikeastaan hän toistelee samaa kohtaa ja samaa asiaa silmästä useaan kertaan. Hän hyökkää ns. "huonon suunnittelun" näkemystä kohtaan jonka mukaan silmän kuvatarkkuus ei ole kovin suuri. Reinikainen ei tässä suostu käyttämään monien Intelligent Designin kannattajien parissa suosittua "huono suunnittelu ei tarkoita suunnittelun puutetta" -asennetta, jossa korostetaan että ID ei oleta täydellistä suunnittelua. Reinikainen luottaa täydelliseen kaikkivaltiaaseen rakastavaan Jumalaan ja hänen kirjaansa kuvaakin näkemys jossa "hienosäätöä on kaikilla tasoilla" kosmoksen luonnonlaeista pienimpäänkin yksityiskohtaan. Hän ei ohita "täydellisen suunittelun" puutetta vaan päin vastoin pyrkii korostamaan että elämme parhaalla mahdollisella ruumiilla parhaassa mahdollisessa maailmassa. Reinikainen suhtautuu epätäydelliseen suunnitelmaan Pahan Ongelman erikoistapauksena.
1: Kirjassa ihmetyttää se, että se myy itseään Älykkäänä Suunnitteluna, mutta on eksplisiittisesti Nuoren Maan Kreationismia. On esimerkiksi kokonaisia lukuja otsikoilla kuten "Raamattu kuvailee historiallista tapahtumaketjua", "Teistinen evoluutio ei ole raamatullista", "Fossiilit vahvistavat maakerrostumien raamatullisen iän" ja "Geologia kertoo vedenpaisumuksesta ja katastrofeista" ja vielä muitakin vastaavia löytyy. Näiden sisältökin on YEC -kreationistista. Tämä on mielenkiintoinen, koska ID -piirien hokema on että ID ei ole kreationismia. Mallipuolustus huomiolleni voisi olla että evolutionisteista ID on kreationismia joten Reinikaisen kirjakin olisi ID -kirja "evolutionistin perspektiivistä". Tämän ongelma on se, että kreationismikuva on laajempi kuin YEC ; Olen ajatellut että ID on kreationismia mutta ei nuoren maan kreationismia. Suhtautuminen Reinikaiseen paljastanee sen, onko Suomen ID itse asiassa "kaappi YEC -kreationismia" vai ei. Jos tukea löytyy ja kritiikki on vähissä, on selvää että näin olisi.

Erityismaalikseen Reinikainen ottaa tässä silmän aistinsolut ja verkkokalvon pigmenttiepiteelisolut ovat väärinpäin. Syy on se, että tämä on yksi yksityiskohta johon Dawkins on viitannut. (Dawkins vetää kreationisteja puoleensa kuin kärpäsiä, mikä on huvittavaa. Mutta on tämä suhtautumistapa kuitenkin paljon parempi kuin se, että heitettäisiin erilaisia väitteitä hatusta ja olkiukotettaisiin mitä mieltä evoluutikot muka ovat. Reinikainen tekee tätä selittäessään evolutionistien maailmankuvaa toivottomuuden sävyttämäksi.)

Reinikaisen argumentaatio rakentuu sen varaan että epiteelisoluilla on funktio (sivu 72) "Ne tuottavat aistinsoluille kasvutekijöitä ja välittävät happea ja ravintotekijöitä suonikalvosta. Jos nämä pigmenttisolut eivät toimisi suunnitellusti, seurauksena olisi aistinsolujen tuho ja näön menetys." Argumentti olisi kenties vakuuttavampi jos väite olisi että kalvo olisi kokonaan ylimääräinen. Jos ne olisivat toisinpäin, olisi tilanne todennäköisesti parempi. Tämä vastaustapa on siis oikeastaan irrelevanttia.

Reinikainen käyttää hieman vakuuttavampaa ja oleellisempaa argumentaatiota esittämällä että "jos aistinsolut olisivat toisinpäin, saattaisi kestää kuukausia ennen kuin voisimme ajaa autolla sen jälkeen kun meitä olisi kuvattu salamavalojen räiskeessä." Reinikainen viittaa mielellään auktoriteetteihin, name droppaa auktoriteetteja ja heidän kannanottojaan ilman että esittelee niitä päättelyketjuja joiden kauta näihin on päästy. Nimet paljastavat kuitenkin jotain. Esimerkiksi AiG:n sivuilta monille tutuksi tulleeseen George Marshallin mainitseminen auttaa selvittämään asioita. Taustalla olevat argumentit selviävät kun tutustuu heidän lausumiinsa. Joskin Reinikaisen nimienvalinnan pienikin penkominen omituisesti korostaa sitä ihmetystä aiheuttavaa seikkaa, jossa lausuntoja joudutaan aina hakemaan marginaalisen YEC -kreationistilauman sisältä eikä onnistuta löytämään tukea lausunnoille näiden piirien ulkopuolelta, esimerkiksi aihetta tutkivien huippututkijoiden lausunnoista.
1: Reinikaisen kirjan yleinen ongelma onkin se, että se ei oikeastaan tarjoa kuin väitteitä. Potentiaalinen kiinnostava materiaali on pakko etsiä, koska Reinikainen käyttää toteavaa väitteiden luettelointia sen sijaan että esittelisi niihin liittyviä argumentteja. Ollakseen kunnollinen kannanotto kirja olettaa että lukija tuntee asian ja sen argumentit valmiiksi. Ja jos näin on, hän ei enää tarvitse Reinikaisen kirjaa. Valitettavasti tämä Reinikaisen uusin kirja on laadullisesti heikompi kuin mikään hänen aikaisempi tuotantonsa. Etenkin jos ottaa huomioon ajankohdat joina nämä aikaisemmat kirjat on kirjoitettu. Reinikaisen varhaistuotanto sentään tiedotti sen ajan kreationismin ajanhermoilla olevimpia näkemyksiä ja argumentteja. Tämä ei kenties ole paljon, mutta se on sentään jotain. Nyt hän on jotenkin latistunut iän mukana, eikä pitkä kokemus näköjään takaa hermoillapysymistä. Tämä on sääli, koska tämä muistuttaa siitä että ikä, vanheneminen ja kärryiltä putoaminen todennäköisesti odottaa meitä kaikkia.

Näissä kohden Reinikaisen ongelmana on se, että hän esittelee erilaisia järjestelmiä jotka ovat ikään kuin rakentuneet sen ympäri että rakenteet ovat lähtökohtaisesti väärin. Tämä valitettavasti, kuten Myers viittaa Sarfatin argumenttejen kohdalla näyttää, johtaa kohti tiettyjä asioita. Evoluutiossa alkuun on päässyt huonommallakin ratkaisulla, sellaisella jolla on jotain täydellisyyden kannalta hankalia ei epäonnistunutta alkutilaa voida helposti purkaa, jolloin kikkaillaan erilaisia ratkaisuja ongelman ympäri.

"Sarfati bumbles about to argue against an argument that no biologist makes, that the eye is a poor instrument for detecting patterns of light. The argument is never that eyes do their job poorly; it's that they do their job well, by a peculiar pattern of kludgy patches to increase functionality that bear all the hallmarks of a long accumulation of refinements. Sarfati is actually supporting the evolutionary story by summarizing a long collection of compromises and odd fixes to improve the functionality of the eye. There's a fundamental question here: why does the vertebrate eye have its receptors facing backwards in the first place? It is not the best arrangement optically; Sarfati is stretching the facts to claim that God designed it that way because it was superior. It ain't."

Jos Reinikaisen tarkoitus olisi kumota evoluutio, hän ei voisi nojata argumentaatioon joka on tinkering -näkemyksen ytimessä ; Evolutionistien kikka epätäydellisessä suunnittelussahan ei ole pelkkä pahan ongelma, vaan sen takana on tinkering -näkemys jota kautta selitetään miksi evoluutio on päätynyt tähän ratkaisuun. Koska Reinikainen lainaa Dawkinsia, hänen tulisi tietää että Dawkins liittää tämän kehityskulun poikkeuksetta näihin omituisiin piirteisiin. Dawkinsin "Maailman hienoin esitys" käyttää tässä jopa klisé-klassikkoa, kirahvin kaulassa olevaa hermoa jossa epätäydellinen rakenne yhdistyy evoluutiohistoriaan joka tekee tämän virheen evolutiivisesti ymmärrettäväksi. Tämän olennaisen kohdan ohittaminen latistaa kannanoton teologiaksi, mutta samalla viesti vääristyy ja tätä "pelkkänä pahan ongelmana" lähestyessä kyseessä onkin olkiukkoargumentaatio jossa Dawkinsin sanomat vääristetään. Lainaukset ovat tässä vaiheessa pakosti "olennaisesta asiayhteydestään irti". Toki on hyvä että teologinen puolikin tulee käsiteltyä, mutta tässä argumentaatiossa se on oikeastaan enemmän sivujuonne, "kaupantekijäinen", kuin pääargumentti.

Dawkins kuvaa silmän erottelukykyä joka on tunnettu. (sivu 325) "Optisesti ihmisen silmä yltää Zeissin ja Nikonin tasolle vain foveassa, verkkokalvon keskikuopassa, jota käytämme lukemiseen. Näkymää skannatessamme liikutamme foveaa eri osien yli, näemme ne äärimmäisen yksityiskohtaisesti ja tarkasti ja aivojen "Photoshop" puijaa meidät luulemaan että näemme koko näkymän yhtä tarkasti. Huippuluokan Zeiss- ja Nikon -linssit todella näyttää koko näkymän yhtä selkeänä." Dawkins jakaakin ihmisen näkökyvyn silmän rakenneominaisuuksiin jotka ovat optisesti yllättävän rosoista, reikäistä ja suonien varjojen leikkien täyttämää. Siinä on jopa näkökentässä täysin sokea kohta, piirre joita Reinikainen ei muista poiskäsitelä kirjassaan vaikka tämäkin on Dawkinsin lausuma, vaan näkee järkevämmäksi sen sijaan toistaa kalvojärjestysargumenttia vastuksineen pitkin kirjaansa. Dawkins kuvaa (sivu 326) "Valokennot aivoihin yhdistävät johtimet kulkevat verkkokalvon pinnalla, joten valonsäteet joutuvat kulkemaan ikään kuin johdinten maton lävitse ennen valokennoihin osumista. Se ei ole järkevää - ja tilanne pahenee. Yksi seuraus taaksepäin osoittavista valokennoista on, että aineistoaan kuljettavat johtimet joutuvat jotenkin kulkemaan verkkokalvon läpi ja takaisin aivoihin. Selkärankaisen silmässä tämä tapahtuu siten, että johtimet yhtyvät tietyssä verkkokalvon aukossa ja syöksyvät sen läpi. Hermojen täyttämää aukkoa sanotaan sokeaksi täpläksi, koska se on sokea, mutta "täplä" on melkoista imartelua, sillä se on melko suuri, pikemminkin sokea laikku." Ja että aivot käsittelevät tämän kuva-aineiston erityisen hyvin. Näin silmä on optisesti huono, mutta tämä ongelma osataan kiertää hienoilla tinkering -ratkaisuilla, ja oppinut tulemaan toimeen huonon lähtökohdan kanssa.

Reinikaisen täydellinen hienosäädetty silmä -ajattelun heikkous näkyykin siksi juuri siinä miten hän selittää ihmisen näkökyvyn sokeutuvan jos kalvot käännettäisiin nurin. Tässä hienosäätönäkökulmassa ongelmana on se, että ihmiset kykenevät tuottamaan videokameroita joissa optiikka on parempaa kuin silmässä. Ne eivät "sokeudu" salamavaloista kuukausitolkuiksi. Selvästi optiikka ei ole parasta mahdollista, kun ihminenkin pystyy parempaan. Ollakseen vakuuttavaa Reinikaisen tapainen hienosäätöargumentaatio toimisi silmän kohdalla jos ja vain jos nykyaikainen kamera olisi fysikaalisesti mahdoton. (Toisin kuin ei ole.)