Alleviivattu

Nuorempana, kun vielä luin tarinallisia kirjoja, läpikävin monenlaista kirjallisuutta. Lukioajan alakulttuuripiirini kannustivat fantasiakirjallisuuteen. Tässä on huomattava, että vaikka esimerkiksi osallistuinkin omalta osaltani Lewisin "Narnia" -sarjan ison paketin yhteishankintaan, en oikein osannut innostua näistä kirjoista. Toisin kuin Tolkienin "Sormusten herrasta" ja siihen liittyvästä muusta materiaalista. Toki monet ystäväni lukivat kirjoja, esimerkiksi muistan eräänkin paketinhankintaan osallistuneen lueskelleen kirjoja nurkassa hörökorvat punaisena kirjan takaa vilkkuen.

Olen melko varma että syynä ei ole se, jonka ajattelin sen silloin olevan. Eli että Tolkien olisi taitavampi kirjoittaja. Sen sijaan syy on todennäköisesti se, että "Narnia" tuntui jotenkin etusormella osoittavalta ja alleviivaavalta, toisin kuin Keski-Maan tapahtumat. ; Sami Koponen onkin kirjoittanut tähän liittyen hyvän "Narniaa" käsittelevän ja samalla erilaisiin lukutapoihin totuttavan kirjoituksen. Se erottaa toisistaan tekstin joka on tehty allegoriseksi ja tekstin joka on tehty myyttiseksi. (1) Allegoria on välineellistävä kirjoitustapa jossa ikään kuin koodataan tietty sanoma vertauksiin. (2) Myyttinen kertomuksessa ei ole vertaukseen kätkettyjä välineitä vaan myyttisyys on itsetarkoituksellista. "Allegoria on salakieltä, tapa ilmaista eräs ajatus verhotusti; myytti puolestaan on kertomuksen kieltä, tapa ilmaista sellainen ajatus, jota ei muutoin ole mahdollista ilmaista lainkaan."

Jaottelu on luultavasti olennainen mieltymyksiini nähden koska Tolkien tunnetusti vihasi allegoriaa. Hän korosti sitä että "Taru Sormusten Herrasta" ei ollut allegoria. Ei esimerkiksi toiselle maailmansodalle. Lewis taas on ilmiselvästi ja korostetusti allegorinen. Toki Koponen nostaa esiin sen, miten moni on selittänyt että Lewis olisi myytinkirjoittaja. Koponen nostaa tämän myyttisen Narnian teorian tiivistäen sen muotoon "Lewis ei pyrkinyt kirjoittamaan allegorioita Raamatusta, vaan käsittelemään teoksissaan kahta kiinnostavaa ajatusta: multiuniversumia ja kristinuskon Jumalaa fantasiamaailmassa. Lewis ei siis yrittänyt pukea Raamatun kertomuksia lapsille helpommin vastaanotettavaan ja houkuttelevaan asuun, vaan pohtia, millaiseksi Jumalan pelastushistoria muodostuisi fantasiamaailmassa, jos oletetaan, että sama Jumala on luonut ja hallitsee useita rinnakkaisia todellisuuksia." Allegorisuus on kuitenkin hyvin selvää koska tarinat ovat niin alleviivaavia. Koponen selittääkin että "Ne ovat allegorioita, koska ne seuraavat usein piinallisen tarkasti Raamatun kertomuksia" ... "Narnian messias joutuu petetyksi, hakeutuu uhrikuolemaan, suree kuolemaansa puutarhassa, kulkee yksin teloituspaikalle, joutuu kärsimään pilkkaa ennen kuolemaansa, saa naiset itkemään ruumiinsa äärellä, murtaa kiven ylösnousemuksellaan ja jatkaa ylösnoustuaan siitä mihin jäi, niin ainoastaan tynnyrissä kasvanut lukija ei tajua näitä jatkuvia yhtäläisyyksiä evankeliumeissa kuvatun Jeesuksen kuoleman välillä."

Toki allegorian kohdalla on hyvä huomata, että moni etsii allegorioita "Sormusten Herrastakin" : Itse asiassa kun Peter Jacksonin elokuvasarja putkahteli elokuvateatteriin, Jehovan Todistaja jonka kanssa juttelin kyseisestä elokuvasta ihaili ja hyväksyi elokuvan juuri siksi että hän näki tarinan alleviivatusti allegorioina joka pisti oikeat symbolit ja korosti niiden avulla uskonnollisesti oikeaoppista toimintaa. Toisaalta taas "Harry Potter" -vastaisissa piireissä nostetaan esiin vastaava korostetusti allegorinen lukutapa jossa teos nähdään allegoriana jossa on pahat ja kerettiläiset arvot. Näitä tulkintoja taas hankaloittaa se, että tarinat eivät kovinkaan näppärästi mukaile kristillisiä kertomuksia. Tekstistä löydetyt allegoriat ovat siksi pätkittäisiä ja päälleliimatun oloisia, eikä tarina siksi tunnu yhtä alleviivaavasti viittaavan juuri tiettyyn merkitykseen.

Tietyssä määrin tämä reagointiero viittaa siihen että eri teologisilla suuntauksilla on eri arvostus eri lukutapoihin. Liberaalimpi teologia kannattaa myyttiä ja pitää allegoriaa hieman kyseenalaisena kun taas vanhoillisemmat tahot korostavat helpommin allegorioiden merkitystä.

Toinen esille nouseva Derridan lausumassa "kirjailija on kuollut" on yllättävän paljon perää. Tämähän korostaa sitä että lukijan rooli on tekstintulkinnassa ja että tätä ei voi tehdä mitenkään aivan lukkoonlyöden. Näin ollen aivan sama teksti voi toisen silmissä korostua allegoriana ja toinen myyttinä. Toki tästä voidaan avata eteenpäin. Koponenkin huomautti että tekstissä allegorisuus on hieman enemmän kuin "vain mielipide". Hänen mukaansa "Tekstin merkitys ei avaudu kirjoittajan kautta, vaan tekstiä ja lukutapaa tutkimalla." Ja siksi hän pitääkin käsittelemäänsä kirjaa hieman turhana. Se kun avaa Narnian tarinoita kuvaamalla Lewisin näkemyksiä ja elämänvaiheita. "ei yritäkään käsitellä Narnian tarinoita kirjallisuuskriittisesti, vaan sen sijaan keskittyy C.S. Lewisin henkilöhistoriaan, jota kirjasarja tekijöiden mukaan heijastelee. Tämän toimenpiteen tavoitteena on auttaa lukijoita ymmärtämään Narnian syntyä ja merkitystä Lewisille ja sitä myöten auttaa lukijoita nauttimaan Narniasta."

Tässä minulla näkemys kuitenkin hieman eroaa Koposen sinänsä perustellusta kannasta. Näkemykseni ei eroa paljon, mutta riittävästi. Ja juuri tämän aiheen kohdalla pieni ero on oleellinen. Olen nimittäin sitä mieltä että tekstianalyysi riittää hyvin usein. Esimerkiksi Tolkienin elämänhistorian valottaminen ja tutustuminen ei ole oikeastaan vaikuttanut mitenkään siihen miten luen Sormusten Herroja. Oma näkemykseni on että myyttisessä tekstissä kirjoittaja etääntyy helpommin. Lewis on kuitenkin allegorinen kirjoittaja ja silloin alleviivauksen takana on usein jonkinlainen oikeaoppisuus ja Sanoma. Ja tässä ymmärrystä ja selkiyttä tuottaa henkilöön tutustuminen. Sillä henkilöön tutustuminen toimii ikään kuin lisäavaimena joka avaa lisää näitä "kryptattuja viestejä". Sillä tunnustetaan suoraan ; Oikeaoppisuutta korostava perusasenteeltaan ja toiminnaltaan helposti alleviivaava allegoria on välineenä jotain joka tekee kirjoittajan tuotoksesta jonkinlaista dogmatiikkaa. Näin ollen allegorisissa teoksissa kirjailijan persoona on vahvemmin läsnä. Allegoria on alleviivaamisensa vuoksi perussävyltään itseensäkäpertyvämpää. Näin syntyy persoonaa korostavaa - ja pahimmillaan egoistista tai jopa narsistista tekstiä. (Tämä ei sentään ole väistämätöntä, vailla Lewisin teksteihin tutustuessa tämänlainen pelko saattaakin vilahtaa itse kunkin mieleen.) On selvää että tämänlaisessa tekstissä kirjoittajan persoona on oleellinen.

Siksi olenkin hieman huvittunut (ja itseni yksinäiseksi tunteva) kun Koponen ei pidä kirjailijan henkilöön tutustumista oleellisena ja pitää hänen tekstiään allegoriana. Kun taas Koposen käsittelemä (ellei peräti kritisoima) aineisto taas piti persoonaa oleellisena vaikka se piti tekstiä myyttisenä. Itse käytän kirjoittajahenkilöä oleellisena ja auttavana jos ja vain jos teksti on mielestäni allegoria.