"Unkurissa" mietittiin hieman turhien esineiden luonnetta. Osa "turhakkeista" on luksusta jolla ei ole funktiota. Osa turhakkeista taas koostuu ratkaisuista ongelmiin, jotka johtuvat käytettävyysvirheistä ; Esimerkiksi joku purkki on niin vaikeasti avattava että siihen suunnitellaan erityinen avaaja vaikka olisi kenties ovelaa kehittää vain purkin avausjärjestelmä uusiksi. Usein turhakkeiden kohdalla kysymys on muodista ja vastakkain on askeesin estetiikka ja toisenlainen estetiikka. Tämä on mielenkiintoinen kulma asiaan.
Itse näkisin että hyvin moni näkee luksusestetiikan ja askeesin peruseroksi nähdään luovuus ; Askeetikko voi nähdä uudelleenkäytössä olevassa esineessä arvoa : Tällöin esineen design ei ole rajoite, tarkoitettu funktio ei ole rajoite vaan mahdollisuus uudenlaisiin funktioihin, pieni määrä lateraalista ajattelua ja pieni määrä modifioiteja ja esimerkiksi niksipirkan klassikko, sukkahousut, taipuvat moneen. On selvää että tarve on monesti inventioiden äiti.
Usein luksustyyppinen tuhlaileva esteettisyys nähdään lähinnä matkimisena. Onkin helppoa nähdä että esimerkiksi muodikkuus on hyvin suurelta osin matkimista. Kuitenkin nimenomaan siinä tavoitellussa huippumuodissa on kysymys myös omasta panoksesta ; Ollaan suunnannäyttäjiä jota muut matkivat. Näin pelkästään se, että ollaan samanlaisia ei ole niin oleellista kuin se, kuka tekee asiat ensin. Ja Niksi-pirkan sukkahousukikoissakin voidaan nähdä vastaavia. Jos joku lukee ohjeen ja noudattaa sitä, hän tekee pohjimmiltaan asiat matkien ja samalla tavalla.
Olennainen ero on tietysti raha. Rahalla voi tehdä kaikenlaista, ostettua luovuutta ei kuitenkaan pidetä luovuutena vaan ajatellaan että köyhä värkkääjä on luovempi. Kuitenkin esimerkiksi Markus Kajon ajatuskoemaailma näyttää selvästi että raha on itsessään resurssi. Raha mahdollistaa asioita. Väärinkäytetty raha ei tietysti ole luovaa, mutta oikein käytettynä raha on luovempaa kuin köyhäily. Koska rahan avulla saa tehtyä asioita joita ilman rahaa ei voi tehdä. Vapausasteet ovat suurempia, joten omalle henkilökohtaiselle panokselle on teoriassa runsaasti enemmän tilaa. Siksi Kajon maailmassa hän antaa ihmisille miljoonan ja käskee heitä miettimään järjetön ja turha tapa tuhlata tämä raha. Näin mielikuvitus saa kyytiä.
Kajon maailma on toki optimistinen. Hän antaa mietteille mahdollisuuksia. Hänen ehdotuksensa kokopäiväisestä orkesterisäestyksestä naapurin toimille on riemukas. Kajo onkin parannuksen tiellä. Itselläni mieleen tuli kuitenkin hieman erilainen tapa virkistää mielikuvitusta.
Itse näkisin kuitenkin myös niin että kyynisen köyhän ei tarvitse kuvitella lottovoittoa itselleen. Tämänlaisen kuvitteleminen voisikin olla vaikeaa ja turhauttavaa. Kuitenkin monesti riittää että hän kuvittelee että jossain on insinööri, jolla kenties on enemmän rahaa kuin sinulla (kateus) ja hirvittävän pahoja intentioita sinua kohtaan. Tämän jälkeen on helppoa kuvitella maailmaan muutoksia. Eikä puhe ole mistään parannuksista. Asiahan on nimittäin niin että maailma on täynnä juuri niitä hankalia purkkeja joita ei saa millään auki. Mielikuvituksetonta olisi kehittää tähän purkinaukaisija tai ratkaisu jolla purkki menee hyvin auki. Sen sijaan mielikuvituksellisempaa - ja ainakin minulle luontevampaa - on miettiä että miten asiasta saisi vielä kauheamman. Että minkälainen lukko siihen purkkiin voitaisiin asentaa jotta se olisi vielä vaikeammin avattava.
Näin ollen jos esimerkiksi ihmetyttää se, miten kaappien reunat ovat sillä korkeudella että ne iskevät silmäkulmaan, ei pidä miettiä kaapin mittoja uusiksi tai pyöristää kaapin kulmia. Kannattaa miettiä että jos insinööri olisi todella häijy, hän laittaisi kulmaan partateriä, sellaisia joissa on kosketusanturi joka otsaan kolahtaessaan avautuisi että vips vaan.
Tämä ratkaisu näyttää että köyhäilyluovuus ja rikkailuluovuus eivät olekaan kuilun päässä toisistaan. Niiden takana on samaa asiaa, yllättävän samanlaista luovuutta.
Ja lisäksi, vaikka monikin voisi ehkä ajatella että tämänlainen kuvittelu on makaaberia, on pahojen asioiden kuvittelu ympärilleen jotenkin lohdullista. Itse näen sen optimismina. Se ei toki itsessään yritä parantaa maailmaa tai ratkaista ongelmia. Mutta tämän helpon ajatuskokeen jälkeen näet paitsi maailmassa olevan pahan, myös sen runsaan kirjon erilaista pahuutta jota siinä ei ole. Outsmartaamalla (kuvitteellisen?) häijyn insinöörin voit kokea ylemmyyttä ja jotenkin se todellisuus tuntuu tämän(kin) jälkeen siedettävämmältä vaikka mikään ei ole muuttunut ja mitään ei ole ratkaistu. Väitänkin että moni sekoittaa ongelmien ratkaisun onnellisuuteen ja tämä johtaa heidät oravanpyörään, jossa onnellisuutta tavoitellaan yhä uusin saavutuksin sen sijaan että tyydyttäisiin siihen hyvään mitä jo on. Ongelmia on toki hyvä ratkaista, mutta jos olotilasta itsessään tulee tätä kautta ongelma, ollaan melko syvillä vesillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti