Tämä tarina on yksinkertainen muistutus perspektiiveistä. Tosiasiassa on vaikeaa sanoa onko kulttuurin mieltymyksiä ja tarpeita selvittävä kulma parempi kuin se, että myydään esinettä tarpeeseen. Kumpikaan myyntimiehistä ei ole välttämättä väärässä. Ensimmäinen välttää turhien investointien riskit ja toinen taas ottaa ison riskin mutta mahdollistaa uusien markkinoiden mukanaan tuoman suuren kassavirran mahdollisuuden
Valitettavasti monet muut asiat ovat vastaavanlaisia. Esimerkiksi C. S. Lewisiä ja Tapio Puolimatkaa yhdistää mielenkiintoinen piirre ; Molemmat ovat uskovaisten mielestä suvaitsevaisia jotka kohdistavat rakkautta ateisteihin ja pyrkivät lähestymään heitä ikään kuin "ateistien ehdoilla". Ja molempiin ateistit suhtautuvat hyvinkin vastentahtoisesti. Tämä on erikoista, koska molemmat miehet panostavat nimenomaan siihen että molempien esillenostaman mukaan lähtökohdan olisi oltava toki uskontoa puolustava mutta ateistin lähtökohdista ponnistava keskustelu.
Ateistit näkevät että Lewis ja/tai Puolimatka yksinkertaisesti joko epäonnistuvat tässä tavoitteessa - tai ovat peräti manipuloimismielellä liikkeellä. Syynä on se, että näiden miehien lähestymistavoissa ei näytä olevan muuta kuin korkeintaan intentio ymmärtää toista puolta. Onnistumispuoli on johtanut esimerkiksi kriiseihin ; Esimerkiksi Jussi K. Niemelä koki Puolimatkalaisen keskusteluilmapiirin niin yksisuuntaiseksi - ajankäyttö, tauotukset oli painotettu Puolimatkaa tukevaksi, ja se, että keskustelutilaisuudesta toiseen Puolimatka ei reagoinut saamaansa kritiikkiin ja korjannut argumenttejaan teki hänen mukaansa tilanteesta ikävää ja monotonista - että kieltäytyi jatkamasta julkisia keskusteluja hänen kanssaan. Ateistit näkevät tämän turhaumana
Siksi ei olekaan yllättävää jos moni Puolimatkaan tai Lewisiin tutustunut kristitty ateistien vastustuksen väärinymmärtämisenä. Siksi esimerkiksi Jussi K. Niemeläkin koetaan turhautumisen sijasta häviämisenä. Uskovainen näkee että Niemelä on jonkinlainen sensuristi joka ei osaa hävitä ja on siksi ilkeä ja militantti. Tämä nähdään siis päin vastoin osoituksena Puolimatkan kyvystä puolustaa itseään.
Dilemma on tietysti olennainen, koska esimerkiksi sensuristiksi tai manipulaattoriksi toisen sanominen on psykologinen kannanotto jossa on taustalla esitys siitä että tuntee toisen lähtökohdat. Ongelmana on tietysti se, että ne eivät aina kohtaa. Tässä kohden on kenties hyvä palata alkuun laittamaani kengänmyyntivertaukseen ; On eri näkökulmat, mutta tosiasiassa vaikka vastaus on episteemisesti vaikea, testaten asia selviää. Näin ollen se, meneekö kenkiä kaupaksi on "se oleellinen ero".
Siksi uskoisin että vaikka esimerkiksi Lewisillä on luultavasti ollut puhtaat intentiot, ja vaikka hän on ollut aikaisemmin ateisti, hän ei silti oikein onnistu ateismin mallintamisessa. Tähän oleva ero on luonteva, ja se voidaan ymmärtää kognitiotieteen tulosten kautta aivan viattomasti ; Daniel Kahnemanin tutkimukset kun paljastivat että ihmisen maailmaa kuvaa "kokeva itse" joka elää hetkessä ja "muistava itse" joka taas muistelee menneisyyttä. (Tietoisuus ja muisti ovat selvästi eri asioita.) Nämä eivät ole yleensä ottaen sama. Jokainen toki tietää että esimerkiski lapsuuden lumet olivat parempia kuin mikään lumi jota sataa nykyään. (Koska kunnollista lunta ei osata enää valmistaa - hemmetin hipit!) Tämä ei kuitenkaan ole objektiivinen lumienhuonontumistila. Ihmiset myös värittävät menneisyyttään nykyisyyden kautta. Esimerkiksi matkoista "kokeva itse" voi nauttia hedonistisesta matkasta, mutta "kokevasta itsestä" tylsistelynä tuntuva kulttuuririento voi tuntua vuoden päästä paremmalta. (Eräs matkustellut ystäväni selitti että Himalajan kohdalla tilanne on se, että siellä oleminen on kauheaa mutta jälkikäteen se on paikka jonne haluat koviten takaisin.) Näin ollen Lewis väritti muistonsa uskontonsa kautta, eikä tämä ole manipulatiivista vaan sitä mitä me ihmiset "muutenkin teemme".
Se, mikä ateistia ärsyttää Lewisissä ja Puolimatkassa onkin juuri heidän näkemyksensä "yhteisestä diskursiivisesta todellisuudesta". Lewis korostaa eritoten eettistä puolta ja korostaa että ihminen on homo religiosus -olento jolla on moraalilaki sisällään. Hän siis luottaa siihen että kun ateistin kanssa keskustellaan avoimesti, ateisti ymmärtää tämän saman lain ja noudattaa sitten sitä. Puolimatka on toki myös etiikan puolella, mutta hän keskittyy Lesisiä tieteeseen ja koulutukseen. Hän korostaa pluralismia jossa on ytimessä moniarvoisuus. Mutta hänkin on samanaikaisesti intuitionisti, jonka mielestä tiede on Jumalan ihmisiin upottaman takeellisen (warrant) arkijärjen ja intuition hienostunein tulos. Eli kun keskutellaan avoimesti monilta kulmilta päästään samaan intuitiiviseen tulokseen.
Näin Puolimatka ja Lewis lainaavatkin relativismin ja monismin väliseltä maastolta hyvinkin tilannekohtaisesti. Tämä tuntuu varmasti ateistin silmiin joko manipulaatiolta tai kaksoisstandardilta tai virheilyltä, vaikka se onkin tavallaan vain heijastuma siitä miten Lewis ja Puolimatka käsittävät koko aiheen.
Toki jo väite siitä että etiikka tai tiede olisivat intuitiota on itse asiassa hieman omituinen ; Esimerkiksi tieteessä valtaosa sen tuloksista ovat - paitsi maallikolle vaikean matematiikan tai logiikan takana - myös erittäin epäintuitiivisia. Esimerkiksi suhteellisuusteorian ja kvanttimaailman ilmiöiden epäintuitiivisuus olisi intuitionistisen näkökulman kautta todiste siitä että tämä tieteenala olisi jotenkin etääntynyt totuudesta. Kuitenkin tieteellisesti katsoen niissä ei ole mitään vikaa. Mutta tämänlainen huomio on liian kuivakka selittääkseen kiukkua. Harva ihminen rakastaa tieteenfilosofiaa ja metodiikkaa samalla raivolla kuin esimekriksi allekirjoittanut (jolle tämä huomio on merkittävä).
Monilla muilla syy on se, että tosiasiassa Lewisin ja Puolimatkan lähestymistapa ei ole reilu ja huomioonottava, eikä halu tai intentio ja tämän tavoittelu muuta muuta kuin sen, että sen sijaan että kyse olisi suorasta ja rehellisestä kusipäisyydestä, on kysymys epäonnistumisesta tässä sinänsä jalossa tavoitteessa. Vilpittömyys ei vain aina "vie perille asti". Kyvyttömyys ottaa huomioon toisen maailmankuva johtunee siitä että toisesta rakennetaan mielen kuva joka sovitetaan omaan maailmankuvaan.1: Epäonnistuminen tässä on Puolimatkan kohdalla hieman ongelmallista koska hän on kuitenkin koulutukseltaan kasvatustieteilijä, jolla olettaisi olevan koulutuksensa puolelta viestinnäntaidot hallussa niin että osaa välittää viestinsä ymmärrettävästi ja tavoitteet toteuttaen, ottaen huomioon kuulijan erikoistarpeet. Vastaavaa ongelmaa tuskin on Lewisillä, keskiaikaan tutustuneella (lasten)kirjailijalla.
Molemmat viittaavat siihen että on kulttuurista moniarvoisuutta (ateisteja ja uskovaisia) ja että nämä tulee ottaa huomioon keskustelussa. Tässä korostetaan sitä että monimuotoisuus on niin suurta että on syytä ottaa kaikki eri maailmankuviakin edustavat ihmiset järkevinä ihmisiä ja neuvoteltava asiasta. Samanaikaisesti he ovat kuitenkin monisteja joiden mukaan ihmset lähestyvät juuri tiettyä näkemystä kohti jos he vain miettivät avomielisesti. Eli kun asioita on pohdittu riittävästi voidaan luottaa esimerkiksi Jumalan olemassaoloon ja täten hylätä tämä neuvottelunäkökulman monikulmaisuuden tarve. ; On luonnolista että tämä näkemys itse asiassa halveksii syvästi erimielistä - tai vähintään ateistien puolella koetaan sellaiseksi - koska sen implisiittisenä kannanottona on nimenomaan se, että jos joku on erimielinen, niin se johtuu siitä että hän joko ei ole tarpeeksi avomielinen tai ei ole miettinyt tarpeeksi. (Tämä vertautuu täysin siihen että jos köyhä ja kuulee rikkaalta neuvon ahkeruuteen, rikas implisiittisesti mutta pakosti vihjaa että laiskuus on köyhyyden olennaisin syy.)
1: Se, että "epäonnistunutta" ei haluta pakottaa vaan kannustaa tätä keskustelemaan enemmän ei luonnollisesti muuta tästä kulmasta mitään ; Sietämisen ja aidon kunnioittamisen välillä oleva kuilu ei ole semanttinen, vaan oleellinen. On selvää että esimerkiksi Puolimatkan perusidea siitä että "evolutionisti-ateisti ei voi olla älyllisesti tyytyväinen" ja hänen tapansa laittaa kirjoihinsa (todistusarvoltaan kyseenalaisia) "Expelled" -elokuvasta lainattuja vainokertomuksia ei auta asiaa. (Etenkään kun Puolimatkalla on pahana tapana päästää toivottoman surkeita kämmejä läpi vainosyytösseulastaan, kuten hänen "Pianka hautoo massamurhaa" -syytelynsä on konkreettisesti osoittanut.) Samoin kuin esimerkiksi "Tiedekeskustelun avoimuuskoe" -kirjan lausunnot (Esimerkiksi Enqvististä) joiden pääteemana on suunnilleen se, että erimielisyys on sensuuria, kritiikki on sensuuria, vertaisarvioinnin tekeminen moittivaan sävyyn on sensuuria ja keskustelupiiriin sävyihin turhatuminen ja kyllästyminen ovat sensuuria on varmasti jotain sellaista joka ei lisää tuntemusta siitä että toinen ottaa ateistit ihmisinä jotka ovat moraalisesti parempia kuin sensuristiset työpaikkakiusaajat,murhaaja-sadistit ja Jehovan todistajien edustajana työnsä ohessa toimivat kauppasaksavainolaiset. On selvää että vainosta syyttäminen "naturalismi" -leiman alla koetaan ryhmää koskevana syytöksenä joka taas ei ole oikein mitenkään tai millään mallilla ns. "kunnioittava kannanotto".
Näin rakkausteema vesittyy välittömästi ateistisen kohteen korvissa sanahelinäksi. Joka taas johtaa siihen että "tavoite" ja "ihanne" eli ateistin lähtökohtien ymmärtäminen ja ne huomioiden tehty keskustelu itse asiassa katoaa. Jos ateistit eivät koe keskustelukenttää reiluksi, se on absoluuttinen todiste siitä että keskustleu ei huomioi heitä. (Syyte turhaan suuttumisesta on itse asiassa hieman omituinen ; Osalla voi olla löysä pinna ja he vetävät hernettä nenään pikkuasioista, mutta pikkuasiakin on sentään jokin syy. Ehkä tässä pitäisi käyttää sanaa "suhteeton reagointi".) Näin ollen uskallan suoraan sanoa että Lewis ja Puolimatka kenties haluavat olla "reiluja poikia". He eivät kuitenkaan ole.
Toki esimerkiksi näkemyksessäni on tätä kautta korostettava sitä, että en pidä Puolimatkaa vihapuheen levittäjänä vaan demagogina. Sillä tosiasia on se, että hänen kannattajiensa parista kuulee melko usein kannanottoja joilla on tietty omituinen rakenne; Puolimatka itse pitää niitä "implisiittisesti mukana rivien välissä" tai jopa kieltää niiden olemassaolon pelkäksi lukijan tulkinnaksi jossa hän ei ymmärrä Puolimatkaa. On toki mielenkiintoinen kysymys onko alleviivattu implisiittisten kannanottojen tekeminen tahallista, ja onko niiden näkemisessä lukemisongelma vai viestijän ongelma (markkinatutkimusalalla väärintulkintojen syy ei ole likimain koskaan käyttäjässä ja aina tekijässä, mutta tämä on kenties hiema ikävä lähtökohta tässä.) Mutta oleellista on se, että näitä "en minä sitä tarkoittanut" -lausuntoja keräävät tulkinnat ovat sellaisia että niitä tekevät ns. "muutkin kuin ateistit". Tässä mielessä Puolimatka on kansankiihottaja, demagogi. Hänen intentionsa ovat tuntemattomat, mutta rehellisyyden nimissä niillä ei ole keskuselukentän rakentumisen kannalta paljoa merkitystäkään. Puolimatka ei sentään yksin käy edes murto -osaa Suomessa tapahtuvasta uskontokeskustelusta, mutta hänen lukijoitaan ja (väärin?)tulkitsijoitaan on sitten koko lauma (ja tässä joukossa mukana on uskovaisia ja ateistejakin).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti