Vapaus ihmisistä

Tom Green vieraili eräässä ohjelmassaan Japanissa. Siellä hän huuteli-kyseli ihmisiltä pitävätkö nämä enemmän banaaneista vai appelsiineista. Kukaan ei vastannut, kunnes lopulta eräs japanilainen herrasmies kertoi että japanilaiset pitävät eniten hiljaisuudesta. ; Tämä tietysti kuvasi japanin kulttuuria jollain tavalla.

Vastaava teema on tuttu Suomessa. "NYT.fi":ssä oli kannanotto matkustamiseen. HSL:hän on kartottanut ihmisten matkustusmieltymyksiä että pitänyt kampanjaa jossa ihmisille toivotetaan matkarauhaa. Suurin viihtyisyyttä parantava elementti ei ole usein medianäkyvyyttä saavat ylilyönnit kuten humalaisten mesoaminen, vaan se, että kanssamatkustajista tulee ääntä. Ärsyttävyyttä nostivat esiin monet asiat. Journalisti nostikin esiin ärsytyslistan joka huipentui sanoihin "Ihmiset. Toiset ihmiset!" Sillä siitähän tässä kohden on oikeastaan kysymys ; Itsekin mietin että viheliäisiä ovat esimerkiksi ne miehet joiden sukuelimet ovat (muka) niin suuria että haara-asennon on vietävä koko penkirivi. Ja ne naiset joilla on laukkuja joita pitävät vieressään penkillä. (Onko matkatavarakin ostanut itselleen lipun ja jos on, niin onko päässyt lastenlipulla?) Teinien kälyinen kälätys ärsyttää monesti jos ei miltei aina.

Vapauskäsitteen kannalta tilanne junassa on hyvin mutkikas. Sillä toisaalta tässä on vastakkain vapaus matkustaa ja sananvapaus. Toisaalta sitä vastustaa vapaus kuulemasta asioita. Tämä on yhteiskunnassamme tietysti muutoinkin hyvin vallitseva teema. Ihmisten näkemys ylellisestä matkustamisessta pitää hyvin paljon sisällään "vapautta jostain". Emme hae mukavuutta sillä että saisimme "vapautta johonkin" kuten vaikka vapautta spontaaniin keskusteluun ventovieraan kanssa tai mahdollisuuteen saada ostaa herkkupaloja. Tätä asennetta voisi kutsua jopa "askeesin ylellisyydeksi". Kun on ensin saatu vapaus puhua ja liikkua - ja tämä on laajennettu kaikille, on ymmärretty hiljaisuuden arvo.

Tämä "askeettinen luksus" on kuitenkin täydessä mitassaan toteutessaan ongelmallisempi kuin sen vaihtoehto. Likimain jokaisella on jotain ärsyttäviä piirteitä jotka jollain tavalla häiritsevät jotakuta kanssamatkustajaa. Valtion tai liikennevälineistön tehtävänä ei ole ensisijaisesti suojella kaikelta ärsytykseltä. Ja tämänlaista odottavat ihmiset harjoittavat itse asiassa jotain jossa oikeuksien olisi syytä koskea vain heitä itseään. Että olisi ikäänkuin privileegioiden maailma jossa pelottavat kiilusilmäiset kasvonmuodoiltaan luisevat ja kaulaltaan paranevien vammojensa vuoksi vihertävät miehet eivät saisi ulkonäkönsä vuoksi astua kulkuvälineeseen ollenkaan. (Vaikka heille toki täytyy myöntää erityisoikeus ostaa lippu.)

Kohtuu lienee se paras. Siksi ajattelenkin mieluummin esimerkiksi VR:än "agenttiromaanilta vaikuttavia työtapoja".