Post-uumi

Uusimmassa "City -lehdessä" oli mietintöä siitä miten lainsäädännön muutokset tulevaisuudessa todennäkäisetsi johtavat "post-homouteen". "vapaamielisissä kaupungeissa homomiesten ja valtaväestön yhteiselo sujuu jo leppoisasti. Kaikilla on jo niin mukavaa. Niinpä on ehkä siirrytty, tai ollaan siirtymässä, uuteen aikaan, post-homoaikakauteen." Ei tarvitse taistella oikeuksisien hankkimiseksi koska ne on jo. Tämä tietysti lopettaa homouden "liikkeenä", ja sen seurauksena esimerkiksi "Pride" ei enää ole ihmisoikeuksien eteen kampanjoiva tilaisuus vaan festivaali. Onkin totta, että vapautumispyrkimyksen jälkeen ollaan vapaita. Silloin "Ollaan ja annetaan asioiden näkyä, eikä nousta niiden kanssa barrikadeille".

Vastaava on toki tuttua muuallakin. Esimerkiksi Suomen kristillistymisessä on ollut voimakas sanantuonnin ja asettumisen aika. Tämän jälkeen tarve taistella pakanaoppeja väheni huomattavasti. Tämä ei lopettanut kristinuskon tarvetta, mutta muutti sen luonnetta. (Eikä uskonnon säilymisen ainut syy ole se, että pakanoita on yhä Suomessakin.)

Taistelun ja vallankumouksellisen aktivismin ytimessä on voimakas yhteistyön tunne. On selvää että jos taisteltava asia menettää merkityksensä, katoaa innostus. Esimerkiksi jos lainsäädäntöön tulee päivä jolloin homoseksuaalien avioliitto onnistuu, tympäännyn henkilökohtaisesti aiheeseen käytännössä riippumatta siitä onko paketissa mukana kirkkovihkiminen vai ei. Jos lakia ei uhata, en jaksa välittää. Laki on kirjoissa joten voin kohdistaa aikani muualle. ~ Todennäköisesti käy niin että tässä vaiheessa hankin jonkun toisen vittuuntuneisuudenaiheen ja koen sen ruotimisesta moraalista ylemmmyydentunnetta. Maailma muuttuu paremmaksi yksi vitutuksenaihe kerrallaan, mutta vittuuntuneisuus on silti ikuista joten maailma paranee ikuisesti.

Myytti, taistelun polttoaine.

Koska ytimeen nousi moraalinen närkästys ja vallankumoustaistelun veljeellisyys katson oleelliseksi nostaa esiin Hännikäisen tekstin "vapaus, veljeys, tasa-arvoisuus". Hän korostaa sitä että vapautumispyrkimyksen takana on aina myytti. Irrationaalinen kestää, toisin kuin argumentit jotka voidaan aina kumota järjenkäytöllä tai eri lähtöoletukset ottamalla. Myytit johtavat kohtuuttomuuteen jonka Hännikäinen tuo esiin nostamalla esiin Venäjän tsaarien maailman ; "jos tsaari halusi toteuttaa jotakin niin harmitonta kuin väestönlaskennan tai partojen lyhentämisen, väestön keskuudessa puhkesi kapinoita ja mellakoita, mutta kun julistettiin sota, kaikki lähtivät säyseästi taistelukentälle, missä saattoivat vammautua tai kuolla." Hännikäinen nostaa esiin Ranskan vallankumouksen ideaalin, vapauden veljeyden ja tasa-arvon. Ja korostaa, että ne olivat myytti joka innosti koko toimenpiteeseen. Laskelmointi ilman myyttiä ei motivoi niin että käydään ilmeistä vaaraa, aseellisia sotajoukkoja, vastaan.

Hännikäisen mukaan näiden arvojen välillä on olemassa vakavia ristiriitoja ; "Ilmeisin konflikti on vapauden ja tasa-arvon välillä. Ne nakertavat toisiaan aina, ne eivät koskaan voi toteutua yhdessä täysimääräisinä. Toisesta on tingittävä toisen kustannuksella. Vain kaikkein hourupäisimmät libertaarit kieltäytyvät myöntämästä, että yksilön taloudellinen vapaus vaatii tuekseen jonkinasteista sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Yhteiskunta suistuu sekasortoon, jos ovelimmat kahmivat rikkaudet itselleen ja loput jäävät kurjuuteen. Rikkaita on siis pakko verottaa ja näin riistettävä heiltä osa vapaudestaan. Täydelliseen tasa-arvoon pyrkivissä yhteiskunnissa vapautta ei taas ole kenelläkään, mistä sosialistiset valtiot riittänevät esimerkiksi." Hänestä ongelma puretaan purkamalla tasa-arvoisuus. Se ei ole mahdollista koska ihmiset ovat erilaisia. "Ajatus, että kaikki ihmiset olisivat "luonnostaan" tasa-arvoisia on idioottimainen jo siksi, että luonnostaan ihmiset eivät ole toistensa kaltaisia. Tämä itsestäänselvyys ymmärrettiin hyvin ennen Rousseauta ja muita valistusfilosofeja. Se ilmaistaan hienosti kansansanonnassa, josta suuresti pidän sen elitistisyyden vuoksi: "Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia." Mutta nykyään sen toteamista pidetään loukkaavana ja törkeänä. Niin vahva on tasa-arvon myytin valta rationaalisessa, modernissa maailmassa."

Näkisin Hännikäisen sanoissa jonkin verran viisautta.
1: Selvästi tasa-arvoisuus ja vapaus ovat ristiriidassa keskenään resurssitasolla ja materiaalitasolla ; Kun jokin konkreettinen jaetaan, syntyy jakauma. Kysymys on näiden kohdalla ns. nollasummapelistä. Uusliberalismin ja kommunismin parissa on yritetty peitellä tätä tosiasiaa hyvinkin voimakkaasti. Samoin on selvää että tasa-arvoisuus tuo hyvinkin suuria ongelmia jos asian takana on taito. Tasa-arvon myytti luo tunnetta joka taistelee elitismiä vastaan. Helposti tämä iskee myös asiantuntijuuteen ja osaamiseen. Pahimmillaan syntyykin tasapäistäminen jossa ansioita ei myönnetä.
2: Tämä huomio on oleellinen esimerkiksi itseäni kiinnostavassa pseudotieteiden (ja etenkin denialismin) maailmassa. Ne esittävät mielipiteenvapauden samana kuin oikeutuksen ja tätä kautta rationaalisuus ja tiede menettävät perusolemuksensa. Tästä asenteesta löytyy esimerkkejä esimerkiksi "Voima 1/2012" -lehden ilmastodenialismiin keskittyneestä artikkelista. Denialistinen skeptismi/epäilyn nimellä kaupiteltu näkemys ilmenee epäreilusti ; "Tieteelliset tutkimustulokset julkaistiin tieteellisissä lehdissä, kun taas epäilyt julkaistiin suuren yleisön lehdissä, yleensä talouslehdissä kuten Wall Street Journal, Fortune ja Forbes." ... "Toimittajat pyrkivät tasapuolisuuteen sellaisissa kysymyksissä, joissa se johtaa hämmennykseen. Erilaisten mielipiteiden tasapuolinen kohtelu mediassa ei sovi tieteeseen, koska tieteessä ei ole kysymys mielipiteistä vaan faktoista." ... "Myös ajatushautomot, lobbausjärjestöt ja intressiryhmät tuntevat median heikkouden. Tasapuolisuuteen vedoten ne pyrkivät ajamaan omaa tai taustaryhmiensä etua. Mediassa tuloksistaan raportoivat tutkijat leimataan järjestäytyneitä int-ressejä vastustavaksi toiseksi osapuoleksi, vaikka heidän tehtävänään ei ole esittää mielipiteitä vaan kertoa, mitä empiiriset havainnot kertovat asiasta."

Kuitenkin selvästi monissa immateriaalikysymyksissä tilanne ei ole tämänlainen. Klassinen slogan "kaikki erilaisia - kaikki samanarvoisia" toimii silloin kun kysymys on vaikkapa taidemieltymyksistä ; Ihmiset voivat olla erimielisiä, kaikki ovat vapaita ja kaikki ovat tasa-arvoisia. Myös demokratian ihanne rakentuu siihen että neuvottelu on jotain jossa jokaista voidaan kuulla. Kaikki ovat vapaita omaan mielipiteeseensä ja kaikki ovat tasa-arvoisia siten että heillä on yksi ääni jokaisella. Käytännössä syntyy kuitenkin päätös joka sallii jotain ja kieltää jotain muuta ; Yhtenäisyys luo tässä kontrollia. Tässä mielessä tasa-arvo ja vapaus eivät ole demokratiassa aivan samalla tasolla kuin vaikkapa abstrakteissa taidemieltymyksissä.

Kun polttoaine loppuu.

Hännikäinen toki korostaa että myyttiä ei voi kumota tosiasioin. Kuitenkin esimerkiksi homoaiheinen keskustelu näyttää että "vallankumouksellinen uhrautuva/räyhäävä yhteistyö" jonka taakse saadaan toimii siksi että siellä on myytti (joka ei välttämättä ole yliluonnollinen vaan on hyvinkin usein nimenomaan vapauden tai tasa-arvoisuuden kaltainen eettinen periaate). On selvää että tosiasioiden, kuten avioliittolainsäädännön muuttamisen, vaikutus näihin myytteihin on selvä. Jos taistellaan avioliittomyytin nimessä, lainmuutos selvästi on jokin faktuaalinen joka "poksauttaa irrationaalisenkin".

Tämä korostuu sillä että homoseksuaalisuus on abstrakti, se ei perustu konkreettisen asiaan. Se, että homot menevät naimisiin ei estä heteroita menemästä naimisiin. Tilanne ei ole nollasummainen. Lisäksi homoavioliitto on enemmän eettinen mieltymyskysymys ; Näin ollen avioliiton salliminen sallisi sen että homomies jättäisi menemättä naimisiin miehen kanssa uskonnollisen vakaumuksensa johdosta vaikka tähän avioliittoon olisikin periaatteessa juristin lupa. Tämä valinta on hänen, jolloin hän on sekä vapaa että tasa-arvoinen.

Tämä olisi myytin loppu. Mutta se olisi myös elämän alku. Sillä myytteihin tuntuu pätevän se, että vaikka ne kuinka tuovatkin elämään tarkoitusta ja yhtenäisyydentunnetta ja ne ovat erityisen oleellisia niitä seuraavalle ihmisille, ne ovat kuitenkin aina jotenkin konkreettiselta tasolta katsoen ongelmallisuuden ja onnettomuuden ytimessä ; Mieleen tulee väistämättä Kiinalainen kirous jossa toivotetaan että toinen elää mielenkiintoisia aikoja. Myyttien tuoma merkitys joka kulminoituu vallankumouksiin ja sotaintoon ei ole kovin kaunis ajatus. ; Mieleen tulee miltei yhtä väistämättä Nietzsche jonka mukaan onnellisuus ja tuska olivat nuoralla toisiinsa liittyneitä ja että meidän tulisi siksi elää täysillä merkityksen kirouksessa - Ja tämän jälkeen mieleen tulee Schopenhauer joka oli sekä pessimisti että viehtynyt itämaiseen ajatteluun ja jonka mielestä tuskan välttäminen oli se tärkeä asia.