Miasma

"tiedätkö mitä tarkoittaa sana miasma?" "Myrkyllistä ilmapiiriä", minä sanoin. Minua imarteli olla tentattavana. "Se voi viitata suohon. Tai myrkylliseen vaikutukseen. Tulee luultavasti kreikankielen sanasta mianein, eli 'saastuttaa'."
(Dan Simmons, "Kalin laulu", sivu 17)

Dan Simmons on rationalisti ja ateisti. Silti hänen kirjassaan "Kalin laulu" on jos ei suoraan yliluonnollinen niin varoavaisimmankin tulkinnan mukaan surrealistinen pohjavire. Kirjassa intian myytit ja todellisuus ovat toisiinsa kietoutuneita, ja tapahtumilla (yleensä julmilla sellaisilla) on aina ympärillään tarina.

Pintatasolla kirja kertoo journalistista ja runoilijasta joka lähtee perheineen työmatkalle hakemaan intiasta kuolleeksi luulleen runoilijan uutta runokokoelmaa samalla kun hän selvittää onko runoilija todella elossa. Ja samalla paljastuu intian julma puoli, jossa kastittomat "koskemattomat" eivät ole ihmisen arvossa, ja jossa väkivaltaa käyttävät thugeet ja goondasit vallitsevat. Ja jossa suurinta pelkoa herättää marginaalinen mutta väkivaltainen ja julma uskonnollinen kalinpalvojien joukko, kapalikat. Työmatka muuttuu pikku hiljaa katastrofaalisemmaksi ja se huipentuu siihen että runoilija-journalistin pikkulapsi kaapataan, tapetaan ja käytetään salakuljetuskätkönä. ~ Kirjailijan tarinana on vaikeaa nähdä tapahtumien ja tapahtumien ympärille kudottujen tarinoiden taakse. Kirja jättää maailmansisäisesti vakavaksi pohdinnanaiheeksi esimerkiksi sen, onko kuolleeksi luultu runoilija Das pelkästään spitaalinen kulttijohtaja joka rakentaa itselleen tarinoilla vaikutusvaltaa - vai todella irvokkaasti kuolleista henkiinherännyt Kalin äänenkantaja. ; Kirjassa onkin esimerkiksi sivulla 69 herttainen pieni runo "Pyyntö" joka kuvannee hyvin julmaa yleistunnelmaa. "Kun kuolen / älkää heittäkö lihaani ja luitani menemään / vaan kootkaa niistä keko / ja / antakaa niiden kertoa / löyhkällään / minkä arvoista oli elämä / tässä maailmassa / ja minkä arvoista oli rakkaus / lopussa"

Ensimmäisen kerran kirjaa lukiessani minulla oli suunnilleen sama näkemys kuin monilla muillakin kirjan lukijoilla. (Esimerkiksi täällä.) Silloin tarina näyttäytyy lähinnä varsin negatiivisessa valossa. Intialaista kulttuuria vastustetaan ja jopa tuetaan kansanmurhaa. Sanoohan kirja jo alkusanoissaan "Jotkut paikat ovat liian pahoja, jotta niiden olemassaolo voitaisiin sallia. Jotkut kaupungit ovat sietämättömän pahoja. Kalkutta on sellainen paikka." Kirja jatkaa kuvaamalla miten entinen ydinvoiman vastustaja näkee väkivaltaisia unia joissa ydinpommit putoavat ja tuottavat kärsimystä. "Näen ihmishahmojen tanssivan kuin palavat hyönteiset, kuin irvokkaat heinäsirkat, jotka sätkivät ja poksahtelevat hajalle täydellisen tuhon tulenkarvaista taustaa vasten. Tuo kaupunki on Kalkutta. Uneni eivät ole epämiellyttäviä." Tilanne voidaan nähdä näin jos kirja nähtäisiin pelkästään runoilija-journalistin tarinana. Mutta syvemmällä tasolla kirja ei ole tarina kirjailijasta, tai edes kapalikoista. (Joka vaikuttaa ja joka on poliiseille jokin jota ei teknisesti ole olemassa. Konkreettisesti se tuntuu olevan hyvinkin olemassaoleva, sen puuhiin ei vain haluta puuttua.) Tässä toisessa tulkinnassa kysymys on Kalkutasta, ja nimenomaan laajemmassa mielessä Kalin palvonnan paikkana. Ja Kali taas symbolisoi laajempaa väkivaltaisuudenhalua joka löytyy kaikkialta ihmisistä (toisaalla se on vain voimakkaammin läsnä.) ; Kirjailijaa ei nimittäin kuvata kirjan lopussa immuunina Kalin kutsulle, Kalkutan kutsulle ; Päin vastoin, sivu 313 mainitsee erikseen "Kalin laulu ei koskaan lakkaa kokonaan. Se on korvissani taustahälynä kuin riitasointuinen musiikki radiosta, jonka asema ei ole aivan kohdallaan." Varmemman vakuudeksi hänet laitetaan kirjan lopussa miltei tekemään ammuskelemalla massamurha lentoasemalla. Hän kykenee juuri ja juuri hillitsemään tämän impulssin jota kuvataan vahvasti Kalin laulun vaikutukseksi. Tämä tulkinta on oleellinen koska se värittää myös alun unien väkivaltakuvaston. Kysymyksessä ei enää ole oikeutuksesta, vaan se on yksinkertaisesti huomio siitä että inhottavin asia julmuudessa on se, että se ei tunnu pahalta niistä jotka sitä tekevät. Takana on aina jotain miellytävää ; Esimerkiksi kostamisen toteuttaminen sisältää ennen kaikkea oikeuden tapahtumisen tunteen. Julmuuden kauhein puoli on juuri siinä että se on kuin Kali, ei vain pelottava, vaan myös omituisella tavalla vetoava, viettelevä, jopa eroottinen.

Ensimmäisen lukemisen jälkeen minulle jäi kirjasta olo, että se olisi nimenomaan kulttuurista ylemmyydentunnetta, jonkinlaista kulttuuri-imperialismia ja mässäilyä. Kirjan uusintalukeminen (lukukertojen välissä vierähti useampi vuosi, joten kenties kirja tai lukija ei enää ollut sama) muutti tätä käsitystä dramaattisesti. Aiemmin ajattelin että "Kalin laulu" oli Simmonsin heikoin teos, mutta toisen lukukerrna jälkeen en enää ole tästä asiasta aivan varma. (Hänen muu tuotantonsa on sen verren hyvää, että voi olla että kirja jää silti hänen heikoimmaksi teoksekseen, mutta ei enää siksi että se olisi asenteellinen tai huono.) ~ Kirjan kulttuurillinen ylenkatseen sävy on yhtä konkreettinen kuin kirjan uskonnollinen sävy korostaa hengellisyyden olennaistuutta. (Kontekstoi lause huomiolla ; Simmons on yhäkin ateisti.) Toinen lukukerta varmisti että moraalinen ylenkatse on uudelleentulkittava. Tällöin kirjan sanomakin muuttuu "minun mielestäni hyväksyttäväksi ellei peräti oikeaoppiseksi".

Tämän hetken näkemykseni on, että kirja on enemmänkin tarina Kalkutasta. Paikka, toki osittain kirjailijan värittämä kuvitteellinen maailma, on realistinen. Kirja painottaa tätä esimerkiksi kertomalla Kalkutan nimen alkuperää (sivu 63) "Kaliksetra. Se tarkoittaa ' Kalin paikka'. Varmasti tiesitte että kaupunkimme nimi on saanut alkunsa siitä." Kirja on erikoinen, koska se käsittelee Kalkutan julmaa erityisluonnetta hyvin montaa eri kautta.
1: Se nostaa esille esimerkiksi kulttuurien erilaisuuden ; Kirjassa mietitään onko intialainen ja länsimainen kulttuuri ja etenkin sen oikeudenmukaisuuskäsitys toisilleen kuin euklidinen geometria ja epäeuklidinen geometria; Jokin joilla ei ole yhteisiä elementtejä, vaan jotka perustuvat eri aksioomille ja ovat keskenään totaalisen ja ehdottoman erilaiset, ymmärryshorisontti erottaisi kulttuurit ; Kalkutan perustunteeksi kuvataan nimenomaan pelko, ei kunnioitus vaan pelko. Ja tätä pelkoa pahempi on oikeastaan sen puute, hiljaisuus ja pimeys joka ympäröi silloin kun kapalikoiksi tunnetut kulkevat ympäristössä.
2: Toisaalta kirja tukee vahvasti myös näkemystä jossa itse maa ja ympäristö on perimmiltään syyllinen ; Kirjan kontekstista ulosnousevana viattomanoloiset esitykset kuten "Kaupunki rakennettiin suolle" (sivu 18) muuttuvat kirjan sisällä. Ne ovat mietteitä siitä, kuinka miasmaattisia huuruja ja tätä kautta tautejaan levittävä suo sairastuttaa ihmiset, jotka sitten elävät kohtaamassaan kurjuudessa ja heijastavat tätä kulttuuriinsa. Näin syyllinen ei ole kulttuuri vaan itse karu ympäristö. Kova elämä pakottaa ihmiset varastamaan ja kerjäämään ja "tautinen saasta" (sekä konkreettisessa että kuvainnollisessa mielessä) pyörii ympärilleen herättäen ihmisen luontaiset vastareaktiotunteet, vihan, kiukun ja kostonhimon. Tässä maailmassa selviäminen vaatii sitä että tajuaa että väkivaltakin on vain valtaa, ja että väkivaltaan kokemamme vastemielisyys johtuu siitä että emme pidä siitä että joku käyttäisi sitä meihin itseemme. Tässä maailmassa ihminen tarvitsee valtaa selvitäkseen, joten vallankäytössä inhottavaa ei ole vallankäyttäminen vaan vallankäytön kohteena oleminen. Toivottomuus ja karmeuksien vääjäämättömyys ja mielivaltaisuus voi johtaa myös ajatukseen jossa entisen elämän pahat teot ovat syynä, jolloin kykenee elämään karseuden keskellä jolle ei voi kokonaisuutena tehdä oikein mitään.
3: Läsnä on myös yliluonnollinen tulkinta, jonka mukaan Kalkutassa on todellakin Kali -jumalattaren vaikutusta, ihmeitä niin hyvässä kuin etenkin pahassa. Tällöin voidaan puhua jopa objektiivisesta pahuudesta joka ylittää ihmiset, infrastruktuurin ja kulttuurin.
4: Myös julmuuden ylikulttuurisuus on voimakkaana teemana. Kenties länsimaiset ihmiset ovat siinä mielessä rasistisia että näkevät intian kulttuurin synkän puolen eri tavoin kuin oman kulttuurinsa. Esimerkiksi kuvatessaan intialaisen näkemystä länsimaista kirjassa juuri tapahtuneiden mellakointiuutisten valossa "Vaikutti siltä että vain ohut sähkövalojen verkosto suojaisi maailman suurkaupunkeja täydelliseltä barbarialta." Tämä herättää ja kutsuu lukijassa esiin kysymyksiä. Kuten että kenties kastijärjestelmän syrjivän kauheuden korostaminen on vain jotain "moraalista omahyväisyyttä" (joka toki sattuu koskemaan oikeaa epäoikeudenmukaisuutta) jonka turisti näkee siksi että häntä ei kiinnosta oman kulttuurin eriarvoisuusasiat, asiat joille hän itse on oman kulttuurinsa sisällä sokea. Länsimaissa Mafia hoitaa samantapaisia asioita kuin kirjassa kauhistellut Kapalikat.

Yllättävintä on kenties se, että kirja ei anna tähän erittelyyn lopullista suoraa vastausta. Mikä tahansa näkemys voi olla oikea. Ja niitä yhdistää vain se, että ongelman ratkaiseminen on joko vaikeaa - ellei peräti mahdotonta ja toivotonta. Kirjan lopussa on toki yritys palata optimismiin, jossa ongelma olisi ratkaistavissa tai sen ongelmia voitaisiin ainakin rajoittaa. ; Kirja jopa loppuu lauseisiin "Kalin laulu on kanssamme. Se on ollut kanssamme hyvin kauan. Sen kuoro kasvaa ja kasvaa ja kasvaa. Mutta on mahdollista kuulla muitakin ääniä. On muitakin lauluja laulettavaksi." Mutta toisaalta tätä lieventää se, että runoilija-journalistikin kykenee tähän optimismiin vain länsimaissa, kaukana Kalkutasta. Länsimaissakin erilaiset pahat tapahtumat näyttävät että kurjuus ja kärsimys ja julmuus ovat jokapäiväisiä. Mutta niiden määrä ja kaikenkattavuus ovat täällä eri asteella.

Näin jäljelle jääkin se, että jokainen on altis "Kalin laululle" ja ainut keino, olipa pohjimmainen syy mikä tahansa, se että pitää huolen omasta itsestään, on varovainen eikä antaudu julmuuden viekotukselle. Samalla se muistuttaa että jossain paikoissa hengissäselviäminen tämän pelastavan asenteen kanssa voi olla vaikeaa, ellei mahdotonta. Ja kenties olennaisin ero onkin juuri pienissä ja helposti ohitetuissa asioissa. Uskonnollisen etiikan sijaan onkin huomattava arvostaa esimerkiksi niin pieniä asioita kuin ohutta sähkövalojen verkostoa. Verkostoa joka suojelee meitä pimeydeltä (konkreettisesti että kuvainnollisesti). ~ Kristittyjen tapa selittää Pahan ongelma illuusioksi on jotain joka yhdistää intialaisen kastijärjestelmään ja kohtaloon alistuneisuuden. Jos sen sijaan ymmärtäisimme että paha on ongelma, voisimme asian ohittamisen ja ylikiertämisen sijaan totuudenmukaisinta myöntää että emme eläkään "siinä maailmassa jossa haluaisimme olla", parhaassa mahdollisessa todellisuudessa. Ja oikeastaan vasta tämän tajuamisen jälkeen voimme tehdä asialle jotain, ja ryhtyä tavoittelemaan sitä parasta mahdollista todellisuutta.