Evolutionismin kohdalla kyseessä on usein viha ateisteja kohtaan. Itse katson evoluution kannattamiseen liittyvän inhottavia lieveilmiöitä. Mutta militantti ateismi ei ole niitä. Olen jakanut nämä ihmiset kahteen pääluokkaan. Ne molemmat ovat ärsyttäviä mutta keskenään eri tavalla ärsyttäviä. (Mikä on parannus, sillä esimerkiksi kristityissä kaikki ärsyttävät kristityt tuppaavat olemaan ärsyttäviä täsmälleen samalla tavalla.) Näissä vastenmielisissä evoluutioasioissa ärsyttävä puoli on juuri maailmankuvassa. Joten tässä ei ole armoa saatavilla.
Arjalan kauhukoirat. Ihmiset jotka näkevät evoluution pelkästään yksilövalintana. Tämä ihmisryhmä näkee kehityksen jonkinlaisena sankaritarinana. Stephen Jay Gould onkin moittinut sitä miten evoluutio liian usein nähdään tarinana jossa voittajat glorifioidaan. Ärsyttävimmillään tämä ajatustapa johtaa eugeniikansävyisiin rasistisiin ajatuksiin. Joissa rotujen eroista vedetään päätelmiä liian pitkälle siksi että ei ymmärretä mitä eroa on implikaatiolla ja ekvivalenssilla. (Noin tiivistäen ; rotuteoria vaatii geneettisiä eroja mutta geneettiset erot eivät tarkoita samaa kuin rotu.) Heikkoja ei tarvitse auttaa, koska se kuuluu osana luonnonjärjestystä. Usein tätä ajavat sen tyyppiset ihmiset jotka selvästi itse uskovat olevansa sitä eliittiä joka jää eugeniikan ja sortamisen jälkeen henkiin. Mutta jotka ironista kyllä ovat mitä luultavasti sitä porukkaa joka lajin parhaan nimissä tulisi eliminoida ensimmäisenä. Ovat vaikeuksissa jos katsovat poikasiaan pelastavia eläimiä, koska se vaatisi geenitason ymmärtämistä. Mutta ei hätää, yksilötasolla liian riskialttiisiin toimintoihin osallistuminen myydäänkin sankaruustarinalla.
Äiti-Maammat. Ihmiset, jotka elävät ryhmävalinnan mukaan. Tässä maailmankuvassa evoluutio on jonkinlainen perimmiltään kaikkivoipa ja lempeä voima, jonka avulla ihminen on sosiaalinen ja hyvä. Tämä liittyy joskus ns. Gaia -hypoteesiin jossa biologinen itsesäätely takaa että elämä ei voi mitenkään kuolla pois. Ja silloinkin kun sitä ei liitetä suoraan tähän, niin se on asenteissa mukana. Richard Dawkins onkin ymmärrettävästi moittinut ryhmävalinnan kannattajia siitä, että näillä moraaliset ja poliittiset tavoitteet ja ihanteet sekoittuvat siihen miten maailma nähdään. Eli idealismi ohjaa sitä miten maailma toimii sen sijaan että maailman toiminta ymmärrettäisiin ja tätä käytettäisiin apuna jotta maailma voitaisiin muuttaa sellaiseksi kuin halutaan.
Ymmärtäisivät edes sen että evoluutio on määritelmällisesti geenifrekvenssien määrien muuttumista populaatioissa. Yksilöt eivät kehity evoluution kannalta lainkaan, valinta vain suosii ja karsii niiden kautta seuraavan sukupolven. Geenitasolla on vielä paljon tilaa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ryhmävalinta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ryhmävalinta. Näytä kaikki tekstit
perjantai 27. maaliskuuta 2015
tiistai 30. heinäkuuta 2013
MacDonaldilla oli talo - eli miten juutalaiset eivät tuhoa toisiaan
"Takkirauta" ja monet muut (uus)konservatiivit korostavat että juutalaiset ovat enemmänkin älykkökansaa.
Tämä tiivistyy siihen että juutalaiset ovat itse asiassa aggressiivinen ja autismiin taipuvainen kansa. Tämä on etenkin kristittyjen konservatiivien - "Ruukinmatruuna" itsehän edustaa buddhalaista konservativismia - tarpeisiin hyvin sopiva teoria. Sillä samanaikaisesti pitää antaa juutalaisille erikoisstatus, mutta kristinuskon täytyy olla sitä etevämpi kulttuuri.
Tässä teoriassa on aika vähän heikkouksia. Autismiakin esiintyy juutalaisilla tilastollinen yliedustus. Krav Maga on karu, funktionaalinen ja erittäin juutalaishenkinen kamppailulaji. (Leikillisesti jew jutsu.) Juutalaisten historia lähi-idässä on sotien ja konfliktien läpitunkemaa. Ja rehellisesti sanoen kun katsoo Israelin nykyisiä touhuja on taatusti hyvin vaikeaa olla kyseenalaistamatta niitä lauseita joissa korostetaan että Israel ei ole koskaan väärässä.
Siinä on kuitenkin yksi heikkous joka tulee esille jos on esimerkiksi käynyt aspergerin syndroomaisten tukipiirissä tai heidän keskinäisissä tapaamisissaan. Karkea pääsääntö on se, että jos he eivät ymmärrä tavallisia ihmisiä, eivät he ymmärrä toisiaankaan. Moni ajattelee että tässä saisi samastumiskohtaamisia, mutta osa aspergerin syndroomaisista oikein välttää tämäntapaista "vertaistukipaskaa" koska tila ei lähennä ja paranna ymmärtämistä ja komminikaatiota.
Kysymys onkin jännittävä kun otetaan esille evoluutiopsykologia. Kevin MacDonald on evoluutiohistorian, lapsuusajan kehityksen ja kulttuurin tutkija. Ja hän on tullut tunnetuimmaksi kirjoista jotka analysoivat juutalaisuutta. Juutalaisten kulttuuri ja judaismi voidaan sovittaa kasaksi strategioita joita voidaan arvioida evoluutiopsykologian välinein. Näin on syntynyt teoksia kuten "A People That Shall Dwell Alone", "Separation and Its Discontents" ja "The Culture of Critique". Ne kuvastavat toki niitäkin puolia joita uuskonservatiivit tuovat esille. Mutta tosiasiassa tässä ei olekaan kysymys itsekkyydestä tai kyvyttömyydestä olla sosiaalinen. Juutalaisuus on kulttuuri jonka peruspiirteet ovat keskittyneet etnosentriseen voiton maksimoimiseen. ; Karkeasti sanoen juutalaisuuden peruspiirteet ovat hyviä silloin kun ajatellaan ryhmän parasta olosuhteissa joissa resurssit on rajattuja ja joissa näistä resursseista kilpaillaan eri ryhmien kanssa.
Esiin nouseekin esimerkiksi verbaalinen ja sisäänpäinlämpiävä sosiaalinen kulttuuri joka eroaa Takkiraudan "autistiteoriasta" jossa pelkätä tilastollisesta yliedustuksesta tehdään koko kansaa kuvaava piirre. Kuitenkin kokonaiskuva voidaan nähdä juuri päinvastaisena ; Juutalaisuus on tunnetusti äärimmäisen kollektivistista käyttäytymistä joka heijastuu erilaisina intellektuellisina liikkeinä. Juutalaisille ei esimerkiksi ole kristinuskon tapaan väliä mitä mielipiteitä sinulla on, koska juutalaisuus tarjoaa tätä vahvemman yhdyssiteen. Vanhan vitsin mukaan jos joltakulta kysytään että onko hän juutalainen ja hän sanoo olevansa ateisti, vastaus on että juutalaisuudessa ei ole kysymys vakaumuksetsa vaan yhteisöstä.
1: Samalla on jännittävää että MacDonaldin "The Occidental Quarterly":n kirjoittamien juttujen pohjalta hän yhdistää juutalaisuuden ja uuskonservativismin toimintastrategiat yhteen. "Taken as a whole, neoconservatism is an excellent illustration of the key traits behind the success of Jewish activism: ethnocentrism, intelligence and wealth, psychological intensity, and aggressiveness." Mutta sitten toisaalta esimerkiksi juutalaisten vahva enemmistö äänesti Al Gorea vaikka tämän vastkumppani George W. Bush oli uuskonservatiivien äänenkantajana. Kenties kristityt ovat vieras eijuutalainen kulttuuri ja Bush oli liian leimallisesti "toinen". Sama strategianippu ei tarkoita samaa kannattajryhmää.
Tätä kautta voidaan huomata että juutalaisuus on itse asiassa nippu strategioita. Ja autisteillekin on siinä kenties paikkansa. Mutta ei sen takia että enemmistö olisi oleellisesti autistisempia piirteitä heijastavampia kuin muiden kulttuurien edustajat. Vaan sen takia että autisteillekin on tilaa kollektiivissa. Nimenomaan kollektiivisesti suvaitsevaiset ja sosiaaliset sietävät epäsosiaalisia ja itsekkäitä ilman että kulttuuri rapistuu pelkäksi riitaisaksi ja individualistiseksi kilpailuksi vailla mitään sosiaalista sisäpiiriä ja yhteen hiileen puhaltamista.
1: Tosin on hieman erikoista huomata sekin, että MacDonald on saanut vahvasti suosiota antisemitistien puolella. Tämä on yllättävää koska usein uuskonservatiivit niputetaan mielikuvissa oikeistolaisuuteen ja tämä liitetään helposti antisemitismiin. Kuitenkin on selvää että vain melko harva konservatiivi on oikeasti antisemiitti ; Toki tämänlainen konservatiivinen salaliittoteorioilla elämäänsä koristeleva siipi on olemassa.
Itse en tosin arvosta MacDonaldia koska hänen perusteoriansa nojautuu ryhmävalintaan, konseptiin jota tunnetusti vastustan jyrkästi ; Toki myönnän että kulttuuri voi toimia eri säännöillä eikä sitä tarvitse sitoa kelpoisuuteen ihan samalla tavalla kuin montaa muuta asiaa. Tämä antipatia ei tämänkään vuoksi estä ottamasta jotain huomioita mietintään, varovaisesti.
Tässä teoriassa on aika vähän heikkouksia. Autismiakin esiintyy juutalaisilla tilastollinen yliedustus. Krav Maga on karu, funktionaalinen ja erittäin juutalaishenkinen kamppailulaji. (Leikillisesti jew jutsu.) Juutalaisten historia lähi-idässä on sotien ja konfliktien läpitunkemaa. Ja rehellisesti sanoen kun katsoo Israelin nykyisiä touhuja on taatusti hyvin vaikeaa olla kyseenalaistamatta niitä lauseita joissa korostetaan että Israel ei ole koskaan väärässä.
Siinä on kuitenkin yksi heikkous joka tulee esille jos on esimerkiksi käynyt aspergerin syndroomaisten tukipiirissä tai heidän keskinäisissä tapaamisissaan. Karkea pääsääntö on se, että jos he eivät ymmärrä tavallisia ihmisiä, eivät he ymmärrä toisiaankaan. Moni ajattelee että tässä saisi samastumiskohtaamisia, mutta osa aspergerin syndroomaisista oikein välttää tämäntapaista "vertaistukipaskaa" koska tila ei lähennä ja paranna ymmärtämistä ja komminikaatiota.
Kysymys onkin jännittävä kun otetaan esille evoluutiopsykologia. Kevin MacDonald on evoluutiohistorian, lapsuusajan kehityksen ja kulttuurin tutkija. Ja hän on tullut tunnetuimmaksi kirjoista jotka analysoivat juutalaisuutta. Juutalaisten kulttuuri ja judaismi voidaan sovittaa kasaksi strategioita joita voidaan arvioida evoluutiopsykologian välinein. Näin on syntynyt teoksia kuten "A People That Shall Dwell Alone", "Separation and Its Discontents" ja "The Culture of Critique". Ne kuvastavat toki niitäkin puolia joita uuskonservatiivit tuovat esille. Mutta tosiasiassa tässä ei olekaan kysymys itsekkyydestä tai kyvyttömyydestä olla sosiaalinen. Juutalaisuus on kulttuuri jonka peruspiirteet ovat keskittyneet etnosentriseen voiton maksimoimiseen. ; Karkeasti sanoen juutalaisuuden peruspiirteet ovat hyviä silloin kun ajatellaan ryhmän parasta olosuhteissa joissa resurssit on rajattuja ja joissa näistä resursseista kilpaillaan eri ryhmien kanssa.
Esiin nouseekin esimerkiksi verbaalinen ja sisäänpäinlämpiävä sosiaalinen kulttuuri joka eroaa Takkiraudan "autistiteoriasta" jossa pelkätä tilastollisesta yliedustuksesta tehdään koko kansaa kuvaava piirre. Kuitenkin kokonaiskuva voidaan nähdä juuri päinvastaisena ; Juutalaisuus on tunnetusti äärimmäisen kollektivistista käyttäytymistä joka heijastuu erilaisina intellektuellisina liikkeinä. Juutalaisille ei esimerkiksi ole kristinuskon tapaan väliä mitä mielipiteitä sinulla on, koska juutalaisuus tarjoaa tätä vahvemman yhdyssiteen. Vanhan vitsin mukaan jos joltakulta kysytään että onko hän juutalainen ja hän sanoo olevansa ateisti, vastaus on että juutalaisuudessa ei ole kysymys vakaumuksetsa vaan yhteisöstä.
1: Samalla on jännittävää että MacDonaldin "The Occidental Quarterly":n kirjoittamien juttujen pohjalta hän yhdistää juutalaisuuden ja uuskonservativismin toimintastrategiat yhteen. "Taken as a whole, neoconservatism is an excellent illustration of the key traits behind the success of Jewish activism: ethnocentrism, intelligence and wealth, psychological intensity, and aggressiveness." Mutta sitten toisaalta esimerkiksi juutalaisten vahva enemmistö äänesti Al Gorea vaikka tämän vastkumppani George W. Bush oli uuskonservatiivien äänenkantajana. Kenties kristityt ovat vieras eijuutalainen kulttuuri ja Bush oli liian leimallisesti "toinen". Sama strategianippu ei tarkoita samaa kannattajryhmää.
Tätä kautta voidaan huomata että juutalaisuus on itse asiassa nippu strategioita. Ja autisteillekin on siinä kenties paikkansa. Mutta ei sen takia että enemmistö olisi oleellisesti autistisempia piirteitä heijastavampia kuin muiden kulttuurien edustajat. Vaan sen takia että autisteillekin on tilaa kollektiivissa. Nimenomaan kollektiivisesti suvaitsevaiset ja sosiaaliset sietävät epäsosiaalisia ja itsekkäitä ilman että kulttuuri rapistuu pelkäksi riitaisaksi ja individualistiseksi kilpailuksi vailla mitään sosiaalista sisäpiiriä ja yhteen hiileen puhaltamista.
1: Tosin on hieman erikoista huomata sekin, että MacDonald on saanut vahvasti suosiota antisemitistien puolella. Tämä on yllättävää koska usein uuskonservatiivit niputetaan mielikuvissa oikeistolaisuuteen ja tämä liitetään helposti antisemitismiin. Kuitenkin on selvää että vain melko harva konservatiivi on oikeasti antisemiitti ; Toki tämänlainen konservatiivinen salaliittoteorioilla elämäänsä koristeleva siipi on olemassa.
Itse en tosin arvosta MacDonaldia koska hänen perusteoriansa nojautuu ryhmävalintaan, konseptiin jota tunnetusti vastustan jyrkästi ; Toki myönnän että kulttuuri voi toimia eri säännöillä eikä sitä tarvitse sitoa kelpoisuuteen ihan samalla tavalla kuin montaa muuta asiaa. Tämä antipatia ei tämänkään vuoksi estä ottamasta jotain huomioita mietintään, varovaisesti.
maanantai 6. elokuuta 2012
ryhmävalintaa ja itsekkäitä geenejä
 |
| Hei, mitä jos yhteistyön hengessä antaisitte minun lisääntyä ja jäisitte itse ilman? Sillä eihän evoluutiota kiinnosta yksilö vaan ryhmä! |
(E. O. Wilson)
"Tämä Päivä" -blogissa on kirjoitettu moraalin alkuperästä. Sille on annettu evolutiivinen selitys. "Muita murhaava yksilö huomaa muiden liittoutuvan itseään vastaan ja joutuvansa luonnon armoille ilman erityisen hyviä selviytymiskeinoja. Ja ilman yhteisöä kyseinen yksilö ei kykene lisääntymään. Yksilö ei selviydy ilman yhteisöä. Yksilön selviytyminen on itseasiassa evoluution kannalta merkityksetöntä. Tärkeämpää on yhteisön selviäminen. Yhteisö ilman moraalin kaltaista käyttäytymissäännöstöä kääntyy itseään vastaan ja tuhoutuu, jolloin huomaammekin äkkiä että moraalista tuleekin selviytymisen edellytys taakan sijaan." Hän selvästi vetoaa ns. ryhmävalinnan ideaan jota kannattaa esimerkiksi mainio evoluutikko E. O. Wilson.
Se on jotain jota voisin sanoa hyväksi huomioksi josta on vedetty väärä johtopäätös. (+) On nimittäin aivan totta, että evoluutio ei tavallaan ollenkaan ole kiinnostunut yksilöistä ; Se on kiinnostunut geenien levittämisestä. Näin ollen supervahva ja superälykäs yksilö, joka ei saa jälkeläisiä ei olisi ollenkaan evolutiivisesti menestynyt. (+) Totta on mylös että lisääntyminen on seksuaalisesti lisääntyvillä aina ryhmätoimintaa. (+) Ja eritoten totta on se, että evoluutiota ei itse asiassa ollenkaan tapahdy yksilötasolla. Evoluutio kun on geenifrekvenssien vaihtumista populaatiossa. Yksilöt ovat aina tässä mielessä pääsääntöisesti "muuttumattomia" ja lisääntymismenestys on se joka vaikuttaa geenialleelifrekvensseihin seuraavassa sukupolvessa (sukupolvesta toiseen. (-) Kuitenkin on väärin sanoa että evoluution ytimessä olisi ryhmien ja yhteisöiden selviäminen.
Tämä on itse asiassa aivan yhtä väärin kuin laittaa yksilö valinnan ytimeen. Tämä Päivä viittasi siis ryhmävalintaan. Tämä näkemys on jotain jonka kritiikistä saa melko hyvän kuvan lukemalla Pinkerin "The False Allure of Group Selection" -tekstin. Se pitää sisällään hyvin erilaisia ryhmävalinnan muotoja ja näyttää ne kaikki varsin epäuskottaviksi. Wilson on siis tässä kohden väärässä (niin ikävää tämä kuin onkin, hän on nimittäin todella mainio mies.) Ryhmävalinnan ongelmana on se, että (a) se on usein määritelty epämääräisesti (b) ei ole kerrottu mitään mekanismia jota kautta se voisi oikeasti toimia (c) ja piirteenä toimiessaan se redusoituu vihreän parran ilmiöksi tai sukulaisvalinnaksi tai laumatoiminnan tarjoamaksi yksilön lisääntymiseduksi jolloin se on enemmänkin itsekkään geenin toiminnan erityistapaus, eli se ei oikeasti olekaan ryhmävalintaa vaan jotain muuta.
Yleiskaavana on se, että on toki selvää että yhteistyö auttaa toisia ryhmiä vastaan kamppailussa. Näin esimerkiksi susilauma säästyy yhteistyön avulla vaaroista joista yksittäinen susi ei käytännössä koskaan selviäisi. Tästä yhteistyöstä on evolutiivista hyötyä jos ja vain jos (a) sudella on suoraan omia jälkeläisiä laumassa, jolloin omien geenien osuus paranee. (b) Sudella on laumassa suojattuna lähisukulaisten jälkeläisiä jolloin sukulaisvalinnan kautta omat geenit saavat hyötyä. Tiivis yhteistyö suojelee vain niitä joiden geenejä suojellaan. Jos jokin, esimerkiksi muurahaiset, orjuuttavat toisen lajin hoitamaan omia hommiaan, kyseessä ei ole suinkaan tämän toisen lajin geneettisten ominaisuuksien varjeltuminen ryhmävalinnan nimessä, vaan näitä raukkoja päin vastoin loisitaan.
Tämän kaiken referoimisen sijasta voisin nostaa esille muutaman "puoliksi oman" ajatuksen asiaan liittyen. Ja tämä on täysin eettis-poliittisia käytännöntason mietintöjä. (Pinker yksinkertaisesti teki asian niin ymmärrettävästi ja monisyisesti että olisi miltei rikos valikoida, lyhentää tai leikellä osia hänen tekstistään.) On hyvä huomata, että en vastusta ryhmävalintaa siksi että minulla on tietty, varsin pessimistinen, ihmiskuva ja siihen liittyvä kyyninen näkemys politiikasta. Perustelen tämän kyynisen pessimismin sillä että ryhmävalinta ei toimi. Tiede tulee ensin ja poliittiset implikaatiot on sidottava niihin.
Ei ole yllätys että Tämä Päivä nostaa ryhmävalinnan henkeä juuri moraalin kohdalla. Sillä ryhmävalinta on ollut tapa tuottaa kelpoisuutta esimerkiksi uskonnoille. Niillä yhteiskunta suojautuisi sitten ikään kuin luonnostaan esimerkiksi yhteismaan tragedialta, jonka perimmäinen syy on siinä että yhteinen etu tuhoutuu koska yksittäiset yksilöiden edun kannalta järkevintä on silti esimerkiksi liikalaiduntaa yhteistä aluetta, koska jos sitä ei tee itse niin joku muu kyllä tekee niin. Toki jo arkijärki sanoo että nyky -yhteiskunta näyttää pikemminkin sellaiselta että mikään uusliberalistinen "näkymätön käsi-tihkumisteoriahokkuspokkus" ei ylläpidä maailmassa suojaa yhteismaan tragedioilta. Toisin sanoen ryhmävalinta näyttää jo tässä valossa omituiselta.
Itsekäs geeni -näkökulma onkin ryhmävalintaa aidompi tapa tarkastella evoluutiota. Ja itse asiassa sen idea on juuri se, että lisääntymisessä tarvitaan muita. Sen ideana on se, että yksilö joka ei lisäänny ei ole evolutiivisesti merkittävä. Sen parissa on esimerkiksi sukulaisvalinta, jossa hyötyä saadaan epäsuorasti myös siitä että hoivataan lähisukulaisia. Se kun on vähän kuin itseään auttaisi. Ryhmävalinnan ja itsekkään geenin kautta selittyy yleinen altruismin ja yhteistyön tekemisen ongelma. Itsekäs geeni ei vain suojaa yhteismaan tragedialta. Ja kun muistamme että mikään geeniemme taikanappula ei suojaa meitä ilmastonmuutokselta tai otsonikerroksen tuhoamiselta, se kenties auttaa meitä keskittymään siihen että asiat on erikseen ja työläästi ratkaistava. Itsekkäässä geenissä ihmiskunta ei kenties ole yhtä idealistisen ihana kuin mikä ryhmävalinnan takana, mutta sen huomioiminen opettaa ainakin se, että kontrolloimaton uusliberaismi tuskin auttaa meitä välttämään yhteismaan tragedioita, pikemminkin päinvastoin.
 |
| Niinhän sinä haluaisit niiden uskovan.. |
tiistai 30. marraskuuta 2010
Yhteiskunta ja evoluutioanalogiat.
Moni tietääkin, että Darwin sovelsi sen ajan taloustieteessä olevia ajatusmalleja kehittäessään evoluutioteoriaa.
Yhteiskunnallinen ajattelu tuntuukin monella tavalla yhdistyvän ajatukseen jossa haetaan hyötyä. Evoluutiossa ei haeta maksimaalista voimaa, vaan maksimaalista sopeutumista ; Tämä voisi vertautua siihen miten myytyjen asioiden ei tarvitse olla kallitta, jos niitä myydään paljon.
Tätä kautta ei ole ihmeellistä, että moni (käytännässä ehdottomasti eikreationisti) kristillinen konservatiivi käyttää evoluutioanalogiaa selittäessään yhteiskunnan tarvetta kristinuskolle. Tämä logiikka rakentuu ryhmävalinnan ja yksilövalinnan erojen välille. Se menee siten, että yhteiskunta vertautuu ryhmään ja yksilö ... no, yksilöihin jotka elävät siinä yhteiskunnassa. Koska ryhmävalinnassa on kysymys siitä, että valitaan ryhmän, ei yksilön, edun vuoksi, on kyseessä näiden kahden välinen konflikti. Yksilöiden ahneus ajaa yhteiskunnan tuhoon, yhteiskunnan täytyy siksi pitää yksilöille kuria, jotta nämä eivät ajaudu tottelemattomuuteen ja estä yhteiskuntaa toimimasta.
Näin mukaan saadaan ikään kuin takaportista vanha perisyntiajatus, jossa ihminen voi olla vain rikollinen ja paha ilman Jumalaa. Siksi ihminen tarvitsee uskontoa, pelastuakseen. Ja pitääkseen yhteiskunnan koossa.
Ajatus ei tunnu ensivilkaisulta aivan typeränä. Tarkempi tarkastelu paljastaa joitain yllätyksiä. Ensinnäkin voidaan ajatella yhteiskuntateorioita. Otan esimerkin kollektiivisesta yhteiskunnasta ja individuaalisesta yhteiskunnasta.
Kaksi maata.
Kollektiivisesta ajattelusta hyvänä esimerkkinä on Venäjä. Siellä on nykyäänkin vahvasti ajatus siitä, että tarvitaan vahvaa kuria. Yhteiskunnalla on näppinsä pelissä, koska ei tavoitella yksilöiden parasta, vaan Venäjän parasta. Siksi esimerkiksi internetin automaattinen seulonta on maassa tasolla, joka saa eräät suomalaiset malli-poliitikko-hevostätit itkemään kateuden kyyneliä. Myös eräänlainen utilitaristisen ajattelun aina mukana oleva pimeä puoli nousee tässä maassa hyvin esiin. Maa edustaa todellakin ryhmävalintaa, joka on yksilöltä pois. Tämä tarkoittaa sitä, että maa voi käyttää ison riskin temppuja. Koska esimerkiksi 100 ihmistä voi kuolla, jos sen utiliteetti on Venäjän parhaaksi. Näin selittyy esimerkiksi taannoinen selkkaus, jossa kuoli pieniä koululaislapsia. Koululaisten kuolema on virallisesti -ja luultavasti muutenkin- jotain joka ei ollut prioriteettina, mutta valtion kokonaishyötylaskelma heilahti. Tarvittiin ryhmävalintaa, joka on yksilövalintaa vastaan.
Individualistisesta ajattelusta esiin on nostettava anarkismi. Joku voisi ajatella että kommunismi sitoisi anarkismin ja Venäjän yhteen. Kuitenkin tosiasiassa anarkismi on yllättävänkin erilaista kommunismin kanssa. Anarkismi ei rakennu luokkayhteiskuntaan tai hierarkiaan. Se ei panosta kommuuniin tai muuhun yhteisöön, vaan yksilöihin. Tätä kautta anarkistit eivät vastarinnassaan hae samaan tapaan vallankumousta, vaan enemmänkin vallanpoistoa.
Suomi on tietysti tässä välissä. Meillä on hierarkinen yhteiskunta, mutta me ajattelemme hyvin individualistisesti. Yksilöillä on suuria oikeuksia. Vankilakin toki tunnetaan. Mutta ei toisinajattelijoille. Jos Suomessa oleva määrä toisinajattelijoita saisi vastaavan kohtelun minkä Stalin varasi toisinajattelijoilleen, Siperiasta loppuisivat aitakilometrit.
Nämä kaksi maata olkoot kimmokkeena.
Koska konservatiivien argumentissa käytetään evoluutioajattelua, ja sen ajatellaan tuovan luonnontieteellistä makua yhteikuntateoriaan, on kenties syytä katsoa sitä evoluutioteoriaa, sillä sieltä löytyy kaikenlaista.
Yhteiskunta on itse asiassa oleellisesti sama kysymys, kuin miksi elää laumassa. Ryhmäpainetta on selitetty. Ajatuksena on ollut se, että yhteiskunta olisi yksilöille haitallista. Että yksilö ja yhteisö olisivat aina konfliktissa. Ikään kuin kaikessa olisi kysymys nollasummapelistä, jossa toisen voitto on toisen tappio.
Ryhmävalinnalle saatiin jopa hieman tukevia todisteitakin. Esimerkiksi mustavariksien elämää tutkittaessa huomattiin, että suurissa parvissa ne eivät ajautuneetkaan sisäiseen varustekilpaan kasvattamaan isoja pesyeitä. Sen sijaan parvien koon kasvaessa syntyvien munien määrä väheni. Syyksi tähän paljastui kuitenkin ruuan vähyys, joka sekin korreloi jännittävästi parven koon kasvun kanssa. Naakat eivät siis suinkaan toimineen parven eduksi.
Huomattiin, että yleensä ottaen yhteistyö olikin perusteltavissa itsekkäin eduin. Esimerkiksi Hamiltonin sääntö asetti rajat sille, miten suuria uhrauksia oli itse asiassa odotettavissa. Sukulaisia kannattaa auttaa, etenkin jos hyödyt ovat suuria, sukulaisuus läheistä ja riskit toiminnasta itselle ovat pieniä. Valinta tapahtuukin geenitasolla, mitä Dawkins kuvasi sanaparilla itsekäs geeni.
1: Geenin monistuminen ei ole sama kuin yksilötaso, jos autat vaikkapa sisartasi, autat hänen kanssaan samanlaisia geenejäsi. Itsekäs geeni selittääkin epäitsekkään yksilön, mitä yllättävän harva näyttää tajuavan. Ehkä sana itsekkyys kiinnittää liikaa huomiota, eikä tajuta että se geeni on itsekäs, ei yksilö..
Ja toisaalta parvessa toimiminen ei ole yleensä ottaen yksilön kelpoisuudesta pois. Itsekkään hyödyn syy voi olla esimerkiksi niinkin raadollinen, kuin se, että jos olet parvessa, on tarjolla monia muitakin vaihtoehtoisia saaliita metsästäjälle. Joku toki syödään, mutta todennäköisyys juuri tietyn yksilön syömiselle on pienentynyt. Siksi parveilu kannattaa.
Ihmiskunnassa esimerkiksi erilaistuminen on tärkeää menestymisen kannalta. Tässä asiat eivät ole mitenkään välttämättä toiselta pois ; Jos metsästäjä haluaa keihään ja seppä lihaa, on kysymys itsekkäistä eduista jotka kannattavat yhteistyötä. Elämä yhteiskunnassa ei ole mitenkään kauttaaltaan nollasummapelin sävyttämää.
Ongelmana tässä argumentaatiossa on tietysti se, että evoluutio ei ole perusteltua siksi että ajattelutapa oli yhteiskuntatieteessä. Vaan siksi, että ajatus koeteltiin muualla. Sama toimii tietysti näissä vertauksissakin. Ne kenties selventävät ajattelua, mutta ongelmana voi olla se, että analogiasta ja tarinasta tulee yhteiskunnallinen ilmiselvyys. Se, että juttu toimii eläimillä, ei tarkoita että se toimisi täysin sellaisenaan ihmisillä. On kieltämättä innoittavaa vedellä ajatuksia tähän suuntaan.
Yhteiskunnallinen ajattelu tuntuukin monella tavalla yhdistyvän ajatukseen jossa haetaan hyötyä. Evoluutiossa ei haeta maksimaalista voimaa, vaan maksimaalista sopeutumista ; Tämä voisi vertautua siihen miten myytyjen asioiden ei tarvitse olla kallitta, jos niitä myydään paljon.
Tätä kautta ei ole ihmeellistä, että moni (käytännässä ehdottomasti eikreationisti) kristillinen konservatiivi käyttää evoluutioanalogiaa selittäessään yhteiskunnan tarvetta kristinuskolle. Tämä logiikka rakentuu ryhmävalinnan ja yksilövalinnan erojen välille. Se menee siten, että yhteiskunta vertautuu ryhmään ja yksilö ... no, yksilöihin jotka elävät siinä yhteiskunnassa. Koska ryhmävalinnassa on kysymys siitä, että valitaan ryhmän, ei yksilön, edun vuoksi, on kyseessä näiden kahden välinen konflikti. Yksilöiden ahneus ajaa yhteiskunnan tuhoon, yhteiskunnan täytyy siksi pitää yksilöille kuria, jotta nämä eivät ajaudu tottelemattomuuteen ja estä yhteiskuntaa toimimasta.
Näin mukaan saadaan ikään kuin takaportista vanha perisyntiajatus, jossa ihminen voi olla vain rikollinen ja paha ilman Jumalaa. Siksi ihminen tarvitsee uskontoa, pelastuakseen. Ja pitääkseen yhteiskunnan koossa.
Ajatus ei tunnu ensivilkaisulta aivan typeränä. Tarkempi tarkastelu paljastaa joitain yllätyksiä. Ensinnäkin voidaan ajatella yhteiskuntateorioita. Otan esimerkin kollektiivisesta yhteiskunnasta ja individuaalisesta yhteiskunnasta.
Kaksi maata.
Kollektiivisesta ajattelusta hyvänä esimerkkinä on Venäjä. Siellä on nykyäänkin vahvasti ajatus siitä, että tarvitaan vahvaa kuria. Yhteiskunnalla on näppinsä pelissä, koska ei tavoitella yksilöiden parasta, vaan Venäjän parasta. Siksi esimerkiksi internetin automaattinen seulonta on maassa tasolla, joka saa eräät suomalaiset malli-poliitikko-hevostätit itkemään kateuden kyyneliä. Myös eräänlainen utilitaristisen ajattelun aina mukana oleva pimeä puoli nousee tässä maassa hyvin esiin. Maa edustaa todellakin ryhmävalintaa, joka on yksilöltä pois. Tämä tarkoittaa sitä, että maa voi käyttää ison riskin temppuja. Koska esimerkiksi 100 ihmistä voi kuolla, jos sen utiliteetti on Venäjän parhaaksi. Näin selittyy esimerkiksi taannoinen selkkaus, jossa kuoli pieniä koululaislapsia. Koululaisten kuolema on virallisesti -ja luultavasti muutenkin- jotain joka ei ollut prioriteettina, mutta valtion kokonaishyötylaskelma heilahti. Tarvittiin ryhmävalintaa, joka on yksilövalintaa vastaan.
Individualistisesta ajattelusta esiin on nostettava anarkismi. Joku voisi ajatella että kommunismi sitoisi anarkismin ja Venäjän yhteen. Kuitenkin tosiasiassa anarkismi on yllättävänkin erilaista kommunismin kanssa. Anarkismi ei rakennu luokkayhteiskuntaan tai hierarkiaan. Se ei panosta kommuuniin tai muuhun yhteisöön, vaan yksilöihin. Tätä kautta anarkistit eivät vastarinnassaan hae samaan tapaan vallankumousta, vaan enemmänkin vallanpoistoa.
Suomi on tietysti tässä välissä. Meillä on hierarkinen yhteiskunta, mutta me ajattelemme hyvin individualistisesti. Yksilöillä on suuria oikeuksia. Vankilakin toki tunnetaan. Mutta ei toisinajattelijoille. Jos Suomessa oleva määrä toisinajattelijoita saisi vastaavan kohtelun minkä Stalin varasi toisinajattelijoilleen, Siperiasta loppuisivat aitakilometrit.
Nämä kaksi maata olkoot kimmokkeena.
Koska konservatiivien argumentissa käytetään evoluutioajattelua, ja sen ajatellaan tuovan luonnontieteellistä makua yhteikuntateoriaan, on kenties syytä katsoa sitä evoluutioteoriaa, sillä sieltä löytyy kaikenlaista.
Yhteiskunta on itse asiassa oleellisesti sama kysymys, kuin miksi elää laumassa. Ryhmäpainetta on selitetty. Ajatuksena on ollut se, että yhteiskunta olisi yksilöille haitallista. Että yksilö ja yhteisö olisivat aina konfliktissa. Ikään kuin kaikessa olisi kysymys nollasummapelistä, jossa toisen voitto on toisen tappio.
Ryhmävalinnalle saatiin jopa hieman tukevia todisteitakin. Esimerkiksi mustavariksien elämää tutkittaessa huomattiin, että suurissa parvissa ne eivät ajautuneetkaan sisäiseen varustekilpaan kasvattamaan isoja pesyeitä. Sen sijaan parvien koon kasvaessa syntyvien munien määrä väheni. Syyksi tähän paljastui kuitenkin ruuan vähyys, joka sekin korreloi jännittävästi parven koon kasvun kanssa. Naakat eivät siis suinkaan toimineen parven eduksi.
Huomattiin, että yleensä ottaen yhteistyö olikin perusteltavissa itsekkäin eduin. Esimerkiksi Hamiltonin sääntö asetti rajat sille, miten suuria uhrauksia oli itse asiassa odotettavissa. Sukulaisia kannattaa auttaa, etenkin jos hyödyt ovat suuria, sukulaisuus läheistä ja riskit toiminnasta itselle ovat pieniä. Valinta tapahtuukin geenitasolla, mitä Dawkins kuvasi sanaparilla itsekäs geeni.
1: Geenin monistuminen ei ole sama kuin yksilötaso, jos autat vaikkapa sisartasi, autat hänen kanssaan samanlaisia geenejäsi. Itsekäs geeni selittääkin epäitsekkään yksilön, mitä yllättävän harva näyttää tajuavan. Ehkä sana itsekkyys kiinnittää liikaa huomiota, eikä tajuta että se geeni on itsekäs, ei yksilö..
Ja toisaalta parvessa toimiminen ei ole yleensä ottaen yksilön kelpoisuudesta pois. Itsekkään hyödyn syy voi olla esimerkiksi niinkin raadollinen, kuin se, että jos olet parvessa, on tarjolla monia muitakin vaihtoehtoisia saaliita metsästäjälle. Joku toki syödään, mutta todennäköisyys juuri tietyn yksilön syömiselle on pienentynyt. Siksi parveilu kannattaa.
Ihmiskunnassa esimerkiksi erilaistuminen on tärkeää menestymisen kannalta. Tässä asiat eivät ole mitenkään välttämättä toiselta pois ; Jos metsästäjä haluaa keihään ja seppä lihaa, on kysymys itsekkäistä eduista jotka kannattavat yhteistyötä. Elämä yhteiskunnassa ei ole mitenkään kauttaaltaan nollasummapelin sävyttämää.
Ongelmana tässä argumentaatiossa on tietysti se, että evoluutio ei ole perusteltua siksi että ajattelutapa oli yhteiskuntatieteessä. Vaan siksi, että ajatus koeteltiin muualla. Sama toimii tietysti näissä vertauksissakin. Ne kenties selventävät ajattelua, mutta ongelmana voi olla se, että analogiasta ja tarinasta tulee yhteiskunnallinen ilmiselvyys. Se, että juttu toimii eläimillä, ei tarkoita että se toimisi täysin sellaisenaan ihmisillä. On kieltämättä innoittavaa vedellä ajatuksia tähän suuntaan.
tiistai 7. huhtikuuta 2009
Ryhmästä.
Olen jo aikaisemmin käsitellyt evolutiivisen valinnan eri muotoja. Nyt keskityn niistä yhteen, ryhmävalintaan. Teen tämän siksi että se on ehkä muita vaikein käsittää. Lisäksi se oli vähän aikaa melko vähän suosittu, mutta on ilmeiseti viime aikoina muuttunut jälleen hieman "muodikkaammaksi".
Ryhmävalintahan tarkoittaa karkeasti ottaen geenifrekvenssissä tapahtuvia muutoksia jotka johtuvat ryhmien välisistä lisääntymisnopeuksista. Kysymys on nimen omaan sosiaalisista ryhmistä, jossa tapahtuu kelpoisuuteen vaikuttavia vuorovaikutuksia. Siksi ryhmävalintaa ei välttämättä tapahdu kaikissa populaatioissa ; Tästä seuraa ensimmäinen tärkeä erottelu : Ryhmän lisääntyminen voidaan erottaa ryhmän kasvusta. Molemmat toki johtuvat yksilöiden lisääntymisestä. Lewontinin määrittelyn mukaan ryhmävalintaa tapahtuu silloin kun se silmikoi uusia samanlaisia ryhmiä. Tällöin asiaan liittyvät populaatioita pienempiin osasiin pirstovat isolaatiotekijät, yksilöiden muutto ryhmästä eli emigraatio ja nämä yhdessä.
Ongelmallista on kuitenkin se, miten ryhmävalinta erotetaan muusta. Voidaan kuvitella että ryhmävalintaa tukevia elementtejä tulisi sivutuotteena muiden mekanismien kautta. Lisäksi sen kannalta merkityksellinen populaation sukupuuttoon kuoleminenkaan ei ole niin helposti ja yksimielisesti määritelty, kuin voisi luulla: Esimerkiksi koko ryhmän muutto alueelta niin että alueella ei ole sen yksilöitä, voidaan toisten mielestä nähdä sukupuuttoon kuolemisena, kun taas toisista tämä ei ole vielä riittävä, koska muuttoon liittyy kuitenkin tytärpopulaatioiden syntymisen mahdollisuus. Kompromissina tutkimusta on ainakin suunnattu siten että tutkitaan ryhmien kilpailusta johtuvia ja paikallisia sukupuuttoon kuolemisia.
Asiaa on kuitenkin mallinnettu matematiikkaa apuna käyttäen. Niissä vertaillaan erilaisia ryhmiä keskenään ja katsotaan mikä niistä menestyy parhaiten.
Populaatioille määritellään erilaisia pariutumisrakenteita sekä vuorovaikutusrakenteita. Näistä muodostetaan deemejä, jotka on erotettu toisistaan pariutumisrakenteiden mukaan. Niidne sisäisesti katsoen pariutuminen on satunnaista ; Tästä seuraa se, että esimerkiksi jos urosten valtajärjestys määrää sen, miten lauma pariutuu, lauma ei ole deemi. Monien mielestä ryhmävalinta luonnossa on nimen omaan deemivalintaa. Tässä on takana seuraava syy : Michael Wade esitti että sukulaisvalinnassa altruismigeenin muutos(Δq) = ryhmävalintakomponentti(ΔqG) + yksilövalintakomponentti(ΔqI). Altruismin kohdalla ΔqI on alle nollan ja ΔqG on suurempi. Altruismi yleistyy laskelman mukaan jos ΔqG:n itseisarvo on suurempi kuin ΔqI:n itseisarvo. Hänestä tämä voi olla voimakkaampi kuin Hamiltonin säännön rajaamat olosuhteet. Wadesta ryhmävalinta oli sukulaisvalinnan yksi muoto, kunhan vain vuorovaikutusryhmävalinta sallitaan yhdeksi sukulaisvalinnan muodoksi. Samaa mieltä ovat myös muutamat muut. Sukulaisvalinta ei kuitenkaan sovi ollenkaan deemivalintaan.
Deemivalintaa käytetään selityksenä tavallisesti vasta sitten kun yksilövalinnan vaikutukset ja muut on ensin otettu huomioon. Siksi sen käsittely on keskittynyt altruistisiin geeneihin, eliöiden itseuhrautuvuutta aikaansaaviin ominaisuuksiin. Sen toiminnassa paras teho saadaan aikaiseksi metapopulaatioissa, joissa on toisistaan irrallisia rajattuja ympäristöjä, joiden välillä vaihtuvuus on melko pientä. Näiden alueiden välille voi syntyä pysyviä perinnöllisiä eroja. Tätä voi auttaa se, jos on muutamia erilaisia hyviä strategioita toimia. Tällöin eri alueilla voi syntyä samasta lähtökohdasta hieman eri strategioita ; Jos näistä siirtyy muihin osiin pieni määrä muuttajia, aluksi käy niin että eri hyvät strategiat yleistyvät ja tämän jälkeen muuttoliike siirtäisi ne kohti sitä korkeinta huippua. Yksittäisessä suuressa populaatiossa taas löydettäisiin vain yksi hyvä strategia, ja siitä ei sitten yhtä helposti voitaisi luopua.
Ryhmävalintaan on tietenkin muunkinlaisia näkokantoja.
Wynne-Edwards kehitti erilaisiin itsesäätelyihin perustuvan ryhmävalinnan muodon. Hänestä esimerkiksi eläinlaumojen hierarkia ja muu sen yksilöiden lisääntymisen säätely ovat itsesäätelymekanismeja, jotka estävät populaatiota kasvamasta liian suureksi ympäristön kantokykyyn nähden. Tässä kohden ravinnon määrä ajatellaan yleensä rajoittavaksi elementiksi. Tässä ajatellaan että populaation sisäinen kilpailu ei ole ratkaisu, jos tästä seuraa se, että kaikki kuolevat nälkään, joten tarvitaan konventionaalista kilpailua oikeuksista lisääntymiseen ja muuhun, joka nähdään aina välillisessä suhteessa ravintoon. Wynne-Edwards oli sitä mieltä että tästä seuraa positiivisia muutoksia koko ryhmään ja tämän geneettiseen rakenteeseen. Tämä näkemys ei ole saanut kovin paljoa suosiota. Sen elementit voidaan käsittää yksilövalinnan kautta, eikä suuri jälkeläismäärä ole aina paras lisääntymisstrategia, ja siihen liittyisi todennäköisesti myös yksilöille suuresti haitallisten ominaisuuksien yleistyminen.
Vuorovaikutusryhmävalinta taas perustuu siihen että eri populaatioilla on erilainen perinnöllinen koostumus, ja ne tuottavat eri määrän yksilöitä "koko populaatioon", josta nämä kaksi populaatiota ovat ikään kuin erilliset osat. Tämä voi ymmärryttyä esimerkin kautta: Voi olla vaikka eläin, jossa on sekä toisia saalistajista varoittava että niistä ei varoittavia yksilöitä. Jos joku ei varoita, on todennäköistä että joku toinen syödään. Se itse siis selviää. Kuitenkin jos se varoittaa, kasvaa todennäköisyys sille että kaikki pääsevät karkuun. Tässä on ristiriita yksilövalinnan ja ryhmävalinnan välillä; Hiljaiset ovat yksilövalinnan kannalta edullisia kun taas äänekkäät ovat ryhmävalinnan kautta. Tässä valintamallissa on erikoista se, miten sen äärimuodot muuttavat valinnan tyyppiä: Jos alleeli on joissain populaatioissa jokaisessa yksilössä ja toisessa populaatiossa toinen alleeli on kaikissa, se on deemivalintaa. Jos taas ryhmien kesken ei ole eroa, systeemi näkyy yksilövalintana. Yksilö ja deemivalinta olisivat siis vain saman jatkumon ääripäät.
Lajivalinnassa ajatellaan että toiset lajit kuolevat toisten kustannuksella, ja että lajiutuminen olisi siksi tärkeää. Ne lajit jotka tuottavat enemmän uusia lajeja olisivat menestyvämpiä. Se välttää deemivalinnan vaikeuksia : Populaatioiden lisääntymisisolaatiota vaativana se vaatii erillisiä eristäviä elementtejä. Lajit taas ovat sellaisia että ne määritetään suoraan lisääntymisesteen kautta: Jos eläimet eivät saa keskenään lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä, ne eivät ole samaa lajia. Tällöin erillistä eristystekijää ei vaadita. Sen ongelmana on kuitenkin se, että monet lajivalinnan ilmiöt on ymmärrettävissä ilman sitä. Voidaan ajatella että lajit ovat yksilövalinnan sivutuote. Maynard Smith on moittinut lajivalintaa tuomalla esiin antilooppeja: Yksi ryhmä on sellainen että sillä on vain yksi laji, impala, kun toisella on peräti seitsemän lajia. Kuitenkin ensimmäisen yksilömäärät ovat suuremmat kuin niiden seitsemän yhteensä. Hänestä impala on pärjännyt paremmin kuin ne toiset alalajit.
Ryhmävalintahan tarkoittaa karkeasti ottaen geenifrekvenssissä tapahtuvia muutoksia jotka johtuvat ryhmien välisistä lisääntymisnopeuksista. Kysymys on nimen omaan sosiaalisista ryhmistä, jossa tapahtuu kelpoisuuteen vaikuttavia vuorovaikutuksia. Siksi ryhmävalintaa ei välttämättä tapahdu kaikissa populaatioissa ; Tästä seuraa ensimmäinen tärkeä erottelu : Ryhmän lisääntyminen voidaan erottaa ryhmän kasvusta. Molemmat toki johtuvat yksilöiden lisääntymisestä. Lewontinin määrittelyn mukaan ryhmävalintaa tapahtuu silloin kun se silmikoi uusia samanlaisia ryhmiä. Tällöin asiaan liittyvät populaatioita pienempiin osasiin pirstovat isolaatiotekijät, yksilöiden muutto ryhmästä eli emigraatio ja nämä yhdessä.
Ongelmallista on kuitenkin se, miten ryhmävalinta erotetaan muusta. Voidaan kuvitella että ryhmävalintaa tukevia elementtejä tulisi sivutuotteena muiden mekanismien kautta. Lisäksi sen kannalta merkityksellinen populaation sukupuuttoon kuoleminenkaan ei ole niin helposti ja yksimielisesti määritelty, kuin voisi luulla: Esimerkiksi koko ryhmän muutto alueelta niin että alueella ei ole sen yksilöitä, voidaan toisten mielestä nähdä sukupuuttoon kuolemisena, kun taas toisista tämä ei ole vielä riittävä, koska muuttoon liittyy kuitenkin tytärpopulaatioiden syntymisen mahdollisuus. Kompromissina tutkimusta on ainakin suunnattu siten että tutkitaan ryhmien kilpailusta johtuvia ja paikallisia sukupuuttoon kuolemisia.
Asiaa on kuitenkin mallinnettu matematiikkaa apuna käyttäen. Niissä vertaillaan erilaisia ryhmiä keskenään ja katsotaan mikä niistä menestyy parhaiten.
Populaatioille määritellään erilaisia pariutumisrakenteita sekä vuorovaikutusrakenteita. Näistä muodostetaan deemejä, jotka on erotettu toisistaan pariutumisrakenteiden mukaan. Niidne sisäisesti katsoen pariutuminen on satunnaista ; Tästä seuraa se, että esimerkiksi jos urosten valtajärjestys määrää sen, miten lauma pariutuu, lauma ei ole deemi. Monien mielestä ryhmävalinta luonnossa on nimen omaan deemivalintaa. Tässä on takana seuraava syy : Michael Wade esitti että sukulaisvalinnassa altruismigeenin muutos(Δq) = ryhmävalintakomponentti(ΔqG) + yksilövalintakomponentti(ΔqI). Altruismin kohdalla ΔqI on alle nollan ja ΔqG on suurempi. Altruismi yleistyy laskelman mukaan jos ΔqG:n itseisarvo on suurempi kuin ΔqI:n itseisarvo. Hänestä tämä voi olla voimakkaampi kuin Hamiltonin säännön rajaamat olosuhteet. Wadesta ryhmävalinta oli sukulaisvalinnan yksi muoto, kunhan vain vuorovaikutusryhmävalinta sallitaan yhdeksi sukulaisvalinnan muodoksi. Samaa mieltä ovat myös muutamat muut. Sukulaisvalinta ei kuitenkaan sovi ollenkaan deemivalintaan.
Deemivalintaa käytetään selityksenä tavallisesti vasta sitten kun yksilövalinnan vaikutukset ja muut on ensin otettu huomioon. Siksi sen käsittely on keskittynyt altruistisiin geeneihin, eliöiden itseuhrautuvuutta aikaansaaviin ominaisuuksiin. Sen toiminnassa paras teho saadaan aikaiseksi metapopulaatioissa, joissa on toisistaan irrallisia rajattuja ympäristöjä, joiden välillä vaihtuvuus on melko pientä. Näiden alueiden välille voi syntyä pysyviä perinnöllisiä eroja. Tätä voi auttaa se, jos on muutamia erilaisia hyviä strategioita toimia. Tällöin eri alueilla voi syntyä samasta lähtökohdasta hieman eri strategioita ; Jos näistä siirtyy muihin osiin pieni määrä muuttajia, aluksi käy niin että eri hyvät strategiat yleistyvät ja tämän jälkeen muuttoliike siirtäisi ne kohti sitä korkeinta huippua. Yksittäisessä suuressa populaatiossa taas löydettäisiin vain yksi hyvä strategia, ja siitä ei sitten yhtä helposti voitaisi luopua.
Ryhmävalintaan on tietenkin muunkinlaisia näkokantoja.
Wynne-Edwards kehitti erilaisiin itsesäätelyihin perustuvan ryhmävalinnan muodon. Hänestä esimerkiksi eläinlaumojen hierarkia ja muu sen yksilöiden lisääntymisen säätely ovat itsesäätelymekanismeja, jotka estävät populaatiota kasvamasta liian suureksi ympäristön kantokykyyn nähden. Tässä kohden ravinnon määrä ajatellaan yleensä rajoittavaksi elementiksi. Tässä ajatellaan että populaation sisäinen kilpailu ei ole ratkaisu, jos tästä seuraa se, että kaikki kuolevat nälkään, joten tarvitaan konventionaalista kilpailua oikeuksista lisääntymiseen ja muuhun, joka nähdään aina välillisessä suhteessa ravintoon. Wynne-Edwards oli sitä mieltä että tästä seuraa positiivisia muutoksia koko ryhmään ja tämän geneettiseen rakenteeseen. Tämä näkemys ei ole saanut kovin paljoa suosiota. Sen elementit voidaan käsittää yksilövalinnan kautta, eikä suuri jälkeläismäärä ole aina paras lisääntymisstrategia, ja siihen liittyisi todennäköisesti myös yksilöille suuresti haitallisten ominaisuuksien yleistyminen.
Vuorovaikutusryhmävalinta taas perustuu siihen että eri populaatioilla on erilainen perinnöllinen koostumus, ja ne tuottavat eri määrän yksilöitä "koko populaatioon", josta nämä kaksi populaatiota ovat ikään kuin erilliset osat. Tämä voi ymmärryttyä esimerkin kautta: Voi olla vaikka eläin, jossa on sekä toisia saalistajista varoittava että niistä ei varoittavia yksilöitä. Jos joku ei varoita, on todennäköistä että joku toinen syödään. Se itse siis selviää. Kuitenkin jos se varoittaa, kasvaa todennäköisyys sille että kaikki pääsevät karkuun. Tässä on ristiriita yksilövalinnan ja ryhmävalinnan välillä; Hiljaiset ovat yksilövalinnan kannalta edullisia kun taas äänekkäät ovat ryhmävalinnan kautta. Tässä valintamallissa on erikoista se, miten sen äärimuodot muuttavat valinnan tyyppiä: Jos alleeli on joissain populaatioissa jokaisessa yksilössä ja toisessa populaatiossa toinen alleeli on kaikissa, se on deemivalintaa. Jos taas ryhmien kesken ei ole eroa, systeemi näkyy yksilövalintana. Yksilö ja deemivalinta olisivat siis vain saman jatkumon ääripäät.
Lajivalinnassa ajatellaan että toiset lajit kuolevat toisten kustannuksella, ja että lajiutuminen olisi siksi tärkeää. Ne lajit jotka tuottavat enemmän uusia lajeja olisivat menestyvämpiä. Se välttää deemivalinnan vaikeuksia : Populaatioiden lisääntymisisolaatiota vaativana se vaatii erillisiä eristäviä elementtejä. Lajit taas ovat sellaisia että ne määritetään suoraan lisääntymisesteen kautta: Jos eläimet eivät saa keskenään lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä, ne eivät ole samaa lajia. Tällöin erillistä eristystekijää ei vaadita. Sen ongelmana on kuitenkin se, että monet lajivalinnan ilmiöt on ymmärrettävissä ilman sitä. Voidaan ajatella että lajit ovat yksilövalinnan sivutuote. Maynard Smith on moittinut lajivalintaa tuomalla esiin antilooppeja: Yksi ryhmä on sellainen että sillä on vain yksi laji, impala, kun toisella on peräti seitsemän lajia. Kuitenkin ensimmäisen yksilömäärät ovat suuremmat kuin niiden seitsemän yhteensä. Hänestä impala on pärjännyt paremmin kuin ne toiset alalajit.
lauantai 21. maaliskuuta 2009
Kun seksi on ongelma.
Seksuaalinen lisääntyminen on yleisesti esiintyvä ilmiö luonnossa. Ja vaikka esimerkiksi bakteerit monistuvat jopa monilla esitumallisilla esiintyy geenien vaihtamista toisten solujen kanssa. Aitotumallisilla ja monisoluisilla seksuaalinen lisääntyminen on yleistä, ja astetta suurempaa. Kyse ei ole vain yksittäisistä geeneistä vaan kokonaisista kromosomeista.
Tälle ilmiölle täytyisi olla jonkinlainen selitys; Tiedetään että seksi on yleistä, joten sille täytyy olla jokin syy. Usein tätä haetaan evoluutioteorian kautta. (Vai olisiko vastaus että Jumala halusi että meillä olisi jotain räplättävää, kiva? Minusta kyllä.) Joitain teorioita tästä on hylätty, kuten Bakerin&Parkerin teoria siitä että esi ja aitotumalliset ovat molemmat seksuaalisesti lisääntyviä koska niillä on yhteinen alkuperä.
1: Williamsin historiahypoteesi on kenties erikoisin selittämisyritys. Hänen mukaansa seksuaalinen lisääntyminen on ollut aluksi vallitsevaa, ja sen vuoksi eiseksuaalinen lisääntyminen olisi se, joka vaatisi erityisen selittämisen. Williamsin mukaan nopeasti lisääntyvillä bakteereilla on aluksi ollut erilainen tilanne kuin nykyään koska kaikkialla ei ole ollut samanlaista kilpailua, vaan tyhjiä ekolokeroita ja muita vastaavia on ollut paljon. Seksuaalinen lisääntyminen toi muuntelua, jolloin ne pääsivät nopeasti valloittamaan näitä lokeroita. Valinta siis kohdistui tavallaan muuhun kuin seksuaaliseen lisääntymiseen, mutta niiden kertyminen oli seksuaalisen lisääntymisen ansiota. Tätä näkemystä on kritisoitu siitä että se ei tiukasti ajatellen ole teoria lainkaan : Seksuaalisen lisääntymisen "alkuperäisyyttä" ei voi kokeellisesti osoittaa oikeaksi eikä vääräksi. Se sinällään vain sopii "voi olla tasoisesti" havaintoaineistoon. Kriitikoiden mukaan tämä on mahdollinen, mutta eitestattavissa.
2: Ronald A. Fisher ja Hermann J. Muller esittivät näkemyksen siitä että seksuaalinen lisääntyminen olisi lajitason valintaa, ryhmävalintaa. Fisherin-Mullerin teorian mukaan seksuaalinen ryhmä kykenee valikoitumaan nopeammin muutokseen. Näin vaikka populaatio olisi eiseksuaalinen, se voisi kehittyä seksuaaliseksi koska se auttaisi mukautumisessa muuttuvassa maailmassa. Hankaluutena tässä teoriassa on optimigenotyyppien murtuminen: Eli vaikka se synnyttää tehokkaasti uusia geeniyhdistelmiä, siinä vaiheessa kun ollaan saavutettu paras taso, se alkaa toimimaan seksuaalista lisääntymistä vastaan: Nämä parhaat versiot yksinkertaisesti muuntuvat myös nopeammin.
3: George C. Williams kehitti ajatuksen siitä miten seksi syntyy nimen omaan yksilövalinnan tasolta. Hänestä etenkin muuttuvissa olosuhteissa lisääntyminen on harvojen ja valittujen harteilla. Eli toisin sanoen silloin ei sovelleta sitä miten käy jos lisääntyminen on "kohtuu sopeutuneisuuden kantilta" vaan jos se "keskimääräistä paremmin sopeutuneiden". Eli ei kysytä keskimääräistä sopeutuneisuutta vaan poikkeuksellista sopeutuneisuutta. Jos ympäristön muutokset ovat vaikeasti ennustettavia, jolloin emon ja jälkeläisten eroavaisuus on se ominaisuus, joka pohjimmiltaan kasvattaa kelpoisuutta. Tätä näkemystä on kritisoitu; Kun tässä näkemyksessä ajatellaan että on ollut tilanne, jossa ympäristö koostuu erilaisista habitaateista, eikä etukäteen voida arvata, mihin kilpailutilanteisiin jälkeläinen tulee joutumaan, vaaditaan pohjimmiltaan sitä että emo ja jälkeläiset elävät erilaisissa ympäristöissä. Emon elämisen ja tämän lisääntymisen tulisi siis tapahtua erilaisessa ympäristössä, kuin missä jälkeläinen tulee elämään. Tämänkaltainen on pikemminkin poikkeus kuin sääntö.
4: Graham Bell (EI se puhelinmies) on myös ajatellut että seksuaalisuus liittyy sopeutumiseen mosaiikkimaiseen ympäristöön. Hän esittää että suvuttomasti lisääntyvien yksilöiden kesken esiintyy kilpailua. Ne vaativat samaa ravintoa samassa ympäristössä jotka on saatavissa juuri samoilla erikoisuustaidoilla. Sen sijaan seksuaalisesti lisääntyvillä sisarusten välillä on paljon eroja. Samalla habitaatilla mahtuu tällöin elämään useampia saman lajin tai perheen jäseniä. Tämä teoria toimii mikäli ympäristö on muunteleva ja valintatekijät ovat lähinnä biottisia.
5: Punaisen kuningattaren hypoteesi on Leigh van Halenin esittämä näkemys, jonka mukaan eliölajit on pakotettuja kehittymään niin nopeasti kuin mahdollista, koska ne muuten ajautuvat sukupuuttoon. Tämä on hieman samanlainen ilmiö, kuin se mikä maatalouden (taloudellisen) kannattavuuden kohdalla on: Kun kaikki kehittävät toimintaansa, se joka päättää että "nyt riittää" alkaa itse asiassa jäämään jälkeen. Koska yhteiskunta samanaikaisesti "tasaa hintoja" suhteessa tuotantoon, esimerkiski ylituotanto laskee hintoja, niin käy niin että vaikka taso olisi taloudellisesti kannattava ajalla X, ja se ei muutu mitenkäänn, sen kannattavuus laskee ajan mittaan. (Mikä tietysti takaa esimerkiksi jalostustoiminnan pysyvyyden.) Punaisen kuningattaren idea on tältä kantilta oikeastaan aika helppotajuinen, ja on perusluonnonvalinnan näkemyksiin sidottu: Kun ympäristössä on vain tietty (äärettömästä poikkeava) määrä resursseja, kuten ravintoa tai ruumiin rakenteeseen käytettäviä atomeja, se että joku kykenee käyttämään tätä tehokkaammin, leikkaa tavallaan "isomman siivun kakusta", joka tietysti tarkoittaa sitä että muille jää vähemmän. Glesener ja Tilman ovatkin ajatellut että jos jokin tuottaa tehokkaammin jälkeläisiä, on muiden tehtävä samoin. Tämä taas liittyy esimerkiksi loisiin: (1) Kun loinen tuottaa monenlaisia jälkeläisiä, jokin niistä voi kiertää toisen eliön puolustusjärjestelmän suojamuureja, joka johtaa sen yleistymiseen (loiset lisääntyvät paljon joten muutos voi olla nopeakin.) (2) Jos taas loinen olisi muuttumaton, voisi loisen kohde kehittää tälle immuniteetin, tämä on sille edullista eli se yleistyy ja sitten lopulta loinen kuolisi sukupuuttoon. 1+2 = Loispopulaatio muuntuu siten että se tuottaa monenlaisia jälkeläisiä. Jos loisen kohde taas lisääntyy seksuaalisesti, sekin saa erilaisia versioita, joista jokin voikin kestää hyvin sitä uutta versiota. Molempien on juostava. Tässä näkemyksessä seksuaalisuus saa aikaan lisää seksuaalisuutta.
Tämä juttu on kirjoitettu ns. "poikamiesviikonlopun aikana", puolison ollessa poissa kotoa kun taas itse ei. Mitäpä muuta sitä voisikaan tehdä?
Tälle ilmiölle täytyisi olla jonkinlainen selitys; Tiedetään että seksi on yleistä, joten sille täytyy olla jokin syy. Usein tätä haetaan evoluutioteorian kautta. (Vai olisiko vastaus että Jumala halusi että meillä olisi jotain räplättävää, kiva? Minusta kyllä.) Joitain teorioita tästä on hylätty, kuten Bakerin&Parkerin teoria siitä että esi ja aitotumalliset ovat molemmat seksuaalisesti lisääntyviä koska niillä on yhteinen alkuperä.
1: Williamsin historiahypoteesi on kenties erikoisin selittämisyritys. Hänen mukaansa seksuaalinen lisääntyminen on ollut aluksi vallitsevaa, ja sen vuoksi eiseksuaalinen lisääntyminen olisi se, joka vaatisi erityisen selittämisen. Williamsin mukaan nopeasti lisääntyvillä bakteereilla on aluksi ollut erilainen tilanne kuin nykyään koska kaikkialla ei ole ollut samanlaista kilpailua, vaan tyhjiä ekolokeroita ja muita vastaavia on ollut paljon. Seksuaalinen lisääntyminen toi muuntelua, jolloin ne pääsivät nopeasti valloittamaan näitä lokeroita. Valinta siis kohdistui tavallaan muuhun kuin seksuaaliseen lisääntymiseen, mutta niiden kertyminen oli seksuaalisen lisääntymisen ansiota. Tätä näkemystä on kritisoitu siitä että se ei tiukasti ajatellen ole teoria lainkaan : Seksuaalisen lisääntymisen "alkuperäisyyttä" ei voi kokeellisesti osoittaa oikeaksi eikä vääräksi. Se sinällään vain sopii "voi olla tasoisesti" havaintoaineistoon. Kriitikoiden mukaan tämä on mahdollinen, mutta eitestattavissa.
2: Ronald A. Fisher ja Hermann J. Muller esittivät näkemyksen siitä että seksuaalinen lisääntyminen olisi lajitason valintaa, ryhmävalintaa. Fisherin-Mullerin teorian mukaan seksuaalinen ryhmä kykenee valikoitumaan nopeammin muutokseen. Näin vaikka populaatio olisi eiseksuaalinen, se voisi kehittyä seksuaaliseksi koska se auttaisi mukautumisessa muuttuvassa maailmassa. Hankaluutena tässä teoriassa on optimigenotyyppien murtuminen: Eli vaikka se synnyttää tehokkaasti uusia geeniyhdistelmiä, siinä vaiheessa kun ollaan saavutettu paras taso, se alkaa toimimaan seksuaalista lisääntymistä vastaan: Nämä parhaat versiot yksinkertaisesti muuntuvat myös nopeammin.
3: George C. Williams kehitti ajatuksen siitä miten seksi syntyy nimen omaan yksilövalinnan tasolta. Hänestä etenkin muuttuvissa olosuhteissa lisääntyminen on harvojen ja valittujen harteilla. Eli toisin sanoen silloin ei sovelleta sitä miten käy jos lisääntyminen on "kohtuu sopeutuneisuuden kantilta" vaan jos se "keskimääräistä paremmin sopeutuneiden". Eli ei kysytä keskimääräistä sopeutuneisuutta vaan poikkeuksellista sopeutuneisuutta. Jos ympäristön muutokset ovat vaikeasti ennustettavia, jolloin emon ja jälkeläisten eroavaisuus on se ominaisuus, joka pohjimmiltaan kasvattaa kelpoisuutta. Tätä näkemystä on kritisoitu; Kun tässä näkemyksessä ajatellaan että on ollut tilanne, jossa ympäristö koostuu erilaisista habitaateista, eikä etukäteen voida arvata, mihin kilpailutilanteisiin jälkeläinen tulee joutumaan, vaaditaan pohjimmiltaan sitä että emo ja jälkeläiset elävät erilaisissa ympäristöissä. Emon elämisen ja tämän lisääntymisen tulisi siis tapahtua erilaisessa ympäristössä, kuin missä jälkeläinen tulee elämään. Tämänkaltainen on pikemminkin poikkeus kuin sääntö.
4: Graham Bell (EI se puhelinmies) on myös ajatellut että seksuaalisuus liittyy sopeutumiseen mosaiikkimaiseen ympäristöön. Hän esittää että suvuttomasti lisääntyvien yksilöiden kesken esiintyy kilpailua. Ne vaativat samaa ravintoa samassa ympäristössä jotka on saatavissa juuri samoilla erikoisuustaidoilla. Sen sijaan seksuaalisesti lisääntyvillä sisarusten välillä on paljon eroja. Samalla habitaatilla mahtuu tällöin elämään useampia saman lajin tai perheen jäseniä. Tämä teoria toimii mikäli ympäristö on muunteleva ja valintatekijät ovat lähinnä biottisia.
5: Punaisen kuningattaren hypoteesi on Leigh van Halenin esittämä näkemys, jonka mukaan eliölajit on pakotettuja kehittymään niin nopeasti kuin mahdollista, koska ne muuten ajautuvat sukupuuttoon. Tämä on hieman samanlainen ilmiö, kuin se mikä maatalouden (taloudellisen) kannattavuuden kohdalla on: Kun kaikki kehittävät toimintaansa, se joka päättää että "nyt riittää" alkaa itse asiassa jäämään jälkeen. Koska yhteiskunta samanaikaisesti "tasaa hintoja" suhteessa tuotantoon, esimerkiski ylituotanto laskee hintoja, niin käy niin että vaikka taso olisi taloudellisesti kannattava ajalla X, ja se ei muutu mitenkäänn, sen kannattavuus laskee ajan mittaan. (Mikä tietysti takaa esimerkiksi jalostustoiminnan pysyvyyden.) Punaisen kuningattaren idea on tältä kantilta oikeastaan aika helppotajuinen, ja on perusluonnonvalinnan näkemyksiin sidottu: Kun ympäristössä on vain tietty (äärettömästä poikkeava) määrä resursseja, kuten ravintoa tai ruumiin rakenteeseen käytettäviä atomeja, se että joku kykenee käyttämään tätä tehokkaammin, leikkaa tavallaan "isomman siivun kakusta", joka tietysti tarkoittaa sitä että muille jää vähemmän. Glesener ja Tilman ovatkin ajatellut että jos jokin tuottaa tehokkaammin jälkeläisiä, on muiden tehtävä samoin. Tämä taas liittyy esimerkiksi loisiin: (1) Kun loinen tuottaa monenlaisia jälkeläisiä, jokin niistä voi kiertää toisen eliön puolustusjärjestelmän suojamuureja, joka johtaa sen yleistymiseen (loiset lisääntyvät paljon joten muutos voi olla nopeakin.) (2) Jos taas loinen olisi muuttumaton, voisi loisen kohde kehittää tälle immuniteetin, tämä on sille edullista eli se yleistyy ja sitten lopulta loinen kuolisi sukupuuttoon. 1+2 = Loispopulaatio muuntuu siten että se tuottaa monenlaisia jälkeläisiä. Jos loisen kohde taas lisääntyy seksuaalisesti, sekin saa erilaisia versioita, joista jokin voikin kestää hyvin sitä uutta versiota. Molempien on juostava. Tässä näkemyksessä seksuaalisuus saa aikaan lisää seksuaalisuutta.
Tämä juttu on kirjoitettu ns. "poikamiesviikonlopun aikana", puolison ollessa poissa kotoa kun taas itse ei. Mitäpä muuta sitä voisikaan tehdä?
torstai 15. tammikuuta 2009
Ryhmä ja yksilö.
Charles Darwin mietti sitä miten evoluutio aikaansaa sosiaalista käytöstä ja älykästä toimintaa kirjassaan "The Descent of Man". Hänestä se oli evoluution seuraus. Moni kuitenkin pitää moraalin luonnontieteellistä tutkimusta epäonnistuneena, koska siihen liittyy subjektiivisuutta jota ei voitaisi tutkia objektiivisesti. Heistä asia on tavallaan luonnontieteen ulkopuolella ; esimerkiksi Matti Sintosen "Moraalin evoluutio" -jutussaan joka on kirjassa "Kaikki evoluutiosta" kuvaa (mutta ei kannata) näkemystä, joiden mukaan evolutiivisella selittämisellä on filosofista taakkaa, koska se kertoo vain siitä miten asia on voinut syntyä, eikä kerro sitä onko se todella syntynyt niin. Tämä perustelu antaa monille sosiologeille ja uskonnollisille näkemyksille ikään kuin luvan väittää evoluutioteoreettisia selityksiä väärinä ja epäonnistuneina, ja ajattelevat että tämä tarkoittaa sitä että jokin uskonnollinen selitystapa olisi parempi. Kuitenkin tässä on siitä erikoinen seuraus, että toiset tulkinnat ovatkin itse asiassa "tasa -arvoisempia kuin toiset" : Unohtuu että esimerkiksi uskontokin kertoo samaan tapaan miten "voi olla" aktuaalisesti todistamatta että niin aivan varmasti myös on.
Toisaalta Ilkka Pyysiäisen jutussa "Uskonnon evoluutio" (joka on samassa kirjassa) mainitaan siitä, että vaikka monet ajattelevat että moraali tulee uskonnon normien kautta, se jättää itse asiassa täysin auki sen kysymyksen, miksi kukaan haluaisi seurata niiden esimerkkiä. Hän esitti, että Raamatusta löytyvät moraaliset ohjeet ja monista muista uskonnoista löytyvät moraaliohjeet ovat tulleet sinne sitä kautta, että niihin on onnistuttu sitomaan sitä miten ihmiset kokevat ja ovat kokeneet asioita. Pyhä kirja ei siis ole moraalin lähde, vaan ne ovat moraalikannanottoja.
1: Mielestäni tämä näkemys on hyvä: Uskonto jonka tapa määritellä hyvä olisi ihmisille vastenmielinen, ei saisi suosiota. Sen sijaan jos sen hyvyys tuntuu jo omalta, sen seuraaminen on helppoa. Ja siksi käännyttäjätkin aloittavat usein selittämällä sellaisia asioita jotka ovat kaikista hyviä ja sitovat moraalin Jumalaan vasta myöhemmin: Eli käännytys ei mene niin että ensin perustellaan vakuuttava Jumalatodistus ja tämän jälkeen muutetaan henkilön moraali, vaan ensin esitetään että jokin asia on hyvää, ja kun tästä ollaan samaa mieltä, tehdään ikään kuin induktiivinen hyppäys, jonka seurauksena se, että moraaliarvostelmat ovat sellaisia että ihminen hyväksyy ne, johtaa siihen että myös muut esitetyt asiat, kuten väitteet tuonpuoleisen luonteesta, ovat yhtä oikeita.
2: Mielestäni tämä Pyysiäisen näkökanta ei myöskään suinkaan vähennä uskonnon arvoa, pikemminkin päin vastoin: Ideana on se, että kaikki uskonnot sitovat jotain näkemyksiä, mutta kaikki uskonnot eivät menesty. Näin ollen ne uskonnot jotka menestyvät, vetoavat eettisiin arvoihimme harvinaisen hyvin. Ideana on hieman sama kuin mikä taiteen kohdalla tulee vastaan: Hyvä esteettislähtökohtaine taiteilija osaa vedota siihen mikä ihmisistä yleensä on kaunista. Kaikki osaavat nähdä että se on hyvä taulu, mutta harva osaa maalata ihastuttavaa taulua. Jos minä maalaan taulu, voi amatöörikin moittia sitä vaikka ei osaisi: "Ei tarvitse olla lehmä voidakseen sanoa että (lehmän)maito on hapanta, mutta täytyy olla lehmä voidakseen tuottaa sitä." Siksi menestyneet uskonnot kiteyttyvät tunnetta ja ovat samaan tapaan enemmän hyviä kuin arvostettujen maalareiden taulut ovat kauniimpia kuin minun töherrykset.
3: Tietenkin tässä on ongelmana maailman muuttuminen ja sen vaikutus. Erilaisissa tilanteissa erilaiset moraalinormistot voivat olla tarpeen ja tuntua hyviltä, ja maailman muuttuminen voikin johtaa siihen että se mikä ennen on kiteyttänyt hyvin ihmisten tuntemukset eivät toimikaan toisessa kontekstissa, eli toisenlaisessa maailmassa. On hyvä miettiä onko joku näkemys sopinut vanhaan systeemiin mutta ei vain toimi uudistuneessa maailmassa. Tässä on kahdenlaisia kohtia:
___3.1: Esimerkiksi se, onko lapselta oikein viedä tikkari on sellaisenaan kysymys, joka on ollut olemassa vain vähän aikaa, mutta se voidaan rinnastaa siihen onko kivikauden ihmisestä OK viedä lapselta maukas keitetty luu mistä tämä imee luuydintä. Tilanne on sovellettavissa, eikä yhteiskunta muuta sen pohjimmaista ydintä. (Tosin tämä toimii vain jos moraalia ei näe yksityiskohtakäskyinä - jolloin esimerkiksi kynän antaminen lahjaksi ja kumin antaminen lahjaksi olisivat aivan erillisiä asioita jotka tulisi tulkita erikseen ilman että toisesta seuraisi toinen - vaan yleisempien periaatteiden, moraalilakien, mukaan.)
___3.2: Toisaalta voidaan ajatella että systeemi on muuttunut isommissa määrin: Esimerkiksi yhteiskunta joka on muutaman kymmenen metsästäjä-keräilijä -heimo toimii sosiaalisesti, fyysisesti ja muutenkin erilaisissa tilanteissa kuin maanviljelijäporukka, jonka on mahdollista kerätä omaisuutta jota ei jaksa kantaa mukana, puhumattakaan nykykulttuuria, jossa tilanteet toimivat eri tavalla ja jossa suurin osa ihmisistä joita kohtaan on ventovieraita.
Mutta palataan siihen evoluution miettimiseen. (Tuli harvinaisen pitkä alustus. Minua fiksumpi olisi varmaan jakanut parin eri päivän blogauksille. Mutta en ole minua fiksumpi.)
Järjelle on helpohko keksiä erilaisia evolutiivisia menestymisen syitä: Sehän tuo joustavuutta toimintaan. Jos vaihtoehtojen punnitsemisesta on hyötyä niin että henkilö ei kuole koska osaa miettiä oikeaa toimintaa, luonnonvalinnallinen etu täyttyy. Tälläinen vaihtoehtojen punnitseminen on hyödyllistä etenkin jos elinolot muuttuvat, ja jos tilanne on monen tekijän vaikutusten alla, jolloin pinnallisesti samalta näyttävässä tilanteessa voikin olla hyvä toimia eri tavoin kuin toisinaan taas ei. Toisaalta älykkyys voi auttaa myös toisten ihmisten hurmaamisessa, jolloin seksuaalivalinnan ehdot täyttyvät. Darwin edusti aikansa kantaa, jossa järki ja moraalisuus olivat ikään kuin samanlaisia asioita, eikä hän tietenkään ollut aikanaan poikkeuksellinen tässä kohden.
Järki ja tunteet voivat kuitenkin olla myös toisistaan erillisiä. Tämän vuoksi etiikan kohdalla tilanne on astetta mutkikkaampi. Tässä kohden mietitään yleensä altruismia. (Ja tämä näkyy uskonnoissakin: Kielletyiksi/synneiksi tulkitaan usein teot jossa yksilö auttaa itseään muiden kustannuksella ja kunnioitettaviksi hyveiksi taas sellainen jossa yksilö auttaa yhteisöä omalla kustannuksellaan : Toisin sanoen on syytä muistaa että altruismin selittäminen ei välttämättä ole moraalisuuden tutkimista ja selittämistä, mutta jos pidät altruismia moraalisena, se sitten kyllä on sitä.) :
1: Jos altruismi määritellään sellaiseksi toiminnaksi, että henkilö aiheuttaa itselleen haittaa josta tulee muille etua, on sille vaikeaa keksiä syitä joilla se voisi yleistyä populaatiossa. Henkilö ei saa enempää jälkeläisiä jos hän esimerkiksi kuolee toisten puolesta. Tällöin altruistille muiden huomioiminen on itsessään hyvä tavoite, eikä siihen sidota egoistista ajattelua, jolloin niihin sidotaan ajatus omasta hyödystä (esimerkiksi vastapalveluksesta tulevaisuudessa) tai hedonistisia, jolloin henkilö auttaa muita siksi että siitä tulee hyvä mieli, jolloin auttaminen on väline omaan hyvään.
2: Toisaalta jos altruismi määritellään sellaiseksi toiminnaksi, että siinä ihminen auttaa toista, tälläinen voi syntyä hyvinkin evolutiivisesti : Esimerkiksi sukulaisvalinnan kautta syntyy tilanne, jossa se että pelastat 3 lastasi ja kuolet itse, on itse asiassa evolutiivisesti viisas strategia. Joten se, että henkilöt kokevat tunnetasolla tälläistä auttamis ja pelastamispakkoa aidosti saisi evolutiivista etua.
___2.1: Tällöin esimerkiksi Kantin määritelmä moraalista täyttyisi hyvinkin: Hänhän määritteli moraalisen toiminnan siten että siihen liittyi henkilön motiivi sekä mietintä siitä mikä tuottaa hyvää. Eli Kantin mielestä moraali vaatii jonkinlaisen motiivin ja sen että toiminta on rationaalinen tämän suhteen.
___2.2: Samoin Humen ehto siitä että moraali liittyy sympatiantunteisiin täyttyy. Näiltä näkemyksiltä katsoen evoluutio voisi tuottaa jonkinlaista moraalista toimintaa.
Siksi yksi hyvä kysymys sen suhteen, kun henkilöt auttavat toisiaan, onkin, että onko altruismi millä tavalla määriteltyä. Lisäksi voidaan vakavasti ajatella myös sitä, että jos altruismi määritellään ensimmäisellä tavalla, että onko sitä itse asiassa havaittavissa luonnossa ja ihmisissä vai ei. Jos sitä ei esiinny, ei sen olemassaoloa tarvitse selittääkään.
Tämän vuoksi koko itsensä uhraaminen muiden kustannuksella voidaan poistaa selittämistä vaativien ilmiöiden joukosta, selittämällä miksi sellaiselta tuntuvat toimintatavat voidaan selittää egoismin ja yksilön oman edun kautta.
1: Yksilövalinnallisesti etua saadaan vaikka Hamiltonin perustelun kautta : Jos henkilö on minulle läheistä sukua, hänen auttamisensa yleistää myös omia geenejäni, koska meillä on sukulaistemme kanssa yhteisiä geenejä. (Esimerkiksi minulla on ½ geeneistä isältäni.) Tämä tarkoittaa sitä että esimerkiksi lapsista ja suvusta huolehtiminen ei ole "pyyteetöntä altruismia", sillä se parantaa vanhemman kelpoisuutta. Toki tämä ei tarkoita sitä että vanhempi itsekkäästi miettisi, että "autan tuota kakaraa, jotta se levittäisi geenejäni." Itse asiassa tässä kohden on muistettava, että evoluutiossa automatisoituminen on monesti "hyvä kikka": Jos jostain toiminnasta on etua, sen automatisoituminen auttaa isosti, koska silloin sitä ei tarvitse aktiivisesti miettiä, toiminnasta tulee ikään kuin automatisoidusti järkevää. Ihmisen ei siksi tarvitse miettiä sitä auttaako lapsiaan, koska tässä mietinnässä on aina vain yksi tulos, ja sen miettiminen voi johtaa joskus erehdykseen päätelmässä. Jos eliö tekee lapsen auttaisen automaattisesti, ja tunteisiin sidutusti, se tekee tekee sen aina.
2: George Williamsin mukaan useat ryhmävalinnalla selitetyt asiat antavat itse asiassa itsekästä etua: Esimerkiksi jos päästän varoitushuudon, käy paitsi niin että jätän pakenematta ja jätän vähemmän valmistautuneita taakseni (jolloin saan etua muihin nähden) ja että huudolla kiinnitän saalistajan huomion itseeni (jolloi saan itselleni haittaa) aikaansaan lisäksi hässäkän, jossa pakeneminen on todennäköisempää (jolloin saankin tästä itse etua). Ja tietenkin lisäksi mahdollistan sellaisen tilanteen että kukaan laumassa ei kuole, mikä nostaa geenieni yleisyyttä, koska laumassa olevat ovat minulle todennäköisesti jotain sukua (mistä saan myös itse etua.)
3: John Maynard Smithin peliteoriaan liittyvät mietinnöt selittävät kuinka joltain epäitsekkäältä tuntuvissa jutuissa on kyse oman edun maksimoinnista. Hänen hyökkäävät haukkansa ja pakenevat kyyhkynsä saavuttivat aina tasapainotilan. Peliteoriassa lyhyen tähtäimen etu, eli huijaaminen, aggressio tai muu vastaava on pitkässä tähtäimessä huono. (Tätä efektiä voidaan vieläpä voimistaa, jos esimerkiksi huijarin kanssa ei suostuta pelaamaan, jolloin hän ei enää saa edes mahdollisuutta voittaa pisteitä.) Tätä kautta yhteistyöllä ja muilla vastaavilla on hyöty, johon evoluutiokin voi luonnollisesti tarttua.
Toisaalta moni haluaa selittää altruismia myös ryhmävalinnan kautta, jolloin myös "itsensä uhraava altruismi" on mahdollista. David Sloan Wilsonin ideana ryhmätason adaptaatio seuraa jos valintaa tapahtuu ryhmätasolla ja eri ryhmillä on erilaisia kelpoisuuseroja jotka johtuvat siitä että eri ryhmät toimivat eri tavoilla, eli niissä on variaatiota. Ryhmävalinnassa ryhmän säilyminen on ratkaisevaa: Esimerkiksi jos heimo A muodostaa yhtenäisen sotilaallisen ryhmän niin jokaisen sotilasyksilön olisi asetettava henkensä alttiiksi. Näin esimerkiksi sotaa käyvä porukka toki sallii henkensä vaaralle laittamisen, mutta saavuttaa kuitenkin parempaa etua ryhmän kautta.
1: Tosin taistelutoveruuttakin voidaan ajatella itsekkäästi: Jos kuulun ryhmään A, ja järjestäytynyt heimo B hyökkää maillemme (sukulaisvalinnan etua ei ole tässä esimerkissä edes mietitty, vaikka tyypillisesti saman heimon jäsenet ovat toisilleen myös sukulaisia. Eli käyttämäni perustelu on egoistisista egoistisin), vaihtoehdot ovat joko:
___1.1: Heimo A ei järjestäydy, jolloin heimon B tyypit voivat piestä yksinäisiä ryhmän A ihmisiä yksi kerrallaan. Ja tässä todennäköisin tilanne on sellainen että heimo B saisi heimon A tyypin maahan ilman että heimon A edustaja saisi vedettyä kenellekään heimon B edustajalle turpaan. Monta vastaan yksi tappelu kun on olennaisesti vaikeampaa. Näin tälläinen tiivis ryhmä jossa on vaikka kolme tyyppiä, voisi hyvinkin voittaa kymmenenkin yksittäistä tyyppiä ilman että ketään heistä rökitetään tässä välissä. Seuraus: Heimo A:lla ei ole käytännössä mahdollisuuksia. Tuhosta seuraa se että yksilö ei saa jälkeläisiä, eikä hänellä ole ainakaan resursseja ylläpitää niitä.
___1.2: Heimo A järjestäytyy, jolloin joko heimo A häviää tai se voittaa. Yhteistyö tuo mahdollisuuden, joka vaikuttaa yksilön geneettiseen menestykseen.
2: Kuitenkin ryhmävalinnan mahdollisuus liittyy ehkä hieman yllättävästi Simpson's paradoxiin, jossa esimerkiksi yliopisto voi olla tasa -arvoinen ja reilu vaikka selvästi suurin osa pääsykokeissa hylätyistä olisi naisia, jos naiset hakevatkin tyypillisesti aloille joille on vaikeaa päästä ja/tai miehet pyrkisivät yliopistoon menemällä aloille jonne pääseminen on helppoa. Tästä suora sovellutus evoluutioon kun on se, että vaikka ei-altruistit olisivat kelpoisempia kaikissa osapopulaatiossa, ei tästä seuraa, että ne ovat kelpoisempia myös koko populaatiossa keskimäärin. Tämän vuoksi esimerkiksi Elliot Sober on sitä mieltä, että ryhmävalinnan miettiminen on hyödyllistä, ja että sitä on syyttä väheksytty. Ryhmävalinnan kannattajat eivät toki ole sitä mieltä että yksilötasolla tai geenitasolla ei tapahtuisi valintaa, vaan että valintaan liittyy monta erilaista mekanismia ja tasoa, jotka kaikki on otettava huomioon, jotta ilmiötä voitaisiin aidosti ymmärtää
___2.1: Ryhmävalinnan ajatuksen kautta esimerkiksi uskonnollisuutta on selitetty: Se vahvistaa ryhmähenkeä, ja silloin uskonnollinen heimo taistelee rohkeammin ja häviää huonommin heimona, vaikka yksilöille voisikin käydä hassusti. Tällöin uskonnosta on hyötyä.
_____2.2.1: Tätä perustelua ei kuitenkaan kannata esimerkiksi Richard Dawkins. Syynä voi olla hänen tapansa kannattaa geenivalintaa yli kaiken: Hänen selityksensä altruismiin liittyy itsekkäisiin geeneihin, jonka todistukset liittyvät edellä mainittuihin esimerkkeihin joissa avunanto tuo etua ei yksilöille eikä ryhmille vaan sen sijaan yksilön geeneille. Dawkinsin mielestä uskonnollisuus selittyy samalla tavalla kuin se, että perhonen lentää kynttilän liekkiin: Ne ovat sivutuote jostain josta on muualla hyötyä, mutta josta on tälläisissä yksittäistapauksissa haittaa. Dawkinsista uskonto on siis esimerkiksi vanhempien tottelevuudesta syntynyt joko harmiton tai pikemminkin jopa haitallinen sivuoire, josta ei ole mitään hyötyä kenellekään. Minusta hänen näkemyksensä siis perustuu suoraan hänen kannanottoihinsa ryhmävalinnasta.
Toisaalta Ilkka Pyysiäisen jutussa "Uskonnon evoluutio" (joka on samassa kirjassa) mainitaan siitä, että vaikka monet ajattelevat että moraali tulee uskonnon normien kautta, se jättää itse asiassa täysin auki sen kysymyksen, miksi kukaan haluaisi seurata niiden esimerkkiä. Hän esitti, että Raamatusta löytyvät moraaliset ohjeet ja monista muista uskonnoista löytyvät moraaliohjeet ovat tulleet sinne sitä kautta, että niihin on onnistuttu sitomaan sitä miten ihmiset kokevat ja ovat kokeneet asioita. Pyhä kirja ei siis ole moraalin lähde, vaan ne ovat moraalikannanottoja.
1: Mielestäni tämä näkemys on hyvä: Uskonto jonka tapa määritellä hyvä olisi ihmisille vastenmielinen, ei saisi suosiota. Sen sijaan jos sen hyvyys tuntuu jo omalta, sen seuraaminen on helppoa. Ja siksi käännyttäjätkin aloittavat usein selittämällä sellaisia asioita jotka ovat kaikista hyviä ja sitovat moraalin Jumalaan vasta myöhemmin: Eli käännytys ei mene niin että ensin perustellaan vakuuttava Jumalatodistus ja tämän jälkeen muutetaan henkilön moraali, vaan ensin esitetään että jokin asia on hyvää, ja kun tästä ollaan samaa mieltä, tehdään ikään kuin induktiivinen hyppäys, jonka seurauksena se, että moraaliarvostelmat ovat sellaisia että ihminen hyväksyy ne, johtaa siihen että myös muut esitetyt asiat, kuten väitteet tuonpuoleisen luonteesta, ovat yhtä oikeita.
2: Mielestäni tämä Pyysiäisen näkökanta ei myöskään suinkaan vähennä uskonnon arvoa, pikemminkin päin vastoin: Ideana on se, että kaikki uskonnot sitovat jotain näkemyksiä, mutta kaikki uskonnot eivät menesty. Näin ollen ne uskonnot jotka menestyvät, vetoavat eettisiin arvoihimme harvinaisen hyvin. Ideana on hieman sama kuin mikä taiteen kohdalla tulee vastaan: Hyvä esteettislähtökohtaine taiteilija osaa vedota siihen mikä ihmisistä yleensä on kaunista. Kaikki osaavat nähdä että se on hyvä taulu, mutta harva osaa maalata ihastuttavaa taulua. Jos minä maalaan taulu, voi amatöörikin moittia sitä vaikka ei osaisi: "Ei tarvitse olla lehmä voidakseen sanoa että (lehmän)maito on hapanta, mutta täytyy olla lehmä voidakseen tuottaa sitä." Siksi menestyneet uskonnot kiteyttyvät tunnetta ja ovat samaan tapaan enemmän hyviä kuin arvostettujen maalareiden taulut ovat kauniimpia kuin minun töherrykset.
3: Tietenkin tässä on ongelmana maailman muuttuminen ja sen vaikutus. Erilaisissa tilanteissa erilaiset moraalinormistot voivat olla tarpeen ja tuntua hyviltä, ja maailman muuttuminen voikin johtaa siihen että se mikä ennen on kiteyttänyt hyvin ihmisten tuntemukset eivät toimikaan toisessa kontekstissa, eli toisenlaisessa maailmassa. On hyvä miettiä onko joku näkemys sopinut vanhaan systeemiin mutta ei vain toimi uudistuneessa maailmassa. Tässä on kahdenlaisia kohtia:
___3.1: Esimerkiksi se, onko lapselta oikein viedä tikkari on sellaisenaan kysymys, joka on ollut olemassa vain vähän aikaa, mutta se voidaan rinnastaa siihen onko kivikauden ihmisestä OK viedä lapselta maukas keitetty luu mistä tämä imee luuydintä. Tilanne on sovellettavissa, eikä yhteiskunta muuta sen pohjimmaista ydintä. (Tosin tämä toimii vain jos moraalia ei näe yksityiskohtakäskyinä - jolloin esimerkiksi kynän antaminen lahjaksi ja kumin antaminen lahjaksi olisivat aivan erillisiä asioita jotka tulisi tulkita erikseen ilman että toisesta seuraisi toinen - vaan yleisempien periaatteiden, moraalilakien, mukaan.)
___3.2: Toisaalta voidaan ajatella että systeemi on muuttunut isommissa määrin: Esimerkiksi yhteiskunta joka on muutaman kymmenen metsästäjä-keräilijä -heimo toimii sosiaalisesti, fyysisesti ja muutenkin erilaisissa tilanteissa kuin maanviljelijäporukka, jonka on mahdollista kerätä omaisuutta jota ei jaksa kantaa mukana, puhumattakaan nykykulttuuria, jossa tilanteet toimivat eri tavalla ja jossa suurin osa ihmisistä joita kohtaan on ventovieraita.
Mutta palataan siihen evoluution miettimiseen. (Tuli harvinaisen pitkä alustus. Minua fiksumpi olisi varmaan jakanut parin eri päivän blogauksille. Mutta en ole minua fiksumpi.)
Järjelle on helpohko keksiä erilaisia evolutiivisia menestymisen syitä: Sehän tuo joustavuutta toimintaan. Jos vaihtoehtojen punnitsemisesta on hyötyä niin että henkilö ei kuole koska osaa miettiä oikeaa toimintaa, luonnonvalinnallinen etu täyttyy. Tälläinen vaihtoehtojen punnitseminen on hyödyllistä etenkin jos elinolot muuttuvat, ja jos tilanne on monen tekijän vaikutusten alla, jolloin pinnallisesti samalta näyttävässä tilanteessa voikin olla hyvä toimia eri tavoin kuin toisinaan taas ei. Toisaalta älykkyys voi auttaa myös toisten ihmisten hurmaamisessa, jolloin seksuaalivalinnan ehdot täyttyvät. Darwin edusti aikansa kantaa, jossa järki ja moraalisuus olivat ikään kuin samanlaisia asioita, eikä hän tietenkään ollut aikanaan poikkeuksellinen tässä kohden.
Järki ja tunteet voivat kuitenkin olla myös toisistaan erillisiä. Tämän vuoksi etiikan kohdalla tilanne on astetta mutkikkaampi. Tässä kohden mietitään yleensä altruismia. (Ja tämä näkyy uskonnoissakin: Kielletyiksi/synneiksi tulkitaan usein teot jossa yksilö auttaa itseään muiden kustannuksella ja kunnioitettaviksi hyveiksi taas sellainen jossa yksilö auttaa yhteisöä omalla kustannuksellaan : Toisin sanoen on syytä muistaa että altruismin selittäminen ei välttämättä ole moraalisuuden tutkimista ja selittämistä, mutta jos pidät altruismia moraalisena, se sitten kyllä on sitä.) :
1: Jos altruismi määritellään sellaiseksi toiminnaksi, että henkilö aiheuttaa itselleen haittaa josta tulee muille etua, on sille vaikeaa keksiä syitä joilla se voisi yleistyä populaatiossa. Henkilö ei saa enempää jälkeläisiä jos hän esimerkiksi kuolee toisten puolesta. Tällöin altruistille muiden huomioiminen on itsessään hyvä tavoite, eikä siihen sidota egoistista ajattelua, jolloin niihin sidotaan ajatus omasta hyödystä (esimerkiksi vastapalveluksesta tulevaisuudessa) tai hedonistisia, jolloin henkilö auttaa muita siksi että siitä tulee hyvä mieli, jolloin auttaminen on väline omaan hyvään.
2: Toisaalta jos altruismi määritellään sellaiseksi toiminnaksi, että siinä ihminen auttaa toista, tälläinen voi syntyä hyvinkin evolutiivisesti : Esimerkiksi sukulaisvalinnan kautta syntyy tilanne, jossa se että pelastat 3 lastasi ja kuolet itse, on itse asiassa evolutiivisesti viisas strategia. Joten se, että henkilöt kokevat tunnetasolla tälläistä auttamis ja pelastamispakkoa aidosti saisi evolutiivista etua.
___2.1: Tällöin esimerkiksi Kantin määritelmä moraalista täyttyisi hyvinkin: Hänhän määritteli moraalisen toiminnan siten että siihen liittyi henkilön motiivi sekä mietintä siitä mikä tuottaa hyvää. Eli Kantin mielestä moraali vaatii jonkinlaisen motiivin ja sen että toiminta on rationaalinen tämän suhteen.
___2.2: Samoin Humen ehto siitä että moraali liittyy sympatiantunteisiin täyttyy. Näiltä näkemyksiltä katsoen evoluutio voisi tuottaa jonkinlaista moraalista toimintaa.
Siksi yksi hyvä kysymys sen suhteen, kun henkilöt auttavat toisiaan, onkin, että onko altruismi millä tavalla määriteltyä. Lisäksi voidaan vakavasti ajatella myös sitä, että jos altruismi määritellään ensimmäisellä tavalla, että onko sitä itse asiassa havaittavissa luonnossa ja ihmisissä vai ei. Jos sitä ei esiinny, ei sen olemassaoloa tarvitse selittääkään.
Tämän vuoksi koko itsensä uhraaminen muiden kustannuksella voidaan poistaa selittämistä vaativien ilmiöiden joukosta, selittämällä miksi sellaiselta tuntuvat toimintatavat voidaan selittää egoismin ja yksilön oman edun kautta.
1: Yksilövalinnallisesti etua saadaan vaikka Hamiltonin perustelun kautta : Jos henkilö on minulle läheistä sukua, hänen auttamisensa yleistää myös omia geenejäni, koska meillä on sukulaistemme kanssa yhteisiä geenejä. (Esimerkiksi minulla on ½ geeneistä isältäni.) Tämä tarkoittaa sitä että esimerkiksi lapsista ja suvusta huolehtiminen ei ole "pyyteetöntä altruismia", sillä se parantaa vanhemman kelpoisuutta. Toki tämä ei tarkoita sitä että vanhempi itsekkäästi miettisi, että "autan tuota kakaraa, jotta se levittäisi geenejäni." Itse asiassa tässä kohden on muistettava, että evoluutiossa automatisoituminen on monesti "hyvä kikka": Jos jostain toiminnasta on etua, sen automatisoituminen auttaa isosti, koska silloin sitä ei tarvitse aktiivisesti miettiä, toiminnasta tulee ikään kuin automatisoidusti järkevää. Ihmisen ei siksi tarvitse miettiä sitä auttaako lapsiaan, koska tässä mietinnässä on aina vain yksi tulos, ja sen miettiminen voi johtaa joskus erehdykseen päätelmässä. Jos eliö tekee lapsen auttaisen automaattisesti, ja tunteisiin sidutusti, se tekee tekee sen aina.
2: George Williamsin mukaan useat ryhmävalinnalla selitetyt asiat antavat itse asiassa itsekästä etua: Esimerkiksi jos päästän varoitushuudon, käy paitsi niin että jätän pakenematta ja jätän vähemmän valmistautuneita taakseni (jolloin saan etua muihin nähden) ja että huudolla kiinnitän saalistajan huomion itseeni (jolloi saan itselleni haittaa) aikaansaan lisäksi hässäkän, jossa pakeneminen on todennäköisempää (jolloin saankin tästä itse etua). Ja tietenkin lisäksi mahdollistan sellaisen tilanteen että kukaan laumassa ei kuole, mikä nostaa geenieni yleisyyttä, koska laumassa olevat ovat minulle todennäköisesti jotain sukua (mistä saan myös itse etua.)
3: John Maynard Smithin peliteoriaan liittyvät mietinnöt selittävät kuinka joltain epäitsekkäältä tuntuvissa jutuissa on kyse oman edun maksimoinnista. Hänen hyökkäävät haukkansa ja pakenevat kyyhkynsä saavuttivat aina tasapainotilan. Peliteoriassa lyhyen tähtäimen etu, eli huijaaminen, aggressio tai muu vastaava on pitkässä tähtäimessä huono. (Tätä efektiä voidaan vieläpä voimistaa, jos esimerkiksi huijarin kanssa ei suostuta pelaamaan, jolloin hän ei enää saa edes mahdollisuutta voittaa pisteitä.) Tätä kautta yhteistyöllä ja muilla vastaavilla on hyöty, johon evoluutiokin voi luonnollisesti tarttua.
Toisaalta moni haluaa selittää altruismia myös ryhmävalinnan kautta, jolloin myös "itsensä uhraava altruismi" on mahdollista. David Sloan Wilsonin ideana ryhmätason adaptaatio seuraa jos valintaa tapahtuu ryhmätasolla ja eri ryhmillä on erilaisia kelpoisuuseroja jotka johtuvat siitä että eri ryhmät toimivat eri tavoilla, eli niissä on variaatiota. Ryhmävalinnassa ryhmän säilyminen on ratkaisevaa: Esimerkiksi jos heimo A muodostaa yhtenäisen sotilaallisen ryhmän niin jokaisen sotilasyksilön olisi asetettava henkensä alttiiksi. Näin esimerkiksi sotaa käyvä porukka toki sallii henkensä vaaralle laittamisen, mutta saavuttaa kuitenkin parempaa etua ryhmän kautta.
1: Tosin taistelutoveruuttakin voidaan ajatella itsekkäästi: Jos kuulun ryhmään A, ja järjestäytynyt heimo B hyökkää maillemme (sukulaisvalinnan etua ei ole tässä esimerkissä edes mietitty, vaikka tyypillisesti saman heimon jäsenet ovat toisilleen myös sukulaisia. Eli käyttämäni perustelu on egoistisista egoistisin), vaihtoehdot ovat joko:
___1.1: Heimo A ei järjestäydy, jolloin heimon B tyypit voivat piestä yksinäisiä ryhmän A ihmisiä yksi kerrallaan. Ja tässä todennäköisin tilanne on sellainen että heimo B saisi heimon A tyypin maahan ilman että heimon A edustaja saisi vedettyä kenellekään heimon B edustajalle turpaan. Monta vastaan yksi tappelu kun on olennaisesti vaikeampaa. Näin tälläinen tiivis ryhmä jossa on vaikka kolme tyyppiä, voisi hyvinkin voittaa kymmenenkin yksittäistä tyyppiä ilman että ketään heistä rökitetään tässä välissä. Seuraus: Heimo A:lla ei ole käytännössä mahdollisuuksia. Tuhosta seuraa se että yksilö ei saa jälkeläisiä, eikä hänellä ole ainakaan resursseja ylläpitää niitä.
___1.2: Heimo A järjestäytyy, jolloin joko heimo A häviää tai se voittaa. Yhteistyö tuo mahdollisuuden, joka vaikuttaa yksilön geneettiseen menestykseen.
2: Kuitenkin ryhmävalinnan mahdollisuus liittyy ehkä hieman yllättävästi Simpson's paradoxiin, jossa esimerkiksi yliopisto voi olla tasa -arvoinen ja reilu vaikka selvästi suurin osa pääsykokeissa hylätyistä olisi naisia, jos naiset hakevatkin tyypillisesti aloille joille on vaikeaa päästä ja/tai miehet pyrkisivät yliopistoon menemällä aloille jonne pääseminen on helppoa. Tästä suora sovellutus evoluutioon kun on se, että vaikka ei-altruistit olisivat kelpoisempia kaikissa osapopulaatiossa, ei tästä seuraa, että ne ovat kelpoisempia myös koko populaatiossa keskimäärin. Tämän vuoksi esimerkiksi Elliot Sober on sitä mieltä, että ryhmävalinnan miettiminen on hyödyllistä, ja että sitä on syyttä väheksytty. Ryhmävalinnan kannattajat eivät toki ole sitä mieltä että yksilötasolla tai geenitasolla ei tapahtuisi valintaa, vaan että valintaan liittyy monta erilaista mekanismia ja tasoa, jotka kaikki on otettava huomioon, jotta ilmiötä voitaisiin aidosti ymmärtää
___2.1: Ryhmävalinnan ajatuksen kautta esimerkiksi uskonnollisuutta on selitetty: Se vahvistaa ryhmähenkeä, ja silloin uskonnollinen heimo taistelee rohkeammin ja häviää huonommin heimona, vaikka yksilöille voisikin käydä hassusti. Tällöin uskonnosta on hyötyä.
_____2.2.1: Tätä perustelua ei kuitenkaan kannata esimerkiksi Richard Dawkins. Syynä voi olla hänen tapansa kannattaa geenivalintaa yli kaiken: Hänen selityksensä altruismiin liittyy itsekkäisiin geeneihin, jonka todistukset liittyvät edellä mainittuihin esimerkkeihin joissa avunanto tuo etua ei yksilöille eikä ryhmille vaan sen sijaan yksilön geeneille. Dawkinsin mielestä uskonnollisuus selittyy samalla tavalla kuin se, että perhonen lentää kynttilän liekkiin: Ne ovat sivutuote jostain josta on muualla hyötyä, mutta josta on tälläisissä yksittäistapauksissa haittaa. Dawkinsista uskonto on siis esimerkiksi vanhempien tottelevuudesta syntynyt joko harmiton tai pikemminkin jopa haitallinen sivuoire, josta ei ole mitään hyötyä kenellekään. Minusta hänen näkemyksensä siis perustuu suoraan hänen kannanottoihinsa ryhmävalinnasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)