Näytetään tekstit, joissa on tunniste ensivaikutelma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ensivaikutelma. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Koruistani (eli sisäinen ämmäni)

Ylläoleva kuva kertoo jotain muutakin kuin totuuden rintakarvoistani. Se on yksi niistä lukuisista kuvista joissa minulla on kaulassani risti-torin vasara -yhdistelmä. Olen käyttänyt sitä melko kauan. Ja jossain mielessä se toimii.

Risti on tietenkin hyvin klassinen koru. Voisi olla että pidän sitä vain muistoarvon vuoksi. Voi tietenkin olla että koruyhdistelmä johtuu siitä että olen vain pitänyt koruja erikseen hankittuina siisteinä. Ainakin joskus. Ja tämä selitys olisi kenties myös aivan oikea. Mutta se ei olisi kovin kiinnostava. Siksi on syytä kehitellä toisia selityksiä. Sellaisia joissa on intellektuelleja mausteita. (Lisäksi pukeutuminen ja tyyli ovat suosittujen blogien aiheena usein. Unohtamattakaan sponsoreita! Ties mitkä rahahanat avautuvat valuttamaan rikkauksia loputtomana vyönä ylleni tämän tekstin ansiosta!)

Ensimmäinen huomio jonka siitä voi tehdä on se, että kukaan Tosi Kristitty ei tunnu arvostavan ns. pakanauskontoja ; Thorin vasara ikään kuin korostaa että olen kerettiläinen. Kukaan Tosi Kristitty ei laita pakanasymbolia samanarvoiseksi pakanakorun viereen.

Toinen huomio on sitten se, että historiallisesti asia ei ole mitenkään kummallinen. Pohjoismaista on jopa löytynyt koruntekoon tarkoitettuja välineitä joissa samalla muotilla on tehty rinnakkain Thorin vasaroita ja ristikoruja. Tämä historiallinen muistutus korostaa sitä että uskontojen moniarvoisuutta ja maahanmuuttouskontoja kunnioitettiin Skandinaviassa. Ja jos nykyaikana on selitystä siitä miten kristinusko ja länsi on kriisissä koska aggressiivinen uskonto korvaa rauhanomaisen vastineensa, voi tätä ajatusta mietiskellä tästä viikinkien uskonnon ja kristinuskon valkokristuksen tulemisen näkökulmasta. Ja miettiä oliko mikä se maahanmuuttava rauhan uskonto. Ja että onko kenties sittenkin niin että lempeämpi uskonto sittenkin voisi tietää jotain. En sano asiaan muuta kuin että Jeesus naulattiin ristille ja viikinkien Jumala kantoi vasaraa. On hyvä laittaa voimasuhteet tasa-arvooon.

Kolmas huomio on siinä että eri uskonnollisten symbolien kantaminen on nähty jonkinlaisena kierona temppuna. "Muumio" -elokuvasarjan elokuvassa näytetään miten eräs rosmo kantaa mukanaan hirvittävää kasaa erilaisia eri uskontojen symboleita. Hän ei usko vaan pelaa varman päälle. Kahden eri uskonnon symboli kantaa hieman tämäntapaista henkeä. Toisaalta kaksi uskontoa on varsin maltillinen. Mukana ei ole esimerkiksi islamilaista sirppiä tai emojen suosimaa egyptiläistä ankhia. Punatähden puuttuminen kertoo että en kikkaile edes Stalinin kanssa. Mikä kertoo että kieroilen ja kikkailen uskontojen kanssa, mutta itse asiassa varsin maltillisesti.

Lisäksi voidaan nähdä että kannan uskonnollisia symboleja vain siksi että niillä ei ole mitään uskonnollista tai maailmankuvallista arvoa. Kun uskontoallergia katoaa ja uskonto on niin merkityksetöntä että niiden symbolit ovat ties mitä helyjä, "trinkettejä" ja vastaavia, voidaan nähdä että käsillä on itse asiassa äärimmäinen jumalattomuus. Sellainen jossa ei ole väliä onko kombinaatio kerettiläinen tai järkevä, koska se mitä on jäljellä on vain palasia muotoiltua metallia.

Kyllä minä noita kaikkia viestejä haluan levittää ympärilleni. On siinä vain kuitenkin hirveän paljon viestejä enkä usko että oikein kukaan jaksaa oikeasti kryptata niistä auki ainuttakaan. Tällä ei ole tietenkään väliä koska tärkeää on vain korostaa että koruvalintani ei ole vain koruvalinta vaan jokin syvääkin syvempi ja merkityksellisempi fashion statement. Onhan sitä vaikeaa tunnustaa olevansa pinnallinen harakka joka koristelee vain koristelun vuoksi. Sisäistä ämmää on vaikeaa tunnustaa.

torstai 26. helmikuuta 2015

Karvaturriryssä (laukutta)

Olinpa tänään mukavasti menossa tiellä ostamaan itselleni kaupasta syömistä ns. ruokatunnille. Raahustin kohti myymälää, kun vastaani tuli ihminen jolla ei ollut kainalossaan polakkaa. Tällä tuntemattomalla arvon ihmisellä oli minulle asiaa. Hän aloitti sanomalla "Kuules karvaturri". Arvasin että minusta puhuu, koska minulla on Davy Crockett -hattu. Nimitys oli humoristisehko joten en ajatellut ottaa pahalla. Hattuni herättää säännöllisesti huomiota, ja valtaosin tämä huomio on positiivista.

Tällä kertaa kuitenkin kävi jotain jota ei ollut tapahtunut aikaisemmin. Henkilö vaihtoi välittömästi aika vihaiselle ryssävihalinjalle. Sain tietää olevani venäläinen maahanmuuttaja. Suomeksi väänsi ihminen minulle, koska sitähän ne "kieltä osaamattomat mamupaskaryssät" (tjsp.) puhuvat. Viesti olisi täydellistynyt jos hän olisi kalisuttanut minulle mustanpuhuvia hampaita, joita hänellä ei edes ollut. Selvää oli että tämä työinvalidi oli alkanut yhä useammin vierailla henkisillä roskatunkioilla.

Ensiällistyksen jälkeen vastasin leppeällä savon korostuksella. Että "mittee sie ny?" Äijä hämmästyi, etenkin kun huomasi hatun hännän joka on leppoisa amerikkalaisvaikute. Ja amerikkalaiset on vähemmän maahanmuuttajia kuin venäläiset -tulevathan he kauempaa ja kaikkea.

Tiedostin että keskustelukumppanini oli tyhmä. (Mikä ääliö. Tuollaista tekisi mieli täräyttää nuijalla päähän!) En jakanut tätä oivallusta. Olisimme toki varmasti väitelleet hyvinkin pitkään, mutta onneksi emme. Tämä onnellinen sattumus käänsi ajatuksemme pois väittelystä. Tämän jälkeen hajaannuimme omiin suuntiimme. Muutoin olisin kenties kertonut hallitsemastani tiedosta enemmänkin, mutta valitettavasti minun on nyt mentävä kauppaan ostamaan tonnikalaa.

Ensin olin kuitenkin vihainen. Jälkikäteen, liian myöhään, rapiirioveluuteni saavutti jonkinlaisen esprit de l'escalier -hetken. Sellaisen jota olisi kaivannut siinä venäläisessä hetkessä kun vitsi yrittää kertoa sinua, mutta jota ei juuri silloin tapahtunut. Olin pettynyt kun vastaus tuli mieleen liian myöhään. Olisi pitänyt haukkua äijää rekkalesboksi joka tarvitsisi kunnon panon ymmärtääkseen että hänen paikkansa on hellan ja nyrkin välissä. Se olisi ollut yhtä osuva ja yhtä asenteellinen kuvaus miehelle kuin hänen ajatuksensa minusta. Mutta on kenties parempi että emme puhu hänestä enempää.

Mitä tähän enää voi sanoa?


Kaiken kaikkiaan en tiedä oliko kohtaamiseni rasistinen hyökkäys. Syynä on se, että virallisesti maahanmuuttokritiikki ei ole rasismia vaan sosiaalipoliittinen ja ideologinen kannanotto. Tämä on jopa heijastellut sitä että "maahanmuuttaja" on ollut likimain synonyymi sille mitä vanha kansa kutsui "neekeriksi". Kenties nyt, kun Venäjä ja Putin tarjoavat jännitteitä maailmanpolitiikkaan, "maahanmuuttaja" -käsite on laajentunut myös muihin imigrantteihin. Silti amerikkalainen ei ilmeisesti ole vieläkään "maahanmuuttaja".

Toisaalta kun tuota kommentoijaa katsoo, ei voi sanoa muuta kuin että hänen sisäisen koherenttiutensa vuoksi on parempi että kysymys olisi rasismista. Sillä ihmiset jotka päiväsaikaan maleksivat kaduilla ovat ihmisiä jotka eivät todennäköisesti ole mitään verotuloja valtionkassaan tuottavia yhteiskunnan tukipylväitä. Verorahoilla loisiminen joka on maahanmuuttokritiikin ytimessä ei ole siksi kovin hyvä veto tuonkaltaiselta ihmiseltä. Samoin kun tuollaisella aggressiolla pyörivän ei ole fiksua selittää miten islam tuo väkivaltaa kaduille. Joten kannustan moittijaa panostamaan siihen rasismistrategiaan.

Kaiken kaikkiaan on kuitenkin selvää että olipa teko rasistinen tai sosiaalipoliittinen, voidaan silti sanoa jotain. Tämänlainen aggressio ei nimittäin kohdistunut rotuun eikä sosiaalipolitiikkaan. Käyn töissä. Olen kantasuomalaisten vanhempien perheestä. Nämä eivät estäneet minua kohtaamasta tätä tilannetta. Rajoite koski pukeutumista ja ilmeisesti ulkonäköä. Kansallistunne on huono motiivi jos sillä rajoitetaan näinkin ankarasti pukeutumistyyliä ja muita vastaavia asioita. Jos maahanmuuttokritiikki tarkoittaa sitä että täytyy pukeutua tietyllä tavalla että ei vahingossakaan sekoittuisi "vääriin ihmisiin" niin alakulttuuri rajoittaa niin paljon että kenties on aivan yksi ja sama kontrolloiko itse kunkin elämää Putin vai tämänlaiset kansallistunnevammaiset sosiaalipumminatsit.

Motiivit ovat irrelevantteja jos ne kohdistetaan idioottimaisesti. Siinä onkin oikeastaan kaikki.

perjantai 16. tammikuuta 2015

Nero

Haluatteko tietää miltä näyttää älykäs ihminen? No minäpä kerron.

Lähdetään fysiologiasta. Se auttaa älykkyyden tunnistamisessa. Mutta ei sillä tavalla kuin monet luulevat. Eli että kaunis ei voisi olla älykäs. Kyllä voi. Mutta silti älykkyys voidaan nähdä ulkonäöstä päällepäin!

Ihmisillä on korvatorvet. Ne lähtevät nielusta ja menevät sieltä korvaan. Ne avautuvat tärykalvon viereen. Tätä ominaisuutta käytetään paljon, esimerkiksi lentokoneissa nieleskely tasaa paineet korvista tämän korvatorven avulla. Paine -ero tärykalvon molemmin puolin tasaantuu.

Sitten itse asiaan, joka lähtee korvatorvista. Joskus ihminen on juhlissa. Hänelle tulee puhelu jossa hänen täytyy kuunnella puhelua. Tässä tilanteessa on haaste. Sillä korvissa ei ole samanlaista ominaisuutta kuin silmissä. Katsetta voi kohdistaa. Korvaan taas menee kaikki äänisaaste samaan kasaan. Sitä voi kontrolloida hieman. Laittaa puhelinta lähelle. Mutta jossain vaiheessa metelissä tulee ongelma. Kännykkää ei voi tunkea korvaan. Ja vaikka voisikin, pitäisi ulkopuoliset äänet tukkia vaikka sormella. Molemmat eivät onnistu samanaikaisesti. (Kokeile vaikka!)

Mutta korvatorvet pelastavat. Ne ovat ratkaisu ongelmaan. Mutta vain nero keksii tämän! Ratkaisu perustuu siihen että ne vain täytyy avata. Pitää vaikka sormilla sieraimista ja varovaisesti puhaltaa ja sitten nielaista. Korvatorvet avautuvat näin. Sitten vain laitetaan kännykän kuulokeosa (normaalisti lähellä korvaa) suuhun. Laitetaan suu kiinni, pidetään kännykästä hampailla ja kiedotaan huulet siihen ympärille. Sitten vaan sormet korviin. Ja kuulet mitä he sanovat puhelimeesi. Sillä huulet eristävät ulkoisen melun ja korvatorvet vievät ilman värähtelyn suoraan korviin.

Ja mikä miellyttävintä, tavallisesti ihmiset puhuvat ihan liikaa. Tämä asetelma pakottaa kuuntelemaan ystävää puhelimessa. Edes kerran. Tämä on sivistynyttä, eli tapa ratkaisee paitsi kuulemisen niin myös yleisen käytöstapoihin liittyvän ongelman!

Nyt siis tiedät miltä älykäs ihminen näyttää. Hän on se tyyppi joka kulkee ympäriinsä kännykkä suussa ja sormet korvissa. Tunnistat jatkossa nerot jo kaukaa!

lauantai 10. tammikuuta 2015

Tekikö Saddam Husseinin näköinen mies Movemberista feminismiä?


Movember on jokavuotinen marraskuinen hyväntekeväisyyskampanja. Sen ideana on kasvattaa viiksiä koko kuukausi ja ajaa ne sitten pois. Rahaa vastaan. Tempausten varat käytetään eturauhassyöpää vastaan taistelemiseen. Kampanja on järjetön, kuten monet muutkin hyväntekeväisyyskampanjat. Mutta ei se mitään. Sen alkulähteenä on Tom Betts joka on kertonut että kampanja sai kipinänsä baarissa tehdystä vedosta.

Kaiken kaikkiaan tyhmästä vedosta on siis kasvanut jonkinlainen maailmanlaajuinen kiristyskampanja jossa moni tekee rikoksen estetiikkaa ja tyylitajua vastaan. Viikset ovat ulkonäköasia. Mutta kenties tämä on tarpeen.

Movemberista on tullut kuitenkin jossain määrin miehille vastaava symboli kuin mitä rintasyöpänauhat ovat monille naisille. Se symbolisoi jotenkin ovelasti koko sukupuolta. Se on "miesasiamiesten" suosima kampanja. "Movember, a campaign in which men grow facial hair for a month, taps into a feeling among some men that male diseases like prostate and testicular cancer are not taken as seriously as women's." Mutta kun olemme jo maailmassa jossa viikset rinnastuvat sukuelinsairauteen, olemme antaneet periksi löyhille assosiaatioille. Mutta ei tässä mitään ; pelättyä sovinismia tässä on vaikeaa nähdä. Etenkään kun moni miesasiamies kannattaa tasa-arvoa eikä hae mitään kovin erikoista. Kun maskulinisti selittää että "All men are worthy of respect. We don't believe in cultural definitions of men" on vaikeaa nähdä tätä oikein muussa kuin feministisessä tai profeministisessä kulmassa. Tai jos voi nähdä näiden käsitteiden ulkopuolella jotenkin niin silti se on vähintään heteronormatiivisuutta vastaan.

Mehdi Sadaghdar, jonka youtubevideon laitoin alkuun, teki Movemberiin komediallisen käänteen. Hän teki viiksien ajelusta performanssin. Peräti hyvin äijäilylle tyypillisen performanssin. Sellaisen "Extreme Duudsonit" tai "Jackass" -temppuilun joka mielikuvissa nähdään nimenomaan miestyhmäilynä. Kuitenkin itse viesti voidaan nähdä (pro)feministisenä. Hän nimittäin ajoi viiksiään sellaisilla keinoilla joita naiset käyttävät säärikarvojensa ajeluun. Näkökulmassa lähestytään sitä että yritetään lähestyä asiaa vaikka tiettyjä biologisia ruumiinrakenteellisia eroja onkin. Pidän tätä hyvänä keinona lähestyä ongelmia ja nähdä niitä toisenkin kannalta. Ja kun tästä tehdään miehistä sankaroitumista - sillä pöljällä tavalla jolla se sitä on - kunnioitus siirtyy myös naisille.

Viiksien ulkonäkökulma voidaankin tätä kautta siirtää johonkin muualle. Eli naisten säärikarvoihin. Säärikarvojen kohdalla on itse asiassa melko paljon feminististä keskustelua. Kysymys on siitä että paljonko kipua ja tuskaa ulkonäköä vastaan on pakko laittaa. Asioita yhdistää se, että viikset vaikuttavat. Naiset ovat minun kohdallani joskus valittaneet asiasta, etenkin kun oli nuorempana jolloin ympäristössäni oli sellaisia naisia joilla oli kiinnostusta ja valtaa tämänlaisiin yksityiskohtiin. (Sittemmin viikseni ovat vaikuttaneet lähinnä kauppa-asioinnissa saamaani asiakaspalveluun.) Viikset voivat olla tyylittömiä, rumia tai viestivät kalapuikkopervoja mielikuvia. Viikset voivat vaivata suutelussa ja muissa vastaavissa mutta tässä yhteydessä nimeltä mainitsemattomissa askareissa. Viikset luovat ensivaikutelman.

Säärikarvoissa onkin kyse vähän samasta asiasta.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Hattu. Päähän.

Koska aamulla taivaalta satoi jonkinlaista pilvilampaan räkää, päätin että on talvi. Tämän johdosta otin Davy Crockett -hatun käyttöön. Muutos karismassa oli valtava ja ohikulkevat ihmiset alkoivat taas pitämään minua sympaattisena olentona.

Tällä kertaa esille nousi varsin huvittava piirre.

Eräs naishenkilö tuli minulle kertomaan miten hänestä oli kiva että kuljin hatun kanssa. Että hänelle tuli hyvä mieli siitä miten minä pukeudun. Ja että ei tuollaisia hattuja nähdä kenelläkään, paitsi "Aku Ankassa". Hän kysyi että onko minulla jokin hieno idea mistä olin hatun keksinyt ja mistä olin sen ostanut. Kerroin, että hattua ei ole ostettu suomalaisesta kaupasta vaan internetistä. Ja että ei siinä mitään erityisen mullistavia ajatuksia mietitty. Että kunhan oli päähänpisto.

Nainen jatkoi siitä, miten hattu kertoo että olen rohkeasti itseni ja uskallan jotenkin rikkoa ihmisten normeja. Että minä en selvästikään hirveästi mieti mitä muut ihmiset minusta ajattelevat. Vastasin, että näin onkin. Että en mieti pukeutumistani niin paljoa, ja että jos jokin on hauskaa itsestä, niin teen sen.

Tämä oli hieman huvittavaa, koska nainen itsekin huomasi tässä olevansa hankalassa tilanteessa. Sillä hattu oli sympaattinen että antisosiaalinen. Onneksi metro lähti, joten pääsin livahtamaan omille teilleni.

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Parranpäristämistä

Henry Laasanen teki evoluutiovitsillä otsikoidun "Vihreiden miesten parran selitys". Hän ei toki tarttunut tässä altruismin evoluution ihmeisin. Sen sijaan hän puhui politiikkaa. Vihreiden parissa parrakkuus on enemmistössä. Muutoin parrat ovat kohtuu harvinaisia. Laasasen kannanotto on seuraava ; "Miksi vihreillä miehillä on parta, vaikka normaaleilla miehillä partaa ei ole? Parralla kompensoidaan menetettyä miehuutta. Vihreät on naisten puolue ja vihreitä miehiä pidetään naisellisina puunhalaajina. Se on vihreälle miehelle inhottava imago. Viisikymppiset miehet ostavat urheiluauton. Vihreät miehet kasvattavat parran. Kun miehisyys on vaarassa, sitä pitää kompensoida."

Esiin nousi jonkin verran mielenkiintoisia yksityiskohtia siitä, että parrakkuus laskee markkina-arvoa vaikka se onkin maskuliininen piirre. Laasanen esittää kommenteissa että "Australialaistutkijat arvelevat, että naiset eivät pidä parrakkaita miehiä puoleensa vetävinä, koska nämä vaikuttavat aggressiivisilta." Tämä on hyvä muistutus siitä että Laasasen markkina-arvoteoria ei "oikein käytettynä" suinkaan aja "stereotyyppistä maskuliinisuutta". Parta on tästä hyvä merkki. Laasanen ei siis ole niin stereotyyppinen kuin voisi luulla. Tästä on aina hyvä saada muistutus. ; Siksi onkin huomattavaa että markkina-arvo sabotoidaan koska sosiaalinen eiseksuaalinen statuskin ratkaisee. Miehekkyys ja maskuliinisuus, eli panemaan pääsemisen sijasta se, miten miehet suhtautuvat toisiin miehiin, painaa mittarissa.

En kuitenkaan ole kovin vakuuttunut käytetyistä perusteluista.;
1:  Ensinnäkin sen tematiikka on jotain johon voidaan sovittaa miltei mitä vain. Esimerkiksi jos ajattelemme Kokoomuslaisia, voisimme kysyä että miksi he käyttävät pukuja tai isoja autoja? No tietysti kompensoidakseen sen, että he ovat usein metroseksuaaleja joilla on tuoksuhajusteita ja muuta josta joku tosimies voi sanoa että "naisekasta".
2: Toisaalta se voidaan nokittaa vastateorioilla. Esimerkiksi luonnossa on varsin tavallista että koiraissa onosajoukko joka teeskentelee naisellista. Tämä on erityisen yleistä lajeilla joilla on muutoin kova kilpailu. Esimerkiksi paracelceis sculpta -siiroilla on alfauroskeskeinen systeemi, jossa yhdellä koiraalla on kokonainen lauma naaraita. Näitä tietysti vahditaan. Osa koiraista jättää kuitenkin kaikki siirakoiraan taisteluornamentit kehittämättä, ja ne teeskentelevät naaraita. Tämä tuo niille valtavan lisääntymistehokkuuden, kun ne voivat livahtaa naaraskommuuneihin ilman taisteluja. Tämä evolutiivisesti validi strategia muistuttaa sitä lausumaa jonka kuulin eräältä uskonmieheltä selitykseksi sille miksi nuoret miehet pitävät vihreistä feministinaisista. Jos lapsi syö tofua ja hippeilee, pitää huolestua jos lapsi on tyttö. Jos näin käyttäytyy poika, on se normaalia koska hän teeskentelee kasvissyöjää jotta pääsisi sänkyyn. Vihreiden miesten parta on siksi kenties se viimeinen merkki jolla ulkopuolinen tunnistaa että he ovat vielä miehiä. Ja koko muu stereotyyppisessä kuvitteellisessa viherpiiperömiehessämme olisikin huippuunsa hiottua evoluutiobiologiastrategian tukemaa markkina-arvonmaksimointistrategiointia!
3: Lisäksi voidaan aina ajatella että tosiasiassa parta ei olekaan "ylikompensointia", vaan kaikki muu vihreyteen liittyvä joka Laasasteta tekee siitä neitimäistä on "alikompensointia". Kenties vihreiden kohdalla maskuliinisuus onkin niin vahva, että he voivat tehdä sen kaiken muun mitä Laasanen pitää neitimäisenä. Eli ne vihreyteen liittyvät piirteet eivät olisi edes markkina-arvon kasvatusta vaan sen sabotoimista, jonka vihreät miehet voivat tehdä sen takia että heillä ei ole mitään huolta eikä murhetta tämän asian kanssa. Karkeasti sanoen ; Jos miehuus on tallella ja erektio on kunnossa, ei tarvita munanjatketta ja siksi kaikki normaalimiesten munanjatkeet jäävät kauppaan!

Laasasen kohdalla hän aivan selvästi kertoo enemmänkin tarinaa. Sillä maskuliinisuus-seksuaalisuusteeman lisäksi parralle voidaan nähdä muitakin kulmia.

Vihreiden kohdalla toimii nimittäin aina ns. laiskuuskortti. Kun hippi kasvattaa parran, se johtuu siitä että kannabis tekee laiskaksi. Luomu tarkoittaa sitä että ei peseydytä vaan annetaan itsen luonnonmukaistua. Parran kasvatus on, ainakin minulle, passiivisuutta. Toki sanonnoissa sanotaan että joku kasvattaa parran. Mutta tosiasiassa se, että raavin naamastani karvoja on valinta ja aktiivinen teko. Parrattomuus ei siis ole luonteva tila josta poikkeaminen päätetään. Se on muotivillitys. Parrattomuutta voi verrata siihen että miksi ihmiset käyttävät farkkuja - etenkin vaikka kaikki muutkin käyttävät niitä.
1: Jos farkut olisivat kapinalliset tai muuten, niiden avulla voisi erottautua ja päästä panemaan. Kun tekee samalla tavalla kuin kaikki muutkin, piilottaa ne piirteet jotka eroavat keskiverrosta. Ja osa näistä on niitä piirteitä jotka kasvattavat omaa markkina-arvoa. Siis jos pöksypeuhuttelu kiinnostaa ja on se mihin kaikki halutaan ajaa. Ja miksipä emme haluaisi?

Parta itse asiassa on ideologista, eli joskus se onkin aktiivisuutta. Tukan ajaminen on militanttia. Armeija osoittaa hallitsevansa sinua sillä että se päättää pukeutumisesi ja ajauttaa tukkasi ja partasi. (Jos intissä nyt oikein kenellekään oikeasti mikään parta kasvaa, tämä on.) Moni voikin kasvattaa parran jotta voisi näyttäytyä jonakuna joka "haluaa että otetaan sellaisena kuin on". Ja tämä vetoaa naisiin. Ja jos katsotaan vaikka etelä-suomea, täällä on paljon vihreitä feministinaisia, jotka ilahtuvat monella tavalla - osa myös seksuaalisesti - siitä mitä Laasanen tai joku muu voisi pitää "ideologisesti oikeaoppisena vouhottamisena".

Omalla kohdallani uskallan jopa väittää että edustan sitä - luultavasti vähemmistöä - jonka markkina -arvo luultavasti kohentuu parran kanssa. (Naamapalovammapotilaan kannattanee kasvattaa parta peittämään arpia.) Laasasella on markkina-arvojensa kohdalla aina paha tapa katsoa vain keskiarvoa. Valitettavasti asiat ovat usein kombinaatioita. Minun viehättävyyden kohdalla perusongelmani on se, että minulla ei ole poskipäitä. Ja toinen ongelmani on se, että näytän ikäistäni noin 10 vuotta nuoremmalta. (Jos olisin nainen, tämä olisi OK, ainakin markkina-arvon kannalta. Mutta ihmisissä lähinnä miehet preferoivat nuorempaa puolisoa, jos tilastoja katsotaan.) Muotoilemalla itselleni viikset pääsen tilaan jossa minulta ei kysytä alkosta papereita. Ja samalla kasvojani kehystetään ja raamistetaan. Viiksiä ei tarvita paljoa, jotta ne toimivat linjaavina.
Joku saattaa pitää tätä juttua kenties ehkä hieman loukkaavana.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

"Miks tollanen tyyppi tulis meille töihin" - eli kun tutkinto ei kannata

Minulle opetettiin kotona että koulussa että opiskelu oli kannattavaa juuri työelämän kannalta. Eli kun opiskelee, saa rahaa. Opiskelematon taas päätyisi köyhyyteen. Koska liian moni uskoi tämän, on maailmassa ilmiö nimeltä "akateeminen työttömyys". Olen törmännyt useampaan tämänkaltaiseen henkilöön.

Erikoista on, että humanistit ja biologit jotka eivät pääse alalleen töihin ovat kuitenkin varsin epähaluttuja myös kaikkiin sellaisiin töihin jonne käytännössä kävelee harjoittelemaan suoraan peruskoulusta. Sellaisetkin ammatit - itse asiassa etenkin ne - ammatit joissa aikaisempaa työkokemusta ei vaadita ja jotka ovat useimmille ensimmäisiä työpaikkoja ovat varsin haluttomia ottamaan töihin. Ilman tutkintoa on monesti parempi kuin tutkinnon kanssa.

Perushenkenä on se, että:
1: Työnhakijan uskotaan olevan lyhytaikainen työntekijä. Eli kun on tutkinto, niin se työ olisi pian tulossa. Tämä johtaa helposti työttömyysputkeen kun työpaikka ei uskalla ottaa töihin. Tämä on sinänsä merkityksellistä että tällä hetkellä esimerkiksi tietotekniikkapuolella aloja on vähennetty aika hurjasti. Opettajanpaikat täyttyvät ja sen jälkeen atk -ammattilaisilla on käytännössä tarjolla duunia niihin aloihin johon koulutus ei osu, ja johon siitä ei ole apua. Käytännössä sitä joutuu kaupan kassoille. Olettaen että huolisivat. Eivät huoli. (Hupaisaa sinänsä että noilla aloilla vaihtuvuus on ylipäätään melko suurta, joten pitkäaikaisuuden olettaminen ja odottaminen on tietyllä tavalla ... hoopoa.)
2: Toisaalta esiin nousee aina myös kysymyksiä rappion syiksi, etenkin jos onnistuu vakuuttamaan että on tulossa pidempiaikaiseksi. Kun fiksu ihminen hakee elämänuralle puhelinmyyjäksi, ei voi olla miettimättä taikasanoja kuten "alkoholiongelma". (Ei sillä, olen itse puhelinmyyntityötä tehnyt ja voin sanoa että "alkoholiongelma" on yllättävän monen puhelinmyyjän pahe. Eli alkoholittomuuden odottaminen on tietyllä tavalla ... hoopoa.)

Opiskelussa kannattaakin päästä alalle jota on opiskellut. Tai sitten ei pääse. Tutkinnosta tulee nimittäin välittömästi rasite jos ei pääse.

perjantai 14. joulukuuta 2012

Tyylitaju seksuaalivalintaan vaikuttavana extended phenotypenä

Ostin itselleni Davy Crockett -hatun muutama viikko sitten. Tämä on vaikuttanut erittäin runsaasti siihen miten ihmiset suhtautuvat minuun. Karkeasti sanoen en ole koskaan saanut palautetta ulkonäöstäni. En ole kauhean ruma, mutta en kauniskaan. (Pienen sisareni kanssa meillä on erikoinen "erimielisyys". Meillä on paljon samoja piirteitä. Minusta piirteet ovat naiselle just hyviä. Hänestä ne ovat miehelle just hyviä.) Karkeasti sanoen minulla on ollut naisten kanssa erilaisia yritelmiä lähinnä oman aktiivisuuteni vuoksi. ~ Minä olen kysynyt, minua ei ole kysytty.

Hatulla on ollut vaikutusta. Naiset ovat kommentoineet ulkonäköäni muutamaan otteeseen ja aina positiivisesti. Deittipyyntäjäkin on tullut pari. Olen toki erittäin varattu, mutta olen yrittänyt olla kohtelias. Se on toki vaikeaa koska tilanne on ns. täysin uusi. Toki jotkut kommentit ovat olleet sellaisia kuin "Oot tosi söpö poika" jota ei ehkä haluaisi yli 30 -vuotiaana enää kuulla, mutta ennen en ole saanut kuulla yhtään mitään sen suuntaistakaan, ja tämäkin on melkein onnen ihanuuden ihmemaassa kulkemista. Ensimmäisellä kerralla kiitin ihmisiä ja onnittelin häntä huonosta tyylitajusta. Mutta kun asia toistui, on selvää että tämä ei ollut tilastosattumaa. Viimeksi eilen sain kuulla naiselta lausunnon että "Kiva hattu, oot vähän kuin joku Robin Hood, sopii sulle."

Ihmiset siis suhtautuvat oleellisesti eri tavalla. Näyttääkin siltä kuin hattu olisi muuttanut sitä mitä olen. Tosiasiassa tässä ovat tietysti muutuneet vain hyvin pinnalliset ensivaikutelmat. Mutta kun puhutaan tämäntyyppisistä ihmiskohtaamisista, ensivaikutelmalla on yllättävän suuri vaikutus.

Jopa koira voi olla oman
seksuaalivalintafenotyypin jatke.

Dawkinsin extended phenotype kuvaa sitä, että eläimillä fenotyyppi ei rajoitu ruumiiseen. Esimerkiksi mehiläisen mehiläispesä voidaan nähdä ilmiasun jatkeena. Samassa mielessä Davy Crockett -hattu on minulle fenotyypin jatke. Tässä mielessä ei ole ihmeellistä jos sillä voisi olla vaikutusta kelpoisuuteen. Jos asiaa katsotaan kelpoisuuden kannalta, niin hattu on tehostanut kelpoisuuttani seksuaalivalinnan kautta.

Voi kenties tuntua ikävältä luokitella naisten kehuja pelkän seksin vuoksi. Ja toki asia olisikin karkeaa latistaa vain tähän yhteen asiaan. Mutta se on kuitenkin sivuviitteenä mukana. Harva kiistää tyystin sitä että treffeille kannattaa pukeutua, ja että siisteys ja tyylitaju vaikuttavat ihmisten miellyttävyyteen. Tämän ylikorostaminen onkin lähinnä se ongelma, ei itse ilmiö.

Tämä lievennys oli tarpeen, sillä ajattelin jatkaa tästä Laasasen ajatukseen seksuaalisesta markkina-arvosta. Sillä sekin voidaan nähdä ikään kuin "kaiken näkemisen seksuaalivalinnan extended phenotypenä". (Hänellä on tämä yksi näkemys jolla hän mallintaa asioita eikä siinä mitään. Jokainen terve ihminen osannee kontekstoida sen merkityksen sopivasti, ei liikaa eikä liian vähän. Ja vähän sairaampikin hallinnee sen riittävästi, että ei mun tartte tulla neuvomaan.)

Laasanen nimittäin perui aiemmat puheensa tatuoinneista. Hän oli katsonut kauneimpia tatuointeja kisasta ja huomannut että ne voivat olla kivoja. "Kun asiaa tarkasti miettii, niin virheetön vaalea ihohan on tylsä - tylsä kuin valkoinen paperiarkki, jolla ei ole kirjoitusta tai kuvia. Ei tätä blogiakaan kukaan lukisi, jos edessä möllöttäisi vain virheettömän vaalea sivu. Ihon virheetön vaaleus, kuten minulla, saattaa kieliä omistajansa persoonattomuudesta ja tylsyydestä. Minä olen tylsä ihminen. En matkustele, en hyppää benji-hyppyjä tai tee mitään muutakaan jännittävää. Möllötän väin tietokoneeni ääressä. Olen yhtä tylsä kuin vaalea ihoni. Tatuointi erottaa naisen massasta. Originelli kuva jää mieleen, vaaleita ihoja ei erota toisistaan millään. Tatuoidulla naisella on särmää. Tatuoidun naisen markkina-arvo on korkeampi." Tatuointi jos mikä on extended phenotypeä. Siinä yksilön ja hänen ympäristönsä välinen ero on konkreettinen mutta erittäin suttuinen. (Ja joskus se tatuointikin on.)
1: On muuten kiinnostavaa että Laasanen puhuu naisten markkina-arvosta. Sillä miesten markkina-arvon kohdalla esiin tulee ATM (alemman tason mies), joka jää ilman seksiä. Laasanen ei siis väitä että vain naiset ovat seksuaalisia vallankäyttäjiä ja että vain miehet ovat seksuaalisesti syrjällä. Ja että jos nainen on ilman seksiä se johtuu vain kranttuudesta. Jos naisilla on markkina-arvo, se tarkoittaa että heillä erot ovat kenties pienempiä kuin miehillä mutta ne ovat kuitenkin olemassa. Tämä olisi hyvä muistaa. Kannattaapa sitten markkina-arvoteoriaa tai kritisoiko sitä.

Tässä kohden minun voisi tietysti olla iloinen. Sillä aiemmin moitin kovasanaisesti Laasasen näkemystä oikomisena. Kuitenkin näen että hän tekee myös nyt vastaavan "oikomisen". Itse asiassa hän tekee sen samalla esteettisellä näkemyksellä kuin aiemminkin. Näkemyksellä jossa tatuointi joko kasvattaa markkina-arvoa tai huonontaa sitä. Enkä voisi olla juuri tästä yhtään enempää erimielinen.

Joku voisi sanoa että en voi hylätä markkina-arvoa hattusepustukseni jälkeen. Mutta puolustaudun sillä, että  markkina-arvo tarkoittaa de facto samaa kuin menestys kosiorituaaleissa. Tämä taas tuo seksuaalivalintalaskut mukaan oleellisesti. Ja niissä opitaan että oikomista ei voida tehdä.

Klassisesti evoluution kanssa tulee helposti vääntöä siitä onko jokin asia adaptaatio vai ei ole. Adaptaatiokysymys on oleellinen, koska se on se mikä evoluutiossa painaa ; Esimerkiksi kreationistien kanssa voidaan vääntää siitä että onko suuri koko adaptiivnen vai ei. Ja vastaus pitäisi antaa tuossa muodossa, yleisesti. Henkenä on tietysti se, että dinosaurukset olivat suuria, joten jos nyt on pienempää otusta niin oltaisiin rappeuduttu. Kuitenkin suuri koko on tietyllä tavalla hyödyllistä ; Esimerkiksi kamppailussa saalistajia vastaan siitä on usein etua. Kuitenkin suuri koko lisää myös ravinnontarvetta, joten suuri koko voi vähäravinteisella alueella olla haitta eikä hyöty. Adaptaatio on aina sidoksissa ympäristöön ja kokonaisuuteen. ~ Gould tunnetusti moitti sitä että adaptaatioksi tulkitaan helposti erilaisin just so -kertomuksin. Niissä funktionaalisen selityksen ja hyödyn keksiminen muuttuu samaksi kuin ominaisuuden syntykertomus tai ennustus tulevaisuudesta. Gould ei tietysti halunnut hylätä koko adaptaation ajatusta. Hän tietysti luotti että luonnonvalinta vaikuttaa ja tätä kautta adaptaatiotkin ovat aitoja. Kysymys oli siitä että eri piirteitä tulkitaan adaptaatioksi epätieteellisin menetelmin. Gould vaatikin siksi että adaptaatioksi perustelemiseen on annettava tietoa ympäristöön liittyvistä analyyseistä, kuten koon kohdalla vaikkapa ravinto- tai saalistustilanteesta.

Oma Davy Crockett -hattuni lienee tästä maksimaaline esimerkki. Se on nimittäin karkeasti sanoen tyylitön hattu. Niitä ei myydä yleisesti ja syystä ; Se ei ole usean päässä tyylikäs ja karskilta uroolta se veisi uskottavuutta. Kuitenkin se kokonaisuus johon kuuluvat minun muut piirteeni ja ympäristö jossa liikun, se aivan yksiselitteisesti (empiirinen kokemus) kohottaa minun markkina-arvoani (yllättävän paljon).

Kysymys voidaan tietysti kuvata markkinataloudenkin kautta ; Jos ajatellaan onko platinainen autonkahva myyntivaltti, pitää miettiä paljon asioita. Huippuautoon se voi olla perusteltua. Mutta jos platinaisen autonkahvan liittää ladaan, niin se todenäköisesti vähentää ladan myyntiä koska auto on muuten tietynlainen. Ennen autonkahvaa pitäisi hioa monia muita ominaisuuksia. Ja kaikki ihmisten ulkonäköpiirteet eivät ole extended phenotypeä. Ihminen voi ostaa tyylikkäämpiä vaatteita ja jossain määrin jopa harjoitella lihaksia. Mutta on asioita - kuten esimerkiksi minun pieni pään koko ja poskipäiden puute - joita ei voi harjoitella tai oikein edes plastiikkakirurgialla täysin kohentaa. (Ainakaan sitä pään kokoa voisi olla vaikeaa jollain silikoniotsalla lähteä boostaamaan...)

En usko että tatuointi tai Davy Crockett -hattu itsessään lisää tai vähentää markkina-arvoa. Kysymys on kokonaisuudesta. Ilman kontekstia adaptaatio tai markkina-arvo ovat tyhjiä. Kontekstissaan ne eivät enää ole mielipiteitä. (Esimerkiksi treffipyyntöjen määrä on tosiasiatila jota voidaan analysoida vaikkapa todennäköisyyden laein.) Jopa geenien kelpoisuutta mietittäessä on huomio yllättäen keskittynyt siihen miten geenit vuorovaikuttavat toistensa kanssa. Ja miten ne heijastuvat ympäristöstä ; Eli jopa turhan kylmän mekaanisessa maineessa olevien geenien kelpoisuudessa kontekstisidonnaisuus jyrää.

lauantai 1. joulukuuta 2012

Tähdellinen kysymys : Kymmenen tuhannen tähteen sudenpentukenraali

En yleensä kirjoita pukeutumisesta. Nyt ajattelin kuitenkin palata aiheeseen josta kirjoitin jo aiemmin. ; Kysymys on nahan ja turkisten käytöstä vaatteissa. Aihe on itselleni relevantti, sillä hankin itselleni Davy Crockett -tyylisen hatun. Niitä ei löytynyt helposti aikuisten kokoja, mutta nykyään miltei kaikki on hankittavissa. Siksi minulla onkin nyt jäniksestä tehty hattu jossa on värjäyksellä pesukarhun hännäksi naamioitu lisäke. (Olisin toki voinut hankkia myös aitoa pesukarhua, mutta se olisi tehnyt yli sata euroa lisää hintaa. Hinta ei toki kaataisi talouttani, mutta lisäpanostus ei ole mielestäni enää järkevissä rajoissa suhteessa sillä saatavaan muutokseen.)

Yleisesti ottaen en ole kiinnostunut vaatteista. Vihaan ostoksilla käymistä ja vaateostokset ovat se kauein shoppailun muoto. Ostan vaatteita mahdollisimman harvoin. Kuitenkin minulla on aina ollut epäterve suhtautuminen hattuihin. Ne ovat aina olleet jotenkin tärkeä seikka. Hattu on minulle tärkein vaatekappale. Tämä on huono ajankohta, koska miesten hatunkäyttö on melko rajoittunutta. Hattuvalikoima on enemmän naisten vaate. ; Davy Crockett -hattu sopii hyvin talveksi täydentämään sitä että kuljen kesät vanhoillisessa hatussa. Hatussa joka ehdottomasti ei ole stetson, koska stetson on mielestäni liian uusi. Käytän sen sijaan historiallisesti autenttisempaa villin lännen amerikkalaista hattumuotia kesäisin. Talvella olen vaihtanut normaalipipoon. Näin ollen saan vastaavaa aikaa kuvaavan talvihatun. (Hatun osalta pukeudun siis harkiten ja muodin mukaisesti. En tosin nykyhetken muodin. Mutta olen konservatiivi, minkäs tekee.)

Olen ollut siihen aika tyytyväinen. Viimeistään tämän päivän myrsky näytti että se kestää vettä eri tavalla kuin vaikkapa ne villapipot joita olen ennen käyttänyt. (Ja ne toimivat kyllä hyvin villaisetkin.) Lisäksi se tukee imagoa : Hatun antama imago on humoristinen mutta ei pelle. Se on riittävän konservatiivinen jotta ei luulla homoksi mutta liian einormatiivinen jotta pidettäisiin konservatiivina. Hatun pitäminen kertoo että olen hippi, mutta koska se on turkista se kertoo että en ole mikään hyttytyttö-ituhippi. Ja sillä hännällä on aivan ilmiselvästi oleellinen funktio. Ihmiset eivät ole vihaisia vaan hellyttyneitä jos siinä on pörröinen häntä. ; Näin luontainen karismani saa sympatiapisteitä joita muutoin saan vain satunnaisesti. (Jopa minun goateeni on ihmisten mielestä peräisin siitä pahasta vaihtoehtouniversumista josta tulevat ne pahat kaksoisolennot jotka erottaa hyvistä kaksoisolennoista siitä että heillä on goatee.)

Siinä on kuitenkin eettinen ongelma. Eikä itse asiassa sellainen mitä yleensä on kun minua kohtaa eettinen ongelma ; Eli ongelma ei oikeasti ole minulle mikään ongelma vaan se on ongelma jonkun toisen maailmankuvassa ja tämä pitää kertoa minulle vaikka se ei ole minun maailmankuvani. Turkis on, paitsi hurma, myös murha. Koen olevani luonnonläheinen ihminen ja eläinrakas, joten tämä on asia johon minun on otettava itseni vuoksi kantaa. (Jopa minun etiikallani on reunaehdot, vaikka tämä voi tuntuakin uskomattomalta.) Toki olen käyttänyt esimerkiksi nahkatakkeja vuosia ja tällä hetkellä käytän jopa nahkaisia maihinnousukenkiä. (Mallia mummonpotkinta.) Tässä mielessä turkis ei ole mitenkään erityisen uusi aluevaltaus : Pukeudun kuolleiden eläinten kappaleisiin vain joka päivä. Kuitenkin voidaan nähdä että turkiksen ja nahan välillä on ero. Nimittäin turkiseläin on turkiseläin. Sen päätuote on turkis. Ja turkiseläimiä ei yleensä ottaen syödä. (Itse asiassa osa turkiseläinten ruumiista uusiokäytetään "kannibaalisella tavalla" : Jossain niitä voidaan jauhaa osaksi turkiseläinten rehua.) Sen sijaan esimerkiksi lehmän ja sian nahka on sekundaarinen tuote. Pääasia on liha, ja jos niiden nahasta ei tehtäisi takkeja ja vastaavia, ne menisivät haaskiolle.

Tässä mielessä minulta on kysytty että voinko olla aito eläinten ystävä tämänlaisen eläintenraatokasan kanssa. Tämä on tietysti sinänsä erikoista, että ennen ihmiset ovat eläneet luonnossa ja luonnosta "luonnonläheisimagollisesti" ja heillä on ollut nimenomaan nahka ja turkikset käytössä. Se, että eläinten ystävä ei metsästä ja käytä eläinten ruhonosia pukeutumisessa on urbaanin nykyajan tuoma ilmiö. Samalla kuitenkin riippuvuussuhde luontoon on muuttunut oleellisesti. Hengissä selviäminen ei ole enää riippuvainen metsästyksestä, kalastuksesta ja nahkaan pukeutumisesta.

Maatalousalalle kouluttautuneena koenkin että kenties minun pitäisi korostaa olevani maanläheinen. Preferenssini ovat selkeästi poikkeukselliset. En ole trendikkäästi urbaani ja olen elämäntavoilta rippusen liian konservatiivinen ollakseni nykyajassa uskottava hippi. (Vielä 1980 -luvulla olisi mennyt kovaa tosin.) Sitä tarvittaisiin jonkinlaisena erotuksena ekoilijoista, jotka ovat ideologia johon niputtuu monenlaista kierrätyksestä kasvisruokavaliossa elämiseen ja siihen että valtaosa elämäntavasta, ajankäytöstä ja vaatekuiduista liittyy hamppuun ja on peräisin hampusta.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Onko riski mielipide?

Yhteiskunnallisessa keskustelussa ja monessa muussakin asiassa otetaan mielellään argumentin taakse käsite nimeltä "riski". Joskus sitä käytetään puhumalla todennäköisyyksistä. Nämä todennäköisyydet ovat joko keksittyjä tai aitoja, mutta niiden taakse nähdään uhka jonka väitetään olevan ilmiselvä. (Joka on yleensä vain tekosyy sille että argumentteja ei ole eli se on yllättävän usein vain oman häviämisen tunnistamista vaikka sitä ei sellaisena tietysti esitetäkään.) Toisinaan puhutaan vielä epämääräisemmistä riskistä kuin tuntematon uhka.

Ydinvoimaloissa "riski" ja sen vastinkumppani "hyöty" on likimain ainut puhetapa. Näen tämän hyvänä. Sillä riski ja hyöty eivät ole maailmankuva-asioita joista inttäminen ei (noin yleensä) voi edetä muuhun kuin juupas-eipäs -hokemiseen. Sillä riski ei ole mielipide.

Omenan puremisen synti.

En malta tässä yhteydessä olla ottamatta esille 90 -lukua. Silloin kauhisteltiin omenista. Nykyään ihmiset eivät kauhistele omenia vaan ne jotka kammoavat arkipäiväisiin esineisiin liittyviä salaliittoja ovat vaihtaneet muotia. (Esimerkiksi hammastahnan kammoamiseen.) 90 -luvun alussa omenia itseään ei pelätty vaan kauhut liittyivät Alar -nimiseen kemikaaliin. Sillä kontrolloitiin ulkonäköä ja lisättiin omenoiden kasvua. Keuhu syntyi siitä että lehdistö kuvasi että ainetta käytettiin paljon. Lisäksi tiedettiin että kemikaali on pienessä määrin karsinogeeninen.

Tästä syntyi meteli ja suuri liike jolla oli oikeasti poliittista merkitystä. Ihmiset käyttivät iskulauseita, ja esimerkiksi esittivät kysymyksiä että mitä heidän pitäisi tehdä omenamehulleen ; Kaataa viemäriin vai viedä ongelmajätelaitokselle. Etenkin USA:laisista moni innostui ja ostokykyisenä joukkona omenapaniikki sai niin isot mittasuhteet että kemikaalin käyttö saatiin loppumaan ; Kapitalistit laskivat että jos ihmiset eivät halua ostaa omenia joten kasvatustapaa oli muutettava. ~ Tämä on tietysti kaunista kansalaisaktiivisuutta ja merkki siitä että asiat kuten boikotti toimivat. Se on kannustavaa koska oikeita ongelmia ja väärinkäytöksiä tapahtuu ja on positiivista että ihmiset voivat todella vaikuttaa asioihin eivätkä vain valittaa tekemättä mitään. Mutta sitten toisaalta nykyhetken toksikologien arviotkin ovat vain sitä mieltä, että kyseisen omenapaniikin kohdalla syöpäriskit olivat hyvinkin minimaalisia. (Osa onkin huvittunut siitä että kaikesta saa syöpää.) Kapitalismi ei toimi "rationaalisesti" tieteen mukaan vaan laskee että mikä menee kaupaksi ja mitä jää viivan alle. Kapitalismi on poliittista, ei tieteellistä.

Tämä ei suinkaan  ole tarina siitä miten kauhistelijat ovat tyhmiä. He eivät toki ole viisaitakaan. Se kuvaa yleisempää henkeä ; Omeniin kun suhtauduttiin yleisesti joko siten että asialle ei annettu ollenkaan merkitystä tai että sille annettiin valtava merkitys. Oikea vaikutus oli jotain muuta, jotain tältä väliltä. ; Yleisesti ottaen myrkkykammoasioissaa onkin kaksi suurta vastakkaisin syin väärällä tavalla huonosti ajattelevia ihmisiä. Karkeasti on (a) teknologiaan luottavia joista riskit ovat minimaalisia, luonto on heille peikko joka on voitettava (b) ihmisiä jotka näkevät luonnon ihanteena ja teknologia on mörkö joka pahentaa ihmisten tilaa.

Ihmiset näkevät helposti miten vastapuoli on tyhmä. ; Teknologian hyödyt ovat kiistattomia ja esimerkiksi lääketieteen edistyksaskeleet ovat niin hyviä että ei pidä ihmetellä miten luonnonkansojen ihmelääkkeet eivät olleet toimineet kovin hyvin kun näiden ryhmien tiedetty keski-ikä oli matala ja lapsikuolleisuus korkea ja väkimäärä olivat aina matalia. (Nykyään nämä ovat teknisissä maissa ekologisiin ongelmiin asti toisin päin.) Tekniikan ystävän on helppo vinoilla näistä. ; Toisaalta teknologia on tuonut myös ongelmia joita muutoin ei ole ollut ja luonnonystävien on helppo verrata tähän.

Tässä kohden en näe muuta tapaa kuin olla erittäin, eritättäin kyyninen. Maailma on kompromissi. Ruokakulttuuri on kompromissi sen kanssa kuoleeko nälkään vai syöpään. Jokainen kuolee ja  lääketiede ja saasteettoman ruuan syöminen voivat vain korkeintaan lykätä väistämätöntä. Elämässä ei ole tarjolla sellaista asiaa tai tahoa jolla olisi vain puhdas ja kimaltava puoli ja jota vastustaisi läpeensä likainen puoli.

Päähän vai munille?

Viittasin omenissa toksikologeihin. He laskevat sellaisia arvioita kuin tappavia annoksia. Arvioiden takana voi olla vaikkapa sellaisia yksikköjä kuin yksi kuollut muutamaa sataa tuhatta ihmistä kohtaan. Nämä arviot ovat yllättävänkin oikean suuruisia.  Tässä mielessä riski ei ole ollenkaan mielipide. Samoin ei ole mielipide, että Alar näkyi omenasadon laadun laskuna. Kuluttajat saivat huonompia omenia. Toisaalta kenties yksi tai kaksi syöpää jäi syntymättä globaalisti.

Tästä päästään siihen että vaikka vaikutus onkin "kovaa tiedettä" se onko tulos riittävä onkin sitten juurikin mielipidekysymys. Esimerkiksi omenien kohdalla voidaan arvioida maailmanlaajuista ruokatilannetta, ilmastonmuutosta, syöpätapauksia ja vastaavia. Ja usein nämä antavat hyvinkin erilaisia tuloksia. ~ Esimerkiksi yksi ydinvoiman kannattajien käyttämä argumentti on viitata siihen että ilmastonmuutos on lyhytjänteinen ongelma ja että se miten ydinjätteelle käy 7000 vuoden kuluttua tapahtuvassa maanjäristyksessä ei ole yhtä merkityksellinen. Ydinjätteen riskejä ei siis kiistetä, niistä ei vain välitetä koska ilmastonmuutos priorisoidaan sen edelle. Maanviljelyksen kohdalla usein vastakkain onkin sitten saastuminen ja nälkäongelman hoitaminen. Tai syöpätapaukset ja syntyvän ruuan laatu. (Huonolaatuinen ruoka voi saastuttaa sitten muutoin.) Nämä ovat arvovalintoja ja ne ovat mielipiteitä jotka tehdään sitomalla ne riskiin ja hyötyyn jotka itsessään eivät ole mielipiteitä (~ne ovat hyvin perusteltuja uskomuksia eivätkä vain uskomuksia). ~ Maailma kysyykin hyvin usein että "lyönkö päähän vai munille". Ja tämä ei ole mielipide vaan asioiden kompromissiluonteen tunnustamista.

Tosin usein riskianalyysi näyttää että tulokset ovat typeriä vaikka ne arvioitaisiin miten. Esimerkiksi kun mietiätän ihmisten terrorisminpelkoa, on havaittu että ihmiset pelkäävät sitä hyvin paljon verrattuna syntyneisiin kuolleisiin. Edes itsemurhapommituksista maineeltaan tunnetut Israelin ja Lähi-Idän alueiden kohdalla riski kuolla terroristi-iskussa on pienempi kuin riski jäädä auton alle. Silti ihmiset tekevät aivan perkeleesti sen eteen että terrorismi vähenisi, mutta he eivät halua puuttua auto-onnettomuuksiin. Samoin omenien syöpäriskistä noussut liikehdintä oli suurempaa kuin oikein mikään yhtä vähän kuolonuhreja aikaansaava asia. (Kahvi pitäisi kieltää moneen kertaan. Kuitenkin tässä minäkin tätä kirjoittaessani juon sitä. Sinä voit tämän muistaessasi vaikkapa toivoa että saan syövän ja kuolen pois häiriköimästä. Olkaa hyvä, haluan vain olla avuksi.)

Psykologiako poliittista?

Tämän tilanteen ymmärtäminen on tärkeää, sillä eräs psykologiaan liittyvä ongelma on se, että se politisoidaan usein.
1: Tämä tarkoittaa joskus sitä että oma poliittinen näkemys sisältää ihmsikuvan ja tämän oletetaan olevan sama kuin psykologiatieteen ihmiskuva. Ja jos psykologi on erimielinen, hän on poliittinen. Tällöin ulkopuoli tuodaan psykologian sisään. Tämä koskee erityisesti eettisyyttä, uskonnollisuutta ja vastaavia ilmiöitä tutkivia psykologian haaroja.
2: Usein psykologiaa myös tuodaan osaksi poliittista keskustelua. Tämän nähdään politisoivan psykologian ja muuttavan sen vain mielipiteeksi. Tämä taas koskee erityisesti päätöksen ja valinnanteon psykologiaa.

Ylläolevaan on tietysti helppo suhtautua. Sillä riski ja hyöty ovat itse asiassa tilastotieteellisiä konsepteja jotka ovat liitoksissa päätöksentekoon ja valitsemiseen. Ne ovat toki laskelmia ja tätä kautta "viileän abstrakteina irrallaan arjen päätöksenteosta" ; Tilastotiede riskeineen ja hyötyineen ei siis kuvaa sitä miten ihmiset päättävät ja valitsevat, mutta parhaimmillaan se antaa pohjan jonka pohjalta rationaalinen ihminen tekisi punnitut päätöksensä. (Laskelma on "abstrakti" koska ihmiset eivät ole kovin fiksuja, tilastotiede on ihmisen intuitiolle hyvin vaikeasti osuva konsepti.)

Näin ollen voidaan sanoa että psykologia on ehdottomasti tärkeä uskonnollisten ja eettisten kysymysten kohdalla. On toki mahdollista että psykologian tulokset tukevat toisia maailmankuvia ja ovat ristiriidassa toisten maailmankuvien kanssa. Mutta tämä ei tee siitä maailmankuvallista itsessään. Se tarkoittaa vain sitä että toiset maailmankuvat eivät ole yhteensopivia tosiasioiden kanssa ja näiden kohdalla se on sen pahempi tälle maailmankuvalle. Se, että maailmankuvissa on teoria ihmisyydestä ja ihmisistä tarkoittaa että ne sisältävät psykologisia hypoteeseja. Jos ne ovat väärässä ne ovat vääriä hypoteeseja. Usein tässä ollaan suuttuneita kun tiede tulee uskon alueelle eikä suuttuja tajoa että uskonnolle ei tulisi tappioita jos se ei menisi mestaroimaan tieteen alueelle. Jumala on kenties yliluonnollinen ja tutkimuksen ulkopuolella jo määritelmällisesti, mutta nähdäkseni ihmiset ja heidän valintansa näkyvät hyvinkin tehokkasti maailmassa. (Jos olet erimielinen, päätän lyödä sinua kepillä päähän vanhojen  ZEN -mestarien tapaan nasakkaasti mutta ystävällisesti. Jos tämän jälkeen esität että päätökseni ja valintani eivät vaikuttaneet esimerkiksi ruumiiseesi voimme palata asiaan uudestaan .. uuden kepiniskun muodossa.)

Toisaalta on hyvä ymmärtää että valinnan ja päätöksen yleisinhimilliset lainalaisuudet eivät ole mielipidekysymys. Mutta ne ovat kuitenkin "vain" taustamateriaalia. Sillä siinä missä riski antaa tietoa valintojen seurauksista, valinnan teoria johtaa siihen että ihmisten käytöstä voidaan ennustaa. ; Riskin kohdalla rtionaalisessa keskustelussa jää toki auki että onko tapahtuma hyöty vai haitta. Ja onko tämä hyöty ja haitta riittävän hyvä. Tässä suhteessa riskin relevanssi on mielipidekysymys, mutta riski itsessään on kaikkea muuta.

Psykologia ei siis ole "oikein käytettynä" poliittista, vaan se on pohjamateriaalia jota järkevä politiikankäyttö ei voi ohittaa. Näiden kahden välillä on valtava ero. Väärin käytettynä se ei ole enää psykologiaa vaan uskontoa, ja silloin jos tästä tulee ongelmia on valitus kohdennettava oikeaan kohteeseen eikä siihen minkä kaapuun ja nimiin se yrittää naamioitua.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Olet tämän arvoinen

Meikkaaminen on usein luonteeltaan feminiinistä. (Jos ei oteta lukuun miehiä jotka ovat metroseksuaaleja, rokkitähtiä, heavy-metalköriläitä, televisio-ohjelmissa vierailevia ja likimain kaikkia muita vastaavia maskuliinisuuden huipentumia. Ja sitten ovat tietysti larppaajat. Mutta nevermind.) Näin esimerkiksi minun lapsuuskodissani riideltiin isosisareni meikkaamisesta, hän teki sitä silti vanhemmilta salassa joskus. (Minun kohdallani meikkaaminen ei ollut ongelma ja kiistojen lähde, vaan ihan muut asiat. Sanoisinko vakavammat ja huolestuttavammat asiat.)

Pääkysymys onkin "why bother?". Teinipoikamainen mielle meikkaamisesta voisi tiivistyä sovinistiseen stereotypiaan "Miksi maksaa silkkaa rahaa - jolla voi sentään ostaa olennaisia asioita kuten viinaa ja pornolehtiä - jostain pölystä jota tunkee naamaansa vaikka kyseessä ei ole edes tärkeä asia kuten sotamaalaus jolla pelotellaan vihollisia kun heidän kimppuunsa hyökätään aamunkoitteessa jousen ja nuolien kanssa." Kysymys ei kenties ole kauniisti muotoiltu mutta se on kuitenkin hyvä kysyä.

Klassisesti ajatellaan että naiset meikkaavat koska sillä he parantavat ulkonäköään miesten silmissä. Tätä voidaan kutsua "meikkaamisen seksikkyysteoriaksi". Se pohjaa ajatukseen siitä että meikkaaminen olisi ylinormaali ärsyke joka tekisi naisesta jonkinlaisen atrapin. Tässä näkemyksessä on varmasti jonkin verran perää. Tätä näkemystä on helpohkoa pitää jossain määrin totena. Esimerkiksi itse muistelin lukioaikana olleeni peräti ylpeä kun eräs neitonen jonka kanssa seurustelin oli laittanut ja meikannut itsensä "siitä huolimatta että". Ajattelin että tämä koristautuminen oli tehty juuri minua varten.

Mutta näkisin että meikkaaminen on pääosin naisten välistä kilpailua. Tätä voisi kutsua "meikkaamisen statusteoriaksi". Tässä nainen meikkaa siksi, että hän voi mainostaa omaa tasoaan muille naisille. Tämä näkemys on hyvä ottaa huomioon, koska kun katsotaan sitä minkälaisia naisia myydään "miesten seksiobjekteiksi" (miesten pornolehtiin) ja niitä naisia joita myydään "naisten kateusobjekteiksi" (cosmopolitanin kaltaisiin naisille suunnattuihin lehtiin) on pukeutumisessa ja meikkaamisessa hyvinkin suuria eroja.
1: Tietysti pornossa ollaan ilman vaatteita, mutta ei yleensä alussa. Klassinen tapa tehdä pornoa onkin luoda kuvasarja jossa vaatteet ja paljastaminen kasvavat kuvasarjan edetessä. Siksi on hyvä katsoa pornolehtien ensimmäisiä kuvia ja verrata näitä naistenlehtien kuviin.

Mainosmiehet tietävät nimittäin valitettavan hyvin mikä on tärkeää ja lisää myyntiä. Esimerkiksi pornoa tuottavat tietävät hyvin että naismallin on joko katsottava kuvassa olevaa partneria tai katsottava suoraan kameraan eli "katsojaan" tai sitten oltava silmät kiinni. Muut vaihtoehdot eivät toimi. Kasvot voivat olla eri suuntaan mutta tällöin näytetään että malli katsoo sivusilmällä. Sama toimii naistenkin kanssa. Siksi naistenlehdet maksimoivat haluttavuutta (karusti sanoen "herättää maksimaalisesti kateutta").

Strategiat ovat joltain kohdin erilaisia, mutta ne eivät toki ole toisiaan poissulkevia. Status on kuitenkin aivan liiankin usein tiivistettävissä "parisuhdemarkkina-arvoksi". Parisuhteessa onkin huomattava, että usein puolisoa käytetään vähän kuin "peilinä" ; Ajatellaan että on olemassa "kympin tyttöjä jotka nappaavat kympin poikia". Tässä on kaksi stereotyyppistä oletusta liikaa minun makuuni, mutta se ei estä sitä että reaalielämässä "pariutumisessa onnistuminen mielletään jossain määrin oman (tai, kauhistus, toisten) arvokkuuden mitaksi". Siksi onkin hyvä huomata että monet mainostamisstrategiat itse asiassa rakentavat olemassaolonsa sille että heidän tuotteensa tarjoaa ratkaisun molempiin edellämainituista ongelmista.

Meikkimainosstrategiat ovat tietysti erilaisia, koska niitä suunnataan hieman eri ihmisryhmille. Maksimaalista statusta halutaan tietynlaisissa piireissä. Ainakin mitä itse olen nähnyt mainoksia televisiossa ja internetissä ja lehdistössä, olen huomannut että ne voidaan jakaa karkeasti kahteen tyyppiin:
1: "Maybe she's born with it" -tyylisiin mainoslauseisiin jotka korostavat sitä että meikki antaa aidonoloisen tunnelman. Nämä meikit maksimoivat "luonnonkauniin" ideaa. Tällöin kauneutta voidaan lähestyä luonnollisuuden maksimointina. Tässä strategiassa mies ei ikään kuin hoksaa meikkaamista kun se on niin hienovarainen, jolloin hän ei osaa varoa petosta. Samalla näytetään muille naisille miten kaunis on ilman meikkiäkin jolloin saadaan korostettua tiettyä erinomaista puolta itsestä.
2: Luksusstrategiassa meikki on "glamour statement". Silloin korostetaan miten liioittelevia ja ylitseampuvampia piirteitä tuote kykenee antamaan. Koska piirteet ovat yliampuvia, ne viittaavat siihen että ne tarjoavat mahdollisuuden sekä maksimaaliseen attrappina olemiseen että siihen että muut naiset näkevät että sinulla on esimerkiksi varaa ostaa kyseistä meikkiä. Tämä kertoo resursseistasi.
+: Lisäksi erittäin suosittuja ovat myös sekastrategiat "maksimoi luonnollinen värisävysi" / "Don't mess me, fill me" joissa meikin kerrotaan rakentavan surreaalin itsen. Tällöin meikki ei ole fantasia, vaan ylitodellinen ja näyttää itsen parhaana mahdollisena itsenä suoraan unista.
Otsikko jättää kertomatta onko se oikeaa hyvää itsetuntoa taustalle olettava näkemys vai halventaako se naisen huulipunapuikon hinnaksi.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Hupparikävely

"If looking like slut doesn't mean same as being slut, then acting like rapist is not same as being rapist."

Taannoinen "Slut Walk" -tapahtuma on tietysti ollut blogausteni aiheena jo pari kertaa. Se, että vähäpuheiset tyttöset kävelevät tasa-arvon ja oikeuksiensa puolesta mielenosoituksessa on siis selvästi viehättänyt perverssiä mieltäni enemmän kuin se kenties olisi tarpeellista.

Aihetta voidaan kuitenkin lähestyä vielä yhdestä kulmasta. Tämä on "tavallisen konun" miesnäkökulma asiaa.

SlutWalkin ytimessähän oli ajatus siitä että se, että pukeutuu minihameeseen ei ole viesti ; Yhden maailmankuvan huoran leima pukeutumiseen ei tarkoita että tämä olisi jokin yleispätevä viesti. Näin ollen paljastava pukeutuminen oli naisen oikeus, eikä siihen liity ruumiin määräämisen ja itsehallinnan oikeuksista luopumista. (Tästä tietysti kaikki varmaankin ovat yksimielisiä. Erimielisyys tulee esiin eniten siinä että miten paljon raiskaajat miettivät tälläisiä etiikkakysymyksiä.)

Kun yhteiskunnan väkivaltaisuutta ja raiskauksia katsoo tilastojen valossa, lukumäärällisesti enemmistö uhreista on miehiä. (Myös tekijät ovat yleensä miehiä, mutta tekijän sukupuoli ei poista väkivallan uhkaa. Jos nainen hakkaa naisen on kyseessä aivan yhtä paljon väkivalta kuin jos mies hakkaa naisen - tai nainen hakkaa miehen.) Raiskaaminen on tilastoissa harvinaisempi. Eli kadut ovat karkeasti sanoen "turvallisempia miehille kuin naisille". (Mikä ei todellakaan tarkoita että raiskaus olisi oikein tai mitään sinne päinkään!)

Vielä useampi mies on kuitenkin ns. "Hupparihanu". Heillä on esimerkiksi farkkuhousut ja hupullinen takki. Yön viileydessä baarista kotiin mennessä luimiessaan he synnyttävät naisissa uhkaa ja pelkoa. Tämä tarkoittaa sitä että hyvin moni eirikollinen satunnainen puolihumalainen ohikulkija määritetään pelonaiheeksi ja potentiaaliseksi rikolliseksi. Vaaraksi ja uhaksi. Varmasti jokaisella naisella on pelkokokemuksia tämänlaisista "yön hemmoista". Kuitenkin roimasti suurin osa näistä "kaljajampoista" ei ole muuta kuin pelottavia.

Ja moni heistä ei vaikuttaisi pelottavalta arkipäivänä. - Minunkin hiprakkaista toikkarointiani on varmasti kauhistunut joku nainen jossain, vaikka normaalipäivänä jokainen näkee että tuossa menee hassahtanut harmiton vähintään 3/4hullu jonka voi "juuri ja juuri" laskea mieheksi. (Ja sitäpaitsi minä teen kadut turvallisemmaksi läsnäolollani.)

Heidän pelkäämisensä on kuitenkin pelonlietsonnassa oiva apuväline ja keino. Itse asiassa siksi naisiin kohdistuva katuväkivalta onkin ylikorostunutta ; Se nojaa näihin kokemuksiin ja pelkoihin. Silloin ihmiset eivät enää mieti todennäköisyyksiä tai todellisia riskejen suuruuksia. Samastumiskokemus omien uhkien kautta tekee rikoksen ikään kuin jo itselle tapahtuvaksi.

Tämä tuo esiin uuden kulman. Jos oli tarvetta sille, että naiset muistuttavat että ulkonäöstä syntyvät ennakkoluulot ja ennakkokäsitykset eivät tarkoita kovin paljoa mitään, ja siksi he pitävät slutwalkinsa, niin kenties miesten täytyisi ihan oikeasti tehdä hupparikävely. Oikein iso ohimarssi (ehdotan yön pimeyttä ajankohdaksi). Tämän viesti olisi se, että "jos lutkalta näyttäminen ei tarkoita sitä että on lutka, ei raiskaajalta näyttäminen tarkoita että olisi raiskaaja."

maanantai 21. marraskuuta 2011

Eipä taakka paina selkää

"Crackedissä" oli kuvakilpailu jossa huviteltiin tietokonepelien epärealistisuuden kustannuksella. Niissä oli esimerkiksi taakkojensa alle murtuvia hahmoja. Erityishuomioni sai kuva numero 26, jossa on "Final Fantasy VII":sta tuttu Cloud Strife. Hän on kumarassa asennossa ison miekkansa kanssa ja yllä on pelille ominainen varoitusruutu "Chronic Back Pain Strikes!"

Tietokonepelien isojen miekkojen kantajat ovatkin usein hyvin kumarassa. Cloud Strife edustaa itse asiassa varsin ryhdikästä mallia, vaikka hänenkin asentonsa on kiistämättä varsin huono selälle.

Tämä tietysti korostaa miekan massiivisuutta ja painoa ja saa voimakkuuden ja vaarallisuuden mielikuvat syntymään. Kuitenkin miekka on miekkamiehelle työkalu ja sitä koskien olisi itse asiassa muistettava työergonomiapuolikin. Isoja painoja ei saisi nostella kumarissa selin, ainakin jos aikoo nostelusta itselleen ammatin. Itse asiassa miekkailussa paras tasapainokin tapahtuu suorilla selin. - Toki monet miekkamiehet esittävät manuaaleissakin kiveriä asentoja. Mutta kun niitäkin katsoo, huomaa niissä aina ojentuneen selän.

Tämä asennon ja ergonomian tärkeys on hyvä muistaa vaikka miekkojen painoja onkin "vakavasti liioiteltu" isoimpien miekkojen 4-6 kiloa on kuitenkin paino joka nopeasti liikkuessaan aikaansaa erilaisia vetoja ruumiiseen. Huonolla ergonomialla voi rikkoa esimerkiksi ranteensa -tai selkänsä.

Asennossa lienee kuitenkin jotain olennaista. Sillä kun kysyin että mitenköhän pitkälle pääsisin jos joku päivä lähtisin Jakomäen harjoitushallilta ja kantaisin pitkää miekkaani avoimesti ulkona selässä. Että miten kauan kestäisi kävely ennen kuin poliisit tulisivat. Kommenttina oli jotain sen suuntaista että matka riippuisi siitä kulkisinko etukumarassa vai takakumarassa. Sillä takakumarassa kulkevat näyttävät koomisilta eivätkä vakavasti otettavilta. Sen sijaan etukumarassa näyttää aggressiivisemmalta ja uhkaavammalta. Kuitenkin minä varoisin enemmän takakumaramiestä, hän sentään on ymmärtänyt että miekka on paitsi lyömäase, myös jokin joka suojaa ruumista ja että "miekan taakse" on kätevää mennä suojaan.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Totally honnestly - Emme ole [olemassa/sellaisia]

Japanilaiset ovat olleet meille hyödyksi tuottamalla monia arkielämässäkin käteviä termejä.1 Tällä kertaa nostan esiin kaksi kohtaa ja kolme sanaa, jotka auttavat hakemaan oikeaa tunnelmaa tämän aiheen käsittelyyn2;
1: Ensimmäinen sana on "Bakku-shan" , joka tarkoittaa tyttöä joka näyttää takaapäin kauniilta, mutta edestä rumalta. Tässä korostuu ensivaikutelman pettämismahdollisuus. Se, miten lisäinformaatio voi muuttaa vaikutelmaa runsaasti. Ja tietysti se on myös eurooppalaiseen korvaan kovasti seksistinen termi.
2: Toinen on enemmänkin sanapari : "Tatemae" ja "Honne". Tässä on taustalla hyvin omintakeinen ajattelu, jossa vastakkain ovat yksilön maailmankuva ja julkisesti esitetty maailmankuva ; Eurooppalainen voisi ajatella että "honne" on mihin uskot ja "tatemae" mihin poliittisesti korrektisti sanot uskovasi, jolloin sanojen välissä on kaksinaamaisuus. Mutta japanissa, jossa tämä kuuluu kulttuuriin erittäin vahvasti, ovat tietysti hakeneet tähän mukavammalta kuulostavan lähestymistavan. Japanilaisille on nimittäin normiston voimakkuuden vuoksi selvää että ulkoinen identiteetti ja sisäinen identiteetti on erilainen. Euroopassa niitä pidetään samana. Siksi japanilaisille kysymys on neutraalimmin eri perspektiiveistä todellisuuteen. Ne ovat erilaisia mutta kummankaan ei tarvitse olla valehtelua tai epätotta.

Tästä asetelmasta pääsenkin sitten varsinaiseen aiheeseen. Eli fundamentalismiin. Sillä jotenkin erikoisesti tämä muistuttaa minua internetissä melko tuoreesti käydystä dominionismikeskustelusta. Amerikkalaisen kristillisen oikeiston mukaan sitä ei ole olemassa eikä se vaikuta kehenkään. Heidän kantansa näytti keskittyvän siihen että jos moni uskookin että sekularismi(~"separation of church and state") on Amerikkalaisuuden vastainen ja epäisänmaallinen (~"Unpatriotic") ja perustuslain vastainen (~"Pseudo-Legal"). Ja vaikka he haluaisivatkin että Raamattupohjainen laki tulisi takaisin, se ei suinkaan tarkoita sitä että he yrittäisivät millään tavalla toteuttaa näitä oppejaan yhteiskunnassa, ja esimerkiksi äänestää teokatiaa ajavia asioita. Ongelmana tässä on tietysti se, että dominionismi on akateemisestikin hyväksyttävä liikehdintä. Ei ole vaikeaa tehdä sitä, mitä "Slaktivist", joka kertoo miten konservatiiviset intellektuellitkin hyväksyvät sen että dominionismi ei ole myytti. Ja että lakimuutostavoitteita tehdään - Amerikkalaiset dominionistit ovat sen verran järjestäytyneitä että he puuhastelevat esimerkiksi homoseksuaalien vastaisia lakeja Ugandassa asti.

Dominionismin ongelmana onkin se, että jos se on liberaalien keksimä paranoidinen salaliittoteoria konservatiiveja vastaan, miksi monet konservatiivitkin tunnustavat ilmiön ja vastustavat sitä. Dominionismi on yksi fundamentalistinen liikehdintä, jonka mainitseminen on tarpeellista. Se ei ehkä edusta kaikkia fundamentalisteja, mutta se on silti olemassa. Se on hieman kuten Päivi Räsänen, jonka kohdalla toistetaan slogania "Ei edusta kirkon kantaa." Kuitenkin kun tarkemmin katsoo, Räsänen edustaa mielipiteitä, jotka taas ovat suosittuja monien kirkossa olevien puolella. Ja kirkko ei suinkaan aja näitä pois vaan pitää sitä yhtenä mielipiteenä jota ymmärretään ja suvaitaan. Näin Päivi Räsänen itse asiassa edustaakin yhtä kirkon kantaa. Hänellä ei ole virallista statusta kirkossa, uraa tai virkaa. Näin hän ei henkilönä edusta kirkkoa. Mutta tämä on irrelevanttia kun aiheena ovat mielipiteet ja se onko kirkossa niitä vai ei. Räsäsen kaltaisia kristittyjä on kirkossa, ja "ei edusta kirkon kantaa" on eräs tapa sanatasolla kiistää tämän mielipiteen relevanssi. Niin kauan kuin kirkossa on näitä ihmisiä, kannanotto on kuitenkin liian jyrkkä. ~ Toki tämä analogia on epätäydellinen, koska Kirkko ei ole toistaiseksi kiistänyt Päivi Räsäsen olemassaoloa ja väitä että hän on täysin kuvitteellinen henkilö. Ja oikeastaan jotta päästäisiin samaan, Päivi Räsäsen pitäisi pitää julkisuudessa puhe jossa hän kiistää että on olemassa mitään "Päivi Räsästä" tai "kristillisdemokraatteja". Tässä mielessä dominionistit menevät paljon pidemmälle kuin mihin kotomaassamme päästään..

Dominionismin itsekielto on toki yleistä konservatiivilinjalla. Esimerkiksi Ingelligent Designin kannattajat selittävät toistuvasti että he eivät ole kreationisteja, vaikka sosiologiset yhteydet ovat melkoisen selviä, puhumattakaan siitä että kaikki ID -argumentit ovat sellaisia että jos kreationisti tekisi ne, sitä kutsuttaisiin kreationismiksi. Itse asiassa ID -argumentit ovatkin yleensä ottaen kreationistien perinteisten argumenttien uudelleenmuotoiluja. John Pieret nimittäin kuvasi Intelligent Design -piireissä tapahtuneita asioita. Taustalla oli se, että Granville Sewell oli tehnyt "jotain"3 joka oli julkaistu "Applied Mathematical Letters" -lehdessä. Sittemmin paljastui että siinä ei ollut oikein mitään järkeä ja "jokin" vedettiin takaisin. Juttu oli itse asiassa niin huono, että Intelligent Design -piirit ottivat Sewellin paperiin etäisyyttä.

Siitä huolimatta että esimerkiksi allekirjoittanut sai ID -kannattajalta aikanaan "haasteena" juuri kyseisen paperin ja sen kuvattiin olevan jotain joka tukee Dembskin näkemyksiä. Tutkimus oli siis kovanlaatuinen "bakku-shan". Ja tätä kautta varmasti pettymys monille. Etääntymisestä syntyi seuraavanlainen lausuma "Sewell did not present Intelligent Design arguments, but postulated that there are certain forms of complexity most people agree will not happen under a natural, unguided environment." Ainut ongelma tässä on tietysti se, että tämä kompleksisuusargumentti on jotain, joka kuvaa ID -piirien argumentaatiota täsmälleen. ID -luonnetta korostaa sekin, että siinä ei mainita Jumalan persoonaa tai muita yksityiskohtia. Siinä ei toki mainita sanaparia "Intelligent Design" -mutta tätä sanaparia ei käytetä yleensäkään niissä julkaisuissa joita Intelligent Designin kannattajat haluavat laittaa. Sitä voidaan pitää sen peruslähtökohtana. On kuitenkin hupaisaa kun "itsen kielto" viedään uusiin sfääreihin.

Pieret kuvaa melko hauskasti tähän liittyvää asennepiiriä, sillä tässä ei itse asiassa tällä kertaa syytetäkään "naturalisteja" "Ingelligent Designin" vastustamisesta. Sen sijaan korostetaan miten liberaaleilla on salaliitto. "Liberals defend the guilty and impugn the innocent not only because they side with barbarians, but because a fair and just system of law challenges their hegemony as judges of the universe." ... "I can personally testify to this widespread intellectual discrimination against conservative thought in academic journals." Kuitenkin pelkkä torjunta ei riitä. Pieret näyttääkin, minkälaisia julkaisuja kriitikolta oli torjuttu. Ne ovat paranoijaa. Esiin nousee esimerkiksi kirjoituksia joissa käytännössä ilman todisteita esitetään että sekularisaatio, ehkäisy ja abortit myös einaimisissaoleville, pornografia, internetporno, homoseksuaalisuuden laillistaminen ja uskonnon julistamisen kieltäminen kouluissa ovat salaliiton ajamia "... Behind these radical court decisions are a cabal of well-organized, well-financed and diverse group of progressive politicians, socialists, fascists, anarchists, communists, atheists, agnostics, secularists, leftist special interest groups, and their supporters which were becoming increasingly hostile to America's traditional notions ..." Pieret kuvaa ilmiötä yksilön egon kautta. Hänestä siis epäonnistumisesta syytetään kriitikkoa. Jos julkaisuja ei saada läpi, ei suinkaan ajatella että työ ei olisi tehty huolimattomasti ja huonosti, vaan että jos vertaisarviointi ei päästä läpi, on syynä ilmiselvästi sensuuri ja vaino. Siksi pelkkä julkaisujen läpipääsemättömyys riittää vainosyytöksiin.

Oma näkemykseni on enemmänkin ideologiakeskeinen. Tämänlaiset lausunnot kenties kumpuavat yksilön egosta. Mutta ne eivät leviäisi julkisuudessa jos niissä ei olisi jotain joka vetoaa tiettyihin tukipiireihin. Näin ollen konservatiiveilla - etenkin dominionisteilla - on erimielisyyden kohtaamistilanteessa tapana ottaa salaliittoteorisointi kauniiseen käteen. Yksilö joka ottaa marttyyrinkaavun ylleen saa sympatiaa ja kannustaa isompaa ryhmää. Näin asia ei jää yksilön pettymykseksi, vaan leviää. Näin salaliitosta tuleekin "enemmän kuin paska tutkimus". Siitä tulee jotain johon moni uskoo. Karkeasti sanoen tilanne meneekin niin että jos konservatiivi kirjoittaa salaliittoteorisoivaa materiaalia ja se menee läpi, on se hyvä tutkimus. Ja jos se ei mene läpi, nihiloidaan kritiikki selittämällä että se vain todistaa vainon aktuaaliseksi.

Tässä valossa on kuitenkin hyvä huomata, että konservatiivi ei varmasti helposti ota salaliiton kiistämistä kovin vakavissaan. Sillä hän tietää mistä siinä on kysymys. Tälläinen ääneenlausunta on vain "tatemae" jota harjoitetaan koska on tilausta juridiselle fundamentalismille joka toteuttaa tavoitteitaan tilanne huomioiden. Se, mitä oikeasti ajetaan ja tarkoitetaan on taas aivan eri asia. Ilmiön kiistäminen ei tässä valossa paina mitään.

Valitettavasti dominionismista ja ID -asenteista on todisteita - kuten "Wedge -dokumentti" joka paljastaa pitkän tähtäimen tavoitteita ja kuvastaa liikkeensisäisen "honne" asennemaailman. Liberaalien salaliitto taas on vähemmän organisoitunutta, se on enemmänkin normaalia sosiaalista liikehdintää. Kaikki poliittinen liikehdintä ei ole salaliittoa.

Tässä valossa auki jää vain yksi asia. Se, miten paljon liberaalien salaliitosta kohkaaminen on projisointia jossa omat asenteet ja toimintakonseptit siirretään sellaisenaan vastapuolelle ja vain taktiset päätermit vaihdetaan "leikkaa-liimaa" -strategialla paikalleen jotta näyttää että tässä puhutaan siitä jonka kanssa ollaan erimielisiä, mutta oikeasti se paljastaakin enemmän kertojastaan..
1 kuten "bukkage" ja "shokushu goukan" jotka kaikki tuntevat ja käyttävät päivittäin...
2 Koska kielitaito rakentuu yksittäisistä omituisista ja omasta kulttuurista poikkeavista käsitteistä, hyödyllisyyden vuoksi kannattaa lukea hauskoja käsitteitä enemmänkin..
3 Mikään sellainen sana kuin "tutkimus" tai "laskelma" eivät ole tilanteeseen sopivia.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Pieni ajatus nälkäisen näköiseltä bloggaajalta.

"Ma seurahani lihavia tahdon,
Sileäpäitä, jotka yönsä nukkuu.
Nälkäinen, ontto Cassion on katse:
Hän liiaks miettii: moiset ovat vaaraks."
(William Shakespeare, "Julius Caesar")

William Shakespeare laittoi Caesarin murehtimaan epäluotettavaa luihua ulkomuotoa. Tätä perinnettä on sittemmin harjoitettu melkoien paljon ; Elokuvissa yhä tänäkin päivänä esiintyy kelmin stereotyyppi, jossa teräväleukainen kapeakasvoinen paha on epäluotettava ja luihun oloinen.

Miesten miellyttävyyttä naisten silmissä on tutkittu, ja on huomattu että leukaluun muoto on yksi vaikuttavista elementeistä. Leveämpi leuka miehellä miellyttää enemmän kuin kapeakärkinen leuka. Leuan leveys voidaankin itse asiassa liittää fyysiseen miehistymisprosessiin, joten naisten mieltymys voidaan tavallaan ymmärtää ; He hakevat täysikasvuista miestä, eivätkä poikasta. - Eikä leveän leuan arvostus suinkaan jää naisiin ja seksiin. Yleisestikin leuan leveys vaikuttaa esimerkiksi ensivaikutelmaan jonka ihmiset saavat. Leveäleukaiset koetaan helpommin luotettaviksi kuin "luihun ja nälkäisen näköiset".

Meille ei varmasti suoraan ääneen opeteta tämänlaisia piirteitä. On kuitenkin vaikea sanoa onko kulttuuriperinteen stereotypia opittu "kokemuksen kautta" - eli näkemällä iso kasa luihuja pahoja hahmoja syntyy mielikuva että luikut ovat pahoja. Vai onko biologinen syy se, joka saa epäluottamaan nuoria ja keskenkasvuisia ja nälkäisen oloisia. (Nälkäiset - hehän ovat tietyllä tavalla täällä varastamassa ruokaanne, ja valmiit kieroiluun saavuttaakseen tämän tavoitteen!)

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Tunnehistorian kokemisesta

"Uuuhh, Barney's got feelings for a girl!"
"Yes, penis feelings. Cause she's freaking hot."
(
Jokin jota Esa Turkulainen siteerasi.)

"Jäljen ääni" -blogissa mietiskeltiin ajattelun kokemista. Esimerkiksi kerrottiin miten vaikeaa voi olla erotella onko rakastunut silmänräpäytyksessä vai onko asia alkanut aikoja sitten ja vain kasvanut "kriittisen rajan yli" jossain vaiheessa. Blogissa ihmeteltiin sitä, miten tämä tuntuu olevan vuosien karttuessa vaikeampaa.

Fenomenologi kertoisi että ongelmana on prosessointi. Hehän luottavat suoraan kokemukseen. Prosessointi muuttaa systeemiä, koska se itsessään valikoi. Fenomenologin ihanne onkin välittömyys, ja heille tunteita ja ilmiöitä voi todellakin ylianalysoida.
1: Itse tosin menen pidemmälle ; Tietoisuutemme prosessoi ja valikoi valtavasti, ja pelkät aistielimiemme toimintaperiaatteet ovat itse asiassa valikoivia. Ne mahdollistavat toisten asioiden havaitsemisen ja estävät toisten. Tätä ei oikein voi muuttaakaan, vaikka kuinka itkisi ja meditoisi. Ja että analysointi on eräänlaisen järjestyksen tuottamista jota ilman ei ole mitään käsittämistä. Mutta se ei poista pääpointtia, eli sitä että prosessointi vaikuttaa asioihin.

"Jäljen ääni" näkikin tunnistamisen vaikeuden välittömyyden vähenemisenä. Ihminen siis muuttuu iän mukana kyynisemmäksi ja vieraantuu itsestään, omista tunteistaan ja ulkopuolisesta maailmasta. Tässä kuvassa tunteiden prosessointi näyttäytyy kylmänä tai kylmyyttä edistävänä. Päädytään siihen ajatukseen että jos tunteitaan oikein analysoi, ei pian ole mitään analysoitavaa. ~ Tämä johtaa perinteisiin mielikuviin subjektiivisesta ja objektiivisesta ; Subjektiivinen on henkilökohtaista, ei yleistettävää, ei logiikkaan tiivistettävää. Se on lämmintä pehmoista ja pörröistä. Vastapuolella on objektiivisuus joka on loogista, kovaa, kylmää, etäistä ja muutenkin elämälle vierasta. Kun todellisuutta oikein analysoi ei ole enää mitään mitä ymmärtää.

Kuitenkin voisin ottaa esille assimilaation käytön rakastumisen kokemisessa. Se on prosessointia, jossa nykyinen näkemys on pohjana. Kaikki siitä poikkeava on perusluonteeltaan "epäluotettavampaa ja oudon kuuloista". Ihminen tekee tätä käytännössä hyvinkin paljon. Tämä prosessointi todellakin voi sotkea oman tunnehistorian kokemisen. Historia saattaa venyä. Erilaiset tunnetilat myös tulkitaan eri tavalla.

Otan tästä turinointia omasta elämästäni.

Minulla on ollut taipumusta siihen, että minun naissuhteeni ovat olleet "hitaasti kasvavaa sorttia". Yleisoletukseni ihmisistä kun ei ole koskaan ollut mitenkään erityisen positiivinen. Siksi asiaan on ikään kuin kuulunut epäluotettavuuden kumoaminen. En siis ole niitä tyyppejä jotka aluksi suoraan heittäytyvät suhteeseen.

Olenkin kokenut että minulla on enemmänkin jonkinlainen "kriittinen raja", jonka yli mentyä asiaan voi sitten heittäytyä. (Mikä ei ole tarkoittanut sitä että en silti olisi epäonnistunut. Todellisuudentajuni ja ihmistuntemukseni eivät suinkaan ole täydellisiä.) Näin minusta on itse asiassa tuntunut pitkän aikaa, että en harjoita "rakastumisia ensi silmäyksellä". Eli kykenisin vain rakastumisiin jotka kasvavat ajan myötä. Eli ainut minulle luonteva keino on ajan kanssa syventää ystävyys ja laajentaa se muihin elämän osa -alueisiin kuten arkeen ja seksuaalisuuteen.

Kuitenkin tarkemmassa analyysissä voisi huomata, että toimintani ja toimeni ovat paljastaneet jotain aivan muuta. Esimerkiksi kun näin erään ex -tyttöystäväni ensimmäisen kerran lukion käytävillä, kävelin päin ovea. (Ovi oli sellaista lasia jossa on metallinen verkko lasin sisällä ja teräksiset reunukset.) En oppinut edes tuntemaan häntä ihmisenä kuin vasta jotain puolisen vuotta tämän jälkeen. Muuhun meni vielä kauemmin. Joku voisi katsoa että ystävyys ajan mittaa kasvoi. Mutta jotenkin tuntuu että se oveen törmääminenkin oli osaltaan lähtökimmoke joka jollain tasolla johti vain pitkäaikaiseen piirittämiseen.

Itselläni ei oikeastaan ole mitään keinoa erottaa kumpi näistä prosessoiduista historioista on oikeampi. Luultavasti asiaan saisi selvyyttä lisäämällä monenaisia määritelmiä. Sellaisia kuin "ihastuminen". Näiden interaktion syvin luonne jäisi kuitenkin selvittämättä. Asioista saa prosessoitua tarkempia jolloin ristiriita peittyy. Mutta itse perimmäinen kysymys jäisi silti avoimeksi. ~ Se, että sen muuttaisi määrittelemällä kysymyksessä olevat sanat uusiksi on kyseenalainen keino ratkaista ongelma : Voidaan kysyä osoittaako analyyttinen pilkonta että kysymys on väärä ("Joko olet lakannut lyömästä vaimoasi, kyllä vai ei?") vai onko uudelleenmäärittely vain kysymyksen olkiukottaminen ja tähän olkiukkoon vastaaminen.

Tästä voidaan kuitenkin myös vetää kysymys takaisin alkuun. Jos prosessointi on ongelma, niin kenties tunnetila itsessään on selkeä. Kenties juttu onkin itsessään ihan selkeä ja ongelmia tuokin vain se, että yritän selittää rakkaushistoriaani jonkinlaisena kulttuurisesti vakiintunutta logiikkaa ja normistoa seuraavaksi tarinaksi, rakkauskertomukseksi. Ongelma ei siis ole itse asian luonne, vaan niiden metodien rajallisuus jolla sitä yritetään kuvata. - "You don't describe 'em, you feel and live 'em" - Postmodernistit voisivat ainakin kiittää tämänlaisesta esityksestä - samoin teologit.

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Kuoleman maku

Unkuri nosti esiin reagointeja samoihin asioihin. Niiden takaa näyttää paistavan kuilu yhteiskunnan välillä. Töölöläinen murehtii huumeruiskua, ja tässä kohden muistutetaan että asioita tulee suvaita ja sietää, koska ne ovat osa elämää. Taustalle voidaan laittaa jopa "herravihaa" ja sitä että "kansaa pidetään sivistymättömänä". Joka tapauksessa voidaan nähdä suvaitsevaisuuden utopiaa kannattava ylevyyttä korostava puoli. Ja kyyninen seassaelijä, joka näkee yhteiskunnassa epävarmuutta pelottavia asioita ja muuttuukin niiden kaltaisiksi, ikään kuin sopeutuen ympäristöönsä.

Voidaan sanoa että utoopikot näkevät että spurgut ja muut ovat elämään kuuluva asia, joiden suvaitseminen on sitä että elämä otetaan kokonaisuutena. Erilaisia ihmisiä pidetään helposti jopa mielenkiintoisina. Näin laitapuolen kulkijoissa näkyy elämän laajaa kirjoa jonka pitäisi opettaa suvaitsevaisuutta. Narkomaani on utopiassa hieman kuten vammainen, joka tuo moninaisuutta maailmaan. Variaatiossa on elämän maku, jokin joka rikkoo kaavamaisen byrokraattisen kone -elämän. Kuitenkin monelle lähialueella asuvat narkomaanit ovat pelottavia, niissä on elämän maun sijasta kuoleman maku. Oman kuoleman.

On hyvä ottaa mukaan kohtaaminen. Esimerkiksi spurgujen kanssa. Moni voi pitää alkoholisteja elämäntapataiteilijoina, joita tulee tukea. Jos siis haluaa estää alkoholistiparantolan oman talonsa kulmalta on inhottava NIMBY -ihminen. Lähietäisyydeltä spurgut näyttävät epäesteettisiltä. He örisevät tavalla jossa ei saa selvää onko heillä mitään mielenkiintoisia näkemyksiä ja ovat helposti muutenkin pelottavia. Jos spurgujen elähdyttävästä vaikutuksesta on sanottava jotain hyvää, heillä on kuitenkin selvästi yhtenäinen tyyli, jossa yksityiskohdat, kuten haju, täydentävät tyylistä eheän kokonaisuuden.

Harvassa ovat ne ihmiset jotka pystyvät säilyttämään utooppisen asenteensa esimerkiksi spurgujen kanssa. Vielä vaikeampaa se on narkomaanien lähistöllä. (Enkä puhu mistään ganjahipeistä jotka ovat aika usein ihan riittävän mainioita.) Kohtaaminen voi opettaa ihmisyyttä, mutta katujen ja elämän vilinässä tähän ei käytännössä riitä aikaakaan. Spurgu näyttäytyy useimmille vain esteettisen vaikutuksensa kautta. Heistä saadaan ensivaikutelma, jota sitten toistetaan.

Tästä päästäänkin sujuvasti graffiteihin. Pihlajarinteen läheltä löytyy seuraavanlainen graffiti:Se kuvastaa selvästi ksenofobista ja ahdistunutta näkemystä. Islam pelottaa, ne nähdään uhkaavina. Tätä pahaa vastaan ikään kuin hyökätään laittamalla tuon graffitin tapaisia viestejä. Nyt pahaa vastaan on ikään kuin taisteltu ja teko on varmaan nähtä jollain tavalla jopa ylevänä. Islamin epäeettisyydestä on varoitettu lisäksi kaikkia, joten viesti on nähty informoivana.
Kuitenkin, kun islamilainen näkee tämän, se taatusti herättää hänessä vastavuoroista epävarmuutta muita kohtaan. Tuollaiset viestit ikään kuin kertovat että sopeutuminen on mahdotonta ja heidät vain halutaan pois. Tämänlainen tuo uhkan ja pelottavuuden tunnetta.

Näin syntyy helposti itseäänruokkiva kehä. Epävarmuudesta seuraa pelkoa. Pelosta syntyy vihaa, viha laskee aktion toteutumista, joka lisää epävarmuutta. Lopulta kaikki dissaavat toisiaan, eikä ketjua voida kovin helposti rikkoa ; Suvaitsevaisen rooli tämänlaisessa "sopeutujien maailmassa" on saada puukosta ja kuolla.

lauantai 30. huhtikuuta 2011

COOL

Useissa televisiosarjoissa on koomisia nyhverömiehiä. Tälläisiä ovat esimerkiksi "Xena" -sarjan Jukser, wnb -sotur ja luuseri. Ja "Aarteenmetsästäjä" ("Relic Hunter") Nigel. On tavallaan luontevaa, että nämä koomiset sidekickit ovat miehiä ; Perinteisesti miespuolista sankaria on seurannut avuton ja autettava nainen. Ja kun sankarin sukupuoli on vaihdettu, on helppo ratkaisu vaihtaa myös sidekickin sukupuoli. ~ Maskuliinisten naisten lisäksi on feminiinisiä miehiä. Näin tarinoissa sukupuolisuuteen liittyvät normit ja valtarakenteet pysyvät ennallaan ja vain biologinen sukupuoli kääntyy ympäri.

Sivuhahmoihin suhtaudutaan usein ihan myönteisesti - olivatpa he sitten naisia tai miehiä. Sillä heidän tarkoituksenaan on myös tuoda kontrasti joka korostaa sankareiden erinomaisuutta. Itse asiassa näitä hahmoja ei välttämättä idiotisoida, vaan he ovat tavallisia ihmisiä ja heidän tavallisuuttaan jopa korostetaan. Jukser on toki idiotisoitu hahmo, mutta Nigelillä on useinkin tarjota jonkinlaista kompetenssia. Nämä selittävät, miksi hän pyörii kuvioissa. - Jukser ja muut idiotisoidummat hahmot taas vähän kuin tuppautuvat mukaan tai tätä ei vaan voi jättää pulaan johon tämä itsensä laittaa.

Jos sarjat ovat vähänkin pidempiä, mukaan sattuu yleensä muutama näitä koomisia sivuhahmoja sankaristava jakso. Näin käy esimerkiksi Xenassa jaksossa jossa Afrodite ottaa Jukserin erityisen siunauksensa kohteeksi ja tätä kautta Jukserista kehkeytyy romanttinen sankari, joka muistuttaa kovasti swashbuckler -elokuvien rämäpäisen romanttisia rapiireilla varustettuja miekkasankareita, kuten merkkareita tai muskettisotureita. Nigel taas saa eräässä jaksossa supervoimia telottuaan itseään afrikkalaiseen muinaisesineeseen.

Näissä sankaruusjaksoissa ei yleensä muutu vain yksi ominaisuus. Esimerkiksi Nigel saa voimien lisäksi itseluottamusta ja hän ei käyttäydy normaalin nyhverösti. Sen sijaan hän on alfauros, joka tekee ja sanoo asioita joita ei muuten tekisi. Myös suhtautumistapa naisiin muuttuu. Lisäksi Nigel kävelee ryhdikkäästi ja jostain syystä hänen tyylitajunsakin kohenee. (Mikä selitetään naamioitumisella, hän ottaa näköisensä rikollisen näyttelemisen roolikseen saadakseen pahat miehet vankilaan.) Jukserin kohdalla kontrasti on vielä suurempi. Tollo, egoismissaan karismaton ja korostetun ruma kömpelys muuttuu teräväkieliseksi, ovelaksi ja sosiaalisilta kyvyiltään mahtavaksi. Ulkonäkökin kohenee.

Nämä kohdat itse asiassa näyttävät miten ulkonäköön liittyy myös "sisäisiä teemoja". Vaikka sarjoissa onkin tarpeetonta idealisointia, eli yhden asian huonous ikään kuin kasautuu ja samoin hyvät asiat kutsuvat toisiaan puoleensa. Mutta takana oleva ajatus ei ole aivan totaalisen tuulesta temmattu.

Ensinnäkin tyylitaju vaikuttaa paljon ulkonäköön ja siihen miten ihmiset katsovat sinua ja minkälaisena he pitävät. Tästä saa humoristisen mutta osuvan esimerkin "Hupaisaa ajankulua tyhmille lapsille" -blogin jutusta nimellä "paha jaska". Toki muotimiesten tyylittely saa hieman karua kohdeltavaa, mutta se, minä sama näyttelijä nähdään riippuu hyvinkin paljon esimerkiksi ruumiinkielestä. ; homssuinen hahmo jota kuvaa "Vaikuttaa kaverilta, jonka kanssa voi puhua suoraan. Hyvää seuraa työmatkalla. Osaa tarpeeksi huonoja vitsejä. Osaa pyytää anteeksi seuraavana aamuna. Vilpitön. Mahdollisesti nero." muuttuu sliipatuksi hahmoksi "Heti aluksi on selvää, että kyseessä on perseennuolija, eikä suinkaan sillä hyvällä tavalla. Nimikylttiä vaille mormooni. Liero. Vastenmielinen nuoleskelija. Osaa sitoa krakansa, muttei pitää sanaansa. Hymyilee päin naamaa ja puhuu paskaa selän takana." Muutos on valtava. Ja kaikki tehdään ennakkokäsityksen mukaan joka saadaan yhdestä kuvasta. Huikea ero johtuu niin pienistä asioista kuin vaatteiden sileydestä ja niiden "huolellisesta/huolettomasta" päälläpitämisestä, kravatin kireydestä, silmäpussien poismeikkaamisesta, hymyn tyylistä sekä ryhdistä.

Tästä päästään siihen että ulkonäköön vaikuttaa myös asenne. Sillä asenne vaikuttaa ulkoisiin asioihin kuten ryhtiin ja liikehdintään. Ja tämän ihmiset osaavat katsoa. Jopa minä kykenen tähän ahkeran harjoittelemisen vuoksi kohtuullisesti. Mutta normaali ihminen osaa harjoittelematta minua enemmän ja paremmin (joskaan eivät välttämättä ole reflektoineet yhtä tarkasti mihin he kiinnittävät huomiota.)

Ja ne ruokkivat toisiaan. Esimerkiksi kun itse aloitin miekkailun harjoittelemisen, minulla oli huono ryhti. Hartiani olivat korotettu ylös, "hartiat olivat korvissa". Sittemmin ryhtini on parantunut huomattavasti ja "hartiat ovat laskeutuneet". Tämä näkyy koko olemuksessa ja ihmiset kohtelevat minua eri tavalla. He eivät enää pidä minua ujona nörttinä, ennen se oli ilmsielvää koska näytin sellaiselta, pelokkaalta silloinkin kun en ollut. Nyt näytän ryhdikkäältä ja itseni pituiselta. Ihmiset yhdistävät tämän avoimuuteen ja rohkeuteen.

Ja tämä perusasetelma itse asiassa luo roolin, jonka yritän jossain määrin täyttää - sillä ihmisyys on sitä, kukaan ei varmasti ole täysin immuuni toisten sanomisille, tekemisille ja mielipiteille. Ihminen on sosiaalinen eläin. Näin ollen ryhtini on vaikuttanut persoonallisuuteen. Tietysti myös sisäinen kompetenssi johtaa asennemuutokseen. Toki tässä on ollut takana muutakin. Minun ei ikään kuin ole tarvinnyt yleisemmin perustella olemassaoloaan ja tekemistään vaan voi rohkeammin ottaa oman paikkansa. Tämä on vaikuttanut asenteisiini ja siihen miten ihmiset minua kohtelevat.

Asiat ovatkin kaksisuuntaisia. Esimerkiksi Mika Virpirannan kirja - erittäin hyvä, sellainen joka kaikkien tulisi lukea - "Seitsemän puolustustaitojen teoriaa" pitää sisällään asentojen lukemisohjeita. Ideana on tunnistaa onko ihminen pelokas, rohkea, aggressiivinen vai mitä. Sillä tätä kautta voidaan ennakoida onko henkilö jotain jota kannattaa välttää. Itsepuolustustaidoista kenties tärkeintä kun on olla jossain muualla. Eli pysyä erossa riskityypeistä. Moni asennoista on sellaisia, että niissä on mukana maininta siitä, miten asento ilmentää jotain tunnetilaa ja että tätä tunnetilaa voi rakentaa itsessään ottamalla tämän asennon. Syntyy mielenkiintoinen yhteisvaikutus.

Olisin kuitenkin halukas jatkamaan askeleen eteenpäin. Kuka tahansa rokkari voi olla Cool, jos hänellä on aurinkolasit, musta nahkatakki, hän on kalpea, häntä kuvataan alaviistosta. Ja hänellä on sähkökitara ja kuvaan piirretään salamointia, luurankoja ja demoneja. Minäkin, joka olen erittäin geek, olen kuitenkin swordgeek - and that makes me cool. On kuitenkin vaikeampaa olla Cool kun on puistossa arkivaatteissa ruokkimassa puluja. Helpon cooliuden voi rakentaa rekvisiitalla ja mietityillä asennoilla. Mutta oikeasti cool voi olla päheä vaikka olisi pinkki nalle kainalossa. Proppaamalla ennakkovailutelmaa voidaan manipuloida ja rakentaa. Näin saadaan rakennettua imago, josta taas rakentuu identiteetti (sekä ulkoinen että mutkan kautta sisäinen). Tiettyjä asioita ei kuitenkaan voi "vain rakentaa" keinotekoisesti.

Olen kenties vanhanaikainen, kun esitän että Leonard Cohen voisi olla esimerkki siitä vaikeammasta cooliudesta.