Suurin osa nakkikioskitappeluista ja muista vastaavista johtuu siitä, että tekijä haluaa tapella, etsii kohteen joka katsoo oikeustietoisesti että hänellä on lupa olla paikalla. Tekijä kerää moraalisen närkästyksen tästä taipumattomuudesta ja sitten "tulee tilanne". Tämä opettaa ainakin sen, että tekijä ei oikein välitä lakiin kirjatuista oikeuksista. Käytännössä on viisasta väistää. - Tai opetella tappelemaan varsin hyvin, sillä jostain syystä nämä tappelupukaritkin alkavat penäämään oikeuksiaan käsilukossa siinä vaiheessa kun olet jossain kolmannen sormen murtamisen kohdalla.
"Slut Walk" -tapahtuman teemoilla tämäntyyppiset asiat on hyvä miettiä. Esimerkiksi kun eräs ystäväni valitti kovasti sitä, että hän tapahtuman jälkeen sai kuulla metrossa mummeleilta että tuollainen kävely vain lisää raiskausriskiä ja mahdollisesti provosoi raiskauksia, on ensimmäinen huomio että mummoilla oli "katutietoisuutta".
Kuitenkin väkivalta, koulukiusaaminen - ja myös raiskaus ovat itse asiassa muutakin kuin tekijän ja uhrin välinen asia. Niihin liittyy myös asenneympäristö, muut ihmiset ja itse asiassa laajempi sosiaalinen kenttä.
Esimerkiksi koulukiusaaminen ei ole pohjimmiltaan mikään kiusaajan ja kiusatun välinen kahdenkeskinen suhde, vaan mukana on myös koulun piha. Koulukiusaaminen ei johdu epävarmuuden peittelystä tai kateudesta. (Kiusatuksihan kelpaa luokan simppeli typerys tai lukutoukkanörtti.) Sen sijaan kysymys on vallasta ja statuksesta Pihalla olevat ignorantit sivustakatsojat, oikeaoppisesti sääliöt, ovat olennainen osa "kiusaamismyllyä". He ovat se yleisö, jolle kiusaaja näyttää statustaan ja mahtiaan. Se, jossa hän herättää kunnioitusta ja pelkoa. Kiusaaja näyttää että jos henkilöllä ei ole statusta hän joutuu seuraamaan samoja sääntöjä kuin muut. Vallassaoleville taas on privileegio, omalakisuus. Todellista hierarkian yläportailla keikkuvaa valtaa on se, että voi rikkoa sääntöjä ilman että kukaan tekee mitään.
Tämä asenneympäristö ei jää koulun pihalle. Nakkikioskijonotappelu on julkisen tilan haltuunotto ja yhteisten sääntöjen rikkomus. Ja tämä tekee siitä myös poliittisen aktion. Se on statement siitä minkälaisia erivapauksia tekijä ottaa yhteiskunnassa. Rikokseen suhtautuminenkin on kannanotto tämän pihan käytössä.
Tässä mielessä "SlutWalk" on toimimaton jos se suunnataan raiskaajille. Raiskaajia ei kiinnosta yksilöiden oikeudet, koska muuten he eivät raiskaisi. Eikä se, että uhri näyttää tiedostavan oikeutensa ei lopeta tekijää. (Kiertopotku munille sen sijaan lopettaa.) Mutta tämänlainen julkinen tilanotto tarvitaankin juuri tämän asenneilmapiirin vuoksi. Ja tässä asenneilmapiirissä on kysymys juuri siitä mummeleiden kauhistelusta, jossa rikollisuuden ilmeneminen tarkoittaa sitä että potentiaalisten uhrien tulee joustaa. Tämä on itse asiassa asenteena täsmälleen sama kuin jos antaisi rikoksentekijälle tilaa toimia. Oikea asenne ei ole se, että tekijää ymmärretään.
Jos ihminen sanoo koulukiusaajalle että "en hyväksy tekoa, mutta kyllä minä vaan kovasti ymmärrän" se on puolikas luvananto, jossa tekijää sympatiseerataan ja osa vastuusta sysätään uhrille. Se on sama, kuin jos poliisi moittisi varkauden uhria siitä että piti rahaa avoimesti lompakossa taskussaan.
1: Kyllä, sillä on vaikutusta varasteluun, mutta ei avoin rikkaus anna lupaa tehdä ryöstöjä. Jos minä lähtisin tästä kidnappaamaan jonkun julkkismiljonäärin siksi että hän on avoimesti rikas ja hänen verotietonsa näkyvät lehdissä ja kaikkea, niin keltainen lehdistö kauhistelisi tätä kidnappausta aivan hirveästi. (Ihan vaan siksi että näin tosiaan kävi.)
Samoin käy jos joku kuvaa että "vähäpukeinen nainen on seksikäs ja viettelevä, en hyväksy raiskausta mutta kyllä minä kovasti ymmärrän" suorastaan kerää jatkoa "joskus tekee itsenikin mieli, mutta olen niin hyvä ihminen että jätän raiskausintoni tekemättä". Tämänlaiseen asenneilmapiiriin iskeminen kävelyllä sitten voi toimiakin. Tai vähintään se provosoi idiootit olemaan idiootteja metrossa ja keräämään antipatioita heidän erikoisille, "väkivallantekoja ymmärtäviin" ja "väkivallantekijöiden totteluun" keskittyvässä strategianipulleen.
Raiskaus on siitä erikoinen rikos, että jos suomessa on jossain kovasti tappeluita, sinne halutaan usein poliiseja ja vartioita. Ei haluta että rikolliset ohjaavat tavallisten ihmisten elämää. Tässä kohden "terroristejen kanssa ei neuvotella". Raiskauksen kohdalla usea ihminen ei ilmeisesti katso olevansa "potentiaalista riskiryhmää" ja aihekin on arkaluonteinen ja etäännytetty, joten siitä on tullut "Jonkun Toisen Ongelma". Ja tällöin (vertaukseni loppuun asti viedäkseni) terroristien kanssa aletaan välittömästä ehtoneuvottelut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti