"As the philosopher Donald Davidson argued, it is ultimately impossible to distinguish between a subjective contribution to knowledge that comes from our selves (what he calls our "scheme") and an objective contribution that comes from the outside world ("the content"). Instead, in Davidson's influential epistemology, the "organizing system and something waiting to be organized" are hopelessly interdependent. Without our subjectivity we could never decipher our sensations, and without our sensations we would have nothing to be subjective about. In other words, we shouldn't be surprised that different people like different bottles of cheap wine."
("The Frontal Cortex" - "The Subjectivity of Wine")
Uskonnolliset kokemukset tuntuvat monille ihmisille vierailta. Kuitenkin yksi voimakkaimmista kristillisistä näkemyksistä on, että ihminen on homo religiosus, jota Jumala kutsuu ja kolkuttelee. Näin uskovaisuus olisi luontaista ja helppoa. Tämä on kenties voimakkain syy sille, että uskonnottomia pidetään helposti valehtelijoina tai sitten jotenkin vajaina.
Jälkimmäistä linjaa edustaa Alvin Plantinga. Hänelle sensus divinitatis antaa ihmisille aitoja aistimuksia Jumalasta. Koska näkemyksissä on eroja, syynä on se, että toiset aistivat paremmin. Arkikielelle käännettynä tämä tarkoittaa sitä että ateisti voi todella peruskokemuksena kokea Jumalan olemassaolemattomuuden, mutta hän on "sokea". Ja jos uskoo eri Jumalaan, on kenties "likinäköinen". Plantinga kuvaakin erikoisaistijia vertaamalla heitä connoisseureihin, ekspertteihin. Ehkä yleisin esimerkki tälläisestä erityisosaamisesta on viininmaistajat. Plantinga puolustaa että tarkkaa aistia on hyvin vaikeaa todistaa aistien ulkopuolisin keinoin. Ekspertit ikään kuin ovat auktoriteetteja, ja heidän aistimusmaailmansa "näyttää kehäiseltä". Plantingan mukaan aidon aistimuksen ja kehäpäätelmän ero onkin siinä että rakenne on sama, mutta aistimus on aito.
Vertausta voisi jatkaa siihen että ekspertit, connoisseurit, ovat tietysti niitä joita kannattaa kokeilla. Makuaistittoman kokemus ei kerro makuaistimuksista.
Viininmaistaminen on mielenkiintoinen vertaus, koska sen avulla voidaan kaivaa esiin jännittäviä seikkoja. Sillä viininmaistajien tarkkuutta on voitu tutkia. (Se ei siis ole jäänyt pelkän peruskokemustasolle, vaan aistien tarkkuutta voidaan tosiaan testata). Koska meillä on eri -ikäisiä viinejä, joille on annettu arvioita, voidaan viininmaistajien silmät sitoa ja tarjota heille sokkona juomista. Sitten katsotaan miten hyvin maistajat tunnistavat mitä juovat. Ja paljon tulokset korreloivat. Muitakin keinoja on, kuten tarjoaminen viiniä niin että pullo näkyy mutta sisällöt on vaihdettu ja katsotaan miten hyvin huijaus huomataan. Tulokset ovat olleet erikoisia, tosin eivät viininmaistajia kehuvalla tavalla.
Esimerkiksi ammattilaiset ovat kokeneet viinit hyvin erikoisesti ; Etiketti vaikuttaa ja sama viini saa aivan erilaiset arviot jos se tarjotaan eri pulloista. Eivätkä ekspertit osaa oikein erottaa punaviiniä ja karamellivärillä värjättyä valkoviiniä toisistaan. Itse asiassa viinien kohdalla luokittelun vaatimus ikään kuin luo luokittelua joka ei ole aistinelimissä vaan prosessoidaan mielikuvien mukaan aivoissa. Mutta toki viininmaistajat kykenevät erottelemaan jotakin. Viinien kypsyysikää voidaan erottaa sokkonakin. Tässä kuitenkin mukaan tulee "The Wine Trials" -kirjan mukainen tilanne ; On nimittäin havaittu että ekspertit pitävät maukkaina aivan eri viinejä kuin tavalliset ihmiset. Viininmaistajat selittävät tästä sen verran että tietyt viinilaadut vaativat totuttelua. Tavallinen ihminen voisi kuitenkin sanoa että viinien kohdalla kyseessä on normaalin makuaistin vääristely ja turmelemista, jonka jälkeen pahakin maistuu mielenkiintoiselta. (Mistä saa intoa katsomalla makuja viineistä. Kuvaus "tupakkalaatikko" tai "lanta" ei ole makuvivahteita jota voisi pitää erittyisen ihastuttavina.) Kun viineissä on kyse pilaantuneesta rypälemehusta, on muistettava se mikä kaikkia alkoholeja (paitsi absinttia) koskee. (Ei sitä sen maun takia juoda!)
Tämä on hyvä palauttaa lähettäjälle ja uskontoaiheeseen. Jumala -aistilta selvästi puuttuu testejä, connoisseurin aistintarkuutta selvästi voidaan arvioida. Uskonnossa taas on vain "itsearvioituja asiantuntijoita", joiden arvostus on korkeintaan seuraajien määrässä. (Totuus taas ei ole käsiäänestyskysymys.) Lisäksi viininmaistajia ja Jumalan ominaisuuksista tietäviä tuntuu yhdistävän tietty arvostuskupla, jossa palkkaa saadaan jostain suorituksesta joka esityksissä näyttää ihmeenomaiselta. Onnistuminen ja maine ovat perustelluudeltaan totaalisen eri sfääreissä. Lisäksi mukana on totuttamiselementti, joka on uskonnoissa aika kova. Maailmankuvaan kasvamista pidetään tärkeänä, ja hengellisen elämän katsotaan olevan parhaimmillaan kun sitä harjoittaa arjessa eikä vain harvoin. Tämä totuttaminen johtaa siihen että se, mikä totuttamisen jälkeen tuntuu hyvältä, luontevalta ja jopa itsestäänselvyydeltä ei välttämättä ole sellaista jota suunnilleen kukaan muu pitää sellaisena ; Tämä voi vihjata siihen että tämä asia ei olekaan niin ihanaa, vaan itse asiassa se on sen verran karmeaa että ilman työlästä totuttamista sen inhat sävyt olisivat karvaita ja epämiellyttäviä.
Tämä ei herätä perusteltua luottamusta pastoreihin ja muihin hengenmiehiin, vaan näyttäytyy enemmänkin vaatimuksena ja kehotuksena auktoriteetin sanaan uskomiseen heittäytymiseen ilman niitä perusteluja. Ja jos tilanne on todella tämä, miksi ihmeessä tehdä niitä perusteluja in first place. Sen kun unohtaa sanakikkailut ja lyö nyrkkiä pöytään ja huutaa että "tottele, kun sanon!"
"When we taste a wine, we aren't simply tasting the wine. This is because what we experience is not what we sense. Rather, experience is what happens when our senses are interpreted by our subjective brain, which brings to the moment its entire library of personal memories and idiosyncratic desires."
("The Frontal Cortex" - "The Subjectivity of Wine")
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti