"Takkiraudassa" oli blogaus otsikolla "Yksikään todellinen kristitty". Se analysoi mielekkäästi No True Scotsman -argumentaatiovirheen ja siihen viittaavien päättelyiden rakennetta käyttämällä esimerkkinä Breivikiä. Tätä kautta mietitään milloin voidaan sanoa onko joku kristitty vai eikö ole oikea kristitty
1: Taustalla on se, että Breivik kutsuu itseään kristityksi, ja jotkut tahot ovat kritisoineet että Breivik oli kristitty ja osa kristillisen perinteen jatkumoa. Monet kristityt ovat loukkaantuneet ja muistuttaneet että Breivik ei ollut todellinen kristitty. Ja tätä on muistetttu rinnastaa argumenttivirheeseen No True Scotsman. Tämä takkiraudan kirjoitus kyseenalaistaa tämän No True Scotsman -kohdan. Erimielinen dialogi on hauskaa, ja päätin osallistua tähän sepeämismyllyyn ja tämä blogaus onkin reaktion reaktio ties monenteen iteraatioon.
Analyysi kuvastaa mainiosti sitä, miten joskus voidaan sanoa että kyseessä on virheargumentti ja milloin ei. Asia tiivistyy siihen että "Silloin, kun B on A:n attribuutti (ominaisuus) joka ei vaikuta itse substanssiin, niin kyseessä on virhepäätelmä. Mutta jos B on A:n kriteeri (määritelmä) joka vaikuttaa siis substanssiin, niin tällöin päätelmä on validi." Näin esimerkiksi puukottava pasifisti on jotain josta voidaan sanoa että "ei ole todellinen pasifisti" -vaikka hän kuinka väittäisi itse olevansa pasifisti, koska pasifistin kriteeri on olla väkivallaton. Tämä rajaus onkin hyvä muistaa. Sillä jos näin ei olisi, ei kaksinaamaisuutta olisi oikein mahdollista olla. Joskus on perusteltua sanoa että joku on kaksinaismoralisti. Ja Takkirauta näyttää milloin se onnistuu.
Takkirauta jatkaa seuraavaksi Breivikin määrittelyä. Hänestä Breivik ei ole "todellinen kristitty" koska "Jokaisessa uskonnossa on joitakin perusdogmeja ja uskonkappaleita, joista ei tingitä ja jotka jokaisen uskovan on tunnustettava. Kristinuskossa sellaisina on yleisesti pidetty rakkauden kaksoiskäskyä, kultaista sääntöä, seitsemää Nooan lakia ja kymmentä käskyä. Kolminaisuusopin katsotaan sisältyvän ensimmäiseen käskyyn sillä perusteella, että elohim on kollektiivimuoto - maskuliinin monikko sanasta eloah. Kun tutkimme ABB:n toimintaa ja hänen lausuntojaan, niin voidaan helposti todeta, että hän on rikkonut kaikkia perusdogmeja vastaan."
Päätelmä näyttää varsin sujuvalta. Kuitenkin tosiasiassa asia on kaikkea muuta kuin noin yksinkertainen. Usein on vaikeaa sanoa mikä on attribuutti ja mikä on kriteeri. Otetaan esimerkiksi skottimies. Kuvitellaan että meillä on joku joka sanoo että "Jokainen skottimies käyttää kilttiä eikä sen alla mitään". Sitten tähän löytyy vastaesimerkkinä Edinburghilainen miespuolinen skotlannin kansalainen joka käyttää housuja ja alushousuja. Kriitikko voi sanoa että "Hän ei ole todellinen skotti". Tämä voidaan nähdä siten että hän korostaa että hänellä on ollut skottimiehestä eri määritelmä ; Hän viittaa sukupuolen ja kansalaisuuden sijasta historialliseen perinteeseen ja sitä kunnioittavaan.
Tilanne on argumenttivirhe riippuen siitä onko skottimies määritelty kansalaisuuden kautta, vai onko määritelmässä historiallinen ihannehahmo. Tämä taas riippuu siitä, mikä on sanan käyttötilanne. Tämä on siitä olennaista että filosofiassa termit määritellään usein erikseen kirjoitelman alussa, jotta monitulkintaisuutta voitaisiin poistaa. Näin tutkielmalle syntyy tietysti myös laajempi konsepti ja esimerkiksi skottimiestutkimus ei aina ole sellainen että sen voi liittää toiseen skottimiestutkimukseen, koska ensimmäisessä (esim tilastoja) on voitu hankkia skotlannin kansalaisilta joilla on penis ja toisessa on ollut "tosiskotit" jotka eivät ole sidottuja aikaan ja paikkaan ja kansallisuuteen vaan jotka vain kantavat kilttiä (miesminihame) - ja mahdollisesti soittavat säkkipilliä (muuten vaan pirullinen keksintö).
Tämä on hyvin yleinen asia. Esimerkiksi Suomessa asia on niin yleinen että on tarpeen puhua "miehistä" ja "tosimiehistä", joista jälkimmäinen kuvaa juuri sitä että tässä on jotain piirteitä joille voi löytää miehisiä sukupuolielimiä kantavista vastaesimerkkejä. Heidän vain kuvataan olevan "ei tosimiehiä". Rakenne on hyvin samantapainen kuin sanoa että "mies syö makkaraa, kannattaa kotia uskontoa ja isänmaata, ei laita hametta päälleen vaan menee armeijaan" ja kun tästä löytyy vastaesimerkkejä - Kuten eräs tuntemani lempinimellä "Andy" tunnettu tyyppi, joka todellakin rikkoo jokaista yllä olevaa kohtaa- sanotaan että hän "ei ole todellinen mies".
Kristillisyyden kohdalla ongelma on samanlainen. Takkirauta kiertää ongelman lyömällä kristillisyyden määritelmän lukkoon tavalla jossa korostuu teologinen korrektius ja dogmien seuraamisessa onnistuminen. Kuitenkin tämä lähestymistapa on kristillisyydessä aika kerettiläinen. Sillä kristillisyys korostaa yleisesti ottaen armon konseptin tärkeyttä. Armoa taas tarvitaan koska jokaisen ihmisen toimet ovat ristiriidassa jonkun säännön ja ohjeen kanssa.
Kristinusko itse asiassa korostaa syntisyyden käsitettä tavalla jossa joka ikisen ihmisen kerrotaan rikkovan käskyjä. Esimerkiksi Takkiraudan rakkauden kaksoiskäskyn rikkominen tapahtuu ihmisille usein, sitä tulee äryttyä ja rakkauskin unohtuu. Tässä mielessä todellisessa maailmassa ei olisi yhtään ainutta kristittyä. Tällöin on hyvä huomata, että moni kristitty loukkaantuu ja ottaa itseensä. He ovat kuitenkin rikkoneet rakkauden kaksoiskäskyä, joten he ovat ristiriidassa uskon perusdogmien kanssa. Silloin heidän ei tulisi ottaa opikseen koska he ovat nimikristittyjä eivätkä oikeita kristittyjä.
1: Mielenkiintoista kyllä, minet fundamentalistit ymmärtävät että maailmassa on vähän kristittyjä. He korostavat esimerkiksi että valtionkirkkomme ei ole muuta kuin nimikristillisyyttä koska sen parissa on naispappeja ja homoseksuaalejakin yritetään ymmärtää. He korostavat että nimikristillisyys ei riitä. He myös myöntävät olevansa syntisiä. Tätä kautta he myöntävät että he rikkovat tärkeitä normeja vastaan. Ero jota he korostavat on sisäinen, katumus. Ja tämän ongelma on se, että subjektiivinen ei ole objektiivista ; Se, katuuko Breivik tekoaan on Breivikin sisäinen tila on tavallaan "Hänen ja Jumalan välinen asia". Minä en voi tietää sitä, eikä takkirautakaan. Tätä kautta koko keskustelu "ei todellinen kristitty" -käsitteestä katoaa mahdottomuuteen. Ei ole perusteltua sanoa että "hän ei ole aito kristitty". Mutta ei myöskään että "hän on kristitty".
Tässä on toki lieventäviä näkemyksiä. Esimerkiksi monesti korostetaan vapaan valinnan ja aktiivisen synninteon roolia. Näin erotetaan tilanne jossa ihminen näkee vahingossa pornoa ja saa erektion siitä, että tämä tavoitteellisesti menee pornosivuille ja saa erektion. Kuitenkin tässä pornosivuille meneminen ei lopeta tekijän kristillisyyttä. Päin vastoin, hänet saatetaan syntisen kristityn määritteeseen ja sitten armokonsepti ja sen saavuttaminen ovat seuraavana kuvioissa. Toisin sanoen nämä lievennykset eivät ratkaise ongelmaa.
Samalla dogmien kohdalla on hyvä miettiä myös erehdyksen mahdollisuutta. Esimerkiksi kun keskustlein synnistä erään fundamentalistin kanssa kadulla, hän katsoi että Raamattua ei tarvitse osata ulkoa ja että sen normeja voi rikkoa olematta eikristitty. Ihminen voi hänestä luulla väärin, esimerkiksi että kristillisyys olisi homoseksuaalimyönteistä. Fundamentalistin mukaan Jumala ei pidä tätä tietämättömyyttä vakavana, sen sijaan tietoinen valehtelu asiasta on väärin. Tietämättömiä ei siksi tule tuomita vaan opettaa, eli kun virheeseen törmää, on ensin opetettava ja vasta toiston myötä ottaa vakavampia sävyjä. Tässä ajatuksessa oli minusta jotain hyvin kaunista. Ja se muistuttaa siitä että Breivikin normien rikkominen voi johtua kristillisyyden väärinymmärryksestä, eikä ristiriita tätäkään kautta tarkoittaisi eikristillisyyttä.
Toisin sanoen Takkirauta ei niin yksiselitteisessti kerrokaan että Breivik ei olisi kristitty, vaan että Breivik on syntinen. Kristitty voisi nähdä että Breivik on erehtynyt ja hairahtunut kristitty joka tarvitsee armoa. Kenties helvetilliset teot ansaitsevat helvetin ja Breivik tarvitsee armoa aivan helvetin paljon. Mutta näin asia voidaan silti nähdä. Breivikin kristillisyys ei siis kyseenalaistu niin yksiselitteisesti.
Ja kenties olennaisin asia on se, että kun teologinen korrektius kristillisyydessä johtaa siihen että maailmassa ei ole ollut Jeesuksen jälkeen yhtään "tosi kristittyä" - jokainen heistä on toiminut vähintään joskus ristiriidassa vähintään yhden tärkeän dogmin kanssa. Kuitenkin käytännössä kristillisyys ilmenee ihmisten kautta ; Nämä ihmiset jotka loukkaantuivat ja kokivat Breivikin kristillisyyden korostamisen henkilökohtaisesti koettuna leimakirveellä lyömisenä olivatkin sitä mieltä että he ovat kristittyjä. He voivat näin tehdä koska he ovat määritelleet kristillisyyden sosiologisesti. Silloin kristillisyys määrittyy sen kautta mitä he sanovat olevansa.
Asia on käytännössä niin, että vain sosiologinen määritelmä on tärkeä. Abstrakti kristillisyys ja sen liittäminen aiheeseen on turhaa, koska jos tarkoituksena on suojella yhteiskuntaa etsimällä korrelaatioita tiettyihin ihmisryhmiin, on luontevaa tarkastella esimerkiksi tahoja jotka "kutsuvat itseään kristityiksi" ja jotka liittyvät "jäseninä kristillisiin järjestöihin". Koska näitä, toisin kuin oikeaoppisuutta, voidaan valvoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti