Kirkossa rintamalinjoja jakaa monet asiat. Julkisuudessa naispappeusasia ja homoseksuaalien avioliittoon siunaaminen ovat kenties näkyvimpiä merkkejä tästä.Tässä on katsottavissa kahdenlaista kantaa;
1: On olemassa kanta, jonka mukaan kirkko on dogman instituutio. Kirkon on silloin oltava opillinen laitos, joka asettaa esimerkiksi normeja, käskyjä ja määräyksiä. Tässä näkemyksessä pappi joka haluaa siunata homoseksuaalin on hieman kuin jos kommunistipuolueen virkahenkilö olisi tunnettu pörssikeinottelija ; Tämänlaisella papilla aate ja toiminta ovat ristiriidassa keskenään. Tästä päästään siihen että virkahenkilö on kaksinaamainen, virka on vain rooli jota henkilö ei itse noudata. Tässä on lisänä pohjasävy että ihmisen pitäisi tehdä kuten opettaa. Etenkin jos esiintyy kirkon kaltaisessa laitoksessa.
2: Kirkko on asiakkaitaan palveleva laitos. Tällöin ajatellaan että kirkko on ihmisiä varten ja tätä kautta kirkon tulee myös muuttua ajan kanssa. Tällöin oppi ei ole ydin, vaan kirkon normien merkitys tiivistyy jonkinlaisiin iskulauseisiin ja pehmeisiin sanoihin, jotka ovat joko yleisinhimillisiä ja poistavat kristillisyyden omintakeiset normit tai joista voidaan joustaa tilanteen mukaan. Tällöin mukaan astuu mukaan myös aimo annos taloudellista ajattelua ; Miellyttämällä massoja saadaan paremmat jäsenmäärät ja mahdollistetaan olemassaolo tulevaisuudessakin.
On selvää, että vaikka kirkko esiintyy kovasti liberaalina kohdan 2 laitoksena, se on kuitenkin tosiasiassa pääasiassa kohtaa 1. Homoseksuaalien avioliitosta taistellaan koska avioliittorituaalin mahdollisuuden estäminen on tällä hetkellä vallitseva tila. Skismat naispappeuden puolella taas ovat kyllä muuttuneet, mutta normeihin ei sujahdeta kovin hyvin, eli monin paikoin kirkons sisällä toteutuvat käytänteet eroavat lakiin ja kirkon sääntöihin kirjatuista periaatteista.
1: Tämä on tärkeää ; Työpaikkakiusaamisen olemassaoloa ei kielletä katsomalla yrityksen viralliseen kantaan jossa kiusaamista ei sallita. On katsottava miten ihmiset tekevät. Apuna ajattelussa voi käyttää vaikka hyväntekeväisyystyössä tuttuun ihmisoikeuspuoleen ; Ensinnäkin on oltava oikeuksia, mutta niiden lisäksi tarvitaan oikeustietoisuus sekä kyky ilmoittaa ja saada mylly pyörimään jos oikeustietoisuus näyttää että oikeuksia rikotaan. Jos paketista puuttuu ysksikin kohta, systeemi ei vain toimi.
Onkin itse asiassa erikoista miten kirkon kuva sekä "vanhoillisella puolella" että "liberaalien puolella" on se, että kirkko on ajassa muuttuva. Vanhoilliset näkevät tämän opin turmelluksena ja liberaalit esittävät suvaitsevaa. Kuitenkin tosiasiat näyttävät muuta.
Oma kantani on, että meillä jokaisella on jonkinlainen oikeaoppisuuskäsitys, oikeustaju. Tätä kautta normien mukaisuus ei ole kirkkojen ja uskontojen yksinoikeus vaan yleisinhimillinen ilmiö. Siksi olenkin sitä mieltä että kirkon kannattaisi toimia siten että sen mainoskuva vastaisi sen sisäistä toimintaa
1: Se voi siis olla oppia seuraava instituutio joka on kiinnostunut oikeaoppisuudesta ja dogmasta. Silloin se voi vedota yleiseen oikeuteensa sulkea ulos ketä haluaaa. Tällöin kirkolla on tietysti oikeus syrjiä ketä haluaa. Eikä kenenkään yhteiskunnassa kirkon ulkopuolella tarvitse välittää tästä hittoakaan. Mitään oikeutta politiikkaan sekaantumiseen kirkkoauktoriteetilla ei olisi, koska elämme demokratiassa emmekä teokratiassa. Normiin nojaava systeemi erottaa itsensä ihmsisitä ja menettää tätä kauta mahtiaan demokraattisena päättäjänä ; Sillä on valtaa vain sitä kautta miten monta kannattajaa se vetää sisäänsä. Ja tosiasia on että jos säännöt kiinnostavat enemmän kuin ihmiset, käy kuten Jeesuksen ajan juutalaisille näytti monin paikoin käyneen : Fariseuksiin suhtaudutaan nuivasti ja Jeesus vetosi tähän ihmisissä olevana vastemielisyyden tunteeseen tarinoillaan ja vertauksillaan ja toimillaan.
2: Kirkko seuraa ihmisten haluja ja tätä kautta myöntää joustavansa normeista ja säännöistä. Jumalan tahdosta puhuminen instituution tekojen oikeuttajan olisi tällöin kenties kuitenkin syytä jättää vähemmälle.
Ja jos päädytään oikeaoppisuusjärjestelmän vetämiseen, niin unohdetaan tyystin saman tien kaikki "kansankirkon" kaltaiset iskusanat. Vain systeemiä 2 (oikeuksista oikeustietoisuuteen ja valittamisoikeuteen asti) seuraava voi kutsua itseään kansankirkoksi. Sitä ennen on vain rehellistä puhua valtionkirkosta. Tosin saman tien olisi selvästi hyvä huomata että kansankirkkous ei toteudu nykymaailmassa nykyhetkessä anyway.
Kuva on discosta. Yritin kuvata sillä jopa kasvottomiksi jäävien ihmismassojen liikehdintää, jotka voivat olla instituutiota tai sitä "Kansaa" jonka kirkko se kirkkoinstituutio yrittää sitten olla. Muuten kuvaus on tietysti aika huono, sillä kuvaa vaivaa valtava epäanalogia. Discoissa on viikonloppuisin selvästi paljon väkeä. Kirkoissa väkeä on paljon vain poikkeustilaisuuksissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti