Julistus on uskonnoissa mielenkiintoinen ilmiö. Se on usein vain jotain, joka on hieman kuten likimain mikä tahansa muukin mainonta ; Se ei tunnu kiinnostavalta, mutta sillä on kuitenkin jonkinlainen rooli ja vaikutus. Tähän aihepiiriin päädyttiin "Paholaisen Asianajaja" -blogin kommenttipuolella.
Usein julistusta perustellaan muutamalla teemalla :Sitä perustellaan usein uskovaisen autenttisella ilolla omasta uskosta ja että ihmisen ilo johtaa hänet jakamaan tämän tärkeän asian muiden kanssa. Uskonto on pelastamista varten, joten mukana on myös pyytetön auttamishalu, joka yltää pelkän normaalin innostuksen ylitse. Sen lisäksi julistus nähdään todellakin mainontana, jonain joka muistuttaa uskonnon olemassaolosta ja saa ihmiset harkitsemaan sitä. Lisäksi on tiedostamisen henki jota "Paholaisen asianajajan" puolella kuvattiin seuraavasti "Kirjat ja vakuuttavat sanat (uskonnonfilosofia, apologetiikka) voivat tehdä kuitenkin kristillisestä maailmankatsomuksesta erään relevantin vaihtoehdon, varsinkin meidän sekulaarissa ajassamme. Vasta kun henkilö pitää kristinuskoa relevanttina vaihtoehtona, on hän valmis vastaanottamaan nämä "uskonnolliset kokemukset"."
En toki ole kyseenalaistamassa uskovaisten pyyteetöntä asennetta ja pelastushalua. Muihin puoliin sen sijaan löytyykin sitten kaikenlaista.
Tässä kritiikkinä tulee yleensä se, että julistajille "nyrpistetään nenää" - Kuten blogissa kommentoitiin "julistustyön hämmennys tuo mieleen myyjät, verkostomarkkinoijat, VHH-dieettien jne ihmedieettien markkinoijat ja intoilijat. Hekin nostavat läheisissä vaivautuneisuuden tunteita ja heitä verrataan uskovaisiin, mikä myös laskee/osoittaa uskovaisten julistustyön arvoa keskuudessamme" Tämä onkin se ydinasia, joka vaikuttaa hyvin monella tavalla. Uskovaiset myös aika usein itse viittaavat tähän nyreyteen ja pitävät sitä epäkunnioittavana ja jonain jota tulisi vaihtaa avomielisyyteen. He esimerkiksi kertovat että julistaminen ja avoin uskovaisuus kohtaa vastentahtoisuutta ja väistelyä, toisin kuin monet muut aiheet:
1: Julistus ei ole mainontaa samaan tapaan kuin vaikkapa karkkibrändien esittely. Kun menemme kauppaan ja siellä on esillä karkkia, meidän alkaa tekemään mieli karkkia ja valitsemme silloin mieluummin tutun. Uskonnossa mainos ja tuote on olennaisesti sama. Ei synny tilannetta jossa uskontoa yht'äkkiä alkaa tekemään mieli ja sitten sitä marssii lähimmälle katujulistajalle. Aivan kuten ei käy niin että meidän mielemme alkaisi yht'äkkiä tekemään mieli karkkia ja sitten menisimme katsomaan karkkimainoksia. Uskonto ja julistaminen ei luo tarvetta uskoa, se ainoastaan täyttää jo olemassaolevan tarpeen.
2: Tiedostaminen ei itse asiassa ole uskontojen kohdalla kovinkaan olennaista. Sillä meillä on yllättävän hyvät tiedot. Tämä näkyy kun katsoin televisiosta dokumenttia jossa käsiteltiin huumorintekoa. Siinä kuvattiin taustoituksen tarvetta ; Populaareista aiheista on helppo kirjoittaa koska ne on taustoitettu ihmisille jo valmiiksi. Tanssimisesta tehdyt vitsit vaativat helpommin enemmän selitystä ja alustusta. Uskontoasioihin taas ei tarvita juuri lainkaan alustusta, koska asia on ihmisille hyvin tuttu. Siksi kun joku kysyy "oletko kuullut Jeesuksesta?" niin kysymys ei ole kovin järkevä. Kukaan ei sano että "en". Yleensä tietoa on sen sijaan mallia "enemmän kuin ehkä haluaisin".
3: Julistus herättää hämminkiä ja se on keskivertoihmiselle hyvin etäännyttävä kokemus. Julistus näyttäytyy hyvin helposti hihhulointina. "Yrittääkö toi käännyttää mua" nähdään omaan itseen liittyvänä identiteetinmurtamis ja vaihtamisyrityksenä hyvinkin helposti. Tämä tarkoittaa sitä että julistus ei suinkaan tuo uskontoa miellyttäväksi ja helpommin lähestyttäväksi. Jos kyseessä on suosionlisäys normaalien ihmisten parissa, se ei onnistu. Jos mainonta toimii, kyseessä olisi siis epäonnistunut mainoskampanja. Vaikka ihmisiä kenties voidaan suggeroida tunkemalla heille lappua postilaatikkoon, väläyksiä telkkariin ... niin tämä ei selvästi ole se tapa.
4: Boyeriläisittäin julistus voidaankin sen sijaan nähdä nimen omaan sen kautta että tämä muiden nyreys on merkki vaikeuksista joita ihminen kokee tukiessaan omien piiriä. Näin julistus on statuksenkorotussuorite. Tässä ei toki haeta statusta "keskivertoihmisen silmissä", he eivät ole ydin. Julistuksessa koettu vaikeus (joko aggressiivisuus tai pelkkä ignoraation tuottama tylsyys ovat vaivoja) he näyttävät muille uskovaisille sitoutumisensa. Tämä tuo heille kunniaa ja arvostusta. Ahkeria julistajia katsotaan ylöspäin, koska he ahkerasti tekevät töitä Tärkeän Sanan Eteen.
Julistus voidaan nähdä aivan muuta kautta, kuin mitä aluksi näyttää. Mainonnan sijasta kysymys onkin enemmän olemassaolevien jäsenten sitouttamisesta. Sekä siitä että löydetään ne tyypit jotka ovat alttiita. Tämä itse asiassa sopii yhteen julistajien parissa yleisen etsikkoaikakäsityksen kanssa. Siinä nähdään että ihmisillä on herkkyysaika, jolloin hän ottaa julistamisen vastaan. Tämän takana onkin luultavasti jonkinnäköinen kokemus siitä miten ihmiset oikeasti toimivat. Ahkera julistaminen on tuottanut yritystä ja erehtystä, joka kyllä taatusti valottaa jotain ihmisen lajityypillisestä psykologiasta.
Julistaminen voidaankin nähdä siten, että sillä nimen omaan karkotetaan kaikki ne ihmiset jotka eivät ole helposti alistuvia uskonnollisen identiteetinmuutosmylläkän vaatimille toimille ja toimenpiteille. Toisin sanoen julistus herättää, ei keskivertoihmisen, vaan helposti kääntyvien ihmisten, huomion. Näin julistaja itse asiassa nappaa mukaansa ne ihmiset jotka ovat tehokkaasti muunnettavissa uskovaisiksi tiettyjen psykologisten kikkojen kautta.
Tästä saadaan apuja aivopesun kautta. Streatfeildin "Brainwash" -kirjan mukaan prosessi toimii kolmivaiheisesti (1) Ensin rikotaan ihmisen vanhan identiteetin eheys (2) Uusi identiteetti syötetään ja opetetaan (3) uutta identiteettiä vahvistetaan. Tästä lähtökohdasta julistaja houkuttelee horjuvia ihmisiä, ja esimerkiksi seuran avulla opettaa ja vahvistaa uuden toimintamallin, joka antaa ihmiselle esimeriksi seuraan hyväksymisen tunteen. Uskovaisten ei tarvitse tietysti tehdä särkemistä (se ei ole edes relevantti vaihtoehto, en usko että kukaan uskovainen lähtisi tämänlaiseen) sillä elämä osaa kyllä särkeä ihan ilman uskovaisten apua. Kolmivaiheinen prosessi käydään silti läpi.
Uskovaiset julistajat kertovat aika usein dramaattisista tapahtumista jotka ovat ajaneet heidät uskoon. ~ Nämä ovat toki tehokkaita kääntymiskertomuksia. Jos on ennen ollut pinnallista elämää, voi esittää että tuntee materialistisen elämänmenon, eli tuntee vastustajansa. Jos on miltei romahtanut huumeisiin, voi kertoa miten uskonelämä eheyttää. Ja jos on meinannut kuolla syöpään ja sitten parantunut, niin saa ihmeparanemiskertomuksen. Nämä ovat mielenkiintoisia tarinoina. Olisi kuitenkin hieman erikoista uskoa että kaikki nämä tarinat olisivat valehtelua ja tietoista huijausta (toki niitäkin löytyy). Liioittelua ja väärintulkintojakin löytyy (esimerkiksi aika usein itsekseen parantuvan taudin, kuten tiettyjen hepatiitin muotojen, katoaminen ei ole ihme) on tietysti olemassa. ~ Mutta aivopesun kolmivaihe sen sijaan ennustaa, että useilla julistajilla todennäköisesti itse asiassa on aika dramaattinen elämänhistoria, eli yllättävän harva heistä valehtelee. (Kyllä, se olen juuri minä kaikista maailman ihmisistä joka väitän näin!) Valitettavasti tämä kertoo myös siitä, että ilman vastaavia dramaattisia omakohtaisia vaiheita julistustyö ei hevin kanna hedelmää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti