"Ei pidä sekoittaa mekanismia ja suunnittelua"

Larry Moran saamastaan erikoisesta reaktiosta. Hän oli ihmetellyt miten Intelligent Designin kannattajat eivät ota neutraaliteoriaa huomioon kritiikeissään. Hehän aina moittivat evoluutiota kuvaten sen mutaation ja luonnonvalinnan kombinaatioksi ja vain täksi. ID -sloganhan asiaan on peräti "We are skeptical of claims for the ability of random mutation and natural selection to account for the complexity of life. Careful examination of the evidence for Darwinian theory should be encouraged." Tämä on hämmentävää sillä jopa sellaiset "arkkiadaptationistit" kuin Dawkins ja Coyne tunnustavat geneettisen ajautumisen ja muut neutraaliteorian mekanismit. Tässä kohden keskustelunaiheena on enemmänkin voimakkuusasteet, mittakaava. Moran kutsuukin tilannetta perustellusti joskin epäkohteliaasti muotoillen "The reason this is so upsetting is that the IDiots know full well that the complexity of life is due to far more than just mutation + selection. They also know that evolutionary biologists have been "examining" Darwinian theory for a century and have decided that it is not sufficient to account for evolution. The obvious question is: are IDiots stupid or liars, or both?" Tämä oli luonnollisesti saanut jonkinlaisia reaktioita. ID -puoli oli vastannut hänelle

"1. Dr. Moran fails to understand that ID is not inherently at war with every possible theory of evolution, or evolutionary biology as a whole. The fact that the ID movement doesn’t address your favorite part of evolution probably means that this part of evolutionary biology does not confuse mechanism and design.
2. Dr. Moran fails to understand that the shift of evolutionary biology away from Darwinian mechanisms shows that ID and its proponents were correct. ID was the one to predict this move, while everyone else was hailing Darwinism as the highest point of evolutionary biology. Darwinism is no longer the pivotal feature of evolutionary biology, thus ID was correct.
3. Dr. Moran fails to understand the different roles that different theories of evolution play, and why they are important. Genetic drift and neutral theory are not theories of the origin of complex adaptation, thus, they do not function as design substitutes like Darwinism does. They are theories of what happens to the organism after the design. These fail, too, when stretched beyond their bounds to become design substitutes, but that happens much more rarely. Many design opponents tend to agree with ID’ers assessments of this possibility."

Vastaus on monella tavalla asenteellinen ja absurdi samanaikaisesti. Vastaan lyhyesti numeroiden vastauksen samalla numerolla millä vastaus on annettu.
1. Ensinnäkin vastauksessa korostettiin että neutraaliteoria ei sekoittaisi mekanismia designiin. Syynä on varmastikin se, että ID on hyvin fiksoitunut funktionaalisuuden selittämisen korostamiseen. Heistä vain se mikä selittää luonnon hienosäädön voi uhata heidän teoriaansa. Tässä mielessä on ymmärrettävää että ID ei suoraan koe neutraalien ominaisuuksien heilahtelua uhaksi omalle näkemykselleen.
   1.1: Valitettavasti neutraaliteorian mallit kuitenkin iskevät juuri tälle alueelle. Sillä ID:tä voi uhata "ei oikeasti pahan ongelman kautta, vaikka siltä tuntuukin". Sen parissa on helpompi korostaa sitä että luonnossa on virheellisyyksiä joita evoluutioteoria ennustaa. Näin ollen ID:n moittimiset siitä että erilaiset surkastumat olisivat evoluutioteorian kannattajille yhtä ongelmallisia kuin ID:n kannattajille ovat väärässä. ID on joutunut tässä harjoittamaan omituista strategiaansa jossa surkastumat ovat toisaalta epäolennaisia koska ID ei tarkoita täydellistä suunnittelua. Joten ne eivät voi olla ongelma ollenkaan. Mutta kuitenkin kristittyjä faneja on pakko rapsutella niin että keksitään selityksiä sille miksi tosiasiassa surkastumilla onkin funktio ja ne eivät siksi ole oikeasti surkastumia. Jonka jälkeen ne ovat tärkeitä ID:n todisteita-
   1.2: Toisaalta ID on sitoutunut liikkeenä yllättävän vahvasti ajatukseen jossa DNA:ssa on pelkästään funktionaalisia osia. Kaikki se mitä he kutsuvat "roska-DNA:ksi" on heistä vain jotain jonka funktiota ei ole vielä keksitty. (Ja jos sitä ei ole keksitty, niin se keksitään tulevaisuudessa. Asenne josta he moittivat evolutionisteja mielellään.) Ja Neutraaliteoria on siitä ikävä että sen mekanismit määrittävät rajoja funktionaalisten geenien määrälle. Ei ole väliä onko neutraaliteoria tapahtunut "Designin jälkeen vai ei", sillä jos sen konseptit ovat tosia, DNA on väistämättä täynnä tilke-dna:ta. Tämän luulisi olevan hyvin keskeinen ID -motiivi kritisoida neutraaliteoriaa. Mutta he eivät tee tätä koska he eivät tosiasiassa ymmärrä evoluutiota kovin hyvin. Mielikuva neutraaliteoriasta ei tunnu uhkaavalta, eikä populaari-ihmiset usein tunne kuin luonnonvalinnan ja mutaation käsitteet (ja nekin vähän sinne päin), joten tälläisten asioiden kritiikki ei olisi PR -taktista. Moni voisi ahdistua kun on liikaa vaikeita konsepteja ja tieteelliseltä kuulostavia termejä darwinistisatanistien puolella.
  1.3: Tosiasiassa neutraalien mutaatioiden kasautumista on käytetty argumentaationa joilla selitetään ID:n konsepteja. Behen palautumaton kompleksisuus on tästä malliesimerkki. Eli tosiasiassa neutraaliteorian tarjoamat geenialleelien yleistymiset toimivat kanavina uudenlaisille ominaisuuksille. Se mitä evoluutio ei voisi tuottaa muuttuukin joksikin jota se nimenomaan voi tuottaa. Joten neutraaliteorian kritiikki olisi oleellista jotta voitaisiin suojella ID:n rakasta konseptia jota se pitää evoluutiokritiikkinsä kovimpana ytimenä. Behen perusongelma onkin tässä ollut se, että hänen päällään on tonni multaa. Hän on päätynyt laskemaan neutraaleja mutaatioita hyvin erikoisella tavalla. Nimittäin siten että hän ottaa valmiin tuotoksen ja arvailee todennäköisyyksiä sille miten vaikeasti juuri tämä yksi tietty piirre syntyy eikä jotain muuta. Tämä on erikoista sillä hän laskee kuin asian pitäisi syntyä sattumalta. Mutta jos pitää päästä yhteen tiettyyn lopputulokseen, väitetään että lopputuloksessa ei voisi olla variointia. (Jos pelaa lottoa, ei voi vaatia että voittaja selittää että miksi juuri hän on voittanut eikä jokin muu, se vaatisi oletuksen siitä että lotossa huijataan niin että kukaan muu ei voisi voittaa.) Behen pitäisi arvioida todennäköisyys sille miten todennäköisesti jokin yhtä todennäköinen syntyisi. Juha Leinivaaralla on tähän hauska vertaus siitä miten "apina rakentaa auton".
     1.3.1: Tämä sama ongelma oli toki myös Dembskin CSI -informaatioon liittyvässä universaalissa todennäköisyysrajassa (10¹⁵⁰) jonka hän laski kertomalla näkyvän universumin hiukkasten määrän näkyvän universumin pyörimällä ajalla (alkeishiukkasten reaktioajalla arvioiden). Hän esitti että jos jokin noin epätodennäköinen syntyisi itsestään niin se olisi mahdotonta. Ja ID -piirien henki on latistunut siihen että tämä tarkoittaa että käytännössä niin epätodennäköinen että on "mahdoton". Muistan huvittuneeni kun eräs Diplomi-Insinöörituttuni näki kaavan tietämättä mitä varten se oli tehty. Hän kertoi suunnilleen sen, että "Tuon kaavan mukaan näkyvässä universumissa, joka on fyysikoiden mukaan pienempi kuin koko universumi, 50% tuon todennäköisyyden asioista tapahtuvat itsestään." Eli jos löydämme noin kompleksisen niin ei nimenomaan pidä ihmetellä, koska pelkkä sattuma tuottaisi tuollaisia niin että puolet niistä toteutuisi.
2. Motoo Kimura esitti neutraaliteorian ajatuksen jo vuonna 1968. ID on myöhempi innovaatio. Itse asiassa ID osoittaa tässä miten jäljessä se on evoluution ymmärtämisessä. On hyvin vaikeaa nähdä millä logiikalla naturalististen teorioiden kehittyminen muutoinkaan kertoo että ID on oikeassa. Se, että "Darwin ei tiennyt kaikkea" ei tarkoita että yliluonnollinen selitys olisi tosi. Logiikka on sama kuin selittäisi että se, että Newtonin vanha hyvä fysiikka korjattiin tätä tarkemmalla suhteellisuusteorialla tarkoittaisi sitä että ne jotka ovat korostaneet luonnon yliluonnollisuutta ja fysiikan kaavamaisten selitystapojen heikkouden ovat olleet koko ajan oikeassa. Tuollaisia argumentteja heittävien parista minä en hae neuvoa. Paitsi ehkä jos haluan tietää millä huumeella saa pään nopeasti ja pahasti todella todella sekaisin.
3. Kolmas kohta ei itse asiassa ole edes uusi kohta. Se on käytännössä uudelleen muotoiltu ensimmäinen kohta. Argumenttien määrä ei kasva tämänlaisella redundanssilla.

Mieleeni tuli analogia.

Satuin miettimään näitä katsellessani erästä arkeoloaa koskevaa dokumenttiohjelmaa maksutelevisiosta. Siinä käytiin läpi Clovisin ihmisiin liittyviä asioita. Kykenin kuvittelemaan mieleeni nuoren maan kreationistin moittimaan dokumenttia. Kykenen tekemään tämän sillä olisin itse asiassa taitavampi kreationisti kuin moni ns. ammattikreationisti
1: Etenkin Suomessa ongelmana näyttää olevan se, että kreationistipiirit YECistä ID:hen (osittain siksi että nämä koostuvat suuressa määrin samoista tyypeistä) tarjoavat huononnettua kreationismia. He ovat lukeneet ulkomaalaisten kirjoittamia kirjoja ja yrittävät aukaista ja popularisoida näiden ideoita suomen kielellä. He eivät kehitä argumentteja eteenpäin, he toistavat niitä. Ja peräti tavalla jossa he tekevät niistä yksinkertaisempia ymmärtää. Tämä tehdään usein sisällön tarkkuuden kustannuksella. Lisäksi useat kreationistit ovat vakiohahmoja jotka ovat olleet kuvioissa kymmeniä vuosia. He eivät ole korjanneet vanhoja virheitään vaan enemmänkin toistavat niitä. ID -piirissä hahmot eivät ole konventionalisoituneet vanhoihin virheisiinsä samalla tavalla. Osittain juuri siksi että siellä ID keräsi nuoria uusia uskovaisia sen sijaan että vanhan polven YECit olisivat kääntäneet takkinsa opportunistisesti. Kuten Suomessa kävi.

Ohjelmassa oli yksi kallo. Se oli ihmisen kallo. Se oli hautautuneena maahan. Arkeologit laskivat kerrostumia. Näin he saivat arvion siitä millä ajalla kallo on maahan hautautuneena. Katsojakin näki kerrokset maassa omin silmin. Kun ne osuivat suunnilleen siihen aikaan mihin Clovisin ihmiset, tulkittiin että tulos oli uskottava. - Tässä YEC kreationisti tunnistaa klassikon ; He korostavat kehäpäätelmäargumenttia. Kerrostuman vanhuus varmistetaan sen mukaan mitä siitä löytyy. Ja toisaalta kallo ajoitetaan tämän saman kerroksen mukaan.

Koska kallo oli itse asiassa hieman syvemmällä kuin on totuttu, tämä olisi haastanut Clovis -teorian. Siksi siihen oltiin skeptisiä. Ajateltiin laskuvirhettä. YEC näkee maailmankuvan sokeuttavan. Että selvästi tuo osoittaa että kerroksien arviointi on mielivaltaista. Koko ajatus pitäisi siksi kumota.

Kallosta otettiinkin DNA:ta ja hiiliajoitus. YEC ei pidä näitä ajoituksia luotettavina, niissä on epävarmuutta. Siksi ajoitukset eivät merkitse mitään. Epäpätevää, epäpätevää, epäpätevää. Kreationisti nyökyttelee että ainut tapa tietää menneisyydestä on nähdä itse, että ajassa taaksepäin ei voi tehdä tiedettä kuin kirkonkirjojen ja luotettavien silminnäkijöiden avulla.

Kiinnostavaa kuitenkin on se, että hiiliajoituksen olisi sovittava hyvin tarkasti siihen samaan ikään mihin ne kerrostumat viittaavat. Asiaa mutkisti sekin että tosiasiassa kerros ei ole jokin jossa on vain yksi asia. Samassa kerroksessa voi olla muitakin eliöitä. Jos kerros ajoitetaan ihmiskallon avulla tiettyyn aikaan, niin miksi samasta kerroksesta löytyy mammutteja joita ajoitetaan samaan aikaan. Mutta ei tyrannosauruksia joiden ajatellaan olevan eri ajoilla. Jos kerroksilla ajoittaminen on mielivaltaista, näin tulisi tapahtua. Mutta näin ei tapahdu.

Tosiasiassa kreationistien ongelmana on se, että he yrittävät voittaa taisteluita. YEC omistaa kritiikit jokaista yksittäistä koetta kohtaan. Mutta suuremmassa kontekstissa niissä ei ole mitään järkeä. Jos katsoo tutkimuskokonaisuutta on selvää että argumentit ovat väärässä. Jos ajoitusmenetelmät olisivat epäluotettavia niin ne tuottaisivat mitä vai tuloksia eivätkä ne osuisi niihin kerroksiin ja kalloihin. Tosiasiassa kallojen avulla voidaan arvioida kerroksia vain sen vuoksi että ne sattuvat olemaan käytännössä aina näillä tietyillä kerroksilla eivätkä muilla. Näitä testaillaan ristiin. Se, että kaikki eri huonot menetelmät muka vain sattumalta antaisivat toisiaan tukevia tuloksia on hyvin hyvin epäuskottavaa. Kreationistit itse vetoavat usein epätodennäköisyyksiin tavalla joka vihjaa että heidän olisi ikään kuin vähän pakko ymmärtää miksi.

Mutta he eivät tee tätä. Siksi kreationistit taistelevat yksityiskohdista näkemättä kokonaisuutta. Tässä saattaa sitten jäädä huomaamatta vaikkapa neutraaliteorian vaikutus luonnonvalinnan ja sattuman kanssa yhdessä. Tai se että ajoituksen epäluotattavuus on oikeasti luottamusväli. Ja kun montaa mekanismia käytetään rinnakkain, kokonaisuus kalibroidaan yllättävän eksaktiksi. Ja sitten he ihmettelevät miksi me kutsumme heitä IDiooteiksi...

Torpataan mieli

Mikael Torppa kirjoitti blogiinsa ajatuksen siitä että ateistit olisivat salakuljettaneet kristillisiä ajatuksia ideologiaansa. Otsikoksikin tuli "Vapaa-ajattelun perusta on Raamatussa". Ydinmehu tiivistyy lauseeseen "Vapaan tahdon perusta on Raamatussa ja tämä Raamatun ilmoitus ihmisenluonteesta vastaa todellisuutta ja jokapäiväistä kokemusmaailmaamme. Usko ihmiseen Jumalan kuvaksi luotuna olentona on perusta uskolle ihmisen järjellisyyteen ja moraaliseen vapauteen. Materialistitkin joutuvat lainaamaan kristinuskosta käsityksen ihmisen järjellisyydestä - tahdon vapaudesta ja moraalista sillä darwinistinen materialismi ei anna järkiperäisiä syitä näille todellisuudessa havaittavissa oleville asioille." Torpan ajatukset ovat varsin yleisiä. Mutta kovin syvää osaamista niihin on vaikeaa liittää.

Johdonmukaisuusongelma.

Ensimmäinen ja näkyvin asia on siinä että Torppa ei ole lausunnoissaan johdonmukainen. Sillä loppulausuma on koherentti ja missään nimessä mielekäs jos ja vain jos vapaa-ajattelijat uskovat vapaaseen tahtoon. Muta toisaalta Torppa nimenomaan väittää että vapaan tahdon kieltäminen olisi oleellinen osa naturalismia. "Tällaisen todellisuuskäsityksen mukaan ei voi siis olla syntiä ja ihmisen ajatukset ja teot ovat vain hänen luontainen ominaisuus joita ei ole valittu ja joita ei voi muuttaa. Tämän vuoksi materialistit vastustavat suuresti esimerkiksi homoseksuaalisuutta synnin valintana." Jos naturalistit eivät usko vapaaseen tahtoon he eivät lainaa yhtään mitään kristityiltä eikä heillä ole mitään ongelmiakaan. Jos he kieltävät vapaan tahdon eivät he koe ongelmaksi sitä että he eivät sitä voisi selittää.

Siksi olisikin mielenkiintoista tietää että materialistit ovat inkompatibilisteja tai muuten vapaata tahtoa kiistäviä. "Massachusettsin teknillisen korkeakoulun (MIT) professori Steven Pinker sanoo että "ihmismieli on vain monimutkainen tietokone"." ... "Materialisti Richard Dawkins onkin sanonut että olemme "robotteja jotka on sokeasti ohjelmoitu säilyttämään itsekkäät molekyylit jotka tunnetaan geenien nimellä"." ... "Evoluutiopsykologi Adrian Rainen mukaan käyttäytymisemme ei ole pohjimmiltaan muuta kuin biologiaa. Tässä valossa materialistisen maailmankuvan mukaan mitään todellista oikeaa ja väärää (moraalia) ei voisi olla olemassakaan koska ihmiset olisivat vain sellaisia miksi luonnonvalinta on heidät sattumalta kehittänyt ja ohjelmoinut." niin miten niin he lainaavat kristillistä käsitystä vapaasta tahdosta? (luonnonvalinta ei ole perustaltaan satunnainen, mutaatio on. Torppa ei siis osaa edes luonnonvalinnan perusteita, joten asiantuntemattomuuden syvyys mielenfilosifiassa ei yllätä. Dunning-Kruger -efekti selittää loput luennointitarpeesta.)

Tämä sisäinen ristiriita tuhoaa argumentatiivisesti koko Torpan ajatuksen sisällän. Toki ymmärrän että hänen yrityksenään on vedota siihen että vapaa tahto ei sovi "naturalismiin". Mutta kun hän lainaa tähän "naturalistien" lausuntoja, niin hän ei voi todistaa konseptien lainaamista jos ne päinvastoin osoittavat että "naturalistit" hylkäävät tämän kristittyjen esityksen. Tämäntasoinen sekoilu kertoo siitä että mielenfilosofian osaamattomuuden lisäksi Torpalla on syviä vaikeuksia arguementoinnin koherenssin ja tätä kautta yleisen loogisuutensa kanssa. Jo tämä yksinään riittää kumoamaan Torpan argumentoinnin, korjaan, yrityksen argumentoida.

But it got worse.

Lisäksi Torpan tapa käsitellä mielenfilosofiaa on varsin omituinen. Hän ei esimerkiksi käsittele ns kompatibilismia. Tämä on hyvin hämmentävää, sillä se on hyvin suosittu mielenfilosofinen suuntaus. Ja se itse asiassa on koherentti naturalismin kanssa. Sen ytimessä on yleisesti ottaen se että vapaata tahtoa määritellään hieman eri tavalla kuin tavallisesti. Mutta tässä on kysymys vapaan tahdon määritelmästä. Jos kysytään onko vapaata tahtoa, niin tämän kanta on nimenomaan se, että vapaa tahto on ja se on täysin yhteensopiva jopa deterministisen maailmankuvan kanssa.

Tässä mielessä onkin surullista todeta Torpan itse asiassa käyttäneen lähteenään lähinnä Tapio Puolimatkan "Viisauden ja tiedon aarteet Kristuksessa" -kirjaa. And philosopher of mind Puolimatka is not. Voidaan itse asiassa sanoa Puolimatkan sortuvan samaan filosofiseen virheeseen kuin mihin hän on sortunut Alvin Plantingan kohdalla. Todistushan ei koske enää sitä että onko vapaa tahto missään määrin mahdollinen jos naturalismi on tosi. Siinä ytimessä on se, että jos kristitty saa siirtää kristittyjen perusoletuksia vapaasta tahdosta ja sen luonteesta niin ne eivät ole yhteensopivia naturalismin kanssa. Joka on aivan eri asia. On nimittäin aivan eri asia väittää että tietty näkemys vapasta tahdosta sopii vaikeasti yhteen naturalismin kanssa kuin että kaikki. Puolimatka kritisoi partikulaaria naturalismia, kristittyjen ehdoilla, ja sitten pelleilee että se että naturalistit ovat ristiriidassa teistien premissien kanssa että tämä olisi mikään ongelma ainoallekaan naturalistien oikeasti kannattamalle näkemykselle. Toki asia on ymmärrettävää. Onhan samaa sotkua tehty objektiivisen moraalinkin kanssa. ; Karkeasti henkenä on se, että objektiivinen moraali ja moraalittomuus sidotaan "syntiin" tai muuhun teologiseen ja sitten ihmetellään että tämän yhteensopimattomuus naturalismin kanssa olisi ongelma. Kuitenkin esimerkiksi Sam Harrisin tapa määritellä moraali johtaa siihen että se on täysin koherentti naturalismin kanssa. Tämä ei toki ole kristittyjen "platonistista moraalia", mutta se on kuitenkin pysyvää ja objektiivista sanan empiirisessä mielessä. (Se onko tämä määritelmä tosi on sitten eri asia. Mutta niinpä kristitytkin nojaavat siihen että he olettavat mitä objektiivinen moraali on ja minkälainen metafysiikka sen takana on.)

Lisäksi Torpan ja Puolimatkan käsitystä voikin lähestyä mielenkiintoisesti ottamalla esiin hienon tieteenfilosofisen mielenfilosofiateoksen jota voi ostaa mistä tahansa hyvin varustetusta kirjakaupasta. "The MIT pressin" kautta julkaistu Mark Balaguerin "Free Will as an Open Scientific Problem" nimittäin tarkasti ottaen tekee sitä mitä Torppa ei ole tehnyt. Hän nimittäin käsittelee vapaan tahdon olemassaoloa ongelmana johon tiede voisi vastata kyllä tai ei. Hän on siitä kiinnostava että hän ohittaa edellämainitsemani kompatibilismin ja lähestyy asiaa hyvin klassisen vapaan tahdon mukaan (libertarian free will). Kirja on siitä kiinnostava että se selittää millä ehdoin naturalisti voisi sanoa että hänellä ei ole vapaata tahtoa ja millä ehdoin hän voi sanoa että hänellä on vapaa tahto. Molemmat nojaavat pelkästään luonnontieteellisiin konsepteihin. Argumentaatio on koherenttia. Mielenkiintoista on, että Balaguer ei ratkaise onglemaa vaan jättää sen toistaiseksi auki. "Whether human beings possess libertarian free will is a wide-open empirical question". Hän selittää millä ehdoin indeterminismi voisi ja milloin ei voisi johtaa vapaan tahdon olemassaoloon naturalistisessa ympäristössä. Ja milloin vapaa tahto olisi tietoisuuden luoma illuusio, narratiivinen konfabulaatio (jotka ovat neurologiassa tuttuja). Näin ollen naturalismi on ristiriidaton vapaan tahdon kanssa. Ja naturalismi on ristiriidaton vapaan tahdon poissaolon kanssa.
1: Torpan tapa käyttää "ei voi selittää" -käsitettä on sellaista sotkua joka on tyypillistä kreationisteille jotka eivät osaa pätkääkään tieteenfilosofiaa, kuten esimerkiksi selittämis -sanan merkitystä tieteessä. Selittäminenhän voi tarkoittaa sitä että (a) asia on ristiriidaton selitettävän piirteen kanssa (b) selittäjä selittää miksi asia on noin eikä jollain toisella tavalla. a -kohdassa piirteen olemassaolo falsifioi teorian koska se on ristiriidassa havaintojen kanssa. b -kohta taas kertoo että asia vaatii kenties lisätutkimusta. Torppa yrittää selvästi kumota sen että naturalistilla olisi vapaa tahto. Hän parhaimmillaan kuitenkin argumentoi että joillain naturalismin sisällä olevilla perusoletusseteillä on mahdollista olla uskomatta vapaaseen tahtoon. Joka on aivan eri asia.

Sekä vapaa tahto että sen puute ovat tällä hetkellä sopusoinnussa naturalismin kanssa, ja syynä on se että tietyt asian kannalta oleelliset kysymykset eivät ole vielä tiedossa. Ja kyse ei ole metafysiikasta vaan mittaustarkkuusasioista. Neuroneista tiedetään paljon mutta aivot eivät ole läpeensä selvitetyt. (Eli aivotutkimus ei ole muuttunut turhaksi. Tutkimuksen tehtävänähän ei ole etsiä tukea omalle maailmankuvalle, eli jotenkin argumentoida sen puolesta mitä jo nyt tiedetään. Vaan tuottaa tutkimusta joka tuottaa lisätietoa. Aivotutkimukselle voidaan siis rajata tutkimuskysymyksiä joihin voidaan saada vastauksia ja tätä kautta se on hedelmällinen.) Balaguer luottaa siihen että tarkempi käsitys aivojen toiminnan yksityiskohdista yhdessä fysiikan näkemysten kanssa riittää. Siksi ei ole ihme että naturalisteista löytyy esimerkiksi Jerry Coyne joka on jopa rasittavissa määrin inkompatibilisti. Selvästi Puolimatkalla ja Torpalla onkin ongelmana se, että heillä ei ole mielenfilosofian perusosiot kovin hyvässä hallinnassa.

Kognitiotieteen opinnoissa tuonlaisella johkaamisella ei olisi saanut edes yhtä kurssiosiota läpi. Jonkun tulisi kenties kertoa mielenfilosofeille että vapaan tahdon ongelma on ratkaistu lopullisesti ja että vaikka filosofeilla on niitä kohrentteja järjestelmiään julkaisuissa niin ne ovat väärin koska Puolimatka on "maikantutkinnollaan vittu pähittänyt teidät kaikki kahdella lauseella jotka ovat peräisin jokaisesta alkeellisesta esikurssilaisten megamogista".

But it got even worse.

Mutta lento ei riitä edes teologiaan. Sekään ei toimi. Kun Torppa esittää että "Raamatun syntiinlankeemus opetus todistaa sen että Luoja Jumala loi ihmiselle vapaan tahdon valita. Luoja Jumala antoi ihmiselle ohjeet (lain) jonka kautta Jumala ilmoitti miten ihmisen tulisi elää hyvää Jumalan tahdon mukaista elämää. Jumala ei kuitenkaan tehnyt ihmisestä konetta (robottia) joka ei voisi toimia vastoin ohjelmointiaan vaan Jumala antoi ihmiselle vapaan tahdon valita." olen siinä yhtä mieltä hänen kanssaan että kristitty voi uskoa vapaaseen tahtoon. Kuitenkin tässä ongelmana on se, että esimerkiksi Puolimatka monessa paikoin itsekin innolla lainaa Jean Calvinin näkemyksiä teologiasta. Ja Kalvinismissa ihmisillä ei ole vapaata tahtoa. Se kun sotisi Jumalan suvereniteettia vastaan. Päätökset ovat predestinoituja. Kalvinismissa ihminen ei ansaitse pelastusta edes sillä että hän itse valitsee uskon. Se, että Jumala käskee ja tätä ei totella ei ole sama kuin että valinta olisi vapaan tahdon mukainen. Jos Aatamilla oli aivot jotka estivät häntä tekemästä toisin. Predestinaatio kertookin että sielu ei ole sama kuin vapaa tahto. Ei "supernaturalismikaan" automaattisesti selitä tai johda mihinkään vapaaseen tahtoon.

Tämä ei tosin yllätä Torpan kommenteissa livahtaa muistutus siitä että menneisyyttä ei voi tutkia. "Were you there" -argumentin ongelmana on se, että Puolimatka ja monet muut kreationistit, mukaanlukien Torppa, korostavat usein sitä että maailmankuva ohjaa tiedettä ja tieteentekoa. Ja tässä tärkeänä osana on se, että tieteelle ei ole demarkaatiokriteereitä. Falsifioitavuus ja muut ovat "naturalistien maailmankuvallista peliä". Kuitenkin jo ajatus siitä että menneisyyttä ei voi tutkia jos ei ole itse ollut siellä on sellaisenaan demarkaatiokriteeri. Jatko-ongelmia tulee siitä että menneisyyden tuktimuksen ongelmaksi nähdään aina jonkinlainen "induktofobia". Ja kuitenkin Paleyn argumenttia voidaan sitten käyttää esimerkiksi Behen RC -laitteistossa vaikka se perustuu analogiaan joka taas on induktiivinen perustelurakenne. Johon ei siis voisi luottaa. Lisäongelmia tulee siitä että kreationistit kuitenkin luottavat historiantutkimukseen eli luottavat siihen että kirkonkirjoista voidaan selvittää tietoja 1500 -luvulta. Tätä tarvitaan myös koska Raamattu on kreationisteista "Jumalan itsensä silminnäkijätodistusta omista teoistaan". Eli vaikka Aatamia ei ollut luomisen ensimmäisenä päivänä läsnä, niin Jumala on kertonut tämän. Mutta mistä me tiedämme että jokin paperi on silminnäkijäkertomus jos emme ole olleet paikalla katsomassa? Voimmehan me nykyäänkin huijata päivämääriä ja valehdella silminnäkijyydestä. Lisäongelmia tulee myös siitä että Puolimatkan lujasti kannattama warrant -ajatus johon Torppakin viittaa aina kun esiin tulee että "naturalistit eivät voi tehdä tiedettä" - johtaa siihen että me voimme tietää hyvinkin luotettavasti maailmasta ja sen tapahtumista. Että ihmisen järki ja tiede selittää itse asiassa likimain kaiken. Tämä taas on täysin yhteensopimaton sen ajatuksen kanssa että ainoastaan silminnäkijyys on luotettavaa tutkimusta. Mutta toisaalta tämä tiedostetaan siinä määrin että harva kreationisti valittaa silminnäkijyyden puutetta silloin kun käsillä on propabilistinen argumentointi vaikkapa siitä miten evoluutio voi tai ei voi tuottaa jotain ja miten tämä voidaan falsifioida (=tietoa asioista joita ei voi tapahtua menneisyydessä). Ja jotka luottavat että antrooppinen periaate ja siihen läimityt pienet todennäköisyydet argumentoivat vahvasti Jumalan olemassaolon puolesta (=tietoa asioista joita on tapahtunut menneisyydessä). Tämä kreationistien sekamelska ei pidä sisällään mitään johdonmukaista. Se koostuu ns. domeenispesifeistä argumenteista joiden tehtävänä on tarjota ratkaisuja. Johdonmukaisuus ei kiinnosta, ja siksi kokonaisuus onkin syvästi ristiriitainen eli sellainen jota kukaan rationaalinen ihminen ei voi edes lähtökohtaisesti kannattaa.

Edellämainitussa Puolimatkan kirjassa onkin syvänä ongelmana se, että se on taannut itselleni että Puolimatka ei enää ole lainkaan filosofi. Aikaisemmissa kirjoissa on ollut paljon sellaista josta en ole pitänyt ja jota en ole nähnyt päteväksi argumentaatioksi. Mutta niissä on kuitenkin haettu filosofista otetta jossa on vaihtoehtojen pohdintaa. "Viisauden ja tiedon aarteet Kristuksessa" on selvästi sen suuntainen että sitä pitäisi kutsua enemmänkin jonkinlaiseksi kulttuuriteokseksi. Puolimatka on siinä enemmän klassisen kreationistisen maailmankuvan kannattajan yleisten tunteiden tulkki kuin mikään argumentoija.
1: Kirjassa paistaa läpi henki siitä kuin se olisi kirjoitettu siten että ensin on koottu kliseinen pitkäksivenytetty eiargumentoitu mielipidekirjoitus. Siinä on esitetty omia mielipiteitä jotka tässä tapauksessa sattuvat olemaan yleisiä nykyajan TV7 katsovien apologeetiikan ystävien parissa. Sitten teksti on muutettu jonkinlaiseksi osoitukseksi omasta lukeneisuudesta. Tämä on tehty siten että jos itse ollaan mieltä A, niin on etsitty lainaus jossa joku filosofi on ollut mieltä A. Ja tämä nimi mainiten on sitten muutettu lähteistetyksi väitteeksi. Menetelmässä ongelmana on se, että filosofia on äärimmäisen monenkirjava ja on selvää että lähes mitä tahansa mielipidettä vastaamaan saadaan joku kuuluisa filosofi. Näin ollen argumentaatiota ei tavallaan enää tehdä vaan lähteistykset ovat enemmänkin sitä että omat näkemykset yritetään sitoa eri perinteisiin. Lopputuloksena saattaakin olla se että yhdessä paikassa otetaan kalvinistista käsitystä vaativa vakaumuskokemus ja sitten myöhemmin ihmiskuvaa muutetaan sellaiseksi jossa on vapaa tahto. ; Tämänlainen  lähteiden/nimien tiputtelu onkin sekoitelma cherry pickingiä jossa etsitään joku joka on samaa mieltä ja uskotaan että nimi muuttaa mielipiteen auktoriteetillaan todistetuksi tosiasiaksi. Älyllisesti tämänlaisen tekeminen ei ole kovin vaikeaa. Ja se onkin suoraan sanoen verrannollinen ns. paskan kiillottamiseen.
2: Puolimatkan teosta tuntuu kuvaavan myös sen tason kliseisyys että uskon että jos ottaisimme Puolimatkan kirjastokortit ja hakisimme teokset joita hän on lainannut yliopiston kirjastoista. Ja läimisimme tämän yhteen niiden kirjojen kanssa joita häneltä löytyy hyllystään, niin voitaisiin olla varmoja että listassa olisi yllättävän vähän primäärilähteinä niitä teoksia joita lähdeluettelossa on. Sen sijaan hyllystä löytyisi aivan luettavissa ja käsitettävissä oleva määrä kristillistä kirjallisuutta joissa näitä lähteitä on sitten lainattu ja quote minetetty kunnon klassiseen kreationistityyliin. Teoksessa ei paista ainutlaatuisuus ja argumentit joita ei ole kuultu muualta. Tämä teos on selvästi tehty kristityn toimesta kristillisen apologetiikkakirjallisuuden kautta tiivistäen muille kristityille. Tämän voisi tietysti arvata jo nimestä. Puolimatka on nähdäkseni jossain määrin antanutkin periksi ajatukselle siitä että aiheesta keskusteltaisiin ja että debatointi ja argumentointi olisi jotenkin oleellista. Hän tiivistää kristittyjen kliseitä ja liittää niitä eri filosofeihin. Laatu ei prosessissa parane, koska tuontyyppinen asia voidaan riittävällä lukeneisuudella tehdä aivan mille tahansa näkemykselle.

Kaiken kaikkiaan.

Torpan teksti on yhtä typerä kuin hänen lausuntonsa ; "On olemassa lukematon määrä esimerkkejä siitä miten paatuneetkin rikolliset ovat uskoontulon myötä tehneet parannuksen ja alkaneet elämään hyvää ja lainkuuliaista elämää - vapaan tahdon seurauksena. He ovat biologisia todisteita siitä että ihmisellä on vapaa tahto valita. Materialistinen maailmankuva ei vastaa sitä todellisuutta jossa elämme." Argumentin ydinhän on se, että maailma ei voi olla deterministinen jos asioissa tapahtuu muutoksia. Kuitenkin jos me olettaisimme deterministisen todellisuuden jossa mekanistiset pallot kimpoilisivat toisistaan, niin tottakai eri pallojen kohtaaminen voisi muuttaa liikesuuntia. Nämä muuttumiset eivät kuitenkaan kumoaisi determinismiä. Determinismi kun on yhdenlainen näkemys syy-seuraussuhteesta, kun taas identtisenä pysyminen ja aina samanlainen toiminta vaatisi muuttumattomuutta joka olemukseltaan kyseenalaistaa sen että olisi syytä tai seurauksia. Paikallaan pysyvä muuttumaton maailma ei liiku, siinä ei tapahdu mitään eikä siinä siksi ole syy-seuraussuhteitakaan.

Jo alkeellisen mielenfilosofian opiskelun kautta on ilmiselvää että "muutit mielesi - siis uskot vapaaseen tahtoon" ei ole mikään argumentti. Sillä kenties mielenmuutos johtuukin jostain hyvin vahvasta. Esimerkiksi jos ajattelemme uskoontuloa, siinä tuntuu usein olevan sen tyylistä vastaansanomattomuutta joka normaalilla ihmisellä tulee esiin lähinnä rakastuessa. Ei siinä valita että tuohon ihastutaan, vaan sitä kohdataan jotain sellaista joka vie mukanaan omasta tahdosta huolimatta. Tämänlaatuinen mielenmuutos johtaa siihen että vaihtoehtoja ei ole. Tämänlaatuisen voidaan nähdä viittaavan nimenomaan vapaan tahdon puutteen suuntaan. Että asian A läsnäolo muuttaa käytöstä tavalla B, joten A determinoi muutosta B, tai ainakin vaikuttaa siihen hyvin voimakkaasti tavalla joka on äärimmäisen eisatunnaista ja variaatiopainotukseltaan kaikkea muuta kuin vapaata.

Kuinka naturalistilla voi olla vapaa tahto (hieman erikoisilla tahdon ja vapauden määritteillä)

Keskustelin internetissä vapaasta tahdosta. Ja huomasin että melko monella uusateistilla näyttää olevan ajatus jossa ihmisellä ei voi olla vapaata tahtoa. Tämä argumentti perustuu siihen että koska ihminen on kemiallisfysikaalinen kone, tahdon vapaus puuttuu. Näin ollen esimerkiksi sanottiin että "Kemialliset reaktiot eivät ole vapaata tahtoa vaan ne tapahtuvat siten kuin tapahtuvat. Vapaa tahto edellyttäisi fyysisten lainalaisuuksien piiristä vapaan "sielun" tms. olemassaoloa, eikä sellaista ole." Tämänsuuntainen essentialismi hämmästytti. Ajatus siitä että kokonaisuudella olisi samat ominaisuudet kuin osillaan on erikoinen. Siinä mielessä että olen tottunut tämänlaiseen prosessointiin lähinnä uskovaisten puolella. (Tosin ihmettelen miten sielu olisi automaattisesti vapaa. Monissa teologioissa korostetaan Jumalan suvereeniteettia. Kalvinismissa vapaa tahto on illuusio. Sieluun kalvinistit silti uskovat - ja syvästi.)

Toki on helppoa löytää sellaisia ajatuksia kuin panpsykismi jossa jo alkeishiukkasten reaktiot määritellään tietoisuudeksi. Sillä selvästi yritetään peittää juuri tämänlaisia ongelmia. Toki on helppoa olla holisti ja ajatella että tietoisuus on emergentti piirre. Ja näin ajatus ehdottomasta vapaan tahdon puutteesta näyttäytyy hieman erikoisena kannanottona johon selvästi liittyy maailmankuvallisuutta. Mutta toisaalta on ymmärrettävää että moni on reduktionisti. Ja näin on luontevaa ottaa näistä tarjoamistani vaihtoehdoista poikkeavia näkemyksiä.

Mutta en silti ole vakuuttunut. Olen enemmänkin näkemässä tässä Jerry Coynen vaikutusta. Hän on ollut ateistipiireissä näkyvä hahmo, jonka vapaan tahdon kielto on yleinen aihe ateistien keskustelupalstoilla. Ja hänen näkemyksensä kiertely on luultavasti vaikuttanut siihen miten niin moni kannattaa tätä ajatusta joka oli vielä 2000 -luvun alussa tavallisten ihmisten parissa käsittämättömän harvinainen.

Jos oletettaisiin aivan yksinkertaisesti tietoisuutta. Voimme uskoa että alkeishiukkasilla ei ole tietoisuutta. (Hylkäämme panpsykismin, jos ei muuten niin koska argumentin rajaus.) Kuitenkin meillä itsellämme on tietoisuus. Tämä toki redusoituu alkeishiukkasiin. Mutta opimme että kompositiolla on väliä. Tietoisuus ei ole emergentti piirre, mutta se on silti jotain jota ei ole alkeishiukkasilla. Enqvistin ajatuksia mukaillen voisi esittää esimerkinomaisesti että aivan kuten polkupyöräkin on vain osiensa summa, mutta vasta yhdessä osat tuottavat jotain jolla voi ajaa. Kokonaisuus on osiensa summa mutta sen toiminnot "karkeistuvat" koska jokainen interaktio rajoittaa lopputulosta. Kokonaisuus on pienempi kuin osiensa summa.

Tietoisuus ei luonnollisesti ole sama kuin vapaa tahto. Mutta jos tietoisuus on mahdollinen vaikka alkeishiukkaset eivät ole tietoisia, niin siinä tapauksessa mikään ei estä sitä että vapaa tahtokin voisi olla vaikka alkeishiukkasilla ei ole sitä. Tietoisuus, jonka olemassaoloa ei uusateistien parissa kielletä, on siis todiste konseptille jota voidaan käyttää heikentämään varsinaista essentialistista argumenttia.

Usein uusateistit puhuvat myös siitä miten emme hallitse useitakaan asioita. Esimerkit ovat valaisevia ja itsessään vakuuttavia. Aivokasvaimet saavat ihmiset tekemään ihmeellisiä asioita ; Esimerkiksi Charles Whitmanin aivokasvain muutti hänen persoonallisuuttaan ja hän ryhtyi ammuskelemaan ihmisiä. Luonteenmuutoksista ja aivovammoista kertoo tietysti myös Phinea Gage. Lisäksi tiedämme että monet tekemistämme asioista päätetään jo esitietoisesti ja ihminen lähinnä valaa narraation tekojen päälle jälkikäteen. Eaglemanin "Incogito" on tässä täynnä hyvin vakuuttavia esimerkkejä siitä miten eitietoinen osa aivoistamme ohjaa yllättävän runsasta osaa toiminnastamme. Miten mielemme tekee päätöksen ja aivomme konfabuloi sen päälle jotain. Ja näin ihmisiä saadaan ohjailtua ja heidän toimintaansa ennustettua ilman että ihmiset itse tajuavat että heitä ohjaillaan tai että tässä olisi mitään johon voitaisiin tieteellisellä ennustamisella tarttua. Alitajunnan mahti tarkoittaa sitä että tietoinen päätöksenteko ja valinta on kokemaamme pienempää.

Mutta tässä kohden on hyvä katsoa että onko tämä oikeasti este vapaalle tahdolle? Vapaus voi olla muutakin kuin determinismin puutetta tai satunnaisuutta. Kenties koko näihin konsepteihin fiksoituminen on osa perimmäistä ongelmaa. Niiden korostamana voidaan nimittäin luoda erikoinen orjuuden ajatus. Jos mietimme mille tahto on alisteinen, on ideana ikään kuin se että meillä olisi jokin sielu joka on sitten riepoteltavissa mekaanisten luonnonvoimien puristuksessa.

Mutta entä jos tahto ei olekaan sitä että on jokin sielu aivojen yläpuolella vaan onkin niin että "me olemme aivomme". Tai aivojen ja havaintoihin reagointiemme summa. Jos me olemme aivomme, niin onkin kenties syytä katsoa asiaa niin että niin kauan kuin aivomme, eikä mikään sen ulkopuolinen, päättää teoistamme, meillä olisi vapaa tahto. ; Tässä määrittein meillä ilmiselvästi on vapaa tahto.

Toki tässä sitten siirrytään miettimään sitä kysymystä että jos meitä kidutetaan niin onko meillä vapaa tahto, vai voimmeko todellakin sanoa että aivomme reagoivat aistiärsykkeisiin haluamallaan tavalla ja lavertelee naapurin anarkistinatsien inkvisiittorille. Voimme kysyä sitä onko aivokasvain vapaan tahdon tuhoaja vai kontrolloija. Nämä detaljit päättävät kuitenkin lähinnä siitä että voiko meillä tietoisina olentoina oikeastaan olla muuta kuin väistämättömästi vapaa tahto. Kidutetun reagointi voidaan nähdä että tahto on yhä perimmiltään vapaa niin kauan kuin henki pihisee. Osa sitten rajaa vapaata tahtoa hieman tiukemmin ja silloin meillä olisi jossain päätöksissä vapaa tahto ja toisissa ei.

Toki tässä usein korostetaan sitä että tietoisuus ei kuitenkaan tee niitä valintoja. Jolloin uusateisti tai muu vastaava lisäolettaa että ollakseen vapaata tahtoa, kyseessä tulisi olla tietoisen mielen toiminta. Tämä ajatus on kiinnostanut esimerkiksi Robert Kanea. Kane on kehittänyt torn decisioniksi määritellyn valintatilanteen jossa halu ohjaa ristikkäisiin suuntiin ja molempiin suuntiin on argumentteja. (Esimerkiksi muuttaako työn perässä suurkaupunkiin vai seurata sittenkin tyttöystäväehdokasta.) Kysymyksellä on syviä merkityksiä jos mietitään fysikaalisen mielen - tai terminaattorin - vapaata tahtoa. Tässä kohden kenties oleellisempaa on kuitenkin palata Matt Ridleyn maailmaan. Hänhän on viitannut siihen miten eräs haasteellisimpia päätöksentekotilanteita ovat nimenomaan "Buridanin aasi" -tilanteet joissa ei ole mitään erityistä syytä valita yhdellä tavalla tai toisella. Ja miten nämä liittyvät tiettyihin aivovaurioihin. Eagleman on demonstroinut että ihmisillä on tässä kohden tapana valita vain jokin ja konfabuloida argumentit päälle. Nämä tilanteet koskevat "arkisia ja pieniä torn decisioneja". (Kanen esimerkit taas ovat usein mahtipontisia ja voisi ajatella että sen tyyliset päätökset olisivat hirvittävän harvinaisia. Jolloin ihmisellä olisi kenties vapaa tahto, mutta käytössä vain hyvin harvoin.)

Ja tämä ei tarkoita sitä että uusateistit jotka kiistävät vapaan tahdon olisivat oikeilla jäljillä. Sillä jos me mietimme sitä että minkä vuoksi meillä on tietoisuus, voimme palata Kahnemanin huomioon siitä että meillä on erilaisia päätöksentekoprosesseja. Hän korostaa että monet eitietoiset asiat ovat rutiineja ja hitaampi tekniikka käynnistyy vasta kun edessä on haasteita joihin ei "oikoteillä päästä". Koska aika monet uusateistit ovat adaptationismiin taipuvaisia - eli he uskovat että evoluutio on niin ovela että se on koodannut jonkin funktion takia meihin valtaosan niistä piirteistä joita meillä on - he voivat miettiä mitä varten meillä on tietoisuus. Kenties Ridleyn kuvaamat aivovammaiset demonstroivat sitä että tätä laskentatehoa käytetään lisälaskuvoimana. Se on mekaanista. Mutta se on "olemme aivomme" -mekaanista. Se tuottaa ennustettavia tuloksia koska sen toiminta on funktionaalista. Mutta koska se tulee tietoisesta minästä, se on vapaata tahtoa myös tässä uusateistien "tietoiseen mieleen keskittyneemmässä" versiossa.

Uusateistillakin voi siis olla vapaa tahto. Kunhan tahto ja sen vapaus määritellään hieman epäkonventionaalisesti. Ymmärrän toki jos Coyne ei sulata näitä määritelmiä. Hän saattaisi jopa lainata Abraham Lincolnia joka sanoi "If you call a tail a leg, how many legs has a dog? Five? No, calling a tail a leg don't make it a leg." Mutta ihmettelen sitä miten hän tietää vapaan tahdon oikean määritelmän jos hän ei ole koskaan sellaista missään nähnyt. Jos hän ei ole empiirisesti havainnut vapaan tahdon ominaisuuksia, hänen on täytynyt määritellä vapaa tahto a priori. Joka taas on maailmankuvallista. Itse sen sijaan tarjoan empiristille mahdollisuuden lähestyä asiaa kääntäen ; Ihmisissä ja meidän käyttäytymisessämme on piirteitä. Nämä piirteet on liitetty "vapaaseen tahtoon". Kun tutkimme miten nämä piirteet selittyvät saamme empiiristä sisältöä sille mitä tämä "vapaa tahto" tarkoittaa. Kun käsite korjautuu havaintojen edetessä ei pidä hämmästyä jos ennakko -oletuksemme murskautuvat. Sellainen on vain tiedonsaantia a posteriori. Empiristit ja tiedemiehet iloitsevat havaintojen täsmennyksestä. Ilmiö "vapaa tahto" ymmärretään paremmin sen sijaan että se falsifioitaisiin.
1: Kenties tämän prosessin kautta voimme jopa huomata että "vapaa tahto" on itse asiassa jotain jota voitaisiin kutsua "sieluksi". Sieluksi josta on karsittu kaikki epätieteellinen painolasti, kuten "matka tuonpuoleiseen" ja "kyky toimia aivokudoksesta erillään toisessa todellisuudessa". Kenties "vapaa tahto" onkin vain "sielu" johon on ladattu a posteriori -tietoa. Ja joka tarvitsee uudelleennimeämistä lähinnä siksi että niin moni uskovainen ei ole seurannut havaintoja eikä siksi ole suostunut uudelleenmäärittämään sielua joten on vain ollut kätevää nimetä se korjattu versio "vapaaksi tahdoksi".

velle non vultum est?

Ylläoleva Rembrandtin maalaus voi tuntua iljettävältä, mutta ne kuvaavat tapahtumaa jonka ansiosta lääketiede kehittyi nopeasti. Se liittyi yhteen tärkeimmistä innovaatioista, ruumiinavaukseen. Se, mitä siinä tarkalleen ottaen tehdään on päänavaus.

Ja tämä päänavaus voidaan liittää filosofiseen perinteeseen, jota ruumiinavaukset ovat myöskin omalta osaltaan tehostaneet. Nimittäin mielenfilosofiaan. Aivot ovat tietoisuuden, ajattelun ja vapaan tahdon elimeellistymä. Ruumiinavaukset muunsivat ihmisen vahvemmin "kellokonemetaforaksi" ja tämän kautta esimerkiksi aivot muuttuivat luonnontieteelliseksi konseptiksi. Ja tämä johti siihen että luonnontieteen filosofia tunki entistä vahvemmin alueelle jota ennen pidettiin sielun ja teologian alueena. ~ Äärimmäisen latteasti karkeistaen sielu oli nähty yliluonnollisena, mutta "kellokonemetaforaistetut aivot" muuttivat sen luonnolliseksi konseptiksi. Ja tätä kautta usein sitten päädytään puhumaan enemmänkin vain tietoisuudesta ja sen ominaisuuksista kuin sielusta sanan vahvimmassa mielessä.
1: Toki sielun elineellistämistä on tehty kauan. Mutta siinä missä Descartesin ajatukset kilpirauhasesta sielun asuinpaikkana olivat spekulaatiota jonka kanssa on helppoa olla erimielinen koska sen pohjalta enemmänkin tulkitaan havaintoja kuin että konsepti selittäisi jotain. Aivojen kohdalla relevanssi on kovempi. Jo ajatusprosessien pinnallinen kuvaus muistuttaa siitä, että Descartes teki tulkintansa koska hän ei tiennyt kilpirauhaselle mitään funktiota ja hänellä oli sielukonsepti joka piti lykätä jonnekin, hän päätti selittää mysteerinsä siten että sielumysteeri selitetään kilpirauhasmysteerillä. Aivojen kohdalla taas on sillä tavalla, että jos aivoja vahingoitetaan, tietoisuus katoaa. Kilpirauhasen kanssa ei käy samalla tavalla. (Näin pinnallisesti.)

Ruumiinavaukset liittyivät tietysti skientistiseen otteeseen. Mutta se korosti sitä, että vapaan tahdon ongelma muuttui hyvin relevantiksi ongelmaksi. Sillä sen ajan käsitys luonnontieteistä perustui ajatukseen luonnonlaeista jotka ovat ehdottomia ja säännönmukaisia. Voidaan sanoa että se edusti "esikvanttimekaanista tiedekuvaa". Ja tässä kysymys muuntuu eräänlaiseksi klassiseksi vapaan tahdon kannanotoksi jossa on kolme premissiä.
P1: Determinismi on totta. Eli jokaista tapahtumaa edeltää sen aiheuttava syy, joka sitoo tilanteet yhteen. Syy aikaansaa seurauksen, liimaa yhteen kahden ajanhetken välisen tilan joissa on ero.
P2: Ihmisillä on vapaa tahto.
P3: Vapaa tahto ei toimi yhteen determinismin kanssa.

Näiden ongelma muodosti sitten paradoksin. Jokainen premissi näytti validilta, sellaiselta joita siihen aikaan kannatettiin. Mutta niiden yhteennivoutuminen vaikutti järjettömältä ja väärältä. Näin ollen kannanotoista ei muodostunut "klassista argumenttia" vaan kyseessä jonkinlainen mysteerin esiinlietsonta.
Kun kaikki premissit olivat valistushenkisessä maailmassa aivan järkeviä oletuksia, ongelmaa haluttiin tietysti ratkaista. Ja tätä tietysti tehtiin kiistämällä joitain premissejä. Näin syntyi erilaisia koulukuntia. Ongelmat katosivat jos jokin premisseistä tai useampi niistä kiistettiin. Karkeasti ottaen luokittelun voi tehdä vaikka seuraavalla tavalla:
1: Libertarianistisen kannan mukaan determinismi on epätosi. Ihmisillä on vapaa tahto. Eikä muuten voi ollakaan, koska vapaa tahto ja determinismi ovat keskenään ristiriidassa.
2: Kovat deterministit (hard determinism) taas hyväksyivät determinismin ja sen että vapaa tahto ei sovi yhteen determinismin kanssa. Siksi heistä ihmisillä ei ollut vapaata tahtoa.
3: Pehmeät deterministit (soft determinism) luottivat sekä determinismiin että siihen että ihmisillä on vapaa tahto. He kiistivät sen että yhteensovittamisessa olisi ongelma.

Karkeasti voidaan sanoa että ensimmäiset kaksi ovat hyvin intuitionmukaisia. Moni sen sijaan näyttää kohtelevan P3 jonkinlaisena johtopäätöksenä. Ristiriitaa pidetään ilmeisesti melko intuitiivisesti seurauksena premisseistä P1 ja P2. Siksi on kenties hieman hyvä panostaa siihen että myös kolmas näkemys on ollut järkevä. Se kertoo siitä että se ei ole pakottava johtopäätös vaan nimenomaan kolmas oletus, joka täydentää paradoksin. Tämä selitys on tarpeen sillä eräs tärkeimmistä nykyajan vapaan tahdon ongelman mietinnöistä tunnetaan nimellä kompatibilismi (compatibilism). Ja siinä missä pehmeä deterministi uskoo että P1 on tosi ja P3 on epätosi,  kompatibilismi sanoo pelkästään että P3 on epätosi. Ja yleisesti sanoen sekä kompatibilistit että pehmeät deterministit luottavat P2 totena.

Keinot tähän ovat monenlaiset. Yksi niistä perustuu siihen että vaikka vapaa tahto tuntuu hyvinkin selvältä käsitteeltä, se ei sitä ole. Hume demonstroi tätä omissa kirjoituksissaan. Hänen argumenttiaan voidaan pitää kompatibilismin kannalta merkittävänä. Ja se on intuitiivisesti hyvin arkijärjenmukainen. Vapaa tahto on yksinkertaisesti kyky "tehdä mitä haluat". "An Enquiry Concerning Human Understanding" sanookin tiiviisti, että "By liberty, then, we can only mean a power of acting or not acting according to the determinations of free will; that is, if we choose to remain at rest, we may; if we choose to move, we also may." Hume korosti, että (1) tämä määritelmä oli vapaan tahdon määritelmä (2) tämä määritelmä ei luonut ristiriitoja determinismin ja vapaan tahdon välille. Joku saattaa tietysti sanoa että määritelmä on väärä, mutta siitä huolimatta Humen ajatusketjut ovat sisäisesti ristiriidattomia, joten ei selvästi ole loogisesti väistämätöntä että determinismi ja vapaa tahto olisivat keskenään ristiriidassa.

Ajatus on sinänsä mielenkiintoinen, sillä P3 pidetään usein vahvana. Se on, paitsi monien intuitioiden mukainen, myös jotain jonka taake on asettunut paljon aivan viisaitakin ihmisiä.
1: Nietzsche korosti että maailman on oltava mysteeri. Hän korosti vapautta ja hänen filosofiassaan luonto oli villi, haastava ja eihallittu. Hän selvästi näki luonnonlainomaisen luonnon potentiaalisena kahleena ja haasteena, liian Apollonisena. (Jonka vuoksi esimerkiksi evoluutio oli "epäesteettinen", joka oli häneltä hyvin tiukkasävyinen moite ja hänen filosofiassaan vakavaksi puutteeksi luokiteltava asia.)
2: Luonnonlakien maailma nähdään postmodernissa maailmassakin kohtuullisen usein jonkinlaisena kahleena. Voidaan ajatella esimerkiksi Irigarayn tapaan, että luonto on mysteeri jota pitää ihmetellä eikä selittää. Ideologiat ilmentävät itseään luonnonlakien malleissa. Ja luonnonlait ovat vapautta vastaan.
3: Kolmas luokka koostuu sitten Jerry Coynen kaltaisista "naturalisteista". Hän on saanut melkoisesti näkyvyyttä sillä, että hän kiistää vapaan tahdon juuri sen vuoksi että mielenfilosofiassa on paljastunut hyvin paljon asioita jotka ohjautuvat esitietoisesti, ja että tietoinen mieli on usein selittelijän roolissa.

On selvää että tässä listassa on jonkinlainen yhteys, tai ainakin kaikuja, tästä vapaan tahdon, skientismin ja näiden yhteensovittamisen tai yhteensovittamattomuuden filosofioista. Ja näin voidaan sanoa että mielenfilosofialla on merkittävä osuus tästä keskustelusta.

Nykyisin keskustelussa tietysti korostuu ääripäät joissa P1 näyttää nousevan erityisen keskeiseksi.
1: Deterministispainotteiset kertovat jonkinlaisella kaaosteorian tapaisella että pienet erot voivat johtaa eri lopputuloksiin ja miten mielipiteen muuttuminenkin on sidoksissa saatuun dataan. Ja ihmiset tekevät erilaisia asioita siksi että pienet muutokset alkutiloissa johtavat suureen eroon lopputilassa.
2: Indeterministit taas korostavat kvanttifysiikkaa. Sen syvästi intererministmin salliva sisältö kun tarkoittaa sitä että "sattuma" ei olekaan "mysteerin" tai "puutteellisen selityksen" kiertoilmaus. Se on silti tieteellinen konsepti jota voidaan lähestyä matemaattisesti jakauman, keskiarvon ja muun vastaavan kautta.
3: Toki useimmat kannattavat jonkinlaista semipropabilististä mallia. Ihan sen takia että vanha filosofinen vapaata tahtoa koskeva ongelma esittää, että jos maailma on indeterministinen ja satunnainen, emme voi ennakoida tekojemme seurauksia tai tavoitella niitä, jolloin vapaa tahto mitätöityisi vähintään yhtä vahvasti kuin siitä että emme oikeasti tekisi mitään valintoja.

Ja melko usein siitä tulee jollain tavalla maailmankuvallista.

Esittämäni malliseen argumenttiin törmää usein nykyään kohtuullisen hyvin tuossa muodossa. Ja ns. "teologisissa yhteyksissä". Ihmiset voivat aivan tosissaan selittää että vapaa tahto on ristiriidassa skientismin kanssa. Tällöin usein korostetaan että yliluonnollisuus ylittää klassisen syyn ja seurauksen, joten determinismin kahle koskee vain "naturalismia". Usein tässä peräti korostuu se, että P3 ei olisi ollenkaan premissi vaan se olisi jonkinlainen johtopäätös. (Toki osa argumenteista on parempia ja kaikki argumentit siitä että vapaa tahto on ristiriidassa.)

Ajatus on sinänsä erikoinen, että tosiasiassa varsinainen argumentti ei ota kantaa koko Jumaluuskysymykseen. Karkeimmillaan tämä näkyy kenties siinä että jos katsotaan deterministisiä oppeja, niin esillä on ateistinen stoalainen filosofia jossa oli vahva kohtalousko. Saman kohtalonuskon jakavat myös kalvinistit, joiden maailmassa ihmisellä ei ole "aidosti vapaata tahtoa", koska se olisi pois Jumalan suvereeniudelta. Jos sielu determinoi tahtoa ja tekoja, se ei kuitenkaan poista kysymystä syy-seuraussuhteesta joten sielun kanssa edessä ovat samantapaiset kysymykset siitä miten sielu-syy voidaan sitoa seurauksiin. Yliluonnollisen konseptin käyttäminen siis filosofisessa mielessä voi hämärtää argumenttia, piilottaa siihen kuuluvia elementtejä.
1: Toki indeterminismipuolellakin on paatuneita naturalisteja jotka kannattavat kvanttifysiikkaa. Indeterminismikään ei ole teologejen tai uskonmiesten omimaa aluetta. Joka kertoo siitä että peruspremissit eivät ole suoraan teologisia tai ateistisia, vaan niiden kautta saadut mietinnät lähinnä sitten tulkitaan teologisesti tai ateistisesti.

Tähän ei oikeastaan voi tehdä siististi oikein muuta kuin lainata Jukka Hankamäkeä. "Jo keskiajan oppineet totesivat ”velle non vultum est”. He tarkoittivat, että ”tahtomista ei tahdota”." ... "Viittasin tähän ajan patinoimaan lauseeseen vain havainnollistaakseni tahtomisen olemusta. Se on intentionaalinen tila, jonka intentio prima ei voi tulla intentio secundan kohteeksi. Suomeksi sanottuna: ihmiset eivät voi mitään tahdolleen, ja siksi he eivät voi käyttää tahtoaan. Tahtoa joko on tai ei ole" Tämä kertoo siitä että vapaa tahto on teologiassakin määritelty hyvin monella tasolla. Ja vapaalla tahdolla voi olla jopa luokkia, joista osa ihmisillä on ja osa ei ole. Vapaalla tahdolla on useita erilaisia määritelmiä.

Tässä mielessä kompatibilistien argumenteissa vapaa tahto on määritetty tavalla josta monet sitten ovat tyytymättömiä. Usein tämän seurauksena on se, että lloin P2 määritellään uudestaan, vapaa tahto määritellään uusiksi. Usein näistä määritelmistä seuraakin sitten se, että P3 muuttuu johtopäätökseksi. Tämä on mielenkiintoinen huomio, sillä tämänlainen presuppositionistinen logiikankäyttö on käytännössä aina vihje siitä että argumentin takana on jotain hämärää. Jos P3 suojellaan muuttamalla P2 siksi että joku tuottaa argumentin jossa on väärä lopputulos, vihjaa käytös siitä että jonkinlainen ketunhäntä on kainalossa. (Tämä on inhimillistä, tietyssä mielessä voidaan sanoa että maailmankuva dominoi mitä haluamme ja vapaa tahtomme työskentelee parhaansa mukaan siten että se suojelee tuota maailmankuvaa.)

Kun paradoksi muuttuu dogmaksi siksi että joku saa väärän lopputuloksen, tiedetään että kysymys ei ole asian selvittämisestä vaan jostain muusta. Pinnallisesti voidaan sanoa, että kysymys on erilaisista maailmankuvista. Ja tämänlaiselle on hyvä antaakin tilaa. Jos vapaa tahto määritellään eri tavalla, henkilöt ovat erimielisiä siitä mitä se tarkoittaa ja eri johtopäätös johtuu tästä. Mutta yleensä sävynä on se, että tätä uudistettua vapaan tahdon määritelmää pakotetaan keskustelun uudeksi normiksi, joka pitää hyväksyä ja joka pitää ehdottomasti kiistää tai kaikki eriävät näkökannat ovat riittämättömiä.
1: Filosofisesti on toki helppoa olla erimielinen, selittää että "tuon sinun vapaan tahdon määritelmän mukaan ihmisten vapaa tahto olisikin ihan uskomaton juttu", mutta tässä kohden on usein vaikeaa saada ymmärretyksi se, että tämä ei tarkoita samaa kuin kaikkien vapaan tahdon käsitteiden kiistäminen tai ajatus siitä että ihmisillä ei olisi vapaata tahtoa. Se sanoo vain että tuo tietty vapaan tahdon määritelmä hylätään, vaikkapa siksi että se on asenteellinen ja sen kanssa on varsin helppoa olla erimielinen.

Siksi kompatibilismi on kenties "kaduntallaajien kesken" relevantein muistutettava. Sillä se on peruskeskustelussa jotain joka ei oikein näytä olevan premissi eikä johtopäätös. Kompatibilismi ei kenties ole se perimmiltään Tosi mielenfilosofia, mutta se muistuttaa mukanakulkevista piilo-oletuksista. Se on käytännön kannalta "se tärkein kysymyksen alkuongelmien aukaisija". Ja se tekee tämän luultavasti siksi, että se on perimmiltään se kaikista epäintuitiivisin. Se pakottaa huomaamaan sen eron mikä on "tunteellisen varmuuden", "järkeenkäyvyyden" ja "loogisen ehdottoman johtopäätöksen" välinen ero.

Uskonto juoksuhautoja vastaan

Jerry Coyne on minulle henkilönä hyvin vaikea ; Hänen evoluutiokannanottonsa ovat yleisesti ottaen laadukkaita. Hänen kognitiotieteensä taas yleensä varsin kauheaa roskaa. Ja hänen teologiansa on moitetta "kadunmiehen teologialle" joka ei selvästi ole oikein missään suhteessa akateemisen teologian kiertelyihn ja kaarteluihin. Ja hän pitää näihin kaikkiin reagoimisesta.

Coyne on nyt saanut julkaistuksi uuden tutkimuksen, joka on minusta hyvinkin osuva. Siihen löytyy (valitettavasti "rahamuurin takana olevan") linkki Coynen omasta blogista. Se käsittelee uskontoa ja yhteiskuntaa. Ja sen otsikko on "Science, religion, and society: the problem of evolution in America."

Ennen kuin quote-minaavat kreationistit tulkitsevat otsikon joksikin jossa Coyne tunnustaisi evoluution ongelmaksi USA:n yhteiskunnassa on hyvä ottaa esille se, että hän oikeasti miettii syitä siihen miksi evoluutiodenialismi on USA:ssa hyvin voimakasta. Miksi evoluutio vs. kreatonismidebatti on siellä erityisen voimakasta. Vaikka maa tietysti ylpeileekin älykkyydellä, tämänlainen juopa kertoo taatusti siitä että iso kasa ihmsistä on tieteenvastaisella tavalla typeriä. (Tässä ei ole väliä kumpaa kannatat. Sekä evoluution että kreationismin kannattajia on pirusti ja jommatkummat ovat taatusti väärässä ja pihalla kuin lumiukot. Tiedätte taatusti kumpi puoli se minusta on enkä alleviivaa sitä että se on kreationistien puoli yhtään tämän enempää.) Hän miettii myös sitä miten ongelma voitaisiin korjata ; Näkemys on tarpeen sillä "kreationismista ja evoluutiosta ja evoluutiokritiikin osuvuudesta ja osumattomuudesta" keskustelemista on kokeiltu jo monta kymmentä vuotta. Ja se ei ole osoittautunut oikein tehokkaaksi. (Kreationisteja ja evolutionisteja on molempia liikkeellä laumoissa.)

Otan tästä tutkimuksesta hyvin pienen kohdan. Ja haen sen peräti sekundaarisesta lähteestä. (Hyi minua!) Larry Moran on nimittäin lainannut mielenkiintoista kohtaa Coynen julkaisusta. "Creationism in America, then, may be a symptom of religion, but religion in the modern world may itself be a symptom of unhealthy societies. Ultimately, the best strategy to make Americans more receptive to evolution might require loosening the grip of religion on our country. This may sound not only invidious but untenable, yet data from other countries suggest that such secularism is possible and, indeed, is occurring in the United States right now. But weakening religion may itself require other, more profound changes: creating a society that is more just, more caring, more egalitarian. Regardless of how you feel about religion, that is surely a goal most of us can endorse." Tämä on mielestäni hyvä näkökulma lähestyä uskonnollisuusteemaa.

Muistan nimittäin kun evoluutiodebatointini alkuaikoina viitattiin erilaisiin sosiologisiin tutkimuksiin uskonnoista ja esimerkiksi yhteiskunnan väkivaltaisuudesta. Tuolloin havaittiin että esimerkiksi rikollisilla alueilla ja köyhillä alueilla ollaan tavallisesti uskonnollisempia. Tämä tulos johti varsin erikoisiin tilanteisiin ; Ateistit tulkitsivat tämän usein jopa osoitukseksi siitä, että uskonnollisuus lisäisi väkivaltaisuutta. Uskovaiset taas selittivät että kenties uskonto ja uskonnollisuus olisi eriteltävä (joka oli yleensä ottaen ongelmallista koska jos sosiologisessa tutkimuksessa kartoitetaan kirkossakäyntiaktiivisuutta ja kysytään tutkimuskohteilta sitä tunnustautuuko uskovaiseksi ja identifioituuko uskovaiseksi on selvä että ero on oleelliselta tasoltaan huomioitu.) Nyttemmin tutkimuksia aiheesta on tehty melko paljon ja ne näyttävät korrelaation.

Asiasta tappeleminen on hiipunut ja ihmiset näyttävät (joitain poikkeuksia lukuun ottamatta) tunnustavan että rikollisella alueella uskonto on suositumpaa kun jos rikokset vain otettaisiin pois.

Itse olen korostanut sitä että monet sosiologiset tutkimukset näyttävät että uskovaisten ja ateistejen välille on vaikeaa tehdä eroa käytännön moraalivalintatutkimuksissa. Eli karkeasti ideologiasta riippumatta ihmiset ovat "suunnilleen yhtä hyviä". Tämä ei ensialkuun tunnu sopivan yhteen sen kanssa että uskonto on suositumpaa rikollisemmilla alueilla. Jos rikolliset uskoisivat tavallista enemmän, moraalisuuskeskiarvo vääristyisi. Tämä ero voisi keskiarvotasolla selittyä pois joko sillä että (a) uskonto tekee tavalliset ihmiset keskimäärin ystävällisemmiksi ja pahentaa joidenki ongelmia. Eli uskonto ääripäistäisi "megakiltiksi tai megatuhmaksi". (b) Tai sitten rikollisella alueella uskonto viehättää pelkääviä tavallisia ihmisiä eikä rikollisia. Itse korostan kohtaa b. Sillä en pidä ideologian kannattamista tärkeänä (~uskonto on oikeastaan keskustelussa relevantti vain maailmankuvan totuuskysymyksenä ja sitä kautta mitä poliittisia/julkisia/yhteiskunnallisia valtakoneistoja kuten instituutioita ja lainsäädäntöä ja sitouttamista siihen liittyy. Muuten siihen saa sitten "vaan uskoa" sillä omituisella turpakiinnimuaeikiinnostapätkääkään -mallilla)

Tätä ei kuitenkaan ole ollenkaan hyvä sotkea kausaatioon. Moni uskovainen olikin jo tuolloin alkuaikoina fiksu ja muistuttivat että uskovaiset olivat intuitiivisesti tienneet tämän korrelaation jo valmiiksi ja että se oli tärkeä perustelu julistamistoiminnassa. Heistä helppo elämä pinnallistaa ja etäännyttää henkisestä. Heistä helppo elämä tekee pintaliitäjän joka ei joudu kohtaamaan vaikeita asioita eikä siksi aktivoidu miettimään syvällisiä. Ja heistä uskonto antoi kärsivälle toivoa ja että esimerkiksi sanonta "Juoksuhaudoissa ei ole ateisteja" muistuttaa siitä että karujen olojen uskonnollistava voima on selviö. Näin ollen korrelaatio ei tietysti ihmetytä eikä se ole mikään yllätys tai huono asia uskonnolle. ~ Coyne onkin tuossa vetänyt mielestäni hyvästä narusta. Hän jatkaa siinä vanhassa hengessä joka sanoo uskovaisten sanonnalle "ei ole argumentti Jumalan puolesta vaan juoksuhautoja vastaan." Vaikka kaikki uskonnollisuus ei tietysti ole maallisen elämän epätoivosta kumpuavaa, korrelaatio näyttää että se on yksi selitys ilmiön takana. Siksi voimakas uskonnollisuus kertookin yhteiskunnallisista epäkohdista.

Tämä tarkoittaa sitä että valtaosa uusateisteista ja julistushenkisistä uskovaisista on lähestynyt koko asiaa väärästä päästä. He ovat ajatelleet että kysymys olisi vain ideologioista. Ja että yksi ideologia johtaa hyvään yhteiskuntaan ja toinen turmelee sen. (Se onko tämä ideologia ateismi ja uskonto ja miten päin on tietysti siten se mistä ollaan voimakkaasti erimielisiä.) On toki luontevaa ajatella että ihmiset seuraavat ideologioita ja tottelevat niiden normeja. Kuitenkin ihmisen suhde ideoligian valitsemiseensa on mutkikkaampi. Ihminen esimerkiksi myös valitsee myös ideologiansa tarpeidensa ja jo valmiiden mieltymystensä pohjalta ja hylkää muita jo suoralta kädeltä.

Coynestä ideologiakeskeisyys onkin väärin jos tarkoitukesna olisi oikesti ratkaista ongelma. (Eli karsia joko evoluutio tai kreationismi huonona tieteenä pois.) Uskontokeskustelukaan ei ratkaise sillä vaikka kreationismi johtuukin uskonnosta, niin syy uskontoon on syvemmällä eikä ideologia ja evoluutio-kreationismidebatti siksi ratkaise tai muuta mitään. Tällä tasolla pysyminen on pelkästään kosmeettista. Tämä mukailee hyvin voimakkaasti omaa näkemystäni. Siinä ideologia ei merkitse paljoa mitään. Ideologia itsessään on neutraali. Ja sen ongelmapaikat kertovat usein lähinnä karua kieltään ideologian kannattajista. (Esimerkiksi uskonnollisten lahkojen johtopaikat viehättävät narsisteja. Mutta se ei ole uskonnon vika - houkuttavathan lastentarhatkin pedofiilejä.) Ideologiat ovat tässä kohden ratkaisevia vain niihin liittyvien valtakoneistojen kautta. Ne ovat yhteiskunnallisia toimijoita jotka rakentuvat taustayhteiskunnan kautta ja sen pohjalle. Tässä vaikuttaa tietysti se mitä on ja mitä ei ole. Se mikä on kunnossa ja mikä ei ole kunnossa. ~ Jos ihmisillä ei ole toivoa he etsivät sitä toiveikkaista ideologioista. Jos heillä ei ole mielenrauhaa he tuntevat vetoa meditatiivisiin uskontoihin..

Toki itse ihmettelen sitä että Coyne nostaa sekularismin olennaiseksi osaksi ratkaisua. Sillä näkisin että sekularismikin on ideologiana pikemminkin asenne joka rakentuu helpommin toimivassa ja reilussa yhteiskunnassa. Siksi näkisin että ratkaisu olisi haettava vielä syvemmältä kuin mitä Coyne sitä hakee. Esimerkiksi terveydenhuoltouudistus ja köyhien kohtelu näyttävät USA:ssa olevan hyvin erilaista kuin mitä se on sekulaarissa Suomessa, Ruotsissa tai Norjassa.

Itsenäinen olosuhteiden vanki

Tekoälyn tutkimus on jotain joka kiinnostaa hyvin monia. Kun mieltä on ajateltu algoritmina, on tähän usein esitetty vastustusta siksi että se muuttaisi ihmisen "vain koneeksi". Mekaaninen ihminen on koettu sieluttomaksi.
1: Siitä huolimatta että tässä olisi ID: analogisuusajattelulle herkullinen lähtökohta, senkin parissa mielen konemaisuutta vastustetaan koska se loukkaa sielukonseptia. Ja Intelligent Designin kannattajat eivät halua siirtyä tälle linjamalle koska heille yleinen loukkausstrategia jossa "Darwinistit ovat vain eläimiä ja siksi he saavat unohtaa moraalin ja vaikka murhata" muuttuu omituiseksi koska "jos olemme vain koneita" tilanne on vähintään yhtä huono ellei huonompi. Tosin tässäkin on hyvä huomata että evolutionistina emme usko että olemme "vain eläimiä" vaan eläimiä. "Vain" -sana on naurettavaa propagandaa joka värittää lauserakenteen retorisesti ilman että mukana on mitään todellista argumentaatiota. Asennevammasana argumentin sijaan on vähän - tai oikeastaan vähän enemmänkin - röyhkeää minusta.

Siksi onkin tavallista että vedotaan siihen että kognition ei olisi algoritminen. Ja tätä pidetään samana kuin "naturalismin kumoaminen". On hyvä ottaa esille ainakin Roger Penrose. Hän on ehdoton naturalisti mutta samalla hän on sitä mieltä että tietoisuus ei ole algoritminen. Hän korostaa siihen että tietoisuuden "tietokonemetafora" on huono koska sen takana on aivan erilainen toimintaperiaate kuin aivoilla. Penrose luottaa fysiikan ominaisuuksiin, joita kvanttimaailma tarjoaa. Siksi Penrosen tietoisuus olisi mahdollista rakentaa kvanttitietokoneella. Penrose on siis ehdoton naturalisti siinä mielessä, että jos tietokone rakennettaisiin aivojen tapaan, olisi kyseinen konsepti tietoinen eikä tässä olisi mitään kyseenalaista. Neuronit ovat toki kasa ainetta ja niiden toimintaperiaatteita, mutta toimintaperiaatteen ydin on erilainen.

Siksi tekoälyn kritiikki tulisikin osata laittaa oikeaan kontekstiinsa. Ehdottomuuksien sijasta se voitaisiin ajatella liittyvän vapaaseen tahtoon lähinnä hyvin tiukan determinismin kritiikkinä. Näin moite voisi osua esimerkiksi Jerry Coyneen jonka näkemykset esittävät että vapaata valintaa ei ole. Että mielestä tulevat asiat ovat ennaltamäärättyjä, ja että valinnan sijsta on kysymyksessä reaktio, päätöksen sijasta kysymys on toiminnasta ja mielipiteen vaihtamisen sijasta olisi aiheena neutraalimmin pelkkä muutos. (Tämä tuo minun mieleeni huvittavan mielikuvan jossa Coyne edustaa "ateistista kalvinismia". Mielikuva ei ole hyvä tai positiivinen, vaan erittäin huvittunut.)

Mutta jos tämäntyyppistä kritiikkiä esittää esimerkiksi niille kannoille joita itse edustan, nousee esiin toisia asioita. Olen toki tiukka naturalisti koska vaikka minulle Jumalan olemassaolo on agnostinen kysymys, en siltikään näe relevanttia tilaa sielukonseptille ja ylinaturalismille ihmisessä ; Jos Jumala on, olemme ID -henkisesti "eräänlaisia robotteja". Penrosen toimintaperiaate-erojen tapaisella ajattelulla voin muistuttaa että koska en lähesty vapaata tahtoa, tietoisuutta tai ihmisten toimintaaa muutenkaan ollenkaan algoritmis-determinismin suunnasta, ei esitetyille "tietokonemetaforien kritiikillä" oikeastaan ole mitään kohdetta. ~ Itse en näe sitä, että aivotoimintaamme ei pystyttäisi laskemaan algoritmisesti tarkoittaisi että (a)tilanne on vapauttava tai etenkään että (b) se tekisi sielun olemassaolon relevantiksi ja tekisi ihmisestä ylinaturaalisen olennon.

Ilman kohdetta tämänlaiset huomiot ovat hieman omituisia. On vaikeaa sanoa puhutaanko tässä jostakusta muusta? (-Ja jos näin tehdään, miksi tämä juoruaminen tehdään minulle?) Vai onko kyseessä vain olkiukottaminen jossa minun väitetään sanovan jotain mitä en sano? (-Ja jos näin tehdään onko syynä minun epäselvyyteni kirjoittajana vai lukijan kyvyttömyys ymmärtää lukemaansa?) Vai onko kyseessä keskustelun sivujuonteille ajamisesta? (-Ja jos näin tehdään onko tämä sitä että vain tämä yksi kulma kiinnostaa vai onko harhauttaminen tahallista siksi että esittämäni kulma on erityisen epämiellyttävä ja sen kritisoimisen sijaan halutaan ohjata keskustelu hienovaraisesti muualle niin että joku huolimaton kenties luulee että tämä olisi jotenkin relevanttia kritiikkiä?)

Mortonin demoni (pseudotiede=vilpitön mieli ; denialismi=mieletön vilppi)

On tavallista että ihmisillä on mielikuva siitä että tiedemiehet ovat neutraaleja, ja että he ovat erityisen harkitsevia. Että kun kokemus karttuu, niin pää painuu. Egoilu ja voimakas asian ajaminen nähdään amatööreille. "Epiphenom" -blogissa muistutetaan kuitenkin siihen mitä tiedetään ; Koulutus itse asiassa lisää varmuudentunnetta, ja tämä vaikuttaa esimerkiksi uskonnollisissa käsityksissä ; "graduates are much more passionate about their beliefs - either religious or non-religious. Non-graduates are more likely to be in the fuzzy middle - nominally religious but not really devout." Tässä on hyvä huomata, että intuitiivinen käsitys olettaa tiedemiesten harjoittavan CUDOS -normia, mutta jokainen argumentaatiota käynyt tietää että vaivannäkö ja uhraukset ja työnteko vaativat vahvempaa käytöstä ja tiedemaailmakin tuntee kyynärspäiden ja perslihasten ja periksiantamattomuuden voiman ja siksi PLACE -normi kuvaakin paremmin tiedemiehiä.

John Wilkins viittasi tuoreeseen tutkimukseen joka käsitteli filosofeja heidän vakaumuksensa mukaan. Tässä havaittiin että ammattimaiset filosofit ovat hekin hyvin vahvasti sitoutuneita. "It seems that when one is already committed strongly to (has a high degree of confidence in, or subjective probability assigned to) some prior belief, any argument that challenges this conclusion will be deprecated, even if the argument is strong and the premises agreed upon. So theists call those who dispute arguments for God cognitively deficient and atheist return the favour in reverse" Wilkins korostaa että tässä on usein taustalla se, että vastapuoli selitetään heikoksi. Vakaumuksen on johduttava tyhmyydestä tai moraalittomuudesta ; "This is in general what I think of as the "my opponent is not fully human" strategy: if you just can't see that what I believe is true, there must be something wrong with you. You are irrational, or have some spiritual, psychological or moral lack. This is what Christians so often state outright that unbelievers are unable to experience the full range of human emotions and moral actions, and the atheists (less often) declare that Christians are child-abusers and ignorant unreasoning fools."

Filosofien kohdalla ytimessä on se, miten suhtaudutaan siihen ovatko argumentit vahvoja. Tämä on erityisen tärkeä huomata, koska monet tieteenfilosofiaan painottuneemmat filosofit ja tieteellistä ajattelua kannattavat ajattelevat filosofian arvostusta totuusarvon mukaan. Kuitenkin monissa filosofisissa ajatteluissa ollaan empiristien sijasta rationalisteja. Silloin katsotaan että onko argumentti vahva vai heikko. Jos premisseistä seuraa johtopäätös, on argumentti vahva jopa sellaisessa tapauksessa jossa se olisi ilmiselvästi väärä ja epätosi. "An argument is strong if, given that the premises are true, the conclusion is made very probably true or correct. Of course a philosopher can think that a strong argument is nevertheless incorrect or that its premises are false." Wilkinsin mukaan jopa argumentti joka osoittaisi että maailmaa ei olisi olemassa olisi sellainen että filosofi voisi arvostaa sitä siksi että siinä on jotain joka miltei toimi. Siksi olisi ymmärrettävää jos filosofeilla olisi yhtenäiset näkemykset siitä ovatko argumentit vahvoja vai eivät. Ja että totuusarvot olisivat ratkaisevammassa asemassa. Kuitenkin asenteet vaikuttavat myös siihen nähdäänkö argumentit vahvoina vai eivät.

Toki monet ovat sellaisia kuin minä ; "vahva" ilman "totuusarvoa" on asioiden ratkomisen kannalta epäkiinnostavaa. Pelkkä vahva argumentti on tässä vai yhdenlainen tapa olla väärässä "sillai ovelasti".

Ero on olennainen esimerkiksi kreationismin kannalta. Koska toiset kreationistit ovat sellaisia kuin Spetner joiden teoriat pyrkivät lähinnä tekemään vahvoja (mutta ei välttämättä tosia) argumentteja. Timo Tiainen on ottanut talteen Spetnerin yleisasenteen. Spetneristä "kreationismin puitteissa ei voida luoda tieteellistä teoriaa. Hän vertaa kreationismia lähinnä teologiaan. Kreationismilla ei Spetnerin mukaan ole paikkaa tieteellisessä keskustelussa." Joku voisi nähdä että tämä tekee Spetneristä tylsän, mutta toisaalta tämän jälkeen kritiikki voidaan kohdentaa siihen onko argumentti vahva vai halutaanko vain että se olisi sellainen. Toiset kreationistit taas korostavat että se on nimenomaan tiedettä. Kreationismia tutkinut Michael Plavcan on esittänyt "The Invisible Bible" -teoksessaan jaottelun jossa kreationismi on luokiteltavissa kahteen luokkaan. "Most creationists are simply people who choose to believe that God created the world-either as described in Scripture or through evolution. Creation scientists, by contrast, strive to use legitimate scientific means both to disprove evolutionary theory and to prove the creation account as described in Scripture." Eli monet korostavat että kreationismi on filosofiaa, jonka argumentit ovat vahvoja. Kun taas toiset korostavat että kreationismi on myös tieteellistä ja totuudenmukaista.

Tämä on hyvä muistutus siitä että asenne on kaikilla. Siksi onkin kenties soveliasta viitata Lewisiin. En ole hänen kanssaan kovin monessa asiassa samaa mieltä, mutta hän esitti että psykologista selitystä mielipiteeseen tarvitaan oikeastaan vasta kun perusteita ei ole. Eli silloin kun ollaan selkeästi väärässä. Tässä pseudotieteet ovat turvallinen esimerkkialue. Ja menenkin tätä kautta käsittelemään kreationismia. Se on erehtynyt, joten sen suhde oman maailmankuvan suojelumielikuviin, assimilaatioon, on selvä. Kun näkemys on epätiedettä, on hyvä keskittyä siihen miksi epätosia näkemyksiä kannatetaan.

Tällä on tietysti linkkejä esimerkiksi siihen kysymykseen ovatko ihmiset "tarkoituksellisia ja tavoitteellisia huijareita" vai "vain maailmankuvansa sumentamia". Timo Tiainen on tältä osin tarkastellut esimerkiksi Duane Gishiä. Hän on selvästi epäkoherentti, mutta on vaikeaa sanoa onko hän vilpitön vai tarkoituksellinen valehtelija. Tiainen nostaa esiin sen, että Gish vaihtaa monia näkemyksiään lennosta. Milloin kreationismi on tiedettä ja milloin ehdottomasti luomistiedettä riippuu kovasti tilanteesta. Hän ei myöskään reagoi saamaansa kritiikkiin, eli ota niitä huomioon. Hän on itse asiassa hyvin huono korjaamaan teoksiaan ja jättämään niissä tekemiään jo kritisoituja virheitä pois. Gish on ärsyttävä ja epätieteellinen mutta häntä on hyvä tulkita "maailmankuvansa sumentamana" koska hän puhuu lähinnä sen kautta minkä hän toivoo olevan totta ja ignoroi kaiken mikä on hänen uskonsa kanssa erimielinen. Koska Gish luottaa että uskonto on erehtymätön kun taas data voi olla riittämätöntä. "Gish on oivallinen esimerkki joko tietoisesta harkitusta harhaanjohtamisesta, tiedostamattomattomasta epärehellisyydestä tai sitten näyte siitä, mitä Mortonin demoni (omalle uskolle vastakkaisen datan mielestä blokkaava psyykkinen mekanismi) saa ihmisessä aikaan: jos tunnetut tosiasiat ovat vastoin omaa dogmaattista uskoa, sen pahempi tosiasioille."

Jossain on kuitenkin olemassa raja, jonka jälkeen on mahdollisempaa että toinen on vain manipuloiva, kuin että hän ei vain ymmärtäisi. Tämänlaisia pahantahtoisuusajatuksia syntyy esimerkiksi silloin kun tarkastellaan kahta ylisuurta kohua jotka ovat aivan tuoreesti pyörineet Richard Dawkinsin ympärillä; John Pieret on tiedottanut näistä molemmista.
1: Dawkins unohti "Lajien sinun syntysi" pitkän nimen eräässä haastattelussaan. Tämänlainen unohtelu on toki normaalia ja esimerkiksi jos kristityiltä kysytään sokkona että hänen pitäisi luetella 10 käskyä, niistä muistettaisiin yllättävän harva. Syynä on se, että aktiivisessa muistissa on yllättävän vähän muistiknoppiasioita. Asiantuntija osaa ja ymärtää asioita. Kuitenkin moni näkee että knoppitiedon osaaminen on samaa kuin tietäjyys ja tästä on syntynyt liikehdintää jossa Dawkinsin erehdystä pidetään valtavana häpeänä. "Argumentum ad Title" -pilkkanimen saanut asennoituminen on jotakuinkin sellainen että "Koska Dawkins unohti Lajien Synnyn harvemmin käytetystä kokonimestä osan, evoluutio on epätosi."
2: Dawkinsin suvun menneisyydessä on ollut orjanomistajia. Tätä pidetään jotenkin pahentavana, asiasta muistutetaan että rikokset ihmisyyttä vastaan eivät vanhene. Tätä nostetaan esiin, vaikka Richard Dawkins ei ole itse pitänyt orjia ja vaikka esimerkiksi valtaosa USA:laisista valkoihoisista etenkin tietyillä alueilla hyvinkin ollut sekä orjanomistajia että hyötyneet tästä. Toki tässä asiassa on perinne. Jostain syystä instituutioiden katsotaan olevan velvoitettuja pyytämään anteeksi tekoja joiden uhria ja tekijöitä ei ole elossa. Dawkinsin kohdalla tästä nostetaan yllättävän voimakasta ääntä.
-> On selvää että vaikka Jerry Coynen kannanotto Dawkinsin kohtaamiin hyökkäyksiin on aikamoista "winetystä", on hän kuitenkin oikeassa siinä että "People will use any excuse to attack Dawkins". Kun reagointien vahvuus ja ennen kaikkea väitökset siitä miten laajasti näiden vaikutukset pitäisi tulkita eivät ole missään mittakaavassa esitettyihin asioihin ja virheisiin, on selvää että ylilyöminen on vahvasti esillä.

Näissä taustalla on selvemmin jokin joka ei näytä enää rationalisoinneilta, vaan taustalla on strateginen ikonoklasmi ; Dawkins nähdään jostain syystä "evoluutioteorian ja ateismin profeettana". Tämä asenne näkyy tietysti esimerkiksi Wellsin toiminnassa. "Icons of evolution" on tyypillinen teos, jossa muka molempien puolien kuuntelemista ja kunnioittamista ajava ID-liike kannattaa sitä että tarkoituksella etsitään erimielisten "ikoneja" ja pyritään murskaamaan niitä samalla kun vaaditaan kunnioitusta ja rapsutusta niille omille käsityksille koska kaikki muu olisi vainoa. Koska näiden argumentit eivät ole hyviä, on selvää että tarvitaan psykologista näkökulmaa. Ja kun esimerkiksi Wells on kannattanut soluttautumisstrategiaa jossa ensin leikitään tieteentekoa tohtorintutkintoon asti ja vasta sen jälkeen aletaan kertomaan ID -tavaraa, on selvää että esityksissä ei enää katsota mitä uskotaan vaan mikä on strategisesti järkevää. "Wedge -strateginen ajattelu" onkin siksi osoitus siitä että kyseessä ei enää ole viaton maailmankuvallisiin silmälappuihin perustuva yleisinhimillinen erehtyminen, vaan tahallinen toiminta. Ei ole kovin järkevää uskoa että nämä selvästi strategiseen ajatteluun nojaavat ihmiset olisivat Mortonin demonin vallassa ja levittäisivät taikauskoista toiveajattelua vain koska eivät kykene siitä irrottautumaan.

On järkevää sanoa että he nimenomaan eivät ole Mortonin demonin vallassa. Ja se on oikeastaan se mikä heissä on pahinta. Se nimittäin tekee heistä demagogeja, kansankiihottajia. Esimerkiksi ikonoklasmiin keskittyminen on tässä järkevää koska sillä pyritään maksimaaliseen suututtamiseen ja ärsyttämiseen. Samoin nimitykset kuten esimerkiksi ihmisen kutsuminen "militantiksi" ainoastaan vakaumuksensa vuoksi. Siinä missä Gish pitää itseään ylempänä ja evolutionisteja puoli-ihmisinä, ja pitää tärkeimpänä voittamista eli kreationismin puolustamista, näillä ihmisillä keskiössä on denialismipohjainen kritiikki, jonka ydin on vastustajan totaalisessa murskaamisessa. Ja strategioiden valitseminen muuttuu tässä kohden relevantimmaksi kuin toiveajattelujen seuraaminen.

Aktuaalinen potentalistaja

Coyne on kritisoinut alkusyy -argumenttia hyvin samaan tapaan kuin minäkin sitä olen tehnyt. Tässä versiossahan "kaikella on oltava syy" -ketjua mennään taaksepäin ja päädytään lopulta siihen, että Jumalaankin laitetaan reductio ad absurdum. Ei selitetä miksi on jotain eikä mitään, kun Jumalakin on jotain. Tämä on usein esiintyvä väännös argumentaatiosta, ja sen kumoaminen on sosiologisen yleisyytensä vuoksi relevanttia. - Kuitenkin teologiassa esimerkiksi Tuomas Akvinolainen esittää argumentin hieman toisella tavalla. Coynen argumentti ei selvästi pure tähän versioon sen koko voimallaan ja jäljelle jää jotain joka ohittaa Coynen kritiikin. Valitettavasti koska hän ei ole teologi, hän tekee helposti sen että hän sekoittaa jo tutun argumentin johonkin samantapaiseen. Sama sekaantuneisuus varmaan selittää senkin, miksi maallikkouskovaiset levittävät alkusyyargumenttia juuri siinä muodossa missä Coynekin sen esittää. Ja sen, miksi olen käyttänyt - monista varmasti tarpeettomastikin - aikaa juuri tämän version käsittelyyn.

Akvinolainen jakaa maaiman Aristoteleen tapaan attribuuteiltaan aktuaaliseen ja potentiaaliseen. Muutos, kuten liike, taas on sitä että jokin potentiaalinen muuttuu aktuaaliseksi. Akvinolaisen mukaan liike tarvitsee syyn, eli universumi vaatii selitystä koska siinä on liikettä. Jumala taas on puhdasta aktuaalisuutta ; Jumala on ikuinen ja kaikkien attribuuttien kokoelma. Se esiintyy siis liikkumattomuutena. Aktuaalinen ei siis ole liikettä kun siinä on koko ajan kaikki mahdollinen. Tämänlainen Jumala ei tietysti tarvitse mitään liikuttajaa, joka muuttaisi jonkin potentiaalisen aktuaaliseksi. (Koska on vain aktuaalisuutta eikä mitään potentiaalisuutta.) - Eksistentialisti sanoisi että Akvinolaisen Jumalan eksistenssi ja essenssi ovat samat, toisin kuin tieteellistä selitystä vaativat kappaleet, kuten ihmiset, joilla eksistenssi on ennen essenssiä.

Akvinolaisen argumentaatiossa on kuitenkin silti se sama toinen puute mikä siinä normaalissakin alkusyyargumentissa on ; Ensin määritellään minkälainen olio on oltava olemassa ja tämä olio määritellään Jumalaksi "ikään kuin jälkikäteen". Kuitenkin tosiasiassa jokin muukin asia voisi olla samanlainen. Olen usein viitannut arkikäytössä levinneen causa suin version yhteydessä siitä miten alkusyy voi olla vaikka Big Bang, joten tässä itse asiassa naturalisti määritellään teistiksi - ja kun tätä ei huomaa ei naturalisti eikä teisti - niin itse asiassa ainoastaan määritellään Big Bang Jumalaksi ja teisti liittää tähän päänsä sisällä mielikuvia ja assosiaation rakkaudesta. - Ja tässä siis itse asiassa tehdään niin typerästi että yritetään ratkaista tilanne siten että otetaan jotain johon molempi uskoo ja "määritellään mielivaltaisesti nimilapulla" että sen on oltava teologin Jumalakonsepti eikä se naturalistin rakkaudeton big bang.

Toki sitä voisi myös kyseenalaistaa koko näkemyksen.
1: Uudelleenpremissoimalla voisi esimerkiksi olettaa että kaikki aktuaalinen vaatisi jotain potentiaalista. Tällöin universumin aktuaalisuus vaatisi jotain potentiaalista. Tällöin Akvinolaisen liikkumaton liikuttaja jossa on pelkkää aktuaalisuutta olisi itse asiassa huono selitys. Se itse vaatisi "aivan helvetisti selittämistä". Mutta tässä tilanteessa Akvinolainen olisi tietysti määritellyt että Jumala on kaikkivoipa eli hän voi mahdollisesti tehdä mitä vain (mutta valikoi tekemisiään eli on hyvä ja rakastava). Tämä ei ole kovin kiinnostavaa, sen kautta voi vain näyttää (a) miten epämääräistä ja (b) helppoa teologisten saivartelujen tekeminen on tältä lähtökohdin.
2: Toisaalta Akvinolaisen maailma näyttää omituiselta ; Usein ajatellaan että potentiaalinen aiheuttaa aktuaalisuuden, hänellä on kuitenkin aktuaalinen potentialistaja. Ja koska Jumalassa ei ole mitään potentiaalista, universumi ei selvästi ole osa Jumalaa. Universumin potentiaalinen on selvästi Jumalan ulkopuolella koska alkusyy Jumalassa oli pelkkää aktuaalisuutta. Tätä näkemystä taas voidaan kritisoida, ja onkin kritisoitu. Se, onko maailma osa Jumalaa vai Jumala sen ulkopuolella ovat jakaneet mielipiteitä. Yritys pelastaa Jumala monenlaisilta tämäntyyppisiltä ratkaisuilta on ollut monimaailmatulkinnat. Aktualisoituva onkin vain yksi "monen maailman muoto" ja kun nämä ovat kaikki osa Jumalaa, on kaikki potentiaalinen taas aktuaalista. Tämä taas johtaa varsin omituisiin tuloksiin, jossa Jumalatodistuksessa Jumala ja sen negaatio ovat jälleen yhtä loogisia eli jumalakysymys jää ratkeamatta.

Mielestäni mielenkiintoisempi ja olennaisempi Akvinolaisen argumentin outous tuleekin selvästi esiin kun mietitään että universumin synnylle on kaksi vaihtoehtotilaa;
1: Olematon. Olemattomassa aktuaalisen ja potentiaalisen välillä ei ole mitään eroa. Se, että väittää että tämänlainen "liikkumaton liikuttaja" ei voi tuottaa mitään, on vain asian kielto. Väite että "tarvitaan jotain potentiaalista jotta olisi jotain aktuaalista" on premissi. Ehkä näin ei ole, vaan kyseessä onkin vain ihmisen ennakkoluulo?
2: Vielä mielenkiintoisempi ja luultavasti edellistä kohtaa noin tuhat kertaa olennaisempi on kuitenkin se tilanne, jossa huomataan että kvanttifysiikassa maailmaan syntyy virtuaalihiukkasia tyhjästä. Kvanttifluktuaatio onkin itse asiassa relevantti selitys siitä miten asioita syntyy. Kvanttitiloja kuvatessa on tavallista törmätä esimerkiksi superpositio -tilaan ; Lineaarialgebran superpositioperiaatteen mukaan lineaarisen systeemin ratkaisujen lineaarinen yhdistelmä on myös kyseessä olevan systeemin ratkaisu. Tätä kuvataan yleensä Schrödingerin kissa -ajatuskokeella. Siinä laatikossa oleva kissa ilmenee todennäköisyysaaltonaan, ja on siksi samanaikaisesti elävä että kuollut. Kissojen tasolla tulee into kurkistaa laatikkoon, mutta olennaisempaa on huomata, että superpositio on kvanttimekaniikan formalismista juontuva ominaisuus, jonka mukaan systeemi voi olla ihan oikeasti useassa eri tilassa yhdellä kertaa.

Tämä tarkoittaa sitä että Akvinolainen Jumalatodistuksena on varsin omituinen. Sen argumentaatiovirhe on ekvivokaatio koska siinä väitetään Jumalaksi jotain joka ei Jumala väistämättä ole. Siinä esimerkiksi nimetään ominaisuuksiltaan alkusyyksi paljastuva kvanttifluktuaatio Jumalaksi. Toisin sanoen kysymys ei jumalatodistuksena ratkaise nimen omaan sitä kysymystä jota ratkaisemaan se on keksitty. Se antaa jotain johon sekä "naturalistisen ei-teistisen vastauksen" ja "teistisen" vastaus osuvat. Tämä peitetään nimilapulla joka liimataan päälle keinotekoisesti. Filosofisesti tämä ei ole perustelu vaan vetoaminen. Akvinolainen, joka tietysti eli ennen kvanttifysiikka -aikaa, tämä ei ole iso ongelma. Mutta nykyaikaina jokainen joka käyttää Akvinolaisen ratkaisutapaa on ongelmissa koska tietomme maailmasta ovat olennaiseti erilaiset. Akvinolaisen argumentaatio on muokkautunut huonoksi tietojemme kautta. Olemme oppineet maailmasta kaikenlaista jännittävää. Siksi jokainen joka pitää alkusyytä nykyään relevanttina jumalatodistuksena just fails. Premissistä ei saa tehdä johtopäätöstä, kyseessä on kehäpäätelmä olipa sitten kyseessä suora kehäpäätelmä vai onko kehäpäätelmä peitetty ekvivokaation kautta nimeämisellä ja etiketoinnilla.

Toki fyysikko voisi selittää että Akvinolainen oli varsin ovela kaveri, koska hän mietti tieteenfilosofialle tärkeän ratkaisun siitä, minkälainen selitys voidaan hyväksyä "Kaiken Teorian" alkuun ja minkälaiset ovat siihen riittämättömiä. He tosin varmasti heittävätkin sitten tämän huomion jälkeen sen etiketin eli "Jumalaksi" kutsumisen silleen ja tutkisivat vain sitä purkin sisältöä. Sillä tässä argumentissa sisältö on hyvää, mutta etiketöinti on virheellistä.

Aggression suuntaamisesta

Etologiassa eläimien lajinsisäiseen toimintaan liitetään monesti erilaisia uhkailueleitä ja alistumiseleitä. Näissä eleissä on mielenkiintoista se, että uhkausele on tavallaan väkivallan symoli ja alistuminen häviämisen symboli. Tämä on siis aggressiivisuutta jota ei käydä toiminnan tasolla. Vastaava uhkailu-alistumiseleistö on myös ihmisillä.

Olin nuorempana vaikeuksissa, kun en ymmärtänyt toisten hyökkääviä eleitä. Muut kuitenkin näkivät minun tunnetilani, jopa hyvin selvästi. Tämä johti usein vaikeuksiin. Joko minun nähtiin alistuvan silloin kun olin vain epävarma - eli likimain aina. Tai sitten pelkoreaktioiden puute koettiin hyökkäävänä ; Jos ei alistu hyökkäyseleen alla, niin sitä ns. tulee turpaan.

Sittemmin olen joutunut opettelemaan uhkauseleitä. Apuna on ollut esimerkiksi vallan mainio Virpirannan "Seitsemän puolustustaitojen teoriaa". Tämä auttaa piilottamaan omat alistumiseleet ja tunnistamaan toisten uhkauseleet. Oma tapani hoitaa homma on olla vastaamatta uhkauseleeseen uhkauseleellä. Sillä minun näkökannastani uhkausele on vihje siitä että olen hyökkäämässä. Haluan, että jos tarve tulee, että hyökkäykseni on yllätys - minun ruumiinrakenteella vastapuolen valmistautuminen pilaa paljon mahdollisuuksistani selvitä tilanteesta.

Toisin sanoen olen harjoittelemassa olemaan "itseni nurinperin" ; En näytä eleitä mutta tunnistan toisten eleet. Ja jos itsepuolustustilanne tulee päälle, eli toinen on vahvasti siirtymässä symboliselta väkivaltatasolta toteutuneen väkivallan tasolle, tavoitteenani on se, että siirryn normaalitilasta väkivaltatilaan ilman että sitä ennen käyn jotain rituaalista valtapeli-ilmeilyvaihetta. Toisin sanoen katson että päällä on juridisesti riittävä hätävarjelutilanne ja sitten minulla onkin "vaihde päällä".

Tämä "aggressioasenteeni" on tärkeä ymmärtää. Se ei kenties ole "terve". Mutta minun kaltaisen ihmisen on syytä opetella jotain tämänlaista.Ja tästä voidaan siirtää ajatuksia nettikirjoittelun puolelle. Otan esimerkiksi "Charitable atheism" -blogin. Siellä korostetaan miten Jerry Coyne kirjoittaa uskovaisista ilkeään ja aggressiiviseen sävyyn. Otsikointi "The Loaded Language of Jerry Coyne as Evidence of His Naivete" kuvaa jo sitä, että Coynen kieli on sävytetty ikävyydellä. Voidaan sanoa että "ladatuissa sanoissa" kyseessä on "symbolinen uhkailueleistö". Onkin mielestäni kaunista, miten ateisti puolustaa uskovaisia ja lopettaa tekstin kaneettiin "This is not an argument in defense of the Thomist conclusion. My conclusions towards theism are atheistic. It is simply a criticism of the foolish pride practiced by Coyne and the FOC in challenging theism. I am proud to be an atheist. I don’t like it when people asserting that same perspective use sloppy thinking to defend it." Hän lainaa hieman aiemmin muistutusta vihastumiseta ja vihankäytöstä "Anyone can become angry - that is easy. But to be angry with the right person, to the right degree, at the right time, for the right purpose, and in the right ways - that is not easy."

Se, että minusta tämä on kaunista voi yllättää monet. Olen nimittäin varmasti kaikille tuttu taipumuksestani käyttää hyvinkin ärtsyä kieltä. Ja kaikki tämän huomion tehneet ovat oikeassa. Tässä on kuitenkin hyvä huomata, että internet on symbolinen koneisto. Siellä oleminen on symbolista. Tässä mielessä "kaikki on sanoja". Näin ollen olen tavallaan kontekstoinut väkivaltani ; Normaalielämässä symbolinen vinoilu on pientä, ja olemassaolon oikeutus syntyy ruumiin toimintakyvyn kautta. Internetissä väkivalta ja puolustus ovat molemmat symbolisella tasolla, samoin kuin internetissä vaikuttava oleminen. Näin ollen internetvinoilu ei jää irrelevantille tasolle, vaan iskee koko olemisen ytimeen. Toisin sanoen se, mikä normaalielämässä on uhkausele, on internetissä toteutuessaan eräänlaista väkivaltaa. Ja tämä tarkoittaa sitä, että "harjoitan itsepuolustusta".

Tässä on hyvä huomata myös keskustelun konteksti. En arkielämässä tappele kuin niiden kanssa joiden kanssa on tarvetta. Internetissäkin minä lähinnä kirjoitan blogia. En floodaile symbolisine olemuksineni ympäri nettin symbolisten olemisten maailmaa haastamassa riitaa. Eikä se olisi fiksuakaan. Sillä internet on hieman kuten hyvin pahat ja väkivaltaiset paikat maan päällä. Aggressiivisuutta esiintyy.

Ja tämä koskee asioita etenkin jos on uskonnoton. Sillä aggressiivisuus näyttää painottuneelta. "Charitable atheism" -blogin kirjoituksen kaltaisia ateistiblogauksia ei ole hirveän paljoa, mutta niitä ei ole erityisen vaikeaa löytää. Uskovaisten puolelta vastaavan löytäminen taas on "batshit-insane hard." En väitä että se olisi mahdotonta tai että niitä ei olisi, mutta kokemusmaailmani ei ole löytänyt toistaiseksi yhtään vastaavanlaatuista kirjoitusta. Sen sijaan on vaikeaa löytää ateistejen kirjoitelmia joissa toivotaan että uskovaiset kuolisivat pois. Mutta on suorastaan helppoa löytää "Kill all atheist" -toiveita ; Tarvitaan vain yksi uskovaisten paikka, ja sieltä löytyy useita tälläisiä toivovia ihmisiä. ~ Eikä uskovaisilla ole tapana nostaa edes näistä meteliä ja nousta puolustamaan ateisteja.

Samoin symboliseksi kidutusorgioiksi voidaan hyvällä syyllä laittaa Tapio Puolimatkan tapainen toiminta. Hänhän kirjoitti "Tiedekeskustelun avoimuuskokeeseen" sivulle 475 herjan ; "Pianka suositteli, että 90 prosenttia ihmiskunnan väestöstä tuhottaisiin levittämällä lentokoneista ebola-virusta, koska ebola tappaa uhrinsa muutamassa päivässä. Puheen lopuksi kokouksen sadat osanottajat osoittivat hänelle suosiotaan seisomaan nousten." Tavoitteena oli esittää naturalismin pahat ideologiset sisällöt. Ja syytös oli, että "naturalistit" olisivat modernina nykyaikana haluamassa joukkomurhata ihmiset. Puolimatkan virhe huomattiin ja hän kirjoitti nettiin "no anteex" -tasoisen heiton. Tämänlaisista syntyy vakavasti miete siitä, miten huono tarkistus on ollut ; Syytös on kova ja varsin epäuskottava. Senlaiset on tavattu perustella ja varmistaa ; Syytös on vakava, ja olisi oikeasti kummaisaa jos minä esimerkiksi löytäisin jonkun uskovaisen teksteistä lauseen "rakastan lapsia" ja väittäisin kirjoissa ja kansissa että tämä on "selvästi pedofiili". Ja kun loukkaus leviää kirjojen painosten verran ympäri maailmaa, niin korjaisin ikävän julkisuuden edessä virheen kirjoittamalla jonnekin internetin nurkkaan pienen huomautuksen että "no anteex". Ei taitaisi tulla anteeksiantoa, ja miksi pitäisikään? ~ Huolimattomuussyy on yksinkertaisesti liian omituinen ollakseen vakavasti otettava. Tämän sijaan onkin helppoa ajatella että tämänlaisia tekoja syntyy, jos perusasetelma on "symbolinen väkivalta" ; Silloin ollaan hieman kuten doupingia käyttävät urheilijat, jotka ovat pahoillaan siitä että jäävät kiinni. Toiset vastaavat mielikuvat syntyvät tietysti pahimmista yritysmaailman mokista ja valituista tekosyistä mallia "Murhasin hänet koska hän teki kissastani homoseksuaalin!"
1: Minulta on jopa joskus kyselty että miten uskoisin että fundamentalistit/kreationistit ID:läiset (ihan jotta voisin kehua osaavani luetella "käytännössä synonyymejä") olisivat ystävällisiä ihmisiä jotka vain haluavat keskustella. Vastaukseni on "Ette enää mitenkään." Heille on annettu mahdollisuuksia, mutta tosiasiassa ne mahdollisuudet ovat aina kääntyneet tämänlaiseen "te ootte massamurhaajia, ettekä saa suuttua kun tästä puhumme koska se ei ole asiallista keskustelua ja dialogia". Tässä on nyt vain käynyt vähän niin kuin turva-avainyritykselle, joka minuun aikaisemmin otti yhteyttä. He lähettivät minulle sellaisen nupin joka pistää avaimen postiin aina jos avaimeni hukkuu ja joku sen löytää. Nupi ei tullut perille, ja soitin korjatakseni asian. Nupia ei silti tullut minulle postiin. Nyt he lähettivät viestin joka kertoi tutustumistarjoukseni loppuneen ja pyysivät että maksan tästä nupita (joka ei ole vielä saapunut) useita euroja kuukaudessa. Soitin heille ja kerroin että ei kannata ehkä lähettää minulle tarjousta kun ei nupi näytä löytävän perille. Jos avain hukkuu, ei palautumattomuudesta voi tietysti syyttää nupifirmaa, joten nupin maksun jälkeen "firma on kritiikki -immuuni". Mutta tästä voi nähdä miten huonosti firman osoitteenlöytöprosessi toimii.

Keskustelukenttä on siis väkivaltainen tavalla joka ei ole hyväksi olla uskonnoton. Mikä tarkoittaa sitä että voi ihan oikeasti tarvetta olla valmis itsepuolustukseen jokaisessa mahdollisessa välissä. Minäkin olin joskus niin naivi että kuvittelin että uskontoaihe olisi leppoisa aihepiiri, koska uskovaiset on suvaitsevaisia, lempeitä ja avomielisiä. Mutta sellaiset luulot rapisevat varsin sujuvasti kyydistä.

Esimerkiksi vaikka uskovaiset ovat kovasti kompanneet "charitable atheism" -blogin asennetta, kehuneet miten hienoa on kun ateisti moittii toista ateistia on likimain ilmiselvää että kehujat eivät koskaan palauta palvelusta ja toimi itse kuten heille on toimittu. On silti oikein että hän löi Coynea.
1: Olen usein kysellytkin tätä uskovaisten haluttomuutta nousta puolustamaan väärin käsiteltyä ateistia väärintoimivia uskovaisia vastaan. Olen saanut valittuja selityksiä joissa (a) viitataan puolustusanekdootteihin joiden tapahtumista en voi tarkistaa (b) viitattu valittuihin tekosyihin, kuten ujouteen tai siihen että tämänlaisia ei vain tee internetin puolella. Samat koskenevat ateisteja, mutta se ei näytä olevan este sille että tämänlaisista asioista kirjoitetaan netin puolelle. On varmasti ujojakin ateisteja.

Oma suhteeni internetaggressiivisuuteen on sama kuin arkielämän väkivaltaankin ; Jos uhkailueleistö on riittämätöntä, en välitä siitä ja ohitan sen. On kuin en olisi koko vinoilua huomannutkaan. Mutta jos se menee tietyn - kontekstisidonnaisen - rajan yli, niin sitten tulee täyslaidallinen. Tämä ei tietysti tarkoita sitä että ihailisin asioiden ratkaisemista väkivallalla tai vittuiluna. Se on vain käytännöllisesti katsoen jotain jota joutuu tekemään, jos ei halua joutua totaalisen tallatuksi erilaisen herjaväkivallan alle. Sorry, joskus on pakko. Minä en ole vihainen, vaan itsepuolustuksellinen -ja kenties kostava. En koskaan lyö ensin, mutta pyrin olemaan varma siitä että lyön viimeiseksi.

---

Kirjoittaja on agnostikko jonka mielestä sekä uskovaiset että ateistit ovat yhtä väärässä. Kritiikit kirjoitetaan eri sävyllä, koska toinen puoli näyttää asennemaailmaltaan olennaisesti erilaiselta kuin se toinen.