Korvaushoito (Evoluution, Luonnonvalinnan ja Darwinin nimeen!)

"Tämä Päivä" -blogissa oli käsiteltynä yllättävän tavallinen tapa käsitellä ateismi jonain jossa uskonnon viitekehys pidetään ennallaan ja siihen vain vaihdetaan sanoja. Tämä Päivä kuvaakin mikä ilmiö kyseessä on takana "Uskovan ihmisen on monesti hyvin vaikea ymmärtää ateismia ateismin ehdoilla, joten sen sijaan ymmärrystä etsitään tuttua uskonnollista silmää käyttäen. Oman uskon rakenteet ja ilmiöt lyödään ateismin päälle ja oletetaan tämän kuvaavan ateismia." ... "tämä koko ilmiö on tulosta siitä miten yksilö heijastaa oman maailmansa toisen maailman päälle. Väite ateismista uskontona kertoo siis enemmän väitteen esittäjän kuin ateistin maailmankuvasta."

En ole oikein koskaan kyennyt ottamaan tämänlaista perustelua vakavasti. (Siitä huolimatta, että tätä harjoittavat ns. maltillisemmatkin uskovaiset. - Tämä ei ole pelkästään kiivaimman puolen harjoittamaa.) Siinä on vahvaa liioittelun makua. Ja koen että tämän argumentin esittäminen onkin lähinnä todistus siitä että sanoja ei ymmärrä kritisoimaansa kohdetta. Näin se on tietysti sovelias vaikkapa hikipedian "ateismi" -artikkeliin. Kyseessä on selvästi vitsi, kun professorista tehdään profeetta. (Muutaman kirjaimen ero, mutta olennainen.) Siksi on hauskaa kun siellä on esimerkiksi ohessa oleva.

Psykologisesti kyseisenlaatuista uskovaisten harjoittamaa leikkaa-liimaa -ilmiötä kutsutaan projektioksi. Siinä oman itsen kokemukset yleistetään sellaisenaan toiseen ihmiseen. Näin syntyy "samanlaisuuteen tuomitsemista", jossa otetaan ikään kuin oikeus tulkita toisen syvimpiä tuntoja ikään kuin "ajatustenlukijan tavoin". Projektiossa kuitenkin paljastetaan lähinnä omia tuntemuksia. Kun tekee itsereflektiota ja syyttää sen pohjalta muista, kertoo itse asiassa ennenkaikkea omista vioistaan.

Projisoinnissa on kuitenkin jotain ihmisille luontevaa. Tämänkaltainen ajattelu johtaakin siihen mitä Sartre mainitsi ihmisten mielessä olevasta "Jumalan ideasta" ; Hänen mukaansa länsimainen ihminen kasvaa kulttuuriin ja tietynlaiseen Jumalakäsitykseen, joka iskostetaan hänen mieleensä. Näin esimerkiksi länsimainen ihminen vääristää ulkomaalaiset eksoottiset Jumalat, koska tämä eksoottinen Jumala on "samanlainen tai erilainen" kuin länsimainen Jumala. Taustakonsepti pysyy ja uusi Jumalakäsitys ymmärretään tässä viitekehyksessä analogioiden (yhteiset piirteet) ja epäanalogioiden (piirteet jotka ovat erilaisia) kautta. Kuitenkin konseptit olivat erilaisia.

Sartren mukaan tämä Jumala mukana myös hänen aikansa ateisteilla, ja tätä kautta Jumalan olemassaolon puute rakensi viitekehyksen - idea jostain jota ei ole oli hänelle hyvin tärkeä merkityssisältökonsepti. Siksi Sartren ateismi olikin filosofia, ja koska se oli länsimainen ilmiö se oli erityissuhteessa nimenomaan kristinuskoon. (Jos ateismia on hindulaisilla alueilla se on ateismia etupäässä suhteessa hindulaisuuteen koska siellä ihmisten päähän on iskostettu erilainen Jumalakonsepti.)

Onkin itse asiassa helppoa huomata että ajatusleikki jossa ateisti korvaa Jumalalla itsensä, ja professorin profeetalla perustuu analogioiden etsimiseen ja epäanalogioiden hylkäämiseen epäolennaisina. Näin ideologiasta syntyy helpostikin uskonto ; Molemmilla on näkyviä hahmoja jotka kertovat asioista, siitä miten maailma on jne. Luennoimisen ja julistamisen välinen ero on toki häilyvä mutta tässä analogia -ajattelussa erottelu hylätään täysin. Tämänlainen liittyykin helposti analogiseen ajatteluun. Filosofiassa määritteiden erottelu, analyysi, on vähintään yhtä tärkeää ; On kätevää erottaa esimerkiksi esiintymispuhe alatyyppeihin kuten julistus, luennointi tai stand-up -komiikka.

Siksi filosofiassa - logiikassa ja argumentaation maailmassa ylipäätään - ollaankin yleensä tarkkoja, tehdään analyysiä jossa keskiössä ei ole samanlaisuuksien etsiminen sellaisenaan, vaan jossa keskitytään määritelmiin. Silloin on yleensä samankaltaisia ilmiöitä joilla on samoja attribuutteja mutta eri kriteerit. Tämä on olennaista koska ateismi ei itse asiassa osu oikein mihinkään kunnolliseen uskonnon määritelmään ; Ja lisäksi Pascal Boyer on esimerkiksi kuvannut ihmisten käyttäytymismuutoksiin perustuen sitä, että uskonnonllisessa toiminnassa ytimessä on usko tahoon joka pääsee käsiksi strategiseen tietoon, eli tietoon joka on ihmisen ulkoisen identiteetin kannalta joko synkkä salaisuus tai jonkinlaista kaksinaamaisuutta. (Liha minun jääkaapissa on paljastus ja uutta tietoa mutta ei strategista tietoa - paitsi jos olisin pinnallisesti ja maineeltani paatunut kasvissyöjä.)

Onkin perusteltua sanoa että uskovaisten "etsi-korvaa" -toimintaan perustuva lähestymistapa tuossa muodossaan on väärä analogia. Sellainen syntyy huonosta ajattelusta, jonka takana on vain kahdenlaista ilmiötä. (Mitään asiallisia tai hyväksyttäviä syitä tälle ei itse asiassa voi olla.)
1: kriitikko ei ymmärrä kritisoimaansa kohdetta ja erehtyy ja mokaa, jolloin kritiikki ei osu kohteeseen vaan on olkiukottamista. Eikä tämä korosta uskovaisen kykyä asialliseen keskusteluun, vaan todistaa että hän puhuu mielellään "suuta suuremmalla". Pitkään jatkuessaan ja toistuessaan asiasta kertomisen jälkeenkin tämä kertoo lisäksi kyvyttömyydestä oppia virheistään tässä kyseisessä asiassa.
2: Kriitikko ymmärtää kritisoimansa kohteen, mutta valehtelee silti. Tällöin leimakirveellä lyöminen, asiaton vittuilu huonoin rinnastuksin, stereotypisointi ja ateismista tietämättömien ihmisten rivissäpitäminen ja muu luonteeltaan ideologis-dogmaattis-sosiaalinen valtapeli on ilmiön ytimessä.

Uskovainen joka ei ymmärrä että ateismi on jotain muuta kuin esimerkiksi vihaa kristinuskon Jumalaa kohtaan - eli uskotaan Jumalaan mutta ei hyväksytä tämän etiikkaa - on jotain josta kannattaisi päästä eroon. Ihminen ei ole enää nykyään "Sartren tapaan ateistinakin suhteessa homo religiosukseen". Ideologisella tasolla ihmiset toki osaavat asioita Jeesuksesta, mutta vieraantuminen tunnetasolla on jättänyt konseptin "vain osatuksi". Se ei välttämättä enää ollenkaan muokkaa ihmisten sisäistä näkemystä. Maallistuminen on johtanut erilaisten asioiden keskiöön nostamisen. - Usealle kirkon jäsenellekin kristillisyys on lähinnä nimikristillisyyttä joka ei oikeastaan vaikuta arjessa ja elämässä.

Tämä näkyy siitä että itse asiassa on tarve ottaa käyttöön jokin "uusateismin" kaltainen termi, joka korostaa että ateismi ei ole Sartren mallista eksistentialistista ateismia ; Maailmaan heittämisen ja Jumalan poissaolon ympärille rakentuneen merkityksen sijasta siinä korostuu empirismi ja konkreettisuus ja merkitysten riippumattomuus Jumalakonseptista. Uskovaiset likimain ikinä näytä ymmärtävän tätä olennaista konseptieroa. Näin siitä huolimatta, että he kovasti moittivat Dawkinsin ja vastaavien kirjoja, joissa tämä uusi tästä aivan valtavasti poikkeava konsepti tulee esiin. Aivan kuin he eivät olisi ymmärtäneet lukemaansa. Syynä lienee kyvyttömyys irtautua omasta navasta ja ajatusmaailmasta. Mikä taas valitettavasti tukee sitä Dawkinsin ajatusta uskovaisista yksillenapeille tehtyinä epärationaalisina pilkkakirveinä.