""Pyrstöpuolelta mies muistuttaa erehdyttävästi Roope-setää." ... "Vaappumatapa on sama." ... "Ja hän on sedän kokoinenkin.""
(Tupu, Hupu ja Lupu hämääntyvät partanaamiosta "Roope-Setä 12/03")
Luin aamupuhteinani Ilkka Koiviston "Elämänmittainen luontoretki" -kirjaa. Siinä hän muun muassa kertoo että yksilöllisiä piirteitä voidaan käyttää eläinyksilöiden tunnistamiseen.
Esimerkiksi leijonien viiksikarvat ovat hieman yksilöllisesti rivissä. Koivisto kuitenkin myöntää että tämä tunnusmerkki on lähinnä jotain jolla eläintenhoitajat tunnistavat hoitamansa eläimen.
Leijonat tuskin tunnistavat toisiaan ensisijaisesti viiksikarvoista, koska nämä erottuvat vasta melko läheltä. Tämä muistuttaa että vaikka tunnistamisen apuvälineenä olemisen tärkein piirre on yksilöllisyys, niin se, että ominaisuus on yksilöllinen ei vielä tarkoita että sitä myös käytettäisiin tunnistamiseen.
Toisaalta joillakin eläimillä esiintyy vastavuoroista altruismia. Silloin he auttavat enemmän niitä jotka joskus ovat auttaneet itseä. Näissä tapauksissa on selvää että yksilöt tunnistavat toisensa jostakin, mutta voi olla vaikea kertoa mikä piirre on se, joka on ratkaisevan tärkeä.
Toisin sanoen joskus meillä on piirre jota voidaan käyttää yksilöntunnistamiseen, mutta emme voi olla varmoja käyttääkö kyseinen eläinkin tätä samaa piirrettä - osa "eilaumaeläimistä" ei välttämättä edes tunnista toisia yksilöitä ollenkaan. (Leijonat ovat laumaeläimiä joten ne todennäköisesti tunnistavat.) Ja joskus tiedämme että laji tunnistaa toisia yksilöitä vaikka meidän itsemme voisi olla vaikeaa erottaa mitään oleellisia yksilöllisiä piirteitä.
Ainakin ihmisten kohdalla tunnistaminen tapahtuu montaa kautta ; Vaikka tunnistaminen tehdään yleensä kasvoista, niin kuitenkin hyvin monet asiat paljastavat henkilön. Näin esimerkiksi meidän miekkailukoululla kauan olleet tunnistavat toisensa vaikka kasvot on peitetty maskilla ja pukeutuminenkin on melko lailla samasta muotista. ; Toisaalta vieraita voi olla vaikeampi erottaa toisistaan. Vanhan hokeman mukaan "kaikki kiinalaiset näyttävät samanlaisilta". Syynä tähän on tietysti länsimaisen silmän tottumattomuus.
Näin tullaankin Ilkka Koiviston tapaan käsitellä ihmisten äänentunnistamista. Sillä tässä kohden hän korostaa että ihmisten äänet ovat hyvin erilaisia. Hän on toki oikeassa siinä että ihmiset tunnistavat useita eri ääniä. Tämä tunnistamisherkkyys ei kuitenkaan ole aivan sama asia kuin se, että piirteet ovat todellakin yksilöllisiä. Se voi kertoa myös tarkastelutarkkuudesta. Tämä on tärkeää koska Koivisto pitää äänen yksilöllisyyttä adaptaationa ; On hyödyllistä olla tunnistettava. Tämä on kuitenkin hieman hankalaa, koska monesti sukulaisilla on hyvinkin samanlaisia ääniä. Esimerkiksi en kykene erottamaan puhelimessa puolisoni ja hänen sisarensa ääniä toisistaan. (Ulkonäöltään he ovat taas kuin kaksi marjaa. Jos marjat ovat vadelma ja mustikka.) Näin samaan joukkoon kuulumisen näyttäminen, ei toisista erottaminen, olisi olennainen asia.
Onkin luultavaa että äänessä on vastakkaisia valintapaineita ; Jos variaatiota on paljon, syntyy uniikkeja ääniä jotka sanovat "minä olen minä", mutta joka vaikeuttaa sitä että se muistuttaa että "kuulun teidän joukkoon". Ehkä kompromissi näiden välillä onkin se, että on järkevää erottaa omanlaisista hienoisiakin piirre-eroja niin että ei haittaa vaikka he ovat maskissa. Mutta muista riittää että tunnistaa että he ovat erilaisia, vaikka "kiinalaisia". Tällöin piirteen eroavaisuuden lisäksi voidaan tarkastella asioita eri tarkkuudella.(Oletuksena on että kiinalaiset eivät ole keskenään sen samannäköisempiä kuin eurooppalaiset keskenään.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti