Tieteenfilosofia on vuosituhansien aikana kehittynyt. Arki-ihmisten käsitys siitä mikä on järkevää on sen sijaan varsin muuttumatonta. Sokrateen näkemys perustellusta ei enää toimi sellaisenaan nykypäivänä, mutta Sokrateen dialogien arkisempi osallistuja on jokin joka on suunnilleen samanlainen nykypäivänäkin. On pikemminkin niin että tieteenfilosofiset nimitykset ja henkilöt tulkitaan tämän "naivin tiedekäsityksen" kautta ; Ihmisillä on ikään kuin arkijärjenmukainen, yllättävän muuttumaton, näkemys jolle filosofit vain tarjoavat tukea, ja filosofit myös tulkitaan tämän oman ennakkokäsityksen kautta, jolloin näkemykset voidaan kokea vääristyneesti. Tämä johtaa siihen että hyvin usein tieteenfilosofia latistuu presuppositionistiseen käyttöön ; Ennalta päätetään mikä on totta ja mikä ei ja loppu on tämän näkemyksen puolustamista keinolla millä hyvänsä - ja auktoriteetin saaminen tieteenfilosofin nimi mainiten on hyvä keino jota käytetään vaikka kyseinen filosofi olisi sanonut jotain aivan muuta.
Otan esimerkiksi "Kylähullun päiväkirjan" tekstin "Mikä riittäisi muuttamaan käsityksesi?"Siinä on Popperin fallibilismiin nojautuva näkemys, vaatimus kumottavuudesta. Tätä kritisoidaan kommenteissa esittämällä seuraavaa "Popperilaiseen tieteenfilosofiaan kuuluu falsifiointiperiaatteen arvostus. Mutta käytännön tieteentekemisessä falsifiointitarpeilla ei ole useinkaan oikein mitään tekemistä. Vaikkapa Maslow:n tarvehierargiaa on opetettu jo pitkään yliopistoissa ja lukioissa. Hierargia on mahdoton falsifioida. Jos siinä olisi eri asioita, tai järjestys olisi eri, kyse ei enää olisi Maslow:n tarvehierargiasta. Mutta Maslown hierargia on tunnetumpi, kuin yritelmät korvata sitä. Siksi tarvehierargian järjestys ja siinä mainitut asiat säilyvät vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Vastaan vaikkapa yhteen kysymyksistä. "mikä saisi sinut muuttamaan käsityksesi tiedon ja uskon suhteesta toisenlaiseksi?" Elämä. Vaikkapa autoonnettomuus tai jokin muu kuoleman lähellä oleminen varmaan muuttaisi näkemyksiä tuollaisista asioista." Näkemys kumottavuudesta ja itsekriittisyydestä on selvästi outo. Se toi joitain mielikuvia joista ponistan tämän lauseen ulkopuolelle.
Tähän samaan luokkaan livahtanee sekin, miten tavallista on että sitä kritisoidaan asiaa vain siksi että on jokin vakaumus. Monesti kreationistit eivät osaa evoluutioteoriaa, eikä se sanojensa mukaan "kiinnosta heitä". He siis kritisoivat asiaa johon eivät ole tutustuneet. Siksi he heittävätkin omituisuuksia kuten "muuttuu jatkuvasti, ei ole mitään pysyvää teoriaa", kun näkevät yksityiskohdat eivätkä sitä että taustateorioita evoluutioteoriassa on itse asiassa melkoisen vähän. Erimielisyys on tietysti se aihe jossa käydään keskustelua ja todellinen alan osaaminen aiheessa kuin aiheessa onkin kykyä nähdä myös näiden erimielisyyksien taakse. Se nimittäin on sitä mistä ollaan samaa mieltä. Ja tässä samanmielisyysalueella on yleensä se luotettavin tieto-osuus. Kiistat kiinnostavat muutenkin ylipaljon koska niihin liittyy tunteita, jotka taas ovat vakaumuksen tunteen polttoainetta.
Itsekriittisyys tunteena ja vakaumuksenvaihtona vs. evidenssipohjainen itsekriittisyys.
Siinä ei puhuta teorian kriittisyydestä vaan ihmisen asennemaailman muutoksesta kuin ne olisivat yksi ja sama asia. Yksilön vakuuttumisen tunne ei kuitenkaan paina rationaalisuudessa yhtään mitään. Tunne ei sellaisenaan ole sama kuin argumentti tai todiste. Jos vakaumuspohjainen kriittisyys ja vakuuttuneisuus olisi ratkaisevaa, saataisiin esimerkiksi tatuointivalinnasta tehtyä tiedettä ; On selvää että tatuoinninvalinnasta voidaan tehdä jotain jota voisi kutsua "taiteeksi" tai "palveluksi". Eli on mahdollista kehittää ammattitaitoinen tatuointivaihtoehtojen valitsija joka auttaa valitsemaan itselle sopivan ja miellyttävän tatuoinnin. Apuna voi olla vaikkapa filosofinen osaaminen ; Iskulause tai aate voidaan tiivistää aforismiin, ulkomaankieliseen lauseeseen tai symboliin, joilla on takanaan historiallista perinnettä ja joissa tätä kautta on tunnettua merkitystä. Hän voi argumentoida esimerkiksi usean skeptikon olemaan ottamatta tiedetatuointia. Tämä ei silti tee tatuointivaihtoehtojen löytämisestä "tiedettä".
Sen sijaan tatuoinneista voidan tehdä tiedettä. Esimerkiksi analysoida onko siinä muoti-ilmiöitä ja yleisiä teemoja. Tämä onnistuu vaikka ottamalla frekvenssi, tutkimalla aineistosta todennäköisyyksiä, vaikkapa katsomalla tatuointiliikkeiden arkistoista joissa on siellä tehtyjä tatuointeja ja laskemalla että "näin monta kalloa ja näin monta perhosta ja yhteensä näin monta tatuointia on tehty..." Näin tatuointiaiheesta saadaan tehtyä tiedettä. Sitä soveltava arvaus "yleensä ihmiset tykkäävät tämänlaisista" voi siksi olla tietopohjainen näkemys. Mutta se ei tee siitä silti tiedettä, vaan tiedettä soveltavaa taidetta.
Evidenssi ei välitä tunteista ja rakkauden tunteista teoriaa kohtaan. Ero on olennainen. Se, että mieli muuttuu ei tarkoita että muutos olisi perusteltu ja järkevä ; Väite siitä että juoksuhaudoissa ei ole ateisteja ei ole todiste Jumalan olemassaolosta, koska se voidaan nähdä myös (paitsi epätotena väitteenä) myös perusteena juoksuhautoja vastaan jos ihmiset vaikka käyttäytyvät sodassa irrationaalisesti ja "tulevat siellä hulluiksi".
Yksittäisen tilanteen vakuuttavuus sen voimattomuudesta huolimatta.
Ylläolevassa falsifiointi on selvästi ymmärretty hyvin naivisti. Sillä tosiasiassa Maslown tarvehierarkia on falsifioitavissa. Siinähän esitetään, että tietyt tarpeet ovat primaarisia verrattuna toiseen. Näin aineisto, jossa on ihmisiä jolta puuttuu kaikki, tarjotaan filosofiankirjaa, taloa ja ruokaa ja katsotaan mitä he valitsevat, auttaa selvästi löytämään sen toteutuuko tarvehierarkia oikeasti. Ennustus on että talottomat ottavat filosofiankirjan vain lähinnä polttaakseen sen. Tämä on testattavissa korrelaatioilla ja testiasetelmilla joissa on ihan oikeita eläviä ihmisiä. Jos aineistossa näkyy että mieltymykset eri lailla puutteenalaisilla ihmisillä eivät korreloi tasojen kanssa, on selvää että teoria olisi kumoutunut.
Onkin likimain selvää, että ylläolevassa falsifiointia ymmärretään hyvin omituisessa muodossa. Siinä missä se yllättävän usein tulkitaan. Eli että yksi tietty havainto kumoaisi kaiken koko teoriasta. Tässä Maslown tarvehierarkia näyttääkin helposti epätieteelliseltä, koska on periaatteessa helppoa keksiä ad hoc -selitys jonka mukaan esimerkiksi nälässä elävä lapsi valitsee koulukirjan valitsee koulukirjan jotta saisi ruokaa aikuisena. Kouluttautuminenkin näkyy tällöin perustarpeen täyttämisen välineenä.
1: Kuitenkin kun katsotaan isoja tilastoja, on selvää että korrelaation olisi löydyttävä. Tämänlaisten pitkän tähtäimen valitsijoiden olisi oltava poikkeustapauksia.
2: Itse asiassa tilanne on se, että tämänlainen ad hoc -selitys on myös mahdollinen lähtökohta uudelle tutkimukselle. Tässä tutkitaan esimerkiksi kouluttautumiseen uskomisen maantiedettä, valitaan erilaisia alueita, sellaisia jossa koulutuksen uskotaan auttavan ja sellaisiin joissa sen ei uskota muuttavan mitään. Ja siellä puutteenalaisille tarjotaan kirjoja. Tälle saadaan etsittyä korrelaatio, joka testaa sitä onko ad hoc -selitys uskottava.
___2.1: Onkin siksi luja ja olennainen ero "ad hoc" -selityksille jotka ovat tämän hetken tietämättömyyyttä ja joille ollaan rakentamassa tarkistavaa testiä. Ne ovat hedelmällisiä ad hoc -selityksiä jotka voivat päin vastoin merkki hedelmällisyydestä. Sen sijaan ad hoc -selitykset jotka ovat vain testaamattomissa olevia väitteitä, ovat pelkkää eitieteellistä metafyysistä taakkaa.
Korrelaatioiden voimakkuuden kautta ajatellen onkin itse asiassa selvää että Maslown tarvehierarkia, on paitsi kumottavissa, myös asetettavissa tehokkuusarvioon. Korrelaatio nimittäin paitsi on olemassa tai ei ole olemassa, on olemassa myös voimakkuudella. Heikolla korrelaatiolla yhteys on olemassa, mutta teoria selittää vain osan ilmiöstä. Vahva korrelaatio taas tarkoittaa jopa sitä että muut selitykset ovat sen rinnalla sekundaarisia. Näin ollen kumoamisen ja voimassaolon lisäksi koko teorian hyvyys voidaan arvioida hyvinkin joustavasti. Tämä dikotomisuuden puute näyttäytyy arki-ihmisen silmissä relativismina, mutta se on tosiasiassa suunnilleen kaikkea muuta kuin sitä ; Siinä samaa asiaa selittävät eri asiat voidaan painottaa. "Toiset ovat parempia oikeita selityksiä kuin toiset". Teoriat ovat siis paitsi "oikeassa tai väärässä" -tasolla parempia ja huonompia kuin toiset.
Tämä yksittäistapauksiin fiksoituminen on virhe, koska valtaosa heistä jotka kannattavat falsifiointiperiaatteen kaltaisia konsepteja nykypäivänä viittaavat kuitenkin aina "tilastojen ja korrelaatioiden kautta" tapahtuvaan kumoutumiseen. Popperkritiikki on tässä tapauksessa vanhan, jo aikaa sitten hylätyn, näkemyksen moittimista. Tämän kritiikin nykyaikaan soveltaminen onkin siksi huonoa. Kritiikin olisi käytännössä kumottava koko korrelaatioperiaate ja frekvenssien tutkimuksen avulla selvittämisen käyttökelpoisuus.
1: Tämä on varsin epätodennäköistä. Esimerkiksi se, mitä kasinoissa pelaaminen opettaa, on se, että esimerkiksi rulettia ei välttämättä kannata lähestyä matemaattisena painottomana toisistaan riippumattomina todennäköisyyksinä. Rulettia ei ole fiksua olettaa tasapuoliseksi ja käsitellä voittoa abstraktina todennäköisyytenä ennen kuin on testattu että se todella on näin.
2: Tässä ylläolevassa on kuitenkin ns. "totuuden siemen". Fallibilismia pidetään sellaisenaan liian tiukkana sääntönä. Kuitenkin sen kohdalla voidaan sanoa sen verran, että se on kenties tiukin järkevä ratkaisu demarkaatiokriteeriin ; Falsifiointiperiaatteen kohdalla pääargumentti kun on sen, että tieteessä on paljon sellaisia asioita, jotka falsifiointivaatimus estäisi. Sen sijaan falsifiointiehdon täyttymistä ei pidetä koskaan ongelmana ; Falsifiointi on siitä hyvä tunnuskeino, että sen täyttyminen on hyvä keino perustella että jokin näkemys on tiedettä.
Anakronismiin taipuminen ; Miksi koe todella ei muuta teorian ontologista totuusarvoa mutta muuttaa sen epistemologisen arvon.
Jos teoriaa lähestyy naivisti, käy helposti kuten neutriinoja miettiessä tapahtuu. Neutriino oli nimittäin aikanaan ad hoc -oletus, joka tehtiin siksi että koeaineisto ei vastannut tuloksia. Tutkimusaineisto viittasi siihen että aineen ja energian säilymislaki ei pätisi. Tiedeyhteisö siis suojasi teorian olettamalla hiukkasen, jolle hän määritteli sellaiset ominaisuudet, että aineen ja energian säilymislaki toteutuisi. Neutriinon havaintoihin sopiminen ei tehnyt neutriinosta järkevää, vaan aineen ja energian säilymislakien yleinen hyödyllisyys kaikkialla tieteessä oikeuttivat sen suojelemiseen. Neutriino oli irrationaalinen ja se oikeutettiin vain tätä kautta. Nyt kun havaintoja on saatu lisää, on neutriinosta saatu havaintoja ja sen jälkeen neutriinosta tulikin rationaalinen konsepti. Neutriino oli tietysti koko ajan yhtä totta, mutta ihmsen tieto välissä muuttui ja tätä kautta koko tämän teorian oikeutus. Nykyään neutriino "kävelee omilla jaloillaan", mutta se ei aina ole ollut yhtä hyvä näkemys.
Toki haittoihin voisi olettaa muitakin tapoja. Tiukka fysiikka tuntee "helpon selityksen kaikkeen, mihin tahansa yksittäiseen ongelmapaikkaan". Tämä kulkee nimellä "mittausvirhe". Tämä on hyvä perustelu, koska tosiasiassa jokaisella mittausvälineellä on toimintaraja. Eivätkä ne toimi virheettömästi ; Tätä voidaan testata esimerkiksi mittaamalla samanlaisia aineistoja ja saamalla samalla laitteella eri tuloksia. Ilmiö tunnetaankin varsin hyvin ja siihen vetoaminen ratkaisee minkä tahansa yksittäisen ongelman. Kuitenkin tässä seuraa toistuessaan se, että jossain vaiheessa tulee "Oljenkorsi joka katkaisee Kamelin selän". Eli joku kysyy että "miksi me käyttäisimme laitetta joka havaintojemme mukaan ei toimi yhtään?" Tutkimuslaitteen hylkääminen taas johtaa yleiseen tutkimusohjelman hedelmättömyyden kasvamiseen. Tämä taas ei tiedä hyvää tämän teorian tulevaisuudelle. Sama koskee tietysti hyvin hedelmällisen teorian hylkäämistä. Tämä loiventaa falsifiointiperiaatetta todella runsaasti, mutta ei poista teorioiden itsekriittisyyttä.
Jos ihminen ajattelee, että hänen teoriansa tekee tulevaisuudessa kuten neutriino, hänen tulisi ennen sitä kyetä tukemaan näkemyksensä järkevyys jotenkin. Neutriino oli perusteltu siksi että kiistattoman hedelmällinen säilymislakien maailma oli uhattuna. Usein niillä jotka neutriinoihin viittaavat ei kuitenkaan ole mitään tälläistä ; He ovat päin vastoin denialistisia, eli he ovat pikemminkin kieltämässä jotain tieteen tämänhetken hedelmällistä teoriaa jotka ovat sen verran kuuluisia että kaikki tuntevat ne jo maineelta. (Karkea arki-ihmisen ajatteluunkin riittävän hyvä tapa tehdä arvio on jopa laskea menestystä vaikkapa Nobelvoittajista.)
Tuleva menestys ei ole ilmiselvä. Moni luottaa siihen kuin pässi sarviinsa ja ajattelee että kun fantasioi tulevaisuuden löydöistä, niin se tekee asiasta toden tulevaisuudessa. Ja että näkemys olisi siksi nytkin järkevä. Kuitenkin tässäkin leikitään anakronistisesti. Jos todisteita ei ole nyt, se ei tarkoita että näkemys olisi järkevä. Jos luottaa, niin tunkee sinne kammioonsa tutkimaan ja palaa sitten kun tilanne on muuttunut. Sillä aikaa me muut emme pidätä henkeämme vaan teemme sitä tutkimustyötä tahoillamme. Se kun on sillä aikaa hedelmällisintä.
Muutokseen keskittyminen.
Tässä mielenkiintoista onkin se, että pysyvyyttä pidetään usein vakautena ja hyvyytenä. Jos teoria muuttuu, sitä pidetään ongelmallisena. Kuitenkin tosiasiassa tieteeseen kuuluu edistyvyys. Ratkaisevaa onkin katsoa millä tavalla jokin näkemys muuttuu. On analysoitava tulevatko muutokset tarkemmiksi vai vähemmän tarkoiksi. Sillä kumoutuvien paradigmojen kohdalla ad hoc -oletukset tekevät niistä epämääräisempiä. Tarkentuva teoria on sen sijaan näyttämässä ja löytämässä voimaansa. Pysyvyys voisi johtua esimerkiksi dogmaattisuudesta, joten muutos tai muuttumattomuus itsessään ei ole se olennainen, vaan se kumuloituuko tieto/onko se pysyvä ja vain erittäin tarkka vai onko se dogmaattinen itseäänkorjaamaton/epämääräistyykö se kaikin eksoottisin lisävenkoiluin.
"Tasapuolisuudenhalu" ; Kaikki jotka eivät ole ristiriidassa havaintojen kanssa ovat yhtä hyviä!
Usein skeptikoiden "erikoislaatuiset väitteet vaativat erikoislaatuiset todisteet" kohtaa väitteen jossa kaikki eri tulkinnat ovat samanarvoisia. Tätä voidaan kiertää viittaamalla vaikkapa abduktiiviseen logiikkaan jossa sama lopputulos voidaan saada eri kautta. Tässä käsittelyssä on usein reiluuden henki ; Eri asioita halutaan käsitellä samanarvoisesti. Tässä valinta kumpaan tahansa puoleen nähdään helposti julmuutena. Ja tässä ihminen asettuu helposti puolustamaan heikompaa, koska valtapeli nähdään vain enemmistöjuntan tekosiksi. Tosiasiassa tieteessä tilanne on usein se, että pseudotieteessä vähemmistö pilkkaa, haukkuu ja moittii enemmistöä ja saa kokoonsa nähden runsaasti enemmän medianäkyvyyttä. Tämä "kokoaan suurempi ääni" tekee heistä vallankäyttäjiä. Kuitenkaan naivissa tiedekäsityksessä näin ei tehdä.
Asia on kuitenkin niin että asiat eivät ole yhtä hyviä. Hyvin usein toiset asiat ovat parempia kuin toiset. Tästä malliesimerkkinä voidaan pitää maa- ja aurinkokeskistä maailmankuvaa. Jos maakeskisyyttä olisi pidetty vain helppona tapana laskea planeettojen sijat taivaalla, siitä ei olisi syntynyt oikein mitään kiistaa. Kuitenkin kiista syntyi, ja sen ytimessä oli okhamin partaveitsi ; Jos yhteensopivuus syntyy helpoiten, vähimmillä kommervenkeillä, siten että maa oletetaan maa keskelle, niin tämän voisi ajatella tarkoittavan sitä että luultavasti maa onkin itse asiassa siinä keskellä. Kaiken maailman taivaankehät poikkeuksenpoikkeuksineen olisivat tarpeettoman moniosaisia.
Toki Jumala voisi tehdä minkä näköisen maailmankaikkeuden tahansa, sellaisenkin jossa on pirusti osasia ja tätä kautta poikkeuksia ja kompleksisia poikkeuksen poikkeuksia. Mutta maakeskisyys oli silti olennaisesti parempi. Okhamin partaveistä voitiin käyttää. Vaikka periaatteessa kysymys oli pintatasolla vain laskukaavoista, joissa toisessa ei poikkeustilanteita tarvittu. Kumpikaan ei ollut suoraan ristiriidassa havaintojen kanssa. Ja episyklejä lisäämällä aurinkokeskinenkin malli täsmentyi koko ajan ja siitä saatiin tarkemmin taivaalla olevan mukainen, havaintojen kanssa ristiriidaton.
Tässä sivussa se, että tosiasiassa minäkin voin kastua siksi että ulkona sataa tai koska naapurinpoika ampuu minua vesipysyllä (tms.) on pieni asia. Sama lopputila voidaan saada eri keinoin, mutta tosiasiassa sade on parempi selitys, ja se voidaan testata katsomalla pihalle tai säätietoarkistoon kurkistamalla. Jos siellä ei ole sadepilviä näkyvissä, tiedetään että vesipyssypoika on parempi selitys. "Voi olla, kun ei ole aineiston kanssa ristiriidassa" ja "vähintään yhtä hyvä" eivät ole sama asia, paitsi niille joiden rationaalisuudessa on muutama ruuvi liikaa, juuri sen verran liikaa että laite ei enää toimi ollenkaan.
Usein tässä valintatilanteessa vedotaan että kyseessä on maailmankuvien väliset tulkinnat. Usein on kuitenkin mahdollisuus tehdä havaitojen avulla selvitys frekvenssistä, analyysi taas antaa meille todennäköisyyden. Ja jos arvioita ei voida tehdä, niin ainakin toista pystytään tutkimaan ja lähestymään aineiston kautta ja maailmankuvallisen olettamisen sijasta ja toista ei, jolloin häviäjän pitäisi olla ylläolevaakin selvempi. Karkeana nyrkkisääntönä voisikin mainita että se maailmankuvallisuuteen vetoaa yleensä "se häviäjä". Sillä toisella puolella taas on tieteen kriteerejä, jotain syitä joiden kautta tämä olisi hyvä teoria. Maakeskisyyden kohdalla se oli varsin abstrakti laskennallinen yksinkertaisuus. Joka on kuitenkin sellaisenaan epäintuitiivisen tehokas ja hyvä argumentti. (Kuten olemme oppineet historialta.)
"Sisäinen epäreiluus" ; Samat vaatimukset ei koske kaikkia.
On tavallista että omia näkemyksiä suojellaan tieteenfilosofiaan viittaamalla. Tässä esimerkiksi selitetään että jokin kriteeri koskee "luonnontieteitä". Mutta että samoilla kriteereillä ei voisi käsitellä sitä omaa suosikkiasiaa. Tämä on herättänyt skeptikkopiireissä valtavasti keskustelua ; Perushenkenä on se, että skeptiset järjestöt eivät ole nimellisesti ateistijärjestöjä, eikä niissä syrjitä vakaumuksen kautta. Siksi moni uskovainen skeptikko on loukkaantunut siitä että Jumalakonseptia käsitellään skeptisesti; He tavallisesti ottavat NoMa -periaatteen käyttöön ja erottavat tiukasti paranormaalin ja yliluonnollisen ja selittävät että usko homeopatian tai ihmerukouksen parantavaan voimaan on naurettavaa koska ne ovat paranormaaleja. Niihin uskominen on siksi typeryysasia, toisin kuin yliluonnollinen joka viittaa eiempiiriseen maailmaan ja niihin uskominen ei ole järjen vaan aivan järjestä irrallisen uskon asia. Toinen puoli kokee että skeptisyys tarkoittaa sitä että kaikkia asioita lähestytään skeptisesti, ja että olisi kaksoisstandardi suvaita jotain irrationaalisia puolia ja moittia toisia.
Tässä voidaan sanoa että uskovaisella skeptikolla on jotain järkevyyttä takanaan. Heille tiede on sen selittämistä miten maailma toimii, ja selvittää maailmassa tapahtuneita asioita. Ja skeptisyys koskee näitä. Näin he ovat usein esimerkiksi kreationismia vastaan ; Se kun tekee tiukkoja todellisuusväitteitä jotka kuuluvat "selvästi paranormaalin maailmaan".
Kuitenkin usein tässä kriteeristö hylätään esimerkiksi koska "se koskee vain naturalismia". Tällöin syntyy helposti ns. domeenispesifisyyttä. Ja sen seurauksena samat perustelut eri näkemyksille eivät olisikaan samanarvoisia. Tämä on tietysti perusteltua tiukkojen kokeellisten luonnontieteiden ja humanstisten tieteiden välillä koska muttujien määrä on aivan erilainen. Fysiikan kanssa voidaan usein tehdä tiukasti rajattuja koejärjestelmiä joissa muutetaan hyvin vähän asioita. Humanismissa vaikuttavia elementtejä on vaikeampi hallita ja kontrolloida kokeessa. Tiukkaa jakoa ei itse asiassa kuitenkaan nykyään kannateta kovinkaan laajasti ; Esimerkiksi biologiassa on biokemiaa joka on hyvin tiukasti fysiikkaan ja kemiaan redusoivaa. Ja etologiaa joka on hyvin lähellä psykologista tutkimusta. Ja paleontologiaa joka lähestyy arkeologiaa. Jako "luonnontieteisiin ja humanistisiin tieteisiin" onkin liian karkea. Etenkin kun huomaa miten kreationistit pilkkaavat epätieteeksi biologisia puoli samalla kun he selittävät miten erilaisiin tieteen kriteereihin perustuva kritiikki "on vain jotain naturalististen sisäistä peliä." Tämänlaisessa prosessissa syntyy paljon konsepteja, joilla on merkitystä vain filosofisina suojakeinoina, ja joihin ei uskota juuri missään. Niitä ei käytännössä mietitä, eivätkä ne kehitä alaa tutkimusohjelmana. Tässä syntyy yleisesti ottaen paljon ongelmia.
Tieteen attribuutit ja kriteerit.
Voidaankin sanoa helppo tapa tunnistaa totaalinen bullshit. (Vaikka demarkaatio eli tieteen erottaminen epätieteestä on vaikea kysymys, tässä erotetaan "melkein tiede" "ei varmasti tieteestä".) Pseudotieteen erottaa siitä, että sen selitysmaailmassa on lähinnä koottuja kertomuksia siitä, miksi tieteenfilosofian se ja se kriteeri ei toimi heidän tapauksessaan. Sen sijaan heillä ei ole selitystä sille minkä tieteenfilosofian kriteerin mukaan heidän oma näkemyksensä olisi perustellusti tiedettä. ; Pseudotieteissä vastustajaa pilkataan ja moititaan mutta ei näytetä miten tilanne hoidetaan heidän puolellaan paremmin. Mutta itse ei kääritä hihoja ja näytetä miten he tekevät asiat paremmin. ~ Tieteen kriteerit ovat vain toista varten, ja omalla kohdalla tärkeää on vain se, että selitetään että "ei sun kriteerit merkkaa mitään", ja samalla sitä omaa vaihtoehtoista ja vähintään yhtä hyvää teoriaa ei esitellä.
Pseudotiede ei siksi koskaan päädy edes varsinaiseen tieteentekoon jossa olisi vastakkain kaksi tutkimusohjelmaa joiden paremmuutta vertailtaisiin. Se jää aina ns. metatieteen tasolle. Siinä ei tehdä tiedettä vaan keskustellaan siitä miten tiedettä tai eitiedettä jokin näkemys on lähinnä aiheensa vuoksi. Edes tieteenfilosofiseen tieteen ja epätieteen tunnistamiseen ei yleensä päästä ja pseudotieteitä tuntuukin vaivaavan ristiriita jossa "tieteen kriteerit ovat vaikeita" sillä omituisella tavalla jossa vastustajalle löydetään kritiikkiä ja moitetta joka tarkoittaa samaa kuin että näitä kriteereitä olisi. Mutta tämä sama koskee pseudotieteen omalla kohdalla sitä että kriteerit ovat merkityksettömiä.
1: Tätä on helppo verrata vaikka nyrkkeilyä seuraaviin näsäviisaisiin katsojiin jotka kokevat olevansa kovia tappelijoita, ja jotka aina etenkin humalassa uhoavat voittavansa kaikki. Ja joilta löytyy aina moitetta ammattinyrkkeilijöiden tekniikasta, ajoituksesta ja etäisyydestä sekä ravinnosta. Mutta jotka eivät kuitenkaan koskaan nouse varsinaiseen kehään tappelemaan.
Itse asiassa koko tieteenteon sisältö vaatii aina jotkin kriteerit. Kriteeritöntä tieteentekoa ei ole olemassakaan. Tämä näkyy selvästi niissä piireissä joista tieteenfilosofialla ei tee juuri mitään. Heistä tieteenfilosofia on vain valtapeliä ja että tieteenteko on sitä mitä tiedemiehet yliopistossa tekevät. Tämä on merkittävä lähestymistapa, koska siinä annetaan tieteelle kriteeri. Se on hieman epäintuitiivinen koska sen mukaan esimerkiksi kreationismi, astrologia ... ei ole tiedettä just because sitä ei tehdä yliopistossa kun taas psykoanalyysi on tiedettä just because sitä tehdään yliopistossa. Tämäkin on kuitenkin kriteeri tieteelle. Ja se voidaan perustella viittaamalla tärkeään tieteenfilosofiassa käytettyyn tieteen autonomisuuden korostamiseen.
1: Toki moni ei jaa tätä kriteeriä. Itse asiassa moni viittaakin että tieteen sisällä on paljon pseudotieteellisiä toimijoita. Esimerkiksi psykoanalyysiä moititaan usein siitä että sitä ei koetella ja tutkita. Se, että sitä tehdään yliopistossa tarkoittaa heille sitä että tässä on ongelma johon pitäisi tarttua. Moni sen sijaan vetoaa psykoanalyysiin jotta saisi samantapaisia asioita sisälle tieteeseen.
Tieteen kriteeristön kohdalla mielenkiintoista onkin se, että yllättävän usein pseudotiede viittaa siihen miten heidän näkemyksensä on analoginen jonkun tieteen teorian kanssa. Esimerkiksi kreationistien viittaus siihen että kun älyä tutkitaan arkeologiassa ja SETI -projektissa, heidänkin täytyisi saada näkemyksensä tieteeseen. Tämä on hyvin kummallinen lähestymistapa, koska pseudotiede on määritelmällisestikin tieteeksi naamioituvaa epätiedettä. Siinä on silloin pakosti analogisuutta eikä skeptikot usko että pseudotiede olisi epäanalogista tieteen kanssa. Sen sijaan vasta -argumenttina on se, että nämä yhteiset piirteet ovat teorioiden attribuuteja eivät kriteerejä.
1: Esimerkiksi aihe itsessään ei ole tieteellinen tai epätieteellinen sellaisenaan ; Kivien älykkyyden tutkinta ei vain toimi yhtä hyvin kuin vaikkapa arkeologien tapa selvittää kuka on missäkin milläkin välinein tehnyt funktioltaan tietynlaisia esineitä tietty tavoite mielessään. - SETI -kin on olemassa jonain joka ei suinkaan todista ulkoavaruuden älyn olemassaoloa olemalla pelkkä tutkimusohjelma. Sen hedelmättömyys on itse asiassa jotain joka antaa luvan olla uskomatta avaruusolentoihin! ~ Domeenispesifisyyttä tässä kohdassa tietysti kierretään viittaamalla nimen omaan niihin kriteereihin jotka tekevät SETI:stä "mahdollisen" ja arkeologiasta "jo onnistuneen" alan. Tälläinen on tietysti tutkimusmetodologiaan liittyvä. Ilman kriteereitä tälläinenkään arviointi ei onnistuisi.
Vain pseudotiede nojaa analogisuuksiin ja tieteelliseltä kalskahtavaan kieleen jossa oman tiedenäkemyksen kriteereitä ei esitellä ja niiden relevanttiutta ja toimivuutta osoiteta. Denialismi ja muu pseudotiede nojautuu oman näkemyksen kohdalla tunteeseen ja todistusaineisto sovitetaan siihen jonkinlaisella testaamattomissa olevalla "voi ollalla" ja loppu peitetään ad hoc selityksin siitä miksi tieteen se ja se kriteeri ei toimi heidän kohdallaan. Ja vastapuolta sitten moititaan keinolla millä hyvänsä jotta epäilyksiä saadaan heräämään.
Naivi tiedekäsitys nielaisee tämänlaisen täkyineen koukkuineen. Nobeleita niillä ei kerätä, vaikka väitteet ovatkin tavallisesti sen luokkaisesti tiedemaailmaa mullistavia että onnistuessaan todistaminen johtaisi juuri niihin. Toki jo huomenna joku pseudotieteilijä saattaa muuttaa asian. Silloin ei auta muu kuin muuttaa näkemystä koska oma näkemys on falsifoitunut ja toinen on näyttänyt tieteelle relevantteja kriteereitä joiden kautta tämä heidän teoriansa onnistuu tutkimuksissa. Siihen asti kunnes tämä onnistuminen tapahtuu, me muut emme pidätä hengitystämme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti