keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Kuinka eutanasiakeskustelu pilaa itsemurhadiskurssin

"So, you couldn't repair your brakes and therefore made your horn louder?"

Usein kun puhutaan hyväksyttävästä itse valitusta kuolemasta, esille nousee eutanasia. Tällöin keskustelussa puhutaan vammaisuudesta tai sairaudesta, joka lyhentää elämää vain muutamalla päivällä. Tämä onkin osa nykyajan medikalisaatiokeskeistä linjamaa, jossa kuolema ja hyvä elämä on siirretty uskonnosta lääketieteelle. Silloin ihmisen elämän eri tilanteista ja ominaisuuksista joihin voidaan vaikuttaa lääketieteellisesti tulee jonkinlaisia sairauksia tai terveyksiä joihin lääketieteen edustajille annetaan ensisijainen oikeus operoida.

Tämänlainen aihevalinta kertoo siitä, että eutanasia nähdään ikään kuin "rajatapauksena". Se, että se nousee esiin kertoo mielipide -eroista, joka taas vihjaa siitä että juuri tämä on se aihe jossa hyväksyttävän ja eihyväksyttävän itsemurhan raja vedetään ; Arvokeskustelussa nimen omaan rajanvetoalueella käydään kovimmat kiistat. Eutanasia olisi siis "harmaasävyisintä itsemurhaa".

Itsemurhan kohdalla ei-itsemurhisti helposti rakentaa omasta elämännäkemyksestään skeeman johon hän sitten ahtaa toisen ihmisen. Tästä paras esimerkki on Päivi Räsänen. Hän ei nimittäin ole suinkaan marginaalinen, vaan pikemminkin kliseinen. Hän ei ole kovin luova tai innovatiivinen, tai edes harvinaisen yritteliäs. Hänellä on vain harvinaisen laaja kokoelma latteuksia, kuten poliitikolle luultavasti sopiikin. Tätä kautta Räsänen on nimenoaman maltillisuutensa vuoksi malliesimerkki siitä miten itsemurha -aihetta käsitellään kummallisesti.

Otan asian tietysti esiin siksi että itsemurha -ajatukset ovat olleet minun elämässäni hyvin voimakkaassa roolissa. Kykenen ymmärtämään tätä kautta siitä mindsetistä joka myllää itsemurhaajan päässä. Muiden silmiin se voi näyttää hyvin kummalliselta. Mutta sen takana on itse asiassa psykologiasta tuttu ilmiö, assimilaatio. "Ihmisen päässä on sellainen kummallinen ruuvi, joka värittää kaikki kokemukset, sanomiset ja argumentit" siten että omaa nykyajatuskokonaisuuden konseptin muuttaminen minimoituu, ja muutostuskan aikaansaama kognitiivinen dissonanssi minimoituu. Tässä mielessä itsemurhaa aidosti ajatteleva onkin hieman kuin yrittäisi jumaaltodistusten kritiikein käännyttää fundamentalistiuskovaista. "It is impossible to reason someone out in situation where they aren't reasoned into."

Tämä allaoleva ei varmasti sovi niihin "teeskentelyitsemurhiin", joissa ihminen tekee jotain saadakseen huomiota. En kuitenkaan määrittele niitä itsemurhiksi vaan itsepahoinpitelyksi. (Ja jos huomionhaku epäonnistuu ja sitä kuollaankin oikeasti, niin korkeintaan itsetapoksi.) Sillä itsemurhan sanassa "murha" on kuoleman intentio. Nämä eivät halua kuolla vaan muistuttaa muita kuolevaisuudestaan.

Itsemurhadiskurssin rajaus.

"If you can't see the bright side of life, polish the dull side."

On surullista, että esimerkiksi Päivi Räsänen puhuu kovasti itsemurhan yhteydessä. Hän sanoo "Mitä maksaa ihmishenki?" -teoksessa eutanasian yhteydessä sivulla 120 seuraavaa "kuolemantoive sisältääkin useimmiten kysymyksen "Välittääkö kukaan minusta? Olenko jo täysin tarpeeton?" Tälläiseen kyselyyn ei tule vastata kuolinpiikillä, vaan inhimillisellä tuella, välittämisellä..." Hän selittää muutamaan otteeseen (mm. sivu 150) että kristillisyydestä etääntyminen ajaa ihmiset pinnalliseen maailmankuvaan jossa kärsimys ei enää kuulu elämänkirjoon. (Mikä on sinänsä mielenkiintoinen kannanotto, kun muistetaan että Pahan ongelma syntyy siitä miten kristillisyyden kannalta on kaikkea muuta kuin ilmiselvää että Jumala kiduttaa ihmisiä. Räsäsen maailmassa moraali on kuitenkin niin uudelleenmääritelty että hänen kristillisessä maailmankuvassaan tuskan ilmiselvyys ei ihmetytä.) Sivulla 150 hän myös kertoo että itsemurha on poliittinen teko "Itsemääräämisoikeuden korostamisen myötä ihmisen oikeus päättää elämästään ulotetaan kuoleman hetkeen. Ratkaisu ihmisen kuolemasta on aina paitsi yksilöllinen myös yhteisöllinen asia. Itsemurhan tehneiden omaiset painivat usein syyllisyyden tunteiden kanssa."

Esittelystä itsemurhanäkemyksen kritiikkiin.

"Evening news is where they begin with 'Good evening', and then proceed to tell you why it isn't"

Ongelmana on se, että ihminen joka ei oikeasti halua tehdä itsemurhaa eikä ole sellaista koskaan halunnutkaan ei kykene ymmärtämään lainkaan ihmistä joka sellaista haluaa. Tätä kautta itsemurhakeskustelu on vieraantunut itsemurhantekijän tunteista. Tätä kautta syntyy jonkinlaista lööperiä joka kenties vetoaa moniin ihmisiin joiden kohdalla itsemurha on irrelevantti. Näin itse ilmiö jää muuttumatta vaikka hirveän moni ihminen saakin tunnetasolla jonkun vakuuttumisentunteen aiheesta.

En malta olla lainaamatta Päivi Räsästä itselleni puolustajaksi. (Päivin kylmä kalansilmäkatse puolustaa minua, siinä on jotain niin perverssiä että en voi olla käyttämättä tätä!) Kirjassa "Mitä maksaa ihmishenki?" sivulla 151 on kohta "Käytännössä vain nykyinen hoitotahto ei vastaa tarkoitustaan. Kirjallisessa hoitotahdossa on mahdotonta ottaa etukäteen kantaa mahdollisiin hoidollisiin pulmatilanteisiin. Kauniiden ja rohkeiden maailmassa on vaikeaa muodostaa realistista kuvaa sairauden tuomista rajotteista." ... "Terveen ihmisen voi olla vaikea asettua vaikkapa neliraajahalvaantuneen asemaan. Jos nuorelta ihmiseltä kysytään, haluaisiko hän tulla elvytetyksi elämään pyörätuoliin sidottuna, useimmat vastannevat etteivät halua. Tätä oletusta vasten Englannissa tehtiin tutkimus, jossa haastateltiin kuutisenkymmentä erilaisten tapaturmien seurauksena halvaantunutta nuorta. Heistä vain yksi oli sitä mieltä, että tajuttomana tehty elvytys ja tehohoito oli väärä ratkaisu." Päivi Räsänen pitää tätä eutanasian vastaisena argumenttina.

Kuitenkin se itse näyttää nimenomaan sen, että ihmisten itsemurhakuva on etääntynyt sen realiteeteista. Enemmistöä itsemurhista ei tehdä lääketieteellisen vamman tai vastaavan takia. Tämä tarkoittaa sitä että itsemurhaa käsittelevä diskurssi on kaiken kaikkiaan aivan totaalisen väärillä linjoilla. Siinä ei osata edes keskittyä olennaisiin seikkoihin. Itsemurhateemaa käydään jonkun marginaalin kautta.

Syyksi haenkin juuri sen ilmiön, jonka Päivi Räsänen ottaakin esiin ; Itsemurhateemassa ihmiset "kahlitsevat samanlaisuuteen" ; Terve ihminen olettaa että neliraajahalvauksen mukana muuttuu ainoastaan liikkumiskyky, ja siksi sen hetken elämänarvostuskysymysten ajatellaan olevan jotain joka ei mukaudu uudessa tilanteessa. Tämä tietysti ylikorostaa pelkoja, koska liikkumiskyvyn kautta elämään tulee monta vaikeutta ja mutkaa. Kuitenkin elämä muuttuu.

Perusongelmana on se, että eriytyminen tarkoittaa sitä kohtaamista ei tapahdu. "Samanlaisuuteen kahlitsemisen" suurin ongelma onkin siinä, että siinä ihmisen erilaisuus ja ainutlaatuisuus hylätään ja hänet lokeroidaan malliin jonka toinen osapuoli määrittelee itsensäkaltaiseksi. Tämä tuntuu lokeroijasta suvaitsevaiselta ja sen ytimessä on hänen sympatiantunteensa. Ainut ongelma tässä on se, että kuva toisesta on lokeroitu aivan päin persettä, joten mitään aitoa kommunikaatiota ei tapahdu.

Lopputuloksena tästä samanlaisuuteen lokeroinnista vaikka kohde on ainutlaatuinen ja eriytettävä on se, että itsemurha -ajatusten kanssa painiva joutuu käytännössä pelikentälle pelivälineeksi, jolla eri ideologiat ja intressitahot pelaavat jotain ihme peliä. Kukaan ei kuitenkaan käsittele häntä, vaan hän lähinnä edustaa esimerkkinä jotain jolla sitten käydään jotain ajatuskokeita joissa kaverina on jotain premissejä joita itsemurhaa haluava ei koko tilanteeseensa liitä.

Itsemurhasta tehdään kärsimyskeskeinen tila jossa ihmisen elämää yritetään parantaa välinearvojen kautta, vaikka ongelma on muualla.

"If Barbie is so popular, why do you have to buy her friends?"

Itsemurhaa ajatteleva kohtaa usein kaksi pääkeinoa joilla molemmilla hänen kokemuksensa autenttisuus kielletään;
1: "Ei kenellekään määräänsä enempää" -ajattelu on etenkin kristittyjen parissa vallalla oleva lähestymistapa. Tässä selitetään että vaikka elämä tuntuu tuskalliselta, niin Jumala tietää minkä verran ihmisen on mahdollista kestää. Itsemurhaa hautova kokee tämän vähättelynä. Kärsimyksiä pidetään jonain valheellisena, ja että vaikka itse kokee että voimia ei ole, toinen väittää että niitä on siltikin.
___1.1: Parhaimmillaan tämä kääntyy länkyttäjän halveksinnaksi jossa itsemurhaa hautova tajuaa että lausunnon väittäjä ei ymmärrä mitä sanoo ja osoittaa vain kyvyttömyytensä keskustella ja samastua itsemurhaa hautovan ajatusmaailmaan.
___1.2: Pahimmillaan tämä kääntyy ajatukseen jossa toisen uskotaan olevan oikeassa. Silloin päälle hyökyy muutama hyvin negatiivinen ajatus. Oma itse nähdään laiskana ja toisia turhan takia kiusaavana olentona. Tämä kääntyy itsemurhaa ajattelevan yleisen mielentilan takia helposti siihen että on vain niin huono, laiska ja saamaton ihminen joka itse asiassa ansaitsee kuolemansa.
2: "Hienohelma luuseri" -ajattelu, jossa itsemurhaa hautova ei kestä elämän pikkuvaikeuksia joiden kestäminen olisi jokaiselle ilmiselvää. Kärsimyksen sietoa pidetään vakiotilana jota pitää vaatia ja joka näyttää sankarillisuuden.
___2.1: Parhaimmillaan tämä johtaa itsemurhaa hautovan ajatukset helposti siihen, että lausuja ei ole itse kokenut vaikeuksia. Kun oma kärsimys ja sen aitous kielletään ja tuskanaiheet luokitellaan "irrelevanteiksi", tulee hyvin helposti mieleen se, että tälläisen lausuja ei ole itse kokenut mitään kärsimyksiä vaan on kermaperse jonka elämä on ollut niin pumpulista että ei ymmärrä ja käsitä tilannetta ollenkaan.
___2.2: Pahimmillaan tämä johtaa syyllisyydentunteisiin siitä että kaikista ei olekaan sankareiksi. Se, että ei kykenekään taistelemaan vaikeuksia vastaan johtaa kelvottomuudentunteisiin.

Itsemurhaa hautovien kannustaminenkin on täynnä samanlaisia sudenkuoppia;
1: Usein korostetaan köyhyyttä ja sen kaltaisia vaikeuksia. Niihin korostetaan mahdollisuuksia ja toivoa. Nämä eivät kuitenkaan välttämättä ole yhtään oleellisia. Ihminen ei tee itsemurhaa siksi että on sairas tai köyhä tai koulu menee huonosti. Epäoleellisuuksiin viittaaminen voi vain korkeintaan tuoda mieleen lisää asioita joissa voisi olla onnellisuudenaihe, mutta ei silti ole. Jos haluat tappaa itsesi siksi että koet elämän tyhjäksi, ei auta että joku muistuttaa että "ainiin, sen lisäksi saat nykyisissä töissäsi paskaa palkkaa, mahtaa vituttaa tuo!"
2: Usein korostetaan elämän pieniä iloja ja niistä nauttimista. Tämä kuitenkin käytännössä lisää tuskallisuudentunnetta. Koska itsemurhaa hautovakin maistaa mansikkajäätelön, ja hän ei nauti siitä silti, se luo kokemustilan jossa onnellisuus tuntuukin tavoittamattomalta ; Kun jokin jonka pitäisi tuottaa onnellisuutta ei tuokaan sitä, on luontevana seurauksena ajatus "kuopasta josta ei ole enää poispääsyä".

Pahin on kuitenkin sosiaalisuuteen ja rakkaudenpuutteeseen liittyvä tematiikka. Päivi Räsäsen tapa tehdä itsemurhasta yhteisöllinen/poliittinen aktio on hyvin erikoinen. Siinä korostetaan että ihminen on vastuussa jos joku hänen läheisensä jää suremaan.
1: Parhaimmillaan tässä käy niin, että ihminen ei ymmärrä koko argumenttia. Jos ihminen kokee olevansa vihattu tai että maailmassa ei ole ihmisiä jotka välittävät hänestä, on ajatus niistä puuttuvista suremaan jäävistä korkeintaan jotain joka värittää koko itsemurhaa hautovan käsityskyvyn. Ja se kyllä kannustaa siihen itsemurhaan. Jos kokee että ei ole välitetty, ei kannata muistuttaa sosiaalisuudesta.
2: Pahimmillaan tässä käy niin että muista ihmisistä tehdään velvollisuus. Sitä joko elää niiden tuntemattomien ihmsiten puolesta joiden ei koe välittävän itsestään. Tai sitten sitä miettii niitä läheisiään joiden tunteet ymmärtää. Silloin heistä tulee taakka, joku jolle on velvollisuus jota voimavarat eivät anna täyttää. Näin itsemurha -ajatuksista tulee jo siinä olevien muiden vaikeuksien lisäksi epäonnistumisen taakka. Merkitystä ja velvollisuutta ei pidä sekoittaa. Tunkemalla itsemurhaa hautovalle lisää vastuuta ei suinkaan tee hänen elämästään merkityksellisen tuntuista. Päinvastoin, jos ne tuovat merkitystä, ne tuovat sitä epäonnistumisen kautta. Ne tuovat elämään lisää huonoutta. Esimoderni maailmankuva jossa "Jumala ja hänen suunitelmansa velvoittavat ja tämä kahle tuo ihmiselle merkityksen" ei siis toimi ainakaan itsemurhaa hautoville minään ratkaisuna.
3: Usein "ei-itsemurhistit" eivät ymmärräkään tämänlaisia ja likimain kaikkia ratkaisuneuvoja kattaa optimismi joka vetoaa premisseihin joita itsemurhaa hautova ei nimenomaan jaa. Läheisten suru johon ei-itsemurhaa ajava vetoaa on jotain jonka hän itse kokee omassa elämässään mutta jota itsemurhaa hautova ei välttämättä koe -olipa tämä kokemus sitten faktoihin rakentuva vai ei, on irrelevanttia se on kuitenkin se tunnetila. Sama koskee kuitenkin vielä vahvemmin sitä "kyllä se vielä paremmaksi menee" -ajattelumallia. Itsemurhaa hautova nimen omaan ei usko tätä ja muun väittäminen koetaan käytännössä valehteluksi. Ihminen joka väittää muuta on kuin joku ennustaja joka väittää tietävänsä tulevaisuudesta jotain joka näyttää varsin epätodennäköiseltä. (Vähän kuin väittäisi kodittomalle että "ole optimisti - ensi viikolla voitat lotossa!" vaikka koditon tietää että hän ei ole edes veikannut.)
4: Kaikista kummallisin tapa on kuitenkin selittää siitä miten aidon kuoleman läheisyys korostaa elämän rajallisuutta ja lisää elämäntahtoa. Tässä korostetaan ilmeisesti jotain viime hetken katumista joka tapahtuu kun itsemurha on jo toteutumassa. Sillä käytännössä itsemurhaa hautova on nimen omaan tajunnut rajallisuutensa ja se ei suinkaan saa häntä kavahtamaan, vaan pikemminkin hän on siitä innoissaan. (Pääsyy sille että en ole aikanani tehnyt useampia yrityksiä on siinä että pelkäsin että itsemurhayritys epäonnistuu tavalla joka estää minua yrittämästä kuolemista uudestaan. Kuolema ei nimen omaan pelottanut, vaan se elämä.
5: Myöskään kuolemankuvauksien makaaberiudella pelottelu ja väkivaltakuvasto ei auta. Tämä on siitä mielenkiintoista, että moni joka on nähnyt itsemurhan tehneitä voi kokea järkytystä koska siinä on irvokas ruumis. Kuitenkin omalla kohdallani - kuten itsemurhien copycat effect -luonteen vuoksi on ilmeisen yleistä - junan alle kuolleen useamman kymmenen metrin alueelle lävähtäneen tyypin, tämän näkeminen nimen omaan näytti että "hei, tästä on oikeesti lopullinen tie ulos." Siitä kasasta ei elämänmahdollisuuksia voinut kuvitellakaan.

Irvokkainta on tietysti se, että ratkaisuksi tarjotaan usein terapiaa. Se on kuitenkin hyvin ongelmallista, koska joudut luottamaan jostakusta jota et tunne. Jos et koe että elämäsi on merkityksellistä itsellesi tai muillekaan, ei ole ollenkaan hyvä keino mennä maksulliselle asiantuntijalle. Se on vähän sama kuin yrittäisi paikata seurustelukumppanin ja läheisyyden puutetta menemällä huoriin saamaan maksullista seksiä. Se ei oikein paikkaa sitä ydinongelmaa.

Ja tosiasiassa itsemurhassa ei välttämättä ole mitään "syyllistä". Sitä ei yleensä voi tiivistää "tuo ja tuo vihaa", vaan kenties enemmän siihen että itsemurha kolkuttaa jossain siellä takaraivossa kuin joku minuuttihälytykselle laitettu automaattinen munakello joka ei oikeasti välitä mitään mitä ajattelet vaan tunkee enemmänkin jonkun pakkomielteen ja halun jota vastaan sinun olisi taisteltava päivästä ja minuutista toiseen. Ja tehdä tämä taistelu hetkenä kun et oikein saa mistään mitään etkä odota mitään jota näkisit käytännössä mahdollisena.

Kaiken kaikkiaan

"Needing someone is like needing a parachute. If it isn't there the first time you need it, chances are you won't be needing it again."

On irvokasta että itsemurha -aihe on verhottu "ymmärtämisellä" jota myydään lepposilla termeillä kuten "kohtaaminen" ja "välittäminen". Ne auttavat korkeintaan niitä harjoittavien "terapeuttien ja auttajien" omiin syyllisyydentunteisiin. (Jos niihinkään.) Olisi oikein sanoa että "olen ideologisesti yksisilmäinen idiootti joka luokittelen ihmisyyden dogmaattisen kusipäisesti vain oman ideologiani kautta, enkä välitä mitä sinä toinen ihminen oikein ajattelet koska oikean maailmankuvani vuoksi tiedän syvimmät tuntosi paremmin kuin sinä itse. Ja haluankin siksi hallita ja kontrolloida sinua oman näkemykseni mukaisesti ja päättää sinun elämästäsi ja kuolemastasi paitsi abstraktina ideana, myös käytännön ruumiillisessa elämässäsi. Kahlitsen sinut omaan maailmankuvaani ja omaan näkemykseeni ja jos olet erimielinen, olet väärässä. Olen sinua manipuloiva mestaroija ja vallankäyttäjä, ja teen sitä siksi että siitä tulee minulle itselleni hyvä olo!" Mutta valitettavasti tähän rehelliseen lähestymiseen ei ryhdytä vaan selitetään että "Autan sinua ja haluan auttaa sinua! Ymmärrän ja kohtaan sinut lämpimän leppoisasti ja valan sinuun toivoa ja merkitystä." Tämä tietysti koetaan valehteluna, koska jokaisessa vaiheessa tulee esiin se että ei-itsemurhisti leikkii Kauniit ja rohkeat -maailmassa kykenemättä käsittämään miltä se tilanne siellä olohuoneen ulkopuolella näyttää. ~ Tosiasia on, että itsemurhaaja kokee auttamisen lähinnä siten että joku (a) antaa hyviä niksejä joilla itseltään saa hengen (b) antaa itsemurhaan toimivia välineitä, tilaisuuksia ja paikkaa tms. välineapua (c) painaa itse avuliaasti liipasinta ja antaa täten näytteen välittämisestä koska on valmis auttamaan vaikka joutuukin tekemään rikoksen näin tehdäkseen.

Siksi, vaikka olenkin Camuksen kannalla siitä että että itsemurha on antautumista absurdin edessä, ja että yhteiskunnan pitäisi pyrkiä siihen että mahdollisimman harva haluaisi tehdä itsemurhan, niin olen kuitenkin sitä mieltä että itsemurhaan pitäisi suhtautua aivan eri tavalla kuin mitä siihen suhtaudutaan. Olen siis tavallaan "itsemurhaa vastaan mutta itsemurhaoikeuden puolesta". Syy on se, että kun ihminen haluaa tehdä itsemurhan on ennaltaehkäisyssä perseilty ~ On myöhäistä punnata kun on paskat housussa.

Ja punnaaminen tarkoittaa sitä että toisen motiiveista tehdään jotain ihme psykologisointeja joissa toista ei ymmärretä vaan toisen mielen sisälle kuvitellaan joku oman maailmankuvan diktaattorinvallalla leimattu epätosi ihmiskuvafantasia, jolle sitten jutellaan yksisuuntaisesti. Eutanasian ymmärtäminen itsemurhalle olennaiseksi on yksi tärkeimmistä sävytyksistä. Mutta kuten yllä toivon mukaan näytin, itse asiassa koko itsemurha -aiheen käsittely näyttää siltä että "amatöörit ottavat mestarin paikan" ja sitten ei puhutakaan enää edes oleellisista asioista, vaan satuillaan jotain epäolennaista jostain välineellisestä vaikka ongelma on syvemmällä ja ihan muualla. En ole löytänyt juuri ketään (paitsi itsemurhaa hautovien itsensä keskuudesta) jotka olisivat puhuneet edes itsemurhaa ajattelevien kannalta oleellisista aiheista. Ja näistä vääristä aiheistakin on lisäksi puhuttu aivan väärin.

Ei kommentteja: