Uskonnollisessa keskustelussa kritiikin irrelevantisointi toimii hyvin monella tavalla. Nihilaatio on hyvin yleinen keino ; Siinä vastustajasta tehdään ihmiskuva, johon asetetaan sellaisia asioita kuin "ylpeys", "maailmankuvaansa liittyminen pakkomielteenomaisesti". Ja sitten katsotaan että nämä psykologiset elementit ajavat ihmistä kritiikkiin. Kun kritiikin olemassaolo näin "ennustetaan" nin kritiikin sisältö voidaan ohittaa, koska teko kuitenkin vain heijastaa ateistin maailmankuvaa. Ajatellaan että uskonto saa empiiristä tukea kun ennustaa kritiikkinsä olemassaolon. Tämänlainen on ad hominem -argumentointia, jossa keskitytään ihmiseen asian sijasta.
Tätä pidetään jostain syystä leppoisana. Tätä korostavat esimerkiksi mystiikalta vivahtavat suuntaukset, joissa korostetaan että esimerkiksi pareidolia -ilmiössä ei ole relevanttia että ihmisen psykologia näkee kasvoja. He korostavat ihmisen saamaa kokemusta, jossa yksilön autenttinen subjektiivinen kokemus on keskiössä ja asian autenttinen laita on turhaa. Tästä sain esimerkin eilen katsoessani televisiosta matkailuohjelman dokumenttia Jerusalemista. Siinä oli ihminen joka oli iloissaan ollessaan Via Dolorosalla. Sillä ei hänestä ollut merkitystä että tie ei välttämättä ole juuri se historiallinen tie jota Jeesus aikanaan aidosti kulki. Hänestä ajatus riitti että hän oli samalla alueella kuin Jeesus aikanaan. Tässä onkin helppo huomata tiettyjä henkilökohtaisia asenteita jotka eivät ole lä
Kylähullun päiväkirjassa asia esitetään seuraavalla tavalla : "Torinorätin epäonnistuneet ja aina uudet ja uudet yritykset rekonstruoida väärennystapa jaksaa myös hämmästyttää. Jos haluaa ihmetellä ja ehkäpä jopa uskoa, niin näistä voisi joillakuilla kiinnostus lähteä alkuun. Ovatko tällaiset ihmiset arvottomia, kun heitä varten ei kyseisiä näkökulmia haluta esillä pitää, jos vaikka itseä ei satukaan kiinnostamaan?"
Hänen kannaltaan ikävää on se, että Torinon käärinliinan toisintaminen keskiaikaisilla menetelmillä on onnistunut itse asiassa todella hyvin. "Turhiksi" todisteita heittelevät vain uskovat joilla ei ole mitään todistetta omalle kannalleen. Heidän ainut lähesytmistapansa ilmiöön on denialismi, jossa he heittävät hatustaan sellaisia käsitteitä kuin "ei tarpeeksi hyvä". Tässä tapauksessa uskovaiset ovat selittäneet että vaikka saman asian voi tehdä huijaamalla, niin se ei tarkoita samaa kuin ihmeen mahdottomuus. Tässä kriitikko tietysti asetetaan kummalliseen tilanteeseen koska ihmeitä väitetään falsifioimattomissa oleviksi, mutta niiden kumoamista kuitenkin vaaditaan.
Väärennösten tekeminen taas on relevanttia koska tieteenfilosofiassa konsilienssi on hyvin tärkeää. Monesti uskovaiset kikkailevat sillä että "Yksinkertaisin ratkaisu" on mielipidekysymys, mutta tosiasiassa asia on kuten Valtaoja on joskus tokaissut. Siihen että ihminen uskoo että lapio on kätevä työkalu ei tee hänestä lapiouskovaista. Koska vastakkain on huijausteoria ja yliluonnollisen ihmeen teoria, on väärennöstavan kehittäminen painava teorioiden paremmuusvertailun painottaja. Olen maininnutkin tästä asiasta aiemmin. Tieteenfilosofisesti juuri tämänlaiset asiat ovat tärkeitä. Uskovaisten parissa "voi olla" -selitys sen sijaan tuntuu riittävän.
Kriittisessä analysoinnissa asiakokonaisuus on osattava katsoa ja huomattava esimerkiksi "Raamattu". "Joh 20:6-7" kuvaa olennaisen asian Jeesuksen käärinliinasta "Niin Simon Pietarikin tuli hänen perässään ja meni sisälle hautaan ja näki käärinliinat siellä ja hikiliinan, joka oli ollut hänen päässään, ei pantuna yhteen käärinliinojen kanssa, vaan toiseen paikkaan erikseen kokoonkäärittynä." Torinon käärinliina on yksi kappale, jossa näkyyy koko Jeesus, kun taas Uuden Testamentin mukaan Jeesuksen kasvot olisivat jääneet erilliseen hikiliinaan. Samoin ihmetystä on herättänyt Torinon käärinliinan miehen pitkätukkaisuus sekä se, että tämä pitää käsiään ristissä sukupuolielinten edessä. Kumpikaan kun ei vastaa Juutalaisia hautaustapoja. Jeesuksen ajan juutalaisilla miehillä vain nasiireilla oli pitkät hiukset. Ja nasiirit eivät saneet juoda alkoholia, ja Jeesus taas oli tunnetusti viinimiehiä.
Kaikista inhottavin asia tässä on tietysti se, että tosiasiatasolta on itse asiassa hypätty täysin ihmistasolle. Asenne on se, että vaikka kritiikki olisi miten perusteltua, se ei olisi eettisesti oikeutettua, koska moni ihminen kiinnostuu uskonnosta ja tulee uskovaiseksi tämänlaisten esineiden ja reliikkien kautta. Tässä asiasta ei keskustella vaan ihmisistä. Ja kun joku ihminen sitten sitoo identiteettinsä asiatasolle, tosiasiatason ohittava tietysti kokee että asian kritisointi on vain tämän ihmisen kritisointia. Koska ihminen oli tärkeä, ei perustelu.
Onneksi olen keksinyt loistavan vastaiskun näille ihmisille. Jos ihmisillä ja autenttisuudella on oikeasti merkitystä, niin voi aina kysyä että "Jos haluaa ihmetellä ja ehkäpä jopa olla skeptiko, niin näistä voisi joillakuilla kiinnostus lähteä alkuun. Ovatko tällaiset ihmeitä kyseenalaistavat, niitä kriittisesti miettivät ja vaihtoehtojakin läpikäyvät ihmiset arvottomia, kun heitä varten ei kyseisiä näkökulmia haluta esillä pitää, jos vaikka itseä ei satukaan kiinnostamaan?" En tee tätä siksi että minusta pitäisi puhua ihmisestä vaan asiasta. Vaan siksi että nämä ihmiset eivät hyväksy kuin yhden lähesytmiustavan ja he haluavat puhua ihmisestä. Heitä on hauska muistuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti