Kuten moni on varmasti huomannut, käytän tieteenfilosofiassa apuna paljon psykologisia elementtejä. Toki minulla on tässä korostetusti Lewisin ehdottama prosessi, jossa keskitytään ensin asiaan ja vain hyvistä perusteluista poikkeava on jotain joka tulee selittää psykologialla. Näin psykologia on ikään kuin keskittynyt pseudotieteen puolelle.
Tiedettäkin tottakai käsitellään psykologian kautta. Esimerkiksi tieteensosiologiassa se on tärkeänä apuvälineenä. Campbellin "Epistemology and methodology for social science" käsittelee tiedettä niin että tieteentekemistä laajemminkin käsitellään psykologian kautta. Tämä näkemys on tietysti perusteltu sitä kautta että ihminen ei aivoistaan irti pääse ja tätä kautta myös hyvien tiedemiesten tulokset ovat psykologiasta johtuvia.
1: Näin psykologiset selitykset eivät eriydy pelkästään pseudotieteen analysoinnin puolelle, eikä psykologisten syiden löytyminen itsessään näinollen kuvaa teorian huonoutta tai hyvyyttä. Esimerkiksi se, että jostain löydetään jonkun maailmankuvaan sopivia elementtejä on sellaisenaan turha tieto, joka ei vastaa siihen kysymykseen onko näkemys myös oikea. Teoriaa on kritisoitava muuta kautta kuin viittaamalla sen tekijöiden korvien välisiin asioihin. Asia ja ihminen on eroteltava, ettei tulos olisi pelkkä ad hominem. Toki psykologia tarjoaa ymmärrystä tutkimuksesta, mutta ei sellaista jonka varassa teoria kumotaan. Psykologia voi aivan asiallisesti selittää miten tiedemies on tehnyt hienoksi osoittautuneen löytönsä tai miksi pseudotieteilijä pitää teoriastaan kiinni siitä huolimatta että se on osoitettu vääräksi.
Tieteenfilosofiassa apua voi olla esimerkiksi kognitiotieteen puolelta. Sillä se on oppiala joka rakentuu sen ympärille että se miettii miten älykkyys, ihmisen tarkoituksenmukainen ja adaptiivinen toiminta, tapahtuu. Tämä on tietojenkäsittelyä ja sen rakennetta voidaan kuvata. Näin keskitytään kolmeen osaan (1) komputationaalinen määrittelee tehtävän jota järjestelmä suorittaa eli kysymys on tavoitteesta johon hakeudutaan (2) algoritmit määrittelevät prosessointimenetelmät joilla asioita suoritetaan (3) implementaatiossa taas on esillä rakenteet jotka tekevät ylläolevien tehtävien suorittamisen mahdolliseksi.
Tätä kautta voidaan helposti (ja kenties karkeasti, mutta silti tärkeästi) muistuttaa että tieteenfilosofiassakin on haettava monia asioita. (1) Luotava jonkinlainen tavoitetila, joka kuvaa tavoitetilaa. Onnistuessaan teoriat tuottavat jotain jota huonot teoriat eivät tuota. Tämä voi olla hyvinkin muodoltaan avoin, kuten esimerkiksi tutkimusohjelman hedelmällisyys eli se, että sen kautta tutkimuksia syntyy (joka on teorialle hyvin joustavan tien päätyä tähän tulokseen) tai konsilienssi tai koherenssiperiaate, eli että teoria sopii hyvin yhteen muiden sen hetken teorioiden kanssa. (Joka on muuttuva tila.) (2) Määriteltävä logiikka ja empiiriset tutkimusasetelmat ja mittausjärjestelmät joilla asioita prosessoidaan. (3) Lisäksi tarvitaan ihmisaivoja, tietokoneita ja välineitä joilla tutkimustulokset hankitaan.
Näin onkin hyvä huomata, että tietoisuutta ja rationaalisia prosesseja tutkiessa saatetaan saada apuja jo ihan siihenkin että minkälaiset toimintastrategiat ovat tieteenfilosofisesti perusteltuja, tehokkaita ja hyviä informaationprosessointitapoja. Toisin sanoen psykologia on jotain joka voi auttaa tieteentekoprosessin kehittämisessä, eikä pelkästään jonain jolla tulkitaan (pseudo)tieteentekijää. Tämä ajatus on minusta melko kannustava. Ja siksikin kognitiotiede ja psykologia tulevat roikkumaan mukana jatkossakin. Ja monesta eri kulmasta, tilanteen mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti