Meidän miekkailukoulullamme on ollut tärkeitä päiviä. Eräs pitkäaikainen miekkailija menee naimisiin. Heidän ratkaisunsa on se, että "Ensin tuomari tuomitsee, sitten pappi siunaa." Näin tehdään siksi, että toinen uskoo ja toinen ei.
Meillä oli myös vierailijoita Saksasta, kuten kansainvälisen koulumme henkeen hyvin sopii. He ihmettelivät avioliittokäytännettä. Olin kovasti yllättynyt, koska aloitin selittämään miten Suomi on niin edistyksellinen maa, että täällä on mahdollista mennä naimisiin maistraatissa. Sen sijaan vieraat ihmettelivät sitä kirkkohääpuolta. Sillä heilläpäin alue on niin uskonnoton, että uskontoon kuuluminen on marginaalista. Sielläpäin on mahdollista varttua teini-ikäiseksi edes kuulematta hirveästi uskonnosta. Toinen vieraista oli käynyt ensimmäisen kerran kirkossa joskus parikymppisenä.
Vieraita ihmetytti myös valtionkirkkojärjestelmä. Heille uskonto esiintyi jonain jossa ihmisiä rekrytoidaan sen takia että he olisivat erilaisia ja poikkeavia. Suomessa kirkkoon passiivisesti kuuluminen taas on normi. Heistä kyseessä on selvästi valtionkirkko, koska se kerää veroja. (Heistä uskovaisten verottaminen oli mainio keksintö, vähän kuin tupakoinnin haittaveroon rinnastettava.)
Moni Suomessa väittää että uskonnosta erkautuminen ja sekularisoituminen tarkoittaisi samaa kuin ääriuskonnollisuuden kasvu. Kokemukset saksassa näyttävät että tämä perustuu omituiseen käsitykseen, jossa ihminen olisi homo religiosus. Eli jos maassa ei ole maltillista ja rauhallista uskontoa, siellä on hihhulointia. Itse asiassa Saksassa on kuulemma tällä saralla varsin varovaista; Koska uskonnot eivät ole suosiossa, ne joutuvat päin vastoin asettamaan sanansa erityisen huolellisesti. Uskovaiset eivät siksi kinaa uskonnottomien kanssa. Kaikki huono mainos on marginaalitilanteessa haitta. Siksi häijyin ja tiukin homoseksuaalisuuargumentti mitä siellä julkisesti esitetään viittaa homoseksuaalisuuteen pahuuden sijasta sairautena josta voidaan parantua ja jossa kannustetaan.
Päivi Räsänen herättikin vieraissa huvittuneisuutta. Ja he käsittivät että miksi (heistä ehdottomasti) valtionkirkkomme on yleensä passivinen, ei torju yhtäkään näkemystä olipa se fundamentalistinen tai jopa agnostiselta maistuva. Mutta se silti kiistää kohun edessä yhden ihmisen. Ja niin julkisuuteen ei saada minkään, hihhloivien ja äärimmäistenkään, uskonnäkemyksen tölvimistä tai kieltämistä mutta kuulemme sen sijaan että "Päivi Räsänen ei edusta kirkon kantaa."
He ymmärtävät mediapelin hieman eri tavalla kuin normi Suomalaiset ; Heille on ilmiselvää että hankala yksilö laitetaan "ekskommunikaatioon" jos enemmistö on sekulaareja. Jos kirkko on (demokraattista, jäsenmäärään ja heidän innostukseensa ja sitoutumiseensa sidottua) merkitystään suurempi kupla, sen ei kannata pitää edes merkityksensä kokoista ääntä, koska äänenpito johtaa siihen että kupla pienenee ja lähestyy kooltaan sitä mikä merkitys sillä on. Jos enemmistö olisi oikeasti uskovaisia, kirkko voisi tehdä likimain mitä vain ja olla aktiivinen ja äänekäs ja vaikuttava. Kirkko voi olla vain merkityksensä kokoinen.
Sen sijaan Saksassa kinaa syntyy eri uskontojen kesken. Katoliset ja protestantit kinaavat uskonasioista Suomea ärjymmin. ~ Suomessa uskontojen kesken on aselepo ja toppuuttelu kohdistuu uskonnottomiin ja heidän intresseihinsä. Saksassa uskonnottomia kohdellaan varovaisesti, koska heikoilla olevan on pakko varoa sanojaan jotta ei tule poiskäännynnäisiä niistä vähistä ja jotta saadaan edes joku mahdollisuus saada joku niistä uskonnottomista mukaan tuleviksi ja myötämielisiksi. Protestanttien ja katolisten kohtaamiseen sen sijaan siellä pitäisi antaa bucklerit ja arming swordit koska tämän jälkeen olisi koossa (alakulttuurisesti) hauska "I.33" -vitsi kun olisi priest vs. scholar.
Saksan tilanne näyttää olevan ainakin paikoin varsin kadehdittava. Toki itsekin olen sitä mieltä että USA:n fundamentalismin ärjyydestä valtaosa johtuu siitä että siellä ei ole koulussa uskonnonopetusta. Suomessa tilanne voisi siksi vähentää aggressiivisuutta. Kuitenkin Saksassa näyttää olevan niin että syynä aggressiiviseen uskonnollisuuteen on myös määrä ja vaikutusvalta. Jos valtaosa on leppoisasti humanisteja, kuten Suomessa ja Saksassa, "valtionkirkon tuhoaminen" irrelevantisoisi uskonnon ja rauhoittaisi elämää, kun tappelu marginalisoituisi pienten uskonryhmien sisäiseksi kinasteluksi sen sijaan että valtaosa ihmisistä vedettäisin siihen puoliväkisin mukaan tavalla jossa toiminta oikeutetaan jollain "ihminen on perustaltaan uskonnollinen" -(märällä) fantasialla. Tämä fantasia valitettavasti väittää että "Saksaa ei ole". Siellä se kuitenkin on. Ja sillä menee suoraan sanoen ihailtavan hyvin.
Olisi siistiä elää maassa jossa pitää erikseen selittää kirkkohäät, eikä maistraattia. Ihan jo senkin takia että byrokratia on tylsempää kuin kertoilu hassuista loitsuista, seisomaannousu-istumaanmenourheilusta ja hassuista rituaaleista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti