"You know i used to spend every day thinking about you and dreaming about you, and everytime you walked by i lost myself, do you know what that feels like? And you couldnt possibly know what it feels like to have that person not have the same feelings back. Look, i'm sorry if you miss the way i looked at you, but i dont miss the way you never looked at me."
("Dawson's Creek")
Yksi nuoruuteni synkistä1 salaisuuksista oli se, että seurasin jonkin verran "Dawson's Creek" nimistä sarjaa. Se oli kaiken kaikkiaan sitä pinnallista teini-ihmissuhde-saippuaa, jossa tässä tapauksessa oli vieläpä jonkinlainen moralisoiva pohjasävy, jossa hyville ihmisille tapahtui pahojakin asioita koska he tekivät jonkun erehdyksen. (~ Sarjassa oli tragedioita jossa hamartia ohjaa hyvänkin sankarin kiipeliin.) Sarjassa kuitenkin viehätti2 se, että tämän sarjan maailmassa oli käytännössä vain hyviä ihmisiä. Sarja oli tätä kautta ihmiskuvaltaan hyvin positiivinen. Ja sitten siinä oli tästä huolimatta tai enemmänkin juuri sen vuoksi se pessimistinen pohjasävy.
Sarjahan kertoi Dawson Leerystä joka epäonnistuu Joey Potterin kanssa ja tämä jättää voimakkaan leiman likimain kaikkeen hänen tekemiseensä. Käsittääkseni he eivät palanneet yhteen edes sarjan lopuksi3, eli tilanne jäi tavallaan "ikuiseksi epäonnistumiseksi" jonka kanssa oli opittava elämään ja yritettävä nähdä siitä ne hyvät puolet.
Tämänlainen asetelma on sinänsä tärkeä, koska hyvin usein romantiikassa keskitytään "Ainut Oikea" -ajatusmalliin. Tämä on nuorelle ihmiselle hyvin stressaava ja tätä kautta vastenmielinen näkemys, sillä siihen liittyy ainakin:
1: Pelko siitä, että jossain on se yksi tietty, jonka huomaamatta jääminen on samaa kuin ikuinen yksinolo. Tämä johtaa helposti yli-innokkuuteen, kun ollaan halukkaita yrittämään pienestäkin vihjeestä sen sijaan että oltaisiin varovaisempia.
2: Siinä "perhosten tuntu vatsassa" sekoittuu helposti ajatukseen oikeasta. Sitä ikään kuin pidetään jonain ainutlaatuisena mittarina. Tämä alkutunne rakentaa kovat odotukset, jotka asettavat toiveet korkealle. Epäonnistuessa pudotaankin siksi aivan yhtä korkealta.
3: Vaikka se ylläolevien perusteella helpottaa suhteen aloittamista, se toisaalta samanaikaisesti haittaa suhteen jatkuvuutta ; Vaikeudet tulkitaan helposti siten, että toinen ei ole "se oikea", jonka kanssa elämä on kuin silkkiä vaan. Eli on vaihdettava jotta se oikea ei jälleen kävelisi ohi.
Toki romanttiset "Se Oikea" -ajattelut saavat ne ihmiset jotka onnistuvat parisuhteessaan kokemaan erityisiä tunteita. He kokevat suhteensa olevan vähintään erityislaatuinen, ja kenties he myös ajattelevat onnistuneensa tässä vaikeassa ja haasteellisessa löytämisen tiessä. Mutta niille joille asiat eivät suju, se on jopa masentava. Ja tässä tilastot näyttävät että vain 14% nuoruusajan ihastuksista selviävät avioon asti. Eli 86% eivät. Epäonnistumisentunteita onkin siksi varmasti runsaasti.
1: Karkeasti voidaan sanoa että romantiikka tekee asiat epätoimivaksi. Jopa Hikipedian "Parisuhde" antaa parempia eväitä. Vaikka se perustuu siihen että parisuhteen konventiot käännetään ympäri. Normaalistihan korostetaan sitä että on oltava romanttinen ja hurmattava toinen. Ja sitten vakituisessa suhteessa ollaan avoimia ja rehellisiä. Kuitenkin parempi olisi olla panostamatta vääriin ihmisiin, ja siksi on kenties hyvä olla antamatta "psykopaatille toisia treffejä". Parisuhdetila taas vaatii myös niitä romanttisia ja hurmaavia tekoja.
___1.1: Romanttisen ideaalin konventiot nurin kääntäen tilanne voisi olla ihmisen elämiselle helpompaa. Tämä toki muistuttaa äksystä Schopenhauerista. Hänen mukaansa romantiikassa elämäntahto ohjailee ihmisiä. Ja tällä on mielessään jälkeläisen tuotanto, eikä parisuhteen onnellisuus.
Dawsonin rypeminen tuntuu kuitenkin helposti hyvin kummalliselta. Hän tuntui jäävän roikkumaan suhteeseen. Tämä ei itse asiassa ole kovinkaan erikoista. Sillä tutkimusten mukaan ihmisten luonnollinen aivokemia johtaa irtipääsyn vaikeuteen. Ihmisistä tulee helposti "addiktoituneita", eivätkä he suostu hyväksymään tai ymmärtämään tilannetta ollenkaan samalla tavalla kuin ulkopuolinen voisi pitää järkevänä. "Tieteen Kuvalehti 3/2005" kertookin sivulla että "Onneton rakastuminen on hormonipiina", jossa yksisuuntainen rakkaus sekoittaa muun muassa dopamiinijärjestelmän niin että se alkaa palkitsemaan normaalisti negatiivisina koettuja toimintatapoja, mikä voi johtaa esimerkiksi epätoivoiseen aggressiivisuuteen. Noraddrenaliini ja fenyylietyyliamiini energisoivat ja aktivoivat. Ja matala serotoniinitaso tekee toiminnasta kiihkomielistä. Seuraukset ovat kaiken kaikkiaan melko ikävät. "...yksipuolisesti rakastunut ei luovuta tai saavuta mielenrauhaa ennen kuin hormonisäätelyjärjestelmä on palautunut normaalitilaan. Palautuminen voi kestää jopa 2,5 vuotta." Tässä on helppo ymmärtää miten Dawson jäi roikkumaan omituisen pitkäjännitteisesti epäonnistuneeseen suhteeseen vaikka niitä tyttösiä kuitenkin pyöri sarjassa kohtuullisen paljon.
1: Ero vakiintuneemissa parisuhteissa myös rikkoo identiteetin, Ja erossa nainen kärsii lompakollaan, mies sosiaalisella puolella. Dawson tuskin pääsi tähän asti. Mutta muiden kannalta tämä voi olla relevantimpi kohta tietää.
Dawsonin ero kenties vaikutti myös kaikkien muiden elämään, vaikka sarja ei tätä maininnutkaan.4 Sillä parisuhteiden katkeaminen on myös sosiaalista ; Eroa voidaan sanoa seuraavan copycat -effect, jossa yhden ero johtaa siihen että todennäköisyys sille että joku läheinen ottaa mallia on yllättävänkin suuri. Erojen todennäköisyys kasvaa huimasti, jos saadaan tietää että tuttu on eronnut. Näin Dawsonin ero selittäneekin aika paljon siitä miksi "Dawson's Creekissä" eroja ja liittymisiä ilmeni. Erot ikään kuin tukivat toisiaan. Ja kun pohjalla oleva 14% succes rate ei sekään itsessään ole kovin kannustava, on selvää että teinit saivat eroamisia, yrityksiä ja erehdyksiä.
1 Tai tarkemmin sanoen ei kovin synkeä, mutta sitäkin hävettävämpi, nolompi ja identiteetinvastaisempi.
2 Katie Holmesin "ennen skientologiaa" -version lisäksi.
3 En seurannut sarjaa niin pitkään, mikä tietysti liennyttää häpeääni.
4 Tai oikeammin jos sarja olisi oikeista ihmisistä eikä kynäniekkojen luomus, jolloin yhteneväisyydet todellisuuteen voivat olla moninkin paikoin ainoastaan satunnaisia vai miten se vastuuvapauslauseke menikään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti