Internet on täynnä kommentteja ja kommentaattoreita. Ja kaikki niistä eivät suinkaan ole hyviä. Esimerkiki "Crackedissä" vitsaillaan erilaisilla stereotyyppisillä kommentoijatyypeillä. Näissä kaikissa näyttää olevan yhteisiä piirteitä. Esimerkiksi (1) "Non-Believer" epäilee kaikkea, ei hae keskusteluja ja perusteluja ja ottaa tätä kautta itselleen muiden neuvojan roolin jossa häntä ei tarvitse neuvoa, koska hän tietää että muut eivät tiedä. (2) "Macho Man" ottaa aggressiolla paikan, jossa hän saa sanoa rajustikin toisille - jopa uhata väkivallalla - mutta häntä ei saa moittia. Hän ottaa machostatuksen tunkion kunkkuna, ja muut aggressiiviset kommentoijat ovat kilpailijoita. (3) "The Great Defender" on pseudodiplomaattinen ja neuvoo muita suvaitsemaan ja olemaan kivempiä, ja samalla varsin loukkaavasti moittii kaikkia muita niistäö vääristä asenteista. Hänen korjaamisensa on suvaitsemattomuutta ja ikävää. Joten kaikille jää kuva että hän lähinnä kommentoi saadakseen ottaa itselleen moraalisen paremmuusaseman. (4) "Mr. Science" tulee ja esittää itsensä muiden valistajana ja heittää pöytään tieteelliseksi kutsumiaan asioita mutta ei osallistu niistä keskustelemiseen. Häntä ei saa korjata, sillä hän korjaa ja opastaa ...
Yleissävynä ei tietysti ole se, että skeptisyys, tieteellisyys, hyvien tapojen kannattaminen tai suora miehekkyys itsessään olisivat vastustettavia asioita. Asia näyttääkin olevan nimen omaan se, että perusasetelma on se, että kommentoijalla on asennevamma, jonka hän oikeuttaa jollain positiivisella syyllä.
Syy voi olla peräti tekosyy, koska esimerkiksi "Mr. Science" voi tehdä suoria tiedevirheitä ja olla pseudotieteilijä, jolloin inkompetenssi siinä asiassa mihin vedotaan rakentaa vihjeitä siihen suuntaan että henkilöä ei ns. kiinnosta se asia jolla hän tekonsa oikeuttaa. Koska kiinnostus näyttäytyy usein asioista selvän ottamisena, joka usein heijastuu laatuun jolla hommaa tekee. - Olisi aika asenteellista olettaa että toinen on tyhmä jos on kiinnostunut ja oppinut ja tekee silti pelkkiä virheitä ihan perusasioissakin, ja että kommentoija on niin pölhö että ei ota virheistään opikseen, vaikka asiavirhe suorastaan näytetään "alleviivatusti"... Tälläisessä tilanteessa on hyvä olettaa että hän on kyvykäs oppimaan ja että hän itse asiassa on panostanut johonkin ihan muuhun. Tässä tapauksessa siihen asennevammaansa.
Näin esimerkiksi crankien kohdalla voidaan sanoa että he ovat harjaantuneita ja oppineita, ja todennäköisesti ovelia ja fiksujakin ; He ovat vain sitoutuneet asiaansa ja todennäköisesti isolla vaivalla etsineet mitä tahansa joka tukisi heidän näkemystään, ja ottaneet kaiken sen käyttöönsä. Presuppositionistisen asenteen vuoksi kuitenkin käy helposti niin että perustelut ovat "parhaimmillaan yhtä hyviä kuin itse asian totuusarvo". Näin asian perustelemattomuus itsessään johtaa epäonnistumiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti