"Raamattu" tuomitsee ja pitää Babylonia monen pahan alkulähteenä.
1: On jopa mahdollista että Nooan tulvan jälkeinen Baabelin torni viittaa Babylonian kulttuuriin, sillä siellä tiedetään olleen hyvinkin korkean porraspyramidin, zikkuratin. Jos tornia lähestyy juutalaisesta näkökulmasta on se luontevaa liittää hajaannukseen, sillä tämän Etemenanki -nimisen tornin huipulla oli Mardukin temppeli. ; Tässä kohden itse asiassa jopa baabelin tornin etymologia on mielenkiintoinen. Assyysialais-babylonialaisen sanan bāb-ili merkitys on "Jumalan ovi". Se sopii zikkuratin käyttöfunktioon. Juutalaisten versio Bābhel taas kuvastaa sekaannusta, joka taas tukee sitä tulkintaa joka on Raamatustakin tuttu.
2: Lisäksi Babylonia esiintyy symbolina jopa ilmestyskirjassa. Sen lopun aikoihin liittyy esimerkiksi Baabelin (punainen) portto.
Kuitenkin kaikista selkeiten Babyloniaan liittyy suora Babyloniaan liittäminen. Niitäkin Raamatussa riittää. Tästä kohden on hyvä ottaa esille Raamatussa mainittu Nebukadnessar (historia näyttää hänen olleen tarkalleen ottaen Nebukadnessar II). Hän oli nimittäin suuri mies, jonka aikaansaannoksia oli esimerkiksi maailman yhdeksi seitsemäksi ihmeeksi kutsutut riippuvat puutarhat. Raamattu ei pidä häntä mainiona, vaan on hyvinkin tuomitseva hänelle. Tämä ei juutalaisesta näkökulmasta ihmetytä, sillä Nebukadnessar oli suuri mies myös sillä tavalla että hän päihitti juutalaiset jopa monta kertaa. 597 eKr ja 587eKr hän peräti valloitti Jerusalemin kaupungin. Näin ollen juutalaiset olivat melko nuivia hänelle.
Raamattu kertoo että Daniel joutui Nebukadnessarin vangiksi. Täällä Daniel päätyi hengelliseksi avustajaksi tulkitsemaan itsensä Nebukadnessarin unia. Danien ennusti kuninkaalle että tämä menettäisi valtansa ja joutuisi pakenemaan Babylonista. Hän jopa uhkasi että kuningas joutuisi syömään ruohoa. Tämä on sinänsä mielenkiintoista, että Babylonia romahti vasta paljon pidemmän ajan päästä. Ja itse asiassa Nebukadnessarille ei koskaan käynyt huonosti. Sen sijaan myöhemmin ollut Nabonidius joutui pakenemaan sisäisten kiistojen vuoksi muualle.
Näin ollen on selvää että Raamattu ei ole erehtymätön laitos. Itse asiassa ylläoleva kuvaa sitä että Raamattu on ns. "osittain historiallinen". Esimerkiksi Babylonia katosi niin että se muistettiin pääasiassa Raamatusta. Kaivaukset ja tutkimukset ovat myöhemmin paljastaneet rauniot paikasta joka oli muutoin vain tuttu Raamatusta. Tämä ei yllätä koska tarinaperinne liittyy jotenkin menneisyyden ajan henkeen ; Sekaan livahtaa siksi myös tämänlaisia aijan paikkoja ja tapahtumia.
Kuitenkin samalla huomataan että Danielin ennustus on väärä. Nebukadnessar ei kohdannutkaan Daniel -profeetan kertoman uhkaus/kirous/lupaus/ennustuksen sisältämiä tapahtumia. Tämä johtaa siihen että tapaus voidaan tulkita kahtaa kautta: (Mikäli nyt kivasti oletamme että Daniel oli oikea ihminen eikä vain tarinankerronnallisista syistä nimetty päähenkilö.)
1: Daniel on oikeasti ennustanut Nebukadnessarille jotain joka ei tapahdu. Tämänlainen ennustelu on ymmärrettävissä ihmispsykologialla ; Daniel on tarinoiden mukaan vangittu, eli on luontevaa että hän on kaunainen. Näin ollen tämä muistuttaa koulunpihalla turpaansa saaneen huutoa "odotappas vaan!" Tai sitä uhkailua jota tappiolle - ja yleensä vangeiksi - jääneet (niin hyvikset kuin pahiksetkin) harjoittavat televisiosarjoissa. Voittajaa uhataan koska se on luontevaa.
2: Daniel ei ole oikeasti ennustanut mitään Nebukadnessarille. Sen sijaan juutalaiset ovat sekoittaneet kaksi hieman samankaltaista nimeä. Tämä kertoo siitä että ennustus ei olekaan etukäteen kerrottu, vaan se on anakronistinen. Historiallinen jo tapahtunut asia muutetaan ennustukseksi väittämällä että se on ennalta tiedetty.
Molemmissa ylläolevissa tapauksissa selvää on se, että Raamatussa on historiavirhe ; Siinä tapahtuu anakronismi, ja ainoastaan tapa jolla tämä anakronismi toteutuu vaihtuu eri vaihtoehdoissa. Anakronismi on ilmiselvä, ainoastaan sen syy on sitten eri tulkinnoissa erilainen. Tämä ei tietysti miellytä niitä joiden mielestä Raamattu on kirjaimellisesti otettavaa Jumalan sanaa. Tällöin he voivat jopa aivan pokkana selittää että ennustus on toteutunut. ;
1: Daniel on esimerkiksi Jehovan Todistajien puolella hyvin suosittu ja olen istunut useamman tunnin kyseisen herran sanomisista keskustelua papereista lukien. Heistä Danielin sanomiset ovat toteutuneet koska Babylonia on tuhoutunut ; Tämä johtaa miettimään muutamia asioita ;
___1.1: Jos Babylonia ei olisi tuhoutunut, ennustus olisi sellaista mallia mitä moni asia Raamatussa on. Eli kun ne eivät ole toteutuneet, niistä tehdään tulevaisuutta koskeva ennustus. Jeesusta on esimerkiksi odoteltu 2000 vuotta vaikka hän itse Raamatun mukaan lupasi tulla melko pikaisesti. Tätä ei nähdä Raamatun epäonnistumisena, vaan ennusteena jonka toteutuminen toimii sitten ultimaattisena todisteena.
___1.2: Tosin jos Babylonia ei olisi tuhoutunut, niin todennäköisesti juutalainen kulttuuri olisi hävinnyt ja nämä ennusteet olisi unohdettu. Nykyhistoriassa onkin se huono puoli, että tuijotamme helposti säilyneitä ja elinvoimaisia maailmankuvia. Näemme niiden ennusteet. Mutta unohdamme hävinneiden tekemät epäonnistumiset. Kuitenkin jos historia olisi mennyt toisella tavalla, silloin näkisimme vain ne nykyään unohdetut ennusteet ja nykyajassa uskottavilta näyttäneet olisivat unohdettuja kuplia. (Tämän ajattelutavan loogikan heikkouden olen selittänyt muualla tarkemmin.)
2: Toinen jolla tämänlaisia väistetään on se, että selitetään että kenties historia on tehty väärin. Tämä on kuitenkin hankalaa, koska historia ei voisi tällöin oikeastaan todistaa Raamattua. Koska jos ennustus osuu, historia tulkitaan hyvin tehdyksi. Ja jos ennustus ei osu, niin historia tulkitaan roskaksi. Näin ollen on selvää että presuppositionistinen perusoletus Raamatun erehtymättömyydestä on premissi. Jos tästä tekee johtopäätöksen ajautuu väistämättä kehäpäätelmään. Näin historia ei todista Raamattua, vaan dogmaattinen perusoletus Raamatusta toimii historian jäsentämisen välineenä.
Itse asiassa tämä yksi kohta näyttää minusta varsin hyvin siitä mihin kontekstiin asetan koko Raamatun historiallisuuden. ; En pidä Raamattua tyystin epähistoriallisena. Mutta on selvää että se ei ole mikään objektiivinen kuvaus historiasta. Se sisältää aitoja paikkoja ja jopa aitoja henkilöitä. Tätä kaikkea kuitenkin väritetään niin että juuri mitään mitä Raamattu sanoo ei voida ottaa kirjaimellisena totuutena ja historiallisena dokumenttina. Se tulee ottaa historiaan sidottuna tarinana. Tarinana jossa on paljon anakronismeja, tiedevirheitä ja muita pieniä ja keskikokoisia pukkeja.
Kirjoittajasta pitää olla hyvin suuri pukki tai muu pässinpää että Raamatun virheistä muodostuvan peikon voisi vain sarvillaan pukata jokeen. Kaikille muille, vähemmän pakkomielteisille dogmaatikoille, on selvää että jos Raamattu on kuljettavaksi tarkoitettu silta, sen alla on peikko.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nebukadnessar. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nebukadnessar. Näytä kaikki tekstit
perjantai 7. syyskuuta 2012
sunnuntai 3. tammikuuta 2010
Kina ja suosionpalautus.
John Pieretin blogissa kirjoitettiin William Dembskin uudesta kirjasta nimeltä "The End of Christianity: Finding a Good God in an Evil World." Kirjan yksi tärkeimmistä teemoista on se, että ateistinen ja agnostinen liikehdintä on hyväksi uskonnolle, koska sillä on merkitystä vain jos kristillisyys on elinvoimaista tämän päivän maailmassa. Tässä kohden on mielenkiintoista miettiä erilaisia kategorioita ja niihin liittyviä sävyjä.
Takana on, jälleen kerran, ideologinen valta, viestintä ja mainonta.
Pelkkä ateismi sinällään ei tietenkään tarkoita uskonnon vihaamista tai vastustamista. Pelkkä ateistien äänekkyys ei tarkoita että olisi jotain jota vastustetaan. Tässä kohden on hyvä muistaa että ihminen voi mainostaa vaikkapa lelurobotteja. Tämä ei tarkoita sitä että tässä vastustettaisiin jotain muuta asiaa. Voi olla että kukaan muu ei tee robotteja. Siksi niille täytyy vain luoda tarve. Tiedottamisessa ja mainostamisessa tavoitteena on tällöinkin valtarakenteen saaminen, mutta tässä ei välttämättä ole taistelua toista vastaavaa systeemiä vastaan. Monopoliasemassa riittää pelkkä tiedottaminen.
Kun taas puheen aiheena on hammastahna, joita on useita erilaisia, voidaan sanoa että eri merkit tiedottavat ja kisaavat keskenään. Valtarakenne on jo erilainen. Näin on, vaikka mainoksessa ei suoraan sanottaisi että "tuo toinen hammastahna ei toimi ja maistuu pahalta ja on ällön väristäkin." Kilpailu on jo läsnä.
Ateismin kohdalla on selvästi myös uskontoa vastustavaa voimaa. USA:ssa henki on vielä vahvempi kuin täällä, mutta täälläkin ateistit masinoivat huippusuositun "Eroa kirkosta" -palvelun. Tässä tarjotaan palvelu, vaihtoehto. Mielenkiintoinen kysymys on enen kaikkea (1) se, miksi kirkko ei tehnyt ja mainostanut tätä palvelua itse. (2) Ja miksi ateistit tekivät sen. Molempien takaa nousee esiin taikasana "intressit".
Kirkko ei tehnyt samaa eroamispalvelua samalla mainosbudjetilla, vaan "UskoToivoRakkaus" -kampanjan, koska se ei aja ensisijaisesti uskonnonvapautta vaan sillä on tärkeämmässä asemassa se, että kirkossa käydään ja ihmiset saavat iloa sen palveluista. Tämä ei tarkoita sitä että kirkko ei ajaisi myös uskonnonvapauden asioita. Mutta jos sen on valittava kahden väliltä, on selvää minkä se valitsee. Sama koskee tietysti kirkosta eroamispalveluakin. Arvojärjestykset ovat erilaisia.
Valtapelissä on hyvä muistaa yksi asia : Taistelu on järkevää vain jos vastustajalla on joukkoja.
Tässä kerron missä kohden Dembski rakentaa "elinvoimanäkemystään" ihan hyvän ja asiallisen perustelutavan päälle. Jotain vastaan taistelu tarkoittaa sitä että tuolla taholla on jotain valtaa. Valtaa on vain elinvoimaisilla asioilla.
Valtaa on suoraan ideologiana, mutta myös symbolejen kautta. Ideologia voi näkyä siten että mennään kirkkoon kuuntelemaan saarnaa, tai että julkaistaan kirjoja joissa on selvää että "tämä kirja on (vaikkapa) kristinuskoa". Mutta ideologia voi näkyä epäsuorasti vaikka siten että vapaapäiviä nimetään sen uskonnon mukaan. Tai päätetään että sateenkaari merkitsee paitsi sitä että ilman fysikaaliset olosuhteet ovat tietyt, myös lupausta siitä että vedenpaisumusta ei tule.
Tämän vuoksi myös symboleja vastaan voidaan taistella. Kun luin John Manin "Terrakotta -armeija" -kirjan, siinä puhuttiin yhdessä vaiheessa kiinassa tapahtuneesta kirjanpolttamisesta. Tämä on paitsi väärän mielipiteen tuhoamista, myös vahva symboli. Kirja mainitsi siitä miten USA:ssa tiettyjen piirien uskovaiset ovat polttaneet "Harry Pottereita". (Tästä on netissä hieman kuviakin.)
1: Tämä on tietysti markkinatalouden lainalaisuudet tuntevien mielestä typerä teko: Joudut ostamaan kirjan jonka poltat. Ja kirjakauppias myy tuotetta, riippumatta siitä luetaanko sitä ikinä. Sama raha tulee samaan kassaan luettiinpa kirja sata kertaa, tehtiinkö siitä paperipaino, laitettiinko se vakauttamaan työpöytää vai poltetaanko se roviolla. Ostamalla Harry Potterin tuet Harry Potter -imperiumia taloudellisesti ihan samalla tavalla luitpa tai sitten poltit niitä kirjoja.
___1.1: Mutta julkisena tekona kirjanpolttaminen on voimakas ja vakiintunut symboli, joka ymmärretään laajasti eri maissa ja kulttuureissakin. Polttaminen tarkoittaa tällöin sitä että "Harry Potter" nähdään pelottavana saatanallisena mahtina, joka on relevantti taisteltavaksi, ja että polttaja uskaltaa ja haluaa tähän taisteluun osallistua.
Suomessa vastaavua kirjarovioita ei ole tietääkseni. Näkökulmat ovat siis suvaitsevaisempia. Kuitenkin täälläkin on ollut polvirukoilua silloin kun eduskunnassa on päätetty homojen avioitumisoikeudesta ylipäätään. Nykyisin keskustelun teema on enemmän "saako kirkossa vihkiä homoja" joka ei minua voisi vähempää kiinnostaa. Mutta tällöin aiheena oli saako homoseksuaali perustaa rekisteröidyn parisuhteen yhteiskunnassa. Kristillistä lakia haluttiin toisin sanoen laajentaa koskemaan eikristittyjäkin.
Tällä hetkellä ateistit ovat ansioituneita (jos niin voi sanoa) symbolien vastaisessa taistelussaan. Uskontojen symbolit esimerkiksi kouluissa ovat herättäneet kiistelyä. Esimerkiksi "suvivirrestä" on keskusteltu, koska se on selvästi kristillinen. Tässä keskustelussa ei ole kyseessä itse kappale (kuten pitäisi, se on kappaleena sen laatuinen että sen ei pitäisi saavuttaa klassikkoasemaa missään sivistysmaassa.), vaan se mitä sen on katsottu edustavan. Ateisti pakotetaan kumartamaan kristilliselle symbolille. Eräässä mielessä suvivirren vastustaminen on samantapainen teko kuin mitä Raamatun rohkeat miehet tekevät. Danielin kirjassahan Nebukadnessar rakentaa valtavan patsaan jonka edessä hän käskee painumaan maahan ja kumartamaan rituaalinomaisesti, tietyn juhlamusiikin mukaan. Sadrak, Mesak ja Abed-Negro kieltäytyvät tästä. Miehet heitettiin uhkailun jälkeen tuliseen uuniin, josta Jumala heidät ihmeenomaisesti pelasti.
1: Tässä tarinassa suurin yhteiskunnallinen valta käski kunnioittamaan tiettyjä rituaaleja ja tekemään niitä. Kumarrushan ei ole itsessään mikään muu kuin symboli, se ei välttämättä kerro ajatuksista mitään, sehän on vain toimintaa. Tässä mielessä minun on vaikeaa ymmärtää näitä miehiä, minulle suvivirsi on vain tylsä laulu. (Tosin jos joku sanoisi minulle että kumarrus on vain tiettyjen lihasryhmien harjoitusta ja venyttelyä, eikä alemmuusaseman osoittamista, niin tulisi siitä outo olo.) Nykyateistit voivat kokea tähän jotain sympatiaa.
Tässä kohden on selvää, että se, että ateistit vastustavat kristillisiä symboleja taatusti tarkoittaa sitä että kristillisyydellä on valtaa, se on merkittävä asia. Ateistit eivät itse asiassa lainkaan kiellä tätä, pikemminkin se on heillä hyvin keskeisessä asemassa. "Elinvoiman" ja "ideologisen arvokkuuden" sijasta heistä kyse on "ideologisesta päsmäröinnistä". Esimerkiksi Sam Harris on puhunut paljon siitä miten erilaisia asioita on uskonnollistettu. Esimerkiksi abortista on siksi tullut leimallisesti uskonnollinen aihe. Abortin puolustamisesta tulee siksi helposti uskonnollisuuden symboli. Tässä on kuitenkin oltava tarkkana, koska ateistikin voi vastustaa aborttia olematta loogisessa ristiriidassa ateismin kanssa.
Tässä vaiheessa näyttääkin siltä että olen ihan samaa mieltä Dembskin kanssa. Että vastustus kertoo siitä että kristillisyys on vakaalla pohjalla, ja että kristinusko on niin erinomainen että ateistikin joutuu olemaan ensisijassa suhteessa siihen. En, sillä takana on tavallaan sanan "tärkeä" ja "elinvoimainen" sanan eri merkitysten vaihtaminen. Jos väitetään että "Tärkeä"(yhteiskunnallisesti hallitseva) on sama kuin "Tärkeä"(ihmisen elämää rikastuttava), tehdään vakava ja huono kategoriavirhe. Tässä se, että jollain asialla on valtaa rinnastetaan sen kanssa että systeemi on vahvoilla. Tosiasiassa näin ei ole.
Tämän ymmärtämiseksi nostan esiin Spartacuksen. Hän oli orja, joka kävi kapinaan ja rupesi taistelemaan Roomalaisia vastaan. Systeemi alkoi siitä että taistelutaitoja gladiaattorikoulussa oppinut Spartacus sovelsi taitojaan keittiöveisten kanssa, mutta eivät areenalla vaan gladiaattorikoulun opettajia vastaan. 70 orjaa oli mukana tässä kapinassa alussa, mutta tämä kapina laajeni ja tähän saatiin valtavasti miehiä. Spartacuksen orjat näyttelivät yllättävän suurta roolia, heillä oli parin vuoden ajan merkittävästi valtaa. 70 miestä ei ole kovin iso ihmisjoukko, mutta se kykeni nostattamaan taisteluhenkeä. Roomalainen itsestäänselvyys orjuudesta kohtasikin erimielisyyttä : Spartacus taisteli koska orjuus oli vahvoilla Roomassa.
Taistelu se ei tarkoittanut sitä että orjuus olisi Spartacuksesta hyvä asia. Tai että orjuus olisi kapinan vuoksi elinvoimainen. Kapina heikensi orjuuttajien valtaa, tosin väliaikaisesti. Orjakapina nimittäin kukistettiin väkivallalla, mikä tarkoittaa sitä että vastarinta voi musertua. William Dembski tuntuu ajattelevan näin.
Kuitenkin kun muistelemme miten Rooma myöhemmin kuitenkin kukistui, muistamme että valta voi todellakin kadota. Ja siihen liittyy usein kapinaa. Kapinointi on siksi merkki vallasta, mutta myös siitä että tämä valta kyseenalaistetaan. Kyseenalaistaminen taas ei lisää valtaa, vaan vähentää sitä. (Jos ei muuten, niin yksi erimielinen kerrallaan.)
Historian aikana monet hallitsevat, suositut ja laajalle levinneet valtiot ovat vain kadonneet. Sama koskee myös uskontoja. Niitäkin on syntynyt ja kadonnut. Uskonnon vastustus nimittäin kertoo vain ja ainoastaan siitä että ateistien mielestä kristinuskolla on liikaa valtaa heidän elämässään. Elinvoimaa ei kukaan kiistä, keskustelu pitääkin nostaa siihen että "pitäisikö sitä olla niin paljoa".
1: Toisaalta: Moittiihan Dembskikin evoluutioteoriaa ja moittii kovaan ääneen ateistejen keulakuvia. Tämä ei kai tarkoita sitä että ateismi olisi hänestä "elinvoimainen" siinä mielessä että hän näkisi sille tulevaisuutta tai näkisi että ateismin sisältö olisi hänen elämäänsä rikastuttava asia. Ateismi on Dembskille tärkeä vain vastustamisen kautta. Hän varmasti kokeekin olevansa jonkinlainen "uskonnon Spartacus", joka taistelee "pahaa kommunistis-satanistis-darwinistis-ateistista Saatanan masinoimaa salaliittoa" vastaan.
Kaiken kaikkiaan olenkin sitä mieltä että vastustus voi ihan täysin tarkoittaa kristinuskon aseman yleistä huononemista. Ehkä kristinuskon symbolinen valta onkin tällä hetkellä suurempi kuin sen kannatus. Moni joutuu musiikin tahdissa osoittamaan kunnioitusta symbolille jota ei koe jakavansa, jonka kokee edustavan valhetta. Tästä voi suivaantua. Laajamittaisella suivaantumisella taas on mahdollisuus muuttaa maailmaa. Maailman muuttaminen tarkoittaa yleisesti ottaen sitä että jokin asia tai ilmiö menettää valtastatustaan ja jotain muuta tulee sen tilalle. Tätä voisi sanoa "Elinvoiman siirroksi". Tässä prosessista tärkeästä voikin tulla turhaa.
Lisäksi on hyvä muistaa että uskonnon heikentyminen ja vahvistuminen on ajallinen vertailuprosessi. Ennen kristinusko on ollut hegemonia. Esimerkiksi Ruotsila on esittänyt että fundamentalistinen näkemys on erittäin vanha ja erittäin uusi. Syynä on hegemonioiden rakenne. Kun jokin asia on hegemonia, se on kulttuurisesti niin "itsestäänselvä", että sen kyseenalaistamista ei edes mietitty. Hänestä valtio perustettiin Raamattupohjaiseen lakiin. Tästä ei puhuttu ääneen. Fundamentalismi oli tämän "vallitsevan systeemin" muutosvastarintaa. Sitä tarvitsi puolustaa vasta kun kaikki eivät kannattaneetkaan sitä. Vasta modernismi ja siihen liittyvä tieteellinen maailmankuva antoi syyn taistella asian puolesta. Tätä kautta fundamentalismin tapa markkinoida itseään on uusi ilmiö. Maailmankuva on sen sijaan vanha.
Vielä minun kouluaikana oli keskittymistä siihen, miten olla kristittyjä. Se oli ikään kuin odotusarvoinen juttu. Jos luokasta löytyi uskonnonopetuksesta vapautettu, tätä ihmeteltiin. Jos ei oltu kastettu, väitettiin että "eihän sulla ole edes nimeä". Uskonnolla oli siis vahva asema, ja se antoi mielikuvissa kaiken nimi-identiteettiä myöten. Tämä kertoo valtavasta hegemonisesta asemasta. Nykyisin on varmasti enemmän tarvetta käsitellä myös sitä, miksi ylipäätään olla kristitty. En usko että tämä on mikään merkki uskonnon hyvinvoinnista ja vakaasta tulevaisuudesta. Se pikemminkin selviää tästä huolimatta kuin sen ansiosta.
Kun lähtökohta on tämä, on selvää että keskustelu ei olekaan merkki siitä että kristinuskolla alkaisi menemään paremmin. Pikemminkin näyttää siltä että sen hegemonian asema on murtumassa. Se, mikä oli sen ennen "itsestään" ja perustelematta, on asetettu kyseenalaiseksi. Ateismi ei ole ollut hegemonian asemassa, joten sen asema ei voi olla ainakaan huonontumassa. Kinastelu kertoo myös sensuurin puuttumisesta: Sensuuripyrkimyksiä voi tietysti olla, mutta ne ovat epäonnistuneet jos kinastelua yltää julkiseen puheeseen asti.
Takana on, jälleen kerran, ideologinen valta, viestintä ja mainonta.
Pelkkä ateismi sinällään ei tietenkään tarkoita uskonnon vihaamista tai vastustamista. Pelkkä ateistien äänekkyys ei tarkoita että olisi jotain jota vastustetaan. Tässä kohden on hyvä muistaa että ihminen voi mainostaa vaikkapa lelurobotteja. Tämä ei tarkoita sitä että tässä vastustettaisiin jotain muuta asiaa. Voi olla että kukaan muu ei tee robotteja. Siksi niille täytyy vain luoda tarve. Tiedottamisessa ja mainostamisessa tavoitteena on tällöinkin valtarakenteen saaminen, mutta tässä ei välttämättä ole taistelua toista vastaavaa systeemiä vastaan. Monopoliasemassa riittää pelkkä tiedottaminen.
Kun taas puheen aiheena on hammastahna, joita on useita erilaisia, voidaan sanoa että eri merkit tiedottavat ja kisaavat keskenään. Valtarakenne on jo erilainen. Näin on, vaikka mainoksessa ei suoraan sanottaisi että "tuo toinen hammastahna ei toimi ja maistuu pahalta ja on ällön väristäkin." Kilpailu on jo läsnä.
Ateismin kohdalla on selvästi myös uskontoa vastustavaa voimaa. USA:ssa henki on vielä vahvempi kuin täällä, mutta täälläkin ateistit masinoivat huippusuositun "Eroa kirkosta" -palvelun. Tässä tarjotaan palvelu, vaihtoehto. Mielenkiintoinen kysymys on enen kaikkea (1) se, miksi kirkko ei tehnyt ja mainostanut tätä palvelua itse. (2) Ja miksi ateistit tekivät sen. Molempien takaa nousee esiin taikasana "intressit".
Kirkko ei tehnyt samaa eroamispalvelua samalla mainosbudjetilla, vaan "UskoToivoRakkaus" -kampanjan, koska se ei aja ensisijaisesti uskonnonvapautta vaan sillä on tärkeämmässä asemassa se, että kirkossa käydään ja ihmiset saavat iloa sen palveluista. Tämä ei tarkoita sitä että kirkko ei ajaisi myös uskonnonvapauden asioita. Mutta jos sen on valittava kahden väliltä, on selvää minkä se valitsee. Sama koskee tietysti kirkosta eroamispalveluakin. Arvojärjestykset ovat erilaisia.
Valtapelissä on hyvä muistaa yksi asia : Taistelu on järkevää vain jos vastustajalla on joukkoja.
Tässä kerron missä kohden Dembski rakentaa "elinvoimanäkemystään" ihan hyvän ja asiallisen perustelutavan päälle. Jotain vastaan taistelu tarkoittaa sitä että tuolla taholla on jotain valtaa. Valtaa on vain elinvoimaisilla asioilla.
Valtaa on suoraan ideologiana, mutta myös symbolejen kautta. Ideologia voi näkyä siten että mennään kirkkoon kuuntelemaan saarnaa, tai että julkaistaan kirjoja joissa on selvää että "tämä kirja on (vaikkapa) kristinuskoa". Mutta ideologia voi näkyä epäsuorasti vaikka siten että vapaapäiviä nimetään sen uskonnon mukaan. Tai päätetään että sateenkaari merkitsee paitsi sitä että ilman fysikaaliset olosuhteet ovat tietyt, myös lupausta siitä että vedenpaisumusta ei tule.
Tämän vuoksi myös symboleja vastaan voidaan taistella. Kun luin John Manin "Terrakotta -armeija" -kirjan, siinä puhuttiin yhdessä vaiheessa kiinassa tapahtuneesta kirjanpolttamisesta. Tämä on paitsi väärän mielipiteen tuhoamista, myös vahva symboli. Kirja mainitsi siitä miten USA:ssa tiettyjen piirien uskovaiset ovat polttaneet "Harry Pottereita". (Tästä on netissä hieman kuviakin.)
1: Tämä on tietysti markkinatalouden lainalaisuudet tuntevien mielestä typerä teko: Joudut ostamaan kirjan jonka poltat. Ja kirjakauppias myy tuotetta, riippumatta siitä luetaanko sitä ikinä. Sama raha tulee samaan kassaan luettiinpa kirja sata kertaa, tehtiinkö siitä paperipaino, laitettiinko se vakauttamaan työpöytää vai poltetaanko se roviolla. Ostamalla Harry Potterin tuet Harry Potter -imperiumia taloudellisesti ihan samalla tavalla luitpa tai sitten poltit niitä kirjoja.
___1.1: Mutta julkisena tekona kirjanpolttaminen on voimakas ja vakiintunut symboli, joka ymmärretään laajasti eri maissa ja kulttuureissakin. Polttaminen tarkoittaa tällöin sitä että "Harry Potter" nähdään pelottavana saatanallisena mahtina, joka on relevantti taisteltavaksi, ja että polttaja uskaltaa ja haluaa tähän taisteluun osallistua.
Suomessa vastaavua kirjarovioita ei ole tietääkseni. Näkökulmat ovat siis suvaitsevaisempia. Kuitenkin täälläkin on ollut polvirukoilua silloin kun eduskunnassa on päätetty homojen avioitumisoikeudesta ylipäätään. Nykyisin keskustelun teema on enemmän "saako kirkossa vihkiä homoja" joka ei minua voisi vähempää kiinnostaa. Mutta tällöin aiheena oli saako homoseksuaali perustaa rekisteröidyn parisuhteen yhteiskunnassa. Kristillistä lakia haluttiin toisin sanoen laajentaa koskemaan eikristittyjäkin.
Tällä hetkellä ateistit ovat ansioituneita (jos niin voi sanoa) symbolien vastaisessa taistelussaan. Uskontojen symbolit esimerkiksi kouluissa ovat herättäneet kiistelyä. Esimerkiksi "suvivirrestä" on keskusteltu, koska se on selvästi kristillinen. Tässä keskustelussa ei ole kyseessä itse kappale (kuten pitäisi, se on kappaleena sen laatuinen että sen ei pitäisi saavuttaa klassikkoasemaa missään sivistysmaassa.), vaan se mitä sen on katsottu edustavan. Ateisti pakotetaan kumartamaan kristilliselle symbolille. Eräässä mielessä suvivirren vastustaminen on samantapainen teko kuin mitä Raamatun rohkeat miehet tekevät. Danielin kirjassahan Nebukadnessar rakentaa valtavan patsaan jonka edessä hän käskee painumaan maahan ja kumartamaan rituaalinomaisesti, tietyn juhlamusiikin mukaan. Sadrak, Mesak ja Abed-Negro kieltäytyvät tästä. Miehet heitettiin uhkailun jälkeen tuliseen uuniin, josta Jumala heidät ihmeenomaisesti pelasti.
1: Tässä tarinassa suurin yhteiskunnallinen valta käski kunnioittamaan tiettyjä rituaaleja ja tekemään niitä. Kumarrushan ei ole itsessään mikään muu kuin symboli, se ei välttämättä kerro ajatuksista mitään, sehän on vain toimintaa. Tässä mielessä minun on vaikeaa ymmärtää näitä miehiä, minulle suvivirsi on vain tylsä laulu. (Tosin jos joku sanoisi minulle että kumarrus on vain tiettyjen lihasryhmien harjoitusta ja venyttelyä, eikä alemmuusaseman osoittamista, niin tulisi siitä outo olo.) Nykyateistit voivat kokea tähän jotain sympatiaa.
Tässä kohden on selvää, että se, että ateistit vastustavat kristillisiä symboleja taatusti tarkoittaa sitä että kristillisyydellä on valtaa, se on merkittävä asia. Ateistit eivät itse asiassa lainkaan kiellä tätä, pikemminkin se on heillä hyvin keskeisessä asemassa. "Elinvoiman" ja "ideologisen arvokkuuden" sijasta heistä kyse on "ideologisesta päsmäröinnistä". Esimerkiksi Sam Harris on puhunut paljon siitä miten erilaisia asioita on uskonnollistettu. Esimerkiksi abortista on siksi tullut leimallisesti uskonnollinen aihe. Abortin puolustamisesta tulee siksi helposti uskonnollisuuden symboli. Tässä on kuitenkin oltava tarkkana, koska ateistikin voi vastustaa aborttia olematta loogisessa ristiriidassa ateismin kanssa.
Tässä vaiheessa näyttääkin siltä että olen ihan samaa mieltä Dembskin kanssa. Että vastustus kertoo siitä että kristillisyys on vakaalla pohjalla, ja että kristinusko on niin erinomainen että ateistikin joutuu olemaan ensisijassa suhteessa siihen. En, sillä takana on tavallaan sanan "tärkeä" ja "elinvoimainen" sanan eri merkitysten vaihtaminen. Jos väitetään että "Tärkeä"(yhteiskunnallisesti hallitseva) on sama kuin "Tärkeä"(ihmisen elämää rikastuttava), tehdään vakava ja huono kategoriavirhe. Tässä se, että jollain asialla on valtaa rinnastetaan sen kanssa että systeemi on vahvoilla. Tosiasiassa näin ei ole.
Tämän ymmärtämiseksi nostan esiin Spartacuksen. Hän oli orja, joka kävi kapinaan ja rupesi taistelemaan Roomalaisia vastaan. Systeemi alkoi siitä että taistelutaitoja gladiaattorikoulussa oppinut Spartacus sovelsi taitojaan keittiöveisten kanssa, mutta eivät areenalla vaan gladiaattorikoulun opettajia vastaan. 70 orjaa oli mukana tässä kapinassa alussa, mutta tämä kapina laajeni ja tähän saatiin valtavasti miehiä. Spartacuksen orjat näyttelivät yllättävän suurta roolia, heillä oli parin vuoden ajan merkittävästi valtaa. 70 miestä ei ole kovin iso ihmisjoukko, mutta se kykeni nostattamaan taisteluhenkeä. Roomalainen itsestäänselvyys orjuudesta kohtasikin erimielisyyttä : Spartacus taisteli koska orjuus oli vahvoilla Roomassa.
Taistelu se ei tarkoittanut sitä että orjuus olisi Spartacuksesta hyvä asia. Tai että orjuus olisi kapinan vuoksi elinvoimainen. Kapina heikensi orjuuttajien valtaa, tosin väliaikaisesti. Orjakapina nimittäin kukistettiin väkivallalla, mikä tarkoittaa sitä että vastarinta voi musertua. William Dembski tuntuu ajattelevan näin.
Kuitenkin kun muistelemme miten Rooma myöhemmin kuitenkin kukistui, muistamme että valta voi todellakin kadota. Ja siihen liittyy usein kapinaa. Kapinointi on siksi merkki vallasta, mutta myös siitä että tämä valta kyseenalaistetaan. Kyseenalaistaminen taas ei lisää valtaa, vaan vähentää sitä. (Jos ei muuten, niin yksi erimielinen kerrallaan.)
Historian aikana monet hallitsevat, suositut ja laajalle levinneet valtiot ovat vain kadonneet. Sama koskee myös uskontoja. Niitäkin on syntynyt ja kadonnut. Uskonnon vastustus nimittäin kertoo vain ja ainoastaan siitä että ateistien mielestä kristinuskolla on liikaa valtaa heidän elämässään. Elinvoimaa ei kukaan kiistä, keskustelu pitääkin nostaa siihen että "pitäisikö sitä olla niin paljoa".
1: Toisaalta: Moittiihan Dembskikin evoluutioteoriaa ja moittii kovaan ääneen ateistejen keulakuvia. Tämä ei kai tarkoita sitä että ateismi olisi hänestä "elinvoimainen" siinä mielessä että hän näkisi sille tulevaisuutta tai näkisi että ateismin sisältö olisi hänen elämäänsä rikastuttava asia. Ateismi on Dembskille tärkeä vain vastustamisen kautta. Hän varmasti kokeekin olevansa jonkinlainen "uskonnon Spartacus", joka taistelee "pahaa kommunistis-satanistis-darwinistis-ateistista Saatanan masinoimaa salaliittoa" vastaan.
Kaiken kaikkiaan olenkin sitä mieltä että vastustus voi ihan täysin tarkoittaa kristinuskon aseman yleistä huononemista. Ehkä kristinuskon symbolinen valta onkin tällä hetkellä suurempi kuin sen kannatus. Moni joutuu musiikin tahdissa osoittamaan kunnioitusta symbolille jota ei koe jakavansa, jonka kokee edustavan valhetta. Tästä voi suivaantua. Laajamittaisella suivaantumisella taas on mahdollisuus muuttaa maailmaa. Maailman muuttaminen tarkoittaa yleisesti ottaen sitä että jokin asia tai ilmiö menettää valtastatustaan ja jotain muuta tulee sen tilalle. Tätä voisi sanoa "Elinvoiman siirroksi". Tässä prosessista tärkeästä voikin tulla turhaa.
Lisäksi on hyvä muistaa että uskonnon heikentyminen ja vahvistuminen on ajallinen vertailuprosessi. Ennen kristinusko on ollut hegemonia. Esimerkiksi Ruotsila on esittänyt että fundamentalistinen näkemys on erittäin vanha ja erittäin uusi. Syynä on hegemonioiden rakenne. Kun jokin asia on hegemonia, se on kulttuurisesti niin "itsestäänselvä", että sen kyseenalaistamista ei edes mietitty. Hänestä valtio perustettiin Raamattupohjaiseen lakiin. Tästä ei puhuttu ääneen. Fundamentalismi oli tämän "vallitsevan systeemin" muutosvastarintaa. Sitä tarvitsi puolustaa vasta kun kaikki eivät kannattaneetkaan sitä. Vasta modernismi ja siihen liittyvä tieteellinen maailmankuva antoi syyn taistella asian puolesta. Tätä kautta fundamentalismin tapa markkinoida itseään on uusi ilmiö. Maailmankuva on sen sijaan vanha.
Vielä minun kouluaikana oli keskittymistä siihen, miten olla kristittyjä. Se oli ikään kuin odotusarvoinen juttu. Jos luokasta löytyi uskonnonopetuksesta vapautettu, tätä ihmeteltiin. Jos ei oltu kastettu, väitettiin että "eihän sulla ole edes nimeä". Uskonnolla oli siis vahva asema, ja se antoi mielikuvissa kaiken nimi-identiteettiä myöten. Tämä kertoo valtavasta hegemonisesta asemasta. Nykyisin on varmasti enemmän tarvetta käsitellä myös sitä, miksi ylipäätään olla kristitty. En usko että tämä on mikään merkki uskonnon hyvinvoinnista ja vakaasta tulevaisuudesta. Se pikemminkin selviää tästä huolimatta kuin sen ansiosta.
Kun lähtökohta on tämä, on selvää että keskustelu ei olekaan merkki siitä että kristinuskolla alkaisi menemään paremmin. Pikemminkin näyttää siltä että sen hegemonian asema on murtumassa. Se, mikä oli sen ennen "itsestään" ja perustelematta, on asetettu kyseenalaiseksi. Ateismi ei ole ollut hegemonian asemassa, joten sen asema ei voi olla ainakaan huonontumassa. Kinastelu kertoo myös sensuurin puuttumisesta: Sensuuripyrkimyksiä voi tietysti olla, mutta ne ovat epäonnistuneet jos kinastelua yltää julkiseen puheeseen asti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)