perjantai 24. maaliskuuta 2017

Jeesuslakanat

Finlayson, sama taho joka provosoi maailmaa tuottamalla Tom of Finland -lakanat, on tuomassa markkinoille Jeesuslakanat joiden luvataan kestävän viisikymmentä vuotta. Tällä kertaa luvassa tuskin on tappouhkauksia sillä jostain syystä militantit ateistit eivät ole lähettelemässä sellaisia toisin kuin lempeät ja aivan turhaan moititut hyveelliset kristityt.

Lakanan materiaali ja ilmeisesti sidoskin on hakenut innoitusta Torinon käärinliinoista. Moni pitää käärinliinaa ihmeenä jossa on kuva Jeesuksesta. Toiset näkevät sen ovelana väärennöksenä. Mielestäni olisi hyvä jos Finlayson toistaisi pussilakanaansa myös Torinon käärinliinassa olevan kuvan. Jos ei muuten niin siksi, että yrityksellä on jo ennästään kokemusta siitä että lakanaan painetaan kuvia miehen takamuksesta ;

Torinon käärinliinasta katsellaan toki useimmiten vain kasvoja. Mutta kuten kunnollisessa Finlayson -lakanaklassikossa, on Torinon käärinliinassa kuvattu vähäpukeinen mies jonka kädet eivät peitä näkymää ihmeenomaiseen ja kauniiseen miehen takamukseen.

Historian oppitunneilla nukkuneet koviten sanomassa mitä kaikkea siellä ei ole opetettu..

Saska Saarikoski kirjoitti Helsingin Sanomissa siitä miten suomalaisuuteen ei ole kuulunut uhriutuminen. Kirjoituksen arvopohja voi kenties olla hyvä, mutta sen suhde historiaan on hyvin erikoinen.

Hän korosti sitä miten isoviha oli suomalaisille kovaa aikaa. "OLIN törmännyt tietoon suomalaisorjista Pentti Virrankosken Suomen historiassa. Kirjassa kerrottiin, että isonvihan aikaan vuosina 1714–1716 venäläiset ryöstivät jopa kymmenentuhatta suomalaista orjiksi Venäjälle. Kysymys ei ole pikkujutusta, sillä Suomen väkiluku oli 1700–luvun alkupuolella vain noin 400 000. Siitä huolimatta en muista, että asiasta olisi mainittu sen enempää lukion kuin yliopistonkaan historian kursseilla. Orjiksi viedyillä suomalaisilla ei ole museota, mahtaako heillä olla missään edes muistomerkkiä." Toisaalla hän korostaa sitä, miten "EDES itänaapurin uusi hyökkäys ei onnistunut lannistamaan suomalaisia. Vaikka Suomi menetti kymmenesosan alueestaan, suomalaiset käärivät hihat ja yrittivät pärjätä Neuvostoliiton kanssa mahdollisimman hyvin. Kukaan ei tainnut edes ehdottaa, että asuttaisimme karjalaiset pakolaisleiriin rajan pintaan kostoa hautomaan, kuten arabit vuoden 1948 sodan jälkeen."

On kieltämättä niin että koulujemme historianopetus on varsin omintakeista. ; Tosiasiassa suomalainen perinne kyllä muistaa isovihaa. Kuuluisa "Koivu ja Tähti" -satu esimerkiksi kertoo isovihan jälkeen kotiin palaavista lapsista. Ja mainitaanpa asia "Välskärin kertomuksissakin". Tämä vihjaa siitä että tosiasiassa suomalainen perinne muistaa asian omalla tavallaan. Muistomerkkiä ei toki ole.

Itse asiassa onkin aika selvää että isoviha on käyty koulussa. Ainakin minun aikana sitä käsiteltiin. Toki sellaisella erikoisella tavalla jolla Suomessa on tupattu mennä. Meillähän historia on usein arvopohjan opettamista, moraalipohjaan aivopesua samalla innolla mutta paremmin kätketyllä pieteetillä kuin uskonnontunteja. ; Tämä tapahtuu tietenkin siten miten suurmiehiä ja vastaavia käsitellään. Agricolan piispanhiippakohu on esimerkiksi suomalaisille tuntematon. Skandaaleja ei tahdota muistaa kun puhutaan suurmiehestä ja kirjakielen isästä. Raamatun kääntäminen on se joka on syytä painokkaasti kertoa koska se on enemmän oikeanlaista tietoa. Ideana on tietenkin se että kuuluisuutta haluavat ihmiset olisivat kunnianhimoisia sellaisella tavalla joka sopii yhteiskunnalle.

Prosessissa käy vain niin että historiasta kerrotaan kaikki tylsä. Ei ihme että "historian harrastaminen" on Suomessa usein sitä että joku tyyppi lukee kirjastossa kirjoja talvisodasta. Kun ei tajuta että on ns. kiinnostavia aiheita tämän asian ulkopuolellakin. Agricolakin tuntuu tylsältä tyypiltä jos ei tiedä esim. piispanhiippakohuaan. Ja kyllä. Odotan että lukija menee ja selvittää itse tämän viittaukseni taustan. Se on sitä oikeaa historian harrastmista. Mennään ja otetaan selvää. ; Historia onkin se oppiaine jossa ainakin vielä minun lukioaikoinani oli järkevää selvittää historianopettajasi poliittinen vakaumus. Se kun vaikutti siihen minkälaisia vastauksia kannatti antaa...

Toisaalta on huvittavaa jos todella uskoo että Suomessa suhtauduttiin karjalan evakoihin mitenkään kovin positiivisesti. "Ryssänuskoisten" tuleminen haittasi monia. (Karjalaiset olivat usein ortodokseja. Tässäkin suhtautuminen ei ollut rodullista siinä mielessä että oltaisiin välitetty siitä ovatko tulijat suomalaisia ja kanssakansalaisia. Sen sijaan välitettiin omista eduista ja oikeanlaisesta uskonnosta.) Tässä milessä suosittelen pientä reissua valtionarkistoon. Siellä on digitoituja lehtiä tuoltakin ajalta. Sen kuin katselee miten esimerkiksi Pohjanmaalla suhtauduttiin näihin "ryssänuskoisiin" ; Siinä vaiheessa viimeistään tiedostaa että ystävällisyys ja toverillinen auttaminen ovat hyvin hyvin kaukana siitä miten asiat toimivat. Todellisuus on vielä karumpi. Siihen aikaan kun päätoimittajat suojelivat ihmisiä kaikista kovimmilta tollouksilta. Se mitä kaduilla sanottiin ja miten käyttäydyttiin oli vielä tätäkin kauheampaa.

Saatan tietenkin olla hieman huono puhumaan keskiarvosta. Isäni on opiskellut yliopistossa taloushistoriaa. Ja sekä äitini äidin puoli että isäni isän puoli ovat ns. karjalan evakoita. Moni karjalan evakkojen jälkeläinen on anekdoottien kautta kuullut silminnäkijöiden ja muiden vastaavien kokijoiden sukutarinoita joissa käsitellään näitä evakkona olemisia. Kyllä nämä tarinat sijoittamisesta ja sen jälkeisestä kohtelutsa muistetaan kolmanteen ja neljänteen polveen.

Paitsi tietysti niille joilla ei karjalaista taustaa ja joka on saanut elää elämäänsä sivistyneistön turvatussa elinpiirissä. He voivat nukkua historiantunneilla ja sanoa sitten vuosien jälkeen että "ei opetettu kun en muista". Ja tässä prosessissa tietenkin voidaan rakentaa narraatiota jossa on ensin arvokeskustelullinen pointti joka sitten naamioidaan historiallis-essentiaalisen otteen avulla muka menneisyyttä ja tosiasioita koskevaksi menoksi...

torstai 23. maaliskuuta 2017

Suuri Sininen

Mediassa on parin viime päivän aikana näkynyt juttuja nuorten "itsemurhapelistä". Asiasta ovat kertoneet aivan vakavastiotettavat lehdet. Ne ovat saaneet tietonsa poliisilta. Esimerkiksi tästä pääsköön digitoday. "Itä-Uudenmaan poliisilaitos varoittaa Blue Whale -nimisestä sosiaalisen median ja keskusteluryhmien kautta pelattavasta pelattavasta pelistä, joka tunnetaan maailmalla myös ”itsemurhapelinä”. Poliisi sanoo saaneensa yhteydenoton vantaalaiskoulusta, jossa oppilaat ovat ottaneet sen puheeksi opettajan kanssa. Kotona pelistä ei ole uskallettu puhua. – Kyseessä on Venäjältä lähtöisin oleva itsemurhapeli, jossa pelaaja suorittaa haasteina erilaisia tehtäviä 50 päivän ajan. Tehtävät saattavat olla viiltelyä, raakojen kauhuelokuvien katselua, autojen edessä makaamista ja niin edelleen, poliisi kirjoittaa."

Moni onkin sosiaalisessa mediassa valittanut siitä miten asiasta tiedotetaan "vasta nyt". En tavallaan ihmettele. Ilmiöstä on puhuttu internetissä jo melko kauan. Itse asiassa viime vuoden toukokuusta. Suomessakin asiasta on puhuttu jonkin verran. Tässä yhteydessä on jostain syystä puhuttu aika usein jopa erillisestä applikaatiosta. Eli itsemurhapeli pitäisi ladata kännykkään. Tämä on jokin suomen alakulttuuriin liittyvä oma juttu, koska alkuperäisessä lähteessä sen ei väitetä olevan ladattava applikaatio. Kenties siksi poliisikin turvautuu omituiseen epäkieleen puhuessaan siitä että kyseessä ei ole peli vaan ”internet-pohjainen keskusteluyhteyden kautta toimiva juttu”. Tällä halutaan kenties korjata "rikkinäistä puhelinta".

Tässä kohden itselläni on kuitenkin kilistänyt skeptistä kelloa melko kovaa.

Olen nimittäin kokenut ns. saatanapaniikin. Olen taustoittanut aihetta melko ankarasti aiemmin. Tässä kohden muistutan lähinnä siitä miten Pulling aikaansai moraalipaniikin yhdistämällä poikansa itsemurhan ja roolipeliharrastuksen yhteen. Ja tätä kautta syntyi aivan turhanpäiväinen moraalipaniikki joka oikeutettiin uskonnollisen vakaumuksen ja itsemurhilta suojelun nimissä.

Tästä opin sen, että jos ihmisille kerrotaan uhasta mallia "oman lapsen itsemurha" he heittävät skeptisyyden roskakoriin. Tämä on ymmärrettävää ; Riskianalyysissä huomioidaan usein riskin todennäköisyys yhdessä uhan seurausten vakavuuteen. Tässä mielessä omaisen itsemurha on kova paikka. Ja koska vaikutus on suuri, sitä ei pidä asian todennäköisyyttä asiana jota tulisi miettiä.

Tällä on helposti paradoksaalisia vaikutuksia. Esimerkiksi omassa piirissäni tilanne meni siihen että epäilyttäviä haluttiin eristää "varoittelemalla huolestuneesti". Kun masentunut roolipelaaja saa sosiaalisia kontakteja roolipelaajaporukoissa, on eristöminen tässä hyvä yhdistelmä. Ja jos tässä tekee itsemurhan niin tulee vaan vahvistaneeksi narraatiota siitä että roolipelit aikaansaavat itsemurhia.  Kun joku kirkkoaktiivi irtautuu seurakunnasta, pelaa roolipelejä ja yrittää itsemurhaa syntyy tietenkin vahva tarina joka kertoo jatkamaan omaa toimintaa entistä ponnekkaammin. Vaikka tosiasiassa skismojen synnyttäminen synnyttää irtautumitsa ja uskonyhteisöstä eristäminen johtaa ahdistukseen joka voi ilmetä äärimmäisin keinoin kuten roolipelaamalla tai itsemurhilla. Halu suojella itsemurhilta yhdistettynä uskonnolliseen vaahtosuisuuteen johti itsemurhien todennäköistymiseen.

Luottamukseni poliisiin on hyvähkö, mutta tämänlaisissa asioissa poliisi ei välttämättä tuo luottamusta. ; Ideologisesti vinksahtanut nuorisoevankelista Riku "Riksa" Rinne kelpasi saatananpalvonnan asiantuntijaksi Hyvinkään paloittelusurman oikeudenkäynnissä. Ja Keijo Ahorintaa käytettiin Anneli Auerin kohdalla apuna. ; Tässä mielessä digitodayn juttukin kertoo siitä miten "Poliisi sanoo saaneensa yhteydenoton vantaalaiskoulusta, jossa oppilaat ovat ottaneet sen puheeksi opettajan kanssa. Kotona pelistä ei ole uskallettu puhua." Toisin sanoen puskaradio ja urbaanilegendaan tarttuminen ovat aivan uskottava teoria.

Tässä kohden en sekoita vilpittömyyttä tai hyväntahtoisuutta tai auttamishalua asiaan. Sillä saatanapaniikissakin tavoite ja seuraukset on katsottava erikseen. On väärin sanoa että vilpitön auttamishalu joka johtaa tilanteen pahentaminen olisi auttamista. Tässä mielessä ei ole tarpeen kunnioittaa uskonnollisia tunteita joilla moottoroitiin tilannetta. ; Itse asiassa päinvatoin. Jos vihaat itsemurhia ja haluat suojella ihmisiä niiltä, tämä seuraus, itsemurhien väheneminen, on se johon huomio on kiinnitettävä. On aivan oikeasti sanottava että "väärin autettu". (Vaikka tätä ei ilmeisesti oikein saisi sanoa ilman että leimautuu itsemurhiin kannustajaksi.)

Lisäksi tässä tapauksessa epäilystä lisää sekin, että moni kauhistelija on aivan ääneen sanonut sen tapaisia asioita kuin "miten joku voi tehdä tuollaisen pelin" tai "miksi kukaan tekisi tuollaisen pelin". Näissä on ollut perussävynä se että peli on otettu vakavasti. Mutta tämänlaiset kauhistelut pitäisi mielestäni aina ottaa siten että ne olisivat todellisia kysymyksiä. Nimittäin jos on vaikeaa keksiä mitään järkevää selitystä miksi tämänlainen ilmiö kehitettäisiin ja miksi se yleistyisi niin todennäköisin vastaus on "koska kukaan ei ole".

Lisäksi juuri se että kohina on saanut juorukellojen suusta suuhun kiertävässä "rikkinäisessä puhelimessa" oman "kiinalaisen kuiskauksen" (chinese whisper). Omintakeiset lisäykset vihjaavat aina siitä että kyseessä on moralistinen innovaatio jonka takana on maailmankuvallinen tarve. (vrt. Puolimatka ja "ilmalevittäinen ebola".) Suomessa tähän keskusteluun onkin liittynyt selvää epäluuloa siihen että "nuoret eivät harrasta kunnollisia harrastuksia vaan tuijottavat älypuhelinta". Tämänlainen teknologiavastaisuus on varmasti auttanut siihen että tämä muutos on ollut suosittu ja on levinnyt ihmisten keskuudessa tehokkaammin. Asia leviää selvästi ilman varmistamista koska tämänlaiset virheet eivät korjaudu prosessissa. Ihmiset levittävät juttua ja varoittelevat toisiaan eivätkä vahdi että mitä on tapahtunut. Ja siksi tämänlaiset lisäykset kiertävät.

Se, että jokin haiskahtaa ei tarkoita että asia todella on huhu. Se tarkoittaa toki vain että asioita on tarkistettava.

Tässä kohden faktantarkistussivusto "Snopes" ei ole antanut "Blue Whalelle" kovin vahvaa uskottavuutta. Sen mukaan "blue whale" (sinivalas) on nimetty sen mukaan kuinka valaat joskus ajautuvat rannale kuolemaan. Venäläinen lehti "Novaya Gazeta" -lehti oli maininnut asiasta ensimmäisenä. Se oli laskenut 130 lasten itsemurhaa 2015 marraskuun ja 2016 maaliskuuhun välille. Ja että melkein kaikki heistä olivat olleet samassa Internetkeskusteluryhmässä.

Tässä yhteydessä ei ole onnistuttu selvittämään miten nämä yhteydet on saatu. Mainittuihin internetryhiin ei oltu onnistuttu yhdistämään nuorten itsemurhia. (Nuoret tekevät itsemurhia ja kuuluvat nettiryhmiin, se että miten moni kuuluu mihinkin ryhmään on 1+1 -laskentaa.)

Toisaalta yhteydet ovat muutenkin hyvinkin mallia post hoc ergo propter hoc. ; Snopeskin kertoo siitä miten ei nähdä sitä mahdollisuutta että somepiirit vetoavat nuoriin ja että nämä ryhnät vetoavat myös masentuneisiin tai itsetuhoisiin nuoriin. ; Venäjällä moni nuori kuuluu erilaisiin sosiaalisen median ryhmiin. Ja maan nuorten itsemurhaluvut ovat aika kovia. Kun moni nuori noin keskimäärin tappaa itsensä, ei ihme jos moni heistä tekee jotain joka on melko suosittua. (Kuten kuuluu facebookryhmiin.)

Toisaalta Snopes liittää "Sinivalaan" siihen mitä kautta minäkin olen kuullut tästä aiheesta aiemmin. Nimittäin ns. creepypasta -alakulttuuriin. Se on erikoinen kummitustarinanomainen alakulttuuri jonka vakiokeinoina on tarinan ja todellisuuden hämärtäminen erilaisilla efekteillä ja kikoilla. Ne eivät ole vain kummitustarinoita vaan niillä on usein vakiintuvat meemistönsä. Ja niitä kuvataan nimenomaan luomalla "uskottavuutta" ja "rikkomalla kokemus tarinallisuudesta" lähes millä tahansa keinolla. Olen seurannut satunnaisen epäsäännöllisesti tämän skenen puuhailuja netissä. (En ole aktiivi mutta ilmiö kiinnostaa. Ei ne tarinat vaan nimenomaan ilmiö.) Rina Palenkovan ympärille on rakennettu tarinaa jonka mukaan hän olisi kuulunut itsemurhakulttiin. Tämän ympärille liitettiinkin sitten monenlaisia tarinallisia efektejä ja elementtejä. Nämä ovat, creepypasta -alakulttuurin tyylin mukaisesti, periaatteessa hyvin mauttomia.

Snopes näkeekin että tässä kohden skeneä ei ole tarkoitettu "todelliseksi" mutta se voi kuitenkin tavallaan promotoida itsemurhaa. Sea of Whales -ryhmästä on sanottu että sivu on tuotettu lähinnä klikkienkeräämistä varten. ; Motiivina ei ole valvoa nuoria tai ajaa heitä itsemurhaan vaan kysymys on rahan ansaitsemisesta. Maailmassa jossa meemit ja klikkaukset ovat rahaa tämä on varsin uskottava selitys.

Tässä on kuitenkin jotain vähän enemmänkin.

Tässä kohussa uskallan kuitenkin sanoa että en pidä siihen hypänneitä yhtä typerinä kuin saatanapaniikkiin kohkaantuneet. Syynä ei ole se että tämä on "maallinen". Sen takana ei ole uskonnollista ajattelua. Syynä on se tapa jolla asiaa on nyt tuotu esiin. "Itä-Uudenmaan poliisin mukaan kyseessä ei ole urbaanilegenda, kuten verkkokeskusteluissa on epäilty. Vanhempi konstaapeli Jukka Riitamaa sanoo, että poliisilla on asiasta myös salaiseksi luokiteltua tietoa."

Toisin sanoen voi olla että poliisilla on jotain tietoa joka ei ole Snopesin tai vastaavien tahojen saatavilla. Toisin sanoen ilmiön takana voi olla muutakin lähteistystä kuin se ei-perusteltu kohina joka "Novaya Gazeta" -lehdestä on kiistämättä lähtenyt pyörimään. Onkin tätä kautta otettava esiin mahdollisuus siitä että poliisilla on eri lähestymistapa ja faktat ja asiat joilla he lähestyvät ihmisiä jotka ovat ilmiselvästi kohkautuneet ilman että heillä olisi riittävää tietoa jotta he voisivat perustellusti kauhistua. ; Tässä mielessä muistutan että saatanapaniikki oli jotain jota poliisi ei promotoinut. Se kiersi suusta suuhun sillä nopealla tavalla joka tässä "blue whalen" tapauksessa on jopa herättänyt ns. "tyytymättömyyttä poliisin hitaudesta reagoida". Kun juoru juoksee maailman ympäri on faktantarkistus vasta sitomassa kengännauhojaan. Joskus, harvoin, kohu on lopulta tosi. Useimmiten kohina on turhaa ja faktoista epäkiinnostuneet eivät välitä entisistä virheistään koska he ovat jo vaihtaneet aihetta ja kauhistelevat jotain uutta asiaa.

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Tubeaminen

Olen rakennellut viime päivinä kohtuu aktiivisesti vlogia. Se on filosofia-miekkailuvlogi. Ideana on täyttää sitä materiaalilla joka olisi ei-valittamista. Toisin sanoen täyttäisin sen asioilla joita pidän hupaisana.

Ratkaisu oli tavallaan ilmiselvä ; Päätökseni omasta vlogista alkoi kun korostin miten inferiorinen kanava video itse asiassa on tiedonvälitykseen. Videoissa korostuvat esiintymistaidot, joita itselläni ei ole. Videoissa lähteistäminen on vaikeaa. Videoissa informaatiota tulee hitaasti verrattuna luettuun. Videoissa on lisäksi sellainen piirre että niiden takaisinkelattavuus juuri tiettyyn kohtaan on hankalaa. Kirjan kanssa voi aina palata määritelmään ja takaisin siihen kohtaan mitä on lukemassa. Lähteissäkin tietää mikä kohta lauseesta on lähteistetty mihinkin. Videossa tämä kaikki on hyvin vaikeutunutta.

Olen tehnyt blogit tähän asti yhden otoksen äänityksillä. Tämä on tavallaan tunnelmanluomiskikka. Mutta se korostaa kirjoitetun ja sanotun sanan välistä eroa. Videoiden editoiminen on vaikeampaa. Kirjoittaessa voi vaihtaa kirjoittamassaan lauseessa yhden sanan. Videossa tämä korvaus on hyvin vaikeaa. Kuvaan tulee leikkausjälki ja ääninauhakin rytmittyy hyvin omituiseksi.

Toisaalta on ollut hauskaa kun on voinut värikoodata eri aiheita niin että on tavallaan aavistuksen erilailla itseään korostava hahmo analysoimassa pelejä tai kertomassa miekoista. Kypäräpäähahmo oli itseni kannalta hauska koska minun piti hakea itselleni aavistus pahaa mieltä että yhden otoksen videoista tulisi juuri sen sävyisiä kuin niistä halusin. (Näiden tekeminen on muuten ällistyttävän hidasta. Yksi moka ja alusta -meininki vartin videon kohdalla auttaa kyllä kestämääm virheitä.)

Olisi hauskaa saada tuolle vlogille seuraajia ja kommentteja. Tapani blogetahan ei ole ollut kommenttihakuinen. Toisaalta koen että noissa "mukavissa asioissa" en samalla tavalla aseta itseäni tulilinjalle. Ja saatan olla pikku hiljaa sen verran tervehtynytkin että tuollainen "ilon kautta lähestyminen" on ylipäätään mahdollista minulle itselleni...

Apostaatikoilla on paha olla

Uskonnosta tulevat ongelmat ovat jotain joiden merkitys on monesta pienempi kuin esitän. Suurin osa saamastani kritiikistä tulee uskovaisilta, ihmisiltä jotka valkopesevät ideologiaansta tai sitten jotka sekoittavat oman kokemuksensa absoluutiksi jokaista koskevaksi pääsäännöksi vailla poikkeuksia.

Monelle nämä asiat ovat vieraita. Ihmiset eivät ymmärrä kuin sen minkä kokevat itse. Tässä mielessä on hyvä lukea tuore, mielestäni positiivinen, kirjoitus "kotimaan" blogien puolelta. Christer Lindholm kirjoitti siitä miten hänellä oli ollut kova uskonkriisi. Hän on palannut uskoon, mutta ainakin omasta mielestään kasvaneena. "... seinä nousi pystyyn sekä hengellisessä elämässäni että yksityiselämässäni. Ja menemättä sen enempää yksityiskohtiin voin vakuuttaa, että törmääminen siihen seinään teki kipeää. Jopa niin kipeää, että olin hetken aikaa valmis heittämään pyyhkeen kehään lopullisesti. Onneksi meidän Herramme päätti juuri siinä vaiheessa puuttua peliin osoittamalla minulle, mitkä ovat vaihtoehtoni: voin joko uskoa tai olla uskomatta, mutta jos valitsen uskon minun täytyy ottaa se vastaan juuri sellaisena kuin se Raamatussa ilmoitetaan, varauksetta ja ilman reunaehtoja."

Monet eivät ole kokeneet tämänlaista ja tämä vihjeettömyys näkyy kun he reagoivat niihin joilla on vastaavia kokemuksia ja Lindholmin kanssa erilainen lopputulos. Nämä ihmiset nyökyttelevät toki ymmärtäväisesti kaikille jotka kriisin jälkeen palaavat uskoon. Mutta väärän ratkaisun tehneitä he eivät yleensä ymmärrä kuin jollain ilmiselvästi pinnalliselle teepussiaforismitasolle jäävällä tasolla. Eli sellaisella jonka sanahelinän takaa puuttuu ymmärrys, viisaus ja sielu. Nämä ihmiset ovat rehellisesti ottaen sellaisia että he eivät osaa olla hiljaa ja antaa asioista jotain tietävien ja ymmärtävien avautua. Koska he ovat todennäkisesti niin pihalla että eivät itsekään ymmärrä miten voimakkaasti, ilmiselvästi ja syvästi he ovat pihalla. Ja tyhmästi ja pahasti toimivia ihmisiä. Sellaisia jotka ovat kenties vilpittömiä ignoranttiudessaan mutta inhottavia kohdattavia. Ja aina "kohtaamista" hakemassa. (Nämä ovat niitä ihmsiä jotka lähestyvät sähköpostilla halutakseen "tarjota pizzat ja keskustella mielenkiintoisista mielipiteistäni" joka käytännössä tarkoittaa sitä että he haluavat kertoa minulle Jeesuksesta julkisella paikalla josta ei pääse pakoon kun on suu pizzaa täynnä.)

Merkittävää on toki sekin että uskonkriiseihin saa ymmärrystä. Uskovaiset ymmärtävät miksi on raskasta läpikäydä uskonkriisiä johon ei liity yhteisön tekemää kiusaamista. Toisin sanoen Lindholmin kaltaiset ovat lähempänä uskonnottomuuden kokemusta kuin monet. Mutta hekään eivät ole kokeneet sitä kun uskonkriisiin liittyy kiusatuksi tuleminen ja jossa uskonkriisistä puhuminen johtaa provosoituneisiin vastareaktioihin ja kiusaamiseen. Heillä on pelkkä uskonkriisi ilman sosiaalista eristymistä tai eristämistä. Mutta he saavat enemmän ymmärrystä ja tilanteen raskaus otetaan monta kertaluokkaa asiallisemmin. Vaikka, lets face it, heidän uskonkriisinsä on perustaltaan ja aiheiltaan vähemmän perusteltu ja triviaalimpi kuin heillä jotka menettävät uskonsa kokemuksiensa perusteella.

Mutta saanpa silloin tällöin kuulla aiheen relevanssista myös maallikoilta.

 Uskonnottomat ihmiset eivät välttämättä koskaan kohtaa mitään ongelmia. Olen tietoinen että monet uskontokuntiin kuulumattomat elävät rauhassa. Tarkemmassa tarkastelussa näyttää paljastuvan se, että he (1) eivät yleisesti ottaen puhu uskonnottomuudestaan tai muuten tuo tätä identiteettiään tiedetyksi (2) ole tekemisissä uskovaisten kanssa. ; Kai se heillä onnistuu kun uskonnottomuus ei ole mikään ihonväri tai vastaava, joka näkyy.

Tarinan opetus on se, että jos uskonnoton harrastaa itseensä itsesensuristista sekularismia ja kuplautuu porukoihin jotka eivät pidä sisällään uskonnollisia ihmisiä niin heille ei tule mitään ongelmia. ; Omalla kohdallani haasteena on se että olen "tavallaan apostaatti". Kun on osa uskonyhteisöä, siitä irtautuminen on jotain joka kiinnittää huomiota vaikka menisi kaappiinkin. Samoin uskonnollisissa yhteisöissä kaverit tuppaavat helposti koostumaan saman ideologian jakavista ihmisistä, joten voi olla vaikeaa elää sellaisessa tilanteessa jossa yhteyksiä ei olisi. Pascal Boyer on toisaalta kuvannut sitä miten äärimmäiset uskonnolliset liikkeet joissa on haitallisia piirteitä kohdistavat usein kiukkunsa nimenomaan niihin jotka ovat luopuneet "oikeasta uskosta".

Kun katsotaan nykyajan konservatiiveja, on joissain lestadiolaisimmissa paikoissa oman arjen sujuvuuden kannalta kätevää piilottaa televisioantennit. Helpottaa työnsaantia ja toisaalta kaupassa käymiseen liittyy vähemmän kulmien alta mulkoilua ; Lestadiolaiset ovat siitä näppäriä että heillä on varattu jopa aivan erilaisia tervehdyksiä ihmisille sen mukaan miten nämä keskustelun kohteet luokittuvat omaan uskontoon. Näin ollen niinkin pieni asia kuin tervehdys sisältää asenteellisia kannanottoja. Jotka ovat laillisia, mutta on tietenkin ikävää elää alueella jossa joku on varannut sinulle perustervehdykseksi jonkin joka on tyylikkäistä denotaatioistaan huolimatta konnotaatioiltaan lähinnä "haistappa jätkä paska".

Tässä kohden on hyvä katsoa uskonnollista keskustelua. Otetaan vaikkapa körttien foorumi muutaman vuoden takaa. Siellä keskusteltiin ryhmistä joissa on kyse ns. "uskosta irtautuneiden vertaistuesta". "Nykyään tuntuu olevan muodissa kaikenlaiset foorumit joissa kirjoittavat ns, uskosta irti päässeet henkilöt. Vertaistukeksi kait sitä kutsutaan? Lestadiolaisilla on omansa, mormooneilla, jehovalaisilla, huitsinnevada ja toi saastainenhuone ja ehkä uskonnonuhritkin voisi laskea samaan. Voinee olla muitakin. Ikävää jos sitä sitten muuttuu katkeraksi ja antikristilliseksi, vaikkakin ymmärrettäväähän sekin on." Tässä kohden suhtautuminen on periaatteessa sydämellistä mutta mukana on aina twisti. Kommentoijat esimerkiksi näkevät vertaistuen seuraavalla tavalla:
1: Ne ovat jotain jossa haetaan riitaa. Ja jos tätä ei myönnetä niin sen pahempi  siellä käyviä ihmisiä ""kiinnostaa lähinnä seurata, millaisia riitoja kirkossa käydään" tuntuu jotenkin käyvän kohti, vaikka ei haluttaisi myöntää."
2: Toisaalta näille terapioinneille annetaan erikoisia vaateita. Uskovaiset sanovat millä sävyllä tulee saa pitäisi jne. puhua. Näkökulmat on siis annettu uskovaisten puolelta. Lisäksi uskonkriisin terapoinnista pitää seurata tiettyjä asioita ja seurauksia ja mielipiteenmuodostumisia. "Minusta ihmisille tulisi silti jättää tilaa ja jos joku on vapautunut jostakin, ei tulisi silti alkaa haukkua muita. Monia hyviä asioita kuitenkin kristillisyyteen ja karismaattisuuteen, mormonismiin ja jehovantodistajien oppiin kuuluu ja olisi väärin tuomita heitä, että he kaikessa ovat väärässä ja heidän parissaan usko on vain ahdistavaa ja väärää. Rehellinen tulisi minusta olla tossakin asiassa ja todeta, että kyllä teidän parissa monella voi olla hyvät sosiaaliset kontaktit ja voitte kokea saavanne uskostanne paljon hyvääkin, mutta minusta se ei ole oikein kaikessa, kuten ei minunkaan uskomiseni. Jotenkin nämä kaikenlaiset uudet foorumit ovat niin katkeruutta täynnä, että se ei rakenna ketään, vaan enempi lisää katkeraa asennetta kaikkea uskonnollista kohtaan. Hyvä tietysti, että ihmiset kasvavat ja lähtevät pois ahdistavista uskonnollisista porukoista ja löytävät anteeksiantavan ja armollisen Isä Jumalan." Vastaavaa tasapainotusta ei jostain syystä korosteta kun kehutaan uskontoja. Ei vaadita joka kerran alleviivaamaan että siellä olisi paljon hyvääkin. Esimerkiksi oman mieleni ja kokemukseni mukaan nuo uskontoon liittyvät kehuasiat olisivat valehtelua. Joillain yksilöillä kenties toteutuvat. Mutta ei mikään pääsääntö joka olisi uskontojen elimellinen ominaisuus joiden ei-tuhoutuminen lopettaisi instituution olemassaolon. Minua ei koskaan lakkaa ihmetyttämästä miten uskovaiset tulevat kertomaan mielestään sallituista keskustelunaiheista ja niiden näkökulmista ja kerrontatavoista ideologiansa ulkopuolelle siirtyneillekin..
3: Toisaalta sitä pitäisi olla jotenkin positiivinen "Huitsinnevadaa kävin joskus vilkaisemassa, mutta ne olivat kamalan monotonisia ne jutut, ja joskus tahtoisi ennemminkin kuulla, kuinka ihmiset selviytyvät plussan puolelle," Tässä kohden on tietenkin ajatuksena se että kun uskonto lupaa onnellisuutta ja tuottaa katkeruutta ja tuhoaa ihmisiä niin näiden tuhottujen pitäisi jotenkin uskosta eroamisen jälkeen olla onnellisia. Ei siis vain onnellisempia kuin uskonnossa. Vaan onnellisia. Heidän täytyy toteuttaa ne ideaalit joita uskonelämä ei tarjoa (mutta joita se lupaa). Omakohtaisesti uskallan sanoa sen verran että heti kun keksin miten "päästään plussan puolelle" ja selvitään siitä kokemuksesta jonka sain "hyvässä kristillisessä kulttuurissamme ja mahtavissa sosiaalisissa yhteyksissäni", niin kerron siitä kyllä. En ole harrastanut vertaistukihöpinää joten se minua on tuskin lietsonut. Mutta älkää hyvät ihmiset antako uhrille jotain velvollisuutta täyttää jokin "hyvän uhrin rooli". Toki ymmärrän että kristityt haluaisivat minustakin jonkin mannekiinin joka ensin saa uskonyhteisössä kokea niihin väistämättä ja käytännössä aina jotenkin liittyvän valtapelin ja tämän jälkeen sitten alistuisin tälle valtapelille uudestaan ja promotoisin sitä korostamalla miten "löysin armeliaan Jumalan" kovien kokemusteni kautta. En halua toisintaa itseäni ja tuottaa kaltaisiani ihmisiä. Ja tämä tarkoittaa sitä että (1) en neuvo miten ihmisten tulisi elämässään elää ja (2) neuvon miten heidän ei kannata sitä elää uskonyhteisöissä.

Näin "muodista" muutaman vuoden takaa.

Kun katsotaan nykyajan vertaistukea aiheesta, sitä kuvaa asia joka ei ollut havaittavissa noina aikoina. "Saastainen huonehan" sulkeutui takavuosina. Osittain sen kirjoittajaa lakkasi kiinnostamasta, hän pääsi ilmeisesti kriisinsä yli. Toisaalta ennen tätä sen kommenttikäytänteitä piti muuttaa koska paikalle intoutuivat erilaiset helluntailaiset saarnaajat pilkkaamaan apostaatteja.

Huitsinnevada taas on ollut jo aika kauan seuraavanlaisen viestin takana: "Olen saanut nyt tarpeekseni uhkailuista. Joten Huitsinnevada on toistaiseksi kiinni. Katsomme myöhemmin, mitä teemme. Jatkuuko tominta lainkaan vai ei. Kiitos niistä n. 8 vuodesta, jotka foorum on saanut pyöriä. Olen kiitollinen teille jokaiselle. Itse olen saanut teidän ansiostanne selvitä kaikesta uskonnollisesta tuhosta, jota olen kokenut. Minut saa jatkossa kiinni osoitteesta yllapito at huitsinnevada.info. Teme, Teemu Vesala, Huitsinnevadan omistaja."

Kotimaahan voi kirjoittaa omalla nimellään ja kasvoillaan omista uskonratkaisuistaan. Tästä ei seuraa uhkailua. Kotimaan ylläpito ei joudu toimimaan anonyymiyden takaa tai järjestämään suljettuja ja salattuja ryhmiä asiansa sanomiseen. Toisaalta ateistit kritisoivat näitä hieman erilaiselta sävyltä : Ei esimerkiksi vaadita että kun kritisoidaan ateismia niin pitäisi niihin aina muistaa kirjoittaa siitä miten ateisteilla on hyviä ja toimivia juttuja yhteisössään - vaikka kirjoittaja ei tälläisiä tuntisi tai näkisi niille ominaisiksi, vaan hänen tulisi mainita ne siksi että ateistiyhteisöt ne itseensä liittävät retoriikassaan.

En tiedä Suomessa ainuttakaan uskontoon liittyvää vertaistukiryhmää jota voitaisiin pitää täysin avoimena. Sillä heti kun niistä sellaisia tehdään, uskonaktiivit tunkevat sinne riitelemään, pilkkaamaan ja uhkailemaan. Ei ole väliä onko tämä "enemmistö vai vähemmistö" kaikista uskovaisista. Tämä on se osa uskovaisista joka käytännössä kohdataan. Aina kun joku kertoo olevansa uskovainen ja hakee kontaktia uskonnottomaan, varsinkin apostaattiin, niin se on mitä suuremmalla todennäköisyydellä juuri tämänlainen ihminen. Kunnolliset ilmeisesti ymmärtävät olla hiljaa ja olla tunkematta asioihin joista eivät mitään ymmärrä..

Muille : Kiitos vain siitäkin että osaatte neuvoa miten minun PTSD -oireita aikaansaanut traumapäisyyteni tulisi ilmetä jotta se Teitä miellyttäisi. Kannattaa teidän kenties tavata jostain psykologiankirjasta mitä ihmisille tapahtuu ennen kuin alkaa asettamaan ukaaseja ja vaatimuksia siitä miten toisten tulisi ilmentää omia kokemuksiaan ja miten heidän tulee olla tiettyä mieltä uskonnoista. Kun nyt olette valistaneet ja neuvoneet minua, on minullakin teille omaa elämäänne koskeva jatkotoive : Neuvooni liittyy suksi ja kuusi sekä järvi ja hyppääminen. Saa suorittaa!

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Kuolla puolesta.

Islamistinen itsemurhaterroristi voi ilmoittaa haluavansa kuolla Allahin puolesta. Tämä on mielenkiintoinen ajatus. Kristityillähän Jeesus kuoli ihmisten puolesta. Ilmeisesti niin että hän kuoli kolmeksi päiväksi sillä tavalla puoliksi ja sitten kaikki Häneen uskovat kuolisivat samalla tavalla puoliksi, mutta pidemmän ajan kuin kolmen päivän hengessä.

Islam selvästi osoittaakin kovempaa epäitsekkyyttä ja halua kuolla jonkun muun puolesta. Mutta ajatus tämän takana on silti aika erikoinen. Miettii nyt että kävisikö muka oikeasti niin, että jos itsemurhaterroristi jäisi kotiinsa katsomaan internetpornoa ja syömään sipsejä, niin sitten seuraavana päivänä olisi uutisissa se, että Allahilla olisi ollut mahdollisuus, mutta koska terroristi sitten jaksanut pelastaa häntä ja kuolla tämän puolesta niin nyt sitten Allah on kuollut, lopullisesti...

Saako demokratiassa hävinnytkin sanoa mielipiteensä?

Trumpin vaalien jälkeen hävinneet puolet ovat tehneet monenlaisia. Eräs tapaus on erikoinen. Se oli omituinen ja kiehtova. AIheena on "HE WILL NOT DIVIDE US" -viestiä toistava taideprojekti. Viesti oli selvästi myös ns. poliittista taidetta. Ja Trumpin vastaista. Viesti on tietenkin jossain määrin hävinneiden karkeroitumitsa joka on naamioitu optimismiksi. Virallinen viesti onkin jotain joka selvästi yrittää optimismilla reagoida jakautumisen ja vihollisuuden uhkaan jota koetaan olevan ilmassa. "Open to all, 24 hours a day, seven days a week, the participatory performance will be live-streamed continuously for four years, or the duration of the presidency. In this way, the mantra "HE WILL NOT DIVIDE US" acts as a show of resistance or insistence, opposition or optimism, guided by the spirit of each individual participant and the community. "

Mutta sitten nörtit ja trollit iskivät. 4CHAN, joka on Suomalaisen ylilaudan suurempi ja vielä aavistuksen verran mielipuolisempi paikka on jokin jossa ei saa kertoa että jokin on "mahdotonta". Kun nörtit uskovat tieteellisiin induktioihin rukouilun sijasta, ja heillä on käsissään ns. aivan liikaa vapaa-aikaa, tapahtuu hyvin ällistyttäviä asioita.

Alun perin "HE WILL NOT DIVIDE US" -kuvaa laitettiin kameroihin. Ja sen paikka oli tiedetty. Siksi trollit menivätkin sen lähelle tuottamaan Trumpia tukevaa iskulausetta. Näin ollen yhtenäisyyttä korostavaa viestiä ei sensuroitu mutta taideprojektia katsovat kuulivat videoissaan Trump -myönteistä viestintää. Tämä on tietenkin jossain määrin kiusaannuttavaa heille joille koko projekti oli hengeltään Trumpinvastainen ja reagointi Trumpiin liitettyyn uhkaan.

Ja niin kävikin että viestin paikkaa ja sitä kuvaavaa kameraa siirrettiin. Tällä kertaa tuntemattomaan paikkaan. Viestiä ei muutettu. Se liehui lipussa joka oli vedetty salkoon. Videokamera kuvasi tyhjää taivasta. Kuvassa ei ollut maamerkkejä tai mitään muutakaan jotta sen paikkaa voitaisiin selvittää.

Tähän liitettiin viesti jossa luvattiin että viesti pysyisi salossa koko Trumpin vallassaoloajan. Tämä koettiin haasteena ja haastamisena. Ja tästä alkoi ns. projekti ; 4Chanilaiset tarkkailivat videota. Siinä tapahtui asioita. Aurinko nousee ja aurinko laskee ja tätä kautta voidaan tietää millä aikavyöhykkeellä lippu sijaitsee. Tätä tietoa yhdistettiin siihen minkälainen sää kuvissa oli ja näin saatiin rajattua aluetta pienemmäksi. Nörtit tutkivat myös kuvassa näkyviä lentokoneita ja niiden lentoreittien kautta saatiin rajattua hyvinkin pieni alue. Tätä täsmennettiin yöaikana saaduilla tähtitieteellisillä tiedoilla yhdistettynä satelliittien lentoaikoihin. ; Tilanne huipentui siihen että vieläkin liian suurta aluetta rajattiin siten että eri paikoilla soiteltiin kovaäänistä torvea samalla kun nettikameran toisessa päässä kuunneltiin kuuluuko sitä soittoa juuri sillä hetkellä. Lopuksi lippu vedettiinkin salotsa ja sen tilalle vedettiin Pepe -aiheinen T -paita ja "Make America Great Again" -lippis.

Olen luonnollisesti hyvin vaikuttunut.

Vaiva ja työ ja nerokkuus joka yhden lipun etsimisessä on on mielestäni uskomattoman kova temppu. Tätä ei voi olla ihailematta. Samalla on selvää että itse teko on hyvinkin siinä mielessä absurdi ja pikkumainen että sen kohdalla tekisi mieli sanoa että "no harm done". Teko oli seurauksiltaan hyvinkin mitätön eikä kukaan vahingoittunut.

Mutta sitten on se toinenkin puoli. Vaivan takana on toinenkin puoli ; Ryhmäpaine ja kiusaaminen on huolestuttavaa nimenomaan silloin kun se yltää hyvin kaikenkattavaksi. Kaikenkattavuus näkyy siinä että myös pieniin asioihin nähdään tarpeelliseksi puuttua.

Kuten kirjoitin, ensimmäisen lipun kohdalla toiminta oli mielestäni soveliasta siinä mielessä, että siinä vastustajan viestiä ei poistettu. Se ei ollut sensuuria. Sen päälle ja oheen liitettiin muita asioita. Mutta lipun kohdalla itse alkuperäinen viesti otettiin pois. Toisin sanoen haluttiin korostaa sitä että tämänlaisia viestejä ei oikein haluta nähdä. Ja tämä tarkoittaa sitä että lippu voidaan käydä varastamassa toisen ihmisen lipputangosta. Kyseessä on symboliin isketty varkaus joka itse asiassa antaa viestin siitä että "hävinneiden tulisi pitää turpansa kiinni" ja noudattaa jotain Trumpin määrittämää asiasisältöä joka määrittää mikä on poliittisesti korrektia ja mikä valeuutisointia. (Jotain jota monet Trumpin epäkohteliaisuutta kannattavat trollit ovat yleensä vastustaneet ennen hänen valintaansa.)

Toisin sanoen tässä puututaan väärää mieltä olevan omistusoikeuteen ja sananvapauteen. Tässä kohden tosin vastaan saattaakin tulla Streisand -effect. Juuri kukaan ei tosiasiassa olisi välittänyt jostain hyvin helposta sanaleikistä. (HE WILL NOT DIVIDE US voidaan käsittää siten että jakaminen koskee joko "Meitä" tai "Amerikkaa".) Kun se koettiin ärsyttäväksi ja sitä ryhdyttiin jahtaamaan siitä tulikin kiinnostavaa.

Samalla jotenkin alleviivattiin sitä että Trumpin kannattajat eivät olekaan sananvapauden ja poliittisen epäkorrektiuden vastustajia vaan nimenomaan sensuroimassa for lulz. Ja heitä naurattaa kovasti se että sensuuria tapahtuu heidän kanssaan erimieltä olevalle. ; Ei ole sattumaa että vitsit ovat pikkumaisia ja niiden kieltäminen ja sensuuri "ei vahingoita paljoa". Mutta pahat johtajat ovat tupanneet ns. keräämään vitsinkertojia. Erimielisyyden ilmaisu häiritsee näiden johtajien johtajuudestaan nauttimista ja ne halutaan siksi torjua ja torpata.

Näin siitä huolimatta että temppu oli omalla tavallaan hyvinkin vaikuttava.

Tuskin olisin itse onnistunut vastaavassa. En vaikka minulle annettaisiin kaikki ylimääräinen vapaa-aika. ; Toisaalta olisin tekemisen lisäksi suhtautunut onnistumiseeni eri tavalla. Tästä hyvänä esimerkkinä on se, kun taannoin selvitin "hyvin todennäköisesti rajaten" sen kuka tietty yksilö "Takkirauta" -blogia pitänyt Ruukinmatruuna oli irl. (Toki on teoriassa mahdollista että osittain induktiivisia päätelmiä sisältävä tutkintalinjani sattui löytämään jonkun joka vain sattuu sopimaan ihan näihin kaikkiin attribuutteihin. Mutta tämä on melkoisen epätodennäköistä.)

Tämä onnistui koska hänen anonyymiytensä oli ns. "varsin näennäistä".  Hän kertoi elämästään ja jotkin yksityiskohdat toistuivat. (Ja jos se toistuu 3 kertaa se ei enää ole sattumaa, kuten "Ruukinmatruuna" itsekin sanoisi.) Hän tuli paljastaneeksi aika paljon yksityiskohtia blogissaan. Aviosääty, lasten lukumäärä, jopa se millä viikolla hänen nimipäivänsä on. Harrastuksista selvisi joitain varsin harvinaisia harrastuksia joihin liittyy ns. paperijälkeä ja lehtikuviin pääsyä - historian elävöitys jossa opetellaan Liechtenaueria, purjehdus, laskuvarjohyppy. Tätä voitiin yhdistää ammattiin metallialalla ja Diplomi-Insinöörin tutkinto. Hän oli myös nainen ja omien sanojensa mukaan blondi. Näillä tiedoilla pääsin "uskottavaan lopputulokseen". Jota en paljasta tässä, sillä kokisin tämän tarpeettomaksi. Minulle riittää se että selvitin tiedon jota on salattu ja haluttu salata. Mutta en näe mitään tarvetta puuttua toisen ihmisen autonomiaan siinä mielessä, että erikseen paljastaisin työni lopputuloksen kaikille. Minusta olisi ilkeää paljastaa ihmisen identiteettiä kaikille kun hän selvästi on halunnut pitää sen salattuna. Anonyymiys on valinta ja minusta olisi pikkumaista vuotaa tieto julkiseksi vain siksi että en satu olemaan poliittisesti samaa mieltä monessakaan asiassa hänen kanssaan.
1:  Sitäpaitsi tämänlaiset asiat tarjoavat ns. leaveria. Hän on tavallaan palveluksen velkaa omasta huolimattomuudestaan ja voin varmistaa että hän kohtelee minua jatkossakin asiallisesti ; Vihjeeksi voisin sanoa että asiat voi hoitaa hyvinkin "Hikipedian" ja "Raivon Ensyklopedian" Napoleonkin on kiinnostanut minua mutta tiedän hänestä, lukemiensa ja seuraamiensa lehtieä kautta, että hän on Turkulainen homo. Ja jälkimmäinen ei jätä paperijälkeä. Hän on vuotanut itsestään tietoa tämän verran ja olen sentään ollut hänen kanssaan tekemisissä tavallaan "vain vuosia". Ruukinmatruuna tykkäsi omasta äänestään ja itsestään ja näistä kertomisesta. Sinänsä ymmärrettävää. Mutta jos haluaa pysyä anonyyminä...

Toisaalta toivoisin että 4Chan valitsisi oikeasti hyviä ja merkittäviä kohteita seurattavaksi. Se voisi tarkastella esimerkiksi ISISin julkaisemia videoita ja selvittää niistä missä nämä paikat tarkalleen ottaen sijaitsevat ; Jos ensimmäinen mielleyhtymä on "ei ole mahdollista", niin tiedän että 4Chanille mahdoton on vain tavallista kovempi haaste. ISIS -videoissa on sentään enemmän vihjeitä kuin tyhjässä taivaassa...

torstai 16. maaliskuuta 2017

Missä ovat kuukautisveritahrat?

Jeesuksen ja Marian kuvaaminen taiteessa on ollut ilmeisen vaikeaa. Tämän opin katsellessani renessanssiajan taidedokumenttia. Renessanssiaikana maalauksissa vauvajeesuksen haluttiin näyttävän samalla vauvalta ja samalla ikiaikaiselta ja iättömältä. Näin Jeesusvauvat näyttävät melkoisen rumilta usein. Toisaalta ristiltä laskettu Jeesus haluttiin näyttää vauvan tilaan palanneena ja näin niihin yritettiin saada paluuta vauvaksi.

Maria on vielä hankalampi. Synnyttäneen Marian pitäisi näyttää samanaikaan äidiltä ja neitsyeltä. Niin että molemmat asiat paistavat läpi. Usein tämä on onnistunut vain laittamalla kuvaan symboliikaa. Yksi käytetty symboli oli neitsyen puhtautta korostavat vaaleat kankaanpalat. Tässä on lähinnä yksi ongelma ; Neitsyillä tuppaa olemaan kuukautisia. Näin ollen kuukautisveriset kankaanpalat olisivat kenties näppärämpiä tapoja alleviivata Marian epätyypillistä tilaa.

Paheen loppu - vai alku

Katsoin taidehistoriadokumenttia renessanssiajalta. Siinä vilahti maalaus jossa kuvattiin sitä miten Jeesus oli ristillä. Jeesuksesta pirskoi verta ristin juurella olevan katsojan päälle. Tätä kuvattiin symbolisesti puhdistumisena.

Johan sen sanoo arkijärkikin että veressä kylpeminen ei ole hyvä keino puhdistua, tai poistaa tahroja. Se on kuitenkin kätevä keino hankkia saatananpalvontametallimuusikon ulkomuoto.

Lasikattoteoriat ja feminismin falsifioituvuus

Tänään skepsiksessä keskusteltiin lasikatosta. Tässä Väinö Hirvelä nosti esiin kannanoton seuraavasti "Tääsä esmerkki tutkimuksessa halutan todistaa ns. "Glass Cealing", että paha ja näkymätön, hajuton,mauton patriarkia hallitsee (naisten omia henkilökohtasia valintoja?) varjoista. Vielä ei käsittääkseni ole löydetty all white male patriarkien alaista muistiota jossa myönnetään systemaattinen naisiin kohdistuva syrjintä jota kuitenaan reaaliamalma tai tilastot eivät sen kummemmin tue. Tämä patriarkia on mahtava assertio, koska se on rakennettu nimenomaan niin, että sitä on mahdoton todistaa olemassaolemattomaksi. (vertaa: uskonto) mutta voi veljen kuinka satojen ja taas satojen tutkimusten perusteella yritetään todistaa sen olemassa olo yleensä varsin huonoin perustein." Toki tässä oli jotain muutakin ihmeellistä. Kriitikko kritisoi yhtä tiettyä tutkimusta ja mainitsi tässä ajatuksia patriarkaattiteoriasta. Mutta kyseinen tutkimus ei puhunut patriarkaatista. Sen sijaan se katsoo johtajaksi tulemisen todennäköisyyttä.

En, mielestäni tunnetusti, ole feminismimyönteinen. (Maineeltani olen ilmeisesti peräti feminismivastainen.) Hirvelä on tässä kohden kuitenkin hyvin omituisilla teillä. Hän puhuu selvästi falsifioimattomuudesta. Toisaalta hän toi jatkokommenteissaan esille ennen kaikkea sen, että "ei oltu huomioitu riittävästi muuttujia". Ja tämä ei perustunut mihinkään argumentaatioanalyysiin tai tilastomatematiikkaan. ; Mielestäni hänenkaltaistensa pitisi pistää turpansa kiinni koska muutoin feminismikritiikki ja feminismikriitikot alkavat näyttämään tyhmiltä ja typeriltä. (Helvetin tyhmiltä.) Valitettavasti Hirvelä korosti lähinnä sitä että hänellä oli mahdollinen narraatio siitä miten tutkijat ovat biasoituneet. Ja tätä kautta hänen kannattajakuntansakin puhui intresseistä juuri sellaisella tavalla joka on tullut itselleni tutuksi ... postmodernista feminismistä. (Tämä on oikeasti aika ironinen huomio ja se kilvoitti tämän kirjoittamisen ylipäätään.)

Tässä tartun siihen että lasikaton falsifiointi on varsin yksinkertainen kysymys. Jos 99% enemmistö isoista johtajista olisi naisia ja he saisivat vaikka tuhat kertaa enemmän palkkaa kuin miehet, lasikattoargumentille ei ole perustaa. Tämä tarkoittaa että on olemassa havaintoaineisto jolla voidaan falsifioida lasikattoteoria. Joka tarkoittaa sitä että sen voi kumota jollain aineistolla.

 Puhe falsifioimattomuudesta onkin oireellisempi kannanotto toisaalle.

Takana on ensinnäkin sitoutuminen patriarkaattiteoriaan. Tarkemmalla pumppaamisella Hirvelän mielipiteistä ja näkemyksistä saa itse asiassa pumpattua sen, että tosiasiassa patriarkaattiteorialle sallitaan vain se, että (1) se on tarkoituksellista toimintaa jossa tahallisesti syrjitään naisia suoraan, eli halveksitaan automaattisesti vaikkapa naisten potentiaalia kyetä ylipäätään mihinkään koskaan. Joka yhteiskunnallisella tasollaan vaatisi ideologisen keskusjohdon ja salaliiton. Ja kun tätä salaliittoa ei ole on tämä falsifioitu. (2) Tämän vaihtoehtona on falsifioimattomissa oleva patriarkaatti joka on falsifioimaton siksi että se ei ole suoraan-silmillä havaittavissa sellaisella vanhahtavalla tavalla jota verifiointikeskeiset positivistit korostivat aikana ennen kuin teorioiden kumoutuvuus ja falsifiointi olivat tärkeitä demarkaatioon liitettyjä ajatuksia.

On kiinnostavaa huomata että patriarkaattia nähdään kaikissa feminismiteorioissa. Ja se nähdään tällä tavalla konkreettisena. Kuitenkin patriaraattiteoria on jopa feministien parissa hyvin vanhaksi jäänyt ja hylätty ajatustapa. Ja siinäkin on yleisesti ottaen korostettu enemmän yhteiskunnan rakenteita ja asenteita.

Tässä mielessä Hirvelän ajatuksenkulku voidaan typistää hyvin alkeelliseen ajatteluun joka on tyypillistä ja tavallista ei-tieteentekevälle arkijärjen mukaan toimivalle epäanalyytiselle ihmiselle. Uskomiselle ja tieteellisyydelle ja perusteluille ja vastapuolen teorioille asetetaan hyvin omituisia vaatimuksia. Joita sen vastapuolen täytyisi täyttää ollakseen muka järkevä. Se, että prosessi on iso olkiukko on tietenkin epäkiinnostavaa kun tärkeintä on dissata femnistejä joita nähdään ties missä. ; Kun kritiikin ydin on että "ei saisi olla ennakkoasenteita joista tekee päätelmiä" on hieman erikoista törmätä olkiukotteluun ja vastapuolen argumenttien typistämiseen ja vääristelyyn. Jos lasikattoteorioita ja palkkojen tilastollisia eroja analysoivaa tilastomatematiikkaa kritisoi sillä että ala muka jotenkin uniformisti käsittelee jotain fyysisesti olevaa all white male patriarkaattia, joka päättää naisten palkoista salaliittosopimuksella, niin alkaahan ase kuulostamaan siltä, että pyritään nollaamaan vastapuolen argumentit jo kättelyssä esittämällä itse niistä väärä versio ja hyökkäämällä sitä vastaan. Ja tämän prosessin jälkeen mennään puhumaan toisen intresseistä ja persoonasta ja asenteista. Eli olkiukolla halutaan päästä mollaamaan vastapuolta ad hominem. Jos ei haluta puhua aiheesta vaan ihmisestä, ja tämä tehdään peräti vääristämällä vastapuolen argumentit, ei ole kovin suurta toivoa siitä että kyseessä olisi mikään muu kuin se että kriitikko itse on kovasti ideologisesti sitoutunut vihaamaan jotain tiettyä ideologiaa.

Hirvelän "ei riittävästi huomioituja muuttujia" onkin tässä kautta hyvin tärkeä ymmärrettävä asia. Kun hän kovasti moitti muuttujien huomioimattomuutta takana oli jotain muuta. (Ei hän tilastolaskelmilla tätä tehnyt vaan pelkästään väittämällä - ikään kuin se että väittää että kohde tekee tilastollisen virheen on sama kuin tämä olisi tehnyt tilastollisen virheen. Tosiasiassa on osoitettaa matematiikkalla että toinen on tehnyt tilastovirheen ja sitten viitata tähän. Matematiikkaan liittyvä käsite ei merkitse mitään ilman laskelmaa.) Muuttujien huomioimattomuus tarkoitti esimerkiksi sitä että ei oltu kumottu mahdollisuutta että naisilla on erilaiset taitosetit kuin miehillä. Eli että tilastoissa havaittu ero selittyykin jollain muulla kuin tutkittavalla asialla. Ja tätä pidettiin kumoutumattomuutena.

Hirvelän puheita noin suuressa linjassa vaivaakin se että toisaalta hän näkee että on ilmiselvää että yritykset palkkaavat miehiä ja naisia taitojen pohjalta. Toisaalta hän väittää että olisi falsifioimattomissa selvittää että naiset olisivat sorrettuja työhönotossa. Nämä eivät ole yhteensovitettavissa. ; Joko naisten palkkauksen eron takana on taitojen mukaan palkkaaminen tai jokin muu kuin taitoperustainen eli syrjintä. Joko ilmiötä ja sen voimakkuuksia voi tutkia tai ei voi tutkia. Ei voi olla niin että toinen olisi falsifioimattomissa ja toinen ei.

On yksinkertaisesti niin että (1) joko naisten ja miesten palkkauserot johtuvat taitoeroista eli siitä että palkkauksessa huomioidaan rehellisesti ilmiö joka on tilastollisesti miehille edullinen ja jota feministit eivät halua nädhä (2) tämä yksi muuttuja ei selitä kaikkia eroja joten takana on jokin epäreiluus joka kohdistuu naisiin. Tässä toki ei selviä sorretaanko miehiäkin samassa prosessissa jotenkin. Mutta selvää on että naisia sorretaan ainakin enemmän. Ja tämänlaisiin puuttuminen tekee palkkaamisesta reilumpaa ainakin joltain osin. Tämän yhden muuttujan ja palkkauksen välinen ero joko on tutkittavissa tai ei ole tutkittavissa.

Josta päästäänkin toiseen asiaan.

Uskallankin sanoa että naisten lasikattoa käsiteltäessä onkin oikeasti syytä katsoa tarkasti mistä on kysymys. Kysymys ei ole falsifioimattomuudesta tai abstraktiudesta. Kysymys on siitä että vastakkain on kaksi erilaista tapaa selittää samaa havaintoaineistoa. Ja tässä sekaisesti luullaan että fallibilistisessa tieteenteossa oma näkemys olisi perusteltu vain sitä kautta että "vastapuolen teoria" eli siihen liittyvä "muuttuja" falsifioidaan.

Ei. Falsifiointimallissa joka korostaa sitä teorioiden kumoutumista nimenomaan alleviivaa sitä että teoria joka on falsifioitavissa mutta ei kumoudu aineistolla korroboroituu. Tässä ei puhuta mitään siitä että vastapuolen teoria tulisi kumota.
1: Itse asiassa "vastapuolen teorian huomioimattomuus" on falsifiointikeskeisessä fallibilismissa jopa kenties ongelma sille "vastapuolen teorialle". Sillä jos teoria korroboroituu, ja sen vastateoriaa ei ole falsifioitu prosessissa syynä voi olla ihan se että vastapuolen teoriaa ei voida falsifioida. Selvää on että jos naisia palkataan vähemmän ja pienemmällä palkalla kuin miehiä, on tässä heuristisesti selvästi potentiaalia siihen suuntaan että erojen takana voi olla syrjintää. Tämä sanoo siihen suuntaan että tätä kritiikkipuolta on selvästi irrelevantisoitu ad hoc lisäteorioin, vaikkapa juuri teorialla siitä että naisten palkkauseron takana on taitoerot.

Sama "ei tartte kumota vastapuolta" -ideaali pätee itse asiassa myös muunlaisissa tieteenfilosofisissa suuntauksissa. Tutkimusohjelman hedelmällisyyttä korostavat pluralistisessa kilpailutilanteessa timivat Lakatos -tyyliset asenteet eivät edes oleta että vastapuolen teoriaa koskaan kumotaan koska oletuksena on että vastapuli paikkaa omaa teoriaansa ad hoc -oletuksin. Tutkimusohjelman hedelmällisyys mitataan tutkimusten määrällä ja sillä miten paljon se synnyttää mahdollisuuksia koetella mallia. Samoin yhden hallitsevan teorian näkemykseen keskittynyt Kuhnin paradigmamalli korostaa sitä että vastapuolen kumoamisen sijaan on selitettävä aineisto laajemmin.

Toisin sanoen kyseessä ovat kilpailevat teoriat jotka selittävät pääasiassa samaa teoriaa. Vastakkain on näkemys jossa tilastollinen jakauma selittyy sillä että naiset osaavat huonommin. Ja se että naiset kohtaavat syrjintää. Molempien falsifioituminen tapahtuu monin paikoin samankaltaisella aineistolla. (Jos naiset menestyvät usein ja tienaavat sikana se on vähintään haaste ellei peräti kumous molemmille näistä teorioista.)

Miten itse tutkisin tätä?

Itse en kovin mielelläni katso palkkakeskiarvoja koska niiden takana voi olla se, että eri alojen ansaintalogiikat ovat erilaiset. Ja näiden takana voi olla ties mitä. Voi olla että naisvaltaiset alat saavat huonompaa palkkaa. Ja tämä voi johtua siitä että naisia ei arvosteta noin yleensä. Tai sitten arvonlisää eksponentiaalisesti tuottavat prosessit ovat hyvin tietyillä aloilla (suunnitellaan tuotteita joita muut rakentavat) ja toiset taas enemmänkin ennaltaehkäisevät vahinkoja tulevaisuudessa (siivous),

Näkisin että vertailu on tärkeää. Eli kun vastakkain on kaksi tutkimusohjelmaa, voidaan katsoa kuinka laajasti ne pätevät.

Olen siinä mielessä työnantajakeskeinen että katson että jos yritysjohtajien palkkaamista hoidetaan huonosti, niin se on jotain johon pitäisi erityisesti kiinnittää huomiota. Ja tässä mielessä en katsoisi "parhaiten palkattuja pomoja" tai sitä "kuinka monta prosenttia on miehiä ja naisia". Palkka kun ei välttämättä ole sama kuin taito. Yritysjohtajan palkkioita kun ei sidota siihen minkä muutoksen hän itse saa aikaan verrattuna siihen että tilalla on joku toinen joka saa palkkaa X. Yritysjohtajilla tuppaa menemään nousukautena paremmin ja laskukausina huonommin siitä huolimatta että heidän taitonsa olisivat vakaita.

Ja tässä mielessä keksin mielestäni hyvän tavan skaalata ja verrata asioita ; Kun ongelma koskee nimenomaan yrityksiin palkkaamisia, ja takana on hyvin paljon muuttujia, voidaan selvästi eristää palkkaustilanteita koskevia kohtia. ; On nimittäin olemassa yrityksiä joita ihmiset ovat perustaneet itse. Tässä kohden voidaan ottaa yrityksiä jotka ovat perustajansa omistuksessa. Näistä syntyy ensimmäinen ryhmä. Ryhmä joka jaotellaan tietenkin miehiin ja naisiin. Näiden ryhmien väliset erot voidaan sitten ottaa tarkasteluun vaikka toimialakohtaisesti.

Omaksi perustamaksi yritykseksi kelpaisi yritys joka on perustettu itse. Sen lisäksi firmalla täytyisi olla lisäehtoja. Yritystä ei ole investoitu omien sukulaisten rahoilla. Ja se ei ole komplementtituote tai komplementtipalvelu oman sukulaisen yritykselle. (Mallia toinen myy traktoreita ja toinen traktorinrenkaita tai traktorihuoltoa. Näissä kun tulee ns. asiakasverkostoa.) Samoin se ei ole yritys joka on käytännössä "suvun bisnes uudelleennimettynä vaikka konkurssin jälkeen".

On hyvä katsoa että kun puhutaan taidosta, on hyvä miettiä mitä taito on tavallaan yritysmaailmassa. Se on tavallaan taitoa luoda lisäarvoa omalla työllä. Tämä on massia. Yritysten menestys laitetaan käyrälle. Katsotaan miten monta prosenttia mitenkin menestyneistä yrityksistä on miesten ja mitkä naisten käsissä. Näissä voi olla eroja. Mutta nämä erot voivat johtua biologiasta, kulttuurin kasvatuksesta ja ties mistä. Mutta ne eivät johdu yritysten palkkausta koskevista asennevammoista. Koska itse omaan yritykseensä itsensä toimitusjohtajaksi laittanut tyyppi ei sorra itseään palkkaamistilanteessa.

Näistä saadaan vertailukäyrä. Kun sitten katsotaan sellaisten yritysten toimintaa jotka ovat vastaavanlaisia. (Yhtä suuria, yhtä vanhoja) mutta jotka sitten palkkaavat jonkun toisen johtotehtäviin, saadaan näille vastaavat käyrät. Ja jos näissä käyrissä on eroa siihen verrokkikäyrään nähden, voidaan nähdä että palkkaus ei ole pelkästään rahantuottokykyyn sidottu. Jos nämä käyrät eivät matchaa on hyvin todennäköistä että palkkauksessa suositaan tai sorretaan asiattomasti jotain tahoa.

Mielestäni tämä on hyvin hieno tapa katsoa asiaa. Koska "taito" ja "johtajuus" ovat usein sen verran absrtakteja ja monimuuttujaisia että niiden liittäminen ties mihin on hyvinkin mahdollista. Ne selvästi ovat kuitenkin jotain joita ei voi pitää täysin falsifioimattomissa olevina vaan niille voidaan antaa sisältöä. (Ja tämä on tutkimuksessa syytä määritellä.) On selvää että tämä näiden käsitteiden takana oleva epämääräisyys on mahdollisesti jotain jolla "naisjohtajien palkkauserot johtuvat taidoista"  -teoria on ad hoc -suojattu tutkimusohjelma ja taantuva paradigma tai tutkimusohjelma.

Mutta tosiasiassa johtajuus on hyvin erilaista erikokoisissa yrityksissä. Ne vaativat erilaista johtajuutta. Itse en näe mahdottomana sellaista vaihtoehtoa, että biologian ja kasvatuksen tai vain toisen näistä seurauksena olisi sellaisiakin tilanteita joissa naisilla yleisempi sosiaalisuus sopisi jonkinlaisen kokoisen yrityksen johtamiseen ja miehen toisenlaisten. (Vaihtoehdot on vähintään tutkittava jossain tai mahdollista tutkia jossain.) Samankaltaisia juttuja voidaan kenties liittää taitavuuskysymyksiinkin. (Muuttujia ei tarvitse kaikkia keksiä eksplisiittisesti jos niitä silti huomioidaan.)

Tietääkseni ihan tämänlaista tutkimusjärjestelmää ei ole tehty. Puheet keskittyvät palkkojen suuruuksiin ja siihen onko naisen euro miten monta senttiä ja muuttuuko tämä jos asiaa katsotaan toimialojen ja ylitöiden kautta. Ja siihen monta prosenttia on yritysjohtajia. Koska ilmeisesti tästä syntyy hauskempaa nettikeskustelua.

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Naurettavin "selitys" fatwakateuteen...

Fatwakateus on jostain syystä viime päivinä kiertänyt netissä tavanomaistakin runsaammin. Eri foorumeilla on pitänyt reagoida siihen miten liberaalit, ateistit, feministit tai muut vastaavat tahot moittivat kristinuskoa mutta eivät islamia.

Tätä tapahtuu mm. paikoissa joissa on uusateisteja jotka pitävät Sam Harrisin islamargumentaatiosta. Joten tilanne on ollut surkuhupaisaa. Jotain jota voi odottaa tilanteessa jossa ihminen kävelee feministien ympärileikkauskeskusteluun nähden kritiikin vain juutalaiskysymyksenä ja tätä kautta jonain joka ei hauku muslimeita vaan judeo-kristittyjä ; Selvää on että islamkritiikiksi ei lasketa islamkritiikkiä sellaisenaan vaan kritiikin täytyy tosiasiassa olla konservatiivien vakiintunutta maahanmuuttojurnutusta. Toisin sanoen näistä reagoinneista on selvää että
1: Henkilöt ovat täysin vihjeettömän olkiukon varassa. He "ihmettelevät" jotain ilmiötä jota ei ole. Ihmetys loppuu kun ottaa pään omasta ignorantista perseestä, kasvaa ihmisenä ja tiedostuvat.
2: Siitä että islamkriittisyys on määritelty hyvin tarkalla tavalla. Ei riitä että vihaa islamia. (Sam Harrisin lausunnot ovat tässä itse asiassa aika tymäkkää tavaraa.) Pitää käyttää tiettyä jargonia. Toisin sanoen ei riitä että puhuu maahanmuutosta, ei riitä että kritisoi islamia. Tämä kritisointikin täytyy tehdä tietyin lausunnoin ja niillä täytyy olla tiettyjä sisäpoliittisia valtapelillisiä lausuntoja. Kuten uskontokieltoa. (Tämä pyrkimys uskonnon kieltämiseen näyttää olevan jokseenkin vahvan hypoteesi siitä mitä uskontokritiikin täytyy olla.)
3: Siitä että tässä ei tiedosteta identiteettejä kovinkaan hyvin. Eli jos joku moittii jollain palstalla islamia hänet oletetaan maahanmuuttokriittiseksi toveriksi. Mutta nimiä ei jakseta seurata konsistentisti historiaan ja tulevaan eli ei muisteta mitä tämä on viime viikolla tai edellisenä päivänä sanonut. Ja näin jos joskus moittii kristinuskoa mutta ei samassa lauseessa hauku islamia ei auta jos on haukkunut islamia edellisenä päivänä. Koska maahanmuuttokriittisen olmin lähimuisti ei elä sinne asti. Näin samaa tyyppiä leimataan milloin "suvakiksi" ja milloin "meikäläiseksi maahanmuuttokriitikoksi" aina tilanteen ja kommentin mukaan ilman että tästä muodostuu mitään koherenttia kokonaiskuvaa.

Mutta ei. Nämä asiat ovat periaatteessa vakiintuneita juttuja. Perusteoriana on että kristityt ovat hyviä ja ystävällisiä ja riskittömiä moitittavia. Eli ateistit ovat pelkureita jotka eivät moiti uskontoja jotka oikeasti ovat riskejä. He naurattavat minunlaisia ihmisiä jotka ovat (1) kritisoimassa kristinuskoa sen vuoksi mitä he ovat tehneet minulle itselleni (2) tartuin maahanmuuttokritiikkiaiheeseen vasta kun ihminen päätti että on asiallista ruveta uhittelemaan minulle netissä väkivallalla ja tappamisella ja muulla vastaavalla kauniilla patrioottiörveltämiseltä.
1: Moitin varmaankin islamiakin kasvaneella innolla kunhan joku sieltä suunnasta provosoituu vastaavaan tempaukseen. Olen siinä mielessä omakohtaisuuskeskeinen narsistinen sadistinpaskiainen vailla armoa ja anteeksiantokykyä. Tämä ei ole kovin eettistä tai kunniakasta. Mutta se nostaa pelkuruusteoriaan uuden twistin. Sellaisen jota kannattaa lähteä miettimään ennen kuin lähtee vaikka uhittelemaan minulle internetissä. Minun kanssa joko tullaan toimeen tai ... no, ei tulla.

Mutta tosiaan. Lienee tarpeellista palata siihen mikä minua huvitti tässä fatwakateusaallossa. Argumenttien kurimuksesta löytyi vannoutuneen kristityn lausunto siitä että tosiasiassa kristittyjä moititaan koska ateistit tietävät että kristityt ovat heitä. Eli tässä kohden hän ajatteli että ateistit symppaavat kristittyjä ja ajattelevat että heitä voidaan kritisoida koska kyse on ikään kuin enemmän omasta viitekehyksestä. Eli toisin sanoen islamia ei moitita koska nämä ovat "muita". Ideaalin takana on sama mikä on mustien ihmisten kohdalla ; "only a nigger can call an other nigger nigger".

Teoria on ainakin omalla kohdallani huvittava. Uskonto ja uskonnottomuus on ollut minun sukupolveni yksi keskustelunaiheista - itse asiassa maahanmuutto on vain sivujuonne jossa käväistään. Todennäköisesti uskonnottomuusteema nousee jälleen hyvin pian "siksi vakioaiheeksi" josta muka pitää puhua enemmän vaikka tosiasiassa vuosia ei ole mistään muusta puhuttukaan. Uskonnottomien juridinen asema on jotain joka keskusteltiin ehkä sukupolvi-pari sitten. Käytänteet elävät monesti jäljessä (de jure ei ole sama kuin de facto). Uskonnottomuus on ollut koko nuoruuteni ja aikuisikäni jotain jonka yhteiskunnallisesta asemasta on väännetty. Tätä kautta uskonnottomuus on ollut jotain jolla kristityt ovat esimerkiksi käsitelleet omaa kristillisyyttään, ikäämn kuin kontrastissa. Ja tämä ruotiminen on johtanut varmasti siihen että uskonnottomuus on ollut asia joka on ollut pakko käsitellä. Siitä on ollut pakko olla tietoinen. Keskustelun määrä ja ärhäkkyys ovat pakottaneet siihen. Joko sitä kuuntelee päivästä toiseen miten omaa identiteettiä tallataan maahan. Tai sitten debatoi vastaan ja on konfliktissa. Kun jatkuvasti kuulee teorioita siitä miten uskonnollinen vakaumus tekee huonomman kansalaisen, uhkaa kansakunnan tulevaisuuden, turmelee lapset, tekee kelvottomaksi vanhemmaksi, tekee lapsen heitteellejättävän, ja on muutenkin jotain sellaista aateryhmää josta piispatkaan eivät voi löytää positiivisia edustajia muuta kuin lähinnä menneisyydestä. (Joka on tarpeen jotta luodaan illuusio siitä että ateisteja ja uskonnottomia ei vihata siksi että he ovat ateisteja ja uskonnottomia. Rehellisesti sanoen mistään muusta ei ole kysymys.) Kristityt ovat nimenomaan luoneet juopaa siitä jossa en ole kansakuntaa. On jopa esitetty että uskonnottoman pitäisi muuttaa Pohjois-Koreaan tai että hän kannattaa neuvostoliittomeininkiä. (Tyyppejen suusta jotka itse pahastuvat jokaisetsa natsivertauksesta tämä on tietenkin vähintään jokseenkin huvittavaa.) Tyypit jotka ensin selittävät miten olen moraalissa kristillisen Suomalaisen yhteiskunnan vapaamatkustaja ja jotka diskvalifioivan täydestä kansalaisuudesta ja luotettavasta vanhemmuudesta ja perhe-elämästä, ovat nyt selittämässä vakavalla naamalla että moitin kristittyjä siksi että koen heidän jotenkin kuuluvan jengiin.

Tämä on vihjeettömämpää ja huvittavampaa kuin mikään muu fatwakateusmateriaali jota olen alla kuvannut. (Ja joiden vihjeettömyyden olen aika alleviivatusti tuonut esiin.) Alleviivaan asiaa sanomalla kaikille kristityille ; Ette te ole mitään "samaa jengiä" minun kanssani. Koen suurempaa sananmielisyyttä australialaisiin agnostisiin evoluutiofilosofeihin kuin suomalaisiin kristityihin. Islaminuskoiset ovat kannaltani epäkiinnostavia lähinnä sen vuoksi että he eivät (vielä) ole ehtineet kovin ankarasti uhkailla minua tai olleet minua kohtaan kovin häijyjä. (Muutos tähän voi olla vain ajan kysymys.) Lopettakaa leikkiminen että me voisimme olla jotain samaa kerhoa. Me emme ole. Suurin osa kristityistä ei ole vihollisiani. He ovat minulle herttisen yhdentekeviä. Osa heistä, se aggressiivinen vähemmistö joka on niin aktiivista että se joskus näyttää enemmistöltä, sitten on sellaitsa että he näyttävät ensin tekevän parhaansa että maailma olisi sellainen että olisimme yhteensovittamattomia (uncompatible). Eli tilanne olisi "joko minä tai he". Ja jotka sitten ihmettelevät kun sanon "O.K." Enkä valitse heidän etuaan vaan oman olemassaoloni.

Kristityt ja minä. Elämme samalla maantieteellisellä alueella ja meitä sitovat samat lait. Mutta ei ole mitään "meitä". Me emme ole tiimi. Kohtelen teitä vain sillä mitä laki sanoo. Tämä on kuivakka, asiallinen ja virallienn suhde. Ei mikään kaveruus tai tiimipeli. Jos haluaisitte tiimipeliä olisitte ideologiana, instituutiojärjetelmänä ja yksilöinä pelanneet korttejanne vuosia ihan toisella tavalla kuin olette pelanneet. Välimme ovat muodolliset ja kohteliaat. Mutta vain niin kauan kuin käyttäydytte moitteettomasti ettekä yritä tunkea muodollisuudesta henkilökohtaiseen. Muka-ystävällinen tunkeilu ja aggressio ovat jotain joihin teillä ei ole millinkään tilaa. Ne millit kun on annettu ja lunastettu jo parikymmentä vuotta sitten. (Tässä odottelen itse asiassa lähinnä sitä milloin saan ne jo annetut korkojen kera takaisin...)

Marttyyriyden ydin.

Carolyn Marvin ja David Ingle herättivät huomiota kirjallaan "Blood Sacrifice and the Nation". Tässä  korostettiin että nationalismin takana on asenne joka korostaa uhrautumista ja kuolemista maan puolesta. Ja että tämä tapahtuu hyvin erityisellä tavalla ; Nationalismi ei elä sotavoitoilla ja sankaruudella. Jopa hävityt sodat kääntyvät helposti nationalismin moottoreille. Sen sijaan kuolleet sodassa olevat oman puolen kuolleet ovat erityisen oleellisia. Sodassa kuolleet sotilaat menettävät ison osan ominaisuuksistaan ja muuttuvat osoitukseksi siitä miten kyseinen valtio on kuolemisen arvoinen.

Taustalla on asenteita jotka sitten voivat ottaa vielä epäterveemmän suunnan. Esimerkiksi jos ajatellaan islamistisia itsemurhaterroristeja, heidän ideaalinaan on vähän sama mutta pidemmälle vietynä. ; Itsemurhaterriristihan voisi monessa tapauksessa tehdä salavihkaisen pommi-iskun kuolematta itse. Mutta selvästi marttyyriyteen kannustetaan erityisin tuonpuoleisuuslupauksin. Tämä ei ole sotastrategiaa vaan sitä, että kuollut oman puolen tyyppi toimii vahvana symbolina siitä miten marttyyri oli valmis kulemaan uskonsa puolesta ja tätä kautta usko oli kuolemisen arvoinen.

Tämänlainen marttyyriasenne on tietenkin siitä erikoinen että hyvin moni länsimainen ihminen on tottunut siihen että he eivät uhraa itseään.

Buddhalaiset munkit voivat tehdä polttoitsemurhia ja islamistit terrori-iskuja. Mutta kristitty elää uhriutumisesta jonka tekevät muut kristityt. ; Länsimainen kristitty itse asiassa monin paikoin väistää konflikteja. (Olen itse asiassa kehittänyt oman häijyhkön retoriikkani alun perin juuri siksi että huomasin että se on se ainut asia joka toimii. Tietyn innokkuusrajan ylittäneet kristityt lopettavat vain jos siitä on uhkaa tai haittaa heille itselleen.)

Länsimainen kristitty on siitä erikoinen olento että hän muistaa joka paikassa kertoa siitä miten ateisteja ei kohdella länsimaissa "viimeisen viiden vuoden aikana" (tjsp.) samalla tavala kuin jossain ulkomailla. Mutta he itse voivat marttyyrioitua siitä miten kristityt kokevat jossain muualla vainoa. He itse eivät koe sitä. Mutta uhrit ovat tärkeitä - jos ei muuta niin apostolien seikkailut Roomassa on muistettava.

Onkin erikoista että marttyyrius korostuu mutta siihen ei haluta ikään kuin itse ottaa osaa. Muiden kristittyjen taistelu jossain kiinassa ikään kuin oikeuttaa fundamentalismiin valahtaneen länsimaisen pumpulissa eläneen hyvinvointikristityn vakaumuksen ja statuksen vainottuna ihmisenä jota pitää kuunnella tämän uhristatuksen vuoksi tai kautta. Vaikeuksia ei kestetä itse mutta silti otetaan ikään kuin "marttyyripisteet täysillä".

Mene tilanteen nahkoihin.

Marttyyriydessä on toinenkin puoli. Ja se näkyy hyvin kansallistunteen kohdalla. USA on ollut useissa sodissa. Ja koska se tapaa sotia oman maan ulkopuolella, se rekrytoi sankarisymboliikalla sotiin joita ei tapahdu sotilaiden omassa maassa. Näissä sodissa on tavannut käydä niin että symboleja on arvostettu. Mutta sitten kun arkkuja on alkanut tulemaan laumoittain takaisin maahan, on niihin alettu suhtautumaan muina kuin symboleina.

Merkittävää on että vaikka sodanvastaiset tyypit ovat yleensä niitä jotka korostavat omien kuolleiden lukumääriä, niin nämä takaisin tulevat kuolleet vaikuttavat tavalla joka on relevantti sen kannalta miksi mielipiteet sotien varrella muuttuvat. Kun sotilas tulee kuolleena kotiin, tätä vastaanottavat ihmiset ovat heidän perhettään. Näissä oloissa sotilaan kuolemauhri on todennäköisesti otettu vahvemmin. Kun oma sodassa silpoutunut ja kuollut poika tulee takaisin, ei tätä nähdä enää symbolisena valtion ihanuuden symbolina. Se on myös oma kuollut lapsi. Abtrakti vieras ei uhkaa marttyyrimyyttiä.

Olenkin tässä mielessä luonut yksinkertaisen ajatuskokeen jonka avulla voi punnita sitä missä mielessä omassa mielessä olevat marttyyrit ovat abstrakteja symboleja ja missä mielessä faktuaalisia symboleja.  ; Sinun on kuviteltava oma perheenjäsenesi sen kuolleen paikalle. Ja vasta jos mielipiteesi ei millään tavalla muutu, niin vain siinä tapauksessa symbolisi on edes jollain uskottavuudella aito. Muuten olet koristellut sitä jollain abstraktilla ja valheellisella fantasialla. Toisin sanoen jos korostat sotauhrauksia sinun on kuviteltava oma lapsesi tuntemattoman sotilaan hautaan. Vailla nimeä ruumismassojen mukana nimettömänä haudatuksi, edes omalla nimellä varustettua hautakiveä. Jos yhä tämämkin kohdalla kykenet tuntemaan vain arvokasta nationalistista läikyntää sydänalassa ja partioottista paatosta jalkovälissä olet todella aidosti ymmärtänyt marttyyrikuoleman symbolin.

Ilman tälläistä olet tosiasiassa sekoittamassa sen että jokin laitos velvoittaa miehet sotimaan henkensä uhalla ja sen että nämö ihmiset vapaaehtoisesti ilman velvollisuuksiakin tekisivät riemumielin saman ja olisivat valmiita kuolemaan maansa puolesta.

Taaskin viimeisenä jonossa


Voidaan sanoa että nykyaikaina jotkin televisiosarjat ovat ottaneet ison askeleen pois "massaviihteestä" jonka maineesta televisio kärsi pitkään. On ilmestynyt "Westworldin" tapaisia televisiosarjoja. Tai kuten Jarkko Lakkisto asian sanoitti televisiosarjoista "Laadukkaat TV -sarjat muodostuivat ylikansallisiksi ajatusten, humanististen teemojen ja ajankohtaisten ongelmien ruotijoiksi. Asiat joita aiemmin käsiteltiin kirjallisuudessa ja teatterissa ja elokuvissa vaihtoivat formaatti TV-sarjoihin joissa oli erinomaiset käsikirjoitukset, tuotanto ja kyvykkäät kiinnostavat ja pystyvät näyttelijät. Samalla merkittävien sarjojen "tietäminen ja kokeminen" muodostui osaksi maailmanmenon meta-prosessointia." Olen banaali joten latistan "meta-prosessoinnin" yleissivistävyydeksi ja yleissivistykseksi. Luultavasti rikon ideaa tässä hieman mutta en oleellisesti.

Näkisinkin että monet televisiosarjat ovat todellakin tulleet osaksi "pikkusormeilevaakin" yleissivistystä. Ja tämän vanavedessä tulee, teknologian vihdoin salliessa, myös tietokonepelit. Itse asiassa näen että maailma voidaan jossain määrin jakaa "aikaan ennen "Skyrimiä" ja "Witcher 3:sta" ja "aikaan niiden jälkeen". Tämä siinä mielessä että avoimen maaiman roolipeleihin ei ole aikoihin tullut tyystin uusia pelimekaniikkoja. Sen sijaan maailmat ovat laajentuneet ja koko systeemi on laajentunut siihen miten hyvin näitä työkaluja käytetään. Witcherissä ei ollut hahmoa ja maailmaa koskevia pelimekaanisia ideoita joita ei olisi toteutettu muualla. Se teki ne vain paremmin.

Tulevaisuudessa pelit erottautuvatkin kolmella asialla (1) intuitiivisella ja näppärällä käytettävyydellä (2) etenkin tämän hetken japanilaisille peleille usein tyypillisellä hahmokeskeisyydellä tai (3) rakentamalla ympäröivä maailma jossa pelaajan tekemisillä on vaikutusta. Esimerkiksi Skyrimin ja Witcher 3:n hienous oli osittain juuri siinä että kaikki tehtävät vaativat epämiellyttäviä kompromisseja joiden välillä piti tehdä arvo(valta)ratkaisuja.

Tietokonepelit ovat siitä hienoja että niihin voi laittaa useita eri lopetuksia. Hahmojen persoonaa ja tapahtumia ja niiden vaikutuksia voi tätä kautta ohjauttaa hyvinkin dramaattisiin eroihin siinä mitä tarinassa tapahtuu. Tämä mahdollistaa aivan erikoisenlaatuisen vaihtoehtojen punnitsemisen. Tämä on ikään kuin sellainen kerros tarinankerrontaa joka ei onnistu televisiosarjoilta - ja kirjoiltakin se onnistuu "valitse itse oma seikkailusi" -mallilla vain jotenkuten. Uskon että tämä tuleekin nostamaan tietokonepelien tarinankerronnallista ja kulttuurista arvoa hyvin paljon.

Tämä tarkoittaa tarinakeskeisyyden tai maailmakeskeisyyden tai hahmokeskeisyyden kasvua. Ja tätä kautta voidaankin nähdä että monia pelejä voidaan pitää osana "yleissivistystä." Itse lasken tähän joukkoon esimerkiksi "Last of Usin" jonka pelaamatta jättäminen on vähän sama kuin olisi jättänut jonkin periaatteessa klassikkokirjan lukematta. ; Kaikki ovat jättäneet joitain klassikoita lukematta (niitä on yksinkertaisesti niin paljon). Mutta ei siitäkään voi ylpeillä että on tarkoituksella jättänyt tutustumatta. (Pelejen kohdalla tätä vielä tapahtuu. Pienemmässä määrin televisionkin kohdalla. On ikään kuin itselle kunniaksi olla edes tutustumatta asiaan ennen kuin sen moittii.) Korkeakulttuuri muuttuu enemmän sisällön laadun kuin kanavan asiaksi.

"Last of Us" on siinä mielessä merkittävä peli, että sitä voi olla vaikeaa nähdä hienoksi tarinaksi. Osittain siksi että se on paikoitellen hyvin raaka. (Kuten monet Shakespearen näytelmät.) Ja niissä on satunnaisenoloisia kuolemia. (Mutta ei yhtä satunnaisia kuin Shakespearen "Talvisen tarinan" karhussa.) Kuitenkaan tämä ei ole pelin idea. Last of Usin maailma zombieapokalypseineen ei ole sinänsä mitenkään ainutlaatuinen, se lainaa monin paikoin yleisestä kulttuurista. (Kuten muuten tekevät monet elokuvat ottaessaan Raamatusta alluusioita. Tätä tosin pidetään jotenkin erityisen sivistyneenä. Tässä voidaan nähdä "tiettyjä maailmankuvallisia arvoratkaisuja" joissa paljastuu asenne lähteitä eikä niiden käsittelyn laatua kohtaan.)

"Last of Us" onkin kerännyt ympärilleen hyvin ällistyttäviä tarinoita. Pelihän on ulkoisesti tulevaisuuteen perustuva dystopia. Siinä on paljon pahoja ihmisiä. Ihmisille tapahtuu hirveitä asioita. Hyville ihmisille tapahtuu pahoja asioita. Kyyninen ihmiskuva on tässä mielessä terve oletus siitä mitä tässä maialmassa on vastassa. (Puhumattakaan zombiehirviöistä.) Kuitenkin tämä peli on pelaajien keskuudessa leviävien omakohtaisina anekdootteina kerrottujen tarinoiden mukaan esimerkiksi auttanut pääsemään yli itsemurha-ajatuksista. Minun - ihmisen jonka on vaikeaa nähdä miten ihminen voisi saada aitoa toivoa ja terapiaa avautumalla ongelmistaan uskonnollisessa yhteydessä jollekin auktoriteetille joka mahdollisesti saa tätä kautta arkaluonteista tietoa jolla murskata sinut ja iskeä käännytysmielessä paikkoihin jotka tuntuvat - on helppoa nähdä miten "Last of Usin" ei-terapeutti-vallankäyttäjästä ja kuvitteellisesta maailmasta koostuva eläytymispinta voi. Tietokonepeli auttaa kohtaamaan asioita turvallisessa kontekstissa johon ei liity auktoriteettiin luottamista, sitä että asiantuntija on "vaan töissä" eikä missään tapauksessa mitenkään voi tehdä sinua vahingoittavaa mitään tiedoillaan koskaan missään..

Tähän syynä on se, että pelintekijät ovat itsekin sanoneet haastatteluissa että heidän pääteemansa "Last of Usiin" oli rakkaus. /Pienet hyvät asiat, kuten kirahvikohtaus, ovatkin se millä peli oikesti ponnisti suursuosioon. Ja jos et tiedä kirahvikohtausta olet yleissivistymätön!) Tässä mielessä olen hieman huolissani. Sillä samat pelintekijät ovat ilmoittaneet että "Last of Us 2":n teemaksi on laitettu viha. (Ja ainakin trailerin mukaan myös kristilliset allegoriat.)

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Sananwapaus

"On melko erikoista, että demokraattisessa oikeusvaltiossa toimiva kirkko kyseenalaistaa lailliset päätökset lukemalla niitä julkisesti ääneen."
(Eeva Oehlandt)

Demokratiassa ei siis kyseenalaisteta poliittisen vallan tekemiä päätöksiä lukemalla sen tekemiä päätöksiä ääneen tilaisuudessa jossa on ihmisiä.

Tämä on mielenkiintoista sillä olen luullut että konservativiit ovat tavanneet myydä fundamentalistista Raamatun käskyihin nojaavaa ideologiaa kuin se olisi jonkinlainen valtiota ja kansalaisten yhtenenväisyyttä ylläpitävänä hyväntekeväisyysyhdistyksenä, joka on muokannut kymmenestä käskystä itselleen oikeistopoliittisen agendan ja kisaa sillä mediassa ja julkisuudessa. Ja tässä monokulttuurin ihailussa ei ole ollut koskaan mitään ongelmallista. Päin vastoin, sen kritiikki on aina ollut asiatonta ja turhaa ja pahuutta.

Pandoran lipas

Olipa kerran Zeus joka halusi rangaista ihmiskuntaa ja Prometheusta tulen viemisestä ja skientismistä. Siksi hän antoi Pandoralle suljetun lippaan. Myyttisen lippaan jolla oli erityisiä voimia. Epimetheus käski Pandoraa olemaan avaamatta tämän mukana ollutta lipasta, koska jo pelkkä tarkkailu vaikuttaa systeemeihin. Pandoran uteliaisuus kuitenkin lopulta voitti ja hän avasi lippaan. Kissaan aaltofunktio romahti ja se lakkasi olemassa samanaikaisesti elossa ja kuollut. Kissa oli kuollut. Viimeisenä laatikosta vapautettiin kissasta tehty kuvamateriaali, kissavideo. Naisen vika - ja skientismin. Hyvää yötä.

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Yhtenäinen Suomi

Kansallismieliset korostavat puheissaan hyvin usein yhtenäistä Suomea. He esimerkiksi ovat pahoillaan siitä että maahanmuuttokeskustelu ja liberaalien ja konservatiivien väliset väännöt tuottavat kansaan hajaannusta.

Tässä kohden utopiana ja unelmana on Yhtenäinen Suomen Kansa. Kansa jolla on hyvin tietynlainen mielipiteistö. Onkin sanottava että nähdäkseni maahanmuuttokritiikin suurin ydin ei ole rasismissa tai rodussa. Vaan nimenomaan siinä että islam on ulkopuolista ja väärää kulttuuria. Sama nähdään myös liberaaleissa. Heillä on vääriä mielipiteitä joten he ovat väärää kulttuuria.

Tässä kohden onkin hyvä huomata että mielipiteiden koheesio ja samanlaisuus nähdään hyvin oleellisena. Ja tässä mielessä onkin ymmärrettävä miksi noissa piireissä on niin omituinen suhtautuminen poliittiseen korrektiuteen; Sama ihminen voi selittää että kaikkea tulee voida sanoa mutta sitten hän voi itkeskellä kun hänen pyhien arvojensa päälle "kustaan ja paskotaan" olemalla niiden kanssa erimielinen.

Taustalla on juuri se, että väärää kulttuuria edustava tuottaa säröä. Ja poliittinen korrektius on vain siellä missä on vaarallisia vääriä mielipiteitä tukevaa valtarakennetta. Näin selittyy miksi kun PS oli vähemmistö, valitettiin kuinka YLE on kauhea hallituksen komppauskone. Korostettiin että median pitää tuoda esiin myös toiset puolet jotta se olisi vapaa ja riippumaton. Mutta nyt sitten kun PS on vallassa valitetaan kun se ei ole, on noussut intoilua siitä että sen julkaisulinjan pitäisi tukea poliittista valtaa, onhan se valtion maksama media ja kaikkea.

Tässä kohden unohtuukin se, mitä yhtenäisyys vaatii. Etenkin viimeisen 10 vuoden aikana konservatiivit ovat valinneet poliittisen epäkorrektiuden välineeksi. Tämä sopii hyvin huonosti yhteen yhtenäisyyttä korostavien asioiden kanssa. Poliittinen epäkorrektius nimittäin todellakin lisää sitä mitä pidetään asiallisena vapautena. Ja tämä lisää sitä monikulttuurisuutta ja konflikteja jotka konservatiivit ymmärtävät niin hyvin pelottaviksi monikulttuurisuuden kohdalla.

Tämän hetken kansallismieliset eivät tule toimeen edes keskenään. Puheet Kansasta ja sen Yleistä Tahdosta ovatkin yhä vahvemmin utopistisia haihatteluja heidän päässään. Edes kansallismieliset eivät saa rakennettua yhtenäistä puoluetta joka puhaltaisi yhteen hiileen. Sen sijaan sitä fragmentoidutaan ties mihin.

Liberaalien kohdalla ei näytetäkään ymmärtävän sitä että jos ensin pilkataan ja haukutaan tunteilijoiksi ja leimataan kansanpettureiksi että miksi seuraavaksi nämä liberaalit eivät kuuntele, ota agumentteja vakavasti ja tule samalle puolelle kaveriksi. En tiedä miten kansallismieliset saavat toisensa kaveriksi? Vittuilemalla humalassa nakkikiuskojonossa ja vetämällä toisiaan turpaan jotta saavat parhaan kaveruuden saippuantiputtelusuihkussa? En tiedä.

Tässä ei ole enää kyse edes suhtautumisesta maahanmuuttoon. Tässä on kysymys siitä miten ideologia on mädättänyt joidenkin ihmisten moraalisuuden kaikilla sen relevanteilla mittareilla.

MV -lehti on viime viikkoina nostanut esiin jännittävää piirrettä. Se on uudehko piirre. Ja siitä näyttää syntyneen jonkinlainen vakiintuneehko aihe. On kiinnostavaa huomata miten maahanmuuttokriitikoiden näkemykset elävät ja kehittyvät ajan mittaan. Miten esimerkiksi voidaan käydä debatteja siitä onko tarpeen käyttää mamu vai matu -termiä. (Maahanmuuttaja vai maahantunkeutuja.)

Mutta tässä tapauksessa kysymys ei ole enää suhtautumisesta maahanmuuttoon. Siitä onko syytä suojella kansalaisia rikollisilta ja terroristisilta tahoilta.

Kaikki alkoi Siilinjärven tapauksesta: MV -lehti tarjosi videopätkän jossa kuvattiin maahanmuuttajan itsemurhayritys ; Siinä näytetään kuinka ikkunasta korkealta putoaa mies. Lehti esittää asiasta vain oleellisen kysymyksen "yksi vähemmän?" ... oli siinä liikaa huonoa makua jopa hänelle itselleen. Kommentit toivoivat itsemurhayrittäjän kuolemaa varsin erityisellä tavalla. Aivan vastaava meno jatkui seuraavina päivänä. Uusia versioita ja videoita itsemurhayrityksestä jaettiin. Kommentit olivat hienostuneita mallilla "Kun vain kaikki hyppäivät 10 'stä kerroksesta niin asiat tulis kuntoon."
... "Toivottavasti kuoli". Puhumattakaan pidemmästä ja erikoisemmasta tavasta joka näyttää hyvin mikä on MV:n suhde poliittiseen korrektiuteen. Heillä on ajatus poliittisesta korrektiudesta jonka ulkopuolelta ei pidä puhuman; "Hyppäisivät vajaaaälyiset edes pää edellä ja asfalttiin, niin saisivat kunnon niskahieronnan ilmaiseksi. Enkä surisi yhtäään, jos mukaan loikkaisivat toisiaan kädestä kiinni pitäen ilmalentoon nämä imbesillit Jane Whitehouse, Kommando, Virran Kaitsu ja Litkan Ernot. Kannattaisi niiden ommella ensin tapansa mukaan turpavärkki kiinni vahvalla langalla, ettei sivullisten tarvitsisi kuunnella sitä iloluonteista molotusta, miten se oli kivaa." ... "Joka ikinen muslimi pitää lopettaa." ... "Vitun kusiset luuserit. Jokanen joutaa mettään ja kuolo tulee edestä."

MV jatkoi asiallisella linjallaan kun selvisi että itsemurhayrittäjä oli jäänyt henkiin ja oli sairaalassa. Hienotunut maku esitettiin sanomalla että "Pipiksi tulee kun hyppää neljännen kerroksen ikkunasta!" Huomiotaherättävää on että aika runsas määrä on klikannut linkkiä jakaen hymiöistä kohdan "haha". (Somekohuiluun ilmeisesti tällä kohden tartuttiin koska lehti on editoinut tämän alaotsikon pois.) Jokainen näistä on "hieno" ihminen.

 Meininki jatkui myös toisen tapauksen kohdalla. Helsingin keskustan alueella julkista hirttäytymistä yrittänyt sai samantapaista palautetta. Saku Timonen tallensi näppärästi tähän liittyneitä kommentteja ; Tässä kohden on sama onko Timonen ideologinen kirjoittaja vai ei. Pelkät sitaatit ilman kommentaariakin puhuvat puolestaan. ; Sitä halutaan auttaa maahanmuuttajia rakentamalla heille joukkohirttäytymispaikka. Ollaan pahoillaan siitä että itsemurha ei onnitunut. Ja että jos on niin huono itsemurhanteossa että ei onnistu niin pitäisi pyytää kunnon kansallismieliseltä apua.

Toki tässä myös esitettiin näkemyksiä joissa itsemurha olisi lavastettu. Näissä on kenties salaliittoteorioinnin makua. Mutta ei sellaista pahuutta jota nämä reagoinnit itsemurhayritykseen sisältävät. Näitä kommentteja ei ole vaikea löytää. Kun katsoo aiheen kommenttisivuja on helppoa huomata että nämä poiminnat olivat hyvin tavanomaisia kommentteja. Näitä olisi ties kuinka paljon enemmänkin tarjolla.

Tässä ei ole enää kysymys mistään maahanmuuton aikaansaamista ongelmista. Tämä asennoituminen toisen ihmisen kuolemaan ja itsemurhayrityksellä mässäilyyn tuo mieleeni vertailukohtia. Oleellisia vertailukohtia. Mieleeni tulee vartija-aikani kun jotkut ihmiset tarvitsivat ambulanssia. Sitä kerääntyy ihmismassa joka haluaa nähdä. Kun heitä hätistää lanssikuskien tieltä pois, he sanovat että heillä on oikeus olla siinä koska maksavat veroja.

On varsin erikoista kun sivusto jakaa videomateriaalia ikään kuin se olisi asianmukaista tiedottamista johon ei liity mitään ongelmallista. Sitä halutaan nähdä ja jakaa tälläistä videomateriaalia. Toivotaan kuolemaa ja toivotetaan sitä. Ja mukana on lausuntoja siitä miten haluttaisiin itse asiassa tappaa eikä vaan katsoa passiivisia itsemurhayrityksiä.

Tämä asenne ja henki on jotain jota tietenkin voin odottaa kristityiltä kotimaassamme. ; Henki oli juuri sellaista judeo-kristillisyyttä jota olen vain vuosia kritisoinut. Ja jota on olemattomana ja irrelevanttina pidetty. (Jostain syystä maahahmuuttajat saavat kunnioitusta ja huomiota, kotimaan ateistit saivat kestää vastaavaa ihan vaan huvin vuoksi. Tekijätyypitkin ovat monin paikoin alleviivatusti samoja yksilöitä btw. Ateistikritiikistä tutut vouhottajat ovatkin jostain syystä MV-lehdessä tai Molarin tapaan puuhamassa asioita Donetskin tasavallassa...) Olen myös tietoinen että nämä tyypit ovat tällä hetkellä maahanmuuttoasiassa jotain jotka kiinnittävät maahanmuuttoaallon jälkeen huomionsa johonkin muualle. Ja että itse todennäköisesti olen (jälleen) tulilinjalla tuossa vaiheessa.

Eipä tähän tälläiseen paskaan voi paljoa sanoa. Mitään uutta missään. Tekisi mieli kertoa että toivon näiden ihmisten seuraavan kristillistä kultaista sääntöä. Sillä haluaisin olla heille reilu ja hyvä sellaisella kielipelillä jonka he ymmärtävät.

torstai 9. maaliskuuta 2017

Itse näen Neuvostoliiton

Nykyajan maahahmuuttokriittinen linja saa monenlaisia rinnastuksia. Kenties helpoin rinnastus on natseihin rinnastaminen. Toisaalta sitä on haettu ansiokkaampaa tematiikkaa keskiajalta ja mietitty uskonnon, politiikan ja tieteen välistä skismailua.

Itse näen kuitenkin rinnastuksia neuvostoliittoon


Minulla on tässä kenties syynä se, että tunnen venäläistaustaisen ihmisen. Sellaisen jolla on mielenkiintoisia tarinoita kerrottavaksi siitä mitä Venäjällä eläminen on ollut 1980-1990 -luvulla.

Näistä ajoista kertoo sinänsä hauska paljastus ; Ruokolahden leijona, jota on pidetty kouluesimerkkinä ns. mätäkuun jutusta, on mahdollisesti ollutkin varsin todellinen leijona. ; Leijona olisi ollut karannut sirkuseläin joka oli käväissyt Suomen puolella ja päätynyt takaisin itärajan toiselle puolelle. Jossa nälkäiset sotilaat olivat syöneet tämän.

Siinä että olisivat syöneet leijonan jos olisivat saaneet ei olisi mikään ihme. Sillä tuohon aikaan Venäjän armeija oli hyvin kiinnostava paikka. Se oli pakkolaitos jokaiselle miehelle. Ja se kesti kaksi vuotta. Armeijassa hämmentävintä oli se, että sen palkoilla ja ruoilla ei oikein elänyt. Asevelvolliset usein karkasivatkin varuskunnasta tekemään lähialueelle töitä ruokapalkalla. (Tilannetajuttomimpia käytettiin myös hyväksi armeijassa. Esimerkiksi pakotettua homoseksuaalisuutta saatettiin harrastaa vihjeettömimmille ja heikoimmille mammanpojille.) Toisaalta armeijassa ei välttämättä edes nähty asetta. ; Sen sijaan varuskuntalaiset tekivät ilmaista työtä valtiolle. Esimerkiksi kaatoivat puita. Tämä olikin valtion keino tuottaa itselleen rahaa.

Muutoinkin ajat olivat sellaisia että toimeentulo oli hyvin vaikeaa. Normaalin ihmisen kannatti olla sinkku, nuori ja lapseton. Sillä tavalla pärjäsi omillaan. Muut sitten asuivat kotonaan tai isojen ihmisryhmien kanssa säästääkseen vuokrakuluissa. ; Ajat olivat niin kauheita että ne olivat yksi syy Putinin valtaannousuun. Putin nykyäänkin puheissaan pelottelee näistä ajoista. Että ilman häntä nämä ajat palaavat.

Itse näen että nykyajan Suomeen on nousemassa vastaavia rakenteita kuin mistä kuulen.

En näe että tämä edes tiivistyy parhaiten PerusSuomalaisiin vaikka he ovatkin asenteessa ja hengessä mukana ja lietsomassa ilmapiiriä. Mielestäni meidän ei edes tarvitse pelätä jotain RajatKiinni -pikkukylän kokoista ihmisjoukkoa. Sen sijaan vahvin Neuvosto/Venäjä -teema on nimenomaan nykyhallituksessa. Jossa PerusSuomalaiset ovat vain yksi osanen kokonaisuutta.

Viime aikoina on kovasti puhuttu siitä miten median tulisi totella valtiota. YLE;n sisältöä on esimerkiksi kontrolloitu. Sitä on kutsuttu puolueelliseksi ja suvakkimediaksi ja tämä on ollut argumentti. Muutenkin medioita tuomitaan ja niihin suhtaudutaan aggressiolla - ja omia lehtiä kompataan - nimenomaan sellaisella tavalla joka tuo mieleen nimenomaan sen pahamaineisen "Pravda" -lehden johon Helsingin Sanomia jostain syystä kliseenomaisesti verrataan. (Suvakkimediudeksi näyttää riittävän pelkkä väärä mielipide ja sen esilletuominen joten kysymys ei voi olla siitä että väärää mieltä olevat voisivat ylipäätään olla suosittuja ja hyväksyttävissä.)

Sipilän tapa reagoida kritiikkiin onkin hämmentävä. Samoin kun omaa mediaa esitetään "vaihtoehtomediana" saadaan peitettyä se asia että kaikki hallitsijan mielestä vääriä mielipiteitä julkistavat nimetään suoraan "valemedioiksi". (Jossa on mukana "Trumpilainen twisti".) Tämä näkyy siinä miten esimerkiksi Niikko on mukana eksorsistisessa harhaopin poistamisessa mediasta ja on vaatimassa että kerrottaisiin enemmän uutisia hallituksen onnistumisesta. (Kun ajateltiin että "suvakit oli vallassa" ja YLE oli "suvakkimedia" ei tätä nähty ihanteena. Nyt median pitäisi kompata 100% hallitusta.)

Tämä on toki liitettävissä Sipilän hallituksen ajatteluun jossa tieteen tehtävänä on tukea valtion kannanottoja ja tuottaa tätä tukevaa puhetta. (Tai on "tusinadosentti" joka "ei saisi politikoida".) Yleisesti ottaen nykyään oleva politiikkavetoisuus - josta puhutaan aivan aluksi jakamassani linkissä - onkin tämän hetken hallituksessa hyvin korostettua.

Kiinnittäisin huomiota myös ns. kannustinloukkujen purkamiseen. Olen ollut huvittunut siitä että sosiaaliturvan leikkaamista ja sen saamisen vaikeuttamista on kutsuttu kannustinloukkujen purkamiseksi. Hallituksen nykykeinot ovat enemmänkin sitä että ne jotka putoavat turvaverkon ulkopuolelle kannustuvat joko kuolemaan nälkään tai ottamaan paikan "ilmaisena harjoittelijana". Ja saavat sitten tästä työttömyyskorvauksen. Eli käytännössä valtio kustantaa monelle yrittäjälle työvoimaa joka saa työttömyyskorvauksen suuruista palkkaa. On selvää että valtio ei tässä säästä. oni työpaikka päinvastoin näkee että sen on kannustavampaa ottaa ilmainen harjoittelija kuin maksaa edes 5 euroa tunnissa ihmiselle joka olisi veronalaisessa palkkatyössä.

Tämä strategia muistuttaa aika paljolti sitä aiempaa itärajan takana ollutta armeijakäytäntöä. Paitsi että sitä ei kutsuta armeijaksi. Ja se on pakollinen kaikille iästä ja sukupuolesta riippumatta. Eikä sieltä pääse 2 vuoden päästä pois. (Toki täällä ei pakkohomoraiskata.) Paitsi että valtio maksaa lystistä sen sijaan että tienaisi.

Lyhyesti:


Muistan ajan kun kommunismia pelättiin ja varoiteltiin neuvostoliiton kauheuksista. Analogisuus neuvostoliiton kanssa oli konservatiiville kauhistus. Nyt kuitenkin eletään aikaa ja tilannetta jossa nimenomaan tämä kommunismia vastustanut puoli mielellään ottaa kommunistien keinoja käyttöön.

Tämä on onnistunut lähinnä sitä kautta että
1: Kommunistien yhteisötematiikka ja tovereista puhuminen on vaihdettu kansalismieliseen retoriikkaan jolla on sama funktio: Ihmisen on ikään kuin ansaittava asioita valtiolle. Kansa ja valtio on jokin jolle ollaan velkaa. Ja jos on kovasti MV -lehden vastaisia mielipiteitä saa myös kuulla olevansa kansanvihollinen. Toimintamallit ovat yhä "jokainen tekee kykynsä ja saa tarpeensa mukaan" jossa valtio päättää niin kyvyn että tarpeen kansalaisen puolesta eikä tässä ole mutinan sijaa.
2: Toisaalta ollaan harrastettu monokulturisointia ja suosittu väärien mielipiteiden sensuroimista (YLE:n tietyn toiminnan estäminen ja jopa halu tehdä siitä laitonta ja pitäminen maahanmuuttomyönteisyyttä kansanvihollisuutena ovat juuri tätä.) Tätä on tehty siten että omaa agendaa esittävät asiat ovat vaihtoehtomediaa joka taistelee valemediaa vastaan. Ei ole väliä miten paljon suosiota ja valtaa oman toiminnan taakse voidaan saada. Tilanne pysyy ja retorisesti ollaan altavastaajia totuuden puolella valetta vastaan. ("Pravda" muuten tarkoitti totuutta. Jännä yhteys, tuskin ihan satunnainen!)

Mutta tietenkin. Nykyään on ihan mahdollista rakentaa eriytyneitä alueita. EIkä niistä saa kuulemma tulla mieleen mitkään gulagit. (Kommunismi ei muuten ottanut kantaa rotuun joten tätä argumenttia vastaan ei suojaa sellainen argumentti kuin "emme ole rasisteja"...) Toki idiootit voivat ohittaa perustuslain "hankaluuksina" ja moraalin "suvakkien kyynelsilmäisyytenä" ja jatkaa menoaan miten tahansa. He tosin unohtavat että he tätä kautta pilaavat siitä paljon puhumastaan valtiostaan kaiken sen mikä siitä tekee puolustamisen arvoisen. SSS -politiikka onkin puolustamisen arvoiselle Suomelle samaa kuin Egyptin armeijan orkesteri on kansallislauluille.(Kyllä sen vielä sieltä takaa juuri ja juuri tunnistaa.)

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Kyllä mä nyt nään sinistä!

Vaihdoin toissapäivänä puulle ruukun ja ostin sille kasvilampun. Olohuoneemme vaikuttaa juna-asemien vessoilta, niiltä joissa on värivaloa jotta narkomaanit eivät näe piikittää suoneen.

Nyt puu ajatellee että on kevät. Minä en.

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Moralistista essentialismia?

Tekoälydystopiat ovat hyvin tavallisia. Monesti niissä on ihmismäisiä robotteja. Ja nämä sitten käsittelevät vapaan tahdon ja tietoisuuden ongelmia. Tässä mielessä "Horizon Zero Dawn" peli on ollut itselleni hauska. Siinäkin robotit ovat valloittaneet maailman, mutta (1) ne näyttävät dinosauruksilta ja (2) niiden tietoisuus ei itse asiassa ole keskeisten pohdittavien asioiden listalla.

Toki pelin robotit voivat teoriassa olla tietoisua. Mutta niiden käsittely muistuttaisi enemmän eläinten tietoisuuden käsittelyä ; On selvää että surisevat robotit eivät selviä Turingin testistä. Ne näyttävät erilaisilta eläimiltä ja robotteihin onkin selvästi haettu vaikutteita luonnosta. (Peli myös esittää, että robotit muuttuvat vaarallisemmiksi joka vihjaa siihen että niihin kohdistuu evoluutiota. Evoluutio ei vaadi tietoisuutta.)

Pelin tekoäly käyttäytyy aggressiivisesti - hieman kuten Googlen tekoälykin. Peli sitoo robottien vallan niiden lisääntymiskykyyn eikä siihen että ne olisivat yksinään älykkäämpiä kuin ihmiset. Robotit tuottavat toisia robotteja lisääntymällä joten ne yleistyvät eksponentiaalisesti. Voidaankin sanoa että tämä laajentaa ajatusta ihmiskunnan ylittävästä robottitietoisuudesta. Ja tekee siitä sellaista, että se on mahdollista saavuttaa laskentatehon kasautumisella.

Toisaalta maailmanlopun takana on erityinen virus. Tämä on tavallaan uskottavaa ; Yhteiskunta tuotti monenlaisia robotteja ja toiminta oli hyvin monopolisoitunutta. Joten teoriassa jaettu käyttöliittymä voisi tarjota tilaa sille että yksi virus/bugi läpikäy koko yhteiskunnan kaikki robotit.

Erikoisemmaksi tilanteen tekee korruptio. Peli kuvaa sitä jonain jota nähdään. Se iskee sekä ihmisiin että robotteihin. Se ajaa nämä ajamaan tiettyä väkivaltaista agendaa joka uhkaa koko (uuden) ihmiskunnan jäänteitä. Korruptio ei tässä ole selvästi vain aineessa olevaa järjestystä ja bittejä vaan jonkinlainen essentiaalinen voima. (Tämä korostuu kun "loppupaha" selviää hengissä ja lentää ilman halki lyhtyyn. Melko kliseinen lopetus, jatko-osaa pedataan vähän turhankin kovaa.)

Paha on siis jotain essentiaalista. Melko erikoinen tietokonevirus. Mutta pelin maailma nojaakin johonkin sellaiseen jonka vuoksi datan rikkimenemiseen viitataan sellaisilla ihmismoraaliin vivahtavilla sanoilla kuin "korruptio". ; Scifipeliin tämänlainen tietenkin voi sopia ; Onhan koko pelin yhtenä taustaideana luonnon ja ihmisen suhde. Ja luonnon kauneus ja vaarallisuus. Ja miten luonto selviää siitä mistä ihminen ei.