torstai 19. tammikuuta 2017

Ei mitään uutta Keravalta

Keravalainen skeptikko, tiedetoimittaja ja kirjailija Tiina Raevaara on kirjoittanut oppaan tieteen yleistajuistajalle.

Raevaara on siitä jännittävä hahmo, että hän uhkaa todellisuustajuani. On aivan selvää, että Keravalla ei ole mitään eikä täältä tule mitään. Saati että tämä tullut olisi hyvää. Raevaara voikin olla pseudotieteellinen inventio.

Toki olen silti Keravalaisena skeptikkona kerran hymistellyt sille miten minä kirjoitin Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen saatananpalvontagraduista ja kahden päivän päästä tuli Suomen Kuvalehti jossa Raevaara oli kirjoittanut samasta aiheesta. Lehtien painojutut huomioiden lienemme olleet samoilla asioilla samoihin aikoihin samasta kaupungista. Tässä oli "jotain". Jotain jota tiede ei voi selittää - paitsi yhteensattumana.

Koska en ole tiedetoimittaja enkä kirjailija voisinkin alkaa kirjoittamaan opasta tieteen takapajuistajille.

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Vapaa-ajattelijoihin kuulumattomuudesta

Samuli Suonpää kirjoitti siitä miten Vapaa-ajattelijoilla ja kirkolla on jotain yhteistä. Nimittäin kannattajakunnan väheneminen. (Tähän liittyen voin mainita että kirkko kirjoitti kannattajamääriensä muutoksista. Tämä inspiroi minua syvästi. Se synnytti lauseen "Tapaluterilaisten vanhempien imeväisikäisten lasten kastaminen pitää yhteyttä kirkon jäsenrekisteriin".)

Tämä on hyvin kiinnostava huomio. Sillä uskonnottomuus on yleistynyt. Kirkko on kokenut olevansa "haastettu". (Vaikka itse asiassa se on lähinnä jätetty.) Maassa on aika paljon uskonnottomia. Vuonna 2015 tiedot olivat sen suuntaisia, että Suomessa on jotakuinkin 1 336 000 uskontokuntiin kuulumatonta. Näistä osa on tietenkin kristittyjä. Mutta kun otetaan huomioon se, että kirkkoihinkin kuuluu ateisteja, päädytään siihen tilanteeseen että mielipiteistöjä eikä jäsenistöjä mitatessa 28% ei usko Jumalaan tai jumaliin. Tämä tekee uskonnottomien määrän tuota reipasta miljoonaa suuremmaksi. (Itse latistan tilastoja ja ilmaisen hieman virheellisesti ja ympäripyöreästi että "suomessa on noin miljoona ateistia." Tämä ei ainakaan liioittele ateistejen määrää. Se on kätevä ja runsas luku. Ja pyöreä kuin Willendorfin neitsyen tissi.)

Itse näen että vapaa-ajattelijat ovat enimmäkseen rasite uskonnottomille.

En esimerkiksi itse oikein näe miten voisin kuulua Vapaa-ajattelijoihin. Kun Suonpää sanoo, että "Vapaa-ajattelijat tekee parhaana, mutta jos liiton jäsenmäärä on promillen luokkaa uskontokuntiin kuulumattomista, mandaattia ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua vahvaksi." Valitettavasti tätä viestiä ei ole ilmeisesti oikein saatu leviämään.

Pidän Suonpään huomiota hieman vihjeettömänä. Trendi liitetään hieman erikoiseen asiantilaan ; "Kun kirkosta lähtee jäseniä prosentin verran vuodessa, vaparit ovat viidessä vuodessa hukanneet vahvuudestaan peräti neljänneksen. Jäsenkunta ukkoutuu ja lähtijöitä on ollut enemmän kuin liittyjiä. Hyvinvointivaltiossa, jossa uskonnonvapaus on hyvällä mallilla, on vanhempien sukupolvien nähtävästi yhtä vaikea siirtää ateistista järjestöperinnettä lapsilleen kuin pitää nuoria uskonnollistenkaan instituutioiden jäseninä."

Ongelmana ei ole se, että uskonnonvapaus olisi kunnossa. Pikemminkin kyse on siitä ajaako VA -järjestö todella uskonnottomien asioita. Yhdistys näyttää työskentelevän juridisten trivialiteettejen kanssa. Ja silloin kun nämä ei-normaalin-uskonnottoman arjessa vaikuttamattomat yksityiskohdat eivät ole aiheena, liike tuppaa tuottamaan provokatiivisia kampanjoita jotka lähinnä lietsovat ärsyyntymistä uskovaisissa.

Toki minusta on itsestänikin hupaisaa - yksityishenkilönä ja vittuilijana ja yleisesti kusipäisenä ihmisenä;
1: Kierrellä kaduilla kyselemässä katujulistajilta että "Anteeksi, olisiko teillä hetki aikaa olla keskustelematta Jeesuksesta?"
2: Käydä pesemässä julkisesti kasteita pois tilaisuudessa jossa ympärillä on monia kristittyjä.
3: Vaihtaa pornolehtiä Raamattuun.
4: Käyttää fundamentalistien vakiona käyttämiä viestinnän kanavia ja muotoja ja sitten nauraa siitä miten tämä analogisuus tunnistetaan ja miten tämä on argumentti uskonnottomuuden hillitsemiseksi samoilla tyypeillä joista uskonnollinen julistaminen on kyseenalaistamattoman arvokas fundamentalisteilla oleva uskonnonvapauden ilmentymä.

Mutta let's face it. Raamattujen vaihtaminen pornoon tapahtui vuosikausia sitten. (Se tapahtui 2010. Yhden kerran.) Siitä kuulee yhä. Tämä tapahtuma on kuitenkin monista symbolinen. Se kuvaa jotenkin hyvin ateisteja monista. Se on muistiin jäänyt kuvaus joka kertoo mitä Vapaa-ajattelijat tekevät monista. (Ja asian korjaaminen on hauskaa kun liikkeen toiminnasta 3% tietävä siihen kuulumaton korjaa uskovaista joka tietää 1% liikkeen toiminnasta. Vain siksi että liikkeeseen kuulumaton kuulemma jotenkin oleellisesti on sidottu tähän toimintaan vain siksi että ei ole kristitty.)
1: Vaihtotapahtuma toki demonstroi asenenvammoja ja kaksoisstandardeja. Ihmiset pitävät tapahtumaa hirvittävänä. Eivätkä suostu muistamaan että tapaus poiki tappouhkauksia tilaisuuden järjestäjille. Ja jos asiasta muistuteaan ei tästä synny reagointeja. Samat henkilöt voivat pahastua siitä miten metalliputkella käydään divareissa ja syytetään tähän liittyvästä vaikenemisesta vaikka Helsingin Sanomatkin uutisoi tapauksesta. (Tästä lähteet ja yksityiskohdat tarkemmin toisessa blogissani ja sen kommenteissa.) Se, että ei tiedetä ja tiedoteta on ongelma jos uhrina on kristitty. Muuten täytyykin käyttää aikaa ikivanhan kampanjan bashaamiseen. Eikä siinä olevista vaikenemisista ja tietämisistä saa vetää mitään päätelmiä asennevammaistoista.

Nämä kampanjat ärsyttävät kristittyjä. Ja on oikeasti omituista ensin olla epäkunnioittava ja sitten vaatia kunnioitusta ja kohteliaisuutta itselle.


Vapaa-ajattelijoiden ongelma on se, että sitä käsitellään kuin se olisi se paikka jossa kaikki ateistit ovat. Sitä kuulee jopa sitä että ateismi on merkityksetöntä koska vapaa-ajattelijoita on vain parisen tuhatta. (Oikeasti.) Että koko uskonnottomuusasia on muutaman tuhannen yliaktiivisen tyypin mekkalointia. Suonpään mandaatinantohuomio olisikin hyvä saattaa näiden ihmisten tietoon jotenkin. (Mielellään lempeästi. Mutta jos tämä ei onnistu niin sitten puolestani vaikka väkisin ja virheestä sakottaen.)

Kaikkien uskonnottomien ongelma on tällä hetkellä se, että heidät leimataan ja nähdään vain vapaa-ajattelijuuden kautta. Ja vapaa-ajattelijoilla on huono maine. ; Ja tämän mukaan uskonnottomia sitten kohdellaan. (Tilanne on outo koska edes kirkon eri seurakuntain jäsenten ei tarvitse allekirjoittaa jokaista seurakunnan työntekijän tai aktiivin omissa tai järjestön nimissä tekemäänsä tempausta. Tai irtautua niistä. Vapaa-ajattelijoilla on siis vahvempi suhde ei-jäseniinsä kuin kristikunnalla on yhteiseen Kristuksen Maanpäälliseen Symbolisen Ruumiiseen.)

Selvästi kampanjat luovat imagoa ja mainetta. Koska tosiasiassa ihmiset odottavat tälläisiä ja haluavat että ateistit ovat vastenmielisiä. (Koska se kasvattaa sitä itseriittoista ajatusta että uskovaiset olisivat niin paljon parempia. Ja minä kuten suurin osa kristityistä tietysti saa ainakin jossain määrin hyviä fiiliksiä itseriittoisuudesta. Tämä on ihan inhimillistä.) Ja kun mielikuva on syntynyt ja vahvistettu, ihmiset uskovat niihin. Vähän kuten MV -lehdessä uskovat ihan kaikki huhupuheuutisetkin koska se vastaa odotuksia. (Väite ei ole että MV lehti koostuisi pelkästään huijausuutisista, vaan että seassa on ihan selviä scheissenbergejäkin. Ja nekin otetaan tosissaan ja vakavissaan.)

Pornonvaihtokampanja Tuotti tappouhkaukset kampanjoijille ja näistä ei välitetä. Saan tappouhkauksia ihan riittävästi ilman tämänlaisia apujakin. (Kiitos.) Saati että haluaisin rahoittaa tätä. Ärsyttäville ihmisille kostaminen on ihanaa. Ärsyttävien ihmisten ärsyttäminen on ihanaa ja reilua. Mutta valitettavasti suurin ongelma uskonnonvapaudelle ei ole sidottu siihen että meillä ei olisi hyvää uskonnonvapauslainsäädäntöä. Vaan siinä että uskonnottomuuteen liittyy konflikteja ja käytänteet eivät ole uskonnottomien puolella. Jonka vuoksi lain kirjaimen noudattaminen näyttäytyy byrokratiana jossa ohitetaan yleinen kokemusmaailma. Eivät ihmiset halua tunnetasolla antaa reiluja tasapuolisia oikeuksia paskiaisille. Ja tämä asenne on se joka värittää elämänkulun.

Mitä haluaisin.


Itse haluaisin yksinkertaisesti sellaisen maailman jossa voisi elää ateistina tai uskonnottomana niin että se ei vaatisi sitä että joutuu valitsemaan seuraavien lokeroiden väliltä (1) on hiljaa kaapissa ja kokee "kuka ei kuulu oikeasti joukkoomme" -tilanteita (2) poistuu paikalta ja leimaantuu tuomittaavksi ihmiseksi (3) tuomitaan käänteiseksi fundamentalistiksi.

Haluaisin elää maailmassa jossa ensimmäinen kommentti on lähteetön ja perustelematon ja viitteistämätön lausunto joissa on kenties filosofisia käsitteitä kuten "ei riittävän hyvin perusteltu", mutta joista puuttuu niiden tieteellinen substanssi niin että nämä jäävät epämääräisiksi syytöksiksi joilta ei voi tämän epämääräisyyden kautta puolustautua. (Kertomatta mikä argumentti on epätieteellinen tai tieteen kanssa ristiriidassa. Ja miten kristityt tekevät tämän paremmin ja tieteellsiemmin...) Ja jos lähtee puolustautumaan asenteellisesti tämä tuomitaan käänteiseksi fundamentalismiksi. (Kertomatta mitä fundamentaalisuuden teoriaa tässä käytetään...)

Käytännössä uskonnonvapaus on perseestä. Mutta vapaa-ajattelijoihin liittyminen parantaa korkeintaan uskonnottomien asemaa paperilla. Ja mitä olen itse oppinut laista, se on suunnilleen se että paperi ei pysäytä luoteja. Ei vaikka paperissa olisi mustetta. Laki on välttämätön mutta ei riittävä ehto. Ja tämän ulkopuolella ovat suurimmat ongelmat.

Olisi kivaa elää maailmassa jossa voisi olla tasapuolinen ja arvostettu jäsen uskonnottomana. Ilman, että joku Muukkosen-Weberin paradigma tulee ja sanoo sinun olevan uhka yhteiskuntarakenteille. Ja joku muu tulee sanomaan että sinulla ei voi olla moraalia - ja vielä pahempaa joka korjaa sitä että jos sinä olet älyllisesti koherentti sinulla ei ole moraalia. Tätä ei valitettavasti voida korjata vapaa-ajattelijamaisilla provokaatioiskuilla.

tiistai 17. tammikuuta 2017

Shakkipelistä ja osuvan havaitsemisen konteksteista

On helppoa niputtaa asioita yhteen. Tästä voi seurata omituisia yleistyksiä jotka paljastuvat illuusioksi, harhaluuloiksi tai muiksi vastaaviksi kategoriavirheiksi.

Yksi niistä koskee shakkia Adriaan de Groot tutkikin shakinpelaajien havaitsemistapoja ja muistia. Tässä takana oli havainto siitä että vaikka ihmisen työmuisti on melko pieni, niin kykenemme kuitenkin suoriutumaan melkoisen ällistyttävistä suorituksista sen avulla. Mielemme onnistuu kategorioimaan asioita relevantilla tavalla yhteen ja tunnistamaan kuvioita ja hahmoja.

Ja tässä kohden tapahtuu tietenkin se, että shakkia pelaten oppii paremmaksi shakinpelaajaksi. Ja ihmiset oppivat muistamaan shakkiasetelmia tehokkaammin. Muitakin asioita shakissa tietenkin kehittyy. Mutta tässä blogauksessa keskityn tähän muistamisyksityiskohtaan. De Groot  tutkikin sitä miten näitä shakkiasetelmia muistetaan. Ja hän huomasi, että shakkiasetelmien muistaminen oli siitä erikoista että jos shakkiasetelmat perustuivat oikeasti pelattuihin shakkipeleihin, kokeneet pelaajat muistivat niitä huomattavasti paremmin. Mutta jos shakkiasetelmat arvottiin, eivät ekspertit olleet parempia muistamaan kuin muutkaan. ; Toisin sanoen shakinpelaajat havaitsivat ja muistivat tehtäväspesifejä nappulamuodostelmia. Havaitseminen ja mieltämisyksiköt olivat tapa jolla työmuistin pienuus käsiteltiin.

Tämä muistuttaa siitä että ihmiset kykenevät tunnistamaan ällistyttävän hyvin asioita. Mutta toisaalta he tunnistavat asioita väärässä kontekstissa väärin. Tai eivät osaa toimia erilaisessa kontekstissa oikein.

Tällä ajatuksella on merkitystä kognitiivisen uskontotieteen kannalta.

Ideaa siitä että ihmisen havainnointi on tehtäväspesifiä eikä toimi tehtävän rajauksen ulkopuolella relevantisti on itse asiassa jotain joka on hieman toisella tavalla muotoiltuna osana kenties yhtä parhaiten tunnettua kognitiivisen uskontotieteen ajatusta; Justin Barrettin ajatus ylihavaitsemisargumentti, josta olenkin kirjoittanut blogissani aikaisemmin.

Barrettin idea voidaan tiivistää ajatukseen siitä miksi pimeällä niin helposti säikymme pensaita ; Jos pensaassa ei ole mitään, ei ylireagoinnin hinta ole kovin suuri. Mutta jos jätämme yhden kerran reagoimatta ja pensaassa onkin peto, sen hinta on ollut kova. Havaitsemme intentioiden kaltaisia toimia oikein monissa tilanteissa. Ja laajennamme tätä joskus tilanteisiin jotka eivät ole niin ilmiselvästi oikeita. Tai ovat jopa useimmiten vääriä.

Tästä voisi tehdä twistin klassisempaan - ja ytimeltään ei niin psykologiseen - teologiaan.

Jos otetaan Paleyn kelloseppäargumentti, se nojaa siihen että havaitsemme taskukellosta että se on tehty. Näemme samoja piirteitä luonnossa. Ja tunnistamme ne niissäkin ikään kuin "suoraan ja samalla tavalla". Tässäkin on yhden kontekstin havainnointi jota käytetään toisessa kontekstissa. Ja kun se on tässä ensimmäisessä kontekstissa toimiva, niin se on sitten perusteltu myös jälkimmäisessä.

Väite on perustaltaan sellainen, että se ohittaa aika paljon asioita. Se on vähän kuin sanoisi että kun tunnistamme leijonia ja muita petoja kun ne ovat eläintarhassa rajatussa tilassa ja valaistuissa olosuhteissa niin sitten yöllä pensaissa pelkäämämme leijonat ovat nekin hyvin perusteltu uskomus. (Eli enemmän kuin "varmuudeksi järkevämpi tapa reagoida". Itse kontekstin siirtyminen tilanteesta toiseen ei ole niin ilmiselvä.

Tässä ajatuksessa on ongelmana se, että se nojaa analogiaan tavalla jossa taustaoletetaan että vertailu eläinten ja kellojen välillä on relevantti. Joka taas on tavallaan se josta tässä keskustellaan in first place. Tämänlainen asetelma on jotain josta Jennifer Faust moittisi kutsumalla temppua "begging the doxastic question".

Tässä mielessä voitaisiin sanoa että aivan kuten todennäköisesti yöllä pensaan lehdet heiluvat, ja vain harvoin siellä on Vantaan "kohususi", niin aivan samoin ihmisen design -kokemus luonnossa voi johtua ylihavaitsemisesta. Ja jos rakenteissa on samanlaisia piirteitä, niiden samanlaisuus voi olla syy miksi tätä ylihavaitsemista tapahtuu. Mutta silti niiden taustalla oleva syntymekanismi on erilainen. Biologisten piirteiden samanlaisuuksia voi aivan täysin hakea vaikka Steven Vogelin "Kissan tassut ja katapultit" -kirjan kuvaamista fysiikan reunaehdoista. (Elossa ja koossa pysyvän eläimen on noudatettava samoja reunaehtoja jotka estävät vaikkapa siltoja romahtamasta oman painonsa alla.) Tämä yhteys on analogisuutta mutta ei välttämättä syy.seurautta koskevaa samanlaisuutta. Joka on se jota Paley analogiassaan piilo-olettaa.

Tässä mielessä modernien kreationistien ajatus siitä että "biologitkin kuvaa biologiaa suunnitteluvertauksilla" pitää sisällään asennevammaa. Sitä taustaoletellaan mukana aika paljon testaamattomia premissejä joita ei ilmituoda mutta jotka otetaan ilmiselvyyksinä. Kenties edes tiedosteta.

maanantai 16. tammikuuta 2017

"Nihilismin" ja "nillittämisen" sijaan pitäisi olla aktiivinen?

Maahanmuuttokeskustelussa eräs ihminen nosti esiin sen, että maahanmuuttokriitikoiden kritisoiminen oli asiatonta. Tässä esiin nousi ensinnäkin se, että
1: Maahanmuuttokritiikki on itsessään oleellinen näkökulma. Jos kriittinen kulma kielletään niin miten islamista ja muista aiheista muka voisi edes keskustella. Kysymyksessä on siis sananvapaus.
2: Toisaalta maahanmuuttokritiikin kritiikki oli vain "nillitystä ja nihilismiä". Pitäisi tiedostaa että maahanmuuttokriitikko sentään tekee jotain. Ja tämän tekemisen vastustaminen on passiivisuutta jossa vihaa ei kohdisteta mihinkään rakentavaan vaan pelkästään jotain tekevien vastustamiseen.

Ajatus on jo siitä kiinnostava että vihainen nihilismi on oksymoroni. Mutta ymmärrän lausunnon sanojan lukeneen jonkun pinnallisen tekstin postmodernismista ja väärinkategorisoineen tämän sitten sen jälkeen. Postmodernismissahan ongelmana on todella se, että jos kaikki asiat dekonstruoidaan, niin sitten jäljelle jää helposti se että tarjolla on vain tätä purkamista mutta tilalle ei tarjota mitään teoriaa.

Tämä on sitten väärinkontekstoitu tulanteeseen jossa kritiikki rakennetaan dekonstruoinnin synonyymiksi. Maahanmuuttokritiikin kriitiikki ei ole mielipiteenvapautta tai mielipide jota koskisi sananvapaus vaan sisällön puutetta. Mutta sitten samanaikaisesti muka jotenkin kävisi niin että kriittinen ja moittiva asenne maahanmuuton kannattamista vastaan ei ole kuitenkaan "nillittämistä" vaan esimerkiksi islamin moittiminen sanallisesti on aktio joka on tärkeä ottaa.

Asia näyttääkin olevan niin että täytyy olla samaa mieltä monesta asiasta. Ei saa olla mielipide-eroja vaikkapa islamin vaarallisuuksista ja niiden relevansseista. Tässä valossa on vaikeaa nähdä että mitä "Suomalaisuutta" ja "sananvapautta" tässä muka puolustetaan? Jos joku haluaa kieltää islamin ja joku näkee vastapuolen mielipiteet "ei-aktiona" ja jonain joissa ei saa olla mielipide-eroja, niin aika paha tässä on nähdä mitään sananvapautta. Näyttääkin enemmän siltä että jos on erimielinen Tynkkysen kanssa niin rikkoo Puolueen tahtoa. Ja käy kuten kommunismissa tai fasismissa. Että Johtaja määrää Kansan tahdon. Ja eriävät eivät ole edes kunnon kansalaisia.

Ei tässä voi oikein muuta kuin muistaa sitä miten perussuomalaisia moitittiin oppositiossa räkyttämiseksi, että maahanmuuttoa vastustettiin ilman että annettiin yhtään käytännössä toimivaa parempaa mallia tilalle. Kukaan ei kuitenkaan ollut niin tyhmä että pitäisi tätä epäkäytännöllisyyttä ja utopistisuutta nihilisminä. Päinvastoin, se on haluttu kenties jopa ylitäyttää merkityksillä. Kuten tulkitsemalla tilanne pullolleen rasismia ja muita vastaavia sisältöjä.

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Nörttien kiusaamisesta

Sanna Oksman kirjoitti siitä miten tällä hetkellä noin 30 -vuotiaita "lama-ajan lapsia" säälitään. Hänestä tämä on liioiteltua. "Siihen aikaan, kun me koimme lapsena laman ensimmäisen kerran niin me ei koettu lopultaan jäävämme mistään paitsi ellei kotona ollut vinosti asiat. Me emme lopultaan tienneet mistään muusta mitään. Miksi?" Hän antaa vastaukseksi "Meidän ensimmäinen kosketus tietokoneeseen tuli monelle vasta ylä-asteella eikä silloin selattu nettiä vaan tekstinkäsittelyohjelmia joita päntättiin niin tinkaan, että vaikka meistä osa olisikin saanut kokeilla netin käyttöä sen jankkaamisen jälkeen niin emme olisi osanneet sitä käyttää. En rehellisesti sanottuna muista edes oliko silloin olemassa nettiä vaikka olenkin vasta 30 vuotias." Tässä yhteydessä esiin nostetaan syrjäytyminen ja kiusaaminenkin. "Mitä minä ja ehkä sinä tehtiin lapsena ja teininä? Hengailtiin kavereiden kanssa niin hyvässä kuin pahassa, mutta me tolskattiin yhdessä asioita ilman, että nokat oli puhelimissa joissa on myös se netti. Kiusaamista oli silloin aikoinaankin kouluissa, mutta se oli omien vanhempien tulojen riippumattomuuksissa. Ennemmin haukuttiin toista, jos joku oli muissa maailmoissa eikä osallistunut juttelemaan ja leikkimään, oli rassukka. Aika ironista, kun ajattelee, että nykyisin kiusataan siitä, että jos sinulle ei ole sitä hienointa puhelinta jossa on netti ja mahdollisuus päästä mahdollisimman moneen kiellettyyn sivuun, nokka kiinni siinä toisessa maailmassa."

Olen tätä samaa ns. X -sukupolvea.

Ja uskallan sanoa että Oksmanilla on oikeansuuntaisia huomioita. Tässä kohden olen toki samaa mieltä siitä että "nörtit" ovat muuttuneet yhden sukupolven aikana halveksituista nössiäisistä valtavirtakulttuuriksi, jopa ihailluiksi. Samoin on selvää että internet on ollut ehdottoman tärkeä tässä prosessissa. Sillä nörttien kannalta (1) internet mahdollisti yhteyden muihin samanhenkisiin (2) tietotekniikka ja internet oli nörteille sopiva kanava jo olemuksellisesti ja (3) työmarkkinat ja niihin liittyvä rahoitus on muuttunut niin että nörttimäisyys on myös kannattava tapa hankkia elantoa.

Itse olin "muissa maailmoissa" ja "outo" ja tätä kautta minuun suhtauduttiin hieman erikoisilla tavoilla. Usein myötämielisellä säälillä (joka ei hyvältä tuntunut) sekä kiusaamisella. On selvää että vanhassa maailmassa "urheilijapojat" edustivat jotain jolla oli sekä lihasta että arvovaltaa jotta he voivat tehdä väärin, rikkoa sääntöjä, joutumatta ongelmiin. Nörtit eivät olleet "kunnolla miehekkäitä poikia". Ja tätä kautta heitä tuli "opettaa ruotuun ja tavoille".

Mutta on erikoista huomata miten Oksman on ollut vihjeetön.

Itse olen aina ollut köyhässä perheessä. Tässä mielessä lama ei iskenyt perheeseemme aivan niin lujaa kuin voisi luulla. Itse asiassa pääsin seuraamaan sivusta useitakin romahduksia. (Olin musiikkiluokalla ja nämä ovat, kuten kaikki erikoisluokat, sellaisia että snobit ja elitistyjät haluavat laittaa jälkikasvuaan niihin. Preppaavat ja kaikkea.) Näissä tulotasojen romahtamisissa oli hauskaa se, miten niitä kokeneet selvästi pärjäsivät meidän perhettämme suuremmilla uusilla huonoilla tuloillaan huonommin kuin minä. Heille asia oli ihmeellinen. Minulle köyhyys oli normi.

Silloin nimenomaan kiusattiin esimerkiksi jos ei ollut varaa ostaa tietynlaisia vaatteita jne. Oli tärkeää näyttää varallisuutta ja muodikkuutta. Itselleni tämä ei painanut niin paljon. Mutta vanhempi sisareni on kertonut jopa siitä miten hän häpesi, joutui häpeämään että häntä häpäistiin tähän liittyvissä asioissa. Pinnallisuus ei silloin ollut nörttimäisiä gadgetteja - koska niitä ei ollut. Silloin "mukana hengailu" vaati kuitenkin helposti käsittämättömiä määriä proppausta.

Seurallisuuskin vaati helposti esimerkiksi sitä että oli varaa ties mihin rullalautoihin. (Jotka oli siihen aikaan tosi kalliita.) Että pääsit tilanteeseen jossa sinun "annettiin kokea kaikki itse" vaadittiin rahaa.

Kaikki se tekeminen oli minun nuoruudessani - kolmekymppinen itsekin olen - oli hemmetin kallista. Ja sitten jos olit köyhä ja leikit jollain hiton käpylehmillä tai tutustuit luontoon ja harrastit kävelyä, määrityit niihin jotka olivat "omissa maailmoissaan". Toki tämä ei ollut ilmiselvää niille joilla oli varaa. Lapsi joka ei ole joutunut miettimään rahaa ja omien toimiensa kulunkeja ei tietenkään ole tiedostanut mikä on vaatinut massia ja mikä ei. Ja kenties tämä vihjeettömyys on luonut ajatuksen että meno oli jotenkin reilua. Ei se ollut. Lasten tiedostamattomissa olevat talouskontekstit törmäsivät siihen, että tyyppi oli tylsä kun sillä ei ollut sitä tai tätä.

Jaetut kokemukset olivat samantyylisiä.


Jos internet on nyt sellainen että jollakulla on hieno uusi peli tai pokemonennätys, niin näistä muodostuu ns. jaettu yhteinen kokemuspiiri. Se on tärkeää jos haluaa keskustella muiden ihmisten kanssa. Minun nuoruudessani tämä vaati pääsyä suosittuihin televisio -ohjelmiin. Minulta sensuroitiin tosi paljon. "Turtlesit" esimerkiksi oli liian väkivaltaisia jotta minua tarvitsisi päästää tämänlaiseen yhteistä kokemusmaailmaa rakentavaan aineistoon. Ja kyllä moni mamma olikin huolestunut tämänlaisista. Sensuuri ei ollut ihan tavatonta.

Tässä mielessä tuotiin esiin paljon paheksuntaa - joka ironista kyllä muistuttaa kovasti Oksanan materiaaleja. Kun hän toisaalta valittaa-vertailee oloaan omiin lapsiinsa, hän yhtäällä huomauttaa että  että "vähemmän meitä tarvitsi suojella miltään kuin omiaan" niin toisaalta hän huomauttaa että huolta aiheuttaa nykyajan "mahdollisuus päästä mahdollisimman moneen kiellettyyn sivuun". Minun nuoruudessani pojat salakuljettivat "Jallu"- ja "Myrkky" -lehtiä pihamajoihin. Paheksunta ja suosio tuli pääsystä hyvin samanlaisiin juttuihin.

Näkisinkin asian hieman erikoisesti


Oksmanin tekstistä paistaa esiin se, että käytännöllisyys ja moralismi sekoittuvat toisiinsa erikoisilla tavoilla. Tavoilla joissa kokonaisuus muuttuu koherentiksi vasta kun olettaa taustalle jotain muuta.

Tämä implisiittinen koherentisoija on se, että Oksman esittää että tietynlainen koulukiusaaminen on ymmärrettävämpää ja hyväksyttävämpää ja normaalimpaa kuin jokin toinen. Toisaalla hän oikeuttaa tietynlaista toimintaa sillä että sillä saa kavereita. Tässä puhutaan siitä pragmaattisuudesta "Minä sanon joka päivä tänä päivänä molemmille isoille pojille, että elkää vasikoiko tai länkyttäkö turhista tai teidät heitetään ennen pitkää kaveri porukasta vaikka muuten olisitte huippuja tyyppejä." Toisaalta sitten ei voida päästää internetsivuille ja aineistoon jos se on samalla tavalla kätevää.

Ideaalina onkin se että pitäisi elää arjessa eikä "omissa maailmoissa". Omista maailmoista olisi hyvä palauttaa "todellisuuteen". Tai ainakin se on ymmärrettävää jos heitä siitä palautetaan kiusaamalla. Tämän arkikuvan noudattaminen on "kätevää" ja siitä poikkeava - vaikka siitä seuraisi identtisiä seurauksia kuten kaveripiirin suosiossa olemista - on "harhautunutta". Toisin sanoen kysymys on vanhakantaisesta moralismista ja siitä että halutaan tunkea ihmisiä tiettyyn muottiin.

Tässä taitaa olla takana pikemminkin vanha metafyysinen virhepäätelmä siitä että "virtuaalinen" ei olisi aitoa. Itse olen löytänyt tärkeimmät ja aidoimmat ihmiskokemukseni pääasiassa internetistä. Kun kirjastopoika - joka btw oli silloin yläasteen alussa lukenut kirjatolkulla tietomateriaalia enemmän kuin valtaosa ikätovereistaan on lukenut kolmekymmenvuotiaaksi mennessään - ei saa kavereita kuin internetistä, luullaan että siellä ei olla aitoja ihmisiä vaan vastassa on jotain virtuaalista ja epätotta tai ainakin perverssioä. (Vaikka itse kirjotetaan jotain blogia kuin se menisi johonkin ei-valhemaailmaan.)

Minua toki yritettiin palauttaa ties mihin todellisuuteen. Todellisuuteen joka tarkoittanee ulkoamääriteltyä miehekkyyttä jossa syvällisin asia on ruokaresepteistä keskustelu. Todellisuuteen joka ei ainakaan koostunut siitä että ymmärtää miten maailma toimii. Todellisuuteen joka ei perustu ainakaan tieteelliseen ymmärtämiseen ja näkemykseen siitä mitä asioiden takana on. Itselleni on yhä, näin 30 -vuotiaana, tarpeettoman pinnallista elää maailmassa jossa pitäisi ostaa auto ja tehdä muodikkaita ruokia. Minusta on sen sijaan luonnollista kokata usealla kattilalla samanaikaisesti ja pitää kauhomisprosessia estimoivana entropiatestinä.

Mutta minulta ei ehkä kuitenkaan kannata kysyä. Olen oikeasti niitä ihmisiä jotka elivät nörttien vallankumouskauden. Tämä tarkoittaa sitä että jos urheilijapojat saattoivatkin pestä tukkamme pöntössä jotta palaisimme sieltä "omista maailmoistamme" niin sitten ensi tilanteen tullen hankin etätyöohjelman, liitin sen muodikkaaseen tietokonepeliin ja annoin urheilijapojan ladata tämän koneelleen. Ihan sen vuoksi että voin lähettää urheilijapojan kotikoneen kovalevyn pornoaineiston pojan itsensä sähköpostista tämän omalle äidille! (Myöhemmin opettelin myös potkimaan ihmisiä perseelle urheilijapoikamaisemmin. Mutta tämä on toinen tarina. Sellainen jota on hauskaa kertoa kun katsoo sitä miten urheilijapojat tuppaavat olemaan itseen verrattuna rapakuntoisia kaljamahoja nykyään.)

lauantai 14. tammikuuta 2017

Kompetenssitesti

Tulin miettineeksi annettavuuskysymyksiä ja keskustelua ja onnistuin luomaan omaan käyttööni riittävän hyvän testin. Testin siitä onko mielekästä kuluttaa aikaa kyseisen ihmisen kanssa keskusteluun aiheesta. Kysymys on siitä onko tästä ihmisestä jotain opittavaa. Moni toki haluaa valita keskustelukumppanikseen niitä joiden kanssa on helppo päästä pätemään. He voivat haluta tässä testissä epäonnistumista. Mutta itselleni ihmiset ovat välineitä filosofiseen projektiini tai huvituksenkohteita. (Joten järisytän maailmaani mielelläni joskus, kunhan sitä ei tapahdu liian usein.)

Jos keskustellaan jostain aiheesta, tulisi ilman googlen apua tai muuta vastaavaa tuottaa lista jossa on 10 tutkimusta tai keskeistä tutkijaa juuri siitä aiheesta. Tässä ei ole aikarajaa, eikä niiden tarvitse tulla "lonkalta". Että jos parin minuutin miettimisellä saa tuollaisen listan aikaan niin se riittää.

Tässä ei riitä että mainitsee jotain "kiinnostavia blogeja" tai "tyyppejä joilla on omasta mielestä kivoja mielipiteitä". Nämä tosin voivat tuottaa viittauksia joissa on tutkimuksia joten varmasti näiden seuraamisesta voi olla apua tässä haasteessa selviämisessä. Vaan on mainittava nimenomaan vertaisarvioituja tutkimuksia tuottaneita tyyppejä tai tuotoksia.

Tässä en sano että namedroppaus on tärkeämpää kuin konseptit. Ne eivät ole. Konseptit ja niiden rakenne ja tuntemus ovat oleellisempia osia taitoja. Mutta tämänlaisessa muistiinpalautustestissä yritetäänkin mitata epäsuorasti sitä tietomäärää joka takana todennäköisesti on. ; Kun tein asian parissa vaatimattomia testejä itselläni eri aiheista, huomasin että konseptilistoista tulee helposti paljon pidempiä kuin nimi-tutkimusöistoista. (Sitä voi listata ties mitä aidosti relevantteja juttuja kiinalaisesta huoneesta jne. mielenfilosofiassa. Mutta Chalmersin tapaisia nimiä tulee vaikeammin.) Toisin sanoen ihmiset muistavat todennäköisesti toisia asioita helpommin. (Esim ihmisten kasvot muistetaan keskimäärin useamin kuin nimet.) Ja siksi toisten takana on keskimäärin isompi taustatietoaineisto. (Jos laitetaan luettelo jossa pitää muistaa onko tavannut tyypin ei ole sama asia luetella nimiä kuin muistaa kasvoista.) Tämä on tärkeähkö asia.

Tämä ei ole kovin vaativa testi. Ja sen selvä heikkous on se että siihen voi harjoitella. Varmasti jo yhden iltapäivän aikana voi ulkoladella 10 kohdan listan pysyvään muistiin. Mutta jos sen sijaan asian hengessä menee kirjastoon ja antaa sille aiheelleen 40 tuntia harjoittelua on varmaa että luku väliaikaisesti nousee yli 10. Ja pitkällä jänteellä nousee ehk 2-3 yksiköllä. (Kunnon asiatekstikrjoissa on usein useita viitteitä joka sivulla joten lähteiden määrä teoriassa nousee hirmu isoksi. 10 vaatii suunnilleen sen että joku vajaa prosentti jää helpohkosti haettavissa olevaan pysyvään muistiin.)

Tässä kohden ei testata aihetta, vaan sitä onko yksilöllä potentiaalia sanoa siihen mitään kiinnostavaa. Joten esimerkiksi jos rokotefani osaa Wakefieldin hän saa 1 yksikön eikä se riitä mihinkään. Mutta jos tämänlaisia aiheesta kuitenkin julkaisseita puoskareita saa kasaan sen 10kpl niin rokotehörhönkin kuuntelu on aivan järkevää. Hän on sentään asiaan relevantilla tavalla paneutunut.

Tämä erottelu on siitä hyvä että se erottaa "olen kuluttanut paljon aikaa asian parissa" siitä että todella on harjoitellut sitä. Miekkailunopettajani Guy Winsdsor on pitänyt relevanttina sitä että ei vaan käy tunneilla vaan harjoittelee päämäärätietoisesti. Harjaannustunnit eivät ole vain sitä että olet haaskannut asian kanssa paljon aikaa. Harjaannus tulee siitä että miettii mitä tekee.

Toki tässä on se että voi olla taitava pistooliampuja vain sillä että harjoittelee sitä ampumista. Mutta ilman referenssejä ei asiasta silti voi keskustella. Joten näissäkin asioissa testi toimii : Se katsoo onko sinulla annettavaa keskusteluun aiheesta. Se on joskus eri asia kuin se osaako toimia asian kanssa hyvin. (Olet harjoitellut päämäärätietoisesti vaikka pistooliammuntaa, etkä siitä keskustelua. Onneksi olkoot hyvästä ratkaisusta. Mutta...)

Tässä mielessä jokainen voikin haastaa itsensä vaikka nyt siitä omasta pakkomielteen/mielenkiinnon kohteestaan. (Joita jokaisella toivottavasti on, ne tekevät elämästä mielekästä helposti.) Että jos puhut vapaudesta ja autonomiasta ja itsenäisyydestä niin tuleeko mieleen jotain kansainvälisen oikeuden oikeudentutkijaa joka käsittelee vaikka valtion itsenäisyyttä tai sitä mitä vapaus ja itsenäisyys tarkoittavat määritelmällisesti? Osaatko terrorismiaiheisia tutkimuksia vaikka profiloinnista?

Yllättävän usein voi vastaan tulla se, että osaa enemmän kuin luulee. Joskus tulee vastaan sitten niitä juttuja joissa huomaa että aikaa onkin haaskattu hukkaan, mitään referenssejä ei oikein tule.. Tässä mielessä sitä voi testata itseään ja jos huomaa että ei osaa, on tulos "ei osaa vielä". Sen voi korjata menemällä kirjastoon. (Kirjasto on siitä hyvä että jos lukee ei-omakustannekirjoja niin tietomäärä kasvaa nopeammin kuin siinä että vierailee messevissä helppolukuisissa kiinnostavien tyyppien blogeissa. Sanon näin vaikka pidänkin sellaista. Jos unohdetaan messevyys, helppolukuisuus, kiinnostavuus ja persoonallisuus.)

perjantai 13. tammikuuta 2017

Yhteinen näkökantamuoto

Tiedättekö sen tunteen kun katsoo chihuahuaa ja miettii että se on geneettisesti lähtöisin sudesta - eikä edes hirveän kauan aikaa sitten tavallaan. Sitä mullosilmäistä hassua rottaa katsellessa syntyy sellaisia söpöjä tuntemuksia joita "susikohuista" kärsivässä Vantaassa ei susiin osaisi yhdistää.

Vähän samanlainen olo syntyy kun katselee videoissa pinkeissä housuissa kyynelehtivää - ja itse itseään uhriuttavaa - Tynkkystä. Että tuo on sekä ideologisesti ja geneettisesti sukua monille palvotuille Talvisodan Sotureille ja muille Kansakuntamme Sankareille.

Selvää on että ei chihuahuaa tai Tynkkystä voi laittaa pihalle ilman erityistä tukea, apua ja hoivaa.

Pissaleikit ja kakanheittokisat

Tommi Paalanen otti blogissaan kantaa Trumpia ympäröivään seksikohuun. Hän tiivisti asian seuraavasti : "Donald Trump on saanut paljon parjausta vahvistamattomien seksiväitteiden vuoksi. Häntä pilkataan kiinnostuksesta pissaleikkeihin, joita myös kultaisiksi suihkuiksi kutsutaan. Oli Trumpista mitä mieltä tahansa, seksuaalisista mieltymyksistä pilkkaaminen on matalaotsaista ja vahingollista roskaa."

On mielenkiintoista huomata, miten Trumpin seksikohu voidaan nähdä faktantarkistuksellisena ongelmana - eli ongelmana jossa juoruillaan ilman todisteita. Ja sen lisäksi se voidaan nähdä henkilökohtaiseen elämään puuttumisena. Elämme kulttuurissa jossa erilaisia paheksuttavia seksikohuja levitellään ja pyöritellään. Axl Smith menetti yhdessä päivässä maineensa. Ilkka Kanerva työnsä. Toimi Kankaanniemi olisi menettänyt maineensa jos hänellä olisi sellaista ollut.

Kaksi rinnakkaista mutta toisilleen vastakkaista asiaa.


Paalasen huomautus on siitä kiinnostava, että meillä on olemassa trendi jossa arvostetaan sitä että puhutaan ilmiöistä eikä yksilöistä. Esimerkiksi kun Sebastian Tynkkynen puolusti itseään oikeudessa, hän yritti vedota tähän periaatteeseen ilmaistessaan, että "Tosiasioiden ääneen puhuminen uskonnosta ei ole pahan puhumista, ei varsinkaan ihmisistä pahan puhumista."

Toisaalta nähdään että on oleellista että puhutaan ihmisistä sitä kautta minkälaisia he ovat sen sijaan että puhuttaisiin siitä, mitä he edustavat. Tässä yhteydessä voidaan viitata vaikkapa Martin Luther Kingin "I have a dream" -puhen ideaan siitä että ihmisiä ei tuomittaisi ihonvärin vaan persoonansa mukaan. "I have a dream that my four little children will one day live in a nation where they will not be judged by the color of their skin but by the content of their character." Monille syrjintä onkin juuri sitä että luodaan yleistyksiä rodusta, uskonnosta ja vastaavista eikä sitten anneta yksilöiden oikeuttaa itseään sitä kautta mitä he todella ovat.

On melko selvää että kaikki kannattavat jossain määrin molempia periaatteita. Vaikka niiden välillä onkin aika kovia jännitteitä. ; Itse näenkin, että esimerkiksi Kanervan tekstiviestikohussa oli perusteita tuomita Kanervan persoonaa. Mutta tällä ei ollut hirveästi merkitystä hänen työnsä menettämisen kannalta. Paitsi sen vuoksi että hän harrasti tätä tekstittelyä työpaikallaan ja työajalla. ; Ilman tätä työajalla tapahtumista kyseessä olisi hänen yksityisasiansa joka ei liity työpaikan säilyttämiseen mitenkään. Häntä voi toki tästä huolimatta kutsua pervoksi, vapaa-ajan identiteettinä ja yksilönä. (Jos pitää moralismista.)

Mitä, missä, miten.

Tuontapainen edellämainittu erittely on tarpeen ja tärkeää. (Trumpin pissaleikkikohun yhteydessä on mainittava että sanavalinta ei ole satunnainen.) Ja Paalasen saama kommentti demonstroi hyvin sitä miksi on tärkeää tarkastella asioiota tarkemmin, analyyttisemmin ja paremmin.

Anonyymi kommentoija ilmaisi omalla nimellään ja kasvoillaan rohkean mielipiteen. (Niin rohkean että riskinä on että mielipide synnyttää tissikohun.) "Ei myöskään henkilön pilkkaaminen julkisuudessa muunkaan henkilökohtaisen asian ole sen hyväksyttävämpää vai onko seksuaalisuus ainut "pyhä" asia, jossa ei saisi mennä henkilökohtaisuuksiin? Olethan sinäkin hyökännyt esimerkiksi Päivi Räsästä vastaan henkilökohtaisesti juuri hänen uskonnollisuutensa takia! Mielipiteitä toki pitää arvostella ja varmaan rajustikin, muttei silti pitäisi mennä henkilökohtaisuuksiin!"

Kommentoija yrittää tässä selvästi esittää että Paalasella olisi väistämättä kaksoisstandardi. Että hän tarttuu yksityisasioihin eri tavalla. Tässä kommentoijalla unohtuu se, että kaksoisstandardi vaatii sitä että perustelujen taustalogiikassa on eroa. Ja tässä kohden on katsottava missä mielessä ja missä kontekstissa ja millä seurauksin Paalanen esittää uskontokriittisiä mielipiteitään. Itselleni on melko selvää että niiden takana on varsin eheä taustalogiikka. Ja jos taustalla olevat omat perustelut ovat aina samat, ei kaksoisstandardia synny.

Anonyymi tarkastelee asioita aiheiden kautta. Ikään kuin seksuaalisuus ja uskonto olisivat sellaisia aiheklimppejä joilla on vapauksia tai ei ole vapauksia. Tässä hän unohtaa sen, että tosiasiassa voidaan nähdä niin että yksilöillä on vapauksia jotka ajavat heidän omaa autonomiaansa. Esimerkiksi yksilöillä on uskonnonvapaus joka tarkoittaa sitä että uskontoinstituutti ei voi ottaa itselleen vapauksia vain sillä että se on uskontoa ja siksi kontrollin ulkopuolella. Ja voi siksi komentaa vaikkapa minut muslimiksi tai kristityksi. (Asiahan ei nimenomaan mene näin.)

Aihetta on kenties helpoin tarkastella juuri tämän seksikohun kautta; Trump on pissaleikkimieltymyksissään selvästi harrastamassa omaa autonomiaansa. (Mikäli ylipäätään on moisista kiinnostunut.) Hän ei esimerkiksi käy kuseksimassa kadunkulmassa ihmisten päälle. Hän ei luo maailmaa jossa laki määrää kaikkia kuseksimaan toistensa päälle. Hän ei pakko-osallistuta ja kurssituta ihmisiä jotta he osaisivat virtsata toistensa päälle. ; Tässä mielessä Trumpin pissaleikkimieltymykset ovat selvästi privaatin piirissä.

Sen sijaan joku voisi hyvinkin paheksua Trumpin kommentteja siitä että ihminen voisi vain aktiivisesti ja lupaa kysymättä mennä kourimaan naisten jalkoväliä. "Grab them by the pussyn" ongelmana on se, että siinä otetaan kontaktia toisen ihmisen ruumiiseen ilman tämän lupaa. Tässä mielessä Trumpin autonomia pompahtaa toisen ihmisen privaatin alueelle. Eikä sitä voida pitää samanlaisena kuin pissaleikkiä. Ei, vaikka moni ajatteleekin että pissaleikit ovat huomattavasti rivompaa ja perverssimpää materiaalia. Se, että kouriminen on seksuaalisuutta ei tarkoita että sitä pitäisi puolustaa jos puolustaa sitä marginaalisempaa ja rivompaa pissaleikkiharrastusoikeutta. Niiden suhde autonomiaan eli vapauteen on aivan erilainen.

Tässä mielessä voidaan nähdä että uskonnonvapaudenkin kohdalla moni katsoo liikaa aihetta. Päivi Räsäsen uskonnollisuuden moittiminen on hyvin oleellista koska Räsäsen uskonto ei tosiasiassa ole mikään yksityisasia. Se tapa jolla hän sitä ilmituo ei ole mitään "privaatin piirissä tapahtuvaa". Enkä tässä tarkoita edes sitä että ihminen ei julkisessa tilassa saisi julistaa uskontoaan, eli ilmaista itseään julkisessa tilassa uskonasioista. Räsäsen uskonnon suhde autonomiaan on tyypillisimmillään nimenomaan sitä että hänen uskontonsa kieltää jotain joten tästä kiellosta pitää saada universaali kaikkia, myös ei-kristittyjä koskeva, laki. Mielellään Räsänen yleistää sääntönsä nimenomaan niihin joiden kanssa hän ei jaa samaa vakaumusta. Eli jos ei tottele uskontojen normeja vapaaehtoisesti niin sitten tottelee pakolla.
1: Hänen kieltojen kyhäämisensä on tätä by definition juuri tätä; Jos homoseksuaali ateisti ei saa mennä naimisiin. Ja Räsäsen homovastaisuus on hänen uskonnollinen mielipiteensä. (Mitä se ilmeisesti on jos Räsäsen homokannan kritisointi on Räsäsen uskonnollisen mielipiteen loukkaamista.) Niin ei siitä voi sanoa muuta kuin että oman uskonnon rajoitteet ylittävät oman privaattielämän ja sen mitä itse harrastaa poliittisessa tilassa. Ja se laajenee koskemaan muiden ihmisten elämää ja ilmaisua paitsi poliittisessa kontekstissa niin myös ja kenties jopa ennen kaikkea näiden muiden ihmisten privaatissa.  Ymmärrän että hän käyttää asian kuvaamiseen eri retoriikkaa. Suhde autonomiaan on kuitenkin sisällöltään sellainen että ei ole virhe ilmaista tätä muotoilua noin. Itse asiassa vapauden ja autonomian filosofian kautta voi olla looginen virhe muotoilla asiaa millään muulla tavalla kuin sillä jolla sen muotoilin!

Tässä probleemana on tietenkin se, että uskonnosta ja seksistä toisaalla avoimesti tehdään julkista ja poliittista. Ja sitten toisaalla tämä sama uskonto ja seksuaalisuus onkin jotenkin niin privaattia että kaikki niihin puuttuminen on privaattiin ja henkilökohtaiseen menemistä. Valitettavasti tilanne on se, että jos vie uskonnon politiikkaan on ymmärrettävä että tekee uskonnosta poliittista. Ja erimielisyys tätä kautta tulee koskemaan sitä osaa privaatista uskonnollisuudesta jota kautta asioita sinne poliittiseen nostelee. Jos ei tämänlaista kestä, niin sitten pitää ryhtyä sekularistiksi, sellaiseksi joka pitää uskonnon siellä privaatissa niin että se ei lähde vihaltelemaan poliittiseen.
1: Mielestäni tämä on tarpeetonta, olen antisekulaari. Uskonasiat tulee tuoda julkisuuteen ja jos nämä asiat ovat jostakusta pellejä hän saa tämän sanoa vaikka uskovaista kuinka itkettäisi. Mitäs läksit! Kyllä täällä muutkin on itsemurhaan asti itseään itkeneet teidän tekosienne vuoksi. Että on hyvä että edes hippunen tulee takaisin. Toki epäsuhde on epäreilun vähäinen eivätkä vilpittömät uskovaiset itke mediatilassa ollenkaan sellaisella tasolla jota syvin ja relevantein elämäntavoitteeni, pysyvä erektio, vaatisi.

Lyhyesti;

Uskovaisuus ja seksuaalisuus ovat monesti jotain jota kuvataan henkilökohtaisena ja privaattina. Toisaalta ne edustavat myös julkista ja poliittista identiteettiä. Näin homoseksuaalisuus tai sen vastustaminen voi olla julkisen lakimuutoskampanjoinnin asia. Sama koskee myös vaikka ajatusta kristillisyydestä ja sen suhteesta moraalinormeihin. Tämä unohtuu helposti jos asioita katsotaan aiheiden kautta.

Tällöin saattaa esimerkiksi unohtua että kristillisdemokraattien kansanedustaja Räsänen ei edusta vapautta vaan muiden autonomiaan puuttumista omien herkkänahkaisuuksiensa pohjalta. Ja että Trumpinkin kohdalla on olemassa sellaisia seksikohuja jotka koskevat hänen persoonaansa, privaattia ja autonomisuutta. Sekä niitä jotka ovat tuomittavia, seksistisiä ja muutenkin asiattomia. Vaikka aihe, seksuaalisuus, on niiden molempien takana.

Uskonnon ja seksin kohdalla on muistettava se, että vapaudessa ei ole kyseessä se koko vaan se, miten sitä käyttelee.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että on omituista kuulla pervoilusyytöksiä ihmisiltä jotka tottelevat rautakautista seemiläisperäistä kaunokirjallista eeposta joka sisältää raiskauksia, murhia, kansanmurhia, kivitystä, insestiä, kidutusta, pedofiliaa ja sananlaskuja. On melko ilmiselvää, että tälle tielle mennyt kärsii - tai nauttii - perversiosta, jonka rinnalla sadomasokismi on hauskaa iltapuhdetta - mitä se itse asiassa onkin.

torstai 12. tammikuuta 2017

Filosofiasta ja argumenttivirheiden "pienemmistä synneistä"

Kun asioita perustellaan, on tässä yleisesti käytössä kaksi päästrategiaa (1) vetoamme järkeen, tieteeseen tai vastaaviin järjestelmiin joissa jonkinlainen evidenssi tai rakenne tulee uskomuksia tai asettaa ne kriittiseen näkökulmaan. (2) voimme vedota auktoriteetteihin, ryhmäpaineisiin, rangaistuksiin, naurettavuuteen, toistoon, pelotteluun, heimohenkisyyteen, sensuuriin - tai ylpeyteen tai häpeään.

Karkeasti sanoen filosofit ovat tavanneet olla sellaisia että he painottavat näistä tätä ensimmäistä kohtaa. Jopa dekonstruktionistit menevät "joko logiikka tai ei mitään" -hengessä. He analysoivat sitä miksi looginen analyysi epäonnistuu eivätkä näe jälkimmäistä vakuuttumisen keinoa hyvänä. Itse asiassa vaikka olisi niin paatunut postmodernisti että olisi totuusrelativisti, niin heillekin kakkoskohdan temput ovat perustelujen sijaan intressejä, valtaa ja muuta tuomittavaa.

Tämä on hyvin mielenkiintoinen kysymys. Ja yhtenä teemana voikin olla se, että osittain kysymys on myös etiikasta. Moni mieltää kakkoskohdan autonomiaan puuttumisena. Tämä on siitä erikoista että periaatteessa jos ihminen tottelee järkeä niin kyllähän hän silloinkin alistuu jollekin. Jos sitoutuu aina järkeen, ei tee sen suhteen autonomista ratkaisua. (Vaikka tekisikin viisaita ja totuudenmukaisia ja käteviä ratkaisuja joissa mielekkäitä lopputulemia haetaan käytännöllisin keinoin.)
1: Autonomisuusnäkökulma on toki siinä mielessä erikoinen, että autonomisen päätöksen ohjailua tunteen ja ties minkä kautta suhteutetaan myös sen mukaan miten tätä suostuttelua tehdään ; Erilaisia lakeihin liittyviä houkuttimia katsotaan niin että jos jotain halutaan estää tai kieltää, tai jostain rangaistaan tähän suhtaudutaan nuivemmin kuin siihen että jotain asiaa kehutaan ja tuetaan erityisesti. Näin ollen esimerkiksi ksylitoltuotteiden tukeminen voisi näyttää hyvin erialaiselta kuin sokeripitoisten karkkien lisäverottaminen. Samoin voidaan nähdä että ne jotka kovin kategorisesti tuomitsevat kristinuskon tai islamin koetaan militanteimpina syrjijöinä kuin niitä jotka turhankin ylpeästi röyhistävät miten islam on rauhan uskonto ja kristinusko objektiivisen moraalin ja yhteiskuntajärjestyksemme ydin niin että näitä täytyisi erityisesti tukea, kunnioittaa ja ajaa oleelliseksi osaksi yhteiskuntamme valtakoneistoja. Ja jopa niille jotka moittivat näitä uskontoja sensuuri on pahempi asia kuin liiallisen. näkyvyyden ja vakavastiotettavuuden antaminen yleisessä julkisessa mediatilassa. (Joka on kuitenkin rajallisen kokoinen nykyäänkin.)

Tässä mielessä voidaan nähdä että sitä ollaan hyvinkin totuusarvofiksoituneita. Onkin selvää että looginen perustelu on sellaista että siinä vastaus on totuusarvoriippuvainen. Sen sijaan totuusarvot menettävät merkityksensä auktoriteettien alla. Niillä voi perustella kaikenlaista välittämättä minkälaisia taustaoletuksia tai perustelurakenteita käyttää. Totuus tai epätotuus ei merkitse mitään.

Tässä mielessä voidaan kuitenkin huomata että jos looginen päättelyvirhe - vaikkapa ristiriita - on hyvin vastansanomaton kritiikki, niin se että jonkin argumentaation yhteyteen livahtaa ad hominem on helposti totuusarvon kannalta vapausasteinen. Emme kuitenkaan yleisesti anna armoa päättelyvirheille niin että ne jotka loukkaavat totuusarvoa olisivat "isompia syntejä" ja sellaiset jotka eivät aja perustelua suuntaan tai toiseen vaan ovat sen kannalta irrelevanttia tauhkaa olisivat "pieniä syntejä". ; Ehkä takana on ideaali täydellisestä keskustelusta ja arugmentoinnista ja sen tavoittelemisesta. Ja silloin ei välttämättä luokitella virheitä pieniin ja suuriin koska ne kaikki ovat virheitä.

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

homssuseksuaali napapaitakympissä

Tynkkysen oikeudenkäynti tapahtui hyvin julkisesti. Hän oli pyytänyt lupaa saada kuvata sitä ja tämän luvan hän sai. Tynkkynen puolusti itseään. Annan juristien päättää miten erikoista Suomen lain silmissä tilanne on.

On toki hupaisaa nähdä miten Tynkkynen ensin puhuu sananvapaudesta ja siitä miten loukkaavia asioita saa ja tulee voida sanoa. Ja miten toisaalta hän puhuu vainoamisesta sellaisessa yhteydessä että se on (1) joko väite siitä että itse oikeudenkäynti on vainoamista, eli Tynkkynen syyttää tuomariaan. (2) Tai sitten hän viittaa siihen että ihmiset sanovat mielipiteinään asioita jotka loukkaavat häntä ihmisenä ja kristittynä. On kuin hän käsittelisi omalla kohdallaan sananvapautta ja muiden kohdalla hän kiinnittäisi huomiota aivan eri asioihin tavalla joka näyttää omituiselta jos tilanteet kääntää samalla asenteella häntä itseään vastaan.

Mutta en puutu tähänkään. Sillä elämme selvästi aikaa jolloin homoseksuaaleja kunnioitetaan jo siinä määrin että he voivat käyttää homoidentiteettiä kristittyinä ja konservatiiveina. Onhan toki jo Milo Yiannopouloksen faniryhmissä havaittu miten voimaannuttavaa on kun sitä voidaan viitata siihen että ei olla suvaitsemattomia kun pidetään homoistakin. Tämä kertoo hyvää siitä miten metelöinti homoavioliittojen haitoista unohtuu niin että konservatiivit jotka olivat sitä mieltä että konservatiivit ovat pitkällä jänteellä oikeassa unohtavat koko keskusteluun osallistuneensa.
1: Tiesittekö muuten että 40 vuotta sitten fundamentalisti-konservatiivit olivat huolissaan vammaisten seksuaalisuudesta. Tai siitä että sitä ei saanut heistä olla eikä siitä saanut puhua. Tätä asiaa kukaan ei puolusta nykyään, ei edes tiukimmissa fundispiireissä. Päin vastoin, tämä on sitä kauheaa eugeniikkaa jolla tuomitaan "evolutionisteja".

Toisaalta Tynkkynen myös arvokkaalla tavalla rikkoi homoihin liittyviä stereotypioita. (Minun on oikeasti helppoa ymmärtää miksi homoseksuaali ei pidä islamista. Samoin kuin on helppoa ymmärtää miksi homoseksuaali ei pidä yhdestäkään uskonnosta. Tosin minusta on helppoa ymmärtää kaikki kiukku kaikkia uskontoja kohtaan, joten kenties tämä ymmärtäminen ei merkitse juuri mitään ja tarkoittaakin vain sitä että minun mielenterveyteni ei ole sellainen kuin sen pitäisi.)

Tärkein stereotypia koskee sitten sitä asiaa josta oikeasti voi keskustella. Ei siksi että se on merkityksellinen, vaan siksi että se on melko ilmiselvä asia josta voi puhua. Nimittäin Tynkkysen pukeutuminen. Olen aina ajatellut että oikeuteen pukeudutaan edes jossain määrin säädyllisesti. Yrittäisin ainakin itse pukeutua siististi. En toki ole mikään tyylineuvoja. Mutta jopa minä ymmärrän että Tynkkysen hihaton T-paita yhdessä erikoisella tavalla vaaleanpunaisiin housuihin eivät olleet mikään tilanteen vakavuutta kunnioittava pukeutumistyyli. (Itse asiassa pukeutuminen oli sellainen että minun koulussaoloaikana sellaisista on saatettu heittää valituslappua allekirjoitettavaksi kotiin.) Tätä kautta voidaan ainakin heittää roskakoriin stereotyyppinen yleistys jonka mukaan homoseksuaalit ovat kovin kiinnostuneita pukeutumisesta ja että he pukeutuvat hyvin. Tässä mielessä Tynkkynen tekikin palveluksen.

Hänet nähtyään jokainen tietää että homo ei tarkoita hyvin pukeutuvaa. Ja näin jälleen yksi harhainen stereotypia murtuu ja homoja voidaan kohdella ihmisinä, kuten sinua ja minua. Valitettavasti tässä yhteydessä toki tulee mukaan sekin tosiasia että ollessaan ihmisiä, osa ihmisistä on myös tampioita, kusipäitä, typeryksiä, vihjeettömiä sekä sellaisia että ovat niin kovin miehekkäitä siihen asti kunnes luulevat että kyynelsilmä toimii oikeudessa juridisena argumenttina samalla tavalla kuin jossain koulussa. Jossa koulukiusaajan kyhäämä pikkupikku nyyhkytarina ankarasta lapsuudesta saattaa hellyttää opettajan niin että hän vaatii kiusattua antamaan anteeksi kiusaajalle.

Joo, tässä jutussa ei ole mitään syvempää metafysiikkaa. Juristit osannevat lain kirjaimen ja hengen tulkinnan paremmin.

Toivottavasti en kuole kuten Elvis (paskalla housut kintuissa)

On erikoista, että kummituksilla on vaatteet. Niillä kuitenkin on. Mutta ei mitä tahansa vaatteita. Kummitukset pukeutuvat sen ajan vaatteisiin jona ovat eläneet. Todennäköisesti niihin vaatteisiin jotka heillä oli kuollessaan.

Kuolinhetki näyttää muutenkin olevan tärkeää. Kummitukset näyttävät päättömiltä jos heidät on dekapitoitu. Ja joskus kummitukset ovat pelkkiä päitä. Metafysiikka ei tässä ole kovin konsistenttia. Persoonallisuuden, ihmisyyden ja sielullisuuden filosofeja kiinnostaa varmasti se, että voiko ihminen jakautua kahteen kummitukseen, joista toinen on päätön ruumis ja toinen ruumiiton pää. Vai miten tämä prosessi oikein menee. Joten myös vaatteiden kohdalla tämä on varmasti hyvä pohjateoria.

Miksi ties millä harmailla rouvilla nähdään viktoriaanisia asuja 1700 -luvulla? Koska ne ovat kuolleet 1700 -luvulla on triviaali oikeaoppinen vastaus. Mutta tärkeämpi kysymys on se, että missä ihmeessä ovat luolamieskummitukset? Olisi arkeologeille ja historiantutkijoillekin hyödyllistä nähdä suoraan minkälaisia vaatteita ja miten vaatekappaleita käytettiin.

Kenties kreationistit olivat oikeassa. Maailma ei ole kuin muutaman tuhat vuotta vanha ja suuri osa luolamiesasioista on evolutionistien metkuja. Kummitusten olemus onkin kenties oleellinen ja ylenkatsottu todiste kreationismille? Tätä se naturalismiin jämähtäminen teettää!

Mockumentarismi ja reagointipakko


Kreationismista on tulossa dokumentti "We Believe In Dinosaurs". Nimeäminen on kiinnostava, sillä kreationistit eivät ole pääasiassa teorioita dinosauruksista. Mutta toisaalta kreationismissa on kova fiksaatio dinosauruksiin. Ja tätä kautta nimi kuvaa oleellisesti ideologiaa juuri sillä tasolla jolla se toimii. Jostain syystä virallinen kuvaus ideologiasta ei pidä sisällään dinosauruksia yhtä paljon kuin se paketti jolla kreationismi kääritään. Ja kun käärepaperin avaa, on sielläkin usein hämmentävä määrä dinosauruutta. (Vaikka Raamatussa niillä onkin hämmentävän pieni osuus kokonaisuudessa ja sivumäärässä.)

On tavallaan hauskaa vilkaista Pauli Ojalan dinoglyfejä joiden perusviesti on siinä, että ihmiset ovat eläneet dinosaurusten kanssa ja tarinat lohikäärmeistä ovat dokumentteja ja silminnäkijäkertomuksia dinosauruksista. Kreationistit ovat pykänneet myös omia nähtävyyksiään joissa kertovat maailmankuvastaan. Ja ne tuppaavat olemaan dinosauruspuistoja. Jos Kent Hovind on "Dr Dino" niin ID -piirien kirjat evolutionismin maailmankuvasta voidaan kuvittaa vihaisilla tyrannosauruksilla. (Dinosaurus on symbolina leimaamassa evolutionisteja julmiksi.) Dokumentissa on kuitenkin otettu keskiöön dinopuistot. Mukana on ainakin Ken Ham, ja jossain määrin hänen Nooan arkki -projektinsa.

Ham on ollut mukana dokumenttiin liittyvissä haastatteluissa. Mutta toisaalta hän on sittemmin tuominnut dokumentin ennen kuin on sitä nähnyt ; Syynä on se, että dokumentissa on haastateltu mm. entisiä kreationisteja. Hamin mielestä dokumentti on tältä pohjalta "mockumentary". (Koska tätä sananvapaus ja eri puolten kuuntelu tarkoittaa niille, jotka siitä kaikista koviten huutavat.) Reagoinnin voimakkuus on jännittävä, koska Ham ei ole edes voinut nähdä kyseistä dokumenttia vielä.

Panda's Thumbissa on tähän liittyen kirjoitus. Ham oli pahastunut kun hänen teoriansa dinosauruksista oli kuvattu väärin. Washington Post oli sanonut että Hamin mielestä dinosaurukset olivat kuolleet tulvassa. Ham on reagoinut tähän voimakkaasti. Hänen mukaansa dinosaurukset olivat arkissa, mutta kuolivat pian tulvan jälkeen. "To most of us, it might not seem to make much of a difference whether he’s claiming dinosaurs died during the mythical flood or immediately after, but to stridently religious creationists like Ham, the Post article might as well have claimed he believes in the world of Harry Potter." Ilmeisesti "dinojen mahtuminen arkkiin" on niin vanha ja kulunut pilkka että siitä irtautuminen on kreationisteille tärkeää. Vaikka suurimmalle osalle ero on hyvin mitätön.

Hamilla on muutenkin ollut sellainen tapa, että hän on usein tarkka medianäkyvyydestään. Hän ilmaisee itseään omien kanaviensa kautta. Mutta toisaalta hänellä on ollut tapana jakaa informaatiota heti asiavirheen edessä. Kommenteissa muistetaankin siitä, miten näin on käynyt aikaisemminkin; "When the media incorrectly reported that tax payer dollars were going towards the building of the ark, he spent an inordinate amount of time explaining exactly how it was being funded and the tax breaks they would receive etc. It just made him look even worse."

Ham on mielestäni tässä hyvin inhimillinen. Kenelläpä ei olisi jonkinasteista kokemusta SIWOTI -syndroomasta - siitä että on korjattava jotain kun joku on väärässä internetissä. Itse olenkin huvittunut siitä miten tätä voidaan käyttää hyväkseen. Esimerkiksi eräs hikipediatoverini on aktivoinut keskustelua ja perusteluyhteyttä ilmastonmuutosdenialistien kanssa siten, että on epäillyt näitä kommunisteiksi. (Koska hän tiedostaa että ilmastonmuutosdenialismi korreloi vahvasti juuri kommunismia vihaavien ideologioiden kanssa.)

Itsekin olen huomannut että parhaita ja systemaattisimpia vastauksia ei saada kysymällä. Kysymällä ihmiset tuottavat lyhyttä kiertelyä, epämääräisyyksiä - tai parhaimmillaan jonkin "ideologisesti korrektin" mallivastauksen joka kuvaa hämmentävän vähän heidän toimintaansa käytännössä. Sen sijaan kun käyttää provokaatiota ja trollausta kuulusteluvälineenä, saa hyvinkin osuvaa kuvausta siitä miten ihmisen maailmankuva oikeasti jäsentyy.

tiistai 10. tammikuuta 2017

Vihapuhedivarit

"Seurakuntalainen" kertoi siitä miten Luther-Divari oli joutunut erikoisen iskun kohteeksi joulukuussa. "Mies sanoi, että tämä on paikka, josta levitetään vihapuhetta ja että hän vastustaa sitä. Sitten hän alkoi riehua silmittömästi ja rikkoa myymälän irtaimistoa." Tuollainen tilanne on tietenkin hyvin absurdi. On hankalaa nähdä miten rautaputken kanssa riehuva voi olla relenvatisti vähentämässä vihapuhetta ja siihen liittyviä riskejä. "Pidätyksen aikana hän oli antanut poliisille ymmärtää, että kaikki liittyi Aito avioliitto ry:n läsnäoloon osastollamme kirjamessuilla." Divari oli tehnyt yhteistyötä Aidon Avioliiton kanssa.

Uhriutumista?

Tässä taustana onkin kirjamessujen aikana tapahtunut uutinen jossa Aito Avioliitto poistettiin kirjamessuilta. Se oli paikalla ilman lupaa. "Seurakuntalainen" mainitsee YLE:n mutta sama aihe ylitti uutiskynnyksen myös MTV3:lla, iltalehdessä, Helsingin Sanomissa ja vastaavissa. (Syynä on varmasti se, että YLE:n vastustaminen on osittain politisoitu osaksi ns. kulttuurisotaa.)

Tapahtumasta on jo sellaisenaan tullut tärkeä osa uhriutumispuhetta. Em. poisheitto oli hirvittävä sananvapautta vastaan tapahtunut rikos. Tapahtuma jossa ohitettiin poistamisen syy, eli luvattomuus, ja spekuloitiin että olisiko paikkaa saatu ja potkut paikalta tullut vaikka lupa olisi pyydetty. Samoin tästä kohden on valitettu siitä että paikallaoloonsa luvan pyytänyttä SETAa ei poistettu. Tätä pidetään syvänä osoituksena epäreiluudesta.

Tässä mielessä Aidon Avioliiton kohdalla tekisi kenties mieli leimata divariin hyökkääminen osaksi tämänlaista turhanpäiväisyyttä - etenkin kun AA:n takana on "happoiskun" kaltaisia liioitteluja jossa jokin väritön neste on sujuvasti muuttunut esimerkiksi "happoiskuksi" ilman ainuttakaan kemiallista analyysiä. Mutta tosiasiassa kaikkia voidaan kiusata. Ja edes AA:laiset eivät ansaitse tämänlaista. Ja tämä tapaus on melko selvästi tapahtunut juuri sillä tavalla kuin se kuvataan. Kun tapahtumia ei kehitellä ja luoda spekulatiivista jännää, ja ne koostuvat paikkojen rikkomisesta ja riehumisesta, on selvää että tällä kertaa kysymys ei ole maalailusta.

Vihapuhetta ei ole se, että pitää esillä jotain ärsyttävää.

On melko selvää että jos liike pitää materiaalia näyteikkunassa, kyseessä ei ole vihapuhe. Muutenkin, vaikka Aidon Avioliiton kannattajista voidaankin kaikenlaista sanoa, niin vihapuhe ei ole se asia joka heitä kuvaa. He ovat toki vihaisia ja tunteellisia näistä homoavioliittoasioista. Mutta paradoksaalista kyllä, kun puhutaan "vihapuheesta" mitataan jotain ihan muuta kuin kiukkuisuutta; Euroopan neuvoston ministerikomitean ehdotuksen mukaan vihapuhe on "sellaista ilmaisua, jolla levitetään, yllytetään, edistetään tai oikeutetaan rotuvihaa, muukalaisvihaa, antisemitismiä tai muunlaista vihaa, joka perustuu suvaitsemattomuuteen." Homot voisivat toki olla tätä "muunalaista vihaa", mutta Aidon Avioliiton toiminta ei kuitenkaan ole sellaista. ; Vihapuheeseen ei riitä että kritisoi tai vastustaa jotain toimintaa tai on jostain erimielinen.

Ja tässä kohden olen tietenkin hyvin tietoinen Aidon Avioliiton ja uskovaisuuden kytköksistä. Ja siitä että uskonto ei aina ole kaunista. (Tai siitä että uskonto ei itse asiassa useinkaan ole niin kaunista kuin trailerinsa vihjaavat.) Uskallan jopa lainata Jiri Niemistä joka mielestäni hyvin kuvasi "Aidon Avioliiton" henkeä "Aito avioliitto ry on par excellence herätyskristillinen yhdistys, poliittinen nyrkki, jonka aktiiveja yhdistää joko viidesläinen tai helluntailainen herätysliike." Tässä Divari-iskussa ja kirjakaupoista poistamisessa on niin usein nostettu kristityt ja kristillisyys esiin että on melko selvää että jopa AA:n kannattajat ovat jossain määrin samaa mieltä siitä. Sillä minkään järjen mukaan ei voi olla niin että Aito Avioliitto ei ole uskonnollinen. Mutta Aidon Avioliiton torjuminen ja vastustaminen johtuu siitä että vastustetaan AA:n uskonnonvapautta ja vihataan ja vastustetaan kristinuskoa.

Vihapuhetta nähdäänkin hyvin omituisissa paikoissa. Se on osa kaikkialla muodikasta uhriutumispuhetta. Vihan lietsonnasta tulevat tuomiot voidaan helposti nähdä jonain sananvapauskysymyksenä. Ja tässä mielessä tämänlaisen omituisen twistin kohteeksi voivat joutua myös ne jotka eivät perinteisesti tule tämänlaisissa tilanteissa mieleen. Eli tässä tapauksessa vanhoillis-kristillinen kirjakauppa. Tekoa ei siis voi puolustaa ja onkin asianmukaista että asia hoidetaan oikeudessa. "Seurakuntalainen" tuokin asian esiin nyt kun asia on etenemässä oikeuteen.

Jostain syystä tätä ei pidetä osoituksena siitä että uskovaisia puolustetaan. Jostain syystä nämä asiat unohtuvat uhriutuvilta kristityiltä niin maan kevyesti. Jokin syy on ikävä kyllä se, että uhriutuminen on nykyään niin kätevää että kaikki keskittyvät siihen. Ja tässä mielessä moni vaikuttaa kaksoisstandardeisilta. Yhtä kaksoisstandardisilta kuin vihapuhetta rautaputkella vastustavat väkivalta-vandalistit. (Jos riehuu ja rikkoo esineistöä jonkun paikallaollessa on selvä että ilmassa on myös fyysisen väkivallan uhkaa vaikka ketään ei lyötäisikään konkreettisesti.)

Tässä mielessä onkin hyvä katsoa tätä uhriutumista hieman enemmän.

Uhriutumisen ja vihapuheen ylinäkemisen laajuudesta saa ironista kyllä hyvän esimerkin samaisesta "Seurakuntalainen" -lehden jutusta. Siinä kirjamessuille "... myöntää tehneensä virheen siinä, ettei tullut varmistaneeksi messujärjestäjiltä, voiko näytteilleasettaja ottaa osastolleen muita toimijoita. Silti hän ihmettelee, ettei mikään taho kiinnittänyt huomiota netissä vellovaan vihapuheeseen. Erityisesti hän näkee vastuuta medialla, joka kyllä kauhisteli Aito avioliitto ry:n läsnäoloa kirjamessuilla mutta ohitti vihakirjoittelun. – Etenkin Ylen uutisointi mielestäni suorastaan yllytti vihamielisyyteen. Koko myöhempää hyökkäystä ei välttämättä olisi tapahtunut, jos kirjoitteluun ja uhkailuihin olisi puututtu jo silloin."

Tässä kohden on mainittava että jos esillä olevan materiaalin väittäminen vihapuheeksi on erikoinen syytös, niin YLE:n uutisestakaan on mahdotonta löytää vihapuhetta. Uutinen on neutraali. Se raportoi asian joka on tapahtunut. (Asian tapahtuman autenttisuus on tärkeä osa monien kristittyjen uhriutumista joten hekään eivät väitä YLE:n valehtelevan, eli väittävän olematonta tapahtumaa tapahtuneeksi ilman ns. faktantarkistusta.) Asian tapahtumisesta ollaan siis samaa mieltä. On hyvin vaikeaa nähdä miten asian raportointi olisi muka vihapuhetta.

Toki aina löytyy vihapuheteoreetikkoja.

Tässä yhteydessä on mainittava Päiviö Latvus joka esitti että "Jos naapuridivarissa olis ollu SETA-kyltti... Me vanhanaikaiset hetero-avioliittoon pitäytyvät EI OLIS ilmotettu missään mediassa, että toi Divari pitäis polttaa...tai mentäs vaahtoamaan, että nää "levittää vihapuhetta"."

Hän tässä kenties haluaa viitata siihen että SETA oli kirjamessuilla, joskin divarin mainitseminen vihjaa että tästä ei ole kommentin kirjoittaessa ollut kyse. Mutta hän unohtaa että divareissa voi olla tosielämän SETA -kyltin sijainen, sateenkaarilippu. (Jotkut voivat olla vihjeettömiä tästä symbolista.) Päiviö Latvuksen kannattaisi kenties tämän vuoksi miettiä vaikkapa "Vihreä Planeetta" -divaria. Sen ovessa on sateenkaarilippu. Minulla sattuu olemaan jonkinlainen yhteys kyseiseen divariin ja uskallan sanoa että on varsin tavallista että sitä pidetään nimenomaan kristittyjä vastaan suunnattuna "vihapuheena". Siihenkin liittyy aggressiivisuutta. Ainakaan toistaiseksi boikotteja ja raivohuutamisia kummempia reagointeja ei ole yltänyt liikkeen kanta-asiakkaiden korviin. Mutta sen verran uskallan paljastaa, että hyvin avoimesti näitä asioita huudellaan.

Latvus myös argumentoi että YLE:n uutinen on vihapuhetta koska "YLE:n kirjoitus ei olisi ollut ITSESSÄÄN niin haastava, JOS sitä ei olisi edeltänyt tuo SOME-uhkailu. Tämä oli tapahtumien aikajärjestys, ja siksi YLE voidaan nostaa osaksi yllyttäjiä, koska se ei tarttunut uhkaiijoihin, vaan NOSTI AA:n osuuden." Tämä on upeaa logiikkaa. (Kunhan unohtaa sen, että se että jokin vihailu on ensin sanottu sosiaalisessa mediassa ei tarkoita että se on välittömästi yleistä tietoa jonka poliisi ja YLE tietää. Päiviökin pitää tapahtumajärjestystä kovana mutta ei kuitenkaan ollut varoittamassa tai tiedottamassa tästä uhittelusta. Koska se oli hänelle itselleenkin YLEistä tietoa vasta myöhemmin.)

En vain usko että Latvus olisi valmis hyväksymään tätä muissa yhteyksissä. Esimerkiksi jos mietitään uskonnollista kirjoittelua, niihin liittyy hyvin usein erilaisia aggressiivisia kampanjoita. Esimerkiksi Tapio Puolimatkan osuus Pianka -kohuun on usein haluttu vähätellä. Sitä ei ole haluttu pitää vihapuheena. Aktiivisesti uskonasioita seuraava Päiviö Latvus ei ole ilmestynyt näissä yhteyksissä kommentoimaan sen suuntaisia asioita että kun asiaa on edeltänyt vihapuhe niin se että nostaa asian esiin mutta ei tätä metelöintiä esiin tekee Puolimatkasta vihapuheeseen osallistuneen. Sen sijaan korostetaan että vahinkoa pyydettiin anteeksi joten mitään ongelmaa ei ole missään koskaan mitenkään ollutkaan.

Toki vastaava ongelma on myös muissa uskovaisissa uutisoinneissa. He raportoivat mielellään erilaisia asioita joihin liittyy uhriutumista. Ja tässä mielessä hyvin usein asiaan liittyy monenlaista kohinaa. ; Hyvänä esimerkkinä on se, miten uskonnolliset tahot mielellään kritisoivat kauhistuttavana vapaa-ajattelijoiden kampanjaa jossa vaihdettiin "Raamattuja" pornoon. Se, että samaisesta tapauksesta em. tilaisuuden järjestäjät saivat tappouhkauksia ovat jotain josta vaihetaan vähintään yhtä suurella innolla. Ateistien kampanjasta kuulee hämmentävän usein jopa nyt - vuosien jälkeen. Mutta tästä tappouhkailusta ei tule mainintoja. Olisivatko kampanjaa kritisoivat - tai asiasta sivulauseessa mainitsevat uskovaiset lehdet - ottamassa osaa vihapuheeseen? On vaikeaa nähdä että näin olisi. Tai jos on, niin itse siinä sisällössä on jotain sellaista joka tekee siitä vihapuhetta. Ja tämä asenne ja ilmaisutapa olisi sitä ilman tuota viitettä tuohon kampanjaankin. Latvus ei varmasti olekaan kovin konsistentti tämän vihapuheteoriansa kanssa. Joka tekee siitä huonon teorian.

Tässä mielessä onkin ironista huomata miten samaa naurettavuutta esiintyy molemmilla puolilla "kulttuurisotaa". Ja miten suhtautuminen näihin asioihin muuttuu aina kätevästi sen mukaan miten se ajaa tai vastustaa sitä omaa agendaa...

Oletko sinäkin aina lukenut uutisesi väärin?

Clickbait puhututtaa tällä hetkellä paljon. Se liittyy isoissa määrin niin ns. klikkiotsikoihin että peräti ns. valeuutissivustoihin. Tässä mielessä termi on osittain jopa yleistermi jolla viitataan kaikkeen sellaiseen josta ei pidetä internetissä. ; Kuitenkin toisaalta clickbait -ilmiötä voidaan lähestyä. Esimerkiksi Wired tarttui siihen psykologian kautta ; Clickbait voidaan nähdä sitä kautta että se käyttää aiheen ja ilmaisussaan sellaisia retorisia ratkaisuja että se vetoaa tunteisiin. Etenkin kiukkuun.

Karkeasti ottaen voidaankin nähdä että clickbait -uutiseen liittyy psykologisen kikkailun lisäksi kohtia jotka ovat journalistisesti merkittäviä; On Artikkeleita jotka eivät täytä otsikkonsa lupauksia. Ja toisaalta on uutisia jotka on tehty huolettomasti ja joita myydään sensaatiokeskeisesti.

Tässä ei tavallaan ole mitään uutta.

Itse asiassa väittäisin että moni on tutustunut elokuvien kautta clickbaitin esimuotoon; Kun kaduille palkattiin lapsia myymään lehtiä, he huusivat lehtiotsikoita saadakseen ostajia. Tässä tylsät otsikot eivät toimineet. Uutisia myytiin sensaatioilla ja tässä niin aihe kuin sisältökin haluttiin muokata tämä mielessä. ; Syntyi moitetta saanutta keltaista lehdistöä. Keltaista lehdistöä moitittiin siitä että se teki taustatyöt huonosti ja oli sisällöltään sensaatioita hakevaa ja spekuloivaa.

Onkin jännittävää tiedostaa millä muunlaiset lehdet toimivat. Niiden ansaintalogiikka oli sellaista että niillä oli (1) vakituisia tilaajia joita ei tarvinnut houkutella ostamaan lehteä erikseen joka päivä (2) toisaalta niillä oli suosittelijoita. Näin syntyi kassavirtaa jonka varassa oli varaa rakentaa toisenlaista uutisointia. Sellaista jossa tehdään uutisia.

Nykyään puhutaan median kriisistä. Mutta lähinnä tämä tällä ansaintalogiikalla tehdyt uutiset ovat ongelmissa. Sen sijaan hyvin menee niillä tahoilla jotka eivät ole primaaristi uutismateriaalia vaan mainostilaa. Uutiset ovat niissä enemmän täytemateriaalia jolla houkutellaan ihmiset olemaan läsnä paikassa jossa on mainoksia. (Tässä ei toki ole nykyään mitään erityistä ; Google tienaa paljon nimenomaan mainostulojen kautta. Facebook ei tosiasiassa tienaa sinun vauvakuvillasi ja kissavideoillasi vaan mainostajilla.) Suuri osa lehdistä tekee uutisia sekundaarisesti. Ja tämä on se "journalismin kriisi" joka taustalla on.

Tässä tilanteessa on tietenkin houkuttelevaa ja taloudellisesti kannattavaa käyttää psykologisia houkuttelukeinoja. Tässä mielessä ei voida sanoa että clickbaiteissa olisi mitään hirveän uutta. Onhan jo minun lapsuusaikana myyty ties mitä "Hullua hullua maailmaa" jossa uutiset olivat kaikkea muuta kuin faktantarkistettuja. Sensaatiolehdistön modifioituminen onkin lähinnä sitä että meillä on tehokas pohja jolla jakaa vanhaa keltaisen lehdistön perinnettä. Ja monet tekevät tätä röyhkeämmin kuin monenlaisiin juridisiin pykälöihin sitoutuneet iltapäivälehdet. Ihan koska voivat.

Eli;

Uskallan sanoa, että heikosti faktantarkistaneita sensaatiomaisia, ärsyttäviä ja spekuloivia uutisia kirjoittavat tahot eivät ole sinällään uutta. Yleistyminen on kuitenkin ilmiö. Ja se selittyy varmasti ainakin osittain sillä, että perinteinen uutisskene on ollut kriisissä. Kriisissä joka johtuu siitä että helposti jaettava tieto on siitä hankalaa että vaikka tiedon tuottaminen maksaa, siitä saadaan vaikeammin ihmisiä maksamaan kun sen saa jostain muualta ilmaiseksi.

Kysymys on siitä haluammeko seurata tunteitamme clickbaitteihin vai olla arvostettavia omasta taskustaan uutisista maksavia tyyppejä. Aika moni, varmasti osittain myös minä, valitsee tässä lompakon. Etenkin kun ne suuttumisentunteet tuntuvat niin pörröisiltä.

Toisin sanoen en usko että clickbaittailun takana on itsessään jokin rasismin tai natsismin nousu. Sen sijaan natsismilla saa klikkejä. Tehokasta kuin Godwinin laki, jonkin aikaa.

maanantai 9. tammikuuta 2017

Kaikki muslimit eivät ole terroristeja mutta joskus yli puolet terrorismista pidätetyistä ovat muslimeita

Teuvo Hakkarainen joutui vaikeuksiin sanottuaan sellaisia iskulauseita kuin "Kaikki muslimit eivät ole terroristeja mutta kaikki terroristit ovat muslimeita." Olen kuullut samanlaisia iskulauseita itsekin. Ja väitettä on pidetty totena jopa sen jälkeen kun tarjolla on ollut tilastoja jotka sanovat suoraan jotain aivan muuta.

Tilastoja on helppo esitellä ; Europol on pitänyt julkisia tilastoja terrorismista jo aika kauan. (Vuosi 2006 on ensimmäinen vuosi joka on tilastoitu ja julkisesti tarkasteltavana.) "EU Terrorism Situation & Trend Report TE-SAT" on hyvä paikka hakea terrorismia koskevaa tietoa. Esimerkiksi sellaista tietoa, että separataistinen terrorismi - jota on vaikeaa liittää islamismiin - on ollut pitkään ehdottomasti yleisin terrorismin muoto.

Mukavasti kotisohvalla istuen tiedoista voi myös tehdä excel -kaavioita ja tehdä niistä kuvia. Ja koska meitä ei tietenkään kiinnosta separatismi vaan muslimiterrorismi - koska se kaikkia nykyään kiinnostaa - niin voidaan sitten ottaa esiin tähän liittyvät luvut joka vuodelta ja tehdä niistä seuraava kuvaaja;
Ja koska tämä ei välttämättä kerro riittävästi, voidaan lisäksi ottaa modifioitu pätkä sellaisesta joka tuottaa kaikista maahanmuuttokriittisten kannalta miellyttäviä lukusuhteita. Ja laittaa tähän lisäviiva joka näyttää sen missä menee puolet terrorismista. Koska vaikka moni maahanmuuttokriitikko laittaa "kaikki terroristit" kovin korkeaksi tavoitteeksi, riittää monille varmasti puoletkin.

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Miesvihan ja naisvihan epäsymmetrisyydestä

Nykyaika on sellainen, että aivan mitä tahansa mielipiteitä löytyy. Tässä mielessä voidaan etsiä vaikkapa radikaalifeministisiä näkemyksiä jossa penis vaginassa on aina raiskaus. Löytyy Bindelin tapaisia henkilöitä joista kaikkia miehiä voidaan pitää raiskaajina jotka tulee tappaa. Netissä kiertää myös pätkiä mallilla #KillAllMen.

Feminismin piiristä löytyy ties mitä värikästä. Jos Valerie Solanas kutsuu miehiä "käveleviksi dildoiksi", se mahtuu feminismin kirjoon. Ja samoin jos vastaan tulee jotain Sally Miller Gearharteja joiden mielestä ihmiskunnan sukupuolijakaumaa tulee muuttaa niin että vain 10% on miehiä, on selvää että kyseessä on sellainen naiseuden puolustus joka muistuttaa lähinnä käänteistä sovinismia. (Ja tässä mielessä jokaisen sovinistin tulisi ottaa opikseen miltä tuntuu olla tällä puolella leimaavia lausuntoja.)

Näiden takana kuitenkin jännittävä piirre; Mistä näitä linkkejä löytää. Kun katsoo feministien ryhmiä, niissä enemmänkin teeskennellään että tämänlaisia videoita ja mielipiteitä ei edes ole olemassa kuin jaettaisiin niitä. Niitä löydetään ennen kaikkea antifeministien sivujen kautta. Nykyaikana on yksinkertaisesti kannattavaa etsiä "vastapuolelta" näkemyksiä jotka ovat mahdollisimman radikaaleja ja mielipuolisia ja jakaa niitä. Tätä kautta voidaan tietenkin uhriutua tehokkaimmin. Siksi monissa näissä jaoissa onkin ns. Poen laki vahvana. (Toisaalta paljon miesvihaa jakava nimimerkki "Berta Lovejoy" on trolli. Ja hänkin menee usein näihin listoihin mukaan.)

Tässä mielessä tilanne on tietenkin sama monessa muussakin asiassa. Moni uskovainen varmasti kokee vieraantumisen tunteita kun heille hierotaan naamaan asioita mallia "fundies say the darnest things". Tässä kohden on tietenkin syytä tiedostaa kaksi asiaa; (1) Se, että äärimmäisiä uskovaisia on ja he ovat ongelmallisia kaikille ihmisille (2) tämä on kaukana keskivertouskovaisesta.

On syytä käyttää "Tämä Päivä" -blogin hyvää nyrkkisääntöä : "Olen tehnyt päätöksen: tästä eteenpäin kun kuulen jonkun olettavan ääriliikkeen edustavan jotain muuta kuin nimenomaista äärilaitaa, pidän näin olettavaa ihmistä ideologisena valehtelijana." Tämä on tärkeä ohjenuora koska ihmisillä on liian helposti käynnistyvä laitteisto sille että joko (1) äärilaita ei edusta sitä omaa ideologiaa lainkaan tai (2) tämä äärilaita edustaa sitä vastustajan ideologiaa liiankin hyvin. Kumpikin näistä on virheellistä.

Feministien parista onkin vaikeaa löytää kovin suosittuja miesvihasivustoja joissa on miesvihayhteisöjä. Naisvihan puolelta tälläisiä sitten löytyykin. Ja tämä epäsymmetria on mielestäni mainitsemisen arvoinen asia.

Onkin hyvä tiedostaa että ääripäistämistä tapahtuu hyvin helposti.


Takavuosina tapahtui sellainen kovasti keskustelua herättänyt tapaus kuin "Gamergate". Tämä koostui pääasiassa kahdesta hyvin erillisestä ilmiöstä. Anita Sarkeesianin videopelikritiikistä jossa peleistä etsittiin seksismiä. Ja toisaalta Zoë Quinnin väitettyyn pelijulkaisuun "reittä pitkin". (Muitakin asioita ryöppyyn toki liittyi.)

Tässä kohden feministiset tahot ovat tuominneet metelöinnin pelkästään seksisminä. Kuitenkin osa on selvästi mennyt mukaan ryöpytykseen sitä kautta, että he ovat vihanneet korruptiota. "Tämä Päivä" -blogi kuvantaa tilannetta seuraavasti. Monille kohun syy oli se, että "Zoe ei ole varsinaisesti mikään viaton uhri. Hän teki huonon pelin (oikeasti: Depression Quest on tylsä, hankala pelattava eikä herätä mitään laajempaa ymmärrystä masennuksesta, eikä ajatuksiakaan) ja sai sille palstatilaa ja huomiota seksillä. Lisähuomiota hän hankki tekaisemalla uhkailuja ja toimimalla kaikin puolin epämiellyttävällä tavalla. Koko tapahtumassa on kyse lahjonnasta ja journalistisen eettisyyden puutteesta pelijournalismissa, ei naispuolisten pelinkehittäjien vihasta." Tässä kohden kyseessä voi tietenkin olla se, että on uskottu heppoisia lähteitä, kuten entisiä poikaystäviä ja vastaavia. Mutta moni on tässä tapauksessa silti vastustanut korruptiota. ; On syytä erottaa että vaikka kyseessä olisi huono lähdekritiikki, niin se kertoo enemmän siitä että ei osata seuloa faktaa fiktiosta kuin siitä että tässä kaikki vihaisivat naisia.

Toisaalta Anita Sarkeesianin kohdalla haasteena on ollut se, että Sarkeesian on hakenut peleistä jotain jota niissä ilmiselvästi on. Eli seksismiä. Mutta hän on toisaalta prosessissa selvästi pelannut pelejä huolimattomasti ja on joskus taipunut esittämään epätotuuksia ja puolitotuuksia. Toisaalta moni on sekoittanut Sarkeesianin harjoittaman kulttuurikritiikin sensurismiin. Sarkeesian ei ole halunnut sensuroida pelejä siksi että niissä on seksismiä. Hän on vain tuonut esiin sitä miksi hänen mielestään niissä on seksismiä. Tässä mielessä olen itsekin Gamergaten aikana nostanut esiin joitain asiavirheitä joita Sarkeesian on tehnyt "Assassin's Creed" -peleistä. (Pelisarjan, "josta tiedän vain kaiken".) On tavallaan ikävää että tämä yhdistetään suoraan naisvihaan. Kulttuurikritiikin kritiikkiä voi tehdä ilman naisvihaakin. (Lisäksi Sarkeesianilla on toki aika hyviäkin huomioita peleissä olevasta seksismistä. Jos väittää että joku "Lollypol Chainsaw" ei ole seksistinen niin "just joo". On sitä silti kiva pelata!)

Tässä mielessä gamergateen liittyen on tehty tiivstelmiä myös feministien puolella. Mutta kuitenkin samalla on hyvä havaita että osa gamergate -kritiikistä oli hyvin omituista. Kun esimerkiksi "Assassin's Creediä" pidettiin seksistisenä, oli osalla "pelaajista" sellaista ideaa kuin että asiaan tulee reagoida piirtämällä pilakuvia joissa AC2 suunnittelussa mukana olleen naissuunnittelijan päälle ejakuloitiin. Tämänlaiset lausunnot ovat sitten sellaisia, että niitäkin löytyy  feministien sivustoilta samasta syystä kuin feministikriittiset sivustot jakavat sitä materiaalia jota laitoin tämän blogitekstin alustukseksi. Mutta toisaalta niille löytyy myös omia ryhmiä jotka selvästi kokevat tämänlaisen jotenkin voimaannuttavana. Näiden ryhmien olemassaolo on se ero. Jokaisessa ideologiassa on hulluja. Oleellista on katsoa että saavatko nämä hullut suosiota vai hävetäänkö niitä. (Feministiryhmissä usein jopa ihmetellään että onko niitä miesvastaisia tyyppejä oikeasti muka edes olemassa.)

Tämänlainen toiminta tuo vahvasti mieleen internetlain nimeltä Lewis's Law ; Eli feminismiin tulevat kommentit ovat hyvä selitys sille miksi feminismiä tarvitaan. Näiden päälle-ejakuloivien olemassaoloa on turhaa kiistää. Samoin kuin on hieman erikoista väittää että tämä on kuvaus koko yhdestä puolesta. Olemme vain jostain syystä taipuvaisia tekemään tämänlaiset väärät yleistykset.

Lopputiivistelmä;

Monelle miehelle feminismi on käytännössä sitä että joku moralisti tulee ja vie heiltä pornon. Ja tältä se saattaa tosiaan joskus tuntua. Feminismissä onkin kieltämättä mukana tahoja ja näkemyksiä jotka tekevät feministeistä joissain aiheissa vahvoja liittolaisia fundamentalistikristittyjen seksuaalimoralistien kanssa. Osa feministifilosofeista onkin pornografiavastaisia. Esimerkiksi Catherine MacKinnon on omistautunut asialle. (Joskin hänellä on minustakin ihan hyviä pointteja seassa.)

Tässä saattaa helposti unohtua se, että ihminen harvoin nousee puolustamaan asioita joita ei koe omaan viiteryhmäänsä. Ja näin saattaa unohtua se, että feministeistä osa ei edes ole pornografiaa vastaan. Olen esimerkiksi itse henkilökohtaisesti keskustellut viime aikoina ärjymaineisen feministin kanssa. Ja hänestä pornografia ei ole ongelma ; Ja jos katsotaan esimerkiksi videochateissa työskenteleviä, hän ei vastusta ilmiötä siksi että tissien näyttäminen olisi väärin. Vaan sen vuoksi että niissä työskentelevät naiset ovat usein alipalkattuja ja joku muu käärii voitot näyttelemättä itse.

Sama on tietenkin mukana vahvasti koska on usein vaikeaa erottaa pornon kritisointia ja pornon sensurointia jotka ovat astetta eri asia. Toisaalta itselleni on miehenä ollut jotenkin liiankin helppoa vain ohittaa naisvastaiset meemit idiotismina joka ei edes tarvitse kommentointia. Oletuksena että kaikki osaavat vain erottaa sen mikä on kriittistä kommentointia feminismiin (jota kyllä teen), mikä feminismivastaisuutta (jota en koe olevani, olen aika neutraali ja etäinen feminismiin) ja mikä naisvihaa (josta pitää irtautua täysin ja jota täytyy vastustaa).

Että ei minun miehenä "tarvitse irtautua tuollaisesta". Ikään kuin asiassa olisi jotenkin kyse minusta ja identiteetistäni. Tosiasiassa näissä jutuissa kyse on siitä että nettimeemin näkee joku 11 -vuotias tyttö jolla olisi muutakin tekemistä kuin törmätä asennevammailuun. Asennevammailu loukkaa. Itsekin tiedostan miten aikuisena ihmisenä ärsyttää törmätä uskonnottomista tehtyihin lausuntoihin. Nämäkin iskevät identiteettiin. Toisaalta uskonnottomuus on siitä kätevä piirre että se on hankittu ominaisuus. Ja sen voi tätä kautta laittaa piiloon. Sitä voi mennä kaappiin asian kanssa, tarvittaessa. (Teinkin näin pariksi vuodeksi saatuani ensimmäisen tappouhkauksen, jonka takana oli niinkin hienostunut syy kuin väärä mielipide evoluutioteoriasta. Aloin tekemään jotain muuta, kirjoittamaan hikipediaa, aivan puhtaalta pöydältä.) Sukupuoli on tässä hieman kuin ihonväri. Sitä on paha laittaa kaappiin ja teeskennellä muuta ilman että joku tulee vinoilemaan siitäkin.

Kiusaaminen on kiusaamista ja sitä tulee vastustaa siksi että se on kiusaamista. Sen sijaan usein tartumme omaan identiteettiimme ja mietimme kuka on puolesta ja kuka on vastaan. Emme katso mitä ihmiset tekevät, vaan sitä että "ei minua voi sekoittaa tuohon". Intoudumme helposti liikaakin omista poliittisista vihollisistamme, niin että huomiomme kääntyy pois muista asioista.

lauantai 7. tammikuuta 2017

Pieni ajatus ; Pärjäilen samasta syystä kuin maailma on erikoinen

Viime aikoina on puhuttu "totuudenjälkeisestä ajasta". Erityisesti liberaalit ovat kannattaneet tätä ajatusta ; Heidän kannaltaan politiikka onkin mennyt "väärään suuntaan". On ollut maahanmuuttokriittisyyden nousua, brexitiä ja Trumpin voittoja. Tämä on saanut itseltäni pienen annoksen ihmetystä, ihan siksi että liberaalit ovat pitkään olleet sellaisia että he ovat korostaneet moniarvoista kulttuurien yhteentörmäämistä johon ei käytetä ajatusta kulttuurien sulatusuunista ("melting pot") vaan salaattikulhosta.
1: On erikoisen merkillepantavaa huomata, että "totuudenjälkeisestä maailmasta" puhumista vastustetaan kahdelta rintamalta. Osasta se antaa voimaa natseille. Ja osasta se on hölynpölyä jota huonot häviäjät kertovat. Ensimmäinen on postmodernismin kannattajia joiden kohdalla "kulttuuristen normien dekonstruktio" on koettu eettisenä voimana ja jolle on epämiellyttävää törmätä siihen että siihen voidaan liittää vastenmielisiä ilmiöitä. Ja toisaalta ne jotka eivät mielellään halua mainita itseään ja postmodernismia samassa lauseessa koska postmodernismi on kuitenkin assosiatiivisessa suhteessa niihin "virallisesti väärän puolueen poliittisiin vihollisiin". 

Tässä kohden on kuitenkin syytä huomata että postmodernismi on vallannut lisää alaa. Ne suuntaukset, jotka perinteisesti ovat vastustaneet postmodernismia ovat ottaneet sen keinoja käyttöönsä. Uuskonservatiivien tilalle ovat tulleet esimerkiksi "alt-right"-piirit. Lilja Tamminen blogasi mainiosti asiasta.

"Sinun mielipiteesi ei voi olla väärä, koska se on sinun mielipiteesi. – Timo Soini
Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan. – Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo
Jos nimet jättäisi pois, nuo lainaukset voisivat olla kuin suoraan amerikkalaisen queer-vasemmistolaisen postmodernin kirjallisuuden opiskelijan opinnäytetyöstä. Postmoderni suhde faktoihin ei ole aivan uusi ilmiö; sitä on akateemisesti kritisoitu ainakin 1990-luvulta asti. Tämä relativismi ja subjektivismi voi tuntua harmittomalta, mutta laajasti kansan keskuuteen levitessään se on 2010-luvulla luonut erinomaiset apajat kasvavalle identiteettipolitiikalle ja lopulta tämän hyväksikäyttöön perustuvalle propagandalle ”totuudenjälkeisessä” maailmassa."

Tässä tilanteessa voidaan nähdä että moni on ollut optimistinen valistushenkisellä tavalla. Ja tämä on virheellistä. ; Internet on tannut sen että on entistä isompi mahdollisuus päästä käsiksi tietoon. Mutta tiedon lisäksi kaikki informaation jakaminen on helpottunut. Kaikelle on niche.

Olen itse asiassa itse elänyt tälle voimaa antaneen ilmiön kautta. Tätä valottaa valistusihanteissaan pettynyt tiedeyoutubettaja Derek Muller. Hänkin puhuu post-truth -maailmasta. Hän ihmettelee miten erilaisuuden kohtaaminen ei ole lisännyt faktakeskeisyttä ja suvaitsevaisuutta. Ja miten tieto on helpommin saavutettavissa, on faktojen paino elämässä vähentymässä. Valeuutisten lisääntyminen ja muut vastaavat ilmiöt on selitettävä jotenkin.

Hän muistuttaa maailmasta josta olen hyötynyt. Olin lapsena ja nuorena nörtti. Tämä tarkoitti sitä että minulla ei ollut kovin laajaa piiriä joiden parissa jakaa kiinnostuksenkohteita. Internetin myötä asia muuttui. Ympäri maailmaa löytyi samanmielisiä. Syntyi esimerkiksi erilaisia kaveripiirejä evoluutioteoriasta kiinnostuneiden kesken. Ei ole niin hullua ihmistä että internetistä ei löytyisi jotain hikipediaa tai ylilautaa hänelle sopivaksi yhteisöksi!

Ja tämä täsmälleen sama on sitten koskenut myös kaikkia muita ääriryhmiä. Internet on tehokas keino etsiä, suostutella ja rekrytoida uusia jäseniä. Ja koska emme ole valistusihanteen taustaolettamia viisaita ihmisiä, emme konfliktitilanteessa ota opiksemme. Eli mene keskusteluun virhekäsityken kanssa, opi sitä virheeksi ja nauti prosessista. Sen sijaan kyse on juuri siitä mistä Tamminen kirjoitti "Ensinnäkin yhteisö luo heimovaistojemme mukaista yhteishenkeä, joka tuntuu hyvältä, koska se korostaa omaa oikeassaolon kokemustamme, joka samalla erottaa meidän muista, ”vääristä” ryhmistä. Toisaalta, koska yhteisöt koostuvat lukemattomista ihmisistä, yhteistä todellisuuskäsitystä pyritään jatkuvasti muokkaamaan, yleensä tiukentamalla ”puhtauden” ehtoja sallitun todellisuuskäsityksen ympärillä." Tämä on ollut aina läsnä, mutta internet levittää sen tehokkaammin ympärilleen. Ihmistä ajaa confirmation bias ja konflikti koetaan usein riidan eikä oppimisen lähtökohdaksi - ja tässä asiassa myös itse ns. "kuulun lajiin".

"Laastarisuhteet"

Netissä keskusteltiin siitä, onko tervettä tai normaalia vaihtaa pian uuteen suhteeseen edellisen parisuhdeen kariuduttua. Tässä moni korosti sitä että odottaminen olisi hyvin tärkeää. Tässä korostettiin surutyön merkitystä. Ideana on siis se, että eron jälkeen on "ryvettävä" asia läpi. Tässä saattaa esiintyä jopa arvioita joissa korostetaan että parisuhdetta suree puolet siitä ajasta mitä siinä on ollut.

Tässä kohden puhuttiin "selviytymissuhteista" ja "laastarisuhteista". Konsepti on tuttu. Mutta tosielämä näyttää tarjoavan yllättävän paljon Mika Sipuraa ; Hän kertoi positiivisia asioita parisuhteesta ja tämä nähtiin epäonnistuneena ja huonona surutyönä. "Tajusin mokanneeni. Positiivisuus ei kuulunut tilaisuuteen. Nainen otti ryhmän ohjaajalta ohjat, ja alkoi opastaa minua: elin selviytymissuhteessa, jollaisia hänelläkin oli ollut." ... "Seisoin virallisen kierroksen jälkeen seinäruusuna, ja katselin kun muut lohduttivat toisiaan. Häpesin ajattelemattomuuttani. Olin saastuttanut vertaisteni surun. Olin epäonnistunut surutyössäni, vaikka se vei neljänneksen elopainostani, hiukset ja varpaankynnet." ... "Tänään tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä kun selviytymissuhteemme alkoi." ... "Voin suositella selviytymissuhdetta kaikille. Se on samanlainen kuin muut parisuhteet, parempi vain."

Kontrasti laastarisuhdekäsityksen yleisyyden ja oman elinpiirin välillä oli kova. Mutta oma elämänkokemukseni on tietenkin otoskoltaan riittämätön jotta voisin sen pohjalta kumota tämänlaista konseptia. (Tai luoda sitä.) Yritin googlata aiheesta psykologisia tutkimuksia. Tässä kohden ilmiötä ei löytynyt. Viittaukset tuntuvat olevan sellaista "arkipsykologiointia" jota löytyy sellaisilta osastoilta kuin "oma apu". Teoksista jotka ovat sellaisia että minäkin voisin kirjoittaa sellaisia, läimiä ISBN -tunnuksen kanteen ja myydä. (Jos kehtaisin.) Tämän tietenkin voi päätellä jo siitä että sitä kutsutaan "laastarisuhteeksi", joka viittaa enemmän siihen että on luotu konsepti joka toimii arkijärjen ja vertauksen enemmän kuin todellisuudenhavainnoinnin kautta.

Sen sijaan tilanne näyttää suunnilleen samalta mitä "Psychology Today":ssa kommentoitiin. "But as a therapist, I don't think there is a "too soon." I don't see the choice to get into a new relationship as one of timing at all. I see it as a matter of emotion and healing. Rather than quantify the space between relationships in amount of months or years, I'd like to see people focus more on how "healed" or "emotionally raw" or "in grief" someone is or isn't." Tämä on ymmärrettävää. Moni kituuttaa tylsässä suhteessa pitkään ennen sen kariutumista. Entistä ei tule ikävä. Joku taas voi räytyä vuosikausia. On katsottava sitä yrittääkö elää vanhaa suhdetta uuden suhteen kautta, vertaileeko entiseen suhteeseen ja kokee uuden suhteen varjona ja korvikkeena. Ei sitä onko suhteen loppumisesta viikko vai viisi vuotta. Itse asiassa näyttää jopa siltä että nopea uusi suhde nopeuttaa surutyötä. Ja vielä enemmän ; "Brumbaugh and Fraley (2014) also discovered that less time between a break-up and a new relationship generally predicts greater well-being, higher self-esteem, and more respect for a new partner. Further, contrary to what many people might predict, having less time between a break-up and a new relationship is linked to attachment security—which refers to habits of trusting, comfort with intimacy, and feelings of safety in relationships. In other words, individuals who tend to be emotionally stable were actually more likely to have a shorter amount of time between a relationship’s end and a new one’s beginning."

Rehellisimpiä taisivatkin olla ne jotka sanoivat että uuteen suhteeseen ei pidä mennä että ei saisi "helpon" tai "epätoivoisen" mainetta. Kysymys on moralismista. Kysymys on moralismista jolla rajoitetaan käytöstä. Keksitty kyökkipsykologia on tässä kätevää. Vähän kuin uusi uskonto. (Niiden kyseenalaistaminenkin näyttää muuten tuottavan samanlaisia kiukkureaktioita kuin uskovaisilla kun heidän dogmiaan raaputellaan.)

perjantai 6. tammikuuta 2017

Joulupukki kauppamatkaan jo käy!

Joulupukki kiertää yhdessä päivässä kaikki lapsiperheet. Tämä on aika tiivistä toimintaa, ja siksi Suomessa - jossa ollaan lähellä Joulupukin asumusta - lahjat tulevat siten että joulupukki tavataan. Sen sijaan USA:ssa joulupukki käy yömyöhällä. Tämä on selvä logistinen ongelma josta on syntynyt ilmiö.

Olen melko varma että Joulupukki on kuitenkin ratkaissut ns. kauppamatkustajan ongelman. Ja ennen kuin ihmettelette että onko loogista että taruolento ratkaisee ratkaisemattoman matemaattisen ongelman, muistutan että joulupukki on ratkaissut spesifin ongelman jossa on äärellinen määrä pisteitä, eli lapsiperheiden sijainti. (Lopuksi hän menee kotiin josta on lähtenytkin joten kauppamatkustajan ongelman "kierrosajattelu" on järkevää.)

Kuinka paljon joulupukilla on laskentatehoa kun hän on voinut laskea ratkaisun käyden läpi kaikki mahdolliset kombinaatiot?

Maailmassa on noin 7 miljardia ihmistä, joten ainakin 1 miljardi perhettä. Reittihän on määritelmällisesti sellainen että kahdessa paikassa ei käydä samanaikaisesti. Ensin on n vaihtoehtoa ja kun se on valittu, on jäljellä n-1 paikkaa, sitten n-2... Tälläiselle on olemassa konsepti nimeltä kertoma. Kertoman eri määritelmät
n ! = ∏ k = 1 n k ln ⁡ ( a . b ) 
= ln ⁡ ( a ) + ln ⁡ ( b ) → ln ⁡ ( n ! ) 
= ln ⁡ ( ∏ k = 1 n k ) 
= ∑ k = 1 n ( ln ⁡ n )
Tässä tapauksessa n=1000 000 000. Luku on liian suuri normaaleille taskulaskimille. (Se on on likimain 6.53x10^977.) Tuloksissa on päällekkäisyyksiä ; Monet keskenään samanlaiset reitit näyttävät eri tuloksilta. Ja toisaalta sama reitti voidaan käydä takaperin ja se on silti yhtä pitkä tai lyhyt. Näiden eliminoinnin jälkeen kauppamatkustajan ongelman lukumäärä, kunhan n>2 on [(n-1)!]/2 (Joka on yleiskaava kauppamatkustajan ongelman reittivaihtoehdoille.) Tällä saadaan suuruusarvio. (10^9-1)!/2 "Tieteellisen" analyysin lopputulos ; Joulupukin tietokone on vähintään yhtä vakuuttava kuin lepakkoluolan batcomputer.