sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Onneksi olemme lopettaneet alusvaatteiden lajittelun - ja kaupat niiden vaihtamisen.

"We Were Soldiers" -elokuvassa on kohtaus jossa sotilaiden naiset keskustelevat keskenään. Yksi heistä selittää miten heidän lähellä olevassa pesulassa ei sallita värillisiä vaatteita. Ovessa lukee "Whites only". Hän ei näe siinä olevan mitään järkeä. Muut kertovat että kyltti koskee vain valkoihoisia. Ja tästä järkytytään koska maansa puolesta kuolevan mustan miehen vaimo ei saa pestä pyykkejään siellä.

Aivan kuin olisi mahdollista elää Vietnamin sodan aikana kuulematta segregaatiosta. Aikana jolloin se, että on elossa on tarkoittanut sitä että on kuullut ihmisoikeusliikkeestä jonka tehtävänä on purkaa segregaatio. Se oli yksi suurimpia ja näkyvimpiä poliittisia liikkeitä!

Ja sitten jos tämänlainen asia jää huomaamatta, niin sillä kognitiolla ei kyllä heti tiedostetaan varsin syviä huomioita joita tämä hämmästyvä nainen tekee.

On toki totta, että monesti asioiden pahuudet jäävät huomaamatta. Mutta usein syynä on se että tiedettyjä asioita ei mietitä kahta kertaa muiden kuin itsen kannalta. Mutta jos jokin asia on niin laajamittaista ja keskusteltua kuin segregaatio Vietnamin sodan aikana, niin....

Lisämäärekampanjoinnit

Jos katsotaan maahanmuuttokritiikkiä, sen perusstrategiana on ollut pilkkominen. Se ei ole rasismia vaan maahanmuuttokriittisyyttä. Kohteeksi valitaan esimerkiksi "laittomat maahanmuuttajat".

Sitten moni vaan on laajentanut siihen että nämä erikoistapaukset koskisivatkin sitten vaikka ihan joka ikistä maahanmuuttajaa tai VOK -asukkia. Ja islamin vakaumustakaan ei tarkisteta, vaan sen sijaan aletaan katsomaan rotua ; Esimerkiksi kaikki kurdit tai syyrialaiset vain oletetaan islamisteiksi.

Kampanjointi tällä pilkkomistavalla on filosofisesti hyväksyttävä. Ja oikeastaan ainoat ongelmat ovat siinä että osa loiventaa määritelmiä kohti yleistä. Eli unohtavat että kysymys on nimenomaan niistä lisämääreistä. Kukapa sitä tykkäisi "Elintasopakolaisina tulevista ISIS -terroristi sosiaalipummi raiskareista?" Sellaisten vastustamisen voikin ajatella olevan jopa yleinen velvollisuutemme.

Toinen hyvä kampanja voisikin olla sellainen jossa vaadittaisiin rikolliset ja rasistiset perussuomalaiset kuriin. Sitähän aina voitaisiin sanoa, että tilanne ei koske konservatiiveja tai perussuomalaisia sinänsä, vaan ainoastaan rikollisia aineksia, jotka sattuvat olemaan perussuomalaisia ja vaikkapa seksuaalirikoksista tai käsilaukkuvarkauksista tuomittuja. Kukapa ei rikollisuutta vastustaisi - Paitsi rikollinen!

Tuollainen kampanja onkin taidettu kehittää.

lauantai 24. syyskuuta 2016

Mitä entiselle kotikaupungilleni on tapahtunut?

Olen asunut melko kauan Järvenpäässä. (Ikävuoteni 6 -vuotiaasta n. 20 -vuotiaaksi.) Tämä Sibeliuksesta mainetta pumppaava kaupunki ei ole ollut mikään paratiisi. ; Laman aikana se oli suuri huumekaupan keskus jossa oli paljon narkomaaneja. Melko lähellä oleva Kellokosken mielisairaala dumppasi potilaita avohoitoon ja he päätyivät mm. Järvenpäähän. Samanaikaisesti leikeltiin nuorison mielenterveystyöstä.

Järvenpää on se kaupunki jossa olen eniten saanut turpaani. Mikä on tärkeää ottaen huomioon, että olin vartijana mm. Kontulassa aikana jolloin siellä oli joukkotappeluita. Ja asuin myös Korsossa jotain kymmenkunta vuotta.

Jostain syystä Järvenpäästä on nyt tullut joukkotappeluhaluisten keskus. Esimerkiksi poliisi keskeytti 13. syyskuuta 150 nuoren joukkotappeluintoisen puuhat. Poliisipartiointia oli lisätty. Kokoontuminen johti enimmäkseen vandalismiin ja huuteluun ja isosta määrästä ja äänestä huolimatta tuomiot olivat aika vähäisiä. Sosiaalinen media rummutti asiaa. Mutta motiivit olivat aluksi kaikkea muuta kuin selvät, media rummutti "mysteerillä". Joukkotappeluita ei myyty esimerkiksi maahanmuuttokriittisyydellä hirveän alleviivaavasti.

"Näin epävirallisesti" voin sanoa että kokoontumisrähisemisen henki on kaupungissa vahva. Nuorisojoukkoja pilkotaan tavanomaista vahvemmin ja tässä on ollut jopa hieman kotiinajamisen henkeä.

Erikoista on, että miten tästä on sitten tehty. On nimittäin vedetty siihen että joukkotappeluiden motiivit olisivat maahanmuuttokeskustelussa. Tämä on toki teoriassa mahdollinen motiivi. Ja se voitaisiin liittää vaikkapa Järvenpäässä toukokuussa käytyyn keskusteluyritykseen; Silmun maahanmuuttokeskustelutilaisuus jouduttiin silloin perumaan koska tilaisuuden järjestäjiä kohtasi uhittelua. Tällöin häiriköintiuhassa nostettiin esiin joukkotappelun mahdollisuus.

MV -lehti tarttui tähän teoriaan jo 13. päivä siihen että sen tietojen mukaan mukana on ollut kurdeja ja tätä kautta olisi kysyttävä että "Järvenpäässä on kriittinen tilanne päällä" ja se kysyi että "Tuleekö tänä yönä yhteenotto muslimien ja suomalaisten välille?" Teoria oli siis vahva jo ennen kuin mitään olisi alkanutkaan. (Ja teoria on jotain joka oli muualla viestimissä mysteeri vielä paljon myöhemmin. Mikä voi liittyä siihen että journalistit joutuvat sitomaan teorioitaan edes johonkin.) Moitetta saa myös poliisi, joka ei toimi hyvin.

Erikoista kyllä tämän teorian hyväksyjät ovat melko usein ihmisiä jotka (1) ovat itse maahanmuuttokriittisiä ja (2) kuvaavat joukkotappelemaan kokoontumista jotenkin hienoutena.

Hommafoorumissa esimerkiksi sanotaan, että "Hienoa että edes nuoriso herää ja tekee jotakin. Ilmeisesti ja aivan varmasti ottaa kupoliin turvisten erityinen mielenkiinto alaikäisiin tyttöihin. Annan täyden tukeni! Toista se on mukavuuden haluisilla aikuisilla. Pakkohan noille on alkaa näyttämään että kuka täällä määrää, kun ei sitä kukaan muukaan näytä tekevän."Muutenkin Järvenpääläisille toivotaan pitkää elämää ja hyvää. "Olisi arvokasta jos järvenpääläiset ryhtyisivät tarpeen tullen vastarintaan. Saataisiin toimintaa yhä useammille paikkakunnille." Toimintaa kunnioitetaan ja nuorissa nähdään kerrankin jotain muuta kuin negatiivisuutta ja huonoutta. "Polliisille on aina kaikki epäselvää, jos kyse on maahanmuuttajien aiheuttamista ongelmista. Meidän nuoret on ne jotka joutuu tästä aikuisten monikulttuurisuushulluudesta eniten kärsimään, ja se on todella epäoikeudenmukaista niitä kohtaan. On aivan oikein, että kokoontuvat porukalla laittamaan häirikkömatut kuriin." Jopa Suomen Vastarintaliikkeen monikulttuuriselle puolustusyhteystyöhön vivahtavia kommenttejakin on, esimerkiksi "Noin reippaalle porukalle riittää hommia Suomessa, ja noiden osaamista voidaan ehkä myydä muihinkin EU-maihin. Eikö jonkun sortin puolustusyhteistyöstä ole ollut puhetta ainakin Ruotsin kanssa?"

Järvenpään kaupungin facebookryhmässä aiheeseen tulevia keskusteluja ja kommentteja tulee jatkuvasti - ja katoaa sensuurin hampaisiin suunnilleen samaa tahtia. Joukkotappelu ymmärrettävästi sekä puhuttaa että herättää sen tyylistä mopon keulimista ja raivostumista että sensuuri iskee. ; Tähän liittyvistä kommenteista ei ole runsaudenpulaa. Tällä hetkellä kävin Facebook -ryhmästä kaivamassa ensimmäisen ylistyskommentin aiheesta. Etsimiseen meni alle viisi minuuttia. Kimmo Piirainen selitti että "Historia vaan toistaa itseään. Ei ole ensimmäinen kerta jäkessä. Vanhemmat naisetkin kertoo omien vanhempieen puolustaneen omaa kyläänsä, ja nyt se on vaan muodoltaan hiukka erilaista. Kunnioitus nuorisolle ketkä tänään menee ja puolustaa omaa kotikaupunkiaa. Niin kuin talvisota yms. olisi unohdettu...."

On erikoista että nyt viime päivinä on kuultu paljon siitä miten maahanmuuttokeskustelussa ei kannateta väkivaltaa mitenkään relevantisti. Jos oikea mielipide maahanmuuttoon on niin tärkeää että joukkotappelu, vandalismi ja rähinöinti ovat sankaruutta, niin se siitä sitten!

Onko Jumalan elämä mielekästä tai moraalista?

Hyvin yleisen teistisen näkökannan mukaan Jumala on jotain jota ihmiset tarvitsevat että heidän elämässään voi olla merkitystä tai moraalia. (Toisenlaisia teistejäkin on, mutta tämä blogiteksti ei käsittele heidän näkökantojaan.) Tämä asenne on mahdollinen jos vapaa tahto, tietoisuus ja mieli ja kyky tehdä päätöksiä tai mieltymykset eivät riitä. Harva uskovainen kiistää esimerkiksi että ateisti Jumalattomassa universumissa ei voisi olla hedonisti. Mutta tämä ei olisi merkityksellistä tai moraalista.

On varsin yleistä että he pitävät tulosta kyseenalaistamattomissa olevana. Ehdottomana ilmiselvyytenä. Ateismi=nihilismiä. Erimielinen ei ymmärrä mitään.

Tässä näkemyksessä otetaan myös selvä kanta euthyfronin dilemmaan.


Perinteisessä ajatuksessa haasteena on se, että jos on olemassa Jumalasta irrallinen moraali niin sitten ihmiset voisivat verrata siihen ilman Jumalaa. Tai ainakin moraali olisi olemassa siitä huolimatta olisiko Jumala olemassa tai ei. Ihmisillä ei kenties olisi pääsyä tähän objektiiviseen ei-Jumala -moraaliin. Mutta se olisi olemassa ja moraalinen. Jumala voisi olla tällöin keino jolla ihminen pääsee moraaliin. Mutta se ei tarkoita että ei voitaisi (1) olettaa että moraalia ei olisi olemassa ilman Jumalaa (2) tai vastaavasti olettaa, että ihmisillä on ei-teistinen väylä tähän tietoon ; Onhan tässäkin oletettu että Jumalalla vaan on tämä yhteys. Eikä ihminen voi tarkistaa että asia on juuri näin, koska se vaatisi sitä että otettaisiin oikea moraali ja sitä verrattaisiin Jumalan moraaliin ja katsottaisiin täsmäävätkö ne vai eivät. Koska juuri tätä suoraa tarkastelu kielletään a priori, ei vertailua voida tehdä ja Jumala on tietoväylä tähän ihmisen ulkopuoliseen tietoon.

Näin ollen uskallan sanoa että kanta euthyfronin dilemmaan on se, että moraali on sidottu Jumalaan. Tällöin puhutaan vaikka Craigin God Command Theorysta jossa Jumala on moraalin mittatikku ja ihminen on moraalinen siksi että tekee asioita joita häntä itseään mahtavampi komentaa.

Mutta mitä tapahtuu jos katsotaan tässä kontekstissa sitä olentoa jonka kuvaksi ihminen on tehty.

Jumalalla on tietoa ja taitoa. Mutta hänellä ei ole itsensä ulkopuolista voimaa jonka olemassaolosta riippumatta moraali olisi olemassa. Tässä mielessä Jumalan Tahto voi hänelle itselleen varsin helposti ilmetä mielivaltana. Hän ei voi tarkistaa mistään itsensä ulkopuolisesta maailmasta moraalia ja hänen tekemisensä ovat Hyvyyttä, olivatpa nämä sitten mitä tahansa. Sillä kun Hän tekee jotain niin sitten siitä tulee se standardi. Koska Hänellä on vapaa tahto ja vastaavat, tilanne voi vaikuttaa Hänelle itselleen hyvin erikoiselta.

Sellaiselta että kenties hän keskenään itse itselleen lainailee kristittyjen ehdottoman päteviä ja kyseenalaistamisen ulkopuolella olevia Ehdottomia Totuuksia ja päättelee että Hänen elämänsä ei voi olla merkityksellistä. No. Ei hän toisaalta tarvitse sitä Pelastustakaan johon merkitys on sidottu.

Itse tosin näen että Jumalan elämä voisi olla merkityksellistä. Mutta tässä otetaankin kantaa jossa moraali ei perimmiltään kumpua jostain "ulkopuolelta" vaan syntyy aina ja väistämättä "sisäisestä". Eli heti kun on vapaa tahto, mieltymyksiä ja tavoitteita niin kokemus moraalisuudesta ja merkityksellisyydestä nousee niiden kautta väistämättä. Riippumatta siitä onko niiden ulkopuolella jotain vertailukohtaa. Nämä muutokset tosin tuhoavat ne perusargumentit joilla selitetään teismistä ja objektiivisesta moraalista...

perjantai 23. syyskuuta 2016

Pata kattila soimaa, kaksoisstandardi molemmissa

Jussi Halla-aho esitti että "Kun humanitaarisin perustein Suomeen tullut somali tappoi kirveellä kaksi täysin viatonta ihmistä Oulussa tai kun humanitaarisin perustein Suomeen tullut afgaani raiskasi ja poltti tyttöystävänsä elävältä Porissa tai kun kaksi humanitaarisin perustein Suomeen tullutta irakilaista ryösti ja tappoi viattoman ihmisen Kajaanissa, ei näkynyt pääkirjoituksia eikä muistokulkueita." Hän jatkoi "Kun turvapaikanhakijat raiskaavat, ahdistelevat tai pahoinpitelevät ihmisiä, vallitsee humiseva hiljaisuus. Korkeintaan mutistaan jotain yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta ja varoitetaan tekemästä yleistyksiä."

Halla-aho on kuitenkin väärässä. Esimerkiksi Oulussa kirvessurmista oli lehdistössä ja se synnytti kynttiläkulkuetta ja muuta vastaavaa tapahtumaa. Jopa minun tietämiäni "suvakkeja" on päätynyt kulkueeseen. (Itse asiassa tuolle linkissä olevalle videolle asti.) Kaikki Halla-ahon mainitsemat tapaukset ovat itse asiassa saaneet lehdissä näkyvyyttä. Ja itse asiassa jos lehdistö ei niistä olisi kertoillut olisi Halla-ahon oman facebookin uutisointilinkkilistat nykyistä huomattavasti köyhempiä - ja varsinkin heikommin dokumentoituja. On erikoista väittää että ei uutisoida tai pidetä kulkueita kun niitä pidetään. (Kannattaisi vaikka ensin nyt katsoa googlesta ennen kuin sanoo että jotain ei ole olemassa!)

Toki on käytännössä selvää että Halla-aho ei näe heitä "suvakkeina" koska he olivat tuossa kulkueessa. Mieleen tuleekin se, miten moni maahanmuuttokriitikko ei tunne vanhustenhoitoa koskevia konsertteja tai keräyksiä. Suvakit tuntuvat tuntevan ja jopa ottavan niihin osaa. (Maahanmuuttokriitikko ei selvästi auta mummoja kun ei seuraa aihetta, miten muka voisi auttaa kun se vaatisi sen että tietää niitä hyväntekeväisyyspuuhia. Jos on kiinnostunut vain jostain aiheesta ja seuraa sitä ei pidä ihmetellä jos törmää vain siihen liittyviin asioihin. Muut aiheet eivät lakkaa olemasta olemassa. Se vaan kertoo että "en tiedä" -tyypillä on asennevamma ja monomania.)

Olen tosin hieman hämmästynyt siitä että Halla-aho tekee näin. Sillä voidaan sanoa että hänen oma kirjoitushistoriansa on sen laatuinen että niissä on otettu yksittäistapauksia ja niistä on yleistetty. Toisin sanoen jos "suvakilla" on tässä jokin kaksoisstandardi, niin olisi sellainen Halla-aholla itselläänkin. ; Vielä erikoisemmaksi tilanne menee jos sitä laajennetaan MV -lehden maailmaan. Se kun on levittänyt varsin pienellä tai jopa tätä olemattomammalla faktantarkistuksella. Ja teemat ovat olleet yleisesti että niistä yksittäistapauksista olisi nimenomaan syytä yleistää.

Halla-ahon ei siis kenties pitäisi valittaa siitä että tästä yhdestä tapauksesta pahastutaan vaan vaatia laajaa pahastumista muistakin aiheista. Mutta näyttää että hän haluaa hillitä juuri tätä SVL -kohua. Ja jatkaa silti vanhalla linjallaan jossa tietyt asiat maahanmuuttajista nimenomaan voitaisiin yleistää..

Toisaalta on varsin selvää että tästä yhdestä kuolemantapauksesta on yleistetty ryhmään. "Suvakit" kun katsovat sitä että onko maahanmuuttaja teloittanut ideologisesti allahia huutaen vai ryöstömurhannut. Ja onko SVL:n pahoinpitely - potkiminen on sentään on fakta eikä mielipideasia - tapahtunut ideologisessa kontekstissa vai ei.

Kaiken kaikkiaan tällä ei tietenkään ole väliä koska ihmiset saavat Suomessa kiinnostua ja välittää niistä asioista mistä välittävät. Valtio ei aiheen perusteella määrää mihin laillisiin ja ei-väkivaltaisiin mielenosoituksiin saa ottaa osaa ja mihin ei. ; Emme elä maailmassa jossa suhteellisuudentaju tai sisäinen koherenttius kiinnostaisi. Nykymaailmassa epäloogisuudella on väliä jos ja vain jos se on vastapuolen toiminnassa.

torstai 22. syyskuuta 2016

Ennustan tulevaisuuteen

Ennustan, että tästä viikonlopusta on tulossa mielenkiintoinen. Ainakin jos mielenkiintoinen tarkoittaa mielenosoituksellista. Maahanmuutto keskusteluttaa. Ja sen vuoksi "Helsinkiin on odotettavissa lauantaina jännitteinen ilmapiiri, kun äärioikeistoa vastustavan mielenilmauksen rinnalle ollaan järjestämässä vastamielenosoitusta. Facebookissa Kansalaistorin rasisminvastaiseen mielenosoitukseen on ilmoittautunut torstaina jo 7 000 ihmistä. Osa maahanmuuttoa vastustavan Suomi Ensin -ryhmän jäsenistä aikoo samaan aikaan koota mielenosoittajia Kansalaistorin liepeille. Vastamielenosoitus oli torstaihin mennessä vain joitakin kymmeniä ilmoittautuneita Facebookissa. Ryhmän mukaan osallistujia on määrä kuljettaa Helsinkiin eri puolilta Suomea." ... "Peli poikki – rikotaan hiljaisuus -mielenosoitus puolestaan kokoontuu Kansalaistorille, josta kävellään kulkueena Senaatintorille kello 12–15." ... Ja se toinen puoli taas korostaa että "ensi lauantaina Helsingin Kansalaistorin kupeeseen kokoontuvat järjestävät mielenilmauksen "suomalaisvastaista rasismia" vastaan."

Tunnustan että tästä mielenosoittelusta moni on ennustellut erilaisia väkivaltateorioitaan. Ne ovat liian yksinkertaisia teorioita. Todellisuus on mutkikkaampi. Jopa viiden samanaikaisen mielenosoituksen verran.

Mutta pahempaa on luvassa. Tiedän, että samana päivänä myös "Aito Avioliitto" pitää kulkueensa. "Lauantaina 24.9 kokoontuminen Helsingin Senaatintorilla klo 13:30 Lähtö torilta klo 14:00 Kulkureitti: Aleksanterinkatu-Mannerheimintie-Kansalaistori. Kesto n. 1 tunti." Voin vaikka lyödä vetoa että "Aito Avioliitto" ottaa valokuvia kansalaistorilta. Ja kertoo viestinnässään kuvan avulla demonstroiden miten suosittu tuo juuri heidän juttunsa on ollut. Että kansa on juuri heidän takanaan tässä kohden. Tiedän tämän propagandavaltin tapahtuvan jo nyt. Tiedän että "lipsahdus" tapahtuu ja että se ei ole vahinko.

Tiedetään ja eitiedetä

Timo Soini otti kantaa siihen että yksittäiset PerusSuomalaiset voivat olla ääriliikkeissä ja asia on hyvä tarkistaa. Hän tuli lausuneeksi tarkalleen ottaen "Jos niin on, asia on jonkun tutkittava. Perussuomalaiset ei hyväksy väkivallalla uhkailua. Asian selvittäminen kuuluu puoluesihteerille ja eduskuntaryhmän puheenjohtajalle." Tähän on viitattu puhdistuksena.

Tähän liittyen on sitten tullut palautetta puolueen sisältä. Sampo Terho ei hyväksy puheita. "perussuomalaisten poliitikkojen yhteyksistä ääriliikkeisiin vanhentuneina, osittain liioiteltuina ja jo aikaisemmin kumottuina väärinkäsityksinä." En tosin tiedä miten esimerkiksi Immosen yhteydet Suomen Vastarintaliikkeeseen ovat kumottuja tai liioiteltuja. (Hänen facebookpäivitystensä sisällöt jne. talteen saadut asiat ovat olleet kiinnostavaa tietoa.)

Erikoisemman teeman on valinnut Halla-aho. Hänen viestinsä oli epistemologisesti erikoinen. "En tiedä miten voidaan selvittää perussuomalaisten jäsenten järjestösidonnaisuuksia, koska järjestöjen jäsenrekisterit ovat salaisia. Sitä ei voi lakia rikkomatta tehdä" ... "Suomen Vastarintaliike on muutamasta kymmenestä taparikollisesta koostuva joukko, joka ei liity perussuomalaisiin mitenkään." Eli samanaikaisesti tiedetään ja asia ei ole selvitettävissä. Ainut sisäisesti koherentti ratkaisu olisi että Halla-aho tunnustaisi tutustuneensa laittomasti Suomen Vastarintaliikkeen jäsenrekisteriin, ja tietää tätä kautta (1) luettelon laajuuden että (2) sen keitä siinä on ja on sitten ristiintarkistanut tämän (3) niin että sillä on 0 yhteistä jäsentä PerusSuomalaisten kanssa. Tai sitten Halla-aho selittää että yhteyksiä ei voi tietää mutta ne tiedetään. Samanaikaisesti. Joka lienee varsin sisäisesti ristiriitaista.

Tosin Halla-aho on tässä asiavirheillyt. Asiakasrekisterit eivät ole julkisia. Mutta niiden käsittely ja sisältö ovat itse asiassa mahdollista vetää juridisiksi kysymyksiksi. Itse asiassa lähinnä SuPo on Halla-ahon tyylisesti itse vastuussa omista listoista ja rekistereistään. (Tietänen tämän mm. sen kautta että kauttani kulki 5 vuoden ajan äärimmäisen luottamuksellisia asiakasrekistereitä markkinatutkimuspuolella. Tätä rajoittavat monet lait. Mutta esimerkiksi viranomaiset olisivat voineet saada luvat penkoa firmamme kaikki rekisterit tarvittaessa.)

Tapiolan Vainioilla Pölhön kanssa debattiin lyön

Tapiolan Seurakunta mainostaa ; "Meillä täällä Tapiolan kirkolla alkaa Alfa-kurssi. Alfa on kymmenen viikon mittainen kurssi, jolla tutustutaan kristinuskon perusteisiin avoimessa ja rennossa ilmapiirissä luentojen ja ryhmäkeskustelujen kautta. Alfa-kurssi on tarkoitettu elämän tarkoitusta etsiville, epäilijöille ja niille, jotka haluavat syventää kristinuskon tuntemustaan." Mainoksen ohessa on myös kuvallinen mainos jonka laitan sitaattioikeuteen viitaten oheen.

Tälläisissä mainoksissa on aina jotain hyvin omituista. Yhdeksi syyksi voidaan tietenkin nähdä se, että mainonnalla on jokin kohderyhmä joka en ole minä. Tämä selitys on minulle tarjottu esimerkiksi siinä miten kirkollinen viestintä jossa reagoidaan uskonnottomuuteen vaikuttaa asenteelliselta ja omituiselta. Kirkko on miettinyt viestinnän lukijan mukaan.

Itse näen että mainos on omituinen. Ei siksi että siinä laiha nainen kysyy että "söinkö liikaa?". Vaan siksi että mitä nuo kuvassa olevat kysymykset ovat. On melko selvää että tässä esitetään mielikuvaa jossa ihmiselämässä on pinnallisia kysymyksiä. Ja että kirkko tarjoaa vaihtoehdon tälle. Tämä on hyvin yleinen asennoitumistapa. Nähdään että kirkon ulkopuolella on vain keskakulutusta, alkoholin väärinkäyttöä, haureutta ja vastaavaa. Virhe on siinä että jos kirkko moralisoi niin sitten kirkon ulkopuolella ei voisi olla näiden dogmien mukaista käytöstä.

Muutenkin tämä asenne on sellainen että siinä vedetään pinnallinen-syvällinen -jakolinjaa jossa uskonnollinen vakaumus on se joka ajaa huonosta laatuun. Tämä vähintään väheksyy ellei peräti halveksu uskonnottomia. Saisivat tulla minulle päin naamaa tulla sanomaan että en mieti riittävän syviä kysymyksiä. (Tunkekoot kurssinsa keskiverron syvällisen alphalaisensa sitten siihen rinnalle ja sitten, vittu, vertaillaan. Akateemisen filosofian ja teologian kriteereillä. Aiheiden monipuolisuudella ja käsittelyn haastavuudella. Ja sillä kumman asenne on ajallisesti lähempänä kokonaisvaltaista elämäntapaa. I fucking dare you!)

Toki tämä varmasti iskee koska mainoksen kohderyhmänä on kristilliset nilli-nörpöt. Ne, jotka todella ajattelevat olevansa vakaumuksensa ansiosta ja sen vuoksi jotenkin syvähenkisempiä kuin kaikki muut. (Jos ihminen ylipäätään luulee että syvällisyys on aiheen valinta ja oikea vakaumus niin se kertoo heidän syvällisyydestään vain aivan kaiken.) Tässä mielessä minä en tietenkään ole kohderyhmää joten ei ihme jos mainos ei iske. (On minullakin toki vankasti taipumusta tiettyyn arroganttiin brassailuhenkeen ja olen varmasti nilli-nörppö; Mutta vähintään en ole kristillinen nilli-nörppö.)

Toisaalta tämä ei vähennä sitä että ymmärrän tämän näkökulman. Juuri tämä näkökulman ymmärtäminen tekee viestinnästä asenteellisen ja ärsyttävän. Tässä mielessä mainoksen rajaama kohderyhmä on hyvinkin väärä. Siinä ei puhuta kristillisestä vakaumuksesta vaan "kristinuskon tuntemuksen syventämisestä" (jota teen jatkuavasti ja joka on btw. pääsyitäni miksi en ole kristitty.) En kykene ymmärtämään miten yksikään "epäilijä" tarttuisi näin asenteelliseen ja loukkaavuushenkiseen mainokseen.
Pari päivää kirjoittamiseni jälkeen asiasta tuli myös palautetta. On kyllä hienoa että reagointeja nykypäivänä voi saada. Etenkin kun viestini "lajityyppi" ei ole sieltä kohteliaimmasta päästä. Ja vastine on kuitenkin hyvin asiallinen, eikä "samaa lajityyppiä". Tämänlaisen pistää kyllä mieleellään ja ilolla merkille.

Se on tuossa yllä. Viestintä on vaikeaa, koska usein mukaan tulee sellaisia sisältöjä joita ei ole tarkoittanut. Tässä mielessä on kuitenkin hieman passiivis-aggressiivista reagoida siten, että antaa ohjeet mainoksen näkymisestä. Tämänlaisissa kysymyksissä ei ole usein syynä pelkästään se, että jonkin asian näkyminen ärsyttää. Kysymys on myös siitä, että tämänlainen viestintä kuljettaa viestejä ja asenteita - olivatpa ne viestijän tavoitteissa tai eivät. Ja näiden kanssa esimerkiksi uskonnottomat joutuvat elämään. Näin ollen ei ole täysin reilua hoitaa asiaa siten, että poistetaan mainoksen näkyvyys. Se on vähän sama kuin SVL -kohuun olisi reagoitu siten että PS:t olisivat antaneet kikkoja joilla SVL:n mainosten ja kommenttien näkemisen voisi torjua omassa sosiaalisessa mediassa raksimalla yksitellen. Ja että siksi asiaa ei saisi moittia. Näitä tehdään jotta niistä opittaisiin ja tulevaisuudessa samaa virhettä ei toistettaisi. Ja mahdollisesti jopa niin että jos virhe tapahtuu niin siihen reagoidaan muutenkin kuin ilmoittamalla että mainonta katkeaa sitten kun mainoskampanja loppuu..
Kyllä. Päivän relevanteimmat jutut tähän. Mitään tämän tärkeämpää ei ole tapahtunut missään. Ei voi tapahtua. Tämä mainos on universumin merkityssisällön multihuipentuma.

Onko "Lara Croft" ydinpsykopaatti?

"Tomb Raider" on ilmiö. Pelisarja on hyvin vanha. Siinä ei ole hirveän montaa peliä - ja osa niistä on peräti sisällöltään että pelattavuudeltaan turhia. (Esimerkiksi "Lara Croft and the temple of Osirisia" ei saisi ollakaan!) Tässä mielessä on kenties hauskaa aloittaa pelisarjan pelaaminen nykyään. Sillä Lara Croftin "origin story" alustettiin tai kerrottiin vasta "Tomb Raider:Definitive Editionissa". Joka on melko uusi peli.
1: Sen lisäksi se on käytännössä "Uncharted" -peli joka taas on pelisarja joka on rakennettu luovalle ajatukselle siitä miten kävisi jos Lara Croft olisi mies. Ja Tomb Raider taas on jossain määrin peli siitä miten Indiana Jones voisi olla nainen.

Jo "Definitive Edition" ja siinä oleva Lara Croft on jossain määrin häiritsevä. Suurin siinä oleva häirtsevyys on kuitenkin siinä, että Lara on melko graafisesti kuvattu nainen joka ääntelee. (Lisäksi, no, minulla on preferenssit joihin Lara osuu tarpeettoman tarkasti.) Minun pelitaidoillani jopa Jenna Jamesonin videot tarjoavat vähemmän naisellisia vingahduksia kuin tämä peli. Tässä mielessä on hyvin vaikeaa tietää onko peli feministinen ja naisia voimauttava. Vai onko se vain tekosyy liimata pervoja seksistisiä miespelaajia ruutuun. (Uskokaa; Olen kuluttanut tämän miettimiseen aikaa, mutta en tiedä.) Tämä sama ongelma on toki kaikissa muissakin "Tomb Raider" -peleissä. Grafiikan kehittyminen ei tosin ainakaan poista tätä ongelmaa.

Kuitenkin toinen häiritsevä tekijä on itse hahmo (=sen persoona).

Lara Croft vaikuttaa hyvin vahvasti olevan ns. ydinpsykopaatti. Ja tässä ei enää ole kysymys sankarin sukupuolesta. Kysymys ei ole myöskään pelin genrestä. Hyvin monessa muussakin pelissä on väkivaltaa. Kysymys ei ole edes siitä onko kyseessä tietokonepeli tai elokuva. Kysymys on siitä miten tämä väkivalta rakennetaan ja miten sankari(tar) siihen suhtautuu.

Hyvin usein sankareita rakennetaan jonkinlaisen stereotyypin mukaan. Ja näitä voidaan lähestyä mielenterveysongelmien kautta. Moni väkivaltaa tekevä hahmo kuvataan näiden stereotyyppien kautta suoraan ; Esimerkiksi Batman on väkivaltainen viittakostaja koska Bruce Wayne on traumatisoitunut. Myös ensimmäisen elokuvan Rambo on PTSDstä kärsivä entinen sotilas joka itkee Oregonissa.

Lara Croft ei ole tämänlaatuinen. Hän ei ole myöskään ADHD -tyylinen seikkailija. Hän ei selvästi traumatisoidu. Hän pyyhkii kaikki ongelmat onelinereillä. Lara Croftin "ihmisistä välittäminen" on hyvin pinnallista ja lyhytaikaista. Hän ei selvästi tunne mainittavaa empatiaa. Lisäksi näyttää että häntä kuvaa enemmän viileä idealismi, hän ei niinkään kaipaa kuin ihailee esimerkiksi isäänsä.

Asia pahenee jos pelataan Laran muita seikkailuja. Vanhemmissa peleissä Lara Croft on entistäkin enemmän psykopaattinen varas vaikka arkeologisia taitoja. Kenties alleviivaavin vihje on kuitenkin se miten Laraa kuvataan lapsena. Kun "Tomb Raider:Legend" -pelin alussa tapahtuu lento-onnettomuus, Laran äiti Amelia Croft käskee Laraa laittamaan silmänsä kiinni. Lara ei laita vaan sanoo, että hän haluaa nähdä. Eräs ydinpsykopaattien erikoinen piirre on se, että heillä ei ole räpyttelyrefleksiä ja he lähestyvät itseäänkin koskevia vaaratilanteita kylmästi juuri tämänlaisella tavalla. Tässä pelissä olevat onelinerit tosin muutenkin vihjaavat että Lara on hyvin stereotyyppinen psykopaatti petoeläinten fanitusta ja saalistuslausahduksia myöten.

Olisiko tälle jokin toinen selitys?

Usein peleissä tulee mainintoja niiden väkivallasta ja psykopaattisuudesta. Niiden kohdalla on kuitenkin usein vähemmän syitä alleviivata psykopaattiutta kuin "Tomb Raiderin" kohdalla. Mutta koska sankarina on nainen, halutaan enemmän korostaa sitä että nainenkin voi olla kompetentti ja aivan yhtä hyvä sotilas kuin mieskin. Ja näin ollen ajatukset psykopatiasta voidaan nähdä epätasa-arvoisena asennoitumisena. Naista halutaan mollata mutta samaa tekevä miessankari nyt on vaan cool action -sankari.

Ja kenties kyse onkin todellakin sankarin sukupuolesta. Kun katsotaan viihdettä ja sen sankarienkäyttöä voidaan huomata että monesti vähemmistöt eivät vain astu normaalien sankarien joukkoon ilman jonkinlaista totuttautumiskulttuuria. Naiset eivät tässä mielessä eroa vaikkapa tummaihoisista tai homoseksuaaleista.

Tavallista on, että ensin hahmot ovat jotenkin komediallisia. Näin vähemmistö solutetaan ikään kuin mukaan "suvaittavana vähän heikompana astiana". Tästä ei tule kovasti valituksia massavirralta. Tämän jälkeen sankaria helposti ylikompensoidaan. Syntyy esimerkiksi stereotypia kaiken kulttuurin tuntevasta homoseksuaalista, älyttömän katuviisaasta vanhasta tummaihoisesta miehestä. Lara Croft on ensimmäisiä valtakulttuuripelien naisprotagonisteja. Ja tämä tausta on luonut ja muovannut hahmoa. Tämä voi olla nykyaikana jossain määrin taakka.

Lara Croft on liitetty tunnekylmään brittiläiseen osaamiskulttuuriin samalla kun on hauttu alleviivata että nainen voi olla kompetentti sankari. Tämä on myyty myös sovinistimiehille sillä että on hahmoon on pakattu riittävästi pikseleitä rintamukseen. Kun tämä laitetaan yhteen, ei ole ihme että Lara Croft vaikuttaa tunnekylmältä. Emootiot näiden pelien kontekstissa olisivat heikkouksia - tai ainakin heteronormatiivisia naisten piirteitä.

Teoriaa vahvistaa se, että Larassa korostuvat sellaiset psykopaattien tunnuspiirteet kuin pinnallinen viehätysvoima ja älykkyys, harhaluulojen ja muiden irrationaalisten ajattelun merkkien puuttuminen ja hermostuneisuuden tai psykoneuroottisten oireiden puuttuminen. (Ja yleinen tunneköyhyys joka tuntuu olevan piirre siitä että on joutunut actionsankariksi.) Sen sijaan Lara Croftin elämä on suunnitelmallista, hänellä ei ole huonoa arvostelukykyä johon liittyy kyvyttömyys oppia niihin liittyvistä kokemuksista. Hänellä ei ole myöskään heikosti motivoitunutta sosiaalisuutta johon liittyy suoranaisesti epäsosiaalinen käyttäytyminen. Eikä hänellä ole outoa ja luotaantyöntävää käyttäytymistä.

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Eniten vituttaa jonkun muun ongelmat

Olen viime aikoina ollut yhä kasvavassa määrin itselleni epätyypillisen hyväntuulisuuden vallassa. Kyseessä ei ole optimismi tai toiveikkuus. En odota maailmalta mitään, paitsi katastrofeja. Se mitä on riittää.

Ja miksi ei riittäisi. Minulla on hyvät elämäntavat ja terveet arvot. Urheilen, syön terveyttä ylläpitävästi, arvostan moraalia ja kulutan mielelläni aikaani itseäni sivistäen. Elän virikkeellistä ja sosiaalista elämää. Olen kahdehdittavassa asemassa, sillä olen terve, hyvän näköinen enkä ole putoamassa yhteiskunnan rattaista. (Tämän lisäksi valehtelen.)

Tässä poikkeustilassa päädyin muun muassa laulamaan ääneen julkisilla paikoilla. Vieläpä ABBAa joka on virallisen kantani mukaan kauheaa. Näin tehdessäni kuitenkin tulin saavuttaneeksi hyveellisyydessäni uuden tason. Olen niin hyveellinen että arkielämääni jaksottavat lyhyet laulukohtaukset johon ympäristö jollain tavalla reagoi ja ottaa osaa. Pari ihmettä vielä ja asiat alkavat etenemään. Sitten Paavi julistaa minut Disney -prinsessaksi.

Koneen henki ; Fenomenologinen kokemus ruumiillisuudesta

Evoluutioteorian kritiikissä tulee usein vastaan hyvin erikoisia moitteita. Yksi silloin tällöin vastaan tuleva esittää että evoluutio ei voi olla totta koska meillä on tunne kokemuksellisuudesta. Ajatuksena on siis se, että emme ole voineet kehittyä "alemmista elämänmuodoista" (nimitys ei omani) koska sitten olisimme "vain kemiaa" (ei varsinkaan itse käyttämäni nimitys) ja tämä ei voisi muuta kuin reagoida, ei kokea.

Argumentti on siitä erikoinen että voidaan sanoa että argumentaatio on fenomenologialähtöistä. On aina hieman erikoista kuin naturalismia kritisoidaan sitä kautta että se on solmussa jonkun tämän ulkopuolisen filosofisen premissistön kanssa. Etenkin kun on vaikeaa nähdä miten tässä puhutaan evoluutiosta eikä naturalismista. (Evoluutioon saa yliluonnollisiakin twistejä. Kysy vaikka Intelligent Designiä ja makroevoluutiota kannattavalta Michael Beheltä.) Toisaalta tilanne on siitä omituisempi, että tosiasiassa naturalismi on eräässä mielessä nimenomaan ratkaisu ongelmaan jonka ytimessä on fenomenologinen ajatus kokemisesta.

Kartesiolaisen dualismin kannattajat ovat nimittäin ongelmissa ennen kaikkea interaktio-ongelman (interaction problem) vuoksi. Ongelma on filosofiassa tunnettu ja ikiaikainen. Jopa Tuomas Akvinolainen joutui erikseen selittämään sitä miten enkelit voivat ottaa liharuumiin vaikka vierailua varten ja miten he voivat vaikuttaa oikeisiin asioihin kuten Jeesuksen haudalla oleviin hautakiviin. Akvinolaisen viesti "Summa Theologiassa" oli että enkelien reagointi oli jotenkin etäistä. Eteeriset sielulliset olennot vaikuttivat asioihin kuten kuu vaikutti vuoroveteen. (Huomioi Akvinolaisen muinaisuus, hän eli ajalla "runsaasti ennen Newtonia".) Hänestä enkelit eivät todella tunteneet olevansa elossa liharuumiissaan samalla tavalla kuin ihmiset. Enkelit eivät myöskään aisti tai koe ruumiidensa kautta. Koska tästä seuraisi filosofisia omituisuuksia.

Myöhemmin tämä on liittynyt erityisesti Descartesin ajatuksiin. Hän kun jakoi mielen ja ruumiin dualistisesti kahtia. Oli res cogitans ja res extensa. Ja kun tälläiset konseptit alleviivaa, on selvää että niihin liittyvät kysymykset oikein hyppäävät esille. Ongelma onkin sen jälkeen ollut alleviivatusti mukana kartesiolaisessa dualismissa. Ja ongelman tunteminen kuuluu oleellisessa mielessä Descartesin ajatusten ymmärtämiseen nykyaikana.

Sielukonseptin mukana tulee ajatus että keho on vain lihaa jota sielu ohjaa. Ja fenomenologisesti emme koe elämistämme täten. Emme koe ruumiinliikkeitä jonain telekineettisenä nukketeatterina jossa ohjaamme jotain itsemme ulkopuolista asiaa saadaksemme tehtyä jotain. Ruumiimme ei ole kaukosäätimellä ohjattava laite. Havainnointi, kokemukset ja tunteet ovat intiimejä. Lihan immersio on syvä haaste ajatukselle jossa sielu ja ruumis olisivat erillisiä entiteettejä jotka interaktioivat keskenään.

Sielun ja ruumiin suhdetta tutkittaessa on vastassa kolme kovan luokan mielenfilosofista haastetta jotka pitäisi selittää, mutta jossa ei ole onnistuttu. (1) Miten ruumis ja sielu interaktioivat ja (2) miten voidaan kokea tilanne niin että on järkevää asettaa itsensä dualistiseen konseptiin ja nähdä että tässä olisi ylipäätään kyseessä kaksi erillistä kohdetta joiden välillä olisi jokin interaktio (3) ja miksi tämä interaktio ei tunnu interaktiolta vaan immersiolta.

Naturalismissa dualismissa olevaa ongelmaa ei ole koska he eivät oleta että tietoisuus ja ruumis olisivat jotain erillisiä konsepteja joista mieli voisi olla olemassa ilman ruumista. Mieli voidaan nähdä sinä miten ruumiin osat interaktioivat keskenään. Ruumis on kenties vain osaset mutta tietoisuus on se mitä tapahtuu kun näillä on järjestys ja tapahtumat jossa ne reagoivat keskenään eri tavoilla eri aikoina. Koska ei ole erillisiä periaatteita, ei käsissä ole enää ollenkaan samanlaista ongelmaa kuin dualisteilla.

Siksi naturalistiset evoluutioteorian kannattajat ovat mielen ja kokemuksellisuuden kannalta puhtaammilla vesillä kuin sieluun uskovat kreationistit. ; Jos sielukonsepti on totta ja mieli ei tarvitse ruumista olemassaoloonsa on heidän itsensä selitettävä miksi emme ole sitä mitä Gilbert Ryle kuvasi "ghost in the machine". Kreationistien kannattaisikin kenties pitää tässä kohden pikku suunsa supussa aiheista ja asioista joita eivät selvästi ymmärrä pienine mielineen. (Mikä tosin selittää miksi he ovat kreationisteja in first place.) Ihan siksi että hiljainen voi vaikuttaa viisaalta mutta puhuvan hölmön kohdalla Dunning-Kruger -efekti paistaa aika vahvasti läpi kaikille.

tiistai 20. syyskuuta 2016

Ei kyse ole siitä mitä ajetaan.

Kun mietitään kansallissosialismia, se ajaa sellaisia positiivisiksi nähtäviä asioita kuin yhtenäisyys. Sen ideaalina tuntuu olevan usein se, että yhtenäisyys on voimaa. Tämän lieveilmiönä on tietenkin tasapäistäminen. Ja usein myös voiman ja mahdin korostaminen ja siihen liittyvä machoilu. Kiinnostavaa onkin se, että heidän toimintansa joka vaatii tasapäistämistä on varsin etäännyttävä, riidanhaluista ja polarisoivaa. Näin ollen heidän aktivisminsa itse asiassa jakaa kansaa riiteleviin kuppikuntiin. Se, mitä he tavoittelevat ei ole se mihin päädytään. Itse asiassa sitä päädytään juuri tuhoamaan sitä asiaa jota yritetään tehostaa ja parantaa.

Ongelma ei toki ole uusi. Teokratioilla on myös tapana lukkiutua tilanteeseen jossa sen toimintamallit aikaansaavat katastrofeja. Mutta nämä tulkitaan siten että ei ole oltu tarpeeksi teokraattisia. Ja näin yhteiskunnan pelastus jumalisella maailmanjärjestyksellä tuhoaa yhteiskunnan.

Toki jotain voidaan puhua myös hallituksesta joka on pettänyt vaalilupauksiaan ja kikkaillut rahalla. Seurauksena monien ihmisten elämä on tuupattu mahdottomuuksiin. Valtion viesti on että on höylättävä ja höyläys on tehty kaikista köyhimmillä. Tässä on unohtunut että vähäosaisten auttaminen on oikeutettu juuri sillä että se passivoi ihmisiä pois esimerkiksi vallankumouksellisesta toiminnasta. Samalla on unohtunut että tämä on arvostuskannanotto. Hallituksen leikkaajat ovat suoraan sanoneet että köyhän tilanne on heidän paheidensa syy. Tässä ympäristössä syntyy vihaisia yhteiskunnan äärimmäisyyksiin ja reunamille ajettuja ihmisiä. Hallitus torppaa ja kieltää ankarasti nämä toteutumat mutta ei puutu siihen mikä rooli heidän omilla toimillaan on näiden asioiden synnyttämisessä.

Utopistin ja haihattelijan tunnistaakin siitä että hänelle on tärkeämpää miettiä sitä mitä arvoja hän ajaa tai edustaa kuin sitä miten yhteiskunta toimii ja mitä seurauksia eri teoilla on. Ja tässä herrat ja narrit ovat hyvin samanlaisia toopeja. Vihjeettömiä ja pihalla ovat Helsingin Herrat kuin "kansa tietää" -tyypitkin.

Kansankirkoista ja hautaan siunaamisista

Yleisesti ottaen Suomessa kunnioitetaan yhä kasvavassa määrin uskonnottomien hautaustapoja. Osa papeista peräti kokee itselleen vastenmieliseksi siunata ateisteja hautaan. Ja moni on samalla linjalla kohteliaammalla asenteella.

Ongelmia on kuitenkin, pääasiassa siksi että hautausmaiden ifrastruktuuri pitää sisällään jäänteitä ajasta jolloin evankelis-luterilainen kirkko oli valtionkirkko. Kirkolla on tähän liittyvää rituaalivaltaa ja byrokratiavaltaa toki muutenkin. (Ja se on hämmentävän haluton luopumaan tai joustamaan niidenkin kohdalla.)

Tämä näkyy erityisesti siinä miten Seurakuntien hautausmaiden kappeleita voidaan käyttää uskonnottomaan hautaukseen. Tämä on melko relevanttia koska hautausmaat ovat yleisesti ottaen kohtuu laajoja maapinta-aloja joissa kappeli on juuri se tila jossa on käytännössä helpointa ja mahdollista tehdä yhtään mitään "vainajan kanssa". (Vapaa-ajattelijayhdistysten hautausmaat eivät saa taloudellista tukea toimintaansa. Ja niitä on vain 10 kpl. Ihmiset, joita ateistitkin tiettävästi ovat huolimatta siitä että moni kristitty pitääkin heitä jonain epäihmisinä ja ali-ihmisinä, voivat kuolla hirvittävän monessa paikassa.)

Seurakunnilla on hirveän erilaisia käytänteitä jotka riippuvat paikasta. Osa sallii ja osa myöntää. Sama peli toimii myös krematorioiden kappelien kohdalla. ; Esimerkiksi on tullut vastaan tilanne jossa porilainen uskonnoton kohtasi sen että saattotilaisuuteen ei saatu hautausmaan kappelia. Lainaan tässä asianomaista Esa Ylikoskea ; "Kappelia kuulemma kyllä myönnetään kirkkoon kuulumattomien saattotilaisuuteen, erillistä hintataksaa soveltaen, mutta vain, jos se suostutaan muuntamaan siunaustilaisuudeksi papin kanssa. Hautaustoimistotkin markkinoivat tätä uskonnollista vaihtoehtoa; papit kuulemma puhuvat lyhyemmän kaavan mukaan, jos vainaja ei ole kuulunut kirkkoon. Käytännössä kuitenkin uskontunnustuksen keskeiset asiat sisältyvät lyhyempäänkin toimitukseen."

Jännittävää on että tässä kohden osa kirkollisista on korostanut sitä että hautaaminen on omaisten juhla. Joka toki ensinnäkin korostaa sitä että uskonnottomalle lyhyemmällä kaavalla meno ei olisi mikään ongelma. (En kyllä ole vielä törmännyt kirkollisen suusta tähän argumenttiin jos uskonnoton suku haluaa haudata kristityn vainajan ilman mitään kristillisiä menoja. Eikä islamilaisiakaan menoja varmasti hyvällä katseltaisi!) Lisäksi tässä unohtui että myös omaiset olivat niitä kauheita ei-kristillisiä pakanoita. Tällä menettelyllä saadaan tietenkin sekä rahaa kirkolle, että tilastotkin näyttävät kauniilta kun niin moni uskonnotonkin ymmärtää kulttuurikristillisyyden kauneuden kun tilastoissa on näitä lyhennetyn kaavan siunaamisia.

Teoriassa vaihtoehtona on toki se, että tilaisuus pidetään ulkona. Mutta tässä tietenkin unohtuu se, miksi kappeli on rakennettu in first place. Suomessa on kylmää enemmistönä kuukausista. Kuolleiden tutut ovat usein vanhempia kuin nuorempien joten hautajaisten iät painottuvat helposti sinne keskivertoa vanhemman suuntaan. Tämä varmasti tuntuu. Näen että tässä tarjotaan alemmille olennoille puhtaasti ulkona tapahtuva hautaus kun paikalla oleva ainut sisätilavaihtoehto on kirkollisten vallankahvan säätelemää. Tämänlainen toisten ihmisten kohtelu institutionaalisesti on se jolla punnitaan kykenevätkö instituutiot ja niiden sisällä työskentelevät ihmiset hyvyyteen. Tämänlaiseen asiaan on oltava nollatoleranssi.

Kirkon hautausmaille on annettu rahaa valtion budjetista. Ja tässä yhteydessä on perusteltu että hautaustoimi olisi ns. yhteiskunnallinen tehtävä. Rahaa otetaan tähän myös ateisteilta. Laki on jostain syystä unohtanut kappelien käytön vaikka käytännössä sisätilat hautauksessa ovat oleellinen osa totuttua hautaamiseen liittyvää prosessia. Laissa on porsaanreikä ja on selvää että eri paikoissa on eri käytänteitä siksi että joku valtaapitävä kirkollinen on nauttinut siitä että vallankahva on hänellä ja on kokenut moraalista ylemmyyttä siitä että voi tallata harhaoppisia. Asian taakse voi nähdä vain joko mielivallan tai ihmistuntemuksettoman idiotian. Koska kirkolliset ovat koulutettuja fiksuja ihmisiä jotka tiettävästi panostavat tuohon ihmisyyspuoleen, he ovat joko ammattitaidottomia tai tahallaan paskiaisia. Olen taipunut siihen että kirkollisissa on yleensä järkeviä ihmisiä joten perusoletuksena, kunnes toisin todistetaan, on tahallisuus.

Maagikot

"The Magicians" -televisiosarja on kuvitteelliseen Brakebillsin yliopistoon sijoittuva sarja. Se on vähän kuin Harry Potteria rivomielisille 30 -vuotiaille. Sarja käyttää kliseitä, mutta naureskelee niille. Joitain konventioita rikotaan itsetarkoituksellisesti. Lisäksi sarjassa on kohtuullisen rivoja asioita, esimerkiksi mystisten olentojen sperman juomista taikajuomana. (On melko erikoista katsoa toteutusta, joka sitten välttelee ja peittelee asioita, jopa sievistelee. Sarjan tapahtumien sisältö ja niiden kuvaamisen tapa ovat koko sarjan ajan jännitteisiä.)

Sarja tekee fantasiakliseille hieman samaa mitä "Deadpool" -hahmo tekee supersankareille. (Joskin huomattavasti laimeammin ja vähemmän hauskasti.) Kohteeksi otetaan (1) tuttu asia, jonka (2) konventioita käytetään tapahtumien perustana ja sitten (3) näitä konventioita jotenkin tiedostetaan sarjan sisäisessä maailmassa ja (4) sitten ne tehdään naurettaviksi.

Deadpool rikkoo "neljättä seinää", mutta tämä ohjelmasarja ei sentään tee niin. Se kuitenkin tunnistaa fantasiakliseet. Ja käyttää tähän materiaalina fantasiaklisettä, sitä että jokin fantasiakirja tarjoaa usein fantasiakirjoissa pääsyn fantasiamaailmaan. Tässäkin taikuussarjassa on fantasiamaailma ja tästä kertova kirja. Joka sitten luo maailman konventiot tutuksi. Katsojille tuttuihin konventioihin voidaan viitata tarinamaailmassa, kun ne ovat hahmoille kirjan kautta selviä.

Tämä tekee "The Magicianista" hyvin postmodernin sarjan. Tässä yhteydessä postmodernismi tarkoittaa sitä, että hylätään perinteisessä maailmankuvallisuudessa keskeiseksi asetetut narraatiot. Tarkalleen ottaen siten, että se kyseenalaistaa ilmiselvyyksinä ja tosiasioina kuvatut asiat. Perinteet ovatkin tätä kautta enemmänkin fakkiutuneita kliseitä.

Tämä voisi johtaa kyynisyyteen. Mutta tämänlaista voi olla vielä vaikeaa nähdä kunnollisena postmodernismina. Sillä niissä kuitenkin roikutaan siinä että maailman pitäisi olla niiden perinteisten konventioiden mukana. Tässä mielessä perinteinen komiikka voi monesti näyttää ikonoklasmissaan postmodernilta. Mutta ne ovat kuitenkin enemmänkin kiinni perinteisissä arvoissa. Charlie Chaplin esimerkiksi "Nykyaika" -elokuvassaan pilkkaa ja riipii alas teollistumiseen liittyviä utopioita. Mutta perusviesti ja "sadun sanoma" ovat kuitenkin hyvin perinteisiä. Ne eivät irtaudu tai pyri irtautumaan konventionaalisesta maailmasta, pikemminkin näyttää että perinteiset ihanteet eivät toteudu kaikilta osin asioissa joihin niitä usein tavataan liittää.

Moni "alleviivatusti" postmoderni tekele toimiikin kuten "The Magicians" -sarja. Ne sanovat, että "meille on valehdeltu koko meidän ikämme". Mutta tästä ei katkeroiduta. ; Tässä keinona on usein itse itseen referointi, metatasolle meneminen ja humorisointi. Tässä mielessä mittakaava on laajempi, kovempi ja ikonoklasmi laajempaa.

Kulttuurin tuntemustakin vaaditaan, sillä osa metatason itsetietoisuudesta on enemmänkin jonkinlaisia oikoteita nostalgiaan, kun sarja toisintaa tilanteita, kohtauksia ja vastaavia fantasiasarjoista ja elokuvista. Tämä viittausten ja sisäpiirinvitsien toistelu on irtautuvaa itsetietoisuutta jossa viitataan siihen että sarjan tapahtumat on jo nähty ennalta. Mutta samalla se näyttää tarjoavan samanlaisen paluun menneisyyteen kuin mikä paistaa jokaisen mummon elämäntarinaa (jälleen) kuunnellessa. (Ja joka ikisen humalaisen suomalaisen miehen inttijutuissa.)

Itsetiedostava ironinen naureskelu ei monien mielestä lisää mitään. Että tässä käytetään samoja konventioita kuin ennenkin. Näkemys on ymmärrettävä. Sillä "The Magicians" on hyvin vahvassa suhteessa modernismiin ja sitä edeltäviin arvomaailmoihin. Voidaankin sanoa että modernismi on postmoderneissa tarinoissa usein mukana samalla tavalla kuin modernismi kulkee sen nimessä. Se vaan kuvaa että ollaan sen jälkeen "Post". Mutta tätä osiota ei oikeastaan määritellä. Kerrotaan että nyt eletään jälkeistä aikaa. Mutta tätä uutuutta ei määritetä, ymmärrettävä ja määritelty asia on suhteessa menneisyyteen. Jota ei olla. Ainakaan siihen asti kunnes taas ollaan.

Tämänlainen reagointitapa vaikuttaa minusta olevan vähän samanlainen ongelma kuin Hegelillä. Ironian suhde jää tässä analyysissä vähälle. (Hegel ei oikein saanut ironisuutta mukaan apparaattiinsa.) Voidaan sanoa että postmodernismissa mukana oleva "uusi asia" on tavallaan vanha. Eli ironisuus. Tässä mielessä kyse ei ole vain siitä, että otetaan muiden tekemiä asioita, ei tehdä ja toteuteta mitään omaa, ja sitten vaan otetaan muutama halpa ja helppo nauru muiden kustannuksella.

Tämänlainen ylenkatseellisyys-särkemis -teoria unohtaa kyynistymisen voiman. Kyynistymisen jota vastaan postmodernismi taistelee ; Kyynistyminen on pettynyttä romanttisuutta, jossa ei osata päästää irti vanhan maailman suurista kertomuskista. Hieman kuten Nietzschen kohdalla tupataan unohtamaan se, että hänellä yli-ihmisyyteen kuului ajatus ikuisesta paluusta ja siitä että yli-ihmisyyteen ei kuulunut kaunaistuminen (ressentiment). En jaksa uskoa että tämä virhe molemmissa on satunnainen. Itse asiassa tuollainen virhe voi olla oleellista tehdä jos halutaan ajaa sitä, että kaikille olisikin hyväksi kertoa niitä suuria kertomuksia. (Joskus jopa olivatpa nämä totta tai eivät, joka on aika erikoista koska juuri tätä usein moititaan postmodernismissa. Kaksoisstandarditkin tuntuvat kuuluvan kuvioon tässä kohden.)

Jos joku näkee että metatason meneminen lisämetatasollekaan ei tuo mitään - eli että kierrättäminen ei ole uutuutta - unohtaa että filosofiassakin ajatteluperinteet ovat täynnä ideoita ja että hyvin harva itse asiassa tuottaa yhtään uutta ajatusta. (Harva edes ammattifilosofeista tekee niitä, vielä harvempi harrastelija.) Se mikä on uutta ovat yhdistelmät ja kompositiot.

maanantai 19. syyskuuta 2016

Kurinpalautus

Kaikki kuolemat eivät ole samanarvoisia. Tämä tuli melko selväksi käytyäni Jimi Joonas Karttusen pahoinpitelypaikan ohi. Suomen Vastarintaliikkeen kohtaaminen johti siihen mitä on pelätty. (Jopa Kike Elomaa on pelännyt "jotain".) Aihe on johtanut ilmeisesti jatkomietintöihin sillä poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen korosti järjestöjen väkivaltaisen käyttäytymisen suitsimista. Samalla on otettu asiasi selvittää, että onko Suomen Vastarintaliikkeen toiminta laillista vai ei. (Mikä on toki astetta eri asia kuin sen laittomaksi tuomitseminen.)

Paikalle oli kerääntynyt ihmisiä. Oli kukkalaitteita ja liiduilla asfalttiin piirtämisiä. Kaikille kuolijoille ei tapahdu vastaavaa. Ja karkeasti ottaen kuolema, jopa rikoksen uhrina kuolema, johtaa reaktioihin lähinnä jos (1) rikos jää mysteeriksi joka ei selviä tai (2) kuollut on kuollut ideologiansa puolesta marttyyrina joka tarkoittaa (2.1) sitä että hän on edustanut jotain näkemystä jolla on ollut suosiota ja kuollut tämän vuoksi tai (2.2) joku kovasti vihattu ryhmä nähdään tässä edustavan itseään.

Marttyyrien kohdalla on syytä tiedostaa että tässä ollaan irtauduttu ihmisestä. On sen sijaan menty tarinoiden maailmaan. Ja tässä vaiheessa faktojen valikoiminen ja niiden ympärille tehdyt tulkinnat tekevät sen, että marttyyristä leivotaan joko sankaria tai konnaa. Niiden kohdalla glorifiointi ja demonisointi on voimakasta. Kysymys kun ei oikeasti ole kuolleesta, vaan eloonjääneiden identiteetistä. Ja niiden välisestä kinasta. Kuolema muuttuu poliittiseksi itseilmaisuksi. Tämä on silmissäni aina vähintään jokseenkin vastenmielistä.

Asiaan voi kuitenkin reagoida toisinkin. Reagointi ei aina ole demonisointia ja glorifiointia. Esimerkiksi itse siirrän huomiota pois uhrista ja kohti ilmiöitä. Kun ihmiset ilmaisevat itseään, heidän identiteetistään paljastuu monenlaisia asioita. Ja näitä on valaisevaa tirkistellä.

Peruspalikoista.

Suomen Vastarintaliike on itselleni tuttu jo melko pitkän ajan päästä. Eräs hikipedistikumppanini kun sattui pääsemään heidän laittomaan henkilörekisteriinsä. Pääsyn syy oli hieman epäselvä, mieleen tuli lähinnä yksi kuva, jossa oltiin pelleilemässä kommunistinen punatähtilakki päässä. Muutenkin liike on toki ollut näkyvä ja keskeinen osa aiheen parissa tapahtuvaa toimintaa. Ja tässä mielessä maahanmuuttokritiikin ja natsismin suhteesta keskustelussa tämä on eräänlainen peruspalikka joka on ollut "pakko tuntea". Ei siksi, että kaikki maahanmuuttokriittiset olisivat ääriliikkeilijöitä. Vaan siksi että tämänlainen järjestäytynyt toiminta joka on aktiivinen on merkittävä huolimatta siitä että se on prosenttimääränä aika pieni. (Vrt. itse asiassa vaikka terrorismi.)
1: Karkeasti ottaen viime päivien sepustelut ovat paikoin vaikuttaneet siltä että on ihmisiä joiden mielestä maahanmuuttokriittisyydellä ei ole mitään tekemistä rasismin ja uusnatsismin kanssa. Ja jotka sitten eivät tunnista Suomen Vastarintaliikettä. Ilman tätä tietoa keskustelu olisi vähän sitä että keskustelisi siitä mikä taivaankappale kiertää mitäkin, mutta ei koskaan olisi kuullut auringosta. Tekisi mieli sanoa että jos argumentoi että kaikki taivaankappaleet kiertävät maata, niin tälläinen mielipide vaatiikin tämänlaisia tiedonvajauksia.


Tapaus oli toki ainutlaatuinen.

Suomessa poliittinen väkivalta on erittäin harvinaista. Poliittinen väkivalta vaati edellisen kerran Suomessa kuolonuhrin 18.8.1949. (Muunlaista, osittain poliittisesti motivoitua väkivaltaa, on sitten ollut toki tuonkin jälkeen.) Ja sitä yleensä ottaen paheksutaan innolla. Maahanmuuttokriittiset ovat nostaneet tämän väkivallattomuuden usein esiin. He esimerkiksi moittivat Li Andersonia sen vuoksi että hän oli sanonut että vasemmistolainen väkivalta on erilaista. Tämä vääntyi siihen että vasemmistolaisilla olisi parempaa ja huonompaa väkivaltaa. Ja että hän tuomitsisi vain oikeistolaisen väkivallan. Tästä persoonan maalaamisesta tuli hyvin suosittu asia.

Marttyyriys johtaa persoonakeskeisyyteen.

Marttyyriys on siitä jännittävä asia, että se mielellään vie keskustelun siihen minkälainen uhri on tai ei ole. Ei olekaan ihme, että keskustelu on polarisoitunut. Kun omaiset kuvasivat Karttusta "runopoikana", on esimerkiksi "Tuonen Joutsen" -blogi korostanut sitä että Karttusesta valehdellaan. (Tässä yhteydessä saa kokea kommentin jota tavallisesti kuulee vain vasemmistolta. "...media revittelee otsikoilla niin paljon kuin pystyy klikkauksia saadakseen, virheet ehkä korjataan sitten myöhemmin jos jaksetaan, kunhan savu on hälventynyt.") Tässä mielessä itse lähestynkin asiaa siten, että mitä erilaisia mutta yleisiä strategioita tässä aiheessa on käytetty. Nämä ovat tärkeitä strategioita sillä niiden avulla voidaan tunnistaa monenlaisia asioita. Ennen kaikkea sitä, missä joukoissa seisoo ja missä ei.

Ennaltaehkäisevää itsepuolustusväkivaltaa.

Saku Timonen on kerännyt talteen muutamia ruudunkaappauksia. Niissä on iloista materiaalia. (En tässä viittaa hänen argumentteihinsa tai vastaavaan, vaan siihen että tämänlaiset talteenotetut lausumat ovat sitaattivalikoimaa.)

Suomen Vastarintaliike kirjoitti asiaan julkisesti seuraavalla tavalla "Loppuvaiheilla paikalle tuli melkoisen sekavasti käyttäytynyt kaveriporukka, joka tunnisti lipun. He alkoivat välittömästi käyttäytyä aggressiivisesti lippuja pitäneitä aktivisteja kohtaan ja räkivät näitä. Kiroilemisen, räkimisen ja uhkailun vuoksi oli erään aktivistin puututtava tilanteeseen ja annettava pikainen kurinpalautus."
1: Lausunto oli itselleni huvittava sillä tietty macho bullshit kuuluu Suomen Vastarintaliikkeeläisten ja muiden eläköön kansallissosialismi -uusnatsien skeneen. Olen esimerkiksi itse ollut ns. boozereissa joissa oli läsnä myös heitä. Ja heidän käytöksensä niissä oli sen verran uhittelevaa ja pahistelevaa, että.. Enkä usko että Suomen Vastarintaliike olisi saanut lähettää perään kiitoskortin, että terävänäköisesti ja tilannetajuisesti tehty. Tässä kohden machoilukulttuuri osuu siihen "itse puollustuksen" ihmeelliseen maaperään mikä tuntuu olevan aiheen parissa laajemminkin jäänyt vieraaksi. Tässäkin on tullut esiin myös lausuntoja joiden mukaan räkiminen on vaarallista, eikä voi tietää mitä tauteja siinä voi olla. Tässä "jokainen turvallisuusalan ammattilainen" tuli mainituksi tavalla jonka asenne eroaa vahvasti niistä lausunnoista joita oma vartijataustani toi linkkaamaani aiempaan tekstiini.

Tosin pahempaakin oli luvassa. Jori Eskolinin löydösten sitaattivarastona käyttäminen kun tuo tietoisuuteen muutakin kuin Sami Kankkusen tyylisiä lausuntoja siitä miten provosoiva ja ärsyttävä käytös ei olekaan poliittista epäkorrektiutta vaan on riittävä oikeutus. Ja että kuolemaan johtava väkivalta on vain kurinpalautusta. Lisäksi löytyy sellaisia helmiä kuin ; "Pisteet vastarintamiehille ja naisille siitä, että eivät ota mitään paskaa kommareilta. Katu muuttui punaiseksi, ei punikkiaatteesta vaan punikkien verestä. Eläköön kansallissosialismi!" Tässä on jo vahvasti sitä sävyä, että Karttunen oli niin huono ihminen, että ansaitsi kuolla. Selvästi tässä on kyse siitä paremmasta oikeistolaisesta väkivallasta joka on niin paljon parempaa kuin äärivasemmiston hirveä ääriliikkeily.

Nonpoligy.

Kenties mielenkiintoisempi katsottava on kuitenkin Kike Elomaan kommentti. Sillä hän harjoittaa hyvin tavallista retoriikkaa. Sellaista joka ei vaadi jossain harvinaisessa marginaalissa tai ääripäässä olemista. Siitä löytyy sellaisia helmiä kuin "Tuomitsen kaiken väkivallan, mitään väkivallantekoja ei voi puolustaa, mutta viime vuosina ei ole ongelmia käsitelty avoimesti. Kaikki ovat pelänneet, että koska tapahtuu ja nyt sitten tapahtui." sekä "Se pojan kuolema oli järkyttävä, sitä ei olisi saanut missään tapauksessa tapahtua. Ja kaikki ne raiskaukset ja väkivallanteot, jotka ovat maahanmuuttajien aiheuttamia, tarvitsisi estää."

Tässä strategia on käytännössä identtinen Päivi Räsäsen ja Asmo Maaselän kommentointiin joka koski Pride -kulkueen kaasuttamista. He korostivat että Pride oli provokaatio joka ärsytti ja sitä kautta saatiin herätettyä sitä että homojen kokoontumisvapauden mukainen ennalta ilmoitettu kulkue olisi jotenkin oleellisesti osasyyllinen tapahtumiin. On vaikeaa kuvitella Räsästä tai Maanselkää itseään tekemään väkivallantekoja. Räsänen ei valinnut samaa kulmaa muihin kommentoimiinsa väkivallantapauksiin, niihin joissa ei ollut homoseksuaaleja uhreina. Sillä niissä hän on voinut pitää tekijää "vihollispuolena" ja tällöin "vihollinen" on jotain jota on kannattanut leimata. Kun homoja vastaan iskettiin, olisi vastaava iskenyt vasten omia homouteen liittyviä mielipiteitä - ja seurauksena olisi varmasti myös kannattajien karisemista.
1: Siksi toisissa väkivallaniskuissa Räsänen esimerkiksi korosti ateismin vaikutusta ja eikä miettinyt olivatko kristityt provosoineet Pekka "Luonnollinen valitsija" Auvista esittämällä ärsyttäviä ja provokativiisia mielipiteitä. Ei, vaikka puheet militantista ateismista olivat siihen aikaan kovasti suosittuja.. Sillä kun tekijä ei iske omaan identiteettiin ja omaan viiteryhmään, on luontevaa dissata. Kun se osuu omaan viiteryhmään, tarjotaan tekosyitä ja liennytyksiä. Teosta tulee välittömästi niin kovasti ymmärrettävä mutta ei hyväksyttävä.

Samoin Elomaa itse ei varmasti ole huitomassa "suvakeille kurinpalautusta". Kuitenkin tämänlainen huomion sivuun heittäminen on hyvin tärkeä. Ja näiden lausuntojen valkopesu vaatii sitä että lukisi lausuntoja Elomaan mainitsemalla tavalla, kuin "Piru Raamattua". On toki selvää että Elomaan mielipide siitä miten kaikki väkivallanteot ja maahanmuuttajien raiskaukset on torjuttava on sekä tosi että kannatettava. Itsekin kannatan hyvin monenlaisten rikosten ennaltaehkäisyä ja ennen kaikkea jälkikäteen rankaisemista. (Ennaltaehkäisyssä kun voidaan periaatteessa astua perusoikeuksien yli..)

Rationaalinen ihminen reagoi kenen tahansa kuolemaan siten että sanoo vaikkapa, että "Mielestäni oli törkeää että kyseinen ihminen kuoli pahoinpitelyssä, mutta kaikki naisten tekemät pankkiryöstöt on rangaistavia tekoja." Terve ihminen ei sano tälläisiä. Elomaakin näkee tässä takana laajempia yhteyksiä. Yhteydet ovat erityisen kiinnostavia, sillä Elomaa puhuu maahanmuuttajista ja lehdistön tekemästä vääristelystä. Karttunen ei kuitenkaan ole ei maahanmuuttaja eikä journalisti. Hän on vaaleaihoinen ns. "suvakki".

Onkin selvää että tämänlainen epä-anteeksipyyntö on hyvin informatiivinen. Näiden kohdalla on tärkeää muistaa että
1: Tämänlainen reaktio ei ole luonteva jos "ei olla missään tekemisissä väärintekijän kanssa". Silloin on luontevaa nimenomaan ottaa erilaisuus ytimeen ja vastustaa sitä uhria. Tämä vahvistaa sitä että on itse oikeassa.
2:  Näissä tapauksissa kaikki tärkeä ja oikea milipide mukailee käytännössä poikkeuksetta rakennetta jossa on kaksi osaa ; On konformistinen yleinen mielipide johon reagoidaan ja joka toisinnetaan. Sitten tulee "mutta". (Joka on joskus ihan "mutta" -sana. Erilaisia tapoja ilmaista sama asiasisältö on muitakin.) Ja se mitä tämän "mutan" jälkeen tulee on se todellinen oma mielipide.

Elomaa selvästi tunnistaa että tässä on kyse hänen omaan toimintaansa liittyvästä ääriliikehdinnästä. Hän ymmärtää selvästi myös että maahanmuuttajat ja "suvakit" kuuluvat yhteen johonkin sellaiseen yhtenäiseen viholliskuvaan jossa jos toinen tulee mainituksi on toinenkin relevantti.

Pimeyden ydin

Tilanne on poikkeuksellinen. Ja erikoista on se, että tässä on keskitytty valkoihoiseen heteromieheen jolle on myönnetty uhristatus. Tämä on saavutettu siten miten jotkut ihmiset saavat merkitystä. Eivät sillä miten he elävät, vaan sillä miten he ovat kuolleet. Tässä tapauksessa kuolinsyyksi voidaan mainita "eräitä liiaksi provosoinut suvakkius".

Tilanne on siitä ikävä että minuakin on kutsuttu suvakiksi. Ja tulenarka ja tunteita herättävä maahanmuuttokeskustelu on tietenkin jotain joka on monista provosoivaa. Olen kuitenkin ajatellut että poliittinen korrektius tarkoittaisi juuri sitä että saa provosoida ilman että siitä tulee pampulla päähän ja sitten joku selittää miten se oli OK koska olin jollain tavalla paska jätkä. Teko ei muuttuisi hyväksyttäväksi edes "luonnonvalintaan" viittaamalla. Itse en halua tulla merkittäväksi ihmiseksi, ainakaan tuolla tavalla. (Joskin kuolemani eettiset seuraukset voisivat olla hyvin mutkikkaita. En liene parhaita miehiä.)

Tätä kautta onkin kenties oleellisinta huomata että tällä on merkitystä. Sillä vaikka käytännössä uusnatsit ovat rasisteja ja rasistinen toiminta kuuluu toimintatapohinsa, se ei tässä tunnu olevan se olennaisin jako. Suomalainen kaveri, joka sai "kurinpalautuksen" koska ei SVL:n jäsenten mielestä ollut heitä kohtaan riittävän kunnioittava - ei siis ilmeisesti sen vuoksi että olisi ollut "MaTu". Tämä laajentaa maailmaa siihen suuntaan että "me" vs "ne" ei kulje "suomalaiset vs. haittamaahanmuuttajat". Vaan kaikki jotka eivät halua elää heidän tavallaan tai haluaisivat esittää vastakkaisen mielipiteen olisi laitettava heidän mielestään "kurinpalautukseen". Oikeutukseksi kelpaa sitten jälkikäteen se, että "luonnonvalinta karsii" vaikkapa päihdeongelmien vuoksi.
1: Nämä eivät toki ole symmetrisiä. Eli räkiminen, uhittelu tai päihdeongelma ei tee uusnatsin hengiltä hakkaamisesta tilannetajuista. Tai muutenkaan sellaista josta SVL lähettäisi kiitoskorttia perään. Jos matu pitää tuomita kollektiivisesti, viitaten tilastoissa oleviin yli- ja aliedustuksiin. Jos "suvakki" Karttunen voidaan tuomita ihmisroskaksi ongelmiensa vuoksi. Niin SVL -veikkosta kaveripiireineen ei saa leimata rankan väkivaltahistoriansa mukaan. Koska sellainen on ennakkoluuloista ja leimaavaa. Itse toki kutsun tämänlaisia monituomittuja väkivalta-apinoita asiallisesti väkivaltaisiksi ihmispaskoiksi, joiden kohdalla tulisi todella miettiä sitä että mikä tekohistoria on sellainen että sellaisen edessä olisi - ihan näiden tyyppien sisäisen konsistenttiuden nimissä - keskusteltava siitä miten Suomen kansalaisuus ansaitaan ja millä ehdoilla valtiontalouteen vankeustoimintansa kautta tulevat kulut ovat niin suuria että heidät tulisi yhteiskunnan pärjäämisen ja turvallisuuden nimissä lähettää ammuttavaksi jonnekin turvalliseksi määriteltyyn muzulstaniin..

Tämä on erikoista koska perinteisesti maahanmuuttokritiikki itsessään on hakenut oikeutusta nimenomaan fragmentoimalla. Sitä ollaan pitkin matkaa ensin kuultu että "kyse ei ole maahanmuuttajista vaan niistä maahanmuuttajista jotka eivät tee työtä". Sitten tätä on laajennettu niin että tämä piirre tunnistetaan vaikka kansalaisuudesta. ("Emme vastusta esimerkiksi vietnamilaisia jotka ovat ahkeria mutta vihaamme somaleita jotka eivät tee työtä kuin huumekuriireina".) Ja osalla rajat menevät kiinni siten että lasketaan "matut" yhteen "maanpettureiden" kanssa. Ja tällöin ei haittaa jos jotkin paikat punautuvat "punikin" verellä. Strategiat joilla Karttusen kuolemaan on reagoitu ovat toisin sanoen näiden peruspuolustusten antiteesiä. Ja näitä on näkynyt sellaisiltakin ihmisiltä joiden mielestä nuo edellämainitut erilleenmäärittelyt ovat erityisen oleellisia. Tämä on jokseenkin hämmentävää.
1: Aivan kuin kaikki "nämä erottelut ovat meille oleellisia" olisivat olleet jotain valehtelua ja illuusiota. Tämä ei tietenkään ole mahdollista koska konsistenttius, johdonmukaisuus, järkevyys, asiallisuus, täydellinen rehellisyys median edessä ja muut vastaavat ovat jokaisen maahanmuuttokriitikon erottamaton ominaisuus..

Samalla on toki murtunut tarina siitä että "äärivasemmisto" olisi kova riski. Sisäasiainministeriö onkin kommentoinut että valtaosa Suomen ääriliikehdinnästä on ääroikeistoa. Ei siis edes pahamaineisia maahanmuuttajia. Saati äärivasemmistoa. Äärioikeistolla ei ole omia marttyyreitaan. Sen sijaan heillä on jotain jota vasemmistolla ei ole. "Oikeutettu väkivalta", "parempi väkivalta" jonka uhri ansaitsi kohtalonsa ihan itse. Tämä ei ole hienoa.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Mitä olen saanut vastineeksi?


Eräs puolisoni sukulainen on libertaari. Sellainen oikein kunnon randroidi. Hän ilmoitti omat verotusmääränsä ääneen. Määrä on jotain sellaista jonka olen töissäni tienannut itse (veroja pois vähentämättä) jossain neljässä-viidessä vuodessa. Määrä on kieltämättä huima.

Hänestä ei ole reilua että hän ei ole saanut yhteiskunnalta hyötyä takaisin. Eli hän näki että hän antaa mutta ei ole saanut mitään. Ja asiaa voikin varmasti nähdä näin, jos ajattelee suhteellisesti. Hän hyödyttää yhteiskuntaa itseeni verrattuna moninkertaisesti. Ja hän saa takaisin samat palvelut kuin minä.

Mutta hän lähestyi asiaa kysymyksellä "mitä olen saanut vastineeksi - en mitään". Ja tämä oli tilanne jota ei oikein enää voi lähestyä muuten kuin Monty Pythonin "Life of Brianin" kohtauksen, jossa juutalaiset kysyvät että mitä kaikkea roomalaiset muka ovat antaneet heille. Aina he keksivät uusia asioita, ja lista venyy. Mutta mikään mitta ei riitä koska kysytään että mitä muuta he ovat tehneet. Tilanne on siinä mielessä erikoinen että elokuvan sketsi on selvästi suunnattu kritiikiksi vasemmistolaisille. Libertarismissa onkin tässä kohden mielenkiintoinen törmäys "ideologisen vastustajansa" kanssa.

Itsekin voisin huomauttaa, että kyseisellä libertaarilla on useita lapsia. Nämä on synnytetty synnytyslaitoksella. Mukana on jopa keskosena syntyneitä. Tästä ei ole laskutettu täyttä hintaa. Kuten hän ei ole maksanut näiden neuvolassakäynneistä, koulunkäynneistä ja yliopisto-opetuksesta täyttä hintaa. Hänen puolisonsa on aivan tuoreesti käynyt polvileikkauksessa josta hän ei ole maksanut täyttä hintaa. Muitakin leikkauksia on, niin hänen iäkkäissä vanhemmissaan että muissa. Hän myös ajaa ahkerasti autolla. Jos hänen pitäisi maksaa bituumin kuljetuksesta ja tien rakentamisesta, hän tuskin saisi tietä kovinkaan montaa kilometriä rakennettua yksin ja omine ansioineen. (Ilman tätä kaikki olisi kivikkoa ja juurakkoa joka rikkoisi hänen omilla rahoilla täysin maksaneen autonsa pohjan hyvin nopeasti.) Tätä voi jatkaa hyvin pitkälle. Näitä ei vaan tulla miettineeksi "mitä olen saanut takaisin" -hengellä. Koska niitä pidetään ilmiselvyyksinä.

Tässä unohtuu se, että meillä on yhteiskuntarakenne joka ei pysy yhden ihmisen voimalla kasassa. Sen rakentamiseen on tarvittu valtaavasti työvoimaa joka on täytynyt kouluttaa. Kenelläkään meistä ei ole yksinään varaa edes yksinkertaisimpia peruspalveluja alusta loppuun. Systeemit toimii juuri sillä että on infrastruktuuri jota on rakennettu ajan saatossa hirvittävillä työtuntimäärillä. Meistä kukaan ei ole ansainnut tätä kaikkea yksinään.

Tötterötyömoralismi

Pääsin kuuntelemaan maahanmuuttokriitikoiden puhumista. Tässä ei ollut välihuutoja tai kritisointeja. Tässä mielessä sitä kautta saa mielenkiintoisen näkökulman aiheeseen ; Tavallisesti netissä puheita voidaan jarrutella tai sovittaa debattimuotoon. Tässä mielessä selkääntaputtelevat jengit antavat varmasti uusia näkökulmia aiheeseen.

Itse tulkitsin että maahanmuuton ytimessä ei ollut rasismi vaan teoria laiskuudesta. Tämä tuli varsin selvästi esiin kun kuuntelin sitä miten maahanmuuttokriitikot korostivat mikä on hyvän ja huonon maahanmuuton ero. Hyvinä maahanmuuttajina pidettiin vietnamilaisia jotka perustivat yrityksiä. Somaleiden he eivät uskoneet yksityisyrittävän vain huumemyyjinä (He eivät ilmiselvästi ole vierailleet Helsingin Hämeentiellä.)

Tässä kohden Syyrialaiset nähtiin a priori samaan luokkaan kuin somalit. Tässä korostettiin sellaisia asioita kuin kielitaito, jonka puute estäisi ensimmäisen sukupolven imigranttien yhteiskuntaan sopeutumisen. Tässä kohden teoria on tietenkin siinä mielessä erikoinen että ei se kielitaito varmaan ollut kunnossa niillä kehutuilla vietnamilaisillakaan.

Tässä kohden kysymys oli mielenkiintoinen. Sillä työmoraalin taakse nähtiin aika vahvasti termi "kykenee tulemaan toimeen omillaan". Tämä näkemys on tietenkin siitä kiinnostava että sen voisi ajatella koskevan mitä tahansa sosiaalitukea. Mutta keskustelussa tämä oli enemmän ns. teologisesti korrekti versio siitä mitä tosiasiassa ajettiin. Kysymyksessä on se, että työtön saisi saada työttömyystukea jos hän tekisi mitä vaan. Siis aivan mitä tahansa. Eli jos olisi valmis haravoimaan lehtiä niin yhteiskunta voisi auttaa loput. Kyseessä oli pelkästään ilmainen apu. Tämä on se tausta jota sovellettiin suomalaisiin laiskottelijoihin - jotka jostain syystä oletettiin vasemmistolaisiksi jotka haluavat asua Helsingissä ilman että tekevät töitä. Ja tämä näkökulma oli se jolla maahanmuuttajatkin tuomittiin.

Tämä näkemys on aika perinteistä Suomalaista työmoraalia. Joka on vanhemmilla sukupolvilla ollut sinänsä järkevä että siihen aikaan oli todellakin tarjolla ns. "tötterötöitä" joissa ei tarvinnut taitoa tai ymmärrystä. Edes tulosta ei ollut välttämättä pakko tehdä. "Tötterötyöt" kuuluvat tätä kautta menneeseen aikaan, siihen omituiseen aikaan jolloin ei ollut nykyiseen malliin pätkätöitä. Ja joissa keskiverto ihminen pääsi eläkeputkeen ja pitkään yhdessä työpaikassa tehtyyn työhistoriaan.

Tässä mielessä en näe näkemyksen takana rasismia vaan vanhentuneeseen työnteon rakenteeseen perustuvan moraaliskeskeisen ajatuksen. Kyse on enemmän moralismista joka perustuu vanhanmallisen menneen maailman työihanteeseen kuin rasismiin.

Ei tässä tosin tuntunut olevan kaikki.

Toisaalta tässä kohden oli huomattavissa jotain omituisuuksiakin. Sillä maahanmuuttokeskustelussa tuli erikoinen kulma älypuhelimiin. He korostivat että Syyriasta lähtee hyväosaisia ihmisiä ja he päätyvät Suomeen elintasopakolaisina. Korostuksina oli että Syyriassa on myyty lamborghineja jotta päästään Suomalaisen sosiaaliturvan makuun. Tässä tuntui korostuvan työn sijaan muu. Se, että pitäisi auttaa köyhimpiä. Älypuhelimet hienoine malleineen korostavat että "autetaan vääriä ihmisiä". Perusasenteena oli että liberaalit rikkaat eivät ole tottuneet tekemään "kunnon työtä".

Itse näen että rikkailla lähtijöillä on eniten menetettävää ja resurssit pakenemiseen. Ja toisaalta jos he ovat rikkaita niin eivät he mistään harmittomasta pakene. Ei se Suomalainen Sosiaaliturva varmaan hirveästi hetkauta jos lähtötilanne on se, että on niitä Lamborghineja myytäväksi. Että tosisyystä sieltä paetaan. Toisaalta köyhiä ja epätoivoisia on varmasti helpompi rekrytä väkivaltatöihin, esimerkiksi ISIKseen..

torstai 15. syyskuuta 2016

Moraalista, realismista ja uskomuksista

David Killoren on kirjoittanut siitä miten moraalinen realismi on uskonto. Näkemys on jokseenkin erikoinen. Sillä moraaliset asiat voivat periaatteessa olla olemassa ilman että kysymys on teismistä. Metaetiikkaa miettiville filosofeille tämänlainen ero on merkittävä. Tosin on tunnustettava että suuri osa teisteistä harjoittaa arvotyhjiöargumentaatiota jonka mukaan Killoren tulkinta on hyvinkin relevantti. Sillä heistä teismin ulkopuolella ei ole mitään mahdollisuutta moraaliseen realismiin.

John Danaher on kirjoittanut tästä oman analyysinsä. Itse muotoilen asioita hieman eri tavalla, koska se on oman laajennukseni kannalta tarkoituksenmukaista. (En tee argumenttireferaattia vaan sovellan ja jatkokehittelen. Danaher kuvaa argumentin ja tarkastelee sen heikkouksia ja vahvuuksia. Tämä on eri asia. Ja siksi meillä on erilainen lähestymistapa.)

Moraalisen realismin määrittelyä.

Tässä argumentissa hän määrittelee moraalisen realismin näkökannaksi jossa;
1: moraali ei palaudu objektiivisesti vaikkapa ihmisen lajityypilliseen käytökseen, evoluutioon ja aivomassaan. Toisin sanoen normit ovat normeja mutta eivät naturalistisia faktoja. Normit palautuvat vain hyvyyteen (irreducibly normative).
2: Nämä moraalitosiasiat ovat objektiivisia (objective). Ne ovat jollain tavalla eivätkä toisella tavalla.
3: Ja riippumattomia ihmisten mielipiteistä ja mielestä (mind-independent). Vaikka ihmiskuntaa ei olisi olemassa ja toimimassa, moraaliset tosiasiat olisivat silti olemassa.
4: Ja lisäksi on huomattava näkemyksen optimismi (optimism) siitä että tiedämme nämä moraaliset tosiasiat, miten ne ovat ja eivät ole.

Määritelmä on mielestäni hyvä. Ja vaikka ei olisikaan, niin filosofiassa asioita usein määritellään ja tästä seuraa asioita. Joten määritelmä ei siunaustani kaipaakaan. Määritelmä on siitä kiinnostava että siinä ei oleteta teismiä. Kuitenkin argumentti koskee uskontoa ja uskonnollisuutta.

Killorella on joitain huomioita.

Killore puhuu siitä, miten moraalinen realismi vaatii optimismia. Koska ilman tätä se menettäisi viehättävyytensä. Käytännössä moraaliseen realismiin liittyy halu soveltaa. Ilman tätä tarjolla olisi nihilismiä. Tässä mielessä voidaan jo huomata mitä kautta moraaliseen realismiin voidaan saada uskonnollisuutta mukaan, vähän samaan tapaan kuin Intelligent Design -konseptin avulla saatiin manipuloitua tilaa YEC -kreationismille vaikka teeskenneltiin että kyse ei voi olla siitä mitenkään. (On eri asia humauttaa YEC -kontentista kuin sanoa että ID olisi ollut vain tätä. Tämä olisi liioittelua. Selvää on kuitenkin se, että se oli myös tätä. Rahoituksen ja ideologisten syiden takia tämä on itse asiassa merkittävä osa ID:n lyhyeksi jääneen valtakauden selittämistä.)

Toisaalta moraalinen realismi maksaa ison hinnan tästä kaikesta. Sillä olettaessaan ei-naturalistisuuden he irrottautuvat selittämisprosesseista. Ja elämme aikaa jolloin argumentin voimakkuus riippuu siitä miten hyvin sen avulla voidaan selittää luonnollisia faktoja tai jotka ovat sellaisia joita luonnolliset faktat selittävät. Tässä mielessä moraalisen realismin kannattajat luopuvat siitä että heidän näkemyksensä voisi selittää luonnossa olevia asioita. Tätä kautta esimerkiksi evoluutiopsykologia muuttuu helposti sen viholliseksi. Sillä se yrittää selittää käytöspiirteitä ja moraalikäsityksiämme luonnontieteellä.

Tässä vaiheessa uskonnollisuuskonsepti näyttää melko heikolta. Itse asiassa Killore tuo mieleen hyvin tavanomaisen ja lattean keskustelun uskosta ja tieteestä. Jossa "usko" on mikä tahansa jota ei ole tieteellä todistettu. Tämä on osa sitä vallitsevaa keskustelua jossa loogisen positivismin rajat tarkoittavat että "tieteeseen uskominen on tiedeuskoa". Tämänlainen olisi varsin laadutonta. Kun kaikesta saadaan uskontoa niin tottakai moraalisesta realismistakin saadaan uskonto. Päättelyn kannalta voi sanoa että argumentti voitaisiin saada sisäisesti ehyeksi, mutta mitä väliä ; True but not intresting.

Onneksi Killore ei jää tälle tasolle. Hän erottaa kahdenlaisia "tyhjän päällä olevia" uskomuksia. Sokea usko ("blind faith") on eri asia kuin ei-tieteellinen uskomus ("unscientific belief"). Faith- ja Belief -sanojen erittelyä näkee paljon, joten on tavallaan hauskaa törmätä siihen tälläisessä vähän viistossa yhteydessä. On selvää että näkemykset eivät ole identtisiä. Ja kohta 2 on "laajempi" ja kohta 1 on "spesifimpi".

Killoren mukaan jos ihminen uskoo johonkin asiaan vaikka se ei näyttele mitään roolia siinä kun luonnollisen maailman prosesseja selitetään, on kysymys faith -uskosta eikä belief -uskomuksesta. Moraalisessa realismissa taas uskotaan moraalisiin totuuksiin vaikka selitetään että ne ovat fyysisistä tosiasioista irrallisia. (Tässä mielessä voidaan nähdä että esimerkiksi skientisti voi aivan täysin pitää sisällään kohdan 2 uskomuksia. Mutta se ei vielä tee siitä uskonnonkaltaista. Se on belief. Toisaalta moraalinen realismi on tässä käsittelyssä melko selvästi faith.)

Tätä prosessia sitten käytetään hyväksi ja luodaan järjestelmä jossa optimismilla rakennetaan järjestelmä jossa neuvotaan miten meidän tulee elää elämäämme. Tässä uskotaan ihmisen ulkopuoliseen ei-fysikaaliseen voimaan ja tätä kautta rakennetaan ehdoton ohjeistus jonka avulla ihmisten tulee elää. Tämä selittää vähintään sitä miksi uskovaiset ovat niin kovasti (1) sekä sitomassa moraalista realismia teismiin, että (2) vaatimassa naturalisteilta että heidän tulee selittää moraali, ja nimenomaan objektiivinen moraali tai heitä syytetään arvotyhjiöargumenttien kautta nihilisteiksi tai selitetään, että heidän moraalillaan ei voi olla perustaa. Eli älyllinen peruste hyvyydelle puuttuisi ja hyvä naturalisti olisi irrationaalinen.

Moitetta;

Argumentissa tarkastellaan aika vahvasti suhdetta yliluonnolliseen (supernatural). Tämä on melko tavanomainen, jopa kliseinen ja tässä mielessä tylsä, tapa lähestyä asiaa. Suurin osa uskonnoista nojaa siihen että luonnonilmiömaailman ulkopuolella on jotain. (Tosin jotkin uskonnoista ja niiden suuntauksista eivät vaadi.) Moraalinen realismi on määritelmällisesti tämänlaista. Joten tässä ei ole mitään kovin uutta.

Voidaan jopa sanoa että Killoren argumentti on malliesimerkki siitä mistä kirjoitin aikaisemmin. Siinä kuvattiin sitä miten rakennetaan "tavallaan metaisia/piilotettuja kehäpäätelmiä", eli otetaan sellaisia konsepteja joita vain ideologian kannattajat hyväksyvät ja näistä johdetaan lopputulokset jotka näitä ideologian kannattajia miellyttävät. Argumentit ovat sinällään irrallisina valideja. Ne vaan tuskin vakuuttavat ketään. Jossain määrin tämänlainen "kuorolle saarnaaminen" on häiritsevää, sillä moni sekoittaa sellaisen debatointiin ja oman kannan puolustamiseen erimielisyystilanteissa.
1: On selvää että metaetiikassa teistien arvotyhjiöargumentit joissa on objektiivisen moraalin selittämisen vaatimus ovat kehäisiä. Siinä selityskonsepti laaditaan ja sen selitystä vaaditaan tavalla jonka lähinnä teisti hyväksyy. Tätä kautta argumentaatio ei tietenkään ole vakuuttavaa koska sitä ei käydä naturalismin ehdoilla vaan siten että teisti salakuljettaa omat teistiset ehtonsa naturalistien käsitteiden ja ajatusten ulkopuolelta. Ja pitää omien vaatimustensa ja naturalismin maailmankuvan välistä skismaa todisteena voitostaan.
2: Kuitenkin kun Killore määrittelee uskoa, hän tekee tavallaan saman tempun. Hän käyttää naturalistisia konsepteja tärkeänä erona beliefin ja faithin välillä. Joten ei pidä ihmetellä jos tälläisiä tuloksia syntyy. Teisti tuskin tämänlaista määrittelyä kuitenkaan hyväksyy.

Mihin suuntaan itse vetäisin asiaa?

Näkisin että voisin jaotella eron sokean uskon ja asiallisen ei-perustellun uskomuksen välille hieman eri tavalla. Sain tähän idean katsottuani yhtä peliä arvioivan videon. ; Tässä kohtaan otan esiin MBTI -persoonallisuustestin. (Kuten sitä videolla käytettiin.) En siksi että pidän siitä. (En arvosta kyseistä testiä kovin korkealle.) Mutta siinä on ajatus "intuitiivisuudesta" ja "konkreettisuudesta" jonka haluaisin ottaa tarkasteluun tässä Killoren alustamassa kontekstissa. Tässä kohden keskityn siihen miten se käsittelee intuitiota.

Siinä on kohta jossa vaihtoehtoina ovat S-N. (Sensing - iNtuition.) Eli oletko ihminen joka aistii vai käyttää intuitiota. Mielestäni tämä on oleellisempi kohta kuin uskontokeskustelussa usein käytetyt teemat jotka voisivat löytyä MBTI -mittarin toisesta kohdasta T-F. (Feeling - Thinking). Moraaliaihetta on taas usein lähestytty siten että ihmisläheisyys, seurakuntakeskeisyys ja sosiaalisuus ovat hyviä ja itsekkäät teot ovat pahoja joten tässä kohden kliseet taipuisivat ehkä vähän akselin E-I -suuntaan. (Extraversion - Introversion). Mutta tämä ei ole kovin hyvin klisettä kuvaava joten ei tästä sen enempää. (Uskonnon valta taas liittyy siihen ollaanko "Judgemental" vai ei.)

Oleellista on huomata, että MBTI -mittarin intuitiivisuus ei tarkoita sitä mitä se esimerkiksi minun arkikielikäytössä tarkoittaa. Itse puhun intuitiosta jonain joka antaa alitajunnasta ideoita. Nämä ovat mielessäni nimenomaan rajoitteita. Eli muuten olisi paljon vaihtoehtoja mutta intuitio karsii niistä tyhjät pois. Tässä mielessä intuitio on ei-tiedostettua mutta ei-spekulatiivista. MBTI -mittarissa intuitiivisuus on kuitenkin vastapoolina sille että "asiat vain havaitaan ja otetaan itsestäänselvyyksinä".

Videossa käsitellään moraalista valintaa. Ja tässä korostettiin sitä että S (aistijat) -tyypit ovat sellaisia että he ottavat asiat ensivaikutelmien mukaan. He eivät pidä spekuloinnista. Intuitiiviset taas miettivät erilaisia vaihtoehtoja ja tarkastelevat ilmiöitä, joka johtaa asioilla teoretisoimiseen. Aistijat toimivat (ensi)vaikutelmalla. Eli tavalla jota itse pidän intuitiota korostavana. Tässä on hyvin vähän harkintaa. Asiat otetaan kuten ne näyttävät. Muu on haihattelua, hörhöttelyä, humpuukia ja suoraan naurettavaa. He kokevat olevansa jalat maassa ja järki päässä kulkevia ihmisiä. Ja tätä kautta konkreettisesti oikeassa toisin kuin ne teoreettiset abstraktioiden ja ei-havaittavuuksien haihattelijat.

Mielestäni tämä on erikoista, koska tätä kautta maailmankuva muuttuu vähemmän relevantiksi. Kysymys on enemmän asenteesta jolla tämän maailmankuvansa kantaa. Olen moittinut monia skeptikoita pseudoskeptikoiksi. Koska he toimivat kuten "aistija". He pitävät asioita ilmiselvyyksinä ja näiden tosiasioiden toistaminen sinällään on kaikki. He kulkevat "jalat maassa, järki jäässä". Sama ilmiselvyys ja "asia on objektiivisesti hyvä tavalla joka on ilmiselvä myös erimielisille jotka perimmiltään tietävät olevansa väärässä, paitsi jos on lääkkeet jääneet ottamatta" -asenne on tuttu myös uskovaisten parissa. Asiat enkelikokemuksista moraaliin otetaan ensivaikutelmapohjalta. Ikään kuin havaitaan sellaisenaan.

Teoretisointi koostuu aina spekulaatioista. Jos loogisen positivismin kumoutumisesta voi jotain oppia niin sen. Tieteellinen tieto on induktioita, joiden avulla havaitaan patterneja ja ennustetaan testiasetelmien lopputuloksia. (Ei induktioita edes havaita sellaisenaan. Karkea suora havaitseminen ja verifiointi on niin sata vuotta sitten vanhentunutta mutta yleisesti kannatettua että se ei ole enää kannatettavissa edes ironisen hipstercoolisti.) Naïvi realismi putoaa tähän kategoriaan. (Vaikka olisikin oikeat mielipiteet päntätty koulun oppikirjoista. Se, että luottaa teorioihin ilmiselvyyksinä ja tosiasioina ei tee sitä että nämä teoriat olisi käsitelty mielessä oikein. Dogmien kanssa ollaan oikeassa vähän kuin vahingossa, jo oleman maailmankuvan kautta eikä sitä rakentaen tai korjaten.)

Tässä mielessä erot ovat paikoin pieniä. (On yhä mahdollista että skientisti on faith tai belief. Eli "ei voi tuomita kaikkia".) Toisaalta suurin osa uskonnosta muuttuu tässäkin "puhtaaksi uskoksi", jolla ei ole oikeutuksia. Tästä huolimatta näkökulma jolla asia tehdään on hyvin oleellisesti erilainen. Ja tämä tekee uskovaisista kaikkea muuta kuin niitä "näkymättömällä haihattelijoita" joina heitä moititaan. Teologian puolelta näitä teoretisoijia ja aksiomaattiverkkojen rakentelijoita toki on ollut. Mutta tosiasiassa uskonto on sokeaa juuri siksi että moni uskovainen "kulkee omasta mielestään jalat maassa ja silmät auki". Ja juuri tämä on se heidän perimmäinen virheensä. Virheensä joka tekee heidän uskostaan sokeaa. Sokeaa koska se on ennakkoluulojen mukaan vaitoehdottomasti menemistä, menoa ensivaikutelmien pohjalta vailla harkintaa ja itsekritiikkiä.

Ja tämä kritiikittömyys saa heitä luottamaan esimerkiksi siihen että heidän moraalilausumansa ovat ehdottomia totuuksia, jotka eivät riipu heistä itsestään ja mielipiteilystään. Tämä varmuus omien moraaliarvostelmien ehdottomuudesta saa heidät olemaan moraalisia realisteja juurikin Killoren määrittelemällä tavalla.

Outo elämä, outo kuolema

Hyvin usein tietokonepelit ovat väkivaltaisia. Niitä myös moititaan tästä. Lisäksi ne pelit jotka eivät ole väkivaltaisia eivät yleensä ole tarinakeskeisiä. Ne ovat jotain "Tetriksen" tai "Pokerin" kaltaisia. Tai sitten ne on tehty lapsille. Tai sitten ne ovat  "Leisure Suit Larry" -pelejä.

Tässä mielessä oli hyvin kiinnostavaa pelata "Life is Strangea". Se on tavallaan opiskelijaelämäsimulaattori, joka muuttuu jossain vaiheessa varsin "Twin Peaksmaiseksi". Peli on "graafinen novelli" tai "interaktiivinen tarina". Tässä mielessä se on äärimmäisen tarinakeskeinen peli. Peli on selvästi suunnattu hieman vanhemmille. (Tämän voi huomata kun katsoo pelissä olevia populaarikulttuuriviittauksia, ne eivät sovi kovin hyvin yhteen pelin sankarittaren syntymävuoden kanssa, tämä anakronistisuus on hieman häiritsevää.) Tässä pelissä väkivalta ei yleensä ole ratkaisu, vaan korjattava ongelma. Ja väkivaltainen lopputulema on usein lähinnä merkki epäonnistumisesta.

Peliä vaivaa sama mikä koskee monia muitakin vastaavia "valitse skenaario" -pelejä nykyisin. Suurin osa pelin valinnoista ovat näennäisiä. Ne eivät muuta pääjuonta kovinkaan paljoa. Toisaalta tässä pelissä on jotain joka useimmista interaktiivisista tarinoista puuttuu ; pelin ajan takaisinpäinsiirto luo mahdollisuutta leikkiä näillä nyansseilla. Ja toisaalta monet pelissä tehdyt valinnat on tehty sellaisiksi että ne tuntuvat merkityksellisiltä. Esimerkiksi "tuhoutuvassa aikajanassa" jolle ei palata voidaan päättää tehdäänkö sairaalle ystävälle eutanasia vai ei. Ja tämä on merkityksellinen valinta siitä huolimatta että kyseiselle aikajanalle ei enää palata.

Pelin yleisilme on melko humanistinen.

"Blackwell Academy" on taidekoulu. Jossa hahmot ovat suurimmaksi osaksi perimmiltään hyviä. Pinnallisesti sitä johtaa juoppo, vahtii PTSD:stä kärsivä paranoidi, siivoaa liikaa asioista tietävä creepy pöpi... Mutta nämä paljastuvat yleensä ottaen illuusioiksi, etenkin kun näkee miten heidän käytöksensä muuttuu jos heitä kohtelee hyvin tai jos he kohtaavat asioita jotka koskevat muita ihmisiä. (Paranoidi koulun vartija ja sankarittaren parhaan kaverin Chloen isäpuoli esimerkiksi tappaa pelissä kovasti metsästetyn murhaajan, jos hänelle kertoo että tämä on vahingoittanut tätä. Muuten ei.)

Tämä koskee kaikkia, muun muassa pelissä olevaa huumediileriä, jonka hyvyys saadaan auki tiedostamalla hänen suhteensa pelastamiinsa koiriin ja rakkaudestaan murhattuun Amberiin jonka katoamismysteeri on tärkeä osa tarinaa, yksi sen pääjuonista.

Humanismi tälläisessä kontekstissa myös toimii. Sillä peli pakottaa reagoimaan moniin varsin raskaisiin aiheisiin. Yksi tarinan keskeisimpiä teemoja on reagointi internetiin vuodettuun seksivideoon, johon koulun oppilas on huumattu vastoin tahtoaan, ja jota ei tahdota saada pois leviämästä. Tähän liittyen joudutaan suhtautumaan kiusaamiseen, seksuaalietiikkaan ja siihen miten ei-väkivaltaisessa pelissä voi olla intensiteettiä kun sinun täytyy oikeilla sanavalinnoilla vaikuttaa siihen että ystäväsi ei tee itsemurhaa. (Mihin luotiin omituista intensiteettiä poistamalla väliaikaisesti ja ilman syytä pelissä muuten tavallinen ajassa taaksepäinpalaaminen. Siinä on onnistuttava kerralla.)

Pelin murhamysteerikin oli kiinnostava. Joskin itse pidin jo ensimmäisessä luvussa talonmiestä red herringinä. Kun taas charmantti hipsteropettaja oli minusta epäilyttävä koska hän oli liian hyveellisen ja karismaattisen oloinen hahmo. Hän näytti antavan erityistä kiinnostusta ja huomiota luokan tytöille ja vähän pojille. Ja koska peli oli valokuvaamisesta, oli mielestäni oleellista katsoa hänen ottamiaan kuvia. Niissä naiset oli kuvattu alistetuissa tai paljastetuissa asennoissa, eivätkä he koskaan hymyilleet. Miehiä kuvattiin dominoivemmissa asennoissa. Olin melko varma että hän oli syyllinen jo koululle murtautuessa koska kadonneen tytön kohdalla oli kirjoitettu "pimeästä huoneesta". Kuitenkaan tästä ei voinut olla aivan varma ennen kuin asia todella konkreettisesti paljastui.

Pelin voidaankin nähdä kasvavan eettisesti ; Episodissa 1 teet valintoja jotka koskevat Maxia itseään. Hän laajentaa ystävyyttään ja tutustuttaa häntä kouluun ja siinä oleviin hahmoihin. Episodissa 2 näkökulmat laajenevat. Teot vaikuttavat ja koskevat ennen kaikkea muita ihmisiä. Viimeisessä luvussa Max joutuu tiedostamaan että hänen toimintametodinsa ja valintansa tekevät hänestä varsin creepyn. Ja mittakaavana on koko alueen hyvinvointi, elämä ja kuolema, kenties universumikin.

Mutta oikeasti. Kysymys on siitä miksi annoin parhaan ystäväni kuolla.

Periaatteessa tätä tarinaa on pakko lähestyä sen pelimekaniikan kautta. Pelissä on "taaksepäinkelaaminen". Se toimii siten, että pelin sankaritar, Max, ynnä hänellä olevat vaatteet, esineet ja asiat - ja valitettavasti myös murhaajan jeesusteippi ja tuoliviritelmät - eivät liiku mutta kaikki muu siirtyy ajassa. Tästä seuraa se, että esimerkiksi keskusteluissa on monesti järkevää ensin jutella, saada tätä kautta tietoa. Ja sitten palata ajassa taaksepäin ja käyttää tätä saatua tietoa hyödykseen. Toisaalta samalla keinolla voi "teleportautua" vartijaa pakoon niin että on sopivasti aina juuri tämän taskulampun valokiilan ja katseen ulottumattomissa. Ja voit räjäyttää koulussa oven, kävellä sisään ja kelata aikaa niin että ovi on ehjä mutta olet toisella puolella.

Tästä seuraa se, että Max vaikuttaa hahmolta joka voi aivan avoimesti kävellä toisen huoneeseen, kaivella roskiksia ja muutenkin penkoa henkilökohtaisimpia ja noloimpia salaisuuksia. (Edes numerokoodilla lukitut ovet joissa on rajallinen yritysmäärä ovat vain ajassa taaksepäin grindaamisen, eli kärsivällisyyden, päässä.) Ja sitten sillä ei ole väliä että tiedon kohde suuttuu tästä käytöksestä koska sitten vaan voidaan palata taaksepäin ajassa tiedon tai esineistön kanssa eikä kohde edes muista mitään. Max saakin tällä tavalla helposti ystäviä ja vaikutusvaltaa. (Jos sitä haluaa käyttää hyödykseen.)

Joissain tilanteissa suoritetaan pitkiä hyppyjä ajassa taaksepäin. Tämä tehdään "Butterfly -effect" -elokuvan tapaan käyttämällä apuna valokuvia. (Tätä ei selitetä, mutta aikahypyn mekaniikka tai sääntöjen tarkka luonne ei itse asiassa muutenkaan ole se missä tässä keskitytään.) Monesti valinnat eivät ole selvästi hyviä tai pahoja. Ja valinnat usein vaikeutuvat loppuun päin mentäessä.

Viimeinen valinta koskee sitä, halutaanko peruuttaa kaikki pelin aikana tekemänsä ratkaisut vai ei. Tämä päätös ratkaisee sen, kuoleeko paras ystäväsi Chloe vai tuhoutuuko koko Arcadia Bayn kylä apokalyptisessä luonnonilmiössä. Päätös on siitä hankala että lähes koko pelin ajan Chloe on pulassa ja hänet täytyy pelastaa. Pelin pääjuonenkäänteet pitävät sisällään erilaisia pakotettuja kuolemia. Mutta näiden lisäksi peliin on sisällytetty häntä varten "extrakuolemia". (Hän esimerkiksi saattaa ampua itseään ampumaradalla.) Chloe tuntuu normaalilla aikajanalla jotenkin ansaitsevan tämän sillä hän käyttäytyy kuin maailma vihaisi häntä ja yrittäisi pettää tämän. Mutta vaihtoehtoisilla aikajanoilla Chloe on kiltti ja asiallinen, eikä kapinallinen. Ja niissäkin hänen osanaan on kuolema. Chloe on myös se hahmo jonka kanssa pelissä vietetään eniten aikaa ja johon luodaan eniten ja vahvinta emotionaalista suhdetta.

Itse päädyin valitsemaan Chloen kuoleman. Syynä ei ollut pelkkä utilitarismi. Kysymys oli pelin sisäisestä logiikasta. Siinä vallitsee erikoinen hieman karmamainen logiikka. Esimerkiksi huumekauppiaan tyttöystävän kuolema johtui yliannoksesta joka tehtiin huumeilla joita huumekauppias itse myi. Chloen kuolema taas sitoi pelin mielenterveysongelmaisen hulttion murhaan. Tätä kautta saatiin kytkökset Chloen velkoihin ja hulttion isään. Ja tätä kautta pelin pääasiallinen murhaajakin saadaan kytkettyä murhiin. Toisin sanoen oikeus kylän kannalta toteutui kun asioita ei sorki. (Tässä vaiheessa aikajanojen ja eri skenaarioiden kanssa on tullut pelattua sen verran paljon, että kykenee suunnilleen tietämään mitä voi odottaa.)

Tässä mielessä valintaani ohjasi se, että (1) Chloen kuolema on tässä tilanteessa enemmänkin viesti väistämättömästä. Kyseessä on tietty patterni. (2) Ja jokainen pelastaminen näyttää tuovan mukanaan pahoja asioita. Aluksi kärsivät pikkulinnut, sitten valaat. Sitten tulee apokalyptisiä myrskyjä. (3) Utilitaristisessa tilanteessa on pakko ymmärtää että kylällinen ihmisiä koostuu monista ihmisistä joiden humanistinen perusydin on tullut tutuksi vaikka heihin ei olekaan rakennettu samanlaista sidosta kuin Chloelle itselleen. (4) Chloe itse näyttää hyväksyvän kuolemansa monessakin yhteydessä. Hän itse ehdottaa omaa tuhoutumistaan. Hänen elämänsä ei ole kivaa eikä hän pidä elämisestään ylipäätään. Ja vaihtoehtoisessa todellisuudessakin hän kaipasi eutanasiaa.

Pelin ideologinen ydin oli itse asiassa melko helppoa keksiä.

Minulla oli nuorempana shamanistinen "vaihe". Se oli jokseenkin hävettävä ja lyhytaikainen vaihe elämässäni. Mutta tätä kautta olin saanut juuri sopivat tiedonpätkät joiden avulla selvisi miten "Life is Strangen" metafysiikka toimii. Tätä toki alleviivataan jokseenkin liikaakin. Ei esimerkiksi tarvitsisi asettaa alleviivatun mysteeristä toteemipaalua (Tobanga) keskelle kampusta jotta viesti tulisi selväksi.

Seuraavaksi puolet huvista olikin selvittää kaikkien ihmisten toteemieläimet. Pelin voi luultavasti pelata läpi kuulematta sanaa "toteemieläin". Mutta suurelle määrälle hahmoista tämä voidaan päätellä.
* Max on peura. Tämä on hyvin alleviivattua. Hänellä on erilaisia paitoja, mutta niissä useissa on peura. Peuraa löytyy koristeaiheina ja elävinä eläiminä. Ja kummitusmaisina eläiminä. Hämärä mutta shamanismista ymmärtävä huoltomies Samuel sanoo tämän hänelle jopa suoraan. Tämä teema toistuu helposti. Ei tarvitse tietää mitään shamanismista ymmärtääkseen että peura on jotenkin tärkeä symboli. Shamanismissa peura symbolisoi viattomuutta ja haurautta. Maxin viaton perusluonne tulee esille monessa yhteydessä. Ja sen avulla peliin luodaan suuri osa sen yleishumanistisesta asenteesta.
*Chloe on (sininen) perhonen. Tätä alustetaan viitteellisesti esimerkiksi Chloen sinisellä hiusvärillä. Perhonen on myös Chloen tatuoinnissa. Ja perhosmaisen hahmon voi huomata hänen saappaissaan. Ja jos päättää antaa Chloen kuolla, sininen perhonen vierailee hänen arkullaan. Perhonen symbolisoi metamorfoosia. Ja Chloen muuttuminen viattomasta tytöstä joksikin muuksi on olennainen osa tarinaa. Muut hahmot eivät muutu eri aikajanoilla yhtä oleellisesti ja vahvasti.
* Murhattu Rachel Amber on lintu. Hän muun muassa piti sinistä sulkaa korvakoruissaan. Pelin aikana sinilintu törmää ikkunaan (sen voi pelastaa) ja juuttuu taloon (sen voi vapauttaa). Sinilintu symbolisoi vapautta ja se on varsin räväkkä hahmo. Huumediilerin kanssa pelannut seikkailunhaluinen tyttö taatusti sopii tähän kuvaukseen. Intiaanikulttuureissa tässä käytetty lintu on ytimeltään hyvä mutta ei voi olla aiheuttamatta ongelmia muille.
* Kate, pornovideolle päätynyt tyttö, on jänis. Hänellä on muun muassa pupu lemmikkinä. Hän on peloissaan ja uhattuna. Jänis on saaliseläin.
...
* Perverssi shamanismista ymmärtävä siivousveikko Samuel on orava. Tämä ei yllätä ketään. Hän vain esimerkiksi ruokkii niitä koko ajan. Ja on muutenkin oravamainen olento. (Tälläinen mies ei voi olla paha. Eikä murhaaja. Kunnia heille!)

Hahmojen toteemieläimen tunnistaminen on kätevää sillä se auttaa ymmärtämään miten hahmot toimivat. Asioiden ja vaikutusten ennakoinnista tulee helpompaa.

Lopputwisti.

Pelissä on erikoinen lähestymistapa pahan ongelmaan. Kun tarina alkaa, Chloen kuolemaa vessaan ammuttuna ei voi hyväksyä. Se tuntuu puhtaan mielivaltaiselta, huonolta ja pahalta tapahtumalta. Tälle tuodaan jonkinlainen oikeutus ja ymmärrys. (Sitä ei voi lopussa pitää ilmiselvästi hyvänä tai pahana ratkaisuna. Ja pelitilastot kertovat että hieman yli puolet, mutta vain marginaalisesti, on valinnut hänen kuolemansa.)

Tämä on yhtä epätavanomainen kuin on pelin taustahenkisyyskin. Me tavallisesti ymmärrämme luonnon ja luonnollisuuden ja hyveellisyyden hieman eri tavalla kuin mitä tässä pelissä ymmärtää. Tässä luonnollisuus on kenties eettinen asia - ja Prescottin upporikkaan perheen touhut intiaanien pyhillä mailla voivat olla osana sitä miksi alue kohtaa yliluonnollista vihaa. Mutta toisaalta tässä luonnollisuus on sellaista että siinä todellakin voidaan nähdä Charles Darwinin luonnonvalinnan henkeä.

Jossain määrin koko peli onkin sitä että Chloe on ilmiselvästi kelpoisuudeltaan heikko. Ja vaikka hänen kuolemansa olisikin surullinen tapahtuma - mikä on mahdollista päätellen siitä että valintani sai minut, vakiotilastani poiketen, itkemään kyyneliä, ehdottoman miehekkäitä kyyneliä - niin kaikesta huolimatta kysymys on siitä että "kuinka paljon" olet valmis taistelemaan luonnonvalintaa vastaan. Vessassa ampumisen (varmasti, se maksaa koululle vain turhan palohälytyksen joka tulkitaan pilailuksi). Junan alla jäämisen (ehdottomasti joskin työläästi koska se on aika hankala puzzle, tulee korkeintaan vikaa raiteisiin.) Toisessa universumissa hitaasti tukehtumisen (uhraatko hänen isänsä kuolemaan auto-onnettomuudessa?) Jossain vaiheessa sitä tulee kysyttyä että onko tämä määrä luontoa vastaan potkimista seurauksiltaan riittävää. Minun rajani meni kylällisessä perushumaaneja ihmisiä joiden kanssa olin rewindannut runsaita määriä keskusteluja ja joiden kautta heidät tunnetaan hämmentävänkin hyvin.

Pahan ongelman ratkaisu on mutherfucking darwinismi. Pidän tämänlaisista asioista.