perjantai 9. joulukuuta 2016

Rohkeus ja pelko

Kun puhutaan rohkeudesta, esiin tulee "huimapäinen rohkeus" joka voi olla hallittujen riskien ottamista tai puhdasta uhkarohkeutta. Ja sitten "ei-huimapäinen rohkeus" joka tulee enemmän pelon voittamisesta.

On hyvä miettiä että vaatiiko rohkeus pelkoa. Näyttää siltä että jollain tavalla vaatii. Ei välttämättä pelkoa sillä itse teon tekijällä, mutta jonkun pelkoa tunnutaan vaadittavan siihen että asian tekeminen koetaan rohkeaksi.

Ainakin näyttää siltä, että rohkeutta ei tuoda esiin ellei joko teon tekijä ole voittanut itseään tai sitten hänen tekemänsä teko pelottaa "suurta yleisöä" tai "pientä yleisöä".

torstai 8. joulukuuta 2016

Konsul(tt)i ja (t)yötön (t)yö

Niin. Valtio ajaa työttömien laiskistumista vastaan. Toisaalta sitten aktivoitumistuet ovat ne joihin puututaan erityisesti. Korostetusti vaikkapa leikkaukseen tullutta työttömän aktivoitumistukea. Miksi niitä aktivoimiskonsultteja oikein tarvittiinkaan?
* Siksi, että saadaan työttömät työkuntoisiksi ja työintoisiksi ja töihin tuottamaan rahaa valtiolle ja ennen kaikkea poistumaan valtion kulueristä.
* Vai siksi, että poliitikkojen kaverit ja lähisukulaiset (älkää turhaan mainitko heidän nimeään kuten lestadiolaisuuden ensimmäinen käsky tiemmä kuuluu) voivat tätä kautta pyörittää muutoin täysin kannattamatonta liiketoimintaa, sellaista joka pysyy pystyssä siksi että valtio maksaa työttömyyskorvauksen päälle 9 euroa että voivat mennä noihin firmoihin ilmaisiksi harjoittelijoiksi valtion piikkiin.

isku imperiumia vastaan

Omituisia ihmisiä nuo britit ; Mittaavat vakioitaan asioilla jotka ovat muuttujia. Esimerkiksi mittana puhutaan jaloista. Ja painoja kivinä.

Mieti jos suomalainen menisi ulos ja häneltä kysyttäisiin paljon jokin kone painaa, hän sanoisi että se painaa tuhat kiveä. Ensimmäisenä kyllä ihmettelee että minkälaisia kiviä ; Tiiliskiven kokoinen kivi on kivi siinä missä jalkapallon kokoinen kivi.

Missä ihmeessä britit luulevat elävänsä standardeineen? Minecraftissa?

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Sanomatta jätetystä

Voltaire kehotti kiinnittämään huomiota niihin asioihin ja ihmisiin joita ei saa moittia. Tämä on hyvin viisas ajatus. Sillä usein ihmiset puhuvat pehmeitä ja muotoilevat viestiään siten, että totuutta muunnellaan. Tässä syntyy maailma jossa tärkeitä asioita ovat ne joista haastateltu kieltäytyy puhumasta ja erilaisissa käsienheilutteluissa totuus tulee aina "mutan" jälkeen. On kätevää tiedostaa mitä "en ole rasisti, mutta" -aloite tarkoittaa. On kätevää huomata, että esimerkiksi Sipilän toiminnan selittämisen kannalta tärkeimmät arvot ovat vahvasti niitä joita hän välttelee. (Perhe, henkilökohtainen talous ja lestadiolaisuus sekä edellä mainittujen erilaiset kombinaatiot.)

Tässä mielessä voidaan ottaa Schmittin ajatus poliittisesta vihollisuudesta. Jossa poliittinen vihollinen saattaa saada aikaan jonkinlaisen säälireaktionkin, mutta heidät ollaan valmiita uhraamaan. Ja jossa voidaan välttää hyökkäämistä omia "poliittisia kavereita" kohtaan vaikka muuten oltaisiin kovasti selittämässä, että heillä ei ole mitään tekemistä niiden omien juttujen kanssa.

Itsenäisyyspäivään liittyen voin ottaa kaksi asiaa jotka liittäisin suoraan tähän ; Ensimmäiseksi viittaan uutiseen jossa perussuomalainen kansanedustaja Ari Jalonen on vaatinut 612 soihtukulkueen tutkimista. Syynä on se, että tämä kansallissosialismia puolustanut kulkue oli suorittanut vandalistisia temppuja Hietaniemen hautausmaalla. ; Jos perussuomalaisissa on totuttu väistelyyn joissa irtaudutaan natseista lähinnä sanoissa - on kiistetty se että ollaan natseja ja ollaan kenties painostettuna Timo Hännikäisen "ei kiinnosta onko kulkueessa natseja" asenteellisia - tämä on niitä asioita jotka todella konkreettisesti näyttävät että perussuomalaiset eivät kaikki ole natseja.

Toisaalta taas voidaan ottaa uutinen joka velloi ja muutti muotoaan pitkin iltaa. Kansallissosialistien mielenosoituksen sisällä oli ollut kähinää ja aluksi tiedotettiin että kyseessä olisi ollut natsien sisäiset kähinät. Mutta illan jatkuttua uutinen päivittyi siihen että kähinöijät olivatkin antifasisti vs. fasistit -linjalla. Samuli Suonpää on blogannut siitä mielestäni näppärästi. "Kun ensin uutisoitiin poliisin ottaneen kiinni kaksi natsimielenosoittajaa, Twitter täyttyi naureskelusta ja vahingonilosta. Natsit tapelkoot keskenään. Myöhemmin uutista korjattiin, kun kävi ilmi, että kyse olikin natsien vastustajasta, joka oli päättänyt syöksyä keskelle poliisin vahtimaa natsimielenosoitusta vähän epäjärjestystä aiheuttamaan." ... "Ääni Twitter-kuplassani muuttui nopeasti. Nyt väkivalta olikin hieno ja ihannoitava asia: ”Natseja turpaan!” Väkivalta oli jälleen osoitus rohkeudesta."

Suonpää edustaa liberaalia kristillisyyttä jossa ei hyväksytä väkivaltaa edes natseja kohtaan. Hänellä sympatiaa tulee myös natsille joka oli vieläpä poliisin maijassa hakattu kun antifasisti oli käyttänyt tilaisuutta - tilaisuutta joka kenties syntyi siitä että häntä luultiin natsiksi eli aatetoveriksi - hyväksi ja hakannut sidotun lajitoverinsa. (Ja henkilön jonka suhde väkivaltaan on hyvinkin samanlainen ja näin tekee heistä hyvin samanlaisia ihmisiä.) Suonpään tekstissä nousee esiin myös Saku Timonen. Tai se miten Saku Timosen poliittinen vihollisuus on muotoutunut. ”En minä tuotakaan väkivallantekoa hyväksy, sen enempää kuin mitään muutakaan väkivaltaa, mutta ainakin tämä mies yritti vastustaa natseja.” En ole lukenut pahempaa asenneroskaa sitten Päivi Räsäsen Pride-provokaation!

Raskaat huvit

Buddhan mukaan tahtominen aikaansaa kärsimystä. (Tämän sanomiseen ei toki mitään Siddharta Gautamoita tarvita.) Nykyään kärsimystä tuottaa myös työpaikka-yritysten tahtotila. Ja näitä tahtotiloja on vaikeaa ohittaa. Sillä niiden ohittaminen tuppaa tuottamaan tyydyttymätöntä ruoan ja vuokran tahtomista, joka taas on lähtökohta kärsimykselle. Siksi on tärkeää osata käsitellä stressiä.

Stressin käsittely onkin vaikeaa. Sillä se on hieman kuten Banachin–Tarskin paradoksi ; Jos stressin pilkkoo pienemmiksi osiksi ja nämä osat järjestelee uusiksi, niin jotenkin ihmeellisesti tätä stressiä tulee tällälailla lisää ; Keskeisintä stressin ehkäisyssä onkin se, että yrittää jotenkin katkaista tuollaisen stressin käsittelyn.

Tämä voi onnistua miltei millä tahansa häiriötilalla. Itse saatan katsoa miehekkäästi "My Little Ponyja", ainakin jos puolisolta ei tule hänelle mieluisaa animea DVD:ltä juuri silloin samaan aikaan. Sitä voi myös seilata toimitotuoleilla täysillä pitkin työpaikan pisintä käytävää. (Kiellettyä!) Kun ei keskity stressiin, se katoaa.

Mutta joskus stressi on kovaa ja häiriöihin ei ole aikaa. Silloin vastaan tulee perinteinen Suomalainen Sanonta ; "Raskaat työt vaativat raskaat huvit." On otettava erityistä laatuvapaa-aikaa joka on raskasta jotta voidaan kestää stressaava työpaikan tahtotila. Silloin ei voi muuta kuin kuvitella olevansa ylipainoinen ranskanluppakorvapupu ; 15 kiloa ehtaa flegmaattista jänistä.

tiistai 6. joulukuuta 2016

Tuntematon Sotilas

On itsenäisyyspäivä. Suomen itsenäistymiseen ei liity sotaa. Mutta itsenäisyyspäivänä muistellaan talvisotaa. Tämä on hyvin kiinnostava asia ; Miksi kansallinen itsenäisyys liitetään sotatarinoiden muistamiseen? Kaikissa maissa näyttää olevan taipumus yhdistää itsenäisyys ja sodan muistelu. Valtioissa ja maissa luulisi olevan muita asioita juhlittavaksi ja muistettavaksi.

Tässä päällimmäinen syy on varmasti se, että sodat ovat kriisitilanteita.

Ja kriisitilanteet ovat siitä käteviä että ihminen harvoin osaa arvostaa sitä mitä hänellä on. Ne muuttuvat itsestäänselvyyksiksi. Kriisitilanteet uhkaavat tätä itsestäänselvyyttä ja luovat arvostusta. (Vrt ; Jos perhettä on helppo laiminlyödä arjessa, avioeron ja lapsista erkaantumisen jälkeen sitä osaa arvostaa sitä minkä on menettänyt.)

Sodassa kuolleet ovat uhrautuneet ja he ovat uhreja.

Mutta uhreja mille? Tämä on oleellisempi kysymys kuin voisi ajatella. Virallisessa kielenkäytössä tässä uhrauksessa korostetaan toivetta siitä että sotaa ei tapahtuisi enää jatkossa koskaan. ; Kuitenkin käytännössä ristiriitoja näyttävät herättävän näiden viestien kanssa erikoiset teemat. Monet hyvin ällistyttävät asiat loukkaavat vaikka ne ovat täysin yhteensopivia sodan toistumattomuustoiveen kanssa.

Esimerkiksi briteissä on syntynyt kohuja siitä että jotkut ovat kantaneet valkoisia unikoita punaisten unikoiden sijaan. Syynä ei ole se että valkoisuus viittaisi äärioikeistolaiseen nationalismiin vaan siitä syystä että valkoinen unikko symbolisoi sitä että sodan uhreja muistetaan nimenomaan sen vuoksi että sotaa ei pidetä asiallisena keinona ratkaista ongelmia. Punainen unikko muistaa uhreja ja tässä ei virallisesti puhuta sodan oikeuttamisesta. Mutta samalla on selvää että kantamalla punaista unikkoa britti glorifioi sotilaita ja tekee sotilaan toimesta hyveellistä. Kuollut sotilas ei ole tässä sodan uhri vaan sankari. Näin ollen punaisessa unikossa korostetaan sitä että sotiminen on eettinen ratkaisu ja tällä varmistetaan että ihmiset ovat nimenomaan suostuvaisempia sotaan myös jatkossa.

Suomessa asiat ovat jossain määrin terveemmällä tolalla. Yhtenä syynä on Väinö Linnan "Tuntematon sotilas". Siinä sotatilaa kuvataan kaikkea muuta kuin ihanteellisena. Sotilasjohto ei ollutkaan ihailtavaa eikä sotiminen pelkkää sankaritouhuilua. Hahmot ovat kiinnostavia ja epätäydellisiä. Tätä teosta moitittiinkin rajusti aluksi. Syynä oli varmasti se että se ei sopinut siihen pirtaan jossa sotilas on vain asialle uhrautuva sankari.

Tuntematon sotilas on siitä kiinnostava, että monissa maissa on tuntemattomien sotilaiden hautoja. Niissä kiinnostavaa on se, että kuolleesta ihmisestä ei tiedetä oikeastaan muuta kuin kansalaisuus ja se että hän on kuollut sodassa. Näitä ihmisiä ei voida arvoida sen kautta ovatko he olleet hyviä ihmisiä tai edes palvelualttiita tai rohkeita sotilaita. He ovat olleet sodassa tietyllä puolella ja saaneet luodista - tai jostain muusta vastaavasta.

Miksi maan puolesta on asiallista, peräti kunniallista, kuolla?

Benedict Andersonin "Imagined Communities" kertoo siitä, miten tuntemattomien sotilaiden haudat ovat vahvoja symboleita siksi että niissä on paljon aukkoja joita voi täyttää ideologisesti. Kun ei tiedetä kuolleesta mitään, synnytetään tämän päälle erilaisia kuvitteellisia tarinoita. Jotka sitten "voivat olla". Ja kunnioitus syntyy usein nimenomaan ja käytännössä vain suhteessa näihin tarinoihin.

Anderson muistuttaa että tuntemattoman sotilaan hauta on kansallinen. Ja symboli on hyvin vahva ; Jos yritettäisiin vastaavaa viestiä rakentamalla vaikkapa "tuntemattoman liberaalin hauta", se koettaisiin vahvasti ideologisena viestinä. Sellaisena joka voisi ärsyttää erityisen vahvasti konservatiiveja. Sillä jokainen tietää tämänlaisen tuntemattoman marttyyrin tarinallisen arvon. ; Toisaalta liberaalit eivät ole haluamassa tämänlaisia koska siinä arvostetaan vapautta ja elämistä eikä uhrautumista, tappamista, kuolemaa ja itsensä ikuiseksi tekemistä näiden kautta.

Kun ihminen kuolee maansa puolesta, on kiinnostavaa tietää minkä puolesta hän kuolee. Nykyään moni konservatiivi korostaa että oman maan puolesta kuoleminen on ilmiselvyys. Esimerkiksi tänne tulevat maahanmuuttajat - tai kuten moittijat usein sanovat, "matut" - ovat paenneet Syyriasta, heitä ärsytti se että miehet eivät olleet jääneet sotimaan. Heidän velvollisuutensa olisi siis osallistua sotaan vaikka he eivät olisi edes käyneet armeijaa tai saaneet aseita. Tai vaikka kaikki lähi-idän toimijat ovat moraaliltaan vähintään kyseenalaisia. Jos pitää valita taisteleeko ISISn vai Assadin puolella, on selvää että vaihtoehtoisto ei ole mitenkään kauhean ihanteellista. Velvollisuus on siis absoluuttinen. Se ei liity näissä puheissa siihen onko maan lainsäädäntö hyvää ja oikeudenmukaista. Pelkkä syntyminen tietyn maan kansalaisten sukusoluista velvoittaa hämmentävän pitkälle.

Tämänlainen normisto on jännittävä. Mutta sen voi tavallaan ymmärtää. Sotiminen on monen mielessä enemmän "pragmaattinen kuin eettinen valinta". Ja tässä näkökulmassa kansaa voidaan manipuloida ideologialla. Köyhät voidaan laittaa rintamalle kuolemaan rikkaan eliitin etuoikeuksien puolesta. Etuoikeuksien joita heillä ei ole ja joita he eivät sotimallakaan saa. Absoluuttisena velvollisuutena esitettynä tämä voi onnistua. koska mitään muita argumentteja on tarjolla melko vähän.

Nykyisessä kahtiajakautuneessa ilmapiirissä ja siihen liittyvässä poliittisesti mutta ei valtiollisesti polarisoituneessa maailmassa onkin jännittävä huomata että jos ihminen on kuolemassa kotinsa puolesta, niin tämä koti koostuu hyvin pienestä määrästä ihmisiä. Ja on omituista että koko valtakunta kontrolloi ihmistä vedoten näin pieneen fragmenttiin. Oman maan toiset kansalaiset taas ovat usein vieraita. Eikä yhteistä ole paljon, kuten internetissä liberaali-konservatiiti/oikeisto-vasemmisto/uskonto-ateismi tai mihin tahansa muuhun väittelyyn osallistuva tietää. Suuri osa kanssaveljistä on ärsyttäviä ja yhteistä on vähän. He ovat aivan yhtä vieraita ja tuntemattomia kuin ne maahan hyökkäävät. Tämänlaisesta ei saa vahvaa insentiiviä sotimiseen. (Minulla on paljon enemmän yhteistä keskuteltavaa ja kiinnostavaa yhteisoloa liberaalin australialaisen evoluutiofilosofin kuin Esson baarissa vastaan tulevan lippalakkipään kanssa.) On kätevämpää vain määritellä tästä velvollisuus. Koska jos siitä vain tekee a priori itseisarvon, sille ei tarvita välineellisiä oikeutuksia.

Itse näen että Suomen puolesta kuoleminen on tehtävä lainsäädännön vuoksi. Ennen kaikkea perustuslain vuoksi. Tässä kohden maan sosiaalijärjestelmä, koulutus ja se mitä se antaa kansalaisille on tärkeää. Sillä jos ja vain jos se antaa kansalaisille jotain niin se on arvokasta puolustaa. ; Tätä toki yritetään kiertää aforistisilla väitelauseilla että ei pidä kysyä mitä valtio tekee sinulle vaan mitä sinä voit tehdä valtiolle. Mutta tietenkin tämänlaisia a priori jotain asioita eettisiksi väittäviä iskulauseita voi odottaa valtion puolelta. Se ei ole puolueeton kehittäessään tämänlaista jargonia.
1: Itse ihmettelen hieman sitä miksi Suomen itsenäisyys on jotain itseisarvoista. Joku näkee että EU tekee Suomesta vain liittovaltion ja tämä tekisi sen että emme olisi itsenäisiä. Ajatus on hieman hämmentävä koska jos Ohio on Amerikan Yhdysvaltoje osavaltio, se on silti itsenäinen koska USA on itsenäinen. Jos Suomi todella on liittovaltio voisimme olla itsenäisessä EU:Ssa. (En tässä väitä että Suomi on EU:n liittovaltio vaan lähden siitä että kun näin ajatellaan niin oletetaan sitten että tämä pitää paikkaansa ja mietitään mitä tästä seuraa.) Toisaalta jos korostaa sitä että pienemmässä yksikössä ei olla yhtä etäisiä valtajärjestelmiin niin miksi sitten ei palata perinteiseen kaupunkivaltiolinjaan? Kaupunkivaltiotkin voisivat olla aivan itsenäisiä. Ja niissä Helsingin Herrat eivät olisi yhtä etäisiä koska joko sitä on Helsinkiläinen tai sitten Helsingin Herrat eivät ole Sinun Herrojasi. Näyttää siltä että tämä palauttaa asian etnisyyteen. Eli kansakunta on jossain määrin syntyperä- ja rotukysymys. Tämä toki sopii yhteen sen kanssa miksi tietyn kansalaisuuden omaavan sukuelimistä putkahtaminen on niin tärkeää. Ja miksi etniseltä taustaltaan erilaiset suomen kansalaiset, joiden syntyperä on vaikka somaliassa, saavat naureskelua maahanmuuttokriittisissä piireissä koska he eivät ole samanarvoisia intinkävijöitä. Toisaalta tämänlaiselle syntyperäkeskeisyydelle on toinenkin nimi; Se on melko lailla määritelmällisesti rasismia. Joten kenties kysymys ei ole tästä. Koska eihän tässä ole kysymys minkäänlaisesta rasismista.

Nähdäkseni ainakin vielä Suomi on puolustamisen arvoinen. Ja koska tämä ei ole ilmiselvyys, kaikki maat eivät ole puolustamisen arvoisia, tämä todella nimenomaan merkitsee paljon. Ja tätä kautta sodallekin voisi saada minun silmissäni oikeutuksen. Kansalainen riskeeraa elämänsä, ei täysin uhraa, elämäänsä, siksi että valtiolla on tarjota etuja juuri hänelle itselleen ja juuri hänen läheisilleen.

Tässä mielessä on erikoista huomata miten "Rajat kiinni!" -ryhmässä on vaadittu suoraa demokratiaa jossa on vaadittu sitä että olisi valtiovallasta erillinen elin joka voisi vain editoida perustuslakia. Samalla puhutaan siitä miten Suomi on ja sen pitää olla itsenäinen ja miten sitä pitää puolustaa. Tätä on aika hämmentävää katsoa. Etenkin kun ryhmässä kovasti muuten tiedostetaan että jos valtion eliitti ei kuuntele kansaa niin sitten vallankumousta ja muuta on aivan asiallista ajaa. Ja moni toivoo itärajoja auki ja Putinia suomeen. Aivan kuten Putin tarjoaisi itsenäisemmän Suomen kuin EU. Mielestäni ei. Ja siksi on hyvä miettiä näitä asioita nimenomaan näin itsenäisyyspäivänä.

Talvisota onkin järkevä asia mietittäväksi juuri tänään. On, vaikka teknisesti hävisimme sodan vaikka haimme natseilta apua. Häviön modifioiminen torjuntavoitoksi parantaa symbolista ja kuviteltua kansalaisyhteyttä. Yhteyttä jota kenties toivoisi tämän hetken yhteiskuntaan enemmänkin. Nyt, kun suurin osa ajasta kuluu siihen että pitää korostaa miten oma identiteetti nyt ei pidä sisällään monia saman maan kansalaisia joiden kanssa sitä kuitenkin joudutaan esimerkiksi käymään töissä!

Konservativismin hyödyt ovat nimenomaan lyhyellä tähtäimellä

Konservativismissa korostetaan usein sitä, että konservatiivit ovat pitkällä tähtäimellä oikeassa. Näkökulma on usein ikiaikaisuudessa. Henkenä on siis se, että liberaali uuden yrittäminen paljastuu pitkässä jänteessä ei-toimivaksi, eli liberalismin hyödyt olisivat lyhytaikaisia.

Tämä on hämmentävää koska monet konservatiivit kuitenkin uskovat yhteiskuntakonsepteihin jotka ovat syklisiä. Esimerkiksi Platonin ja Polybiuksen malleissa yhteiskuntarakenteet kiertävät (kyklos/anakykloosi). Myös Tapio Puolimatka on viime aikoina mielellään viitannut modernimpiin malleihin joissa korostuu valtarakenteiden syklisyys, jossa ideologisia valtakausia kuvaavat tietyt vaiheet.

Tälläisessä mallissa ei ole mitään yhtä muuttumatonta mallia joka pysyisi muuttumattomana kantavana yhteiskuntarakenteena. Tätä on tietenkin vaikeaa sovittaa yhteen "pitkällä tähtäimellä oikeassa olemisen" kanssa.

Uskallankin sanoa suoraan sen, että konservativismi on varovaisuutta. Ja se on samaa kuin kriittisyys on tieteenteossa tai innovoinnissa. Sen saavutukset eivät ole siinä että sadan vuoden päästä samat teknologiat ja teoriat olisivat sellaisinaan hyviä. Sen hyöty on lyhytjänteistä, sitä että ammutaan kaikista "tarpeettomasti korkealentoisimmat" ideat alas ihan omaa kehityskelvottomuuttaan.

Siksi kun katsoo historiaan se näyttääkin siltä että konservatiivina oleminen on tyhmää. Teknologia kehittyy ja moni vanha teknologia menee hautaan teknofoobikkojen mukana. Samoin vanhat paradigmat katoavat niiden viimeisten jääräpäisten kannattajien kuoltua. Jääräpäisyys ja vanhassa kiinni pitäminen ja muutoksen vastustus näyttää olevan nimenomaan pitkällä tähtäimellä tyhmää ; Historia näyttää siltä että naisten oikeuksia on vastustettu, orjuutta on kannatettu ja muutenkin on pidetty kätevinä ja arkisina nykymaailmaan hyvinkin omituisia ja moraalittomia asioita.

Konservativismi sopii näihin syklisyyksiin nimenomaan sitä kautta että ilman jarruja eteneminen vaiheesta seuraavaan voisi olla liian nopeaa ja se tehtäisiin tarpeettoman ripeästi niin että muu yhteiskunta "ei pysy mukana".

maanantai 5. joulukuuta 2016

Ansaintalogiikka

Näin sellaista unta, että ryhdyin yksityisyrittäjäksi. Perustin varattomien liikemiesten kerhon.

Asiakkaani menivät huoneeseen. Huone oli ensinnäkin faradayn häkki. Toisekseen se oli sellainen kaiuton huone. Teräsverkkolattia oli rakennettu niin, että huonetta ympäröi joka suunnasta, myös lattian alla, niitä kolmioita joilla kaiuttomia huoneita oikeastikin rakennetaan. Huoneessa oli muutoin vain sohvia. Sohvia joita voisi olla vaikeaa nähdä, koska huone oli pimeä. Mutta ne sohvat oli maalattu sellaisella maalilla joka näkyi pimeässä valossa (black light).

Mitään muuta palvelua ei ollut. Oli vain tila jossa ei ole häiriötä.

Tilaan menemisessä oli jotain ehtoja. Ihmiset eivät saaneet soittaa sisällä puhelimella. (Tämä oli kielletty kyltillä vaikka se oli Faradayn häkki.) Lisäksi tiloissa ei saanut pitää mukanaan lainkaan rahaa. Se tuli jättää takin mukana aulaan. Takin sai lähtiessä takaisin, rahoja ei.

Erityisen tavallista

Nykyaikana on hienoa että panostetaan ihmisten arvostamiseen. Yritetään edes tulla toimeen, edes joskus. Tästä on seurannut uudenlaista tapakultturisoitumista. Jos ennen oli "kultaisen käytöksen kirja" niin nykyään täytyy tietää kaikenlaisia. Koska muuten ei tule toimeen vaikka yrittäisi asennoitua. Pitää ennen kaikkea osata oikeita sanoja.

Opin uudehkoa "Me Naiset" -lehteä lukiessa että ei saa sanoa "vammainen lapsi", vaan pitää sanoa "erityislapsi". Haastattelussa nainen kertoo miten erityislapsi oli niin erityinen että piti käydä jatkuvasti metsässä itkemässä.

Tämänlainen kohteliaisuushaku on kätevää. Jos esimerkiksi joku tulee sanomaan että minun juttuni vaikuttavat hourulasta tulleen pöpin jutuilta, tulee joku kohteliaasti ojentamaan tätä pilkkaajaani. Kertoo, että täytyy puhua mielenterveyskuntoutujista.

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Sipilä Jumalan sijaisena

Sipilän lähettämät viestit on tuomittu kansainvälisessäkin mediassa. Tässä mielessä Sipilä on reagoinut ongelmaan ja tätä tehdessään hän on luonut uuden ongelman. Tässä kohden perusongelmana on se, että tälläinen toiminta on autoritaarista. Vertailukohdiksi tulevat melko autoritaariset hahmot kuten Silvio Berlusconi.

Mielikuvat ovat niin vahvoja että se iskee vahvasti Sipilän puolustajien nilkkaan ; Saadaan sellaisia vastauksia mitä saa vaikka "potuntervaaja" -blogin kautta. Jos YLE:n kommunistisuusmetaforalla yritetään iskeä; "Kyllä! Todellakin! Nimenomaan Venäjällähän julkisrahoitteinen media on aina ja etenkin viime vuosina kritisoinut valtaapitäviä paitsi erittäin voimakkaasti, myös tyystin epäreilusti! Ajojahti on ollut hirvittävää katseltavaa! Putin ja muut ressukat vapisevat voimattomina median säälimättömässä kuristusotteessa, kun TV-kanava ja nettisivu ja toimittaja toisensa jälkeen lataa heitä kohti täyslaidallisen. Iskua tulee iskun jälkeen! Kun Venäjän mediakarhu ärähtää, siinä Putinia viedään kuin ämpäriä tunkiolle! Ja ihan sama meininki on ollut kommunistivaltioissa kuten edesmenneessä Neuvostoliitossa, DDR:ssä ja nykyisin esim. Kiinassa. Niissähän vapaa ja riippumaton tiedonvälitys on aina ollut arvossaan ja jopa liiankin vahvassa asemassa hallitsijoihin nähden!"

Tässä kohden voidaankin nähdä että Sipilällä on tiettyjä sokeita pisteitä. Perhe ja raha. Ja uskonto. Hän onkin hyvä esimerkki siitä miten monien ihmisten kohdalla tärkeimmät asiat ovat juuri niitä joista he väistävät. Tässä kohden onkin nähtävissä että Sipilän johtajakäsitys on sidottavissa näihin vaiettaviin asioihin. Jos itse olen kirjoittanut siitä että uskonnollisissa piireissä opitaan ei-teologisia käytänteitä, ovat jotkut nähneet Sipilän taakse jopa astetta enemmän. Hänen johtajakäsityksensä on teologinen. "Kun pääministeri Juha Sipilä (kesk.) piti vuosi sitten kohutun televisiopuheensa, sen kaava noudatti luterilaisen papin saarnaa." ... "Italialaisen filosofin Giorgio Agambenin mukaan kristinusko on jättänyt perinnöksemme kaksi vallan paradigmaa: suvereniteettiin perustuvan poliittisen teologian ja jumalallisen taloudenhoidon." ... "Pääministeri Juha Sipilän suhtautumisessa valtaan kaikuvat luterilaisuuden perusopit. Kuten suomalaisille on vuosisatojen ajan opetettu, esivalta on Jumalan asettama. Sen kautta toteutuu Jumalan maailmallinen hallinta, Martti Luther on määritellyt. Tässä ajattelussa ”isä” on keskeinen hahmo, maalliset isät ovat taivaallisen isän sijaisia." ... "Agamben on väittänyt, että kolminaisuusoppi onkin ennen muuta hallinnointimekanismi. Paradigmat eroavat toisistaan yhtä paljon kuin polis, poliittinen yhteisö eroaa kodista, oikoksesta. Oikos (josta myös termi ekonomia juontaa juurensa) ei perustu demokraattiselle debatille tai läpinäkyvyydelle, vaan yksinvallalle ja välttämättömyydelle."

Nämä ovat toki tulkintoja. Mutta samantapaisia tulkintoja joita tehdään esimerkiksi kun viitataan Weberin ajatukseen siitä että uskonto luo yhteiskuntarakenteen ja jossa uskonto on oleellisen tärkeää yhteiskunnan pysyvyydelle.
1: On ihmisiä joille yhteiskuntakeskeisyys on tärkeä. Esimerkiksi postmodernilla tekotaiteella ei ole mitään arvoa jos se ei tue yhteiskuntajärjestystä. Ja siksi omia arvoja ruokkivalle ja itselle miellyttävälle kansallisromanttiselle taiteelle keksitään oikeuksia vaikka vetoamalla kansallisen yhtenäisyyden luomiseen. Sama pakkokätevöittäminen koskee/rajoittaa/glorifioi uskontoakin.

Näissä usein kuulemme sitä miten on tärkeää osata uskontoa että ymmärtää maailmaa. Vuoropuhelu, yhteiten arvojen rakentaminen... Nämä näkökulmat muistetaan kuitenkin jos ja vain jos nämä ovat hyödyllisiä. Jostain syystä uskonniollisen viitekehyksen ymmärtäminen on asiatonta militantismia jos sitä käytetään selittämään sitä miksi (teoriassa) sivistysvaltion (sanan täydessä mielessä) pääministerin suhtautuminen (periaatteessa) avoimeen tiedonvälitykseen on niin (aivan tasantarkkaan selvästi) epädemokraattinen ja autoritaarinen. Siinä vaiheessa ei saa puhua uskonnollisen viitekehyksen tarkastelusta. Koska näitä viitekehyksiä käytetään vain uskonnon komppaamiseen ja sen vallan lisäämiseen. Eihän sitä saa huomata että tällä ihanuudella on läpeensä kuppaisen ruttoinen puoli, ja että sillä on ilmentymiä joiden oikea paikka ei ole parhaassa mahdollisessa maailmassa.
1: Sipilä jossain mielessä osoittaa että pahan ongelmaan ei ole mitään ratkaisua. Voimme kuvitella valtion joka olisi olemassa ja jossa hän ei olisi pääministerinä. Kaikkivaltias kaikkihyvä Jumala on siis aika mielekkäällä tavalla kyseenalaistunut..

lauantai 3. joulukuuta 2016

💩 Keskusohjautuvuus ei ole kaikki

On tavallaan hupaisaa huomata, että nyt YLE:n luotettavuudesta ollaan hyvin erilaisilla tahoilla yhtä mieltä. Perinteisesti maahanmuuttokritiikissä on ollut tahoja jotka arvostavat ns. vaihtoehtomedioita. Tässä on ollut erityisesti yksi YLEinen moitteen kohde. Nyt Sipilän medianhallinan myötä moni muukin epäilee.

Tosin samalla integriteettiä on löytynyt osasta YLEn journalisteista. Ja tähän liittyy yleinen salaliittoteorioihin liittyvä asia. Kun puhutaan salaliitoista, niissä ongelmana on informaation vuotaminen. Kun väkeä on riittävästi mukana - kuten helposti on jos tehdään jotain valtavan suurta - joku kertoo jossain jotain. Tässä mielessä puheet siitä että olisi ylipäätään mahdollista keskusohjatusti kontrolloida mediaa on haastava. Neuvostoliiton "Pravda" -lehdessä oltiin tosin jo hyvin lähellä, mutta tähän tarvittiin keinoja joista ei ole merkkejä Suomessa. (Ja ilman internettiäkin Neuvostoliitossa oli myös tietoa asioista.)

Vaihtoehtomediat nähdään helposti jonain joissa on enemmän integriteettiä. Tosiasiassa tässä on kuitenkin enemmän kyse mainostuloista. Ja siitä että ihmisien huomio saadaan huomiohakuisilla otsikoilla ja sillä että sisältö lietsoo jo olemassaolevia asennevammoja. Näin ollen massaa miellyttävät uutiset - ei niiden totuusarvo - korostuvat.

Tästä hyvä esimerkki on ei-keskusohjattu toiminta. Kun vaihtoehtomedioista puhutaan, esiin nousee helposti se että niitä keskusohjattaisiin. Vaikka Venäjältä. Toki tämänlainen ohjaaminen on mahdollista. Mutta monesti kysymys on ihan siitä että ihmiset tajuavat mikä on taloudellisesti kannattavaa. Helsingin Sanomien kuvaus siitä miten teinit voivat tehtailla valeuutisia ja elää pirske -elämää ei vaadi taakseen mitään pahaa valtiota. Perättömiä uutisia kannatti tuottaa ja ne saivat enemmän näkyvyyttä kuin asialliset faktaperustaiset uutiset. Jos syntyy taloudellista insentiiviä valehdella, on selvää että jostain löytyy se joku joka valehtelee tästä insentiivistä.

Tässä mielessä onkin hyvä tiedostaa että uutisia kannatta lähestyä tietyllä tavalla. Tästä hyviä keinoja saa Emily Willinghamin kirjoittamasta Forbesissa julkaistusta ohjeistuksesta. Siinä lähdetään siitä mikä helposti hämärtyy. Eli siitä mikä ylipäätään on uutinen. Kysymys on jostain tapahtumasta joka on uusi ja jonka tapahtuminen kuvataan. Nykyään nämä sekoittuvat mielipidekirjoitteluun. "If the article contains opinion (like this one), then it’s not news; it’s an op-ed. If it claims to present something new but does so in language weighted with bias and politics, it’s not news. It can be anything from analysis to spin, but it’s not news."

Muuten utinen kehottaa katsomaan jutun päivämäärää. Uutisia usein päivitetään, mutta näitä korjattuja tietoja ei usein näy kun asioita uudeleenjaetaan tai päivitetään. Tässä mielessä uutiset ovat vähän kuten tieteen tutkimusartikkelit ; Tutkimukset ovat kenties olleet validisti tehtyjä ja ei-hujausta. Mutta jos siteeraat 100 vuotta sitten tehtyä tutkimusta, ensimmäinen ja aivan asiallinen kysymys on että miksi et lainaa uudempaa lähdettä. Sillä tieto tarkentuu. Uutisissa asia on erityisen korostettua.

Lisäksi on syytä katsoa peiliin. Kun avaat uutisen, johtuiko se siitä että halusit kuulla juuri tästä asiasta ja juuri tästä näkökulmasta. Eli tiesitko ennen linkin avaamista että mitä viesti piti sisällään. Jos ei, kyseessä ei varsinaisesti ollut asenne jolla avataan uutisia. Tämä on toki hyvä tiedostaa sillä kukaan meistä ei ole tunteettomasti neutraali.

Lisäksi on syytä katsoa julkaisun vääristymiä. Eksplisiittiset biasit paistavat usein url -osoitteessa. (URL pitää Willinghamin mielestä sisällään hyvin paljon tietoa.) Jos siinä on terminologiaa, on syytä katsoa viittaako se siihen että tuetaan tai vastustetaan jotain asiaa asenteellisesti "pro or con the other guys" Jos uutinen on "Daily Sheeple", voi arvata että kyseessä ei ole vakavastiotettava julkaisu, sellainen joka ei cherry pickaa uutisia siten että ottaa asenteellisesti yhden aiheen ja uutisoi siitä. (Ei esimerkiksi uutisoi rikoksista vaan vaikka maahanmuuttajien tekemistä rikoksista.) "Seriously. If it has a political bias evident in its URL, this isn’t news. It might be a story repackaged with a specific slant, a breaking development bolstered with bias, or even a cogent analysis. But it’s not news. At best, it’s fact-based opinion about the news. At worst, it is spin."

Sen lisäksi pitää varmistaa että väitteet osuvat yhteen annetun evidenssin kanssa. Jos mukana on väite tai väitteitä tapahtumista, on hyvä kiinnittää huomiota siihen, onko tämä tapahtuma muutakin kuin jotain jota joku väittää tapahtuneeksi. Jos joku sanoo jotain, onko tämä vaikka videoitu. (MV -lehtimäinen "Meillä ei ole mitään syytä epäillä että ei ole totta" ei ole todiste, se on lisäväite joka vihjaa siihen että evidenssin puute tunnustetaan.) Onko viitattu video alkuperäinen vai osioitu jostain toisesta yhteydestä. Jos on, miltä asia näyttää tässä toisessa yhteydessä.

Lisäksi jos lähde uudelleenpakkaa jotain uutisia on syytä miettiä miksi ei seuraa tätä lähdettä johon se viittaa. Jos se linkkaa, voidaan katsoa ovatko tietolähteet Suomen Tietotoimistoa tai jotain muuta vastaavaa tiedonvälittäjää jossa on sitouduttu siihen että väiteet on sidottu mainittuihin ja viitattuihin tosiasioihin. Alkuperäislähde on aina syytä katsoa. Ja jos video on vääristetty uuteen yhteyteen, tämänlaisen asian voi kaivaa esiin. Tässä tilanteessa usein havahtuu siihen miten röyhkeästi "vaihtoehtouutisten" tekijä on saattanut valehdella. Tai miten huolimattomasti se on vain jakanut "jotain" joka on väärennös, mutta tämä ei ole haitannut koska se on tukenut sitä omaa näkökulmaa. Tälläisistä huolimattomuuksista kiinni jääminen kertoo joko siitä että lähde on epäluotettava ja valehtelee tarkoituksella. Tai sitten he tekevät huonoa journalismia. Kummasakaan tapauksessa ei ole mitään syytä jotta sinä antaisit arvokasta aikaasi sellaisen seuraamiseen.

Epäluotettavuus johtuu joko pahuudesta tai tyhmyydestä, mutta tämän selvittäminen on periaatteessa paskan seulomista jos pääkysymys on siinä että onko lukemasi lähde uutislähde vai jotain muuta.

Toki ; Jos se lähteesi on avoimesti jotain muuta, kuten tyhmiä filosofiablogeja tai avoimesti jotain mielipiteilykeskeiseen yhteiskuntavaikuttamiseen liittyvää politisointia, niin sitten sen lukeminen on varmasti aivan tarkoituksenmukaista. Mutta jos levittää tietona ja tapahtumakuvauksena jotain joka ei sisällä uutisia, niin kysymys on sitten jo jostain ihan muusta kuin tiedottamisesta ja tiedostamisesta. ; Tosin silti tässäkin filosofiablogissa on syytä muistuttaa kaikkia siitä että se että olen auktoriteetteihin asennevammainen ja sitoutumaton - mikään poliittinen systeemi ei miellytä eivätkä he halua olla kanssani oikein missään tekemisissä - ei lähtökohtaisesti tee minusta luotettavaa tiedottajaa. Se tekee minusta antisosiaalisen tyypin.

Pieni ajatus vainojen luonteesta.

Juha Leinivaara kirjoitti siitä miten Jakartassa harrastetaan tiukkaa jumalanpilkkalainsäädäntöä. Taustalla on Tjahaja Purnaman uskonnollisen vakaumuksen ja poliittisen suosion välinen yhteys. "Kuvernööri Purnama on kristitty ja kiinalaista etnistä taustaa, joten hänellä on vähemmistötaustainen ura. Siitä huolimatta hän on pärjännyt, sillä mies tunnetaan korruption vastaisesta taistelusta ja reiluista periaatteistaan. Siksi aikaisemmat lokakampanjat - joissa kuvernöörin kristillisyyttä yritettiin käyttää negatiivisena asiana - eivät onnistuneet."

Nyt hän on sitten vaikeuksissa, sillä kun hän puolusti sitä miten islamilainen saa äänestää kristittyjä, tästä editoitiin video jossa hän näytti moittivan islamia. Video oli väärennös, mutta tällä ei ole kovin paljoa väliä. "Harsonon mielestä Purnamalla ei ole mahdollisuuksia, jos tapaus päätyy oikeussaliin asti. Ne ovat nimittäin olleet taustoiltaan poliittisten ja etnisten jännitteiden lataamia kiistoja, joissa itse teologinen ydin jää yhdentekeväksi."

Tämänlainen tilanne on oireellinen, sillä tämänlaisiin viitataan mielellään termillä joka itsellenikin tulee mieleen. Eli uskonnollisena vainona. Kristityt kautta maailman mielellään kertovat miten kristittyjä eri maailmassa vainotaan. Ja Purnama kelpaa tässä esimerkiksi ja uhriksi ja marttyyriksi. Mielestäni ymmärrettävästi. Kuitenkin tässä avainsanana on "teologiasta etääntyminen". Se on monille merkityksellistä. Sillä vastaavat tapaukset saatetaan tulkita hyvin toisella tavalla.

Otetaan esimerkiksi Haiti. Haitissa oli 2010 - ei siis minään kovin kaukaisena aikana - koleraan liittyvä kohu. Alueella lynkattiin lukuisia voodoopappeja koska heistä tehtiin syyllisiä koleraepidemiaan. Voodoopapeilla ei tietenkään ollut mitään tekemistä asian kanssa. On selvää että "Raamattu" ei suhtaudu noitiin kovin hyvin, ja että uskontoon liittyvillä ennakkoluuloilla oli asian kanssa paljonkin tekemistä.

Tässä avainsanana on sen tiedostaminen, että Haiti on kristillinen maa. Näissä tilanteissa helposti korostetaan, että toimintaa ei voida liittää kristinuskoon. Sillä tässä pitäisi heiluttaa Raamatunjakeita ja syyt nähdään siinä että maanjäristys ja kolera järkyttivät ihmisten elinpiiriä ja poliittista järjestystä. Eli teologiasta etääntyminen nähdään samana kuin se, että uskontoa ei voida liittää asiaan. Toisin kuin silloin kun islamilaisissa maissa tapahtuu sitä että teologia on korkeintaan kuorrutusta.

Samoin jos Suomalaisessa MV -lehdessä korostetaan miten islamilaiset ovat vaarallisia levittämällä väärennettyä videota jossa alunperin kenialaisten kristittyjen touhuja kuvanneet videot editoidaan niin että niiden taustalla on islamilaista musiikkia, tilanne nähdään hyvin epäanalogisena Purnaman kohtaaman vääristelyn kanssa. Ei nähdä että vihaa kampanjoineet ovat tuottaneet Jakartaan vilpittömästi pahastuneita islamisteja. Jakartan yhteydessä kristitty kee että "valheiden ja vääristelyjen" levittäminen on propagandaa joka on vainoamisen keino. Suomessa asiallinen huolissaan oleminen on aivan järkeenkäyvää eikä ollenkaan vainoavaa.

Samoin käy tietenkin silloin kun niitä Raamatunjakeita heilutellaan. Näin on tapahtunut esimerkiksi Nigeriassa. Kaikenmaailman Joe Itat perustelevat noitien tappamista sillä, että he perustavat elämänsä "Raamattuun". Tämä tulkitaan kotimaan puolella siten että nämä teot eivät ole Raamatun mukaisia. Koska tapahtumapaikkana on Afrikka, voidaan aina tulkita että teot ovat jotain jonka taustalla on jokin muu kuin kristinusko. Jopa silloin kun asiaa tehdään Kristinusko Puheissa Edellä.

Vielä yksi twisti.

Kaikista hämmentävintä tilanne on tietenkin sitten jos mietitään miten kristinuskoa puolustetaan. Korostetaan että yhteiskuntarakenteissa on asioita joita kristinusko suojelee. Ja ilman näitä yhteiskuntaa ylläpitävät normistot voivat romahtaa ensimmäisestä iskusta. Eli esimerkiksi kristinusko estää murhaamisen ja murhaamisen kieltävät lait ovat lainsäädännössä kristinuskon ansioista. Ateismi nähdään jonain jonka uhka ei ole siinä että sillä on pahoja normeja vaan sitä kautta että se ei estä tiettyjä asioita tapahtumasta. Tällöin ei huomata, että avataan portti siihen että kristinusko selvästi on ongelma koska se ei selvästi suojele massahysterioilta, ei Keniassa, ei Haitissa eikä ilmeisesti Suomessakaan.

Tästä näkökulmasta ei ole jälkeäkään jos aihe vaihtuu toisiin uskontoihin. Islamin kohdalla näkökulma vaihtuu ja korostetaan pahuuteen ohjaavia normeja. Silloin islam on uhka silloinkin kun kyse ei ole uskonnosta ja politiikasta.

Tämä ei tietenkään ole suoraan ristiriidassa. Voidaan nähdä että kristinuskolla on hyvät normit ja muilla uskonnoilla huonot normit. Ateistit ovat normittomia. Kaikki voivat olla uhka hyvien normien yhteiskunnalle.

Ongelmana on vain se, miten argumentaatio siitä miten hyvä ja huono normisto tunnistetaan vaihtuu aina lennosta tilanteen mukaan. Tärkeää on huomata että kriteerit ovat sellaisia että ateistit ja vääräoppiset voidaan tuomita aina, olipa kyseessä sitten politiikka tai ideologia. Ja kristinuskon kohdalla ongelma ei ole koskaan uskonnossa. Ei missään tilanteissa. Tämä pelaaminen on se joka kyseenalaistaa vahviten sen että kristinuskossa olisi kysymys hyvistä normeista. Sillä ei ole konsistentteja argumentteja itsensä suojeluun ja muiden tuomitsemiseen.

torstai 1. joulukuuta 2016

Jakaumista ja selityksistä

Tieteenteossa käsitellään monesti jakaumia. Jakaumat ovat monenlaisia. Niistä tutuin on varmasti suora lineaarinen suora korrelaatio. Siinä asioiden välillä on suora yhteys, joka on helposti tajuttava, havaittava ja vakion suuruinen. Korrelaation sanominen korrelaatioksi on näiden asioiden välisen suhteen kuvaus. (Jota voidaan sitten yrittää erilaisilla keinoilla jatkoargumentoida ja sitoa syy-seurausasioihin.)

On esimerkiksi hyödyllistä tiedostaa Poisson-jakauma, koska se kuvaa toisistaan riippumattomia tapahtumia joilla on vakioitu todennäköisyys. Monille tuttu Gaussin kellokäyrä/normaalikäyrä on tässä yhteydessä hyvä mainita. Samoin on syytä tunnistaa monenlaisia käppyröitä, eksponentiaalisesti kasvavia ja muita vastaavia.

Usein jakauman kuvaus onkin se mitä tehdään. Moni kokee että selityksissä olisi jotain metafyysisempää tai syvällisempää. Mutta hyvin usein kyse ei ole sen kummemmasta. Osa onkin sitä mieltä että näistä puuttuu "ymmärrys".
1: Itse taas näen että "ymmärrys" on vaikeamääritteinen asia jonka relevanttius on ylipäätään harvinaisen yliarvostettua silloinkin kun sitä on käsitteellistetty ; Usein tässä taustalla on temppuja joissa esimerkiksi ensin valitetaan että kvanttifysiikka ei ymmärrä joitain asioita, sitten niillä kuitenkin yritetään ymmärtää jotain asioita ja sitten tämä ymmärrys tarkoittaa maailmankuvallisuutta. Siksi aina kun kuulee "kvantti" sanan filosofiaan taipuvaiselta on oltava varovainen. Myös tämän blogauksen yhteydessä. Vetäkää varmistimet!

Tässä tekstissä nostan esiin tavallaan hauskan ilmiön johon liittyy mielestäni innostavan näköisiä jakaumia. (Visuaalisesti miellyttäviä omituisia käppyröitä.)

Se näyttää hyvin erikoiselta. Sitä käytetään sellaisissa tilanteissa joissa jakaumassa on paljon satunnaisuutta, mutta ne eivät kuitenkaan ole toisistaan täysin riippumattomia. Esimerkiksi tälläisistä käyvät esimerkiksi itsemurhat, jotka ovat sellaisia että ne synnyttävät matkintaa. Siksi itsemurhat ovat pääasiassa satunnaisia, mutta niissä on kuitenkin klusteroitumista. Vastaavaa jakaumaa tarvitaan myös rikosten ennustamisessa ja tulivuorenpurkausten käsittelyssä.

Hawkes process tuottaa jakaumia joissa on ehdollinen intensiteetti. Tämänlaiset asiat ovat hankalia jos pitää arvioida asioiden muuttumista lyhyellä aikavälillä. Purskaukset kasvavat ja niitä pitää syystäkin tärkeinä syy-seuraussuhteina. Mutta tosiasiassa pieni poikkeama normaalista keskivertotilasta heilauttaa tulosta lyhytaikaisesti paljon pois keskiarvosta. Tässä käytetään kaavaa
λ=μ+k0Σwe-w(t-ti)
Jossa μ kuvaa satunnaiselementtiä, k0 kertoo että tämä kasvaa asian tapahtuessa ja loppuosa sitten kuvaa sitä miten ja millä ehdoin tämä bonus säilyy (eli muutos katoaa mitä kauemmas mennään edellisen kerran tapahtumisesta). Kun luvut säädetään sopivasti saadaan tapahtumat sopimaan lukuihin. Ja tätä voidaan pitää ilmiön kuvauksena. Tässä onkin kiistatta takana jotain jota joku voisi kenties nähdä ymmärrykseksi. Esimerkiksi ymmärrykseksi siitä miten voimakkaasti ja pitkäjänteisesti itsemurhat vaikuttavat itsemurhatilastoissa. Tai rikostilastoihin. Tai terrorismitilastoihin. Tai maanjäristyksiin. Ja moneen muuhun vastaavaan asiaan...

Sipilän omituiset tunteilut

Sipilän ja YLE:n välinen skisma on ollut varsin viihdyttävää seurattavaa. Pääteemana näyttää olevan se, että toisen puolen mielestä Sipilä on vaarantanut lehdistönvapauden. Ja toisen näkemyksen mukaan Sipilä ja hänen viattomat sukulaisensa ovat vainoamisen ja jahtaamisen uhreja. Tilanne on ollut niin kutkuttava että esimerkiksi Ruben Stiller on uudelleenlokeroitunut mielessäni lähes sananvapauden sankariksi.

Tilanteessa oli erikoinen käänne joka koski Sipilän lähettämää palautetta. Hän Tässä kohden kyseessä on se, että tämä on haluttu nähdä pelkästään lehdistön kommentointina, eikä sensuurina. (Hikipedian kanta tapahtumaan on yksiselitteinen. Varoitamme mauttomia vitsiuutisia kirjoittavia.) Sipilän lähettämiä viestejä onkin julkaistu.

Sipilä on toki tunnustanutkin niiden olevan tunteilua. (Mikä on hyvin erikoista kun mietitään, että journalisti Salla Vuorikoskelle lähettämiensä sähköpostiviestien sisällön mukaan hänellä ei ole tunnesidettä niihin sukulaisiin joka viestissä tarkoitti että mitään jääviyskysymyksiä ei voi olla. "On todella käsittämätöntä, että edes käy pienessä mielessä, tehdä tällaisia ratkaisuja sukulaisten edun vuoksi. Minulla ei käynyt tällainen edes mielessä enkä tiedä mitään Kateran asiakkuuksista. Ei ole aika riittänyt sukulaisten kanssa seurusteluun, vaikka mieli tekisi joskus kysellä kuulumisia.")

Sipilän strategia näyttää muutenkin olevan se, että hän syyttää valehtelusta ja vaatii hiljentämistä. Muutenkin Sipilän asioihin puuttuneita journalisteja tuntuu vaivaavan se, että heidän työskentelynsä loppuu tai uhataan lopettaa ei-asiaanliittyvin syin, eikä Ylenkään vaikenemisasioissa ole täysin kärytön tunnelma.. Tämä viittaa siihen suuntaan, että kyseessä on muukin kuin "pelkästään" Sipilän sananvapauteen liittyvä lehdistön toiminnan kommentointi. Ottaen huomioon kauppojen taloudellinen suuruus, sukuyhteys ja siihen liittynyt voimakas reagointi jossa asiassa huomio on haluttu vetää asiasta tiedottavaan journalistiin, on tilanne hyvin kiinnostava.

Jäävi on jäävi.

Merkittävää on se, että aiheena ei ole juridiikka eikä se miten Sipilän välit tai intentiot toiminnassa ovat. Jääviysasioita tankataan sellaisista asioista kuin hallintolaki (434/2003) ja vastaavat asiat. Merkittävää on tiedostaa, että esteellisyys syntyy, mikäli virkamies tai luottamushenkilö on sellaisessa suhteessa käsiteltävään asiaan tai sen asianosaisiin, joka saattaa vaarantaa hänen puolueettomuutensa. Esteellisyyttä ei arvioida konkreettisesti vaan riittää, että puolueettomuus on objektiivisesti ajatellen saattanut vaarantua. Tämä on merkittävää koska Sipilän argumentteina ei ole ollut osoittaa yhteyksiä olemattomiksi vaan se että hän on vain sanonut syytösten olevan valehtelua. Mikä on tietenkin erikoista koska jääviys on mitä se on.

Kun Sipilä sanoo blogissaan, että "Ylipäätään, että tällainen kytkös käy edes mielessä, kertoo enemmän kysyjästä. Ei kävisi mielessäkään." hän viittaa tietenkin intentioihin. Tässä kohden itse saattaisin sanoa että ammattimaisella toimijalla jääviysasiat käyvät kyllä mielessä kun hän suunnittelee vastuullista yritystoimintaa. Ja tässä mielessä puolustus on hyvin erikoinen, ellei peräti heikko.

Kuitenkin näen Sipilän puolelle myös jotain.

Sipilän ongelmana on huono medianhallinta. Tämä ei ole yllättävää ; Hän ei ole poliitikko. Yritysmaailmassa asioita usein setvitään epäsuoremmilla tavoilla. Ja rehellisesti sanoen yksityishenkilönä suosin itsekin näitä menetelmiä. Armeijassa eräs luutnantti sai byrokratian kautta varoituksen teoista. En ottanut osaa tähän nimenkeruuseen koska ongelmat joista hän aiheesta sai varoituksen tapahtuivat leirillä. En allekirjoittanut papereita vaan kerroin hänelle päin naamaa että hän saa seuraavan kerran kusella ollessaan losotella "ihan sieltä päästä asti". Sipilällä on tietenkin ollut vastaavanlaista asennetta. Sellainen nyt ei vain toimi median kanssa, ei jos olet pääministerin tapainen vastuuhenkilö.

Syytteissä ollessa on omituista vetäytyä sukulaisten selän taakse jos itse on tehnyt päätöksiä joihin liittyy sellaisia jääviyskysymyksiä joissa sukulaisuus nimenomaan on raskauttava asianhaara. Ja niin edespäin.

Uskon että Sipilän toinen ongelma liittyy lestadiolaisuuteen. En ottaisi asiaa muuten edes esiin, mutta Sipilä aloitti itse aiheesta. Hänen öinen sähköpostiviestinsä kun piti sisällään oireellisen kommentin "Lestadiolaisjutut Yrityksen tuulesta temmatut työsuojelujutut Tulojen ilmoittamatta jättäminen Jne, jne. Arvostukseni Yleen on nyt täysi nolla" Ilmeisesti myös lestadiolaisiin liittyvät paljastukset ovat valetta, jopa silloin kun ne käsittelevät tosiasioita.

Tämä ei toki ole mitään uutta lestadiolaisuudessa; Kun lestadiolaisten parista paljastui pedofiilienpiilottelua, lestadiolaisyhteisön tapa hoitaa mediakritiikki oli uhriutua uskonnollisen vainoamisen taakse. (Aiheesta saa pätevää tietoa lukemalla Johanna Hurtigin "Taivaan taimet - uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta".) Reagoinnit hoitokokouksiin ovat nekin olleet "kiinnostavia". Hikipediassa harva asia on tuottanut suuria ongelmia, lestadiolaiset ovat niistä merkittävimpiä. Toisia vastaavia tuntuvat olevan poliittista korrektiutta kannattavat uusnatsit jotka loukkaantuvat kansallismielisten ikonien aiheista vitsailusta. Muut ovat sitten yksityishenkilöitä joiden häiriintymistason ilmoitan korkeaksi mutta joiden nimeä en tässä kohteliaisuussyistä viitsi nostaa esiin. (Häiriintymisasioissa lienen kokemusasiantuntija ; Koira koiran tuntee.)

Mutta en vedä Sipilää täysin tähän. On toki selvää että temperamentti jolla asiaa hoidetaan on liitoksissa itse kunkin kasvuympäristöön. Lestadiolainen puolustusstrategia on siitä kiinnostava että se on sekä aggressiivista, epäargumentatiivista että sananvapauden mukaista. Tällä kolmikolla sitä mennään, hyökkäys on paras puolustus, etenkin silloin kun tosiasiakeskustelua ei voida käydä kun yksityiskohdat ovat itseä vastaan.

Lestadiolaisalueilla elävät ihmiset tietävät kertoa että lestadiolaiset ovat yhteisöllisiä. Tämä näyttää helposti ulospäin hyvin suhmuroivalta. Kuitenkin motiivi on useimmiten luottamus. Kun tunnetaan tyyppi ja tiedetään tämä rehdiksi kaveriksi, on hänen kanssaan helpompi tehdä kauppaa. Riskit ovat pienempiä "kun tiedetään". Tämä on tavallaan ihan luontevaa. (Mallia omakohtaisuus : Olin itse lukioikäisenä siivoamassa viikonloppuisin leipomon keittiötä ja esim. ansaitsin lukiokirjoihin ja sähkökitaraan rahat tällä. Ansaitsin paikkani pitämisen työllä ja ahkeruudella. Mutta tuskin jotain honteloa puolihullun oloista teiniä olisi otettu vaan siivoilemaan jos leipomon pitäjät eivät olisi tunteneet vanhempiani.)

Motiivit eivät ole niin ikäviä kuin miten ne ulospäin muotoilee. Sipilällä onkin luultavasti loukkaantumisat juuri siitä että hän on ajatellut että hän tekee hyviä kauppoja luotettavien tahojen kanssa. Eli kyseessä olisi win-win. Jääviysasiat tuskin ovat käyneet mielessä. Mikä on se oireellinen asia.

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Guggenheim, symbolisointi ja ideologia

Moni on puhunut Guggenheimin kohdalla rahasta ja jopa rakennustekniikasta. Itse katson asiaa kuitenkin hieman metaisemmalta tasolta. Katsoisin nimittäin niin, että Guggenheim -keskustelussa oli suuressa määrin kysymys taiteesta ja taiteen arvostamisesta. Tai tämä on oikeastaan väärä sana. Oikea sana on siinä, että minkälaista taidetta ihmiset pitävät tukemisen arvoisena ja tärkeänä taiteena. Tätä kautta mukaan tulee poliittisesti sävyttyneitä näkökulmia. Jotka kertovat omaa osatotuuttaan asioista ja siitä miten asioita tuetaan tai ei tueta rahallisesti valtion tai yhteiskunnan tai yhteisön kassasta.

Itselläni ei ole ollut suuria tunteita Guggenheimista.

Ajatukseni syntyi siitä, että Guggenheimia vastustaneet "perussuomalaishenkiset". Ja tässä rinnastus tehtiin yleensä "Kiasmaan". Tässä taidemuseo nähtiin liberaalina. Toisaalta taas vasemmistolaiset olivat monesti kuten Arhinmäki joka vastusti aatetta. "Kokoomushenkiset" ihmiset, kuten Grahn-Laasonen tuntuivat puolustavan Guggenheimia ja he rinnastivat sitä enemmän "Ateneumiin". (Tässä käytössä oli argumentti joka itseni mieleen toi pseudotieteiden parissa suositun "Galileitakin vainottiin" -asenteen. Eli kun Ateneumiakin vastustettiin niin Guggenheimistakin tulee hyvä kun sitä vastustetaan. Tämänlainen on melko huolimatonta ja ylimalkaista analogista päättelyä, hädintuskin sitäkään.)

Tästä saadaan mielenkiintoinen kolmikko.

On mielenkiintoista muistaa että "perussuomalaishenkiset" ovat painottuneet kansallismielisyyteen ja konservatiiviuteen. Tällä poliittisella suuntauksella taiteelle nähdään tiettyjä funktioita. Tämä ajatusmaailma tiivistyy aika hyvin Timo Soinin puheissa jotka koskivat "postmodernia tekotaidetta". Tässähän korostettiin, että valtion ei tulisi tukea muuta kuin tietynlaista taidetta. Postmodernia tekotaidetta saisi tehdä mutta sen tulisi myydä itsellään. (Tässä toisaalta selvästi myös lietsottiin skismaa liberaalejen välille, Soini on korostanutkin että tämä oli osa strategiaa. Tosin tämä onnistuu lähinnä sen kautta että nämä taidenäkemykset ja niissä olevat erot ovat olemassa. Ei skismaa lietsota siitä mistä ollaan samaa mieltä.) Voidaan sanoa että tätä taidekäsitystä tukee perinteinen "Ateneum". Siellä on paljon esillä taidetta joka herättää kansallisromanttisia tunteita ja jotka mukailevat yleistä hyvää makua. (Toki siellä on esillä kaikkea muutakin, mutta tämä ei ole osa Ateneumin imagoa. Olen nähnyt itse omin silmin Ateneumissa sellaisia kuvia että jopa minunkaltaista kaiken kokeillutta libertiiniä punastuttaa.)

"Guggenheim" taas voidaan nähdä "perussuomalaisin silmin" nimenomaan "postmoderniksi tekotaiteeksi" joka myy itsensä. Guggenheimin parissa kiertävällä taiteella on taatusti rahallinen ja kaupallinen arvonsa. Tästä tuskin tarvitsee edes keskustella. Oikeistolaisessa maailmankuvassa kiinnostavuus heijastuu kaupallisuuteen. Adam Smithin näkymätön käsi suojelee asioita. (Ja jos ei suojele niin vapaa kilpailu voidaan jotenkin määritellä siten että Helsinki maksaa...) Tai näin siis stereotyyppisesti, Guggenheimissa on varmasti myös perinteisempää taidetta. Mutta imago on tässäkin se joka painaa enemmän kuin se mitä taidemuseoissa todella on. (Taidemuseokeskustelua käydään vahvasti sellaisten ihmisten voimin jotka eivät taidemuseoissa käy. Voivat jopa ylpeillä tällä käymättömyydellään.)

Toinen on sitten vasemmistolaisempi taidekuva jota edustaa hyvin "Kiasma". Sen taide voi olla omituista. Se ei mukaile hyvää makua eikä kaupallisuutta. Tässä mielessä se on eniten jotain jossa taidetta tehdään taiteen vuoksi miettimättä sitä että miellyttääkö se ketään niin että he haluaisivat sellaisesta maksaa. Tässä mielessä se on "perussuomalaisten postmodernia tekotaidetta jota on tuettava rahallisesti". Tai onhan siellä itse asiassa muutakin, mutta tässäkin painaa se imago.

Mitä tällä liikakarkeistuksella yritän sanoa?

Kannanottoni on tietenkin liioitteleva. Sävytin asian jotta idea tulee ymmärretyksi. Nautin tätä itsekin "suolan kanssa". Mutta tätä kuvaustapaa on syytä korostaa koska tätä kautta saan tuotua esille sen viestin jonka tästä aiheesta haluan sanoa;

Ensimmäinen on se, että ymmärrän että Guggenheimin kaltaiselle museolle voi todella olla niche. Meillä on "Ateneum" ja meillä on "Kiasma". Mutta ne ovat kuitenkin eetokseltaan hyvin erilaisia. Guggenheim sekä sisältää että edustaa instituutiona tietynlaista asennetta yhteiskuntaan ja maailmaan. Ja tässä mielessä sekin on näkökulma josta voi tehdä taidetta. Lisäksi Guggenheimin mallin taiteenystävät lienevät varsin varakkaita ihmisiä. Näkisinkin että moniarvoisuuden kannalta voisi olla hyvä lisä pumpata Helsinkiin tämänlaistakin pluralismin henkeä.

Toinen on sitten se, että elämme itse asiassa hyvin polarisoitunutta aikaa. Suomen poliittiset linjastot ovat jyrkkiä. Erot ovat paitsi harvinaisen suuria niin myös sellaisia että ne lietsoutuvat helposti. Maailmassa on tietty epätoivon henki joka on itse asiassa räjähdellyt kaikkiin mainitsemiini suuntiin.
* Minun tuskin tarvitsee puhua siitä skismasta joka on perinteisesti ollut oikeiston ja vasemmiston välillä. Ja siitä miten liberaalien ja konservatiivien merkitys on tullut näiden uudeksi korvikkeeksi. (Repivimmät poliittiset kiistat ovat vaihtuneet ; Porvarit-talonpojat -linjama on siirtynyt liberaalit vs. konservatiivit -kinasteluksi. Tämä helposti unohtuu jos puhutaan "liberaaleista" ja "vasemmistosta" synonyymeinä kuten konservatiivit nykyään aika usein tekevät. Ne eivät ole ihan sama asia. Ja tämä on tärkeää.)
* Nykyään myös perinteisten liittolaisten, Oikeistolaisten ja konservativiien välille on syntynyt eräänlaista vasemmistolaisen makuista luokkasotaa, koska konservatiivit ovat menneet populistiseen suuntaan, siihen suuntaan jossa korostetaan tavallisen kansalaisen asemaa tavalla jossa sävyttyy sekä anti-intellektuellismi että herraviha.

Tässä ilmapiirissä Guggenheim on riitaa lietsova asia. Sen perustaminen on nimenomaan sellainen asia joka ärsyttää niitä ihmisiä joiden ärsyttäminen tässä poliittisessa tilanteessa ei välttämättä ole kovin ideaalista. Toki ymmärrän että varakas ja koko elämänsä turvallista elämää viettänyt massimies ei tiedosta miten ärsyyntyneitä ja turhautuneita monet ihmiset ovat. Itse en toki usko että Guggenhaimittomuus pelastaisi. Mutta se ei kuitenkaan lietsoisi tätä tilannetta pahemmaksi. (Jota lienee rehellisesti sanoen kuitenkin luvassa.)

Tosin minä nyt näenkin, että Guggenheimissa oli monesti kysymys tästä symbolisesta kiistasta, vaikka näitä asioita ei ääneen mainittukaan.. Mutta ehkä olen vaan hoopo kun uskon että ilman poliittisia intressejä jokainen tajuaisi että "ei minun rahoilla Guggea" -huuteleva ei-Helsinkiläinen on hieman erikoinen. (Etenkin kun kokonaiskustannus "per suomalainen naama" jää muutamaan euroon.) Ja tulkitsen että tämänlaiset erikoisuudet johtuvat siitä että tämä argumentti ei ole niin tärkeä. Että kun vastustetaan asiaa ideologisella paatoksella niin mikä tahansa mikä vaan on tätä vastaan otetaan käyttöön. (Samoin käyttäytyy myös aiemmin mainittu Galilei -rinnastus -rinnastus.)

Satunnaisuuden asettaminen taustaksi

Kirjoitin aikanani siitä miten evoluutiota voidaan lähestyä poikkeamisena Hardyn-Weinbergin tasapainotilasta. Tämänlainen lähestymistapa voi olla arkiajattelussa vierasta. Siinä kun mietitään asioita sen kautta mitä ne ovat eikä sitä kautta mitä ne eivät ole. ;

Toisaalta arkiajattelussa suositaan usein sitä, että perustalle ajatellaan se, että oma ilmiö on tosi ja sitä siten vahvistetaan todisteilla. Tämän tiedostaminen näkyy erityisen vahvasti siinä mielikuvassa jossa maailmankuva luo malleja ja sävyttää todisteet tämän mukaiseksi.
1: Joskus se voi olla häiritsevää. Esimerkiksi Jeesukseen liittyvissä pyhäinjäännöksissä joutuu usein siihen tilanteeseen että uskovainen selittää että hän pitää jotain reliikkiä aitona koska hän uskoo Jeesukseen. Mikä ei ole järkevää. Sillä jos reliikki on tosi, se on evidenssiä Jeesuksesta, ei niin että jos Jeesus on tosi niin se on evidenssiä tälle reliikille. Tämän huomaa jos miettii sitä että Hitler on varmasti melko kyseenalaistamattomasti historiallinen hahmo, mutta silti Hitlerin päiväkirjojen autenttisuutta ei perustella ja todisteta sillä että Herr Hitler oli olemassaoleva henkilö. Ne ovat väärennöksiä ihan omillaan.

Toki tästä toisena ääripäänä on P -arvo, jonka koko perusidea on siinä että taustalla on nollahypoteesi siitä että yhteyttä ei ole. Sitten katsotaan kuinka todennäköisesti puhtaasti valikoimaton sattuma tuottaisi sen esillä olevan data-aineiston. Tätä kautta "nollahypoteesi" tavallaan "falsifioidaan". (Sanan hyvin löyhässä merkityksessä, lähes metaforanomaisesta falsifioinnista on kyse.) P-arvo on tieteenteossa hyvin tärkeä konsepti. (Mutta silti sen kohdalla voidaan sanoa että se on hyvä renki mutta huono isäntä.)

On kuitenkin aina hyvä muistaa, että jos jokin ilmiö on voimakkuudeltaan tasainen ja sen tapahtumat ovat toisistaan riippumattomia, ne noudattavat todennäköisesti Poisson -jakaumaa. Vasta tästä jakaumasta poikkeaminen antaa syitä ajatella että ilmiön voimakkuus ei ole tasainen eivätkä tapahtumat ole toisistaan riippumattomia. ; Koska jos näin ei tee, käy helposti niin että sitä kiinnittää huomiota liian lyhyen jänteen muutoksiin vaikka rikostilastoissa ja sitten sitä kiinnittää huomiota vain niihin jotka vastaavat omia uskomuksia.
1: Esimerkiksi : näkee vain rikoksen kasvut ja unohtaa ne vuodet jolloin rikollisuus on pienempiä, ja tästä syntyy helpostikin vaikutelma siitä että rikollisuus olisi pitkässä aikajänteessä kasvussa. Tai lyhyessä jänteessä johtuisi jostain joka on tapahtunut edellisenä vuonna ja jota itse pitää merkittävänä. Jotka ovat vähän samanlaista ajattelua kuin niillä reliikkien ystävillä. Mutta sitä ei ajatella samanlaisena koska aihe ei ole teologinen vaan yhteiskuntatieteellinen.

tiistai 29. marraskuuta 2016

Nörttiyden kategorioinnista

Kun nörttiyttä lähestytään, on käytössä usein kaksi termiä ; On "geek" ja "nerd". Niiden kohdalla kyse on varmasti aika tyhjänpäiväisestä seulomisesta. Molemmat ryhmät ovat limittäisiä ja ilman limittäytymistäkin enimmäkseen samankaltaisia.

Voidaan kuitenkin nähdä että karkeasti nörtityttä lähestytään siten että (1) nerdit ja geekit erottaa toisistaan asenne. Sekä se että (2) Nerdit ja geekit erotetaan toisistaan aiheiden kautta. On selvää että tämänlaiset tuottavat hyvin erilaisia lopputuloksia. Jos nörttiys on asennetta, sitä voi kohdistaa vaikka geekeinä nähtyihin aihepiireihin.

Tässä kohden "Big Thingissä" oli kirjoitus juuri tästä aiheesta. Se, erikoista kyllä, kuvasi nörttiyttä ja geekiyttä samanaikaisesti molempien edellämainittujen kautta. Ensin määritellään että "geek - An enthusiast of a particular topic or field. Geeks are “collection” oriented, gathering facts and mementos related to their subject of interest. They are obsessed with the newest, coolest, trendiest things that their subject has to offer." ja "nerd - A studious intellectual, although again of a particular topic or field. Nerds are “achievement” oriented, and focus their efforts on acquiring knowledge and skill over trivia and memorabilia." Eli nörtit hakevat saavutuksia ja niihin liittyviä taitoja kun taas geekit ovat keräilyorientoituneita ja keräävät uusia asioita. Mutta samalla erot olisivat kuitenkin aihekohtaisia. "compare the more geeky pastimes (“#toys,” “#manga”) with the more nerdy ones (“chess,” “sudoku”)." ; Tässä kohden nörtit ovat kiinnostuneita hieman eri aiheista kuin geekit. Eroiksi esitettiin jopa niin että geek voi seurustella ei-nörttimäisten ihmisten kanssa kun taas nörtit eivät.

Tämänlainen vihjaa että joko teksti on epäkoherentti tai sitten aiheiden ja asenteiden välillä on korrelaatio. Toisin sanoen ; Geekimäiseen uuteen tekniikkaan, sarjakuviin, ja muihin vastaaviin suhtaudutaan eri tavalla kuin nörttimäisiin aiheisiin. ; Tämä ei ole täysin epäuskottavaa, koska karkeasti ottaen geekeillä on enemmän "taiteellisia kiinnostuksenaiheita" kun taas nörtit ovat ankarammin "tiedeorientoituneemmissa aiheissa". Joten kenties molemmat kategoriat ovatkin samanaikaisesti jokseenkin osuvia.

Helppo ja vaikea filosofius

Nykyään eletään aikaa jolloin anti-intellektuellismi on voimissaan. Tässä tiedettä ja logiikkaa itse asiassa arvostetaan mutta jos ja vain jos se on arkijärjen mukaista ja helppoa.

Tässä kulttuurissa joku saattaa esimerkiksi ilmoittaa osaavansa tehdä hienoa filosofiaa jossa ei ole sanahelinää. Hän tekee tämän referaatin kuvaamalla loppupäätelmän aforisminomaiseksi kauniiksi muotoillussa muodossa. Tämä on tiivistä ja tyylikästä. Ja esillä on väitelause josta sitten on maailmankuvallisesti samaa mieltä tai eri mieltä ilman argumentteja. Koska argumentteja näissä muotoiluissa ei ole.

Ja tämän tiiviyden, helppouden ja tyylikkyyden hinta vaan saattaa olla se, että hän ei tiedosta että filosofia on taito. Se on vaikeaa jos perusteluketju lähtee alkuoletuksista jotka kasvavat deduktiivisten tai induktiivisten - ja eksplisiittiseti kuvattujen päättelysääntöjen - kautta johtopäätökseksi. (Ja että näitä sääntöjä käytetään oikein eikä virheellisesti ja siten että esimerkiksi "koska" -sanan takana olevista ei todella johdeta annettua johtopäätöstä.)

Itse näen että perustelematon väitelause on vain premissi joka oletetaan. Väittäminen ei ole kannattamani filosofian ytimessä. Ja tähän loogiseen jargoniin liittyy vaikeutta. Joka tarkoittaa että joku putoaa kelkasta. Tämä ei ole minun ongelmani. Tämä on heidän ongelmansa. Se, että he eivät ymmärrä jotain ei ole argumentti sen puolesta että sisältö on huonoa. Päinvastoin; Sisällön ymmärtäminen on minimivaatimus jotta ymmärretään miten sen logiikka toimii tai on virheellistä. Tämä on mahdollista kuvata. Mutta se ei latistu siihen että tilannetta kutsutaan sanahelinäksi.

Tosiasiassa sanahelinää ovat lähinnä runollisesti muotoillut väitelauseet ilman esillepantua rakenteeltaan oikeaoppista argumentistoa. Jos aforistikko syyttää loogikkoa sanahelinästä, hän osoittaa lähinnä sen että hän on perin tyhmä ja ilkeä aforistikko.

Intelligent Designiä on yhä vaikeampaa erottaa kreationismista

ID on siitä hauska teoria että se ei ole keksinyt uusia tieteellisiä konsepteja sitten Dembskin "No Free Lunch" -teoksen. Sen näkyvyys on hyvin pientä. On tavallaan hauskaa seurata, miten kreationistit tuottavat yhteistyöprojekteina silloin tällöin kirjoja. Mutta ne ovat yhä populaarimpia, suuremmalla fonteilla kirjoitetumpia, ohuempia ja sisällöltään toisteisempia. ; Dembski ja Behe sentään kirjoittivat paksuja ja vaikeita teoksia joissa he hioivat klasissia kreationistiargumentteja niiden parhaimpaan mahdolliseen muotoon.

Tästä kenties vahvin esimerkki on Douglas Axen "Undeniable: How Biology Confirms Our Intuition That Life Is Designed". Teos on jotain joka selvästi alleviivatusti korostaa sitä että se on käytännössä täysin ja peittelemättä perinteinen kreationistiteos. Kirja ei ota kantaa maan ikään joten voidaan sanoa että se osuu johonkin joka voi olla joko YEC tai OEC -kreationismia. Mutta se on selvästi nimenomaan perinteistä kreationismia.

Douglas Axe ei teoksessaan itse asiassa tunnu edes yrittävän peitellä tätä. Kirjassa ei ole uusia argumentteja. Sen sijaan se on tyylillisesti ja filosofisesti paitsi yksinkertaisempi niin myös selvästi paluuta kohti perinteistä kreationistista kirjoittelua. Se on ohut kirja jossa on pilakuvia ja kevyttä tyyliä. Ja lisäksi teos on avoimesti kristusta evankelioiva. Axen teoksessa luoka on alleviivatusti ja eksplisiittisesti kristittyjen Jumala. Ei Behehenkistä saivartelua siitä että Jumala voisi olla avaruusolento. Tämä on kiinnostavaa koska ID -yhteisö on perinteisesti korostanut että ID ei ole uskontoa koska se ei ota kantaa Suunnittelijan persoonaan.

Toisaalta perinteistä kreationismia muistuttaa myös lähestymisessä käytetty tiedonfilosofia; ID saattoi joskus kevyesti sanoa että evoluutio on maailmankuva. Ja että kyseessä on maailmankuvien taistelu. ID:llä oli perinteisesti hyvin postmoderni ydin. Phillips Johnson käynnisti itse asiassa ID -liikkeen melkolailla sen ajatuksen perusteella että darwinismia dekonstruoitiin. Axe on sen sijaan perinteinen kreationisti. ; Luonnontieteet eivät tunne evoluutiota, eli aivan kuten 1980 -luvun kreationistimateriaalissa. Huomattavaa on myös se, että tieteenfilosofia on ehdollistunutta muutenkin hyvin kiinnostavalla tavalla. Axen teos on sarjakuvilla levitetyä asenteilua jota on totuttu tapaamaan evankeelisessa kreationistimateriaalissa. Toisaalta tässä on tuttua paluuta siihen että evoluutio on massiivinen salaliitto. (Eli aivan kuten esimerkiksi Kent Hovindilla.) Evoluutio ei siis ole vaan maailmankuva vaan ilmiselvästi väärässä oleva asia. Sellainen jonka väärässäolo on ilmiselvää kaikille joita ei ole täysin aivopesty.

Toisaalta jos Behe ja Dembski ja ID korostivat sitä että demarkaatio-ongelma on vaikea ja haastava ja tässä on erimielisyyttä, Axe pitää kysymystä helppona. Hänen ajatuksensa on se, että intuitio on tieteentekoa. Axen tiedonfilosofia on kuvattavissa lyhyellä suoralla lainauksella ; "We tend to overlook two key facts. One is that everyone validates their design intuition through firsthand experience. The other is that this experience is scientific in nature. It really is. Basic science is an integral part of how we live." Intuitio on tietenkin päätynyt myös teoksen nimeen. Tämä tieteen määrittely on hyvin lähellä sitä mitä YEC -kreationisti Ken Ham on käyttänyt vuosia materiaalissaan. Axe sanookin suoraan että kreationismin suosio on todiste siitä että se on tieteellistä. "Because everyone practices common science, public reception of scientific claims is arguably the most significant form of peer review. For professional scientists to assume that public skepticism toward their ideas can only be caused by public ignorance is just plain arrogant." Itse olen toki huvittunut koska suurin osa tieteestä on hyvinkin epäintuitiivista. Ja lähes kaikkeen löytyy denialismia joka on suositumpaa kuin (ID)kreationismi nykymaailmassa...

Oikeastaan ainut asia jota Axen kirja todistaakin on se, että ID on nykyään yhä vahvemmin kahta asiaa (1) huonoa tiedettä kun kreationismin kansansuosio katoaa ja katoaa vähintään samaa tahtia kuin ID -kirjallisuuden aivojen rasittavuustasot (2) ID on nimenomaan vakaumuksellista kreationismia jota yritettiin myydä myydä jonain muuna strategisena vetona poliittisista syistä kun esimerkiksi haluttiin vaikuttaa evoluution ja luomisopin opettamiseen kouluissa.

Nämä asiat tosin tiesin jo ennen kirjan avaamista. Ja Axen oman kirjan logiikan mukaan tämä on vähintään ironista. Hän nimittäin korostaa että uskottavuusarviointi on ihmisillä niin verissä että evoluution voi tuomita ilman että osaa evoluutioteorian konsepteja tai osaa sen teorioita tai edes ymmärtää niitä matemaattisia sääntöjä joilla esimerkiksi populaatiogenetiikkaa mallinnetaan. Axen logiikalla tämä oli tietoa. Toki kun tuomitsen kirjan näin joku voisi tuomita tämän intuitioni asennevammaksi. Mutta tälle tielle ei kannata mennä. Koska sen kanssa Axen tämä teoskin edustaisi pelkkää asennevammaa evoluutioteoriaa kohtaan. Asennevammaa joka johtuu siitä että evoluutioteoria ei sovi yhteen sen kristillisen maailmankuvan kanssa jota uskomaan hänet on tietenkin aivopesty, koska muutenhan hän tietenkin ymmärtäisi että se on lähtökohtaisesti naurettava...

maanantai 28. marraskuuta 2016

Metatasolle vapautumisesta

Vapaus on hyvin moderni arvo. Se on niitä perusasioita joiden voidaan nähdä olevan nykyään se jaettu arvo joka yhdistää muuten riitelevää oikeistoa ja vasemmistoakin.

Tässä voi usein helposti huomata tilanteita joissa vapauden puute viittaa hallittuna olemiseen ja tällöin esimerkiksi kapinointi (vallitsevia) normeja vastaan nähdään helposti vapautumisena. Teini joka kapinallisesti polttaa tupakkaa vastoin vanhempiensa kieltoa saattaa kuitenkin tehdä tätä pakonomaisesti ja tupakointi voidaankin nähdä jonain joka demonstroi miten riippuvaisia vanhempiensa mielipiteistä - ja paheksunnasta - tässä ollaan. Eikä nikotiiniriippuvuuskaan välttämättä edusta sitä vapauden vahvinta ydintä. Toki tupakasta kieltäytyminen pakonomaisesti ei sekään ole vapautta. Joten selvästi tässä on kysymys muusta kuin siitä että noudattaako vai rikkooko normeja.

Tässä mielessä voi olla hyvä katsoa vapautta kategorisoimalla käsitettä hieman.


Yllättävää kyllä vapaus ei ole mitenkään yksiselitteinen asia. Niitä kaikkia yhdistää kuitenkin yksi asia. Nimittäin valta. Vapaus nähdään jonain jossa ihmisellä on kyky tehdä valintoja. Vapaalla toimijalla on kapasiteettia toimia eri tavoilla. Toki pelkkä valta ja valinta ei riitä. Vapaus voidaan nähdä kaikille vapausnäkemyksille yhteiseksi piirteeksi joka on kuitenkin aina lähinnä välttämätön mutta ei riittävä ehto.

Tämän lisäksi tarvitaan tiettyjä lisämääritteitä. Ja näiden kohdalla koulukunnat alkavat nousemaan esiin;
1: Itsellisyys on vapautta johonkin korostaa sitä että ihmisellä on valta tehdä jotain jota hän itse jotenkin edustaa. Karkeimmillaan tämä näyttäytyy siinä että ihminen saa tehdä sellaisia valintoja kuin hän haluaa tehdä. Tämä sitoutuu usein jonkinlaiseen tematiikkaan jota voisi kutsua paremman sanan puutteessa autenttisuudeksi. Tässä kohden tilanne menee hankalaksi. Sillä esimerkiksi Aristoteleen mukaan ihminen on poliittinen eläin. Kristinuskossa on paljon teologista ajattelua joka nojaa siihen että kristinuskon opit kuvaavat ihmistä autenttisimmillaan ja tätä tätä kautta kristinuskon normien seuraaminen on autenttisena olemista. Tässä on yleensä takana teoria siitä mitä ihminen on.
2: Rajoittamattomuus on vapautta jostain, taas korostaa sitä että meidän valintojamme ei rajoiteta ulkopuolisella voimalla. Tässä on haasteellista se, että lähes kaikki aiemmin mainitut ihmisen autenttisuuden teoriat voidaan nähdä tämänlaisina rajoituksina.
3: Itsellisyys taas korostaa että teot ovat vapaita kunhan niitä eivät koske kohdan kaksi rajoittavuuksia muistuttavia asioita joita edustavat esimerkiksi (1) ulkopuoliset voimat jotka (1a) ovat fyysisiä reunaehtoja jotka tekevät joitain asioita täysin mahdottomiksi (1b) ulkoisia sosiaalisia reunaehtoja joissa jonkinlainen uhka joka on joko välitön, todennäköinen tai seurauksiltaan vakava. (2) Sisäiset voimat kuten jonkinlainen psykologisesti epäterve traumakäytös, vääristynyt omatunto, tai muu vastaava voima joka muistuttaa kovasti itsellisyysteorian kohdalla mainittua epäautenttisuutta.

Tästä seuraa se, että vapaus näyttäytyy helposti ihmiskuvan kautta.

Käsittelemme vapautta kuin se olisi hyvin yksiselitteinen asia. On kuitenkin selvää että se mitä ihminen haluaa voidaan käsitellä muootoon "mitä ihminen oikeasti haluaa jos hänellä ei ole rajoitteita". Tästä syntyy helposti sellainen tilanne että vääriä asioita haluava ihminen voidaan nähdä vaikkapa traumatisoituneena.

Toisaalta moraali, esimerkiksi vastuu ja anteeksianto, näyttävät hyvin erilaisilta. Esimerkiksi kristinusko on moraaliltaan hyvin Jumalakeskeinen. Ja synty on sitä että rikotaan Jumalaa ja Jumalan normia vastaan. Esimerkiksi kun joku raiskaa jonkun, tämä voidaan nähdä syntinä joka rikkoo Jumalan säädöksiä vastaan. Tässä mielessä on ymmärrettävää että ihminen rukoilee anteeksiantoa Jumalalta eikä raiskauksen uhrilla ole niin suurta merkitystä. (Katolisessa kirkossa pappi ei ole raiskauksen uhri mutta hän voi antaa lepyttelytoimenpiteet. Luterilaisessa kirkossa tätä tasoa ei korosteta, mutta sielläkään armon erityisehtona ei ole sopu uhrin kanssa.)

Itselleni tilanne on siinä mielessä erilainen että en näe että on mitään metafyysistä ihmiskunnan ulkopuolista moraalikäsitystä. Ihminen on sosiaalinen eläin ja laumaeläiminä meillä on tietynlaisia taipumuksia. Koska moraali on minulle ihmisistä lähtöisin, osittain evoluution säätämää lajityypillistä käytöstä, osin kulttuurin iskostamaa ajattelua, olemme vastuussa vain toisillemme. Joka tietenkin tarkoittaa sitä että Jumalalta anteeksi saaminen on melko irrelevanttia koska se aito anteeksiannon lähde, eli omien pahojen tekojen uhri, ei ole mitään anteeksiantoa antanut.

On esimerkiksi selvää että jos kristitty sanoo että moni ihminen sekoittaa normittomuuden ja vapauden ja että ihminen päinvastoin vapautuu kristuksen kautta, hän puhuu omasta ihmiskuvastaan ja korostaa myös että tämä on parempi kuin erimielisen ihmiskuva ja vapauskäsitys. Jos Jeesus kuvaa ihmisen autenttisena ei kyseessä tietenkään ole rajoittava normi vaan kuvaus siitä mitä ihmiset terveenä ja rajoittamattomana haluavat.

Kenties tästä erilaisuuden tiedostamisesta voi kuitenkin johtaa jotain.

Itse kuitenkin näen että tälläinen vapauden metakäsitys tuo esiin uusia huomioita jotka mahdollistavat argumentoinnin siitä huolimatta että vapauskäsitteissä on eroa. Syntyy ikään kuin ylätaso jonka kohdalla eri maailmankuvat sisältävät rajoitteita ja vapautteita. Kokonaisuutta voidaan katsoa laajemmin ja näin voidaan nousta moraalista joka on hieman erilaista kuin se että katsotaan yhden maailmankuvan ja yhden normin ja yhden tilanteen kautta.

Voidaan esimerkiksi huomata että kun uskovainen uhkaa vakaumuksellista ateistia helvetillä, tässä tilanteessa on niin että (1) uskovainen on uhkailija koska hän pitää antamaansa uhkaa relevanttina. (2) Hän ei kuitenkaan rajoita tällä uhkalla ateistin käytöstä koska ateisti ei koe uhkaa relevanttina. Tämä taas eroaa vahvasti siitä miten asiaa käsitellään keskustelussa. Usein ateisti moittii helvetillä pelottelijaa vapautta rajoittaavksi uhkailijaksi kun taas helvetillä uhkaaja korostaa että hän ei uhkaile vaan pelkästään varoittaa jostain relevantista ongelmasta joka seuraa. (Vaikka tämä on sekin ulkoinen uhka joka on relevantti eli se on nähtävissä vapauden rajoitteena.)