Jason Rosenhouse toi esille erään uskovaisen rakentaman omituisen haasteen ateisteille. Ytimessä oli omituinen teoria ateismista. Ateismissa olisi kysymys vallasta ja statuksesta. "A few days ago I asked why not become religious, if it will give you a better life, even if the evidence for religious beliefs is weak? Commenters eagerly declared their love of truth. Today I'll ask: if you give up the benefits of religion, because you love far truth, why not also give up stories, to gain even more far truth? Alas, I expect that few who claim to give up religion because they love truth will also give up stories for the same reason. Why? One obvious explanation: many of you live in subcultures where being religious is low status, but loving stories is high status. Maybe you care a lot less about far truth than you do about status." ; Ytimessä on siis väite siitä että jos ateisti on aidosti ateisti, hän ei voi uskoa epätosiin tarinoihin, joten hän ei voi lainkaan nauttia tarinoista. Uskonto antaa tarinat ja niihin arvon. Se, että ateistit nauttivat kuitenkin tarinoista kuvaisi sitä miten heissä olisi sittenkin sisällä jumalannälkä. ; Ja tietenkin ateisti voisi saada enemmän kun saisi tarinat.
Tämä on niin omituinen lähestymistapa, että se ansaitsee hieman syvempää moitetta. Ei siksi että näkemys olisi uusi tai uniikki. Vaan koska se on erittäin mielikuvitukseton ja samalla onnistuu olemaan hyvin monella tasolla aivan käsittämättömän huono.
Voiko ateisti pelata roolipelejä?
Ensi alkuun olin aivan ihmeissäni. Olen nimittäin "aivan liian tottunut" siihen että roolipeli ja fantasiakirjallisuus on uskovaisten hampaissa. Niitä pidetään pahimmillaan suoraan saatananpalvontana. Mutta onneksi useimmiten lähinnä vaarallisena. Usein varoittelujen henkenä on "todellisuudentajun vääristyminen". Eli se, että fantasiakirjallisuudesta ja roolipelaamisen tarinoista pitäminen jotenkin ajaisi siihen että olisi vaikeampaa sanoa onko jokin tapahtuma totta vai ei. On kenties kuitenkin hyvä huomata, että tästä ennakkoihmetyksestä kannattaa vain jatkaa eteenpäin koska (a) ateistit pelaavat aika useinkin roolipelejä ja (b) valtaosa uskovaisista ei kuitenkaan edusta totaalisesti tätä fantasiabannaamisen ideaa.
Onkin siksi hyvä käsitellä erilaisia näkemyksiä (sekä niitä joissa fantasiaa bashataan että niitä joissa ei). Voidaksemme vastata haasteeseen on vastattava haasteeseen. Ja samalla tulee näytettyä miksi koko haaste on turha ja typerä ja että vastaamisen syynä ei ollut kysymyksen erinomaisuus, vaan pelkästään vastaajan hyvä tahto. On nähty vaivaa ja kulutettu ainutkertaista elämää jotta voitaisiin vastata kysymykseen. Kun kysymys on näin huono, syy voi olla vain ihmisen kunnioittamisessa. Kysyjä nähdään sen arvoiseksi että vastaus kannattaa vääntää. (Kun kysymyksellä ei ole ansioita, pitää ansio saada jostain tai muuten se jäisi vastaamatta.)
Haluatko toden maailmankuvan vai hedonismia?
Ensinnä voitaisiin esittää että jo tuo lähtökohta on omituista uskomiseen uskomista. Nykyään ei ole tietysti hienoa esittää että Jumala todistettaisiin tieteellisesti. Siksi uskon puolustus onkin hyvin usein mennyt sille tasolle että uskomisella saavutetaan jotain. Tässä onkin tarjolla vaihtoehdot "elämä rationaalisesti todisteiden mukaan, elämä totuuden mukaan" ja "hedonistinen ja nautinnollinen elämä". Tämä on nykyajassa erittäin luonteenomaista. Ja kummallista kun muisteaan että uskonnon perinteinen funktio on paheksua kaikenlaista hedonismia. En malta olla huvittumatta siitä että ateismi, joka sentään rakentuu älylliseen ytimeen jossa Jumalaa pidetään huonona teoriana (kenties he tekevät tämän väärin mutta he sentään pyrkivät pitämään empiristisen ja rationaalisen todistamisen ytimessä) jolloin ateisminkritiikkiä tehdään tämän maailmankuvan ehtojen ulkopuolelta. Pohjimmiltaan "mielikuvituksen vuoksi uskomiseen uskominen" on argumentti jossa sanotaan että toisten valitsema rationaalinen elämäntapa on huonoa elämää, sen sijaan että osoitettaisiin että sen perusnäkemys olisi perustellusti todistettu väärässäolevaksi.
Ja koska status voidaan mainita yhtenä nautinnonhakuisen elämän osasena, ja koska statuskiipiminen on jo nostettu esille ateistejen kohdalle ja negatiivisena asiana, on luontevaa jatkaa tästä eteenpäin ; Haasteessa ei huomata että USA:ssa, jossa esittäjä elää, statusta saa juuri kaikkea muuta kautta kuin ateismista. Ateistit ovat siellä tutkimusten mukaan peräti halveksituin ja vähiten luotettu ihmisryhmä. Tämä muistuttaakin että tässä on elämäntapakysymys ; Totuus ei ole suosittua koska sitä pidetään tylsänä ja kylmänä. Sen sijaan uskonto on suosittua ja sen kautta saa korkeaa statusta. Näin koko statuskiipiminen itse asiassa ampuu esittäjää itseään jalkaan. Jos statuskiipiminen ei ole relevanttia, hän haaskaa lukijan (minun) aikaa tyhjänhauhamiseen ilman päätä ja häntää. Jos se taas on relevanttia, sen pahempi hänelle itselleen.
Ateisti ; Oletko valehtelija vai ali-ihminen?
Ei itse asiassa ole kovinkaan vaikeaa huomata että koko "mielikuvitushaaste" on varsin omituinen ad hominem -argumentti joka voidaan nähdä kahdessa vaiheessa. Haastaja ei nimittäin tajua että jos puhutaan ihmisistä, voidaan ihmisiin soveltaa yleistä induktiota. Hän vaatii että ateistit joutuisivat oikeuttamaan itselleen tunteet. Kuitenkin kun tajutaan että ihminen ei todellakaan määrity ideologiansa kautta, vaan on itse asiassa biologinen olento jolla on uskomuksia, on selvää että tunteet ja ajattelukyky ja esimerkiksi näkökyky ovat nimenomaan sitä "rautaa" (vai pitäisikö sanoa "lihaa"). Ei ateistejen tarvitse erikseen puoustaa että heillä olisi tunteet. Heillä on täsmälleen samat biologiset ja neurologiset rakenteet kuin muillakin.
Jos ateistilta löytyy vaikka peilineuroneja samaan tapaan kuin muiltakin, on selvää että he reagoivat toisten ihmisten liikkeisiin samalla tavalla kuin muutkin. Heillä siis on sympatian, empatian ja samastumisen kyky siinä missä muutkin. Haasteen antaja maalaakin siksi itsensä nurkkaan. Hänen täytyisi selittää että miksi ateisteilla ei olisi mielikuvitusta eikä voisi olla mielikuvitusta.
Kun tämän tiedostaa, ei ole vaikeaa huomata että hän rakentaa ideologisella ihmeellisellä omintakeisella oman maailmankuvansa kautta rakennellen määritelmän mielikuvitukselle, ja määrittelee tätä kautta ihmiset joko luokkaan "aidosti ateisti ja elää laihaa elämää koska ei kykene tuntemaan aidosti" ja "teeskentelee ateistia koska jumalannälkä ilmenee fantasiasta nauttimisen kautta." Tässä ongelmana onkin se, että kun käytetään maailmankuvallisia lähestymistapoja, ateistit olisi määriteltävä ateistien kriteereillä. Näin ollen haastajalla ei ole valtaa tehdä sitä päätelmää mitä hän tekee. Vaihtoehtona on ottaa objektiivinen taso, mutta silloin pamahdetaan siihen jo esillenostamaani biologiseen ja fysiologiseen puoleen ja koko argumentaatio romahtaa. Eli jos asiaa lähstytään objektiivisesti tai maailmankuvallisesti johtaa siihen että "mielikuvitushaaste" romahtaa epäloogisuuteensa. (Tapa on vain tilanteissa erilainen.)
Haaste onkin siksi omituinen kysymys on yhtä huono kuin kysymys "Oletko jo lakannut hakkaamasta vaimoasi?" johon sitten vaaditaan "kyllä vai ei" -vastaus. Kysyjä määrittelee uteluissaan pelikentän "kruuna - minä voitan, klaava - sinä häviät" -tasolle. Tämänlaiset kysymykset kertovatkin lähinnä kysyjän halveksivasta asenteesta ja innosta hakata "vääräuskoisia" hakkaamisen riemun vuoksi.
Valheen ikkuna, totuuden ikkuna.
Jason Rosenhouse nostaa esiin sen että on oikeastaan vaikeaa nähdä mikä yhteys on siinä että rakastaa totuutta ja rakastaa fiktiota samanaikaisesti. "I don't see the connection between loving truth and not reading fiction." Kun yhteys nähdään rakennetaan usein omituinen yhteys jossa fiktio määrittyy joko eksplisiittisesti tai implisiittisesti valheeksi. Eli jos rakastaa totuutta ei voi rakastaa epätotuutta. ~ Kuitenkin jokainen elokuvissa käynyt tai lapsilleen satuja lukenut tietää että eläytyminen tarinaan on eri asia kuin se, että luulee tarinan olevan totisinta totta. (Jos esittää väitelauseen X ja perään "tämä lause epätosi" ei tarvitse luopua totuudesta tai lauseen X lausumisesta vaikka ei lauseeseen X uskoisikaan.) Itse asiassa mielikuvituksen määritelmäksi voidaankin asettaa se, että se eroaa psykoosista siten että psykootikko ei erota totuutta ja mielikuvitusta toisistaan kun taas fantasiassa ero on selvä. Näin ollen ateismi näyttäytyykin peräti terveen järjen satamana jossa vältetään skitsofreenisuus.
Ylläolevaa fiktion määrittely valheeksi näyttää entistä omituisemmalta jos se yhdistetään klassiseen kristilliseen suhtautumiseen fantasiakirjallisuuteen, tarinoihin ja vaikkapa Jeesuksen vertauksiin. Niissä puhutaan usein siitä miten tarina on "ikkuna totuuteen". Puhutaan vaikkapa mahdollisista maailmoista ja niiden käsittelystä. Näin fiktio ei itse asiassa määrity valheeksi. Esiin nousee esimerkiksi C. S. Lewis, jonka maailmankuvassa fantasiakirjallisuus on puhetta toisesta maailmasta jota voidaan tehdä vain sen ainoan tietämämme toisen maailman, Jumalan maailman, kautta. ~ Jos näkemys olisi tämä, niin silloin ateisti voisi todellakin rakastaa fiktiota, koska rakastaessaan totuutta hän luonnollisesti rakastaa ikkunaa totuuteen.
Tosin fiktion määrittely totuuteen näyttää kristityille hankalalta. Oteaan esimerkiksi C.S. Lewis. Hänen kirjoituksensa ovat fantasiakirjallisuudelle merkittäviä lähinnä siksi että hän oli ensimmäisiä. Lewisin "Narnia" -kirjat eivät onnistu nousemaan allegoriatasoa syvemmille tasoille. Eikä hänen "Paholaisen kirjeopistonsakaan" onnistu kohoamaan alleviivaavaa dogmaattisuutta paremmaksi, sitä mainostetaan nykykristittyjen parissa "käänteisenä" ja "epäsovinnaisena" mutta juuri vahvemmin yksisilmäistä ja alleviivattua kuvausta saa kuitenkin etsiä. Kristillinen fantasianäkemys onkin hyvin rajoittunutta ; Lewisin kristillisen fantasian teoria ei yksinkertaisesti pidä sisällään muuta tarinankerronnallisuuden elementistöä kuin dogmaattisen vakaumuksen yhdistettynä allegoriatyökaluun.
Suoraan sanoen fantasia onkin siitä ongelmallista, että fantasiakirjallisuudessa valtaosa kirjoista jää joko "random-encountereiksi" eli kokoelmaksi satunnaisia korkeintaan aasinsilloilla perustelluiksi kohtaamisiksi tai sitten ne jäävät dogmanjulistamiseksi. Ja tässä on vaihtoehtoina useimmiten kristillinen tai New Age -dogma. Ja olipa dogma kristillinen tai New Age -henkinen, tiivistyykin laittoman usein latteudeksi, sitä kuvaa varsin hyvin "Hikikirjaston" "takakansiantologia" -artikkelin fantasiakirjan takakannen parodia (johon tiivistyy lajityypin pahimmat kliseet) ; "Michael Rollington (s. 1990) on Lontoon ylemmän keskiluokkaisnuorison keskuudesta 13-vuotiaana esikoisteoksensa Aarnikotkain merkin voimin tuolille noussut brittiläisen fantasian nuori lupaus, jonka uusin tuotos Mustien unten metsä ei varmasti petä ketään, joka sitä edeltävistä sadastakahdeksastakymmenennestäkuismonennesta teoksesta on sattunut pitämään. Luvassa on täsmälleen samanlaista mustavalkoista vastakkainasettelua, laiminlyötyä logiikkaa, kaksiulotteista hahmonkuvausta, arvattavaa juonenkulkua ja päälleliimattua romantiikkaa, jota sarjalta on aiemminkin osattu odottaa. Rollingtonin Lohikäärmeen silmä-sarja ei siis osoita hiipumisen merkkiä ja aarnimetsät tullaan vastakin hakkaamaan tusinaviihteen raaka-aineeksi.." ; Julma totuus onkin se, että fantasiassa - ja myös roolipeleissä - on ongelmana se, että niitä usein pidetään mielikuvituksellisina, ja roolipelaajia kuvittelutaitoisina mielikuvituksekkaina ihmisinä. Mutta valtaosa peleistä ja pelaajista ovat varsin mielikuvituksettomia. Roolipelit vastaavat monilla kliseen tarpeeseen. Näiden kohdalla Umberto Eco on nähdäkseni oikeassa selittäessään miten juurettomat tarvitsevat klisettä, pysyvää symbolia ; Keskiaikafantasiat rakentavat menneisyyden jossa ihmiselle on rooli ja sija. (USA:ssa valkoihoisten juurettomuus on selvä, he ovat valloittajina maassa. Suomessa juurettomuutta aikaansaa esimerkiksi kaupunkilaisuus jossa ollaan etäännytty perheestä ja lapsuuskodista ja ollaan esimerkiksi eri kaupungeissa ja kaupunkilainen elämänmuoto on kaiken kaikkiaan varsin jäsentymätöntä maassamme.)
En toki väitä että allegoria olisi auttamattomasti väärin tai huono. Mutta vain siihen jääminen on väärin ja huono. Työkalupakkaa pitää saada monipuolisemmaksi tai sorrutaan mielikuvituksettomuuteen ja kliseeseen. Tämä on merkittävää koska "kristillinen Lewis -henkinen fantasiateoria" jämähtää vain tähän tasoon.
Fiktio on hauskaa.
Tosiasiassa valtaosa fiktiosta ei ole "epätotta tai totta". Ne ovat eskapistista viihdettä. Tässä näkemyksessä mytologia toimii enemmänkin kuin hyvä kirjallisuus ; Tarinan merkitys ja opetus eivät riipu siitä ovatko tapahtumat todellisia. Itse asiassa tarinan sisällön tapahtuminen ei välttämättä edes tarkoita että asian pitäisi päättyä niin. (Epäeettinen tarina voi herättää käsityksen tarinan epäeettisyyteen ja tämä arvio lukijan on aina tehtävä itse.)
Fiktio ja mielikuvituksen käyttäminen on aivan kuten muutkin taiteen luokat. Ne luovat vaihtoehtoja. Ne antavat luvan kuvitella "vaihtoehtoisia maailmoja" ja jopa "epätosia maailmoja". Uskonnolla taas on usein tapana esittää dogmeja joille ei saisi miettiä vaihtoehtoja. Uskonnollinen totuus ja tosimaailman totuus ovat sama asia. Uskovaiset eivät Raamattua lukiessaan ole kovinkaan perinteisesti esittäneet esittävänsä tarinoita, vaan tosiasioita. Itse asiassa esimerkiksi Humen kautta voidaan muistaa, että etenkin kristinuskon kaltaiset monoteismit ovat olleet hyvin suvaitsemattomia erilaisten tarinoiden kanssa. Vääränlaisissa tarinoissa ei ole haluttu nähdä Pyhyyttä. Polyteismissä erilaiset tarinat ovat tietysti saaneet Pyhyyden leiman helpommin. Mutta jostain syystä tämä vääränlaisen fiktiovastaisuus ei olekaan sitten vasta -argumentti kristillisyydelle vaikka juuri tähän fiktion kautta tukea hakevan puolustuksen pitäisi mennä.
Ja itse asiassa näitä taipumuksia ei tarvitse jättää filosofiselle tasolle, koska esimerkiksi Tapio Kangasniemellä on selvästi suhtautuminen fantasiakirjallisuuteen joka nimenomaan määrittelee dogman kautta. Hyvä fantasia opettaa - hieman samaan tapaan kuin aiemmin esille nostetun Lewisin hengessä - oikeaoppisuuden allegoriana. Jos tarina ei sovi kristinuskoon, se nimenomaan eksyttää totuudesta. (Koska fantasia on samanaikaisesti potentiaalinen ikkuna totuuteen ja potentiaalinen ikkuna valheeseen. Ja vain totuudenmukaiset tarinat ovat hyviä, muut vierottavat totuudentajusta. On paljon kristittyjä joille tarina ja mielikuvitus ovat hyviä jos ja vain jos ne eivät ole "oikeastaan kristitylle ollenkaan mielikuvitusta" vaan kristillisyyden mukaisen todellisuuden kuvausta sellaisenaan...
Alun haasteessa esillenostetut uskomiseen uskomiseen nojaavat mielikuvitusta korostavat liberaaliteologiset näkemykset ovat pikemminkin uusi muotioikku. Ja on jopa nähtävissä että niihin vetoamisen suosio johtuu siitä että uskontojen kertomuksia nimenomaan ei ole onnistuttu osoitettamaan tosiksi, siis fiktiviisistä tarinoista poikkeaviksi. Ja lisäksi fiktiiviset tarinat ovat nykyaikana suosittuja ja kannatettuja ja fiktiolla jopa tienaa paljon, joten on luontevaa että statuskiipijät haluavat vedota tämänlaisiin piirteisiin.
Hauskin törmäämäni "oikeaoppinen ei vaarallista, vääräoppinen on" -henkinen fantasia -aiheen selitys on ollut se, että ateisti ajautuu skitsofreniaan koska ihmisillä on Jumalan antama etiikka. Ja siksi ateisti joutuu ikään kuin arvioimaan omia toimiaan ulkopuolelta. Joka määriteltiin kahdeksi eri henkilöksi jakautumisena. Samasta syystä lausunnon esittäjä koki että fantasia ja roolipelit ovat turmelevia koska niissä tähän skitsofreenisyyteen ajettiin. Kristitty sen sijaan voi etäännyttää arvioivan puolen Jumalaksi ja tässä ei ole skitsofreenisyyttä. Eli kun ihminen kuvittelee näkymättömän taikamiehen ja pitää tätä eri ihmisenä kuin itse on, niin se ei ole ollenkaan skitsofreenistä. Itse asiassa tämän "mielen teorian" henki on sellainen että se tavallaan tiivistää kaikki ne ongelmat joita tämä Rosenhousenin esilletuoma haaste pitää sisällään. Se ei tosin ole liberaaliteologinen vaan vanhoillinen. Tästä voidaan huomata, että ateisminvastainen teologia ei näissä kysymyksissä oikeastaan edisty yhtään mihinkään. Se junnaa paikallaan edistymättä, mitään luomatta.
On hupaisaa huomata miten ihminen joka vetoaa mielikuvitukseen ei osaa itse käyttää sellaista. Vaatii syvää mielikuvitusta keksiä vielä vähemmän innovatiivinen lähestymiskulma ateismiin. Koska hänellä ei ole mitään kristillistä mielikuvitusta, hänen kannattaisi mitä pikimmin sellainen keksiä. (Osa kristityistä on sellaisen keksinyt ja he soveltavatkin sitä ahkerasti.)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rosenhouse. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rosenhouse. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 16. toukokuuta 2012
sunnuntai 4. joulukuuta 2011
And we have a lot more than one ton of soil on Earth, correct?
Jason Rosenhouse on nostanut esiin Intelligent Designin vaimenemisen. Syynä on yksinkertaisesti se, että ID:n alusta on vierähtänyt 20 -vuotta. ID ei tänä aikana ole suinkaan noussut uudeksi vallitsevaksi paradigmaksi, vaan on pikemminkin hyytynyt. Uusia ideoita ja vanhojen soveltamisia ei ole tullut. Keskustelu on tyrehtynyt siihen että olemassaolevat akateemissävyiset kritiikit ohitetaan ja evolutionisteja syytetään kiusaajiksi, jotka eivät ota argumentteja ollenkaan käsittelyyn ja syyttävät kiusaamisesta - kuten esimerkiksi Klinghoffer joka esittää kohtaamansa kritiikit selittämällä että "These people are bullies and cowards." Eli kritiikin esittäminen on pelkurimaista kiusaamista. Muutenkin ID -henki on latistunut argumentaation sijasta retoriikan ja esitystavan muotoiluun. Sisällön sijaan on panostettu miltä kielenkäyttö kuulostaa ""See how well I write!" style." Vanhojen ongelmat jäävät auki ja uusia argumentteja ei esitetä. Tähän viitaten Myers on esittänyt että ID on selvästi unohtuvaa aikaa, ja että hän on iloinen siitä että Phillip Johnson on elossa kokemassa häviönsä. Intelligent Designin "kuolemasta" puhutaankin yllättävän yleisesti. Ja sen aihepiireissä on tämä asia huomioitukin ; jopa Suomessa on jutuissa selvästi palattu kohti perinteisempää kreationismia.
Ymmärrän toki että 20 vuotta on tieteensosiologisesti merkittävä, koska paradigmanvaihdokseen menee suunnilleen sen verran. Tosin tämä ei ole kovin vakuuttava päivämäärä, koska nousevan paradigman merkit näkyvät jo kauan ennen kuin se on valta -asemassa. "Asiat eivät käänny päivässä ja kerralla". Tässä mielessä se, että kyseessä ei ole nouseva paradigma on ollut selvä jo kauan aikaa.
Kuitenkaan en olisi näkemässä ID:lle suurempaa häviötä. Sillä se on "ruohonjuuritasolta voimansa saava" liikehdintä. Ja sen tukiryhmät eivät ole oleellisesti muuttuneet viimeisen 20 -vuoden aikana. Nouseva uusateistinen liikehdintä on luultavasti peräti vahvistanut heidän rivejään. (Esimerkiksi minun ateistinen kauteni oli silloin kun se oli vielä erittäin epämuodikasta, kyseessä on uusi virtaus.) Intelligent Designissä onkin nyt kysymys lähinnä erilaisesta strategiasta.
Tämä strategia on hit and run -strategia. Kokemani ja näkemäni mukaan ID on muuttunut enemmänkin pyrskäyksenomaiseksi ja neofiiliseksi systeemiksi. Tästä hyvänä esimerkkinä on esimerkiksi melko tuore ID:n sisäisesti arvioima tuotos - jonka puutteet toki kaivettiin esiin nopeasti. Sen argumentit olivat identtisiä mitä Behen materiaalista on ollut jo vuosia esillä ja ovat hyvinkin tuttuja ja toistettuja. Ja sen heikot paikatkin on tunnettu ennalta - ja luultavasti tämä tietäen argumentti oli "ennaltatorjuttu" itse tutkimuksessa. Argumenttirakenne ja sen heikkoudet olivat toistoa, eikä materiaali tuottanut mitään lisää jo käytyyn keskusteluun. Tämänlainen redundantti materiaali on kuitenkin jotain joka antaa kuvan että "nyt tehtiin taas jotain". Ja tätä sitten heitetään sinne ruohonjuuritasolle. Tätä kautta ihmisten kiinnostus saadaan hetkeksi heräämään. Ja skeptikotkin joutuvat vastaamaan uunituoreeseen kirjoitukseen tuoreeltaan. Kun kritiikit valmistuvat, kuluu hieman aikaa ja vaivaa. Ja siinä vaiheessa ID -kannattaja on jo muualla.
Toki tämänlainen strategia oli tuttua ID -liikkeen alkuaikoinakin. Valtava määrä tehoa tuli siinä että kreationistit eivät puhuneet tutusti "mitä hyötyä on puolikkaasta silmästä" vaan puhuivat "palautumattomasti kompleksisista solukoneita" (IC) jonka ytimessä on ihan sama argumenttirakenne ; Behen konsepti löytyy identtisenä kreationisti Morrisin kirjoista joten selvästi kyseessä ei ole mikään täysin uusi ja innovatiivinen keksintö. - Innovatiivisuus puuttuu olipa Behe napannut idean kirjasta vai muutoin -tällä ei ole väliä koska kreationistit ovat metelöineet USA:ssa niin paljon että jokainen on jollain tavalla kuullut siitä siellä. Behekin osaa sanoa että kreationistit eivät vakuuttaneet häntä ja siksi hän kannattaa ID -tä. Selvästi kreationistien ajattelutapa on Behelle tuttu, koska muutenhan hän ei voisi lausua tämänlaisia kuvauksia vakavalla naamalla. - Kun termit olivat itsekeksittyjä ID:n sisäisiä termejä, oli lukija tietysti aluksi ihan pihalla mitä koko käsitteellä tarkoitetaan. Näin saatiin vähän aikaa pelikenttäetua siitä että toinen pakotettiin omaan kielipeliin ottamaan selvää ja keksimään kritiikkejä näihin uusiin asioihin.
Kuitenkin tämä ei silloin hit and run ja vainoitkentä ei ollut ID:n perusstrategiana, vaan ID -piirit harjoittelivat enemmän asiasta keskustelua ja tuottivat enemmän kirjoja ja argumentaatiota asiasta. Myös kriitikot ottivat osaa aktiivisesti juuri tämän vuoksi ; Elsberry ja Shallit käsittelivät - jopa tiimissä Wilkinsin kanssa CSI -informaatiosta ja sen matemaattisista ja luonnontieteellisistä virheistä akateemisesti ja pitkästi. He ovat vakavasti otettavia matemaatikoita, tiedemiehiä ja filosofeja jotka näkivät vaivaa ja työtä ja tuottivat taatusti jotain ihan muuta kuin "kiusaamista ja pelkuruutta". Nyt, hit and run -strategian aikana keskusteluskene on ymmärrettävästi latistunut, koska siinä ei ole enää mitään kiinnostavaa ja miellyttävää. - Kun parasta on, mitä voit saavuttaa, on se, että sinua haukutaan vainoajaksi, on selvää että intoa ei ole. Kun lisäksi selvää että uusi julkaisu on vanhan jo kumotun ajatusprosessointitavan uudelleenlämmitys joka tehdään huomionherättämiseksi. Tilanne on toiston ja uudistumattomuuden vuoksi asenne ja reagointi-into on samaa mikä muitakin provokaattoritrolleja helposti kohtaa. Kun tarjolla ei ole enää vakavastiotettavuutta tai kiinnostavuutta tai edes vasta-argumenttejen keksimiseen panostamisen tarvetta, on selvää että esiin nousevat turhautuminen, ignoraatio ja huvittuminen.
Eli tuore ID -strategia on vain keskittynyt siihen että kirjoitetaan vanhaa uudella nimellä. Ja kun siinä on uusi otsikko, niin ei ole väliä onko argumentti jo toistettu ja lukuisissa paikoissa lukuisia kertoja kumottu. Sillä uuden tekstin ideana on olla vain uusi teksti. Se herättää huomiota ja kritiikin saavuttua ollaan jo muualla. Näin saatetaan tietysti aiheuttaa harmaita hiuksia ruohonjuuritason skeptikoissa ja intoa ruohonjuuritason apologetiikan ystävissä. Mutta sen suurempaa intoa siihen ei näytä enää olevan akateemisessa tasossa.
Tosin ID:n luonteen kannalta jäljellä onkin yhä olennaisin. - Minusta on huvittavaa ylipäätään puhua ID:n kuolemasta vain siksi että sillä ei ole enää minkäänlaista akateemista kiinnostavuutta ; tässä argumentissa kun on taustalla jonkinlainen asenne siitä että ID:ssä olisi jossain vaiheessa ollut kysymys tieteestä ja tieteellisyydestä. Kuitenkin kyseessä on jokin muu, uskonto ja kouluopetus ja "taistelu lasten sielusta". Siksi esitän että ID:n kanssa tulee käymään juuri samalla tavalla kuin muidenkin denialististen suuntausten ja pseudotieteiden ; Ne menevät kenties muodista mutta niillä on aina pieni vakiintunut kannattajapiiri joka jatkaa omalla pikku radallaan ikuisesti. Tässä mielessä ID ei ole kuollut. ID on vain urautunut ja mennyt pois muodista. ID:llä on "lot more than one ton of soil".
Otsikko viittaa Doverin oikeudenkäynnissä olleeseen Behen omituiseen vastaukseen - joka ei ole saanut hirveästi mediajulkisuutta vaikka se on kohtuu tärkeä.
"Q : You concluded, it would take a population size of 10 to the 9th, I think we said that was a billion, 10 to the 8th generations to evolve this new disulfide bond, that was your conclusion?
M.B. ; "That was the calculation based on the assumptions in the paper, yes."
...
Q. "In that first paragraph, he says, There are more than 10 to the 16 prokaryotes in a ton of soil. Is that correct, in that first paragraph?"
M.B. "Yes, that's right."
Q. "In one ton of soil?"
M.B. "That's correct."
Q. "And we have a lot more than one ton of soil on Earth, correct?"
M.B. "Yes, we do."
Q. "And have for some time, correct?"
M.B. "That's correct, yes."
Ymmärrän toki että 20 vuotta on tieteensosiologisesti merkittävä, koska paradigmanvaihdokseen menee suunnilleen sen verran. Tosin tämä ei ole kovin vakuuttava päivämäärä, koska nousevan paradigman merkit näkyvät jo kauan ennen kuin se on valta -asemassa. "Asiat eivät käänny päivässä ja kerralla". Tässä mielessä se, että kyseessä ei ole nouseva paradigma on ollut selvä jo kauan aikaa.
Kuitenkaan en olisi näkemässä ID:lle suurempaa häviötä. Sillä se on "ruohonjuuritasolta voimansa saava" liikehdintä. Ja sen tukiryhmät eivät ole oleellisesti muuttuneet viimeisen 20 -vuoden aikana. Nouseva uusateistinen liikehdintä on luultavasti peräti vahvistanut heidän rivejään. (Esimerkiksi minun ateistinen kauteni oli silloin kun se oli vielä erittäin epämuodikasta, kyseessä on uusi virtaus.) Intelligent Designissä onkin nyt kysymys lähinnä erilaisesta strategiasta.
Tämä strategia on hit and run -strategia. Kokemani ja näkemäni mukaan ID on muuttunut enemmänkin pyrskäyksenomaiseksi ja neofiiliseksi systeemiksi. Tästä hyvänä esimerkkinä on esimerkiksi melko tuore ID:n sisäisesti arvioima tuotos - jonka puutteet toki kaivettiin esiin nopeasti. Sen argumentit olivat identtisiä mitä Behen materiaalista on ollut jo vuosia esillä ja ovat hyvinkin tuttuja ja toistettuja. Ja sen heikot paikatkin on tunnettu ennalta - ja luultavasti tämä tietäen argumentti oli "ennaltatorjuttu" itse tutkimuksessa. Argumenttirakenne ja sen heikkoudet olivat toistoa, eikä materiaali tuottanut mitään lisää jo käytyyn keskusteluun. Tämänlainen redundantti materiaali on kuitenkin jotain joka antaa kuvan että "nyt tehtiin taas jotain". Ja tätä sitten heitetään sinne ruohonjuuritasolle. Tätä kautta ihmisten kiinnostus saadaan hetkeksi heräämään. Ja skeptikotkin joutuvat vastaamaan uunituoreeseen kirjoitukseen tuoreeltaan. Kun kritiikit valmistuvat, kuluu hieman aikaa ja vaivaa. Ja siinä vaiheessa ID -kannattaja on jo muualla.
Toki tämänlainen strategia oli tuttua ID -liikkeen alkuaikoinakin. Valtava määrä tehoa tuli siinä että kreationistit eivät puhuneet tutusti "mitä hyötyä on puolikkaasta silmästä" vaan puhuivat "palautumattomasti kompleksisista solukoneita" (IC) jonka ytimessä on ihan sama argumenttirakenne ; Behen konsepti löytyy identtisenä kreationisti Morrisin kirjoista joten selvästi kyseessä ei ole mikään täysin uusi ja innovatiivinen keksintö. - Innovatiivisuus puuttuu olipa Behe napannut idean kirjasta vai muutoin -tällä ei ole väliä koska kreationistit ovat metelöineet USA:ssa niin paljon että jokainen on jollain tavalla kuullut siitä siellä. Behekin osaa sanoa että kreationistit eivät vakuuttaneet häntä ja siksi hän kannattaa ID -tä. Selvästi kreationistien ajattelutapa on Behelle tuttu, koska muutenhan hän ei voisi lausua tämänlaisia kuvauksia vakavalla naamalla. - Kun termit olivat itsekeksittyjä ID:n sisäisiä termejä, oli lukija tietysti aluksi ihan pihalla mitä koko käsitteellä tarkoitetaan. Näin saatiin vähän aikaa pelikenttäetua siitä että toinen pakotettiin omaan kielipeliin ottamaan selvää ja keksimään kritiikkejä näihin uusiin asioihin.
Kuitenkin tämä ei silloin hit and run ja vainoitkentä ei ollut ID:n perusstrategiana, vaan ID -piirit harjoittelivat enemmän asiasta keskustelua ja tuottivat enemmän kirjoja ja argumentaatiota asiasta. Myös kriitikot ottivat osaa aktiivisesti juuri tämän vuoksi ; Elsberry ja Shallit käsittelivät - jopa tiimissä Wilkinsin kanssa CSI -informaatiosta ja sen matemaattisista ja luonnontieteellisistä virheistä akateemisesti ja pitkästi. He ovat vakavasti otettavia matemaatikoita, tiedemiehiä ja filosofeja jotka näkivät vaivaa ja työtä ja tuottivat taatusti jotain ihan muuta kuin "kiusaamista ja pelkuruutta". Nyt, hit and run -strategian aikana keskusteluskene on ymmärrettävästi latistunut, koska siinä ei ole enää mitään kiinnostavaa ja miellyttävää. - Kun parasta on, mitä voit saavuttaa, on se, että sinua haukutaan vainoajaksi, on selvää että intoa ei ole. Kun lisäksi selvää että uusi julkaisu on vanhan jo kumotun ajatusprosessointitavan uudelleenlämmitys joka tehdään huomionherättämiseksi. Tilanne on toiston ja uudistumattomuuden vuoksi asenne ja reagointi-into on samaa mikä muitakin provokaattoritrolleja helposti kohtaa. Kun tarjolla ei ole enää vakavastiotettavuutta tai kiinnostavuutta tai edes vasta-argumenttejen keksimiseen panostamisen tarvetta, on selvää että esiin nousevat turhautuminen, ignoraatio ja huvittuminen.
Eli tuore ID -strategia on vain keskittynyt siihen että kirjoitetaan vanhaa uudella nimellä. Ja kun siinä on uusi otsikko, niin ei ole väliä onko argumentti jo toistettu ja lukuisissa paikoissa lukuisia kertoja kumottu. Sillä uuden tekstin ideana on olla vain uusi teksti. Se herättää huomiota ja kritiikin saavuttua ollaan jo muualla. Näin saatetaan tietysti aiheuttaa harmaita hiuksia ruohonjuuritason skeptikoissa ja intoa ruohonjuuritason apologetiikan ystävissä. Mutta sen suurempaa intoa siihen ei näytä enää olevan akateemisessa tasossa.
Tosin ID:n luonteen kannalta jäljellä onkin yhä olennaisin. - Minusta on huvittavaa ylipäätään puhua ID:n kuolemasta vain siksi että sillä ei ole enää minkäänlaista akateemista kiinnostavuutta ; tässä argumentissa kun on taustalla jonkinlainen asenne siitä että ID:ssä olisi jossain vaiheessa ollut kysymys tieteestä ja tieteellisyydestä. Kuitenkin kyseessä on jokin muu, uskonto ja kouluopetus ja "taistelu lasten sielusta". Siksi esitän että ID:n kanssa tulee käymään juuri samalla tavalla kuin muidenkin denialististen suuntausten ja pseudotieteiden ; Ne menevät kenties muodista mutta niillä on aina pieni vakiintunut kannattajapiiri joka jatkaa omalla pikku radallaan ikuisesti. Tässä mielessä ID ei ole kuollut. ID on vain urautunut ja mennyt pois muodista. ID:llä on "lot more than one ton of soil".
Otsikko viittaa Doverin oikeudenkäynnissä olleeseen Behen omituiseen vastaukseen - joka ei ole saanut hirveästi mediajulkisuutta vaikka se on kohtuu tärkeä.
"Q : You concluded, it would take a population size of 10 to the 9th, I think we said that was a billion, 10 to the 8th generations to evolve this new disulfide bond, that was your conclusion?
M.B. ; "That was the calculation based on the assumptions in the paper, yes."
...
Q. "In that first paragraph, he says, There are more than 10 to the 16 prokaryotes in a ton of soil. Is that correct, in that first paragraph?"
M.B. "Yes, that's right."
Q. "In one ton of soil?"
M.B. "That's correct."
Q. "And we have a lot more than one ton of soil on Earth, correct?"
M.B. "Yes, we do."
Q. "And have for some time, correct?"
M.B. "That's correct, yes."
sunnuntai 3. lokakuuta 2010
Juuret
Juha Leinivaara huomautteli kreationistisesta ajatuksesta lähestyä sukulaisuuden selvittämistä DNA:n kautta. Kreationistit korostavat kirkonkirjoja, ja DNA ei ole suora havainto. Logiikka on tietysti sinänsä erikoinen, koska isyystestit ja muut vastaavat sukulaisuuden selvittämistavat ovat varmempia ja luotettavampia kuin paperilla oleva sukulaisuus. Enemmän se on kuitenkin samaa kuin jos väittäisi että design huomataan patenttirekisteristä.
1: Kreationistinen argumentaatio ei ole itse asiassa edes kritiikkiä evoluutiolle. Se on tavallaan väite siitä, että vaikka evoluutio olisi totta, sitä ei voisi tutkia DNA:n kautta. Argumentaatiossa on voimakkaana pohjasävynä vaatimus loogisen positivismin vaatimasta verifioinnista. Looginen positivismihan kumoutui siksi että (1) sitä ei voitu soveltaa sen omiin periaatteisiin, eli vaatimus ei täytä omia ehtojaan ja (2) induktion luonteen vuoksi minkään verifioiminen ei ole muutenkaan mahdollista, eli tämänlaiset epärationaalisuuteen asti ääritiukat vaatimukset voidaan asettaa mille tahansa ja se ei kykene niitä täyttämään.
Ajatteluni ajautui enemmän aiheen piiriin ja tuloksena oli tietysti spin -off. Tämä blogaus on rönsy, joka näyttää hyvin erilaiselta kuin lähtökohtansa.
Puusta ja sen juurikasvusta.
"If the Tree of Life Fell, Would We Recognize the Sound?"
(Ford Doolittle)
Darwin yritti selvittää kuinka uudet lajit voivat kehittyä vanhoista lajeista.
Hän ajatteli että evoluutio muodostaa sukupuun, jossa sukulaisuus nivoo yhteen. Eli hieman vastaavasti kuin vaikkapa koulussa tehdään sukupuita joissa on vanhemmat ja isovanhemmat, syntyy evoluutionkin varrella sukulaisuuden ketju. Darwinista koko eliökunta rakensi tälläisen puun. Tämä selittää esimerkiksi sen, miten eliökunta oli mukavasti luokiteltavissa siten että lajit saadaan vaikkapa tiettyyn lahkoon, eikä tässä ole mosaiikkisuutta.
Darwin ei laittanut eläimiä ja puita tähän puuhun, vaan hän ajatteli prosessia itsessään. Nykyisinkin evoluutiopuut ovat yleinen näky tiedelehdissä, joissa tiedemiehet muodostavat HIV -n kehitystä ja yrittävät selvittää kuinka eläimet kehittyivät. Se on ihan käytännöllinen tutkintatapa, koska evoluutioteoria kuitenkin nojaa nimen omaan vähittäiseen muutokseen genomissa. Koska muutokset ovat geneettisiä, näistä muutoksista jää jälki perimään, ja ne on tunnistettavissa. Evoluution jättämiä jälkiä testataan mm. biokemiallisin keinoin, DNA -ja rakennevertailulla. Näillä metodeilla on konsilienssiä mm. kemian, matematiikan, tietojenkäsittelytieteen sekä tilastotieteen kanssa.
Darwinin jälkeen tästä ajatuksesta on rakennettu jopa evoluutiota käyttäviä tutkimusohjelmia ja evoluutiota testaavia kokeita ; Eliökunta sisältämää DNA:ta ja sen sisältämää järjestystä ja sen suhteita tutkii tieteenhaara jota kutsutaan bioinformatiikaksi. Endokrinologia taas on tutkimushaara joka tutkii yhteneväisyyksiä ja eroja eliöiden geeneissä. Rakenteista voidaan tehdä fylogeniapuita. Menetelmän käyttäminen vaatii homologisen ja analogisen rakenteen erottamista. Homologinen ominaisuus on samalähtöinen ominaisuus ja analoginen ominaisuus on sama rakenne eri lähtökohdista.
1: Tässä kohden samanlainen toiminta syntyy joko samalla genomilla(homologia) tai erilaisella genomilla (analogia). Se, että esimerkiksi delfiineillä on samanlainen virtaviivainen muoto kuin kaloilla, on analoginen ominaisuus, kun taas niiden hengityselimistö on homologinen nisäkkäiden hengityselimistön kanssa. Tätä kautta voidaan tutkia asioita. Kun esimerkiksi tiedetään, että Australiassa on erilaiset eläimet, eikä siellä ole nisäkkäitä vaan pussieläimiä, ja tiedetään geologian kautta milloin alueen isolaatio on alkanut, voidaan vetää johtopäätöksiä. Evoluutioteoria ennustaa tältä pohjalta fylogeniapuiden perusteella, että pussihukka, joka näyttää sudelta, on geneettisesti lähempänä muita pussieläimiä kuin sutta. Ja näin onkin. Kreationistit sen sijaan eivät pysty selittämään miksi "samanlainen toiminto samaan paikkaan" toimii aina juuri siellä missä se sopii evoluutioteoriaan, eikä muualla, mutta jättää toimimatta esim. pussihukan kohdalla.
Evolutiivisen tutkimuksen pähkinä.
Evoluutioteoriasta ja yhteisen kantamuodon oletuksesta voidaan päätellä, että eri homologiset rakenteet muodostavat keskenään yhtenevät sukupuut, kunhan seuraavat ehdot toteutuvat (1) Ominaisuus ei ole syntynyt samanlaisesta genomista toisistaan irrallaan. (2) Ominaisuus on tullut suvullisesti populaation sisältä seksillä tai kloonautumalla, eikä esimerkiksi ole tullut horisontaalisen geeninsiirron tai endosymbioosin kautta soluun.
Kun ehdot toteutuvat, informaatiopuun evoluutioteoria olettaa että rakentuu siisti puu, ja vieläpä siten että juuressa on lähempänä juurta oleva yksilö. Jos yhtenevien geenipuiden juuresta löytyisi vaikkapa virtahepo, tulisi päätellä, että kaikki muut eliöt ovat peräisi virtahevon kaltaisesta muodosta. Tämä sopisi esimerkiksi kreationistien rappeutumismalliin, mutta ei evoluutioon jossa yksisoluiset olisivat alkuperä, josta on tehty monimutkaisempia rakenteita. Geenipuiden rakenteleminen on mahdollista, koska evoluutioteorian "ei-teleologisen" luonteen vuoksi se voi tehdä ennusteita jo havaittujen faktojen pohjalta: Se osa mitä puusta on valmiina toimii ennusteena toisiin rakenteisiin. Jo olemassaolevat rakenteet ja näiden havaitut "sukulaisuussuhteet" muuttuvat evoluution kannalta "näennäisiksi",jos ne eivät sovi yhteen=sukulaisuus ei pohjaudu yhteiseen kantamuotoon.
1: Tähän liittyy myös Kenneth Millerin kuuluisaksi tekemä "genomihaaste", joka perustuu kromosomitutkimukseen: Ihmisellä on 22+1 kromosomiparia, simpanssilla 23+1 kromosomiparia. Tämä tarkoittaa,että simpanssin ja ihmisen kantamuodolla on ollut (1) joko 23+1 kromosomiparia, jolloin jotkut kromosomit ovat liittyneet yhteen tai (2) 22+1 kromosomiparia, jolloin joku kromosomi on hajonnut kahdeksi. Kumpikin ennustaa,että ihmiseltä on löydyttävä kromosomi,joka muistuttaa suuresti kahden simpanssin kromosomin geenejä. Jos tälläistä ei löydy, eliökunnan yhteen sitova näkemys evoluutioteoriasta yksinkertaisesti kaatuisi ; Simpanssi ja ihminen eivät voisi olla sukua keskenään. Selviää että kromosomi ihmisen geeni nro. 2 sisältää samankaltaiset geenit hyvin samassa järjestyksessä kahden simpanssin pienen kromosomin kanssa. Tälläinen olisi epätodennäköistä vain sattumalta. Evoluution tuottamiin jälkiin se sen sijaan sopii hyvin.
___1.1: Kreationisti selittää että "common design", yhteinen suunnittelija, selittää samanlaisuudet. Mutta hän tekee sen ainoastaan välttääkseen sanomasta "common descent" havainnoista riippumatta. Mitään tieteellistä ennustusvoimaa "designillä" kun ei tässä kohden ole : Jos jokin olisi hyvin erilaista, olisi sellaistakin voitu aikaansaada. Koska Suunnittelijaa tai Jumalaa ei yksi ja tietty toimintamalli välttämättä yhtään mitenkään rajoita. Selvää on että taustalla on "descent with modification", joka voitaisiin evoluutioteorian kautta pätevästi tulkita suureksikin evoluutioksi, jos taustalle ei oleta jotain henkevää näkymätöntä luonteeltaan tuntematonta tai ainakin eihavaittua Suunnittelija -entiteettiä.
_____1.1.1: Luomisen "sama geeni samaan toimintaan" ei ole pätevä ennuste, koska se ei ennusta analogisten ja homologisten ominaisuuksien olemassaoloa ja sijaintia: Se vain selittelee havaintoa jälkikäteen: RakenneSuunnitelmaan rajojen ja vaikutusalueen laajentaminen perusryhmän ulkopuolelle mahdollistaa minkälaisen puun tahansa sovittamisen malliin: Se ei siis itse asiassa ennusta yhtään mitään. Evolutiivisissa fylogeniapuissa taas selitetään miksi se toimii missäkin ja missä alueissa se ei "mekanistismien tuomien rajoitteiden" vuoksi toimi Evoluution vastustajien on siis esitettävä esimerkiksi homologinen(ei analoginen) rakenne,joka "hyppää" kehitysketjussa yli. Tälläisestä kävisi esimerkiksi endogeeninen retrovirus, jota löytyisi muutoin samoilla mutaatioilla vain kädellisiltä, mutta joka hiireltä löytyisi samoilla mutaatioilla jotka tekevät samasta geenistä toimimattoman, samassa kohtaa kromosomistoa. Samoin todisteesta kävisi myös fossiiliaineistosta "liian varhain" löytyvä rakenne, tai genomin kodonien koodituksessa olevien pienten erojen jakautuminen saadun homologiapuun kanssa epäjatkuvasti, esimerkiksi että rotta ja ihminen jakaisivat saman geneettisen kodonien koodituksen, mutta se olisi simpanssilla tai gorillalla erilainen.
Yllä oleva on tietysti aivan liian siistiä ja siloista.
Fylogeniapuihin liittyy häiriöitä, jotka poistavat ennustettavuutta ja tekevät osassa alueita puut tilastolliseksi. Yhteys ei ole aivan 100% suora, ei itse asiassa evoluutioteorian mukaan edes pidä olla ; Richard Dawkins mainitsi jo 1986 kirjassaan "the Blind Watchmaker" sivulla 272 parsimony principlen eli sen, että "se reitti mikä on yleisin, on todennäköisin." Dawkins kertoo runsaasti syitä asialle ; Esimerkiksi vertikaalinen geeninsiirto, redundanssista johtuva "satunnaiskävely" samankin geenin sisällä ja rekombinaation sekä "crossing over" -ilmiön aikaansaama risteäminen ja kohtaaminen tekevätkin ennusteista epätarkempia. Monisoluiset eläimet lisääntyvät suvullisesti, niillä on kromosomit, ja ne lisääntyvät lajin sisällä eivätkä vapaasti minkä tahansa eliön kanssa, ja niiden lisääntymistä rajoittaa myös aika : Esimerkiksi jos jokin geeni katoaa jänispopulaatiosta kokonaan, kun kaikki sen kantajat kuolevat, se ei ilman ihmisen apua vain ilmesty populaatioon kovin todennäköisesti aivan identtisenä, toki samaa toimintoa voi ilmestyä mutaatioiden kautta. Kyseessä on nimenomaan korrelaatio, jonka evoluutio ennustaa.
Periaatetta tarvitaan vain jos puut eivät ole aivan identtiset vaan että niissä on pieniä eroja; Puuta sekoittavat yksittäiset mutaatiot esimerkiksi kun mutaatioita on paljon voi samaan kohtaan eri linjoissakin osua samoihin kohtiin mutaatioita, jotka sitten puuttuvat lajin muilta lähisukulaisilta, seksuaalinen lisääntyminen, sukusiitos... voivat piilottaa syntyvää puuta jne. Korrelaatiolle voidaan luultavasti sovittaa falsifioimattomaan Suunnittelijaan, mutta evoluutio silti selittää tämän korrelaation, jonka puute kumoaisi evoluution, jolloin yhteys toimii todisteena evoluutiolle. Osa kreationisteista jopa väittää että retroviruksia ei olisi lainkaan, mutta perimästä retroviruksia on jopa "herätetty henkiin".
Siksi evoluutio selittää mainiosti monissa paikoissa sitä, miksi itsenäisesti tehtyjen fylogeniapuiden kaikki organismit sopivat yhteen tilastollisesti merkitsevällä tasolla.
1: Tästä on tehty tutkimuksiakin, esimerkinomaisesti : Penny, Foulds & Hendy "Testing the theory of evolution by comparing phylogenetic trees constructed from five different protein sequences.",1982 ja Penny, Hendy, & Steel,"Testing the theory of descent." , 1991 ...
Koska mutaatio on muutosta suhteessa aikaisempaan, ja oletetaan yhteinen kantamuoto, kertoisi falsifiointi "eimutatiivisesta alkuperästä" ja kumoaisi makroevoluution tätä kautta.
Evoluutiota ei kumota pelkällä erojen suurudella, vaan niiden sijainnilla. Myös "geeniperheiden" muutokset, niiden kehittyminen ja tuhoutuminen vaativat tietynlaista asettautumista. Myös endogeeniset retrovirukset vaativat tietynlaista asettautumista toimiakseen todisteena eri lajien yhteisestä esi-isästä. Koska virustartunnoista jäävät jäljet ovat sattumanvaraisia, voidaan päätellä, että jos identtiset jäljet löytyvät identtisistä kohdista eri lajien kromosomeista, niin niillä on yhteinen sukupuu. Näidenkin sukupuiden tulee vieläpä korreloida keskenään.
Geenipuun juurella on kaikista kovin piiritanssi.
Mutta tiedemiehet ovat myös havainneet että selvän "bakteereista ihmiseen ja mäntyyn" -puumallin tuottaminen on vaikeampaa kuin mitä sen on aikanaan ajateltu olevan. Evoluutio, ytimessään, on DNA:n muuttumista. Joillain organismeilla, kuten ihmisillä, DNA -materiaali tulee lähes täysin vanhemmilta, jolloin puun piirtäminen on helppoa. Ongelmana on, että geenejä voi siirtyä organismista toiseen. Ilmiötä kutsutaan horisontaaliseksi geeninsiirroksi -
ja se on havaittu tapahtuvaksi tosiasiaksi.
1: transformaatio(engl. transformation) eli suora DNA:n imu solun ulkopuolelta.
2: konjugaatio(engl. bacterial conjugation), eli DNA:n siirto bakteerilta toiselle.
3: transduktio(engl. transduction), eli geneettisen materiaalin siiryminen bakteriofagien välityksellä.
Horisontaaliset geeninsiirrot ovat yleisiä mikrobeilla, niitä havaitaan sen vuoksi niiden parissa muun muassa laboratodioissa ja luonnossa. Kun geeni kerran tekee hypyn, se siirtyy aivan samoin, kuin jos kyseinen mikrobi olisi aina omistanut kyseisen geenin. Tämä johtaa siihen, että geenipuuhun tulee hyppäys. Olemme havainneet että eri geeneillä on toisistaan eriävät puut nimenomaan "puun juureen" päin mentäessä. Esimerkiksi Doolittlen tutkimukset antavat tukea sille, että alkeistumallisten tapauksessa "standardipuuta" ei ole ; Jokainen geeni on erittäin suurella todennäköisyydellä siirtynyt bakteerilajista toiseen. Geenipuu on pensaistunut - ja nimenomaan juuresta. Doolittle ja kumpp. ei siis väitä että makroevoluutiota ei olisi tapahtunut. Doolittle esittää, että horisontaalinen geeninsiirto on aikaansaanut sen, että yksisoluisten tasolla, geenipuun juuressa, ei voida vetää yhteyttä yhteen yhteiseen kantamuotoon, vaan suureen populaatioon, jonka jäsenet ovat suuresti vaihtaneet "horisontaalisesti geenejään ristiin" niin, että suora sukulaisuussuhde on muuttunut sumuksi.
Horisontaalinen geeninsiirto vaikuttaa satunnaistasti fylogeniapuuhun, ja siksi voidaan sanoa että mitä yleisempää se on, sitä satunnaistavampaa se on.
1: Moni kreationisti sanoo että mistä tahansa geeneistä voisi piirtää puun, ja että evoluutiolla kantamuotoa asettamalla voitaisiin saada aikaan mistä tahansa laisesta lähtökohdasta siisti evoluutiopuu. Koska he samanaikaisesti puhuvat mielellään "geenipuun juuren pusikoitumisesta", voimme vain ihmetellä ristiriitaa. Jos puun voisi tehdä mistä tahansa miten vain, miten tämä on mahdollista?
Kun katsomme Doolittlen kuvaa (ympyröinti minun):
Huomaamme, että punaisella ympyröinti on laitettu kloroplastin siirtymisten kohtaan. Joka taas katsotaan yksisoluisten välillä (endosymbioosilla) tapahtuneeksi, ymmärrämme että "puu on sotkuinen" juuri sieltä, missä on havaittu "sotkeva mekanismi", horisontaalit geeninsiirrot tai tässä tapauksessa yksi isompi mukautuma tulee endosymbioosista. Se taas on tapahtunut yksisoluisilla.
1: Kun normaalisti katsomme "evoluutiopuita", niissä korostetaan monisoluisuutta. Siksi voi ikään kuin tuntua automaatiolta että sotkut olisivat jossain siellä "kissojen ja koirien" kohdalla. "Jostain erikoisesta syystä" kreationistien luennoilla powerpointissa käytetään valkoista ja tekstitöntä versiota referoitaessa Doolittleen..
Doolittlen puussa monisoluiset edustavat vain minimaalisen pientä osaa -aivan siitä syystä että valtaosa eliökunnasta on niitä- ja niiden kohdalla sotkuisuus puuttuu. Monisoluisten kohdalla geenipuut toimivat paremmin, mutta ne voidaan nähdä "poikkeuksina jotka nousevat geeniverkosta". Kun asialle on luonnontieteellinen selitys, tälläistä on vaikea nähdä minään "ongelmana, jota naturalismi ei voi selittää".
Jos "perusryhmät" taas näkyisivät geenipuiden sekoittumisena "eri lähtökohdista peräisin olevien samojen osien käytön kautta" niin olisi evoluutio yksisoluisista eläimiksi "pätevin" vaihtoehto. Ja mikä ironisinta: fylogeniapuita voidaan piirtää koko lailla vanhaan malliin. Syy on se, että niiden teossa ollaan yleensä korostettu monisoluisia. Monisoluiset ovat verkkoon nähden pieniä yksityiskohta, mutta tämän pienen yksityiskohdan kohdalla se toimii hyvin. Siksi kuva, jossa esimerkiksi korostetaan havupuiden tyypillisiä ominaisuuksia jotka ovat kaikilla niiden jälkeläisillä eivätkä esimerkiksi kissoilla, on juuri se mitä evoluutio odottaa. Näkökulmaero on siinä missä tarkastellaan eikä niinkään siinä mitä havaitaan: Tämän huomaa kun vertaa fylogeniapuuta Doolittlen piirrokseen, se mitä korostetaan ovat eri asiat. Koska horisontaaliset geeninsiirrot eivät ole monisoluisilla eliöillä yleinen ilmiö verrattuna perinteiseen jälkeläisten hankkimiseen kloonautumisella tai seksillä.
Lisäksi haluaisin korostaa sitä, että Wells korosti "Icons of evolution" -kirjassaan sitä, miten geenipuun pensaistuminen olisi jotain sellaista, mitä evoluutikot eivät ikinä myöntäisi. He ovat kuitenkin selvästi niin tehneet. Ehdotankin tämän vuoksi että Wells uudelleennimeäisi kirjansa "Kreationistien yleismmät harhaluulot ja kannanotot siitä mitä he virheellisesti luulevat evoluutikkojen luulevat". En pidätä hengitystäni.
Lähteet:
Larry Moran, "The Three Domain Hypothesis",2006
Carl Zimmer, "Tangling the Tree",2006
Juha Leinivaara, "Darwin oli väärässä",2009
Jason Rosenhouse, "The Trouble With Science Journalism",2009
"On gene trees and species trees",2009
1: Kreationistinen argumentaatio ei ole itse asiassa edes kritiikkiä evoluutiolle. Se on tavallaan väite siitä, että vaikka evoluutio olisi totta, sitä ei voisi tutkia DNA:n kautta. Argumentaatiossa on voimakkaana pohjasävynä vaatimus loogisen positivismin vaatimasta verifioinnista. Looginen positivismihan kumoutui siksi että (1) sitä ei voitu soveltaa sen omiin periaatteisiin, eli vaatimus ei täytä omia ehtojaan ja (2) induktion luonteen vuoksi minkään verifioiminen ei ole muutenkaan mahdollista, eli tämänlaiset epärationaalisuuteen asti ääritiukat vaatimukset voidaan asettaa mille tahansa ja se ei kykene niitä täyttämään.
Ajatteluni ajautui enemmän aiheen piiriin ja tuloksena oli tietysti spin -off. Tämä blogaus on rönsy, joka näyttää hyvin erilaiselta kuin lähtökohtansa.
Puusta ja sen juurikasvusta.
"If the Tree of Life Fell, Would We Recognize the Sound?"
(Ford Doolittle)
Darwin yritti selvittää kuinka uudet lajit voivat kehittyä vanhoista lajeista.
Hän ajatteli että evoluutio muodostaa sukupuun, jossa sukulaisuus nivoo yhteen. Eli hieman vastaavasti kuin vaikkapa koulussa tehdään sukupuita joissa on vanhemmat ja isovanhemmat, syntyy evoluutionkin varrella sukulaisuuden ketju. Darwinista koko eliökunta rakensi tälläisen puun. Tämä selittää esimerkiksi sen, miten eliökunta oli mukavasti luokiteltavissa siten että lajit saadaan vaikkapa tiettyyn lahkoon, eikä tässä ole mosaiikkisuutta.
Darwin ei laittanut eläimiä ja puita tähän puuhun, vaan hän ajatteli prosessia itsessään. Nykyisinkin evoluutiopuut ovat yleinen näky tiedelehdissä, joissa tiedemiehet muodostavat HIV -n kehitystä ja yrittävät selvittää kuinka eläimet kehittyivät. Se on ihan käytännöllinen tutkintatapa, koska evoluutioteoria kuitenkin nojaa nimen omaan vähittäiseen muutokseen genomissa. Koska muutokset ovat geneettisiä, näistä muutoksista jää jälki perimään, ja ne on tunnistettavissa. Evoluution jättämiä jälkiä testataan mm. biokemiallisin keinoin, DNA -ja rakennevertailulla. Näillä metodeilla on konsilienssiä mm. kemian, matematiikan, tietojenkäsittelytieteen sekä tilastotieteen kanssa.
Darwinin jälkeen tästä ajatuksesta on rakennettu jopa evoluutiota käyttäviä tutkimusohjelmia ja evoluutiota testaavia kokeita ; Eliökunta sisältämää DNA:ta ja sen sisältämää järjestystä ja sen suhteita tutkii tieteenhaara jota kutsutaan bioinformatiikaksi. Endokrinologia taas on tutkimushaara joka tutkii yhteneväisyyksiä ja eroja eliöiden geeneissä. Rakenteista voidaan tehdä fylogeniapuita. Menetelmän käyttäminen vaatii homologisen ja analogisen rakenteen erottamista. Homologinen ominaisuus on samalähtöinen ominaisuus ja analoginen ominaisuus on sama rakenne eri lähtökohdista.
1: Tässä kohden samanlainen toiminta syntyy joko samalla genomilla(homologia) tai erilaisella genomilla (analogia). Se, että esimerkiksi delfiineillä on samanlainen virtaviivainen muoto kuin kaloilla, on analoginen ominaisuus, kun taas niiden hengityselimistö on homologinen nisäkkäiden hengityselimistön kanssa. Tätä kautta voidaan tutkia asioita. Kun esimerkiksi tiedetään, että Australiassa on erilaiset eläimet, eikä siellä ole nisäkkäitä vaan pussieläimiä, ja tiedetään geologian kautta milloin alueen isolaatio on alkanut, voidaan vetää johtopäätöksiä. Evoluutioteoria ennustaa tältä pohjalta fylogeniapuiden perusteella, että pussihukka, joka näyttää sudelta, on geneettisesti lähempänä muita pussieläimiä kuin sutta. Ja näin onkin. Kreationistit sen sijaan eivät pysty selittämään miksi "samanlainen toiminto samaan paikkaan" toimii aina juuri siellä missä se sopii evoluutioteoriaan, eikä muualla, mutta jättää toimimatta esim. pussihukan kohdalla.
Evolutiivisen tutkimuksen pähkinä.
Evoluutioteoriasta ja yhteisen kantamuodon oletuksesta voidaan päätellä, että eri homologiset rakenteet muodostavat keskenään yhtenevät sukupuut, kunhan seuraavat ehdot toteutuvat (1) Ominaisuus ei ole syntynyt samanlaisesta genomista toisistaan irrallaan. (2) Ominaisuus on tullut suvullisesti populaation sisältä seksillä tai kloonautumalla, eikä esimerkiksi ole tullut horisontaalisen geeninsiirron tai endosymbioosin kautta soluun.
Kun ehdot toteutuvat, informaatiopuun evoluutioteoria olettaa että rakentuu siisti puu, ja vieläpä siten että juuressa on lähempänä juurta oleva yksilö. Jos yhtenevien geenipuiden juuresta löytyisi vaikkapa virtahepo, tulisi päätellä, että kaikki muut eliöt ovat peräisi virtahevon kaltaisesta muodosta. Tämä sopisi esimerkiksi kreationistien rappeutumismalliin, mutta ei evoluutioon jossa yksisoluiset olisivat alkuperä, josta on tehty monimutkaisempia rakenteita. Geenipuiden rakenteleminen on mahdollista, koska evoluutioteorian "ei-teleologisen" luonteen vuoksi se voi tehdä ennusteita jo havaittujen faktojen pohjalta: Se osa mitä puusta on valmiina toimii ennusteena toisiin rakenteisiin. Jo olemassaolevat rakenteet ja näiden havaitut "sukulaisuussuhteet" muuttuvat evoluution kannalta "näennäisiksi",jos ne eivät sovi yhteen=sukulaisuus ei pohjaudu yhteiseen kantamuotoon.
1: Tähän liittyy myös Kenneth Millerin kuuluisaksi tekemä "genomihaaste", joka perustuu kromosomitutkimukseen: Ihmisellä on 22+1 kromosomiparia, simpanssilla 23+1 kromosomiparia. Tämä tarkoittaa,että simpanssin ja ihmisen kantamuodolla on ollut (1) joko 23+1 kromosomiparia, jolloin jotkut kromosomit ovat liittyneet yhteen tai (2) 22+1 kromosomiparia, jolloin joku kromosomi on hajonnut kahdeksi. Kumpikin ennustaa,että ihmiseltä on löydyttävä kromosomi,joka muistuttaa suuresti kahden simpanssin kromosomin geenejä. Jos tälläistä ei löydy, eliökunnan yhteen sitova näkemys evoluutioteoriasta yksinkertaisesti kaatuisi ; Simpanssi ja ihminen eivät voisi olla sukua keskenään. Selviää että kromosomi ihmisen geeni nro. 2 sisältää samankaltaiset geenit hyvin samassa järjestyksessä kahden simpanssin pienen kromosomin kanssa. Tälläinen olisi epätodennäköistä vain sattumalta. Evoluution tuottamiin jälkiin se sen sijaan sopii hyvin.
___1.1: Kreationisti selittää että "common design", yhteinen suunnittelija, selittää samanlaisuudet. Mutta hän tekee sen ainoastaan välttääkseen sanomasta "common descent" havainnoista riippumatta. Mitään tieteellistä ennustusvoimaa "designillä" kun ei tässä kohden ole : Jos jokin olisi hyvin erilaista, olisi sellaistakin voitu aikaansaada. Koska Suunnittelijaa tai Jumalaa ei yksi ja tietty toimintamalli välttämättä yhtään mitenkään rajoita. Selvää on että taustalla on "descent with modification", joka voitaisiin evoluutioteorian kautta pätevästi tulkita suureksikin evoluutioksi, jos taustalle ei oleta jotain henkevää näkymätöntä luonteeltaan tuntematonta tai ainakin eihavaittua Suunnittelija -entiteettiä.
_____1.1.1: Luomisen "sama geeni samaan toimintaan" ei ole pätevä ennuste, koska se ei ennusta analogisten ja homologisten ominaisuuksien olemassaoloa ja sijaintia: Se vain selittelee havaintoa jälkikäteen: RakenneSuunnitelmaan rajojen ja vaikutusalueen laajentaminen perusryhmän ulkopuolelle mahdollistaa minkälaisen puun tahansa sovittamisen malliin: Se ei siis itse asiassa ennusta yhtään mitään. Evolutiivisissa fylogeniapuissa taas selitetään miksi se toimii missäkin ja missä alueissa se ei "mekanistismien tuomien rajoitteiden" vuoksi toimi Evoluution vastustajien on siis esitettävä esimerkiksi homologinen(ei analoginen) rakenne,joka "hyppää" kehitysketjussa yli. Tälläisestä kävisi esimerkiksi endogeeninen retrovirus, jota löytyisi muutoin samoilla mutaatioilla vain kädellisiltä, mutta joka hiireltä löytyisi samoilla mutaatioilla jotka tekevät samasta geenistä toimimattoman, samassa kohtaa kromosomistoa. Samoin todisteesta kävisi myös fossiiliaineistosta "liian varhain" löytyvä rakenne, tai genomin kodonien koodituksessa olevien pienten erojen jakautuminen saadun homologiapuun kanssa epäjatkuvasti, esimerkiksi että rotta ja ihminen jakaisivat saman geneettisen kodonien koodituksen, mutta se olisi simpanssilla tai gorillalla erilainen.
Yllä oleva on tietysti aivan liian siistiä ja siloista.
Fylogeniapuihin liittyy häiriöitä, jotka poistavat ennustettavuutta ja tekevät osassa alueita puut tilastolliseksi. Yhteys ei ole aivan 100% suora, ei itse asiassa evoluutioteorian mukaan edes pidä olla ; Richard Dawkins mainitsi jo 1986 kirjassaan "the Blind Watchmaker" sivulla 272 parsimony principlen eli sen, että "se reitti mikä on yleisin, on todennäköisin." Dawkins kertoo runsaasti syitä asialle ; Esimerkiksi vertikaalinen geeninsiirto, redundanssista johtuva "satunnaiskävely" samankin geenin sisällä ja rekombinaation sekä "crossing over" -ilmiön aikaansaama risteäminen ja kohtaaminen tekevätkin ennusteista epätarkempia. Monisoluiset eläimet lisääntyvät suvullisesti, niillä on kromosomit, ja ne lisääntyvät lajin sisällä eivätkä vapaasti minkä tahansa eliön kanssa, ja niiden lisääntymistä rajoittaa myös aika : Esimerkiksi jos jokin geeni katoaa jänispopulaatiosta kokonaan, kun kaikki sen kantajat kuolevat, se ei ilman ihmisen apua vain ilmesty populaatioon kovin todennäköisesti aivan identtisenä, toki samaa toimintoa voi ilmestyä mutaatioiden kautta. Kyseessä on nimenomaan korrelaatio, jonka evoluutio ennustaa.
Periaatetta tarvitaan vain jos puut eivät ole aivan identtiset vaan että niissä on pieniä eroja; Puuta sekoittavat yksittäiset mutaatiot esimerkiksi kun mutaatioita on paljon voi samaan kohtaan eri linjoissakin osua samoihin kohtiin mutaatioita, jotka sitten puuttuvat lajin muilta lähisukulaisilta, seksuaalinen lisääntyminen, sukusiitos... voivat piilottaa syntyvää puuta jne. Korrelaatiolle voidaan luultavasti sovittaa falsifioimattomaan Suunnittelijaan, mutta evoluutio silti selittää tämän korrelaation, jonka puute kumoaisi evoluution, jolloin yhteys toimii todisteena evoluutiolle. Osa kreationisteista jopa väittää että retroviruksia ei olisi lainkaan, mutta perimästä retroviruksia on jopa "herätetty henkiin".
Siksi evoluutio selittää mainiosti monissa paikoissa sitä, miksi itsenäisesti tehtyjen fylogeniapuiden kaikki organismit sopivat yhteen tilastollisesti merkitsevällä tasolla.
1: Tästä on tehty tutkimuksiakin, esimerkinomaisesti : Penny, Foulds & Hendy "Testing the theory of evolution by comparing phylogenetic trees constructed from five different protein sequences.",1982 ja Penny, Hendy, & Steel,"Testing the theory of descent." , 1991 ...
Koska mutaatio on muutosta suhteessa aikaisempaan, ja oletetaan yhteinen kantamuoto, kertoisi falsifiointi "eimutatiivisesta alkuperästä" ja kumoaisi makroevoluution tätä kautta.
Evoluutiota ei kumota pelkällä erojen suurudella, vaan niiden sijainnilla. Myös "geeniperheiden" muutokset, niiden kehittyminen ja tuhoutuminen vaativat tietynlaista asettautumista. Myös endogeeniset retrovirukset vaativat tietynlaista asettautumista toimiakseen todisteena eri lajien yhteisestä esi-isästä. Koska virustartunnoista jäävät jäljet ovat sattumanvaraisia, voidaan päätellä, että jos identtiset jäljet löytyvät identtisistä kohdista eri lajien kromosomeista, niin niillä on yhteinen sukupuu. Näidenkin sukupuiden tulee vieläpä korreloida keskenään.
Geenipuun juurella on kaikista kovin piiritanssi.
Mutta tiedemiehet ovat myös havainneet että selvän "bakteereista ihmiseen ja mäntyyn" -puumallin tuottaminen on vaikeampaa kuin mitä sen on aikanaan ajateltu olevan. Evoluutio, ytimessään, on DNA:n muuttumista. Joillain organismeilla, kuten ihmisillä, DNA -materiaali tulee lähes täysin vanhemmilta, jolloin puun piirtäminen on helppoa. Ongelmana on, että geenejä voi siirtyä organismista toiseen. Ilmiötä kutsutaan horisontaaliseksi geeninsiirroksi -
ja se on havaittu tapahtuvaksi tosiasiaksi.
1: transformaatio(engl. transformation) eli suora DNA:n imu solun ulkopuolelta.
2: konjugaatio(engl. bacterial conjugation), eli DNA:n siirto bakteerilta toiselle.
3: transduktio(engl. transduction), eli geneettisen materiaalin siiryminen bakteriofagien välityksellä.
Horisontaaliset geeninsiirrot ovat yleisiä mikrobeilla, niitä havaitaan sen vuoksi niiden parissa muun muassa laboratodioissa ja luonnossa. Kun geeni kerran tekee hypyn, se siirtyy aivan samoin, kuin jos kyseinen mikrobi olisi aina omistanut kyseisen geenin. Tämä johtaa siihen, että geenipuuhun tulee hyppäys. Olemme havainneet että eri geeneillä on toisistaan eriävät puut nimenomaan "puun juureen" päin mentäessä. Esimerkiksi Doolittlen tutkimukset antavat tukea sille, että alkeistumallisten tapauksessa "standardipuuta" ei ole ; Jokainen geeni on erittäin suurella todennäköisyydellä siirtynyt bakteerilajista toiseen. Geenipuu on pensaistunut - ja nimenomaan juuresta. Doolittle ja kumpp. ei siis väitä että makroevoluutiota ei olisi tapahtunut. Doolittle esittää, että horisontaalinen geeninsiirto on aikaansaanut sen, että yksisoluisten tasolla, geenipuun juuressa, ei voida vetää yhteyttä yhteen yhteiseen kantamuotoon, vaan suureen populaatioon, jonka jäsenet ovat suuresti vaihtaneet "horisontaalisesti geenejään ristiin" niin, että suora sukulaisuussuhde on muuttunut sumuksi.
Horisontaalinen geeninsiirto vaikuttaa satunnaistasti fylogeniapuuhun, ja siksi voidaan sanoa että mitä yleisempää se on, sitä satunnaistavampaa se on.
1: Moni kreationisti sanoo että mistä tahansa geeneistä voisi piirtää puun, ja että evoluutiolla kantamuotoa asettamalla voitaisiin saada aikaan mistä tahansa laisesta lähtökohdasta siisti evoluutiopuu. Koska he samanaikaisesti puhuvat mielellään "geenipuun juuren pusikoitumisesta", voimme vain ihmetellä ristiriitaa. Jos puun voisi tehdä mistä tahansa miten vain, miten tämä on mahdollista?
Kun katsomme Doolittlen kuvaa (ympyröinti minun):
Huomaamme, että punaisella ympyröinti on laitettu kloroplastin siirtymisten kohtaan. Joka taas katsotaan yksisoluisten välillä (endosymbioosilla) tapahtuneeksi, ymmärrämme että "puu on sotkuinen" juuri sieltä, missä on havaittu "sotkeva mekanismi", horisontaalit geeninsiirrot tai tässä tapauksessa yksi isompi mukautuma tulee endosymbioosista. Se taas on tapahtunut yksisoluisilla.1: Kun normaalisti katsomme "evoluutiopuita", niissä korostetaan monisoluisuutta. Siksi voi ikään kuin tuntua automaatiolta että sotkut olisivat jossain siellä "kissojen ja koirien" kohdalla. "Jostain erikoisesta syystä" kreationistien luennoilla powerpointissa käytetään valkoista ja tekstitöntä versiota referoitaessa Doolittleen..
Doolittlen puussa monisoluiset edustavat vain minimaalisen pientä osaa -aivan siitä syystä että valtaosa eliökunnasta on niitä- ja niiden kohdalla sotkuisuus puuttuu. Monisoluisten kohdalla geenipuut toimivat paremmin, mutta ne voidaan nähdä "poikkeuksina jotka nousevat geeniverkosta". Kun asialle on luonnontieteellinen selitys, tälläistä on vaikea nähdä minään "ongelmana, jota naturalismi ei voi selittää".
Jos "perusryhmät" taas näkyisivät geenipuiden sekoittumisena "eri lähtökohdista peräisin olevien samojen osien käytön kautta" niin olisi evoluutio yksisoluisista eläimiksi "pätevin" vaihtoehto. Ja mikä ironisinta: fylogeniapuita voidaan piirtää koko lailla vanhaan malliin. Syy on se, että niiden teossa ollaan yleensä korostettu monisoluisia. Monisoluiset ovat verkkoon nähden pieniä yksityiskohta, mutta tämän pienen yksityiskohdan kohdalla se toimii hyvin. Siksi kuva, jossa esimerkiksi korostetaan havupuiden tyypillisiä ominaisuuksia jotka ovat kaikilla niiden jälkeläisillä eivätkä esimerkiksi kissoilla, on juuri se mitä evoluutio odottaa. Näkökulmaero on siinä missä tarkastellaan eikä niinkään siinä mitä havaitaan: Tämän huomaa kun vertaa fylogeniapuuta Doolittlen piirrokseen, se mitä korostetaan ovat eri asiat. Koska horisontaaliset geeninsiirrot eivät ole monisoluisilla eliöillä yleinen ilmiö verrattuna perinteiseen jälkeläisten hankkimiseen kloonautumisella tai seksillä.
Lisäksi haluaisin korostaa sitä, että Wells korosti "Icons of evolution" -kirjassaan sitä, miten geenipuun pensaistuminen olisi jotain sellaista, mitä evoluutikot eivät ikinä myöntäisi. He ovat kuitenkin selvästi niin tehneet. Ehdotankin tämän vuoksi että Wells uudelleennimeäisi kirjansa "Kreationistien yleismmät harhaluulot ja kannanotot siitä mitä he virheellisesti luulevat evoluutikkojen luulevat". En pidätä hengitystäni.
Lähteet:
Larry Moran, "The Three Domain Hypothesis",2006
Carl Zimmer, "Tangling the Tree",2006
Juha Leinivaara, "Darwin oli väärässä",2009
Jason Rosenhouse, "The Trouble With Science Journalism",2009
"On gene trees and species trees",2009
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)