Kristinusko on monoteistinen uskonto, jonka sisältöä pidetään yleisesti ottaen suvaitsevana ja sallivana. Tätä voidaan jopa puolustaa sillä, että kristinusko ei välitä rodusta - se ei siis ole sisäisesti rasistinen uskonto koska siinä ei ole valittua kansaa joka olisi yksinoikeudella Jumalan mieleen - ja se on aina suhtautunut hyvin myötäelävästi köyhiin ja sairaisiin - eli se ei näe sairauksia ja köyhyyttä maailman oikeuden toteutumisena. ; Nämä piirteet ovatkin jotain jota vastaa Jeesus taisteli kovasti. Jeesus oli antielitisti, taistelemassa fariseuksia vastaan. Ja lisäksi hän oli köyhänä puuseppänä jo lähtökohtaisesti köyhistä oloista.
Tämän jälkeen onkin helppo huomata että kristinusko on itse asiassa sisäisesti yllättävänkin suvaitsematon. Se, että se ei välitä monista piirteistä johtuukin juuri siitä että se on fiksoitunut pakkomielteenomaisesti luokittelemaan ihmisiä yhden piirteen kautta. Kristinuskossa ei ole väliä oikestaan millään muulla kuin oikealla uskontojäsenyydellä. Jeesus oli itsekin ilmiselvä yhden asian mies. Se, että hän ajoi vain ja ainoastaan köyhien ja tavallisten juutalaisten asiaa - puusepänpojalle oman viiteryhmänsä ihmisiä - nähdään usein virheellisesti avosydämisyytenä. Kuitenkin juuri tämä yhden viiteryhmän intressien ajaminen jos jokin nähdään nimenomaan sulkusilmäisyytenä.
On kuitenkin hyvä ottaa esille David Humen "Dialogues Concerning Natural Religion". Tässä hänellä on kaksipuolinen kanta:
1: Hume nimittäin nostaa esille sen, että polyteismi on sisäisesti suvaitsevainen ; Polyteismin luonne oli se, että jakamalla jumaluuksien tehtäviä, se tekee eri uskonnoista ja uskontosuunnista yhteensopivia. Näin erilaisia vakaumuksia suvaitaan paremmin ; Polyteismissä erilaiset näkemykset pääsevät osalliseksi jumaluudesta. Monoteismin kohdalla tilanne on sen sijaan toinen. Kun tunnustetaan vain yksi palvonnan kohde, muut jumaluudet ja erilaiset uskomukset nähdään automaattisesti enemmänkin epäpyhinä. ; Näin ollen uskonnonvapaus ja erilaisten pyhiksi kokemisten kokemukset ovat nimenomaan polyteistinen ominaisuus joka on monoteismille jo rakenteellisesti vierasta.
2: Tämä ei toki jää tähän. Hume nimittäin näkee myös asian toisen puolen. Suvaitsemattomuus on nimittäin aina myös jonkinlainen laatukriteeri. Siksi Hume näkeekin että polyteismissä on suurempi mahdollisuus siihen että ihmsiten konnuus käyttää hyväkseen järjestelmän hyväuskoisuutta ; Polyteismi sallii hyvin suuressakin kirjossa erilaisia barbaarisia ja turmeltuneita käytänteitä koska se on sisäisesti monisäikeisempi. Vastaavasti monoteismi on sellainen, että se sallii korkeintaan yhdenlaisen barbarian ja turmelluksen. Humen mukaan tämä tarkoittaa sitä että monoteismin kohdalla on helpompaa karkottaa systeemistä kevytmielinen, järjetön ja epäinhimillinen. Hän toki tunnustaa että ihmisillä on monoteismissäkin paheita ja systeemissä on pahuutta, mutta hänestä tämä ei kuitenkaan poista sitä että tässä kohden monoteistisillä näkemyksillä on etulyöntiasema.
Katsoinkin eilen televisiosta "Länsimaiden illankoitto" -historiasarjaa. Siinä kiinnitettiin huomiota Istanbuliin ja Eurooppaan. Tässä huomiota kiinnitettiin tieteeseen ja yhteiskuntaan. Sarjan mukaan Istanbul oli hyvinkin suvaitsevainen, joka voitiin nähdä dekadenssina joka rappeutti yhteiskuntarakenteen. Eurooppa taas oli pedanttinen. Tuhoa lisäsi vielä se, että euroopassa oltiin valistushenkisiä eli kannatettiin tiedettä, kun taas istanbulissa valtion lait olivat ensi sijassa uskonnollisia. Mielenkiintoisinta oli kenties se, että tiedepainotus ja uskontopainotus vaikuttaa sellaisiin asioihin jotka eivät heti tule mieleen ; Esimerkiksi Istanbulin virkamiestön rakenne nousi valtaan pääasiassa sosiaalisen pääoman, ei taitojen, kautta. Tämä johtaa siihen että asiat kehittyvät ja toimivat paremmin.
Esimerkiksi Istanbulin kukoistuskautena rakennettiinkin tähtitorneja ja byrokraattien käsiala oli paljon parempaa. Tästä syntynyt vauraus sitten keskittyi, ja myöhemmin ongelmaksi tulikin se, että varakkuus periytyi ja taidon ja innostuksen sijasta tämä ratkaisi enemmän huippuvirkojen saamista. Tämä muistuttaa siitä että suvaitsevaisessa maailmassa katoaa helposti laatukriteereitä. Suvaitsevaisuudessa on potentiaalina yllättävä ansa ; Jos liberalismi ei ole avointa liberalismia jossa eri näkemykset sallitaan, mutta jos ja vain jos niistä saadaan myös kiistellä ja tämän pohjalta asetetaan myös rajoitteita käy niin että salliessaan kaiken systeemi antaa kaikenlaisten konnien toimia ja antaa tätä kautta vahvimmille eniten etuoikeutta. Ja ilman eettisiä rajoitteita käy helposti niin että vallankäyttäjät keräävät varaa ja hyvinvointia hedonistisesti itselleen. Istanbul olikin tunnettu johtomiehistään ja "jalkavaimoarmeijoistaan". Euroopassa taas menestyivät samaan aikaan valistushenkiset miehet joiden velvollisuudeksi katsottiin se, että jos vastakkain on itse ja valtio, he valitsevat valtion.
1: Toki suvaitsemattomuuskin on hyödyttävä. Esimerkiksi kapitalistisen järjestelmän ytimessä on kilpailu. Ja se, että eurooppa on valloittanut "vääräuskoisia" maita ja hyödyntänyt niiden luonnonvaroja ja työvoimaa omissa pyrinnöissään ovat jotain jota tapahtuu helpommin jos ollaan monoteistisessä kulttuurissa. On helpompaa riistää "puoli -ihmisiä". Ja kun tästä saadaan taloudellista hyötyä ja varoja joita voidaan käyttää esimerkiksi teknologisiin innovaatioihin ja taiteisiin, on selvää että tämäkin lisää yhteiskunnan hyötyä. Tässä kohden se ei vain on nollasummaista eikä sellaista kuin tässä suvaitsevaisuuskysymyksessä.
Jo Humen tekemä huomio muistuttaa siitä, mikä on myös skeptismin vahvuus ja heikkous. Sitä on mielenkiintoista soveltaa paitsu uskontoon ja uskonnonhistoriaan, myös siihen että miten skeptismiä kohdellaan nyky -yhteiskunnassa. Klassinen perustelu skeptikoita vastaan tulee juuri siitä että he ovat "munapäitä" jotka ovat sulkusilmäisiä ja "unohtavat monia ihmisyyden piirteitä". Tämä vastustus on yleistä ja sitä tulee kaikista ryhmistä. Vaikka kreationistit ovat harvemmin samaa mieltä kirkon liberaaliston kanssa, molemmat näkevät skeptismin rajoittavana. Kreationistit kutsuvat tätä tiukkuutta naturalismiksi ja liberaalisto skientismiin ylikeskittymiseksi. Molempien henki on sama ; Skeptismin laatukriteeristö nähdään suvaitsemattomana ja tätä kautta pahana.
Tämän jälkeen ei auta kuin muistella sitä että Istanbulkin oli lähtökohtaisesti Islaminuskoinen, monoteistinen, maa. Maa joka vaipui "polyteistiseen dekadenssiin" vaikka oli valtiona fiksoitunut uskonnolliseen lakiin. Kenties viitteitä tähän näkyy nyky-yhteiskunnassamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti