Tämä lausunto ihmetyttää ainakin minua, kenties siksi että olen hieman tutustunut tämän "numeroniilon" laskelmiin.
1: Kun esimerkiksi otetaan esille vangin dilemma, esille nousee nimenomaan strateginen taso joka ei jää yksittäistapauksiin. Nashin tasapainotila perustuu siihen että kaikissa peleissä ei pelata nollasummapeliä. Eli pelata peliä jossa toisen häviö on automaattisesti toisen voitto. Tässä strategiassa on usein etsittävissä tasapainotila, jota ei todellakaan kuvaa "omaan pesään vetäminen" vaan enemmänkin sekastrategia, jossa keskitytään frekvenssiin ; Nashin tasapainossa keskitytäänkin siihen että esimerkiksi pokerissa ei kannata aina bluffata, tai pelata aina käden mukaan vaan bluffauksen täytyy olla tilastollisesti "tietyn usein" jotta se olisi kannattavinta. ~ Jo esimerkiksi populaariteos Tom Siegfriedin "John Nash, Peliteoria ja luonnon koodi" -kirja opettaa sen, että Nashin kaavat eivät ole mitään puhdasta itsekkyyttä. Kirjan lopussa on "liitelukuna" esimerkki Nashin tasapainotilan laskemisesta, jossa lopputuloksena saadaan juuri sekastrategiallinen tulos. (Esimerkissä on järkevintä pelata 1/3 "haukkaa" ja 2/3 "kyyhkyä".)
2: Kun "Ajattelun ammattilainen" korostaa että korjausehdotus olisi hylätä lyhytjänteisyys pitkäjänteisyydellä "Itsekkäällä strategialla voitat kyllä pelin - mutta häviät helpommin turnauksen." on nostettava esille väistämättä esimerkiksi se, että yhteistyötä tekevä tit-for-tat -strategia on peliteoreettisesti kannattava ; Esimerkiksi Matt Ridleyn "The Origins of Virtue" -kirjassa näkökulma on siinä miten luonnossa havaittava yhteistyö ja auttaminen noudattaa peliteorian lainalaisuuksia. (Tästä aiheesta on kätevästi alkeet myös netissä, josta ne asiasta kiinnostuneet joiden kiinnostus riittää asiaan tutustumiseen sen sijaan että keksisi meheviä herjausnimiä, voivat löytää kaikenlaista alle viiden minuutin googlailulla.) Jos väittää että Nashin tasapainotila syntyy automaattisesti ahneudella ja avuliaisuuden ja yhteistyön ohittamisella, ei voisi olla suunnilleen enempää väärässä. (Jos pitää siitä että asiat hoidetaan ad hominemilla eli näkemyksen sisällön tarkan erittleyn ja kritiikin sijasta ottaa kohteeksi esimerkiksi näkemyksen keksijän habituksen, voisi tässä sanoa "potut pottuina" että tämänlaiset lausumat ovat jotain olkiukotuksia joita voi syntyä jos hyssyilevät optimistihumanistit pääsevät hyysäilemään karkkimaafantasioineen.)
3: Nashin näkemyksessä tavoitellaan yksilön voittoa. Tätä lähtökohtaa ei pidä sekoittaa toivottavuuteen. Itse asiassa Nashin laskelmien hienous onkin juuri siinä, että se on lähempänä Adam Smithin alkuperäistä ideaa jossa ei puolusteltu itsekkyyttä itsessään, vaan kuvattiin sitä miten itsekkäistä lähtökohdista syntyy yhteistyötä ; Esimerkiksi käsityöläisen ahneus saada rahaa ajaa hänet tekemään kenkiä jotka ovat niin hyviä että kelpaavat menemään kaupaksi ja niin halpoja että ne myös menevät kaupaksi. Näin, sen sijaan että vain ryöstelisi ihmisiä, hän valmistaakin esineitä jotka hyödyttävät muitakin. Tämä toki voidaan vääristää ahneuden oikeutukseksi, mutta nähdäkseni sekä Smith että Nash ovat olleet omilta lähtökohdiltaan humaanimpia ja heitä on sitten vain käytetty ns. "tarkoitushakuisesti".
-> Virhe "peliteoria on itsekkyyttä" on kaiken kaikkiaan täsmälleen sama, kuin mikä tehdään usein evoluution kohdalla kun altruismi nähdään liikaa yhteistyönä. Sen vuoksi hämärtyykin esimerkiksi juuri se että Nashin tasapainotila saavutetaan usein niin että "voittosarjassa" mukana on nimenomaan myös niitä yhteistyötilanteita. Ja että Nashin tasapainotilat pitävät itse asiassa sisällään yleensä sellaisia asioita joita naivit optimistit tuppaavat unohtamaan. Kuten sen, että jos kaikki haluavat samaa, kaikki eivät voi onnistua.
Kuitenkin "Ajattelun ammattilainen" ei ole muutoin kannanotoissaan hakoteillä. Hän nimittäin ymmärtää libertaristisen talousjärjestelmän seuraukset paremmin kuin Nashin peliteorian. Ainakin itse olen jopa iloinen siitä, että joku vastustaa talousteoriaa jonka ytimessä on "oletus rationaalisesta kaupankäynnistä". Itse olen sen verran voimakas behavioral economicsin kannattaja, että ajatus siitä että taloutta ja kaupankäyntiä kuvattaisiin täysin rationaalisten toimijoiden tilannekohtaisena voitonmaksimointina jossa toisen käyttäytymistä ennakoidaan olettaen tämä täysin rationaaliseksi pitää sisällään aivan liian monta kohtaa jossa oletetaan että ihminen on järjellinen olento.
Vapaassa markkinataloudessa ns. sosiaalinen pääoma ("synnynnäiset edut") kasautuvat varsin helposti. Vaikka tässä usein puhutaankin siitä miten yrittämällä voi pärjätä, on tilanne kuitenkin itse asiassa niin että sosiaalinen pääoma tarkoittaa sitä että lapsi saa vanhemmiltaan rahaa koulutukseen jolloin hänen ei tarvitse käydä samalla töissä kun opiskelee (joka mahdollistaa kokopäiväisemmän opiskelun). Ihmiset perivät rahaa - ja rahan lisäksi sosiaalista tilaa, esimerkiksi kontakteja. Rikkaan perheen vesa kykenee tapaamaan miltei automaattisesti sellaisia ihmisiä, joiden kohtaaminen esimerkiksi minulta vaatisi erittäin paljon yritteliäisyyttä.
1: Sivumennen sanoen tässä onkin taatusti osasyy sille, miksi perinteisesti on jaettu ihmisiä "aitoon aateliin" ja "nousukkaisiin". Tässä on toki ollut mukana myös roima annos elitististä sukuihailua, mutta rikkaaksi syntyneen ei tarvitse ponnistella kovin suurella häijyydellä, kun taas noustaksesi piireissä sinun on käytettävä ankaraa kyynärspäätaktiikkaa. (Ponnistajilla on myös usein ankeat olot, joten he ovat myös epätoivoisempia. Ja kun elinympäristö ei ole ollut esimerkiksi yhtä turvallinen, on selvää että heillä voi olla jopa traumoja vääristämässä psyykeä.) Nousukkaiden häijy luonne on taatustu huomattu, ja tällä on varmaan osittain tuettu sitä harhakuvitelmaa että aateluus olisi jokin verenperintöominaisuus jota rahvaalla ei ole.
"Itiilikassa" on aiheesta hyvä näkemys. Siinä yhteiskunnan hoitaminen nosteaan esille ja myös peliteoria on asetettu oikein hyvään kontekstiin. (Lisäksi siinä on maailman omituisin kommentti transhumanismista joka on niin omituinen "floodaan ihan eri aiheesta kuin olet kirjoittanut, ja paljon paskemmin" -lausunto että se ansaitsee jonkin crank -erityismitalin.) "John Nashin kuvailema peliteoria ja Peter Sengen kuvaama systeeminen ajattelu ovat saman kolikon eri puolia. Peliteoria kuvaa sitä, kuinka yksilön etu ajaa yhteisen edun edelle, ja toisaalta systeemiteoria kuvaa mekanismeja, joilla päästään parhaaseen mahdolliseen kokonaistulokseen. Karkeasti jaoteltuna peliteoria kuvaa osaoptimointia ja systeeminen ajattelu kokonaisoptimointia." Hän esittää että kumpikaan strategia ei yksinään johda hyvään tulokseen. Peliteorian soveltaminen johtaa lyhytjänteisyyteen jossa on pohjimmiltaan niin että "Lopputulos on se, että "rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät", kun suhteellinen etu tuo voiton, joka edelleen parantaa suhteellista etua." Toisaalta systeemiajattelu on totalitaristisempaa ja ylhäältä hallittu järjestelmä voi olla yhteiskunnalle maksimaalisen tehokasta, mutta "Ongelmaksi muodostuu se, että paras mahdollinen yhteinen lopputulos ei ole kenenkään yksittäisen osapuolen paras mahdollinen etu, mikä ei kannusta yksittäistä ihmistä yrittämään lopputuloksen saavuttamista yhtä innokkaasti."
1: Tämä blogaus on myös ottanut esille sen, että demokratia on siitä omituinen järjestelmä, että siinä äänestystilanne on itse asiassa peliteoreettinen järjestelmä. Itse näkisin että tämä puoli alipainottuu sitten siinä normaalissa politikoinnissa, joka näyttää ainakin minun silmiini olevan yleensä juuri sitä systeemipolitiikkaa. (Joka osaltaan luo sitä kuvaa että "taas ne poliitikot vedättää meittiä".)
Nähdäkseni politiikka on alituista kompromissien tekemistä, säätämistä ja hanskaamista.
Ihmiset ovat kuitenkin viehtyneitä yleisteorioihin, joissa olisi jokin taikainen kaikkien ongelmien ratkaiseminen yhdessä paketissa. Siinä kaikki ongelmat pörssiromahduksista kuppaan selviävät jollain "riittävällä yrittämisellä" tai "riitävällä optimismilla" tai "riittävällä ystävällisyydellä" tai "riittävällä ahneesti itsekkäästi rationaalisesti laskelmoimalla." Talousteoria onkin tätä kautta pullollaan "cure all" -ratkaisuja kauppaavia ihmisiä jotka lääketieteen parissa (tai jopa äärikapitalistisessa "Leijonien luola" -sarjassa) saisi automaattisesti nimileiman "snake oil salesman", tai suomeksi "puoskari ja humpuukimaakari". Näissä on se ongelma että kun esimerkiksi insinööri rakentaa sillan, syntyy jotain. Nämä ihmiset rakentavat kuitenkin pääosin unelmia. Joiden varaan talousjärjestelmässä sitten valitettavan usein hypätään uskon hypyllä tyhjän päälle. Valitettavasti taloudessa ei taida toimia tämänlaiset mystikkojen hengelliset periaatteet. ; Näkisinkin että klassisen talousteorian rationaalisuusfantasiointi on samalla linjalla optimististen ja naivien teorioiden kanssa. Niissä on mukana aivan liikaa optimismia jotta ne voisivat mitenkään kuvata sitä todellisuutta jossa elämme. Näitä optimistisuuksia puolustavat sitten ajautuvat hieman samanlaiseen omituiseen selittelysaivarteluun kuin Pahan ongelmaa ratkovat teologit. Jotka yritelmissään kenties koherentisoivat näkemyksensä yhteensopivaksi havaintojen kanssa. Mutta samalla epämääräistävät teoriansa ja tuhoavat konseptinsa muutoin käyttökelpoiset osiot. Epätarkkuus johtaa esimerkiksi heikentämiseen ennustamisessa tai asioiden parantamisessa.
Alun kuva on illuusio joka on vielä vähän aikaa esillä Helsingin asemalla. Siinä näyttää siltä kuin kastelukannu pysyisi leijumassa ilmassa siitä valuvan veden varassa. Oikeasti tuki on vesiryöpyn sisällä oleva metalliputki, joka on sisältä ontto ja johtaa veden "kannuun". (Muutenhan vesi kannusta loppuisikin nopeasti.) Kun vesikaari on tässä kuvassa olevaan malliin hieman sivusuuntaan illuusiota voi olla vaikeampi keksiä kuin silloin kun vesi ryöppyää viivasuoraan alaspäin. Talousmaailmassa sitten vain luullaan että kaikki voivat saada kaiken haluamansa, ja kenties jopa että ikuinen kasvu on mahdollista. Nämä ovat jokseenkin samanlaisia kuin se vesikannu joka pysyisi ilmassa ilman sitä piilotettua tukirakennetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti