tiistai 8. toukokuuta 2012

Harry Potter ei osaa derivoida

Kun katsotaan Rowlingin "Harry Potter" -kirjasarjaa, ei voi olla huomaamatta sitä, että se keskittyy koulumaailmaan, Tylypahkan kouluun. Toinen huomattava asia on siinä, että Tylypahka on eristynyt sisäoppilaitos jossa lapset viettävät aikansa. Lomia lukuunottamatta - ja osalla niiden aikanakin - aika menee koulussa. Kun kirja läpikäy käytännössä Harryn kouluajan, saadaan itse asiassa varsin hyvä kuva siitä mitä velho osaa.

Tätä katsoessa auttaa esimerkiksi "viistokuja.net" -sivuston kokoama luettelo Tylypahkan oppiaineista. Sivustoa katsoessa on selvää huomata, että oppiaineet eivät ole perinteisiä käsityötaitoja. Käytännöllisimpiä ovat "taikaeläinten hoitaminen" ja "yrttitieto" joiden sisällä ainakin kirjan mukaan tehdään käytännönläheisiä hoitotöitä. Samoin on helppoa huomata että alat eivät ole kovinkaan teoreettisia. Teknisimmät alat ovat "tähtitiede" ja koulun tylsimmäksi aineeksi kutsuttu "taikakausien historia". Ihmisten taitoja käsitellään "jästitiedossa" jossa sävyt ovat selvästi lähinnä sitä että pengotaan ihmisten teknologisten esineiden käyttötapoja ja sosiaalisen käyttäytymisen normeja. Näitä ei opetella rakentamaan tai niiden toimintaperiaatteita ymmärtämään.

Kirjassa jo pinnallinen reflektointi tuo ihmetystä. Puhutaan koulusta jossa liikunnassa on vain yhtä urheilulajia, huispausta. Lajia joka on perussävyltään hyvin aggressiivinen, jopa väkivaltainen. Ryhmyt murjovat ja peli on muutenkin sävyltään raju. Lisäksi koko velhomaailmassa pelataan ja kannatetaan vain tätä yhtä urheilulajia. Tämä on varsin ikävää, kun muistaa että koulussakin moni inhoaa sitä ainaista pesäpalloa.
1: Lisäsynti ainakin minun silmiini tulee siitä että huispaus on ns. joukkuelaji. Ja vaikka koulussa joukkuelajeja puolustetaan usein sillä että ihmiset oppivat sosiaalisia taitoja ja yhteispeliä, niin tosiasiassa näissä lajeissa opitaan että vain hyville pelaajille kannattaa syöttää, eli ne käytännössä vahvistavat erilaisia hierarkioita ; Käytännössä juuri kukaan ei ole pääosassa "läski poika tekee maalin" -elokuvassa vaikka joukkuelajeja puolustetaankin siten kuin tämä olisi jokin odotusarvoinen normi. Kerron teille uutisen. Se ei ole.

Mutta tosiasiassa kun katsoo oppiaineita, voi olla hieman hankalaa nähdä mitä siellä ei ole. Kalenterissa on asioita, mutta "meidän jästien koulussa" opetellaan erilaisia asioita. Ja näitä ei velhomaailmassa näy.

Käytännössä koko kouluaika Tylypahkassa meneekin sitten siinä taikuusasiassa. Tämä on tietysti luontevaa kun muistetaan että "Harry Potter" on nimenomaan velhokoulu. On kuitenkin muistettava myös se, että velhot elävät kirjasarjassa omituisella tavalla ; Heillä on selvästi oma yhteiskuntansa joka on kuitenkin osittain päällekäinen tavallisten "jästien" maailman kanssa. Tämä tarkoittaa sitä että velhojen maailmassa on paljon asioita joita he joutuvat ajamaan itse. On esimerkiksi rakennettava taloja ja muita vastaavia joita velhot selvästi kirjojenkin mukaan käyttävät. Toisaalta he joutuvat myös tulemaan toimeen ihmisten maailmassa (kesälomalaisten loitsiminen on peräti totaalikiellossa.) Näin ollen monista ongelmista olisi selvittävä niin että taiankäyttöä ei käytetä tai sitten taikojen käyttäminen vähintään naamioidaan. Näyttääkin siltä että velhokoulu antaa eväitä tavalliseen elämään vain varsin ehdoilla.

On toki kuviteltavissa että talonrakennus ja vastaavat hoidetaan yksinkertaisesti loitsuilla. Tämä on tietysti leppoisa ajatus. Kunnes tajutaan se, että tosiasiassa tämä tarkoittaa sitä että velhojen maailma on etääntynyt niin että likimain mihinkään ei anneta eitaikaperäisiä valmiuksia. Asiat on siis tavallaan pakko hoitaa loitsuilla. Onkin selvää, että siinä missä loitsu kirjassa esiintyy usein oikotienä, jossa tekemisen sijasta asia vain tapahtuu, on velhomaailmassa itse asiassa varmasti vastine niille taidoille joita "jästit" opettelevat esimerkiksi insinöörikouluissa.

Ja oikeastaan tämä herättää eniten ihmetystä ; Kun katsotaan yhteiskuntaa huomataan että Auroreilla, pimeän voimia vastaan taistelevilla velhoilla on suuri status. Ja Harry Potterkin keskittää huomiota eritoten taikuuden lajiin nimeltä "suojautuminen pimeyden voimilta". Koska voidaan kuvitella että loitsuilla on "käytännön ammatin vastine" voimme huomata että tämä lajityyppi on loitsumaailman vertaus karatelle. Koulussa käydäänkin tämän muutoksen jälkeen muun muassa arvokeskustleua siitä onko koulussa asiallista opettaa kamppailu/itsepuolustustaitoja vai ei. Tämän jälkeen sensuristiset pyrinnöt näyttävät ymmärrettävämmiltä. Harry Potter toimiikin kirjasarjan aikana esimerkiksi wnb -senseinä rakentaessaan sääntöjenvastaisen underground -"suojautuminen pimeyden voimilta" -kurssin tarvehuoneeseen.

Muutoinki aloissa näyttää olevan vaivana tietty "sensaatiohakuisuus". Oppiaineita ei ole jaettu käytännöllisiin taitoihin, vaan esimerkiksi lentämiselle on varattu kokonaan oma oppiala toisin kun talonrakennusloitsuille ei. Taikajuomissakin opitaan monenlaisia ja eettisiltä sovelluksiltaan jopa kyseenalaisia keinoja. Toki tämän kautta saadaan hyödyllisiä taitoja joita voidaan käyttää esimerkiksi sairastuvassa. Mutta oppialoissa tyypillistä onkin se, että lopputulos riippuu enemmänkin harjoittajansa halusta. Siitä miten, missä ja mihin kohteeseen taitoa käytetään.

Kun tajuaa että kouluissa ei opeteta elämänkatsomusoppia tai muuta etiikkaa, eikä esimerkiksi loogista ajattelua, eikä oikeastaan mitään muitakaan ns. yleissivistäviä aiheita, vaan keskitytään pelkästään siihen miten asiat voidaan tehdä oikoteillä, tajutaan mikä velhoyhteiskunnassa on eniten vialla. Siellä itse asiassa harjoitellaan aikaansaavia voimia minimivaivalla, mutta ei samalla opetella vastuuta. Tämän vuoksi ei ole ihme jos yhteiskunta näyttää anarkistiselta laitokselta jonka systeemissä olevasta moraalirelativismista nousee aina välistä karismaattisia ja voimiltaan hyvin voimakkaita johtajia (Voldemort, Dumbledore, kenties jopa Kornelius Toffee) joiden ehdoilla maailma sitten näyttää pyörivän. Velhot ovat Tylypahkan opintosuunnitelmassa yleissivistymättömiä tampioita joille on kuitenkin annettu valtava valta keinopuolella.

Onkin irvokasta huomata, että Tylypahkan maailmassa keskitytään synnynnäiseen kykyyn, ei tietoon tai taitoon. Tätä kykyä harjoitetaan peräti siten että maksimoidaan valta. Mutta samalla jätetään eettinen ja tiedollinen sivistys antamatta. Tämä on kenties kaikista vaarallisin ja eettisesti kyseenalaisin tapa opettaa yhtään ketään. ; Mieleen ei voi olla tulematta luonnonvarojen kestävää tasoa huomattavasti runsaampaan kerskakulutukseen keskittyneet teknologikot joilla on vaikeuksia ymmärtää onko ilmastonmuutos tiedettä mutta joilla on kuitenkin sormi ydinaseen nappulalla.
Ja sitten tämän jälkeen ei voi olla nauramatta kun näkee miten monet uusliberalismiin kallellaan olevat oikeistolaiset konservatiivikristityt pelkäävät Tylypahkan maailmankuvaa turmelevana ja vaarallisena. Onhan se, mutta tavalla jonka kohdalla minä pitäisin suuni kiinni jos olisin tälläinen ns. kristofasisti.

Ei kommentteja: