Siksi esimerkiksi kuittaan kuolemanrajakokemuskertomukset. Tyypillisesti kertomalla että hallusinaatiot ovat todellisia kokemuksia ja että tiede tutkii niitä ja että silti hallusinaatiot eivät vakuuta vaikka kymmenen tuhatta narkomaania kertoisi kokemuksiaan.
Syy tähän on selvä. Ensinnäkin kuolemanrajakokemukset ovat aina ihmeellisiä tarinoita jotka joko ovat totta tai ovat keksittyjä. Tai väriteltyä totuutta. Niiden uskominen on uskominen kertojan auktoriteettiin, eli ne ovat autoritaarisia joissa ydin ei ole asiassa vaan ihmisessä. Lisäksi niissä on yleensä henkenä ja vaatimuksena "todista että tuonpuoleinen ei ole totta" ja jos asiaa yrittää todistaa aivokemialla, on vastareaktio aggressiivinen denialismi jossa vakuuttavuus ei koskaan ole "riittävän hyvä". Tietämättömyyteen vetoaminen on siis perimmäinen tavoite tässä tiedekritiikissä, eli kuolemanrajakokemusten aitoutta ja sitä astraalitodellisuutta ei koskaan osoiteta vastaavaa tarkkuutta vaatien. Näin koko kuolemanrajakokemustarinoinnin ytimessä on kaksoisstandardi, jossa "oikea mielipide" selviää ilman todisteita ja todistustaakka on aina niillä joilla tuonpuoleisen ystävistä on "väärä mielipide". Tämäkin on autoritaarista ja sellaisen kohteeksi joutuminen vituttaa.
Siksi kuolemanrajakokemusten ja aivokemian parissa keskustelu ajautuukin aina keskusteluun jossa se joka ei usko tuonpuoleiseen on hieman kuin tyyppi jonka näkemyksen mukaan Jeesuksella on penis. ; Koska miehillä on penis voisimme induktiivisesti arvata näin. Samoin kuin voisimme siitä miten aistit ja havainnot on yleensä liitettävissä reseptoreihin (kuten silmiin) ja aivotoimintoihin jotka tulkitsevat ja tekevät kokemuksen näistä, voisimme ajatella kuolemanrajakokemukset tätä kautta. (Etenkin kun meillä on kokemuksia unista ja hallusinaatioista, valemuistoista ja erehdyksistä jotka kaikki antavat epätosia kokemuksia jotka usein koetaan hyvin konkreettisesti ja jotka luovat meille uskomuksia.) Vastapuoli kuitenkin vaatii perustelemaan ja kertomaan miten pitkä penis Jeesuksella oli. Jos tätä tiettyä mittaa ei voida todistaa, ei Jeesuksella tietysti mitenkään voisi olla penistä. (Koska jos tiedemies ei keksi aukotonta ja kristityn/New Agelaisen vaatimuksien mukaista tietotasoa, ei asiaa voi ratkaista tieteellä mitenkään koskaan missään.)
Tässä asenteessa on taustalla rajallisen kärsivällisyyteni lisäksi myös pedanttinen asenne joka on yleensä vain epäkäytännöllisen pitkä.
Shamanistit ovat aina pitäneet hallusinaatioita tärkeinä. Hallusinaatiokokemukset ovat tärkeä osa heidän anekdoottiperinnettään. Kun näitä tarinoita selitetään harhoiksi, he eivät yleisesti ottaen tee niin että kertoisivat lisää näitä tarinoita ja selittäisi sen jälkeen että hallusinaatiot ovat todellisia kun tieteessäkin tutkitaan niitä. Shamaanit ovat kenties pöllyissä, mutta he eivät ole niin pöllyissä että tämä argumentaatio olisi heistä jotain jota järkevä ihminen harjoittaa. He älyävät tämän, vaikka tiede onkin selvittänyt että hallusinaatiot tuntuvat aktuaalisilta ja ovat vakuuttavia sillä tasolla että se on niitä harvoja asioita jotka saavat aikuisen ihmisen ajattelun assimilointimaailmoista "uusille urille".
He korostavat toki sitä että kokemus on hyvin todellinen ja maailmaamuuttava. He kuitenkin ymmärtävät myös sen, että kun skeptikko tietää että aivot ovat "kaiken kokemuksen, aktuaalisuuden tunteen lähde" on selvää että aivokemian kanssa leikkiminen johtaa hyvin aitoihin kokemuksiin. Modernin ajan skeptikko tottakai tietää että aivojen prosessoinnilla on merkittävä rooli ja että ulkopuoli ei ole vain objektiivinen kohde joka ilmenee meille. Siksi shamaanit yleensä kertovatkin vaihtoehtoista tarinaa jossa hallusinaatiot tulkitaan eri maailmankuvan kautta. Tällöin skeptismi jää "eri tulkinnaksi". (Skeptikko saa ongelmia vain jos yrittää liittyä shamaaniyhteisöön. Mutta se onkin uskonnollis-ideologinen kokoonpano jossa maailmankuva on sosiaalista liimaa.)
Vastaavaa viisautta ei löydy kun mennään ruumiista irtautumiseen ja kuolemanrajakokemuksiin. Myers kertoi miten hän oli konfrenssissa kohdannut väitteen siitä että kuolemanrajakokemus todella konkreettisesti todisti, että kuoleman jälkeen on ehdottomasti elämää. Eli että kuoleman jälkeinen elämä on enemmän kuin uskomus, se on käytännössä fakta. Todisteeksi esitettiin tarinoita kuolemanrajakokemuksista.
Myers sitten oli sitten tarttunut tähän esitettyyn tarinaan joka on New Agen parissa toistettu ja usein kuultu. Hän oli huomauttanut että (a) Tarina oli kiertänyt pitkään ja oli kasvanut matkan varrella. Näin ollen tarina oli muuttunut suusta suuhun ja itse asiassa pystytään seuraamaan miten tarina on kasvanut vuosien varrella. Näin se ei ole kovin vakavasti otettavissa. (b) Edes muuttuneessa tarinassa kuolemanrajakokemus ei ollut itse asiassa antanut mitään oleellista tietoa jota ei voisi saada ilman. Esimerkiksi se että hän yhdistää hoitajan koomaansa voi varsin hyvin olla onnistunut arvaus. Itse asiassa tässä kohden tarinoinnissa näyttää vaivaanan vahvistusharha (confirmation bias) jossa sairaalassa tehdyistä epäonnisista arvauksista ei välitetä kun esille nousevat vain "olitko hoitajana koomani aikana, ai olit" -tilanteet lasketaan. (c) Itse asiassa tarinassa oli yksityiskohtia kuten sairaalassa potilaana olleen henkilön nimi joita ei voitu yhdistää tosiasioihin. (d) Lisäksi kun muistissa on aukkoja, on luontevaa että ihminen rakentaa valemuistoja. Kun on ollut koomassa, tietää että välillä on tapahtunut jotain ja mieli rakentaa aukot umpeen. Olemme tässä itse asiassa hyviä ja valemuistot ovat yllättävän tavallisia.
Hän oli saanut vastaukseksi uusia tarinoita. Eli joka ikinen tarina pitäisi kumota. Näin siitä huolimatta että tarinat ovat luonteeltaan sellaisia että emme aina pysty edes varmistamaan että mitään tilaa on ollut. Vastakkaisella puolella sitten ollaankin ongelmissa. Myersin reagointi nosti siis esille vain ison joukon lisää näitä tarinoita. Kun koko tarinoinnin metodi asetetaan kyseenalaiseksi ja tämä demonstroidaan esilletuodun anekdootin kautta, niin että pitäisi ymmärtää että vastaavat heikkoudet ovat mukana joka ikisessä esitetyssä anekdootissa ja että ne olisi kaikki otettava huomioon ennen kuin kertoo ainuttakaan tarinaa - jos siis haluaa että tarina on millään lailla uskottava ja siihen uskominen jotain jota kukaan ns. täysjärkinen älykäs ihminen voisi perustelusti uskoa ilman että joutuu heittäytymään "uskonnonvapausargumentaatioon" eli tunnustamaan että kyseessä on irrationaalinen uskomus.
Myersiin on siis reagoitu siten että kun anekdoottiajattelun tunnetut heikkoudet tuodaan esille, se on vain sitä että "ignoroidaan todisteita". Tämä ei kuitenkaan ole todisteiden ignoraatiota vaan aivan normaalia ajattelun metodologiaa ; Rationaalisuus ja perustelu on aina sidottu metodiin ja jos jokin ajattelu on laadutonta ja epätieteellistä, se poistaa väitteen "sielu on todellinen" ja "kuoleman jälkeen on todistetusti elämää" -tyyppisten lauseiden uskottavuuden jos ne nojaavat tämänlaisiin puutteellisiin ja huonoihin perustelukeinoihin. Kuolemanrajakokemuksista kertovat ovatkin siksi vaikeuksissa kun he eivät osaa erottaa sitä miten heidän anekdoottinsa ovat perusteluna johtopäätökselle ja että niiden käyttämisessä on suuria ongelmia joita niitä kertoessa ei koskaan oteta huomioon ja että ne ovat tämän vuoksi huonoja eikä johtopäätökseen päästä. Heille anekdootti ja lopputulos ovat hyvin samanlaiset.
1: Metodiikan kannalta tämä on hieman sama kuin Bill Hicksin vitsi ; Jos on USA:laisen patriootin joka suuttuu USA:n lipun polttamisesta ja joku saa tästä vankilatuomion. Ja jos joku moittisi että vankilarangaistus olisi liikaa, he yhdistävät että tämä olisi sama kuin selittäisi että lipun polttaminen olisi heistä hyvää käytöstä. Ja muistaisivat kertoa että veteraanit ovat kuolleet lipun puolesta. Kun tosiasiassa lipun polttamista voi pitää typeryytenä josta vankilatuomio on liikaa. Ja että lipun puolesta ei kannata kuolla kun sen saa ostettua kaupasta. Ja että veteraanikaan ei ole kuollut lipun puolesta, vaan sen puolesta mitä lippu edusti. Ja että lipun edustama vapaus sisältää myös vapauden kenties mahdollisesti polttaa lippuja vaikka mielenilmauksena tai typeryyspäissä. Ei kannata sekoittaa symbolia ja asiaa toisiinsa.
Vakavimmat lisäongelmat tulevat itse asiassa siitä että tartumme tähän Myersin saamaan kritiikkiin ja sovellamme siihen hallusinaatioesimerkkiäni. "There are many NDEs in which people have experienced where they witness events in other areas remotely located from their bodies. These witnessed out of body experiences prove that something real is happening to them and that they still exist in reality even though they are clinically dead. Now you may not want to accept such evidence but that does not mean that the soul does not exist. You suffer from angry denial because of a flawed ideology. This will keep you in the darkness. Do you really prefer to die and completely cease to exist over a reunion with God and loved ones? You should try and keep an open mind." ... "Near Death Experiences are proof of the afterlife, solid proof. They are not anecdotal, but have been verified by research scientists. I have had a NDE personally and have studied them for 25 years."
Kuolemanrajakokemukset itse asiassa ovat totta. Jopa sellaiset monesti (hieman turhaankin) "ateistisen lehden maineessa olevat" tahot kuin "Scientific American" on kirjoittanut kuolemanrajakokemuksista. Se tunnustaa että ilmiö on yleinen ja kulttuuririippumaton "Approximately 3 percent of the U.S. population says they have had a near-death experience, according to a Gallup poll. Near-death experiences are reported across cultures, with written records of them dating back to ancient Greece." Syynä on tietysti se, että ilmiö syntyy aivoissa, jotka ovat "enemmän tai vähemmän lajityypilliset" ainakin sillä tasolla että ilmiön yleisyys voidaan sitä kautta selittää (aivomme eivät ole keskenään identtiset mutta niissä on aina hyvin paljon samanlaisuuksia). Ja myös kemialla on vaikutusta "In addition, research now shows that a number of medicinal and recreational drugs can mirror the euphoria often felt in near-death experiences, such as the anesthetic ketamine, which can also trigger out-of-body experiences and hallucinations. Ketamine affects the brain's opioid system, which can naturally become active even without drugs when animals are under attack, suggesting trauma might set off this aspect of near-death experiences." Toisin sanoen tiede näyttää että ilmiö on varsin hyvin yhteensopiva myös mekanistis-kemialliseen sieluttomaan maailmaan.
Ja kun Myersinkin valemuistojenluomiskohtaa tarkastellaan, on helppoa huomata että tiede ei siis suinkaan väitä että anekdootit olisivat pelkkää huhupuhetta ja valehtelua - vaikka sitäkin toki ilmenee osassa tarinoista. Kokemukset ovat aitoja ja autenttisia kokijoilleen. Ihmisen havaitsemisjärjestelmä ei vain ole täysin totaalisen erehtymätön ja täydellinen. Siksi kuolemanrajakokemuksetkin ovat yhtä tosia kuin unet tai hallusinaatiot. (Kukaan ihminen ei todista unia todellisuudeksi kertomalla unien maailmanlaajuisuudesta, yleisyydestä ja kulttuuririippumattomuudesta. Tai sillä että unitutkimusta tapahtuu.) Virhe on naïvi suhtautuminen havaitsemiseen.
1: Jota väritetään tarinoiden runsaudella ja määrittelemällä todellisuus (oikeasti, lue se pitkä määritelmä Myersin blogista) ilman että tätä todellisuutta ollenkaan testataan tai todistetaan ; Tämän todellisuuden ja anekdootin suhde toisiinsa on omituisen kehäinen. Kuolemanrajakokemuksen aitous on määritelty todellisena suhteena tähän todellisuuteen ja tämä todellisuus sitten varmistetaan olettamalla kuolemanrajakokemus aidoksi. Tämä on kaiken kaikkiaan niin häröä "määrittelen itseni kehäisellä päättelyllä ja kiistän sen olevan kehäistä koska mieli avartuu ylimääräisellä aistilla" -asennetta että sellaiseen törmää vain jos polttelee taikasieniä. Tai vaihtoehtoisesti käväisee professori Puolimatkan yleisöluennoilla.
Se ei kenties ole valheellista, mielisairauden merkki tai edes rikollista. Mutta tämän yhdistäminen älylliseen ajatteluun on silti likimain mahdotonta. Se saa myös miettimään vakavasti sitä, että onko kuolemanrajakokemustarinoita levittelevät kohkaajat jotain jotka saataisiin järkevämmiksi ja rationaalisemmiksi ihmisiksi tarjoamalla heille hallusinoivia huumesieniä shamaanien seurassa. Ja tämä. Tämä mahdollisuus on jo omalla tavallaan kuvaavaa. Ja aika surullista.
Jokaisen kerran kun keskustelet kuolemanrajakokemuksista New Agerin tai kristityn kanssa, pieni pala sielusta kuolee. Minulla on tästä toistuva henkilökohtainen kokemus ja voin kerätä listan muista jotka tuntevat samoin. Jos siis olet kuolemanrajakokemusten ystävä, toivon että onnistun heittämään mieleenne pienen siemenen. Jos siemenen luonne jää epäselväksi, suosittelen että tutustutte Bill Hicksin stand-up rutiineihin. Etenkin siihen joka koskee mainosmiehiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti