keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Varoitus - Saattaa sisältää pieniä jäämiä kristinuskoa

Kristinusko on uskonnoista se, johon liitetään leimallisimmin lempeys ja rakkaudellisuus. Etenkin luterilaisessa kulttuurissamme kristinusko esiintyy melko rauhallisena. Se on mukana rituaaleissa ja eniten aggressioita herättävä suvivirrenlaulu ja kastetilaisuuskin näyttävät nuotiopiirilaulukerhoilulta. Näin ollen mielikuva leppeydestä on maineena monin kohdin hyvin pitkälle oikeutettua.

Kuitenkin on hyvä huomata, että kristinusko ei ole pelkästään mukavia asioita ; Hymyillen tehtyjen ympäripyöreiden pehmoilupuheiden, häämarssien ja kastajaisten valkoisten mekkojen sekä rippikoulussa harrastetun teiniseksin lisäksi kristinuskolla on myös pimeä puoli. Ja tämä pimeä puoli ei ole vompatti.

Sain tästä pimeästä puolesta muistutuksen Keniasta. Kenia on maana ollut mielikuvissani "Afrikan normeilla sivistynyt maa". Ja sitä pidetäänkin sivistyneenä. Omakohtaisesti olen pitänyt Keniaa itse asiassa varsin hyvänä paikkana jonka näkyvin ongelma on siinä että maan entinen prinssi on ystävällisesti pyytänyt apua pieniin rahansiirto -ongelmiinsa eri puolilla maailmaa ja tarjonnut muutamaa miljoonaa dollaria pienen muutaman tuhannen dollarin byrokratiankiertoavun vastineeksi. Kuitenkin Keniassa on poltettu aivan viime päivinäkin noitia elävältä. Tämä taipumus noitavainojen ja noitarovioiden yhdistämiseen onkin jokin joka yhdistää keskiaikaisen euroopan, Pohjanmaalaisen pääsiäiskokkoperinteen ja tietysti modernin Kenian. Tämä ilmiö on sen verran pysyvä, että sen rinnalla liberaalius näyttää ohimenevältä ja lyhytaikaiselta ilmiöltä. Joltain joka on enemmän lyhytaikainen muotioikku kuten "Action Man" -lelut tai ihmisoikeudet.

Samaa on muistuttanut myös USA, jossa kristillistä aborttikeskustelua on värittänyt elämänläheisyys. "Pro life" -liikehdintä kertoo olevansa aina elämän puolella. Tämä onkin hyvä esimerkki siitä miten syntymättömien lapsien oikeuksia puolustetaan ansiokkaasti leppeillä arvoilla. Paitsi sillon kun ei. Esimerkiksi Missisippissä pastori on kovasti sitä mieltä että aborttien laittomiksi tekemisen yleiseksi tekevät "hengariabortit" ja niihin liittyvät kuolemat eivät ole relevantteja. Hänestä hengariaborttia henkensä uhalla tehnyt kuollut äiti toimii pelokkeena jotka puolustaa oikeita arvoja. Näin ollen nämä kuolemat ovat sellaisia joiden kohdalla "pro life" -kanta voidaan ohittaa.

Ja tämänkaltaisten tahojen päähuoli on pelko sivistyksestä, huoli yhteiskunnan toimivuudesta ja ihmisten eettisyydestä. Juuri tämänkaltaisten tahojen johdosta kuulemme toistuvasti epäilyjä siitä onko esimerkiksi ateisteilla moraalia tai myötätuntoa tai mitään mikä kuuluu normaaliin ihmisyyteen vai onko kyseessä elämäntapa joka on vain vaarallista ja limaista. Ja tämä asenne näkyy sitten kaikessa muussa toiminnassa varsin näkyvästi.

Ei kommentteja: