(Aragorn, "Lord of the Rings - The Return of the King")
"Takkirauta" -blogi lähestyi liberaaliutta poliittisin keinoin. Hän otti esille repressiivisen toleranssin, jonka ytimessä on hegemoniavastaisuus hegemoniavastaisuuden vuoksi. "Repressiivinen toleranssi tarkoittaa pähkinänkuoreen tiivistettynä ajatusmallia, jonka mukaan marxilaisille ideaaleille vastakkaisia ideoita ja käsityksiä ei tule suvaita ja niitä esittävät ihmiset tulee kompromettoida - ja toisaalta länsimaiselle kulttuurille ja yhteiskunnalle vihamieliset ja tuhoisat ideat tulee nostaa päivänvaloon ja niistä tehdä hyväksyttäviä, ideaalisia ja suvaittavia" Tässä nykytilalle kriittisille näkemyksille annetaan tukea kun taas nykyjärjestelmän mukaisia halveksutaan. Takkiraudan mukaan tämän strategian ytimessä on poliittinen korrektius. "Kulttuurimarxismin tärkein työväline on poliittinen korrektius. Se on osa tätä repressiivistä toleranssia (tukahduttavaa suvaitsevaisuutta), koska sillä pyritään mielen ja kielenkäytön hallintaan." ; Takkirauta liittää tähän Herbert Marcusen ja Theodor Adornon filosofiat. Hehän näkivät että vasemmistolainen unelma ei voi toteutua koska kapitalistinen järjestelmä oli liian syvällä. Vallankumouksen sijasta keskityttiin vallankaappauksen tematiikkaan. Takkiraudan mukaan tässä prosessissa etäännyttiin tavallisesta kansasta, normimarxismin työläisestä, ja syntyi elitistinen ryhmä joka kiipii vallitsevassa järjestelmässä "mädättäen sitä sisältäpäin". Ja tässä rytäkässä sorretutkin on määritelty uudestaan. Enää ei puhuta suurimmasta kansanosasta, työläisistä, vaan enemmänkin marginaalisista mutta medianäkyvyydessään kiinnostavammasta vähemmistöistä.
Repressiivistä toleranssia on itse asiassa havaittavissa tiedekeskustelussa, jossa ollaan usein nousevan paradigman huumassa.
1: Vallitseva paradigma on roskaa, koska se nyt on vain tämän hetken paras teoria ja kestänyt paljon kokeilua. (Tämä asenne ei ole pelkästään pseudotieteilijöillä vaan myös monilla postmodernisteilla humanisteilla ; Nyrkkisääntö on että luonnontieteilijä arvostaa ihmistieteitä mutta halveksuu humanistien bullshitinsietokykyä kun taas humanistit pitävät luonnontieteilijöistä ihmisinä innostuksenaiheineen mutta halveksuvat luonnontieteitä.) Tämä tuntuu hyvin huvittavalta.
2: Lisäksi olen huomauttanut siitäkin että postmoderni puhe harjoittaa todellakin vastarintaa vastarinnan vuoksi ja puhtaasti strategisella tasolla. Ja että esimerkiksi pseudotieteet eivät enää noudata klassista vallitsevan paradigman kumoutumista tieteen sisäisen vallankumouksen kautta, vaan esimerkiksi postmodernisoituneen Intelligent Designin strategiavalinnat on nähtävissä nimenomaan jotain joka voidaan ymmärtää vain vallankaappauksen keinovalikoiman kautta.
Tässä mielessä näen että Takkiraudan kirjoitus ei epäonnistu täysin. Se itse asiassa onnistuu jossain määrin jopa mainiosti. - On havaittavissa että pseudotieteet käyttävät keinoja jotka vetoavat tavallisiin ihmisiin. (Niiden tavoite ja toimintakenttä ei ole tiedemaailmassa ja ne eivät vähintään pärjää siellä, joten niiden kielenkäyttö ei osu tieteen kielenkäyttöstandardien kanssa yhteen.) Taustansa kiistäminen on siksi nähtävissä yleensä vain osana tätä postmodernia hallintastrategiaa jossa ollaan "suvaitsevaisia sensuristeja". Samoin on luontevaa nähdä että vasemmistoelitistit ovat uudelleenmääritellyt "heikot ja puolustusta tarvitsevat" ; Samoin on itse asiassa vaihdettu halveksunnan kohteet. Postmodernistinen vasemistolaisintellektuelli halveksii yllättävän kovasti (esimerkiksi koulufilosofiassa asti näkyvällä tavalla) luonnontieteilijää ja puolustaa yllättävän vähän työläisammatissa olevaa ammattikoululaista moporassaripoikaa.
Kuitenkin se itse asiassa on hyvin ongelmallinen. Sillä Takkirauta ei huomaa että poliittisesti korrekti kielenkäyttö on itse asiassa yleensä vallitsevien arvojen puolella. Näin esimerkiksi uskontokeskustelussa se, mihin törmäät on nimenomaan poliittinen korrektius. Poliittinen korrektius on itse asiassa useammin enemmistön kuin vähemmistön puolella. Näin ollen, vaikka poliittisessa korrektiudessa onkin toki kyse sensuurista, tilanen ei suinkaan ole se, miltä se ensin näyttää. Esimerkiksi PerusSuomalaisten mediakäyttäytymisestä kirjoittaessani jouduin vertaamaan sen strategiaa Intelligent Designin (vallankaappausmetodiikkaa soveltavaan) välinepakkaan. Molempia yhdistää se, että ne teknisesti puhuvat sananvapaudesta, mutta niiden perustavoite on sensuristinen. PerusSuomalaiset haluavat että kuunnellaan vähemmän islamisteja. Intelligent Designin kannattajat taas haluaisivat Wedge -dokumentin nimessä rajoittaa ja sensuroida ateismia ja evoluutioteoriaa. Siksi vaikka äärioikeistolaisten perusveto onkin soveltaa poliittisen korrektiuden kieltämistä -jolla oikeutetaan myös puolueen sisällä kuuluisa värikäs puhetapa jossa on loukkaavia sanoja käytössä - on selvää että kun esille nousee kritiikkiä heitä kohtaan nostetaan, niin he myös vaativat poliittisen korrektiuden nimissä suojaa itselleen. Ja kun oikeistolaiset puolueet pääsevät valtaan, ensimmäinen johon vaikutetaan on media. Pitää kieltää tietyt kulmat koska ne ovat esimerkiksi "mädättäviä".
Tämä tarkoittaa itse asiassa sitä, että strategiat ovat hyvinkin identtisiä. Intelligent Design sopii PerusSuomalaisiin että vasemmistolaiseen solutusstrategiaan että poliittis-sotilaalliseen vallankaappaustematiikkaan. Sillä niiden takana on paljon samaa.
Vähemmistönä ollessa ja silloin kun ollaan oppositiossa, vaaditaan poliittisen korrektiuden purkamista. Enemmistönä ollessa sitten vaaditaan kieltoja. Tämä osuu sekä vihervasemmistoluontohippiin kuin palosahurijuntteihin ja kristofasistisiinnatsikänniääliöihin. Itse asiassa olinkin huvittunut siitä että Takkirauta valmistaa konservatiiveille oman (melko pitkän) välinepakan jonka hän esitteli lukijoilleen. On hämmästyttävää miten siinä on paljon samaa kuin siinä hänen moittimassaan välinepakassa (joka on sekin melkoisen pitkä).
Esimerkki toistuvasta tilanteesta jossa "vasurin pahe on oikeistolaisen hyve" näyttää seuraavalta ; "se pyrkii leimaamaan persut "junteiksi" ja puhuu "impivaaralaisuudesta" ja "apinoista". Ehkä tässä näkyy vasemmiston petos alastomimmillaan." ... "Käytä kompromettoivia sanankäänteitä. Älä puhu marxilaisuudesta, puhu bolševismista tai stalinismista. Puhu "mädännäisyydestä" ja "löperöydestä" ja "kukkahatuista". Puhu mieluummin monietnisyyden kuin monikulttuurisuuden puolesta. Joka hallitsee kieltä, hallitsee myös mieltä, sanotaan - ja siksi on erittäin tärkeää riistää kielenkäyttö vihollisiltamme. "Stalinistinen ongelmajäte" on yksi parhaista termeistä, mihin ruukinmatruuna on törmännyt."
Molempien perusstrategia näyttääkin tiivistyvän "Kehitä vastastrategia ja iske Mieti, mitä vihollinen yrittää. Sun Tzun mukaan parasta sotaa on sota vihollisen suunnitelmia vastaan. Iske niihin." ... "Hyökkää, hyökkää, hyökkää - älä milloinkaan puolusta. Kun olet tunnistanut vihollisesi, iske kiinni terrierin tavoin äläkä anna hänelle rauhaa. Keskity asioihin. Älä mene henkilökohtaisuuksiin. Paljasta hänen juonensa kaikessa alastomuudessaan ja jos koet takaiskuja, sivuuta ne ja hyökkää uudelleen. Jos joku nimittää sinua rasistiksi, vastaa samalla mitalla ja nimitä häntä stalinistiksi. Sano ääneen, ettei keisarilla ole vaatteita. Käytä oksimoroneja kuten "natsiliberalisti". Tämä on sinänsä mielenkiintoinen kuvaus, että strategiaa näytetään itse asiassa soveltavan laajasti. Esimerkiksi käännytystyö on juuri sitä että "hyökätään, ei puolustauduta vaan ollaan vain aina räksyttämässä" Konservatiivi-oikeistolainen linja on nimittäin siitä ongelmallinen, että se ei ehkä löydä asiaa jota se haluaa kannattaa mutta se taatusti tietää mitä vihata. Oikeisto-Kristillis-Konservatiiviset perhearvot ovat vastustuslistoja, vähän samaan tapaan kuin valtaosa "kymmenestä käskystä" ovat itse asiassa kieltoja sen sijaan että neuvoisivat toimimaan hyvin kertomalla mitä saisi tehdä. Konservatiivien stategia on kuin se Vietnamin sodasta tuttu "kylä oli pakko hävittää, jotta se saatiin pelastettua". Konservatiivi onkin valmis pommittamaan koko maan napalmilla ja ydinaseilla tuhkaksi, jotta siellä ei olisi homoja tai ateisteja. (Mihin tavoitteeseen Wedge -dokumentti halusi päätyä ilman verenvuodatusta.) Nykykonservatiiveja voi hyvillä mielin kutsua kristofasisteiksi joiden perusstrategiana ja asenteena on se, että kansakunta abstraktiona pelastuu, kun sen jäseniä tuhotaan. Konservatiivi pelkää ensi sijassa omia kansalaisiaan.
Minun onkin itse asiassa vaikeaa sanoa onko Takkirauta tässä kirjoituksessaan tarkoituksellisen parodioiva ja moittiikin itse asiassa sekä oikeistoa että vasemmistoa. Vaihtoehtona on se, että hän tunnustuksellisesti konservatiivina syyttää poliittisia vastustajiaan jostain jota tekee itsekin. Tämä on ymmärrettävä "metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan" -reaktio. "Annetaan omaa lääkettä" -senne itse asiassa viehättää minua jollain omituisella, synkeällä ja pimeällä tavalla. Sillä tavalla joka nostaa paatuneelle sadomasokistillekin vahvan ja orgastisen seisokin. Tämä onkin se olennainen ydin. ; Takkiraudan teksti toikin tätä kautta esille erään tärkeimmän seikan. Hän ei sano sitä itse ääneen, mutta hänen kirjoituksensa nostaa sen ikään kuin korostetusti esille.
Poliittinen peli tuppaa polarisoitumaan. Ns. vastaankirjoittamisen periaate muuttaa keskustelun totuuden sijasta strategiaksi. Siinä ei enää punnita ja harkita totuutta, vaan vastustajaan kohdistetaan viholliskuvaa jota kuvastaa esimerkiksi salaliittoparanoija. Näin vastapuoli nähdään pelkästään uhkana. (Mikä on olennainen osa kukkahattutäteilyä että perussuomalaisuutta että christofasismia että pseudotiedelinjaa...)
Kun keskustelu polarisoituu ja vain voito kiinnostaa ja erimielinen on päihitettävä vihollinen, ei myöskään oikeasti enää puhuta mikä on yhteiskunnalle parasta (vaikka se on terminologisesti muka se päätavoite) koska parhaus on korvattu dogmalla joka väittää mikä on parasta. Ei siis enää puolusteta valtiota tai kansaa vaan tämän valtion tai kansan ideaa. (Kansalaiset latistuvat sivuseikaksi, pelinappuloiksi ajamaan asiaa tai olemaan "murskattava uhka".)
Tästä saa esimerkin konservatiivien puolelta kätevästi ; Muutosvastarinnan ylikorostumista puolustetaan seuraavalla tavalla. Tavalla joka näyttää varsin omituiselta. Takkirautahan perustelee että uskontoinstituutioita tulee suojella koska ne ovat vallitsevaa systeemiä joilla on sivuvaikutuksia. "Todellisuudessa jos yhteen asiaan mennään kajoamaan, siitä koituvat oheishaitat näkyvät seurannaisvaikutuksissa muissa osissa kulttuuria." Kuitenkin maailma on itse asiassa muuttunut paremmaksi näihin iskemisten kautta. Jeesus kritisoi vallitsevaa järjestelmää ja samoin Luther. Kristitty konservatiivi ei voi uskoa että systeemi romahtaa jos uskontonäkemystä kritisoidaan koska sen historia on vallitsevan uskontonäkemyksen kritiikisarja jonka huipentumana on luterilaiskristillinen kansa jota pidetään vaatimattomasti vain maailman parhaana yhteiskuntana ja kaiken hyvän lähteenä. Uskontokritiikki ei siis suinkaan tuhoa kulttuuria, vaan voi parantaa sitä. Maailma muuttuu koko ajan, eikä liberaali sananvapauteen perustuva kulttuuri voi rehellisesti uskoa että kritiikki ja näkemyserot ja asioiden muuttuminen ajan kanssa olisivat olennaisen destruktiivisia.
Tässä kaikessa "hyvänsanomispuheessa" on puolin ja toisin olennaista juuri se, että oma ydintavoite yritetään kätkeä. Kukaan vasemmistolainen postmodernisti ei ajattele tekevänsä vastarintaa vastarinnan puolesta koska se on määritelty heikkojen puolustamiseksi. Samoin perussuomalainen puolustaa kansakuntaa eikä esimerkiksi sorra omia kansalaisiaan. Klassisen asioiden ratkomisen sijasta kysymys on medianäkyvyydestä, huomiohuoraamisesta. Ei vallankumousta keskustelun, debatin ja taistelun keinoin, vaan jatkuvaa ärhentelyä joissa ideana on saada valtakoneisto valjastettua mahdollisimman tehokkaasti omiin tavoitteisiin. Tämä tekee kaikista ihmisistä väistämättä jonkinlaisia välineitä ja pelinappuloita. Lisäksi keskustelu itse asiassa menee mahdottomaksi koska käsitteet sekoontuvat todella omituisella ja syvällisellä ja irvokkaalla tavalla.
Takkirauta on siis ymmärtänyt miten strategia toimii, ja että kulttuurievoluution ymmärtäminen on avain parhaan poliittisen menstymisen hankkimiseen. Hän myös miettii miten voidaan onnistua. Hän pelaa halveksimansa systeemin mukaiseksi. Hän katsoo tyhjyyteen niin kauan että siitä tulee osa häntä itseään. (Mikä on surkea kokemus.) Itse olen ollut tähän strategiseen kulmaan hyvin pettynyt. Olen tiedostanut että valistushenkinen skeptismityö ei toimi maailmassa jossa pseudotieteet eivät enää ole suoria asiaa käsitteleviä vallankumoushenkisiä vaan ovat nimenomaan kierompia metatasolla saivartelevia vallankaappaushenkisiä tahoja. Olen ollut tähän destruktivismiin asti pettynyt ja tässä hengessä olenkin vaatinut systeemin seuraamisen korvaamista aivan muulla, keskustelulle on annettava tiukat asennetta koskevat ehdot. Sellaisella jossa olisi pakko puolustaa. Tätä voi tietysti noudattaa vain yksilötasolla, mutta toisaalta maailma muutetaan yksi -tässä tapauksessa sotatilastrategiaksi latistuneen keskustelukentän murjomaksi tullut turhautunut, särkynyt, PSTD oireileva, synkeä ... - ihminen kerrallaan.
Sellainen joka ymmärtää että on pakko taistella kenties vielä viimeinen kerta. Mutta joka on oppinut että kohtaamisessa ei tule olla vaihtoehtoina vain berserkkiraivoinen lyöminen ilman puolustusta tai assassiinimainen selkäänpuukottaminen, vaan että kannattaa sen sijaan valita toinen strategia. Se rehellisin, jossa ei keskitytä olemaan damagedealereitä vaan joka myös osoittaa kykenevänsä tulemaan toimeen ilman vihollistaan, eli joka rakentaa ja edustaa sellaisia asioita joita voi kannattaa sen sijaan että esittäisi vain asioita joita on kiva vastustaa. "The basic tactical rule when debating is 1§ Do not get hit. 2§ Hit, but only when necessary to obey the first rule."
Kirjoittaja on asenteellisesti konservatiivi jolla on runsaasti uudistusmielisiä liberaaleiksi nähtyjä mielipiteitä. Ja jota inhottaa että monesti liberalismi ja vasemmistolaismarxilaisuus liitetään yhdeksi ja samaksi. Hän muistuttaa että yhteiskunnan näkymätön käsi kyllä ratkaisee kaikki ongelmat. Mutta tekee tämän valitettavan helposti vasta anarkiavaiheessa. ~ Alussa oleva kuva on yksi Fiore dei Liberin hyveistä, fortitudo, joka edustaa kestävyyttä ja voimakkuutta ja jämäkkyyttä. Sitä tarvitaan tasapainottamaan selässä olevaa tornia. Tai modernia keskustelukenttää. Kuva on myös kirjoittajan tatuointi, asiaankuuluvasti lantiossa häntäluun kohdalla - joka on tärkeä voiman ja tasapainon lähde. Huolimaton voisi sanoa että se on perseessä. Sitä on aina mukava näyttää näille ihmisille joiden strategiastoa tämä esittää. Teknologia mahdollistaa sen että pyllistän kaikille mutta en kumarra kenellekään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti