Datakirjasto ja arvailuja kirjallisuuden tulevaisuudesta

Perinteinen kirja on ollut perusluonteeltaan "jakamaton". Esimerkiksi kun kirjasto on ostanut kirjan varastoihinsa, se on toki monien jaettavana. Mutta kuitenkin niin että kun kirja on yhdellä lainassa, se ei ole samanaikaisesti toisella lainassa. Näin on syntynyt tiettyjä rajoitteita ikään kuin itsestään.

Nyt, kun kirjoja on myös datamuodossa, on tilanne tietysti mutkikkaampi. Periaatteessa datakirjasta tehty kopio on kopio samaan malliin kuin käsipelillä kopioitu kirjakin on kopio. Mutta kirjastojen kannalta "riittävän konkreettisena riskinä" ei ole se, että ihmiset ottaisivat kirjan ja kopioisivat sen käsipelillä. Tämä on varmasti mahdollista tehdä, mutta vaiva on liian suuri. Datakirjan kopioita on helppoa tehdä. Ja tämä tekee datakirjasta formaattina käytännössä "jaetun". ~ Muutos on vähintään yhtä merkittävä kuin siirtyminen käsinkirjoittamisesta kirjanpainamiseen.

Rahapuoli tuo tässä "jaetussa maailmassa" ongelmia. Jos mietittäisiin että kirjasto toimisi siten, että se antaisi kirjoja ladattavaksi ihmisille (ja kenties nämä voisivat jopa "lainata" tästä kopioita kavereilleen) olisi tilanne helposti se, että kirjoja ei myytäisi kuin se yksi kappale. Tämä taas muuttaisi kirjallisuusalan aivan totaalisesti. Kukaan ei haluaisi ostaaa kirjailijalta tätä kirjaa koska sen kopioiminen olisi niin helppoa, että siitä tuskin saisi rahojaan takaisin. Tämän seurauksena on tietysti se, että kirjoittamisesta ei ansaitse yhtä helposti. Ja tämä on nimenomaan pieniltä yrittäjiltä pois. Ja on aika röyhkeää vaatia ilmaista työtä tai odottaa että ilmaistyö innostaisi "taiteen palosta kärsiviä" niin että luova työ kirjallisuuden, tietokirjallisuuden, tieteen, taiteen ja muiden vastaavien aiheiden parissa ei kärsisi. ; Rehellisesti sanoen on olemassa sellaisia ihmisiä kuin minä jotka kirjoittavat ja tuottavat pirusti materiaalia ilmaiseksi. Mutta rehellisesti sanoen kyseessä on myös iso työmäärä, josta olisi ihan oikeasti hyvä saada rahaa. Se, miksi en itse tee sitä on se, että (a) saan tuloja muualta, (b) en saisi kaupaksi kuitenkaan ja ennen kaikkea (c) tapanani ei ole ollut ottaa rahaa sellaisista toimenpiteistä jotka tekisin kuitenkin.
1: Tosin Nykyaikanakin esimerkiksi "Avengers" on ollut valtavan katsottu elokuva teattereissa, osittain siksi että 3D -teknologia ei ole "kopioitavissa" ja elokuvateatterissa katsottu elokuva on vielä jotain jota on vaikeaa toisintaa kotona sitäkin.

Ilmaistyön vaatiminen jotta saisi tuotokset itselleen on ahneutta. Kopioiminen on helppoa, luominen ei. Ja "piraattipuoli" huomaa vain sen ensimmäisen osion. Ja "musiikki/kirjallisuusteollisuus" vain jälkimmäisen ja iskevät siksi siihen ensimmäiseen; Tämä on huomattavaa koska piraattipuoli tapaa lähestyä asiaa kaupallisuuden vastustamisen ja yksilöllisyyden nimissä ja teollisuus puhuu taiteilijoista. Kuitenkin juuri se "kopiointirauta" on se joka on "teollisuuden osa". Teollisuuden kannalta sen osio on muuttumassa turhaksi. Koko rakennemuutos johtuukin siitä että taiteilijan tarve on pysynyt samana, mutta perinteinen taiteilijoiden rahoittamiskanava on muuttumassa turhaksi. Piraatit kopiointilaitteineen ottavat osan joka on perinteisesti kuulunut "teollisuudelle". Mutta tästä ei vuoda rahaa taiteilijalle. (Eli suoraan sanoen kaikki puhuvat vääristä asioista, ja puhuvat vain asioista jotka ovat tahoille itselleen käteviä ja heidän omien intressiensä mukaisia.)

Siksi valtaosa datakirjoihin (ja etenkin musiikkiin) liittyen "teollisuus" yrittää tehdä datakirjoista ja bittimusiikista jollakin tavalla "jakamatonta". Tämä tehdään rakentamalla työllä erilaisia esteitä joita muuten ei olisi (kirjan kopioimiseen liittyvät rajoitteet olivat itse asiassa rajoitteita kirjapainoteknologiassa itsessään, niitä ei erikseen tehty.) Rajoitteet ovat olleet konkreettisia että juridisia. Esimerkiksi kopiointisuojaus on keino tehdä datakirjasta jakamattoman. Toinen vaihtoehto on ollut antaa ladata määräajaksi tai tietyn moneksi avaamiskerraksi. DVD -elokuvissa on jopa erilaisia myyntialueita joissa on "aluekoodi". Näin kiinalainen levy ei välttämättä toimi eurooppalaisissa laitteissa. Syy on tietysi se, että eri alueiden välillä on hintaeroja. Laittomaksi tekeminen itsessään rajoittaa monien kopioimistoimintaa, fyysisen esteen sijasta jollain hieman abstraktimmalla vain.

Näitä rajoitteita on vastustettu. Niiden purkamiseen on nähty vaivaa. Ja kopiointisuojaukset ja muut vastaavat onkin itse asiassa jo kierretty.

Tämä tilanne tuo hieman mieleeni internetin alkuajat. Silloin hinta määräytyi ladatun datamäärän mukaan. Sittemmin se muuttui kuukausimaksulliseksi, jolloin sai käyttää vapaasti. Ja tämä johti melko paljon siihen että internettiä alettiin käyttämään "aivan hirveästi". Kenties datakirjallisuuskin on menossa enemmän siihen suuntaan. Uskoisin että teollisuus tulevaisuudessa tulee ratkaisemaan datakirjoihin ja musiikkiin liittyvät ongelmat suunnilleen samanlaisilla ratkaisuilla joita tulee vastaan tietokonepeleissä.

Näistä rajoitteista ja tietokonepelaamisen tulevaisuuden piirteistä saa jonkinlaista esimakua lukemalla arvioinnin "Diablo III" -pelin pelaamiskokemuksesta. Kun ennen peli oli sellainen, että ostit sen kerran, ja sitten sait pelata sitä niin kauan kuin halusit, on nykyään tavallista myydä peliaikaa. Peli ei enää ole edes omalla koneellasi, vaan pelaamiseesi voi tulla taukoja koska "jonkun toisen tietokone on rikki". Luultavasti datakirjastokin tulee muodostumaan sellaiseksi, että kirjoja ladataan johonkin keskuspaikkaan ja sitten siihen haetaan "lukukertoja" kertamaksuin. Nämä maksut lienevät suuruudeltaan marginaalisen pieniä ja luultavasti niistä menee pieni rojaltti kirjoittajalle. Näin kirjailijan "ansioprosentit voivat pysyä ennallaan", ja kun kirjojen kanssa puhutaan kappaletasolla "kympeistä", aletaan vain katsomaan "euroista". Lainattavuus kadonnee tätä kautta irrelevantiksi. Kirjaa ei siis ikinä edes ladata omalle laitteelle, vaan se luetaan toisen laitteesta "etänä". Ainakin minulle joka on tottunut "vanhanmallisiin peleihin" muutokset ovat olleet ärsyttäviä.

Teoriassa tämä voisi olla jopa eduksi kirjailijalle, koska datan lataamiskustannukset ja muut ovat hyvin pieniä. Näin ei tarvitse kattaa isoa määrää pakollisia menoja joita kirjapainopuolella tulee väistämättä vastaan. Kirjanmyynnissä kun on katettava painokustannukset ja materiaalikustannukset ja tämä luonnollisesti heijastuu niiden hintoihin. Tai oikeammin se luultavasti leikkaa hieman kirjailijan prosenttiosuuksia. Mutta kun datapohja on hallinnassa ja ilman tätä kirjailija ei saa yhtä hyvää näkyvyyttä, on luultavaa että kirjailijan "prosenttiosuuden kasvua" ei oikeasti tapahdu.

Tässä kaikessa on riskinä se, jonka laitoin ensimmäiseksi esiin. Kirjastolaitos on datakirjojen kannalta omituisessa tilassa. Kenties se tulee olemaan aina "paperikirjallisuudessa". Sillä datamuotoisten kirjojen lainaustoiminta on "alan kannalta" hankalaa. Jos se antaa luvan "ilmaislatauksiin", tätä oikeutta voidaan käyttää muutoinkin "maksujen kiertämiseen". Jos paperikirjallisuus marginalisoituu, on riskinä sekin että tulevaisuudessa tulee olemaan tila jossa on ihmisiä jotka eivät käytännössä pääse lukemaan kovin hyvin asioita koska heillä ei ole kallista laitteistoa jolla dataa käytetään. Ehkä tulevaisuudessa kirjastoilla onkin kasa "jotain tankoihin pultattuja" lukulaitteita hieman nykyisten internetinkäyttöhuoneiden tapaan.

Tai sitten työttömyyskorvaukseen sisältyy tietty määrä "valtion maksamia" osuuksia. Tai kenties data muuttuu peräti täysin vapaaksi ja kaikki maksut napataan nykyisen "yleveron" tapaan jokaisen palkanmaksajan kukkarosta verotuksellisin keinoin. Tämä sitten vuodettaisiin joihinkin erillisiin "taiteilijatukiin" jota jaettaisiin esimerkiksi "kulttuurillisen merkityksen" ja "latausmäärien" mukaan.