1: Tämä ei tietysti muuta sitä että minulla itselläni on yhä tässä kohden "tissueissue" ja että en näe rohkaistumista reagointitapojen muuttamiseksi ajankohtaiseksi ainakaan vielä tänä vuonna. Kuten olen miekkailusta oppinut "It takes two to make a crossing." (Miekkojen kontakti on jokin jota ei voi ennaltapäättää, se tulee molempien osallistujen valintojen lopputulemana.) Ja kun minä olin valmiina, hän ei. Ja nyt tilanne on sitten kenties kääntynyt.
laittaa aluksi linkki "Crackedin" vaihtoehtoisille äitienpäiväkorteille joita löytyy kohdasta "If Mother's Day Cards Were Honest". Listalta löytyy muun muassa muistutus siitä että koko vuoden työtä muistetaan sitten yhtenä päivänä. Mukana on myös karkea ja naivi ja suttuinen lapsen piirtämä kortti joka kertoo että kortin tekeminen tuotti paljon sotkua keittiöön, että äidin olisi hyvä mennä siivoamaan siitä. Vauva toivottaa hyvää äitienpäivää ja muistuttaa että on tehnyt äidille lahjaksi vihreää kakkaa. Oma suosikkini näistä korteista on se jonka teksti sanoo "Dearest Mother. Hope this card makes the 17 hours you spend in intensive labor (not mention the c-section) All seem worth it. Your loving son. P.S. Were even." Ihan siksi että se on tavallaan omakohtainen.
Näitä kortteja nähdäkseni tarvitaan. Ei siksi että äitiin pitäisi suhtautua kyynisesti. Vaan sen vuoksi että monet eivät suhtaudu äitiyteen riittävän kyynisesti, vaan rakentavat äitiydestä jonkinlaisen utooppisen tilan johon äitiys sitten sovitetaan. Ylilyöntejä ei tarvitse hakea kaukaa. Esimerkiksi lausunto "Pitääkö tätä ihanaa velttoilua rahoittaa veronmaksajien rahoilla?" -kysymys edustaa juuri tätä. Nähdäkseni syynä on se, että äitiys nähdään perhe-elämänä eikä hoitotyönä. Äitiys kuvastuu tällöin rakkautena eikä työnä. Näin kotona lasten kanssa oleminen nähdään mukavana yhdessäolemisena, sosiaalisena ihmissuhteenhuoltamisena ja rakkautena. Sitä ei pidetä ennen kaikkea ns. tuottavana työnä. Kuitenkin lasten kanssa oleminen on hyvin raskasta.
1: Ja se rakentavuus ja tuottavuus taitaa tässä kohden olla hieman sama kuin siinä nuorten mielenterveystyössä, josta ensin halutaan leikata ja sitten vuosikymmenen päästä valitetaan siitä kun puskahullut tappavat satunnaisia ihmisiä. Eli sellaista mallia jossa "tuottavuus" on käsittellisenä jotain hyvin lyhytjänteistä ja asioita vain pintatasolla tarkastelevaa että jos tässä "tuottavuudessa" ei onnistuta, on kysymyksessä pikemminkin etu kuin jokin haitta tai reaalinen moite.
Siksi tekisi mieli viitata "Hupaisaa ajankulua tyhmille lapsille" -blogiin joka esitti mielestäni tarpeellisen täsmennyksen vanhemmuuteen. "Jos ihan kylmästi katsotaan asiaa, lapsella ei ole edes oikeutta rakkauteen tai onnellisuuteen. Sori, mutta sellaista lakia ei meillä ole. Lapsella on tietenkin lakisääteinen oikeus tiettyyn huolenpitoon, mutta nythän on kuitenkin niin, että jos kukaan ei jätä heitteille, vedä turpaan ja oleelliset asiat hoidetaan asiallisesti, se riittää." Vanhemmuus on pääasiassa kotitöitä. Siis juuri niitä töitä joita esimerkiksi itse vihaan aivan kamalasti. Kun muistetaan että vanhemmuus on työtä ja velvollisuuksia, on esimerkiksi oma äitini onnistunut työssään. ~ Se, mikä väleissämme on kompleksista on tämän velvollisuustason ulkopuolella oleva sosiaalinen roska. ja muutamat ylilyönnit jotka ovat jossain määrin tajuttavissa kun muistaa että äitimme kuitenkin hoiti samanaikaisesti monien lapsiensa velvollisuuksia käytännössä yksin. Isän rooli oli olla töissä, joten vanhemmuus oli täysin hänen aluettaan. Näihin olosuhteisiin nähden äitini onki onnistunut varsin hyvin.
Ehkä osuvin "rehellinen kortti" olisikin siksi se "Thank you Mom, for not completelly f**king up"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti