Raiskaus ja "suostumuspuhe"

Sain aiempaan kirjoitelmaani palauteta facebookissa. (Kenties/ilmeisesti hän ei voi kommentoida bloggerin kautta.) Kirjoitin tässä useassa romanttisessa komediassa esiintyvästä tilanteesta jossa nukkuva mies sidotaan kiinni ja sitten tämän kanssa harjoitetaan seksiä.

Kommentin sisältö oli tälle näkemykselle hyvin kriittinen. Yritän tiivistää sisältöä, en suoraan lainaten mutta sisältöä reilusti ja mielestäni mahdollisimman samalla sisällöllä kertoen.

Ydinviestinä oli se, että tosiasiassa kuvattu ei ole raiskaamista. Sellainen ei kuulemma kuulu genreen ja naiset kokevat kaikenlaisen raiskaamisen vastenmielisenä eikä naisten suosimassa eroottis-romanttisessa yhteydessä sitä kautta voi olla raiskaamista;
1: Tilannetta ei edellä väkivaltaa ja uhkaa jonka avulla uhrin tahto murretaan ja otetaan hallintaan. Tämä poikkeaa paljon niistä kohtauksista joissa mies raiskaa naista, niissä on usein pitkällinenkin aggressiovaihe joka romanttisista komedioista puuttuu täysin.
2: Toisaalta tilanteista ei koskaan ole mitään traumaattisia seurauksia. Elokuvissa seksin jälkeen miehet voivat hyvin ja ovat iloisia. Tämäkin eroaa vahvasti siitä miten naisia elokuvissa raiskataan. Itkuisuus luo ilmapiiriä ja raiskausta voidaan jopa kostaa (usein miehen voimalla).
3: "Raiskaavat" naiset ovat seksikkäitä.

Tässä kommentissa on paljon hyvää. Ensinnä voidaan sanoa että olen hyvinkin samaa mieltä siitä että raiskauksia todella kuvataan eri tavalla - tämä eroavaisuus oli jopa yksi blogitekstini ydinmehuja ; On sitten tulkintakysymys haluaako tätä alleviivata kulttuurina jossa väheksytään miehen raiskaamista niin että se ei edes ole "oikeaa raiskaamista" vai ei. Erot ovat selkeitä. (Ylioppilaslehden linkin kautta voi huomata että erot ovat itse asiassa vielä suurempia jos esimerkit valitaan vähän valikoidemmin ; Hyvin samantapainen tapahtumakuvaus on draamaa naisella ja komediaa miehellä.)

Toisaalta tässä muistuu mieleen se että kenties totuttu raiskauksen määritelmä on hieman omituinen. Kommentoijani moittikin että olin liiaksi "kolmannen aallon feministi" raiskausmääritelmäni kanssa. Hän on tässä siinä mielessä tarkkanäköinen että näkemys on todellakin jotain jota on tottunut kuulemaan kolmannen aallon feministeiltä ; Hehän määrittelevät että raiskaus on seksuaalinen kanssakäyminen johon ei ole suostuttu.

Ja tässä on todellakin uhkana se, että toiminnaltaan hyvin erilaiset tapahtumat nähdään raiskauksena. (Ilmiö on relevantti siinä mielessä että esimerkiksi "koulukiusaaminen" on kärsinyt käsitteenä inflaation siksi että se koskee kaikenlaista käytöstä ivallisesta käytöksestä törkeään pahoinpitelyyn. Lopputulos on se että sana "kuluu käytössä". Ja tilanteet helposti tulkitaan sen keveimmän kautta. Vakavan kiusaamisen kohdannut tuskin kovin hyvin katselee niitä joiden kovaa huutamat koulukiusauskokemukset ovat hyvinkin pikkumaisia.)

Tässä kohden voidaankin sanoa että kun kriitikkoni sanoi että romanttisissa komedioissa ei raiskata miehiä hän itse asiassa sanoi että hän ei pidä käytetystä raiskauksen määritelmästä ; On selvää että määritelmällisesti romanttisten komedioiden seksuaaliset aktiot ovat tahdonvastaista seksiä. Mutta hyvin harva kokee ne raiskauksiksi - ja siksi romanttisia komedioita katsotaankin ilman että niistä tulee paha mieli.
1: Kun minulle sanotaan "ei ole raiskaus" en ole toki vakuuttunut täysin koska selvästi se aika vakiintuneella määritelmillä on raiskaus. On hyvä ymmärtää missä kontekstissa asia on tai ei ole raiskaus. Raiskaus on jossain määrin määritelmä, ja sidoksissa määritelmiin. Näin ollen tilanne ei ole ihan niin yksikoikoinen kuin kriitikkoni ilmitoi.

Tämä "näin tämä koetaan" -tilanne on haastava.

Tämänlainen perusteluavaruudesto menee helposti yli. "No True Scotsman" -argumenttivirheen henki voi olla vahvana. Kun esimerkiksi puhutaan "raiskauskulttuurista" vastaan tulee helposti seksuaalista väkivaltaa vähätteleviä kulmia jossa tuntuvat korostuvan sellaiset tilanteet joita ei pidetä kunnon raiskauksina ja sitten tässä halutaan mukana viedä aikamoinen määrä muitakin tilanteita.

Tästä hyvänä esimerkkinä on se miten takavuosina Suomessakin oli voimassa omituinen lainsäädäntö jossa avioliitossa raiskaaminen ei ollut de jure ikään kuin "oikea kunnon raiskaus". Avioliitossa tapahtuva raiskaus ei ollut rikollista sinällään, teko voitiin kuitenkin viedä oikeuteen jos sitä edelsi pahoinpitely tai tilanne johon voitiin soveltaa pakottamista koskevien rikoslain säännösten soveltamista.

Esimerkiksi perinteistä avioliitossa raiskauksen mahdottomuutta voitiin perustaa sillä että raiskauksen todistaminen olisi vaikeaa ilman todisteita väkivallasta. Ja että avioliitto sellaisenaan oli sopimus siitä, että siihen jotenkin liittyi se, että aviopuolisot päättävät seksistä keskenään ja tuntevat toisensa. Ja abortin ja avioeron perusteluvaatimuksetkin tuottivat tässä ongelmia. Raiskauksen olemassaolon pelättiin kannustavan väärinkäytöksiin, kuten kiristämiseen, laittomaan aborttiin ja avioliiton perusteettomalle purkamiseen. Eli koska koska joku saattaa perättömästi syyttää raiskauksesta haluttiin pyyhkiä koko konteksti pois niin että avioliitossa ei voitaisi raiskata.

Tässä sisällössä on jotain jonka puolustamiseen saattaa törmätä vaikka hommafoorumilla. Ja sävynä on jotain samaa kuin saamassani kritiikissä. ; Huomio tahtoo siirtymään raiskauksesta siihen liitoksissa oleviin pahoinpitelyn suuntiin.

Onneksi kriitikkoni ei kuitenkaan ollut ihan tätä sorttia.

Hän korosti enemmänkin tilannetajua. (Joka on siitä huono asia että se ei kovin helposti tiivisty kriteeriattribuutteihin.) Tässä mielessä hän korosti että joissain tilanteissa on katsottava odotettavissa olevia seurauksia. ; Näin ollen romanttisissa komedioissa olevien miesten sitominen unessa ei ole raiskaus jos mies vaikuttaa sellaiselta että hän itse asiassa haluaisi harrastaa seksiä. Samoin jos seksuaaliaktin aikana herätään elokuvassa tajuntaan eikä sanota eitä, voidaan nähdä että tilanne tuskin on raiskaus. Ja jos tilanteen jälkeen ei ole seurauksia ja näin on voitu ennakoida, tilanne ei ole ns. "kunnollinen raiskaus".

Tässä kulmassa on toisin sanoen korostettu astetta enemmän kieltäytymättömyyttä kuin suostumusta. Ja jossain mielessä on myönnettävä että pidän tästä lähestymistavasta. Tai vähintään ymmärrän miksi siinä voi olla viisautta. (Eli lähestyn asiaa omien orgasmieni kautta.);
1: Olen itse esimerkiksi ollut tilanteessa jossa olen nukkunut seksin jälkeistä syvää väsynyttä unta yhdessä naisen kanssa. Ja sitten olen herännyt siihen kun ilman lupaa sukuelimeni on otettu imentään. On melko selvää että tässä olen ollut tiedottomassa tilassa eikä suostumustani ole kysytty. Mutta tilanne ei tuntunut raiskaukselta vaan ihanalta. Ja tilanteen aloittajalla oli hyvät syyt uskoa että tilanne oli näin. (Eli kyseessä ei ollut vain onnekas arvaus jossa lopputulos sattui olemaan miellyttävä. Ja että tekijä olisi voinut syyllistyä raiskaukseen ikään kuin vain siksi että minulla on mielivaltaa.)
2: Toisaalta olen ollut hullussa elämässäni sellaisessakin tilanteessa jossa minulla oli tilaisuus seksuaaliseen kanssakäymiseen tilanteessa jossa minulla ei ollut kondomeja. Tilanne meni sillä tavalla että nainen hyväili käsillään elintäni ja kun olin melkoisen kiihottunut hän lopetti tyydyttämisen ja ilmaisi että haluaisi minut sisääni. Hän piti tässä taukoja ja palasi asialle. Ilmiselvä logiikka oli se, että kiihottamalla tarpeeksi suostuisin johonkin johon en muuten ollut halukas. Tätä ei tapahtunut hirveän pitkään ja tässäkään ei toki mielestäni tapahtunut raiskausta. Mutta jos tämä tilanne olisi jatkunut kauemmin kuin se teki, olisi tilanteesta saattanut rakentua sellainen. Vaikka periaatteessa tässä minulta itse asiassa "pumpattiin" suostumusta tavalla jossa oli manipulatiivisia sävyjä. Eli kolmannen aallon feminismin suostumusperiaate joutuu vähintään kovaan "suostumuksen" määrittelyyn, jossa osa tulkinnoista sanoo että tilanne ei ole raiskaus ja vain osa niistä pitää tilannetta raiskauksena.

Terveen järjen käyttäminen tälläisissä tilanteissa on kuitenkin vaikeaa. Selvää on että ulkoinen tapahtumakuvaus sitomisesta ja muusta prosessista ei ole välttämättä riittävä. On katsottava kontekstia ja tekemisen tapaa. Suostumuskin on monitulkintainen käsite ja on selvää että nukkuvalta minulta asiallinen ja ei-raiskaudellinen suihinottaminen vaatii esimerkiksi sen että tunnemme ja olemme muutenkin oletettavasti seksuaalisuhteeseen rinnastettavassa hyväntahtoisessa "tilassa". (Eli esimerkiksi juhlissa exää ei saa mennä vaan imuttamaan vaikka olisitte kuinka usein puuhastelleet aiemmin.)

Loppukaneetti;

Kun puhutaan raiskauksesta on aina katsottava tekoa ja kontekstia. Ja kun puhutaan raiskauksesta on todellakin katsottava missä määrittein syyttäjä asian lausuu. Voidaan nähdä että suostumattomuus voi olla liian epämääräinen ja mukaan on liitettävä puolustautumisen estäminen ja muu valta ; Esimerkiksi mahdollisuus kieltäytymiseen tilanteen jo alettua voi olla "keventävä asianhaara" silloin kun seksiä harrastetaan "tiedottomassa tilassa olevan kanssa". (Joka kuulostaa kieltämättä sanajonona aika pahalta ellei ole lukenut edeltä sitä suihinottoskenaariotani.)

Jossain määrin pragmatismi on tarpeen. Ihmisten odotettavissa olevat intentiot ja mahdollisuus kieltäytyä ja sanoa "ei" tilanteen alettua voivat olla tärkeämpiä kuin suora "kyllän" saaminen. Ja toisaalta "kyllän" kanssa tilanne ei ole niinikään selvä. Esimerkiksi joku voi pyytää että saa herätä seksiin. Tämä on varmasti lupa joka tekee unessa olevan kanssa sekstaamisesta ei-raiskauksen. Mutta tämä ei ole varmasti lupa tehdä sitä missä tahansa tulevaisuudessa, vaikka parisuhdetilanteen muututtua.)

Tässä tilanteessa mukana on paljon kaikenlaista. Asenne ja ilmapiiri merkitsevät. Itse asiassa jopa ulkonäkö voi oikeasti vaikuttaa tässä kontekstissa ; Jos moni vähän sovinismiin vivahtava mies korostaa että seksuaalinen häirintä on jotain joka on mielivaltaista koska se iskee rumiin miehiin useammin kuin kauniisiin, on syytä huomata että suostumus ei vaadi muuta kuin suostumuksen. Ja suostumus on autonomisen ihmisen päätös, sellainen joka ilman jatkoperustelutarvetta on eräänlaista mielivaltaa. Mutta se on kuitekin ihan validi syy kieltäytyä. Toisin sanoen voidaan oikeasti olla tilanteessa jossa oma ulkonäkösi saattaa toimia arviona siihen onko tilanne kohteesta toivottava ja haluttava vai ei. Näin siitä huolimatta että ulkonäkö on pinnallinen tai tyhmä syy. Niin se on kuitenkin tässä kohden syy. ; Älä siis yksinkertaisesti kouri ketään sellaisia ihmisiä joiden voidaan olettaa olevan vastahankaisia siihen. Vasta jos sinulla on hyvät syyt uskoa toisin voit toimia toisin.

En silti sanoisi että "kolmannen aallon feministien" määritelmä olisi susihuono. Se on yleinen ja kohtuullisen hyvä. Kaikkia erikoistilanteita se ei tosin kata kovin yksiselitteisellä tavalla. En silti sanoisi että romanttisissa komedioissa ei missään tapauksessa tapahtuisi raiskauksia. Ja jossain mielessä ne kuuluvat genreen. ; Toki jossain muussa viitekehyksessä nämä eivät ole "kunnon raiskauksia" tai "lainkaan raiskauksia". Mutta on aika yksisilmäistä jumittaa määritelmiin tällä tavalla kovin tiukasti. Kyllä sanojan sisältöä kannattaa lähestyä sitä kautta mitä määritelmiä hän käyttää ja kontekstoida sisällön merkitys tätä kautta. On totta että "raiskaus" voi merkitä vähemmän jos määritelmä on niin lievä että se kattaa myös romanttisten komedioiden sidottujen miesten kohtalot. Ja jos kriteerit ovat tiukemmat raiskaus on automaattisesti todella merkityksellinen ja huomattavasti vakavampi asia.

Toisaalta suostumuksen käsite on tällä hetkellä niin yleinen että sitä voidaan pitää ehdottomasti relevanttina lähestymistapana. Käsitettä on käytetty niin vapauden, sopimusetiikan kuin muunkin vastaavan ilmiön kautta. Monia miellyttää tarkastella ihmisiä autonomisina toimijoina joiden tahto merkitsee. Toisaalta tämä käsite on kenties niinkin vallitseva että vaaditaan hyvää filosofista silmää kyseenalaistamaan tämän määritelmän ehdottomuus. Ja tässä mielessä on kenties sopivaa sanoa jyrkästi että "ei ole raiskaus" kun liian moni ottaa käsitteen sellaisenaan ja pitää sen soveltamisesta saatavia johtopäätöksiä ehdottomasti tosina.

Jos päätelmä vaikuttaa oudolta, on aina syytä miettiä miksi se on outo. Onko tässä itsellä omituinen asenne jossa raiskaus ei olekaan kovin iso asia kun se tapahtuu miehille romanttisen komedian kontekstissa. Vai onko syynä se että määritelmä on itse asiassa huono koska se ei kuvaa tarkasteltavaa kohdetta. Näin filosofia toimii.

Miksi kukaan ei kärsi tekemistään vääristä dikotomioista?

Väärä dikotomia löytyy hyvin yleisesti erilaisista virhepäätelmien listoista. Tähän on ymmärrettäviä syitä. Mutta ne ovat kuitenkin hyvin omalla tavallaan virheellisiä. Lähestyn tätä tällä kirjoituksella hitusen. Esimerkiksi jos otamme esimerkin jota on tuoreesti minun nähteni pidetty vääränä dikotomiana;

"Otamme tänne maahanmuuttajia ja järjestämme heille asuintiloja vaikka meillä on maassa omiakin asunnottomia."

Otetaan tilanne jossa on ikään kuin pakko valita joko kotimaiset työttömät tai muut. Miksi tilanne olisi "joko-tai". Moni pitää ajatusta virheellisenä siksi että pitää johtopäätöstä vääränä. Joku toinen voi korostaa, että päättely on uskottava. Ja pitää tätä selvänä siksi että väitetty seuraus on uskottava, olisi syytöksen oltava väärä.

Ensimmäinen ja tärkein huomio on siinä että on vaikeaa nähdä miten esitetty edes on virhepäätelmä. Se on enemmänkin statement. Ei ole mitään päättelyketjua jonka lopputulos tuo olisi. Mitään esitettyä lähtökohtaa ei ole. Lopputulos on enemmän premissiä muistuttava vakaumus kuin argumentti. Ilman päättelyä ei voi edes olla virhepäätelmä.

Voidaan kuitenkin kaivaa esiin implisiittisiä ajatuksia joiden kautta päätelmä voidaan ohjata niin että väitös todellakin on johtopäätös eikä ilmassa killuva perusteeton mielipide (joka sellaisenaan on tosi tai epätosi mutta ei sisällä argumentaatiota jonka mukaan tilanne painottuisi johonkin suuntaan). Voimme nähdä että tilanne on että joku on päätellyt että on kaksi vaihtoehtoa ja toisen valitseminen on toisen hylkääminen. Siksi voidaan periaatteessa ajatella että päättelyketju olisi muotoa:

P1: A ≢ B (eksklusiivinen disjunktio, joko A tai B mutta ei molemmat)
P2: A (Valitaan A)
J: ¬B (Siis ei-B)

Päättely siis sanoo että A ja B ovat olemassaolevat vaihtoehdot joista toinen mutta vain toinen toteutuu, ja koska A valitaan niin B:stä luovutaan. Tämä on yksinkertainen disjunktiivisen syllogismin kuvaus. Päätelmä on klassista deduktiota. Ja oikeaoppinen. Premisseistä seuraa johtopäätös. Päätelmä on nimenomaan validi. Kyseessä on eliminatiivinen päättely joka voidaan tehdä logiikan kannalta ehyesti.

Ja tästä itse asiassa onkin käytännössä aina kyse väärän dikotomian kohdalla. Virhe on enemmänkin siinä että ollaan erimielisiä premisseistä. Tässä tapauksessa kiistaa on enemmänkin premissin 1 pätevyydestä ; Ne jotka luottavat premissiin 1 ajattelevat että budjetti on nollasummapeliluonteinen siksi että se on äärellinen. Ne taas jotka ajattelevat että premissi on virheellinen voivat kiinnittää huomiota siihen että on olemassa muitakin vaihtoehtoja. Esimerkiksi budjettia voitaisiin ohjata poispäin kaikesta sosiaalihuollosta esimerkiksi leikkaamalla. Tällöin voitaisiin luoda ilmapiiri jossa valtio - vaikka säästöjen nimissä - voisi leikata sekä maahanmuuttajilta että kotimaan köyhiltä ja ohjata tätä vaikka kilpailukyvyn edistämiseen niillä keinoilla että on insentiivi ryhtyä mahtavan rikkaaksi jolla on käytössään paljon suomalaista halpatyövoimaa.

Väärää dikotomiaa onkin lähestyttävä kiinnostavalla tavalla ; Voidaan esimerkiksi huomata että päättely jossa väitetään että (on niin että) joko 1+1=3 tai 1+1=5 (ja on niin, että) 1+1 ei ole ainakaan 5 (joten) 1+1=3. Virhe ei ole päätelmän rakenteessa vaan siinä että kohta "joko 1+1=3 tai 1+1=5" on epätosi premissi. Voidaankin sanoa että väärä dikotomia on sitä että niissä on virheellinen oletus jossa vastakohdat (logical contraries) olisivat ristiriidassa (logical contradictories).

Erot eivät sinänsä merkitse koska huono päättely on huonoa päättelyä. On kuitenkin syytä tiedostaa että ihminen voi päätellä huonosti monella eri tavalla. Se että joku ottaa väärän premissin ei ole tekemässä logiikkaa koskevaa päättelyvirhettä. Validissa päätelmässä premisseistä seuraa johtopäätös. Valitettavasti jos premissit ovat vääriä seuraa garbage in-garbage out-ilmiö. Joku kohteliaampi voisi korostaa että "argument is valid but unsound".

Tämä rakenne on tietenkin siitä kiinnostava, että koska väärä dilemma ei ole logiikan rakennetta koskeva argumentti, sitä vastaan on vaikeampi tarttua. Jos premisseistä ei seuraa johtopäätöstä on helppoa luoda vastaesimerkkejä jotka korostavat sitä että vaikka premissit olisivat tosia niiden kanssa ristiriidattomasti voitaisiin päätellä hyvinkin erilaisia asioita. (Tosin moni ei oikeasti ymmärrä edes tätä tasoa. Heille johtopäätöksen uskottavuus ja premissien uskottavuus tarkoittaa sitä että jälkimmäisen olisi seurattava edellisistä. Mutta en tartu tähän enempää tässä tällä kertaa.)

Kenties siksi onkin asiallista tunnistaa että päättelyvirheitä on monenlaisia. Ne voidaan laittaa luokkiin jotka ovat ovat osittain päällekäisiä mutta karkeasti ottaen "kuitenkin eri asioita". Ja synnyttää näin vaikka seuraava kolmikanta.
1: Formaaleja päättelyvirheitä (structural error/formal fallacy) joissa premisseistä ei seuraa johtopäätöstä. Esimerkiksi jos päätelmäketjussa on ristiriita, kontradiktio tai siinä on jokin non sequitur -rakenne.
2: Päättelyvirheitä jotka eivät kanna (means-end error) koska päätelmä ei saavuta perusteluvoimaa, se vetoaa mutta ei argumentoi. Jolloin se noudattaa esimerkiksi petitio principii tai ignoratio elenchi -rakennetta.
3: Päätelmä on jotenkin epäreilu (end error) jolloin argumentti voi olla ad hominem -pohjainen tai edustaa tässä tekstissä keskityttyä väärää dikotomiaa.

Väärä dikotomia -etenkin jos se ilmaistaan muodossa "false dilemma" - vaikuttaa logiikkakeskeiseltä ja on nimenä vakuuttava uhkaus. Kuitenkin kun sellaisen tekee, on ikään kuin helppoa katsoa että oma päättely on ehyttä. Ja tätä kautta voidaan huomata että kritiikki nojautuu "epäreiluuteen" tai vastaaviin jotka vaikuttavat perustaltaan enemmän eettis-maailmankuvallisilta vastustuksilta kuin tosiasialliselta kunnon kritiikiltä. (Tämä on hyvin vahvasti mukana myös "No True Scotsman" -argumenttivirheilyissä noin yleensäkin. Se kun on tavallaan "ad hominem korjauksin jotka ottavat vankkoja askelia väärän dikotomian suuntaan").

Haasteena onkin se, että premissi on virhe joten päätelmä ei kanna. Ja tämä vaatii kontekstista riippuvaa tarkastelua. Täytyy katsoa minkä informaation valossa premissit pätevät ja eivät päde. Ja tämä siirtää huomion sellaisiin kulmiin joiden kohdalla syntyy tilanne jossa voidaan oikeastaan sanoa että väärä dikotomia on argumenttivirhelistoilla osittain siksi että sitä käytetään paljon. Ja sitä on helppoa käyttää koska siitä kiinnijääminen on hyvin vaikeaa ja vaatii vastapuolelta toimia jotka vaikuttavat pelkästään maailmankuvallisilta.

Odota äitiä koska äidiltä odotetaan!

"You know who you are? You want to know whose son you are? You don't, I do. Everybody does. You're the son of a thousand fathers! All bastards like you! And your mother? Your mother - You bastard - your mother, it's better not to talk of her. I never hurt anybody!"
(Tuco, ”The Good, the Bad and the Ugly”)

Äitienpäivä on siitä erikoinen juhla että se on aivan kuten muutkin juhlapäivät. Sitä on kaupallistettu. Toisaalta äitienpäivä näyttää kestävän tämän kaupallistamisen paljon paremmin kuin monet muut juhlat. Siinä missä kaupallisuus uhkaa joulun ja pääsiäisen ideologista sanomaa - jos kristityltä kysytään niin joulun ja pääsiäisen merkitys unohdetaan kaupallisuuden vuoksi - ei äitienpäivä ole mennyt kaupallistamisesta rikki. Ja voidaan jopa ajatella että se osa mikä joulussa on kestävää on se "kaunis joulun tarina" jossa on vauva. Jossain karkeassa mielessä joulun sanomassa on kaunista ja kestävää se, että se on äitienpäivän tarina. (Itse egoistisena tietenkin pidän äitienpäivää tältä osin joulua tärkeämpänä. Olenhan siinä ikonostaasissa itsensä Jeesuksen asemassa, tavallaan.)

Kulttuurissamme äidillä on selvästi vahva merkitys. Jopa Yo Mama -vitsit on pakko tulkita sitä kautta että niissä loukataan "sun mutsias" koska se on paras tapa loukata "sua". Siinä missä usein ihmisryhmää kohdentavat vitsit loukkaavat juuri tätä ihmisryhmää, "sun mutsis" -vitsit loukkaavat jotakuta muuta. Tämä onnistuu vain koska äidillä on vahva symbolinen merkitys. Sellainen jolle ei voi vitsailla. Sellainen joka pärjää jopa kaupallisuudelle. Sellainen joka ei muserru edes länkkärin kovanaamaisen sankarin herjassa vaan päin vastoin toimii aseena vain kun sitä käytetään jotain muuta kuin äitiä vastaan.

Äitiys nähdäänkin usein sankarillisuutena.

Ajatuksena on että äiti jotenkin rakastaisi vauvaansa ja lastaan heti. Itse asiassa äitien ajatellaan jotenkin luonnostaan noudattavan absoluuttisen ihmisarvon ajatuksia. Niitä jotka ovat länsimaissa arvostettuja sekä kristillisessä että maallisessa humanismissa. Siinä missä kunnia (honour) on jotain joka ansaitaan ja voidaan menettää on jokaisella kuitenkin arvokkuus (dignity) jota ei ansaita ja jota ei voida ottaa pois ja jonka perusteella jokainen ikään kuin ansaitsisi myös reilua ja ihmisarvoista kohtelua. Äidin uhrautuvaisuutta korostetaan tavalla jossa hän sitten noudattaisi tätä ohjetta hyvinkin syvästi ja itseään kaihtamatta.

Onkin selvää että vaikka näitä ihanteita kuvataan jonain jota äitien ajatellaan olevan, ne ovat tosiasiassa äiti-ihanteita. Jotka ovat aika monesti odotuksia. Näiden odotusten kautta voimme sitten pettyä vaikkapa "teiniäiteihin". Näitä ei ikään kuin nähdä "oikeina äiteinä" ja ne eivät siksi uhkaa sitä "kunnollista äitiä".

En tiedä parempaa tapaa tarttua tämänlaiseen tilanteeseen kuin Michel de Montaigne. Hän esitti "Esseitä III" -kokoelmassaan ajatuksen jonka mukaan asian arvostus liittyy usein siihen että sen eteen joudutaan ponnistelemaan. Hän korostaa myös että epäonnistumiset demonstroivat että haaste on todellinen ja tämä nimenomaan lisää toiminnan sankarillisuutta.

Ja äitiyden kohdalla onkin syytä huomata että synnytys ei ole riskitön toimenpide. (Nykyinen lääketiede on pudottanut lapsikuolleisuuden ja lapsivuoteelle kuolemisen niin tehokkaasti että tämä unohtuu helposti.) Ja silloinkin kun se ei ole kovin vaarallinen se on kivulias. Lapset myös sitovat ja rasittavat. (Lapsetkin ovat ihmisiä.)

Ei velvollisuudesta vaan sankaruuteen pyrkimisestä.

Siksi voidaankin nähdä että sankaruus on kenties parempi näkökulma äitiyteen kuin velvollisuus. Ajatus voi tuntua omituiselta ihan vain sen takia että jokainen voi lukea lehtiä ja uutisia ja katsoa lähipiiriään - mahdollisesti jopa omaa äitiään - ja todeta että sankaruutta on heihin aika vaikeaa liittää. Mutta Montaignelainen kulma asiaan varmasti lieventää töyssyä tähän. Äitiyshän on usein nähty jonkinlaisena deontologisena asiana jossa äidin velvollisuus voi kohdistua vaikkapa yhteiskuntaa kohtaan. Seuraavan sukupolven tuottaminen olisi ikään kuin jotain jota yhteisö vaatii yksilöltä.

Toki on hieman liioittelevaa sanoa että sankaruusteema ei olisi sovitettavissa deontologiaan. Tämänlaisia argumentteja on itse asiassa tehty. Vaikkapa Rosalind Hursthousen argumentissa nämä yhdistetään. Itse kuitenkin korostan sitä ajatusta jota on käytetty sodassa. (Sillä mitäpä muutakaan se 20 vuoden paini niiden penteleen kakaroiden kanssa on?) Siinä velvollisuus voi olla se, että mennään sotaan. Sankaruus ja mitalienjako taas tulevat siitä että sotilas ylittää velvollisuutensa ja tekee jotain sellaista jota ei enää voisi pakottaa kenellekään.

Tämä äitiyden sankaruuskulma on mielestäni siitä hyvä että se ei tuomitse lapsettomuutta. Kuitenkin samalla se arvostaa äitien tekemää panosta. Jopa silloin kun he epäonnistuvat surkeasti. Sillä toisaalta sankaruuden kohdalla yrittämisessä on jotain kunniaa. Jos joku sodassa ei onnistukaan hyökkäyksellään pelastamaan ketään vaan saa napin otsaansa, ei tätäkään tuomita epäonnistumiseksi. Sillä kuinka siinä voisi epäonnistua kun se ei ollut velvollisuus ensinkään? Samalla voidaan kenties vähentää äitien ns. suorituspaineita.

---

Minun lapsuudessani äitienpäivänä annettiin yleensä valkovuokkoja. Syy oli melko selvä. Ne kasvoivat siihen aikaan ulkona Etelä-Suomessa. Valkovuokot kukkivat melko alkuvaiheessa kevättä. Niiden huippuaika oli usein juuri äitienpäivän tienoilla. Joten juuri ne olivat lasten hankittavissa. Eli kun olit ensin hankkinut lapsia helposti unohtamalla kondomit lapset hankkivat sitten kiitokseksi vaivattomasti valkovuokkoja, noita pieniä myrkyllisiä kukkasia. Nykyään ilmastonmuutos tai jokin muu on kuitenkin siirtänyt valkovuokkohuipun alkua niin että nykyään äitienpäivä osuu lähemmäs kirsikankukkien puhkeamista. Mikä on tietenkin sopivaa sillä kirsikankukkajuhlassa (hanami) juhlitaan jotain kaunista ja haurasta joka oikeasti tapahtuu useimmiten vain vähän aikaa.

Ei oo tosikaan miten harhaisia kristittyjä maailmassa onkaan...

"Paholaisen Asianajajan" ryhmässä kohosi keskustelua homontappolakialoitteesta. Keskustelua herättä erityisesti Sami Liedes joka piti aloitteen läpikäymistä demokraattisena ratkaisuna. Mutta jolla oli kuitenkin sellainen erikoinen puolustusvaihde päällä että häntä varmasti vaivasi se että kristitty tekevät tämänlaisia aloitteita. Valitettavasti hän lähestyi asiaa enemmänkin syynä moittia ateisteja jotka eivät ymmärrä kristittyjä ja kristillisyyttä. Tarkemmassa katsomisessa näytti kuitenkin enemmän siltä että tässä hänen argumentoinnissaan oli kuitenkin enemmän kyse siitä että hänestä olisi miellyttävää jos kristityt - joihin hän identifioituu - eivät olisi sellaisia idiootteja kuin usein ovat. Ja näin Liedeksen kaunis lähtökohta päätyy rumaan lopputulokseen.

Tämä kina tiivisti tämän hetken teoriani siitä miksi ateistit ja kristityt pitävät omaa puoltaan eettisenä ja vastapuolta väehmmän. Nähdäkseni kristinuskon ja ateismin kinassa on aika pitkälle siitä että
* Kristityt näkevät asiat siten että vain Jumala voi antaa objektiivisen moraalin. Toisin sanoen ateismi ei anna metaeettistä oikeutusta moraalisiin tekoihin.
* Ateistit näkevät että tämä sama mekanismi johtaa siihen että tosiasiassa kristityt usein tekevät pahaa kutsumalla sitä hyvyydeksi ja että tämä moottori masinoi väkivaltaa.

Pinnallisesti työn alla oli No True Scotsman -argumenttivirhe.

"No true Scotsman is an informal fallacy, an ad hoc attempt to retain an unreasoned assertion. When faced with a counterexample to a universal claim ("no Scotsman would do such a thing"), rather than denying the counterexample or rejecting the original universal claim, this fallacy modifies the subject of the assertion to exclude the specific case or others like it by rhetoric, without reference to any specific objective rule ("no true Scotsman would do such a thing")."
(Wikipedia)

Sami Liedeksen mukaan teot eivät ole kristillisiä. Tämän ajatuksen takana on laaja apologeetikoiden perusteluperinne. Jossa selitetään että jos kristitty murhaa, niin tästä yksittäistapauksesta ei voida yleistää koska kyseessä ei ole tosi kristitty. Tekohan on kristinopin vastainen. Näin ollen murhaaja ei kuuluisi kristittyjen joukkoon. Tämän vuoksi Liedes viljelee "harhassa oleva kristitty" tai joka vain "esiintyy sellaisena". Valitettavan usein tämä liittyy muualla myös siihen että ateistimurhaajasta yksittäistapauksesta voi yleistää koska metaetiikka. Liedes kuvaa tätä asennetta ymmärrettävällä tavalla. Hän on pahastunut kun uskonto liitetään negatiiviseen asiaan. Ja tähän syyllinen on tietenkin paha ateisti. "Todellisuudessa tässä oli enemmän kyse teidän argumentistanne siitä, että kristityt tekevät jotain pahaa. Myönnän, että kristityt voivat tehdä pahaa, joten en ensinkään näe, mitä urputatte. Jos kyse ei ole tai ei mahdollisesti ole kristitystä, tämä on kuitenkin täysin validi ja pätevä argumentti eikä NTS."

Jos tähän vetää "No True Scotsman" -puolustuksen, Liedeksellä on asiaa "Tarkkasilmäinen kuitenkin huomaisi, ettei sitä voi soveltaa tähän, vaan se muistuttaa tilannetta lähinnä pinnallisesti. Suosittelisin tutustumaan tarkemmin siihen, mistä No True Scotchmanissa on kysymys, ettet väärinkäyttäisi sitä uudestaan yhtä nolosti ja tekisi siten itse argumentointivirhettä." Sillä hänellä on tarkat määritelmät "Kristitty on ihminen, joka uskoo tiettyihin asioihin ja pyrkii elämään näiden uskomusten mukaisesti." ja "Harhassa oleva kristitty on sellainen ihminen, joka on riittävän oikeaoppinen ollakseen kristitty, mutta jolla on jotain räikeästi mainstream-kristillisyyden ei-ydinalueen kanssa ristiriitaisia (tai ainakin mainstream-kristillisyyden vastaisia) näkemyksiä tai toimintatapoja. Nähdäkseni esimerkiksi kristitty rasisti (modernissa maailmassa) olisi tällainen, samaten kristitty palkkamurhaaja. Tai kristitty mafioso, joita uskoakseni Sisiliassa on paljon. Nämä ovat edelleen kristittyjä, mutta heidän elämäntapansa on selvästi kristinuskon vastainen." ... "Mainstream-kristillisyys selvästi kuitenkin tuomitsee tällaiset elämäntavat. Nähdäkseni esimerkkien listaan voidaan lisätä myös sellaiset tavanomaisemmat esimerkit kuten avosuhteessa elävä kristitty tai aktiivisesti homoseksuaalisuutta harjoittava (ja toimintaansa katumaton) kristitty." Liedes selittää "En myöskään ymmärrä, mikä ongelma sinulla on sen väitteen kanssa, että mikäli kyseessä on kristitty, se on harhassa. Sitä paitsi minähän en ole edes sulkenut pois sitä mahdollisuutta, että he olisivat kristittyjä. Mutta vaikka suoraan väittäisin, että he eivät ole kristittyjä, kyseessä ei selvästi siltikään olisi No True Scotchman."

Otan tämän esiin siksi että jollain tavalla argumentti itse asiassa toimii. Siis siihen asti kunnes ei.

Ei oikea skotti -argumentin kohdalla Liedeksen ongelma on siinä että hänen ratkaisunsa on hyvin spesifi. Se nojaa moneen hyvin maailmankuvalliseen ja mielipiteenvaraiseen premissiin siitä mitä tarkoittaa olla kristitty.

Ja jos on erimielinen suunnilleen yhtään mistään niin tosi skotti palaa. Ja erimielisyys niiden kanssa on helppoa. Sosiologiassa esimerkiksi kristitty on se joka itseään kutsuu kristityksi ja kuuluu kristityksi liittyviin instituutioihin. Ja kristillisyyttä tässä kulmassa on se mitä kristityt tavallista useammin tekevät. Yliedustukset suhteessa muuhun kulttuuriin kertoo ideologisista kytköksistä toiminnan tasolla. Liedeksen ajama teologinen korrektius on vähän kuin poliittista korrektiutta, voidaan nähdä jopa valehteluna ja hämäyksenä sen sijaan että se paljastaisi jonkin syvän ja väistämättömän Totuuden. Tässä valossa suhtaudun myös Liedeksen retorisiin kysymyksiin, jotka olivat jonkinlaisia statementeja. Ja mitä ilmeisemmin vaihtoehdon torjuminen ns. horse laugh -asenteella argumentin sijaan. "Olisiko sinun vaihtoehtosi se, että kristitty on jokainen, joka sanoo olevansa sellainen? Miksi tämä lähestymistapa olisi yhtään rehellisempi?" Kysymys on, mutta se ei ole retorinen.

Tässä mielessä Liedeksen ratkaisu on sellainen että sitä voisi verrata hieman huvittavaan tositilanteeseen. (Josta olen blogannut aikaisemmin.) Kun antiikin kreikassa keskusteltiin ihmisen määritelmästä, päädyttiin karvattomaan kaksijalkaiseen. Diogenes toi esille kynityn kanan ja sanoi että siinä on meille ihminen. Sami Liedeksen ratkaisu olisi jotakuinkin se, että tässä viitekehyksessä hän haluaisi murhata jonkun, joten hän ensin nyppii kohteelta kynnet pois. Tämä on pahoinpitely. Sen jälkeen kyseessä ei ole ihminen. Joten sen voi tappaa ilman että kyseessä on surma. Tämän jälkeen hän puolustaisi itseään oikeudessa uljaasti siitä että hän haluaa tuomion vain pahoinpitelystä. Tilanne on jollain hyvin erikoisella tavalla loogisesti koherentti. And that's it. Ei sillä kovin pitkälle ponnisteta.

Tarkemmin:

Jos aiheena on "No True Scotsman" puhutaan aivan oikeasti määritelmistä.
1: Se on argumenttivirhe samasta syystä kuin ad hoc. Eli sen soveltaminen johtaa lopulta siihen että sitä voi käyttää mihin tahansa. Ad hoc tarjoaa loogisen mahdollisuuden ja vaihtoehdon, mutta tämä vaihtoehto ei ole selitysvoimainen. Ja tätä kikkaa voi käyttää kaikkeen. (Ad hoc on ; "Sinä olet kaunainen. - En tunne olevani. - Se onkin salattu alitajuinen kauna.". Ja NTS "Kukaan skotti ei käytä alushousuja - Angus kyllä pitää naisten pikkareita - no, hän ei olekaan todellinen skotti.")
2: Toisaalta joskus No True Scotsman -virhettä ei tapahdu vaikka siltä näyttääkin. Tällöin kyseessä on jokin jonka kriteeriattribuutit tai luonto on muutoin määritelty, tunnettu ja rajattu tavalla jossa voidaan nähdä että esimerkki ei todella kuulu joukkoon. Tämä vaatii kykyä määritellä asia. (Angus onkin sitten oikeasti tummaihoisen afrikkalaisen Suomeen maahanmuuttaneen kovan MacGyver -fanin antama nimi. Ei ole skotti hän. Ei kansalaisuuden eikä etnisyyden eikä alkuperänsä kautta.)

Näin ollen jos kristityt ajavat tappoaloitteita, kysymys ei ole mitenkään väistämättä siitä että kristityt eivät oppinsa mukaan saa tappaa tai että kristillisyys, etenkin tiettyjen suuntausten kristillisyys, ei lietsoisi tätä ongelmaa. Sillä voihan todellakin olla että "Harhassa oleva kristitty on myös tosi kristitty. Kristinuskon luonteeseen kuuluu hyvin keskeisesti käsitys ihmisen, ja myös jokaisen kristityn, syntisyydestä." Kuten Sami Liedes onkin sanonut kun ihmisiä on rajattu jyviin ja pakanoihin. Jos näin on, on hyvin vaikeaa keksiä miten syytös olisi viallinen. "Yksikään kristitty ei kannata murhaamista" päätyy helppoon siilipuolustukseen.

Tällöin Liedeksen soveltama puolustus on ontto syytös. Vaihtoehto määrätään naurettavaksi a priorisesti tavoilla joita ei voida jakaa ja selittää. Jos tämä sallitaan päädytään juuri siihen miksi No True Scotsman on argumenttivirhelistassa. Vakaumus siitä että sydämessään tietää mitä kristitty tekee ja ei tee muuttuu argumentinkorvikkeeksi. Toki ymmärrän että nykyään monelle mielipiteenvapaus on jotain joka muuttaa kaiken perustelluksi ja järkeväksi vain siksi että sen saa sanoa ääneen. Liedes kykenee tässä tilanteessa sanomaan ainoastaan todellisen helmen, sokerin argumentaation pohjalta "Miksi minun pitäisi pystyä määrittelemään selvästi "kristittyyden" rajat? Onko kiellettyä myös sanoa ihmistä pitkäksi, jos en osaa sanoa tarkalleen, missä kulkee pitkän ihmisen raja? Voidaan tähän ottaa hengellinenkin näkökulma (josta osa kristityistä on kyllä kanssani eri mieltä): Kristityt ovat ne ihmiset, jotka ovat riittävän oikeaoppisia, että he pelastuvat. Mutta sitä on vähän vaikea observoida." Tämä määrittelyongelma räjäyttää asiat sosiologisen määritelmän puolelle. Jos kristinusko ei ole observoitavissa, kun taas sosiologinen määritelmä on, niin siinä tapauksessa käyttökelpoinen ja keskustelussa sovellettava käsite on melkoisen vahvoilla. Liedes yrittää puolustautua yhtäälle. Ja tämä vaatii puolustautumista joka sitten iskee tämänlaisen takaoven auki toisaalta. Liedeksen argumentti vaatii kuitenkin molemmat premissit. Sen että kristinusko määritellään kuin hän haluaa. Ja että rinnastus on väärä koska tämänlainen ei osu kristillisyyden määritteisiin.

Sillä kaikesta huolimatta puolustuksessa on muutama melkoisen vakava perusongelma;
1: "Harhassa oleva", mutta kuitenkin kristitty, vaikuttaa kovasti kristityltä, joka on kristitty, vaan ei kuitenkaan "tosi" kristitty. Voidaksemme sanoa että tekijä on kristitty meidän täytyy tietää että hän on kristitty. Voidaksemme sanoa että No True Scotsman on väärässä, täytyisi kuitenkin kyetä tekemään sama. Eli selittää että kyseessä ei todellakaan ole kristitty vaan todella jokin joka on kristillisyyden kriteeriattribuuttejen ulkopuolella. Muutenkin kuin viittaamalla syviin tunteisiinsa ja siihen miten pahastuttavaa on jos asia olisikin tosi.
2: Puolustuksessa on itse asiassa moving the goalpostsin henkeä. Määritelmää muutetaan tilanteen mukaan. Milloin kristinuskon sisältö on ja ei ole ilmiselvästi jotakin. Liedes ei selvästikään itse kykene määrittelemään rajaa, jonka jälkeen ollaan poistuttu "kristittyyden" olemuksesta. Tämä täytyy kuitenkin olla jotta voidaan tunnistaa "harhautuneet kristityt" "tosi kristityistä". Ja tämän linjan on pidettävä jotta pahaa tekevät kristityt eivät purkaudu argumenttirakenteiden välistä kohti tulevaisuutta jossa arvokeskustelussa nousevat teemat eivät olekaan mitään "militantismia" vaan rationaalisesti perusteltu ideologia-analyysi. Loukkaava totuus on totuus - ei ad hominem.
3: Liedes nojaa argumentissaan kohtiin joiden kanssa erimielisyys on helppoa ja joka romuttaa puolustuksen varsin helposti. Näin ollen argumentti on ehyt mutta maailmankuvallinen. Näin ollen syytöksen kanssa erimielisyys on helppoa.
   3.1: Valitettaavasti tämä menee kuitenkin vielä astetta pahemmaksi. Sillä siinä on ad hocin luonnetta. Ja ad hoc -argumenttien perusongelma on siinä että niistä ei pidetä, mutta usein niitä joudutaan käyttämään. Imre Lakatos on itse asiassa selittänyt että teorioita ei oikeasti falsifioida. Sen sijaan tutkimusohjelmien tekijät korjaavat teoriaansa ongelmilta. Ja ad hoc -rakennelmien kasautuminen on se joka romauttaa tutkimusohjelman käyttökelpoisuuden. Ja näin ollen teoria ei kaadu ristiriitoihinsa vaan siihen että se on korjattu sellaiseen muotoon että ristiriidat voidaan aina selittää parhain päin. Jonka jälkeen teorialla ei ole ennustusvoimaa eikä selitysvoimaa. Sami Liedes kohtaa tämän krusiaalin ongelman viimeistään sanoessaan "vaikea observoida".
   3.2: Itse asiassa näyttää siltä että Liedes puolustaa kahta sellaista käsitettä joiden puolustaminen samanaikaisesti on vaikeaa. Kun hän puolustaa yhtä, syntyy takaportteja jotka iskevät toiseen. Näin ollen on hyvin vaikeaa puolustaa molempia käsitteitä samanaikaisesti. Ja ollakseen validi argumentatiivinen puolustus juuri tämä olisi tehtävä.

Loppukaneetti.

Kaikesta huolimatta on aina miellyttävää kuulla kristityistä joiden mielestä esimerkiksi minunkaltaisteni tappamiseni olisi jotenkin eikristillistä. Se kertoo heidän asenteistaan. Se mikä minut lietsoi tähän blogaukseen ei ole tämä asenne. Kyseessä on se miten se kohdistuu.

Olen itse asiassa varsin ärsyyntynyt siitä että minkälaista arvojen degeneraatiota on sekä siinä että tälläinen lakiehdotus ensin tehdään. (Tavoite objektiiviseen moraaliin johtaa epämoraaliseen tekoon.) ja sitten tästä ehdotuksen vaarallisten puolten esilletuomisesta ja tiedotuksesta nostetaan syytös viestinviejää kohtaan. (Moraalinen pahastumisentunne ei kohdistu lakialoitteeseen vaan siihen joka moittii tätä lakialoitetta.) Itse näen että näissä strategioissa on vain aste-ero. Toki jossain mielessä hyvin suuri aste-ero. Mutta aste-ero, eikä jonkin muunlainen ero. Kuten vaikka ihan oikea ero jossa ollaan ihan eri kategorioissa.

Minä en pidä siitä että ihmiset usein pesevät käsiään sen sijaan että korjaisivat ongelmia. Ihmisten ei pitäisi ottaa itseensä, vaan opikseen. Siksi ei ole järkevää siirtää keskustelua siihen ovatko kaikenlaiset puuhailijat oikeita kristittyjä vai harhautuneita kristittyjä. Sen sijaan on kysyttävä että mikä kristillisessä ideologiassa on sen luonteista ja vaikeaa että siihen identifioista löytyy vakaa joukko joka harhautuu säännönmukaisesti, tietyillä tavoilla ja huomattavan usein.

Yleisesti ottaen katsonkin että jos kyse on jonkun toisen ihmisen ideologiasta, ihmiset innolla hyökkäävät sitä vastaan. Mutta jos kyseessä on oma ideologia, nousee into pelkästään pestä käsiä asiasta. (Toki tämä on vain nyrkkisääntö, No True Scotsmanin sovellusrajojen sisällä. Mikä kerronnalliselta rakenteeltaan sulkeekin koko tämän blogaukseni ... johonkin.)

Ketä ekstremisti edustaa?

On hyvä ottaa kantaa erikoiseen tapahtumaan. Uutiset ovat kertoneet Craig Hicksistä. Hän on ollut sekä ateisti että vihainen. Ja hän on murhannut kolme muslimia. Eikä mitä tahansa muslimeita, vaan sivistyneitä muslimeita. Tilanne ei ole pitänyt sisällään apinatanssia tai itsepuolustuksen oikeuttamista. Tästä murhasta on sitten nostettu meteliä, sen on sanottu olevan viharikos joka korostaa että ateistien olisi herättävä. Toisaalta asiaa heikentää se, että kina ei näytä olleen uskonnollinen suoraan. Kinaa on käyty parkkipaikasta. Riskinä on että tekijöiden identiteetti ja uhrien identiteetti nousee ylivahvasti esiin. Identiteetin riski on tärkeä, koska jokainen tilanne jossa valkoihoinen hakkaa mustaihoisen ei ole rasistinen rikos. (Joskin usein kun valkoihoinen hakkaa jonkun rasismin vuoksi, uhri on helposti mustaihoinen.)

Tilanne on kiinnostava ja haasteellinen. Ja se tuo mieleeni hyvin vanhan tapauksen joka oli metelin aiheena monta monta vuotta sitten. (Yritin muistella nimiä mutta valitettavasti en muista detaljeja, kuten nimiä, tämän tarkemmin. Väninä jäi maltilliseksi joten sitä ei löydy jokaisesta uutistallentimesta.) Kun Intelligent Designin kinat Doverin alueella olivat kuumimmillaan, eräs ID:n kannattaja surmasi evoluutioteorian kannattajan. Tästä luonnollisesti nostettiin meteliä ja metelin nostajina olivat evolutionistit. Pian kuitenkin paljastui että kinaa oli käyty myös huumeista. ; Oli melko selvää että tuohon aikaan oli melko paljon sekä ID;n että evoluution kannattajia. Joten ei ole ihmeellistä että rikoksentekijöiden profiileistakin löytyy heitä. Ja jo uhrien identiteetti oli tärkeä. He olivat kavereita. Jos ID olisi ollut vahva motiivi, he olisivat todennäköisesti vihamiehiä! Itse siihen aikaan evoluutiokeskusteluun osaa ottanut "analyysi" otti kantaa tähän asiaan ja hän oli mielestäni erittäin oikeassa. - Ja tämä asia on relevantti koska tälläkin viikolla uskonto ja humala on motivoinut surmaan jossa tekijä on kristitty ja uhri ateisti. Erimielisyyttä oli ollut peräti kauheasta evoluutioasiasta ja tässä tapauksessa nimenomaan debatti oli vaatinut fysikaalista täydennystä. (Hieman keskiaikaiseen tapaan jossa Jumalan nähtiin olevan kaksintaistelussa voittajan puolella..) Tämänlaisia asioita tapahtuu vain ihan koko ajan.

Tämä Hicksin tapaus on tietenkin nostanut paljon kannanottoja. Ja olen hyvin hämmentynyt. Sillä esimerkiksi islamin kohdalla selitetään että on hyvä katsoa mitä islaminuskoiset sanovat opista. Että länsimainen Hämeen-Anttila ei kristinuskopohjalta ymmärrä koko kulttuuria. Ja siksi on hyvä katsoa mitä isisläiset sanovat. Toisaalta kun kristittyjen surmaajien tekoja tarkastellaan niin usein moititaan sitä että tekijät eivät ole "oikeita kristittyjä" ja tässä vedotaan oppiin. Tässä tapauksessa Richard Dawkins on tuominnut teot. Ja samaa sitten sanotaan hänen omistamallaan uusateistejen keskeisellä foorumilla. Moni on selittänyt tässä kohden sen tyylisiä lausuntoja kuin että sitä varmasti haetaan tietoa propagandistisesti vain asiaa kannattavien joukosta. Mikä on tavallaan validi pointti. Ateisteilla ja kristityillä ei ole yksinoikeutta ideologiansa läpikäyntiin. Heillä on oikeus identiteettinsä rakentamiseen ja oppinsa tulkitsemiseen. Ja tämä on ns. eri asia.

Se, miten asia periaatteessa tiivistyy on siinä että
1: Kristityt ja muut uskovaiset luottavat että heidän oppinsa tuottaa hyvää koska se käskee siihen. Jumala antaa objektiivisen moraalin ja tästä poikkeamista ei sallita. Näin moralismissa syytteen keskiöön ei mene se että ateistit olisivat väistämättä pahoja vaan metaeettinen argumentti siitä että ateistejen moraalilla ei ole objektiivista perustaa. Eli ateistit eivät ole dogmaattisia moraalissa. Joten pahantekijä ei voi sanoa olevansa vääräoppinen ateisti.
2: Ateistit taas näkevät niin että heillä ei ole sidosta tämänlaisiin yksittäisiin ateistimurhaajiin. Ateismi ei ole samassa mielessä sidosidentiteetti jolla olisi koheesioluonnetta. Uskontokritiikin ytimessä on se että teismissä on mahdollisuus tietynlaiseen ekstremismiin. Siihen että uskonnon nimessä käsketään tekemään jotain. Näin ollen Hicks olisi relevantti ateisteille vasta kun joku etsisi ateistien pyhän kirjan jossa käsketään tekemään jotain. Raamatusta voidaan sen sijaan löytää käskyjä ihmisten kivittämiseen. Ja tästä seuraa paljon riekkumista.

Kaikki ylläoleva koskee lähinnä teologisesti korrektia tasoa joten en tavallaan ole hirveän vaikuttunut. Molemmissa suunnissa on pointtia. Tai ainakin yritystä johonkin. Ne eivät kuitenkaan selvästi sovi kokonaisuuteen. Sillä jos näin olisi, olisi toinen suunta ilmiselvästi typerä. Nyt ateistit joutuvat vähintään tekemään Sam Harriksia ja luomaan jonkinlaista objektiivista moraalia.

Itseäni tässä kiinnostaakin se, miten paljon yksittäistapauksista ylipäätään voi sanoa? Kun katsotaan tämän viikon uutisointeja, jostain syystä huomiotta on jäänyt kristillisen uskonryhmän suora rasismi, he ranttaavat islamia vastaan hyvin samalla tavalla kuin Hicks ennen murhiaan. Ja he ovat järjestäytyneitä, kun Hicks oli enemmän "yksinäinen susi" -tyylinen ihmisroska. Bert Farias on myös innostunut pedagogiikasta. Hänestä olisi tärkeää että kristityt ottaisivat oppia Adolf Hitleristä ja ISIS -järjestöstä. Sillä kristityistä pitäisi saada sotureita. Ja kristillisen ihmeen huipentaa Ralf Wilson joka ampui mielenterveysongelmaisen poikansa siksi että uskoi että poika oli demonien riivaama. ; On selvää että kaikissa näissä on järjestäytyneisyyttä että teologialla tapahtunutta oikeutusta.

Mutta jostain syystä Hicks on oleellisempi ongelma ateisteille kuin nämä ihmiset kristityille. Itse näkisin että Hicks on tärkeä siksi että hän on harvinainen. Uskontokritiikin tekeminen esimerkiksi "uuden suomen" blogiini joka keskiviikko on ollut helppoa. Ja koskaan ei oikein tiedä mistä seuraavalla viikolla tulee kirjoittaneeksi. Sillä uutisia tulee joka viikko useita ja niistä voi itse asiassa valita sopivia kimaroita demonstroimaan jotain tiettyä ajatusta. Ja joka viikko tulee useitakin uusia uutisia. Kun miettii että kristityillä ei ole ennen tätä ollut oikein muuta kuin Pekka-Eric Auvinen, niin ei ole ihme että halu napata hänet käyttöön on ollut kova. Kristityt kun niin usein viittaavat siihen miten ateismi johtaa arvotyhjiöön tai jopa suoranaiseen moraalittomuuteen ja pahuuteen. Ja kun tälle ei ole edes yksittäistapauksia on ollut todella vaikeaa vetää tästä yksittäistapauksettomuudesta jotain väitteitä yleispätevyydestä.

Samanaikaisesti idiootit ovat idiootteja. Ja väkivaltaiset idiootit ovat väkivaltaisia ja idiootteja. Uskonsuuntauksestaan riippumatta.

---

Tämän lisäksi minulla ei ole muuta sanottavaa kuin että tuliaseet ovat banaaleja.

Sarjatulella leikkimisestä ; Ei mitään tekemistä meidän kanssamme

On jännittävää miten uskonnonopetus on nykyaikana tärkeää.
Taitoa tarvitaan maailman ymmärtämisen sijasta pääasiassa
internetpätemisessä pärjäämiseen ja vihollisuuksiin.
Sillä tärkeintä on varustautua tavoilla joilla voi syyttää erimielisiä
ja puolustautua itse samalla kaikelta siltä mitä vastaan tulee.
Mukaan lukien kaikki ne nolot jutut joita oman porukan jäsenet
tekevät ihan vain sen takia että heillä on varusteet ja
voimakas halu ja tarve myös käyttää niitä...

"Jesus and Mo" -sarjakuvassa on strippi jossa Jeesus ja Mo keskustelevat islamofobiasta. Siinä Mo aloittaa tekstin selittämällä että hänestä on velvollisuus ja eettinen hyve että kaikki ei-muslimit ottaisivat terveen asenteen islamofobiaa kohtaan. Ja että vain jos yhteisvoimin käymme muslimivastaista vihamielisyyttä vastaan se voidaan päihittää. Jeesus sitten kysyy että eikö olisi saman tien oikein että kaikki muslimit yhteisvoimin astuisivat vastustamaan islamilaisia ekstremistejä. Mon vastaus oli että nämä eivät ole oikeita islaminuskoisia ja siksi hänellä ei ole niiden kanssa mitään tekemistä.

Tämä on tavallista. Ideologiat kytkevät itseään usein irti historiastaan negatiivisten asioiden kohdalla. Islamistit pesevät vastuutaan siitä mitä heidän ideologiansa kannattajat ovat aikaansaanut historiallisina aikoina ja nykypäivänä. (Noitavainot eivät voi olla kristillinen ilmiö, koska kulttuuri ei silloin ajanut politiikaltaan kristinuskon ihanteita vaikka kirkolla oli suuri valta politiikkaan. Sen sijaan tieteen edistys johtuu siitä että politiikka oli kristinuskon vallassa.) Kuitenkin tavallaan jo tarve puolustautua kertoo kaiken. On jotain josta puolustautua. Jos ongelmaa ei olisi ei olisi mitään noloja inkvisiitioita tai ryöstäviä ja raiskaavia ristiritareita. Tai muslimiterroristeja. Tai aborttiklinikoille iskeviä.

Asia on kuitenkin hieman mutkikkaampi. Ja siksi tarvitsen pidemmän blogauksen. Olisi yksioikoista tuomita noin suoraan. Sillä tosiasiassa historia eroaa nykyajasta siten että asiat ovat erilaisia. Ja tosiasiassa monesti yhteyksiä halutaan luoda väkisin, koska sillä on hyvä leimata. Asia on erityisen tärkeää sillä vaikka muslimiterroria on aika paljon, niin tekijät ovat silti marginaalinen fragmentti kyseisestä ryhmästä. Ja siksi vaikka korrelaatioissa olisi perääkin, syntyy tämänlaisesta tilanteesta helposti ongelmia jos niistä tehdään vaikkapa profilointityökalu. (Joka kriminologiasta irrallaan muuttuu arkijärjellä käytetyksi syyttäväksi sormeksi jonka metodinen perusteltavuus on vieläkin heikompi.)

Siksi onkin hyvä miettiä miten voidaan erottaa väärin syytetty ja oikein syytetty. Esitän oman vastaukseni. Joka perustuu siihen että syytetty itse kertoo asian. Mutta tekee tämän hieman eri tavalla kuin hän luulee. Tässä ei luoteta ihmisten rehellisyyteen vaan siihen että ihmiset ovat mitä ovat ja toimivat ryhmän ja identiteettinsä kautta odotettavilla tavoilla.

Sinäkin, kristittyni.

Asenne on hyvin inhimillinen. Mutta tunnistettava. Siinä itse asiassa yhdistyy kaksi toimintamallia jotka ovat molemmat kaksoisstandardeja.
1: Ensinnäkin se ilmiselvä. Me haluamme että muut tukevat meitä ja ovat ystävällisiä. Mutta jos meidän oman ideologiamme kautta tulee jotain epämiellyttävää, haluamme lähinnä pestä kätemme siitä. Muiden täytyy pitää omat ekstremistinsä kurissa silloin kun olemme itse uhreja, mutta jos omaan ideologiaan kuuluu vastaavia niin tärkeintä on pestä omat kädet.
2: Toinen taas on se, että kohtelemme niitä jotka ovat eri identiteettiä kuin omamme aivan eri tavalla kuin niitä joiden kohdalla sanomme että he eivät kuulu millään tavalla meihin. Kristityt esimerkiksi voivat helposti moittia ateistejen ärsyttäviä siipiä ja vastustaa heitä kovasanaisesti. Mutta siinä tapauksessa että joku joka ei kristittyjen mukaan ole kristinopin mukaista tekee vastaavia, kristityt eivät vasusta näitä vaikka nämä nimellisesti olisivat aivan eri porukkaa. Tässä vaiheessa pitää jälleen hyökätä sen "ateistisen porukan" kimppuun ja syyttää liiasta leimaamisesta. Mikä itse asiassa paljastaa että tosiasiassa se ääriryhmä jakaa kristillisen identiteetin. No True Scotsman johon liittyy asenne-ero kertoo että se on oikeasti valehtelua. Riippumatta siitä tehdäänkö irtipesu uskonnollisella dogmatiikalla tai sosiologisella analyysillä. Koska jos ne ekstremistit todella eivät olisi kristittyjä niin kyllähän heitä kohdeltaisiin kuten muitakin ei-kristittyjä.

Onkin jännittävää huomata miten viime päivien tapahtumat ovat paljastaneet miten ymmärrettäviä jumalanpilkkaan liittyvät lausumat ateisteilta ovat. Kristityt sanovat aivan samoja asioita. Olen sinänsä hämmästynyt että olen ajatellut että nämä lausunnot ovat jotain varsin kauheaa. Uusateistithan ovat hirveitä kusipäitä. Heidän asenteensa on aivan pihalla. He ovat pahoja ja ällöttäviä. Joten siinä tapauksessa valtaosa tällä hetkellä puhutusta on sitten aivan kammottavaa.

Mutta palataan islamiin.

Identiteetin paljastuminen ekstremismiin puuttumattomuuden kautta on mielestäni varsin hyvä indikaattori. Siksi positiivisena asiana islamista voidaan ottaa Abdennour Bidar. Hän on muslimi ja hän on kirjoittanut lukuisia kirjoja islamista. Hän kirjoitti ns. avoimen kirjeen jonka sävy oli siinä että islam tarvitsee vahvasti reformia. Sillä se on tuottanut sisältään hirviömäisiä liikkeitä. Hän ei pese käsiään ja selitä sitä tosiasiaa että valtaosa muslimeista oikeasti halveksuu esimerkiksi "Charlie Hebdo" -lehden iskuja. Vaan sitä tosiasiaa että tämä ei ole mikään syy olla puuttumatta asiaan. Se, että vain irtautuu vastuusta ei riitä. Sen sijaan häns sanoi että islamismin maineen on vienyt osio joka on kasvanut islamista sisältä. "The Root Of This Evil That Today Steals Your Face Is Within Yourself; The Monster Emerged From Within You." Tämä on jotain jossa muslimejen käsketään kantaa vastuu omista äärisuuntauksistaan. Tässä muslimi puolustaa ei-muslimeja ja korostaa että muslimien pitäisi toimia paremmin. Tämä on asenne ja toimintamalli jota olen toivonut, vaatinut ja haastanut kristityiltä. Tämä on ainut sallittu malli uskonnolliseen fundamentalismiin, sen "ei oikeita kristittyjä/muslimeja tms." sijasta. Onnistumiset ovat olleet harmittavan laimeita.

Kuitenkin sitten on huomattava että melko harva on lähtenyt Bidarin tielle. Aloitan laimeammasta. Jaakko Hämeen-Anttila on ottanut kantaa iskuihin. Hän ei ole psykologi vaan islamintutkija. Ja hänen kommenttinsa on kuitenkin lähempänä diagnoosia kuin filosofista ideologia-analyysiä. (Mikä on tosin mielestäni kannustettavaa. Se minkä kognitiivisesta uskontotieteestä oppii nopeasti on se että ideologiasisältön teologisesti korrekti taso ei juurikaan näy uskovaisten elämässä. Suuri osa toiminnasta perustuu ryhmän asenteisiin, tapaperinteisiin ja esitietoisiin prosesseihin ja vastaaviin.) Hän mainitsee toki tosiasian, saman minkä Bidarkin varmasti tiedostaa. "Heillä ei ole mitään valtakirjaa tai mandaattia edustaa islamia, he eivät edusta valtavirtaa." Mutta tapa ja asenne jolla hän sitä käyttää on aivan erilainen. "Häiriintynyt ihminen, joka on väkivallantekoihin altis, useimmiten pyrkii hakeutumaan johonkin ideologiaan. Kyse ei ole siitä, että terveet, tasapainoiset ihmiset yhtäkkiä ideologian pohjalta lähtisivät ammuskelemaan ihmisiä. Häiriintyneet ihmiset ampuvat ihmisiä, mutta kaipaavat siihen itselleen legitimaation." Ymmärrän että on tärkeää heiluttaa No True Scotsmania, mutta jos katsotaan käytännön tasoa on melkolailla irrelevanttia muuttaako islam mielipuoleksi vai liittyvätkö mielipuolet islamiin. Uskontokritiikki on tarpeen. Jos ryhmä ja ideologia on jotain joka tarjoaa legitimaation ja tämä on jotain jota murhaajat kaipaavat niin eikö olisi tehtävä kaikki voitava jotta uskonnon sosiaalinen hierarkia ja muut asiat hoidettaisiin sillä tavalla että tämä vaikeutuisi mahdollisimman paljon. Hän kuitenkin muistaa vastustaa itse tekoja. "Hämeen-Anttila muistuttaa, että Charlie Hebdo -lehteä vastaan tehdyn hyökkäyksen ovat tuominneet ympäri islamilaista maailmaa niin uskonnolliset ja poliittiset johtajat kuin tavalliset kansalaisetkin." Kun väkivalta erotetaan sananvapauskysymyksestä ja paheksutaan itse aktiota on lausunto kuitenkin kohtuullisen terve. Kykenen sympatiseeraamaan Hämeen-Anttilaa. Hän itse asiassa edustaa sitä mitä keskiverto kristitty edustaa aina kun puhutaan länsimaisesta kristillisestä perinteestä. Hän edustaa asennetta jota itse kohtaan jos puhun vaikka omakohtaisista kokemuksistani saatanapaniikkiin liittyen. Avun sijasta tärkeintä näyttää olevan sen selittäminen että on loukkaavaa että loukataan kristittyjä jostain jota eikristityt ovat tehneet. Itse en kuitenkaan pidä heitä ei-kristittyinä vaan äärikristittyinä. Nämä itse katsovat olevansa uskon syvimmässä ytimessä, niitä jotka ovat harvinaisen vahvasti tässä uskossa. Jossain määrin voitaisiin kenties pistää riitaa puoliksi ja selittää että nämä ovat kapinallisia kristittyjä tai kerettiläisiä kristittyjä. Ei-kristityiksi heitä on vaikeaa saada. Etenkin kun heihin suhtaudutaan väistellen. Eli asenteella jota aitojen ei-kristittyjen kanssa ei kohdata.

Mutta sitten onkin kenties tarvetta katsoa jatkumolta vielä yksi kohta. Helsingin Muslimien Yhdyskunnan johtaja, Hamza Peltola, esitti lausumiaan IltaLehdessä. Hän otti toki esiin itse tekojen paheksunnan. "Puheenjohtaja Hamza Peltolan mukaan muslimeille on raskasta, että koko yhteisö kyseenalaistetaan iskujen takia. Pariisin iskuista epäillyt veljekset ovat radikaaleja islamisteja." Tämä on toki tuttua. Jokainen lestadiolaispedofiliakohu pitää sisällään samanlaista voivottelua. Itse suosisin että yhteisön johtajien suojelu ja asioiden piilottelut otettaisiin valvontaan. Niin että sama ei voisi toistua enää ikinä. (Heidän kohdallaan kohuahan on herättänyt juuri se että yhteisössä on tiedetty mutta asia on jätetty viemättä eteenpäin koska teologiassa on tietynlaisia anteeksiannon ja armon käsityksiä joiden avulla tekijä saa anteeksi, toisin kuin anteeksiantamaton uhri joka on huono ja sydämetön kristitty.) Peltola ottaa kuitenkin erikoisia kierroksia. "Kun elämme sivistysvaltioissa ja tiedämme mikä saattaa aiheuttaa joissakin uskontokunnissa reaktioita, niin miksi niitä halutaan aiheuttaa tahallaan sananvapauden nimissä? Kuka hyötyy siitä, että pilkataan toisen uskonnon asioita? Se on tulella leikkimistä" Niin, sivistysvaltiossa ajatellaan että seuraukset eivät ole jotain jonka edessä on eettistä antaa periksi. Pahuutta vastaan voidaan jopa sotia. Se on se arvopohja jonka rohkeutta sivistysvaltioissa on osattu arvostaa. (Peltolan lausunto on vähän kuin Päivi Räsäsen "pride-provokaatio" -lausunto olisi jotenkin käynyt ottamassa lisävoimaa "Häjyt" -elokuvasta. Jossa selitetään että pontikassa on kaupan päälle vakuutus. Palovakuutus. Ei pala ravinteli niin helposti. Tämä on hyvin lähellä sitä että ei vain ymmärretä tekijän provosoitumisen syitä vaan siitä että häntä sympataan ja reaktiota pidetään jopa odotettavissa olevana.) Peltola ottaa lisäksi No True Scotsmaniin kierroksen jonka vastineet kristityissä vaativat melko kahelien moonshine-eteläjunttien salaliittokonservatiivien tarinoissa. (Sellaisissa joissa todella tekee mieli lähteä Hämeen-Anttilan tielle ja ottaa ideologia-analyysin sijasta diagnoosi ja lääkitysasiat puheeksi.) "Peltola ei usko, että kaikki muslimien teoiksi väitetyt terrori-iskut olisivat todella heidän tekemiään. Hän ei esimerkiksi usko, että WTC:n terrori-iskujen taustalla olisivat muslimit. - Iskujen taustalla on isommat poliittiset agendat. Terroriteot saattavat olla lavastettuja, ja niiden tarkoitus on mustamaalata ja saada oikeutus vastatoimille" Hän on jo hyvin kaukana Bidarin ihanteista.

Tähän kai pakko tottua ja kasvaa.

Muistan kun Jokelan ampumiset muuttivat uskontokeskustelua Suomessa. Fundamentalistikristityt olivat riemurinnoin etsimässä vähäisiäkin ideologisia kytköksiä tekoon. "Luonnollisen valitsijan manifesti" muuntui evolutionistiateistien haukkumaleluksi. Sitä joutui oikeasti puolustamaan sellaisilla argumenteilla että Pekka-Ericin ateismi oli aivan yhtä ateismin mukaista kuin humanistijärjestön johtajan ateismi. Tämä oli suuren riemuilun aikaa. Muutoinkin teolle haettiin yksinkertaisia selityksiä joissa vaikuttavana asiana oli tietenkin juuri se asia josta asian ymmärtäjä muutenkin aina kohkasi kaikkialla. Opin tästä jotain.

Sitten asiat muuttuivat kun kristillisyydestä ilmeisen paljon vaikutteita saanut Breivik kävi saaressa. Sama rumba alkoi tällöinkin. Joskin kohkaajat edustivat hieman eri ideologiaa. Olin tästä hyvin pahoillani. Selvää oli että nyt kristityt ja oikeistolaiset pitivät kytköksiä ilmiselvästi irrelevantteina kun taas heidän vastustajilleen ideologia oli tärkein selitys. Breivikin yhteydet olivat naurettavia. Tässä viitattiin dogmatiikkaan analyysitarkkuudella joka Auvisen kohdalla olisivat paljastaneet että hänen ideologiansa eivät pitäneet sisällään mitään syvällistä evoluutiopsykologiaa joka noudattaisi tämän hetken tietoa esimerkiksi populaatiogenetiikasta. (Tämä analyysi ei Auvisen kohdalla ollut tärkeää koska otsikossa oli luonnollinen valitsija joka tuo mielikuvia luonnonvalintaan.)

Jostain syystä näyttää siltä että ihmiset noin yleensä ottaen toimivat siten että jos pahantekijä on oman identiteetin piiristä pahantekijä on mielenvikainen. Mutta jos se on vastustajan piiristä on syyllinen ideologia. Tämä nyrkkisääntö auttaakin sitten analysoimaan sitä kuka todella on ja ei ole todellinen ateisti/kristitty/islamisti. Jos yhteys kiistetään mutta pahantekijän tekoon ei tartuta, se on todennäköisesti nimenomaan nimenomaan sitä aitoa ja ehtaa omaa ideologiaa. Jos tärkeintä on vastuusta irtautuminen eikä pahuuden vastustaminen niin se kertoo että tekoa ei ehkä hyväksytä mutta yhteys on niin luja ja ärsyttävä että siitä täytyy irtautua. Ja jos ääritekojen epämiellyttävää viestiä tuova on paha ja vahingoittava koska hän hyökkää yhteisöä vastaan irrelevantilla yksittäistapauksella on selvää että tässä ei vastusteta pahaa vaan pahasta kertojaa. Ja tämänlaiseen sortuu vain ja ainostaan ihminen joka aidosti on nimenomaan sitä samaa jengiä tämän tekijän kanssa.

Tämä pelaa toki kaikkiin suuntiin. Tässä hengessä liberaalikin voi pureksia esimerkiksi seuraavaa ; "Miksi Anders Behring Breivikin tapauksessa syyllisiä etsittiin kissojen ja koirien kanssa ja hänen kytköksiään niin äärioikeistoon, ääriuskovaisiin kuin laitaoikeistoonkin kuin uusnatseihin ia ties mihin sekoboltseihin etsittiin kissojen ja koirien kansssa, mutta kun mitään ei löytynyt, hänet oltiin valmis leimaamaan "mielisairaaksi"? Mutta kun islamilaiset terroristit parta päristen huutavat allahu akhbar ja muita tuon uskonnon iskulauseita, niin heti alkaa hirveä parku ja poru ja selittely siitä, etteivät nuo terroriteot mitenkään liity islamiin." Vastaus on : Tavallaan samasta syystä kun tietyille ihmisille oli hyvin olemattomalla informaatiolla ilmiselvää että Breivikillä ei voinut olla mitään relevanttia yhteyttä em. ideologioihin. Tyypit vaan ovat erejä. Siksi nytkin sananvapauden puolesta on näyttävästi marssinut sellaisia vaikutusvaltaisia henkilöitä joiden taustalla ei ole kovin vakuuttavaa sananvapauden kannattamista.

---

Kirjoittaja on hämmästynyt siitä miten moni on kärsinyt ns. fatwakateudesta. Ateisteja on moitittu että eivät uskalla kritisoida kuin leppoisia kristittyjä kun eivät joudu vaaraan. Liberaaleja sekä vasemmistolaisia on syytetty siitä että he eivät voi nähdä islamin virheitä koska kognitiivinen dissonanssi. Charlie Hebdo oli suurelta osiltaan vasemmistolais-ateistinen lehti. Silti nämä ihmiset eivät selitä että lehteä ei ole olemassa. Mutta eivät kuitenkaan myönnä erehtymistään. Itse olen toki kauan huomauttanut että islamkritiikki on ateisteilla, vasemmistolaisilla ja liberaaleilla hyvinkin yleistä. Oikeistokristityt sen sijaan ovat peittäneet silmät tältä ja keskittyneet ateistejen ja muiden kerettiläisten haukkumiseen.

Paha ongelma ; Falsifioivatko ID -piirit kristillisen etiikkakäsityksen?

Nykyaikana kristityistä on modernia kannattaa metaeettistä käsitystä jonka mukaan ateisti voi käyttäytyä hyvin mutta että hänen eettisyydelleen ei ole perusteita. Tässä mallissa naturalismi, etenkin evoluutioteoriaan nojaava naturalismi, on perustaltaan nihilistinen. Sillä etiikka ei voi olla ihmisen lajinmukaista käytöstä vaan on oiketettava itselleen ikuisuus ja muuttumattomuus termin Platonissävytteisessä mielessä.¹ Tästä metaetiikkakäsityksestä nähdään että ideologiat turmelevat tilastollisesti. Kysymys on siis siitä mitä darwinismi tekee yhteiskunnalle tilastollisella tasolla. Tämän uhka on korostetusti läsnä esimerkiksi "Wedge" dokumentissa joka korostaa yhteiskunnan destruktiivista tilaa joka johtuu materialismi/naturalismista. Tämä moraalittomuus nähdään myös yhteiskunnan tuhoon viemiseksi.

Toisaalta tässä mallissa korostuu myös se miten Jumalan tahdon tietäminen on tärkeää. William Craigin "God Command Theory" perustaa näkemyksen siihen että asiat ovat hyvää tai pahaa sen mukaan miten Jumala sanoo sen olevan. Sillä Jumala on hyvyyden mittanauha ja hyvyys on mitä Jumala on. Ja ainut tapa saada tietoa Jumalasta on seurata Jumalan sanaa ja ainut tapa seurata hänen tahtoaan on totella Jumalan käskyjä ja noudattaa Hänen tahtoaan. Näin kritityt ovat lähempänä eettisyyttä ja toimivat suurissa linjoissa kuin hyvät ihmiset.

Kristillinen moraali tiivistyy nyrkkisääntöisimmillään sekä kymmeneen käskyyn että kultaiseen sääntöön. Ja muuhun mitä "Raamattu" sanoo. Näiden heijateleminen taas on tärkeää koska Imago Dei -ihmiskuvan mukaan ihminen on Jumalan kuva. Ja kristitylle WWJD -lähestyminen eli Jeesuksen seuraaminen ja imitointi ovat hyveellisyyden ydintä.

Tässä kohden on laadukasta ja kohteliasta ottaa esiin Tapio Puolimatka. Mies joka selvästi uskoo edellämainittuun metaeettiseen teoriaan kun katsotaan hänen tekstiään "Antiikin korkeakulttuurit kaatuivat sukupuolineutraaliin ajatteluun", joka julkaistiin "Helsingin Sanomissa", tuossa pesässä joka tiettävästi ei ole reilu sananvapaudelle vaan vainoaa Puolimatkaa kuten kaikki muukin maallistunut puolueellinen media. Voisin toki korostaa sitä että Ville Vuolanto näyttää että Puolimatkan argumentit eivät vastaa sitä mitä historiantutkimus siitä sanoo antiikin arvoista. Itse kuitenkin nostan tässä yhteydessä esiin enemmänkin seitsemännen käskyn. Puolimatka ei nimittäin lähteistä Helsingin Sanomien tekstiään. Lähteiden mainitsemattomuus on jännittävää, sillä Puolimatkan kirjoitus on esimerkkejä myöten täynnä detaljeja joiden kautta on melkoisen että hän on ahkerasti ja tuoreesti lukenut Carle Zimmermania. Puolimatka kun on teesejä ja detaljeja myöten löydettävissä suoraan Zimmermanin esseekirjoituksista. Asian varmistaminen ei ole vaikeaa ; Innokkaimmat voivat tutustua Zimmermanin pääteokseen "Family and civilization" vuodelta 1945. Identtisyys on niin suurta että selvää on että Puolimatkalla on tarjota "tuoretta" ja "omintakeista" materiaalia juuri sillä tavalla jonka vain hän osaa. (Ja joka itse asiassa selittää hänen populaariteoksien julkaisutahtinsa jossa on niin monta sivua ja niin monta kirjaa.) On jännittävää miksi hän ei kerro tätä lähdettä vaikka se vahvasti näyttää hänen kirjoituksensa primaarilähteeltä. No, kenties sen vuoksi että jos hän toimisi näin hän ei kirjoittaisi niin usein ja mielipidekirjoitusten floodaaminen ja kirjojen tuottaminen olisi paljon vaikeampaa tällä uudenlaisella integriteetillä. Joten ilmeisesti Saatanaa ja darwinisteja vastaan taisteleminen oikeuttaa tälläiset pienet lähteidenmainitsemattomuudet.

Toisaalta on syytä muistaa Puolimatkan vahva osuus Pianka -tapaukseen. Sillä tässä ei ole kysymys yksittäisen syntisen hairahtumisesta vaan jostain joka kertoo laajemmin Intelligent Designin asemasta. Puolimatka tunnetusti painoi kirjaansa väitteen jossa Pianka olisi kannattanut laajamittaista kansanmurhaa.² Alkulähteenä oli ID fellow Forrest Mims joka syytti Piankaa siitä että tämä olisi halunnut tappaa 95% ihmiskunnasta ebolaviruksella. Kun puhetta on läpikäyty on selvää että tälle nimenomaiselle syytökselle ei ollut perustaa. Silti kukaan ei tarkistanut asiaa vaan päinvastoin. William Dembski ilmiantoi Piankan terroristiksi. Maassa jossa terroristeihin, jopa terroristiepäiltyihin, on 9/11 -tapauksen jälkeen suthauduttu mallilla Guantanamo Bay. Ja kun Pianka vapautettiin ilman syytteitä eivät jutut loppuneet. Puolimatkakin olisi voinut tarkistaa asiat varsin helposti mutta hän painoi asian kirjoihin ja kansiin vuosia sen jälkeen kun Pianka oli kohusta selvinnyt. (Kohuun liittyi myös tappouhkauksia kun terroristia pelänneet kristityt  Hän ei myöskään kuunnellut kriitikoita aiheesta ja korjannut virhettä. Vasta se että kirjan sisällöstä ilmoitettiin Piankalle ja Pianka otti yhteyttä suoraan Puolimatkaan tavalla jossa vihjattiin seuraamuksista lain edessä oli se joka sai Puolimatkan korjaamaan asian no anteex -tyylisellä viestillä. Selvää on että Puolimatka oli kopioinut Piankaan liittyvät tietonsa pääasiassa "Uncommon Descentistä". Hän ei kuitenkaan maininut tätä lähdettä. Lisäksi huomionarvoisaa on että Puolimatkan panos oli se että hän lisäsi ebolatapaukseen virheen. Virheen siitä että Pianka ehdotti ilmalevitteisyyttä. Tämä lisäys pitää sisällään niin suuren luonnontiedevirheen että asioista yhtään mitään yhtään tietävän pitäisi tiedostaa että Piankan tasoinen osaaja ei heittele mitään noin perusasioiden vastaisia väitteitä. Mistä Pianka onkin itse huomauttanut sivuillaan. On jännittävää että Puolimatka vain otti ID -läisen sanomat asiat faktoina tarkistamatta suoraan lähteistä mitä Pianka on todella sanonut. Että väitteiden vakavuus ei ole ikään kuin antanut syytä tarkistaa Mimsistä poikkeavia lähteitä. Että ebolaviruksen toimintaperiaatteen kannalta mahdoton levitysmenetelmä ei ole jotain jota alan tuntija heittäisi vakavasti otettavana asiana.

Se että keksitään kansanmurha on valehtelua. Se että tätä levitellään oikeustahoihin ja siitä selviämisen jälkeenkin kirjoihin on väärän todistuksen antamista lähimmäiselle. Ilman lähdettä tietojen kopioiminen on yhdenlaista varastamista. Ja on melko varmaa että kukaan edellä mainituista toimijoista ei ole tehnyt kuten muut toivoisivat itselleen tehtävän. Ja kaiken kaikkiaan ID -tahot - Puolimatka, Mims ja Dembski etunenässä - ovat huolissaan tiettyjen ideologioiden vaikutuksesta eettiseen käytökseen ja muiden ihmisten kohteluun.

Lisäksi he korostavat että kristityt ovat älykkäitä, supertiede ID -tasoisesti älykkäitä. Kyky kriittiseen ajatteluun, faktojen tarkastamiseen näinkin vakavien syytösten edessä. Kun superajattelija ja moniosaaja Puolimatkakin kykenee vain tuottamaan panoksellaan virheen kasvamista entisestään voidaan nähdä miten laadukkaaseen ajattelutyöhön kristitty pystyy. Etenkin kun aiheena on heidän spesiaalierityisalueensa, hyvyys ja etiikka ja synnittömyys.

Itse näkisin että jos he ovat kristittyjä ja heidän moraaliteoriansa metaetiikasta, moraalista ja yhteiskunnasta ovat tosia niin sitten käsissämme on ristiriita. Jos kristillisyys on missään yhteydessä etiikkaan ja reiluun käytökseen ja moraaliseen toimintaan ID on käytännössä falsifioinut asian. Jos kristilliseen Jumalaan yhteys on vain kristityillä ja kristittyjen Jumala on kaikkivoipa ja kaikkihyvä niin miksi ihmeessä niin usea ID -teoreettinen kristitty on tuontasoinen läpitunkematon paskapää. (Tämä ei ole ad hominem, tämä on argumentatiivisesti perusteltu ikävä tosiasia jonka mainitseminen on relevanttia kuin homojen yhteiskunnan tuhoamisesta uhoilu.)

Merkittävää on että mitään pahoillaanoloa ID -piireissä ei asiasta ole tehty. Ei vaikka sanat olivat kovia ja syytökset rajuja, seuraukset tappouhkailutasoin ikäviä ja muuten kiusallisia. Puolimatkakaan ei ole kunnolla pessyt vastuutaan ja hänen viallisia tietoja sisältäviä painosversioita kirjoista löytyy kaupunkien ja koulujen kirjastoista. Saati että asiasta olisi saatu kunnollista anteeksipyyntöä. Asia on selvästi hoidettu vain juuri ja juuri sen verran että muutoin väistämättä vastaan tuleva juridinen vastuunotto rahallisesti vältetään. Mitään sydämellisyyttä tai aitoa pahoillaanoloa Puolimatka ei ole missään näyttänyt. Kuten ei Dembski tai Mimskään. Joten mitään armoa ei heille voida tässä osoittaa. Kristitty kun saa armon vasta kun hän tunnustaa ja katuu tekoaan. Lisäksi tässä on huomautettava että Jumala ei voi antaa anteeksi Piankan puolesta. Eli ID istit voivat rukoiluillaan saada välit Jumalaan kuntoon mutta tämä Piankan suuntaan kohdistettu jää väistämättä jäytämään heidän tekojensa eettisyyttä kaluamaan.

Asian voi toki korjata joko siten että tunnustetaan että Puolimatka, Dembski ja Mims eivät ole oikeita kristittyjä. Ja että ID ei ole liikkeenä kristillinen tai kristinuskon mukainen tai sen kanssa yhteensopiva. Jonka jälkeen heidän kirjojensa lukeminen ja heidän luennoillaan käyminen on samanlaista syntiä kuin Dawkinsin fanittaminen. Tai sitten niin että kristillinen etiikkakäsitys ja arvotyhjiö ovat roskaa ja arvotyhjiöstä ja nihilismistä ei voida puhua. Molempia ei voida saada.

Joko Puolimatkaa pitää bannia ja hänen kirjojaan lukea lähinnä jotta tietää vääräoppisen pahuuden ja oppii sitä vastustamaan. Ja ostaa lähinnä roviomateriaaliksi. Ja hänen luentojaan ja kiertueitaan ja radiovierailujen kuuntelua boikotoida koska Puolimatka saa niistä rahaa. Tai sitten lopettaa puheet arvotyhjiöstä ja darwinismin moraalia rappeuttavista vaikutuksista. Tai olla kaksinaamainen idiootti jolla ei ole mitään puolusteltavia tekosyitä toiminnalleen. Uskoisin että identiteetilleen tyypillisinä suurin osa kristityistä valitsee tämän aivan viimeisen vaihtoehdon.

---

1 On selvää että mikään aristoteelinen ei voi platonisuuden kanssa yhteensopiva olla. Mutta on vaikeaa ymmärtää miksi aristoteelisuuden olisi alistuttava platonistisiin premisseihin sen sijaan että platon joutuisi mukautumaan aristoteelisiin premisseihin.)
2 En tiedä miksi kristityt suuttuiva kansanmurha-ajattelusta. Koska kun William Lane Craigin kiiteltyä metaetiikkaa lukee törmää siihen että hän kannattaa kovalla innolla hyviä kansanmurhia. Kun Jumala on käskenyt Raamatussa kansanmurhan, hänellä on vankkaa argumentointia sen pohjalle että tämä teko oli pohjimmiltaan hyvä. Kovin monien kristittyjen ei siis pitäisi loukkaantua ebolapuheista. Sillä niin arvostettu Craig on.

Pieni ajatus : uskonnollisesta väkivallasta

Kun käsitellään uskontoja ja niiden suhdetta väkivaltaan, ei ole ollenkaan tavatonta että ongelmia hienopestään mitättömiksi selittämällä että konflikti on vain irrelevantisti uskonnollinen. Että politiikka, valta ja muut ei-uskonnolliset elementit liittyisivät vahvasti konfliktiin. Ja siksi uskonnosta puhuminen on virhe ja väärin.

Väite muiden elementtien relevantista läsnäolosta on tietenkin totta, eikä väite itsessään ole kovin kiistanalainen. On selvää että esimerkiksi öljy näyttelee tärkeää osaa ja uskonto tarjoaa retoriikan. On selvää että palestiina-israel -konfliktissa maa-alueiden omistus ja käyttö liittyvät uskonnollisiin motiiveihin.

Mutta tämä ei tosiasiassa tarjoa mitään argumenttia sille että konflikti ei olisi relevantisti liitoksissa uskontoihin. Itse asiassa voidaan sanoa että kaikkien konfliktien takana on useita erilaisia syitä. Koska monta syytä voi olla yhden seurauksen takana ei voida sanoa että "jos takana on A niin sen takana ei ole B". Kenties ne ovat takana molemmat. Kun takana on monta muuttujaa, ei voida sanoa että "kun takana on A, niin muut selitykset ovat vääriä". Ne voivat kaikki olla oikeita.

Kenties uskonnolla, ateismilla ja vastaavillaa ideologioilla saadaan ihmiset suostuteltua kuolemaan sodassa helpommin kuin vetoamalla siihen että me nyt halutaan vaan heidän maat ja bensat?

Tämä lieneekin ilmiselvää, sillä kun samat ihmiset tulkitsevat historiaa, he löytävät kyllä mielellään ateismin syylliseksi ranskan vallankumouksen valistushengellä perusteltuihin väkivaltaisuuksiin. He näkevät ateismin Stalinin ja Hitlerin takana. Vaikka tosiasiassa Hitlerinkin vallan takana oli esimerkiksi Saksan taloustilanne. Stalinia miellytti myös henkilökultti ja henkilökohtainen valta. Ja silti ihmiset tiedostavat jollain tavalla että nämä eivät poista ateismia yhtälöstä. Jos tämä on totta, saman tulee koskea myös uskontoja. Myös kristinuskoa.

Trollaaminen, intentiot ja ideologia -analyysi

Kirjoitin pari päivää sitten pienen ja pikkumaisen jutun yksittäisestä kommentista. Lausunnon antajasta sanottiin valaisevasti "Berta Lovejoy on trolli, jonka takana on trolliryhmä." Kysymys on mielenkiintoinen, sillä tätä koskee monta sellaista asiaa, jotka saattavat tehdä blogini lukemisesta ylen vaikeaa.

Ilkka Forsblom, joka ansiokkaasti omalla nimellään uskalsi minua lähteä valistamaan korosti teemaa "huomaan jälleen kerran teidän kommentoineen feminismin muotoa, joka on itselleni vieras ja jonka edustajan nimeen en ole ennen törmännyt". Tämä on oleellinen. Yleensä trollaamisen taakse liitetään ajatus epäluotettavuudesta. On kieltämättä totta että jos muodostaa evoluutiosta mielikuvan kreationistien pelleilyiden kautta, niin rakentuu olkiukkoja. Samoin tietenkin käy jos hankkii kokonaiskäsityksensä feminismistä feministejä trollaavien kanssa. Jos joku heittää olkiukkoja feminismisti, kysymys on usein harhaanjohtaminen ja informaatiosota. Sellaisen pohjalta ei tietenkään saa kovin rehellistä kuvaa. Ja feminismi saattaa vääristyä juuri sen takia että on "tutustunut liikaa". Eli kun lukee kirjoja ja nettikommentteja, mukaan helposti nivoutuu kaikenlaista omituista. Saamani varoituksen sisältämä riski on oleellinen ja mahdollinen.

Etenkin kun Lovejoysta tarkistin lähinnä sen, että hänellä on ihan sikana kommentteja. Tarkempi googelointi todellakin paljastaa sen, että Lovejoysta puhutaan hyvin paljon. Ja henki on se, että hänestä mietitään onko hän trolli vai ei. Trollausta epäillään useissa paikoissa esimerkiksi koska "She seems to get top comment on every popular reddid and it's always filled with radfem garbage." Mitä tästä voi sanoa? Henkenä on se, että ihmiset eivät erota feminismin satiiria ja ärsyttävyys mielessä tehtyä trollaamista feminismin esittelystä.

Trolliongelma.

Ensimmäinen asia on se, että tässä on klassisen trolliongelman paikka. Tämä on siitä erikoinen että se on samanaikaisesti epistemologinen, lähdekriittinen että huumoria että tosiasioita käsittelevä ongelma joka on sekä vaivannut mieltäni pitkään, että johon minulla on vain peukalosääntötyyppisiä ratkaisuja. Eli miten voidaan erottaa että joku on trolli ja kuka ei. Syytöksissä haasteena on se, että esimerkiksi Lovejoyn kohdalla on oikeastaan hyvin vähän mihin tarttua. Hänen trolliuttaan toistellaan ja tämä toisto muuttuu todisteeksi siitä että hän trollaa.
1: Trolliksi syyttely on itsessään yksi keino harrastaa informaatiosodankäyntiä. Tästä löytyy oikein tuore esimerkki. Katleena Kortesuin "Ei oo totta" -blogi purki Amplian väitteen jossa syytettiin Tiina Raevaaraa "roskatiede" -blogin pitäjäksi. Lisäksi tätä blogia syytettiin ala-arvoiseksi ja rikolliseksi. Syytös oli tehty korkeintaan aihetodistein. Ja sen tehtävänä oli selvästi diskreditoida sanoma mustamaalaamalla sanoja. Roskatiede -blogin pitäjä korosti että yritys olikin varmasti mitätöidä Raevaaran julkisuudessa sanomia asioita jotka koskevat Ampliaaa ja siellä työskennelleitä muutoin. Se, että ohittaa jonkun lausuman merkityksen sanomalla että "sen on pakko olla satiiria" joutuu perustelemaan miksi tämä on satiiria. Loppujen lopuksi tämä palautuu siihen että osoittaakseen että lausunto on satiiria on palattava premisseihin siitä miksi tämä ei ole feminismiä. Ja juuri tässä premississä on ne suurimmat probleemit ja erimielisyydet. Se, että debatti voitetaan siten että jos on kinaa lähtökohdista sanomalla että omat premissit ovat todet ei ole argumentointia vaan inttämistä. (Joka on sinällään hupaisaa ajankulua.) En ole vielä löytänyt IP -osoitteiden ja muiden vastaavien tapaisiin asioihin joissa löytyy edes yksittäinen trolli, saati trolliarmeija. Kenties Lovejoy on trolli, mutta googlesta kaivamieni todisteiden mukaan tämä ei ole välttämätöntä.
2: Trollia on todella vaikeaa erottaa mielenvikaisesta. Lovejoyn vahvimmat syyt olla trolli viittaavat johonkin joka on minulle muualta tuttu. Internetissä oli "mr Mabus" -pseudonyymillä toiminut mies. Hän oli hyvin ahkera ja pakkomielteinen kommentoija. Hänen tekstinsä olivat pullollaan omituisuuksia. Poliisitutkinta tuli kysymykseen. "Notorious spammer" saatiin kiinni ja tekojen takaa paljastui Dennis Markuze niminen setä jolla oli mielenterveysongelmia ja pakkomielteisyyttä. Asia kävi oikeudessa. Markuzen kommenteissa erikoista oli se, että hän kirjoitti niitä aivan valtavasti. Hän kohdisti niitä moniin ateisteihin. Ja viestit degeneroituivat tappouhkauksiksi ja stalkeroinneiksi. Ja viesteissä kannatettiin Intelligent Designiä. On selvää että moni Intelligent Designin kannattaja haluaisi laittaa tämän  - joka on ihan ottanut pseudonyyminsä Nostradamuksen ennustusten antikristuksesta - olevan jotain johon ei oikein tavallisesti törmää. Markuze ei kuitenkaan ollut trolliarmeija tai ateistitrollin "false flag" -operaatio jossa halutaan pilata kreationistien maine. Vaan taustaa löytyi päihteistä ja mielenterveysongelmista. Markuzea ei lannistanut edes tuomio, nykyisin hän on ns. rikoksenuusija. En kykene näkemään hänessä oleellisia epäanalogioita Lovejoyhyn. Samat argumentit joilla Lovejoy todetaan trolliksi pätisivät Markuzeen vielä vahvemmin. Tämä ei tarkoita sitä että Lovejoy ei olisi trolli. Vaan sitä että todisteita tästä ei ole riittävästi.

Käsiteanalyysiin.

Tuon pikkumaisen blogaukseni teema oli toisintaa esimerkillä ja detaljilla varhaisempaa argumenttiani, jossa lähestyin feminismiä kolmen käsitteen venn -diagrammilla. Siinä oli kysymys käsiteanalyysistä. Eli jostain jossa mietitään mikä sopii feminismin määritelmään ja mikä ei. Useimmiten feminismiaihe on kuitenkin ns. arvokeskustelullinen. Ja tämä ero saattaa johtaa siihen että sanomisiani väärinkäsitetään. Ja tämä harhautuminen on ymmärrettävää. Sillä tietty tapa on vakiintunut. Nämä strategiat, noin karkeasti ottaen, suhtautuvat liian usein kahdella tavalla feminismiin. Ja molemmat näistä tavoista ovat vääriä.
1: Ensimmäinen on se, että radikaalifeministit määritellään jotenkin yleiseksi feminismiksi. Tällöin ei sanota että "feministien piirissä on radikaaleja" vaan että "nämä radikaalit ovat jotenkin "enemmän feministejä" tai "aidosti feministejä". Tämä on tietenkin halveksuttavaa olkiukottamista. En esimerkiksi jaksa uskoa että fundamentalistiaktivistit olisivat eniten kristittyjä tai kuvaisivat sitä mitä kristinusko ytimeltään ja enimmäkseen on. Tämä olisi olkiukottamista, joka rakennettaisiin cherry pickaamalla esimerkkejä. Sen sijaan katson että he ovat yhdenlaisia kristittyjä. Tähän ei voi oikeastaan muuta kuin tiivistää lausuma "Tämä Päivä" -blogista. "Olen tehnyt päätöksen: tästä eteenpäin kun kuulen jonkun olettavan ääriliikkeen edustavan jotain muuta kuin nimenomaista äärilaitaa, pidän näin olettavaa ihmistä ideologisena valehtelijana."
2: Toisaalta taas vastapuolella on sitten tapana pestä omaa ideologiaansa jollain josta on hyvin vaikeaa nähdä miten ne olisivat mitään muuta kuin "No True Scotsman" -argumentteja. Tästä olen tehnyt pidemmän tekstin, joten en toista sen ydinteesejä tässä. Ja pidän tätäkin huonona tapana toimia. Vastuu pestään pois kikkailemalla ideologian nimistä. Ja usein tässä tehdään vielä pahemmin. Kun asia viittaa ongelmaan - olipa se sitten "oikeaa skottia vai ei" - niin tässä usein isketään viestintuojaan siitä että hän leimaa väärällä nimellä sen sijaan että tähän ongelmaan tartuttaisiin ja siivottaisiin maailmaa sen verran että kellään ei olisi mitään kammottavaa sormella osoitettavaksi.

Näkemykseni ei ole ajaa poliittista agendaa. Minulla on yllättävän vähän kiinnostusta osallistua feminismiin ja muuhun poliittiseen. Kaikki ryhmät joissa on yli Dunbarin luvun verran jäseniä (noin 150) ovat periaatteessa epäilyttäviä laitoksia jotka luovat rooleja ja identiteettejä, eli pitävät ryhmän koheesiota yllä jonkinlaisella illuusionrakennuksella. Sitä pienemmät taas ovat potentiaalisia kultteja. Ja tämä tietenkin vaikeuttaa sanomisieni tulkitsemista. Sillä on ihan tervettä olettaa että teksti osuu johonkin sellaiseen viitekehykseen jota muutenkin käytetään paljon. (Tilastollisesti se on todennäköisin viitekehys!) Tämä taatusti aikaansaa pahastumista ja surullista mieltä. Välittäisin jos jaksaisin.

Tällä käsiteanalyysillisellä puolella on syvä merkitys siihen miten Lovejoyn trollaamiseen tulee suhtautua. Ei pidä katsoa pelkästään intentiota. Eli onko tarkoitus trollata vai olla vaan aktivistihöpö joka edustaa jotain niin marginaalista mielisairaan ajatusta feminismistä että valtaosa feministeistä pitää sitä itselleen vieraana. (Joka tarkoittaa sitä että he vastustavat myös sen argumenttisisältöä.) On hyvä kartoittaa miten tämä ero on merkittävä. Kirjoitin pari päivää sitten blogaukseeni kuvatekstin jossa käsittelin koiran, koirannamin ja koiranpaskan ateistisuutta. Sen ytimessä oli se, että kun ateismi on määritelty jumaluskon puutteeksi, niin silloin niin koirat kuin koiranpaskatkin ovat ateisteja.

Tämä on itse asiassa käsiteanalyyttisesti ns. vastaesimerkki. Se demonstroi että annettu ateismin määritelmä on joko omituinen tai sitten se vaihtoehtoisesti vaatii korjaamista. Toki en väittänyt että ateistit yleisesti uskoisivat että koirat olisivat ateisteja. Tai että koiranpaskan ateistisuus olisi yleinen debatinaihe. Luultavasti tämä koiranpaskan vakaumus on sen verran marginaalinen asia että se ei ole kiinnostanut sosiologisesti ateisteja eikä teistejä. Olisi siis väärin sanoa että ateistit olisivat sanomassa että koiranpaskat ovat ateisteja. Mutta sen sijaan annetusta ateismin määritelmästä tämä vastaesimerkki sanoo paljon oleellista.

Esimerkiksi oman venn -diagrammin ytimeen voisi sanoa sen että jos katsomme ei-trolleja feministejä, kuten Luce Irigaraytä tai Valerie Solanasia, tiedämme että Luce Irigaray kannatti tasa-arvoa, oli feministi mutta ei uskonut että mies ja nainen olivat syntyjään samanlaisia. Irigaray ei ollut sukupuolineutraali. Näin tiedämme että feministin ei tarvitse olla sukupuolineutraaliuden kannattaja. Samalla opimme että tasa-arvo ei ole samaa kuin sukupuolineutraalius. Mutta kenties feminismi on tasa-arvoa koska Irigaray kannattaa molempia. Solanas taas kannatti iskuja miessukupuolta kohtaan, ja häntä ei voida pitää tasa-arvon kananttajana. Radikaalifeministinä hän kuitenkin oli feministi. Joten feminismin ei tarvitse olla tasa-arvoa ajavaa ollakseen feminismiä.

Tosiasia toki on se, että suuri osa nykyfeministeistä kannattaa sitä että feminismi on sekä tasa-arvoa että sukupuolineutraaliutta korostaen haettava asia. Jos näin ei olisi, olisi oikeastaan aika tyhmää tehdä tuollaisia listauksia. Siitä ei opittaisi mitään uutta. Tottumus on turruttanut mieltä joten tarvitaan muistutusta siitä että jos feministi ei kannata tasa-arvoa hän ei ole ei-femiministi. Hän ei kenties ole suosittu, mutta eipä ole suosittuja hihhulit kristityillä eikä ISISläisiäkään koeta kovin rakkaaksi monille islaminuskoisille. Missään nimessä Lovejoy, muut radikaalifeministit, ISIS tai hihhulit eivät edusta keskiarvoa tai tavallista tai yleistä. Mutta marginaalisuus ei tarkoita samaa kuin käsiteavaruuden ulkopuolella oleminen.

Trollaus ja käsiteanalyysi.

Blogini pitkäaikaiset lukijat tietävät että olen itsekin trolli. Minulla on siihen jopa "ohjekirjablogauksia". Tarkoittaako tämä sitä että tämän blogin sisältö on tietoarvoltaan nolla? Tuskin. Itse asiassa sanoisin jopa että trollaus johtaa siihen että relevanssille voi jopa käydä päinvastoin. Trollaamisellani on argumentatiivisia tavoitteita. Käsiteanalyysi on tässä itse asiassa hyvin herkullinen lähtökohta koska niiden avulla voidaan luoda avartavia stereotyyppisiä lausumia jotka kuitenkin ovat ongelmia esillenostavia. Ja tämä johtaa siihen että kykene  yhdistämään huumorin ja asiallisuuden. (Näiden välissä tempominen viehättää itseäni suuresti.) Katson että tämä seuraa narrin ihannetta.

Narri paljastaa ennakko-oletuksia. Itse asiassa huumorista on tuoreesti ilmestynyt mainio kirja "Inside Jokes - Using Humor to Reverse-Engineer the Mind". Se on yhteistyökirja, kirjoittajinaan Matthew Hurley, Daniel Dennett ja Reginald Adams. Heidän mukaansa huumori on oleellista oppimiselle. Usein huumori perustuu jonkinlaiselle ennakko-oletuksen rikkomiselle. Niissä kuitenkin rikkoutuminen tapahtuu kohtuu turvallisesti. (Väkivaltainen huumori onnistuu jos ja vain jos kuulija jotenkin ensin etäännytetään kärsijästä.) Tämä on tärkeää ihmisen toimintakyvylle, koska ihmisten on tultava toimeen rajallisessa informaatiossa ja usein melko nopeasti. Jos asioita miettii liiaksi ja haluaa varmistaa olevansa oikeassa ei helposti saa mitään aikaiseksi. Jos taas ei opi virheistään, on myös ongelmissa. Siksi on järkevää nauttia harmittomista erehdyksistä jotka opettavat temppuja jotka ovat tarpeen tosipaikan tullen. (Esimerkiksi sellaisia jotka koskevat peniksiä ja hämähäkkejä väärinpäin.)

Siksi esimerkiksi Lovejoyn kohdalla ei kenties ole kovin tervettä keskustella ad hominem -tasolla siitä onko hänen sanomansa mitätöntä siksi että hän on mielenvikainen tai trolli. (Jompi kumpi näistä teorioista on todennäköisimmin tosi.) Oleellisempaa on kenties tarkastella sitä että onko hänen lausumansa feministisiä vai ei-feministisiä. Lovejoy kenties paljastaa feminismin käsitteestä jotain samantapaista kuin mitä koiranpaskavertaukseni opetti ateismin määrittelystä. Sillä millä intentiolla olen tämän tuottanut on tavallaan irrelevanttia. Ihan siksi että viitekehys on todennäköisesti rakennettu muuta kuin internetkommentointia lukien.

Yleensä kirjailijat "joita ei ole tervettä uskoa hulluiksi tai trolleiksi" ovat tuottaneet materiaalia joka luo löyhän verkon johon näkemykset ovat liitoksissa. Samoin keskivertoiset ja yleiset lausunnot luovat "normin" joka on sekin tärkeä - vaikka onkin eri asia kuin alan auktoriteettien kirjat. (Mikä on relevanttia esimerkiksi uusateismin kohdalla, luulen-uskon että vastaava koskee myös feminismiä koska moni ihminen on arjessa feministi.) Ja kun katson feministisiä kirjoittajia - jotka ovat pitäneet itseään feministeinä ja joita yleisesti muutkin pitävät feministeinä - on nähdäkseni varsin selvää että itse asiassa Lovejoyn laukomissa ei ole mitään mainittavan ei-feminististä. Se ei toki ole rakentavaa, ei edusta feministien normaaleja virtauksia, eikä se varmasti aja feministien asiaa liikkeenä. Mutta jos ne ovat trollausta ne ovat kuitenkin opettavaista trollausta.

Tässä mielessä Lovejoyn trollius on minun kannaltani aika irrelevanttia. Sen lisäksi että se on puutteellisesti todennettua. Siksi, vaikka saamassani viestissä oli paljon asiallista ydintä, en pidä sitä kokonaisuuden kannalta kovin relevanttina.
1: Mieleeni juolahti jopa sellaisetkin asiat että onko tässä takana enemmmänkin se, että monet lausuntoni feminismistä ovat ärsyttäneet. Mutta niihin on kuitenkin sitten vaikea tarttua argumentaatiotasolla. Joten on helpompaa tarttua tälläiseen detaljiin ja luoda tätä kautta epäuskottavuutta varsinaista argumenttia kohtaan. Tämä on totuttu ja käytetty strategia. Irrelevantti detalji on kätevä tapa luoda epäluottamusta itse asiaan, vaikka se ei iskisikään siihen lujaan ytimeen. (Toki tuosta pienestä ja pikkumaisesta jutustani on paha vetää lujaa ydintä, se kun on enemmänkin kuriositeettimainen loisartikkeli joka kukkii sen pääteesini päällä, enemmän demonstraationa ja esimerkkinä kuin varsinaisena argumentinluojana. Aina ei jaksa olla briljantti. Yllättävän harvoin jaksaa.)
     1.1: Mutta tämä pelko lienee kuitenkin vain minun päässäni. Virheen korjaamisen yrittäminen on kuitenkin aina yritys tehdä palvelus. (Toki toivoisin siihen vähän enemmän lihaa. Mutta toisaalta trollien ja trolliarmeijoiden IP -osoitteiden seuranta ja muu vastaava ei ole helppoa. Markuzen tapauksessa asiat selvisivät ja se osoittaa sen että tämänlaisia asioita todella voidaan tehdä. Mutta että siinä menee sikana aikaa ja tupakkaa.) Tai jos ei ole, niin lataan sen sinne lähtökohdaksi siksi että se on reilua ja rakentavaa.

Heretkää!

Tärkeintä olisikin kenties keskustella siitä että miten Lovejoyn näkemykset sotivat feministisiä tulkintamalleja ja merkityksenluomista vastaan. Ja jos ei, niin miten feministien kannattaisi kenties miettiä sitäkin että onko "feminismi" -leima oikeastaan kovinkaan oleellinen silloin kun mietitään sitä että mitä asioita kannattaa tukea tai vastustaa. Nähdäkseni se, että feministit irtautuvat Lovejoysta ja pitävät tätä trollina on tärkeä ensimmäinen askel. Siinä tunnustetaan että näkemys eroaa omasta feminismistä. (Ei siitä muuten haluttaisi irtautua.) Ja tätä pidetään pahana ja vastenmielisenä. Seuraava askel on kuitenkin se vaikein. On nimittäin helppoa rakentaa No True Scotsman ja pestä vastuu. Pistää radikaalifeministit ja trollit jonkun muun ongelmaksi. Sen sijaan että tunnustaisi että kyseessä on paitsi feminismi niin myös sellainen feministi jota hyvä ja eettinen moderni ihminen vastustaa.