Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kanerva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kanerva. Näytä kaikki tekstit

perjantai 13. tammikuuta 2017

Pissaleikit ja kakanheittokisat

Tommi Paalanen otti blogissaan kantaa Trumpia ympäröivään seksikohuun. Hän tiivisti asian seuraavasti : "Donald Trump on saanut paljon parjausta vahvistamattomien seksiväitteiden vuoksi. Häntä pilkataan kiinnostuksesta pissaleikkeihin, joita myös kultaisiksi suihkuiksi kutsutaan. Oli Trumpista mitä mieltä tahansa, seksuaalisista mieltymyksistä pilkkaaminen on matalaotsaista ja vahingollista roskaa."

On mielenkiintoista huomata, miten Trumpin seksikohu voidaan nähdä faktantarkistuksellisena ongelmana - eli ongelmana jossa juoruillaan ilman todisteita. Ja sen lisäksi se voidaan nähdä henkilökohtaiseen elämään puuttumisena. Elämme kulttuurissa jossa erilaisia paheksuttavia seksikohuja levitellään ja pyöritellään. Axl Smith menetti yhdessä päivässä maineensa. Ilkka Kanerva työnsä. Toimi Kankaanniemi olisi menettänyt maineensa jos hänellä olisi sellaista ollut.

Kaksi rinnakkaista mutta toisilleen vastakkaista asiaa.


Paalasen huomautus on siitä kiinnostava, että meillä on olemassa trendi jossa arvostetaan sitä että puhutaan ilmiöistä eikä yksilöistä. Esimerkiksi kun Sebastian Tynkkynen puolusti itseään oikeudessa, hän yritti vedota tähän periaatteeseen ilmaistessaan, että "Tosiasioiden ääneen puhuminen uskonnosta ei ole pahan puhumista, ei varsinkaan ihmisistä pahan puhumista."

Toisaalta nähdään että on oleellista että puhutaan ihmisistä sitä kautta minkälaisia he ovat sen sijaan että puhuttaisiin siitä, mitä he edustavat. Tässä yhteydessä voidaan viitata vaikkapa Martin Luther Kingin "I have a dream" -puhen ideaan siitä että ihmisiä ei tuomittaisi ihonvärin vaan persoonansa mukaan. "I have a dream that my four little children will one day live in a nation where they will not be judged by the color of their skin but by the content of their character." Monille syrjintä onkin juuri sitä että luodaan yleistyksiä rodusta, uskonnosta ja vastaavista eikä sitten anneta yksilöiden oikeuttaa itseään sitä kautta mitä he todella ovat.

On melko selvää että kaikki kannattavat jossain määrin molempia periaatteita. Vaikka niiden välillä onkin aika kovia jännitteitä. ; Itse näenkin, että esimerkiksi Kanervan tekstiviestikohussa oli perusteita tuomita Kanervan persoonaa. Mutta tällä ei ollut hirveästi merkitystä hänen työnsä menettämisen kannalta. Paitsi sen vuoksi että hän harrasti tätä tekstittelyä työpaikallaan ja työajalla. ; Ilman tätä työajalla tapahtumista kyseessä olisi hänen yksityisasiansa joka ei liity työpaikan säilyttämiseen mitenkään. Häntä voi toki tästä huolimatta kutsua pervoksi, vapaa-ajan identiteettinä ja yksilönä. (Jos pitää moralismista.)

Mitä, missä, miten.

Tuontapainen edellämainittu erittely on tarpeen ja tärkeää. (Trumpin pissaleikkikohun yhteydessä on mainittava että sanavalinta ei ole satunnainen.) Ja Paalasen saama kommentti demonstroi hyvin sitä miksi on tärkeää tarkastella asioiota tarkemmin, analyyttisemmin ja paremmin.

Anonyymi kommentoija ilmaisi omalla nimellään ja kasvoillaan rohkean mielipiteen. (Niin rohkean että riskinä on että mielipide synnyttää tissikohun.) "Ei myöskään henkilön pilkkaaminen julkisuudessa muunkaan henkilökohtaisen asian ole sen hyväksyttävämpää vai onko seksuaalisuus ainut "pyhä" asia, jossa ei saisi mennä henkilökohtaisuuksiin? Olethan sinäkin hyökännyt esimerkiksi Päivi Räsästä vastaan henkilökohtaisesti juuri hänen uskonnollisuutensa takia! Mielipiteitä toki pitää arvostella ja varmaan rajustikin, muttei silti pitäisi mennä henkilökohtaisuuksiin!"

Kommentoija yrittää tässä selvästi esittää että Paalasella olisi väistämättä kaksoisstandardi. Että hän tarttuu yksityisasioihin eri tavalla. Tässä kommentoijalla unohtuu se, että kaksoisstandardi vaatii sitä että perustelujen taustalogiikassa on eroa. Ja tässä kohden on katsottava missä mielessä ja missä kontekstissa ja millä seurauksin Paalanen esittää uskontokriittisiä mielipiteitään. Itselleni on melko selvää että niiden takana on varsin eheä taustalogiikka. Ja jos taustalla olevat omat perustelut ovat aina samat, ei kaksoisstandardia synny.

Anonyymi tarkastelee asioita aiheiden kautta. Ikään kuin seksuaalisuus ja uskonto olisivat sellaisia aiheklimppejä joilla on vapauksia tai ei ole vapauksia. Tässä hän unohtaa sen, että tosiasiassa voidaan nähdä niin että yksilöillä on vapauksia jotka ajavat heidän omaa autonomiaansa. Esimerkiksi yksilöillä on uskonnonvapaus joka tarkoittaa sitä että uskontoinstituutti ei voi ottaa itselleen vapauksia vain sillä että se on uskontoa ja siksi kontrollin ulkopuolella. Ja voi siksi komentaa vaikkapa minut muslimiksi tai kristityksi. (Asiahan ei nimenomaan mene näin.)

Aihetta on kenties helpoin tarkastella juuri tämän seksikohun kautta; Trump on pissaleikkimieltymyksissään selvästi harrastamassa omaa autonomiaansa. (Mikäli ylipäätään on moisista kiinnostunut.) Hän ei esimerkiksi käy kuseksimassa kadunkulmassa ihmisten päälle. Hän ei luo maailmaa jossa laki määrää kaikkia kuseksimaan toistensa päälle. Hän ei pakko-osallistuta ja kurssituta ihmisiä jotta he osaisivat virtsata toistensa päälle. ; Tässä mielessä Trumpin pissaleikkimieltymykset ovat selvästi privaatin piirissä.

Sen sijaan joku voisi hyvinkin paheksua Trumpin kommentteja siitä että ihminen voisi vain aktiivisesti ja lupaa kysymättä mennä kourimaan naisten jalkoväliä. "Grab them by the pussyn" ongelmana on se, että siinä otetaan kontaktia toisen ihmisen ruumiiseen ilman tämän lupaa. Tässä mielessä Trumpin autonomia pompahtaa toisen ihmisen privaatin alueelle. Eikä sitä voida pitää samanlaisena kuin pissaleikkiä. Ei, vaikka moni ajatteleekin että pissaleikit ovat huomattavasti rivompaa ja perverssimpää materiaalia. Se, että kouriminen on seksuaalisuutta ei tarkoita että sitä pitäisi puolustaa jos puolustaa sitä marginaalisempaa ja rivompaa pissaleikkiharrastusoikeutta. Niiden suhde autonomiaan eli vapauteen on aivan erilainen.

Tässä mielessä voidaan nähdä että uskonnonvapaudenkin kohdalla moni katsoo liikaa aihetta. Päivi Räsäsen uskonnollisuuden moittiminen on hyvin oleellista koska Räsäsen uskonto ei tosiasiassa ole mikään yksityisasia. Se tapa jolla hän sitä ilmituo ei ole mitään "privaatin piirissä tapahtuvaa". Enkä tässä tarkoita edes sitä että ihminen ei julkisessa tilassa saisi julistaa uskontoaan, eli ilmaista itseään julkisessa tilassa uskonasioista. Räsäsen uskonnon suhde autonomiaan on tyypillisimmillään nimenomaan sitä että hänen uskontonsa kieltää jotain joten tästä kiellosta pitää saada universaali kaikkia, myös ei-kristittyjä koskeva, laki. Mielellään Räsänen yleistää sääntönsä nimenomaan niihin joiden kanssa hän ei jaa samaa vakaumusta. Eli jos ei tottele uskontojen normeja vapaaehtoisesti niin sitten tottelee pakolla.
1: Hänen kieltojen kyhäämisensä on tätä by definition juuri tätä; Jos homoseksuaali ateisti ei saa mennä naimisiin. Ja Räsäsen homovastaisuus on hänen uskonnollinen mielipiteensä. (Mitä se ilmeisesti on jos Räsäsen homokannan kritisointi on Räsäsen uskonnollisen mielipiteen loukkaamista.) Niin ei siitä voi sanoa muuta kuin että oman uskonnon rajoitteet ylittävät oman privaattielämän ja sen mitä itse harrastaa poliittisessa tilassa. Ja se laajenee koskemaan muiden ihmisten elämää ja ilmaisua paitsi poliittisessa kontekstissa niin myös ja kenties jopa ennen kaikkea näiden muiden ihmisten privaatissa.  Ymmärrän että hän käyttää asian kuvaamiseen eri retoriikkaa. Suhde autonomiaan on kuitenkin sisällöltään sellainen että ei ole virhe ilmaista tätä muotoilua noin. Itse asiassa vapauden ja autonomian filosofian kautta voi olla looginen virhe muotoilla asiaa millään muulla tavalla kuin sillä jolla sen muotoilin!

Tässä probleemana on tietenkin se, että uskonnosta ja seksistä toisaalla avoimesti tehdään julkista ja poliittista. Ja sitten toisaalla tämä sama uskonto ja seksuaalisuus onkin jotenkin niin privaattia että kaikki niihin puuttuminen on privaattiin ja henkilökohtaiseen menemistä. Valitettavasti tilanne on se, että jos vie uskonnon politiikkaan on ymmärrettävä että tekee uskonnosta poliittista. Ja erimielisyys tätä kautta tulee koskemaan sitä osaa privaatista uskonnollisuudesta jota kautta asioita sinne poliittiseen nostelee. Jos ei tämänlaista kestä, niin sitten pitää ryhtyä sekularistiksi, sellaiseksi joka pitää uskonnon siellä privaatissa niin että se ei lähde vihaltelemaan poliittiseen.
1: Mielestäni tämä on tarpeetonta, olen antisekulaari. Uskonasiat tulee tuoda julkisuuteen ja jos nämä asiat ovat jostakusta pellejä hän saa tämän sanoa vaikka uskovaista kuinka itkettäisi. Mitäs läksit! Kyllä täällä muutkin on itsemurhaan asti itseään itkeneet teidän tekosienne vuoksi. Että on hyvä että edes hippunen tulee takaisin. Toki epäsuhde on epäreilun vähäinen eivätkä vilpittömät uskovaiset itke mediatilassa ollenkaan sellaisella tasolla jota syvin ja relevantein elämäntavoitteeni, pysyvä erektio, vaatisi.

Lyhyesti;

Uskovaisuus ja seksuaalisuus ovat monesti jotain jota kuvataan henkilökohtaisena ja privaattina. Toisaalta ne edustavat myös julkista ja poliittista identiteettiä. Näin homoseksuaalisuus tai sen vastustaminen voi olla julkisen lakimuutoskampanjoinnin asia. Sama koskee myös vaikka ajatusta kristillisyydestä ja sen suhteesta moraalinormeihin. Tämä unohtuu helposti jos asioita katsotaan aiheiden kautta.

Tällöin saattaa esimerkiksi unohtua että kristillisdemokraattien kansanedustaja Räsänen ei edusta vapautta vaan muiden autonomiaan puuttumista omien herkkänahkaisuuksiensa pohjalta. Ja että Trumpinkin kohdalla on olemassa sellaisia seksikohuja jotka koskevat hänen persoonaansa, privaattia ja autonomisuutta. Sekä niitä jotka ovat tuomittavia, seksistisiä ja muutenkin asiattomia. Vaikka aihe, seksuaalisuus, on niiden molempien takana.

Uskonnon ja seksin kohdalla on muistettava se, että vapaudessa ei ole kyseessä se koko vaan se, miten sitä käyttelee.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että on omituista kuulla pervoilusyytöksiä ihmisiltä jotka tottelevat rautakautista seemiläisperäistä kaunokirjallista eeposta joka sisältää raiskauksia, murhia, kansanmurhia, kivitystä, insestiä, kidutusta, pedofiliaa ja sananlaskuja. On melko ilmiselvää, että tälle tielle mennyt kärsii - tai nauttii - perversiosta, jonka rinnalla sadomasokismi on hauskaa iltapuhdetta - mitä se itse asiassa onkin.

tiistai 19. toukokuuta 2015

Suomen kauneimmat seksiviestit

Julkinen dekadenssi on aina ollut ylhäisön erityisoikeus. Siksi siinä missä köyhä saisi vain moralisointia ja paheksuntaa, sekä hiljaista vaikenemista, ylhäisö saa mediakohun lisäksi myös selkään taputtavaa ymmärrystä käytökselle joka rahvaan käsissä olisi sopimatonta ja saisi vain moitetta.

Haluathan sinäkin osoittaa elitismisi? Etkö kuitenkaan saa kylliksesi (korvillesi)? Oletko liian mielikuvituksekas tuottaaksesi kliseisiä kaksimielisyyksiä? Onko teinixpissisten twitteröinti mielestäsi korkeakulttuuria jota tasapainottamaan kaipaat maanläheisempää populaarimpaa taidetta? Onko sinulle käynyt sellaisia munauksia, että et ole päässyt pukille etkä (ministerin)pallille? Haluatko esittää korskeita seksiteemaisia toteamuksia, jotka teinipoikien lausumana olisivat todiste rehentelijän neitsyydestä, mutta jotka keski-ikäisellä miehellä tuovat mielikuvan limaisuudesta ja arvailuja siitä että kenties kaikesta huolimatta hän olisi sittenkin keksinyt keinon?

Jos vastaat näihin kysymyksiin myöntävästi, kirja "Kalapuikkoviiksi värähtää - kauneimmat suomalaiset seksiviestit" juuri tarpeisiisi. Teos takaa että elämäntapasi normalisoituu, joskaan ei ongelmia ratkaisemalla vaan tavalla jossa voit olla tyytyväinen näistä puutteista huolimatta, samanhenkisessä seurassa. Jokainen jonka tekemä nussiminen takaa hyvät unet jo seksin aikana ansaitsee ostaa ja lukea tämän kirjan. Koskaan aiemmin ei kalapuikkoviikseen vetäminen ole tuntunut yhtä pakottavalta!

Kirja yhdistää aforismien lyhyen tyylin pornolehtien syvällisyyteen. Suorasukaiset alatyyliset ilmaisut yhdistetään totutuimpiin vertauksiin tavalla joka tyydyttää aviossa olevan miehen haluja, juuri sellaisella tavalla joka kouraisee rinnasta sydäntä pinnallisemmalla tasolla. Kirjassa on kaikki ihanimmat seksiviestit, luokiteltuna kätevästi teemoihin. Klassisiin seksiviestiteemoihin kuten "puutarhanhoito", "käsityöt" ja "anestesiologia". Teoksen aforismit ovat peräisin alan taitajilta. (Joiden anonymiteetin suojelemiseksi heidän puoluekantansa on muutettu kristillisdemokraateista perussuomalaisiksi.) Sillä kuten aiheen harrastajat itse tietävät. "Once you got setämies you'll never go back." Eikä aina ole selvää onko kyseessä lupauksesta, uhkauksesta vai pelkästään totuudesta.

Iki-ihania näytteitä jotka kostuttavat naisien silmäkulmia (mutta eivät juuri muuta).

"Oletko lannoittanut perennoitasi?"

"Kerran heilahtaa Sam Sam Saulin Taikakaulin / Lokki / Meri / Kampela"

"Tuppeensahattua pilkettä silmäkulmassa, valmiina IKEA -kokemukseen matkalla kohti Kurosellista tulevaisuutta."

"Budjettiriihen tuoreimman puheenvuoroni luettuasi nukkuisit sikeästi."

"Minun käärme, sinun tikapuut."

"Rötösherra kuriin!"

"Mitäs tykkäsit mailittamastani valokuvaamastani elimestäni? Joka ei ollut hairahdus kun homoliittoja vastustava ystäväni (mies) otti sen kanssani."

"Kivat tissit, anna pillua." - "Varista hiekat ja tule hiekalle."

"Voiko vitunpuutokseen kuolla?"

"Tahdotko harrastaa kanssani?" - "Pian kaikki ovatkin koirien kanssa!"

"Meille vai meille?" - "Mutta kun hotellissa on niin yksinäistä!"

"Sillä tiellä, arvoisa hutsukka, Teitä tulee kyllä se köyrintä vastaan." - "Sen sitä saa kun menee
tyrkyttämään itseään pimeällä johonkin pusikoihin."

"Pöö, teillä ei ole mitään pelättävää!"

"Tarjolla keski-ikäisen han -suomalaisen kulttuurillista, mahdollisesti geneettistä, erityispiirrettä."

"Anna mulle" - "Ai et? Huorrra!"

"
On tietysti niinkin, että melonille ja omenalle ei sovi sama kortonki."

"Moni asia haisee hyvälle."

"Haluatko pamputusta Emmerdalen aikaan?"

"Lämpö on hiukkasten liike-energiaa. Kun kunnolla kuumenee niin ei pysäytä mikään."
 

"Tissit, tosi isot tissit, niin isot että ei enää mahdu palindromiin."

"Tahdotko tulla meille katsomaan postimerkkejäni?"

"Missä erektio, siellä ongelma."

"Saa nähdä, meneenkö taas ministerinpalli sivu suun."

Poliitikkojen dementiaa

Hannu Kiuru on ottanut kantaa Toimi Kankaanniemen seksiviestikohuun. Hänestä "Nähdäkseni tässä on mukana jotakin sellaista, mikä ei oikeuta pikatuomiota sovinistisiaksi. Kiinnostavampi kysymys on se, mikä sai miehen myymään periaatteensa, jos näin voi sanoa. Mikä painaa pään sisällä, korvien välissä, mielessä?" Sillä, ilman suoraan tehtyä diagnoosia hän määrittelee diagnoosin itse. Jotta välttäisi liiallisia ja hätäisiä päätelmiä. "Valistunut arvaukseni on, että kyse voisi olla sairaudesta nimeltä otsalohkodementia, jonka taustalla voi olla rypäs eteneviä rappeuttavia sairauksia kuten aivovamma, aivoverenvuoto tai aivokasvain. Huomionarvoista on, että mm. pidäkkeet ja estot saavat käskynsä tältä alueelta. Kaikki tapahtuu hitaasti ja kuluu yleensä aika kauan, ennen kuin kukaan tulee ajatelleeksi aivovaurion mahdollisuutta oudon käyttäytymisen ja mahdollisten uusien luonteenpiirteitten syynä."

Toki selitys on jotain josta on vaikeaa nähdä onko se muuta kuin vitsi. On mielenkiintoista miten Ilkka Kanervan kohdalla vastaavia teorioita ei keksitty, joten voidaan arvailla että taustalla saattaa olla lähinnä Kankaanniemen kristillinen vakaumus. Siksi Kanerva olisi erilaista puuta.

En jaksa intoutua moralismista. Se on jotain jota kristityt harrastavat aivan riittävästi. En pidä seksiviestittelyä hyvätapaisena. Mutta huomioin että esimerkiksi Ilkka Kanervan erottamisen kohdalla merkittävää oli seksiviestittely työaikana sekä hänen aikaisemmat sopimuksensa varovaisuudesta jotka osoittivat että Kanervalla ei ollut pelisilmää ja luotettavuutta. Itse viestittely ei nähdäkseni vaikuta muuten itse työhön tai ole hyvä syy erottamiseen. Toki ymmärrän aiheeseen liittyvien uutisotsikoiden syvän huumoriarvon. Esimerkiksi "Näinkö meni ministerinpalli sivu suun?"Hinnatonta!

Ajatukseni menivät kuitenkin muualle. Voisin nähdä miten kristityt mielellään tuomitsevat ateisteja mutta keksivät lieventäviä asianhaaroja kristityille ja kutsuvat tätä prosessia "hätäisten johtopäätösten välttämiseksi". Mutta minussa ei riitä sappea tämänlaiseen. Päätin että olen huvittunut tästä. (Hannu Kiurun kikkailu viittaa sen sijaan siihen että itsediagnosoin hänelle kyökkipohjalta jonkinlaisen persoonallisuushäiriön, tai psykopatian. "En ole lääkäri enkä tunne Kiurua henkilökohtaisesti, mutta intuitioni on sen verran vahva, että koin tarpeelliseksi laajentaa liian yksipuolista kirjoittelua ja keskustelua." Katsos että ei tehtäisi liian hätäisiä päätelmiä tunnepohjalta, huolimattomasti.) Siksi ajatukseni menivät muistiasiaan.
Urho Kaleva Kekkosta suojeltiin vapisevana dementikkona. Matti Vanhaselle tuli ihmeellisiä muistihäiriöitä. Itse olen ajatellut että politiikanteossa muisti on yksi tärkeimmistä työvälineistä. Kuitenkin näyttää että sosiaalisen median aikana moni poliitikko on vaikeuksissa sen takia että sosiaalisen median tallennuskapasiteetti muistaa hänen puolestaan.

Perinteisessä poliittisessa kulttuurissa ilmeisesti totuttiin siihen että asiat hoidettiin nimettömästi, varjoissa ja sellaisella mystiikalla jossa kävi helposti niin että kukaan ei enää tiedä kumpi on suurempi (1) Kreikalle annettava laina (b) Keskustapuolueen epämääräiset puoluetuet. Ja puhumaan asioista minkäänlaiselle medialle (sosiaalinen tai muu) uhkailtuna tai lahjottuna. On ollut tärkeämpiäkin tekemisiä, kuten kahvin juominen. Tässä maailmassa jokainen oli syytön kunnes oli todistettu syylliseksi. Joten tärkeintä ei ollut olla avoin ja rehellinen ja tuoda esiin todisteet valoon. Tärkeämpää oli se, että ei jättänyt todisteita eikä muistanut tai paljastanut asioita.

Sitten tämä muuttui ja jouduttiin esimerkiksi elämään maailmassa jossa joku teeskentelee olevansa Matti Vanhanen twitterissä. Ja jossa joku nappaa haltuunsa nykyajan hengellisen viisauden lähteen, itsensä linkin ihmisen ja Jumalan välillä, Päivi Räsäsen facebookin. Tämä muutos ei ole kovin vanha. Mutta monet poliittiset broilerit sen sijaan näyttävät olevan. En edes yritä jaksaa muistaa sitä miten monta kertaa poliitikko on vedonnut kohun edessä muistinsa tyhjenemiseen. Jos moralistinen seksiviestittely ei minusta ole syy erottaa ihmistä, niin nämä kaikenlaiset muistisairaat sen sijaan ovat. Jos Hannu Kiuru on selityksissään totena, on syytä päästää dementikko sairaseläkkeelle pilaamasta Suomen mainetta. Minä tälläisiä ihmisiä virkoihin uudestaan kutsuvat oikein Arkadianmäkeä pitävät? Terhokotina?

lauantai 12. marraskuuta 2011

Ilmanpa ilman

En ole lukenut Timo Hännikäisen "ilman" -kirjaa. Olen kuitenkin kuullut siitä käytävää keskustelua sen verran että voinen seurata Pierre Bayardin "Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut" -teoksen vinkkejä. Meta-meta -maa on siis tässä mielessä antanut minulle vinkkejä siitä mitä teemoja kirjan sisällä läpikäydään. Toki tämä kuvaa enemmän sitä, miten kirjaa on tulkittu ja miten sitä on välineellistetty ideologiseksi apuvälineeksi ja miten siitä keskutellaan kuin itse kirjasta. Mutta nämä kaksi eivät yleensä etäänny "mahdottoman kauaksi toisistaan".

Teemanahan on se, että Hännikäinen kuvaa millaista on elää vuosikausia ilman seksiä. Nykyään seksin saaminen, seurustelu ja muut asiat ovat painotettuja. Toisten on helppoa saada ja toiset jäävät ilman. Seksuaalisuutensa toteuttaminen onnistuu toisilta ilman ponnisteluja ja toisille se on mahdottoman vaikeaa. Pelikenttä on rakennettu sellaiseksi ja kykenen muistelemaan omasta nuoruudestani erinäisiä vaikeuksia. (Empiiriset otokseni viittasivat vakavasti että kaikki naiset ovat joko varattuja tai lesboja.) Olen sinänsä onnekas, että vaikka olenkin ulkonäöltäni ja luonteeltani varsin epäattraktiivinen - nörttimäiset hullut autistiluurangot eivät ole oikein suosion huipulla niissä mielikuvien joukossa jota kutsutaan "attraktiivisiksi mieskuviksi" - mutta olin kuitenki sopivasti perverssillä tavalla karismaattinen että vetosin joihinkuihin naisiin. Enkä siksi ollut runsaasta epäonnestani huolimatta "täysin kokematon" seurustelulinjamalla. (Vaikkakin ehdin täyttää 20 vuotta ennen kuin harjoitin "seksiäseksiä".) Kykenen siis jossain määrin samastumaan "olosuhteiden pakosta ilman jääviin". Eikä tunne ole säälittely, vaan vittuuntuneisuus. (Joka on tietysti eräs minun perustunteistani, toisin kuin raivo joka on minulle likimain vieras tunne.)

Hamilo kertoo että kirja kritisoi. "kohteena on seksuaaliliberalismi, jonka ansiosta menestyvimmille miehille kasaantuu seksiä ja parisuhteita enemmän kuin olisi kohtuullista." Vastaavasti moni jää ilman. Tämä muuttaa tasa-arvokeskustelua siihen suuntaan, että kysymys ei ole "miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta" vaan siitä että sukupuolikonsepti harhauttaa keskustelun syrjään siitä että "miesten ja miesten välinen tasa-arvo on aika retuperällä". Hamilo analysoi myös kirjan kohtaamaa moitetta ; "Hännikäiselle irvailevat juuri ne samat kolmikymppiset feministit, jotka poksauttelivat samppanjapulloja, kun Ilkka Kanerva savustettiin ulkoministerin paikalta. Hännikäinenhän kaltaisineen jää ilman juuri siksi, että Ilkka Kanervan, Sauli Niinistön ja Matti Vanhasen kaltaiset menestyvät miehet tulevat Hännikäisen ikäluokkien seksi- ja parisuhdemarkkinoille."

Tämä huomiopari keskittää siihen että feministit näkevät Hännikäisen itse asiassa hyvin samantapaisena kuin he näkevät Kanervan. Asenne nähdään samana, onnistuminen on vain erilaista. Ja heistä asenne on tärkeä. Sekä Kanerva että seksiä naisilta haluava Hännikäinen nähdäänkin siksi jonain joka haluaa välineellistää naista. Naisen perusoikeudeksi katsotaan päättää se, mitä sukupuolielimillään tekee. Eli jos kukaan ei halua harrastaa seksiä jonkun ihmisen kanssa, niin sitten sitä jää ilman. Siksi perinteinen sukupuoliroolitus tai seksittömyyden ratkaisu bordelleilla ovat valtaakäyttäviä paheksuttavia keinoja.

Sen sijaan internetin maailmassa tytöille voidaan antaa seksuaaliseen aktiviteettiin rohkaiseviksi tarkoitettuja, sellaisiksi koettuja ohjeita, jotka nähdään positiivisina, kannustavina ja voimaannuttavina. Sellaisesta saa hyvän kuvan lukaisemalla "Löytyykö kumppani netistä" -tekstiä. Sieltä löytyy monenlaisia ohjeita, kuten "rima korkealle, lähesty rohkeasti kaikkein komeimpia (niitä joita ei koskaan uskaltaisi muuten lähtestyä), älä tunne sääliä nyssyköitä ja säälityksiä kohtaan, ole hauska ja vilpitön oma itsesi." Nettideittailu nähdäänkin naista vapauttavana. Samalla se tarjoaa ison valikoiman josta voi valita juuri tietynlaisia miehiä. On selvää että juuri tästä seuraa se miesten seksuaalisen attraktiivisuuden mukaan hierarkisoituminen, jossa yhdet saavat ylenmäärin ja toiset jäävät ilman.
1: Jos mies turvautuu tämänlaiseen se nähdään naisen objektisoinniksi. Syynä lienee lähinnä se että tulkinnoissa näyttää yllättävän usein korostuvan asioiden historiallinen painolasti, ei se miten asiat toteutuvat nykyaikana. Tämä tarkoittaa sitä, että mieskuva jossa mies valikoi ulkonäön mukaan on "maskuliininen seksuaalinormi" ja sen noudattaminen on stereotyyppistä ja paheksuttavaa. Kun nainen tekee saman, hän rikkoo "feminiinistä seksuaalinormia" ja se on siksi hyväksyttävää. Näin syntyy luonnollisesti "privileegiomaailma", jossa ei olekaan kyse siitä mitä ihmiset tekevät -tai edes millä asenteilla. Kysymys on sukupuolesta - ja eräässä mielessä historiallisten taakkojen "kostamisesta". (~Vähän kuin kostaisi keskitysleireistä tänä vuonna syntyneille saksalaisille.)

Toki monet feministit ovat pitäneetkin Hännikäisen kirjasta. Esimerkiksi Anna Kontulan kommentti teoksesta on "Kirja on tärkeä osa viimeisen parin vuoden aikana virinnyttä keskustelua siitä, miten myös heteroseksuaalisuus on poliittista, miten sen kautta ihmisiä palkitaan, kontrolloidaan, alistetaan ja emansipoidaan. Kiitos Hännikäisen meillä alkaa taas olla välineitä nähdä, miten yksityinen on poliittista." Tämä johtunee siitä että Hännikäinen korostaa sitä että yhteiskunnan seksualisoinnin kautta on käynyt niin että ilman omaa haluaan syrjään jääneiltä puuttuvat keinot vaikuttaa "Seksuaalisesti syrjäytyneiltä puuttuvat vastarin­nan keinotkin vielä täydellisemmin kuin työttömil­tä. Seksiä voivat käyttää vallan välineinä vain ne, jotka ovat seksuaalisesti haluttuja, kuten Lysistrate -näytelmän ateenattaret. Millaista olisi puuttees­sa elävien kansalaistottelemattomuus ja terrorismi? Uhkaisivatko he kastroida itsensä julkisesti, ellei pe­rustettaisi valtion rahoittamia bordelleja?" Ilman seksiä jäävä on siksi seksuaalisen vallankäytön kohde, mutta ei seksuaalisen vallan käyttäjä. (Bordellinrakentaminen tietysti muuttaisi asian, koska raha on haluttavaa ja rahaa voidaan käyttää vallankäytön välineenä.)

Kuitenkin haluaisin nostaa esille vielä erään seksin puuttumisen muodon. En tällä kertaa ota esiin esimerkiksi uskonnollisten yhteisöjen määräämää selibaattia joka voidaan nähdä joko yksilönvapauteen kohdistuvana luonteeltaan vakavana valtapelinä ja puuttumisena. Tai sitten sinä että yhteiskunnalle vain sanotaan että "tämä ei ole haluttava tyyppi" jolloin hänen on vain jäätävä ilman seksiä koska "eihän papille kukaan halua antaa".

Sillä aiheesta on vielä hauskempi esimerkki. Aseksuaalisuus. Sillä nykyinen yhteiskunta on sen verran vahvasti seksuaalisuuden värittämä, että seksin harjoittamattomuuskin nähdään helposti puutteena ja vajauksena. Kohtasin tähän liittyviä asioita epäsuorasti. Sillä eräs tuttuni tunnstautui varsin rohkeasti aseksuaaliksi. Hänen "kaapistatulemisensa" ilmeni keskustelun kautta. Hän kyseli miltä ihastumisen ja seksuaalisen vedon tunteet tunnistaa. Hän ihmetteli kuinka hän ei koskaan ollut tiennut kohdanneensa sellaisia, joten kenties hän ei vain tunnista tunteita kun ne tulevat vastaan. Ihmiset ajattelivat että sen vain tietää ja kuvailivat sitten jotain kokemuksiaan. Pääkaava oli kuitenkin se, että kun se osuu kohdalle, sitä ei oikein voi ohittaa.

Ja kun keskustelu jatkui, se kääntyi erikoisesti muotoon "kyllähän sulla sellasia tuntemuksia on ollut, valehtelet vain". Toisin sanoen toisen seksuaalisen kokemusmaailman totaalinen erilaisuus kyseenalaistettiin ja kiellettiin. Tämä tarkoittaa sitä että ihmisten seksualisuus oletetaan niin vahvasti että sen kyseenalaistaminen koetaan uskomattomana - jopa mahdottomana. ~ Samalla seksuaalisuuskysymys ajateltiin koskevan sitten koko sosiaalisuutta. Kyseinen ihminen pystyi tietysti esimerkiksi asumaan toisten ihmisten kanssa ja välittämään kovasti. Mutta suhde ei ollut silti koskaan seksuaalinen. Jostain syystä vaikka romanttisissa kuvissa rakkaus ei ole seksiä ja kiimaa, seksuaalisuuden poisto johtaa siihen että koko romanttisen rakkaudenkin rooli ajatellaan pois.

Tämänlaisen kuuntelu synnytti minussa vahvan samastumiskokemuksen. Sillä keskustelu tuntui samanlaiselta kuin jos joku uskovainen olisi homo religiosus -taustateoriaa käyttäen keskustellut ateistin kanssa ; Keskustelua tapahtuu varmasti säännönmukaisesti ja usein. Molemmissa tapauksissa se on tietysti hyvin röyhkeää. Nyky-yhteiskunnassa "liberaali linja" onkin rakentanut eräänlaisen homo sexualiksen, joka on korvannut perinteisen homo religiosuksen. Molemmat ovat kammottavia luokitelmahirviöitä joiden lonkeroita on vain suunnilleen jokapaikassa. Ne eivät aja seksuaalista vapautta tai uskonnollista vapautta - vaikka ne usein kulkevatkin nimenomaan näiden ideaalien nimissä. ("Ei pidä alistua" -teema sopii sekä seksuaaliteemaiseen luokitteluun että uskonnolliseen vallankäyttöön - ja "nuotan kautta" molempiin.)

Moni voisi nyökytellä tässä päätään, sillä kaikkihan puhuvat kulttuurin yliseksualisoitumisesta. "Homo sexualis" ei suinkaan ilmene sinä mistä yleensä puhutaan kun esiin nostetaan kulttuurin "yliseksualisoituminen". Tällöinhän esiinnostetaan yleisesti ottaen lähinnä se, miten pornografia ja erotiikka ovat ongelmia. - Itse asiassa tämä "kauhistelu" on yksi homo sexualis -kahlinnan keino jossa vain tietynlainen seksuaalisuusmalli hyväksytään ja jossa kontrolloidaan seksuaalisuuden näkyvyyttä - sen poliittisen ilmentymisen muotoja ohjataan tietynlaiseen. Yliseksualisoituminen on varoituskyltti joka ilmenee jos joku edustaa vääränlaista seksuaalisuutta (fundamentalistit käyttävätkin kikkaa kätevästi kun puhutaan vaikkapa homoseksuaaleista. Heistä jo se, että joku on julkihomo telkkarin sisustusohjelmassa on sukupuolikuvan vääristämistä ja yhteiskunnan yliseksualisoitumista ja perversioitumista.)

Homo sexualis on vaarallisuudeltaan jokin joka toimii täsmälleen yhtä vakavasti kuin homo religiosus ; Se kiistää että laatikon ulkopuolella voidaan esimerkiksi rakastaa. Että laatikon ulkopuolella ollaan onnettomia ja eletään olennaisesti huonompaa elämää. "Laatikon ulkopuolta" voidaan lähestyä vain "olemassaolon kiellon", "merkityksenpoiston" tai "sairauden ja säälin" kielellä. Joko aseksuaalisuus nähdään valehteluna tai sitten ongelmana josta olisi terapoitava itsensä vapaaksi, koska onnellisuushan siinä kärsii. ~ Aseksuaalista tehdään yhtä rakkaudeton kuin ateistista arvotyhjiössä elävä nihilisti. Tämä onkin huomionarvoisaa, koska tämä on osa järjestelmää. Ja tätä ongelmaa ei nähdä eikä tunnusteta.

Molemmat ovat yhtä vääriä ja kammottavia. Ja niissä ei ole enää kysymys pelkästä seksuaalisesta vallankäytöstä tai yhdestä mielipiteestä. Sillä yhteiskunnassakin esimerkiksi perhearvot ja jopa kansallismielisyys on puheissa uskonnollistettu, ja seksuaalisuusteemat värittävät nekin monia aiheita pukeutumisesta lähtien. Näin ollen jos kyseenalaistat koko "uskonnollisen laatikon" tai "seksuaalisen laatikon" et saa puhua enää suunnilleen mistään. Sillä likimain kaikissa aiheissa on sivujuonteena ja mausteena tämä aihe. Ja sen kyseenalaistaminen johtaa aina "suuriin kysymyksiin" joiden kyseenalaistaminen näyttää rikkovan aina jonkun ihmisen mielenrauhan.

Siksi aseksuaali tuttuni (jonka nimen jätän mainitsematta tässä) näyttäytyykin siksi enemmän rajojarikkovana kuin Hännikäinen. Myös ongelmat näyttävät olevan samantapaisia ; Aseksuaalit eivät oikein voi mennä barrikadeille tekemään mitään julkisia itsekastrointeja ; Yhteiskuntamme ajaa näkemystä jossa "positiivista" on halu ja uskonto ja niiden puute ei sitten ole mitään merkityksellistä. Uskonnottoman ainut valta tulee rahan kautta, kirkosta eroaminen ja kirkollisveron maksamatta jättäminen ovat keinoja hillitä, joskaan ei lopettaa, uskonnollista vallankäyttöä. Aseksuaalin vaikutusmahdollisuudet ovat kuitenkin vielä pienemmät. Jättävätkö he maksamatta bordelleihin? Ja miten tämä sitten vaikuttaisi?

torstai 26. elokuuta 2010

Filosofien obsessiot.

"Minkälaiset ihmiset lukevat lehtiä? / He tuntevat arvonsa, puhuvat sofiaa, riippuvat ajassa. / He puhuvat harvoin säästä, tuskin puhuvat ollenkaan. / He lukevat paljon ja pukevat sanoiksi tukevat lohkareet, pienimmätkin mielenliikkeet. / Ei kukaan heistä tunnu katuvan valintaa."
(Absoluuttinen nollapiste "Paikallinen nimikauhu tulee ellei maissi lopu")


Tunnetusti filosofian lähestyminen on hyvin vaikeaa. Se on perusluonteeltaan erittäin hajanaista. Se, mihin pitäisi keskittyä ja millä metodein ovat molemmat sellaisia että vastaus riippuu siitä keneltä kysytään. Tämä on yksi syy sille, että filosofiaa on helppo katsoa ikään kuin perinteiden ja traditioiden kautta. Seurataan miten jokin tietty tapa tehdä filosofiaa on muuttunut aikojen saatossa. Tämä tiivistää ihmiset osaksi jatkumoa.

Yksi vähemmän korostamani tapa on Esa Saarisen tapa.1

Minulla itselläni on Esa Saariseen hieman erikoinen suhde. Olen nimittäin lukiossa aloittanut filosofiaan tutustumisen hänen oppikirjansa kautta. Tässä mielessä hän on minulle pakosti "the filosofi". Eräänlainen tien aloittaja. Tosin koulussa en pitänyt filosofiasta. Koulun jälkeen en ole hirveästi arvostanut niitä jotka ostavat Esa Saarisen luentoja. Päädyin tähän mielikuvaan sen takia kun juttelin Saarisen luennoilla käyneiden kanssa, ja heidän filosofinen substanssinsa näytti tiivistyvän siihen että he kertoivat minkälaisia vaatteita Saarisella oli päällään.

Saarinen on keskittynyt filosofiassaan onnellisuuteen ja hyvään elämään. Hän ei tavoittele kirjoitettua filosofiaa, vaan hän korostaa filosofiaansa sokraattisena. Tällä hän tarkoittaa sitä että hänestä filosofian tehtävänä on olla samanlainen kuin Sokrateen tapa oli : Filosofia on keskustelevaa, keskustelutilanteessa syntyvää. Jollaista Saarinen pitää elävänä. Keskustelu tuottaa ajattelun liikettä. Ja tämän synnyttämisessä tarinankerronta ja tunteen käsittely tuotavat omanlaistaan jäsentelyä. Tästä saanee hyvän käsityksen tutustumalla systeemiälyn käsitteeseen, jota Saarinen oli luomassa : "Systeemiälykäs henkilö osaa toimia järkevästi monimutkaisissa systeemirakenteissa. Kokonaisuus muovaa häntä ja hän osaltaan itse muovaa kokonaisuutta - usein intuitiivisesti, vaistomaisesti, tiedostamattaan mutta tavalla, jota on olennaisen tärkeä ymmärtää. Systeemiälyn käsitteessä on olennaista sen toiminnallinen, henkilökohtainen ja elämänfilosofinen aines. Systeemiäly pyrkii olemaan luonteeltaan "ikoninen" käsite tavalla, joka avaa itse itsensä ja tekee jo ensiesittelyssä itsensä riittävän tunnetuksi voidakseen siten alkaa synnyttämään liikettä yksilön ajatteluun."

Tämän vuoksi Saarinen lähestyy filosofiaa "sähköistävien yksilöitten kautta" filosofia on syntynyt filosofien työn, innostuksen, intohimon kautta.2 Näin filosofiasta tulee joka suuntaan pursuileva ja hallitsematon ja ennakoimaton voima. Tämä taas kuvaa hyvin filosofian kiistakenttien todellisuutta.

Tämä on hieman erikoista. Koska jos lähtee lukemaan sitä, mitä postmodernistit puhuvat vallasta, voisi ajatella että tämä johtaisi siihen että kysymys olisi intresseistä ja statuspelistä. Mutta Saarisen näkökulma on lempeämpi. Taistelu elämään ja kuolemaan tai perinteen puolustus muuttuukin vapaaksi ajatteluksi ja riippumattomuudeksi. Siksi ei ole ihme että hänellä keskiöön nousee yksilöt. Eivät järjestelmät, perinteet tai valta.

Lukion kirjaan tälläinen tietysti sopii. Onhan filosofialla tätä kautta tarjota Sokrateen innostus joka saa hänet tekemään itsemurhan asiansa puolesta ja muuttamaan elämänsä marttyyrikertomukseksi.3 Saarisella tarinoiden tarkoitus olisi saada dynaamista muutosta. Hän ei sano minkälaista muutosta, koska se on jokaisen mietittävä itse.

Saarista kiinnostaa eräällä tavalla liike enemmän kuin päämäärä. Silti hänen filosofian historiansa on ikään kuin etenevä näytelmä, joka sirpaleisuudestaan huolimatta kootaan ja uudelleenkootaan koko ajan. Se ei kenties näytä kaikille samalta, koska lähestymistapa sisältää subjektiivisuuden kautta ihmiseen takertuvia piirteitä. Mutta kaikille se kuitenkin näyttää joltain. Kukapa voisi olla jollain lailla tarttumatta tarinaan?
1 Tämän asiantilan muuttamiseen sain kimmokkeen unkurin kautta.
2 Saarinen ei ole yhtä kyyninen kuin minä, joten hän ei käytä sanaa "pakkomielle", kuten minä sanon.
3 Tämä voi tietysti kovasti muistuttaa sitä tunteen paloa jota ihmiset saavat lukiessaan Iltapäivälehtien lööpeistä sellaisia filosofisia tuotantoja kuin Ilkka Kanervan seksitekstiviestejä. Tai Matti Nykäsen toilailuja.

sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Itsepetoksen luokittelusta.

"...toiminta ei siinä mielessä ole tahallista, että hänen tarkoituksenaan olisi johtaa itseään harhaan tai että hänen intentionaan olisi itsepetos. Hän ei ainakaan tietoisesti yritä pettää itseään, vaikka hän pettääkin. Hän uskoo tekevänsä hänelle luonteenomaista huolellista työtä. Tosiasiassa hän kuitenkin tekee alkeellisia virheitä, joiden aiheuttaja on halu elää ja olla terve. Itsepetos on siis eri asia kuin pelkkä huolimattomuus tai tyhmyys, sillä itsepetos johtuu halusta, että asiat olisivat tietyllä tavalla. Itsepetos ei kuitenkaan ole tavanomaisen petoksen tavoin harkittua."
(Juha Räikkä, "Itsepetoksen filosofia", sivu 19)


Juha Räikän "Itsepetoksen filosofia" on näppärän pienehkö kirja arkipäiväisestä asiasta. Se ei valitettavasti ollut taitoteos tai elämäntapaopas. Sillä itsepetoksen opettelu syvällisesti ja laajasti tekee ihmisen onnelliseksi. Ensi sijassa. Sen sijaan kirja sisälsi luokitteluja. Filosofiassa näin usein käykin. Kirjassa otetaan kantaa moniin asiaa liittyviin ilmiöihin ja niiden moraalisiin johdannaisiin. En keskity ainakaan nyt niihin.

Teen kuitenkin asiaan liittyen lisää luokitteluja. Käytän tässä kirjaa ikään kuin arvokkaana pohjana. Näkökantani on tosin melko erilainen kirjan kirjoittajan kanssa - tosin monista lukijoista tuntuu siltä että erot ovat itse asiassa pieniä. Erot kun eivät ole suurissa linjoissa tai yksityiskohdissa. Päin vastoin, luokittelukohtani ovat samanlaiset. Sen sijaan niiden suhde toisiinsa eroaa. Minusta tämä on keskeinen asia, mutta suurin osa kokenee ne "mikroskooppitoiminnaksi". Ehkä olen tässä kohden todellisuudesta vieraantunut.

Räikän kirja kun keskittyy mielestäni turhan paljon rajanvetoon, kun minusta itsepetos esimerkkien nojalla näyttää pikemminkin harmaan sävyiltä, jotka liittyvät muihin asioihin. Toki filosofin tehtävänä on tehdä tarkkoja luokitteluja ja esimerkit nostavat ansiokkaasti esiin yksityiskohtia, jotka auttavat selvittämään ihan oikein sitä mikä on ja mikä ei ole itsepetosta. Mutta tunnemaailmassa epäselvyys ja mutkikkuus on normaalia ja sotkuista. Ajattelen itsepetoksen olevan kasa piirteitä, harmaansävyinen jatkumo, joka liittyy moniin asioihin jotka eivät ole sinällään itsepetosta, mutta joita ilman ei olisi itsepetosta. Olen sitä mieltä että tämä on normaalia ihmisten ajattelussa. Tätä kautta ajattelen ihmisen tunnemaailmaa enemmän verkostona. Toisekseen olen myös sitä mieltä että tunne -elämässä on tarpeen ottaa huomioon nimen omaan sen ilmeneminen: Koska meillä on pääsy vain omaan strategiseen tietoomme, emme voi asettaa itseämme tilanteeseen, jossa luokittelemme jotain teoreettista tilaa, kun aito kohde on kuitenkin verta ja lihaa oleva ihminen, joka kyllä ansaitsee tulla sellaisenaan käsitellyksi.

Syy eroavuuteen voi tietysti johtua siitä että Räikkä on käytännöllisen filosofian dosentti, eli ammattilainen. Ja minä taas en.

Räikän kirja on siis päälähteeni, mutta sekoittelen mukaan hieman muitakin kuvioita. Tämä voi tietysti tuntua hämmentävältä, mutta kiinnostuneille suosittelen itse kirjan ostamista. Se ei tällä hetkellä ole kovin kallis.1

Yhteinen lähtökohtani on kuitenkin se, että itsepetos tarkoittaa sitä että ihmisellä on (1) eitotuudenmukainen näkemys (2) jota hän ei tunnusta itselleen vaikka hänen pitäisi voida tehdä päätelmä itse. Pelkkä väärässäolo ei riitä. Itse ajattelen tätä suoraan byrokraattisesti lakitekstin kautta: Vilpitön mielihän tarkoittaa laissa sitä että "ei tiennyt eikä pitänyt tietää". Toisaalta kirjassa korostuu se, miten itsepetos ei ole tietoista ja tahallista kuten muu pettäminen; Henkilö ei koe pettävänsä itseään koska jos hän tietäisi tämän, hän ei enää voisi pettää itseään.

Mutta itsepetoksen luokitteluun.
1: Tästä päästäänkin suoraan ensimmäiseen kohtaan. Nimittäin tyhmyyteen. Itsepetos ei ole tyhmyyttä. Itse asiassa voidaan väittää asian olevan suorastaan toisin päin: Mitä fiksumpi olet, sitä tiukemmat normit vilpittömään mieleen saa. Syynä on se, että ihmisellä voi olla vääriä uskomuksia ihan sen vuoksi että hän ei ymmärrä asioita.
2: Toisekseen itsepetos liittyy tietenkin valehtelemiseen ja sen joskus harmottomampaan ja joskus sairaalloisempaan sukulaiseen, harhaanjohtamiseen. Tässä kohden Räikkä antaa hauskan esimerkin lääkäristä. Hän on hyvä diagnosoimaan sairauksia. Paitsi nyt, kun kaikki merkit näyttävät syöpään ja hän ei suostu tunnustamaan tätä. Tässä Räikkä antaa kaksi vaihtoehtoa, jotka hänen mukaansa erottavat sen, onko kyseessä valehtelu vai itsepetos: Jos hän aidosti tietää sairaudestaan ja haluaa että siitä ei puhuta vaan haluaa keskittyä työhönsä, hän voi sanoa muille että hän ei ole sairas. Tällöin hän valehtelee, tavalla joka ei välttämättä ole moraalisesti väärin, mutta se on silti valehtelua. Jos hän taas ei tunnusta itselleen olevansa sairas, hän tekee itsepetosta. Tämä huomio on tärkeä, koska joskus petoksen ja itsepetoksen ilmeneminen on melko helppoa tehdä. Joskus, kuten lääkärin kohdalla, se ei ole helppoa. Mielestäni määrittely näyttää osuvasti ääripään. Mutta tulkitsen välin mutkikkaammaksi:
___2.1: Tämä nimittäin liittyy tiedon hakemiseen. Monihan ei halua tietää älykkyysosamääräänsä tai käydä geenitesteissä. Testihän ei muuta mitään asioita, mutta se voisi tuoda tietoa joka pakottaisi prosessoimaan asioita. Se, että tahallaan jättää menemättä hakemaan tietoa ei tietenkään aina ole väärä asia, eikä se ole aina itsepetostakaan. Kuitenkin joskus, jos joku uskottava taho esittää että jokin fakta kumoaisi näkemyksesi, ja sitten et usko siihen koska et käy tarkistamassa tietoa siitä linkistä joka sinulle on annettu, kyseessä on jo melko vahvasti itsepetokselta vivahtava asia. Tahallinen epätieto haiskahtaa sitä kautta itsepetokselta tai se ainakin liittyy siihen osana jatkumoa tai sellaisen kautta.
: Kolmannekseen Räikkä erottaa itsepetoksen optimismista eli positiivisesta ajattelusta. (Minä taas liitän sen.) Räikän mukaan optimismi ei ole itsepetosta, koska se ei vaadi maailman tosiasioiden näkemistä eri tavalla. Hän nostaa esiin sen että siinä missä joku2 sanoo että maito on vähissä, joku voisi vielä sanoa että maitoa vielä on.3 Tällöin itse asia on tietysti sama. Toki tämä on hyvä esimerkki siitä että optimismi ei suinkaan aina ole itsepetosta, vaan tapa tulkita samoja havaintoja. Räikkäkin nostaa esiin sen, että tulkinnat voivat joskus olla huimiakin. Mutta ne eivät hänestä ole itsepetosta. Minä taas olen sitä mieltä että tämä ilmiö, jonka psykologinen nimi on assimilaatio, on juuri se tie joka johtaa siihen että ihminen käytännössä voi ylipäätään pettää itseään. Toki olen samaa mieltä kuin Räikkäkin siitä, että ihminen ei kehitä tunteita asioista perustelemalla, mutta joskus todellisuus iskee tunteita ja näkemyksiä vasten murskaten ne. Ja usein "vääränlaiset havainnot" eli sellaiset asiat jotka rikkovat odotuksemme ja toiveemme, tuottavat kognitiivista dissonanssia. Assimilaatiota tarvitaan juuri sitä varten että tämä kognitiivinen dissonanssi saadaan häivytettyä muuttamatta mielipidettä. Käytän tässä oman, Räikän näkemyksestä poikkeavan, tulkintani hänen kirjastaan lainaamallani esimerkillä: Siinä nainen on kahvilla ja häntä selvästi yrittää iskeä mies. Nainen taas ajattelee että iskemistä ei tapahdu. Hän yrittää keksiä syitä miksi miehen merkit olisivat viattomia.4 Tietenkään assimilaatio ei ole aivan puhtaasti itsepetosta, koska joskus assimilaatio kohdistuu tukemaan asioita joissa olemme oikeasti oikeassa; Assimilaatio voi kohdistua sekä asioihin jotka ovat ongologisesti oikein sekä/ja joita tietomme tukevat; Yksityiskohta vaikuttaa tällöin osuvien tietojemme pohjalta vaikkapa mittausvirheeltä ja assimiloimme sen psyykessämme turhaksi lillukanvarreksi. Tämä on samanaikaisesti assimilaatiota että ajattelullisesti viisasta, eikä se ole itsepetosta. Assimilaatio on siis välttämätön, mutta itsessään riittämätön ehto. Mielestäni se, että assimilaatio johtaa yleensä siihen tilaan että "olisi mahdollista että" ei vielä tarkoita sitä että kyseessä ei voisi olla itsepetos.5
___
3.1: Tässä kohden voisin vaikka ottaa esiin hauskan esimerkin rakastuneesta nuoresta miehestä, jolla on nainen joka rakastaa tätä. Mies saa kuitenkin kirjeen jonka on ulkopuolisen tahon, kilpakosijan, kirjoittama ja naisen nimissä miehelle lähettämän. Mies tulkitsee kirjeen kummallisesti. Hän siis lukee kirjeen, luulee sen lähettäjän eriksi kuin se oikeasti on, ja hän uskoo vastarakkauteen kummallisin syin. Hän pettää itseään vaikka hänen luulonsa on väärä. Siinä missä rehellinen tulkinta johtaisi hänet siihen että hän etsisi toisen naisen tai tekisi jotain muuta mitä rakkaudessa epäonnistuneet tekevät, hän sitten päätyykin naimisiin itsepetoksensa ansiosta. Mielestäni tämä esimerkki korostaa nimen omaan assimilaation merkitystä itsepetosprosessissa. Se ei ole pelkästään "stubborn way to be wrong", härkäpäinen tapa pitää totuudenvastaisia mielipiteitä. Tätä kautta olen sitä mieltä että itsepetos ei ole ontologiaan (mitä ovat pohjimmiltaan), vaan epistemologiaan (miten rationaalinen ihminen tulkitsisi ne tiedot jotka sillä hetkellä on henkilöllä esillä), liittyvä ominaisuus. Ja juuri siksi "voi olla" ei ole riittävä todiste itsepetoksen puutteesta.
4: Räikkä toi esiin myös mielenkiintoisen käsitteen käänteisestä itsepetoksesta. Tämä on sitä, kun ihminen ajattelee että hän on syyllinen johonkin johon hän on itse asiassa syytön. Räikkä toi tästä esiin murheellisen tositapahtuman, jossa äidin lapsi oli kuollut leukemiaan. Äiti kun uskoi että syynä oli se että heillä oli ollut sairas kissa, jota hän ei ollut heittänyt pois. Lääkäreiden mielestä kissalla ei ollut mitään tekemistä sairauden kanssa. Tässä syynä voi tietysti olla vain positiivisen ajattelun ääritapaus: Tällöin vastakkain on näkemys siitä että ihminen ei hallitse ymoäristöään ja sellainen jossa hän hallitsee elämäänsä ja asioita. Tällöin lapsen kuolemalle etsitään syitä jotta hallinnan tunne ei katoaisi. Sen hyväksyminen että "Fortunan salama iski tyttäreen" eikä sille voisi tehdä mitään, on syy harrastaa assimilaatiota. Tällöin negatiivinen itsepetos on vain yksi positiivisen ajattelun ääritapaus, joka ei ensisilmäyksellä vain näytä siltä.
___4.1: Räikän mielestä tämä voi liittyä myös negatiiviseen ajatteluun. Tällöin ihminen ei toivo pahinta vaan pelkää pahinta. Tästä esimerkkinä on mustasukkaisuus. Tämähän on ihmisille aina silloin tällöin iskevä (tässä esimerkin tapauksessa) irrationaalinen tunne siitä että kumppanin vaakamambotavat eivät ole niin monopolisoituneita kuin hän antaa ymmärtää. Tässähän kyseessä ei ole toive siitä että vieraissa käytäisiin - vaikka mustasukkaisuudesta seurauksena usein onkin se, että kumppani ns. "siirtää kaksiselkäisen pedon raivoamaan autuaammille tasangoille" eli pakkaa kimpsunsa ja kampsunsa ja mahdollisesti hommaa uusia sänkykumppaneita, kyseessä ei ole se mitä mustasukkainen tavoittelee ja toivoo. Luonto on vain "antanut" meille tämän jälkeläisiin keskittymisen, kenties siksi että kelpoisuutemme ei kartu kovin suuresti sillä että vain kiltisti hoidamme muiden lapsia, vaan haluamme sen sijaan omia jälkeläisiä jotka ovat kanssamme geneettisesti samanlaisempia kuin jonkun muun. Ongelmana tässä pelossa on tietysti se, että joskus pelkäämme että rakastettumme ei pidä meistä, mutta silti pidämme jääräpäisesti kiinni päinvastaisesta. Kelpoisuuden kannalta tietenkin yritys päästä pukille pienellä todennäköisyydellä on parempi kuin kuolla neitsyenä.6 Räikkä ei toki korostanut evoluutiota, vaan toi esiin kustannusarvioita: Hänestä mustasukkainen aviomies tulkitsee pettämisen vakavampana asiana ja suhtautuu sen pieneenkin mahdollisuuteen siksi vahvemmin kuin joku muu. Toki tässä on sellaisia mielenkiintoisia liitoksia, kuin että rakkaus ja mustasukkaisuus liittyisivät yhteen. En sano että näin ei ole. Tiedän vain että niin ei pitäisi olla, ja se taasen on aivan eri asia.
___4.2: Räikkä toi kuitenkin esiin myös tapauksia, jotka perustuvat keksittyihin vihollisiin. Näitä rakentava ihminen kuulostaa suorastaan vaikeuksista nauttivalta. Niiden ideana on yksinkertaisesti se, että henkilö keksii vastustajia, joiden kanssa kisaaminen tuo hänelle päänvaivaa ja hän kehittyy niitä vastaan juoniessaan. Räikkä toi esiin jäniksiä vastaan taistelevan puutarhurin, joka on aluksi kiinnostunut pelkästään puutarhanhoidosta ja sitten pikku hiljaa alkaa taistelemaan pihapiirin jänisten tuhojen minimoimiseksi. Kun tuttavat kuulevat yhä enemmän siitä "mitä jänikset ovat tekemässä" ja yhä vähemmän itse puutarhasta, tiedetään että itse jahti ja verkkojen laittaminen ja muut vastavat asiat ovat vallanneet sen alkuperäisen asian tilan.7
5: Itsepetos liittyy myös heikkotahtoisuuteen. Tässä esimerkkinä voi olla esimerkiksi uhkapeluri, joka pelaa yli varojensa. Tällöin hän voi joko itsepettää itseään selittelemällä ja uskomalla miten hänellä on systeemi, miten hän on onnekas ja pieksee tilastot tätä kautta. Tai kuinka hänen taikatalismaaninsa antaa hänelle juuri seuraavaksi sen valtaisan voiton, jolla paikkaa pelivelat ja elää herroiksi. Mutta hän voi olla vain heikkotahtoinen, kirota pelihimoaan ja pelata silti. Tässä on kyseessä eri asia kuin tiedon jättämättä saaminen, koska silloin kyseessä oli harkittu omissio, tiedon hankkimatta jättäminen. Tässä taas on aktiivinen toiminta, peli jatkuu vaikka sen haluaisi loppuvaksi. Itsepetos ei minustakaan liity itsepetokseen, vaikka ne joskus näyttävät samanlaisilta. Tämä on siis hieman kuten tyhmyys. "Lieventävä asianhaara".
6: Kollektiivinen itsepetos taas on Räikän mukaan sosiaalista toimintaa. Tässä kyseessä ei tietenkään ole se, että ideologia itsessään pettää, vaan että siinä on petoksen sallivia tai niitä lisääviä mekanismeja. Ideologiat kun eivät koskaan sano että "todellisuus on näin ja tämä on fakta, mutta mepä väitämme päinvastaista." Eli kysymys on enemmän siitä että ideologialla tai kollektiivilla on väärä uskomus, joka taas saa tukea sen jäsenten uskomuksilla ja toiveilla. Ideologia voi tietysti jopa rakentaa näitä - ja tietenkin lisätä ja voimistaa olemassaolevia toiveita. Räikkä esitti tästä laajan kasan esimerkkejä, ja jo ne ansaitsisivat ihan oman blogauksensa. Otan kuitenkin esiin "natsi" Eichmannin, joka oikeudenkäynnissään ihmetteli häneen kohdistunutta närkästystä. Hänhän oli vain virkamies, joka oli osana systeemiä. Karkeasti sanoen tähän on erityisen helppoa ajautua, koska me olemme "sosiaalisia eläimiä". On helppoa mukautua. Kun on aina samaa mieltä ja tukeva, saa mukavan miehen maineen. Ja se on helppoa ja kevyttäkin, kun ei tarvitse miettiä ja ottaa selvää. Yhdessä harhassa eläminen on toki harhassa elämistä, mutta se on usein sekä mukavaa että helppoa.
1 Tässä on syynä seuraava asia, joka selvisi juttelemalla appiukkoni Reijo Kuosmasen kanssa. Hän on kirjapainoalalla suhteellisen vakaassa johtotehtävässä. Hänen mukaansa ennen kirjapainoalalla oli ongelmana se, että oli varastoja. Eli kirjoja painettiin isoja määriä ja sitten ne jätettiin varastoihin. Näin muodostui varantoa johon varoja oli sitoutuneena ja joiden arvo pikku hiljaa ajan mukana laski - tai jopa paloi poroksi. Nykyäänkin toki ajatellaan että painoksen täytyy olla riittävän suuri, jotta sen painaminen kannattaa: Syynä on tietysti se, että painossa tarvitaan konkreetteja muutoksia asioihin, ja tähän tarvitaan työntekoa. Ja se on kallista. Ja kuten työkin, varastointikin on nykyään kallista. Ja tämän taloudellisen ajattelun seurauksena nykyään kirjoja ei paineta varastoon ja käy helposti niin että kirja on myynnissä vuoden tai kaksi, ja kolmantena se on kirjatorin alelaarissa. Osa voisi sanoa että tämä on sääli.
2 Esimerkiksi...minä!
3 Tosin minäkin olen töissä riemuissa jos siellä on kahvia pannussa. Koska kun siellä on paljon tekijöitä, sitä aika harvoin on jäljellä. Yhtenä päivänä keitin viisi kertaa kahvia enkä silti saanut yhtään; Kun laitoin tippumaan ja menin jatkamaan töitä. Tämä on ehkä osoitus siitä miten kyynisyys johtaa joskus pienistä asioista iloitsemiseen. Kun niitä ei pidä itsestäänselvyyksinä tai sellaisina joiden odotetaan olevan kunnossa, kun ne sitten ihmeenomaisesti ovatkin... Tämän vuoksi olen suurimman osan ajasta hilpeä veikko. Kyynistä optimismia.
4 Siis toimien aivan kuten Ilkka Kanervan kysymys "oletkos pitänyt puutarhasi kunnossa?" olisi pelkkä pihanhoidollinen kommentti, eikä viittaisi kielikuvan kautta naisten heteroseksuaalien miesten mielestä sinäänsä mielenkiintoiseen sukuelintöön.
5 Optimismiset asiat sopivat tietysti myös pessimismiin. Asioita voidaan vääristellä molempiin suuntiin. Tietenkin molempiin saman kirjoittaminen olisi turhan redundanttia. On kuitenkin hyvä huomata että käytännössä itsepetos on usein "itseä ja omaa maailmankuvaa suojaava prosessi". Tätä kautta assimilaation käyttämisen soveliaisuus juuri tässä yhteydessä korostuu. Toki Räikkäkin korostaa sitä miten itsepetokseen liittyy lujasti halu siitä että asioiden pitäisi olla jotenkin. Muunlaiset ovat toki mahdollisia, mutta ihmislajin piirissä tuomittuja epäonnistumaan. Toki ihmiset saadaan tekemään kauheitakin asioita, mutta vain jos he uskovat että se tukee jotain mitä he pitävät toivottavana.
6 Onko selibaatti perinnöllistä? No, ainakaan kukaan esivanhemmistamme ei kuollut neitsyinä.
7 Minä ainakin pystyn samastumaan vahvasti tälläiseen ja ymmärrän mitä sen jäniksiä metsästävän puutarhurin mielessä liikkuu. Mielestäni tähän liittyy ainakin pseudotieteilijöidenmetsästykseen liittyvä riski; Asia voi joskus muuttua itsetarkoitukselliseksi. Eikä se ole aina kovin hyvä asia. Risinä on aina se, että asia jää ja aletaankin keskittymään siihen "miksi se toinen on väärässä ja minä oikeassa". Silloin assimilaation välttely muuttuu erilaiseksi assimilaatioksi. Kun itsepettäjä riitelee toisen itsensäpettäjien kanssa, mikä tilanne on ellei turhauttava poteroidenkaivelutilanne joka ei koskaan johda mihinkään?

torstai 25. syyskuuta 2008

YX -silmäinen hirviö ; Sukupuolien sota.

"Nyt on mies! / Nyt on mies! / Nyt on mies! / Nyt on mies!"
(Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, "Nyt on mies")

Tämä on jatkoa seksuaalivalintaa käsittelevälle blogaukselleni.

Feminismissä korostetaan kuinka naiset ja miehet ovat kulttuurisista syistä laitettu erilaiseen arvoon. Feminismissä on kaksi näkökantaa tähän:
1: Ensimmäisessä korostetaan että miehen ja naisen erot ovat näennäisiä ja kulttuurisidonnaisia. Erot ovat lähinnä fyysisiä. Tässä korostetaan sitä miten naisten tulisi olla "miesmäisiä" eli ottaa oikeutensa ja mennä myös miesvaltaisillekin aloille. Nainen ja mies ovat samankaltaisia ja siksi kaikessa samanarvoisia ja yhtä hyviä. (Paitsi jos kasvatus pistää tytöt rättikässään ja pojat puukäsitöihin, jolloin taitoerot johtuvat pelkästä harjoituksesta, eikä siitä että tytöt ja pojat luonnostaan olisivat kiinnostuneita näistä aiheista.)
2: Toisessa taas hyväksytään ajatus jossa "Miehet ovat Marsista ja naiset Venuksesta". Eli että sukupuolet käyttäytyvät eri tavoilla. Tässä korostetaan sitä, miten naisten arvostuksen puute näkyy mies- ja naisvaltaisten alojen palkkauksen eroissa. Naisen olisi oltava rohkeasti nainen, joka on miehen kanssa erilainen mutta samanarvoinen.

Ristiriita sukupuolten välillä on joka tapauksessa olemassa. Itse asiassa se näkyy perimän tasolla. Tämän ymmärtämiseksi täytyy hieman kertoilla sukupuolen syntyyn liittyvistä asioista: Sukupuolen määräävät kromosomit ovat poikkeavia. Siinä missä kaikissa muissa kromosomeissa on kaksi samanlaista kromosomia, mutta sukupuolikromosomien kohdalla ainoastaan X kromosomi on naisilla parillinen, miehillä se taas on pariton. (Naisillakin toinen X -kromosomi tosin kutistuu Barrin kappaleeksi, joka ei tee mitään. Naisella jokaisessa solussa kutistuminen valikoituu sattumalla. Miehellä taas on värisokeutta ja verenvuototautia naisia enemmän koska heillä "yksinäinen X -kromosomi lentää ilman kakkospilottia.") Kaikilla on ainakin yksi X -kromosomi ja vain miehillä on Y -kromosomi. (Paitsi että tämä koskee vain nisäkkäitä ja kärpäsiä. Esimerkiksi linnuilla koiras syntyy XX -kromosomistolla ja naaras on XY -kromosomistolla. Monilla matelijoilla, kuten krokotiileilla, sukupuolien erot eivät ole geneettisiä: Ratkaiseva on hautomislämpötila, joka antaa todennäköisyyden sille tuleeko yksilöstä naaras vai koiras.) X -kromosomissa on melko runsaasti geenejä, kun taas Y -kromosomi on pikkuriikkinen, lähes ilman toimintoja oleva. X ja Y -kromosomit tunnetaan sukupuolikromosomeina, koska Y -kromosomissa on SRY -geeni, joka käynnistää alkionkehityksessä induktioketjun, jonka lopputuloksena syntyy mies. (Itse asiassa Y -kromosomilla varustettuja naisia onkin, ja nämä "poikkeukset vahvistavat säännön." Niissä nimittäin on joko häiriö SRY -geenin toiminnassa tai sitten naiseksi muuttavan, X -kromosomissa olevan DAX -geenistä on kaksi kopiota. Toisin sanoen, yksi SRY päihittää yhden DAXin, mutta kaksi DAXia voittaa yhden SRY:n. DAX ja SRY ovat keskenään antagonistisia, keskenään taistelevia, geenejä.)

Sukupuolikromosomien ominaisuuksista syntyy muutamia ilmiöitä: Tehokas se on sikäli, että sukupuolet voivat erottautua hyvin: Esimerkiksi kun Y -kromosomiin voidaan pakata sellaisia geenejä jotka naaraassa olisivat haitallisia ja jopa tappavia, mutta jotka tarjoavat koiraalle mitä tahansa etua, se mahdollistaa sukupuolten eriytymisen. (Mikä tarjoaa etua verrattuna krokotiileihin: Naaras voi käyttää kalsiumia maitoon ja koiras sarviin ja hampaisiin.) Tosin sama koskee myös X -kromosomia. Siihenkin voi pakkautua geenejä jotka ovat haitaksi koiraalle. Tämä onkin tärkeä huomio, sillä pinnallisesti ajatellen voisi ajatella että X -kromosomi ei voisi haitata koiraita, koska X -kromosomi on myös miehillä. Näin perimän voisi olla luonteeltaan suorastaan fallosentrinen, miehiä puoltava. Kuitenkaan näin ei ole. Syykin on selvä: Jokainen X -kromosomi on 2/3 ajasta naisissa ja 1/3 ajan koiraassa. (Naisilla on 2 X kromosomia ja koirailla 1. Yhteensä 3 vaihtoehtoa, joissa X kromosomin jokin versio on satunnaisesti. Versio voi periaatteessa olla kopiona samassa naaraassa myös 2 kertaa.) Tämä antaa X -kromosomille itse asiassa kyvyn vainota Y -kromosomia: Otetaan esimerkki luonnosta. Matt Ridley kertoo kirjassaan "Perimä - ihmisen historia 23 kappaleessa", että Acrea ecendon -perhosella tapahtui mutaatio, jossa X -kromosomiin liittyi geeni, joka koiraaseen joutuessaan tuhosi sen siittiöt joissa oli Y -kromosomi. Näin jokaikinen jälkeläinen joka tälläisellä koiraalla syntyi, oli naaras. Kelpoisuutta se ei pienentänyt muutoin: Koiraista ei tullut steriilejä. Tämän seurauksena pian lajissa oli lähes pelkästään naaraita. Tämä olisi voinut johtaa jopa lajin sukupuuttoon, ellei populaatiossa olisi ollut muutamaa koirasta, joiden Y -kromosomi olikin immuuni tälle geenille. Tämä versio sitten yleistyi ja pian sukupuolet olivat taas tasan. (Kun jokaikinen koiras jolla oli tämä versio oli ainut mahdollinen seuraavan sukupolven isäehdokas.) Tähän liittyi tietenkin voimakas geneettinen ajautuminen, eli näillä poikkeuksellisilla koirailla olevat ominaisuudet yleistyivät, jopa fiksoituivat, populaatiossa runsaasti ja nopeasti oikeastaan riippumatta siitä miten hyödyllisiä, neutraaleja tai haitallisia ne olivat. Tämä ajautuminen tapahtuu jopa niin nopeasti, että se jää "evoluution nopeusennätyksiin".

Kilpailusta on seurannut myös sellainen jännittävä ilmiö, joka voisi pinnallisesti tarkastellen näyttää ristiriitaiselta, paradoksaaliselta: Kun Y kromosomi "pakenee" X -kromosomin "hyökkäystä" annetun esimerkin tapaan, jolloin sen "yleisrakenne" itse asiassa muuntuu nopeasti tälläisen valintapaineen alla. Mutta samanaikaisesti se on erityisen identtinen populaatiossa. Ihmisilläkin SRY -geeni on lähes pistemutaatioton, ja se eroaa silti harvinaisen paljon esimerkiksi simpanssin SRY -geenistä. Tämä selittää osaltaan pois Haldanen dilemmaa; Haldanehan arvioi että pelkkä valintapaine ei voi fiksoida geenejä populaatioon niin nopeasti että se selittäisi sen miksi populaatiot ovat niin erilaisia. Osa ratkaisusta onkin siis siinä, että läheskään kaikkien geenien fiksoituminen ei ole tapahtunut valintapaineen vaan geneettisen ajautumisen kautta.

Toisin sanoen X -kromosomi kykenee vainoamaan Y -kromosomia. William Amos onkin esittänyt, että X -kromosomi voi hyökätä Y -kromosomia vastaan lähes minkä tahansa Y -kromosomille ominaisen geenin kautta, joten Y -kromosomin ainut mahdollisuus on ollut piiloutua hyökkäyskohteita. Tämä taas on johtanut Y -kromosomin kutistumiseen: X -kromosomi ei löydä siitä niin helposti hyökkäyskohdetta, kun maali on pienempi.

Mutta tässä ei suinkaan ole kaikki sukupuolten sodasta. Koska Y -kromosomi voi kerätä koiraalle edullisia geenejä, jotka olisivat naaraalle haitallisia - tai jotka jopa haittaavat jollain tavalla "naaraan intressejä" - ovat mahdollisia. Kun naaraat käyttävät seksuaalivalintaa apuna, jotta voisivat taata koiraan geneettisen laadun, koiras voi käyttää näitä valintakriteerejä "naarasta vastaan", eli se voi kerätä "viekoittelukgeenejä" (jotka valehtelevat lyhyellä aikavälillä, koska ne fiksoituvat populaatioon ja tämän jälkeen naaraiden alun perin haluama ominaisuus onkin se olemassaolevan "parhaimman ja huonoimman" variaation syy.) Tämä tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että naaraat jotka kestävät tätä valheellista viekoittelua saavat sen edun, joka alun perin on niille suonut seksuaalivalinnan käytön suoman edun - kun valitaan aidosti geneettisesti hyviä puolisoja, myös jälkeläiset lisääntyvät keskimäärin paremmin. (Seksuaalivalinnallista valtaa tulee miehille vasta puolisoon sitoutumisen, esimerkiksi monogamian kautta: Kun naaras ja koiras sitoutuvat yhteen kumppaniin, seksuaalivalintaa voi tasata. Monogamia, yksiavioisuus, on siis kenties "rentuilta pois", mutta toisaalta se antaa miehille tietynlaista valtaa.)

Brett Holland ja William Rice ovatkin tutkimuksissaan tulleet tulokseen, jonka mukaan sosiaalisilla ja vuorovaikutusta käyvillä lajeilla tälläistä kilpavarustelua on paljon, koska siihen liittyy mahdollisuus "huijaukseen". Tämä selittää osaltaan, miksi hypersosiaalisilla ihmisillä on niin erilaisia käsityksiä seksuaalisesta väkivallasta ja sen rajoista. Mikä sitten osaltaan selittää esimerkiksi Ilkka Kanervan seksiviestejä/tekstiviestejä ja niihin reagoimista.

Uskallan siis sanoa että nainen ja mies ovat geneettisesti erilaisia. Samalla on syytä muistaa että geeni ei tavoittele hyötyä yksilöille joissa se on. Se hakee omaa yleistymisetuaan. Takana on siis itsekäs geeni, ei avulias geeni. Tässä tapauksessa X -kromosomi on luonteeltaan "telaketjufeministi" ja Y -kromosomi "sovinisti" ; Se, pitäisikö ihmisten olla tälläisiä, onkin sitten jo aivan oma lukunsa...