"...toiminta ei siinä mielessä ole tahallista, että hänen tarkoituksenaan olisi johtaa itseään harhaan tai että hänen intentionaan olisi itsepetos. Hän ei ainakaan tietoisesti yritä pettää itseään, vaikka hän pettääkin. Hän uskoo tekevänsä hänelle luonteenomaista huolellista työtä. Tosiasiassa hän kuitenkin tekee alkeellisia virheitä, joiden aiheuttaja on halu elää ja olla terve. Itsepetos on siis eri asia kuin pelkkä huolimattomuus tai tyhmyys, sillä itsepetos johtuu halusta, että asiat olisivat tietyllä tavalla. Itsepetos ei kuitenkaan ole tavanomaisen petoksen tavoin harkittua."
(Juha Räikkä, "Itsepetoksen filosofia", sivu 19)
Juha Räikän "Itsepetoksen filosofia" on näppärän pienehkö kirja arkipäiväisestä asiasta. Se ei valitettavasti ollut taitoteos tai elämäntapaopas. Sillä itsepetoksen opettelu syvällisesti ja laajasti tekee ihmisen onnelliseksi. Ensi sijassa. Sen sijaan kirja sisälsi luokitteluja. Filosofiassa näin usein käykin. Kirjassa otetaan kantaa moniin asiaa liittyviin ilmiöihin ja niiden moraalisiin johdannaisiin. En keskity ainakaan nyt niihin.
Teen kuitenkin asiaan liittyen lisää luokitteluja. Käytän tässä kirjaa ikään kuin arvokkaana pohjana. Näkökantani on tosin melko erilainen kirjan kirjoittajan kanssa - tosin monista lukijoista tuntuu siltä että erot ovat itse asiassa pieniä. Erot kun eivät ole suurissa linjoissa tai yksityiskohdissa. Päin vastoin, luokittelukohtani ovat samanlaiset. Sen sijaan niiden suhde toisiinsa eroaa. Minusta tämä on keskeinen asia, mutta suurin osa kokenee ne "mikroskooppitoiminnaksi". Ehkä olen tässä kohden todellisuudesta vieraantunut.
Räikän kirja kun keskittyy mielestäni turhan paljon rajanvetoon, kun minusta itsepetos esimerkkien nojalla näyttää pikemminkin harmaan sävyiltä, jotka liittyvät muihin asioihin. Toki filosofin tehtävänä on tehdä tarkkoja luokitteluja ja esimerkit nostavat ansiokkaasti esiin yksityiskohtia, jotka auttavat selvittämään ihan oikein sitä mikä on ja mikä ei ole itsepetosta. Mutta tunnemaailmassa epäselvyys ja mutkikkuus on normaalia ja sotkuista. Ajattelen itsepetoksen olevan kasa piirteitä, harmaansävyinen jatkumo, joka liittyy moniin asioihin jotka eivät ole sinällään itsepetosta, mutta joita ilman ei olisi itsepetosta. Olen sitä mieltä että tämä on normaalia ihmisten ajattelussa. Tätä kautta ajattelen ihmisen tunnemaailmaa enemmän verkostona. Toisekseen olen myös sitä mieltä että tunne -elämässä on tarpeen ottaa huomioon nimen omaan sen ilmeneminen: Koska meillä on pääsy vain omaan strategiseen tietoomme, emme voi asettaa itseämme tilanteeseen, jossa luokittelemme jotain teoreettista tilaa, kun aito kohde on kuitenkin verta ja lihaa oleva ihminen, joka kyllä ansaitsee tulla sellaisenaan käsitellyksi.
Syy eroavuuteen voi tietysti johtua siitä että Räikkä on käytännöllisen filosofian dosentti, eli ammattilainen. Ja minä taas en.
Räikän kirja on siis päälähteeni, mutta sekoittelen mukaan hieman muitakin kuvioita. Tämä voi tietysti tuntua hämmentävältä, mutta kiinnostuneille suosittelen itse kirjan ostamista. Se ei tällä hetkellä ole kovin kallis.1
Yhteinen lähtökohtani on kuitenkin se, että itsepetos tarkoittaa sitä että ihmisellä on (1) eitotuudenmukainen näkemys (2) jota hän ei tunnusta itselleen vaikka hänen pitäisi voida tehdä päätelmä itse. Pelkkä väärässäolo ei riitä. Itse ajattelen tätä suoraan byrokraattisesti lakitekstin kautta: Vilpitön mielihän tarkoittaa laissa sitä että "ei tiennyt eikä pitänyt tietää". Toisaalta kirjassa korostuu se, miten itsepetos ei ole tietoista ja tahallista kuten muu pettäminen; Henkilö ei koe pettävänsä itseään koska jos hän tietäisi tämän, hän ei enää voisi pettää itseään.
Mutta itsepetoksen luokitteluun.
1: Tästä päästäänkin suoraan ensimmäiseen kohtaan. Nimittäin tyhmyyteen. Itsepetos ei ole tyhmyyttä. Itse asiassa voidaan väittää asian olevan suorastaan toisin päin: Mitä fiksumpi olet, sitä tiukemmat normit vilpittömään mieleen saa. Syynä on se, että ihmisellä voi olla vääriä uskomuksia ihan sen vuoksi että hän ei ymmärrä asioita.
2: Toisekseen itsepetos liittyy tietenkin valehtelemiseen ja sen joskus harmottomampaan ja joskus sairaalloisempaan sukulaiseen, harhaanjohtamiseen. Tässä kohden Räikkä antaa hauskan esimerkin lääkäristä. Hän on hyvä diagnosoimaan sairauksia. Paitsi nyt, kun kaikki merkit näyttävät syöpään ja hän ei suostu tunnustamaan tätä. Tässä Räikkä antaa kaksi vaihtoehtoa, jotka hänen mukaansa erottavat sen, onko kyseessä valehtelu vai itsepetos: Jos hän aidosti tietää sairaudestaan ja haluaa että siitä ei puhuta vaan haluaa keskittyä työhönsä, hän voi sanoa muille että hän ei ole sairas. Tällöin hän valehtelee, tavalla joka ei välttämättä ole moraalisesti väärin, mutta se on silti valehtelua. Jos hän taas ei tunnusta itselleen olevansa sairas, hän tekee itsepetosta. Tämä huomio on tärkeä, koska joskus petoksen ja itsepetoksen ilmeneminen on melko helppoa tehdä. Joskus, kuten lääkärin kohdalla, se ei ole helppoa. Mielestäni määrittely näyttää osuvasti ääripään. Mutta tulkitsen välin mutkikkaammaksi:
___2.1: Tämä nimittäin liittyy tiedon hakemiseen. Monihan ei halua tietää älykkyysosamääräänsä tai käydä geenitesteissä. Testihän ei muuta mitään asioita, mutta se voisi tuoda tietoa joka pakottaisi prosessoimaan asioita. Se, että tahallaan jättää menemättä hakemaan tietoa ei tietenkään aina ole väärä asia, eikä se ole aina itsepetostakaan. Kuitenkin joskus, jos joku uskottava taho esittää että jokin fakta kumoaisi näkemyksesi, ja sitten et usko siihen koska et käy tarkistamassa tietoa siitä linkistä joka sinulle on annettu, kyseessä on jo melko vahvasti itsepetokselta vivahtava asia. Tahallinen epätieto haiskahtaa sitä kautta itsepetokselta tai se ainakin liittyy siihen osana jatkumoa tai sellaisen kautta.
: Kolmannekseen Räikkä erottaa itsepetoksen optimismista eli positiivisesta ajattelusta. (Minä taas liitän sen.) Räikän mukaan optimismi ei ole itsepetosta, koska se ei vaadi maailman tosiasioiden näkemistä eri tavalla. Hän nostaa esiin sen että siinä missä joku2 sanoo että maito on vähissä, joku voisi vielä sanoa että maitoa vielä on.3 Tällöin itse asia on tietysti sama. Toki tämä on hyvä esimerkki siitä että optimismi ei suinkaan aina ole itsepetosta, vaan tapa tulkita samoja havaintoja. Räikkäkin nostaa esiin sen, että tulkinnat voivat joskus olla huimiakin. Mutta ne eivät hänestä ole itsepetosta. Minä taas olen sitä mieltä että tämä ilmiö, jonka psykologinen nimi on assimilaatio, on juuri se tie joka johtaa siihen että ihminen käytännössä voi ylipäätään pettää itseään. Toki olen samaa mieltä kuin Räikkäkin siitä, että ihminen ei kehitä tunteita asioista perustelemalla, mutta joskus todellisuus iskee tunteita ja näkemyksiä vasten murskaten ne. Ja usein "vääränlaiset havainnot" eli sellaiset asiat jotka rikkovat odotuksemme ja toiveemme, tuottavat kognitiivista dissonanssia. Assimilaatiota tarvitaan juuri sitä varten että tämä kognitiivinen dissonanssi saadaan häivytettyä muuttamatta mielipidettä. Käytän tässä oman, Räikän näkemyksestä poikkeavan, tulkintani hänen kirjastaan lainaamallani esimerkillä: Siinä nainen on kahvilla ja häntä selvästi yrittää iskeä mies. Nainen taas ajattelee että iskemistä ei tapahdu. Hän yrittää keksiä syitä miksi miehen merkit olisivat viattomia.4 Tietenkään assimilaatio ei ole aivan puhtaasti itsepetosta, koska joskus assimilaatio kohdistuu tukemaan asioita joissa olemme oikeasti oikeassa; Assimilaatio voi kohdistua sekä asioihin jotka ovat ongologisesti oikein sekä/ja joita tietomme tukevat; Yksityiskohta vaikuttaa tällöin osuvien tietojemme pohjalta vaikkapa mittausvirheeltä ja assimiloimme sen psyykessämme turhaksi lillukanvarreksi. Tämä on samanaikaisesti assimilaatiota että ajattelullisesti viisasta, eikä se ole itsepetosta. Assimilaatio on siis välttämätön, mutta itsessään riittämätön ehto. Mielestäni se, että assimilaatio johtaa yleensä siihen tilaan että "olisi mahdollista että" ei vielä tarkoita sitä että kyseessä ei voisi olla itsepetos.5
___3.1: Tässä kohden voisin vaikka ottaa esiin hauskan esimerkin rakastuneesta nuoresta miehestä, jolla on nainen joka rakastaa tätä. Mies saa kuitenkin kirjeen jonka on ulkopuolisen tahon, kilpakosijan, kirjoittama ja naisen nimissä miehelle lähettämän. Mies tulkitsee kirjeen kummallisesti. Hän siis lukee kirjeen, luulee sen lähettäjän eriksi kuin se oikeasti on, ja hän uskoo vastarakkauteen kummallisin syin. Hän pettää itseään vaikka hänen luulonsa on väärä. Siinä missä rehellinen tulkinta johtaisi hänet siihen että hän etsisi toisen naisen tai tekisi jotain muuta mitä rakkaudessa epäonnistuneet tekevät, hän sitten päätyykin naimisiin itsepetoksensa ansiosta. Mielestäni tämä esimerkki korostaa nimen omaan assimilaation merkitystä itsepetosprosessissa. Se ei ole pelkästään "stubborn way to be wrong", härkäpäinen tapa pitää totuudenvastaisia mielipiteitä. Tätä kautta olen sitä mieltä että itsepetos ei ole ontologiaan (mitä ovat pohjimmiltaan), vaan epistemologiaan (miten rationaalinen ihminen tulkitsisi ne tiedot jotka sillä hetkellä on henkilöllä esillä), liittyvä ominaisuus. Ja juuri siksi "voi olla" ei ole riittävä todiste itsepetoksen puutteesta.
4: Räikkä toi esiin myös mielenkiintoisen käsitteen käänteisestä itsepetoksesta. Tämä on sitä, kun ihminen ajattelee että hän on syyllinen johonkin johon hän on itse asiassa syytön. Räikkä toi tästä esiin murheellisen tositapahtuman, jossa äidin lapsi oli kuollut leukemiaan. Äiti kun uskoi että syynä oli se että heillä oli ollut sairas kissa, jota hän ei ollut heittänyt pois. Lääkäreiden mielestä kissalla ei ollut mitään tekemistä sairauden kanssa. Tässä syynä voi tietysti olla vain positiivisen ajattelun ääritapaus: Tällöin vastakkain on näkemys siitä että ihminen ei hallitse ymoäristöään ja sellainen jossa hän hallitsee elämäänsä ja asioita. Tällöin lapsen kuolemalle etsitään syitä jotta hallinnan tunne ei katoaisi. Sen hyväksyminen että "Fortunan salama iski tyttäreen" eikä sille voisi tehdä mitään, on syy harrastaa assimilaatiota. Tällöin negatiivinen itsepetos on vain yksi positiivisen ajattelun ääritapaus, joka ei ensisilmäyksellä vain näytä siltä.
___4.1: Räikän mielestä tämä voi liittyä myös negatiiviseen ajatteluun. Tällöin ihminen ei toivo pahinta vaan pelkää pahinta. Tästä esimerkkinä on mustasukkaisuus. Tämähän on ihmisille aina silloin tällöin iskevä (tässä esimerkin tapauksessa) irrationaalinen tunne siitä että kumppanin vaakamambotavat eivät ole niin monopolisoituneita kuin hän antaa ymmärtää. Tässähän kyseessä ei ole toive siitä että vieraissa käytäisiin - vaikka mustasukkaisuudesta seurauksena usein onkin se, että kumppani ns. "siirtää kaksiselkäisen pedon raivoamaan autuaammille tasangoille" eli pakkaa kimpsunsa ja kampsunsa ja mahdollisesti hommaa uusia sänkykumppaneita, kyseessä ei ole se mitä mustasukkainen tavoittelee ja toivoo. Luonto on vain "antanut" meille tämän jälkeläisiin keskittymisen, kenties siksi että kelpoisuutemme ei kartu kovin suuresti sillä että vain kiltisti hoidamme muiden lapsia, vaan haluamme sen sijaan omia jälkeläisiä jotka ovat kanssamme geneettisesti samanlaisempia kuin jonkun muun. Ongelmana tässä pelossa on tietysti se, että joskus pelkäämme että rakastettumme ei pidä meistä, mutta silti pidämme jääräpäisesti kiinni päinvastaisesta. Kelpoisuuden kannalta tietenkin yritys päästä pukille pienellä todennäköisyydellä on parempi kuin kuolla neitsyenä.6 Räikkä ei toki korostanut evoluutiota, vaan toi esiin kustannusarvioita: Hänestä mustasukkainen aviomies tulkitsee pettämisen vakavampana asiana ja suhtautuu sen pieneenkin mahdollisuuteen siksi vahvemmin kuin joku muu. Toki tässä on sellaisia mielenkiintoisia liitoksia, kuin että rakkaus ja mustasukkaisuus liittyisivät yhteen. En sano että näin ei ole. Tiedän vain että niin ei pitäisi olla, ja se taasen on aivan eri asia.
___4.2: Räikkä toi kuitenkin esiin myös tapauksia, jotka perustuvat keksittyihin vihollisiin. Näitä rakentava ihminen kuulostaa suorastaan vaikeuksista nauttivalta. Niiden ideana on yksinkertaisesti se, että henkilö keksii vastustajia, joiden kanssa kisaaminen tuo hänelle päänvaivaa ja hän kehittyy niitä vastaan juoniessaan. Räikkä toi esiin jäniksiä vastaan taistelevan puutarhurin, joka on aluksi kiinnostunut pelkästään puutarhanhoidosta ja sitten pikku hiljaa alkaa taistelemaan pihapiirin jänisten tuhojen minimoimiseksi. Kun tuttavat kuulevat yhä enemmän siitä "mitä jänikset ovat tekemässä" ja yhä vähemmän itse puutarhasta, tiedetään että itse jahti ja verkkojen laittaminen ja muut vastavat asiat ovat vallanneet sen alkuperäisen asian tilan.7
5: Itsepetos liittyy myös heikkotahtoisuuteen. Tässä esimerkkinä voi olla esimerkiksi uhkapeluri, joka pelaa yli varojensa. Tällöin hän voi joko itsepettää itseään selittelemällä ja uskomalla miten hänellä on systeemi, miten hän on onnekas ja pieksee tilastot tätä kautta. Tai kuinka hänen taikatalismaaninsa antaa hänelle juuri seuraavaksi sen valtaisan voiton, jolla paikkaa pelivelat ja elää herroiksi. Mutta hän voi olla vain heikkotahtoinen, kirota pelihimoaan ja pelata silti. Tässä on kyseessä eri asia kuin tiedon jättämättä saaminen, koska silloin kyseessä oli harkittu omissio, tiedon hankkimatta jättäminen. Tässä taas on aktiivinen toiminta, peli jatkuu vaikka sen haluaisi loppuvaksi. Itsepetos ei minustakaan liity itsepetokseen, vaikka ne joskus näyttävät samanlaisilta. Tämä on siis hieman kuten tyhmyys. "Lieventävä asianhaara".
6: Kollektiivinen itsepetos taas on Räikän mukaan sosiaalista toimintaa. Tässä kyseessä ei tietenkään ole se, että ideologia itsessään pettää, vaan että siinä on petoksen sallivia tai niitä lisääviä mekanismeja. Ideologiat kun eivät koskaan sano että "todellisuus on näin ja tämä on fakta, mutta mepä väitämme päinvastaista." Eli kysymys on enemmän siitä että ideologialla tai kollektiivilla on väärä uskomus, joka taas saa tukea sen jäsenten uskomuksilla ja toiveilla. Ideologia voi tietysti jopa rakentaa näitä - ja tietenkin lisätä ja voimistaa olemassaolevia toiveita. Räikkä esitti tästä laajan kasan esimerkkejä, ja jo ne ansaitsisivat ihan oman blogauksensa. Otan kuitenkin esiin "natsi" Eichmannin, joka oikeudenkäynnissään ihmetteli häneen kohdistunutta närkästystä. Hänhän oli vain virkamies, joka oli osana systeemiä. Karkeasti sanoen tähän on erityisen helppoa ajautua, koska me olemme "sosiaalisia eläimiä". On helppoa mukautua. Kun on aina samaa mieltä ja tukeva, saa mukavan miehen maineen. Ja se on helppoa ja kevyttäkin, kun ei tarvitse miettiä ja ottaa selvää. Yhdessä harhassa eläminen on toki harhassa elämistä, mutta se on usein sekä mukavaa että helppoa.
1 Tässä on syynä seuraava asia, joka selvisi juttelemalla appiukkoni Reijo Kuosmasen kanssa. Hän on kirjapainoalalla suhteellisen vakaassa johtotehtävässä. Hänen mukaansa ennen kirjapainoalalla oli ongelmana se, että oli varastoja. Eli kirjoja painettiin isoja määriä ja sitten ne jätettiin varastoihin. Näin muodostui varantoa johon varoja oli sitoutuneena ja joiden arvo pikku hiljaa ajan mukana laski - tai jopa paloi poroksi. Nykyäänkin toki ajatellaan että painoksen täytyy olla riittävän suuri, jotta sen painaminen kannattaa: Syynä on tietysti se, että painossa tarvitaan konkreetteja muutoksia asioihin, ja tähän tarvitaan työntekoa. Ja se on kallista. Ja kuten työkin, varastointikin on nykyään kallista. Ja tämän taloudellisen ajattelun seurauksena nykyään kirjoja ei paineta varastoon ja käy helposti niin että kirja on myynnissä vuoden tai kaksi, ja kolmantena se on kirjatorin alelaarissa. Osa voisi sanoa että tämä on sääli.
2 Esimerkiksi...minä!
3 Tosin minäkin olen töissä riemuissa jos siellä on kahvia pannussa. Koska kun siellä on paljon tekijöitä, sitä aika harvoin on jäljellä. Yhtenä päivänä keitin viisi kertaa kahvia enkä silti saanut yhtään; Kun laitoin tippumaan ja menin jatkamaan töitä. Tämä on ehkä osoitus siitä miten kyynisyys johtaa joskus pienistä asioista iloitsemiseen. Kun niitä ei pidä itsestäänselvyyksinä tai sellaisina joiden odotetaan olevan kunnossa, kun ne sitten ihmeenomaisesti ovatkin... Tämän vuoksi olen suurimman osan ajasta hilpeä veikko. Kyynistä optimismia.
4 Siis toimien aivan kuten Ilkka Kanervan kysymys "oletkos pitänyt puutarhasi kunnossa?" olisi pelkkä pihanhoidollinen kommentti, eikä viittaisi kielikuvan kautta naisten heteroseksuaalien miesten mielestä sinäänsä mielenkiintoiseen sukuelintöön.
5 Optimismiset asiat sopivat tietysti myös pessimismiin. Asioita voidaan vääristellä molempiin suuntiin. Tietenkin molempiin saman kirjoittaminen olisi turhan redundanttia. On kuitenkin hyvä huomata että käytännössä itsepetos on usein "itseä ja omaa maailmankuvaa suojaava prosessi". Tätä kautta assimilaation käyttämisen soveliaisuus juuri tässä yhteydessä korostuu. Toki Räikkäkin korostaa sitä miten itsepetokseen liittyy lujasti halu siitä että asioiden pitäisi olla jotenkin. Muunlaiset ovat toki mahdollisia, mutta ihmislajin piirissä tuomittuja epäonnistumaan. Toki ihmiset saadaan tekemään kauheitakin asioita, mutta vain jos he uskovat että se tukee jotain mitä he pitävät toivottavana.
6 Onko selibaatti perinnöllistä? No, ainakaan kukaan esivanhemmistamme ei kuollut neitsyinä.
7 Minä ainakin pystyn samastumaan vahvasti tälläiseen ja ymmärrän mitä sen jäniksiä metsästävän puutarhurin mielessä liikkuu. Mielestäni tähän liittyy ainakin pseudotieteilijöidenmetsästykseen liittyvä riski; Asia voi joskus muuttua itsetarkoitukselliseksi. Eikä se ole aina kovin hyvä asia. Risinä on aina se, että asia jää ja aletaankin keskittymään siihen "miksi se toinen on väärässä ja minä oikeassa". Silloin assimilaation välttely muuttuu erilaiseksi assimilaatioksi. Kun itsepettäjä riitelee toisen itsensäpettäjien kanssa, mikä tilanne on ellei turhauttava poteroidenkaivelutilanne joka ei koskaan johda mihinkään?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti