Suosikkisarjat.

Modernin ihmisen yleisin tunnusmerkki on individualismi. Tämä tarkoittaa sitä että ulkoisten säätelijöiden merkitys on vähentynyt. Siksi esimerkiksi nykyään yhteiskunta vaatii lähinnä veronmaksua ja ajoissa koulusta valmistumista ja kirkko joutuu perustelemaan olemassaoloaan. Ihminen voi nykyäänkin toki kuulua vaikka mihin ismiin, mutta näiden nähdään heijastavan henkilöä. Jos henkilöllä on kristilliset arvot, hän on kristitty. Sen sijaan nämä eivät rakenna identiteettiä: Joitain vanhoillisia poikkeuksia lukuun ottamatta uskontojen aktiivitavoite ei ole kääntää esimerkiksi ateisteja kristityiksi. Ne vain tarjoavat uskonjäsenille palveluja ja ovat läsnä jos ateisti haluaa liittyä siihen jostain syystä.

Kuitenkin modernismista huolimatta on yksi asia, joka on hyvä huomata. On "televisiosarjoja, joita kaikki katsovat". Esimerkiksi "Big Brother" tai "Idols" olivat ainakin aluksi sellaisia että niistä puhuttiin paljon. Yleensä ottaen television katsominen on viihdettä. Sitä katsotaan hedonistisin syin. Televisiota katsotaan koska se karkoittaa tylsyyttä ja murhetta. Tässä ajatellaan että televisio tuottaa eräänlaista epikurolaista tavoitetilaa; Sen hinta -laatusuhde on hyvä. Jos haluat olla onnellinen, ei kannata haluta asioita vaikeaa kautta. Jos vaadit hyviä ja kalliita viinejä, on sinua vaikeampi tyydyttää kuin jos pidät halvasta oluesta. Olut tuottaa pienemmin ponnistuksin mielihyvää. Tässä korostuu se, että mielihyvä on aina pohjimmainen tavoite: Jos katsot televisio -ohjelmaa koska opit jotain lepakoiden elinkierrosta, oppiminen on se, jonka täyttämisen väline ohjelmasta tulee. Epikurolaisen ajattelun mukaan tämä on vasta väliportaan syy tai jopa tekosyy: Miksi haluat osata lepakoiden elinkierrosta? Haluatko päteä baarissa? Tällöin oppiminen on pätemisen väline. Mutta miksi päteä? Koska saat suosiota? Miksi sitä? Koska se tekee voittajafiiliksen, hyvän mielen. Koko epikurolaisuuden ideaksi voi oikeastaan sanoa sen, että pohjimmainen kunnon syy tekemiseen on mielihyvä; Tätä on tavoiteltava; Jos onnellisuus ei ole jonkun asian takana, sitä ei kannata tehdä. Ja jos ketju onnellisuuteen on pitkä, epätodennäköinen ja työläs, on syytä miettiä voisiko sitä lyhentää tai tehostaa. Epikurolaisen ajattelun kautta televisio on eräänlainen unelmatila: Sieltä saa helposti mitä erilaisempia asioita jotka tuottavat mielihyvää. Ja jos jokin tuottaa mielipahaa, se voidaan ajaa karkuun napinpainalluksella. "Kätevää kuin poni".
1: Kaikkia tälläinen ajattelu ei tietysti miellytä: Esimerkiksi Nietzsche puhui "viimeisistä ihmisistä" jotka pyrkivät vain "säälittävään nautintoon". Tämä edusti hänelle yhtä huonon elämisen muotoa. Nämä ihmiset täyttivät elämänsä vain ajanvietteellä; Tämä vaan kuluttaa aikaamme, tappaa tylsistymistä, kun emme itse tee ja luo mitään. Seurauksena oli Nietzschen mukaan onnettomuus. Pettyneen maailman seurauksena syntyy pettynyttä elämää. Nietzsche toikin tätä kautta mukaan mielestäni tärkeän elementin. On elettävä tietyllä tavalla täydempää elämää. Onni on sitä että elää täyttä elämää omalla tavallaan. Tässä on ehkä hyvä muistaa se, että Nietzsche sitoi onnen ja tuskan yhteen: Jos minimoit toisen, minimoit molemmat ja kun maksimoit toisen, maksimoit molemmat. Luominen on tuskaisaa, mutta palkintona ei eletä pettynyttä elämää, vaan täyttä elämää.

Kuitenkaan televisio ei välttämättä sinällään ole Nietzscheä vastaan: Onhan lukeminen opiskelua. Ja kun televisiosta tulee dokumenttiohjelmaa lepakoiden elinkierrosta, niin sen tankkaaminen vaatii tietysti työtä. Muutenhan siitä ei saa irti mitään millä luoda vaikkapa tehokas ja vakuuttava brassailujuttu jolla ällistytetään kanssaihmiset ja saadaan heidät tajuamaan että "Tuo jätkä on taitava". (Huom: Toimii koska täyttää ehdon "Ei eettinen-epäeettinen vaan laadukas-laaduton -kriteeri".)

Syitä siihen että ihmiset katsovat samoja ohjelmia onkin sitten mutkikkaampi asia. Kaikki selitykset eivät ole yhtä mielenkiintoisia:
1: Pakottavat syyt. Televisiosta ei tule satunnaisia ohjelmia satunnaiseen aikaan. Tämän vuoksi esimerkiksi kun tulen töistä, voin katsoa televisiosta tiettyjä ohjelmia. Tämän merkitystä on varmasti tietyllä tavalla olennainen, mutta sitä pienentävät ja heikentävät se, että televisiokanavia on melko paljon ja nykyinen tallennusmahdollisuus avartaa keinoja. Voin katsoa edellisen yön murhatrillerit vaikka 11 aikaan aamusta kun samaan aikaan televisiotarjonta syöttää tuutista jotain aivoja sulattavaa rallatuslastenohjelmaa.
2: Tarinankerronnalliset syyt: Tämä on itse asiassa väite siitä että katsotut televisiosarjat ovat parhaita. Ne onnistuvat löytämään jotain ihmiselle lajinmukaista innostuksen lähdettä, tai ovat juuri sen ajan kulttuuriin sopivia. Vaikeutena on tietysti hyvyyden määrittäminen: Ilman tätä päädytään helposti kehäisyyteen: Ohjelmat joita katsotaan paljon ovat hyviä ja hyviksi määritellään ne ohjelmat joita katsotaan paljon. Tässä kohden kehäisyys voidaan toki kiertää ja jutusta saadaan ihan kelpo argumentti: Vaadittaisiin vain esimerkiksi testiä jossa katsojat toisistaan tietämättä arvioisivat ohjelmia ennen yleiseen esitykseen laittamista. Jos näiden välissä on voimakas korrelaatio, sitä parempi syy tämä on. Jos heikko, tämä on itse asiassa vain vähän ilmiötä selittävä syy.
3: Toiseuttaminen. Tässä yhteisö pakottaa katsomaan jotain ohjelmaa, niitä jotka eivät katso pidetään huonompina. Tässä syntyy ryhmäpaine, joka ohjaa käytöstä. Tässä on kaksi linjaa: Aktiivinen rankaisu-pakottaminen ja passiivinen eristäminen. Ensimmäinen on esimerkiksi diktatuureille tyypillinen propaganda, jälkimmäinen sitä että henkilöä ei oteta huomioon:
___3.1: Pakottaminen voi tapahtua siten että vain propagandaa annetaan tarjolle jolloin vaihtoehtona on tietotyhjiö tai propagandan lukeminen. Toinen pakottamisen tapa voi olla se, että propagandan lukemisesta tehdään velvollisuus ja hyve. Tämä ehto toteutuu tietyissä piireissä niin "Punaisessa Kirjassa" kuin "Raamatussakin". Pakottaminen voi tapahtua myös kepin kautta, jolloin väärää aineistoa lukevat, tuottavat tai haluttomat pistetään aktiivisen rangaistuksen alaisiksi.
___3.2: Eristäminen on yleensä passiivista toimintaa, jossa tietyistä ohjelmista keskustellaan. Jos et katso sitä, sinulla on tiettyjä esteitä osallistua keskusteluun. Tällöin ei tarvita aktiivista rankaisua. Tällöin, individualistisesta lähtökohdasta, se että pidät ohjelmaa pahana, huonona, surkeana ja muutenkin tylsänä voi johtaa siihen että katsot sitä joka päivä koska pidät seurasta ja keskustelusta enemmän kuin vihaat tuota ohjelmaa.

Yleissanana voisi sanoa että televisiossa on paljon helposti itseään ruokkivia kehiä: (1) ohjelmakanavat tarjoavat niitä ohjelmia joita katsotaan ja katsojat katsovat sitä mitä tarjotaan. (2) Se, että muut katsovat sarjaa pistää sinutkin katsomaan sitä ja kun sinäkin katsot sitä, muutkaan eivät halua jäädä keskustelun ulkopuolelle, joten saman sarjan kloonaaminen jatko -osin, uusin tuotantokausin ja saman genren eri sarjojen tuotannolla toimii myös jatkossa. Menestystä yritetään kloonata ja tässä myös onnistutaan. Vaikka yksi genre olisi vain suunnilleen yhtä hyvä kuin toinen, se voi olla paljon paljon suositumpi. (3) Suosioarvioinneissa vaikuttaa ainakin hitusen se, mitä kyselytutkimuksen vastaaja olettaa tulkitsijan tai kavereidensa pitävän hyvänä. Samoin kun kysymyksiä valitaan, tulee olla jokin ennakkokäsitys katsojista ja siitä mikä heitä yleensä kiinnostaa, ja kun kysyjä hakee kysymyksiä jotka ovat "relevantteja", niissä on odotukset siitä mitä vastaajat todennäköisesti vastaavat. Itse asiassa jostain sarjasta keskustelu voi lisätä tätä vaikutusta. Kun netissä keskustellaan sarjoista, ulkopuolelle ei haluta jäädä. Ja televisiokanava saa sieltä arvokasta informaatiota siitä mitkä sarjat ovat suosittuja.