Joskus keskusteluissa kannanotto on yksinkertaisesti heikoilla. Harvoin ihminen kuitenkaan muuttaa näkemyksiään. Se olisi oikea tapa. Mutta myös vaikein. Helpompaa on vain vaatia lupaa sille näkemykselle, jota kannattaa. Tämä viittaa muutamaan esimerkkiin. Tässä ei suinkaan ole kaikki. Mutta nämä ovat melkoisen yleisiä. Näitä yhdistää keskustelun yläpuolelle siirtyminen. Moni kutsuisi tätä ylvästelyksi. Minä en, koska ylvästelyyn voi liittyä asiallista argumentointia. Nämä kikat taas poistavat sen tyystin, kieltävät argumentoinnin arvon asian piirissä.
1: Yleisin on se, että on oikeus mielipiteisiin. Tämä on toki tosiasia. Kuitenkin usein oikeus tarkoittaa sitä että toisilla on oikeus olla kanssasi erimielinen, eikä lupa mielipiteeseen tarkoita samaa kuin se että mielipide olisi perusteltu ja rationaalinen. Tämä kohta on myös siitä erikoinen, että jos asiasta on argumentoitu, toiminta eli debatointi on antanut ymmärtää että perusteluilla on väliä. Nyt häviön kohdalla näyttää siltä että niillä ei olisikaan. Jos lähtökohtana on ollut se että on hyvä tai ainakin sallittua käännyttää muita vaikka argumentoinnin kautta, ei tietenkään voida paeta oman jutun kritisoimista. Muillakin on oikeus samaan strategiaan.
2: Jos aihe on abstrakti tai vaikeasti ymmärrettävissä, siitä on helppo tehdä mysteeri. Tässä kohden on kuitenkin hyvä muistaa mitä mysteeri on. Se on ymmärtämättömyyttä. Esimerkiksi Jumala itsessään ei ole mysteeri: Jos ihminen ymmärtäisi Jumalan, tämän luonteen ei tarvitsisi muuttua ja Hän ei olisi mysteeri. Mysteeri on epistemologinen, tietoa koskeva, ei ontologinen, olemassaolevuutta koskeva, piirre. Tästä hyvä esimerkki on se, että jos pidän yleisen uskomuksen mukaan kimalaisten lentoa mysteerinä, sen ruumis kun on niin suuri ja siivet pienet, se on mysteeri. Kuitenkin kimalainen lentää ihan ilman taikuutta ja vain tieto siitä puuttui pitkään - aihe on selvitetty tutkimuksilla. Kun esitän että lentäminen on mysteeri, en itse asiassa anna siitä mitään tietoa. Kun esimerkikssä esitin että se on mysteeri, en anna tietoa kimalaisen lennosta, vaan omasta tietämättömyydestäni. Toki osa tietämättömyys on kaikille ihmisille läsnä, mutta kimalaisesimerkin kohdalla se kertoi asioita minusta väittäjänä. Ja se ei ole mitään positiivista mitä se kertoo. Tässä kohden "mysteeri" käyttäytyy edellä mainitun unohtaen. Silloin se rakentaa ristiriidan: Se ensin väittää että asiasta ei voi ymmärtää ja sitten viitataan mysteerisyyteen siten että se olisi jotenkin ymmärrettävä ja että se kertoisi jotain alkuperästä.
___2.1: Joskus mysteeri on jotain vielä väärempää kuin edellä mainittu. Silloin jokin asia osoitetaan ristiriitaiseksi, ja tämä ristiriita paetaan siihen että se on mysteeri. Vatikaanissa tehtiin näin 1869, kun kolmiyhteisyyden luonne tuomittiin mysteeriksi jonka miettiminen ei ole soveliasta. Syynä oli se, että matematiikassa 3 ei ole 1, ja toisaalta jos otetaan muunlainen logiikka ja päätellään että A=B ja B=C, seuraa se että C=B. Eli jos Poika ja Isä ovat yhtä, ja Isä ja Pyhä Henki ovat yhtä, olisi Pojan ja Pyhän Hengen myös oltava yhtä. Tämä taas ei sovi katoliseen perinteeseen. Ongelmana ei siis ole se, että asiaan ei olisi jotain ratkaisua, vaan se että kritiikki hylättiin vain automaattisesti vääränä, siihen ei tarvitse reagoida. Ongelma, joka ehkä on ratkaistavissa, jätettiin ratkaisematta ja sen sijaan se lakaistiin maton alle kutsumalla ratkaisua "mysteeriksi". Ikään kuin se kertoisi ratkaisusta jotain, kuten sen että se on oikeasti olemassa, vaikka kukaan ei sitä tiedäkään.
3: Asiasta voi tehdä vakaumuksen. Kun joku mielipide uskonnollistetaan, voidaan sen kritisointi nähdä koko ideologian vastustamisena. Tälläinen niputtaminen on yllättävän yleistä, ehkä siksi että se toimii käytännössä. Tosiasiassa vakaumus kertoo rehellisyydestä, eli ihminen on vilpittömästi jotain mieltä. Kuitenkaan tämä ei vielä tarkoita että asia olisi jotenkin. Ihminen voi aina olla vilpittömästi väärässä.
___3.1: Erikoiseksi käy jos esitetään että asia vaatii uskoa. Tällöin sanotaan itse asiassa se, että ihmiset ovat niin pieniä että eivät voi ymmärtää asiaa muuten. Silloin esitetään että muiden ennakkopäätökset ovat väärässä ja ne perustuvat myös oletuksiin. Tässä vaiheessa unohtuu helposti se, että myös usko johonkin on ennakkopäätös. Ja ilman tätä ennakkopäätöstä ei saatu varmuutta Jumalasta. Tämän vuoksi on kätevää kutsua omia ennakkopäätöksiään uskoksi ja siitä saatua luottamusta vakaumukseksi. Muut sen sijaan vaan seuraavat ennakkoluulojaan ja vahvistavat niitä. Kyseessä ovat samat asiat, tai ainakaan emme voi objektiivisesti erottaa niitä toisistaan, jolloin niitä on kohdeltava samalla tavalla.
4: Mutta kuitenkin -reagointi on aina tehokas. Se tarkoittaa sitä että mikä tahansa argumentti voidaan hyväksyä, kun sen perään vain muistetaan sanoa "not good enough". Tästä hauska esimerkki on "Monty Pythonin" "Brianin elämässä". Siinä israelilaiset jotka haluavat maahanmuuttajat(Roomalaiset) pois maasta, käyvät keskustelun joka alkaa kysymyksellä siitä mitä hyvää Roomalaiset ovat tuoneet heille. Sen sijaan että olisi tullut vastaus "ei mitään", etuja alkaa tulvimaan. Viini, akveduktit, vesi, tiet... Johon tietenkin reagoidaan "joojoo, mutta entä noiden lisäksi" -tyylisesti. Tämä toimii koska mielessämme "mutta kuitenkin" tarkoittaa ihan rationaalista asioiden käsittelyä. Se perustuu siihen että jos X, niin sitten seuraa jotain. Jos tämä tapahtuu, niin X on tuettu. Mutta jos ei, niin silti. Tämä on ehkä yleisin keino rationalisoida tilanteet. (Se on vähemmän rationaalisuutta ja enemmän ongelmien lakaisua maton alle kuin mitä sen nimeäminen antaa ymmärtää. Se on pahempi kuin kuulostaa.) Tällöin käy niin että toinen voi esittää miten paljon argumentteja tahansa, mutta kuitenkin näkökantaa ei muuteta.
5: Voit viitata että asia on itsestäänselvä. Tosiasiassa tätä ei tarvitse sanoa jos asialle on vakaat todisteet. Jos niitä ei ole, se ei ole mitenkään vakuutetusti totta. Ne voivat olla, mutta tästä voidaan varmistua vain keskustelun ja asian käsittelyn kautta. Sillä entä jos joku on erimielinen ja väittää että se on itsestäänselvä asia? Kenen itsestäänselvä on aito itsestäänselvä? Jokaisen mielestä tietysti oma. On hyvä muistaa että jos asia olisi itsestäänselvä, ei siitä olisi erimielisyyttä. Toki erimielisyys ei tarkoita että asia olisi väärässä. Se kertoo siitä että asia on käsiteltävä muuta kautta. Kritiikin olemassaolo tai sen väittäminen eivät ole argumentteja siitä miten asiat ovat tai eivät ole. Ne viittaavat sosiaaliseen konsensukseen, jos siihenkään. Pahimmillaan ne molemmat ovat vain lausunto siitä että "olen tätä mieltä vakaasti".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti