Matemaatikko-mystikon, Blaise Pascalin, "Mietteitä" -teos on tullut erityisen tunnetuksi yhdestä kohdastaan. Siinä esitellään Pascalin vaaka. Sen idea on yksinkertaisesti se, että Pascal oli huolissaan koska kaikki eivät uskoneet Jumalaan. Siksi hän yritti keksiä perustelun sille miksi uskominen olisi kannattavaa. Hän lähestyi asiaa uhkapelien näkökulmasta, mikä voi tietysti olla erikoista kun muistaa etttä uskovaiset usein pitävät uhkapeliä moraalittomana asiana.
Lopputuloksen idea on yksinkertaisesti se, että Pascalin mukaan panos joka laitettiin uskomiseen oli pieni, mutta mahdollinen voitto oli ääretön. Siksi vaikka Jumala olisi kuinka (nollaa suuremmin epätodennäköinen), kannatti pelata. Voiton odotusarvo oli näillä ehdoilla ääretön. Ja jos henkilö ei usko, ja Jumala olikin olemassa, seuraukset olivat hirvittävät. Helvetti ei ollut mikään mukava paikka ja siellä vietettiin ikuisuus. Ja jos henkilö uskoo ja Jumalaa ei ole, tappiota ei ole luvassa, vaan elämä on suunnilleen samanlaista kuin elämä ilman uskontoa. Pascalin mukaan Jumalaan kannatti tämän vuoksi uskoa vaikka Jumalan todennäköisyyttä piti todella pienenä. Pascalin perusteluhan ei itse asiassa ole Jumalatodistus, koska se ei perustele miksi asiat viittaisivat Jumalan olemassaoloon. Se oli pelkkä kannattavuuslaskelma uskomiselle.ð
Toinen vastaava tilanne on tietenkin se, että uskontoa perustellaan onnellisuuden tuojana. Tällöin uskontoa perustellaan, ei sillä että sen väite olisi totuusarvoltaan suuri, siihen että se tuo hyvää mieltä. Ja että siksi usea luottaa siihen. Tällöin uskontoa ei perustelle Jumalalla vaan sillä että sillä on yhteiskunnallinen tilaus.⌂ Tällöin ajatellaan että etenkin heikoimmat saavat turvaverkon, johon putoavat.º Olennaista tässä kysymyksessäkin on se, että tämä ei itse asiassa mitenkään perustele Jumalan olemassaoloa. Se itse asiassa perustelee sitä miksi kirkko olisi hyvä olla olemassa vaikka Jumalaa ei olisikaan olemassa.
Näihin suhtautuminen on ongelmallista, koska ne eivät itse asiassa perustele uskon kohdetta. Näiden ongelmina on se, että ihminen ei voi vain alkaa uskomaan johonkin mihin hän ei usko. Tästä hyvänä esimerkkinä toiminee placebo. Vaikka joku paranee placebon avulla sairauksista, ei ole järkevää heittää että sinun täytyy nyt hyväksyä tämä karkkiterapia syöpähoidoksi, koska jos et usko, et saa placebovaikutusta ja jos uskot, saat siitä oikeaa etua paranemiseesi. Ihminen ei ala uskomaan johonkin asiaan sen vuoksi, että se olisi kannattavaa, jos hän ei usko asiaa. Jos kerrot masentuneelle että hän muuttuu onnelliseksi, kun vain lopettaa uskomasta että maailma on ikävä paikka, niin väite voi olla hyvinkin totta, mutta ei se tilannetta silti muuta mihinkään. Masentunut ei luovu negatiivisista käsityksistään maailmasta, vaikka nämä olisivatkin hänen masennuksensa syy, vaan sen vuoksi että joku kertoo että toisenlainen valinta tekisi elämästä mukavampaa. Eihän mukavuus kuitenkaan juuri kenestäkään muuta tosiasioita.
Tähän liittyy tietenkin se, että tämänkaltaiset kannanotot ovat sellaisia että niillä on luonne. Se on assimilaatiota vahvistava luonne. Toisin sanoen, niillä ei käännytetä ja vakuuteta niitä jotka eivät usko, mutta jos niitä esitetään niille jotka uskovat, nämä ovat entistä vahvemmin uskovia. Kansankielellä tätä sanottaisiin "kuoren vahvistamiseksi". Tämänkaltaiset argumentit ovat olennaisen tärkeitä, kun käsitellään aivopesua. Sen kohdalla on syytä huomata, että systeemi toimii siten että (1) rikotaan toisen eheys (2) syötetään uusi näkemys (3) vahvistetaan uusi näkemys. Tämänkaltaiset ovat sitä viimeisen vaiheen toteutusta. Pascal ei tietenkään ollut aivopesijä, koska hän ei "soveltanut prosessia". Hän päin vastoin yritti saada tällä henkilöt hakeutumaan uskonnon pariin. Tämä argumentti on siis esitetty toimimattomaan kontekstiin.
Vertausta käyttäen tämä on kuin heittäisi siemeniä kivenkoloon jota ei ole ensin lannoittanut. Usea uskovainen esittää sitä juuri näin.
Pascal oli näitä toimijoita fiksumpi, koska tässä samassa kirjassa hän käsittelee (vähemmän tunnetusti) sen, että tässä vaiheessa henkilö vasta haluaa uskoon, eikä usko. Hän ei siis uskonut että tämä argumentti jotenkin vaikuttaisi siihen että henkilö uskoisi Jumalan olemassaolon todennäköisyyden olevan suuri, mikä taas on sen uskomisen tärkeimpiä tunnuspiirteitä. Tässä kohden hän suosittelee sitä että alkaa aktiivisesti hakea parannusta uskonpuutteeseen. Tässä kohden hän kehottaa katsomaan jotakuta joka on kääntynyt uskoon ja seurata tämän toimintatapoja. Hän mainitsee seuraamisen, seuranvalinnan, vihkiveden ja rituaalien käytön. Kun ihminen ei seurustele kuin uskovaisten kanssa, ja torjuu kaikki muut informaation lähteet eikä susotu ottamaan niitä kuin kritiikin kohteena käsittelyyn, hän luonnollisesti muuttaa ajatteluaan. Nämä jutut toimivat usein, ja juuri siksi niitä käytetäänkin aivopesun välineinä. Tosin Pascalin eduksi on sanottava se, että aivopesutilanteessa yleensä ei kysytä kohteelta sitä haluaako hän käsittelyä vai ei. Tässä tapauksessa samalle metodin alle hakeudutaan itse ja vapaaehtoisesti.
ð Tässä kohden on hyvä huomata, että jos todennäköisyyden arvio tasan nollaksi, uskominen maksaa sen panoksen verran. Tämän vuoksi tilanne ei vakuuta ihmisiä. Olen käyttänyt tästä käytännössä aika vahvaa osoitusta siten, että olen esittänyt että tarjoan jokaiselle pelastumista. Ideana on se, että kun lähettää tililleni kertasummana jonkun määrän rahaa, saa sitten paratiisissa tämän rahan kymmenkertaisena takaisin joka ikinen päivä. Koska siellä vietetään äärettömän paljon aikaa, voiton odotusarvo nousee äärettömäksi vaikka vain tosi harva päätyisi paratiisiin. Vaikka olen antanut pankkitilinnumeroni mukaan, ei kukaan ole toistaiseksi maksanut tililleni mitään summaa. Edes 10 senttiä.
⌂ Tässä ajatellaan että tietty määrä ihmisistä hakeutuu kirkkoon. Ateistien määrä pysyy heistä suhteellisen vakiona, koska sen markkinat ovat tyydyttyneet. Sen määrän kasvattaminen olisi sen mielestä hukkaan heitettyä rahaa. Tosin he ovat yleensä hieman raaputtamalla myös kirkkoon automaattiliittymisen kannattajia; Syy taitaa olla siinä että valtionuskonnon suuri suosio johtuu siitä että sen sisällä on paljon hang -aroundeja, jotka jos eivät liittyisi kasteen kautta kirkkoon, jäisivät ulkopuolisiksi. Ongelmana on tietysti se, että nyt eroaminen on aktio, joten se vaatii aktiivisen kannanoton, kun taas jäsenenä pysyminen on passiivista. Itse uskon että luterilainen kirkko on suuri lähinnä tästä syystä ; Siihen päädytään pääasiassa suvun kautta, ei kääntymisen tai haluamisen tai muun aktion kautta. Tämä on tietenkin mahdollista vain sen vuoksi että luterilainen kirkkomme on erittäin liberaali, sillä on itse asiassa erittäin vähän vaateita jäseniään kohtaan. Jos se esittäisi moraalikannanottoja tai muuten ohjailisi elämää ja esittäisi vaateita, se ei olisi yhtä suosittu. Ja jos ateismi olisi alkutila ja se olisi yhtä passiivinen, sen kannattajina olisi miltei sama määrä jäseniä.
º Mielestäni tässä olisi syytä miettiä, ei sitä moniko hakee lohtua väestörekisteristä, vaan sitä että putoajille sekulaarimpi yhteiskunta tarjoaa pappien sijasta komboa KELA-lääkäri-psykiatri. Kun katsotaan uskovaisia ja ateisteja, huomataan että vain osa uskovaisista hakee avun kirkon piiristä, ja kaikki käyttävät näitä sekulaareja vaihtoehtoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti