"Ihmiskunnan genitaaliset toiminnot ovat niin tarpeellisia ja luonnollisia: mitä ne ovat tehneet meille, ettemme uskalla mainita niitä nolostumatta ja suljemme ne vakavan keskustelun ulkopuolelle? Me emme pelkää sanoa sanoja tappaa, varastaa ja pettää, mutta noita toisia emme uskalla kuin mutista yhteenpuristettujen hampaiden takaa."
(Michel de Montaigne)
Yleisesti ottaen filosofian ja sivistyksen on katsottu olevan sitä että hallitsee järjellään tunteensa. Esimerkiksi stoalaiset esittivät itsehillinnän merkitystä. Samoin kristillinen kulttuuri, jossa esimerkiksi perisynnin idea sanoi että ihminen oli luonnostaan paha, oli johtanut häveliäisyyden korostamiseen. Ruumiin haluja, lihan himoja, vastaan piti taistella ja niistä ei ollut mitään hyvää luvassa. Ruumis muuttui tätä kautta eräänlaiseksi viholliseksi, joka uhkaa vetää ihmisen Helvettiin. Tai kuten Jeesus "Iso J" Nasaretilainen mainitsi vuorisaarnassa: "Jos oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä pois. Onhan sinulle parempi, että menetät vain yhden osan ruumiistasi, kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin. Ja jos oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä pois. Onhan sinulle parempi, että menetät vain yhden jäsenen, kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin" (Matt 5:27-30). Jeesus ei toki tarkoittanut niinkään kirjaimellista amputaatiota, kuin sitä että paha teko tulee jostain lähteestä ja tämä lähde olisi poistettava. Tässä oli iso askel joka tuomitsee paitsi rikollisen teon, myös ajatukset ja mielihalut jotka johtavat tähän.
Sivistys tarkoittaa tässä mielessä itsehillintää sekä osaamista. Älyllisen ihmisen oletetaan osaavan ratkaista esimerkiksi geometrisiä ongelmia, muistaa sitaatteja kuuluisilta ihmisiltä ja osata historiaa, lisäksi hänen olisi osattava käyttäytyä soveliaasti. Michel de Montaigne olikin elämänsä aikana kohdannut valtavasti tämänkaltaisia taitoa vaativia ongelmia. Hän osasi myös ratkaista ne. Hänet tunnettiin lukeneena miehenä. Joskin hän omien sanojensa mukaan oli huono miekkailussa, (mikä luonnollisesti laskee hänen sivistystasonsa vain keskinkertaiselle tasolle. Ainakin sen ajan mittapuilla.)
Hän kuitenkin oli sitä mieltä että tämä ei ollut keskeisintä viisautta. Hän sanoikin että "Jos ihminen olisi viisas, niin hän määräisi jokaiselle asialle sen tosiarvon sen mukaan kuinka hyödyllinen ja omansa se on hänen elämälleen." Hän muistutti että monet olivat keksineet luonnonlakeja ja omanneet hyllymetreittäin omia kirjoittamiaan kirjoja. Montaignen mukaan nämä olivat verrattomia saavutuksia, mutta hän esitti kuitenkin kysymyksen koskien viisautta ja löytöjä ja tietoja : "Onko se vapauttanut heidät ihmiselämän vaivalloisuuksista? Onko se pelastanut heidät onnettomuuksista, jotka ahdistavat kuormain kantajaa? Ovatko he logiikasta saaneet jotain lievitystä leinille?". Montaigne olisi halunnut että viisaus olisi ratkaissut elämän ongelmia: Viisautta oli se, että kun ajautuu perheriitaan, miten se pitäisi osata ratkaista. Tai jopa se, että jos miehellä on erektiohäiriö, miten tämä pitäisi ottaa puheeksi. Tämän hallinta oli Montaignesta syvempää viisautta.
Montaigne korosti että ihminen oli paitsi sielu myös ruumis. Ihmisellä oli myös elämä, jossa oli vaivoja joista kannatti selvitä.
Montaigne oli pettynyt, kun asetelma oli rakennettu siten, kuin sielu olisi henkevä ja ruumis kammottava. Tämän vuoksi Montaigne ottikin puheeksi sen, että ihmisellä on myös ruumis, ja sen toiminnot ovat asioita joita ei tarvitse hävetä. Hän kirjoitti ranskaksi "Les Roys et les philosophes fientent, et les dames aussi" - joka vapaasti suomentaen tarkoittaa sitä että kunkaat, filosofit ja hienot naiset paskantavat. Huomattavaa on, että hän käytti juuri sanaa "fienter", joka viittaa tuhoeläinten, kuten mäyrien ulostuksiin, edes normaali ranskan kirous "merde" (paska) ei ollut tarpeeksi väkevä ilmaus, puhumattakaan kiertoilmauksesta "alter au cabinet" (~vierailla kabinetissa). Hän ei käyttänyt kiertoilmauksia tai poliittisesti korrektia kieltä. Kaikista "Kaggelbergiä" käsittelevistä sanoista piti valita se kaikista pahimmansävyinen versio. Syynä oli vain se, että liikavarpaat tekevät ystävällisestäkin ihmisestä juromman. Hänestä elävää ihmistä ei pitänyt repiä osiksi, siitä seuraisi vain vaikeuksia. Meidän ei pitäisi halveksia ruumistamme ja lopettaa sotiminen sitä vastaan, ei tavoitella puhdasta sielullisuutta ja vihata ruumista, vaan sen sijaan hyväksyä se kaikkine ominaisuuksineen.
Hän otti esimerkiksi erektiohäiriön, impotenssin. Hän kertoi kuinka eräs hänen ystävistään (mikä on paljon käytetty kiertoilmaus itselle?) oli kuullut tarinan että joku oli kärsinyt velttoudesta juuri kun hän oli työntymässä naiseen. Tämän vuoksi ystävä oli huolestunut. Pelko oli estänyt hänen siitintään jäykistymästä ja jokainen epäonnistuminen ruokki tätä. Montainge ei syyttänyt penistä toimintahäiriöstä, vaan hänestä syynä oli asenne. Ihminen joka luulee voivansa hallita ruumistaan sitoo tähän hallintaan miehisyytensä. Epäonnistuminen taas viittasi siihen että ihminen koki itsensä epänormaaliksi ja tätä kautta hän pelkäsi sitä että häntä ei hyväksytä, että hän on poikkeava, friikki, kun häneltä puuttuu tämä ruumiinsa hallitsemiskyky joka on kaikilla muilla, tai ainakin sivistyneillä.
Montaignen mukaan "normaali" ja "epänormaali" olivat hyvinkin vaihtelevia. Tämän hän oli oppinut matkoillaan. Toisaalla moniavioisuutta pidetään kammottavana, toisaalla outona pidetään kamiinaa, sitä että talot jätetään maalaamatta, kolmannessa paikassa fenkolileipä on outoa ja neljännessä fenkolileipä onkin herkkua. Ongelma on siinä että paikallisesta normaalista tulee helposti paikallinen normi, josta poikkeamista pidetään jos ei suorastaan epäeettisenä niin ainakin se laskee ihmisen arvostusta.
Ratkaisuksi Montaigne ehdottaa niinkin radikaalia ratkaisua, että impotenssista kärsivä mies purkaisi jännitustilan tunnustuksella: Hänen ystävänsä toipui ongelmistaan "..myöntämällä etukäteen heikkoutensa ja puhumalla siitä avoimesti hän saattoi purkaa sielussaan olevat jännitykset. Suhtautumalla vaivaansa yhtenä mahdollisuutena hänen ahdistuksensa lieveni ja asia painoi häntä yhä vähemmän." Impotenssin kohdalla oli hyvä ottaa rauhallisesti, kiirehtimättä ja painostamatta. Epäonnistumisten ei pidä antaa kasautua. Hän ehdottaa jopa että "miehen, joka kärsii epäonnistumisesta, tulisi lähestyä naista lempeästi tunnustellen ja tehden erilaisia pikku hyökkäyksiä, sen sijaan että hän härkäpäisellä pakottamisella todistaisi itsensä kerta kaikkiaan kyvyttömäksi."
Ongelmana oli sovinnaisuus. (Mikä on ymmärrettävää kun sen ajan melko tiukat kriteerit otetaan huomioon. En siis vastusta kaikkea sovinnaisuutta, mutta liika on liikaa. Toki myös liika "barbaarisuus" on uhka.) Montaigne ottikin tässä esimerkikseen sen ajan muotokuvat. Ne olivat sovinnaisia, ja niissä jätettiin kertomatta se, minkälainen ihminen oli oikeasti. Montaigne tiesi itsekin mistä puhui: Hänestä oltiin tehty muotokuva, jossa hänellä oli tuima ilme, pormestarin kaapu harteillaan ja Pyhän Mikaelin ritarikunnan käädyt kaulassaan. Montaigne halusi korjata tätä, koska kuva oli vain valheellinen näky jota kohti kuljettiin ja jossa olivat vain ne asiat jotka tyydyttivät meitä ja ennen kaikkea muita; Kuva nimittäin kertoi myös sen mitä piilotettiin: Kun näemme itsessämme jotain jota kuvissa ei ollut, häpeämme sitä meissä olevaa piirrettä jota emme näe muissa samaan tapaan kuin mistä mainitsin erektiohäiriön kohdalla. Hän halusi antaa itsestään rehellisen kuvan. Siksipä hän kertoi kuinka hänen peniksensä oli olennainen osa hänen persoonaansa, sen toiminnot vaikuttivat hänen käytökseensä. (Keneen ei?)
Olennaista oli että Montaigne ei suinkaan halunnut tuhota viisauden määritelmää. Hänestä viisautta tuli vain laajentaa. Korkeakulttuuri oli hienoa, mutta sen yliarvostaminen ei ollut hyväksi. Samoin ajatukset joissa pitäisi nousta ruumiinsa yläpuolelle olivat mahdottomia: Montaigne sanoikin "Mitä hyötyä on filosofian korkeista huipuista, joille yksikään ihminen ei voi asettua ja säännöistä jotka ylittävät kykymme ja voimamme?". Hänestä ne toivat turhaumia ja kyvyttömyyden ja häpeän tunteita, koska niihin pyrkiminen johti pakosti epäonnistumiseen. Hänestä todellista voimaa oli heikkouksiensakin myöntäminen. Viisaas ihminen eli ne hyväksyen, niiden kanssa ja niiden heikkoudet kuitenkin heikkouksiksi myöntäen, sen sijaan että repisi ne irti itsestään ja vihaisi niitä.
Otsikko on olevinaan pseudoakateeminen vitsi. Se perustuu siihen, että Montaigne kertoi 14 -vuotiaasta Léonorista että hänet oli opetettu tiukassa kurissa. Itse asiassa niin tiukassa kurissa, että hänen kotiopettajattarensa oli käskenyt tämän hypätä pyökkipuuta käsittelevän luvun ohi. Syy oli se, että ranskan kielen pyökki on fouteau kun taas nussiminen on foutre. Montaigne oli sarkastisen huvittunut siitä, että hän ei voinut kuvitella että kaksikymmentä ruokotonta palvelijaa eivät olisi saaneet aikaan yhtä tehokasta valistusta sanan piilomerkityksistä, kuin tämä kielto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti