"Vain idiootit eivät vaihda mielipiteitään".
Itsekritiikki tarkoittaa kykyä muuttaa mieltään. Tämän tunnistamisessa on tietysti vaikeaa se, että jos henkilö on oikeassa, hänen ei välttämättä tarvitse muuttaa mieltään asioista vaikka hän olisikin itsekriittinen. Asiathan ovat perusteellisen käsittelyn jälkeen vahvistaneet sen mikä hänellä oli aluksi. Kuitenkin kun käytännössä maailmassa on paljon mielipiteitä ja joskus analysoimme dataa väärin, käy niin että käytännössä itsekriittinen ihminen vaihtaa näkemyksiään aina välistä.
1: Tämän vuoksi voimme käytännössä sanoa että itsekriittisen ihmisen mielipiteet muuttuvat. Muutos taas aikaansaa ristiriidan puheiden kanssa. Jos eilen esitän että jokin asia on jotenkin ja seuraavana että se on jotenkin aivan toisin, puheissa on olemassa ajallinen ristiriita. Lisäksi itsekriittinen muutos voi vaikuttaa monessa paikassa verkkoa, eikä kaikkia asioita huomaa välttämättä, joten itsekriittinen ihminen helposti rakentaa yhdellä luopumisella ristiriitoja muualle eri asioissa.
2: Toisaalta jos ihminen sitoutuu joihinkin useisiin näkemyksiin, käy helposti niin että hän jossain kohden kannattaa keskenään ristiriitaisiakin osasia. Tällöin ristiriita johtuu siitä että hän pitää niistä molemmista kiinni, eikä välttämättä joko huomaa koko ristiriitaa tai sitten hän ei kykene luopumaan jommasta kummasta näistä asioista, vaan ajattelee että ne voidaan ehkä tulevaisuudessa yhdistää jotenkin ja täytyisi vain miettiä miten.
Tämän ristiriidan olemassaolo taas on ulkopuolisille vaikea asia, koska he eivät voi välttämättä aina erottaa sitä onko tilanne kumman laatuinen.
Tunnistaminen on mahdollista vain jos oletetaan että mielipiteiden yhteennivomisen sijasta takana on koherentin näkemyksen tavoittelu, joka sallii mielipiteistä luopumisen. Tällöin jos henkilö huomaa ristiriidan ja hän korjaa sen luopumalla jostain mielipiteestään, hän varmasti osoittaa itsekriittisyyttä. Jos hän sen sijaan noudattaa aina sitä että hän selittelee mielipiteitään muuttamatta niitä, hän noudattaa luultavasti "skitsofreenikon logiikkaa". Hän korjaa ristiriitoja, joten hän välittää asiasta ja sen loogisuudesta ja kehittää sen sisäistä koherenssia. Mutta ei silti ole itsekriittinen.
Tätä kautta ristiriidattomuus on ikään kuin yksi minimitaso; Jos sitä ei ole, se on huono asia. Ristiriitojen poistamishalu kertoo siitä että loogisuus ja perustelu merkitsevät jotain. Jos ristiriidoista ei välitetä, ollaan "älyllisesti laiskoja". Joskus ristiriidattomuuden etsiminen tarkoittaa kuitenkin vain sitä, että yritetään perustella miksi oltiin jo valmiiksi oikeassa. Tällöin itsekriittisyys, eli kyky muuttaa mielipiteitä ja luopua niistä, katoaa. Eräässä mielessä koko perustelun merkitys laimenee tässä kohden huomattavasti.
Tämä liittyy ovelalla tavalla rypäytymiseen. Yleensähän poliittisesti väriä edustavat tekevät ihan koherentteja kokonaisuuksia. Tällöin he synnyttävät ristiriidattomia ja suuria rakennelmia, joissa mukana on erilaisia asioita. Ongelmana niiden kohdalla on tietysti vain se, että vaikka kanta verotuspolitiikkaan, ilmastonmuutokseen ja evoluutioon ovat kuinka poliittisesti samalla puolella, ja niihin on sidottu muun muassa suhtautuminen luontoon, se ei tarkoita sitä että olisi otettava koko paketti. Tosiasiassa koherentteja paketteja voidaan rakentaa myös näiden rypäiden ulkopuolelta. Ne ovat siis koherentteja, mutta eivät ainuita tapoja tehdä koherentteja kuvia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti