Lasken itseni filosofian harrastajaksi. Näin ei ole aina ollut. Tälle asiantilalle on siis jokin muutosjatkumo. Itse lasken sen ajattelutavan sijasta tunteeksi siitä että harrastaa kyseistä asiaa. Ja tälle on tietty piste.
Se ei ollut lapsena. Lapsena olin toki outo. Pilkoin marjoja. Tosin osasin lukea ennen kouluun menoa, mutta mitään "Miinan ja Manun aapista" monimutkaisempaa en ollut miettinyt. Ala -asteella purin mutaa vapaaehtoisesti ja pakollisesti. Olin enemmän "Luonto" kuin muuta. Tosin jotain lähtökohtaa alkoi olemaan, koska yksi opettaja jonka nimi on jäänyt valitettavasti unholaan, selitti kuinka olen "kävelevä tietosanakirja". Osasin tunnistaa lintuja. Pelailin shakkia epämääräisen huonolla mutta nousujohteisella menestyksellä. Filosofisinta teoissani oli Jim Davisin "Karvinen" -sarjakuvien fanittaminen.
Se ei ollut yläasteella, vaikka osallistuin silloin vapaaehtoiseen filosofian kurssiin, jota piti Timo Laulaja. Muistan kurssin melko hyvin. Osallistuin sen tiimoilla jopa paneelikeskusteluun, johon kaikki kurssin käyneet eivät osallistuneet. Vapaaehtoisesti ylimääräistä. Olin kuitenkin pikemminkin "outo vitsimies". Luin kaunokirjallisuutta, lähinnä klassikoita. Pidin venäläisistä kirjoista. Tätä sitä saa, kun elää ilman tietokonetta. Vasta tässä iässä sammakoiden kaivelu lakkasi kiinnostamasta. Lapsettaminen lakkasi, kypsä en ole vieläkään.
Se ei ollut myöskään lukiossa. Otin sielläkin filosofiaa. Lukion filosofiasta minulla ei ole mitenkään erityisen hyvää kuvaa. Sain ihan kelpo numeron osaamatta mitään, ymmärtämättä mitään. Tai kuten silloinen filosofian opettaja Seija Aarto sanoi lukion lopussa että ajatteluni oli siinä vaiheessa kehittynyt huimasti. Tämä tarkoittaa tietysti lähinnä sitä että menneisyys ei ollut kovin kehuttava. Se, jolla kiitettävän numeroksi vedin. Lukioaikana elin pikemminkin kunnon nörtin elämää, tietokoneita, pelejä, koodaamista, roolipelaamista ja muuta vastaavaa. Paitsi että sotkin siihenkin vääränlaisia elementtejä, kuten tyttöjä ja tappelua. Lisäksi minulla oli tuolloin vahva kiinnostus kasveihin; Tarkalleen ottaen käyttötapoihin. Jos suomessa kasvaa kasvi, joka on myrkyllinen tai huumaava, niin tiesin siitä. Tämä viimeisin on tietysti tavallaan nörttiä, tavallaan ei. En ole koskaan oikein osannut olla tyylipuhtaasti mitään.
Se ei tullut armeijassa, vaikka siellä myös alan kirjallisuus oli lukulistallani. Kyllä sielläkin oli iltaisin turhaa aikaa lukea. B -miehenä alkupuolella, ennen "tiettyjä vaikeuksia tietyn päällystön henkilön kanssa" oli aikaa melko paljon. Aamulla herätys 6:lta, syömään 12 ja iltavapaa 18. Turhaa aikaa, jona kukaan ei valvonut. En laskenut itseäni filosofistiseksi. Toki kävin erikoisia teologisia keskusteluja aseistakieltäytyjien kanssa. Osa niistä oli ihan mukaviakin. Luin jopa Riku "Riksa" Rinne -tuotantoja, jotka olivat tietenkin loistavaa viihdettä. Olin kuitenkin pääasiassa outo vitsimies.
Töissä filosofisimmat tekoni olivat siinä kun eräälle bingossa huijauksesta ja suosimisesta syyttänelle loukkaantuneena opetin tilastomatematiikkaa. Luultavasti hän ymmärsi oppini, koska hän ei sen jälkeen pelannut. Se oli virhe. Olin erikoinen, mutta en mitenkään laskenut itseäni filosofistiseksi. Kokeilin tässä vaiheessa jopa shamanismia, toki ilman huumeita. Se ei ollut kovin filosofista. Se jäi lyhyeksi.
Muutoksen hetki oli se, kun tein pyynnöstä kirja -arvostelun. Aiheena oli Richard Pinin ja Wendy Pinin "Elfquest" -sarjakuva. Kirjoitinkin aiheesta jonkinlaisen läpikäynnin. Kun palautin englanninkielisen juttuni, sain vastaukseksi sitä että se ei ollut ihan sellaista mitä he olivat odottaneet. Että normaalisti arvioidaan piirrosjälkeä, kokoa, mielipiteitä siitä onko kirja hyvä vai ei. Ja muuta vastaavaa. Jostain syystä Jännitteiden ja kahtiajakojen Aristoteelisen telos -näkemyksen kautta tarkasteltuna ei ollut ihan sellaista mitä he olivat odottaneet. Tämä kuitenkin pistettiin koeluontoisesti kyseiseen harrastajien lehteen. Siitä oltiin pidetty, ja sainkin tehdä niitä sitten useita lisää. Pääsin kirjoittelemaan pelon filosofiasta ja siitä kuinka Faustin ja kaaosteorian yhteyden kautta yksi kirja on kannesta kanteen ymmärrettävissä tietyillä tavoilla. Pääsin kirjoittelemaan teemojen etsimisestä, rasismista ja muusta erikoisista asioista. Osoitin että sarjakuvien lukemisen ei tarvitse olla pintaliitoa. Lisäksi teinit saivat repertuaariinsa argumentteja jotka puolustavat sitä miksi on fiksua lukea tarinoita joissa hilluu vähäpukeisia haltioita. Vasta tässä vaiheessa ajattelin että ehkä tässä on se mitä olen.
Myöhemmin olen tietysti laajentanut asioita muun muassa muutamalla avoimen yliopiston (hinnaltaan) arvokkailla filosofian kursseilla. Mutta ne eivät olleet se käännekohta. Ne olivat seuraus, ei syy.
Tärkeinto on tietysti huomata, että olen ollut internetissä jo nörttikaudella. Heittänyt epämääräisen vaihtelevalla tasolla juttuja vaihtelevista aiheista. Se on tietysti ollut eräänlaista harjoittelua. Sen rooli on kuitenkin aina ollut vain sivujuonteena. Se on paikka hämmentää ja heittää testipalloja. Sekä tietysti vittuilla ihmisille.
Se on aina tärkeää. Lähes yhtä tärkeää kuin brassailu.
Ehkä tämä kaikki kuitenkin johtuu eniten siitä että olen aina ollut outo vitsimies.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti