Blaise Pascal kirjoitti, vanhoilla päivillään, teoksen "Pensées" ("Mietteitä"). Oli vuosi 1670. Teos oli kaikkea muuta kuin jumalatodistuskeskeinen. Pascal sen sijaan korosti että Jumalan etsiminen oli välttämätöntä ja merkitsi jokaiselle jotain.
Tässä perustassa oli vahva ajatus uskomiseen uskomisesta. Ihmisen elämä oli lyhyt ja elämä ei tarjoa pysyvää tyydytystä. Pinnallisia huvituksia hakevan ja syvämietteisyyttä karttelevankin kohdalla viimeistään kuolema ajaa "joko iänkaikkiseen onnettomuuteen tai olemattomuuteen". Samalla Pascal korostaa ihmisluonnetta melkoisen negatiiviseen sävyyn. Ihminen kuvataan egoistiseksi, turhamaiseksi ja julmaksi. Jalomielisyyttäkin harrastetaan vain jotta voidaan kerskailla tällä myöhemmin. Jumala tarkoittaa tässä "jotain muuta kuin tätä".
On toki luontevaa ajatella että jos ihminen on Pascalin tapaan hyötyä ja huvia ajatteleva olento, että häneen vetoaisi jokin sellainen kuin Pascalin vaaka. Jossa ei perustella sitä että Jumala olisi todennäköinen tai edes mahdollinen olento. Vaan jossa sanotaan että luvattu palkkio on niin suuri että vaikka sen todennäköisyys olisi pienikin, niin peliin kannattaisi ottaa osaa. Eli uskoa Jumalaan. Pitää silmät kiinni palkinnossa.
Pascalin ihmiskuva on yleinen.
Nykyajan kristitytkin korostavat melkoisen usein sitä että uskontoa tarvitaan juuri siksi että ilman uskontoa ihminen on julma ja kauhea moraaliton olento. Tai vähintään moraalilla ei ole perustaa jos ei ole Jumalaa. Pessimistinen ihmiskuva leimaa. Kristityt kuvaavatkin ihmistä usein jonkinlaisena psykopaattina joka täytyy pitää kurissa.
Asian voisi hoitaa yksinkertaisella onelinerillä ja sanoa jotain sentapaista kuin että "Kristityistä ihmiset ovat makaabereja, raakoja, pahoja ja itsekkäitä. Ja sellaisia he kristityt ovatkin." Ja jossain määrin tämä leimaava oneliner vastaisi jotain kokemustakin jonka helposti saa jos on uskonnoton ja kohtaa kristillisyyden ainoastaan niiden ihmisten kautta jotka tulevat uskonnottoman luokse kristityn identiteetti edellä.
Ja jossain määrin kokemuksen taakse voisi saada myös psykologiaa. Ap Dijksterhuis on tutkinut ennakkokäsitysten ja käyttäytymisen suhdetta sosiaalipsykologian näkökulmasta. Esimerkiksi hänen "Why we are social animals: The high road to imitation as social glue" kuvaakin jo otsikollaan, että ihmiset itse asiassa imitoivat hyvinkin leimallisesti erilaisia stereotyyppejä. Imitoimme mitä ihmeellisempiä mielleyhtymiä. Ja meitä voi leimata niihin. Jos meille esimerkiksi esitetään listoja joissa on ominaisuuksia jotka liittyvät vanhoihin ihmisiin, alamme itsekin liikkumaan hieman kankeammin. Käytöksen tasolla stereotyypeistä tulee vähäksi aikaa totta. Kristitty joka toistaa negatiivista ihmiskuvaa toistuvasti voisi tätä kautta tehdä pitkäaikaisvaikutuksia kun efektin annettaisiin vaikuttaa.
Mutta eihän tuo kuvaa oikeasti edes kristittyjä!
Selitys olisi tähän asti viehättävä. Mutta tosiasiassa suurin osa ihmisistä ei ole tämänlaisia. Itse asiassa edes Pascal itse on osittain demonstraatio tästä. "Mietteiden" vanha Pascal oli kääntynyt - omien sanojensa mukaan vuonna 1654, marraskuun 23 ja 24 välisenä yönä - jansenismiin. (Yhteen kristilliseen suuntaukseen. Nimi voisi tuoda mieleen jonkun itämaisen uskonnon. Mutta Pascalin kohdalla kyse ei ollut tästä.) Kääntymisen yhteydessä Pascal luopui oppisuunnan dogmien mukaisesti syrjään aktiivisesta elämästä. Nuoremmankaan Pascalin kristillisyydestä ei ole epäselvyyttä. Häntä ei voi pitää oikein edes huonona kristittynä. Mutta tällöin hän osallistui niin seurapiirielämään kuin tutkimustyöhön kuin maalliseen elämäänkin. (Itse asiassa nuorempi Pascal tuotti tilastollisia konsepteja jotka liittyivät siihen että hän pelasi erilaisia uhkapelejä.)
Kognitiivisen uskontotieteen pohjalta tämänlainen uuden oppien dogmien sovittaminen asioihin on itse asiassa teologista korrektiutta. Sanoja saattaa uskoa että se pitää paikkaansa mutta se ei heijastu arkielämään. Sen vuoksi nuori Pascal ei osannut ennakoivasti käyttäytyä vanhan itsensä antaman mallin mukaan. Tästä voidaankin päätellä että kristityt tuskin itsekään tosiasiallisesti uskovat ja seuraavat näitä antamiaan negatiivisia kuvauksia. Ne ovat korkeintaan jotain jotka kuvaavat enemmän "muita ihmisiä", eikä oikein heitäkään.
Esimerkiksi kun kristitty esittää että ilman Jumalaa ihminen voisi vaikka murhata toisia, ja häneltä kysytään että jos hän nyt kääntyisi ateistiksi niin lähtisikö hän ensimmäisenä murhaamaan muita, vastaus on yleensä yllättynen kieltävä. (Tosin sen vaihtoehtona on vastaus johon voi vastata retorisella hiljaisuudella.) Suurin osa ihmisistä toki vetoaa että ilman Jumalaa voidaan halutessaan vaikka tappaa muita ihmisiä. Mutta käytännössä suurin osa ihmisistä on Penn Jillettejä jotka sanovat että ateistina hän saa tappaa kaikki ihmiset joita hän haluaa. Ja että hän onkin tappanut kaikki ihmiset joita hän on halunnut tappaa. Tämä luku vain sattuu olemaan nolla. Koska Pascalin lausunto ihmisluonteesta on enemmän sitä että hän toistaa mitä hänen uskonsuuntauksensa oli hänelle totena esittänyt, se ei tietenkään kuvaa sitä miten ihmiset todella toimivat.
Olkaatten vaan niin hyvät!
Sen vuoksi voidaankin nähdä että suurinta osaa ihmisiä kuvaakin enemmän Lake Wobegon effekti kuin oikein mikään muu. Ilmiössä on kyse havainnoista joissa ihmiset uskovat olevansa parempia kuin itse asiassa ovatkaan. 80% autoilijoista kokee olevansa keskivertoa parempia kuskeja. Jonka kautta on tietenkin helppoa nähdä muut ihmiset oleellisesti huonompina. (Joka voi näkyä siinä miten kristityn ajatus uskonnon tuomasta onnellisuudesta ja/tai moraalisuudesta on uskonnottomien kannalta jollain asteella loukkaava.) Ja sama ilmiö näkyy kaikissa muissakin taitoihin ja positiivisiin piirteisiin liittyviin asioihin. ; On jopa puhuttu depressiivisestä realismista (depressive realism) jonka mukaan masentuneilla on tarkin itsetuntemus. Normaalin ihmisen terveessä hyvässä itsetunnossa on aimo ripaus valheellista optimismia.
Tähän liittyykin sellainen jännittävä paradoksi jota on hyvä kuvata puhelinmyyjillä ; Pessimistisillä puhelinmyyjillä on keskimäärin tarkemmat kuvaukset siitä miten suuri heidän onnistuneiden myyntipuheluidensa prosentti on. Mutta optimistit lyövät itseään Dijksterhuismaisella taikasauvalla päähän ja vaikka heidän prosenttikäsityksensä onnistumisista ovat tarpeettoman ruusuisia he itse asiassa myyvät hieman enemmän.
Kristitty ei usein hoe itselleen nöyryyttä opettavia ajatuksia syntisyydestä. Armo korostuu omissa virheissä. Samoin kristityn on helppoa ajatella että positiiviset asiat uskon vaikutuksista koskevat itseä. Ja näin ollen negatiivinen ihmiskuva koskee muita ihmisiä. Ja heihin tämä ei vaikuta juurikaan koska he nyt eivät ole kristittyjä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jillette. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jillette. Näytä kaikki tekstit
perjantai 8. huhtikuuta 2016
maanantai 15. syyskuuta 2014
Kristityt ja astrologia
Modernina aikana astrologiaa on tavattu pitää epäkristillisenä. Se on niitä humpuukioppeja joilta nykyajan kulttuurissa kristinusko itse asiassa suojaa. Astrologiaa pidetään taikauskona, ja jopa ne kristityt jotka ovat kiinnostuneita astrologiasta ovat siitä kiinnostuneita tavalla joka korostaa sitä että "ei oikeasti uskota niihin".
Tässä perustarinana on tietysti viitata astrologian alkuperään. Se, kuka ja mikä kulttuuri on keksinyt asian, sitten ikään kuin heijastaa koko näkemystä. Tässä maailmankuvallisuus on enemmänkin kuin vain sitä että oman ideologiansa kaltaisia ideoita on helpompi keksi. Tässä mennään hypoteesinmuodostusajatusta pidemmälle ja jotenkin ajatellaan että alkuperä jotenkin saastaisi itse teoriankin. Kaikki latistuukin helposti keksijän habitukseen. Tämä ad hominem -lähtökohtainen strategia on olennainen esimerkiksi Pekka Reinikaisen "Noituuden paluu lääketieteeseen" -kirjassa. Teos on siitä jännittävää luettavaa skeptikoille, että Reinikainen on samaa mieltä tiettyjen vaihtoehtohoitojen kartettavuudesta, mutta hänen argumenttinsa sitten ovat monin paikoin varsin ... hankalasti nieltäviä.
Tämä näkökulma on sen verran läpitunkeva, että on syytä muistaa että aina kristityt eivät ole nähneet asioita näin. "Tieteen Kuvalehti historia" 14/2014 kertoi miten "Astrologi oli hovin avainhenkilö" 1500 -luvulla. Juttu keskittyi Elisabet I:n ja hänen hoviastrologinsa John Deen elämään. Mutta ilmi tuli että kirkkokaan ei siihen aikaan pitänyt astrologiaa taikauskona tai epäkristillisenä. Syynä oli se, että ajateltiin että universumi oli koneisto. Ja astrologit, no, "Heitä ei pidetty maagikkoina vaan oppineina jotka osasivat tulkita planeettojen kieltä". Ajatus on itse asiassa tuttu modernista teologiasta. Siinä ajatellaan että luonnonmekaniikan kohdalla ei ole väliä kuka ne on keksinyt. Egyptiläiset keksivät tarkastella tähtien kiertoa, mutta koska tämä on fysiikan asia, ei tähtitiede muutu tästä alkuperästään huolimatta taikauskoksi tai pakanauskonnoksi. Astrologian ajateltiin siis kuvaavan "objektiivista taivaanmekaniikkaa", jolloin alkuperällä ei ollut väliä.
Astrologian valtakausi jatkui ilmeisen pitkään. Tästä saa hyvän esimerkin vaikka katsomalla ranskan monarkin Henrik IV:n miekka. Sen pommeliin on kaiverrettu sanat "A CET HENRY VAINQUEUR LES ASTRES PLUS FIDELL DEPARTENT LE BONHEUR ORDINAIRE AUX MERVEILE" Joka todellakin viittaa siihen että Henrik (eli "Henry") oli valloittaja jolla oli tähdet ("les astres") puolellaan. Näin ajankuva ja maailmankuva heijastuu jopa tälläiseen tärkeimmästä tärkeimpään miekka-asiaan. 1500 -luvun lopun ja 1600 -luvun alkupuolellakin astrologialla oli vielä paljon valtaa.
En tässä halua pilkata menneitä sukupolvia. Tämä asennoituminen on itse asiassa varsin järkeenkäypää. Tietomme ovat karttuneet ja astrologia muuttunut käytännössä ehdottomasti vääräksi. Tämän rajanvedon tärkeyttä miettiessä voi oikeastaan sanoa että on kaksi tapaa joilla voidaan katsoa milloin asiat kuvaavat vaikkapa "objektiivista taivaanmekaniikkaa" tai muuta vastaavaa.
1: Ensimmäinen perustuu Popperin ajatukseen siitä, että jos maailman kaikki infrastruktuuri murskataan, niin jos kirjat säilyvät ja tämä kirjojen säilyminen auttaa asioiden palauttamiseen nopeammin kuin ilman näitä kirjoja, niin silloin teoksissa on objektiivista tietoa.
2: Toinen taas voidaan demonstroida Penn Jilletten "God, No!" -teoksessaan esittämällään ajatuksella uudelleenkeksintämisestä "If every trace of any single religion were wiped out and nothing were passed on, it would never be created exactly that way again. There might be some other nonsense in its place, but not that exact nonsense. If all of science were wiped out, it would still be true and someone would find a way to figure it all out again." Eli jos asiasta pitää tehdä lähetystyötä koska asiaa ei voi muutoin mitenkään selvittää omilla tahoilla itse, ei kyseessä ole tieto.
Astrologian on uskottu kuvantaneen maailmaa. Silloin teorian suhde tieteeseen on helposti NoMa -asenteisesti se, että uskonto selittää etiikan ja tiede miten maailma toimii. Mutta nykyään tiedämme että jos pyyhimme astrologiaa koskevat tiedot, niin samanlaista horoskooppijärjestelmää ei syntyisi.
Tässä perustarinana on tietysti viitata astrologian alkuperään. Se, kuka ja mikä kulttuuri on keksinyt asian, sitten ikään kuin heijastaa koko näkemystä. Tässä maailmankuvallisuus on enemmänkin kuin vain sitä että oman ideologiansa kaltaisia ideoita on helpompi keksi. Tässä mennään hypoteesinmuodostusajatusta pidemmälle ja jotenkin ajatellaan että alkuperä jotenkin saastaisi itse teoriankin. Kaikki latistuukin helposti keksijän habitukseen. Tämä ad hominem -lähtökohtainen strategia on olennainen esimerkiksi Pekka Reinikaisen "Noituuden paluu lääketieteeseen" -kirjassa. Teos on siitä jännittävää luettavaa skeptikoille, että Reinikainen on samaa mieltä tiettyjen vaihtoehtohoitojen kartettavuudesta, mutta hänen argumenttinsa sitten ovat monin paikoin varsin ... hankalasti nieltäviä.
Tämä näkökulma on sen verran läpitunkeva, että on syytä muistaa että aina kristityt eivät ole nähneet asioita näin. "Tieteen Kuvalehti historia" 14/2014 kertoi miten "Astrologi oli hovin avainhenkilö" 1500 -luvulla. Juttu keskittyi Elisabet I:n ja hänen hoviastrologinsa John Deen elämään. Mutta ilmi tuli että kirkkokaan ei siihen aikaan pitänyt astrologiaa taikauskona tai epäkristillisenä. Syynä oli se, että ajateltiin että universumi oli koneisto. Ja astrologit, no, "Heitä ei pidetty maagikkoina vaan oppineina jotka osasivat tulkita planeettojen kieltä". Ajatus on itse asiassa tuttu modernista teologiasta. Siinä ajatellaan että luonnonmekaniikan kohdalla ei ole väliä kuka ne on keksinyt. Egyptiläiset keksivät tarkastella tähtien kiertoa, mutta koska tämä on fysiikan asia, ei tähtitiede muutu tästä alkuperästään huolimatta taikauskoksi tai pakanauskonnoksi. Astrologian ajateltiin siis kuvaavan "objektiivista taivaanmekaniikkaa", jolloin alkuperällä ei ollut väliä.
Astrologian valtakausi jatkui ilmeisen pitkään. Tästä saa hyvän esimerkin vaikka katsomalla ranskan monarkin Henrik IV:n miekka. Sen pommeliin on kaiverrettu sanat "A CET HENRY VAINQUEUR LES ASTRES PLUS FIDELL DEPARTENT LE BONHEUR ORDINAIRE AUX MERVEILE" Joka todellakin viittaa siihen että Henrik (eli "Henry") oli valloittaja jolla oli tähdet ("les astres") puolellaan. Näin ajankuva ja maailmankuva heijastuu jopa tälläiseen tärkeimmästä tärkeimpään miekka-asiaan. 1500 -luvun lopun ja 1600 -luvun alkupuolellakin astrologialla oli vielä paljon valtaa.
En tässä halua pilkata menneitä sukupolvia. Tämä asennoituminen on itse asiassa varsin järkeenkäypää. Tietomme ovat karttuneet ja astrologia muuttunut käytännössä ehdottomasti vääräksi. Tämän rajanvedon tärkeyttä miettiessä voi oikeastaan sanoa että on kaksi tapaa joilla voidaan katsoa milloin asiat kuvaavat vaikkapa "objektiivista taivaanmekaniikkaa" tai muuta vastaavaa.
1: Ensimmäinen perustuu Popperin ajatukseen siitä, että jos maailman kaikki infrastruktuuri murskataan, niin jos kirjat säilyvät ja tämä kirjojen säilyminen auttaa asioiden palauttamiseen nopeammin kuin ilman näitä kirjoja, niin silloin teoksissa on objektiivista tietoa.
2: Toinen taas voidaan demonstroida Penn Jilletten "God, No!" -teoksessaan esittämällään ajatuksella uudelleenkeksintämisestä "If every trace of any single religion were wiped out and nothing were passed on, it would never be created exactly that way again. There might be some other nonsense in its place, but not that exact nonsense. If all of science were wiped out, it would still be true and someone would find a way to figure it all out again." Eli jos asiasta pitää tehdä lähetystyötä koska asiaa ei voi muutoin mitenkään selvittää omilla tahoilla itse, ei kyseessä ole tieto.
Astrologian on uskottu kuvantaneen maailmaa. Silloin teorian suhde tieteeseen on helposti NoMa -asenteisesti se, että uskonto selittää etiikan ja tiede miten maailma toimii. Mutta nykyään tiedämme että jos pyyhimme astrologiaa koskevat tiedot, niin samanlaista horoskooppijärjestelmää ei syntyisi.
perjantai 31. tammikuuta 2014
Ei ole tärkeää tietää onko Jumala olemassa vai ei - tärkeää on vain elää kuin Häntä ei olisi...
"My experiments and curiosities, they're not always without cost and I should mind that better.
But trust me - trust me - no-one defines me. Not Florence's outdated laws and certainly - certainly - not you."
("Da Vinci's Demons, ep Tower")
Ateismi nähdään usein jonkinlaiseen alisteiseen suhteeseen uskontoa kohden. Tätä asennetta kenties eniten heijastelee, monesta ehkä yllättäen, varsin modernilta vaikuttava uskonnollisuuden suuntaus. Tällöin saatetaan esimerkiksi korostaa sitä että ihmiset valitsevat mihin uskovat ja korostetaan vaikka sitä, että Lutherinkaan mukaan ei ole niin tärkeää tietää onko Jumala olemassa, kuin elää kuin hän olisi. Eksistentiaalisissa näkemyksissä olemassaolo ei ole tärkeä vaan sen heijastearvo elämään. Näin sen teologiassa korostetaan uskomiseen uskomista Jumaluskon sijaan.
Tämä on tietysti ymmärrettävää siinä mielessä että monet ateistit korostavat sitä että he eivät usko Jumalaan eivätkä siksi usko Jumalan olemassaoloonkaan. Tämän muuttamiseksi he vaativat evidenssiä hengellisestä ulottuvuudesta. Eksistentialistisen teologian mukaan tämä ei ole tärkeää. Tässä unohtuu vain se, että ateismi itse asiassa määrittyy käytännössä juuri sitä kautta, että ateisti ei usko Jumalaan. Tässä määritelmässä olemassaolokysymys taas liittyy kuvioihin hyvinkin vahvasti. ; Nähdäkseni virheenä on etymologian sekoittuminen ideologian sisältöön. Ateismi on etymologialtaan pelkkää ei-teismiä. Mutta ideologian sisältö on sitten nimenomaan sitä että ei uskota Jumalaan. Sekaannus voi tuntua pieneltä, mutta se on periaatteessa sama kuin väittäisi että synti liittyy vain tuliaseiden käyttöön kun termin etymologia viittaa "ohi ampumiseen".
Loogikot ovat kielenkäytön kohdalla pohtineet sen tyyppisiä lauseita joissa sanotaan vaikkapa "Takassa on tuli mutta en usko näin" tai "On X mutta en usko X:ään". Sanojen merkityksen kautta tässä ei ole mitään virhettä. Asian olemassaolo ja usko ovat eri tasoilla. Kuitenkin tietyssä mielessä on hyvin vaikeaa uskoa että kukaan esittäisi tuonlaisia lausumia. Sillä psykologiassa usko X:ään sitoutuu vahvasti olemassaoloon.
Ja tässä on hyvä huomata, että klassinen Sartren eksistentialistinen "vanha ateismi" itse asiassa oli sellaista että niissä sanottiin että Jumalaan uskominen ei ole niin tärkeää, vaan että tärkeää on että elää kuin olisi vain maailmaan heitettynä. Sen ajan ateismia onkin moitittu perustaltaan kehäpäätelmäiseksi - muun muassa allekirjoittaneen toimesta - siinä mielessä että nissä aina jotenkin perustaltaan oletettiin että Jumalaa ei ole ja loppu oli sitä että kehiteltiin elämänfilosofia, elämänasenne, elämisen tapa ja jäsentelytapa jolla maailmaa tulkittiin tästä perspektiivistä.
Uusateistit taas ovat etääntyneet tästä. He korostavat että heillä usko ja asian olemassaolo liittyvät yhteen. Tätä näkemystä on moitittu kovin, vaikka toisaalta on hyvin vaikeaa löytää uskovaista tai teologia joka yhtä innokkaasti lähtisi sille tielle että kaikki muut paitsi fideistiset uskonnot olisivat "pinnallisia" ja jopa "väärässä". Uusateismin pinnallisuus ja huonous samoista syistä on kuitenkin jotenkin ilmiselviö. Ja tätä kaksoisstandardia minun on hyvin vaikeaa ymmärtää ja vielä vaikeampi hyväksyä ; Miksi kaikkia fideismistä poikkeavia uskonkantoja ei moitita pinnallisiksi epäoleellisuuksissa hyppeleviksi ja naurettaviksi kulmiksi Jumalaan vain sen takia että ne pitävät Jumalan olemassaolokysymystä oleellisen tärkeänä kysymyksenä, kun uusateismia empirisminsä kanssa pidetään huonompana kuin Sartren tai Nietzschen oppeja vain siksi että nämä korostivat eksistentialistista puolta.
Kuitenkin uusateismi samalla tulkitaan ikään kuin se olisi "expansion pack" eksistentialistiseen ateismiin. Tämä hämmästyttää, kun "pinnallisuusargumenteissa" kuitenkin selvästi tunnistetaan Jos ateismi on laajasti ottaen kanta siihen että ei usko Jumalan olemassaoloon, on eksistentialisti sellainen jota olemassaolokysymys ei kiinnosta ainakaan "niin paljoa". Uusateistit taas korostavat että heille perustelut ovat niin tärkeitä että ainut älyllisesti hyväksyttävä ateismi on sitä että on perustelut sille miksi Jumala on, jos ei epätosi niin ainakin epätodennäköinen.
Toisaalta minun on hyvin vaikeaa ymmärtää myöskään Penn Jilletteä. Sillä vaikka hän edustaa varsin tyylipuhdasta rationaalisuutta uskonkohteiden valinnassa korostavaa ateismia, hän leikkii ateismin sanakirjamääritelmällä. Hän toimii kuin jumaluskon puute olisi samaa kuin usko siihen että Jumalaa ei ole olemassa. Hyvin moni ateisti tekee samaa ; Olen aiemmin blogannutkin siitä miten agnostismia käytetään pelinappulana. Ateismia ja uskoa määritellään lennosta tilanteen mukaan määritelmää vaihtaen - joskus jopa aivan uudella tavalla, ja näin agnostikot määrittyvät eri lokeroihin aina valitun määritelmän mukaan. Ja kun määritelmä vaihtuu, vaihtuu myös agnostismin asema ja se miten agnostikkoja kohdellaan. Taustalla näyttää olevan pääasiassa erilaiset sosiologiset syyt ; Ideana on se, että agnostikot saadaan "meidän puolelle" tai "niiden puolelle" aina sen mukaan ollaanko tässä hakemassa poliittista valtaa vai korostamassa oman ryhmän erityislaatuisuutta. Tälläinen määritelmillä pelaaminen - joka tehdään agnostismin ulkopuolelta ja muiden kuin agnostikkojen agendalla ja ehdoilla - ärsyttää monia agnostikkoja itsejään vain noin perkeleesti.
Agnostikkojen kohdalla tilanne on hieman samankaltainen kuin ateisteilla. Ateistit nähdään jotenkin alisteisina uskonnolle ja että teologi saisi jotenkin päättää miten ateistien tulisi priorisoida eksistenssi ja essenssi jotta se ei olisi pinnallista. Ja tässä unohdetaan että ateismi on määritelty suhteessa teismiin eikä suhteessa uskontoon. Agnostikot nähdään alisteisina sekä ateistien että teistien määrittelykikkailuille. Ja heillä ei ole sen kaltaisia tukijärjestelmiä, jäsenmääriä, infrastruktuuria ja rahaa ja poliittisen mekkaloinnin mahdollisuuksia kuin uusateisteilla ja uskovaisilla, joten ateistit ja teistit lähinnä määrittelevätkin agnostismia keskinäisessä kilpavarustelussaan, ilman että tästä on heille mitään seurauksia.
"The Course of Reason" -blogissa tartutaan samaan aiheeseen. Siellä tarkastelussa on Jilletten tapa käsitellä agnostismia. Siinä on hyviä kohtia "He is quite right to point out that agnosticism and atheism address completely separate issues. He is also correct when he says that agnosticism answers the question “Is there a God?” with the response, “I don’t know”. He is also correct that atheism answers the question, “Do you believe in God?” in the negative." Mutta Jillette käsittelee agnostismia omituisesti. Hän rinnastaa agnostikot ateisteiksi. "Here’s his mistake. He claims ‘if you don’t know God exists, then you don’t believe God exists.’ This is clearly false. It states that knowledge is a necessary condition for belief. By contraposition (“if not p then not q” is the same as “if q then p”), we get the claim, “if you believe God exists, then you know God exists.” Uskon ja tiedon kohdalle voidaankin nähdä epäsymmetria jota Jillette ei luultavasti ole pohtinut riittävästi ; Jos tiedät että X, niin psykologisesti todennäköisesti uskot näin. Mutta jos uskot X et välttämättä tiedä että X on totta. "The consensus is, and pretty much has been since before Socrates, that knowledge entails belief, but that belief does not entail knowledge. This means that in order to know something, you’ve gotta at least believe it, but that believing is not enough to count as knowledge. If believing were enough to count as knowledge, then you’d have ridiculous things like, “If you believe God exists, then you know God exists.” Ridiculous, right?" Esimerkiksi minä en ehdottomasti usko Jumalaan, mutta siitä onko tämä sydämen ääni osuva on sitten älyn asia. Ja ainut kiinnostus onkin siksi olemassaoloa koskeva. Muut kysymykset jäävät irrelevanteiksi, koska käytännön tasolla ennen kuin joku vastaa olemassaolokysymykseen, on kannaltani kuitenkin tärkeää elää kuin Häntä ei olisi.
Sen vuoksi olisikin kiitettävää jos uusateistit osaisivat esimerkiksi käsitellä ateismin määritelmää soveliaalla tavalla. Sellaisella, jossa ei synny omituisia jännitteitä kokonaisuuteen. Kun uusateismin ideologia eroaa ateismi -termin etymologiasta, ei "sanakirjasta katsomista" voi oikein pitää hyvänä. Sanakirja on kuitenkin muokkautunut "vanhan ateismin" aikana ja "vanhan ateismin" maailmaan. Tämänlaiset virheet, paitsi suututtavat kaltaisiani agnostikkoja, myös vaikeuttavat sitä että uskovaiset oppisivat joskus ymmärtämään uusateismia oikein. Olkiukot, vääristelyt - pahimmillaan vainoharhaiset väännelmätulkinnat - ovat muutenkin uusateismin riesana. Tilannetta ei kenties kannattaisi pahentaa tämänlaisilla a-teismi -puoliälyllisyyksillä.
("Da Vinci's Demons, ep Tower")
Ateismi nähdään usein jonkinlaiseen alisteiseen suhteeseen uskontoa kohden. Tätä asennetta kenties eniten heijastelee, monesta ehkä yllättäen, varsin modernilta vaikuttava uskonnollisuuden suuntaus. Tällöin saatetaan esimerkiksi korostaa sitä että ihmiset valitsevat mihin uskovat ja korostetaan vaikka sitä, että Lutherinkaan mukaan ei ole niin tärkeää tietää onko Jumala olemassa, kuin elää kuin hän olisi. Eksistentiaalisissa näkemyksissä olemassaolo ei ole tärkeä vaan sen heijastearvo elämään. Näin sen teologiassa korostetaan uskomiseen uskomista Jumaluskon sijaan.
Loogikot ovat kielenkäytön kohdalla pohtineet sen tyyppisiä lauseita joissa sanotaan vaikkapa "Takassa on tuli mutta en usko näin" tai "On X mutta en usko X:ään". Sanojen merkityksen kautta tässä ei ole mitään virhettä. Asian olemassaolo ja usko ovat eri tasoilla. Kuitenkin tietyssä mielessä on hyvin vaikeaa uskoa että kukaan esittäisi tuonlaisia lausumia. Sillä psykologiassa usko X:ään sitoutuu vahvasti olemassaoloon.
Ja tässä on hyvä huomata, että klassinen Sartren eksistentialistinen "vanha ateismi" itse asiassa oli sellaista että niissä sanottiin että Jumalaan uskominen ei ole niin tärkeää, vaan että tärkeää on että elää kuin olisi vain maailmaan heitettynä. Sen ajan ateismia onkin moitittu perustaltaan kehäpäätelmäiseksi - muun muassa allekirjoittaneen toimesta - siinä mielessä että nissä aina jotenkin perustaltaan oletettiin että Jumalaa ei ole ja loppu oli sitä että kehiteltiin elämänfilosofia, elämänasenne, elämisen tapa ja jäsentelytapa jolla maailmaa tulkittiin tästä perspektiivistä.
Uusateistit taas ovat etääntyneet tästä. He korostavat että heillä usko ja asian olemassaolo liittyvät yhteen. Tätä näkemystä on moitittu kovin, vaikka toisaalta on hyvin vaikeaa löytää uskovaista tai teologia joka yhtä innokkaasti lähtisi sille tielle että kaikki muut paitsi fideistiset uskonnot olisivat "pinnallisia" ja jopa "väärässä". Uusateismin pinnallisuus ja huonous samoista syistä on kuitenkin jotenkin ilmiselviö. Ja tätä kaksoisstandardia minun on hyvin vaikeaa ymmärtää ja vielä vaikeampi hyväksyä ; Miksi kaikkia fideismistä poikkeavia uskonkantoja ei moitita pinnallisiksi epäoleellisuuksissa hyppeleviksi ja naurettaviksi kulmiksi Jumalaan vain sen takia että ne pitävät Jumalan olemassaolokysymystä oleellisen tärkeänä kysymyksenä, kun uusateismia empirisminsä kanssa pidetään huonompana kuin Sartren tai Nietzschen oppeja vain siksi että nämä korostivat eksistentialistista puolta.
Kuitenkin uusateismi samalla tulkitaan ikään kuin se olisi "expansion pack" eksistentialistiseen ateismiin. Tämä hämmästyttää, kun "pinnallisuusargumenteissa" kuitenkin selvästi tunnistetaan Jos ateismi on laajasti ottaen kanta siihen että ei usko Jumalan olemassaoloon, on eksistentialisti sellainen jota olemassaolokysymys ei kiinnosta ainakaan "niin paljoa". Uusateistit taas korostavat että heille perustelut ovat niin tärkeitä että ainut älyllisesti hyväksyttävä ateismi on sitä että on perustelut sille miksi Jumala on, jos ei epätosi niin ainakin epätodennäköinen.
Toisaalta minun on hyvin vaikeaa ymmärtää myöskään Penn Jilletteä. Sillä vaikka hän edustaa varsin tyylipuhdasta rationaalisuutta uskonkohteiden valinnassa korostavaa ateismia, hän leikkii ateismin sanakirjamääritelmällä. Hän toimii kuin jumaluskon puute olisi samaa kuin usko siihen että Jumalaa ei ole olemassa. Hyvin moni ateisti tekee samaa ; Olen aiemmin blogannutkin siitä miten agnostismia käytetään pelinappulana. Ateismia ja uskoa määritellään lennosta tilanteen mukaan määritelmää vaihtaen - joskus jopa aivan uudella tavalla, ja näin agnostikot määrittyvät eri lokeroihin aina valitun määritelmän mukaan. Ja kun määritelmä vaihtuu, vaihtuu myös agnostismin asema ja se miten agnostikkoja kohdellaan. Taustalla näyttää olevan pääasiassa erilaiset sosiologiset syyt ; Ideana on se, että agnostikot saadaan "meidän puolelle" tai "niiden puolelle" aina sen mukaan ollaanko tässä hakemassa poliittista valtaa vai korostamassa oman ryhmän erityislaatuisuutta. Tälläinen määritelmillä pelaaminen - joka tehdään agnostismin ulkopuolelta ja muiden kuin agnostikkojen agendalla ja ehdoilla - ärsyttää monia agnostikkoja itsejään vain noin perkeleesti.
Agnostikkojen kohdalla tilanne on hieman samankaltainen kuin ateisteilla. Ateistit nähdään jotenkin alisteisina uskonnolle ja että teologi saisi jotenkin päättää miten ateistien tulisi priorisoida eksistenssi ja essenssi jotta se ei olisi pinnallista. Ja tässä unohdetaan että ateismi on määritelty suhteessa teismiin eikä suhteessa uskontoon. Agnostikot nähdään alisteisina sekä ateistien että teistien määrittelykikkailuille. Ja heillä ei ole sen kaltaisia tukijärjestelmiä, jäsenmääriä, infrastruktuuria ja rahaa ja poliittisen mekkaloinnin mahdollisuuksia kuin uusateisteilla ja uskovaisilla, joten ateistit ja teistit lähinnä määrittelevätkin agnostismia keskinäisessä kilpavarustelussaan, ilman että tästä on heille mitään seurauksia.
"The Course of Reason" -blogissa tartutaan samaan aiheeseen. Siellä tarkastelussa on Jilletten tapa käsitellä agnostismia. Siinä on hyviä kohtia "He is quite right to point out that agnosticism and atheism address completely separate issues. He is also correct when he says that agnosticism answers the question “Is there a God?” with the response, “I don’t know”. He is also correct that atheism answers the question, “Do you believe in God?” in the negative." Mutta Jillette käsittelee agnostismia omituisesti. Hän rinnastaa agnostikot ateisteiksi. "Here’s his mistake. He claims ‘if you don’t know God exists, then you don’t believe God exists.’ This is clearly false. It states that knowledge is a necessary condition for belief. By contraposition (“if not p then not q” is the same as “if q then p”), we get the claim, “if you believe God exists, then you know God exists.” Uskon ja tiedon kohdalle voidaankin nähdä epäsymmetria jota Jillette ei luultavasti ole pohtinut riittävästi ; Jos tiedät että X, niin psykologisesti todennäköisesti uskot näin. Mutta jos uskot X et välttämättä tiedä että X on totta. "The consensus is, and pretty much has been since before Socrates, that knowledge entails belief, but that belief does not entail knowledge. This means that in order to know something, you’ve gotta at least believe it, but that believing is not enough to count as knowledge. If believing were enough to count as knowledge, then you’d have ridiculous things like, “If you believe God exists, then you know God exists.” Ridiculous, right?" Esimerkiksi minä en ehdottomasti usko Jumalaan, mutta siitä onko tämä sydämen ääni osuva on sitten älyn asia. Ja ainut kiinnostus onkin siksi olemassaoloa koskeva. Muut kysymykset jäävät irrelevanteiksi, koska käytännön tasolla ennen kuin joku vastaa olemassaolokysymykseen, on kannaltani kuitenkin tärkeää elää kuin Häntä ei olisi.
Sen vuoksi olisikin kiitettävää jos uusateistit osaisivat esimerkiksi käsitellä ateismin määritelmää soveliaalla tavalla. Sellaisella, jossa ei synny omituisia jännitteitä kokonaisuuteen. Kun uusateismin ideologia eroaa ateismi -termin etymologiasta, ei "sanakirjasta katsomista" voi oikein pitää hyvänä. Sanakirja on kuitenkin muokkautunut "vanhan ateismin" aikana ja "vanhan ateismin" maailmaan. Tämänlaiset virheet, paitsi suututtavat kaltaisiani agnostikkoja, myös vaikeuttavat sitä että uskovaiset oppisivat joskus ymmärtämään uusateismia oikein. Olkiukot, vääristelyt - pahimmillaan vainoharhaiset väännelmätulkinnat - ovat muutenkin uusateismin riesana. Tilannetta ei kenties kannattaisi pahentaa tämänlaisilla a-teismi -puoliälyllisyyksillä.
sunnuntai 18. marraskuuta 2012
"Bible bashers" & "Bashers of Bible"
Uskovaiset moittivat usein ateisteja moraalittomiksi. Uskovaiset ihmiset tapaavat (korrelaatiotasolla) olemaan sellaisia että he eivät luota ateisteihin. Uskovaisten mukaan syy on ateistejen, heissä on ideologisis-moraalisista syistä vikaa vikaa vikaa ; "Those who don’t believe in God are widely considered to be immoral, wicked and angry. They can’t join the Boy Scouts. Atheist soldiers are rated potentially deficient when they do not score as sufficiently “spiritual” in military psychological evaluations. Surveys find that most Americans refuse or are reluctant to marry or vote for nontheists; in other words, nonbelievers are one minority still commonly denied in practical terms the right to assume office despite the constitutional ban on religious tests."
Epäluottamus on ymmärrettävää koska ateistit tekevät täsmälleen samaa toisin päin. Tässä ateistien vastinepuolessa on tylsäksi käyneeksi kliseeksi muodostunut noitavainoihin referoiminen. Tässä yleensä korostetaan sitä että kirkko on ulkoisena toimijana ja instituutiona paha, riippumatta ihmisten viattomista uskosta. Näin ollen kritiikki kohdistuu pääasiassa siihen miten uskonnot ja uskovaiset toimivat. Tämä näkökanta voidaan toki monipuolistaa ja saadaan esille esimerkiksi Ilkka Pyysiäisen "Jumalaa ei ole" -kirjassa oleva näkemys siitä että uskonnot tavoittelevat verovapauksia ja kuitenkin synnyttävät erilaisia massahysterioita joissa voidaan kohdistaa melkomoista kiusaamista vaikkapa henkilöihin jotka varastavat ehtoollisleivän.
Klassiseen vasemmistolaiseen järjestelmään tämä ajattelutapa sopii hyvin ; Hehän korostavat järjestelmää. Esimerkiksi tuoreessa syrjäytymiskeskustelussa he näkevät että yksilöiden toiminnasta on mentävä järjestelmään, puututtava syvärakenteisiin jotka synnyttävät syrjäytymistä. Kuitenkin tämä näkökanta kuvastaa hyvin monia uusateisteja, jossa vasemmistolaisuus ei ole normi tai läheskään yhtä vahva piirre kuin klassisemmassa kommunistisessa ateismissa jota esimerkiksi vapaa-ajattelijat usein edustavat. Ja siksi esimerkiksi Jussi K. Niemelän toimittama "Mitä uusateismi tarkoittaa" kertookin osittain myös siitä, miten ateistejen juridiset oikeudet toteutuvat vasta taistelun jälkeen jos sittenkään ; Esimerkiksi koulussa mahdollisuus saada ET -opetusta paljastuu käytännössä juurikin muuksi kuin mitä lain kirjain sanoo. Se, mikä muille on ilmiselvää saadaan ateisteille vasta kovan aktiivisen vääntämisen jälkeen.
Tästä ylläolevasta syntyykin helposti "normi" jonka kautta tulkitaan kaikki mitä uusateistit ja ateistit sanovat. Tämä on ymmärrettävää ; Ihmiset tulkitsevat toisten lausuntojen merkitystä sovittamalla sitä erilaisiin vakiintuneisiin käytänteisiin. Siksi esimerkiksi itse hämmästyin kun ryhdyin tarkemmin seulomaan Pen Jilletten näkemyksiä ateismista. Hän korostaa erilaista näkökulmaa. Pinnallisesti häneltäkin löytyy kovia lausumia joissa syytetään uskontoon moraalittomuutta. Esimerkiksi tästä löytyy seuraava lainaus "What I have a problem with is not so much religion or god, but faith. When you say you believe something in your heart and therefore you can act on it, you have completely justified the 9/11 bombers. You have justified Charlie Manson. If it's true for you, why isn't it true for them? Why are you different? If you say "I believe there's an all-powerful force of love in the universe that connects us all, and I have no evidence of that but I believe it in my heart," then it's perfectly okay to believe in your heart that Sharon Tate deserves to die. It's perfectly okay to believe in your heart that you need to fly planes into buildings for Allah."
Olisin sovittanut tämän lauseen ylläolevaan instituutionvaststamiseen, mutta siinä olevan alleviivaamani osion kohdalla tapahtuu totaalinen nurinpäin kontekstoiminen. Jillette ei nimenomaan pidä uskontoa ongelmana vaan nimenomaan sitä sisäistä puolta. Eli hän ei korosta rakenteellisuutta. Hän ei näe että uskontoinstituutio olisi perimmäinen syyllinen toimintaan. Hänestä toiminta kumpuaa pohjimmiltaan uskovaisten syvästä vakaumuksesta. Nähdäkseni tämä näkökulma on potentiaalisesti paljon häijympi, koska se ei syytä järjestöä vaan uskovaisia ihmisiä.
Kuitenkin Jillette on yllättävän positiivinen uskovaisiakin kohtaan. (Ohessa kuva joka on "Bullshit!" -sarjan viralliselta facebooksivulta.) Esimerkiksi hän on todennut, että hän ei suostu ottamaan osaa siihen miten ateistit kertovat että uskovaiset kiusaavat heitä. Jillette viittaa että hän on kokenut pääosin positiivisia tai erittäin positiivisia kohtaamisia uskovaisten kanssa ; Hän ei voi syyttää ihmisiä jotka ovat olleet hänelle kovasti mukavia ("wonderful"). Jillette on sanavalinnoiltaan kiroileva ja häijy, ja hänen Tellerin kanssa tekemä "Bullshit!" -sarja on asioilla naureskelevaa ja räväkkää kiroiluskeptismiä. Tämänlaisen käyttäytymisen takana on vahvaa provosoimista, mutta uskovaiset suhtautuvat häneen varsin positiivisesti - toisin kuin Richard Dawkinsiin johon suhtaudutaan pääsääntöiseti negatiivisesti uskovaisten parissa vaikka hän kiroilee ja ilkeilee huomattavasti Jilletteä vähemmän.
Vaikka ensivilkaisulla Jilletten ajatus "vakaumuksesta uskovaisuuden riskinä jota systeemi kenties jopa hillitsee" tuntuu asetelmana kovemmalta kuin "uskontoinstituutio manipuloi ja käyttää valtaa ja on paha ja hyvä uskovainen ihmisenä on pelinappulana" -asenne, niin näkisin että kiusaamiskokemusten vähyyden esilletuominen korostuu juuri sillä että Jillette katsoo järjestelmän sijasta yksilöitä. Instituutiopelkoinen helposti levittää instituutioiden tekemät pahat kannattajiensa yli viittaamalla uskovaisten typeryyteen ja lisäksi instituutionpelko käytännössä tarttuu uskovaisiin jotka nähdään edustavan ja toimivan kuten uskonto on heidät "ohjelmoinut". Ja tietenkin jos uskoo rakenteelliseen kiusaamiseen pahuuden lähteenä, on vahvempi motivaatio selittää kokemaansa kiusaamista. Jos taas näkee että vain yksilöt ratkaisevat, on helpompaa nähdä jokainen kiusaamistapauskin yksitätistapauksena josta ei voi yleistää.
Toki on hyvä huomata, että tuore tutkimus hakee selitystä sille miksi onnellisuustutkimukset näyttävät että uskovaiset ovat onnellisempia kuin ateistit. Tutkimus näyttää yhteyden siten, että tärkeimpänä syynä eroon on se, että uskonnottomiin suhtaudutaan nuivasti tai vaihtoehtoisesti uskovaisiin suhtaudutaan positiivisemmin kuin muihin. (Eriarvoisuuteen on siis kaksi syytä : Joko uskonnottomia kiusataan aktiivisesti tai sitten uskovaisille annetaan erityistä sosiaalista rapsutusta.) Tilastot näyttävät että jostain syystä usea uskovainen joko vakaumuksessaan tuntee että tämä on oikeutettua, tai sitten instituutio ohjelmoi heidät tähän.
Näin ollen on relevanttia miettiä "noitavainoargumenttiperhettä". Se on klisee. Mutta on kenties syytä miettiä miksi se on klisee. Samalla nousee tietysti esille myös toinen kysymys, kysymys siitä miksi niin monet uskovaiset kokevat ateistit militantteina ja ärsyttävinä. Tavallisesti nämä kysymykset eriytetään siten että oman ideologian kysymystä pidetään totena ja olennaisena ja vastapuoli vain liioittelee ja nämä kysymykset torjutaan. Nähdäkseni ne ovat kuitenkin "toisiinsa sidotut" ; Jotta ei olisi epäreilu olisi pakko ottaa molemmat vakavasti tai hylätä molemmat.
1: Miksi ateistit kokevat ja selittävät niin usein tulevansa kiusatuksi jos uskovaiset ovat niin kilttejä ja hyviä ja ystävällisiä? Milloin ihmisen kiusauskokemus ylipäätään on perusteltua ja milloin se on itselietsonnalla tehtyä hysteriaa jossa on kysymys liiasta herkkänahkaisuudesta?
2: Onko syynä se, että ateisteista liian moni on instituutiota vastustavia Dawkinseja ja liian harva uskonnosta henkilökohtaiselle tasolla siirtyviä Jillettejä? Ärsyttääkö ihmisiä enimmäkseen nörttimäinen persoonallisuustyyppi, ateistejen viileästi loukkaava skeptisyys kuin mitä räväkkä kiroilu tekisi? Onko skeptismiin liitetty kylmyys ja kovuus se, jota ihmiset pelkäväät ja kammoavat enemmän kuin tunteilun mukanaoloa joihin Jilletten esiintymistapa tuo vahvasti mukaan?
3: Pitääkö uskovainen siitä että häneen kohdistuvat ad hominem -argumentit kohdistuvat häneen itseensä sen sijaan että sitä kohdistettaisiin järjestelmään? Eli uskooko kristitty perisyntiin ja hyväksyy itseen kohdistuvan pilkan mutta ei kestä Jeesukseen ja tämän Pyhään Seurakuntaan kohdistuvaa kritiikkiä? Tähän kysymykseen vastaaminen voi toimia vähintään vihjeenä siihen että onko uskovaisten nuivuuteen ateisteja kohtaan jotain joka tulee vakaumuksesta ja sisältä vai onko se instituutiosta kumpuavaa ; Jos ihminen ei hyväksy itseen kohdistuvaa pilkkaa, uskon ja omien tunteiden kyseenalaistaminen on pahempaa, mutta jos ihmisen maailmankuva onkin instituution varassa, on helpompaa suojella tätä järjestelmää vaikkapa erilaisilla tabuilla.
Uskoisin että vastaukset ovat sidoksissa enemmänkin joko yksilöihin tai alakulttuureihin.
Otan tästä esimerkin itseni kautta. (Muut tehköönt omasta puolestaan, mielessä tai jopa blogikommenttiruudussa on tilaa.) Olen agnostikko joten joutunen tekemään hieman enemmän töitä tässä kohden. Mutta uskoisin että ajattelutapa voidaan siirtää ateisteihin ja uskovaisiin. (He pääsevät liikenteeseen vähän pienemmällä työmäärällä peräti.)
1: Esimerkiksi itselläni alakulttuuri ei ole kovin oleelinen koska olen korostetusti yksin. Agnostikkona minulla ei ole minkäänlaisia kytköksiä johon edes halutessani voisin tunkea. Olen siis tältä osin pakotetusti irrallinen, ilman vaihtoehtoja yhtään mihinkään muuhun. Näin ollen selitys kumpuaa vahvasti juuri itsestäni yksilönä.
2: Kokemuksia minulla on aiheesta ;
___2.1: Uskovaisten kanssa minulla on kokemuksia laidasta laitaan. On ollut miellyttäviä ja epämiellyttäviä. Näissä korostuu se, että uskovaisten kanssa minulla on taipumus rakentaa itseäänruokkivia ketjuja. Systeemit eskaloituvat joko hyvään tai huonoon. Uskovaiselle jää aloitteen jälkeen vaihtoehdoksi joko jatkaa tilanteen eskaloitumista tai paeta paikalta totaalisesti ja lopullisesti. (Jos enää pääsee.)
_____2.1.1: Epämiellyttävissä useimmiten syynä on korostetusti joko minun henkilökohtaisesta luonteestani tai on suoraa seurausta vastapuolen oman ideologian teologian soveltamisesta siten että se kohdistetaan minun elämääni, eli minun elämääni ohjataan ja tulkitaan jonkun muun maailmankuvan kautta.
_______2.1.1.1: Sosiaalisessa puolessa ongelmana on se että luonteeni lietsoo. Nörttimäinen mutta provokatiivinen luonteeni ärsyttää monia ihmisiä vakaumuksesta riippumatta. Tämä alentaa kynnystä. Lisäksi minulla on kova taipuus "antaa samalla mitalla takaisin" ja tämä helposti eskaloi ongelman. Näin omalla käytökselläni on olennainen osa näissä konflikteissa. Vastapuoli provosoituu helposti tekemään ensimmäisen likaisen tempun, eikä ymmärrä että tämänlainen on itselleni vain haaste. Jos tässä käy ikävästi, niin koen että mitäs lähti pelaamaan sellaista häijyyspeliä jota ei sitten kykene pelaamaan. Että ei pidä pelata jos ei osaa hävitä eikä pidä aloittaa mitään jota ei kykene viemään loppuun asti. Olen kovaakin kovempi ja häijyäkin häijympi ja koen tämän oikeutettuna ja hyvänä. Ja lisäksi nautin joka hetkestä. Tämä siirtääkin kysymyksen siihen ensimmäisen kiven heittämisen filosofiaan ; Vastuussa on yleensä molemmat puolet ja minun kohtaamissani konflikteissa on luonteeni lisäksi toinen kysymys jota sitäkään ei voi ohittaa. Kysymys on se, miksi lempeyttä ja hyvyyttä arvoissaan korostava uskovainen provosoituu vakaumuksensavastaisesti heittämään sen ensimmäisen kiven niin kärkkäästi.
_______2.1.1.2: Teologis-sosiaalisessa puolessa eniten ongelmia tuottaa homo religiosus -ihmiskuva ja ajatus siitä että käännytystä tarvitaan jotta ihminen pelastettaisiin heikoilta jäiltä. Jota korostetaan sillä että uskonto olisi nimenomaan moraalin lähde. Nämä lähtökohdat eivät voi johtaa mihinkään muuhun kuin siihen että uskovainen "saapuu heittämään ensimmäistä kiveä ja saattaa huomata että minä lähden liikkeelle siitä että heittelemään ensimmäisenä hänen kiveksiään". (Eli teologia ajaa oikotiehen jossa takana on edellämainitsemani ongelmisto jossa osaelementtinä on korostetusti oma ylitsepääsemätön asennevammaisuuteni.) Jos uskonnottomuus nähdään jonain normaali-ihmisyyden peversoitumisena syytetään minua vähemmän ihmiseksi. Jos joku tulee selittämään minulle että olen paha ihminen, niin hänen tulisi olla valmis siihen että olen sitten paha ihminen ; Jos siis uskoo todella uskonnon ja moraalin liittoon niin ei pidä eikä saa yllättyä jos minä vaikka lyön tiilellä päähän. Kaikki yllättyminen ja pahastuminen on silmissäni vain teologinen häviö. Se, että asioiden punnitsemisesta siirrytään siihen että keksitään keinoja joilla minulle saadaan tietty mielipide taas on yhtä epätoimivaa kuin jos yrittäisi keksiä miten minut saataisiin suostuteltua tekemään tiettyä kotityötä. Jos huomaan että minua ohjaillaan on selvää että sitä ei tule tapahtumaan vaikka itse työ olisi pienikin. Minut täytyy saada vapaaehtoisesti haluamaan tämän kotityön tekemistä ; manipulointi ja suostuttelu eivät ole keinoja koska kokemusteni että harjoitteluni vuoksi tunnen niiden välinepakan paremmin kuin kenenkään ihmisen pitäisi.
_____2.1.2: Miellyttävät taas johtuvat siitä että monilta löytyy pitkämielisyyttä. Provokatiivisuuteni ei vähene edes heidän kanssaan, mutta jos he eivät heitä ensimmäistä kiveä, ei minulla ole syytä murskata heitä. En haaveile enkä edes nauttisi heidän tuhoamisestaan.
___2.2: Ateistejen kanssa minulla on pääasiassa neutraaleja ja hyviä kokemuksia. Syynä on se, että useimmiten he laskevat agnostikot mukaan porukkaansa. Ongelmia voi tulla siitä että tämä mukaanlaitto tarkoittaa joskus sitä että agnostikkoa yritetään ajaa mukaan asioihin joita hän ei aja ja joihin ei oikeastaan ole sitoumuksiakaan.
_____2.2.1: positiivinen suhde voi syntyä jo siitäkin että agnostismi joutuu ottamaan vahvasti kriittisyyttä uskontoon samoin kuin ateismi. Ateismista irtautumiseen ei ole vastaavaa tarvetta yksinkertaisesti siksi että ateismi on liikkeenä toki äänekäs ja poliittinenkin, mutta se ei ole mukana arkielämässä väistämättömällä ja ohittamattomalla tavalla. Uskonto on sekä aktiivista että poliittista että se on osana monia byrokraattisiakin tilanteita. Esimerkiksi kun isäni meni naimisiin, päätyi hänen blogiinsa asti tekstiä joka referoi minuun : "Kirkossa oli oikeastaan hauska tilanne kun minun bestmänini, batmann ei kuulu kirkkoon, mutta toimii todistajana ja seisoo kirkon alttarilla." Rehellisesti sanoen kysymys oli perheen ja vakaumuksen välisestä skismasta. Vakaumus taas on minun maailmassa yllättävän arvotonta tavaraa : Siksi kirkkoon kuulumattomuus ei voisi itseni kanssa elämisen kannalta saa olla niin tärkeä asia että sitä olisi hyväksyttävä este. Tämä lisää sitä että agnostismissa on kriittisä etäisyyttä uskontoon. Ateismiin on vaikeaa ottaa etäisyyttä, koska sen sisältö jumalatodistuskritiikin ja uskontojen toimintaa kritisoivan tason ulkopuolella on yllättävän pientä. Ei ole argumentistoa joka liittyisi tähän ja jota sitten hierottaisiin naamaan reagoitavaksi. Sinä päivänä kun ateistit keksivät tämänlaisia, niin minun suunnalta on odotettavissa äkäisiä ja turhautuneita nörttivastaalauseita. Eli juuri sitä mitä uskonnot saavat nyt.
_____2.2.2: Neutraalit suhtautumiset johtuvat pääasiassa siitä että agnostismi nähdään oikeansuuntaisena mutta liian varovaisena. Eli agnostismi tuomitaan helposti "munattomaksi ateismiksi" tai "pelkureiden ateismiksi". Jos joku sanoo että minä en mene tarpeeksi pitkälle, hän menee liian pitkälle. Tästä on kuitenkin vaikeaa saada aikaan konfliktia koska kukaan ei oikeastaan sano että olisin oleellisesti väärässä. Olen oikeassa liian vähän. Ateistit eivät selkeästi näe tarvetta agnostikkojen käännyttämiselle ei nähdä tarvetta koska ajatellaan että olen jo osa jengiä, ja keskustelussa on enemmänkin sellainen tunnelma mitä kohdistetaan ihmisiin jotka ovat jo jäseniä ja joiden mukanaoloa halutaan lisätä.
Epäluottamus on ymmärrettävää koska ateistit tekevät täsmälleen samaa toisin päin. Tässä ateistien vastinepuolessa on tylsäksi käyneeksi kliseeksi muodostunut noitavainoihin referoiminen. Tässä yleensä korostetaan sitä että kirkko on ulkoisena toimijana ja instituutiona paha, riippumatta ihmisten viattomista uskosta. Näin ollen kritiikki kohdistuu pääasiassa siihen miten uskonnot ja uskovaiset toimivat. Tämä näkökanta voidaan toki monipuolistaa ja saadaan esille esimerkiksi Ilkka Pyysiäisen "Jumalaa ei ole" -kirjassa oleva näkemys siitä että uskonnot tavoittelevat verovapauksia ja kuitenkin synnyttävät erilaisia massahysterioita joissa voidaan kohdistaa melkomoista kiusaamista vaikkapa henkilöihin jotka varastavat ehtoollisleivän.
Klassiseen vasemmistolaiseen järjestelmään tämä ajattelutapa sopii hyvin ; Hehän korostavat järjestelmää. Esimerkiksi tuoreessa syrjäytymiskeskustelussa he näkevät että yksilöiden toiminnasta on mentävä järjestelmään, puututtava syvärakenteisiin jotka synnyttävät syrjäytymistä. Kuitenkin tämä näkökanta kuvastaa hyvin monia uusateisteja, jossa vasemmistolaisuus ei ole normi tai läheskään yhtä vahva piirre kuin klassisemmassa kommunistisessa ateismissa jota esimerkiksi vapaa-ajattelijat usein edustavat. Ja siksi esimerkiksi Jussi K. Niemelän toimittama "Mitä uusateismi tarkoittaa" kertookin osittain myös siitä, miten ateistejen juridiset oikeudet toteutuvat vasta taistelun jälkeen jos sittenkään ; Esimerkiksi koulussa mahdollisuus saada ET -opetusta paljastuu käytännössä juurikin muuksi kuin mitä lain kirjain sanoo. Se, mikä muille on ilmiselvää saadaan ateisteille vasta kovan aktiivisen vääntämisen jälkeen.
Tästä ylläolevasta syntyykin helposti "normi" jonka kautta tulkitaan kaikki mitä uusateistit ja ateistit sanovat. Tämä on ymmärrettävää ; Ihmiset tulkitsevat toisten lausuntojen merkitystä sovittamalla sitä erilaisiin vakiintuneisiin käytänteisiin. Siksi esimerkiksi itse hämmästyin kun ryhdyin tarkemmin seulomaan Pen Jilletten näkemyksiä ateismista. Hän korostaa erilaista näkökulmaa. Pinnallisesti häneltäkin löytyy kovia lausumia joissa syytetään uskontoon moraalittomuutta. Esimerkiksi tästä löytyy seuraava lainaus "What I have a problem with is not so much religion or god, but faith. When you say you believe something in your heart and therefore you can act on it, you have completely justified the 9/11 bombers. You have justified Charlie Manson. If it's true for you, why isn't it true for them? Why are you different? If you say "I believe there's an all-powerful force of love in the universe that connects us all, and I have no evidence of that but I believe it in my heart," then it's perfectly okay to believe in your heart that Sharon Tate deserves to die. It's perfectly okay to believe in your heart that you need to fly planes into buildings for Allah."
Olisin sovittanut tämän lauseen ylläolevaan instituutionvaststamiseen, mutta siinä olevan alleviivaamani osion kohdalla tapahtuu totaalinen nurinpäin kontekstoiminen. Jillette ei nimenomaan pidä uskontoa ongelmana vaan nimenomaan sitä sisäistä puolta. Eli hän ei korosta rakenteellisuutta. Hän ei näe että uskontoinstituutio olisi perimmäinen syyllinen toimintaan. Hänestä toiminta kumpuaa pohjimmiltaan uskovaisten syvästä vakaumuksesta. Nähdäkseni tämä näkökulma on potentiaalisesti paljon häijympi, koska se ei syytä järjestöä vaan uskovaisia ihmisiä.
Vaikka ensivilkaisulla Jilletten ajatus "vakaumuksesta uskovaisuuden riskinä jota systeemi kenties jopa hillitsee" tuntuu asetelmana kovemmalta kuin "uskontoinstituutio manipuloi ja käyttää valtaa ja on paha ja hyvä uskovainen ihmisenä on pelinappulana" -asenne, niin näkisin että kiusaamiskokemusten vähyyden esilletuominen korostuu juuri sillä että Jillette katsoo järjestelmän sijasta yksilöitä. Instituutiopelkoinen helposti levittää instituutioiden tekemät pahat kannattajiensa yli viittaamalla uskovaisten typeryyteen ja lisäksi instituutionpelko käytännössä tarttuu uskovaisiin jotka nähdään edustavan ja toimivan kuten uskonto on heidät "ohjelmoinut". Ja tietenkin jos uskoo rakenteelliseen kiusaamiseen pahuuden lähteenä, on vahvempi motivaatio selittää kokemaansa kiusaamista. Jos taas näkee että vain yksilöt ratkaisevat, on helpompaa nähdä jokainen kiusaamistapauskin yksitätistapauksena josta ei voi yleistää.
Toki on hyvä huomata, että tuore tutkimus hakee selitystä sille miksi onnellisuustutkimukset näyttävät että uskovaiset ovat onnellisempia kuin ateistit. Tutkimus näyttää yhteyden siten, että tärkeimpänä syynä eroon on se, että uskonnottomiin suhtaudutaan nuivasti tai vaihtoehtoisesti uskovaisiin suhtaudutaan positiivisemmin kuin muihin. (Eriarvoisuuteen on siis kaksi syytä : Joko uskonnottomia kiusataan aktiivisesti tai sitten uskovaisille annetaan erityistä sosiaalista rapsutusta.) Tilastot näyttävät että jostain syystä usea uskovainen joko vakaumuksessaan tuntee että tämä on oikeutettua, tai sitten instituutio ohjelmoi heidät tähän.
Näin ollen on relevanttia miettiä "noitavainoargumenttiperhettä". Se on klisee. Mutta on kenties syytä miettiä miksi se on klisee. Samalla nousee tietysti esille myös toinen kysymys, kysymys siitä miksi niin monet uskovaiset kokevat ateistit militantteina ja ärsyttävinä. Tavallisesti nämä kysymykset eriytetään siten että oman ideologian kysymystä pidetään totena ja olennaisena ja vastapuoli vain liioittelee ja nämä kysymykset torjutaan. Nähdäkseni ne ovat kuitenkin "toisiinsa sidotut" ; Jotta ei olisi epäreilu olisi pakko ottaa molemmat vakavasti tai hylätä molemmat.
1: Miksi ateistit kokevat ja selittävät niin usein tulevansa kiusatuksi jos uskovaiset ovat niin kilttejä ja hyviä ja ystävällisiä? Milloin ihmisen kiusauskokemus ylipäätään on perusteltua ja milloin se on itselietsonnalla tehtyä hysteriaa jossa on kysymys liiasta herkkänahkaisuudesta?
2: Onko syynä se, että ateisteista liian moni on instituutiota vastustavia Dawkinseja ja liian harva uskonnosta henkilökohtaiselle tasolla siirtyviä Jillettejä? Ärsyttääkö ihmisiä enimmäkseen nörttimäinen persoonallisuustyyppi, ateistejen viileästi loukkaava skeptisyys kuin mitä räväkkä kiroilu tekisi? Onko skeptismiin liitetty kylmyys ja kovuus se, jota ihmiset pelkäväät ja kammoavat enemmän kuin tunteilun mukanaoloa joihin Jilletten esiintymistapa tuo vahvasti mukaan?
3: Pitääkö uskovainen siitä että häneen kohdistuvat ad hominem -argumentit kohdistuvat häneen itseensä sen sijaan että sitä kohdistettaisiin järjestelmään? Eli uskooko kristitty perisyntiin ja hyväksyy itseen kohdistuvan pilkan mutta ei kestä Jeesukseen ja tämän Pyhään Seurakuntaan kohdistuvaa kritiikkiä? Tähän kysymykseen vastaaminen voi toimia vähintään vihjeenä siihen että onko uskovaisten nuivuuteen ateisteja kohtaan jotain joka tulee vakaumuksesta ja sisältä vai onko se instituutiosta kumpuavaa ; Jos ihminen ei hyväksy itseen kohdistuvaa pilkkaa, uskon ja omien tunteiden kyseenalaistaminen on pahempaa, mutta jos ihmisen maailmankuva onkin instituution varassa, on helpompaa suojella tätä järjestelmää vaikkapa erilaisilla tabuilla.
Uskoisin että vastaukset ovat sidoksissa enemmänkin joko yksilöihin tai alakulttuureihin.
Otan tästä esimerkin itseni kautta. (Muut tehköönt omasta puolestaan, mielessä tai jopa blogikommenttiruudussa on tilaa.) Olen agnostikko joten joutunen tekemään hieman enemmän töitä tässä kohden. Mutta uskoisin että ajattelutapa voidaan siirtää ateisteihin ja uskovaisiin. (He pääsevät liikenteeseen vähän pienemmällä työmäärällä peräti.)
1: Esimerkiksi itselläni alakulttuuri ei ole kovin oleelinen koska olen korostetusti yksin. Agnostikkona minulla ei ole minkäänlaisia kytköksiä johon edes halutessani voisin tunkea. Olen siis tältä osin pakotetusti irrallinen, ilman vaihtoehtoja yhtään mihinkään muuhun. Näin ollen selitys kumpuaa vahvasti juuri itsestäni yksilönä.
2: Kokemuksia minulla on aiheesta ;
___2.1: Uskovaisten kanssa minulla on kokemuksia laidasta laitaan. On ollut miellyttäviä ja epämiellyttäviä. Näissä korostuu se, että uskovaisten kanssa minulla on taipumus rakentaa itseäänruokkivia ketjuja. Systeemit eskaloituvat joko hyvään tai huonoon. Uskovaiselle jää aloitteen jälkeen vaihtoehdoksi joko jatkaa tilanteen eskaloitumista tai paeta paikalta totaalisesti ja lopullisesti. (Jos enää pääsee.)
_____2.1.1: Epämiellyttävissä useimmiten syynä on korostetusti joko minun henkilökohtaisesta luonteestani tai on suoraa seurausta vastapuolen oman ideologian teologian soveltamisesta siten että se kohdistetaan minun elämääni, eli minun elämääni ohjataan ja tulkitaan jonkun muun maailmankuvan kautta.
_______2.1.1.1: Sosiaalisessa puolessa ongelmana on se että luonteeni lietsoo. Nörttimäinen mutta provokatiivinen luonteeni ärsyttää monia ihmisiä vakaumuksesta riippumatta. Tämä alentaa kynnystä. Lisäksi minulla on kova taipuus "antaa samalla mitalla takaisin" ja tämä helposti eskaloi ongelman. Näin omalla käytökselläni on olennainen osa näissä konflikteissa. Vastapuoli provosoituu helposti tekemään ensimmäisen likaisen tempun, eikä ymmärrä että tämänlainen on itselleni vain haaste. Jos tässä käy ikävästi, niin koen että mitäs lähti pelaamaan sellaista häijyyspeliä jota ei sitten kykene pelaamaan. Että ei pidä pelata jos ei osaa hävitä eikä pidä aloittaa mitään jota ei kykene viemään loppuun asti. Olen kovaakin kovempi ja häijyäkin häijympi ja koen tämän oikeutettuna ja hyvänä. Ja lisäksi nautin joka hetkestä. Tämä siirtääkin kysymyksen siihen ensimmäisen kiven heittämisen filosofiaan ; Vastuussa on yleensä molemmat puolet ja minun kohtaamissani konflikteissa on luonteeni lisäksi toinen kysymys jota sitäkään ei voi ohittaa. Kysymys on se, miksi lempeyttä ja hyvyyttä arvoissaan korostava uskovainen provosoituu vakaumuksensavastaisesti heittämään sen ensimmäisen kiven niin kärkkäästi.
_______2.1.1.2: Teologis-sosiaalisessa puolessa eniten ongelmia tuottaa homo religiosus -ihmiskuva ja ajatus siitä että käännytystä tarvitaan jotta ihminen pelastettaisiin heikoilta jäiltä. Jota korostetaan sillä että uskonto olisi nimenomaan moraalin lähde. Nämä lähtökohdat eivät voi johtaa mihinkään muuhun kuin siihen että uskovainen "saapuu heittämään ensimmäistä kiveä ja saattaa huomata että minä lähden liikkeelle siitä että heittelemään ensimmäisenä hänen kiveksiään". (Eli teologia ajaa oikotiehen jossa takana on edellämainitsemani ongelmisto jossa osaelementtinä on korostetusti oma ylitsepääsemätön asennevammaisuuteni.) Jos uskonnottomuus nähdään jonain normaali-ihmisyyden peversoitumisena syytetään minua vähemmän ihmiseksi. Jos joku tulee selittämään minulle että olen paha ihminen, niin hänen tulisi olla valmis siihen että olen sitten paha ihminen ; Jos siis uskoo todella uskonnon ja moraalin liittoon niin ei pidä eikä saa yllättyä jos minä vaikka lyön tiilellä päähän. Kaikki yllättyminen ja pahastuminen on silmissäni vain teologinen häviö. Se, että asioiden punnitsemisesta siirrytään siihen että keksitään keinoja joilla minulle saadaan tietty mielipide taas on yhtä epätoimivaa kuin jos yrittäisi keksiä miten minut saataisiin suostuteltua tekemään tiettyä kotityötä. Jos huomaan että minua ohjaillaan on selvää että sitä ei tule tapahtumaan vaikka itse työ olisi pienikin. Minut täytyy saada vapaaehtoisesti haluamaan tämän kotityön tekemistä ; manipulointi ja suostuttelu eivät ole keinoja koska kokemusteni että harjoitteluni vuoksi tunnen niiden välinepakan paremmin kuin kenenkään ihmisen pitäisi.
_____2.1.2: Miellyttävät taas johtuvat siitä että monilta löytyy pitkämielisyyttä. Provokatiivisuuteni ei vähene edes heidän kanssaan, mutta jos he eivät heitä ensimmäistä kiveä, ei minulla ole syytä murskata heitä. En haaveile enkä edes nauttisi heidän tuhoamisestaan.
___2.2: Ateistejen kanssa minulla on pääasiassa neutraaleja ja hyviä kokemuksia. Syynä on se, että useimmiten he laskevat agnostikot mukaan porukkaansa. Ongelmia voi tulla siitä että tämä mukaanlaitto tarkoittaa joskus sitä että agnostikkoa yritetään ajaa mukaan asioihin joita hän ei aja ja joihin ei oikeastaan ole sitoumuksiakaan.
_____2.2.1: positiivinen suhde voi syntyä jo siitäkin että agnostismi joutuu ottamaan vahvasti kriittisyyttä uskontoon samoin kuin ateismi. Ateismista irtautumiseen ei ole vastaavaa tarvetta yksinkertaisesti siksi että ateismi on liikkeenä toki äänekäs ja poliittinenkin, mutta se ei ole mukana arkielämässä väistämättömällä ja ohittamattomalla tavalla. Uskonto on sekä aktiivista että poliittista että se on osana monia byrokraattisiakin tilanteita. Esimerkiksi kun isäni meni naimisiin, päätyi hänen blogiinsa asti tekstiä joka referoi minuun : "Kirkossa oli oikeastaan hauska tilanne kun minun bestmänini, batmann ei kuulu kirkkoon, mutta toimii todistajana ja seisoo kirkon alttarilla." Rehellisesti sanoen kysymys oli perheen ja vakaumuksen välisestä skismasta. Vakaumus taas on minun maailmassa yllättävän arvotonta tavaraa : Siksi kirkkoon kuulumattomuus ei voisi itseni kanssa elämisen kannalta saa olla niin tärkeä asia että sitä olisi hyväksyttävä este. Tämä lisää sitä että agnostismissa on kriittisä etäisyyttä uskontoon. Ateismiin on vaikeaa ottaa etäisyyttä, koska sen sisältö jumalatodistuskritiikin ja uskontojen toimintaa kritisoivan tason ulkopuolella on yllättävän pientä. Ei ole argumentistoa joka liittyisi tähän ja jota sitten hierottaisiin naamaan reagoitavaksi. Sinä päivänä kun ateistit keksivät tämänlaisia, niin minun suunnalta on odotettavissa äkäisiä ja turhautuneita nörttivastaalauseita. Eli juuri sitä mitä uskonnot saavat nyt.
_____2.2.2: Neutraalit suhtautumiset johtuvat pääasiassa siitä että agnostismi nähdään oikeansuuntaisena mutta liian varovaisena. Eli agnostismi tuomitaan helposti "munattomaksi ateismiksi" tai "pelkureiden ateismiksi". Jos joku sanoo että minä en mene tarpeeksi pitkälle, hän menee liian pitkälle. Tästä on kuitenkin vaikeaa saada aikaan konfliktia koska kukaan ei oikeastaan sano että olisin oleellisesti väärässä. Olen oikeassa liian vähän. Ateistit eivät selkeästi näe tarvetta agnostikkojen käännyttämiselle ei nähdä tarvetta koska ajatellaan että olen jo osa jengiä, ja keskustelussa on enemmänkin sellainen tunnelma mitä kohdistetaan ihmisiin jotka ovat jo jäseniä ja joiden mukanaoloa halutaan lisätä.
torstai 29. maaliskuuta 2012
Tempun selitys
Televisiosta tullut "Num3rot" -jakso oli erityinen. Siinä oli vieraana skeptinen taikuri Penn Jillette joka näytteli itseään. Jakso oli myös siitä mielenkiintoinen että taikatemput olivat siinäkin hyvin käytännöllinen tarinankerronnan työkalu ; Totuus, valhe ja huijaaminen olivat siinä käteviä.
Taikatemput ovatkin käytännöllinen työkalu koska niissä yhdistyy monta erilaista elementtiä.
1: Niissä on luonnollisesti epistemologinen ulottuvuus : Taikatemppu on jotain jota omiin aisteihinsa ja kokemuksiinsa luottava voisi ottaa todesta ; Tempussahan tehdään jotain joka näyttää ihmeeltä ja jota katsoja ei läheskään aina osaa selittää tai selitys on vähintään vaikea ja tekninen takaisinmallinnettava. Se on kuitenkin samalla huijaus. Näin päästään käsittelemään sitä mikä on totta ja mikä vain näyttää todelta.
2: Taikatemput ovat taiteellisia, joten mukaan tulee esteettinen elämyspuoli. Mukana on taikuuden kauneuden kokemus ja onko ihmettelyn suhde siihen.
"Num3rot" otti taikatemppuihin juonen kannalta epistemologisen kannan. Juoni hyppelehti hyvinkin ahkerasti. Samat havainnot saatiin tulkittua eri tavoin. Mutta vain yksi oli luonnollisesti se oikea. Juonessa aluksi epäiltiin murhaa, koska taikuri katosi ja lavan alta löytyi verta. Sitten sitä ajateltiin lavastukseksi ; Tempun ideana oli saada katoaminen näyttämään rikokselta ja näin tempulle saataisiin ikään kuin toinen näytös, ihmeellinen kuolleistapalaaminen. Tälle löytyi jopa paikka. Mutta valitettavasti taikuri löytyi kuolleena. Vammautuminen paljastui onnettomuudeksi, joka oli irrelevantti. Veri ei siis ollutkaan kuolemaan johtanut ja oli irrelevantti vaikka se oli aluksi merkityksellinen. Lopulta selvisi että kuolema olikin onnettomus. Eri vaihtoehtoja punnittiin mutta oli selvää että tiede näytti mikä tulkinta oli paras mahdollinen.
Sarjan varsinainen sanoma liittyi kuitenkin juuri siihen esteettiseen tasoon. Yleissävynä näytti olevan se, että taikuuden huijausluonne tekee siitä ratkottavan mysteerin. Osa näkee että tämä latistaa taikuuden pelkiksi toimintaperiaatteiksi ja näin kadotettaisiin jotain olennaista. Lopussa tosin vihjataan että tiedemieskin voisi skeptisyydessään nähdä kauneutta tempussa jonka toimintaperiaatteen hän tuntee täydellisesti. Samaa vihjasivat myös sarjan taikurit ; Esiin nousi teema siitä miten tempun keskellä oleminen antaa erityisiä tuntemuksia taikurille. Näin suorittaminen onkin yksi tapa jolla tietämisen tuoma tunnelmanlatistus voidaan kiertää.
Jostain syystä klassinien taikatemppusuhde on todellakin nähnyt että esteettinen näkökulma olisi jonkinlaisessa kisassa episteemisen näkökulman kanssa. Tässä syynä on varmasti ainakin fenomenologinen perinne, jonka parissa ajatellaan että käsitteistäminen etäännyttää ihmisen kokemisesta. Tällöin autenttinen taidekokemus olisi vaihtoehtoinen arvoituksen ratkaisemisen kanssa. Usein tälle kannalle annetaan myös hyvin suuri panos ; Sen nähdään olevan jotenkin olennaisesti inhimillisempi ja ylevämpi tapa kohdella taikatemppua. Se, että joku yrittää selvittää tempun toimintaperiaatteen nähdään turhamaisena ja latteana. Tämä on sinänsä sääli, koska temppujen takaisinmallinnus ja oikean jipon keksiminen on hauskaa ; Vaikka rakenteet ovat usein jälkikäteen tarkastellen yllättävänkin yksinkertaisia, on vaikeutena juuri se oikeiden huomioiden tekeminen. Kun ongelma on samanaikaisesti kaunis että haastava, on ratkaisun keksiminen hyvinkin palkitsevaa. Tätä uteliaisuutta halveksitaan siksi jossain määrin. (Toiset maailmankuvat ja tulkintatavat ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.)
Itse en kykene näkemään miten mystinen ihmettely omistaisi erityisoikeuden estetiikkaan ; Sen taustalla on näkemys siitä että ymmärrys rumentaisi, ja että tyhmyys ja ymmärtämisessä epäonnistuminen olisi aidon esteettisen elämyksen huippuvaatimus. Tätä voi toki perustella sillä että taikuuden ihmettely vaatii oman huomiokyvyn ja fiksuuden rajoitteneisuuden tunnustavan nöyryyden. Tätä toki tarvitaankin ettei kokemus taikatempusta muuttuisi anekdootiksi ihmekertomuksesta. - Riski on realistinen ; Chris Angel oli maineikkaasti tilanteessa jossa moni ihminen piti häntä aitona ihmemiehenä eikä vain temppumaakarina ja illusionistina.
Nähdäkseni se, että taikatempun näkee haasteena on kunnioitus sekä taikuria että selvitystä yrittävää kohtaan ja siinäkin on jonkinlaista optimismia. Peräti sitä parasta mahdollista optimismia. Optimismia siitä että luotat että sinua on huijattu ovelalla juonella jossa on päällä kaunis tarina ja että tämän taakse voi nähdä ja silloin koko illuusion kokonaisuus on käsissäsi. Ja sen jälkeen olet vapaa tulkitsemaan sitä siltä kantilta kuin milloinkin tuntuu. Voit vaihtaa näkökulmaa jopa lennosta kesken temppua ja tätä kautta saat tempun kokemiseen äärettömästi uusia ulottuvuuksia. Tällöin taikatempusta nauttiminen ei vaadi tietoa siitä että kyseessä on vedätys ja koijaaminen, tempun yksityiskohdat eivät kaivele ja ole tiellä koska tiedät missä ne ovat.
Taikatemput ovatkin käytännöllinen työkalu koska niissä yhdistyy monta erilaista elementtiä.
1: Niissä on luonnollisesti epistemologinen ulottuvuus : Taikatemppu on jotain jota omiin aisteihinsa ja kokemuksiinsa luottava voisi ottaa todesta ; Tempussahan tehdään jotain joka näyttää ihmeeltä ja jota katsoja ei läheskään aina osaa selittää tai selitys on vähintään vaikea ja tekninen takaisinmallinnettava. Se on kuitenkin samalla huijaus. Näin päästään käsittelemään sitä mikä on totta ja mikä vain näyttää todelta.
2: Taikatemput ovat taiteellisia, joten mukaan tulee esteettinen elämyspuoli. Mukana on taikuuden kauneuden kokemus ja onko ihmettelyn suhde siihen.
"Num3rot" otti taikatemppuihin juonen kannalta epistemologisen kannan. Juoni hyppelehti hyvinkin ahkerasti. Samat havainnot saatiin tulkittua eri tavoin. Mutta vain yksi oli luonnollisesti se oikea. Juonessa aluksi epäiltiin murhaa, koska taikuri katosi ja lavan alta löytyi verta. Sitten sitä ajateltiin lavastukseksi ; Tempun ideana oli saada katoaminen näyttämään rikokselta ja näin tempulle saataisiin ikään kuin toinen näytös, ihmeellinen kuolleistapalaaminen. Tälle löytyi jopa paikka. Mutta valitettavasti taikuri löytyi kuolleena. Vammautuminen paljastui onnettomuudeksi, joka oli irrelevantti. Veri ei siis ollutkaan kuolemaan johtanut ja oli irrelevantti vaikka se oli aluksi merkityksellinen. Lopulta selvisi että kuolema olikin onnettomus. Eri vaihtoehtoja punnittiin mutta oli selvää että tiede näytti mikä tulkinta oli paras mahdollinen.
Sarjan varsinainen sanoma liittyi kuitenkin juuri siihen esteettiseen tasoon. Yleissävynä näytti olevan se, että taikuuden huijausluonne tekee siitä ratkottavan mysteerin. Osa näkee että tämä latistaa taikuuden pelkiksi toimintaperiaatteiksi ja näin kadotettaisiin jotain olennaista. Lopussa tosin vihjataan että tiedemieskin voisi skeptisyydessään nähdä kauneutta tempussa jonka toimintaperiaatteen hän tuntee täydellisesti. Samaa vihjasivat myös sarjan taikurit ; Esiin nousi teema siitä miten tempun keskellä oleminen antaa erityisiä tuntemuksia taikurille. Näin suorittaminen onkin yksi tapa jolla tietämisen tuoma tunnelmanlatistus voidaan kiertää.
Jostain syystä klassinien taikatemppusuhde on todellakin nähnyt että esteettinen näkökulma olisi jonkinlaisessa kisassa episteemisen näkökulman kanssa. Tässä syynä on varmasti ainakin fenomenologinen perinne, jonka parissa ajatellaan että käsitteistäminen etäännyttää ihmisen kokemisesta. Tällöin autenttinen taidekokemus olisi vaihtoehtoinen arvoituksen ratkaisemisen kanssa. Usein tälle kannalle annetaan myös hyvin suuri panos ; Sen nähdään olevan jotenkin olennaisesti inhimillisempi ja ylevämpi tapa kohdella taikatemppua. Se, että joku yrittää selvittää tempun toimintaperiaatteen nähdään turhamaisena ja latteana. Tämä on sinänsä sääli, koska temppujen takaisinmallinnus ja oikean jipon keksiminen on hauskaa ; Vaikka rakenteet ovat usein jälkikäteen tarkastellen yllättävänkin yksinkertaisia, on vaikeutena juuri se oikeiden huomioiden tekeminen. Kun ongelma on samanaikaisesti kaunis että haastava, on ratkaisun keksiminen hyvinkin palkitsevaa. Tätä uteliaisuutta halveksitaan siksi jossain määrin. (Toiset maailmankuvat ja tulkintatavat ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.)
Itse en kykene näkemään miten mystinen ihmettely omistaisi erityisoikeuden estetiikkaan ; Sen taustalla on näkemys siitä että ymmärrys rumentaisi, ja että tyhmyys ja ymmärtämisessä epäonnistuminen olisi aidon esteettisen elämyksen huippuvaatimus. Tätä voi toki perustella sillä että taikuuden ihmettely vaatii oman huomiokyvyn ja fiksuuden rajoitteneisuuden tunnustavan nöyryyden. Tätä toki tarvitaankin ettei kokemus taikatempusta muuttuisi anekdootiksi ihmekertomuksesta. - Riski on realistinen ; Chris Angel oli maineikkaasti tilanteessa jossa moni ihminen piti häntä aitona ihmemiehenä eikä vain temppumaakarina ja illusionistina.
Nähdäkseni se, että taikatempun näkee haasteena on kunnioitus sekä taikuria että selvitystä yrittävää kohtaan ja siinäkin on jonkinlaista optimismia. Peräti sitä parasta mahdollista optimismia. Optimismia siitä että luotat että sinua on huijattu ovelalla juonella jossa on päällä kaunis tarina ja että tämän taakse voi nähdä ja silloin koko illuusion kokonaisuus on käsissäsi. Ja sen jälkeen olet vapaa tulkitsemaan sitä siltä kantilta kuin milloinkin tuntuu. Voit vaihtaa näkökulmaa jopa lennosta kesken temppua ja tätä kautta saat tempun kokemiseen äärettömästi uusia ulottuvuuksia. Tällöin taikatempusta nauttiminen ei vaadi tietoa siitä että kyseessä on vedätys ja koijaaminen, tempun yksityiskohdat eivät kaivele ja ole tiellä koska tiedät missä ne ovat.
sunnuntai 21. elokuuta 2011
Et tiedä? - Miksi et siis rupeaisi uskovaiseksi?
Penn Jillette on kirjoittanut tietämättömyydestä. Useinhan tietämistä arvostetaan, mutta hänen mielestään myös tietämättömyyden tunnustaminen on viisautta. Hän otti tästä esimerkiksi Richard Feynmanin, fysiikan Nobelistin. ""I don't know" is not an apology. There's no shame. It's a simple statement of fact. When Richard Feynman didn't know, he often worked harder than anyone else to find out, but while he didn't know, he said, "I don't know."" (Tämä ei ole edes hirvittävän ihmeellistä. Jonkun asian asian selvittämistyö itsessään vaatii tunnustamaan sen että ei tiedä jotain.)
Tämänlainen nöyryys taas näyttää puuttuvan uskovaisilta. Jillette kuvaa tilannetta jossa häneltä kysyttiin tiukkoja kysymyksiä. "He started with "How did you get here?" and I started talking about my road to showbiz and atheism and he interrupted and said he meant how the universe was created. I said, "I don't know." He said, "God," an answer that meant Piers didn't know either, but he had a word for it that was supposed to make me feel left out of his enlightened club." Uskontokeskustelu näyttääkin aina menevän juuri tähän. Uskovainen tai uskovaishenkinen esittää haasteina suuria kysymyksiä. Ateistilta vaaditaan vastausta näihin. Tässä pelissä ei voi kuin hävitä:
1: Jos ateisti ei osaa vastata kysymykseen, uskovaiset pelaavat Jumalakortin, joka antaa todellakin sen kuvan kuin uskovaiset tietäisivät ja ateistit olisivat hönttejä.
2: Jos ateisti vastaa kysymykseen, häntä pidetään ylpeänä koska hän osaa vastata noihin kysymyksiin. (Toki moniin uskovaisten esittämiin kysymyksiin itse asiassa on hyviä ja tieteellisiä vastauksia.)
3: Ja jos ateisti vastaa kysymykseen, hänelle asetetaan erittäin kova todistamisvastuu. Ei riitä että ateisti kertoo että hänellä on tiukka vakaumus ja luottamus siihen että asia on jotenkin. Jostain syystä Jumalaa ei koskaan todisteta vastaavalla empiirisellä ehdottomalla tarkkuudella.
Jostain syystä kuitenkin nimenomaan uskontoa myydään nöyryydellä. Samanaikaisesti kun Jumalaa myydään ratkaisuna kaikkiin ihmisen tuntemiin ongelmiin ja kysymyksiin. Uskova todellakin esittää tietävänsä universumin salaisuudet. Uskova luottaa siihen että nämä vastaukset ovat tosia, ja luottamus ja tieto on niin kova että todistamista ei tarvita. Tämä ei kuitenkaan ole nöyryyttä tai tietämättömyyden ja pienuuden tunnustamista. Tämä on sitä että uskonnottomia ja ateisteja luokitellaan tietämättömien moukkien luokkaan.
Ja kyllä, tämän jälkeen voi lainata Jilletteä: "Piers beat me up a bit for being an atheist (that's his job) and then beat me up a bit for being a libertarian (also his job). He did this by asking me impossible questions, questions that none of us, Harold, Richard, me, (or Piers), could ever answer." Uskontopeli on sitä että nöyryys tarkoittaa sitä että tietämättömyyden tunnustavat ja erimieliset hakataan alas ja tätä pidetään niin viihdyttävänä ja tärkeänä että joku ihan oikeasti palkataan tämänlaiseen hommaan.
Sitten ihmetellään että monet ateistit ovat aggressiivisia. Kannattaisiko miettiä mikä on se huutaja joka saa metsän vastaamaan?
Tämänlainen nöyryys taas näyttää puuttuvan uskovaisilta. Jillette kuvaa tilannetta jossa häneltä kysyttiin tiukkoja kysymyksiä. "He started with "How did you get here?" and I started talking about my road to showbiz and atheism and he interrupted and said he meant how the universe was created. I said, "I don't know." He said, "God," an answer that meant Piers didn't know either, but he had a word for it that was supposed to make me feel left out of his enlightened club." Uskontokeskustelu näyttääkin aina menevän juuri tähän. Uskovainen tai uskovaishenkinen esittää haasteina suuria kysymyksiä. Ateistilta vaaditaan vastausta näihin. Tässä pelissä ei voi kuin hävitä:
1: Jos ateisti ei osaa vastata kysymykseen, uskovaiset pelaavat Jumalakortin, joka antaa todellakin sen kuvan kuin uskovaiset tietäisivät ja ateistit olisivat hönttejä.
2: Jos ateisti vastaa kysymykseen, häntä pidetään ylpeänä koska hän osaa vastata noihin kysymyksiin. (Toki moniin uskovaisten esittämiin kysymyksiin itse asiassa on hyviä ja tieteellisiä vastauksia.)
3: Ja jos ateisti vastaa kysymykseen, hänelle asetetaan erittäin kova todistamisvastuu. Ei riitä että ateisti kertoo että hänellä on tiukka vakaumus ja luottamus siihen että asia on jotenkin. Jostain syystä Jumalaa ei koskaan todisteta vastaavalla empiirisellä ehdottomalla tarkkuudella.
Jostain syystä kuitenkin nimenomaan uskontoa myydään nöyryydellä. Samanaikaisesti kun Jumalaa myydään ratkaisuna kaikkiin ihmisen tuntemiin ongelmiin ja kysymyksiin. Uskova todellakin esittää tietävänsä universumin salaisuudet. Uskova luottaa siihen että nämä vastaukset ovat tosia, ja luottamus ja tieto on niin kova että todistamista ei tarvita. Tämä ei kuitenkaan ole nöyryyttä tai tietämättömyyden ja pienuuden tunnustamista. Tämä on sitä että uskonnottomia ja ateisteja luokitellaan tietämättömien moukkien luokkaan.
Ja kyllä, tämän jälkeen voi lainata Jilletteä: "Piers beat me up a bit for being an atheist (that's his job) and then beat me up a bit for being a libertarian (also his job). He did this by asking me impossible questions, questions that none of us, Harold, Richard, me, (or Piers), could ever answer." Uskontopeli on sitä että nöyryys tarkoittaa sitä että tietämättömyyden tunnustavat ja erimieliset hakataan alas ja tätä pidetään niin viihdyttävänä ja tärkeänä että joku ihan oikeasti palkataan tämänlaiseen hommaan.
Sitten ihmetellään että monet ateistit ovat aggressiivisia. Kannattaisiko miettiä mikä on se huutaja joka saa metsän vastaamaan?
torstai 4. marraskuuta 2010
Siedätystä.
"Lopullinen maailmanrauha saavutetaan, kun rauhan uskonnot levittäytyvät kaikkialle ja niiden kanssa ristiriitoja aiheuttavat uskonnot ja opit kitketään totaalisesti pois."
(Hikipedia, "Rauhan uskonto")
Pen Jillette, kuuluisa taikuri ja huuhaan pilkkaaja jakoi kunnioituksen (respect) ja suvaitsemisen (tolerance) väliin. Hänestä suvaitseminen on sitä että erimielisyyden kohdalla hymyilee ja peittää kantansa ja kunnioitus on sitä että kertoo avoimesti mielipiteensä kaksisuuntaisessa keskustelussa ja suorassa kontaktissa. : "There's a big difference between tolerance and respect. Tolerance is you saying something crazy and me smiling and saying 'that's nice.' Respect is when you say something crazy and I say 'you're out of your f---ing mind.' Direct confrontation, direct conversation is real respect. And it's amazing how many people get that."
Näkemys voi ensin tuntua varsin oudolta, kunnes muistaa että suvaitseminen tarkoittaa itse asiassa juuri sitä, että asia josta ei pidä saa vain olla. Suvaitsemiseen liittyy tätä kautta näkemysten diplomaattista maton alle lakaisua. Avoin keskustelu erimielisyydestä huolimatta osoittaa että otat toisen näkemyksen vakavasti. Kenties jopa niin vakavasti että olet valmis harkitsemaan sitä itsekin. Selän takana puhuminen, tai epäreilu epäkeskusteleva erimielisyyden ääneen osoittaminen taas ei ole kumpaakaan, ei suvaitsevaista eikä kunnioittavaa.
Framed Facts or Crude Truth?
"oikeastaan on aivan sama, mitä ihmiset ajattelevat, kunhan eivät ilmaise ajatuksiaan ja asetu vastahankaan. Kaikki keinot ovat sallittuja tässä rauhantyössä, sillä mikään ei ole niin arvokasta kuin rauha ja muut myönteisiä tunteita herättävät sanat."
(Hikipedia, "Rauhan uskonto")
Vastaava aihe on USA:ssa kovassa roolissa tiedekeskustelussa ja sen roolissa. "Friendly atheist" Hemant Mehta on taas nostanut esiin tähän liittyneet kahtiajaot. Voidaan karkeasti löytää "suvaitsevaisia" ja "kunnioittavia". (Tosin Mehta käyttää heistä eri nimityksiä, mutta ajatus on sama.) He tietysti vihaavat toisiaan. Kunnioittavia edustaa P.Z. Myers, joka on suoran sanan mies. Ja suvaitsevaisia framingista kuuluisa Chris Mooney. Mehta lausuu "PZ is willing to tell the whole truth - that the logical conclusion of accepting science fully is that you must dismiss any notion of gods, miracles, and the supernatural. Mooney thinks it's bad PR for us to admit that"
Tiedekeskustelun kohdalla vedenjakajana on nimen omaan se, miten yleisön reaktioihin suhtaudutaan. Mooneyn näkemys rakentuu varsin pätevälle psykologialle : Ihmiset vaihtavat faktojen edessä arvojaan vain tietyin ehdoin, jossain tapauksissa epämiellyttävät faktat assimiloidaan niin, että näkemystä ei tarvitse muuttaa. Tästä näytteenä "Research Digestin" näyttämä tuore tutkimus. Sen mukaan jos fakta vaikuttaa omaan identiteettiin, maailmankuvaan ja arvoihin, se hyväksytään vaikeasti. "These are the ones that are important to us. They may be linked to other important aspects of our identity or self-concept (e.g., "I'm an environmentalist") or relevant to values that are central to who we are (e.g., "I believe in the sanctity of human life") or meaningful to the social groups to which we align ourselves (e.g., "I'm a union man like my father and grandfather before him") or associated with deeply-held emotions (e.g., "Homosexuality disgusts me"). When scientific conclusions challenge these kinds of beliefs, it’s much harder to admit that we were wrong because it might require a rethinking of our sense of who we are, what values are important to us, who we align ourselves with, and what our gut feelings tell us."
Jos tiede risteää tämän kanssa, syntyy kognitiivinen dissonanssi, ristiriita näkemyksen ja tosiasioiden välillä. Tämä ristiriita ei suinkaan aina johda mielipiteen vaihtumiseen, vaan joskus asia korvataan tieteen vastustamisella. Näin ollen ihmiset voivat vaikkapa käydä aggressiivisesti vastustamaan koetta jolla tulokset on saatu kimppuun hakien siitä heikkouksia jotta oma näkemys ei olisi uhattuna. Tutkimuksenteon rehellisyys ja tutkijoiden intressit voidaan kyseenalaistaa jotta koe olisi "huijaus" eikä siitä tarvitsisi välittää. Ja jopa koko tutkimuksen metodologian toimivuus missään voidaan kyseenalaistaa. Jossain tapauksissa ihminen voi jopa vedota siihen että ei ymmärrä asiaa riittävän hyvin, jolloin faktoista ei tarvitse välittää.
Näin ollen on selvää että jos kertoo faktoja jotka ovat ristiriidassa uskonnollisten näkemysten kanssa, syntyy vihamielistä reagointia uskovaisten puolelta. Myers edustaa linjaa jossa tästä ei tarvitse välittää. Mooney taas muokkaisi sanomaa siten, että se ei käsittelisi ihmisten herkkiä uskomuksia, vaan kertoisi asioista sitä kautta että ne myötäilisivät yleisön maailmankuvia ja tätä kautta faktoja saataisiin helpommin hyväksyttyä.
Jeesuksen sietämätön raskaus.
"Jos kaikki olisivat samaa mieltä hänen kanssaan, maailmassa ei olisi minkäänlaisia konflikteja."
(Hikipedia, "Rauhan uskonto")
Aihe on itse asiassa raskas suomessakin tällä hetkellä. Syynä on se, että kirkon puolella on reagoitava "homoillan" seuraamuksena tulleeseen myllytykseen. Tässäkin on kaksi hyvin samanlaista linjaa.
Arhi Kuittinen edustaa "kunnioitus" -linjausta, jossa "suvaitsevaisuuslinjaus" näyttäytyy sensuurina ja saamattomuutena. Hänestä kirkolta on vaadittava aktiivisuutta, koska tosiasiassa yhteiskunnan ihmisten vastarinta on ollut ainoa taho, joka on muuttanut kirkkoa. Muutoin kirkko on vain laiskanpulskean passiivisesti sietänyt kaikkea erimielisyyttä ja erimielisyydet ja ongelmat lakaistaan piiloon maton alle.
Count Up -blogi taas on ajanut "suvaitsevaisuus" -linjaa. "Änkkääkö änkyrä vai puhuuko hän liian suoraan? Itse aidasta en halua kirjoittaa, mutta kirjoitanpa edes aidan seipäistä. Aita näyttää olevan melkoinen keskustelun aihe ja uusia aitoja ollaan kovasti rakentamassa. Onko aitojen purkajia? Aion äänestää kirkollisissa vaaleissa. Niin olen tehnyt ennenkin. Olen myös ollut tyytyväinen äänestämiini henkilöihin. Annan heille vallan ajatella itse omilla aivoillaan - ja sydämellään."
Käytännössä linjana on se, että erimielisyydet otetaan esiin ja sitten jompi kumpi kenties vaipuu. Tai sitten sallitaan eri kannat ja estetään siitä kinaaminen.
Dynaaminen ratkaisutapa.
"Vihan lietsojien takia maailmanrauhaa ei ole vielä saavutettu, mutta monikulttuurisuuden edetessä yhä enemmän syntyy innokkaita rauhan ja suvaitsevaisuuden puolustajia taisteluun pahuutta ja vihaa vastaan."
(Hikipedia, "Rauhan uskonto")
Koska olen vaatimaton, ajattelin tietysti lopettaa asian läpisemällä omista mielipiteistäni tähän liittyen. Voisin aloittaa asian muistuttamalla että pappi ja luennoiva tiedemies on asiakaspalvelija. Kuuntelija on asiakas, joka saa palvelun. Kauppias hymyilee ja auttaa. Se on hänen hommansa. Mutta se olisi oikeasti väärin. Ajattelin puhua työelämästä saamieni omakohtaisten kokemusten kautta. Puhun siis possujen kuohimisesta.
MTT:llä, kuten muissakin paikoissa joissa on lihasikoja, ei ole karjupossuja. Niistä tehdään leikkoja. Lihantuotantoketjussa on siis lihoamassa iso lauma eunukkisikoja. Syynä on "karjun maku" joka ei kuluttajille kelpaa. Ainaona käytännössä mahdollisena vaihtoehtona olisi ilmeisesti tappaa karjut, mutta tätä ei kukaan ole halunnut.
Kastrointi tehdään hyvin hyvin pienille possuille (kuvan noin 20 -kiloinen possu on jo iso siihen verrattuna) eikä se ole haavana kovin iso asia. Moni ei pidä tästä työstä ollenkaan. Itsekin vältin tähän toimenpiteen osallistumista aina kun voin. (Se on jännä miten paljon empatiaa pienet roikkuvat voivat tässä kohden tehdä.)
Käytännössä tämä asia hoidettiin työyhteisön sisäisesti. Ei ollut mitään mahtikäskyä, joka sanoisi että jos et tykkää, teet silti. Eikä sitä että jos et tykkää, jätä tyystin tekemättä. Se, mikä kiinnostaa on se, onko koejärjestelyt hoidettu teknisesti oikein. Ja se, että muut toimet hoituvat. Työt on tehtävä eikä johtoporrasta kiinnostanut se, kuka ne teki jos ne vaan hoituivat. Tätä kautta tilanne meni käytännössä siihen että ne jotka kykeni, teki. Muut tekivät muuta. Koska talossa oli aina ylenmäärin puuhaa, ei kyseessä ollut mikään työstä laistaminen. Yhden kuohiessa voidaan tyyppi pistää vaikka rontaamaan kalusteita tarvittaviin paikkoihin. Kuitenkin oli selvää, että jos joku päivä olisi tilanne että kuohinta pitää tehdä, eikä paikalla ollut vapaaehtoista, niin sitten joku ottaa vapaaehtoisesti sen vastentahtoisen homman ja tekee sen. (Minäkin olen tässä joustanut. Jotenkin ajatus minusta ja eettisestä periaatteesta samassa lauseessa tuntui jotenkin kaukaa haetulta ollakseen vakava asia.)
Saman pitää tietysti koskea myös kirkkoa. Jos joku kokee että nainen ei voi olla pappi, häntä ei tule tarpeettomasti kiusata, koska hänkin on osa työyhteisöä. Mutta tästä ei saa tulla hänelle mikään käyttöase. Papilla on homma ja ne on tehtävä. Jos papilla tulee olo että ei voi ikinä koskaan missään esimerkiksi siunata homoja tai pitää messua naisen kanssa, se tarkoittaa että hän on "paska työntekijä". Silloin asiallinen mietinnänaihe on se, olisiko jokin toinen työpaikka kenties parempi ratkaisu.
Tälläisestä "hanskaamis -strategiasta" on tietysti vaikeaa kirjoittaa lakia. Käytännössä kirjoitetut ohjeistukset, käskyt ja määräykset painottavat tuollaisia nyrkkisääntöjä enemmän.
Otsikossa on tarkoituksellinen allergianhoitorinnastus. Siedätyshoidossa allergiaa hoidetaan altistamalla allergeenille. Tässä siedätys ei tarkoita allergeenin eliminoimista, joka vertautuu siihen että ärsyttävät asiat vaiennetaan. Mutta ei toisaalta myöskään olla täydessä allergiaoiretilassa jossa elämä on yhtä aivastelua, joka vertautuisi täyteen kaikesta asiasta aina ja kaikkialla tehtyyn kinasteluuun.
(Hikipedia, "Rauhan uskonto")
Pen Jillette, kuuluisa taikuri ja huuhaan pilkkaaja jakoi kunnioituksen (respect) ja suvaitsemisen (tolerance) väliin. Hänestä suvaitseminen on sitä että erimielisyyden kohdalla hymyilee ja peittää kantansa ja kunnioitus on sitä että kertoo avoimesti mielipiteensä kaksisuuntaisessa keskustelussa ja suorassa kontaktissa. : "There's a big difference between tolerance and respect. Tolerance is you saying something crazy and me smiling and saying 'that's nice.' Respect is when you say something crazy and I say 'you're out of your f---ing mind.' Direct confrontation, direct conversation is real respect. And it's amazing how many people get that."
Näkemys voi ensin tuntua varsin oudolta, kunnes muistaa että suvaitseminen tarkoittaa itse asiassa juuri sitä, että asia josta ei pidä saa vain olla. Suvaitsemiseen liittyy tätä kautta näkemysten diplomaattista maton alle lakaisua. Avoin keskustelu erimielisyydestä huolimatta osoittaa että otat toisen näkemyksen vakavasti. Kenties jopa niin vakavasti että olet valmis harkitsemaan sitä itsekin. Selän takana puhuminen, tai epäreilu epäkeskusteleva erimielisyyden ääneen osoittaminen taas ei ole kumpaakaan, ei suvaitsevaista eikä kunnioittavaa.
Framed Facts or Crude Truth?
"oikeastaan on aivan sama, mitä ihmiset ajattelevat, kunhan eivät ilmaise ajatuksiaan ja asetu vastahankaan. Kaikki keinot ovat sallittuja tässä rauhantyössä, sillä mikään ei ole niin arvokasta kuin rauha ja muut myönteisiä tunteita herättävät sanat."
(Hikipedia, "Rauhan uskonto")
Vastaava aihe on USA:ssa kovassa roolissa tiedekeskustelussa ja sen roolissa. "Friendly atheist" Hemant Mehta on taas nostanut esiin tähän liittyneet kahtiajaot. Voidaan karkeasti löytää "suvaitsevaisia" ja "kunnioittavia". (Tosin Mehta käyttää heistä eri nimityksiä, mutta ajatus on sama.) He tietysti vihaavat toisiaan. Kunnioittavia edustaa P.Z. Myers, joka on suoran sanan mies. Ja suvaitsevaisia framingista kuuluisa Chris Mooney. Mehta lausuu "PZ is willing to tell the whole truth - that the logical conclusion of accepting science fully is that you must dismiss any notion of gods, miracles, and the supernatural. Mooney thinks it's bad PR for us to admit that"
Tiedekeskustelun kohdalla vedenjakajana on nimen omaan se, miten yleisön reaktioihin suhtaudutaan. Mooneyn näkemys rakentuu varsin pätevälle psykologialle : Ihmiset vaihtavat faktojen edessä arvojaan vain tietyin ehdoin, jossain tapauksissa epämiellyttävät faktat assimiloidaan niin, että näkemystä ei tarvitse muuttaa. Tästä näytteenä "Research Digestin" näyttämä tuore tutkimus. Sen mukaan jos fakta vaikuttaa omaan identiteettiin, maailmankuvaan ja arvoihin, se hyväksytään vaikeasti. "These are the ones that are important to us. They may be linked to other important aspects of our identity or self-concept (e.g., "I'm an environmentalist") or relevant to values that are central to who we are (e.g., "I believe in the sanctity of human life") or meaningful to the social groups to which we align ourselves (e.g., "I'm a union man like my father and grandfather before him") or associated with deeply-held emotions (e.g., "Homosexuality disgusts me"). When scientific conclusions challenge these kinds of beliefs, it’s much harder to admit that we were wrong because it might require a rethinking of our sense of who we are, what values are important to us, who we align ourselves with, and what our gut feelings tell us."
Jos tiede risteää tämän kanssa, syntyy kognitiivinen dissonanssi, ristiriita näkemyksen ja tosiasioiden välillä. Tämä ristiriita ei suinkaan aina johda mielipiteen vaihtumiseen, vaan joskus asia korvataan tieteen vastustamisella. Näin ollen ihmiset voivat vaikkapa käydä aggressiivisesti vastustamaan koetta jolla tulokset on saatu kimppuun hakien siitä heikkouksia jotta oma näkemys ei olisi uhattuna. Tutkimuksenteon rehellisyys ja tutkijoiden intressit voidaan kyseenalaistaa jotta koe olisi "huijaus" eikä siitä tarvitsisi välittää. Ja jopa koko tutkimuksen metodologian toimivuus missään voidaan kyseenalaistaa. Jossain tapauksissa ihminen voi jopa vedota siihen että ei ymmärrä asiaa riittävän hyvin, jolloin faktoista ei tarvitse välittää.
Näin ollen on selvää että jos kertoo faktoja jotka ovat ristiriidassa uskonnollisten näkemysten kanssa, syntyy vihamielistä reagointia uskovaisten puolelta. Myers edustaa linjaa jossa tästä ei tarvitse välittää. Mooney taas muokkaisi sanomaa siten, että se ei käsittelisi ihmisten herkkiä uskomuksia, vaan kertoisi asioista sitä kautta että ne myötäilisivät yleisön maailmankuvia ja tätä kautta faktoja saataisiin helpommin hyväksyttyä.
Jeesuksen sietämätön raskaus.
"Jos kaikki olisivat samaa mieltä hänen kanssaan, maailmassa ei olisi minkäänlaisia konflikteja."
(Hikipedia, "Rauhan uskonto")
Aihe on itse asiassa raskas suomessakin tällä hetkellä. Syynä on se, että kirkon puolella on reagoitava "homoillan" seuraamuksena tulleeseen myllytykseen. Tässäkin on kaksi hyvin samanlaista linjaa.
Arhi Kuittinen edustaa "kunnioitus" -linjausta, jossa "suvaitsevaisuuslinjaus" näyttäytyy sensuurina ja saamattomuutena. Hänestä kirkolta on vaadittava aktiivisuutta, koska tosiasiassa yhteiskunnan ihmisten vastarinta on ollut ainoa taho, joka on muuttanut kirkkoa. Muutoin kirkko on vain laiskanpulskean passiivisesti sietänyt kaikkea erimielisyyttä ja erimielisyydet ja ongelmat lakaistaan piiloon maton alle.
Count Up -blogi taas on ajanut "suvaitsevaisuus" -linjaa. "Änkkääkö änkyrä vai puhuuko hän liian suoraan? Itse aidasta en halua kirjoittaa, mutta kirjoitanpa edes aidan seipäistä. Aita näyttää olevan melkoinen keskustelun aihe ja uusia aitoja ollaan kovasti rakentamassa. Onko aitojen purkajia? Aion äänestää kirkollisissa vaaleissa. Niin olen tehnyt ennenkin. Olen myös ollut tyytyväinen äänestämiini henkilöihin. Annan heille vallan ajatella itse omilla aivoillaan - ja sydämellään."
Käytännössä linjana on se, että erimielisyydet otetaan esiin ja sitten jompi kumpi kenties vaipuu. Tai sitten sallitaan eri kannat ja estetään siitä kinaaminen.
Dynaaminen ratkaisutapa.
"Vihan lietsojien takia maailmanrauhaa ei ole vielä saavutettu, mutta monikulttuurisuuden edetessä yhä enemmän syntyy innokkaita rauhan ja suvaitsevaisuuden puolustajia taisteluun pahuutta ja vihaa vastaan."
(Hikipedia, "Rauhan uskonto")
Koska olen vaatimaton, ajattelin tietysti lopettaa asian läpisemällä omista mielipiteistäni tähän liittyen. Voisin aloittaa asian muistuttamalla että pappi ja luennoiva tiedemies on asiakaspalvelija. Kuuntelija on asiakas, joka saa palvelun. Kauppias hymyilee ja auttaa. Se on hänen hommansa. Mutta se olisi oikeasti väärin. Ajattelin puhua työelämästä saamieni omakohtaisten kokemusten kautta. Puhun siis possujen kuohimisesta.
MTT:llä, kuten muissakin paikoissa joissa on lihasikoja, ei ole karjupossuja. Niistä tehdään leikkoja. Lihantuotantoketjussa on siis lihoamassa iso lauma eunukkisikoja. Syynä on "karjun maku" joka ei kuluttajille kelpaa. Ainaona käytännössä mahdollisena vaihtoehtona olisi ilmeisesti tappaa karjut, mutta tätä ei kukaan ole halunnut.Kastrointi tehdään hyvin hyvin pienille possuille (kuvan noin 20 -kiloinen possu on jo iso siihen verrattuna) eikä se ole haavana kovin iso asia. Moni ei pidä tästä työstä ollenkaan. Itsekin vältin tähän toimenpiteen osallistumista aina kun voin. (Se on jännä miten paljon empatiaa pienet roikkuvat voivat tässä kohden tehdä.)
Käytännössä tämä asia hoidettiin työyhteisön sisäisesti. Ei ollut mitään mahtikäskyä, joka sanoisi että jos et tykkää, teet silti. Eikä sitä että jos et tykkää, jätä tyystin tekemättä. Se, mikä kiinnostaa on se, onko koejärjestelyt hoidettu teknisesti oikein. Ja se, että muut toimet hoituvat. Työt on tehtävä eikä johtoporrasta kiinnostanut se, kuka ne teki jos ne vaan hoituivat. Tätä kautta tilanne meni käytännössä siihen että ne jotka kykeni, teki. Muut tekivät muuta. Koska talossa oli aina ylenmäärin puuhaa, ei kyseessä ollut mikään työstä laistaminen. Yhden kuohiessa voidaan tyyppi pistää vaikka rontaamaan kalusteita tarvittaviin paikkoihin. Kuitenkin oli selvää, että jos joku päivä olisi tilanne että kuohinta pitää tehdä, eikä paikalla ollut vapaaehtoista, niin sitten joku ottaa vapaaehtoisesti sen vastentahtoisen homman ja tekee sen. (Minäkin olen tässä joustanut. Jotenkin ajatus minusta ja eettisestä periaatteesta samassa lauseessa tuntui jotenkin kaukaa haetulta ollakseen vakava asia.)
Saman pitää tietysti koskea myös kirkkoa. Jos joku kokee että nainen ei voi olla pappi, häntä ei tule tarpeettomasti kiusata, koska hänkin on osa työyhteisöä. Mutta tästä ei saa tulla hänelle mikään käyttöase. Papilla on homma ja ne on tehtävä. Jos papilla tulee olo että ei voi ikinä koskaan missään esimerkiksi siunata homoja tai pitää messua naisen kanssa, se tarkoittaa että hän on "paska työntekijä". Silloin asiallinen mietinnänaihe on se, olisiko jokin toinen työpaikka kenties parempi ratkaisu.
Tälläisestä "hanskaamis -strategiasta" on tietysti vaikeaa kirjoittaa lakia. Käytännössä kirjoitetut ohjeistukset, käskyt ja määräykset painottavat tuollaisia nyrkkisääntöjä enemmän.
Otsikossa on tarkoituksellinen allergianhoitorinnastus. Siedätyshoidossa allergiaa hoidetaan altistamalla allergeenille. Tässä siedätys ei tarkoita allergeenin eliminoimista, joka vertautuu siihen että ärsyttävät asiat vaiennetaan. Mutta ei toisaalta myöskään olla täydessä allergiaoiretilassa jossa elämä on yhtä aivastelua, joka vertautuisi täyteen kaikesta asiasta aina ja kaikkialla tehtyyn kinasteluuun.
torstai 12. maaliskuuta 2009
The Origins of MaMu
Laurean AMK:ssa kävi MLL:än Amoral -hankkeen tiimoilta luennoija. Hankkeen teemanahan on kunniakulttuureihin liittyvä väkivaltainen rankaisu ja sen uhka sekä sen kohtaaminen. Aihe on melko negatiivinen: Kunniamurhat ja tyttöjen ympärileikkaukset eivät ole mitään kovin mukavia asioita. Tällä kerralla aihe oli hieman positiivisempi. Aiheena oli monikulttuurisuuden haasteet. Luennoija oli itse omien sanojensa mukaan kiintiöpakolainen. Hän oli kannattanut maassaan poliittista puoluetta, joka edusti oppositiota. Tämä oli rikos, jonka vuoksi jäsenet kohtasivat vaikeuksia maansa toimesta.
Suurin ongelma näyttää olevan ymmärtämisen puute. Syynä voi olla:
1: Yleinen ymmärtämisen puute: Hän aloitti jutun omakohtaisella kertomisella siitä miten erikoisella tavalla toiseutta voi törmätä: Kun henkilö näkee tummahipiäisen ja kysyy tältä "mistä olet kotoisin", tämä ikään kuin muistuttaa siitä että "olet erilainen". Se, mikä vierailijasta tai vähän aikaa olleesta tuntuu mukavalta ja kysyjä itse katsoo vain olevansa kiinnostunut. Syynä kyselyyn voi tietysti olla sekin, että vielä minun varhaislapsuudessani eriväriset olivat harvinaisuus. Siksi on järkevää ajatella, että jos näkee eksoottista hipiää, on oletettava että taho on tullut tänne jostain muualta. Kysymys on siis tavallaan ihan järkevälle arvaukselle rakentuva. Mutta jos yrität integroitua maahan ja olla suomalainen, ja se "mistä olet kotoisin" ei olekaan se "minne kuulut", ei varmaankaan kovin mielellään vastaa tähän kysymykseen. Kun Penn Jilletteä imitoiden henki on hieman "What is your identity" , jokainen kysymys toimii väärin kuin kikaan tarkoittaa. (Itsekin olen juuri tätä tehnyt.)
2: Kielen ymmärtäminen on vaikeaa. Tämä voi syntyä muutamalla tavalla:
___2.1: Joko ihan konkreettisella sanojen puutteen vuoksi. Esimerkiksi jos joku kysyy että "häiritseekö musiikki" voi maahanmuuttajalla olla periaate, että jos ei ymmärrä, sanoo vain "joo". Tästä voi tulla vaikeuksia. Samoin ajatukset eivät välity, koska niitä ei voi välittää ilman kielitaitoa.
___2.2: Sama sana voi tarkoittaa eri kielessä eri asiaa, jolloin voi syntyä väärinkäsityksiä. Esimerkiksi kurdejen kielessä sana "kakka" on kunnioittava etuliite, jota käytetään esimerkiksi isoveljen kunnioittamisen yhteydessä. Jos minun pieni sisareni sen sijaan tulee kurdinkielen kurssilta ja heittää että "kakka -Tuomo" voi olla että ei ilahtuminen tästä kunnioituksesta seuraa. (Voi olla että nyrkki heilahtaa kommentin kohteelta nopeammin, kuin selitys puhujan huulilta.)
___2.3: Kielen sävyerojen vuoksi. Esimerkiksi koti voi tarkoittaa vain paikkaa jossa on katuosoite, tai sitten vaikka henkisesti ominta paikkaa. Usein sanojen takana on syvempiä ajatuksia joita on vaikeaa, lähes mahdoton tai jopa tyystin mahdoton siirtää. Yksi esimerkki tälläisestä sanasta on tuttu "SISU", jonka luonne on ulkomaalaiselle vaikeaa selittää. Toisaalta sanoissa voi olla syviä ja vaikeitakin merkityksiä. Malliesimerkki tälläisestä on Yaghan -kielen sana "Mamihlapinatapai" , joka tarkoittaa lyhyesti ja ytimekkäästi "Katse, jonka jakaa kaksi ihmistä, joista molemmat toivovat että toinen aloittaa jotain, jota molemmat haluavat saada tehdyksi, mutta jota kumpikaan ei halua aloittaa." Sitä pidetään yleisesti erityisen hankalana käännettävänä. Monesti siksi puhutaan samoilla sanoilla mutta kumpikaan ei ymmärrä mitä toinen sanoo, vaan sen sijaan luulee että tämä tarkoittaakin jotain eri asiaa.
3: Toisaalta hyvä on kulttuurisidonnaista: Esimerkiksi suomessa korostetaan naisten itsenäisyyttä, monessa maassa korostetaan naisten siveyttä ja tottelevaisuutta. Näistä törmäyksistä tulee helposti ristiriitoja.
4: Myös luottamus voi olla vaikeaa. Jos maahanmuuttaja on sota -alueelta kotoisin häneltä voi tuskin odottaa samanlaista käytöstä kuin koko elämänsä turvassa asuneilta. Esimerkiksi monessa maassa poliisi ei ole samanlainen kun suomessa. He kuitenkin pitävät virkapukua ja tekevät samaa tehtävää joka maassa. Siksi maahanmuuttajan voi olla vaikeaa sisäistää että "poliisi ei todellakaan pamputa taas".
5: Tehdään vääriä yleistyksiä. Luennoitsija kertoi esimerkin molempiin suuntiin: Hän kertoi kannanotosta, jossa likimain sanottiin että "Suomea johtaa 500 yksilön eliitti ja muut juopottelevat", mikä oli tietenkin liian karkea yleistys. Toisessa taas muistutettiin kuinka maahanmuuttajat olivat tehneet kunniamurhia. Kuitenkin nämä erityistapaukset pitäisi käsitellä omina ryhminään: Ideana on yksinkertaisesti se, että esimerkiksi terroristeihin on puututtava, mutta se ei tarkoita koko islaminuskoa vastaan hyökkäämistä. Kun korjataan ongelmia, on osattava kohdistaa. Jos suomessa halutaan vähentää miesten alkoholinkäyttöä, ei voida vain kohdella kaikkia miehiä juoppoina.
6: Vieras kulttuuri sisältää aina paljon käytänteitä. Jos sinulle neuvotaan miten käyttäytyä vaikkapa Masaiden seurassa ja sitten sinut pistetään elämään heidän keskuuteensa heidän ehdoillaan, taatusti teet joitain virheitä. Tässä sinulla on kuitenkin etuasemaa koska olet voinut esimerkiksi televisiosta ja netistä nähdä asioita jo ennalta. Muutos on vähintään yhtä vaikea toiseen suuntaan. Siksi vaikka maahanmuuttaja haluaisi käyttäytyä "maan tavalla", hän ei varmasti sitä suorilta käsiltä osaa.
7: Jokainen kulttuuri sisältää jäänteitä menneisyydestä, eli kulttuuri opitaan paljon vanhemmilta ja muista vastaavista tahoista. Siksi vielä toisen sukupolven maahanmuuttajat voivat olla hyvinkin alkuperäisiä näkemyksiään seuraavia ja yhteiskunnasta irrallisia, mutta useamman sukupolven vierähtäessä mukautuminen tapahtuu. Syynä on erilaiset kulttuurin jäänteet: Ihminen ei mieti rationaalisesti että kulttuuri on rakentunut sellaiseen ympäristöön, jossa se ei enää nykyisin toimi, vaan assimiloi tilanteen oppimaansa kulttuurin arvoihin. Esimerkkinä käytettiin intialaista hedelmällisyydenpalvontaa: Maassa on historiallisesti kuollut paljon lapsia, joten ei ole ihme että hedelmällisyyttä on arvostettu tärkeänä asiana, jotta jälkikasvua saadaan eteenpäin. Nykyään tätä samaa vanhaa näkemystä seurataan, vaikka maan ongelma on "väestönkasvu" ; Kulttuureissa on tyypillisesti myös muutosvastarintaelementtejä.
Tässä kohden sanoma oli selvä: Maahanmuuttajien integraatio, joka on tavoitteena, ei onnistu välttämättä. Niitä vaikeuksia on:
1: Jos maahanmuuttajien ja valtaväestön identiteetit eriytytetään joko toisen tai molempien toimesta. Tästä on hyvänä esimerkkinä romanit, joiden valtaväestöön sulautuminen ei ole runsaista vuosista huolimatta onnistunut. Varottavana olisi se, että kävisi kuten ruotsissa, jossa maahanmuuttajat asuvat omissa alueissaan joissa ei ole tavallisia ruotsalaisia. Tämä eriyttää ryhmiä.
2: Toinen merkittävä asia on se, että Suomessa ollaan kovin individualisteja, kun taas muualla ollaan joko heimo tai yhteiskuntakeskeisempiä ; Kun vaikka auto menee rikki Suomessa tiellä, menee kauan ennen kuin joku kysyy tarvitaanko apua. Jokainen olettaa että kun on tiepalvelu, niin ne hoitavat. Ammattilaiset. Maahanmuuttaja ei välttämättä ymmärrä tätä palveluverkostoa, ja kokee tilanteen siten, että hänestä ei välitetä. Suomalaiset taas katsovat että tilanne on jo "uusavutonta", koska he ovat aina eläneet tämänkaltaisessa kulttuuriympäristössä. Tämä taas aikaansaa yleensä vihaa, eikä näitä kokeneet vain linnoittaudu koteihinsa. Täällä on kuitenkin sosiaalihuolto ja muut palvelut hyvällä tolalla. Samoin meillä mielellään annetaan hyväntekeväisyyteen mutta ei tehdä sitä itse. Yksilöt eivät anna sympatiaa, mutta valtion kautta se ostaa itselleen "aneet vapauteen", ja maahanmuuttajat saavat hyvinvointia talon ja muun tuen mukana. Tästä seuraa se, että ihminen joka ei välitä maahanmuuttajista, maksaakin veroa josta menee paljon näille maahanmuuttajille. Tämä voi nostaa ristiriitoja. Ensinnäkään kun maahanmuuttajalle tai kenelle ihmiselle vain annetaan talo ja rahaa, hän ei välttämättä vain ala kehittämään itseään. (Hän voi täyttää Maslown tarvehierarkiansa korkeinta tasoa vaikkapa televisiota tuijottaen sen sijaan että menisi taidenäyttelyyn. Nämä ovat molemmat verrannaisia ja "korkeimman tason tarpeita".)
3: Myös pelkkää veroa keräävä voi tuntua rasitteelta. Tämä korostuu, koska korkeasti koulutettuja, siis henkilöitä joihin yhteiskunnan ei enää tarvitsisi panostaa, muuten kuin laittamalla töihin, käännytetään takaisin. Monet ongelmaiset taas eivät välttämättä osaa edes lukea. Tämä tuottaa tiettyjä vaikeuksia yhteiskunnalle. Ei siksi että jälkimmäiset olisivat huonompia ihmisiä, vaan sen vuoksi että heitä on melko vaikeaa sovittaa yhteiskuntaan.
Yleisesti ottaen kannanottona oli se, että monikulttuurisuus ei voi tarkoittaa anarkiaa, jossa mitä tahansa kulttuurin näkemyksiä saisi tehdä vain sen vuoksi että se on kulttuuria. Se ei myöskään tarkoita sitä että pitäisi ottaa oma identiteetti ja pakottaa muita siihen tai korostaa näitä eroja. Sen sijaan pitäisi voida korostaa sitä mikä on yhteistä. Ja jos ei muuta, niin sitten tätä yhteyttä voisi korostaa tekemällä asioita, joita pidetään hyvänä, jos ei perustelujen, niin loppupäätöksen vuoksi. Selvää oli sekin, että emme voi vain lopettaa maahanmuuttoa tai rajoittaa sitä miten tahansa. Syynä on globalisaatio; Jos Suomesta saa pulju, kuten Nokia, mennä ulkomaille pistämään tehtaita pystyyn, ja siinä mukana saa mennä Suomalaisia insinöörejä, tottakai muuttoliikettä tulee myös toiseen suuntaan. Globalisaatio ei voi olla yksisuuntaista: Jos ei muuten, niin kansainväliset suhteet ja pakotteet pistäisivät asioita ruotuun. Sitä on kai pakko olla optimisti. Koska tilanteesta on kuitenkin jotenkin selvittävä.
Suurin ongelma näyttää olevan ymmärtämisen puute. Syynä voi olla:
1: Yleinen ymmärtämisen puute: Hän aloitti jutun omakohtaisella kertomisella siitä miten erikoisella tavalla toiseutta voi törmätä: Kun henkilö näkee tummahipiäisen ja kysyy tältä "mistä olet kotoisin", tämä ikään kuin muistuttaa siitä että "olet erilainen". Se, mikä vierailijasta tai vähän aikaa olleesta tuntuu mukavalta ja kysyjä itse katsoo vain olevansa kiinnostunut. Syynä kyselyyn voi tietysti olla sekin, että vielä minun varhaislapsuudessani eriväriset olivat harvinaisuus. Siksi on järkevää ajatella, että jos näkee eksoottista hipiää, on oletettava että taho on tullut tänne jostain muualta. Kysymys on siis tavallaan ihan järkevälle arvaukselle rakentuva. Mutta jos yrität integroitua maahan ja olla suomalainen, ja se "mistä olet kotoisin" ei olekaan se "minne kuulut", ei varmaankaan kovin mielellään vastaa tähän kysymykseen. Kun Penn Jilletteä imitoiden henki on hieman "What is your identity" , jokainen kysymys toimii väärin kuin kikaan tarkoittaa. (Itsekin olen juuri tätä tehnyt.)
2: Kielen ymmärtäminen on vaikeaa. Tämä voi syntyä muutamalla tavalla:
___2.1: Joko ihan konkreettisella sanojen puutteen vuoksi. Esimerkiksi jos joku kysyy että "häiritseekö musiikki" voi maahanmuuttajalla olla periaate, että jos ei ymmärrä, sanoo vain "joo". Tästä voi tulla vaikeuksia. Samoin ajatukset eivät välity, koska niitä ei voi välittää ilman kielitaitoa.
___2.2: Sama sana voi tarkoittaa eri kielessä eri asiaa, jolloin voi syntyä väärinkäsityksiä. Esimerkiksi kurdejen kielessä sana "kakka" on kunnioittava etuliite, jota käytetään esimerkiksi isoveljen kunnioittamisen yhteydessä. Jos minun pieni sisareni sen sijaan tulee kurdinkielen kurssilta ja heittää että "kakka -Tuomo" voi olla että ei ilahtuminen tästä kunnioituksesta seuraa. (Voi olla että nyrkki heilahtaa kommentin kohteelta nopeammin, kuin selitys puhujan huulilta.)
___2.3: Kielen sävyerojen vuoksi. Esimerkiksi koti voi tarkoittaa vain paikkaa jossa on katuosoite, tai sitten vaikka henkisesti ominta paikkaa. Usein sanojen takana on syvempiä ajatuksia joita on vaikeaa, lähes mahdoton tai jopa tyystin mahdoton siirtää. Yksi esimerkki tälläisestä sanasta on tuttu "SISU", jonka luonne on ulkomaalaiselle vaikeaa selittää. Toisaalta sanoissa voi olla syviä ja vaikeitakin merkityksiä. Malliesimerkki tälläisestä on Yaghan -kielen sana "Mamihlapinatapai" , joka tarkoittaa lyhyesti ja ytimekkäästi "Katse, jonka jakaa kaksi ihmistä, joista molemmat toivovat että toinen aloittaa jotain, jota molemmat haluavat saada tehdyksi, mutta jota kumpikaan ei halua aloittaa." Sitä pidetään yleisesti erityisen hankalana käännettävänä. Monesti siksi puhutaan samoilla sanoilla mutta kumpikaan ei ymmärrä mitä toinen sanoo, vaan sen sijaan luulee että tämä tarkoittaakin jotain eri asiaa.
3: Toisaalta hyvä on kulttuurisidonnaista: Esimerkiksi suomessa korostetaan naisten itsenäisyyttä, monessa maassa korostetaan naisten siveyttä ja tottelevaisuutta. Näistä törmäyksistä tulee helposti ristiriitoja.
4: Myös luottamus voi olla vaikeaa. Jos maahanmuuttaja on sota -alueelta kotoisin häneltä voi tuskin odottaa samanlaista käytöstä kuin koko elämänsä turvassa asuneilta. Esimerkiksi monessa maassa poliisi ei ole samanlainen kun suomessa. He kuitenkin pitävät virkapukua ja tekevät samaa tehtävää joka maassa. Siksi maahanmuuttajan voi olla vaikeaa sisäistää että "poliisi ei todellakaan pamputa taas".
5: Tehdään vääriä yleistyksiä. Luennoitsija kertoi esimerkin molempiin suuntiin: Hän kertoi kannanotosta, jossa likimain sanottiin että "Suomea johtaa 500 yksilön eliitti ja muut juopottelevat", mikä oli tietenkin liian karkea yleistys. Toisessa taas muistutettiin kuinka maahanmuuttajat olivat tehneet kunniamurhia. Kuitenkin nämä erityistapaukset pitäisi käsitellä omina ryhminään: Ideana on yksinkertaisesti se, että esimerkiksi terroristeihin on puututtava, mutta se ei tarkoita koko islaminuskoa vastaan hyökkäämistä. Kun korjataan ongelmia, on osattava kohdistaa. Jos suomessa halutaan vähentää miesten alkoholinkäyttöä, ei voida vain kohdella kaikkia miehiä juoppoina.
6: Vieras kulttuuri sisältää aina paljon käytänteitä. Jos sinulle neuvotaan miten käyttäytyä vaikkapa Masaiden seurassa ja sitten sinut pistetään elämään heidän keskuuteensa heidän ehdoillaan, taatusti teet joitain virheitä. Tässä sinulla on kuitenkin etuasemaa koska olet voinut esimerkiksi televisiosta ja netistä nähdä asioita jo ennalta. Muutos on vähintään yhtä vaikea toiseen suuntaan. Siksi vaikka maahanmuuttaja haluaisi käyttäytyä "maan tavalla", hän ei varmasti sitä suorilta käsiltä osaa.
7: Jokainen kulttuuri sisältää jäänteitä menneisyydestä, eli kulttuuri opitaan paljon vanhemmilta ja muista vastaavista tahoista. Siksi vielä toisen sukupolven maahanmuuttajat voivat olla hyvinkin alkuperäisiä näkemyksiään seuraavia ja yhteiskunnasta irrallisia, mutta useamman sukupolven vierähtäessä mukautuminen tapahtuu. Syynä on erilaiset kulttuurin jäänteet: Ihminen ei mieti rationaalisesti että kulttuuri on rakentunut sellaiseen ympäristöön, jossa se ei enää nykyisin toimi, vaan assimiloi tilanteen oppimaansa kulttuurin arvoihin. Esimerkkinä käytettiin intialaista hedelmällisyydenpalvontaa: Maassa on historiallisesti kuollut paljon lapsia, joten ei ole ihme että hedelmällisyyttä on arvostettu tärkeänä asiana, jotta jälkikasvua saadaan eteenpäin. Nykyään tätä samaa vanhaa näkemystä seurataan, vaikka maan ongelma on "väestönkasvu" ; Kulttuureissa on tyypillisesti myös muutosvastarintaelementtejä.
Tässä kohden sanoma oli selvä: Maahanmuuttajien integraatio, joka on tavoitteena, ei onnistu välttämättä. Niitä vaikeuksia on:
1: Jos maahanmuuttajien ja valtaväestön identiteetit eriytytetään joko toisen tai molempien toimesta. Tästä on hyvänä esimerkkinä romanit, joiden valtaväestöön sulautuminen ei ole runsaista vuosista huolimatta onnistunut. Varottavana olisi se, että kävisi kuten ruotsissa, jossa maahanmuuttajat asuvat omissa alueissaan joissa ei ole tavallisia ruotsalaisia. Tämä eriyttää ryhmiä.
2: Toinen merkittävä asia on se, että Suomessa ollaan kovin individualisteja, kun taas muualla ollaan joko heimo tai yhteiskuntakeskeisempiä ; Kun vaikka auto menee rikki Suomessa tiellä, menee kauan ennen kuin joku kysyy tarvitaanko apua. Jokainen olettaa että kun on tiepalvelu, niin ne hoitavat. Ammattilaiset. Maahanmuuttaja ei välttämättä ymmärrä tätä palveluverkostoa, ja kokee tilanteen siten, että hänestä ei välitetä. Suomalaiset taas katsovat että tilanne on jo "uusavutonta", koska he ovat aina eläneet tämänkaltaisessa kulttuuriympäristössä. Tämä taas aikaansaa yleensä vihaa, eikä näitä kokeneet vain linnoittaudu koteihinsa. Täällä on kuitenkin sosiaalihuolto ja muut palvelut hyvällä tolalla. Samoin meillä mielellään annetaan hyväntekeväisyyteen mutta ei tehdä sitä itse. Yksilöt eivät anna sympatiaa, mutta valtion kautta se ostaa itselleen "aneet vapauteen", ja maahanmuuttajat saavat hyvinvointia talon ja muun tuen mukana. Tästä seuraa se, että ihminen joka ei välitä maahanmuuttajista, maksaakin veroa josta menee paljon näille maahanmuuttajille. Tämä voi nostaa ristiriitoja. Ensinnäkään kun maahanmuuttajalle tai kenelle ihmiselle vain annetaan talo ja rahaa, hän ei välttämättä vain ala kehittämään itseään. (Hän voi täyttää Maslown tarvehierarkiansa korkeinta tasoa vaikkapa televisiota tuijottaen sen sijaan että menisi taidenäyttelyyn. Nämä ovat molemmat verrannaisia ja "korkeimman tason tarpeita".)
3: Myös pelkkää veroa keräävä voi tuntua rasitteelta. Tämä korostuu, koska korkeasti koulutettuja, siis henkilöitä joihin yhteiskunnan ei enää tarvitsisi panostaa, muuten kuin laittamalla töihin, käännytetään takaisin. Monet ongelmaiset taas eivät välttämättä osaa edes lukea. Tämä tuottaa tiettyjä vaikeuksia yhteiskunnalle. Ei siksi että jälkimmäiset olisivat huonompia ihmisiä, vaan sen vuoksi että heitä on melko vaikeaa sovittaa yhteiskuntaan.
Yleisesti ottaen kannanottona oli se, että monikulttuurisuus ei voi tarkoittaa anarkiaa, jossa mitä tahansa kulttuurin näkemyksiä saisi tehdä vain sen vuoksi että se on kulttuuria. Se ei myöskään tarkoita sitä että pitäisi ottaa oma identiteetti ja pakottaa muita siihen tai korostaa näitä eroja. Sen sijaan pitäisi voida korostaa sitä mikä on yhteistä. Ja jos ei muuta, niin sitten tätä yhteyttä voisi korostaa tekemällä asioita, joita pidetään hyvänä, jos ei perustelujen, niin loppupäätöksen vuoksi. Selvää oli sekin, että emme voi vain lopettaa maahanmuuttoa tai rajoittaa sitä miten tahansa. Syynä on globalisaatio; Jos Suomesta saa pulju, kuten Nokia, mennä ulkomaille pistämään tehtaita pystyyn, ja siinä mukana saa mennä Suomalaisia insinöörejä, tottakai muuttoliikettä tulee myös toiseen suuntaan. Globalisaatio ei voi olla yksisuuntaista: Jos ei muuten, niin kansainväliset suhteet ja pakotteet pistäisivät asioita ruotuun. Sitä on kai pakko olla optimisti. Koska tilanteesta on kuitenkin jotenkin selvittävä.
perjantai 28. marraskuuta 2008
Five finger discount
Olen työskennellyt jonkin aikaa myymälävartijana. Nuorempana olin jonkin verran kiinnostunut taikatempuista (kukapa ei). Tämän vuoksi olen tullut siihen tulokseen, että molemmat perustuvat samoihin perusperiaatteisiin. Niitä vain käytetään eri tavalla. Toisaalta temppujen tunteminen on välttämätöntä, jotta tietäisi mitä ollaan tekemässä: Jos siis etsii taikatempun ideaa, kannattaa osata taikureiden temput. Jos taas haluaa napata varkaita, kannattaa tietää mitä näpistelijät puuhailevat.
Kannaltani tämä on tietysti hyvä asia, koska olen niitä ihmisiä, jotka eivät nauti taikatemppujen ihmeistä sellaisinaan - kuten eräs päätyyppi ihmisistä tekee - vaan nauttii siitä että yrittää keksiä, miten ne temput tehdään. Aina ei onnistu, mutta asenne johtaa siihen että syitä huomaa joskus, vaikka muutoin asiaan ei kiinnittäisi huomiota. Taikatemppujen yhdistäminen näpistykseen ei ole sinällään uusi, koska jo vanhastaan tunnetaan tilanne, jossa taikuri kiinnittää huomion itseensä, jotta hänen taskuvarasystävänsä voi näpistellä yleisön joukossa.
Pohjustan näpistyksen luonteen taikatemppujen luonteen kautta. Lainaan Penn Jilletten & Raymond Joseph Tellerin "silmänkäännön 7 periaatteella" (The Seven Principles of Sleight of Hand).
1: Palm, joka tarkoittaa temppua, jossa esine piilotetaan toiseen käteen samalla, kun annetaan vaikutelma siitä, että se on toisessa kädessä. Palmiin kuuluu myös se, että objektia pidetään tyhjällä kädellä siten, kuin se olisi siinä, ja se käsi jossa objekti on oikeasti pidetään siten, että näyttää että se ei ole siinä.
2: Ditch, jossa objekti piilotetaan jonnekin huomaamattomasti.
3: Steal, jossa huomaamattomasti otetaan kohde käteen.
4: Load, eli ladata kohde huomaamattomasti käyttöön
5: Simulation, jossa annetaan vaikutelma siitä että jotain on tapahtunut, vaikka se ei olekaan.
6: Misdirection, jossa kohteen huomio kiinnitetään johonkin irrelevanttiin samanaikaisesti, kun toisaalla tehdään jotain muuta.
7: Switch, jossa objekti vaihdetaan toiseen objektiin.
Myymälävarkauksissa taas on joitain toisia tapoja. Luettelen muutamia, jotka perustuvat omiin havaintoihin ja muilta saatuihin konsteihin: Annoin niille työn ohessa erilaisia nimiä. Niitä ei siis löydy muualta. (Nämä temput ovat siitä huonoja, että näistä on jääty kiinni.) Kuten tarkkaavaiset huomaavat, näissä kaikissa on yksi tai kaksi osasta taikuuden mekanismeista.
1: "Dressman" aka. "ota kolme, maksa kaksi", jossa ideana on se, että otetaan muutama kappale esimerkiksi tupakkarasioita, ja sitten niistä piilotetaan yksi. Tätä on vaikeaa huomata. Kannattaa osata laskea.
2: "Hollow man", jossa tuotepakkaus tyhjennetään. Esimerkiksi teinityttö voi laittaa hiuskiinnettä käsilaukussa olevaan mukiin ja pistää tyhjän kiinteen takaisin hyllylle. Äänet voivat paljastaa mitä jännittävämpiä asioita.
3: "Tupla tai kuitti", jossa henkilö ostaa tavaraa, ja vie ne kotiinsa. Palaa sitten takaisin ja laittaa juuri samat esineet laukkuun. Näyttää kassalla, kuinka tuotteet on jo maksettu. Ongelmana on tietenkin se, että kauppaan tullessa laukku on tyhjä. Ja niitä laitetaan laukkuun ilman että niitä otetaan pois. Videollekin voi siksi jäädä jännittäviä asioita.
4: "Bat -kanava", eli "samaan bat -aikaan samalla bat -asemalla" taas keskittyy huomion herättämiseen muualla. Esimerkiksi lapsi voi metelöidä tai vartijalle annetaan jotain muuta häiriötä, kuten pyydetään etsimään kahvipakettia. Samaan aikaan toisella puolella kauppaa esineistö vaihtaa omistusoikeutta käymättä läpi normaalia juridista protokollaa. Kaikkia ei tarvitse totella.
5: "Nuoruusiän dementia", jossa henkilö ottaa esimerkiksi tupakat kassalta tai karkit hyllystä ja palaa tämän jälkeen sivummalle, jossa piilottaa tavarat esimerkiksi taskuun. Taskuun unohtuminen voi tapahtua esimerkiksi pukukopissa tai muuten huomaamattomassa paikassa.
6: "Kakkoslaukku", jossa tavara yksinkertaisesti laitetaan taskuun tai laukun pohjalle, eikä sitä makseta kassalla. Jossain tapauksissa henkilö on lisäksi "foliohattu", eli laukkua on modifioitu jotta voitaisiin hämmentää hälyttimiä. Avaruusolennot eivät kuitenkaan tietojeni mukaan ole pätevä syy. Kuitenkin ne kannattaa ottaa vakavasti ja tälläiset rakenteet laukussa voivat aikaansaada jännittäviä keskusteluja turvallisuudestamme vastaavien poliisiviranomaisten kanssa. He kyllä osaavat sakottaa avaruusolentojakin. Yleisin piilopaikka on kuitenkin tasku. Kuitenkin myös hameisiin saa jännittäviä koukkuja ja tätä kautta jopa pölynimuri voi kadota piiloon. Putkikassejen täyttämistä tarkkaillen elämä helpottuu: Ne kun eivät juurikaan muuta muotoaan, niin jostain syystä niitä myös käytetään tässä urakoinnissa apuvälineenä. Ja tietenkin kaikki tietävät tämän. (Kvanttimekaniikassa tarkkailu vaikuttaa tilanteeseen, kuten käy tässäkin..)
7: "Hit and run", jossa henkilö vain nappaa tavaran ja kävelee tai juoksee sen kummemmitta piilottelemitta muualle. Jossain tapauksessa kyseessä on jopa "six finger discount", jossa mukaan kuuluu myös keskisormen näyttäminen vartijalle. Valitettavasti naamamuistilla on jännittäviä vaikutuksia näiden henkilöiden uravalinnalle. Vaikka strategia on röyhkeä, se toimii valitettavan hyvin sen nopeuden vuoksi.
8: "Kaveri auttaa", jossa ensimmäinen laittaa tavaran piiloon josta toinen hakee sen huomaamattomasti. Muuten ovela, mutta liikaa liikkuvia osasia.
9: "Naamiojuhlissa" henkilö taas käyttää haalaria tms. ja teeskentelee olevansa vaikka huoltomies. Voi varastaa vaikka kaupan kattokruunut, rauhallisesti ja vihellellen.
10: "Avunpyyntö" taas perustuu siihen, että henkilö vie esimerkiksi oluita, vie sen sitten poistumisen lähelle ja sitten pyytää vartijaa vartiomaan sitä, sillä aikaa kun käy kaupassa. Hänellä voi vaikka olla näyttää kuitti samanlaisesta tuotteesta. Kuitenkin tässä vartijan keskeisin rooli on siinä, että hän veisi tavaran porteista lävitse, avuksi. Ja tekijä vaikuttaisi viattomalta. Kuitenkin on erikoisia oluita, jos eivät portista ollessa ole hallussa vaikka ovat muualla ostettuja.
11: "Skitsofreenikon kaupantekijäiset", jossa henkilö vaihtaa esimerkiksi CD -levyn hintalapun halvemman levyn hintalapun kanssa, tai ostaa kalliita herkkukurkkuja ja punnitsee niille suolakurkkujen lapun. Tai punnitsee, ottaa kuitin ja käy laittamassa pussiin lisää tavaraa.
Periaatteessa variaatiota on paljon, ja osa yhdistelee eri tapoja. Kuitenkaan en tiedä yhtään tapausta, jossa näitä perusteemoja ei olisi ollut lainkaan mukana.
Kannaltani tämä on tietysti hyvä asia, koska olen niitä ihmisiä, jotka eivät nauti taikatemppujen ihmeistä sellaisinaan - kuten eräs päätyyppi ihmisistä tekee - vaan nauttii siitä että yrittää keksiä, miten ne temput tehdään. Aina ei onnistu, mutta asenne johtaa siihen että syitä huomaa joskus, vaikka muutoin asiaan ei kiinnittäisi huomiota. Taikatemppujen yhdistäminen näpistykseen ei ole sinällään uusi, koska jo vanhastaan tunnetaan tilanne, jossa taikuri kiinnittää huomion itseensä, jotta hänen taskuvarasystävänsä voi näpistellä yleisön joukossa.
Pohjustan näpistyksen luonteen taikatemppujen luonteen kautta. Lainaan Penn Jilletten & Raymond Joseph Tellerin "silmänkäännön 7 periaatteella" (The Seven Principles of Sleight of Hand).
1: Palm, joka tarkoittaa temppua, jossa esine piilotetaan toiseen käteen samalla, kun annetaan vaikutelma siitä, että se on toisessa kädessä. Palmiin kuuluu myös se, että objektia pidetään tyhjällä kädellä siten, kuin se olisi siinä, ja se käsi jossa objekti on oikeasti pidetään siten, että näyttää että se ei ole siinä.
2: Ditch, jossa objekti piilotetaan jonnekin huomaamattomasti.
3: Steal, jossa huomaamattomasti otetaan kohde käteen.
4: Load, eli ladata kohde huomaamattomasti käyttöön
5: Simulation, jossa annetaan vaikutelma siitä että jotain on tapahtunut, vaikka se ei olekaan.
6: Misdirection, jossa kohteen huomio kiinnitetään johonkin irrelevanttiin samanaikaisesti, kun toisaalla tehdään jotain muuta.
7: Switch, jossa objekti vaihdetaan toiseen objektiin.
Myymälävarkauksissa taas on joitain toisia tapoja. Luettelen muutamia, jotka perustuvat omiin havaintoihin ja muilta saatuihin konsteihin: Annoin niille työn ohessa erilaisia nimiä. Niitä ei siis löydy muualta. (Nämä temput ovat siitä huonoja, että näistä on jääty kiinni.) Kuten tarkkaavaiset huomaavat, näissä kaikissa on yksi tai kaksi osasta taikuuden mekanismeista.
1: "Dressman" aka. "ota kolme, maksa kaksi", jossa ideana on se, että otetaan muutama kappale esimerkiksi tupakkarasioita, ja sitten niistä piilotetaan yksi. Tätä on vaikeaa huomata. Kannattaa osata laskea.
2: "Hollow man", jossa tuotepakkaus tyhjennetään. Esimerkiksi teinityttö voi laittaa hiuskiinnettä käsilaukussa olevaan mukiin ja pistää tyhjän kiinteen takaisin hyllylle. Äänet voivat paljastaa mitä jännittävämpiä asioita.
3: "Tupla tai kuitti", jossa henkilö ostaa tavaraa, ja vie ne kotiinsa. Palaa sitten takaisin ja laittaa juuri samat esineet laukkuun. Näyttää kassalla, kuinka tuotteet on jo maksettu. Ongelmana on tietenkin se, että kauppaan tullessa laukku on tyhjä. Ja niitä laitetaan laukkuun ilman että niitä otetaan pois. Videollekin voi siksi jäädä jännittäviä asioita.
4: "Bat -kanava", eli "samaan bat -aikaan samalla bat -asemalla" taas keskittyy huomion herättämiseen muualla. Esimerkiksi lapsi voi metelöidä tai vartijalle annetaan jotain muuta häiriötä, kuten pyydetään etsimään kahvipakettia. Samaan aikaan toisella puolella kauppaa esineistö vaihtaa omistusoikeutta käymättä läpi normaalia juridista protokollaa. Kaikkia ei tarvitse totella.
5: "Nuoruusiän dementia", jossa henkilö ottaa esimerkiksi tupakat kassalta tai karkit hyllystä ja palaa tämän jälkeen sivummalle, jossa piilottaa tavarat esimerkiksi taskuun. Taskuun unohtuminen voi tapahtua esimerkiksi pukukopissa tai muuten huomaamattomassa paikassa.
6: "Kakkoslaukku", jossa tavara yksinkertaisesti laitetaan taskuun tai laukun pohjalle, eikä sitä makseta kassalla. Jossain tapauksissa henkilö on lisäksi "foliohattu", eli laukkua on modifioitu jotta voitaisiin hämmentää hälyttimiä. Avaruusolennot eivät kuitenkaan tietojeni mukaan ole pätevä syy. Kuitenkin ne kannattaa ottaa vakavasti ja tälläiset rakenteet laukussa voivat aikaansaada jännittäviä keskusteluja turvallisuudestamme vastaavien poliisiviranomaisten kanssa. He kyllä osaavat sakottaa avaruusolentojakin. Yleisin piilopaikka on kuitenkin tasku. Kuitenkin myös hameisiin saa jännittäviä koukkuja ja tätä kautta jopa pölynimuri voi kadota piiloon. Putkikassejen täyttämistä tarkkaillen elämä helpottuu: Ne kun eivät juurikaan muuta muotoaan, niin jostain syystä niitä myös käytetään tässä urakoinnissa apuvälineenä. Ja tietenkin kaikki tietävät tämän. (Kvanttimekaniikassa tarkkailu vaikuttaa tilanteeseen, kuten käy tässäkin..)
7: "Hit and run", jossa henkilö vain nappaa tavaran ja kävelee tai juoksee sen kummemmitta piilottelemitta muualle. Jossain tapauksessa kyseessä on jopa "six finger discount", jossa mukaan kuuluu myös keskisormen näyttäminen vartijalle. Valitettavasti naamamuistilla on jännittäviä vaikutuksia näiden henkilöiden uravalinnalle. Vaikka strategia on röyhkeä, se toimii valitettavan hyvin sen nopeuden vuoksi.
8: "Kaveri auttaa", jossa ensimmäinen laittaa tavaran piiloon josta toinen hakee sen huomaamattomasti. Muuten ovela, mutta liikaa liikkuvia osasia.
9: "Naamiojuhlissa" henkilö taas käyttää haalaria tms. ja teeskentelee olevansa vaikka huoltomies. Voi varastaa vaikka kaupan kattokruunut, rauhallisesti ja vihellellen.
10: "Avunpyyntö" taas perustuu siihen, että henkilö vie esimerkiksi oluita, vie sen sitten poistumisen lähelle ja sitten pyytää vartijaa vartiomaan sitä, sillä aikaa kun käy kaupassa. Hänellä voi vaikka olla näyttää kuitti samanlaisesta tuotteesta. Kuitenkin tässä vartijan keskeisin rooli on siinä, että hän veisi tavaran porteista lävitse, avuksi. Ja tekijä vaikuttaisi viattomalta. Kuitenkin on erikoisia oluita, jos eivät portista ollessa ole hallussa vaikka ovat muualla ostettuja.
11: "Skitsofreenikon kaupantekijäiset", jossa henkilö vaihtaa esimerkiksi CD -levyn hintalapun halvemman levyn hintalapun kanssa, tai ostaa kalliita herkkukurkkuja ja punnitsee niille suolakurkkujen lapun. Tai punnitsee, ottaa kuitin ja käy laittamassa pussiin lisää tavaraa.
Periaatteessa variaatiota on paljon, ja osa yhdistelee eri tapoja. Kuitenkaan en tiedä yhtään tapausta, jossa näitä perusteemoja ei olisi ollut lainkaan mukana.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)