perjantai 28. marraskuuta 2008

Five finger discount

Olen työskennellyt jonkin aikaa myymälävartijana. Nuorempana olin jonkin verran kiinnostunut taikatempuista (kukapa ei). Tämän vuoksi olen tullut siihen tulokseen, että molemmat perustuvat samoihin perusperiaatteisiin. Niitä vain käytetään eri tavalla. Toisaalta temppujen tunteminen on välttämätöntä, jotta tietäisi mitä ollaan tekemässä: Jos siis etsii taikatempun ideaa, kannattaa osata taikureiden temput. Jos taas haluaa napata varkaita, kannattaa tietää mitä näpistelijät puuhailevat.

Kannaltani tämä on tietysti hyvä asia, koska olen niitä ihmisiä, jotka eivät nauti taikatemppujen ihmeistä sellaisinaan - kuten eräs päätyyppi ihmisistä tekee - vaan nauttii siitä että yrittää keksiä, miten ne temput tehdään. Aina ei onnistu, mutta asenne johtaa siihen että syitä huomaa joskus, vaikka muutoin asiaan ei kiinnittäisi huomiota. Taikatemppujen yhdistäminen näpistykseen ei ole sinällään uusi, koska jo vanhastaan tunnetaan tilanne, jossa taikuri kiinnittää huomion itseensä, jotta hänen taskuvarasystävänsä voi näpistellä yleisön joukossa.

Pohjustan näpistyksen luonteen taikatemppujen luonteen kautta. Lainaan Penn Jilletten & Raymond Joseph Tellerin "silmänkäännön 7 periaatteella" (The Seven Principles of Sleight of Hand).
1: Palm, joka tarkoittaa temppua, jossa esine piilotetaan toiseen käteen samalla, kun annetaan vaikutelma siitä, että se on toisessa kädessä. Palmiin kuuluu myös se, että objektia pidetään tyhjällä kädellä siten, kuin se olisi siinä, ja se käsi jossa objekti on oikeasti pidetään siten, että näyttää että se ei ole siinä.
2: Ditch, jossa objekti piilotetaan jonnekin huomaamattomasti.
3: Steal, jossa huomaamattomasti otetaan kohde käteen.
4: Load, eli ladata kohde huomaamattomasti käyttöön
5: Simulation, jossa annetaan vaikutelma siitä että jotain on tapahtunut, vaikka se ei olekaan.
6: Misdirection, jossa kohteen huomio kiinnitetään johonkin irrelevanttiin samanaikaisesti, kun toisaalla tehdään jotain muuta.
7: Switch, jossa objekti vaihdetaan toiseen objektiin.

Myymälävarkauksissa taas on joitain toisia tapoja. Luettelen muutamia, jotka perustuvat omiin havaintoihin ja muilta saatuihin konsteihin: Annoin niille työn ohessa erilaisia nimiä. Niitä ei siis löydy muualta. (Nämä temput ovat siitä huonoja, että näistä on jääty kiinni.) Kuten tarkkaavaiset huomaavat, näissä kaikissa on yksi tai kaksi osasta taikuuden mekanismeista.
1: "Dressman" aka. "ota kolme, maksa kaksi", jossa ideana on se, että otetaan muutama kappale esimerkiksi tupakkarasioita, ja sitten niistä piilotetaan yksi. Tätä on vaikeaa huomata. Kannattaa osata laskea.
2: "Hollow man", jossa tuotepakkaus tyhjennetään. Esimerkiksi teinityttö voi laittaa hiuskiinnettä käsilaukussa olevaan mukiin ja pistää tyhjän kiinteen takaisin hyllylle. Äänet voivat paljastaa mitä jännittävämpiä asioita.
3: "Tupla tai kuitti", jossa henkilö ostaa tavaraa, ja vie ne kotiinsa. Palaa sitten takaisin ja laittaa juuri samat esineet laukkuun. Näyttää kassalla, kuinka tuotteet on jo maksettu. Ongelmana on tietenkin se, että kauppaan tullessa laukku on tyhjä. Ja niitä laitetaan laukkuun ilman että niitä otetaan pois. Videollekin voi siksi jäädä jännittäviä asioita.
4: "Bat -kanava", eli "samaan bat -aikaan samalla bat -asemalla" taas keskittyy huomion herättämiseen muualla. Esimerkiksi lapsi voi metelöidä tai vartijalle annetaan jotain muuta häiriötä, kuten pyydetään etsimään kahvipakettia. Samaan aikaan toisella puolella kauppaa esineistö vaihtaa omistusoikeutta käymättä läpi normaalia juridista protokollaa. Kaikkia ei tarvitse totella.
5: "Nuoruusiän dementia", jossa henkilö ottaa esimerkiksi tupakat kassalta tai karkit hyllystä ja palaa tämän jälkeen sivummalle, jossa piilottaa tavarat esimerkiksi taskuun. Taskuun unohtuminen voi tapahtua esimerkiksi pukukopissa tai muuten huomaamattomassa paikassa.
6: "Kakkoslaukku", jossa tavara yksinkertaisesti laitetaan taskuun tai laukun pohjalle, eikä sitä makseta kassalla. Jossain tapauksissa henkilö on lisäksi "foliohattu", eli laukkua on modifioitu jotta voitaisiin hämmentää hälyttimiä. Avaruusolennot eivät kuitenkaan tietojeni mukaan ole pätevä syy. Kuitenkin ne kannattaa ottaa vakavasti ja tälläiset rakenteet laukussa voivat aikaansaada jännittäviä keskusteluja turvallisuudestamme vastaavien poliisiviranomaisten kanssa. He kyllä osaavat sakottaa avaruusolentojakin. Yleisin piilopaikka on kuitenkin tasku. Kuitenkin myös hameisiin saa jännittäviä koukkuja ja tätä kautta jopa pölynimuri voi kadota piiloon. Putkikassejen täyttämistä tarkkaillen elämä helpottuu: Ne kun eivät juurikaan muuta muotoaan, niin jostain syystä niitä myös käytetään tässä urakoinnissa apuvälineenä. Ja tietenkin kaikki tietävät tämän. (Kvanttimekaniikassa tarkkailu vaikuttaa tilanteeseen, kuten käy tässäkin..)
7: "Hit and run", jossa henkilö vain nappaa tavaran ja kävelee tai juoksee sen kummemmitta piilottelemitta muualle. Jossain tapauksessa kyseessä on jopa "six finger discount", jossa mukaan kuuluu myös keskisormen näyttäminen vartijalle. Valitettavasti naamamuistilla on jännittäviä vaikutuksia näiden henkilöiden uravalinnalle. Vaikka strategia on röyhkeä, se toimii valitettavan hyvin sen nopeuden vuoksi.
8: "Kaveri auttaa", jossa ensimmäinen laittaa tavaran piiloon josta toinen hakee sen huomaamattomasti. Muuten ovela, mutta liikaa liikkuvia osasia.
9: "Naamiojuhlissa" henkilö taas käyttää haalaria tms. ja teeskentelee olevansa vaikka huoltomies. Voi varastaa vaikka kaupan kattokruunut, rauhallisesti ja vihellellen.
10: "Avunpyyntö" taas perustuu siihen, että henkilö vie esimerkiksi oluita, vie sen sitten poistumisen lähelle ja sitten pyytää vartijaa vartiomaan sitä, sillä aikaa kun käy kaupassa. Hänellä voi vaikka olla näyttää kuitti samanlaisesta tuotteesta. Kuitenkin tässä vartijan keskeisin rooli on siinä, että hän veisi tavaran porteista lävitse, avuksi. Ja tekijä vaikuttaisi viattomalta. Kuitenkin on erikoisia oluita, jos eivät portista ollessa ole hallussa vaikka ovat muualla ostettuja.
11: "Skitsofreenikon kaupantekijäiset", jossa henkilö vaihtaa esimerkiksi CD -levyn hintalapun halvemman levyn hintalapun kanssa, tai ostaa kalliita herkkukurkkuja ja punnitsee niille suolakurkkujen lapun. Tai punnitsee, ottaa kuitin ja käy laittamassa pussiin lisää tavaraa.

Periaatteessa variaatiota on paljon, ja osa yhdistelee eri tapoja. Kuitenkaan en tiedä yhtään tapausta, jossa näitä perusteemoja ei olisi ollut lainkaan mukana.

Ei kommentteja: