"Pian vaipuu lumen peittoon maa / Sitä ehkä valkeus lohduttaa / Sinä kaipaat rakastettavaa / kaipaat unohduksen humalaa / Joka aamu hieman julmempaa / kaipaat särjettyjen Jumalaa / Joka aamu hieman julmempaa / peläten kohta alkaa uusi päivä horisontin takaa sarastaa."
(CMX, "Kauneus pettää.")
Estetiikka (αισθητική ; aisthetike), tutkii sinänsä abstraktia käsitettä kauneudesta. Platonin mielestä kauneus on muuttumaton idea, johon kauniit asiat liittyivät. Pythagoras taas ajatteli kauneuden olevan "lukusuhteissa" ja nämä muodostivat harmonioita. (Esimerkiksi musiikissa oktaavi syntyy aina kun samanpaksuinen kieli lyhennetään puoleen tai pidennetään kaksinkertaiseksi.) David Hume puhui "maun standardista". Opin nimesi Alexander Gottlieb Baumgarten; Hänestä estetiikka tutki aistihavaintoja ja sitä, miten ne koetaan. Estetiikassa tutkitaan sitä, mitä kaunis tarkoittaa - ja päädytään sellaisiin käsitteisiin kuin harmonia, symmetria, lyyrisyys, tasapaino, värit, ajoitus, rytmi, huumori, kontrasti, sensuaalisuus ... ja yritetään selvittää subjektiivisten kokemusten sisältöä. (Joka on melko lailla sama asia kuin se, kun sikojen rehuista tutkitaan mitkä niistä ovat toisia maittavampia.)
Tällä kertaa "kauneus" tiivistyy kuitenkin lähinnä pärstäkertoimesta eli naamasta koettuun esteettisyyteen. Siitä, onko joku "Hottia tai nottia". (Tähän liittyy mielenkiintoisia näkökantoja seksuaalivalinnasta, mutta tällä kertaa aiheena ei ole tämä.)
John Keats oli runoilija, jonka mielestä kauneus=totuus. Keatsille kauneus oli myös subjektiivinen kokemus. Wald Disneyn universumi taas näyttää puhuvan siitä, kuinka kauneus=hyvyys. Vaikka esimerkiksi "Kaunotar ja Hirviö" -elokuvassa on hirviö, tämä on itse asiassa aika sympaattisen näköinen. Hän ei ole tässä yksin, vaan yleensä kuvitteellisessa kulttuurissa on tavallista kuvata epäeettiset olennot myös rumiksi. Esimerkiksi Tolkienin maailmassa örkit ovat teknisesti taitavia - mutta heidän tuotoksistaan puuttuu kauneus, ne ovat vain toimivia. Samoin kuin örkit itse ovat kammottavan rumia, joskin elinkykyisiä ja voimakkaita. Eikä tarvitse pysyä modernissa ajassa nähdäkseen tämän ilmiön: Vaikka Lusifer demoneineen onkin kristinuskon mukaan langenneita enkeleitä, enkelit kuvataan maalauksissa eteerisinä ja sopusuhtaisen kauniina, kun taas demonit kuvataan hirviömäisinä sarvipäinä.
Tämä sama kuva näkyy itse asiassa etenkin parisuhteenhakutilanteessa. Toki meille puhutaan paljon sisäisestä kauneudesta - joka kyllä itse asiassa näkyy jollain tavalla. Itse olen huomannut, että parisuhteessa saa itse asiassa paljon enemmän "ehdotuksia" naisilta kuin vapaana ollessaan. Ehkä itsevarmuus tai se, että ei yritä ahdistella, vaikuttaa ryhtiin ja ulkoasuun ja käytökseen niin, että jotenkin muuttuu toivotummaksi. Mutta aivan kaikkeen ei silläkään päädytä.
Katselin tässä taas nimittäin erään vammaisen ystäväni (nainen) parinhankintaa. Jos sisäinen kauneus ratkaisisi, minä olisin vapaa ja hän pitkäaikaisessa suhteessa. Nyt toisin päin. Toki hyvällä luonteella saa helpommin treffikumppanin tulemaan toisenkin kerran. Mutta ensimmäiselle treffeille saaminen onkin sitten jo oma lukunsa. Eräät hänen nätit ystävänsä (naispuoleiset) selittivät kuinka ulkonäkö ei ole tärkeää, eikä se ratkaise mitään. Minulle tuli tästä hieman sama olo, kuin siitä kun oikein rikas sanoo että "raha ei merkitse" tai kun urbaanin legendan Maria Antoinette kysyy "Miksi he eivät syö leivoksia?" Minusta tämä väite sisältää jo sinällään implisiittisen väitteen siitä, että "jos ulkonäkö ei ratkaise, eikä onnista isonkaan yrityksen jälkeen", niin täytyy syyn olla sitten jo luonteessa. Tätä yksityiskohtaa vaan ei tunnuta muistavan siinä vaiheessa, kun sitä kuuluisaa "sisäistä kauneutta" mainostetaan. Se on toki kaunis ideaali, joka on tavoittelemisen arvoinen. Mutta että se olisi myös saavutettu ideaali.
Olen liian kyyninen uskoakseni. Ja valitettavasti tilastot näyttävät olevan puolellani. Naiset haluvat ainakin Matt Ridleyn mukaan tutkimukset näyttävät koulutetun ja varakkaamman miehen ja miehet taas katsovat ulkonäöllisiä seikkoja. Naiset haluavat miehen jolla on valtaa, rahaa, älyä tai näitä kaikkia. Miehet taas etsivät "nuoruuden merkkejä", jotka viittaavat pitkään lisääntymisikään ja lantion kaltaisia piirteitä jotka viittaavat hyvään lisääntymisterveyteen. Ei ihme että jos ei mene usko kauneuteen, niin usko ihmisiin ainakin menee, kun tämän aiheen tutkimuksiin tutustuu.
Toisaalta sitä kai pitäisi keksiä lohdun sanoja ja valaa rohkaisua. Sanoa että yleissääntö ei kiellä yksityiskohdissa joustamista. "Ei yksilöstä yleistämistä, ei yleistyksestä yksilöintiä." Mutta ei osaa.
11 kommenttia:
Eräässä Vuoden luontokirjassa oli ehkä paras näkemäni valokuvaajan kiteytys hyvästä esteettisestä (kauniista) taiteesta. En muista tarkkaa määritelmää mutta ajatus oli: Se ei tuo äkillisiä epämiellyttäviä yllätyksiä (, vaan pääosin noudattaa katsojan odotuksia).
Enemmistö aistii pehmeän sumuisen idyllisen kliseisen järvimaiseman tai vähitellen soitinäänet esiin tuovan progressiivisen trancen kauniina.
Mutta meluisan nykyklassisenmusan tai punaiset terävät risut vihreällä pohjalla aistii enemmistö räikeän rumina..
Tämän "esteettisyysteorian" silmissä Uuden taiteen haaste on osata tuoda kutkuttavat uudet ristiriidat vähitellen katsojan tajuntaan ahaa-elämyksellä eikä räjäyttää heti päin naamaa tai korvaan.
Tätä teoriaa noudattaa ainakin se uudehko lintukirja jossa kuvat on pyöreitä ja reunoiltaan häivytettyjä (puuttuu terävä reuna) se on minusta kanssa kaunis kirja.
Toinen tunnettu piirre on Wilsonin "konsilienssi" -kirjassa mainittu monimutkaisuuden taso. Hyvä taide ei ole tasapaksua, eikä täysin satunnaista. Hyvässä taiteessa on juuri sopivan kompleksisessa tasossa rytmi ja väritys ja muut elementit. Ja hyvillä taiteilijoilla taide lähestyy tässä tiettyä tasoa. (Tätä kompleksisuuden määrää voidaan arvioida.)
Eli vaikka kauneus on kenties katsojan silmissä, koettu kauneus painottuu pikemminkin säännönmukaisesti kuin satunnaisesti joskus.
Suuri mysteeri on mulla miksi joillain on niin voimakas sex appeal, vaikka ei ole edes missin mitoissa (muutkin huomaa enkä vain minä).
Jahka tämä algoritmi keksitään, niin hymyn tunnistavista kameroista kehittyy tosi julumia kasvontunnistimia, ne tunnistaa vain nämä sexyimmät..
Tosin en ole perehtynyt tuohon tieteeseen, joten voi olla jo tiedossa ja vain insinöörien tahtokysymys..
Ikäänkuin fraktaalisia piirteitä ?Kaaoksen ja järjestyksen rajalla.
Just luin tiedekirjasta (väitteen) miten Pollockin (sekvan näköinen maalin huiskinta) taide tunnistettiin yllättäen fraktaaliseksi (mittakaavan muutosinvariantiksi tms).
Tavallaan. Paitsi että ei tarvitse olla "iteraatioita" samaan tapaan. Mutta siihen suuntaan. Eli fraktaalit on vai 1 alatyyppi. Tosin nehän aika usein miellyttääkin silmää. Vaikka olisi teräviä kontrastierojakin..
Yllättävin voi kuitenkin olla "kultainen leikkaus"; Sehän voidaan laskea iteratiivisen kaavan avulla. Se tosin nähdään esteettisesti hienona ilman laskujakin, ja taiteilija voi harjoitella ja löytää ilman että varsinaisesti tietää mitään kaavoja.
Mutta itse kuulu Mandelbrotin fraktaali "yleisnäkemys" on karmean koppakuoriaisen näköinen "Hyii ..inhottava.. pane äkkiä pois se" sano ent. pomoni ;)
Yksityiskohdat voi olla kauniimpia.
Kauneus on myös ihmis-suhteellista, se ei saa näyttää mieleemme ihmisevollisia tabujamme(oksennukset, hirviöt, hämähäkit..).
Mun oli vaikea selittää (varsinkaan uskiksille) miksi Lordin Awa heilui musiikin tahdissa koskettimiston äärellä niin naisellisen ihanasti, eli miksi hän on ihana esteettinen ilmestys huolimatta kaameesta naamiosta.(Joka on minusta yhä ihanampi ilmestys ;)
Muutoin kuin jollain evolliselle tunnistimella (äskettäin osoitettu että tanssiliikehdintä kertoo pariutumista ajatellen terveestä symm. kehosta, ja että naiset tunnistaa jo hyvin kaukaa pelkästä hahmon liikehdinnästä).
Joo-o, kyllä evopsykan on tunkeuduttava myös estetiikan tieteisiin..
Ehdottomasti, ainakin tässä asiassa. Ja muutoinkin esimerkiksi maiseman kauneus ei ole mikään asuttavuuden ja elinkyvyn tarjonnan ulkopuolella oleva juttu sekään.
Niin, olen niin lähellä maisemakuvia etten itse hokannutkaan.
Ihmettelin usein miksi koiramme tykkäsi maata aina lumivuoren huipulla. Senkin mielestä vuoristokuvat olisi olleet varmaan esteettisesti miellyttäviä. Voi vartioida ja vahtia turvallisesti, nähdä pitkän matkan päähän viholliset ja omat..
No siinä oli ehkä myös alppikoirarotua..
Tuota voisi empiirisesti testatakin eri koirilla, seinille maisemia ja koestaa missä huoneessa viihtyvät..
Eikä se noihinkaan jää:
Robert Biederin "Pieni karhukirja" -kirjassa vihjataan, että nallet ovat toimivia, koska ne vetoavat tiettyihin vaistoihin oikealla tavalla. (Samoilla, joilla vauvat. Ja hauvat.)
Lisäksi nallet täyttävät toisenkin ehdon: Robotiikassahan tunnetaan ilmiö, jonka mukaan robotti koetaan miellyttävämpänä jos se on vähän ihmisen näköinen, mutta jos se on liian ihmisen näköinen, se alkaakin häiritsemään.
Nallet ovat riittävän ihmismäisiä, mutta eivät liian.
Lähetä kommentti