Tikkurilan Seurakunta antoi potkut nettikirjoittelun vuoksi. Tai siis antoi väliaikaisen vapautuksen töistä. "Työntekijä on toistaiseksi vapautettu tehtävistään" Syynä oli se, että turvapaikanhakijoille oli järjestetty puurojuhla. "”Syljen niiden puuroon”, ”Joku hartaus niillä... Poltan sen kirkon”, ”Saatana yksikään mutiainen tulee sanomaan mitään”." Tämä työtehtävistä vapauttaminen on kyseisen papin puolella sitten koettu vapauden vastaisena. "”Nehän oli vain kirjoituksia!” työntekijä vastasi HS:lle puhelimitse tiistaina kirjoituksistaan ja niistä syntyneestä kohusta. ”Mä saan ryhmään kirjoittaa mitä mä haluan. Niin moni muukin tuolla kirjoittaa mitä vaan”, hän sanoi."
Mielenkiintoista oli, että pappi oli saanut tukea. "Rajat kiinni" -ryhmässä kehuttiin lausujan rohkeutta. Joka kertoo siitä minkälainen eettisyys noilla ihmisillä on. Jos ajatellaan että minä menisin vaikka johonkin aikuisten kerhoon asenteella "syljen heidän ruokaansa, naulaan ovet kiinni ja tuikkaan koko paskan tuleen" ja tätä kutsuttaisiin rohkeudeksi, niin olisi kyllä melko omituista rohkeutta. Tämänlainen asenne on tietenkin takana perinteitä kunnioittavien kansallismielisessä joulussa ollut tänä vuonna muutenkin.
Samalla on täysin selvää että kyseessä ei ole islamviha. Samoin on turhaa sanoa että "ei oo rasismia". On turhaa selittää mistään "islamismista". Jos menevät kirkkoon eivät ole moskeijassa. Jos ovat seurakuntatoiminnassa yhteydessä eivät ole ISIS -musulmaaneja. Intoilu ja kehuilu näille toimille näyttävät mistä on oikeasti perimmiltään kysymys ja mikä on vain PR -retoriikkaa. Kun sanat ja teot ovat ristiriidassa, herää kysymyksiä. Tai oikeastaan ne loppuvat. Kristillisessä kirkossa seurakuntatoimintaan osallistuvien vastustus kertoo että kysymys on heidän alkuperästään eikä mielipiteistään tai vakaumuksestaan. (Ei sillä että se tekisi asiaa yhtään oikeutetuksi.)
Onkin totta, että tuontyylisiä asioita sanotaan usein, niin yleisesti, että se on jonkinlainen maan tapa. En kuitenkaan tiedä miten ne ovat "vain kirjoituksia". Saku Timonen kirjoittikin sananvapauden lakipuolesta. Unohdetaan että perustuslaki takaa tietyt oikeudet ja vaikka tuollaisia tappofantasiointeja ei ennakkosensuroida, niistä voi kuitenkin tulla jälkikäteen rikosseuraamuksia. Jotkut teot on kriminalisoitu. Esimerkiksi se, että mafiapomo uhkaisi tappaa jonkun perheen, niin uhkailu on "vain sanoja" vain hyvin todellisuudesta vieraantuneissa määrittein. "Yhteistä näille kaikille kriminalisoinneille on, että ne on tehty perustuslain oikeutuksella. Ne ovat juuri niitä seuraamuksia, joista kenenkään ennakolta estämättä ihan tolkuttomia kirjoittava saattaa päästä osalliseksi." ; Kyseisen kirkon palkollisen kohdalla haluankin nähdä että joku yrittää sanoa että polttaa työpaikkansa kun siellä on ihmisiä sisällä. Ja tekee tämän julkisesti ja näkyvästi. Ja katsotaan kauanko hän saa jatkaa töissään.
Toki tämä yritys kiertää vastuusta on tuttu. Mutta jotain uuttakin on. Silloin kun minä olin seurakunnan ja uskovaisten yhteydessä enemmän ei ollut internettiä. Silloin asioita sanottiin päin naamaa. Näiden dokumentointi oli hyvin vaikeaa. Uhattuna tuon tyyliset "juttujen heittelijät" vain kiistivät sanoneensa mitään. Koska on aivan eri asia uhitella ilman seuraamuksia ja ajatella olevansa sananvapauden airut kuin kantaa vastuuta sanomisistaan ja olla sananvastuun piirissä. Ennen vanhaan ihmiset tekivät noita somehuuteluita ja koska ihminen oli syytön kunnes toisin todistettiin heille ei voinut tehdä yhtikäs mitään. Sitä saattoi tehdä kaikenlaista ja päästä eläkkeelle hymyillen, itsekorostaen sitä miten nuorten seura on pitänyt hänet niin nuorekkaana. Nykyään maailma on parempi
Olen jopa iloinen. Kun Sakari Timonen kirjoitti tästä, hän nosti esiin myös sen että vastuuseen joutuneet uhittelijat jäävät hyvin yksin ja ilman tukea. "Se kaikkein suurin hämmästys näille sananvapauden sankareille näyttää kuitenkin aina tulevan siitä, että seuraamuksia saanut jää yksin. Kaikki samanhenkiset kannustajat luikkivat tiehensä ja korkeintaan murisevat jotain odotettavissa olevasta kansannoususta ja suvakkien rankaisemisesta. Mitään konkreettista apua heiltä ei saa." Ennen tämä yksin jäämisen kokemus oli tarjolla vain tälläisten uhittelija-laukoja -pappien uhreille. Noiden uhittelijapappien tuleekin jäädä yksin. Mielellään ilman mahdollisuutta rippiin, anteeksiantoon tai edes yhteen ainoaan ystävään. Nuo todellakin ansaitsevat sen kaiken. Asian tiimoilta on puolustauduttu viittaamalla "Synnitön heittäkööt" -konseptiin. Aivan kuten tämä kristillisesti koulutettu pappina toimiva oli itse oppinut niiden kivien viskelemisestä. Kun ei hänen tasoisensa osaa niin miksi vähemmän koulutetut. Miksi ei-kristityt välittäisivät. Kun hän ei osaavana kristittynä välitä? Mutaan vaan tämä pappi. Halveksittakoon kaikkea mitä hän pitää Pyhänä. Tosin eihän Pyhällä ole tuollaisille papeille tietenkään mitään merkitystä. Kuten tuo "synnitön heittäköön" -ironia demonstroi. Että halveksittakoon vain häntä yksilönä ilman mahdollista eheytymiseen. Ikuisesti. Aamen!
James Hirvisaari kirjoitti eilen facebookiinsa suhteellisen voimakasta materiaalia. Aineisto on ns. varmuuden vuoksi tallessa myös ruudunkaappauksena. Sillä olisihan ikävää jos Hirvisaaren tärkeä sanoma vaikka katoaa ... sanotaanko odotettavissa olevan mediakohinan tai vastaavan .... vuoksi. Sillä monilla hänen kaltaisillaan on erikoinen suhde sananvapauteen ja sananvaltaan. Sellainen jossa sananvapaus tarkoittaa sitä että saa sanoa mitä tahansa. Ja että mitään vastuuta ja vaikeuksia ei saa tulla mistään. Monet vapautta korostavat filosofit ovat kuitenkin nähneet eron pelkän särkevän anarkian ja vapauden välillä. Ero on karkeasti ottaen siinä että vapauteen liittyy vastuu. Tottakai pidän Hirvisaarta vastuullisena miehenä. Mutta datavirheitä ja viestien katoamisia voi kuitenkin tapahtua.
On merkittävän kiinnostavaa huomata, että viesti on väkivaltaan melko positiivisesti suhtautuva. "...en ole esimerkiksi ollut laisinkaan pahoillani kuultuani erään hotellinjohtajan mustasta silmästä, en myöskään erään hotellin kärähtämisestä. Paikkakunnalle olisi ollut paljon parempi, jos se olisi palanut maan tasalle." Tämä ei toki ole paha. Olen itsekin fantasioinut monenlaista vähintään kohtuullisen häiriintynyttä. Se, että näitä fantasioita ei toteuta elämässä eikä kehota muita tekemään niitä käytännössä on juuri se ero mikä on tärkeä. En pidä siitä, että tuomitaan ajatusrikoksista. (Vaikka jo syntinen ajatus onkin kristinuskossa tuomittu.) Hirvisaari sympatiseeraa melko rankkaakin tuomitsemista. Mutta muistaa toki korostaa että vain mielessään. "kannatan mieleni maailmoissa kenttätuomioistuimia ja rikollisten puihin ripustamista. Symppaisin jopa lopullista kollektiivista ratkaisua."Häneltä toki lipsahtaa. Kaikkeen ei kirjata mielikuvitusta. "Mikään ei ole liiallista toimintaa pahantekemisen lopettamiseksi." Mutta tämä voi olla lipsahdus. (Jopa Freudilainen sellainen.) Retoriikassa tunnetaan myös viime aikoina melko vahvasti yleistyt teema joka vihjaa että sympatiaa tulee myös Suomen kansalaisten kohtelemiselle samalla tavalla. "Samoin kaikki maahanmuuttopolitiikan kelvottomaan tilaan syylliset pitäisi saada ankaraan vastuuseen kansanpetturuudesta." Joka vihjaa siitä että tosiasiassa maahanmuuttajat ovat vasta alkusoittoa.
Maanpettureiksi ja maanpettureiden tavalla tuomittavaksi on kenties odotettavissa myös siitä että sattuu olemaan väärä maailmankuva ja mielipide. Mikä on viehättävä ajatus koska perinteisenä oikeuttamisen retoriikkana on ollut se että mielipiteenvapaus ja tyhmienkin mielipiteiden ilmaisu on tärkeämpi kuin poliittinen korrektius. Ja että esimerkiksi siksi Sieg Heiliä täytyy saada sananvapauden vuoksi sanoa vaikka se olisi provokatiivista. Tätä on vaikeaa sovittaa yhteen sen kanssa että pitäisi tuomita tai jopa lynkata siitä että olisi suvakki. Että jos maailma olisi oikeudenmukainen ja toimisi siten miten pitäisi niin seuraisi tätä. On vaikeaa ajaa mielipiteenvapautta ja sitten vaatia "ankaraa vastuuta" kansanpetturuudesta.
On toki huomattava että Hirvisaaren käsittelemässä tekstissä ilmenee sana kansalaistottelemattomuus. Kun Päivi Räsänen aikanaan herätti koko kansakunnan Kokoomusnuoria myöten keskustelemaan omantunnonvapaudesta ja siitä onko vahvin "Raamattu", "omatunto" vai "Suomen laki". Silloin korostui että sisäministerin lisäksi aika moni, noin neljännes, olisi valmis rikkomaan lakia omantuntonsa edessä. Tätä sitten selitettiin parhain päin puhumalla siitä miten tämä koskisi Suomea radikaalimpia olosuhteita - joka vain mitätöisi sen että aihe olisi Suomessa esitettävässä puheessa kristityille mitenkään relevantti.
Tätä Räsäsen ajatusta kykeni sympatiseeraamaan siksi että kansalaistottelemattomuudelle on vakiintunut määritelmä. Se liitetään sellaiseen ajatusperinteeseen jota edustaa Henry Thoreau ja Mahatma Gandhi. Ja tähän omantunnonvapauden kohdalle voidaan nähdä jopa ansiokkuutta. Kansalaistottelemattomuutta kuvaa se, että (1) tottelemattomuutta motivoi jokin yhteiskunnallinen epäkohta ja sillä tavoitellaan tuon epäkohdan korjaamista. (2) Tottelemattomuuteen osallistuvat toimivat omilla nimillään ja kasvoillaan ja (3) ovat valmiita kärsimään siitä seuraavat rangaistukset. (4) Toiminta on väkivallatonta. 1: Toisin sanoen kansalaistottelemattomuutta edustamaan voidaan saada vaikka Casey Rybackin "Rastimo", jossa lauletaan että "Ei muutama tonni paljoo oo pahan akan pilkkaamisesta". Ja siitä erkaannutaan välittömästi kun samainen laulu esittää että "Ei muutama vuosi paljoo oo pahan akan kalttaamisesta".
Thoreaun filosofia on antikansallismielistä ja korosti nimenomaan autonomisuutta, yksilönvapautta ja kaikkea muuta vastaavaa. On yksinkertaisesti niin että valtio tehdään jotta se hyödyttää siinä eläviä yksilöitä. Ja jokaisella yksilöllä on oikeus irrottautua valtiosta. Josta seurasi se, että henkilö ei saanut valtiolta mitään, ei henkilöllä myöskään ollut valtiolle velvoitteita. Näin ollen ei ole esimerkiksi mitään velvollisuutta osallistua sotaan puolustamaan maataan. Ei vaikka olisi syntynyt siihen. On selvää, että kansalaistottelemattomuus on saavuttanut positiiviset konnotaationsa sitä kautta että se on liitetty hyvin tärkeisiin ihmisoikeusvoittoihin. Hirvisaaren tapa käyttää termiä yrittää irtautua kaikesta tästä. Ja se vihjaa siihen suuntaan että Hirvisaaren yleissivistys ja kognitiivinen kyvykkyys taitaa olla sillä tasolla että hän ei kykene sitomaan niitä hirttosilmukoita joita hänen pimeissä väkivaltafantasioissaan hautoo.
Onkin huvittavaa katsoa, miten kansalaistottelemattomuutta terminä käyttävät sellaiset ihmiset joilla on viehtymys anonyyminä kommentointiin. (Jopa pseudonyymi on saavutus monille.) Tyyppien puheissa korostuu termi maanpetos ja lynkkaamisen eufemismit. (Maanpetos muuten käsittää muuten pääasiassa sotaan yllyttämistä ja vakoilua koskevia rikoksia. Mutta tietenkin sanojen sisältöjen osaaminen, kirjoitustaito tai muu älykkyysosamäärältään kenkää fiksummille helpot aktiot eivät ole näiden isämmaanpuallustajien vahvinta alaa.) Ja haastettuna - eli kohdatessaan erimielisen - nämä muutoin niin innokkaat sananvapauden airuet uhittelevat naisille raiskaamisesta ja miehille hakkaamisesta ja tappamisesta. Väkivaltaa ei pidetä pahana, sitä toivotaan lisää aivan suorasanaisesti, ilman mitään "vain fantasioissani" -suojauksia.
Muutos - enkä nyt puhu siitä joutsenlaulupuolueesta vaikka se Hirvisaaren maininnan jälkeen voisi olla relevanttia - on ollut kohtuullisen ripeä. Ja poikkeuksellinen. "Helsingin yliopiston tohtorikoulutettava Mari Kuukkanen varoittaa, että muukalaisvihasta on ”kovaa vauhtia” tulossa täysin arkipäiväistä Suomessa. Kuukkasen mukaan hallitseva ajattelutapa Suomessa tuntuu olevan, että iskut ja vihamielisyys ovat luonnollisia ja selitystä kaipaamattomia reaktioita turvapaikanhakijoiden määrän kasvuun."
Kun puheissa näyttää kerran toisensa jälkeen nousevan se, että maahanmuuttajien lisäksi olisi oikeudenmukaista rangaista myös "suvakkeja", olen tietenkin varautunut siihen että ilmapiiri muuttuu siihen suuntaan että pian täällä hakataan-lynkataan-poltellaan myös "suvakkejen" taloja. (Ja herran tähden minulla ei ole aavistustakaan siitä lasketaanko minut "suvakiksi" vai ei. Tästä näyttää olevan useita mielipiteitä. Tosin ei minusta taida yksikään muodikas suuntaus tällä hetkellä ihan hirveästi digata.)
Olisin ironisen huvittunut siitä että sananvapautta hokeneet ihmiset ovat tuomitsemassa mielipide-erojen vuoksi. Olisin ironisen huvittunut siitä että pelkkien internetissä pilkatuksi tulemisesta itsensä vainotuiksi martyrisoituneet eivät koe mitään ongelmaa talojen polttamisessa tai mustien silmien jakelussa. Olisin ironisen huvittunut siitä, että ne ihmiset jotka ovat vihanneet "kuplautumista" ja korostaneet mielipiteenvaihdon tärkeyttä ja vaatineet poliittisen korrektiuden välttämistä ovat kannattamassa sitä että "maassa maan mielipiteillä tai maasta pois". Jossa esimerkiksi väärä poliittinen suuntaus on "maanpetos". Olisin ironisen huvittunut siitäkin että ihmiset jotka vihaavat kommunismia ja korostavat kansallismielisyyttä ovat vahvasti Putin -trollien vietävissä. Ja jotka ehdottavat ateisteille Staliniin ideologisten vainojen vastenmielisyydestä ja heittelevät juttujaan Pohjois-Koreaan muuttamista ovat vetämässä linjaa jossa väärän poliittisen suuntauksen kannattaminen on jotain josta on tuomittava kansanpetturuudesta. Mutta eihän tässä tilanteessa oikein voi olla huvittunut.
Kirjoittaja fantasioi täysin viattomasti ja ilman mitään kannustusta tai aktivointia natsien "katupartion" kohdalle tulevasta itsepuolustustilanteesta jossa harrastetaan toiseenhyökkäyksen ja ennaltaehkäisevän väkivallan sijasta puhdasta reaktiivista itsepuolustusta. Ja jossa puolustusmanööverit kodhistuvat ensi sijassa hyökkääjien kiveksiin, joihin tietenkin kohdistetaan voimankäyttöä sillä mallilla jossa jokainen aktio on mahdollisimman tuhoisa ja laskutapa on "käytetty yksi voima". Pääiskut ovat tietekin turhia sillä aivojahan noilla kohteilla ei ole.
Esa Saarinen on ainakin kerran aloittanut luentonsa sanomalla että "Tämä saattaa kuulostaa teistä yksinkertaiselta, mutta odottakaapa kun minä selitän tämän teille." Siinä on hieman sellainen sävy että filosofia tekee helpoista asioista vaikeita. Selitetystä selittämätöntä. En täysin hyväksy ajatusta. Näen että filosofin tehtävänä on myös jäsentää maailmaa, kasvattaa sen parsimoniaa ja ymmärrettävyyttä. Mutta näen että itsestäänselvyyksien kyseenalaistaminen tekee todella tätä. Ja jos joskus teen yksinkertaisesta mutkikasta niin tällä kertaa. Mitä kuvauksia journalisti käyttää uutisessa?
Aihe on periaatteessa yksinkertainen. Ns. clickbait -journalismia edustava "Mitä Vittua?" uutisoi räväkästi otsikolla"HS jäi housut kintuissa kiinni MaMujen sensuroinnista!!" Aiheena oli Tapanilassa tapahtuneesta joukkoraiskauksesta uutisointi. Alun perin HS. oli uutisoinut sen "Poliisi on pidättänyt viisi ulkomaalaistaustaista henkilöä" ja sitten tämä oli muutettu muotoon "Poliisi on pidättänyt viisi henkilöä." Asia vain esitetään ja muutamalla huutomerkillä avustettu lukija saa sitten herättää emootiot itsessään. Tekstiä on vähän mutta painotukset ovat selvästi lietsovia. Muutokset ovat todella tapahtuneet. Itsekin olen lukenut tuon alkuperäisen muotoisen uutisen.
Vähemmän clickbaittia, ja nimellisesti - joskaan ei välttämättä käytännöllisesti - journalistinen "Takkirauta" -blogi kuvasi samaa muutosta. Hän jopa argumentoi asiasta sen sijaan että lietsoisi "Tämä on varmaan sitä vastuullista sananvapautta. Eli että jätetään kvastuullisesti ertomatta poliittisesti epäkorrekti ja mahdollisesti ärsyttävä tai suuttumusta lietsova detalji uutisesta. Mutta vastuullisessa sananvapaudessa - joka siis ruukinmatruunan silmissä on uuskielen eufemismi "itsesensuurille" on sudenkuoppansa, ja tässä se on se, että sanomatta jättäminen kertoo asioista joskus enemmän kuin niiden ääneen sanominen." Molemmat tahot sanovat saman asian, sävyssä on sitten valtavia eroja.
Minustakin tämä muuttelu tuntui ällistyttävältä ja jotenkin epäreilulta. Sama uutinen on sitten herättänyt valituksia myös Helsingin Sanomien puolella. Siellä kiukkua tosin aiheuttaa jokin muu. Journalisti Päivi Punkka ihmettelee käytettyjä sanavalintoja "Rikosepäilyn mukaan kyse ei ollut yhdestä tekijästä, vaan joukosta 15–18-vuotiaita nuoria miehiä. Tai poikia, kuten heihin on viitattu. Ikään kuin pojankoltiaisia kepposineen. Poikajoukko pelasi jalkapalloa. Poikajoukko rikkoi ikkunan. Poikajoukko näpisti olutta. Poikajoukko raiskasi naisen. Kuvan ilkikurisista pojankoltiaisista paljastaa esimerkiksi eräs reaktio tapahtuneeseen: "nuoressa miesporukassa tyhmyys tiivistyy". Pojat ovat poikia, niinkö? Hormoneidensa ja viettiensä vietävissä? Nuoret kukot siinä röyhentelevät rintaansa ja nokittelevat: katsokaas, mitä minä uskallan!" Näkökulma on selvästi feministisempi. Tätä korostaa kohta "Kumma kun joku ei vielä kysy, että olikohan nuorella naisella minihame, oliko hän juonut siiderin vai kaksi ja oliko hän pelannut nuorten miesten kanssa silmäpeliä."
Molemmissa näkökulmissa aiheena on sama uutinen. Tyytymättömyys kohdistuu molemmissa tekijöihin liitettyihin attribuutteihin. Tämä ilmiselvä detalji on yllättävän tärkeä. Sillä me elämme viestinnällisesti identiteettikeskeisessä pahastumiskulttuurissa. Politiikkaa tehdään vahvasti maailmankuvilla, identiteeteillä ja vihollisuuksilla. Uhrimentaliteetti on tärkein keino hankkia itselleen valtaa. Ja siksi tekijän ja uhrin värittäminen on muuttunut erittäin hienovaraiseksi. Tarinan viesti ei ole kuvaamisessa vaan siinä mitä attribuutteja käytetään. Neutraali uutisointi tässä ympäristössä on vaikeaa ellei mahdotonta.
Asiaa voi demonstroida hieman vanhemmalla jutulla. "James Gonzo" -blogi teki taannoin erikoisen jutun joka oli otsikoitu"Oikeuslaitoksemme merkilliset mieltymykset jakaa oikeutta". Siinä oli oikeasti hauska ja tärkeä oivallus. Siinä ihmetellään jo alkukuvaa myöten että miksi eräässä uutisessa alaikäisen raiskaajasta jätettiin kertomatta että hän oli somali, mutta sen sijaan kerrottiin että hän on poromies. Toisaalta Seppo Lehdon tuomioista häntä on kuvattu natsiksi mutta ei kylähulluksi.
Merkittävää on se, että kaikki attribuutit ovat sinällään tosia. Ja niiden valikoinnilla uutisen sävy muuttuu äärimmäisen oleellisesti. Jos ajatellaan että somaleita ei haluta leimata, niin sitten ei voi kuin ihmetellä että poromiehiäkö sitä halutaan? Ja jos kylähullu on pejoratiivinen käsite niin ei se natsiuttakaan kovin positiivisena piirteenä pidetä..
On erikoista että tässä teemassa on korostettu nimenomaan sitä että tässä olisi kysymys nimenomaan sensuurista. Sillä tietyssä määrin minä edustan hyvin montaa asiaa. Mikä niistä pitää ja ei pidä mainita uutisen yhteydessä? Olen valkoihoinen, mies, noin kolmekymmenvuotias, metri kahdeksankymmentä pitkä, miekkailija, nero, agnostikko, skeptikko, komea, Etelä-Suomalainen, keravalainen, blogisti, ääliö, suomen kansalainen, vaaleatukkainen, filatelisti, panomies (ainakinomasta mielestäni) ... Jos lehti jättää jonkin tai yhdenkin näistä pienimmistä mainitsematta, syyllistyykö se sensuuriin?
Toisaalta tämä sama huomio tarkoittaa sitä että on omituista valittaa jos jotain ei kerrota. Miksi ollaan tyytymättömiä jos ihonväri tai maahanmuuttostatus jätetään kertomatta? Mitä jos minä haluaisin että valtamedia lopettaisi sensuroinnin ja uutisoisi aina uutisen yhteydessä rikollisen uskonnollisen vakaumuksen. Myös silloin kun se on "kristitty"? (Kuten monta kertaa onkin.) Moni kokisi että tämä olisi kiusaamista, että kristinuskolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä kristityt tekevät. Asia ei ole mitenkään kovin helppo.
Yksi tapa lähestyä asiaa
Näkisin että eräs vastuullisen journalismin liitos on lynkkauskulttuurin välttäminen. Tämä on vaikeaa. Jos uutisoidaan raiskauksesta, pedofiliasta tai koirien tappamisesta, on syytä sensuroida yksityiskohtia jotta nämä eivät laajene yleisemmäksi vihaksi. Joitain yksityiskohtia on tältä kulmalta perusteltua jättää kertomatta.
Kyseessä on jossain määrin ongelma johon ei ole yksiselitteistä ratkaisua. Siksi minä aion antaa lukijoille täsmälleen sellaisen. Näkemykseni on syntynyt siitä että olen lukenut erinäisiä uutisia. Ja tässä prosessissa minulle on syntynyt tietty mielikuva. Ja se mielikuva on se, että se joka sanoo että "sanomatta jättäminen kertoo enemmän kuin ääneen sanominen" niin esittää puolitotuuden. Tosiasiassa ihmisillä ei ole mitään esoteerista pääsyä johonkin absoluuttiseen tietoon. Sen sijaan heillä on ennakkoasenne joka täyttää aukkoja. Ihmisillä on tätä kautta nyrkkisääntöjä kuten eräs kommentoija ; "Nykypäivänä voidaan luottaa siihen, että jos tekijöiden taustaa ei erikseen mainita se on takuu ulkomaalaistaustasta." Epistemologisesti häivyttäminen on informaatiotyhjiön luomista. Ja ihmiset täyttävät näitä pääasiassa ennakkoluuloillaan jota kutsuvat intuitiokseen, koska se on sitä kun ennakkoluulo tuntuu luotettavalta ja todelta. Tosiasia on se, että meistä jätetään paljon piirteitä kertomatta uutisoinnissa ja näistä ei nosteta meteliä. Rotu ja maahanmuuttostatus ovat esillä koska ne ovat tämän hetken "maailmankuvasodan" tai "kulttuurisodan" kiistakysymyksiä.
Valitettavasti tässä tilanteessa asian kertomatta jääminen voi pahentaa tilannetta. Jos kerrot demagogioit, jos et kerro jäät kiinni salaamisesta ja suojelusta josta seuraa tilanteen paheneminen ennästään. (Minkä vuoksi on kenties hyvä että uutisiin ei standardinomaisesti liitetä rikollisen uskonnollista vakaumusta tekohetkellä. Minua sellainen varmasti provosoisi. Jotakuta provosoisi luultavasti paljon minua pahemmin.)
Siksi jos mietimme miksi ei mainita somalia mutta mainitaan poromies on tässä mielessä kiinnostava käsite koska poromiehenä oleminen on itse rikoksen kannalta irrelevantti. Mutta se on neutraali siinä mielessä että poromiehet eivät koe poromieheytensä vuoksi mitään erityistä syrjintää. Heitä dissaavat lähinnä tietyt marginaaliset eläinsuojeluryhmät joiden aktivismi keskittyy pääasiassa kettutarhoihin ja sikatiloille tunkeutumiseen - sekä pienemmässä määrin eläinkokeiden vastustamiseen.
Nyrkkisääntönä näyttääkin olevan se, että "vastuulliseen uutiseen" liitetään attribuutteja niukasti. Ja oikeastaan vain kahdenlaisia attribuutteja. (a) Sellaisia jotka yleisesti nähdään neutraaleiksi (b) Sellaisia jotka ovat kausaaliyhteydessä tapahtumiin. 1: Kun katsotaan uutisia, niissä mainitaan yleensä ikä, mahdollisesti sukupuoli. Jos poliisilla on pragmaattinen tarve niin pituus ja paino voivat olla tuntomerkkejä. Näitä mainitaan koska nämä eivät jaa maailmankuvia ja identiteettejä kovin vahvasti. Jos telaketjufeministejä olisi paljon, he voisivat kerätä jokaisesta "taas mies teki raiskauksen" -uutisesta oman "mitä vittua" -lehden tyylisen jutun. (Varsin konkreettisesti. Pun intended.) Silloin olisi syytä sensuroida tekijöiden sukupuoli. Se kun liittyisi yleisesti pyörivään demagogiaan jossa raiskausviha muutettaisiin miesvihaksi sillä että kasataan yksittäistapauksia ja anekdootteja kunnes vahvistusharha tekee loput ja asiat sekoittuvat yhdeksi ja samaksi. 2: Jos piirre on jotenkin vahvasti liitoksissa tekoon se on syytä mainita. Charlie Hebdo -iskujen kohdalla islamius on mainittu koska tekijät itse ovat identifioituneet muslimeiksi ja tämän lisäksi tekojen motiivi oli ilmiselvästi uskonnollinen.
Summa summarum
"Isäntä tanssii kolme senttiä ilmassa. Yleisö - yksi krapulainen kaveri, sama joka armeijassa menetti molemmat peukalonsa, osoittaa taputtamalla suosiota, kunnes nykiminen loppuu." (A. W. Yrjänä, "Esityksen täytyy jatkua" ; "Rota")
Jos tiedostetaan että suurin osa meitä koskevista attribuuteista jätetään joka tapauksessa pois jopa "mitä vittua" -lehdessä, ja muistetaan että asioita mainitaan tietyin ehdoin voidaan ymmärtää paljon siitä mitä sanotaan ja mitä ei. Asioita usein mainitsematta syistä. Rikollisen rotua ei helposti mainita siksi että siitä syntyy helposti mielikuva rasismista. Koska jos ilmaiset tämänlaisen kuvauksen, se ei selvästi ole kovin neutraali. Vaihtoehdoksi jääkin se, että tämä mainitaan koska rotu mainitsemalla asiaan suoraan vihjataan-väitetään syy-seuraussuhde.
Koska maahanmuuttokriitikot näkevät korrelaation maahanmuuton ja rikoksen välillä, he pitävät attribuuttia relevanttina. He voivat jopa pitää feministin mainintaa "poikajoukosta" jonkinlaisena red herringinä jolla liberaalit siirtävät huomion pois tärkeästä maahanmuuttokysymyksestä ja siirtyvät puhumaan liberaaleille tärkeästä feminismistä. Tosin feministit kokenevat täsmälleen samaa maahanmuuttokysymyksessä, että siinä persusovinistit suojelevat itseään pelkäämällä ulkomaalaisia. ; "Kulttuurisota" toimii näin, ja tämän pahastumisen varassa myydään paljon lehtiä ja pidetään foorumit ja blogit pyörimässä täydellä teholla.
Tässä kohden ei voi sanoa muuta kuin että jos natsi-saksassa uutisoi faktuaalisesti juutalaisen tekemästä rikoksesta tietää tai pitäisi tietää että tästä seuraa tiettyjä asioita juutalaisille yleisesti. Valitettavasti tämä vastuukysymys tarkoittaa käytännössä myös sitä että jos olet natsi-saksassa ja journalisti, niin todennäköisesti olet myös natsi jolla on mielipide juutalaisista joten et välitä. Joka tapauksessa ilmapiiri on sellainen että Aisopoksen satu trumpetinsoittajasta on tässä kuvaava. Jos lietsoo on tavallaan epäsuorasti syyllinen. 1: Tämä kysymys on tietenkin siitä vaikea että jos provosoit jonkun viharyhmän ampumaan sinut satiirikuvien takia niin oletko itse syyllinen omaan kuolemaasi? Jossain mielessä kyllä. Mutta tässä tapauksessa kysymys voi olla uhrauksesta ja rohkeudesta. Itse näkisin että jos vaatii ihmisiä tulilinjalle eikä aseta omaa persettään sille samalle tulilinjalle, on tekemässä jotain joka on mahdollisesti väärin. Tässä en kuitenkaan luota ylhäältä annettuun ennakkosensuurilistaan vaan ns. omaantuntoon. Jota kaikilla ihmisillä ei tosin tunnu olevan, joten ei tämä mikään täydellinen ratkaisu ole. Mutta annan kuitenkin sellaisen.
Kaikkein vaikeinta tietysti on se, että 1: Monesti journalistilla on oikeasti näkemys siitä mikä on relevantti kausaalisuhteessa oleva piirre ja mikä ei. Ja tästä on erimielisyyttä. Onko esimerkiksi relevanttia kertoa ammatti ja vakaumus jos katolinen pappi hyväksikäyttää kuoropoikaa? Vallankäytön kannalta asia voi olla relevantti, mutta tosiasiassa katolisen kirkon papit eivät tilastojen mukaan raiskaa lapsia sen useammin kuin muutkaan ihmiset raiskaavat lapsia. Sama ongelma on jos päiväkodin johtaja raiskaa hoitamiaan lapsia. Joskus asioita selvästi salataan suojelemalla joko tekijän nimi tai ammattiasema, usein molemmat. Ideana tuntuu usein olevan juuri se että on tärkeää että tuomioistuin rankaisee sen sijaan että yksilöt ottaisivat lain omiin käsiinsä ja lähtisi vaikka kastroimaan lasten raiskaajia. (Rangaistus joka on ... sanotaanko ... tunnetasolla ymmärrettävä. Mutta se on myös törkeä silvontarikos josta joku muu voisi provosoitua vaikka leikkaamaan näiden silpojien kädet, joka taas olisi ....) 2: Ja journalistit ovat ihmisinä osana "maailmankuvasotaa" ja "kulttuurisotaa". Siksi HS -uutisoinnissa minua ei pahastuta niinkään se, että tiettyjä asioita mainitaan tai ei mainita. Jos itse tapaus on muutoin kuvattu faktuaalisesti ei uutisessa itsessään ole vikaa.
HS -uutisessa mieltäni painaa muutos painamisen jälkeen. Se sotii journalistin sananvapautta vastaan. Tämä taas on astetta vakavampi asia. Ja siksi onkin kenties ymmärrettävää miksi "poromies vai somali" -jutusta ei noussut laajempaa keskustelua kun taas tästä Tapanilan raiskauksesta seurasi. Huomio tuntuu keskittyvän siihen mitä on sanottu ja mitä pitäisi mainita. ; Ja tämä on äärimmäisen maailmankuvakeskeistä, sitä käydään suoraan arvokeskustelun ja kulttuurisodan vankimmista poteroista. - Ja tässä olen korostanut maahanmuuttokriittistä ja feminististä poteroa, mutta muutkin poterot ovat olleet hyvin edustettuina. Kaikkien Suomen Ääliöiden luetteleminen ei olisi relevanttia ja tämä blogaus ei loppuisi koskaan. ; Itse keskittäisin huomion kuitenkin nimenomaan jälkieditointiin. Siihen että tiettyjä kuvauksia poistetaan julkaisun jälkeen.
