Olen viime aikoina innostunut lukemaan Jari Parantaisen kirjoja. Pomoni tarjosi minulle luettavaksi ensin kirjan ”Pölli tästä” ja sen jälkeen olen lukenut useita muitakin. Parantaisen kirjat ovat innostavia ja niistä tulee avartavia tuulahduksia. Teksti on lisäksi helppolukuista. Niissä on konkreettisia lähtökohtia joista lähestytään tuotteistamisen ongelmia. Lisäksi Parantaisella on riemukkaan räväkkää kieltä joka tuntuu poikkeavalta verrattuna kaikkiin muihin.
Sitten havaitsin ongelman. Tarvitsin tähän toisen melko yksinkertaisen kirjan samasta aiheesta. Alf Rehnin ”Vaaralliset ideat” on toinen hyvin yksinkertainen teos. Jonka avulla havaitsin mikä on ongelmallista niin luovuudessa kuin filosofiankin teossa.
Rehnin teos on hyvin yksinkertainen ja se nojaa vain muutaman lujan faktan ympärille. Näistä keskeisin on se, että aivot suhtautuvat rehkimiseen hyvin tietynlaisella tavalla: Tarkalleen ottaen ne välttävät sitä. Ja tämän vuoksi saamme hyvin tietynlaisia kokemuksia kun ajattelemme. ; Tarkalleen ottaen oppimisen ilon kokemuksia syntyy kun aivot aktivoivat dopamiinijärjestelmää. Ja tämä tunne tulee kun teemme jotain tuttua. Syvempi luovuus vaatii kuitenkin kykyä ajatella oleellisesti erilaisella tavalla. Ja tämä taas aktivoi kortisolintuotantoa. Toisin sanoen aito luova ajattelu tuntuu hyvin inhottavalta.
Rehn antaa hyvän esimerkin siitä miten luovuusasioita markkinoivat konsultit luovat hyvää fiilistä yleisöön. Erilaisilla kliseillä. Rehn on huomannut miten luovuuskirjoissa luovuus on dogma jota ei saa kyseenalaistaa ja luovuus tuodaan esiin tietyillä malleilla ja esimerkeillä jotka ovat kaikkea muuta kuin omaperäisiä. Teosten perustemput toistuvat. Jopa siinä määrin että Rehn mainitsee ”out of the box” -ajatuskokeen jossa tarjotaan ongelma jossa on yhdeksän pistettä joiden kaikkien kautta pitää mennä muutamalla viivalla. Johon annetaan vähän aikaa ratkoa ongelmaa ja sitten sille tarjotaan se oikea vastaus.
Rehn korostaa että kun ihmiset yrittävät ratkoa ongelmaa, he ratkovat sitä tutuilla tavoilla. Tässä he eivät harjoita aivojaan ratkaisemaan asiaa uudella tavalla. Sitten vastaus annetaan kuin apteekin tiskiltä ja ihmisille tulee mielikuva siitä että nyt heillä on se vastaus. Kuitenkin koko aikana ainut aivotyö jota on tehty on sitä että he ovat ponnistelleet ajatellen juuri kuten aina ennenkin. Tämänlaisilla tempuilla luovuuskonsultti korostaa kekseliäisyyttään ja vähän briljeeraa ja luo asiantuntijan ja fiksun ihmisen auraa ympärilleen. Luovuus on siis ikään kuin sirkustemppu joka annetaan yleisölle.
Näissä kysymyksissä pahinta ei ole se että tämä luovuuskonsultointi on hevonpaskaa. Itsekin olen elämäni varrella joutunut ottamaan osaa ties mihin luovuuskokouksiin ja kuuntelemaan konsulttihöpinää. Ja niissä usein vaivaavaa on ollut nimenomaan substanssin vähyys. ; Tämä ongelma on tavallaan sama minkä huomasin helposti Parantaisenkin kirjassa. Vaikka arvosteluihin tulee arvioijien suista mainintoja tiedeviitteistä niin itse asiassa teoksessa on tiedeviitteitä aika vähän. Tämä höttöys ei ole ongelma. Rehnin teos alleviivasi mieleeni asian jota en ole ajatellut aiemmin; On irrelevanttia onko Parantaisen asiasisältö bullshittiä tai vähäistä vai ei. Tapa jolla asia tuodaan esiin on itsessään ongelma.
Innovoivaan asenteeseen annetaan esimerkkejä ja kourallisen periaatteita jotka voi opetella pienellä vaivalla ulkoa. Mutta tässä ei harjaannuta ravistelemaan aivoja tavalla joka totuttaisi ihmisiet luovaan ajatteluun. ; Itse olen nyt lukenut Parantaisen kirjasta esimerkkejä jotka ovat olleet minulle avartavia samalla tavalla kuin se valmiiksi annettu ratkaisu siihen yhdeksän pisteen ongelmaan. Ne ovat järkeenkäypiä ratkaisuja after the fact. Mutta luovuusharjoitteissa ei silti ole päästy koskaan tekemään muuta kuin harjoittelemaan ajattelua laatikon sisältä.
Tämä on tärkeä asia. Ja se selittää monta asiaa.
Rehnin kirjassa korostettiin että totutun syventäminen voi tarjota oppimisen iloa. Tämä ei ole toki samaa kuin ei-ajattelu tai typerehtiminen. Ei. Parantaisen kirjan avulla voi toki tässä mielessä harjoittaa aivojaan. Mutta syvä oppiminen jossa olisi jotain uudistumista on sitten syvästi erilaista. Se ei onnistu tämänlaisin apuvälinein.
Mietitään asiaa Festingerin kognitiivisen dissonanssin kautta. Hän tutki mieltään vahvasti pitäviä UFO -kulttilaisia ja muita vastaavia. Ja hän huomasi miten he selittelivät ongelmallisia tosiasioita parhain päin. ; Ihmiset suojelevat hyvinkin pitkälle omaa maailmankuvaansa. Ihmiset eivät halua falsifioida omia lempinäkemyksiään. Kun maailmankuvaa uhataan, syntyy kognitiivista dissonanssia. Johon liittyvät ongelmat paikataan helposti selittämällä ongelma pois maailmankuvaa muuttamatta. Maailmankuvan muuttaminen taas sitten on hyvin raskasta.
Suomeksi: Maailmankuvan muuttaminen tuntuu raskaalta ja identiteettikriisin aikana aivot eivät anna oppimisen iloa vaan suoltavat aivot täyteen kortisolia. Tämä lienee se syy miksi käännynnäiset ovat niin fanaattisia kuin ovat. He ovat läpikäyneet valtavasti vaivaa oman uuden maailmankuvansa eteen. ; He eivät kuitenkaan ole avomielisiä ja halua muuttaa näkemystään takaisin koska he tietävät minkälainen työ asian takana on. Ne jotka ovat kääntyneet ovatkin vaikeammin käännytettäviä ja tätä kautta vähemmän avomielisiä kuin ne jotka eivät vielä ole vaihtaneet mieltään. Kun mietin omaa elämääni ja ankarimpia identiteettimuutoksiani, niin kaikista vahvimmat nykyiset näkemykseni ovat syntyneet muutosprosessien kautta.
Tässä mielessä voisi puhua vaikka
1: Niinsanotusta Sunk Cost -efektistä joka vääristää ajatuksiamme; Kun olemme uhranneet asialle jo niin paljon rahaa tai vaivaa niin emme voi lopettaa uhrausten antamista koska ajattelemme että jo antamamme vaiva menisi hukkaan. Tästä efektistä klassinen esimerkki on siitä miten conchordelle annettiin kehityskuluja yhä enemmän ja enemmän koska lentokonetta ei voitu jättää suunnittelematta ja kesken koska se oli projektina niellyt jo niin paljon varoja.
2: Backfire effectistä, jossa ihmisten mielipiteet jopa vahvistuvat kun he kohtaavat sen kanssa ristiriitaisia todisteita. ; Kritiikin esittäminen ei johda korjauksiin. Ja itse asiassa kun kritiikkiä esittää, on riskinä että ”asia on jo kuultu” joten se on tuttu. Ja tuttuus sekoittuu samaksi kuin se, että asiaan on jo antanut vasta-argumentin. Mikä on tietenkin aivan eri asia. Toistuvat vastaamaton ongelma vihjaa pikemminkin syvään ongelmaan itse pääasian kannattamisen kanssa. Mutta se muuttuu päässämme sen vastakohdaksi.
Kortisoli on raaka asia joka selittänee ns. Galileo -syndroomankin. Kun erimieliset tuottavat meihin kortisoliryöppyjä ja pitäydymme maailmankuvassamme, on helppoa paikata maailmankuvaa hyökkäämällä erimielisen kimppuun syyttämällä heitä vainoajiksi. Tämä näkyy erityisesti siitä miten lyhyt matka pseudotieteissä on ”he kritisoivat meidän juttuja” ja ”he vihaavat sananvapautta” -lausumien välillä. Johon usein tulee vastaesimerkiksi se miten Galileo Galileitäkin vainottiin. Josta se ei-lääketieteellinen nimi Galileo -syndroomakin tulee. ; Se, että omasta näkemyksestä ei tulekaan nousevaa paradigmaa selitetään muulla kuin teorian huonoudella. Tiedeyhteisö ja skeptikot vainoavat. Etenkin jos antavat kritiikkinsä jotenkin edgysti.
Toisaalta rehkimisen efektit ovat hieman kuten urheilussakin. Kognitiiviseen dissonanssiin olisi pakotettava. Ja se vaatii aikaa. Rehnin teoksen päähuomio on keskittymiskyvyssä ja noin 10 minuutin rupeamissa. Helposti myytävä ja paketoitava ajatus – vanha ajatus – toimii nopeastikin. Mutta jos halutaan olla kriittisiä omille näkemyksille, pitäisi keskittyä ikävään asiaan vähintään 10 minuutin rupeama.
Mikä tarkoittaa sitä että esimerkiksi kaikki minun videoni jotka ovat alle 10 minuuttia pitkiä ovat joko epäonnistuneita tai kertauspätkiä ja tiivistelmiä. Samalla tosin selittyy sekin miksi uniikkeimpia ajatuksiani, pisimmät lähdeviittausluettelot ja muut vastaavat tuotoksissani saavat sekä vähemmän katselukertoja että vähemmän peukkuja ja enemmän alaspäinpeukkuja. Toki sama on myös kirjallisissa blogissani. Jakojen ja lukukertojen määrät ovat käänteisesti verrannollisia tiedeviittausten määriin, ajatuksen analyyttiseen hiottuvuuteen, käytetyn logiikan määrään argumentaatiossa – etenkin jos tämä on esitetty loogisena notaationa. Käänteinen verrannollisuus jakoihin ja lukumääriin tulee myös pituuden kasvamisesta sekä siiten että näkemys osuu vaikeasti klassisiin ja suosituihin aiheisiin ja niissä totuttuihin poteroihin. Tässä vlogissakin katsomisia ja peukkuja saavat yksinkertaiset jutut joissa lokeroidun parhaiten joko ”väärässäolevaksi ideologiksi” tai ”samaa mieltä olevaksi” totutulla tavalla.
Tästä on tietekin suoria vaikutuksia myös syvempään filosofiaan. ; Kun mietimme Sokratesta. Hän esiintyy lukuisissa Platonin dialogeissa. Hän on dialogimuodossa. Ja tätä kautta meille kaupitellaan asiaa Sokrateesta joka on hieman kuin antiikin Jari Parantainen. Joku joka antaa out of box -tehtäviä joiden ratkaisu löytyy myöhemmin siitä samasta dialogista. Että keskustelemalla kätiöidään vastaus ja lukija aprikoi ongelmaa samalla kun lukee dialogia. Ja vastaus esitetään lopuksi. Sokrateen systeemiä kuvataan usein sanalla dialogi ja keskustelu. ; Mutta jos poistetaan dialogin luettu muoto ja kuvitellaan tilanne keskusteluksi jossa ei lueta skriptiä, niin on helpohkoa huomata että Sokraattinen metodi on kuulustelumetodi. Tämän tajuamisen jälkeen voi ymmärtää miksi Sokratesta verrattiin paarmaan. Hän ei tarjonnut mitään oppimisen iloa, eli sitä mitä ne luetut dialogit tarjoavat. Hän tarjosi kortisolikuureja suoraan kanssaeläjiensä aivoihin. Ei ihme että hänet tapettiin.
Tämä on tavallaan osa suurta ongelmaa nykyään.
Moni ajattelee että he ovat rationaalisia koska he ovat hokeneet sanomiaan asioita minimaalisilla variaatioilla niin kauan että tämä tekisi heistä kriittisiä ajattelijoita. Etenkin jos he ovat tässä sitten huutaneet asioita kanssaan erimielisille niin että ovat altistuneet kaikille vasta-argumenteille. He saavat hyvää mieltä ja oppimisen iloa kun seuraavat asioita.
Tosiasiassa voidaan nähdä että jos he nauttivat asiasta he tekevät sen väärin. Jos jostain tulee hyvä mieli se on todennäköisesti ajateltu itse itseään toistaen. ; Tästä hyvää vihjettä saa kun katsoo minkälaisia nämä ihmiset ovat.
Riskejä saa katsomalla tilannetta vaiheittain. Osaavatko he esimerkiksi luetella asioita joissa ovat muuttaneet mieltään. Ovatko heidän identiteettinsä vahvasti sitoutuneet heidän suosikkiaiheisiinsa. Vai mikä pahinta: Myyvätkö he olevansa käännynnäisiä juuri tässä heidän lempiaiheessaan. Tosiasiassa vain hyvin harva vaihtaa useaa kertaa mieltään koska keskustelee paljon jostain itselleen ei-relevantista aiheesta neutraalisti. Sen sijaan sitä törmätään siihen aina samaan ”entiseen darwinistiin” joka toistaa kristillisiä luupäisyyksiään vielä vuonna 2018 – and beyond. On selvää että kreationistin ja toisaalta keveämmät ”todistukset uskosta” eivät aja mitään rationaalista keskustelua sillä niillä lähinnä haetaan vain syytä itseruoskintaan ja ruokitaan omaa uhriutumiskompleksia. ; Uskovainen onkin tilanteessa jossa häntä joko kuunnellaan ja hän saa egoboostia tai sitten häntä kritisoidaan jolloin hänen vaihtoehtonäkemyksensä on vainottu.
Samalla voi miettiä että miten sitä on itse kukin ollut koko elämänsä ns. oikeassoleva tietäjä joka on opastanut tyhmempiä. Joka tarkoittaa sitä että ei ole oppinut matkan varrella mitään. Itse ainakin olen havainnut että minulla on tässä sentään ollut melko hyvä asetelma siinä mielessä että olen aina ymmärtänyt että filosofia ei ole ”kivanpitämistä” sanan täydessä mielessä.; Olen tosin hoitanutkin asiaa toisella tavalla. Addrenaliiniaddiktiolla. Joka muuten ei ole kovin terve asia ratkaista tätä asiaa. Olen yksinkertaisesti niitä ihmisiä jotka murrosiässä muuttuivat aika vahvasti. Itselleni tähän on liittynyt erikoisia prosesseja joissa olen hypännyt ahdistaviin asioihin.
Astuin hyvin pienenä maamehiläispesään ja sain paljon pistoja joten pelkäsin kärpäsiä tavalla joka lähenteli fobiaa. Ratkaisu: Rupesin agrologiksi jossa oli eläimiä jotka ovat olleet itselleni tärkeitä. Ja pirusti kärpäsiä. Samoin turpaansaamisen jälkeen minulla oli sen verran pahoja stressinjälkeisiä oireita että tuntematon ihminen ei voinut edes koskea minuun, lainkaan. Ratkaisu: Menen harrastamaan lajia jossa minua vahvemmat ihmiset heittävät minua betonilattialle teräaseilla. Addrenaliinin huono puoli on siinä että sosiaalinen konflikti ajaa saman asian kuin rationaalinen oman maailmankuvan haastaminenkin.
Lähteet:
Jari Parantainen, ”Pölli tästä” (2008)
Alf Rehn, ”Farliga idéer : när det opassande tänkandet är din värdefullaste resurs” (2010) [suom. ”Vaaralliset ideat - kun sopimaton ajattelu on tärkein voimavarasi”]
Leon Festinger, ”A Theory of Cognitive Dissonance” (1957)
Hal Arkes, Catherine Blumer, "The Psychology of Sunk Cost" (1985)
Brendan Nyhan & Jason Reifler, ”The roles of information deficits and identity threat in the prevalence of misperceptions” (2017)
Matti Leisola & Jonathan Witt, ”Heretic: One Scientist's Journey from Darwin to Design” (2018)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nyhan. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nyhan. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 18. helmikuuta 2018
tiistai 15. huhtikuuta 2014
Vapaa tahto ja avomielisyys ; Eli miksi tiedeviestintä on niin vaikeaa
Vapaata tahtoa käsittelevässä filosofiassa Robert Kanen torn decision on hyvin mielenkiintoinen konsepti. Tällöin kyseessä on valintatilanne, jossa valitaan eri vaihtoehtojen välillä. Ja valinta on valitsijalleen merkityksellinen. Ja valinnan vuoksi syntyy erilaiset lopputulokset. Tämänlaisia valintoja liittyy vaikkapa siihen muuttaako työpaikan perässä muualla ja jättää puolisonsa, vai jääkö paikoilleen ja menee naimisiin. (Ja kenties kysymys "hissi vai liukuportaat" on sellainen joskus, mutta hyvin harvoin.)
Tilannetta voi kuvata kahta kautta:
1: Ne ovat oleellisia jotta voisimme olla autenttisia ja luovia hyvin syvällä ja aidolla tavalla. Sillä jos vaihtoehtoina olisi vain irrelevantteja asioita, valintamme eivät olisi merkityksellisiä tai vaikuttavia. Ja jos vaihtoehtoina on hyvin vahvasti järjen ohjaama valinta ja toinen typerämpi, meidän olisi seurattava järkeämme sellaisella tavalla jossa autenttisuus ja omalakisuus tarkoittaisi samaa kuin irrationaalinen ja typerä käyttäytyminen. Torn decision pitää sisällään merkityksellisen.
2: Torn decisionit ovat ikäviä. Ne ovat sen tyylisiä valintoja joita tavoitteleva joutuu olemaan hyvin vahvasti Nietzscheläinen - tai vaihtoehtoisesti masokistinen. Kukaan ei tavoittele tämänlaisia tilanteita. Valinnan vaikeus kertoo psykologisesti siitä että mukana on aimo annos kognitiivista dissonanssia. Ihmiset pyrkivät yleensä välttämään tätä. Arvot ja prioriteetit ovat torn decisionin aikana kovassa kurimuksessa.
Tämä on tieteen popularisoinnin kannalta hyvin haastavaa. Sillä jos mietimme maailmankuvan muuttamista, sellainen vaatii selvästi jonkinlaisen torn decisionin. Ja tunnetusti ihmiset eivät keskustele erimielisten kanssa punnitakseen maailmankuviaan, vaan joko käännyttääkseen tai voittaakseen debatin "omalle tiimilleen" "vaarallista ideologian vihollista vastaan". Viestintää siis oikeutetaan jollain joka on psykologisesti epätodennäköistä ja faktojen mukaan tyystin epäuskottavaa.
Debatin psykologiaa on luonnollisesti kartoitettu. Brendan Nyhan ja Jason Reifler tekivät vuonna 2006 ensimmäisen kokeen, jossa testattiin ihmisten kokemuksia ideologisesti värittyneistä uutisista. He huomasivat, että jos ihmisen maailmankuva asetetaan haasteeseen fakta-aineistolla, ihmiset eivät suinkaan heikennä uskomuksiaan varovaisemmiksi. Uusi data ei saa heitä keventämään. Sen sijaan jos data on omaa maailmankuvaa vastaan, ihmiset itse asiassa vahvistavat maailmankuvaansa. Tämä ei toki sinänsä yllätä, sillä esimerkiksi maailmanloppua ennustaneissa kulteissa on huomattu että pieleen menneet ennustukset tulkitaan ensin parhain päin ja kokemus vahvistaa jäävien vakaumusta rutkasti. (Joskin pieni osa luonnollisesti jättää kultin epäonnistumisen jälkeen. Kriittisyys ei ole nollassa, se on vain vähissä. Muuten kukaan ei koskaan vaihtaisi maailmankuvaansa. Ja koska olen itse vaihtanut maailmankuvaani montakin kertaa, tiedän että sitä tapahtuu.)
"You Are Not So Smart" kertookin tästä the backfire -effect -nimisestä ilmiöstä hieman enemmän. "Just as confirmation bias shields you when you actively seek information, the backfire effect defends you when the information seeks you, when it blindsides you. Coming or going, you stick to your beliefs instead of questioning them. When someone tries to correct you, tries to dilute your misconceptions, it backfires and strengthens them instead. Over time, the backfire effect helps make you less skeptical of those things which allow you to continue seeing your beliefs and attitudes as true and proper."
Tämä tarkoittaa sitä että tieteellisesti ajatellen avomielisyys on hyvin erilainen asia kuin voisi luulla. Tavallisesti esimerkiksi skeptikoita moititaan siitä, että he eivät ole avomielisiä. Sillä avomielisyys liitetään jonkinlaiseen suvaitsevaiseen, relativistiseen, monikulttuuriseen, henkeen. Siihen jota "X -files" -sarjan Fox Mulder edusti antaessaan tilaa asioille joita pidetään epätodennäköisinä. Tosin "Beyond the sea" -jakso näyttääkin sen mitä tämä maailmankuville ja tulkinnoille tilan antaminen tarkoittaa käytännössäkin. Mulderhan selittää siinä Scullylle että "open yourself up to extreme possibilities only when they're the truth. " Aidossa skeptismissä ideana on nimenomaan nojata todennäköisyyksiin. Ja silloin kun skeptikko vain "tietää" kannan johonkin uskoen sydäntään faktojen ja todennäköisyyksien sijaan hän itse asiassa onkin pseudoskeptikko. Asenne, ei lopullinen mielipide, ratkaiseekin tässä. Jos torppaa UFOt suoralta kädeltä ilman asian käsittelyä, on nimenomaan yhtä luutunut kuin se hörhö joka näkee avaruusolentoja jokaisessa linssinheijastustahrassa. (Asenteen erikoisvaikutuksen ei tässä tarvitse olla mitään ole yllättävää koska valitsemani näkökulma on psykologinen.) Haidt on kuvannut tätä tilannetta sillä, että "Research in social cognition also indicates that people often behave like "intuitive lawyers" rather than "intuitive scientists"." Vertaus on minusta kuvaava.
Kaikessa skeptisyyden kritiikissä tämänlaiset tulokset ovat tietysti mukana. Sillä tottakai tätä kantaa voidaan suunnata paatuneisiin skeptikoihin. Sillä ilmiö kuvaa kaikkia joilla on psykologia. Eli kaikkiin ihmisiin. Ja kohtuullisen suositun työhypoteesin mukaan skeptikot ovat ihmisiä eivätkä reptiliaaneja. (Peitän tässä aivan selvästi nyt kontroversiaalin aiheen, ja tukin vähemmistöteorian kannattajien suut väkivaltaisesti. Et voi pysäyttää viestiä!) Skeptikot ovatkin usein "maailmankuvansa sumentamia".
Kuitenkin tässä kritiikissä on aina jonkinlainen ajatushierarkia.
1: Esimerkiksi klassinen salaliittoteorioitsija jakaa ihmiset jonkinlaiseen rohkeaan ja luovaan salaliittoteoreetikoiden älylliseen eliittiin ja sitten lammasmaisiin virallisen totuuden kuulijoihin. Sheeplet eivät vain ymmärrä. Se kertoo että tämä tulkinta on vahvasti elitistinen. Salaliittoteorioiden ystävät eivät tunnusta norsunluutorniaan tai elitismiään, sillä heistä vallanpitäjä voi olla vain taho jolla on paljon rahaa. Vain instituutiot, big pharma ja reptiliaanit ovat riittävän rikkaita ollakseen pahuuksien takana olevaa hallitsevaa eliittiä. Joten vain nämä tahot - ja skeptikot jotka kylpevät illuminatirahassa ja joita virallinen koululääketiede tukee ja SuPo komppaa - voivat sortaa ja olla elitistejä.
2: Jopa keskustelua tukevissa tahoissa törmää helposti Plantinga-Intelligent Design-kreationismi-apologetiikka -soppaan. Sillä kun mietitään Plantingan warrantia, hän teoriassa sanoo että ihmisten aistit ovat luotettavia. Siksi maailmankuvien sumentuminen ei olisi oikeastaan järkevä konsepti. Kuitenkin maailmankuvien sumentumissyytöksiä tulee, joten selvästi tätä valistushenkistä asennetta ei kannateta. Syynä onkin se mitä kreationisti sanoo "rappeutumiseksi" tai Plantinga "perisynnin vaikutukseksi". Mukaan tulee kalvinistinen näkemys siitä että toisten jumala-aisti toimii, he ovat teologisia connoiseureja jotka nauttivat Jumaluuden hienoista Tosista vivahteista. Ja toiset ovat sokeita. Tämä selittää miksi Plantingan oppi on reformoitua epistemologiaa. Reformaatio voidaan liittää kalvinismiin. Ja tällöin aistiehyys osuu hyvin yhteen predestinaatio-opin kanssa jossa toiset ovat determinoituja epätoteen elämään ja helvettiin ja toiset ovat predestinoituja pelastukseen. Plantinga, kreationistit ja muut tietysti itse ajattelevat kuuluvansa tähän älylliseen eliittiin jonka aistit ovat lähinnä sitä muotoa kuten Jumala ne teki. Paatuneet naturalistit sitten rypevät synnissä ja maailmankuvallisuudessaan. Tärkeintä on siis julistaa, jotta aisteiltaan terve eliitti predestinoituu pelastukseen, ja ne helvettiin joutuvat. Ei Jumala heistä muutenkaan tykkää.
Tietenkin tässä on asteita. Ja sen verran nämä pseudotieteilijät saavat oikein. Maailmankuvista ei tietysti pysty täysin vapautumaan, mutta toisilla asenteilla maailmankuvan syventäminen - tosiasioista huolimatta ja jopa niitä vastaan - voidaan maksimoida.
Jotkut viestinnän tavat vetoavat intuitioihimme ja rapsuttelevat maailmankuvaamme enemmän kuin toiset. Tässä kohden voidaankin viitata Kahnemanin havaintoihin siitä miten meillä on monta tapaa ajatella (a) intuitiivinen ajatusmenettely joka on nopea, automaattinen ja joka tuottaa nopeasti ja vähällä vaivalla kohtuullisia tuloksia. Mutta joka sitten on myös harhauttavaa. (b) Sitten meillä on hidas ja analyyttinen ajattelumenetelmä, joka on työläs, stressaava ja joka tuottaa hitaasti parempia tuloksia.
Chris Mooneyn "The Science of Why We Don’t Believe Science" (2011) korostaakin, että iso osa tiededenialismista johtuu siitä että ihmiset kokevat että tiedemaailma jotenkin haastaa heidän maailmankuvansa. Ja heidät saadaan positiivisiksi vain sitä kautta ett heille tarjotaan jotain mitä he haluavat. Asioita pitää yksinkertaistaa ja sovittaa kuulijoiden maailmankuviin.
* Tämä ei kuitenkaan saa heitä luopumaan rakkaista näkemyksistä jotka ovat tieteenvastaisia. Ja siksi Mooneyn tapa onkin enemmän yleistä tieteenpopularisointia kuin jotain jolla ratkaistaan vaikka se miten muodikkaat salaliittoteoriat tai vainotun toisinajattelijan kaapuaan heiluttelevat kreationistivänisköt saadaan vähenemään.
* Pseudotieteilijöiden aktiivisuutta ja lukumäärää voidaan helposti lisätä huonolla viestinnällä. Ja tässä kohden onkin suuria vaikeuksia. Sillä jos yleisö halutaan laajaksi, joudutaan usein menemään pienimmän yhteisen tekijän mukaan. Ja tämä tekee informaatiosta huonoa. Esimerkiksi itse saan jonkin verran viestiä siitä että "mainio teksti, en jaksanut lukea sanaakaan" tai englanniksi "too long - didn't read". (Joka voi esiintyä jopa muodossa "TL;DR" joka kuvaa sitä laiskuutta joka tiedekeskustelussa vallitsee..) Internet ja pseudotieteet tunkevat viestiä massoille ja yksinkertaisuus ja pelkistäminen ja maailmankuvan mukainen viestintä on se joka tuo lukijoita. Ja tähän liittyvä laiskuus maksimoi vahvistusharhan (havaintojen etsintä), assimiloinnin (havaintojen tulkinta) ja the backfire -effectin (tulkinnan jälkeen epämiellyttäväksi havaitun käsittely).
* Kenties ainut tapa käsitellä pseudotieteiden ja denialismin ongelmaa onkin tehdä jotain sellaista mitä Neil deGrasse Tyson tekee. Eli viestittää asioista pelkistäen mutta ei yliyksinkertaistaen. Jos asia täytyy yksinkertaistaa, ei yksinkertaisteta vaan kerrotaan vitsi. Tämä on jotain jota esimerkiksi muutoin arvostamani Richard Dawkins tai Bill Nye eivät tee. He saarnaavat kuorolle, omille joukoilleen. Tässä mielessä he eivät ratkaise kreationismiongelmaa, vaan luultavasti pahentavat sitä.
Ja tämä muistuttaa siitä, että miksi torn decisionit ovat niin tärkeitä. Sillä jokainen new age -psykologi, salaliittoteoreetikko ja kreationisti on konkreettinen muistutus siitä, miten he noudattavat autenttisuuttaan myymällä vapautensa ideologialle ja maailmankuvalleen. He valitsevat tietyn maailmankuvan ja hyppäävät siihen kuin tuhannen sylen syvyiseen veteen. Ja järjellä on hyvin vähän tekemistä tämän kaiken kanssa. He eivät minun silmissäni ole tämänlaisen heittäytymisen jälkeen vapaita tai järkeviä ihmisiä. He eivät ole avomielisiä vaan pelkästään heittäytyneet omiin äärimmäisiin epätodennäköisyyksiinsä. Ja kaikki vain sen vuoksi että he eivät kestä torn decisioneja elämässään. (Torn decisionin nimi on hyvä, sillä jos se repii sinut emotionaalisesti pirstaksi, se on ollut erinomainen torn decision.)
Tilannetta voi kuvata kahta kautta:
1: Ne ovat oleellisia jotta voisimme olla autenttisia ja luovia hyvin syvällä ja aidolla tavalla. Sillä jos vaihtoehtoina olisi vain irrelevantteja asioita, valintamme eivät olisi merkityksellisiä tai vaikuttavia. Ja jos vaihtoehtoina on hyvin vahvasti järjen ohjaama valinta ja toinen typerämpi, meidän olisi seurattava järkeämme sellaisella tavalla jossa autenttisuus ja omalakisuus tarkoittaisi samaa kuin irrationaalinen ja typerä käyttäytyminen. Torn decision pitää sisällään merkityksellisen.
2: Torn decisionit ovat ikäviä. Ne ovat sen tyylisiä valintoja joita tavoitteleva joutuu olemaan hyvin vahvasti Nietzscheläinen - tai vaihtoehtoisesti masokistinen. Kukaan ei tavoittele tämänlaisia tilanteita. Valinnan vaikeus kertoo psykologisesti siitä että mukana on aimo annos kognitiivista dissonanssia. Ihmiset pyrkivät yleensä välttämään tätä. Arvot ja prioriteetit ovat torn decisionin aikana kovassa kurimuksessa.
 |
| Jos pseudotieteilijä tulee "keskustelemaan", tiedän että kysymys on oravanmetsästyksestä. |
Debatin psykologiaa on luonnollisesti kartoitettu. Brendan Nyhan ja Jason Reifler tekivät vuonna 2006 ensimmäisen kokeen, jossa testattiin ihmisten kokemuksia ideologisesti värittyneistä uutisista. He huomasivat, että jos ihmisen maailmankuva asetetaan haasteeseen fakta-aineistolla, ihmiset eivät suinkaan heikennä uskomuksiaan varovaisemmiksi. Uusi data ei saa heitä keventämään. Sen sijaan jos data on omaa maailmankuvaa vastaan, ihmiset itse asiassa vahvistavat maailmankuvaansa. Tämä ei toki sinänsä yllätä, sillä esimerkiksi maailmanloppua ennustaneissa kulteissa on huomattu että pieleen menneet ennustukset tulkitaan ensin parhain päin ja kokemus vahvistaa jäävien vakaumusta rutkasti. (Joskin pieni osa luonnollisesti jättää kultin epäonnistumisen jälkeen. Kriittisyys ei ole nollassa, se on vain vähissä. Muuten kukaan ei koskaan vaihtaisi maailmankuvaansa. Ja koska olen itse vaihtanut maailmankuvaani montakin kertaa, tiedän että sitä tapahtuu.)
"You Are Not So Smart" kertookin tästä the backfire -effect -nimisestä ilmiöstä hieman enemmän. "Just as confirmation bias shields you when you actively seek information, the backfire effect defends you when the information seeks you, when it blindsides you. Coming or going, you stick to your beliefs instead of questioning them. When someone tries to correct you, tries to dilute your misconceptions, it backfires and strengthens them instead. Over time, the backfire effect helps make you less skeptical of those things which allow you to continue seeing your beliefs and attitudes as true and proper."
Tämä tarkoittaa sitä että tieteellisesti ajatellen avomielisyys on hyvin erilainen asia kuin voisi luulla. Tavallisesti esimerkiksi skeptikoita moititaan siitä, että he eivät ole avomielisiä. Sillä avomielisyys liitetään jonkinlaiseen suvaitsevaiseen, relativistiseen, monikulttuuriseen, henkeen. Siihen jota "X -files" -sarjan Fox Mulder edusti antaessaan tilaa asioille joita pidetään epätodennäköisinä. Tosin "Beyond the sea" -jakso näyttääkin sen mitä tämä maailmankuville ja tulkinnoille tilan antaminen tarkoittaa käytännössäkin. Mulderhan selittää siinä Scullylle että "open yourself up to extreme possibilities only when they're the truth. " Aidossa skeptismissä ideana on nimenomaan nojata todennäköisyyksiin. Ja silloin kun skeptikko vain "tietää" kannan johonkin uskoen sydäntään faktojen ja todennäköisyyksien sijaan hän itse asiassa onkin pseudoskeptikko. Asenne, ei lopullinen mielipide, ratkaiseekin tässä. Jos torppaa UFOt suoralta kädeltä ilman asian käsittelyä, on nimenomaan yhtä luutunut kuin se hörhö joka näkee avaruusolentoja jokaisessa linssinheijastustahrassa. (Asenteen erikoisvaikutuksen ei tässä tarvitse olla mitään ole yllättävää koska valitsemani näkökulma on psykologinen.) Haidt on kuvannut tätä tilannetta sillä, että "Research in social cognition also indicates that people often behave like "intuitive lawyers" rather than "intuitive scientists"." Vertaus on minusta kuvaava.
Kaikessa skeptisyyden kritiikissä tämänlaiset tulokset ovat tietysti mukana. Sillä tottakai tätä kantaa voidaan suunnata paatuneisiin skeptikoihin. Sillä ilmiö kuvaa kaikkia joilla on psykologia. Eli kaikkiin ihmisiin. Ja kohtuullisen suositun työhypoteesin mukaan skeptikot ovat ihmisiä eivätkä reptiliaaneja. (Peitän tässä aivan selvästi nyt kontroversiaalin aiheen, ja tukin vähemmistöteorian kannattajien suut väkivaltaisesti. Et voi pysäyttää viestiä!) Skeptikot ovatkin usein "maailmankuvansa sumentamia".
Kuitenkin tässä kritiikissä on aina jonkinlainen ajatushierarkia.
1: Esimerkiksi klassinen salaliittoteorioitsija jakaa ihmiset jonkinlaiseen rohkeaan ja luovaan salaliittoteoreetikoiden älylliseen eliittiin ja sitten lammasmaisiin virallisen totuuden kuulijoihin. Sheeplet eivät vain ymmärrä. Se kertoo että tämä tulkinta on vahvasti elitistinen. Salaliittoteorioiden ystävät eivät tunnusta norsunluutorniaan tai elitismiään, sillä heistä vallanpitäjä voi olla vain taho jolla on paljon rahaa. Vain instituutiot, big pharma ja reptiliaanit ovat riittävän rikkaita ollakseen pahuuksien takana olevaa hallitsevaa eliittiä. Joten vain nämä tahot - ja skeptikot jotka kylpevät illuminatirahassa ja joita virallinen koululääketiede tukee ja SuPo komppaa - voivat sortaa ja olla elitistejä.
2: Jopa keskustelua tukevissa tahoissa törmää helposti Plantinga-Intelligent Design-kreationismi-apologetiikka -soppaan. Sillä kun mietitään Plantingan warrantia, hän teoriassa sanoo että ihmisten aistit ovat luotettavia. Siksi maailmankuvien sumentuminen ei olisi oikeastaan järkevä konsepti. Kuitenkin maailmankuvien sumentumissyytöksiä tulee, joten selvästi tätä valistushenkistä asennetta ei kannateta. Syynä onkin se mitä kreationisti sanoo "rappeutumiseksi" tai Plantinga "perisynnin vaikutukseksi". Mukaan tulee kalvinistinen näkemys siitä että toisten jumala-aisti toimii, he ovat teologisia connoiseureja jotka nauttivat Jumaluuden hienoista Tosista vivahteista. Ja toiset ovat sokeita. Tämä selittää miksi Plantingan oppi on reformoitua epistemologiaa. Reformaatio voidaan liittää kalvinismiin. Ja tällöin aistiehyys osuu hyvin yhteen predestinaatio-opin kanssa jossa toiset ovat determinoituja epätoteen elämään ja helvettiin ja toiset ovat predestinoituja pelastukseen. Plantinga, kreationistit ja muut tietysti itse ajattelevat kuuluvansa tähän älylliseen eliittiin jonka aistit ovat lähinnä sitä muotoa kuten Jumala ne teki. Paatuneet naturalistit sitten rypevät synnissä ja maailmankuvallisuudessaan. Tärkeintä on siis julistaa, jotta aisteiltaan terve eliitti predestinoituu pelastukseen, ja ne helvettiin joutuvat. Ei Jumala heistä muutenkaan tykkää.
Tietenkin tässä on asteita. Ja sen verran nämä pseudotieteilijät saavat oikein. Maailmankuvista ei tietysti pysty täysin vapautumaan, mutta toisilla asenteilla maailmankuvan syventäminen - tosiasioista huolimatta ja jopa niitä vastaan - voidaan maksimoida.
Jotkut viestinnän tavat vetoavat intuitioihimme ja rapsuttelevat maailmankuvaamme enemmän kuin toiset. Tässä kohden voidaankin viitata Kahnemanin havaintoihin siitä miten meillä on monta tapaa ajatella (a) intuitiivinen ajatusmenettely joka on nopea, automaattinen ja joka tuottaa nopeasti ja vähällä vaivalla kohtuullisia tuloksia. Mutta joka sitten on myös harhauttavaa. (b) Sitten meillä on hidas ja analyyttinen ajattelumenetelmä, joka on työläs, stressaava ja joka tuottaa hitaasti parempia tuloksia.
Chris Mooneyn "The Science of Why We Don’t Believe Science" (2011) korostaakin, että iso osa tiededenialismista johtuu siitä että ihmiset kokevat että tiedemaailma jotenkin haastaa heidän maailmankuvansa. Ja heidät saadaan positiivisiksi vain sitä kautta ett heille tarjotaan jotain mitä he haluavat. Asioita pitää yksinkertaistaa ja sovittaa kuulijoiden maailmankuviin.
* Tämä ei kuitenkaan saa heitä luopumaan rakkaista näkemyksistä jotka ovat tieteenvastaisia. Ja siksi Mooneyn tapa onkin enemmän yleistä tieteenpopularisointia kuin jotain jolla ratkaistaan vaikka se miten muodikkaat salaliittoteoriat tai vainotun toisinajattelijan kaapuaan heiluttelevat kreationistivänisköt saadaan vähenemään.
* Pseudotieteilijöiden aktiivisuutta ja lukumäärää voidaan helposti lisätä huonolla viestinnällä. Ja tässä kohden onkin suuria vaikeuksia. Sillä jos yleisö halutaan laajaksi, joudutaan usein menemään pienimmän yhteisen tekijän mukaan. Ja tämä tekee informaatiosta huonoa. Esimerkiksi itse saan jonkin verran viestiä siitä että "mainio teksti, en jaksanut lukea sanaakaan" tai englanniksi "too long - didn't read". (Joka voi esiintyä jopa muodossa "TL;DR" joka kuvaa sitä laiskuutta joka tiedekeskustelussa vallitsee..) Internet ja pseudotieteet tunkevat viestiä massoille ja yksinkertaisuus ja pelkistäminen ja maailmankuvan mukainen viestintä on se joka tuo lukijoita. Ja tähän liittyvä laiskuus maksimoi vahvistusharhan (havaintojen etsintä), assimiloinnin (havaintojen tulkinta) ja the backfire -effectin (tulkinnan jälkeen epämiellyttäväksi havaitun käsittely).
* Kenties ainut tapa käsitellä pseudotieteiden ja denialismin ongelmaa onkin tehdä jotain sellaista mitä Neil deGrasse Tyson tekee. Eli viestittää asioista pelkistäen mutta ei yliyksinkertaistaen. Jos asia täytyy yksinkertaistaa, ei yksinkertaisteta vaan kerrotaan vitsi. Tämä on jotain jota esimerkiksi muutoin arvostamani Richard Dawkins tai Bill Nye eivät tee. He saarnaavat kuorolle, omille joukoilleen. Tässä mielessä he eivät ratkaise kreationismiongelmaa, vaan luultavasti pahentavat sitä.
Ja tämä muistuttaa siitä, että miksi torn decisionit ovat niin tärkeitä. Sillä jokainen new age -psykologi, salaliittoteoreetikko ja kreationisti on konkreettinen muistutus siitä, miten he noudattavat autenttisuuttaan myymällä vapautensa ideologialle ja maailmankuvalleen. He valitsevat tietyn maailmankuvan ja hyppäävät siihen kuin tuhannen sylen syvyiseen veteen. Ja järjellä on hyvin vähän tekemistä tämän kaiken kanssa. He eivät minun silmissäni ole tämänlaisen heittäytymisen jälkeen vapaita tai järkeviä ihmisiä. He eivät ole avomielisiä vaan pelkästään heittäytyneet omiin äärimmäisiin epätodennäköisyyksiinsä. Ja kaikki vain sen vuoksi että he eivät kestä torn decisioneja elämässään. (Torn decisionin nimi on hyvä, sillä jos se repii sinut emotionaalisesti pirstaksi, se on ollut erinomainen torn decision.)
keskiviikko 22. heinäkuuta 2009
Herodotoksen virhe ja uskomattomat tosiasiat.
Juha Leinivaara kirjoitteli levinneestä salaliittoteoriasta, jonka mukaan USA:n kuussakäyminen on lavastettu. Hänen esittämänsä prosenttiluvut vihjaavat että tämä uskomus on erityisen yleinen.
Nostan ytimeen reagoinnit NASA:n uusiin kuviin, joissa näkyy jälkiä kuussakäymisestä.
"On kai jokseenkin eri asia 'todistaa' että kuuhun on 40 vuoden aikana saatu toimitettua romua, kuin että olisimme 40 vuotta sitten katsoneet suorana lähetyksenä kuukävelyä. Katsottuani kuumodulin varjoa videolta n. 3 tunnin ajan useilla eri nopeuksilla, voi todeta että se ei liiku mihinkään - johtopäätös: valonlähde on samalla kiintellä kamaralla kuin alus & tämä lienee tapahtunut huomattavasti todennäköisemmin autiomaassa kuin kuussa, auringonvaloa se ei ainakaan ole."
Selitys on yksinkertainen: Maassa vuorokauden pituus on 24 tuntia, joten aurinko kiertää melko rivakasti, joten 3 tunnissa varjot liikkuvat huomattavan määrän. Sen sijaan kuu on siitä jännittävä, että sen vuorokausi on kuukauden mittainen ja on 29 vrk 12 h 44 min. Ja tämä on syy sille, miksi kuu ei näytä koskaan toista puoltaan. Salaliittoteorioissahan kuun taakse asennellaan esimerkiksi natsien salaisia tukikohtia, joten salaliittojen ystäville tämä fakta lienee tuttu.
Tätä skeptisyyttä voitaisiin kutsua vaikkapa "Herodotoksen virheeksi". Herodotos, "historian isä", oli siitä erikoinen kirjoittaja, että hän tunnetusti kasasi yhteen lähes kaiken kuulemansa melkoisen kritiikittömästi. Hän oli kuitenkin skeptinen eräässä tapauksessa. Hän nimittäin kirjoitti foinikialaisten afrikankiertämisestä.
Foinikialaiset nimittäin esittivät kiertäneensä Afrikan eteläkärjen. Koko matkan punaiseltamereltä gibralttarille asti. Herodotos ei uskonot tätä samasta syystä, miksi harva muukaan sen ajan ihmisistä uskoi: He nimittäin tiesivät että aurinko pysyy aina etelässä. Foinikialaisten tarina tuntui heistä uskomattomalta legendalta, koska heidän tarinoissaan aurinko oli ollut keskipäivän aikana pohjoisessa.
Tämä havainto liittyy kääntöpiireihin: Kravun kääntöpiirihän kulkee afrikan poikki. Samoin kauriin kääntöpiiri Sen pohjoispuolella aurinko ei koskaan näy zeniitissä (lakipiste) eikä se koskaan ylitä sitä. Aurinko näkyy siis olevan aina etelässä. Kaurin kääntöpiirillä tilanne on päinvastainen, joten aurinko näyttää sen eteläpuolella olevan aina pohjoisessa.
Herodotos ystävineen eli aina sellaisella alueella että he eivät olleet koskaan kohdanneet tätä tosiasiaa, joten he eivät tienneet siitä, eivätkä osanneet ennakoida sellaista tapahtumaa. Heille luonnonlaki oli että aurinko oli aina etelässä. Siksipä foinikialaisten nähtiin valehdelleen. Tavallaan kieroa että foinikialaiset joutuivat samalla faktalla valehtelijoiden kirjoihin, millä heidän matkansa sitten myöhemmin todistettiin tapahtuneeksi : Olisi vaikeaa keksiä, miksi he olisivat keksineet tämän kummallisuuden, legendan, joka kuitenkin vastaa todellisuutta.
Sama koski tietysti kuusalaliittoon uskovaa: Jos hänen vaatimansa auringon kierto olisi tapahtunut, se olisi itse asiassa todistanut että kuureissu oli varmasti lavastettu : Kuussahan tätä varjojen siirtymistä ei tapahdu.
Mutta asiaan liittyy toinenkin puoli. Se on psykologinen. Tähän liittyy uudehko ja mielenkiintoinen tutkimus, jonka tekivät Nyhan ja Reifler. Siinä löydettyä ilmiötä kutsutaan nimellä "The Backlash Effect". Tämä efekti sivuaa assimilaatiota : On tunnettua että jos ihmisellä on vahva mielipide, hän ei muuta sitä faktan edessä. Mutta tämä efekti vihjaa että tämä on vielä erikoisempi asia: Nimittäin nämä vakuuttuneet tulevat vielä vakuuttuneempia siitä että he ovat oikeassa jos he kuulevat faktoja jotka ovat selkeästi ristiriidassa heidän näkemyksensä kanssa.
Se ei siis synnytä epäilyjä heidän mielessään. Tämän vuoksi kuumatkojen aktuaalisuuta epäilevien mielessä NASAn kuussakäymisvalokuvistakin tulee todiste salaliiton puolesta: Koska kuvat ovat NASA:lta, ne ovat väärennöksiä. Ja väärennösten levittäminen taas vahvistaa sitä juttua että koko matka oli näytelty: Muutenhan valhetta ei tarvitsisi peittää väärennöksin. Tälläisen vasta -argumentin keksiminenkin tietysti vahvistaa olemassaolevaa uskoa. "Aina löytyy selitys". Ja tämä peräti vahvistaa salaliittoon uskovan kokemusta siitä että tämä koko prosessi on täydellisen järkevä, eli he itse ovat rationaalisia ja muut eivät.
Nostan ytimeen reagoinnit NASA:n uusiin kuviin, joissa näkyy jälkiä kuussakäymisestä.
"On kai jokseenkin eri asia 'todistaa' että kuuhun on 40 vuoden aikana saatu toimitettua romua, kuin että olisimme 40 vuotta sitten katsoneet suorana lähetyksenä kuukävelyä. Katsottuani kuumodulin varjoa videolta n. 3 tunnin ajan useilla eri nopeuksilla, voi todeta että se ei liiku mihinkään - johtopäätös: valonlähde on samalla kiintellä kamaralla kuin alus & tämä lienee tapahtunut huomattavasti todennäköisemmin autiomaassa kuin kuussa, auringonvaloa se ei ainakaan ole."
Selitys on yksinkertainen: Maassa vuorokauden pituus on 24 tuntia, joten aurinko kiertää melko rivakasti, joten 3 tunnissa varjot liikkuvat huomattavan määrän. Sen sijaan kuu on siitä jännittävä, että sen vuorokausi on kuukauden mittainen ja on 29 vrk 12 h 44 min. Ja tämä on syy sille, miksi kuu ei näytä koskaan toista puoltaan. Salaliittoteorioissahan kuun taakse asennellaan esimerkiksi natsien salaisia tukikohtia, joten salaliittojen ystäville tämä fakta lienee tuttu.
Tätä skeptisyyttä voitaisiin kutsua vaikkapa "Herodotoksen virheeksi". Herodotos, "historian isä", oli siitä erikoinen kirjoittaja, että hän tunnetusti kasasi yhteen lähes kaiken kuulemansa melkoisen kritiikittömästi. Hän oli kuitenkin skeptinen eräässä tapauksessa. Hän nimittäin kirjoitti foinikialaisten afrikankiertämisestä.
Foinikialaiset nimittäin esittivät kiertäneensä Afrikan eteläkärjen. Koko matkan punaiseltamereltä gibralttarille asti. Herodotos ei uskonot tätä samasta syystä, miksi harva muukaan sen ajan ihmisistä uskoi: He nimittäin tiesivät että aurinko pysyy aina etelässä. Foinikialaisten tarina tuntui heistä uskomattomalta legendalta, koska heidän tarinoissaan aurinko oli ollut keskipäivän aikana pohjoisessa.
Tämä havainto liittyy kääntöpiireihin: Kravun kääntöpiirihän kulkee afrikan poikki. Samoin kauriin kääntöpiiri Sen pohjoispuolella aurinko ei koskaan näy zeniitissä (lakipiste) eikä se koskaan ylitä sitä. Aurinko näkyy siis olevan aina etelässä. Kaurin kääntöpiirillä tilanne on päinvastainen, joten aurinko näyttää sen eteläpuolella olevan aina pohjoisessa.
Herodotos ystävineen eli aina sellaisella alueella että he eivät olleet koskaan kohdanneet tätä tosiasiaa, joten he eivät tienneet siitä, eivätkä osanneet ennakoida sellaista tapahtumaa. Heille luonnonlaki oli että aurinko oli aina etelässä. Siksipä foinikialaisten nähtiin valehdelleen. Tavallaan kieroa että foinikialaiset joutuivat samalla faktalla valehtelijoiden kirjoihin, millä heidän matkansa sitten myöhemmin todistettiin tapahtuneeksi : Olisi vaikeaa keksiä, miksi he olisivat keksineet tämän kummallisuuden, legendan, joka kuitenkin vastaa todellisuutta.
Sama koski tietysti kuusalaliittoon uskovaa: Jos hänen vaatimansa auringon kierto olisi tapahtunut, se olisi itse asiassa todistanut että kuureissu oli varmasti lavastettu : Kuussahan tätä varjojen siirtymistä ei tapahdu.
Mutta asiaan liittyy toinenkin puoli. Se on psykologinen. Tähän liittyy uudehko ja mielenkiintoinen tutkimus, jonka tekivät Nyhan ja Reifler. Siinä löydettyä ilmiötä kutsutaan nimellä "The Backlash Effect". Tämä efekti sivuaa assimilaatiota : On tunnettua että jos ihmisellä on vahva mielipide, hän ei muuta sitä faktan edessä. Mutta tämä efekti vihjaa että tämä on vielä erikoisempi asia: Nimittäin nämä vakuuttuneet tulevat vielä vakuuttuneempia siitä että he ovat oikeassa jos he kuulevat faktoja jotka ovat selkeästi ristiriidassa heidän näkemyksensä kanssa.
Se ei siis synnytä epäilyjä heidän mielessään. Tämän vuoksi kuumatkojen aktuaalisuuta epäilevien mielessä NASAn kuussakäymisvalokuvistakin tulee todiste salaliiton puolesta: Koska kuvat ovat NASA:lta, ne ovat väärennöksiä. Ja väärennösten levittäminen taas vahvistaa sitä juttua että koko matka oli näytelty: Muutenhan valhetta ei tarvitsisi peittää väärennöksin. Tälläisen vasta -argumentin keksiminenkin tietysti vahvistaa olemassaolevaa uskoa. "Aina löytyy selitys". Ja tämä peräti vahvistaa salaliittoon uskovan kokemusta siitä että tämä koko prosessi on täydellisen järkevä, eli he itse ovat rationaalisia ja muut eivät.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)