Yhtenäinen Suomi

Kansallismieliset korostavat puheissaan hyvin usein yhtenäistä Suomea. He esimerkiksi ovat pahoillaan siitä että maahanmuuttokeskustelu ja liberaalien ja konservatiivien väliset väännöt tuottavat kansaan hajaannusta.

Tässä kohden utopiana ja unelmana on Yhtenäinen Suomen Kansa. Kansa jolla on hyvin tietynlainen mielipiteistö. Onkin sanottava että nähdäkseni maahanmuuttokritiikin suurin ydin ei ole rasismissa tai rodussa. Vaan nimenomaan siinä että islam on ulkopuolista ja väärää kulttuuria. Sama nähdään myös liberaaleissa. Heillä on vääriä mielipiteitä joten he ovat väärää kulttuuria.

Tässä kohden onkin hyvä huomata että mielipiteiden koheesio ja samanlaisuus nähdään hyvin oleellisena. Ja tässä mielessä onkin ymmärrettävä miksi noissa piireissä on niin omituinen suhtautuminen poliittiseen korrektiuteen; Sama ihminen voi selittää että kaikkea tulee voida sanoa mutta sitten hän voi itkeskellä kun hänen pyhien arvojensa päälle "kustaan ja paskotaan" olemalla niiden kanssa erimielinen.

Taustalla on juuri se, että väärää kulttuuria edustava tuottaa säröä. Ja poliittinen korrektius on vain siellä missä on vaarallisia vääriä mielipiteitä tukevaa valtarakennetta. Näin selittyy miksi kun PS oli vähemmistö, valitettiin kuinka YLE on kauhea hallituksen komppauskone. Korostettiin että median pitää tuoda esiin myös toiset puolet jotta se olisi vapaa ja riippumaton. Mutta nyt sitten kun PS on vallassa valitetaan kun se ei ole, on noussut intoilua siitä että sen julkaisulinjan pitäisi tukea poliittista valtaa, onhan se valtion maksama media ja kaikkea.

Tässä kohden unohtuukin se, mitä yhtenäisyys vaatii. Etenkin viimeisen 10 vuoden aikana konservatiivit ovat valinneet poliittisen epäkorrektiuden välineeksi. Tämä sopii hyvin huonosti yhteen yhtenäisyyttä korostavien asioiden kanssa. Poliittinen epäkorrektius nimittäin todellakin lisää sitä mitä pidetään asiallisena vapautena. Ja tämä lisää sitä monikulttuurisuutta ja konflikteja jotka konservatiivit ymmärtävät niin hyvin pelottaviksi monikulttuurisuuden kohdalla.

Tämän hetken kansallismieliset eivät tule toimeen edes keskenään. Puheet Kansasta ja sen Yleistä Tahdosta ovatkin yhä vahvemmin utopistisia haihatteluja heidän päässään. Edes kansallismieliset eivät saa rakennettua yhtenäistä puoluetta joka puhaltaisi yhteen hiileen. Sen sijaan sitä fragmentoidutaan ties mihin.

Liberaalien kohdalla ei näytetäkään ymmärtävän sitä että jos ensin pilkataan ja haukutaan tunteilijoiksi ja leimataan kansanpettureiksi että miksi seuraavaksi nämä liberaalit eivät kuuntele, ota agumentteja vakavasti ja tule samalle puolelle kaveriksi. En tiedä miten kansallismieliset saavat toisensa kaveriksi? Vittuilemalla humalassa nakkikiuskojonossa ja vetämällä toisiaan turpaan jotta saavat parhaan kaveruuden saippuantiputtelusuihkussa? En tiedä.

Pieni ajatus ; Pärjäilen samasta syystä kuin maailma on erikoinen

Viime aikoina on puhuttu "totuudenjälkeisestä ajasta". Erityisesti liberaalit ovat kannattaneet tätä ajatusta ; Heidän kannaltaan politiikka onkin mennyt "väärään suuntaan". On ollut maahanmuuttokriittisyyden nousua, brexitiä ja Trumpin voittoja. Tämä on saanut itseltäni pienen annoksen ihmetystä, ihan siksi että liberaalit ovat pitkään olleet sellaisia että he ovat korostaneet moniarvoista kulttuurien yhteentörmäämistä johon ei käytetä ajatusta kulttuurien sulatusuunista ("melting pot") vaan salaattikulhosta.
1: On erikoisen merkillepantavaa huomata, että "totuudenjälkeisestä maailmasta" puhumista vastustetaan kahdelta rintamalta. Osasta se antaa voimaa natseille. Ja osasta se on hölynpölyä jota huonot häviäjät kertovat. Ensimmäinen on postmodernismin kannattajia joiden kohdalla "kulttuuristen normien dekonstruktio" on koettu eettisenä voimana ja jolle on epämiellyttävää törmätä siihen että siihen voidaan liittää vastenmielisiä ilmiöitä. Ja toisaalta ne jotka eivät mielellään halua mainita itseään ja postmodernismia samassa lauseessa koska postmodernismi on kuitenkin assosiatiivisessa suhteessa niihin "virallisesti väärän puolueen poliittisiin vihollisiin". 

Tässä kohden on kuitenkin syytä huomata että postmodernismi on vallannut lisää alaa. Ne suuntaukset, jotka perinteisesti ovat vastustaneet postmodernismia ovat ottaneet sen keinoja käyttöönsä. Uuskonservatiivien tilalle ovat tulleet esimerkiksi "alt-right"-piirit. Lilja Tamminen blogasi mainiosti asiasta.

"Sinun mielipiteesi ei voi olla väärä, koska se on sinun mielipiteesi. – Timo Soini
Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan. – Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo
Jos nimet jättäisi pois, nuo lainaukset voisivat olla kuin suoraan amerikkalaisen queer-vasemmistolaisen postmodernin kirjallisuuden opiskelijan opinnäytetyöstä. Postmoderni suhde faktoihin ei ole aivan uusi ilmiö; sitä on akateemisesti kritisoitu ainakin 1990-luvulta asti. Tämä relativismi ja subjektivismi voi tuntua harmittomalta, mutta laajasti kansan keskuuteen levitessään se on 2010-luvulla luonut erinomaiset apajat kasvavalle identiteettipolitiikalle ja lopulta tämän hyväksikäyttöön perustuvalle propagandalle ”totuudenjälkeisessä” maailmassa."

Tässä tilanteessa voidaan nähdä että moni on ollut optimistinen valistushenkisellä tavalla. Ja tämä on virheellistä. ; Internet on tannut sen että on entistä isompi mahdollisuus päästä käsiksi tietoon. Mutta tiedon lisäksi kaikki informaation jakaminen on helpottunut. Kaikelle on niche.

Olen itse asiassa itse elänyt tälle voimaa antaneen ilmiön kautta. Tätä valottaa valistusihanteissaan pettynyt tiedeyoutubettaja Derek Muller. Hänkin puhuu post-truth -maailmasta. Hän ihmettelee miten erilaisuuden kohtaaminen ei ole lisännyt faktakeskeisyttä ja suvaitsevaisuutta. Ja miten tieto on helpommin saavutettavissa, on faktojen paino elämässä vähentymässä. Valeuutisten lisääntyminen ja muut vastaavat ilmiöt on selitettävä jotenkin.

Hän muistuttaa maailmasta josta olen hyötynyt. Olin lapsena ja nuorena nörtti. Tämä tarkoitti sitä että minulla ei ollut kovin laajaa piiriä joiden parissa jakaa kiinnostuksenkohteita. Internetin myötä asia muuttui. Ympäri maailmaa löytyi samanmielisiä. Syntyi esimerkiksi erilaisia kaveripiirejä evoluutioteoriasta kiinnostuneiden kesken. Ei ole niin hullua ihmistä että internetistä ei löytyisi jotain hikipediaa tai ylilautaa hänelle sopivaksi yhteisöksi!

Ja tämä täsmälleen sama on sitten koskenut myös kaikkia muita ääriryhmiä. Internet on tehokas keino etsiä, suostutella ja rekrytoida uusia jäseniä. Ja koska emme ole valistusihanteen taustaolettamia viisaita ihmisiä, emme konfliktitilanteessa ota opiksemme. Eli mene keskusteluun virhekäsityken kanssa, opi sitä virheeksi ja nauti prosessista. Sen sijaan kyse on juuri siitä mistä Tamminen kirjoitti "Ensinnäkin yhteisö luo heimovaistojemme mukaista yhteishenkeä, joka tuntuu hyvältä, koska se korostaa omaa oikeassaolon kokemustamme, joka samalla erottaa meidän muista, ”vääristä” ryhmistä. Toisaalta, koska yhteisöt koostuvat lukemattomista ihmisistä, yhteistä todellisuuskäsitystä pyritään jatkuvasti muokkaamaan, yleensä tiukentamalla ”puhtauden” ehtoja sallitun todellisuuskäsityksen ympärillä." Tämä on ollut aina läsnä, mutta internet levittää sen tehokkaammin ympärilleen. Ihmistä ajaa confirmation bias ja konflikti koetaan usein riidan eikä oppimisen lähtökohdaksi - ja tässä asiassa myös itse ns. "kuulun lajiin".

Sanottua

"Tarkasteltakoon esim. Koraania: Tämä huono kirja on ollut riittävä perustamaan maailmanuskonnon, tyydyttämään jo 1200 vuotta lukemattomien miljoonien ihmisten metafyysillisen tarpeen, muodostamaan pohjan heidän moraalilleen ja melkoiselle kuoleman halveksimiselle sekä myös innostamaan heitä verisiin sotiin ja laajoihin valloituksiin. Siinä tapaamme teismin surullisimmassa ja kurjimmassa hahmossaan. Käännöksissä saattaa mennä paljon hukkaan, mutta en ole voinut löytää siitä ainoatakaan arvokasta ajatusta."

Ylläoleva lause on jotain jonka kaltaisia voi odottaa Sam Harrisin tapaisilta ateisteilta tai Timo Soinin tyylisiltä poleemikoilta. Toki kieliasun vanhahtavuus kertoo että kyse ei ole kovin uudesta ajatuksesta. Lausunto on Arthur Schopenhauerin "Pessimismin elämänviisaudesta". Tein lainauksen juuri sen vuoksi että Schopenhauer on maineeltaan hyvinkin leppoisa. Humaaniusmielikuva on sellainen että se saattaa järkyttää sivistysihanteista kaunosielua.

Toki otin asian esiin siksi että modernina aikana ne jotka olisivat halukkaita lainaamaan Schopenhauerin kannanottoa ovat niitä jotka käyttävät mielellään argumentteja joiden perustaa Schopenhauer tässä hieman kalvaa. Lausunto kun on kohdassa joka koskee ihmisten metafyysistä tarvetta. Homo religiosus -ihmiskuvaa käytetään usein uskonnon oikeutuksena ; Ateistit ovat valehtelijoita jotka ovat oikeasti teistejä. Uskonto on yleisinhimillistä ja siksi uskonnot ovat hyvyyttä, tarpeiden tyydyttämistä kuten ruoka ja vesi.

Schopenhauer kannatti itsekin homo religiosuksen makuista ihmiskuvaa ja hän piti metafyysillistä tarvetta inhimillisenä. Hän kuitenkin huomautti että tarpeen tyydyttyminen jollain ei tarkoita että siitä ei syntyisi tarpeetonta kärsimystä. Tai että tämä tyydyttävä asia olisi arvokas ja tärkeä vain siksi että sen varaan on rakennettu yhteiskuntia ja hirveän moni pitää niistä.

Vituttakoot tämä sitaatti kaikkia. (Paitsi minua.)

Tyhmyyden ja rasismin korrelaatiosta

Vähän aikaa sitten julkaistiin tutkimus, jonka mukaan matala älykkyysosamäärä korreloi ennakkoluuloisuuden ja syrjivien asenteiden kanssa. Tämä on tietenkin saanut levitystä. Ja hyväksi esimerkiksi tästä valikoitu useisiin tutkimuksiin viitannut juttu jonka mukaan "Study Proves Prejudice Linked With Low IQ" Tähän linkittäneet eivät usein puhu korrelaatiosta vaan kausaatiosta. Eli että tyhmyys johtaa rasismiin. Rasismi on siis tyhmää.

Tämä on mielenkiintoinen asia. Se ei ole myöskään järin yllättävä. En kuitenkaan laittaisi suoraa syy-yhteyttä näiden kahden välille. On varsin vakiintunutta tietoa että liberalismi ja ateismi korreloivat älykkyysosamäärän kanssa. Konservativiisuus, uskonnollisuus ja vastaavat taas korreloivat toiseen suuntaan. Ja syynä on se, että älykkäät ihmiset osaavat tehdä asioita omillaan. Tyhmä voi taas tarvita apua ja tukea. Tässä mielessä itsellisyys on enemmän se joka korreloi älykkyyden kanssa ja moni muu asia seuraa tästä sitten ikään kuin "kaupantekijäisinä".

Älykkyyden ja syrjinnän kohdalla on nähtävissä että syrjintä vaikkapa rasistisesti on helppo. Matalammalla kognitiolla pärjää kun maailma on dikotominen ja koostuu tiukasti rajatuista ja ehdottoman kaikilta asioita relevantista "me-muut" -jaottelusta. Ei tarvitse käsitellä kompleksisia tilannekohtaisia asioita joissa on monta muuttujaa. Kun on vain yksi merkitsevä asia ja näkökulma joka taikaluodin tavalla ratkaisee kaikki ongelmat. Että "kun tämä on kunnossa niin sitten talous nousee, ihmiset ovat eettisiä ja......" Ja tätä kautta se on selitysmallina yhtä yksinkertainen kuin vaikkapa Jumala joka tuntuu käyvän järkeen ja intuitioon sille yksinkertaisemmallekin porukalle. Tässä mielessä rasismi tai teismi ei ole itsessään tyhmää, mutta tyhmyys kyllä auttaa siinä että on rasisti tai teisti. "Derogating people with different worldviews can help people maintain the validity of their own world view." on tässä asiallinen huomio. Mutta jos tästä yleistää niin että rasistit ovat tyhmiä ja kaikki uskovaiset idiootteja,  niin luo itse sellaisen luokitelman joka sopii samaan huomiolausekkeeseen.

Kuitenkin en voi olla hieman hihittelemättä. Sillä jopa tuo esimerkiksi antamani uutinen antoi itse datan jonka mukaan älykkyys ei ole se syy jonka seurausta syrjintä olisi. Se nimittäin aivan itse nosti esiin tutkimuksen jonka mukaan suvaitsevaisuutta voi kasvattaa 10 minuutin keskustelulla. Tämäkin tutkimus on toki ihan uskottava. Ja juuri tämä on se syy miksi matalaa älykkyysosamäärää ei oikein voi pitää syynä vaikkapa rasismiin.

Älykkyysosamäärä on melko vakio. Se ei kasva oikein mitenkään. Se ei pompsahda huippuunsa transseksuaalin kanssa keskustellessa joten älykkyys ei olekaan se "voimaelementti". Kenties typerä toimii mieluummin mukavuusalueella koska sen ulkopuolella tulee ongelmia jotka ylittävät omat kyvyt. (Mikä on tilannetajua ja sellaisenaan jotain jota miltei voi tavallaan kunnioittaa, paitsi tietysti että ei voi. Mutta melkein.)

Jostain syystä konservatiivisuus, uskonnollisuus ja yksinkertaiset lokeroinnit korreloivat matalan älykkyysosamäärän kanssa. Mutta silti esimerkiksi aborttimielipiteet liudentuvat jos oma lapsi tai muu lähiomainen tekee sellaisen. Ja homoihin ja transseksuaaleihin suhtaudutaan positiivisesti heti kun on sellainen aitona ystävänä eikä minään PR -tunnen -listalla jota on yritetty käännyttää. (Mallia Päivi Räsänen ja monet ystäväni ovat homoseksuaaleja. Monikohan näistä homoseksuaaleista on samaa mieltä tästä - eikä ole samalla niitä "eheytyneitä" homoja jotka kiertävät ihmisiä käännyttelemässä...)

Mitä oikeuksia "suvakit" varastavat?

Ei ole tavatonta kuulla siitä, miten tavallisilta ihmisiltä viedään mitäkin oikeuksia. Joskus nämä ovat perusteltuja. Mutta toisinaan kuulee että feministit, "suvakit", homoseksuaalit ja liberaalit ja ties ketkä vievät ties mitä oikeuksia ns. "tavallisilta ihmisiltä". Tämä lausunto ei toki ole ainut tapa vastustaa "suvakkeja" tai "feministejä". Mutta se on kuitenkin sen verran yleinen että näen tarpeelliseksi ottaa sen käsittelyyn.

Olen melko usein ihmetellyt tätä. Lähin mielikuva joka tulee, saadaan katsomalla vanhaa arvokeskustelupropagandaa joka koskee naisten äänioikeutta. ; Sävynä on erikoinen yhdistelmä jossa "suffragetit" nähdään toisaalta (1) naisina jotka ovat avioliitossa ja käskevät miehensä pukemaan mekon päälle ja tekemään kotityöt, (2) naisina jotka kieltävät miehiltä äänioikeuden ja (3) naisina jotka ovat naimattomia vihaisia vanhojapiikoja joiden suut olisi ihanaa lukita ja estää leukojen liikkuminen.

On selvää että suffragetit eivät vieneet mitään oikeuksia ; Jos ennen on ollut maan tapa, että naiset tekevät tietyt asiat ja miehet tietyt asiat, niin tämän purkaminen ei pakota miehiä tekemään kotitöitä. Eikä naisten äänioikeus ole sama kuin että tästä edespäin vain naiset saisivat äänestää. Sellainen vaihtoehto toli olisi ollut teoriassa mahdollinen ja olisi käänteistä sovinismia. Suffragettien ajama naisten äänioikeus oli kuitenkin eri asia. Siksi esimerkiksi nykyään kaikilla, niin miehillä kuin naisillakin, on äänioikeus. Naisten äänioikeus ei ollut miesten äänioikeuksista pois.

On selvää, että esimerkiksi homojen avioliitto ei estä yhtään heteroa menemästä naimisiin. On muutenkin hyvin vaikeaa nähdä miten liberaalit estäisivät yhtään mitään. Liberaalit ja muut vastaavat tahot pikemminkin avaavat pakotteita.

Kuitenkin samalla voin ymmärtää miksi näin sanotaan.

Jos katsotaan ihmisten mielipiteenilmaisua ja mielipiteenvapautta, siinä on monia eri asteita. Usein tätä lähestytään dikotomisesti ; Jokainen asia on ikään kuin sananvapauden puolella tai sitä vastaan. Ja tämä vapaus nähdään sitten jonain joka kuvaa hyvin laajakantaisia piirteitä. Jos se on sananvapauden piirissä, se on hyvyyttä. Ja enemmänkin ; Jos se ei tunnu hyvältä, se ei voi olla sananvapauden piirissä ja sen täytyy olla jonkinlainen oikeuksien poisottaminen.

Olen kuitenkin tottunut elämään uskonnottomana ja skeptikkona. Ja tähän liittyvä yleinen reagointi on opettanut minulle miten asiat voivat olla ärsyttäviä vaikka minun sananvapauksiini ei puututtaisikaan. Tässä arvokasta kontrastia tulee suomeen vainoja paennut skeptikko, intialainen Sanal Edamaruku. Hän kuvasi haatattelussaan sitä, miten vaino eroaa näistä ikävistä kokemuksistani. Kontrasti on vahva "Mumbain katolisen kirkon edustajat sanoivat julkisesti televisiossa, että en tule koskaan enää näkemään päivänvaloa. Että saan maksaa tästä, joko laillista tai laitonta kautta." ... "Edamaruku on maanpaossa. Intiassa häntä odottaa nyt pidätys ja mahdollinen tuomio jumalanpilkasta, pahimmassa tapauksessa lynkkaus, jos väki ehtii paikalle ennen lakia. Kolme Edamarukun kollegaa on salamurhattu." ... "On hyvä, että Suomessa on vastavoima pidäkkeettömälle huuhaalle, mutta toisaalta skeptikon tehtävä on aika epäkiitollinen. Siitä saa helposti ilonpilaajan maineen." ... "Suomessa skeptikon suurin vaara on lähinnä saada itselleen rasittavan näsäviisaan maine."

Skeptikkona oleminen on siitä inhottavaa, että tämä maine tulee. Ja se ilmaistaan. Tämän ilmaisu on tietenkin sananvapauden piirissä. Joten tosiasiassa usein kuulemani ärsyttävät ja jopa loukkaavat asiat ovat jotain jota on siedettävä jos pitää sananvapaudesta tai oikeuksista ylipäätään. Tämä on kuitenkin samalla hyvin raskasta. Uskonnottomana olen tottunut siihen että saan kuulla kannanottoja moraalin perustasta ja siitä miten minulla ei ilmeisesti ole sellaista eikä voi olla sellaista. Ei-skeptikko kristitty ymmärtää tämän skeptikon kokemuspiirin jokaisen kerran kun hän pahastuu siitä että joku kertoo sellaisen mielipiteen että "Raamattu on satukirja." ja "Uskovaisuus on mielisairaus". Nämä ovat mielipiteitä ja vakaumusasioita. Ja niiden ääneensanominen on ärsyttävää. Ja kun kliseen kuulee muutaman tuhat kertaa se on varsin ärsyttävä.

Tässä mielessä YLE:n näkökulman juttu muslimeista voikin olla valaiseva. Otsikossa sanotaan että "Kauppakeskuksen Id-juhla osoitti, kuinka kipeästi Suomen muslimit kaipaavat hyväksyntää". Kyse ei ole sananvapaudesta vaan siitä että saa ylipäätään olla. Kun yleinen toistettu aineisto on jotain, se tietysti vaikuttaa niihin islamilaisiin jotka eivät ole terroristeja tai halua sellaisiksi tullakaan. "Tavallisesti uutiset keskittyvät normaalitilan poikkeuksiin tai negatiivisiin asioihin, kuten Lähi-idän kaaokseen. Muslimien rooli päivittäisessä uutistulvassa on tavallisesti kaaoksen aiheuttaja tai sen uhri. Maailmassa on voimia, jotka tekevät hirmutekoja ja kutsuvat sitä islamiksi. Osa länsimaalaisista uskoo viestin, osa käyttää tilannetta hyödykseen saadakseen huomiota ja vaikutusvaltaa. Ja pelonlietsojille riittää aina kuulijoita." Yleinen ongelma ei ole islamilaisuuden sensuuri vaan ulkopulelle, eräänlaiseen hyväksyntäosattomuuteen, ajaminen. "Olen jutellut viime aikoina paljon suomalaisten ja ulkomaalaisten muslimien kanssa. Heitä ahdistaa. Ei ole normaalia joutua vuodesta toiseen perustelemaan, miksi islam ei käske alistamaan vaimoa tai tappamaan vääräuskoisia, vaikka jotkut näin haluavat uskontoa tulkita." Julkisen ja yhteisen juhlan avulla "Hän tunsi olevansa himpun verran hyväksytympi osa suomalaista yhteiskuntaa."

Tämä kontrasti on se ero joka on vaikea tunnistaa. Ja tämä vaikeus on varmasti takana kun ajatellaan aivan vakavasti, että miten liberaalit vievät ties mitä oikeuksia. ; Tässä unohtuu se, että kritiikki ja äänekäs erimielisyys ei ole sananvapauden sensuroimista. Kritiikki itsessään on mielipide. Kritiikin kielto on se joka prosessissa olisi sitä sensuuria.

"Ei kaikki miehet" -korttia heiluttava antifeministi kokee varmasti samaa. Samoin jos sinulla on maahanmuuttoa koskevia mielipiteitä - olivatpa nämä mitä tahansa - saat taatusti kuulla aika usein sihen liittyviä asioita. Vikana ei ole se, että heidän sananvapauttaan olisi erityisesti loukattu. He ovat saaneet sanoa sanottavansa ja heitä on vain tämän näkemyksen vuoksi väheksytty.

Andrea Liandson korostaa poliittisesti korrektia ilmapiiriä sanoessaan, että homoseksuaalien avioliitto loukkaa kristittyjä, hän korostaa poliittisesti korrektia ilmapiiriä jossa asioita ei pidä sanoa ääneen siksi että ne loukkaavat jotakuta. Mutta koska hän puolustaa uskovaisten tabuja tätä ei kutsuta poliittisesti korrektiksi. Ja siksi saattaa näyttää siltä että vain liberaalit haluavat sensuroida loukkaavia ilmaisuja.

Ongelmana ei ole se, että "suvakit" olisivat varastaneet yhtään mitään.

Jos mietitään nykymaailmaa, on selvää että suvakit eivät ole viemässä mitään oikeuksia. Ihminen saa homojen avioliittoonpääsyn aikana olla ihan mitä mieltä tahansa. Laki on jotain joka ei välitä mielipiteistä kuten ei ole välittänyt tähänkään asti. Jos olet homo joka haluaa naimisiin, et ole päässyt vaikka tämä pääsemättömyys kuinka loukkaisi. Eikä tämä ole ollut sinällään sananvapausloukkaus.

Ongelmana voi kuitenkin olla se, että olemme eläneet sensuristisessa yhteiskunnassa ja tottuneet siihen. Kun mietitään tämän hetken räävitöntä keskustelukulttuuria USA:ssa ja Suomessa, on syytä muistaa että USA:ssa ja Suomessa on ollut aiemmin vahvasti sensuroitu media. Erityisesti kristittyjen näkökulmaa suosinut media.

Liberaalit vapautuivat kirjaimellisesti. Harva enää muistaa että "Doorsin" kappaleita haluttiin sensuroida televisiossa koska tietyt jalkoväliin symbolisesti viitanneet sanat ovat olleet liikaa moralisteille. Sama kohtalo on Suomessa koskenut Rauli "Badding" Somerjoen "Fiilaten ja Höyläten" -kappaletta. Tähän on liittynyt myös vahvaa hymistelykulttuuria. Jonka muistan omasta lapsuudestani ja jota minun ei ole ikävä. Se oli erikoinen yhdistelmä kristillis-vakaumuksellista moralismia ja liberaalia hymistelyä. Ja se ei nähdäkseni ollut kovinkaan toimivaa.

Itse muistan kasvaneeni yhteiskunnassa jossa koulukiusaamisen uhrina oleminen tarkoitti sitä että jos asiasta jäätiin kiinni, niin sitten piti jäädä koulun jälkeen kuuntelemaan kiusaajan näkökulma asiaan. Ja minun piti antaa anteeksi että me pääsemme kotiin. (Anteeksipyyntö ei muuten vieläkään merkitse minulle mitään muuta kuin "haluan kotiin enkä halua viettää aikaani tuonlaatuisen ihmisroskan kanssa". Uskon sitäkin vahvemmin kompensaatioon potut pottuina - ja korkoa koroille kasvavaan korvaamiseen tässäkin.) Tässä ilmapiirissä loukkaavuus oli suurin synti. Ihmisiä piti sietää jopa niin että "suvaitsemattomuutta suvaittiin" niin että kousaajaakaan ei saanut ei-suvaita. (Samoin ei saanut olla "loukkaava" uskonnoille, erityisesti kristinuskolle. Loukkaava tässä tarkoitti sitä että ei hymissyt ja hymyillyt tai osoittanut ääneen olevansa samaa mieltä. Eli suunnilleen samaa mitä nykyäänkin.)
1: Kokonaisuudesta jäi vähän sellainen maku että kiusattua rangaistaan prosessilla jossa kiusaajaa kuunnellaan ja ymmärretään ja lopuksi hänelle annetaan armon käydä oikeudesta. Kiusattu joutui taipumaan ymmärtämiseen tai on "huono uhri", sellainen joka ei sovi hymistelevään narratiiviin. Ja seuraavana päivänä kiusaaja kostaa "saamansa jälki-istunnon" jotta ymmärtäisi että tiedon vuotamattomuus olisi tärkeä asia. Tässä ei muistu mieleen että sen täsmälleen saman "jälki-istunnon" istui myös kiusattu. Prosessi ei nähdäkseni estänyt kiusaamista, lähinnä demonstroi että sille ei voi tehdä mitään. Koulun puoli asiasta oli siinä että opettaja teki parhaansa jotta hänen oma perseensä ei olisi tulilinjalla ja osallistui siksi prosessiin jossa oli tehtävä kaikki jotta rehtori voisi pestä kätensä koko asiasta. Moralismi oli tehotonta, eivaikuttavaa ja hampaatonta ja se kohdistui kiusaajaan. Liberaali hymistely esti puuttumiset sortorakenteisiin ja tätä kautta ylläpiti järjestelmää jonka konkreettiset ja merkittävät seuraukset kiusattu joutui kokemaan. Se oli sellaista suvaitsevaisuutta joka suvaitsi suvaitsemattomuutta. Ja jokainen jonka mielestä pitäisi olla suvaitsevainen suvaitsemattomiakin kohtaan tukee tätä järjestelmää. Ja jos ei tunnusta tätä yhteyttä on joko tyhmä tai valehtelija. Hänellä on toki lupa tyhmään mielipiteeseensä ja sen sanomiseen. Todeksi se ei tietenkään muutu vain siksi että hän saa tämän kaiken tehdä.

Itse suosinkin sananvapautta jossa on mukana suvaitsemattomien kontrollia. Kiusaajien kiusaaja on eri asia kuin sellainen joka kiusaa sellaista joka ei kiusaa. Eikä tässä ole mitään ristiriitaa, jota siihen on liitetty, sillä näen että suvaitsevaisuus tarkoittaa sitä, että toteuttaa tahtoaan ja tavoitteitaan niin että ei puutu toisten vastaaviin oikeuksiin. Kiusaaja puuttuu toisten vastaaviin oikeuksiin joten kysymys ei ole "samasta asiasta" jota pitäisi "suvaita samalla tavalla". Ehei. Olisi loogisesti ristiriitaista kohdella niitä jotka puuttuvat toisten vastaaviin oikeuksiin kuin he vain ajaisivat omia tahtojaan ja tavoitteitaan. Siksi ei ole ristiriitaista kannattaa suffragetteja jotka tahtovat antaa äänioikeuden naisille ja olla suvaitsematta niitä jotka haluavaat pitää äänioikeuden pelkästään miehille. (Omituista olisi toki jos ajaisi äänioikeutta vain naisille mutta ei miehille, sen vertaaminen olisi oleellista.)

Ei ihme että tähän ilmapiiriin totuttuaan kristilliset tahot ovat olleet helisemässä. He eivät ole enää olleet aina se yleisin tai suosituin tai muodikkain näkökulma. He eivät ole se yksi oikea näkökulma johon muut ovat mahdittomia ja mitättömiä. Tämä on pakottanut esiin sen, että he ovat oppineet arvostamaan sananvapautta. (Vähemmistöt tai arvokeskustelukonfliktiin pakotetut oppivat sen aika nopeasti.) Samanaikaisesti heitä ei ole totutettu kestämään sananvapauden seurauksia ja he kokevat näin ollen koko ajan ja kaikkialla vainottuja.

Tosiasiassa he eivät ole. He vain elävät sitä ärsyttävää elämää mitä kaikki muutkin. Ja tämä ärsyttää jos on aiemmin elänyt jonkinlaista muuta elämää. Sellaista jossa on itse vallassa ja jossa saa loukata toisia niin että nämä eivät saa lyödä takaisin. He ovat tässä asemassaan vieraantuneet elämästä ja asioista. Mieleeni tulee lähinnä Heinrich Himmlerin elämän viimeinen pakoyritys. Hän laittoi silmälapun päälleen, tekaisi itselleen "Heinrich Hitzingerin" nimellä tarvittavat henkilödokumentit. Ja jäi kiinni sen vuoksi että liian makeaan elämään tottuneena hän ei osannut käyttäytyä kuten tavallinen saksalainen. Jonottaminen kärsivällisesti oli paapotulle pikku-Heinrichille liikaa ja epäilykset heräsivät. Näin Himmler joutui erityisen mielenkiinnon kohteeksi ja tämän vuoksi hän jäi kiinni. Ja siinä jonottaessaan Himmleristä varmasti tuntui että nyt ne kiusaavat ja vainoavat häntä aivan tarpeettomasti.

GayPride ei ole toiseusbile

Olin Helsingissä tapaamassa kaveria. Tässä sivussa satuin ohikulkemaan Pride2016 -tapahtumaa. Ja tähän liittyen opin vähintään sen, että kyseinen tapahtuma ei ratsasta toiseudella. Päällimmäinen kokemukseni oli, että tapahtumassa on kysymys markkinakojuista, ilmapalloista ja mainstreamista. Paikalla oli hirvittävän paljon ihmisiä. Ja tässä mielessä tapahtuma eroaa esimerkiksi Suomen Sisun pomppulinna-ämpärikampanjoista. Paikalla oli niin paljon väkeä että olen melko varma että suurin osa ei ollut homoseksuaaleja. Henki oli iloinen ja juhliva. Hyvää fiilistä ja yhdessäolemista korostettiin myös kaiutinkuulutuksissa. (Mukana oli myös kirkon oma rekka. Ja Kirkko ei oikein osallistu tai ole "luontevasti läsnä" tämänlaisissa ennen kuin asia on aika vankasti mainstream ; Tästä tulee tietenkin vähän erikoinen kuva kun kirkko retoriikassaan vastustaa kaupallistumista ja pinnallisuutta ja maallistumista ykkösvihollisenaan..)

Koirillekin oli kivoja
oheistuotteita. Tästäkö
se jalan nylkyttäminen
kertoi? Koirahomoista?
Olin aiemmin kuullut
lähinnä karhuhomoista..

Tilaisuus oli selvästi niellyt rahaa, ihmisiä ja valmistelua. Vainottu vähemmistö ei jaksaisi puhaltaa niin paljon ilmapalloja. (Pride opetti minulle aivan uuden homoseksuaalisuuden merkityksen. En ole elämäni aikana nähnyt kerralla yhtä paljon ilmapalloja. Niitä oli aivan saatanasti.) Tom of Finland -tuotteet ja muut homokuvastoon liittyvät tuotteet olivat myynnissä erilaisissa kojuissa. Näissä oli aika vahva brändäyksen maku. Tämänlaisia kliseitä voivat tuottaa vain jonkinlaiset hyvin suositut alakulttuurit. (Kysymys ei ole selvästi siitä kuka on tai ei ole homoseksuaali vaan siitä että homoseksuaalien oikeuksien kannattajat ovat tätä huomattavasti valtavampi ihmisryhmä.)

Samoin kuin kuuntelin aloituspuhetta, siinä kerrottiin että kaikki ihmiset eivät suhtaudu homoseksuaaleihin hyvin. Mutta että heidän kohdallaan on tärkeää muistaa että emme voi vaikuttaa näihin ihmisiin vaan voimme vaikuttaa vain näihin liittyviin omiin reaktioihimme. Joka tarkoitti sitä että se ei pyrkinyt muuttamaan maailmaa vaan itseä. Tämänlainen suvaitseminen on tyypillistä sellaisille ihmisryhmille jotka ovat kohtuullisen laajasti suosittuja. Sen sijaan vainotut, syrjityt ja vastaavat tahot yleensä vaativat jonkinlaisia muutoksia nimenomaan vainolaisten käyttäytymiseen.

Toisaalta tätä käytöstä ei oikein tarvitsekaan kontrolloida. Sillä tässä tilaisuudessa en nähnyt oleellisia vastamielenosoituksia tai vastaavia. Vastapuolen toiminnat ovat olleet vähintään kankeita. Silloin kun kulkuetta vastaan iskettiin kaasulla, oli tässä tietenkin vahvaa vaaran tunnetta joka koskee nimenomaan vainolaisten käyttäytymisen kontrollia eikä mitään ylevää sisäistä suhtautumista 3 -vuotiaan naamaan roiskuvaan pippurikaasuun. Nyt tilanne oli vähintään vaisu. Julistajatkin olivat tänä vuonna turvautuneet nauhoitettuihin mankkoihin. Ilmeisesti uskon palo ja keli rajoittivat ihmisten voimia eikä julistajia ollut tarpeeksi jakamaan vuoroja. Mieleen tulee myös "Aidon Avioliiton" antaminen eteenpäin. Tähänkin tehtiin tilaisuus, jossa oli varsin vaisusti väkeä. Selvästi homoseksuaalejen vastustus on kaikkea muuta kuin mainstream.

Toki "festivalisointi" on väitteenä
vähintään erikoinen.
Olihan kirkollisten rekassa
mukana Kari Mäkisen
pahvikuva, joka on aika
lähellä sitä että tapaisi
ihmisen omassa persoonassaan.
Arkkipiispa ei tietääkseni ole homo.
Tai jos on niin aika kovasti
kaapissa tämän paraatin sanomaan.
Pahvikuva hän toki voi olla.

Onkin toki selvää että Prideä ei pidä lähestyä poliittisena kulkueena. Kun avioliittolaki on muuttunut, on viimeisinkin homoseksuaalejen oikeuksiin liittyvä poliittinen vääntö päättynyt homoseksuaalien hyväksi. Toisaalta kulkuetta ei tietenkään tarvitse pitää näiden poliittisten järjestelmien muutoskampanjoina. Toisin sanoen Priden ei tarvitse olla mikään "homoseksuaalien Aidon Avioliiton äänenkeräysteltan festivalisoitu vastine".

Siitä on tullut enemmänkin jonkinlainen voimannäyte joka on tärkeä samalla tavalla kuin monet muutkin massatapahtumat. Näin ollen se voi tietenkin olla tärkeä ; Onhan esimerkiksi monet keskiaikamarkkinat ja -messut hankkineet oikeutuksensa nimenomaan siitä että sinne menee niin paljon ihmisiä ja tilaisuudet ovat mukavasti mainstream. En jaksa kuitenkaan nähdä tätä ihmisoikeuksien puolustamisena tai poliittisena valveutumisena. Pride on tätä kautta samaa kategoriaa jonkun sexibition -messujen kanssa. Kysymys ei ole homojen toiseusasetelmasta.

Samanaikaisesti "hiljaista enemmistöä" itsensä edustavat ovat Aidon Avioliiton suljetuilla facebookryhmillään keskustelemassa siitä miten Aidon Avioliiton oheistuotteiden käyttö tuottaa usein kylmää tai etäistä kohtelua. Miten kaupassa suhtaudutaan viileästi ja miten ihmiset eivät halua keskustella. Miten välttely ja muu vastaava tulevat esiin toistuvasti kun tätä asiaa ajaa. Tämänlainen kokemus kertoo nimenomaan siitä että homoseksuaalien vastustaminen on paitsi marginaalissa niin myös toiseutettu. Tämä ei tietenkään tule mieleen koska mainstream puolustaa homoseksuaalien oikeuksia ja ajattelee että homoseksuaalit ovat niitä jotka ovat vainottuja. Tässä unohtuu vain se, että ajat muuttuvat ja onneksi he ovat sitä yhä vähemmän ja vähemmän.

Toki toiseutus ei itsessään ole aina pelkästään huono asia ja esimerkiksi kun muistelen kristillisyyteen liittyneitä itseeni ja läheisiini kohdistuneita kovia toiseutuskampanjoita ja yleisiä asenneinvalidismeja niin nautin syvästi kun nämä ihmiset saavat kerrankin kokea omaa lääkettä. Toiseutus ei voisi kohdistua parempiin ihmisiin. Se on kuitenkin kokijalleen epämiellyttävää ja johtaa vieraantumisen ja vastahangan asenteisiin. Tässä mielessä voisikin olla aika kehittää jotain jossa AA -laiset ja muut homojen oikeuksien vastustajat tiedostavat olevansa demokratiamyllyssä hävinnyttä marginaalia. Ja sen jälkeen mietitään miten tämän mielipide-eron kanssa tullaan toimeen herrasmiesmäisesti.

Miksi meillä on yhä skandaaleja?

Ironisesti My Little Pony -prinsessakruunuihin
pukeutuneet hipsterimiehet ovat kokoontuneet
kauhistelemaan uusinta somekohua.

Timo Airaksinen on kirjoittanut tekstin "Skandaali muinaisjäänteenä". Se on luettavissa esimerkiksi "opin filosofiaa - filosofian opit" -kirjassa. Hän kirjoittaa siinä siitä miten skandaalit vaativat tietynlaista pohjaa. Joka taas on vieras postmodernismin mukaiselle maailmalle.

Airaksisen lähestymistavassa esitetään että skandaali vaatii jotain hätkähdyttävää. Eikä vain hätkähdyttävää, sellaista joka loukkaa jotain yleistä arvoa. "Skandaali on mahdollinen vain jos loukataan jotain arvoa tai hyvettä." Postmodernissa maailmassa taas ollaan avomielisesti ymmärtämässä että arvo ja hyve on suhteellista. Ja tätä kautta "mikään ei enää hätkähdytä." Airaksinen kuvaa tätä teemaa melko kaunissanaisesti "Jos väitetään, että mihinkään ei tarvitse suhtautua vakavasti tai että kaikki totuutemme ja arvomme ovat pelkkiä lauserakenteita tai kielen tulkintoja, silloin skandaalin mahdottomuus tukee postmodernismin teesiä."

Tätä kautta skandaalit ovatkin (1) uskonnollisia (2) porvarillisia tai (3) aristokraattisia. Aristokraattinen skandaali on sisäsyntyistä ja perustuu yksilön tunteisiin. Porvarillinen taas syntyy sosiaalisen ympäristön painostuksessa.
1: Uskonnollinen taas leikkaa jotain joka nähdään suhteessa Pyhään. Jonka moni kokee aivan erilaiseksi asiaksi kuin sosiaaliseksi tai yksilölliseksi merkitykseksi. (Ja me muut voivat sitten nähdä uskonnollisen skandaalin vaikka porvarillisen skandaalin alatyyppinä.) Airaksisen kuvauksessa uskonnollinen skandaali on oppiin sidottu. Esimerkiksi jos mietitään pappeja ja skandaaleita niin hänestä "Protestantismissa ainoa mahdollinen skandaali on se, että vapaaehtoisesti kiellät uskovasi, kun taas katolisuudessa selibaattirajoitukset asettavat seksuaalisuutesi skandaalin polttopisteeseen."

Tämä Airaksisen jaottelu on mielenkiintoinen ajatus koska tässä kolmikannassa on kaksi ateistista tapaa luoda skandaaleja. Ja tämä vihjaa, että arvotyhjiöargumentit eivät kenties ole miettineet arvojen loukkaamisia ja skandaaleja riittävästi.

Tosin Airaksisen mukaan modernismikin - johon vanhanaikaisesti itse jokseenkin takerrun, älkää antako nimen hämätä - on vaikeuksissa skandaalin kanssa. "Modernissa maailmassa uskotaan selittämisen voimaan." ... "Mikä voidaan ymmärtää ei ole skandaalimaista." Eli koska skandaali on ytimeltään outoa, jokin loukkaa jotain niin ilmiselvästi väärin olevaa asiaa vastaan, että sitä ei voi selittää, on skandaali. Toisaalta skandaalien olemassaolo voidaan nähdä syvänä haasteena modernismille. "Skandaali paljastaa sen tosiasian, että edes moderni tiede ja oppineisuus eivät voi selittää kaikkea. Puhumme skandaalista kun nämä selitykset sortuvat tai niitä ei edes yritetä antaa." Onkin totta että moni voi kokea haasteeksi valistusideologialle, että oppineisuus ei tee sivistynyttä. Mutta koen tämän enemmän Platonin ja Aristoteleen filosofian virheeksi. Joksikon jonka selittää vaikkapa evoluutiopsykologia, jossa tunnustetaan että ihminen on myös eläimellinen. Tämä tosin Airaksisen määritelmissä latistaisi skandaaliksi koetun pelkästään sensaatioksi. Moderni malli ei siis pidä näissä määrittein sisällään tilaa skandaalille.

Ja Kaikki olisi postmodernistille Hyvin.

Mutta kuten otsikossa vihjaan, en itse usko "skandaalien kuolemaan". Tämä on varmasti liitoksissa siihen, että en oikein usko elossaolevien nihilistien olemassaoloon. (Mikä on tietenkin luonteva dogma ihmiselle joka lataa kaiken täyteen merkityksiä, yleensä likaisia, ikäviä ja negatiivisia merkityksiä. Mutta merkityksiä yhtä kaikki.)

Airaksisen jaottelu skandaaliin ja sensaatioon ei ole sentään pelkkä ad hoc -rakennelma. Se kyllä paikoitellen hieman maistuu siltä. Kun aitoja skandaaleja tuodaan haastamaan ihmisiä, niin ne voidaan aina selittää vääränlaisiksi. Että ei oikea skandaali, ei oikea skotti. Mutta hän antaa kuitenkin lisämääritteitä joiden kautta erottelu muuttuu joksikin josta voidaan argumentoida. Eli se ei ole ainakaan täysin tyhjä luokitelma.

Airaksinen kuvaa erityisesti seurauksia. Skandaali nähdään jonain niin törkeänä että skandaaliin syyllistyjä voidaan epäinhimillistää. Esimerkiksi (porvarillisia) siveysnormeja rikottaessa "voit tuntea olosi mukavaksi, mutta yhteisö ei ole samaa mieltä." Tämä on ollut yleissääntönä niin nykyaikana kuin menneessäkin ajassa. Mutta siveysrikkeet ovat nykyään sensaatioita koska niissä "..poliisi korjaa sinut pois kadulta. Se toimittaa sinut sekä lääkärin että poliisin juttusille. Nämä kilpailevat keskenään vallasta kontrolloida alastomuuttasi. Jos lääkäri voittaa, pääset terapiaan kunnes taas vaikutat terveeltä. Jos taas tuomari vetää pidemmän korren, saat maksaa sakkoa lain rikkomisesta." Ytimessä on juuri se, että tämä ei ole skandaali. Toisin kuin ennen, jolloin "Yleisö kieltäytyi hyväksymästä minkäänlaista puolustelua tai lääketieteellisiä tai juridisia selityksiä."

Nykyaikaa kuvaavat somekohut. Niissä on melko usein kyse jakautuneista mielipiteistä. Toisin sanoen arvojen merkityssisällöt ovat pirstaloituneet erilaisiin kuppikuntiin. Mutta alakulttuurikeskeiset suuret kertomukset voivat hyvin. Nykyajan skandaaleita herättävätkin esimerkiksi Teri Niitin imetyskuvakohun tyyliset tapahtumat. Kun aiheena ovat homot, naisten tasa-arvoisuuden määritteleminen tai vastaavat asiat, niistä nousee elämää suurempia taistoja. Joissa ymmärrystä tai sääliä ei haeta. On vain tyrmistys. Tämä toki lakoaa unohduksiin. Koska seuraavana päivänä on jokin uusi kohu. Näissä pikakohuissa ei ole syvällistä ymmärrystä taustoista koska ne ovat niin nopeita. Ne sisältävät syvää tyrmistymistä.

Väitän että skandaalit voivat hyvin. Erityisen hyvin. Toki tätä voi nähdä siinä miten maahanmuuttajia kohdellaan. Mutta kun katsotaan miksi monet - sanotaan nyt "nuivat" "konservatiivivanhoilliset" "äärioikeistoöaiset jotka ovatkin äärivasemmistoa heidän aatehangaroundaajoensa mielestä" - puhuvat suvakeiden suvaitsemattomuudesta tai mukasuvaitsevaisuudesta, he tiedostavat että tietyt aiheet ovat jotain jotka herättävät vastapuolessa hyvin vahvaa puolustamista. Näistä aiheista saa somekohuja. Ne ovat täynnä merkitystä. Tässä mielessä onkin kaikille aika selvää että somekohut ovat skandaaleja jotka näyttävät että liberaalit eivät ole ainakaan postmoderneja relativisteja. Eivätkä muutu tälläisiksi lukemalla-sivistämällä itseään vaemmistolaiskirjallisuudella.

Dogmaattisista ateisteista ja suvaitsemattomista ateisteista

Melko usein kuulee että ateistit ovat kuin fundamentalistikristittyjä. Näkökulma on tietenkin melko leimaava. Ja yhtenä syynä siihen on varmasti se, että ateisteista näkyvät vain hyvin tietynlaiset tapaukset. Samoin kuin kristityistä omaa vakaumustaan esilletuovat hyvin tietynlaiset tapaukset. ; Nettimeemit ja vastaavat kierrättävätkin suositusti ideaa jossa ateisti, vegaani ja feministi menivät baariin ja kaikki tiesivät tämän koska he eivät osanneet pitää suutaan kiinni tästä. Tämä toki kertoo enemmän niistä jotka tuovat vakaumustaan ilmi heti alkuun kuin koko ideologisesta ryhmästä. Mutta hiljaisia osataan harvoin ottaa otokseen, joten kokemus on, sanotaanko, ymmärrettävä.

Ateistien dogmaattisuus on kuitenkin jotain jota voidaan tutkia ja jota kannattaa tutkia. Ja sitä onkin tutkittu. Malgozata Kossowska "ja kumppanit" tekivät tuoreesti julkaistun (2016) tutkimuksen "Many faces of dogmatism: Prejudice as a way of protecting certainty against value violators among dogmatic believers and atheists". Hän tutki vakaumusta ja dogmaattisuutta yliopisto-opiskelijoiden parissa. (13% oli ateisteja.) Ihmisiltä kysyttiin kysymyksiä joissa heidän dogmaattisuuttaan mitattiin erilaisin kysymyksin. Kyseltiin kuinka ehdottomia ja vahvoja näkemyksiä ihmisillä oli vakaumuksestaan. Ja näitä sitten vertailtiin siihen miten suvaitsemattomia he olivat eriuskoisia kohtaan.

Esimerkiksi ateisteilta kysyttiin sellaisia kysymyksiä kuin "onko uskonnollisuus merkki heikosta persoonallisuudesta" ja uskovaisilta tradition voimaan ja Jumalan suosion saamiseen liittyviä kannanottoja. Näistä saatiin selville kuinka vahvoja ja ehdottomia näkemyksiä ihmisillä oli uskonnostaan.

Tutkimuksessa selvisi kaksi asiaa. Dogmaattisuus on todelakin hieman eri asia kuin suvaitsemattomuus. Mutta ne olivat kuitenkin kytköksissä. Dogmaattisuus ei tarkoita suvaitsemattomuutta mutta ollakseen suvaitsematon täytyy olla dogmaattinen. (Mikä kyllä sopi ainakin minun arkijärkeni antamiin arvailuihin.)

Dogmaattisuus syntyi ihmisille joilla oli erittäin heikko epävarmuuden sieto. Eli ihmiset jotka arvostavat tietämistä ja varmuutta mutta eivät pidä epätietoisuudesta ja epävarmuudesta olivat taipuvaisempia sitoutumaan vahvasti näkemyksiinsä. Ja tämä toimi olivatpa he ateisteja tai kristittyjä.

Jos ympäristö lietsoi epävarmuutta tai oli hostiili ja loi stressiä dogmaatikolle, hänestä tulee helpommin suvaitsematon. Esimerkiski ihmiset jotka olivat kokeneet stressiä jonka vuoksi he eivät olleet saaneet unta yöllä, he olivat taipuvaisempia olemaan suvaitsemattomia. ; Arkikokemus tuntuu seurailevan myös tätä puolta tutkimuksesta ; Käännynnäisien kohdalla heitetään että dogmaattisista ateisteista tulee dogmaattisia kristittyjä. Tai dogmaattisista kristityistä tulee dogmaattisia ateisteja.

Voidaankin jopa kysyä että onko kokemus esimerkiksi uusateistejen militanttiudesta yhteydessä siihen että tässä suuntauksessa nostetaan usein esiin sitä että uskonto on epäreilu. Jos uskonnon ongelmista puhumisella on yhteysi itse koettuun epäreiluuteen ei olisi lainkaan mahdotonta että vihaisina koetut ateistit ovat vihaisia. Ja viha johtuu siitä että heidän ilmituomansa ilmiöt, ongelmat ja asiat ovat reaalisia ja todellisia.

Rasistien tyhmyydestä

Vähän aikaa sitten esille nousi liikehdintää ja uutisotsikoita joka korostaa sitä että rasismi korreloi matalan älykkyysosamäärän kanssa. Tätä yhteyttä tutkimukset tukevatkin. "... we found that lower general intelligence (g) in childhood predicts greater racism in adulthood, and this effect was largely mediated via conservative ideology. A secondary analysis of a U.S. data set confirmed a predictive effect of poor abstract-reasoning skills on antihomosexual prejudice, a relation partially mediated by both authoritarianism and low levels of intergroup contact. All analyses controlled for education and socioeconomic status. Our results suggest that cognitive abilities play a critical, albeit underappreciated, role in prejudice." Samoin havaittiin että tosiasiassa jos puhutaan siitä että punaviherhipsterit elävät "kuplassa" niin tosiasiassa nimenomaan rasistit tutkitusti elävät kuplassa. Riippumatta siitä keitä tuntevat. "Findings taken from numerous research projects strongly indicate that prejudice, racism and intolerance are more likely to be present in individuals with greater cognitive rigidity, less cognitive flexibility and lower integrative complexity." Asia ei toki ole kovin uusi. Aihe on saanut aiempinakin vuosina myös medianäkyvyyttä.

On mielenkiintoista huomata, että tällä on yhteys "think less" -konservativismiin. Ja sille voidaan nähdä liitos vähän aikaa sitten virinneeseen keskusteluun jossa korostettiin, että poliittinen suuntautuminen olisi linkittynyt genetiikkaan. ; Uutisen sisältö on toki sellainen että ne ihmiset jotka mielellään kertovat rotujen ja älykkyyden välisestä suhteesta jättävät sen kertomatta. Samoin konservatiivit ovat mielellään korostaneet sitä että konservatiivien ja liberaalien välillä olisi jopa jonkinlainen geneettinen ero.

Olen itsekin itse asiassa tuonut esiin sitä (pun intended), että omalla temperamenttityypilläni on varmasti vaikutusta siihen miten olen konservatiivi. Olen perusolemukseltani säikky joten olen helpommin varautunut kaikkiin ihmisiin. Myös muunmaalaisiin ihmisiin. Toisaalta haluan mallintaa asioita joka tarkoittaa sitä että mielelläni "karsin muuttujia" enkä välitä siitä että tämä heikentää tulkintojen varmuutta koska "kyseessä ovat estimaatit". (Sanamagialla pääsee pitkälle. Tässä on toki takana se, että estimaatti on tilastollinen ja sen rajat on ymmärrettävä. Suurin osa ihmisistä ymmärtää korkeintaan keskiarvot eivätkä heidän mielensä ota luonnolliseksi osaksi hajontoja. Ja tätä kautta sanamagia ei ehkä ole se joka iskee omalle kohdalleni yhtä vahvasti kuin monelle muulle.) Koska ajatuksena on nojata kokemusvaraiseen tietoon ja sitä kautta saataviin induktioiohin, ja riskienottokyky on pelkurimaisella ihmisellä varmisteleva, on konservativismi ikään kuin luonteva asenteena.
1: Toki olen monilta mielipiteiltäni "suvakkien puolella". Minulla on paljon liberaaleiksi tulkittavia mielipiteitä koska suuri osa konservatiiveista eivät ole vain muutosvastarintaisia vaan taantumuksellisia. Heillä on itse asiassa hyvin vasemmistolaisuudelta haiskahtava utopia. Jota tuetaan jonkinlaisella nostalgialla menneisyyteen. Sellaisiin vanhoihin hyviin aikoihin jolloin ei itse edes ole oltu elossa.

Mutta otin tämän aiheen esille aivan erityisestä syystä. Se on kätevä keino demonstroida miltä Dunning-Kruger -efekti näyttää. Usein moitin ja pilkkaan ihmisiä jotka esittävät vahvasti synonymisoituja tai analogian sävyttämiä argumentteja. Tai jotka antavat minulle kritiikkiä joka on huomioitu itse tekstissä. Käsittelen heitä epäkohteliaasti ja tätä pidetään samana kuin kuplassa eläminen. (Minkä ironisuus on selvää kun muistaa alkuun laitetun.) Sain tähän tämän aiheen parista täydellisen esimerkin.

Tekniikka&Talous viittasi myös tähän rasismi-tyhmyys -korrelaattiin. Artikkeli tarttui kuitenin vahvemmin sosiaaliseen puoleen ja avarakatseisuuteen. (Itse en ole niin avarakatseinen. Arvotan liikaa voidakseni tehdä tätä. Valitan koska niin monella asialla on merkitystä. Ja nimenomaan hierarkista merkitystä jossa jotkut asiat ovat hyvin tai huonosti. Tämä on sitä varovaisuus-konservatiivisuutta.) "Tuore kanadalainen tutkimus iskee suomalaisittainkin tulenarkaan aiheeseen ja vihjaa, että älykkäät ihmiset ovat avarakatseisempia kuin vähemmän älykkäät." ... "Psychological Science -lehdessä julkaistun tutkimuksen vetäjä oli psykologian professori Gordon Hodson, jonka mukaan aineisto viittaa huolestuttavaan kierteeseen: matalan älykkyysosamäärän omaavat ihmiset turvautuvat muuta väestöä useammin muutosvastarintaan ja vahvoihin ennakkokäsityksiin. Miksi? Hodsonin mukaan kyse on siitä, että konservatiiviset arvot tarjoavat "rakenteen ja järjestyksen", joka auttaa selviämään arjessa." ... "Hodsonin mukaan tämä tukee aiemmissa tutkimuksissa tehtyjä havaintoja, joiden mukaan yhteydet oman viiteryhmän ulkopuolelle ovat älyllisesti haastavampia kuin seurustelu oman porukan kanssa."

On mielenkiintoista huomata, että artikkeli korosti että pitää varoa tyypittelemistä. (Joka tapahtuu jos katsoo vain yli- ja aliedustuksia ja keskiarvoja. Eikä mieti hajontoja ja todennäköisyyksiä samalla.) "Virginian yliopiston psykologian tutkija Brian Nosek arvelee, että Hodson on oikeilla jäljillä. - Todellisuus on monimutkainen ja sotkuinen, Nosek sanoi. - Ideologiat auttavat eroon sotkuisuudesta ja tarjoavat helpomman ratkaisun. Siksi ei ole yllättävää, että yksinkertaistetut ideologiat houkuttelevat ihmisiä, joiden kognitiivinen kapasiteetti on vähäisempi." ... "Professori Hodson muistutti myös siitä, että hänen tutkimustuloksensa eivät tarkoita sitä, että kaikki konservatiivit ovat tyhmiä ja liberaalit fiksuja. - On on olemassa lukemattomia esimerkkejä hyvin terävistä konservatiiveista ja ei-niin-terävistä liberaaleista sekä monia esimerkkejä hyvin suvaitsemattomista liberaaleista, hän sanoi."

Silti kommenteista ensimmäisestä löytyy Timo Vainion kommentti, peräti ensimmäisenä juttuun näkyvänä kommenttina ; "Ihmiset, jotka haluavat suomeen 10000 pakolaista viikossa, ovat neroja. Ne jotka eivät halua, ovat idiootteja sekä rasisteja." Hän on minun uusin Dunning-Kruger -efektin demonstranttini. Hän vahvistaa Hodsonin ja Nosekin teesiä pelkästään sanomalla ääneen tuonlaatuisia - hänestä itsestään varmasti sarkastisen älyllisen poliittisen epäkorrektin humoristisen hauskan ja todellisuustajuisen - kommenttinsa. Tuohon yhteen lauseeseen mahtuu paljon. Hänen sisälukutaitonsa on heikko kun hän luo olkiukkoja jotka on torjuttu jo leipätekstissä. Hän luo typistämisiä joissa asenteellisuus ja sarkasmi peittää argumentaation aukot. Hän luo yksniittisen yleistyksen ja tekee niistä "arkijärjellä"  totuuden. jne. 

Ateistit, uskovaiset ja negatiivinen assosiaatio

Viime päivinä monet lehdet, esimerkiksi "Helsingin Sanomat", ovat viitanneet tutkimukseen jonka mukaan "Uskonnollisten perheiden lapset ovat muita itsekkäämpiä". Yle uutisoi samasta tutkimuksesta "Uskonnollisten perheiden lapset ovat muita ilkeämpiä". Ja mikä miellyttävintä, myös itse kyseinen tutkimus on myös luettavissa internetissä. (Se tosin vaatii ajattelua joka on monille aivan liikaa.) Tutkimuksen otsikko toki sanoo hauskemmin että "The Negative Association between Religiousness and Children’s Altruism across the World". Viesti on sama. Uskonnollisuus assosioidaan usein hyvyyteen. Esitetään että uskontoa tarvitaan pitämään ihmistä kurissa.

Tämä ei ollut minulle kovin yllättävä tieto.

Osa voisi selittää, että tämänlainen johtuu siitä että ateisteilla ei ole muuta keinoa armoon ja anteeksiantoon kuin se, että saavat teon uhrilta anteeksi. Uskovaiset voivat aina pyytää ei-uhrilta anteeksi ja riemuilla sen jälkeen ties missä "Mahdollisuus Muutokseen" -julkaisuissa siitä että monen ihmisen murhaaminen ei ole kovin kauhea asia kun on saanut asian anteeksi Jeesukselta.

En ole kovin vakuuttunut, että tämänlainen ideologian kautta katsominen kuvaa ja selittää ihmisten toimintaa kovin hyvin. Se, minkä kognitiivisessa uskontotieteessä oppii käytännössä välittömästi on se, että lähes kaikissa asioissa ihmisten toimet eroavat "teologisesti korrektista" tasosta. Eräistä syistä nykyinen ihmisten selittäminen vaan tavataan tehdä "ideologia edellä", tavalla jossa ihminen muuntuu jonkinlaiseksi rationaaliseksi kalkyyliksi joka yrittää maksimoida toimintaansa koherenteilla periaatteilla. Idea kattaa niin taloustieteen homo economicuksen hyviä diilejä tavoittelevan ostosten tekijän kuin uskovaisten selitykset siitä että uskonnollinen vakaumus johtaa ihmisten hyvään käytökseen ja selittää yhteiskuntarakenteet. (Nyrkkisääntönä itselläni on, että nämä selitysmallit ovat enemmän tai enemmän puutteellisia. Elleivät peräti täysin virheellisiä.) Näillä saa kerrottua kivoja asioita helpoksi typistäviä kertomuksia jotka ovat ilmeisen tunteisiinvetoavia ja ymmärrettäviä. Sääli, että maailma on kompleksi eikä enimmäkseen noudata edes draaman kaarta.

Tieto ei ollut yllättävä, koska olin yllättynyt jo aiemmin

Tähän liittyen oma ensi hetken "arvaukseni" perustuu aivan muuhun. Vähän aikaa sitten julkaistiin merkittävä metatutkimus. Siinä katsottiin läpi tutkimuksia joissa oli katsottu voidaanko ihmisiä ohjata kohti eettistä käyttäytymistä antamalla heille uskonnollisia vihjeitä. Tulos oli yllättävä. Mediassa on nimittäin näytetty säännöllisesti tutkimuksia joissa näytetään että uskonnollisten termejen viljely lisäisi eettistä käytöstä ihmisillä - itse asiassa myös ateisteilla. Metatutkimus näytti, että tässä on kuitenkin ollut enemmän julkaisuvalikoinnista. Lehdet, ja myös tieteelliset julkaisut, antavat enemmän näkyvyyttä positiivisille korrelaatioille kuin "nollahypoteesin toteutumiselle". Ja tästä on seurannut julkaisuharha (publication bias) ; Positiiviset tulokset näkyvät lehdissä kun taas korrelaation puute jää huomaamatta. Siksi vasta kun joku tekee tämänlaisen suuren tutkimuksen, paljastuu kokonaiskuva ; Ihmisiä ei voikaan ohjata toimimaan eettisemmin antamalla heille uskonnollisia vihjeitä.

Ja tämä on aivan sikaihmeellinen tulos. Kun katsotaan sosiaalipsykologiaa, vaikkapa Ap Dijksterhuisin tutkimuksia, tiedetään että ihmisiä voi ankkuroida, ohjailla kontekstilla (priming). Luomalla mielikuvia vanhoista ihmisistä, ihmiset esimerkiksi muuttuvat vähäksi aikaa hitaammiksi koska vanhuksiin liitetään mielikuva hitaudesta. (Tämä toimii myös identiteetin kautta ; Jos on aasialainen ja nainen, ryhmät saadaan pärjäämään keskimääräistä paremmin tai huonommin matematiikassa ihan vain sillä että annetaanko ennen testitilannetta vinkkejä jotka liittyvät aasialaisuuteen vai naiseuteen. Sillä yleisissä mielikuvissa aasialaiset ovat hyviä matematiikassa, ja naiset eivät.) Koska uskonnollisuuteen liitetään usein ajatus siitä että uskovaisuus on hyvyyttä, on itse asiassa täysin loogista odottaa sitä julkaisuharhan näyttämää tulosta. Olin itse, suoraan sanoen, yllättynyt. Kunnes tiedostin että tosiasiassa suurimmassa osassa uskontoja on negatiivinen ihmiskuva. Ihminen on ennen kaikkea syntinen. Uskonto liitetään eettisyyteen mutta uskonnon ihmiskuva on negatiivinen. Ihmiset uskovat olevansa pahoja, joten he tosiasiassa tulevat ankkuroiduksi siihen että he itse ovat huonoja. Siksi yhteys ei ole vain se, että uskonnolliset ankkuroinnit eivät vaikuta. Vaan kyseessä on negatiivinen korrelaatio jossa uskovaiset toimivat huonommin.

Negatiivisen minäkuvan maailmasta

Jos otetaan erityisen monien kristittyjen mieleen oleva sosiologi Max Weber, hän näki maailman hyvin ideologiakeskeisesti. Hän halusi selittää kapitalismin, sen miksi elämme sellaisessa. (Esitän alla karkeistuksen hänen ideastaan. Sen ydinmehuna on poleeminen "ymmärrettävyys" enkä siksi viilaa pilkkuja. Pääidea, etenkin se mitä tässä blogauksessa tarvitsen, on kuitenkin läsnä. Ja siksi päädyin referoimaan-oikomaan. Ei tarvitse kirjoittaa pitkästi jos tässä kontekstissa tarvittavan saa ilman oleellisia virheitä lyhyemmin.) Hän näki kuinka teollistuminen mullisti maailman. Uusi eliitti hylkäsi aristokratian. Weber ei siis kuvannut rakennetta jolla maailma toimii aina. Hän kuvasi murrosta. Eri aikoina oli ollut erilaista eliittiä. Ja tätä eliittiä tuettiin erilaisilla aatteilla. Nämä olivat hierarkisessa suhteessa toisiinsa.
1: Traditionaalisessa autoritaarisuudessa (traditional authority) jossa kuninkaat ja muut päälliköt saavat valtansa tarinoista. Folklore, taivaallinen ja uskonnollinen oikeutus ja vastaavat antoivat auktoriteetin jota toteltiin.
2: Sitten seurasi karismaattisten johtajien aika (charismatic authority), jossa magneettinen persoonallisuus nosti ikään kuin sankarinpalvonnan kautta. Yksilö ja hänen mahtava persoonallisuutensa nostivat valtaan jonkun tarinan sijasta.
3: Weberin mukaan teollisena aikakautena - hänen aikakautenaan - oli näkyvissä byrokraattinen autoritaarisuus (bureucratic authority) jossa tieto on valtaa. Kun asioihin tutustuminen vaatii paljon aikaa ja suurin osa ei ole halukas tekemään tätä vaivaa, syntyy itseään ruokkiva valta.

Näkemys on kuvaava, mutta sitä voidaan tavallaan käyttää arvottavasti. Tai ainakin sitä käytetään arvottavasti. Tästä syntyy yksi tapa oikeuttaa kristillisen perinteen erityisarvo jota ateistien olisi pakko kunnioittaa niin että kaikki jolla on kristillinen tausta on kristillisyyden omaisuutta ikään kuin tekijänoikeuden kautta. Se on hieman asenteellista ja ilkeää. (Mikä onkin kai odotettavissa kuten tuo alun tutkimis vihjasi.) Mutta pidän luokituksesta ja arvottamisesta jonkin verran itsekin. Siinä mielessä että jos barbaarisuutta mitataan ideologian harjoittaman väkivallan ja alistamisen kautta, niin sen banaalisuutta mitataan siten että hierarkian alussa olevat ovat alkeellisten mielten juttua kun taas ylemmälle noustessa nousee myös jonkinlainen aito sivistys.

Weber hylkäsi ajatuksen että teollistuminen johtuisi rahasta ja teknologiasta. Sen sijaan hän ajatteli että teknologia johtuu ideologiasta, asenteesta jolla maailmaan suhtaudutaan. Siksi Weberiin viitaten onkin tavallista rakentaa teorioita joissa länsimaalaiset ovat lähetystyöllään pelastaneet Afrikan maita ikään kuin "viime tipassa". Ja luodaan käsityksiä joissa rahallinen apu ja teknologian vieminen ei tule muuttamaan mitään. Karkeasti ottaen kyse on siitä että ihmiset yliarvostavat infrastruktuuria kun tärkein kysymys on enemmän se että mitä juuri tänä päivänä sattuu tulemaan televisiosta. Weberin mukaan hätäapu ei auta koska kohdemaan ihmiset eivät ole riittävän ahdistuneita tai luottavat ihmeisiin tieteen sijasta.
1: Mikä onkin isoissa määrin aivan järkevä ajatus. Ei ole järkeä viedä vain teknologiaa ja rahaa, kun samalla pitää opettaa asenne esimerkiksi tieteelliseen ajatteluun. Teknologia, raha ja ruoka -apu ovat ensiapuun rinnastettava asia. Ne toimivat laastarina, mutta jos halutaan todella lopettaa nälkä ei kannata viedä aina vaan kalaa vaan opettaa ihmiset kalastamaan.

Weberin mukaan uskonnolliset ajatukset olivat kaikista keskeisimpiä. Kapitalismin selitti kristinusko, erityisesti protestantismi ja aivan erityisesti kalvinismi. (Vaikka "protestanttinen työetiikka" onkin jostain syystä kuvattu maassamme "luterilaisena työetiikkana". Mikä vihjaa siitä että aika hiton moni ihminen ei ole ymmärtänyt Weberin pääteesiä.)
1: Weberin mukaan katolisuus ei voinut tuottaa kapitalismia. Sillä katolisilla oli rippikäytäntö. Kun teot saa pyyhittyä täysin, ei synny riittävää ahdistusta. Protestantit sen sijaan elävät vahvemmin syyllisyydessä. Protestanteille papit eivät voi säännöllisin väliajoin pyyhkiä syntikuormaa pois. Protestanteille vain Jumala antaa syntejä anteeksi ja hän antaa kannanottonsa vasta tuomiopäivänä. Siksi protestantille koko hänen elämänsä on taistelua ja itsen todistamista kaikkinäkevälle mutta hiljaiselle palautetta antamattomalle Jumalalle.
2: Protestantismissa työllä on erityinen rooli. Jos katolisuudessa vain papit nähdään pyhiksi, on protestantismissa mahdollista toteuttaa Jumalan tahtoa lääkärinä, poliisina, jopa verotarkastajana. Näin ollen työ voi olla keino osoittaa kelpoisuutta. Työstä tulee näin keskeinen ahdistusta vähentävä voima. Tämä näkyy jopa siinä että protestanteilla on vähemmän juhlapyhiä kuin katolisilla.
3: Protestantismissa on etäännytty perheestä. Katolisilla perhe on tärkeä konsepti. Tässä on tilaa nepotismille ja ei-ansioilla pärjäämiseen. Protestantit sen sijaan voivat ottaa työyhteisön keskiöön. Perheen hylkääminen tässä mielessä ajaa protestantteja enemmän kohti koko yhteiskuntaa. Sosiaalisuus ei koske enää lähipiiriä joka sidotaan yhteen verisukulaisuudella, vaan jossa egoistiset itsekkäät motiivit samanmielisten kanssa voivat synnyttää oman yhteisön. Ja jossa nähdään että tällä pienperheellä on jotenkin ansaittava asema yhteiskunnassa jotta yksilö saisi Jumalan silmissä arvon. Näin ollen kaikkia tulisi kohdella arvostuksella, ja oma paikka omassa yhteisössä olisi ansaittava enemmänkin saavutuksilla.
4: Etääntyminen ihmeistä. Uskonsuuntaukset joissa rukous ja ihmeet ratkovat ongelmia, voisivat ajaa ihmisiä rukoilemaan työn tekemisen sijasta. Protestantit luottavat enemmän siihen että Jumala auttaa heitä jotka auttavat itseään. Koska Jumalan sijaan asiat pitää ratkaista työllä, protestantti on ahkera, lähestyy työtä rehellisesti ja hakee selitystä mekaanisista syy-seuraussuhteista joita hän voi hallita monen vuoden tutustumisella. Joka johtaa teknologisiin innovaatioihin ja tieteelliseen ajatteluun. Weberillä on "protestant work ethicsin" lisäksi toinen termi "disenchantment of the world" jota ei oikein tykätä mainostaa tässä yhteydessä yhtä kovasti. (Tosin tuolta yllä voidaan huomata huvittava seikka jossa moni karismaattinen uskovainen lietsoo Weberin tyylisessä hengessä ajatusta siitä että yhteiskuntamme on hieno ja kristinuskon ansiota. Mutta kun heidän omia ihmepoppakertomuksiaan ja auktoriteettejaan katsoo, on selvää että he ovat traditionaalisen autoritaarisuuden pauloissa. Eli jos kristinusko on tehnyt kapitalismin ja byrokraattien teollisen tiedeyhteiskunnan, niin se ei ole ainakaan tämä kristinuskon suuntaus.)

On selvää että Weberin kuva maailmasta on hyvin samantapainen kuin homo economicuksessa. Eli ihmisen maailmankuva ohjelmoisi hänet maksimoimaan omaa selviytymistään. Tässä mielessä se on taatusti jokseenkin puutteellista. Tärkeää on kuitenkin huomata että ankkuroiminen on todellista. Ja taustalla on negatiivinen ihmiskuva joka voidaan ankkuroida.

Tämä näkemys on minusta oleellinen ja sen takaa voidaan huomata että vaikka usein Weber asetetaan antiteesiin Karl Marxin kanssa, täyttä irtisanomista ei ehkä kannata näiden kahden välille tehdä. Erottelu tehdään usein siksi että Marxin mukaan tuotantovälineiden omistus on erityisen keskeistä. Ja Marx näki että ihmiset sietävät kapitalismia vain koska heillä on uskonto ja Weber näki astetta vahvemmin. Ei niin että kristinusko ei ole vain ja ainoastaan ooppiumia joka ylläpitää kapitalismia vaatimalla ihmisiltä sen sietämistä. Vaan jonain jossa kristinusko on nimenomaan luonut kapitalismin. Ideologia on Weberille jotain joka kuvaa yhteiskuntaa että luo yhteiskunnan. Näin ollen tietyn ajan kulttuuri on synnyttänyt kalvinismin ajatuksia. Ja kun kalvinistinen ajatus sitten toteutetaan täydessä mitassa yhteiskunnassa, syntyy kapitalismi. Kapitalismi on siis se yhteiskunta joka on "kalvinismin kuva". Kuitenkin kommunistit että Weber korostivat "propagandan merkitystä". Siinä mielessä että ihmiset ovat helposti vain kohteita joihin kohdistetaan jotain, kuten televisio-ohjelmia.

Tätä kautta voidaan nähdä että negatiivinen minäkuva on paitsi läsnä, niin jotain jota on arvostettu. Ja tämä negatiivinen minäkuva on luultavasti syynä siihen että ihmisiä ei voi ankkuroida hyviksi uskonnollisilla kielikuvilla. Yhteiskunnan pysyvyys, ei ihmisten hyvyys ja onnellisuus, ovatkin uskonnon ydinmehuja. Korrelaatio sanoo suoraan että jos uskonto oikeuttusi sillä että se ohjaa ihmisiä olemaan hyviä, niin uskonnosta pitäisi luopua. Mutta toisaalta valta usein liimaa itsensä valtaan jatkossakin ja uskonto voi olla oleellinen osa tätä pysyvyyttä.
1: Joka taas on sitä "kulttuurin jatkuvuutta" monille. Tälläisessä yhteiskunnan jatkuvuuteen perustuvassa rakenteessa yksilöt voidaan tallata abstraktin idean tieltä. Joka näkyy hieman siinä aiemmassa mainitsemassani hyväntekeväisyysargumentaatiossa. Moni ei pidä laastarinannosta koska heistä ideologia on keskeisempi kuin "vääräoppisten ja hölmöjen" ihmisten auttaminen jonka takana ei ole vaatimusta ja odotuksia...

Mutta tätä täytyy tietenkin palauttaa.

Weberin näkemys on mielestäni osatotuus. Joten joudun hieman edistämään asiaa omiin suuntiini. Tässä tarkoituksessa viittaan aivan toiseen yhteiskuntafilosofiin, William Connollyyn. Hän lähestyy asioita identiteetin kautta. Tässä prosessissa ei ole kysymys yhdestä muuttumattomasta identiteetistä vaan muovautumisesta ("identity formation"). Hänen lähestymistapansa on astetta eksistentialistisempi kuin Weberillä. "A process of becoming, where a person is taught and chooses how they wish to bee thought an encounter with difference." Eli tässä ei riitä että olisi yksi hegemoninen ideologia. Kohtaaminen vääräoppisten kanssa on vähintään yhtä relevanttia. Ne korostavat että on todellinen valinta. Ja tämä suhtautumistapa taas rakentaa laajempaa identiteettiä. Joka taas ohjaa ihmisiä. (Ja yhteiskunta koostuu ihmisistä, ainakin suurelta osaltaan.) Ihmiset eivät tee vain jotain joka on suosittua. Yhteys vaatii sen että irrottaudutaan jostain jota ei olla. Tämä liittyy vahvasti ns. toiseuteen ja sen kohtaamiseen.

Pidän tätä tarpeellisena koska näen että aika iso osa ateisteistakin on jumittunut jonkinlaiseen Weberiläiseen asenteeseen. Jos kommunistiset ateistit heittivät asioita joissa uskonto on huumetta - jonkinlainen red herring joka vie huomion oleellisesta epäoleelliseen ja joka passivoi kestämään oleellisen asian synnyttämät ongelmat - on ateisteilla nykyisin vahva ajatus siitä että ideologia todella muovaa maailmaa. Ja siksi modernin maailman ongelmat eivät ole vain jotain jota uskonto paikkaa vaan jotain joita uskonto itsessään aikaansaa.

Itse näen, että olemme siirtyneet jonkinlaiseen uudenlaiseen yhteiskuntaan. (Seuraavaan portaaseen auktoriteetinhankinnassa) Jossa tieto ja skientismi on vain tylsää ja kauheaa vallankäyttöä. Jossa vaihtoehtomedian klikkijournalismi ohjaa asioita enemmän (eli sillä on enemmän valtaa) kuin faktapohjainen analyysi. Jossa on tärkeämpää edustaa tiettyä asennetta ja ideologiaa. (Konservativismi vs. liberalismi -vääntö on oleellisen tärkeää. jopa tärkeämpänä kuin uskonto.) kuin omistaa alan tutkinto. Anti-intellektuellismi ja antiautoritaarisuus jyrää, ja kaikki tehdään oma identiteetti edellä. Jokainen "ajattelee itse kuten ajattelee" niin että sekä metodi että johtopäätökset valitaan omilla mieltymyksillä. Joten valtaa ei saa se jolla on suurin ideologia, vaan se joka saa eri ideologioita edustavat ihmiset tekemään mitä haluaa ohjailemalla heitä sitä kautta että heidän identiteettinsä on uhattuna jos he eivät tee sitä. Eletään(hän) maailmassa, jossa tapahtuu kaikkea omituista. ; On selvää että tuotantovälineet eivät ratkaise jos suurimmassa taksiyhtiössä ei suoranaisesti omisteta takseja (Uber). Tai jossa suurimmat puhelinyhtiöt eivät omista puhelimiin liittyvää infrastruktuuria (Skype). Ja suurin mediayhtiö ei tuota sisältöä (Facebook). Ja tässä sirpaloitumisessa ei enää ole mitään yhteistä jaettua televisio-ohjelmistoa jota kaikki katsoisivat yhdessä. Tätä ei hallita enää yhden suuren keskusideologiankaan kautta. On siis tehtävä "jotain muuta".

Connollyn yhteydessä ääri-ideologiat määritellään tässä yhteydessä fundamentalismiksi. (Tässä ei ole kyseessä se fundamentalismi jota yleensä käytän yleensä. Kognitiivisen uskontotieteen mukaan fundamentalistisuus on sidottavissa sosiaaliseen rakenteeseen, ennen kaikkea sen rangaistusmenetelmiin. Joiden pääfunktio ei ole tappaa vääräoppisia vaan tuomita apostasia ja pitää ryhmäkuri maksimissa.) Ja fundamentalismi voidaan nähdä tätä kautta jonain jossa ideaalina on jonkinlainen poissulkeva humanismi ("exclusive humanism").

Eli noin karkeasti ottaen fundamentalismissa ihmisyydelle annetaan kriteeriattribuutteja. (Tämä voi näkyä vaikka niin arkisessa nyky-yhteiskunnassamme näkyvässä teemassa kuin homo religiosus -ihmiskuvassa jossa uskonnon puute nähdään vammaisuutena, puoli-ihmisyytenä.) Tämä johtaa usein tilanteisiin joissa ihmisyyden ulkopuolelle määrittyneistä ei joko välitetä (apostaatikoita vastaan ei edes taistella, heiksi tulemista vihataan eniten) tai sitten heitä vastaan jopa taistellaan (vaikka 9/11 -terroristipomituksin). Lopputulos on usein sitä että apu pitää "jotenkin ansaita" tai vastaavaa. ; Näin ollen pääideaali voi olla ylevä (vaikka maailman sivistäminen, utooppiseksi omelettimaailmaksi jota ei valitettavasti voi tehdä rikkomatta munia monelta pakanalta).

Toiseutta voidaan kohdata toisellakin tavalla kuin tällä asenteella. Tämä vaatii jonkinlaista ajatusta uskonnonvapaudesta ja mielipiteenvapaudesta. Jotka taas on useissa yhteyksissä määritelty arvotyhjiöksi koska arvotyhjiötä on kaikki joka ei komenna että tietystä eettisestä asiasta olisi oltava tiettyä mieltä tietyllä metodiikalla.

Tällä on mielestäni merkitystä siinä mielessä että nykykulttuurissa nimenomaan suhtautuminen suvaitsevaisuuteen ja yhteisöllisyyteen noin yleensä merkitsee identiteettikeskeisissä maailmankuvasodissa hirvittävän paljon. ; Voidaan sanoa että (hyvin) karkeasti tarjolla ovat (kohtuu suositut) ääripäät joissa:
1: Uskonnollinen konservativiinen puoli kannattaa yhteisöllisyys -nimen alla kulkevaa sosiaalisuutta joka on eksklusiivista. Tämä on jengien sosiaalisuutta. Sitä että omaa samalla tavalla ajattelevien piiriä suojellaan muita vastaan. Tämä on varmasti jossain määrin "survivalistis-pragmaattista" ; Yhteistyössä on voimaa ja yhteistyöllä voidaan voittaa vihollisia. Yhteisöllisyys on väline "yhteiskunnan säilymiseen". Sillä on välinearvo. Ja välinettä tarvitaan koska (etenkin "vihollisista") on negatiivinen ihmiskuva. On uhka ja yhteisöllisyys tuo hyvän mielen ja pelastuksen itselle ja omalla ryhmälle. Omiin ongelmiin vika nähdään yleensä "vihollisissa", kun taas jos vihollinen on ongelmissa se johtuu "heidän kulttuurisista kenties jopa geneettisistä erityispiirteistään" ja jos ongelmat ovat "omien" aikaansaamia, kyseessä on itsepuolustus joten "ne tekevät sen itselleen". Kokonaisuus on upeaa ad hoc -perusteiden ympärille rakentuvaa eksklusiivista ihmisyyttä.
2: Uskonnoton liberaali kulma jossa Ei-Eksklusiiviseen humanismiin perustuva ajatus jossa vastustetaan sortamista, ollaan suvaitsemattomia suvaitsemattomuudelle. Tässä pragmaattisuudesta on luovuttu. Ihmisiä pidetään optimistisen hyvinä, joten ei ole mitään uhkaa jolta puolustautua vaan itseisarvoinen eettisyys jota noudatetaan (ja jota kenties noudatettaisiin seurauksista riippumatta jos niitä uhkia suostuttaisiin näkemään, mitä ei toki tehdä). Vioista annetaan yleensä anteeksi, koska vika ei koskaan ole ihmisessä vaan siinä että häntä on harhautettu vaikkapa ääri-islamilaisuudella joka ei ole oikeaa islamia tai sovinistisella heteronormatiivisella maailmankuvalla joka on vain väärä sosiaalinen konstrukti ja harha.

Kysymys fundamentalismin ja ei-fundamentalismin erosta onkin, hieman liioitellen, siinä että miten suhtaudumme vääräoppisiin. Monokulttuuri on tavallaan määritelmällisesti fundamentalismia ja monikulttuurisuus sen vastateesi. ; Tässä kontekstissa uskonto on jotain joka sekä luo negatiivista minäkuvaa että antaa oikeutuksia "tarkoitus pyhittää keinot" -ajatteluun. Mutta ei siksi että uskonto enää nykyään ohjaisi ihmismassoja. Vaan sen vuoksi että ihmisiä ohjataan ideologioilla. Uskonto on yksi, mutta ei enää suinkaan ainut, tapa sössiä nämä asiat. Se on kuitenkin usein se yksi näppärä keino sössiä asiat. Merkittävää on huomata kuitenkin myös se, että jos uskonnollisuus muuttuu leimaksi jolla ihmisiä erotellaan vihollisiksi, harrastetaan tällöinkin "ekskusiivista ihmisyyttä". Uskonnonvapaus ja mielipiteenvapaus - jotka aidoimmillaan ilmenevät lupana uskoa hoopoja asioita, ja siinä että antaa muiden pitää helvetin typeriä mielipiteitä - ovat siksi tärkeimpiä yksittäisiä asioita. Etenkin jos haluamme rakentaa yhteiskunnan joka on sekä kestävä sekä taloudellisesti että eettisesti.

Magneettinen ateismi ja vaarallinen transgendereiden eugeniikkaan kannustava laiton haittamaahanmuutto

Keise Izuman tutkimukset saivat näkyvyyttä. Syynä oli se, että hän oli stimuloinut aivoja sähkämagneettisesti. Selviteltiin miten aivojen stimulointi tietyllä tavalla liittyy uskonnollisuuteen. ".. applying TMS to the posterior medial frontal cortex influenced a person's religious and nationalistic beliefs." Tutkimuksessa oli verrokkiryhmä joka ei reagoinut samalla tavalla joten ilmiö ei johdu placebosta "Compared with participants who received the sham treatment, those who received TMS reported a 32.8% reduction in belief in God, angels and heaven." Mielenkiintoinen yhteys oli se, että suvaitsevaisuuden ja uskonnollisuuden välillä oli negatiivinen yhteys. Näin uskonnollisuuden väheneminen joka aikaansaatiin koneella vaikutti myös siihen että ihmiset olivat suvaitsevaisempia maahanmuuttajia kohtaan. Eli kasvanut suvaitsevaisuus liittyi vähenneeseen uskonnollisuuteen ja päin vastoin. "These findings are very striking, and consistent with the idea that brain mechanisms that evolved for relatively basic threat-response functions are repurposed to also produce ideological reactions." (Tutkimus on toki luettavissa myös netissä kokonaan, ilman uutistenlukemisen tai blogikommentoinnin selaamisen tarvetta.)

On toki selvää että tämä ei kuvaa kaikkea uskonnollisuutta. Onhan aikaisemmin löydetty yhteyksiä ohimolohkoepilepsian ja uskonnollisten kokemusten välillä. Näin voidaan nähdä että uskonnollisuutta voi olla suvaitsevaistakin versiota. Mutta tämä yhteys kenties selittää sen tietyn hyvin yleisen moralistisen ja tuomitsemisintoisen uskonnon olemassaolon. Tai ainakin sen "neurologisen taustan".

Itselleni tässä uutisessa ei ollut yllättävää se moralismipuoli. Frontaalilohko on liitetty "omantunnonkysymyksiin" ja etiikkaan. Frontaalilohkon vaikutus moraalisuuteen on klassisesti tiedetty. Itselleni kiinnostava oli se, että tällä alueella olisi yhteys myös uskonnollisuuteen. (Samoin pienessä määrin kiinnostavaa on sekin että vaikka ideologinen kriittisyys usein nähdään eri asiaksi kuin rasismi, niin tosiasiassa tunteilla on suuri vaikutus siihen miten rationalisoimme maailmaa.)

Kaikkia tämänlainen asia ei innosta. Sillä tieteellisen tutkimuksen tulosten tulkinta ja merkitys aivojen toiminnan selvittämisessä ei ole kiinnostavaa jos siitä voi tehdä tarinoita. Sellaisia tarinoita joissa uskonnolliset hommaforumlaiset muutetaan magneettiaseella suvakeiksi. Uskonmies William Briggsistä  - miehestä joka pitää siitä että hänen nimensä yhteydessä käytetään lyhennettä Ph.D. koska hän on niin tieteellinen ajattelija - se, että aivojen stimulointi muuttaa asenteita on ennen kaikkea eugeniikkaa. "Basically what they’re doing is they’re trying to bring back eugenics even, in a way" Syynä on se, että hän ei ymmärrä että aivojen stimulointi ei ole geenitutkimusta. "Because they’re identifying what they say are biological constituents for belief. Therefore they’re able to test for these biological constituents." Koe joka ei etsinyt DNA:ta vaan nimenomaan haki stimuloinnin vaikutusta verrokkiryhmällä jossa ei ollut erottavana tekijänä DNA -analyysiä on siksi syy puhua tieteellisiä ja kuvitella sovelluksia "There was a story this week too.. that some employers are now asking for DNA samples, not just to detect potential medical maladies, but to look for these kind of character traits they think they have identified that make one a lesser person." Ja päävihollinenkin osataan nimetä. "The whole transgender crowd, they see their main opponent as being those of faith and so obviously they’re going to use any aggressive tactics they can to move forward that agenda". Mikä on sinänsä kiinnostavaa että suvaitsevaisuuskysymystä kartoitettiin ennen kaikkea suhteessa maahanmuuttajiin eikä transvestiitteihin. Joten agenda juuri tähän on hyvin mielenkiintoinen ja varmasti vedettävissä suoraan tutkimuksesta..

Rawls ja ongelmallinen abortti

Rawlsin oma kanta aborttiin on tunnettu. Hän kirjoitti "Political Liberalism" -teoksensa alaviitteisiin kannattavansa aborttia. Hän tunnusti että abortti oli mutkikas ja vaikea asia. Ja hän esitti asian yhteydessä sitä, miten yhteiskunnallisia kiistoja tulisi ratkaista. Rawls argumentoi tässä yhteydessä että naisten tasa-arvo "the equality of women as equal citizens" on vahvempi periaate kuin se, että yhteiskunta voi jatkuvuutensa nimessä komentaa ihmisiä lisääntymään "the ordered reproduction of political society over time". Rawlsille vapaus oli niin tärkeä asia että se tässä asiassa ylitti jopa absoluuttisen ihmiselämän kunnioittamisen "respect for human life".

Itse näen että Rawls argumentoi tässä vain puolittain hyvin. On aivan perusteltua esittää että yhteiskunnalla ei ole lupaa komentaa lisääntymään. Mutta onko aborttikysymyksen kohdalla todella se että vastakkain on juuri se että yhteiskunta pakottaa lisääntymään ja se että nainen on vapaa päättämään omista asioistaan? Näkisin että Rawlsin näkemykset abortista ovat sellaisia että niitä on vaikeaa sovittaa yhteen hänen muiden näkemystensä kanssa. Ja tämä paljastuu heti kun aborttia lakkaa katsomasta vain tuosta Rawlsin valitsemasta hyvin kapeasta näkökulmasta. Kantani on että argumentti toimii jos ja vain jos pysytään hyvin tiukasti Rawlsin määrittämässä kontekstissa "We consider the question in terms of these three important political values: the due respect for human life, the ordered reproduction of political society over time, including the family in some form, and finally the equality of women as equal citizen." Ja juuri tämä näkökulma ja sen rajaaminen juuri noin on itse asiassa jotain joka ei sovi oikein hyvin edes Rawlsin itsensä muihin vapautta ja oikeuksia koskevaan filosofiaan. (Puhumattakaan siitä että moni pitää tuota näkökulmaa absurdina siksi että ei ole Rawlsin filosofian kannattaja.)

Esimerkiksi  Rawlsin ajatus siitä että yhteiskuntaa suunnitellaan "epätietoisuuden peiton alla", eli siten että ei tiedetä mihin osaan yhteiskuntaa itse satutaan päätymään. Näin harkitaan kaikkia vaihtoehtoja ja kaikista huonoin skenaario ja sen ongelmien välttäminen korostuu. Mikä on hyvä periaate koska muutoin vallassapito tarkoittaa hyvää yhteiskuntaa vallanpitäjille ja muiden kustannuksella. Rawlsin periaate aborttikysymyksen kohdalla tarkoittaa sitä että periaatteessa yhteiskunnan asioista päättävä ihminen voisi joutua kuvittelemaan itsensä abortoitavaksi sikiöksi. Tämä tuskin on argumentti sen puolesta että abortti olisi kannatettava vaihtoehto yhteiskuntajärjestykseen. Ja tämä yhteiskuntanäkökulma voidaan todellakin tehdä koska abortin tekeminen on jotain josta voidaan säätää lakiin.

Kenties mielenkiintoisempi asia on kuitenkin Rawlsin vapauskäsitys.

Hänet liitetään liberalismiin ja hänen vapauskäsityksensä on tässä mielessä relevantti. Hänen mallissaan on mahdollista olla suvaitsevainen joka on suvaitsematon suvaitsemattomille. Sillä ihminen, noin karkeasti, "saa toteuttaa tahtoaan ja tavoitteitaan, kunhan ei puutu toisten vastaaviin oikeuksiin." Tässä ei ole niin oleellista että mikä mielipide on vaan se miten sitä toteuttaa ; Esimerkiksi jos ei pidä homoseksuaalisuudesta ja siksi ei itse harrasta homoseksiä, ei puutu toisten vastaaviin oikeuksiin. Mutta jos estää homoja menemästä avioliittoon kieltämällä sen juridisesti puuttuu toisten vastaaviin oikeuksiin. Ja jos joku haluaa kritisoida tällaistä torppaajaa, niin hän saa tallata ja vastustaa ajatusta miten tahansa koska kritiikin kohteena ei ole mikään "vastaava oikeus". Koska se lakkaa olemasta "vastaava oikeus" sinä sekuntina kun siinä "puututaan toisten vapauksiin".

Tämän tiedostaminen on hyvin tärkeää. Sillä jos mietimme mitä aborttitilanteessa tehdään, niin siinä sikiöltä poistetaan aika paljon päätöksiä joita tämä voisi tulevaisuudessa tehdä. Näin ollen aborttia hakeva nainen on kuin uskonnonvapauttaan toitottava uskovainen joka kieltää homoseksuaalien avioliiton juridisesti omaan syntinäkemykseensä viitaten. Tätä kautta abortin vastustaminen on hyvinkin sallittua ja yhteydessä Rawlsin omiin näkemyksiin.

Tämä näkökulma on siitä erikoinen että siinä ei ole premisseissä mitään absoluuttista ihmisarvoa. Sen tausta-aksioomissa ei myöskään ole mitään sen tyylistä että sikiö on jo kohdussa ihminen tai persoona sanan täydessä eettisessä mielessä. Siinä katsotaan vain että puututaanko toisten vapauksiin ja voidaanko tätä suvaitsemattomuutta kohtaan kohdistaa suvaitsemattomuutta ilman että lakataan olemasta suvaitsevaisia.

loco parentis - eli nerojen päivähoidosta

Stephen Hawking on reagoinut älykkyysosamäärätuloksiin ja niiden testaamisiin hyvin jyrkästi. Hän on esimerkiksi sanonut että jokaisen kerran kun hän kuulee jonkun kehuvan älykkyysosamäärällään, hänen tekee mieli vetää aseensa. Tämä ei tietenkään ole uhkaus koska Hawkingilla ei ole asetta tai jos olisikin, hän ei voisi sellaista käyttää.

Mutta hänen reaktionsa muuttuu hyvin ymmärrettäväksi kun lukaisee hänen pienen teoksensa "Minun lyhyt historiani". Hän tiivistää siihen elämäänsä. Hän on muuttanut lapsuutensa ja nuoruutensa aikana erilaisille alueille ja tätä kautta saadaan kuva hyvin erilaisesta kulttuurista.

Hän esimerkiksi kuvaa yliopistoelämäänsä mielenkiintoisesti. Siihen aikaan yliopisto-opiskelijat eivät olleet täysi-ikäisiä. Vasta myöhemmin täysi-ikäisyys laskettiin 18 vuoteen. Toisaalta moralismi ennen seksuaalivallankumousta oli tiukka. Miehet ja naiset opiskelivat eri paikoissa. Seksin harrastamisesta kiinni jääminen tarkoitti automaattipotkuja opinahjosta. Yliopistot harjoittivat sijaisvanhemmuutta, loco parentis. Tämä tuntuu hyvin käsittämättömältä koska esimerkiksi minä olisin tuon ajan ehdoilla ollut liian siveetön yliopisto-opiskelijaksi.

Muutoinkin kulttuuri oli tuolloin erilainen. Yliopistot suosivat asennetta joka korosti pitkästyttävyyttä. Jopa Oxfordin tapaisissa yliopistoissa kannustettiin laiskuuteen. Ja siis todella kannustettiin. "Piti joko olla luonnostaan lahjakas tai hyväksyä rajoituksensa ja tyytyä huonompaan arvosanaan." Jos oli tyhmempi mutta ahkera sai nimityksen "harmaa mies", jota taas pidettiin opinahjon sisällä kovimpana loukkauksena. Hawking selvästi ei pidä tästä ilmapiiristä. Hän arvostaa ahkeruutta, innostusta ja opiskelua.

Ja tämä lahjakkuusnäkökulma - ellei peräti neromalli - alkoi jo aiemmin. Hawking kuvaa sitä miten 11+ kokeet olivat tärkeitä. Sen pohjalta ihmiset jaettiin A, B ja C -luokkiin. A -tasokokeet olivat siihen aikaan tärkeä osa koulutusjärjestelmässä menestymistä. Sillä koulutuksessa panostettiin lahjakkaimpiin. B -tasolla opetus oli huonompaa. Eli systeemi oli sellainen että pienet erot älykkyystestissä kumuloituivat nopeasti suuriin eroihin siinä miten ihminen ylipäätään pystyi menestymään.

Hawking ei selvästi pidä tästä. Itse asiassa voidaan nähdä että hän näkee vain yhden hyvän puolen tässä tasokoeajattelussa. Se nimittäin sentään rikkoi vanhan säätyajattelun. Hawking kuvaa asumisiaan. Alueella jossa oli paljon akateemikkoja ja yläluokkaa oltiin hyvin avomielisiä ja outouksia sallittiin. Keskiluokkainen maailma taas vältti kaikkea omituisuutta. Hawking mainitsee yhdessä lauseessa erikoisen huomautuksen. Sen, miten keskiluokkaiset ihmiset olivat usein pahastuneita siitä että joku köyhälistön edustaja pärjäsi tasokokeissa niin että pärjäsi paremmin kuin keskiluokkaiset ihmiset.

Tässä on jotain jota olen huomannut nykymaailmassakin. Keskiluokkaiset ihmiset ovat kaikista normatiivisimpia. Köyhillä alueilla ollaan totuttu siihen että pärjäämiseen täytyy yrittää kaikenlaista ja outoutta siedetään. Yläluokka taas on jossain määrin niin vallassa että se saa tehdä mitä sitä huvittaa. Keskiluokka taas haluaa pääasiassa sitä että tulevaisuus jatkuu huomenna samanlaisena kuin tänään. Ja tässä kaikki pakan sotkeminen ovat uhkana. Ja uhka on todellinen. Sillä keskiluokkalaisella on paljon, yllättävän paljon, menetettävää. Hawkingin nuoruudessa tämä ero on varmasti vielä selkeämpi kuin nykyajan Suomessa.

Voidaankin nähdä että Hawking edustaa sitä että katsotaan tulosta. Tätä edeltävä, lahjakkuutta painottava, taas piti ihmistä jonain essentiaalisena olentona jossa lahjakkuus määrää kaiken. Tämä taas oli vain "uusi musta" siihen missä oli aikaisemmin ollut sääty- ja rotuajattelu. Tämä ei yhtään ihmetytä. Sillä esimerkiksi von Mansteinin matriisi on peräisin ajalta jolloin ilmapiiri oli sama kuin Hawkingin nuoruudessa. Siinä ihmiset luokitellaan taitojen sijasta taipumuksilla. On älykkäitä ja ahkeria, älykkäitä ja laiskoja, typeriä ja ahkeria ja typeriä ja laiskoja. Näiden ja tulosten välillä on taatusti korrelaatioita.

Mutta Hawking on siinä mielessä empiirikko että hänestä on hyvä mitata asiaa suoraan eikä epäsuoraan jos se on mahdollista. Eli samaan tapaan kuin itse mietin armeijasta. Kun armeijaan laitetaan miehet mutta ei naisia, argumenttina on että miehet ovat fyysisesti vahvempia. Itse suosittelisin että jos fysiikka on argumenttina, armeijaanmeno testattaisiin kuntotesteillä. En toki kiistä korrelaatiota sukupuolen ja fyysisen kunnon välillä. Mutta on parasta mitata asia suoraan.

Kun mietitään neroteoriaa voidaan huomata että se lietsoo laiskuuden ilmapiiriin. "Harmaa mies", ahkera mutta tyhmä, on halveksittava. Yhteiskunta kaipaa kuitenkin innovaatioiota ja on selvää että jos panostetaan taipumuksiin, syntyy helposti juuri Oxfordissa vallinnut ilmapiiri jossa ihmisiä kannustetaan joko olemaan älykkäitä ja laiskoja tai tyhmiä ja laiskoja. Paras kokonaistulos saadaan kun kaikkia kannustetaan olemaan mahdollisimman ahkeria. Synnynnäiset taipumukset näkyvät varmasti toki tämänkin jälkeen. Mutta kokonaisuus on parempi.

Suvaitkaa mua!

Debate.orgissa on keskustelu aiheesta "should tolerant people tolerate intolerance". Tässä on mielenkiintoisia teemoja. Tätä ei voi katsoa klassisten filosofien kautta. Mutta se varmasti auttaa näkemään miten tavalliset ihmiset katsovat suvaitsevaisuutta. Näkisinkin että asiasta on kaksi kantaa, jotka perustelevat itsensä sillä että käyttävät suvaitsemisesta keskenään aika erilaisia määritelmiä. (Ja kenties jopa keskenään useampia määritteitä, jopa keskenään ristiriitaisia sellaisia.) Tätä kulmaa katsoen ei ole varmasti ihmeellistä että keskustelu ei johda mihinkään.

Pitää suvaita suvaitsematonta

Jos katsotaan niitä joiden mielestä suvaitsemattomuuden suvaitseminen olisi väärin korostavat että käsite on ristiriitainen. "By definition, a tolerant person would say and do nothing to interfere with anything they objected to." Mikä herättää erikoisen huomion siitä että tämä esitetään usein sensuristisessa sävyssä. Miksi suvaitsevaisuus vaatii sitä että kriittisiä äänenpainoja sensuroidaan jos kaikki kuitenin voivat sanoa mielipiteensä ja tulla sen pohjalta tuomituiksi? "Otherwise you are intolerant ... Or worse a Hypocrite or have a hidden agenda behind your so called tolerance, that is, a limited tolerance is also intolerance."

Tässä näyttääkin olevan vahva sävy jossa joskus suvaitsevaisuus tarkoittaa sitä että ei loukata ja toisaalla sitä että ei sanota mitään. Ja tässä on usein jopa aivan eksplisiittisesti sananvapauteen liittyviä sävyjä jotka liitetään nimenomaan uskonnonvapauteen. (Onko uskonto mielipide tai verrattavissa sanalliseen ilmaisuun? Mystikko antaa kysymykseen hyvin erilaisen vastauksen kuin joku muu.) "The closest thing to perfect tolerance would be martyrs who let themselves be tortured to death rather than renounce their beliefs." ja toisaalla "That shouldn't be confused with the modern abuse of the label "liberal". You are not obliged to tolerate, that is, to remain silent about, the intolerance displayed by self-described "liberals". "Liberal" tolerance is an oxymoron. "Liberals" mock the gentle Amish, advocate the murder of helpless innocents such as the unborn." On selvää että tässä korostetaan sitä että sananvapaus on suvaitsematonta ja liberaalit vastustavat epäeettisiä asioita joten he ovat suvaitsemattomia silloin kun käyttävät sananvaltaansa.
* On itse asiassa erikoista huomata miten samassa kommentissa suvaitsevaisuus voi yhtäällä tarkoittaa "ei loukkaavuutta", eli "herjaamisen puutetta" ja toisaalla taas "sitä että saa sanoa vapaasti mitä vain". On vaikeaa nähdä miten vaihtamalla tilanteen mukaan poliittinen korrektius sananvaapauteen johtaa järkevään argumentointiin. Jos suvaitsevaisuus on sananvapauden synonyymi niin loukkaavuus ja aborttikannanotot ovat vapautta eivätkä vapautta vastaan. Ja jos sitten suvaitsevaisuus on sitä että ei dissata toista ja loukata toista niin miksi sitten sitä voidaan valittaa jos joku vaatii poliittista korrektiutta...

Suvaitsevaisuus vaatii suvaitsemattomuuden tallaamista

Vastapuoli taas korostaa sitä että suvaitsevaisuuden määritelmä ei itse asiassa ole ollenkaan tuo esitetty. "It is absolutely absurd to allow the intolerant to set 'the rules' of tolerance." Tässä korostuu jonkinlainen kannustusaate. Suvaitsevaisuus näyttää monille tarkoittavan aa kannattaa mitä tahansa mutta vastustaminen muuttuu pahaksi "Intolerance = Negativity" eli toisin sanoen uskontoa saa kehua mutta sitä ei saisi moittia. Koska suvaitsevaisuus on määritelty näin. Jos joku siis vaikka haukkuu uskontoa ja suvaitsevaisuus koskettaa vain kehumista, ei ole mitään ristiriitaa. (Se, että tämä on mielestäni varsin typerä tapa määritellä suvaitsevaisuus ei ole merkitystä sisäisen ristiriidan kautta. Suvaitsemattomuudelle epäsuvaitsevaisuus ei ole määritelmän pohjata ristiriitaista. Typerää ja epäeettistä ja kenties vaarallista yhteiskunnallekin se on. Mutta ei loogisesti sisäisesti ristiriitaista.)
* Toki tässä on terveempiäkin kulmia "Tolerance from its definition means "a fair, objective, and permissive attitude toward those whose opinions, practices, race, religion, nationality, etc., differ from one's own; freedom from bigotry." It doesn't mean tolerance of something morally wrong." Se on määritelty negatiivisen vapauden kautta, ja ei sisällä ristiriitaa. Idea ristiriidan poistamiseen on hieman mutkikkaampi kuin tuossa negatiivisuus -kulmassa. Mutta helpon kautta sekin on kenties mahdollista ymmärtää Etenkin kun testaa ristiriitaa katsomalla mitä termin negaatio todella tarkoittaa ; "If we take the negation of the definition above, it's the definition of intolerance, and I think it is clear that something like that is morally (and can be also legally) wrong." Tässä määritelmässä negatiivinen vapaus muuten tekee sen että suvaitsemattomuuden suvaitseminen on by definition jotain jota suvaitsevaisuuteen vaaditaan. "Freedom from bigotry" vaatii "bigotryn sensuroimista"...

Mielestäni asiallisin kulma on itse asiassa korostaa että on ihmisryhmä joka vaatii mustavalkoista maailmaa. Sellaista jossa yksityiskohdat eivät vaikuta kokonaisuuteen vaan jokin yksittäinen pikkuasia värittää kaiken mitä sanotaan. "It's Not An Absolute. If we were talking about the words in absolute terms then this would be a different debate. But we don't live in a world of absolutes" Jolloin koko kysymys tai vaatimus sisäisestä ristiriidasta tai sen puutteesta on jotain saivartelevaa filosofiaa jonka paikka tuskin edes on elävien ihmisten maailma. Etenkin kun "I am free to call your speech hateful idiocy, and abuse your evil opinions. My exercise of free speech in response to yours does not impinge on your right."

---

Nothing tastes as good as Kebab after a hard day of protesting immigration...